Purennanohjainpotilaiden purennan ja luuston piirteet Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hammaslääketieteen
opetusklinikalla vuosina 2017–2018
Saimi Hänninen
Hammaslääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto
Terveystieteiden tiedekunta
Lääketieteen laitos / Hammaslääketiede
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos
Hammaslääketieteen koulutusohjelma
HÄNNINEN, SAIMI: Purennanohjainpotilaiden purennan ja luuston piirteet Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hammaslääketieteen opetusklinikalla vuosina 2017–2018
Opinnäytetutkielma, 36 sivua, 1 liite (37 sivua)
Tutkielman ohjaajat, HLT EHL Tiina Ikävalko, EHL Minna Kämäräinen Huhtikuu 2021
Asiasanat: oikomishoito, purennanohjain, varhaishoito, syväpurenta, distaalipurenta
Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitettiin Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hammaslääketieteen opetusklinikalla vuosina 2017–2018 hoidettujen purennanohjainpotilaiden luustollisia ja purennan piirteitä hoidon alkaessa. Haluttiin selvittää, onko opetusklinikalla hoidettavilla potilailla yhteneviä piirteitä kallon ja leukojen luustossa tai purennassa, ja ovatko nämä piirteet yhteneviä kirjallisuudessa esitettyihin purentavirheiden piirteisiin. Purennanohjain on irrotettava pääosin öisin pidettävä funktionaalinen oikomiskoje, joka ohjaa kasvua ja hampaita puhkeamaan ideaalisesti. Purennanohjainhoitoa annetaan verrattaen paljon Suomessa varhaishoidon periaatteella ensimmäisen vaihdunnan aikaiseen hampaistoon.
Tutkimusaineisto koostui 40 potilaasta, joiden ortodonttisen hoidon alkututkimuksien Uranus- potilastietojärjestelmän teksteistä kerättiin esitietoja ja purennan kliinisiä piirteitä. Potilaiden luustollisia piirteitä määritettiin kefalometrisen analyysin avulla alkututkimuksen yhteydessä otetuista lateraalikallokuvista.
Opetusklinikalla purennanohjaimella hoidetuista potilaista 75 % oli distaalipurenta. Horisontaalinen ylipurenta oli 4 mm tai enemmän 55 % potilaista ja vertikaalinen ylipurenta 4 mm tai enemmän 93 %.
Purennan löydökset sopivat kirjallisuudessa esitettyihin distaalipurennan ja syväpurennan kliinisiin piirteisiin. Purennanohjainhoidon indikaatioiksi nämä purentavirheet mainittiin myös kirjallisuudessa.
Luustollisissa piirteissä ei havaittu tilastollisesti merkittävää eroa normaalipurentaisiin samanikäisten lasten piirteisiin.
Tutkimuksen mukaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin opetusklinikalla Kuopiossa hoidetaan purennanohjaimella oikeilla indikaatioilla. Potilaiden purentavirheet, syväpurenta ja distaalipurenta, ovat lähinnä hampaistollisia purentavirheitä, mutta joitakin luustollisia piirteitä myös havaittiin.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine
Dentistry
HÄNNINEN, SAIMI: Occlusion and skeletal features of eruption guidance appliance patients at the Northern Savonia district dental teaching clinic in 2017-2018
Thesis, 36 pages, 1 appendix (37 pages)
Tutors: Ikävalko Tiina, DDS, Ph.D., Kämäräinen Minna, DDS April 2021
Keywords: orthodontics, eruption guidance appliance, early treatment, deep bite, class II malocclusion
Abstract
The aim of the study was to describe characteristics of occlusion and skeletal features in patients treated with eruption guidance appliance at the Northern Savonia district dental teaching clinic during the period 2017-2018. The aim was to evaluate if the patients have consistent characteristics in the skeletal and occlusal features. Further we compared these characteristics to the malocclusions displayed in the literature. Eruption guidance appliance is a removable functional appliance that is mainly used while sleeping. It is widely used for early orthodontic treatment in Finland.
The material of the study consisted of 40 patients whose anamnesis and clinical characteristics were collected from the texts in the Uranus information system. Patients´ dental and skeletal relationship was evaluated with cephalometric analysis.
Results: 75 % of the patients treated with eruption guidance appliance had Class II malocclusion. 55 % of the patients had an overjet of 4 mm or more and 92,5 % of the patients had deep bite (overbite of 4 mm or more). The findings were consistent with indications of eruption guidance appliance according to literature. Difference of skeletal findings of present study and healthy children was not statistically significant.
The result of this study indicates that treatment with eruption guidance appliance were given with right indications at the teaching clinic. Patients’ malocclusions, deep bite and distal bite, were mainly dental but some skeletal components were also found.
Sisältö
1 Johdanto ... 5
2 Kirjallisuuskatsaus ... 7
2.1 Purentavirhe ... 7
2.1.1 AII purentavirhe / Distaalipurenta ... 7
2.1.2 Syväpurenta ... 9
2.1.3 Avopurenta ... 9
2.1.4 Ahtaus ... 9
2.2 Kasvu ja purennan kehitys ... 10
2.3 Hoidon ajoitus ... 11
2.4 Varhaishoito ... 12
2.4.1 Varhaishoidon määritelmä ... 12
2.4.2 Varhaishoidon indikaatiot ... 13
2.4.3 Varhaishoidon hyödyt -onko niitä? ... 13
2.4.4 Kojeet ... 15
2.5 Purennanohjain ... 15
2.5.1 Käyttö varhaishoitona... 16
2.5.2 Toimintaperiaate ... 17
2.5.3 Indikaatiot ja kontraindikaatiot ... 20
3 Tutkimuksen tarkoitus ... 21
4 Aineisto ja menetelmät ... 22
4.1 Kefalometriset menetelmät ... 23
4.2 Tulosten luotettavuus ... 24
4.3 Tilastolliset menetelmät ... 25
4.3.1 Muuttujat ... 25
4.3.2 Analyysit ... 25
5 Tulokset ... 26
6 Pohdinta ... 29
7 Loppupäätelmä ... 32
Kirjallisuus ... 33
Liitteet ... 37
1 Johdanto
Oikomishoidolla voidaan vaikuttaa kraniofakiaaliseen kasvuun ja ohjata sitä muun muassa funktionaalisten kojeiden avulla. Kasvun ohjaaminen suotuisaksi on ideaalisinta ajankohtana, jolloin kasvua lapsen leuoissa muutoinkin tapahtuu nopeasti. (Proffit ym. 2013). Purennanohjain on funktionaalinen koje, joka ohjaa hampaita puhkeamaan ideaalisesti hammaskaarille (Migliaccio ym.
2014). Jotta voidaan hyödyntää leukojen omaa kasvupotentiaalia ja muokata kasvusuuntaa, on ymmärrettävä leukojen normaali kasvu ja kehitys.
Varhaishoidon periaate on muodostunut, kun on haluttu hoitaa jo kehittyvässä hampaistossa havaittua purentavirhettä. Perinteisesti oikomishoito on toteutettu pysyvään hampaistoon, ja tämä onkin osassa maailmaa hoitokäytäntö edelleen. (Varrela ym. 1995). Varhaishoidolla on nykyisten tutkimustulosten valossa todettu olevan hyötyä AII,1-tyypin purennan ja sivualueen ristipurentojen hoidossa (Pirttiniemi ym. 1990, Chen ym. 2011). Suomessa suositaan varhaishoitoa, sillä se tutkitusti vähentää hoidon tarvetta ja hoidon kustannuksia myöhemmässä vaiheessa (Pietilä ym. 2009). Purennanohjainta käytetään varhaishoitona ensimmäisen vaihdunnan ja vaihduntojen välillä olevaan hampaistoon korjaamaan esimerkiksi Angle II -luokan molaarisuhdetta, traumaattista syväpurentaa tai ahtautta (Keski-Nisula 2008, Migliaccio ym. 2014).
Keski-Nisula on tutkimusryhmänsä kanssa (2008) kuvannut purennanohjaimella hoidettavien ensimmäisen vaihdunnan lapsien kefalometrisiä piirteitä. Tutkimuksessa verrattiin muun muassa ensimmäisen vaihdunnan alkaessa (keski-ikä 5.1 vuotta) purennanohjaimella hoidettavien lasten luustollisia ja purennan piirteitä kontrolliryhmän piirteisiin. Sekä hoidettavien että kontrolliryhmän lapsilla oli jokin seuraavista purennan löydöksistä: taipumus AII purentasuhteeseen, ahtaus, suurentunut horisontaalinen tai vertikaalinen ylipurenta ilman inkisiivien kontaktia, etualueen ristipurenta tai saksipurenta. (Keski-Nisula ym. 2008).
Tämän syventävän opinnäytetyön tavoitteena on tutkia Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hammaslääketieteen opetusklinikalla vuosina 2017–2018 hoidettujen purennanohjainpotilaiden luustollisten ja purennan piirteitä. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään purennanohjaimella hoidettavien purentavirheiden, distaalipurennan, syväpurennan, avopurennan ja ahtauden, määritelmiä ja piirteitä,
hoidon ajoitusta painottuen varhaishoitoon sekä purennaohjainta oikomiskojeena. Tutkimuksen tavoitteena on lisäksi verrata tuloksia Evälahti (2020) aineiston uusiin kefalometrisiin arvoihin normaaliväestössä ja havainnoida poikkeaako tutkimuksemme aineisto normaaliotannasta.
2 Kirjallisuuskatsaus
2.1 Purentavirhe
Purentavirheellä tarkoitetaan ideaalipurennasta poikkeavaa purentaa. Purentavirhettä määritellessä hammaskaaria on tarkasteltava kolmessa avaruudentasossa; anteroposteriorisessa, transversaalisessa ja vertikaalisessa tasossa. Purentavirheet luokitellaan hammaskaarten anteroposteriorisen suhteen perusteella Angle-luokkiin, jotka määritetään ensimmäisten pysyvien molaarien kuspisuhteesta. Angle I -luokalla tarkoitetaan ideaalista purentasuhdetta, jossa yläkuutosen mesiobukkaalinen kuspi koskettaa okkluusiossa alamolaarin bukkaalikuspin uurteeseen. Angle II -luokassa alamolaari on ideaalipurentaa distaalisemmin suhteessa ylämolaariin ja angle III-luokassa alamolaari on mesiaalisemmin suhteessa ylämolaariin. (Proffit ym. 2013).
Horisontaalisella ylipurennalla (HYP) tarkoitetaan keskimmäisten inkisiivien horisontaalista päällekkäisyyttä hampaat yhteen purtaessa. Horisontaalinen ylipurenta mitataan millimetreinä yläinkisiivin kärjestä alainkisiivin labiaalipinnalle. Normaalisti inksiivit ovat okkluusiossa kontaktissa inkisaalikärjistään siten, että yläetuhampaat ovat alahampaiden labiaalipuolella. 2–3 millimetrin horisontaalista ylipurentaa pidetään ideaalisena. (Proffit ym. 2013).
Vertikaalisella ylipurennalla (VYP) tarkoitetaan ylä- ja alainkisiivien vertikaalista päällekkäisyyttä.
Normaalisti alainkisiivin kärki koskettaa yläinkisiivin palatinaalipintaa. Vertikaalinen ylipurenta mitataan millimetreinä alainkisiivin kärjestä yläinkisiivin kärkeen hampaat yhteen purtaessa. Ideaalipurennassa vertikaalinen ylipurenta on 1–2 millimetriä. (Proffit ym. 2013).
2.1.1 AII purentavirhe / Distaalipurenta
Angle II -luokan (AII) purentavirheissä alahammaskaari on ylähammaskaareen nähden takana, jolloin puhutaan distaalipurennasta. (Proffit ym. 2013, Mitchell 2013). AII purentavirheet jaetaan edelleen kahteen alaluokkaan inkisiivien kallistuneisuuden mukaan. AII,1-alaluokassa yläinkisiivit ovat kallistuneet labiaalisesti, tai niiden inklinaatio on tavanomainen, mutta horisontaalinen ylipurenta on suurentunut,
eikä kontaktia inkisiiveillä muodostu. AII,2-alaluokassa yläetuhampaat ovat kallistuneet retrusiivisesti ja horisontaalinen ylipurenta on yleensä vähäinen. (Mitchell 2013).
Distaalipurennasta kliinisinä merkkeinä ovat suurentunut horisontaalinen ylipurenta ja kupera profiili.
Proffit (2013) määrittelee lievästi suurentuneen horisontaalisen ylipurennan olevan 3–4 millimetriä, kohtalaisen olevan 5–6 millimetriä ja vaikean ylipurennan olevan yli 6 millimetriä. Distaalipurennan esiintyvyydeksi lapsilla on raportoitu 25 % ja se on yleisimpiä purentavirheitä Pohjois-Euroopassa.
(Proffit ym. 2013).
Orofakiaaliset funktiot vaikuttavat kraniofakiaaliseen kehitykseen lapsilla. Kielen asema levossa on normaalisti painautuneena suulakeen yläinkisiivien takana. Hampaat sijaitsevat pehmytkudosten niille määrittelemässä tilassa kielen painaessa niitä sisäpuolelta ja huulten, perioraalisten lihasten ja poskien lihasten painaessa niitä ulkopuolelta. Virheet näissä orofakiaalisissa funktioissa voivat aiheuttaa skeletaalisen kasvun häiriintymistä ja hampaiden puhkeamista virheasentoihin. Oraalisia haitallisia tapoja esiintyy usein AII,1 purentavirheen taustalta, esimerkkinä virheellinen nieleminen ja kielen virheasento, joihin voi liittyä suuhengitys ja kookkaat risakudokset. Kun purentavirheen taustalla on orofakiaalisia parafunktioita, hoidossa tulisi huomioida myös näiden parafunktioiden eliminointi sekä niihin liittyvät etiologiset tekijät. (Alouini ym. 2018).
AII purentavirhe on usein kombinaatio useista luustollisista ja hampaistollisista piirteistä. Yleisin havaittu luustollinen piirre AII purentavirheessä on retrusiivinen alaleuka suhteessa kallon pohjaan. Sen sijaan yläleuka on yleisimmin ortognaattinen suhteessa kallon pohjaan ja mikäli luustoepäsuhtaa on, yläleuka on useimmiten retrusiivinen kuin protrusiivinen. Yli puolella havaitaan suuri alakasvokorkeus.
(McNamara 1981).
AII purennan piirteitä maitohampaistossa ovat distaaliporras toisissa maitomolaareissa, distaalinen kulmahammassuhde sekä suurentuneet ylipurennat. Luustolliset AII purennan piirteet ilmenevät myöhemmin kuin hampaistolliset, joten maitohampaistosta ei useinkaan vielä voida nähdä luustollista AII purennan kasvusuuntaa. Puutteellinen maksillan transversaalinen ja mandibulan sagittaalinen kasvu näyttävät aiheuttavan tyypillisen AII purennan piirteet. (Varrela 1998).
2.1.2 Syväpurenta
Syväpurennassa vertikaalinen ylipurenta on suurentunut ja kliinisesti havaitaan alaetuhampaiden normaalia suurempi peittoisuus (Proffit 2013). Syväpurenta voi olla täydellinen, jolloin alahampaat ovat kontaktissa ylähampaisiin tai pehmytkudokseen yhteen purtaessa, tai vaillinainen, jolloin alahampaat eivät ole kontaktissa ylähampaisiin eikä pehmytkudoksiin (Mitchell 2013). Traumaattisesta syväpurennasta puhutaan, kun alaetuhampaat purevat suulaen pehmytkudoksiin tai yläetuhampaat purevat alaleuan huulen puoleiseen pehmytkudokseen. Syväpurennan (VYP 5 mm tai enemmän) esiintyvyys vaihduntahampaisilla lapsilla on 20 %. (Proffit 2013).
AII,2-luokan purentavirheeseen liittyy aina myös syväpurenta. Syväpurennan tausta voi olla hampaistollinen tai luustollinen. Alaleuan asema yläleukaan nähden distaalisesti mahdollistaa vaikean syväpurennan kehittymisen ja etuhampaiden ylipuhkeamisen. (Bergersen 1988). Luustollisessa syväpurennassa leukojen horisontaalisten tasojen välinen kulma on pieni (Proffit ym. 2013), alakasvokorkeus on siten pienentynyt ja leukojen kasvutapa on sulkeutuva (Mitchell 2013).
2.1.3 Avopurenta
Avopurennassa hammaskaarien vastakkaiset hampaat eivät ole kontaktissa toisiinsa, vaan yhteen purtaessa hampaiden väliin jää vertikaalinen aukko. Etualueen avopurennassa vertikaalinen ylipurenta on negatiivinen. Avopurenta voi olla etuhammasalueella tai sivualueella. Avopurennan taustalla voi olla hampaistollinen tai luustollinen syy. Avopurennan esiintyvyydeksi vaihduntahampaistossa on raportoitu 4 %. Pitkään jatkunut tutin tai peukalon imeminen on liitetty avopurennan kehittymiseen, kun yläetuhampaat kallistuvat imemistavan vuoksi labiaalisesti ja alainkisiivit linguaalisesti. (Proffit ym. 2013).
2.1.4 Ahtaus
Ahtaus on yleisin purentavirhe ja sitä nähdään kaikissa Angle-luokissa. Ahtaudessa kaikki hampaat eivät mahdu puhkeamaan suoraan tasaisesti hammaskaarille, sillä hampaiden yhteisleveys on enemmän kuin hammaskaaren tila. Valkoihoisilla jopa 60 % havaitaan jonkin asteista ahtautta jossakin
hampaistovaiheessa. (Mitchell 2013). Ahtauden yleisyys maitohampaistossa on suomalaisilla raportoitu olevan noin 9 % (Keski-Nikula 2008).
2.2 Kasvu ja purennan kehitys
Syntymän jälkeinen ylä- ja alaleuan kasvu on osa kraniofakiaalista kasvua. Leukojen kasvukäyrä sijoittuu Scammonin (1930) kasvukäyrien mukaan neuraalisen kasvun ja pituuskasvun väliin siten, että mandibulan kasvu jäljittelee lähemmin pituuskasvun käyrää kuin maksillan kasvu. Maksillan kasvu tapahtuu osana nasomaksillaarikompleksin kasvua, joka tapahtuu kahdella tavalla. Kallon pohjan kasvaessa nasomaksilla kasvaa eteenpäin ja lisäksi maksillan ja nenän luiden suturoissa tapahtuu aktiivista kasvua. Aktiivisen kasvun vaikutuksesta maksilla kasvaa eteen- ja alaspäin. Kallon pohjan kasvu pysähtyy noin 7-vuotiaana, joten sen jälkeen maksillassa tapahtuva kasvu on aktiivista kasvua lähinnä suturoissa. Mandibula siirtyy kasvun vaikutuksesta alas- ja eteenpäin suhteessa kallon pohjaan.
Varsinaisesti alaleuan kasvu tapahtuu ramuksen takapinnan, nivelulokkeen ja ramuksen korkeuden kasvuna. (Proffit ym. 2013). Alaleuan kasvaessa leukojen välinen sagittaalinen suhde normaalisti paranee ja ylipurennat pienenevät. (Pietilä ym. 2007).
Leukojen kasvurotaatio ja leukojen vertikaalinen ulottuvuus ovat kiinteästi suhteessa toisiinsa.
Kasvurotaatio vaikuttaa voimakkaasti alaleuan kasvusuuntaan. Alaleuan kasvurotaatio määrittyy sen perusteella, tapahtuuko kasvua enemmän alas- vai eteenpäin. Sulkeutuvassa kasvutavassa kasvua tapahtuu enemmän eteenpäin ja avautuvassa leukojen kasvutavassa alaspäin. (Proffit ym. 2013).
Kraniofakiaalista kasvua voidaan hyödyntää ja ohjata aikana, jolloin kasvua normaalistikin tapahtuu.
Voimakasta kasvua etenkin alaleuassa tapahtuu puberteettikasvuspurtissa, tytöillä keskimäärin 10–12 ja pojilla 12–14 –vuotiaana. Juveniilikasvuspurtin (5–8-vuotiaana) aikana on havaittu tapahtuvan samakaltaista nopeaa kasvua. Näitä nopean kasvun ajanjaksoja hyödynnetään ajoittamalla oikomishoito samanaikaisesti. (Proffit ym. 2013).
Purenta kehittyy jatkumona maitohampaistosta vaihduntahampaistojen kautta pysyväksi hampaistoksi.
Maitohampaiston purentasuhteesta voidaan tehdä jossakin määrin päätelmiä tulevan pysyvän hampaiston purentasuhteesta. Maitohampaiston distaalinen porras johtaa poikkeuksetta distaalisen purentasuhteen kehittymiseen myös pysyvään hampaistoon, jos distaalinen porras on yhden millimetrin tai enemmän. Vastaavasti mesiaalinen porras maitohampaistossa johtaa harvoin distaalisen
purentasuhteen kehittymiseen pysyvään hampaistoon. Maitoviitosten kuspittainen purentasuhde maitohampaistossa kehittyy 60 % tapauksista AI purennaksi ja 40 % AII purentasuhteeksi. On todettu, että maitohampaiston kuspittainen molaarisuhde ja AII kulmahammassuhde ennakoivat distaalisen purentasuhteen kehittymisestä pysyvään hampaistoon. (Pietilä ym. 2007, Keski-Nisula 2008).
Maitohammasvaiheessa ylipurennat ovat normaalisti pysyvää hampaistoa suuremmat, korkeintaan 3 mm, ja etualue on hammaskantoinen. (Pietilä ym. 2007). Ylipurennat suurenevat yleensä 1–2 mm, kun pysyvät hampaat puhkeavat (Pietilä ym. 2007, Keski-Nisula 2008). Tämän vuoksi maitohammasvaiheessa yli 4 mm ylipurennat ennakoivat hoidon tarpeesta myöhemmin. Varmana merkkinä maitohammasvaiheessa hoidon tarpeesta katsotaan olevan ienkantoinen purenta inkisiivialueella, mikä hoitamattomana johtaa purennan syventymiseen. (Pietilä ym. 2007).
Transversaalisuunnassa hampaistossa tulisi vallita tasapaino ylä- ja alakaaren välillä. Poikkeamat tässä tasapainossa ilmenevät risti- tai saksipurentoina. Kapea yläkaari verrattuna alakaareen ennustaa distaalipurennan kehittymistä. (Pietilä ym. 2007). Leukojen leveyskasvu päättyy ennen murrosiän kasvuspurttia noin 12-vuotiaana (Proffit ym. 2013). Leveyskasvu on purennan kehityksen kannalta tärkeää, sillä kasvun myötä tila kaarilla lisääntyy, jotta maitohampaita leveämmät pysyvät hampaat mahtuvat puhkeamaan. Ahtaus maitohampaistossa johtaa aina ahtauteen myös myöhemmissä hampaistovaiheissa. Hoitamaton ristipurenta johtaa alaleuan epäsymmetriseen kehittymiseen ja kasvoasymmetriaan. (Pietilä ym. 2007).
2.3 Hoidon ajoitus
Fleming ym. (2017) toteavat julkaisussaan oikomishoidon aloituskohdan olleen pitkään kiistelyn aihe ortodonttien keskuudessa. Maailmanlaajuisesti oikomishoito aloitetaan useimmiten toisen vaihdunnan aikana tai pysyvään hampaistoon varhaisteini-iässä (Fleming ym. 2017).
Suomessa lasten oikomishoito tehdään pääosin kuntien terveyskeskuksissa ja hoito on maksutonta alle 18-vuotiaille (Pietilä ym. 2008) Vuonna 1988 Suomessa otettiin käyttöön Heikinheimon kehittämä 10- portainen hoidontarveasteikko, jota käytetään hoidon potilasvalinnassa (Heikinheimo 1989). Suomessa kattava terveyskeskusjärjestelmä mahdollistaa lasten ikäluokittaiset suun ja hampaiston
terveystarkastukset. Tämä mahdollistaa myös oikomishoidon tarpeen arvion ja hoidon ajoittamisen suhteellisen helposti. (Pietilä ym. 2008). Oikomishoidon aloitusajankohta on arvioitava aina potilaskohtaisesti, sillä kasvussa ja hampaiston kehityksessä on laajaa yksilöllistä variaatiota eikä eri hoitotapojen välillä ole osoitettu ratkaisevaa eroa (Kerosuo ym. 2013).
Suomalaislasten keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa on raportoitu oikomishoidon tarvetta 7-vuotiailla lapsilla 23,5 % ja tämän lisäksi 34,5 % lapsista purennan kehittymistä on seurattava (Heikinheimo 1978).
Ensimmäisen vaihdunnan alkaessa purentavirheiden esiintyvyyden on raportoitu vaihtelevan välillä 67,7–92,7 %. Distaalinen porras maitoviitosten purentasuhteena raportoitiin 33,1 % lapsista, mesiaalinen porras vastaavasti 19,1 %. Suurentunutta horisontaalista ylipurentaa (4 mm tai enemmän) esiintyy 26,7
% ensimmäisen vaihdunnan lapsista ja vastaavasti suurentunutta vertikaalista ylipurentaa (4 mm tai enemmän) on 33,8 % lapsista. Molemmat ylipurennat ovat suurentuneet 15,5 % lapsista. (Keski-Nisula ym. 2003).
AII,1 purentavirheen hoidossa on maailmanlaajuisesti kaksi lähestymistapaa: tehdä hoito yhdessä vaiheessa vasta nuoruusiässä tai kahdessa vaiheessa sekä vaihduntahampaisto- että murrosiässä.
Kaksivaiheisessa hoitomuodossa hoito aloitetaan vaihduntahampaistoon ja jatketaan usein toisella hoitojaksolla varhaisen nuoruuden aikana. Oikomishoidon tekeminen jo vaihduntavaiheen hampaistoon, lapsille iältään 7–11 vuotta, on suosiossa osassa Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Tämän hoitomuodon kannattajat perustelevat varhaisvaiheen hoitoa sen tuomilla hyödyillä, kuten kasvutavan normalisoimisella, tulevaisuudessa tarvittava oikomishoito on yksinkertaisempaa ja vähäisempää sekä etuhampaisiin kohdistuvan traumariskin pienenemisellä. (Kerosuo ym. 2013, Brierley ym. 2017).
2.4 Varhaishoito
2.4.1 Varhaishoidon määritelmä
Perinteisesti oikomishoidolla korjataan puhjenneiden hampaiden asentoa ja sijaintia hammaskaarella, ja hoito toteutetaan melkein tai täysin kehittyneeseen pysyvään hampaistoon. Vasta 1990-luvulla on esitetty ensimmäisen kerran preventiivisiä hoitokysymyksiä oikomishoidossa. On haluttu puuttua ongelmaan jo sen kehittyessä. Hoidolla pyritään pysäyttämään virheellinen kehitys varhaisessa
vaiheessa ja edesauttaa normaalin kehittymisen toteutumista. Hoidon toteuttamista tässä suun ja hampaiston kehitysvaiheessa on alettua kutsua varhaishoidoksi. Varhaishoidolla tarkoitetaan maitohampaistoon tai ensimmäisen vaihdunnan aikana toteutettua hoitoa, jolla pyritään estämään purentavirheiden pahentuminen. (Varrela ym. 1995). Suomessa oikomishoito aloitetaan usein aikaisin, keskimäärin 9,5-vuoden iässä. Monien tutkimusten mukaan aikainen interventio näyttää vähentävän myöhemmin tarvittavan oikomishoidon tarvetta sekä purentavirheen vaikeusastetta. (Pietilä ym. 2009).
2.4.2 Varhaishoidon indikaatiot
Hoidon optimaalisin ajoitus on ortodonttien keskuudessa kiistelty aihe (Fleming ym. 2017). Nykyisten tutkimustulosten valossa kiistaton etu varhaishoidolla on ainoastaan etu- ja sivualueen funktionaalisen ristipurennan, suurentuneen horisontaalisen ylipurennan ja AIII-luokan purentavirheen hoidossa (Pirttiniemi ym. 1990, Westwood P ym. 2003, Chen ym. 2011). AII purentavirheen hoidon ajoituksesta ei ole saavutettu yksimielisyyttä, vaikka siitä on tehty ja julkaistu paljon tutkimusta (Pietilä ym. 2007).
Suomalaisille oikomishoitoa terveyskeskuksissa tekeville hammaslääkäreille teetetyn kyselytutkimuksen mukaan maitohammasvaiheessa yleisin hoidon syy on sivualueen ristipurenta. Ensimmäisen vaihdunnan aikana hoidon indikaatioita ovat yleisimmin etu- ja sivualueen ristipurenta ja AII purentavirheet, joko suurentunut horisontaalinen ylipurenta tai syväpurenta. (Pietilä ym. 2008).
2.4.3 Varhaishoidon hyödyt -onko niitä?
Tutkimuksissa on todettu, että maitohampaiston purentasuhteet, kuten distaalinen porras, suurentuneet ylipurennat, tilanpuute sekä ristipurenta, kehittyvät myös pysyvään hampaistoon, ellei purennan kehittymiseen puututa (Keski-Nisula 2008). Kasvun aikana esimerkiksi hampaiston AII purentavirheen hampaistolliset ja luustolliset piirteet pysyvät ja jopa pahenevat iän myötä. (Keski-Nisula ym. 2008).
Vaikka purentavirheen kehittyminen nähdään jo varhaisessa hampaistovaiheessa, ovat varhaishoidon hyödyt edelleen kiistanalaisia. (Keski-Nisula ym. 2020).
AII,1 purentaan liittyy yleensä suurentunut horisontaalinen ylipurenta, joka lisää niihin kohdistuvan trauman riskiä tapaturmien, kuten kaatumisen tai törmäysten, yhteydessä. Hammastapaturmia
raportoidaan tapahtuvan lähes joka kolmannelle lapselle ja vaurion vakavuus vaihtelee kiillemurtumasta avulsioon eli hampaan irtoamiseen. Hammastapaturman yleisyyttä lisäävät puutteellinen huulisulku ja horisontaalinen ylipurenta 5 mm tai enemmän. Vamman vakavuuden on havaittu lisääntyvän mitä suurempi ylipurenta on. (Pietilä ym. 2007). Varhaishoito vähentää prominentteihin inkisiiveihin kohdistuvaa traumariskiä merkittävästi verrattuna myöhemmin hoitoa saaneisiin potilaisiin. (Batista ym.
2018). Suurin osa hammastraumoista sattuu 8–11 ikävuoden välillä, joten niiden ennaltaehkäisyksi hampaan asennon korjaus on perusteltua ennen tuota. Suurentuneen horisontaalisen ylipurennan ja ulkonevien yläetuhampaiden on havaittu altistavan lasta myös kiusaamiselle. (Pietilä ym. 2007).
Varhaishoidolla pyritään puuttumaan purennan virheelliseen kehitykseen jo varhain ja ohjaamaan kehitystä normaaliksi. Tämä säästää monessa tapauksessa myös resursseja ja aikaa. On todettu, että lievän purentavirheen hoitaminen ensimmäisen vaihdunnan aikana ehkäisee hoidontarvetta myöhemmin. Varhaishoitoa perustellaan olettamuksella, että purenta voidaan onnistuneesti korjata varhaisella interventiolla kehittyvään hampaistoon. (Keski-Nisula 2008).
Verrattaessa suurentuneen ylipurennan hoitoa vaihduntahampaistoon saaneita ja ei saaneita on havaittu eroa purennassa lyhyellä aikavälillä. Pitemmällä aikavälillä tarkasteltaessa tuloksissa ei kuitenkaan havaittu enää merkittävää eroa, kun tarkasteltiin hoidon tuloksia pysyvässä hampaistossa.
Tällöin myös yksivaiheinen, pelkkään pysyvään hampaistoon, tehty hoito oli toteutettu. (Batista ym.
2018).
Kirjallisuudessa on esitetty myös vastakkaisia tutkimustuloksia varhaishoidolle AII purennan hoidossa.
1990-luvulla Pohjois-Carolinan ja Floridan yliopistoissa tehdyn tutkimuksen mukaan varhaishoidolla funktionaalisilla kojeilla tai niskavedolla ei saavuteta merkittävää etua verratteassa perinteiseen pysyvään hampaistoon tehtyyn hoitoon. Tutkimuksen mukaan kasvun ohjaaminen murrosiän kasvuspurtissa on yhtä vaikuttavaa ja jopa tehokkaampaan kuin varhaisemmassa vaiheessa suurimmalla osalla AII purentaisia. Kuitenkin tutkimus toteaa varhaishoidon olevan indikoitua joissakin AII purenta tapauksissa, kuten purennasta aiheutuvan psykososiaalisen haitan tai traumariskin pienentämisen vuoksi. (Tulloch ym. 2004, Proffit ym. 2013).
Suomessa tehdään muihin Pohjoismaihin verrattuna paljon oikomishoitoa varhaisessa vaiheessa.
Suomessa ortodonttinen tutkimusperinne on painottunut kasvuun ja kehitykseen, mikä saattaa olla syynä varhaishoidon suosiolle Suomessa. Syynä pidetään myös erikoishammaslääkärien alueellista resurssivajausta, minkä vuoksi on täytynyt kehittää yksinkertaisia peruskoulutetun hammaslääkärin käyttöön soveltuvia oikomismenetelmiä. (Pietilä ym. 2007).
2.4.4 Kojeet
Suomessa varhaishoidon oikomiskojeista yleisimpiä ovat quad helix-koje, niskaveto ja purennanohjain (Pietilä ym. 2007). Vaihduntahampaistoon tehdään monenlaista ortodonttista hoitoa. Niskavetoa tai päälaenvetoa käytetään distaloimaan pysyviä ensimmäisiä molaareja tavoitteena ideaalinen AI purentasuhde. (Brierley ym. 2017). Varhaisella niskavetohoidolla on raportoitu positiivisia vaikutuksia ahtauden hoidossa sen levittäessä ja pidentäessä yläleuan hammaskaarta (Kerosuo ym. 2013).
Funktionaalisia kojeita käytettäessä tarkoitus on saavuttaa ideaalit ylipurennat ja inkisiivien välinen kulmaus. Jos hammaskaarilla on jo tässä vaiheessa havaittavissa ahtautta, voidaan hammaskaaria levittää, jotta kulmahampaat ja premolaarit mahtuisivat puhkeamaan paikoilleen. Hammaskaaria voidaan levittää esimerkiksi quad helix-kojeen tai purennanohjaimen avulla. Vaihduntahampaistoon tehdään useimmiten hoitoa kiinteillä kojeilla vasta, kun ensimmäinen vaihdunta on päättynyt. (Brierley ym. 2017).
2.5 Purennanohjain
Purennanohjain on irrotettava tehdasvalmisteinen silikoninen oikomiskoje. Purennanohjainta pidetään öisin nukkuessa sekä aktiivisesti muutama tunti päivällä. (Migliaccio ym. 2014). Kojeen perusidea on ohjata puhkeavia hampaita oikeaan asentoon ja asemaan hammaskaarilla, vaikuttaen samanaikaisesti ylä- ja alaleukaan (Pietilä ym. 2007).
Purennanohjaimia on olemassa erilaisia eri hampaistovaiheisiin ja eri käyttöindikaatiolle.
Purennanohjainta suositellaan käytettäväksi lievän ja keskivaikeiden purentavirheiden hoitoon, mutta käytettäessä sitä varhaisessa vaihduntahampaistossa purentavirheen vakavuudesta ei muodostu kontraindikaatiota. (Keski-Nisula 2008). Purennanohjainta (kuva 1) käytetään tavallisimmin
ensimmäisen vaihduntavaiheiseen hampaistoon ohjaamaan hampaiden puhkeamista oikeaan purentasuhteeseen (Migliaccio ym. 2014).
Ensimmäisen vaihdunnan aikana hoidettaessa hoitoaika on Keski-Nisulan (2008) väitöskirjatutkimuksen mukaan keskimäärin 3.3 vuotta. Purennanohjainhoidon katsotaan olevan kustannustehokasta, sillä se vaatii verrattaen vähän tuoliaikaa. Kontrollikäynnit tapahtuvat tyypillisesti 12 viikon välein kestäen kerrallaan 5–10 minuuttia. (Pietilä ym. 2007, Keski-Nisula 2008).
Kuva 1. Purennanohjain. (Pietilä ym. 2007).
2.5.1 Käyttö varhaishoitona
Purennanohjainhoito tulisi ideaalitilanteessa aloittaa, kun havaitaan kehittyvässä hampaistossa purentavirhe tai nähdään sen muodostuvan tulevaisuudessa. Usein hoito aloitetaan siis jo tilanteessa, jossa hampaat ovat puhkeamassa virheelliseen asentoon. (Keski-Nisula 2008). Kojeen käytön optimaalisin aloitusajankohta on ennen yläinkisiivien puhkeamista ja tällöin käytettynä kojeen käyttö pelkästään öisin riittää korjaamaan purentavirhettä (Myrlund ym. 2015). Puhkeamassa oleviin hampaisiin purennanohjaimella saadaan paras vaikuttavuus ja hoitotuloksesta pysyvämpi, sillä parodontaaliligamentin säikeet eivät ole vielä kehittyneet puhjenneen hampaan ympärille (Migliaccio ym. 2014).
Suomessa purennanohjainta käytetään varhaishoitona ensimmäisen vaihdunnan aikana. (Keski-Nisula 2008). Purennanohjainta käytetään toiseksi yleisimpänä oikomiskojeena maitohampaistoon ja yhtenä yleisimmistä kojeista myös ensimmäisen vaihdunnan aikana, selviää suomalaisille terveyskeskusten
oikomishoitoa tekeville hammaslääkäreille kohdennetusta kyselytutkimuksesta. Vielä 1990-luvun alussa purennanohjain ei ollut näin laajassa käytössä Suomessa, vaan on yleistynyt sen jälkeen varsin nopeasti.
(Pietilä ym. 2008).
Nykyisen hoitosuosituksen mukaisesti purennanohjainhoito tulisi kestää koko ensimmäisen vaihdunnan ajan, jotta pysyvät inkisiivit ja ensimmäiset pysyvät molaarit ohjautuvat oikeaan asentoon ja purentasuhteeseen. (Keski-Nisula 2008). Ensimmäisen vaihdunnan (7–9-vuotiaana) aikana purennanohjaimella hoitaminen ajoittuu samaan aikaan juveniilin kasvuspurtin kanssa, jolloin kasvu on nopeaa (Keski-Nisula ym. 2020).
Varhaishoitona purennanohjaimella hoitoa saaneiden lyhytaikaisissa seurantatutkimuksissa on saatu myönteisiä tuloksia. Potilaiden horisontaalinen ja vertikaalinen ylipurenta, ahtaus sekä sagittaaliset molaarisuhteet paranivat hoidolla merkittävästi. Lyhytaikaisessa seurannassa myöhäisempi oikomishoidon tarve väheni huomattavasti. Pidempiaikaista seurantatutkimusta on tehty vasta vähän, mutta niissäkin parhaimmat pitkäaikaiset tulokset saatiin horisontaalisessa ylipurennassa ja molaarisuhteiden parantumisessa. (Myrlund ym. 2015).
2.5.2 Toimintaperiaate
Purennanohjaimen vaikutusmekanismi yhdistää funktionaalisten kojeiden aktivaattorivaikutusta positionerien retentiiviseen vaikutukseen (Migliaccio ym. 2014). Kojeen materiaali, elastomeeri, aiheuttaa hampaiden ohjautumista hammaskaarilla kojeen mukaisesti kohti oikeaa purentasuhdetta (Migliaccio ym. 2014, Myrlund ym. 2015). Hampaiden puhkeamisen ohjaamisen lisäksi purennanohjain vaikuttaa myönteisesti hammaskaarien transversaalisiin, sagittaalisiin ja vertikaalisiin suhteisiin. Kojeella voidaan laajentaa ja tasata hammaskaaria ja korjata asymmetrioita. (Pietilä ym. 2007, Keski-Nisula 2008).
Purennanohjainhoidolla voidaan vaikuttaa pehmytkudosparafunktioihin, kuten kielen asentoon ja asemaan levossa, huulivirheeseen sekä huulisulkuun. Purennanohjainhoito, pito öisin ja aktiivinen pito kaksi tuntia päivällä, vähentää perioraalisten lihasten jännitystä levossa sekä liikkeessä. Kielen asema korjaantuu kohti oikeaa asemaa suulaessa. Korjaantuessaan parafunktioiden haitallinen vaikutus inkisiiveihin vähenee. Parafunktioiden korjaantumisella on positiivinen vaikutus kraniofakiaaliseen
kasvuun ja kielen oikea asento edesauttaa yläleuan hammaskaaren kehitystä pyöreäksi. (Alouini ym.
2018).
AII purennan korjaaminen purennanohjaimella aiheuttaa aktivaattorin tavoin etuhampaiden intruusiota ja takahampaiden ekstruusiota (Migliaccio ym. 2014). Purennanohjaimessa taka-alue jää ilman kontaktia kojeeseen, jolloin taka-alue voi ekstrudoitua (Janson ym. 2004). Tällöin luustollinen syväpurenta, jonka taustalla on usein myös AII purentavirhe, avautuu. (Janson ym. 2004, Migliaccio ym. 2014).
Horisontaalinen ylipurenta pieneneminen tapahtuu, kun yläinkisiivit kallistuvat palatinaalisesti ja alainkisiivit labiaalisesti (Janson ym. 2004). Purennanohjainhoito muuttaa purentasuhdetta suotuisammaksi ja muutosta selittänee eniten mandibulan kasvu. Keski-Nisulan tutkimusryhmänsä kanssa toteavat (2020) tutkimuksessaan, että kaikista alkutilanteen potilaista vain 14 % oli purennanohjainhoidon päätteeksi AII kuutossuhde, kun lähtötilanteessa distaalinen kuutossuhde oli kaikilla tutkimuksen potilailla. Saman tutkimuksen mukaan varhaisella purennanohjainhoidolla ohjataan virheellistä luuston kasvutapaa AI purennan suuntaan. (Keski-Nisula ym. 2020).
Purennanohjaimen terapeuttinen vaikutus vähentää ahtautta perustuu sen hammaskaaria levittävään vaikutukseen. On todettu, että kapea yläkaari estää mandibulan anteriorista kasvua ensimmäisen vaihdunnan aikana. (Keski-Nisula ym. 2008). Ahtauden hoito purennanohjaimella vähentää hoidon tarvetta kiinteille kojeille myöhemmin. Janson ym. (2004) tutkimuksessaan totesivat, että 22 % potilaista, joilla oli alkutilanteessa lievää ahtautta etualueella, eivät tarvinneet ahtauden hoitoon myöhemmin kiinteä koje hoitoa. (Janson ym. 2004).
Kun purennanohjaimella on saavutettu haluttu hoitotulos ja hampaat ovat kojeen ohjaamassa ideaalissa purennassa, pidetään samaa kojetta retentiona hoidon jälkeen (Migliaccio ym. 2014). Retentiovaiheessa kojeen käyttöä vähennetään esimerkiksi pitoon kahtena yönä viikossa (Pietilä ym. 2007). Kojeen käyttö aktiivisen hoitojakson jälkeen retentiona käyttöä vähentäen ylläpitää varhaishoidolla saavutettuja tuloksia pysyvään hampaistoon. Tästä syystä pitoa suositellaankin ainakin kasvun päättymiseen saakka (Myrlund ym. 2015). Tutkimuksien mukaan saavutettu horisontaalinen ylipurenta ja molaarisuhde pysyivät stabiileina purennanohjainhoidon jälkeen pitkällä aikavälillä, sen sijaan vertikaalisessa ylipurennassa havaittiin relapsia. (Janson ym. 2007, Keski-Nisula ym. 2020).
Purennanohjain ohjaa alaleukaa eteenpäin, jolloin myös mandibulan ramuksen takapinnalla ja kondyylissä tapahtuu suotuisaa kasvua. Purennanohjaimella ei ole todettu merkittäviä vaikutuksia leukojen asemaan suhteessa kallonpohjaan. Purentavirheen korjautuminen purennanohjaimella tapahtuukin pääasiassa mandibulan alveolaarilisäkkeen muutoksilla. Varhaishoitona purennanohjaimella hoidetuilla on raportoitu tutkimuksesta riippuen mandibulan kasvaneen 3,9–5 mm enemmän kuin kontrolliryhmillä. Maksillan kasvun lisäykseen purennanohjaimella ei ole raportoitu vaikutusta, myöskään maksillan sijainnissa ei ole havaittu muutoksia. (Keski-Nisula ym. 2008, Keski- Nisula ym. 2020). On todettu, että kasvun myötä luontaisesti ilman hoitoa tapahtuva alaleuan kasvu ja siten etuhampaiden siirtyminen eteenpäin estyy distaalipurennassa hampaiden interkuspaalisen lukituksen ja myöhemmin tapahtuvien hampaistokompensaatioiden takia. Purennanohjain siirtää alaleukaa eteenpäin ja mahdollistaa siten kondyylissä tapahtuvan kasvun fossaan päin, jolloin hampaistokompensaatiot ja interkuspaaliasema eivät estä kasvua. (Keski-Nisula ym. 2008).
Monissa tutkimuksissa on aiemmin todettu funktionaalisten kojeiden vaikuttavan mandibulan kasvuun vaihduntojen välillä sekä toisen vaihdunnan aikana. Purennanohjaimella on osoitettu olevan funktionaalisten kojeiden tavoin vaikutuksia mandibulan kasvuun. Tutkimuksissa on sittemmin todettu purennanohjaimella olevan samoja vaikutuksia kasvuun hoidettaessa myös ensimmäisen vaihdunnan aikana. (Keski-Nisula ym. 2008). Vaikka kasvu on nopeinta lähellä tai samanaikaisesti pubertaalikasvuspurtin kanssa, on kliinisesti merkittävää kasvun lisäystä mahdollista saavuttaa melkein milloin tahansa kasvun aikana. (Keski-Nisula ym. 2008).
Purennanohjaimen aiheuttamista muutoksista inkisiivien kallistuskulmaan on tutkimuksesta riippuen erilaisia tuloksia. Janson ym. (2000) toteavat kojeen aiheuttavan yläinkisiivien intruusiota ja kallistumista palatinaalisemmin ja alainkisiivien kallistumista protrusiivisemmiksi. Keski-Nisula ym. (2008) toteavat tutkimuksessaan purennaohjaimella olevan vaikutusta vain alainkisiiveihin kallistaen niitä labiaalisesti ja sijainnin muuttuvan anteorisemmaksi. Tutkimuksissa on tutkittu eri ikäisiä lapsia, mikä voi selittää eri suuntaisia tuloksia.
Janson ym. (2000) tutkimusryhmänsä kanssa kefalometrisesti analysoivat purennanohjaimen vaikutuksia AII,1 purennan hoidossa 26 kuukauden hoitojakson jälkeen. Tutkimus osoitti, että purennanohjainhoidolla saadaan merkittävästi lisäystä mandibulan kasvuun, asemaan protrusiivisesti,
ala- ja kokokasvokorkeuteen sekä alaleuan posteoriseen dentoalveolaariseen korkeuteen. Kojeella saatiin selvä parannus leukojen väliseen sagittaalisuhteeseen, kuutossuhteeseen ja merkittävä ylipurentojen pieneneminen. Maksillan kasvuun purennanohjaimella ei havaittu olevan vaikutuksia.
Muutokset ovat pääasiassa hampaistollisia, mutta myös luustollisia vaikutuksia purennanohjaimella saavutetaan. (Janson ym. 2000).
2.5.3 Indikaatiot ja kontraindikaatiot
Purennanohjainta käytetään AII purentavirheen hoitoon jo sen kehittyessä hampaistoon. AII purennan lisäksi purennanohjaimella voidaan onnistuneesti hoitaa varhaisessa vaiheessa muita purennan virheitä, kuten ahtautta, suurentunutta horisontaalista ylipurentaa, distaalipurentaa ja avopurentaa. (Keski-Nisula ym. 2008, Migliaccio ym. 2014). Purennanohjainta käytetään korjaamaan syväpurentaa, erityisesti traumaattisen syväpurennan aiheuttamaa palatinaalista limakalvoärsytystä (Keski-Nisula ym. 2008, Migliaccio ym. 2014). Purennanohjaimessa on muotoiltuna ideaaliset hammaskaaret ja hammaskaarten väliset suhteet, ja purentavirheestä riippumatta koje ohjaa purentaa tähän suuntaan. (Pietilä ym. 2007).
Purennanohjain ei sovellu ristipurentojen korjaamiseen, sillä sen voima ei riitä levittämään kapeaa yläkaarta (Pietilä ym. 2007).
Purennanohjainhoidossa potilaan sitoutuminen hoitoon ja hoitomotivaatio on merkittävässä roolissa, kuten kaikkien irrotettavien kojeiden kanssa. Hoitoon sitoutumattomuus rajoittaa kojeen käyttöä.
(Pietilä ym. 2007). Vanhempien ohjaus ja tuki etenkin hoidon alkuvaiheessa on välttämätöntä hoidettaessa pieniä lapsia. Keski-Nisulan (2008) väitöstutkimuksessa 31 % purennanohjaimella hoidetun lapsen hoito keskeytettiin jatkuvien hoitoon sitoutumisen ongelmien vuoksi. Lapsi ei suostunut pitämään purennanohjainta tai vanhemmat eivät olleet tarpeeksi motivoituneita tukemaan lastaan hoitoon. (Keski-Nisula 2008).
3 Tutkimuksen tarkoitus
Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hammaslääketieteen opetusklinikalla vuosina 2017–2018 purennanohjaimella hoidettujen lasten alkutilanteen luustollisia ja purennan piirteitä. Lisäksi selvitämme, eroavatko tutkimuspotilaidemme luustolliset piirteet väestön keskimääräisistä luustollisista piirteistä.
4 Aineisto ja menetelmät
Tutkimuksen potilasmateriaali koostui 40 purennanohjaimella Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hammaslääketieteen opetusklinikalla vuosina 2017–2018 hoidetusta potilaasta. Potilailla oli diagnooseina K07.23 syväpurenta, K07.30 ahtaus ja/tai K07.20 distaalinen purenta. Potilaat olivat tulleet opetusklinikalle hoidettaviksi Kuopion kaupungin suun terveydenhuollon lähetteellä. Potilaat olivat hoidon alkaessa 6–10-vuotiaita lapsia.
Tutkimuksella oli Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) organisaatiolupa.
Opetusklinikalla purennanohjainpotilaiden hoito aloitetaan oikomishoidon alkututkimuksella hammaslääketieteen kandidaatin (HLK) toimesta oikomishoidon erikoishammaslääkärin (EHL) ohjauksessa. Alkututkimuksessa tutkitaan purennan ekstra- ja intraoraalisia piirteitä ja leukojen toiminnallisuutta. Potilaasta otetaan alkututkimuksen yhteydessä kliiniset hampaiston valokuvat, kasvokuvat sekä alkumallit. Potilaista otetaan tarvittaessa panoraamakuvaus sekä lateraalikallokuva kefalometrista analyysia varten. Saatu materiaali analysoidaan ja HLK tekee hoitosuunnitelman EHL kanssa. Potilaan purennanohjainhoito toteutetaan LM activator -purennanohjaimella (LM Dental) alkaen kojeen suuhun sovituksella ja käytön opetuksella lapselle ja huoltajalle. Kontrollikäynnit HLK toteuttaa joko apuoikojana toimivan HLL tai EHL ohjauksessa.
Tutkimukseen soveltuva potilasaineisto haettiin potilastietojärjestelmästä käyttäen rajaavina määreinä potilaan syntymävuosia 2008–2012, asetettuja diagnooseja K07.23, K07.30 ja/tai K07.20 ja hoidon ajoitusta opetusklinikalla vuosille 2017–2018. Nämä kriteerit täyttävästä potilasmateriaalista valittiin satunnaisesti 40 potilasta, joille oli tehty opetusklinikalla oikomishoidon alkututkimus, hoitosuunnitelma ja potilailla oli ollut LM purennanohjaimen suuhun sovitus -käynti. Tutkimuksen aineistosta suljettiin pois potilaat, joista ei ollut otettu lateraalikallokuvaa tai lateraalikallokuvassa potilas ei ollut hampaat yhteen purtuina.
Tutkimuksessa selvitettiin purennanohjainpotilaan purennan alkutilanne perustuen Uranus- potilastietojärjestelmän teksteihin. Kerättäviä tietoja olivat ikä, sukupuoli, ortodonttinen diagnoosi/diagnoosit, yleissairaudet ja purennan kliiniset löydökset. Purennan löydöksistä kerättiin
molaarien purentasuhteet Angle-luokituksen mukaisesti, horisontaalinen ylipurenta, vertikaalinen ylipurenta, traumaattisesta syväpurennasta kertova etualueen ienkontakti, mahdollinen risti- ja saksipurenta sekä vaihdunnan vaihe. Tutkimukseen valituista potilaista oli otettu alkututkimuksen yhteydessä lateraalikalloröntgenkuva. Lateraalikallokuvat analysoitiin Winceph -kefalometrisellä ohjelmalla. Kuvat kalibroitiin ennen mittauksia. Lateraalikallokuvasta kefalometrisen analyysin perusteella määriteltiin sagittaali- ja vertikaalisuhteita, inkisiivien asento sekä nielun rakenteet.
Tutkittavat tiedot ja kefalometrisen analyysin tulokset kerättiin tutkimuslomakkeille (liite 1).
4.1 Kefalometriset menetelmät
Kefalometrisessä analyysissä käytettävät pisteet ja tasot esitetään kuvassa 2. Sagittaalisuhteita määritetään kefalometrisillä kulmilla SNA, SNB ja ANB. SNA-kulma määrittää yläleuan sagittaalista asemaa etummaiseen kallon pohjaan nähden. SNB-kulma määrittää alaleuan asemaa etummaiseen kallon pohjaan nähden. ANB-kulma kuvastaa leukojen välistä suhdetta toisiinsa etu-takasuunnassa.
(Evälahti 2020). SN-tasoa käytetään yleisesti sagittaalisuhteiden referenssitasona, koska kallon pohjan kasvu päättyy varhaisessa vaiheessa (Ranly 2000).
Inkisiivien kallistumiskulmaa määritetään suhteessa leuan tasoon. Yläinkisiivien kallistuskulma mitataan suhteessa nasaalilinjantasoon (Ans-Pns) ja alainkisiivien kallistuskulma suhteessa mandibulaaritasoon (Go-Me). Vertikaalisuhteita arvioidaan SN-tason ja mandibulaaritason välisen kulman (Sn-Mand) sekä goniaalikulman avulla. Goniaalikulma on Ar, Go ja Me -pisteiden muodostama kulma (Evälahti 2020).
Alakasvokorkeuden suhde kokokasvokorkeuteen (AKK/KK) ilmoitetaan prosenttiosuutena.
Kokokasvokorkeus on N- ja Gn -pisteiden välinen pituus luotilinjan mukaisesti ja alakasvokorkeus on Ans- ja Gn -pisteiden välinen pituus luotilinjan mukaisesti. Nielun rakenteita arvioidaan PAS ja Hb-Mand pituuksien avulla. PAS on nielun ilmatilan määrä B-pisteen tasolla ja Hb-Mand määrittää kieliluun etäisyyden mandibulaaritasosta.
Kuva 2. Kefalometriset pisteet ja tasot, joita käytetty analyyseissä. (mukailtu Kämäräinen ym. 2020)
4.2 Tulosten luotettavuus
Tutkijan sisäinen luotettavuus (ICC) arvioitiin mittaamalla 20 satunnaisesti valitun tutkimuksen aineiston kefalometrista analyysia kahdesti kahden viikon välillä. Toistettujen mittausten luokan sisäinen korrelaatio määritettiin Cronbach’s alpha -menetelmällä. Tulosten keskinäinen yhdenmukaisuus oli 0,994, joka osoittaa erinomaista luotettavuutta. ICC arvot yli 0,81 osoittaa lähes täydellistä luotettavuutta (Landis ym. 1977).
4.3 Tilastolliset menetelmät
4.3.1 Muuttujat
Analysoinnin selkeyttämiseksi joitakin muuttujia yhdisteltiin. Purentasuhteiden muuttujien pohjalta tehtiin uusi muuttuja, jossa Angle-luokituksen mukaisesti määritellyt purentasuhteet (erikseen määritelty oikean ja vasemman puolen kuutossuhde) yhdistettiin yhdeksi muuttujaksi (Angle) siten, että vaikein löydös määritti muuttujan. Analysoitaessa distaalipurenta käsittää AII purentasuhteen lisäksi kuspittaisen purentasuhteen (k/k). Horisontaalisen ja vertikaalisen ylipurennan muuttujat ryhmiteltiin siten, että tutkittavien tulokset jaettiin 4 mm tai enemmän - ja alle -ryhmiin. Vaihduntavaihe määriteltiin uusiksi muuttujiksi kolmeen ryhmään (1. vaihdunta kesken, 1. vaihdunta päättynyt ja 2. vaihdunta alkanut).
4.3.2 Analyysit
Kaikki tilastolliset analyysit tehtiin IBM SPSS Statics Version 27 -ohjelmalla. Tutkimuksen kefalometrisen analyysin tulosten muuttujista määriteltiin keskiarvo, minimi- ja maksimiarvo sekä keskihajonta.
Purennan kliinisten piirteiden suhteelliset osuudet määriteltiin ristiintaulukoinnilla. Aineiston tyttöjen ja poikien ryhmien välisen eroavuuden tilastollista merkittävyyttä arvioitiin P-arvoilla, jotka saatiin khiin neliö -testillä. Tutkimuksen kefalometristen mittausten tulosten keskiarvoja verrattiin Evälahti (2020) väitöstutkimuksen aineiston 8-vuotiaiden tyttöjen ja poikien keskiarvoihin käyttäen kahden riippumattoman otoksen t-testiä. Kaikkia vertailuja otosten välillä pidetään tilastollisesti merkittävinä, jos P-arvo on vähemmän kuin 0,05.
5 Tulokset
Aineiston purennanohjainhoitoa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin opetusklinikalla vuosina 2017-2018 saaneista 40 potilaasta suurin osa (60 %, n=24) oli tyttöjä. Alkutarkastushetkellä potilaiden iän keskiarvo oli 8 vuotta ja 6 kuukautta, nuorin hoidettu potilas oli 6 vuotta ja 10 kuukautta ja vanhin 10 vuotta ja kaksi kuukautta. Suurin osa (80 %) potilaista oli yleisterveitä. Kolmella potilaalla oli astma, kahdella atopia, yhdellä diabetes ja kahdella ADD tai ADHD. Potilaista lähes kaikilla (97.5 %) oli syväpurennan diagnoosi (K07.23). Potilaista 45.0 % oli distaalipurennan (K07.20) diagnoosi ja 27.5 % hampaiden ahtauden (K07.30) diagnoosi. Alaleuan retrognatia oli alkututkimuksessa määritelty lisädiagnoosiksi n=7 (17,5 %) ja yläleuan prognatia n=3 (7,5 %) potilaista.
Kefalometriset muuttujat on esitetty taulukossa 1. Tyttöjen ja poikien välillä ei kefalometrisissä muuttujissa havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa.
Taulukko 1. Kefalometristen muuttujien keskiarvo, keskihajonta sekä minimi ja maksimi sukupuolittain ja koko aineistossa.
TYTÖT POJAT KAIKKI
Ka (SD) Min. Max. Ka (SD) Min. Max. Ka (SD) Min. Max.
SNA ( ˚ ) 82,9 (2,4) 77,8 87,3 82,5 (2,5) 79,2 86,3 82,7 (2,4) 77,8 87,3 SNB ( ˚ ) 77,7 (2,4) 73,6 83,1 77,8 (2,9) 73,9 83,6 77,8 (2,6) 73,6 83,6 ANB ( ˚ ) 5,0 (1,9) 1,1 8,6 4,9 (1,8) 2,6 9,1 5,0 (1,8) 1,1 9,1 yläinkisiivien
kallistuskulma ( ˚ ) 111,5 (5,4) 98,3 119,5 110,9 (4,4) 101,5 119,0 111,2 (5,0) 98,3 119,5 alainkisiivien
kallistuskulma ( ˚ ) 96,3 (5,6) 85,0 110,1 96,8 (6,8) 87,0 113,8 96,5 (6,0) 85,0 113,8 AKK/KK (%) 56,3 (1,8) 52,6 59,3 56,8 (1,5) 53,6 59,0 56,5 (1,7) 52,6 59,3 SN-Mand ( ˚ ) 30,9 (5,1) 20,2 39,8 31,7 (5,1) 23,7 39,6 31,2 (5,1) 20,2 39,8 Goniaalikulma ( ˚ ) 128,3 (7,1) 113,7 139,0 129,2 (8,4) 117,6 153,2 128,6 (7,6) 113,7 153,2 PAS (mm) 10,7 (3,8) 5,5 20,3 9,6 (3,3) 4,6 16,6 10,3 (3,6) 4,6 20,3 Hb-Mand (mm) 13,1 (4,5) 4,8 22,8 11,6 (3,2) 5,6 16,4 12,5 (4,1) 4,8 22,8
ka=keskiarvo, SD=keskihajonta
Tutkimuksen aineiston kefalometrisiä muuttujia verrattiin normaalipurentaisiin samanikäisen väestön keskiarvoihin. Vertailuaineistona pidettiin Evälahti (2020) väitöstutkimuksen aineiston 8-vuotiaiden lasten kefalometristen muuttujien keskiarvoa sukupuolen mukaan. Vertailu on esitetty taulukossa 2.
Kefalometrisissä muuttujissa ei havaittu tilastollisesti merkittävää eroa tutkimuksen aineiston potilaiden ja vertailuaineiston normaalipurentaisten välillä.
Taulukko 2. Kefalometristen muuttujien vertailu Evälahti (2020) aineistoon 8-vuotiaiden keskiarvoon.
TYTÖT POJAT
Tutkimuksen aineisto
Evälahti (2020)
Tutkimuksen aineisto
Evälahti (2020)
ka SD ka SD P* ka SD ka SD P*
SNA ( ˚ ) 82,8 2,4 81,3 3,02 0,552 82.5 5,5 82,1 3,42 0,886 SNB ( ˚ ) 77,7 2,4 78,0 2,67 0,916 77,8 2,9 78,7 3,06 0,776 ANB ( ˚ ) 5,1 1,9 3,23 1,81 0,364 4,9 1,8 3,41 1,84 0,439 yläinkisiivien
kallistuskulma ( ˚ ) 111,5 5,4 109,1 4,01 0,671 110,9 4,4 110,3 5,61 0,903 alainkisiivien
kallistuskulma ( ˚ ) 96,3 5,6 94,2 4,71 0,711 96,8 6,8 95,9 5,69 0,898 AKK/KK (%) 56,3 1,8 55,6 1,91 0,703 56,8 1,5 55,5 2,15 0,416 SN-Mand ( ˚ ) 30,9 5,1 32,3 4,17 0,788 31,7 5,1 30,7 3,75 0,859 Goniaalikulma ( ˚ ) 128,3 7,1 131,6 5,11 0,652 129,2 8,4 131,0 4,00 0,835
PAS (mm) 10,7 3,8 9,6 3,3
Hb-Mand (mm) 13,1 4,5 11,6 3,2
ka=keskiarvo, SD=keskihajonta
* P-arvot laskettu kahden riippumattoman otoksen t-testiä käyttäen.
Kliinisesti alkututkimuksissa (taulukko 3) oli havaittu useimmiten (45 %) kuspittainen kuutossuhde.
Angle II-luokan kuutossuhde oli 30 % potilaista. Useimmiten (52.5 %) potilaan hampaistossa 1.
vaihdunta oli päättynyt, kun hoito aloitettiin. 1. vaihdunta oli kesken hoidon alkaessa 45 % potilaista.
Horisontaalinen ylipurenta oli 4 mm tai enemmän 55 % potilaista, tytöistä 58,3 % ja pojista 55 %.
Vertikaalinen ylipurenta oli alkututkimuksessa 4 mm tai enemmän 92.5 % potilaista, tytöistä 87,5 % ja kaikilla pojilla. Traumaattinen ienkontakti oli 57.5 % potilaista. Ristipurentaa ei ollut juuri kenelläkään, saksipurentaa ei kenelläkään. Purennan kliinisissä piirteissä ei havaittu tyttöjen ja poikien välillä tilastollisesti merkittävää eroa (P> 0.05).
Taulukko 3. Purennan kliinisten löydösten suhteelliset osuudet tytöillä ja pojilla sekä koko aineistossa
TYTÖT
% (n)
POJAT
% (n)
KAIKKI
% (n) ANGLE
AI k/k AII AIII
20,8 (5) 54,2 (13) 25 (6) 0
31,3 (5) 31,5 (5) 37,5 (6) 0
25,0 (10) 45 (18) 30 (12) 0
HYP ≥ 4 mm 58,3 (14) 50 (8) 55,0 (22)
VYP ≥ 4 mm 87,5 (21) 100 (16) 92,5 (37)
ienkontakti 58,3 (14) 56,3 (9) 57,5 (23)
ristipurenta ON 4,2 (1) 6,3 (1) 5,0 (2)
saksipurenta ON 0 0 0
vaihduntavaihe
1. vaihdunta kesken 41,7 (10) 50 (8) 45 (18)
1. vaihdunta päättynyt 54,2 (13) 50 (8) 52,5 (21)
2. vaihdunta alkanut 4,2 (1) 0 2,5 (1)
6 Pohdinta
Opetusklinikalla purennanohjaimella hoidettujen lasten luustollisissa piirteissä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa normaalipurentaisiin suomalaisiin lapsiin, kun tutkimuksemme tuloksia verrattiin Evälahden (2020) väitöskirjan aineiston 8-vuotiaiden suomalaislasten uusiin kefalometrisiin arvioihin normaaliväestössä. Tästä voidaan päätellä, että ainakin tässä otoksessa purennanohjaimella hoidettujen potilaiden purentavirhe on hampaistollinen. Tulosta voi selittää tutkimuksen potilaiden laajahko ikäjakauma (6–10-vuotiaat), josta mittausten keskiarvo on laskettu, kun Evälahden (2020) aineistossa keskiarvo on laskettu 8-vuotiaista. Kasvun myötä distaalipurentaan viittavat löydökset mandibulan retrusiivisuudesta ja kuperasta profiilista myös jonkin verran korjaantuvat luontaisesti kasvun myötä.
Kuitenkin SNB-arvo on pienempi sekä tytöillä että pojilla verrattuna vertailuaineistoon, mikä kertoo alaleuan retrusiivisemmasta asemasta verrattuna normaalipurentasiin. Samaa voidaan päätellä suuresta ANB-arvosta verrattuna vertailuaineistoon.
Kefametrisissä piirteissä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroavaisuutta tyttöjen ja poikien välillä.
Tästä voidaan tehdä johtopäätelmä, että sukupuoli ei ole merkittävä tekijä luustollisissa piirteissä.
Sukupuolella ei havaittu tilastollisesti merkittävää eroa myöskään Tukasan ym. (2005) tutkimuksessa, jossa tutkimusryhmä vertasi AII,1 luokan purentavirheisten kefalometrisiä piirteitä ideaalipurentaisten vastaaviin piirteisiin. Vaikka Tukasan ym. (2005) tutkimuksessa tutkittavien ikä oli korkeampi (12–15- vuotiaat), voidaan tutkimustulostamme pitää samansuuntaisena.
Tutkimuksen kefalometristen muuttujien arvoja verrattaessa Pancherz ym. (1997) tutkimuksessa AII,1 tai AII,2 purentavirheisillä suurimmalla osalla 8–10-vuotiasta potilaista yläleuan asema kallon pohjaan nähden (SNA) oli ortognaattinen kuten meidän tuloksissamme. Saman tutkimuksen AII purentavirheen potilaista noin puolen alaleuan asema kallon pohjaan nähden oli ortognaattinen ja puolen retrusiivinen (SNB≤73). Meidän aineistomme potilaista kaikkien SNB-arvo oli enemmän kuin vertailuaineiston retrusiivisuuden raja-arvona pidetty 73 astetta. Tutkimuksemme ANB-arvon keskiarvo 5,0 luokitellaan Pancherz ym. (1997) tutkimuksen mukaan AII purentasuhteen löydökseksi.
Leukojen vertikaalisia suhteita arvioidaan SN-Mand-kulman avulla. Verrattaessa Pancherz ym. (1997) tuloksiin, joissa suurimman osan AII,1 ja AII,2 purentavirheisistä potilaista vastaava kulma on neutraali (määritelty välille 27,5–39,5 astetta) ja joissa useammin pieni kulmaus tasojen välille löydetään AII,2 purennasta, on meidän aineistomme potilaista 25 % kulmaus pieni eli artikkelissa määritellyn alle 27 astetta. Pieni mandibulaarilinjan ja kallon pohjan välinen kulma kertoo sulkeutuvasta kasvutavasta.
Näistä voidaan päätellä potilaillamme olevan kuitenkin joitakin AII purennalle tutkitusti tyypillisiä luustollisia piirteitä.
Kirjallisuudesta löytyi tutkimuksia, joissa on tutkittu purennan löydösten esiintyvyyttä saman ikäisten lasten keskuudessa kuin tässä tutkimuksessa olleet lapset. Tutkimuksen potilaista yhteensä 75 % oli distaalipurenta, joka pitää sisällään distaaliset molaarien purentasuhteet eli AII ja kuspittaisen molaarisuhteen. Ikävalkon (2016) väitöskirjan tutkimuksen aineistossa 6–8-vuotiaiden kuopiolaislasten distaalipurennan esiintyvyys oli 29 %. Distaalipurenta oli siten selvästi yleisempää opetusklinikalla purennanohjaimella hoidettujen keskuudessa kuin kuopiolaislasten purenta väestötasolla.
Keski-Nisulan (2008) väitöstutkimuksen kliinisissä tutkimuksissa ensimmäisen vaihdunnan aloittaneiden lasten keskuudessa (n=521) etualueen traumaattinen palatinaalinen ienkontakti oli 33 %, kun meidän tutkimuksessamme ienkontakti oli 57,5 % lapsista. Keski-Nisulan tutkimuksessa alkutilanteessa lapsista 27 % oli horisontaalinen ylipurenta 4 mm tai enemmän, kun meidän aineistossamme se oli 55 % lapsista.
Vertikaalinen ylipurenta oli Keski-Nisulan aineistossa 34 % lapsista 4 mm tai enemmän, meidän tutkimuksessamme todettiin vertikaalisen ylipurennan olleen 4 mm tai enemmän 92,5 % lapsista.
Vertailusta voidaan päätellä, että opetusklinikalla hoidettujen lasten purennan löydökset eroavat kliinisesti väestön purennan löydöksistä. Purennan löydökset, kuten traumaattinen ienkontakti ja suurentuneet ylipurennat sopivat lasten yleisimpään diagnoosiin, syväpurentaan. Distaalipurennan kliinisenä merkkinä on kuspittainen tai AII purentasuhde ja suurentunut horisontaalinen ylipurenta.
Syväpurenta ja distaalipurenta ovat myös kirjallisuudessa esitetty olevan purennanohjainhoidon indikaatioita. Voidaan päätellä, että opetusklinikalla purennanohjaimella hoitoa tehdään oikeilla diagnooseilla. Melkein kolmanneksella tutkimuksen potilaista oli lisäksi hampaiden ahtauden diagnoosi, joka myös on kirjallisuudessa esitetty olevan purennanohjaimen indikaatio. Purennan kliinisissä
piirteissä on siten yhtenäisyyksiä kirjallisuudessa esitettyihin purennanohjaimella hoidettavien purentavirheiden piirteisiin.
Alkututkimushetkellä tutkimuksemme potilaista suurimmalla osalla (52 %) oli ensimmäinen vaihdunta jo päättynyt, kun kirjallisuudessa on yksimielisesti osoitettu purennanohjainhoidon olevan vaikuttavinta, kun se aloitetaan ensimmäisen vaihdunnan alkuvaiheessa. Tämän otoksen perusteella opetusklinikalla hoidon ideaaliajankohdasta hieman myöhästytään. Purennanohjainhoito toteutetaan kuitenkin opetusklinikalla varhaishoidon periaatteen mukaisesti pääasiassa ensimmäisen vaihdunnan aikana.
Kuitenkaan tutkimuksen potilaista kenelläkään ei ollut hoidon alkaessa maitohampaistovaihetta, jonka aikana varhaishoito voitaisiin jo aloittaa.
Tutkimuksen heikkoutena on pieni aineisto, jossa yhdenkin tutkimuspotilaan poikkeava löydös näkyy prosenttiosuutena. Tutkimuksen laatua nostaisi suurempi otantamäärä. Epäluotettavuutta kliinisiin purennan piirteiden löydöksiin tuo myös tutkimuksen retrospektivisuus ja lisäksi purennan kliiniset löydökset kerättiin potilastietojärjestelmästä, joten jokaisen kliinisen tutkimuksen on suorittanut eri henkilö. Tutkimuksen luotettavuutta lisäisi kliinisten alkututkimusten teettäminen standardoitusti saman henkilön toimesta. Vahvuutena tutkimuksessa on lateraalikallokuvien kefalometristen analyysien tekeminen tutkijan toimesta kaikille tutkimuksen potilaille.
7 Loppupäätelmä
Varhaishoidon periaatteella purennanohjaimella hoitaminen on yleistä Suomessa ja toteutuu myös Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hammaslääketieteen opetusklinikalla. Purennanohjaimella voidaan onnistuneesti hoitaa traumaattista syväpurentaa, distaalipurentaa ja ahtautta. Varhaishoidolle on todettu joitakin etuja, vaikka kiistatonta etua myöhempään hoitoon ei ole todettu AII purentavirheisillä.
Kasvua ohjaavalla hoidolla, jota myös purennanohjainhoito on oikein ajoitettuna, saadaan lapsen leukojen virheellistä luuston kasvutapaa ohjattua AI purennan suuntaan jo varhaisessa vaiheessa. Tämä vähentää mahdollisesti hoidon tarvetta myöhemmin. Kuopion opetusklinikalla hoidettujen purennanohjainpotilaiden kallon ja leukojen luustolliset piirteet eivät eronneet normaalipurentaisista suomalaislapsista. Purennanohjainhoitoa annetaan opetusklinikalla oikeilla diagnooseilla, joita ovat distaalipurenta, syväpurenta ja ahtaus.
Tutkimuksemme aineistoa voidaan käyttää jatkotutkimuksissa, jos halutaan selvittää purennanohjainhoidon vaikuttavuutta opetusklinikalla tai sen aiheuttamia hampaistollisia tai luustollisia muutoksia, kun alkutilanne on tämän tutkimuksen puitteissa rekisteröity ja analysoitu.
Kirjallisuus
Alouini O, Rollet D. Morphological and functional peri-oral changes during early treatment of Class II division 1 malocclusions using EF Line ® functional education devices. Orthod Fr. 2018;89(3):289-306.
Batista KB, Thiruvenkatachari B, Harrison JE, O’Brien KD. Orthodontic treatment for prominent upper front teeth (Class II malocclusion) on children and adolescents. Cochrane Database Syst Rev. 2018 Mar 13;3(3).
Brierley CA, DiBiase A ja Sandler PJ. Early class II treatment. Aust Dent J 2017;62:4-10.
Chen D, McGorray S, Dolce C, Wheeler T. Effect of early Class II treatment on the incidence of incisor trauma. Am J Orthod Dentofacial Orthop. 2011;140(4):155-60
Evälahti, M. Craniofacial growth and development of finnish children – a longitudinal study.
Väitöskirja.Helsingin Yliopisto 2020.
Fleming P. S. Timing orthodontic treatment: Early or late? Aust Dent J 2017;62:11-19
Heikinheimo K. Need of orthodontic treatment in 7-year-old Finnish children. Community Dent Oral Epidemiol. 1978;6(3):129-134.
Heikinheimo K. Need of orthodontic treatment and prevalence of craniomandibular dysfunction in Finnish children. Väitöskirja. Turun yliopisto; 1989
Ikävalko, T. Pediatric sleep disordered breathing: causes and consequences. Väitöskirja. Itä-Suomen Yliopisto. 2016.
Janson GRP, de Silva CCA, Bergersen EO, Henriques JFC, Pinzan A. Eruption Guidance Appliance effects in the treatment of Class II, division 1 malocclusions. Am J Orthod Dentofacial Orthop 2000;117:119-129
Janson G, de Souza J, de Freitas M, Henriques J, Cavalcanti C. Occlusal changes of Class II malocclusion treatment between Fränkel and the eruption guidance appliances. Angle Orthod 2004;74(4):521-525.
Janson G, Nakamura A, Chiquento K, Castro R, de Freitas MR, Henriques JF. Treatment stability with the eruption quidance appliance. Am J Orthod Dentofavial Orthop. 2007;131:717-728
Kerosuo H, Heikinheimo K, Nyström M, Väkiparta M. Outcome and long-term stability of an early orthodontic treatment strategy in public health care. Eur J Orthod. 2013;35(2):183-189.
Keski-Nisula K, Lehto R, Lusa V, Keski-Nisula L, Varrela J. Occurrence of malocclusion and need of orthodontic treatment in early mixed dentition. Am J Orthod Dentofacial Orthop 2003:124(6):631-638.
Keski-Nisula K. Occlusal and dentofacial characteristics of the deciduous dentition and treatment effects of the eruption guidance appliance in the early mixed dentition. Väitöskirja. Turun yliopisto 2008
Keski-Nisula K, Keski-Nisula L, Salo H, Voipio K, Varrela J. Dentofacial changes after Orthodontic intervention with eruption guidance appliance in the early mixed dentition. Angle Orthod.
2008;78(2):324-331.
Keski-Nisula K, Keski-Nisula L, Varrela J. Class II treatment in early mixed dentition with the eruption guidance appliance: Effects and long-term stability. Eur J Orthod 2020;42(2):151-156.
Koo TK, Li MY. A guideline of selecting and reporting intraclass correlation coefficients for realiabity research. J Chiropr Med. 2016;15(2):155-63
Kämäräinen M, Alanko O, Svedström-Oristo AL, Peltomäki T. Association between quality of life and severity of profile deviation in prospective orthognathic patients. Eur J Orthod 2020;42(3):290-94
Landis J, Koch G. The measurements of observer agreement for categorial data. Biometrics 1977;33:159- 77.
McNamara J. Components of Class II Malocclusion in Children 8-10 years of age. Angle Orthod 1981;51:177-202
Migliaccio S, Aprile V, Zicari S ja Grenci A. Eruption guidance appliance: A review. Eur Arch Paediatr Dent 2014;15:163
Mitchell L. An Introduction to Orthodontics; Oxford 4th edition 2013.
