Jokijärven Avviisi
Jokijärven Avviisi on luettavissa myös kyläseuran kotisivuilla
www.jokijarvi.com
LEHDESSÄMME
Pääkirjoitus . . . . 2 Tyrämäen tuulimyllyn korjaus . . . . 3 Uutelan Kalle
– ensimmäinen syntyperäinen jokijärveläinen opettaja . . . . 8 Pyry Topio
– kohti beach volleyn
maailmanhuippua . . . . 10 Porot elinkeinona . . . . 17
22. vsk Jokijärven kyläseuran julkaisemana 2021
Jokijärven kirkon muis- tomerkki on sillä pyhällä paikalla, missä sijaitsi seu- rakuntamme ensimmäinen kirkko vuosina 1848 – 1877.
Muistomerkin vihkimises- tä tuli 60 vuotta täyteen sunnuntaina 23.8.2020.
Sunnuntai oli ollut myös 23.8.1960, kun Oulun hiip- pakunnan piispa Olavi Konstantin Heliövaara on vihkinyt muistomerkin.
Muistomerkin on suun- nitellut tiemestari Sulo Noponen ja sen ovat ra- kentaneet serkukset Ville Karjalainen ja Martti Räi- sänen.
Hartaushetkeä lämpi- mässä elokuun illassa johti kirkkoherra Tuomo Tör- mänen, puheen piti Heikki Pesämaa ja musiikista vas- tasi kanttori Sauli Vaitti- niemi. Suntiona toimi Eila Majava ja kuvaamisesta Facebook-lähetystä varten vastasi nuorisotyönohjaaja Hanna Pernu. Muistojen hartaushetkessä lauloim- me samat virret kuin 60 vuotta sitten vihkimistilai- suudessa. Alkuun virrestä 183:1 – 3.
On meillä aarre verra
ton, se kalliimpi on kultaa.
Myös jalokivi kallein on sen rinnalla vain multaa.
Näin suuren lahjan tai
vaasta me saimme omak
semme,
sananansa Herra Jumala kun antoi aarteeksemme.
Johdannon alussa kirk- koherra Tuomo Törmänen muistutti meitä, noin nel- jääkymmentä kuulijaa, psalmin 103:17 sanoin:
”Herran armo pysyy ajasta
aikaan, se on ikuinen niil- le, jotka pelkäävät ja rakas- tavat häntä.”
Kirkkoherra koros- ti myös sitä, kuinka me kaikki olemme Herramme armon varassa: ”Armon varassa voimme kohdata menneisyyden haavat ja ristiriidat. Armo kääntää katseemme toinen toiseem- me, olemme keskenämme veljiä ja sisaria Kristukses- sa.”
Kirkkoherra muistutti myös kirkon tärkeydestä seudun uskoville: ”Jokijär- ven erämaakirkon raken- taminen oli tämän seudun kristikansalle varmasti suuri ilon ja ylpeyden aihe.
Kristikansa saattoi yhtyä psalmin 122:1 (Biblia 1776) sanoihin: Minä iloitsen niistä, jotka minulle sa- novat: että me menemme Herran huoneeseen.”
”Jokijärven kirkko oli hirsistä rakennettu yksin- kertainen ristikirkko. Kir- kon muistomerkkikin on kirkon tavoin ristinmuo- toinen”, kirkkoherra ver- tasi muistomerkkiä esiku- vaansa. ”Ristikirkko julisti pelkällä olemassaolollaan ristin rakkautta, Jeesuksen sovitustyötä. Jeesus kuoli Golgatan keskimmäisessä ristinpuussa meidän täh- temme. Jeesuksen ristin tähden me saamme osak- semme armon, rakkauden ja pelastuksen.”
Tämän jälkeen kirkko- herra Törmänen muisteli jokijärveläisten kirkon koh- taloa: ”Kiistojen jälkeen kirkko purettiin ja siirret- tiin nykyisen kirkon pai-
kalle vuonna 1877. Monien aikalaisten mielestä kirkko ryövättiin täältä Jokijär- veltä”, kirkkoherra kerta- si meidän kuulijoidenkin mielissä olevia ajatuksia.
”Menneisyyttä emme voi enää muuttaa. Katkeruus ei vie meitä eteenpäin.
Jokijärven kirkon muisto auttakoon meitä uskomaan ja luottamaan Jumalan ar- moon ja rakkauteen, ristin rakkauteen.”
”Useita kertoja tämän seudun kansa sai kuulla Jo- kijärven kirkon saarnatuo- lista ja alttarilta Jumalan rakkaudesta evankelista Johanneksen sanat: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jo- kainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukku- man, mutta ijankaikkisen elämän saamaan.” (Joh.
3:16, Biblia 1776)
Tämän jälkeen yhteisenä nöyränä rukouksena luim- me yhteisen synnintunnus- tuksen virsikirjan nume- rosta 706
Oi sinä kaikkein armol
lisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus.
Armahda minua, vaivais
ta syntistä, ja katso puolee
ni laupeutesi silmin, niin kuin sinä katsoit Pie
tariin, kun hän oli kieltänyt sinut,
ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuk
sen kodissa ja ryövärin ris
tinpuulla.
Anna minulle pyhä armo
si, että minä niin kuin Pie
tari itkisin syntejäni,
niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakas
taisin
ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi taivaassa iankaikkisesti.
Tämän jälkeen kirkko- herra luki Synninpäästön ja Rukouksen:
Murtunutta ruokoa hän ei muserra,
lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. (Jes. 42:3)
Jumala on armollinen.
Jumala ei hylkää. Jumala on kuullut rukouksesi
ja antaa Kristuksen täh
den kaikki sinun syntisi an
teeksi.
Rukous
Kaikkivaltias ja armolli
nen Jumala
Tällä paikalla oli kerran kirkko, Herran huone.
Anna Jokijärven kirkon muiston vaikuttaa meissä armoa ja välittämistä.
Jokijärven kirkko oli ris
tikirkko.
Tee Vapahtajamme Jee
suksen Kristuksen risti meille rakkaaksi.
Anna ristin olla meille rakkauden, armon ja pe
lastuksen merkki.
Auta meitä turvaamaan kaikissa elämämme vai
heissa ristin rakkauteen.
Tee meistä rakkautesi vä
likappaleita.
Kuule meitä Poikasi Jee
suksen Kristuksen nimessä.
Raamatunluku (1. Tess.
1:8, vanha raamatunkään- nös)
”Kuulkaamme Jumalan sanaa Ensimmäisen tessa
lonikalaiskirjeen luvusta 1: Sillä teidän tyköänne on Herran sana kaikunut; ei ainoastaan Makedoniaan, ja Akaiaan, vaan kaikkial
le on teidän uskonne Ju
malaan levinnyt, niin ettei meidän tarvitse siitä mi
tään puhua.”
Tämän jälkeen lau- loimme virrestä 183 sen 4 säkeistön ja kuulim- me Jumalan sanaa Toisen Mooseksen kirjan luvusta kolme: ”Riisu kengät ja
lastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa.”
Tämän jälkeen puhui seurakuntapastoriksem- me aivan äskettäin tullut Heikki Pesämaa. Hänen lämminhenkisen puheensa ydin oli se, jonka me kaik- ki paikallaolijat tunsimme samoin kuin hän sanoi tun- tevansa. ”Tällä paikalla on saarnattu Jumalan sanaa jo yli sata viisikymmentä vuotta sitten. Tämä vanha kirkonsija suorastaan huo- kuu hengellistä voimaa,
josta me kaikki voimme ammentaa itseemme. Sa- malla muistamme heitä, jotka ovat saaneet tämän kaiken aikaan.”
Puheen jälkeen luimme yhteen ääneen apostolisen uskontunnustuksen ja lau- loimme päälle virrestä 577 säkeistöt 1 – 4 ”Sun kätes, Herra, voimakkaan.” Ru- kouksen ja ehtoollisen ase- tussanojen jälkeen luimme yhdessä Isä meidän -ru- kouksen. Tämän jälkeen kirkkoherra kutsui meitä jokaista ehtoolliselle: ”Tul- kaa, ottakaa vastaan Kris- tuksen ruumis. Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä.”
Mieliin painuvan tilai- suuden päätti virsi 329 ja sen säkeistöt 4 – 5 ”Kiitos nyt Herran” ja vielä ennen hartauskahvia kirkkoher- ra luki meille Herran siu- nauksen.
Veikko Räisänen pt, jjk
Hartaushetki Jokijärven kirkon 60-v. muistomerkillä 23.8.2020
Tämä ehtoolliskalkki ja lautanen ovat ainoat esineet, jotka säästyivät kirkon tulipalosta 27 .7 .1925 .
Esineet on hankittu Jokijärven kirkkoon vuonna 1850 kultaseppä Johan Ingbergiltä Oulusta .
Nämä esineet yhdistävät meidät menneeseen:
”Jokijärven kirkon oma . 1850 . Tehkäät se minun muistokseni .”
Kuvassa Koillismaan rovastikunnan rovasti ja kirkkoherra
Tuomo Törmänen ja seurakuntapastori Heikki Pesämaa,
sekä kanttori Sauli Vaittiniemi
PÄÄKIRJOITUS
Mailleen mennyt vuosi 2020, jää muistoihimme vuotena, jossa oli olemas- sa hirmuisen katastrofin ainekset paljon pahem- paan. Vaikka nyt näyttää, että ihmiskunta selviää, niin silti se oli kaikin puolin epämukava elää.
Tartuntoja oli vuoden 2021 alussa kaikkiaan 80 miljoonaa, parantuneita 56 miljoonaa ja kuolleita lähes 2 miljoonaa.
Joulukuun 1. päivä 2019 Kiinan Hubein maa- kunnan Wuhanissa vah- vistettu ensimmäinen vi- rallinen koronakuolema ei aiheuttanut missään päin maailmaa isoja väri- nöitä, mutta helmi–maa- liskuussa tilanne näytti jo jossain päin maailmaa lähes epätoivoiselta.
Korona ei ollut ainoa riesa maapallollamme:
USA:n twiittaava ka- tastrofi oli yksi niistä, valtoimenaan riehuvat metsäpalot Kaliforniassa, Amazonilla ja Australias- sa toinen, hurrikaanit eri nimillään ympäri maail- man kolmas. Aasian tul- vat veivät alavien maiden asukkaiden hatarat majat mennessään ja joka päi- vä ihmisiä kuoli nälkään 20 000. Terrorismi ja sodat riehuivat lähes tie- tämättämme maailmas- samme ja tuottivat suurta tuskaa ja tuhoa.
Silti on yksi kolkka maailmassa, jossa asiat olivat hyvin: Scandina- vian maat, eritoten mei- dän oma Suomemme, erottuivat vuoden kai- kissa mahdollisissa tilas- toissa edukseen. Vaikka meilläkin on oloissam- me korjattavaa, niin silti meillä menee hyvin. Niin hyvin, ettemme oikein kunnolla osaa edes arvos- taa itseämme ja meidän kaikkien suomalaisten tarmokkuutta ja luovuut- ta. Ehkä onkin parempi niin, että pidämme kynt- tiläämme vakan alla ja teemme, emmekä pökise tyhjiä. Hymyilemme vain itseksemme nurkan taka- na, että siitäs saitte koko maailma.
Kyläseuran toimintaan virus vaikutti kovasti ja jouduimme perumaan ke- sänäytelmämme esityk- set, mutta toivotaan, että tänä kesänä saatte nauttia
”Avioliitto simulaattori”
-näytelmästä uusissa kuppi-istuintuoleissa mukavasti istuen. Ihan ilman näytäntöä emme kuitenkaan jääneet, sillä Vagabond-tyttösirkus- ryhmä esiintyi taitavasti tasapainoillen perheen pienimmillekin sopineel- la esityksellään torstai- na 16. heinäkuuta. Tytöt esiintyvät Jokijärvellä myös kesällä 2021.
Kyläseuran talkoo- miehet ja -naiset eivät pelänneet koronaa, vaan hoidimme yhdessä teatte- rin saneerauksen ja myös kyläseuran rivitalo sai alkuperäisen värinsä, eli punaisen maalin seiniin- sä. Piha-alueita varjosta- neet isot puut saivat myös kyytiä ensin monitoimi- koneelta ja sen jälkeen kannot kantojyrsimeltä ja nyt valo on päässyt pihal- la valloilleen.
Vuosi toi paljon surua tullessaan, ja niin myös itselleni, kun vaimoni Armi Inkeri menehtyi 16.11. vaikeaan sairau- teen. Se on laittanut aja- tukseni uuteen järjestyk- seen, ihan niin kuin tämä koettelemusten vuosi var- maan kaikilla muillakin.
On ihan hyvä, että meitä ihmisiä suurempi voima muistuttaa meitä pie- nuudestamme. Sillä pie- niähän me olemme, em- mekä toinen toistamme kummempia. Sanokaam- me kaunis, hyvä sana sil- loin, kun on sen aika. Ei vasta sitten, kun kaikki on myöhäistä.
Kaikille mukana ol- leille kauniit kiitokset vuodesta 2020! Vuoden päästä kaikki näyttää taas ihan toiselta.
Veikko Räisänen pt, jjk
Avioliitto-
simulaattori
Pölkky-teatterilla
Koronaepidemian vuoksi useimmat teatterit – ku- ten myös Pölkky-teatte- ri – joutuivat perumaan suunniteltuja esityksiään kesällä 2020. Jokijärven teatteri päätti hyvissä ajoin keväällä, että harjoittelu- vaiheessa olevan näytel- män Avioliitto simulaattori harjoitukset keskeytetään ja esitykset siirretään ke- sälle 2021.
Ennen koronaepidemiaa aloitettujen harjoitusten pohjalta jatkettiin näytel- män työstämistä loppuvuo- desta 2020. Aikaisemmin sovitut asiat ja asemoinnit sekä näytelmätekstin tul- kinta olivat näyttelijöillä hyvin muistissa, joten täl- lä hetkellä näytelmän val- mistuminen etenee hyvää vauhtia.
Pölkky-teatterin teatteritarjonta kesällä 2021
Jokijärven Pölkky-teat- terin valloittaa Veera Nie- misen esikoisromaaniin pohjautuva näytelmä Avio- liittosimulaattori. Käsikir-
joituksen näytelmään ovat tehneet Veera Nieminen, Tommi Auvinen ja Seija Holma.
Avioliittosimulaattori kertoo pohjoiskarjalaises- ta iloisesta, vilkkaasta ja lörpöttelevästä Ainosta ja koillismaalaisesta Jussista, joka on Ainon vastakohta.
Nuoret tapaavat sattumalta messuilla ja rakastuvat en- si silmäyksellä. Aino lupaa heti muuttaa kuukaudeksi Jussin luo, koeajalle. En- tiset seurustelukumppanit jätetään saman tien ja aloi- tetaan yhteinen elämä.
Jussia hirvittää päästää Aino kotitilalleen. Taloon, jossa kahvikupinkaan paikka ei ole vaihtunut Jus- sin äidin kuoleman jälkeen.
Jussin lisäksi maatilalla asuu Jussin omalaatuinen isä Unto, eriskummallinen setä Erkki sekä Jussin pik- kuveli Jaakko. Talossa ei juuri puhuta keskenään ja jos puhutaan, ei siitä mi- tään selvää ota.
Lisämaustetta soppaan tuovat Ainon eronneet van- hemmat, jotka ovat hank-
kineet toisilleen lähesty- miskiellon, mutta ilonpitoa se ei estä. Heissä riittää virtaa koillismaalaisten ihmetellä, kun he saapu- vat katsomaan millaiseen paikkaan heidän ainokai- sensa on joutunut.
Pölkky-teatterille näytel- män ohjaa Elsa Ruokangas.
Muusikko Tuomo Nau- masen vastuulla on laulu- harjoitukset sekä säestys ja muutoinkin musisointi näytelmässä.
Näytelmä on komediaa aiheesta, saako maajussi pitää morsiamensa? Taus- tana on suomalainen maa- seutu juuri nyt. Yleisölle näytelmä tarjoaa hersyvää huumoria, joten tervetuloa katsomaan ja nauttimaan.
Näytelmän ensi-ilta on Jokijärven katetulla ja sa- neeratulla Pölkky-teatteril- la 2.7.2021.
Lisätietoja ja esitysajat:
www.jokijarvi.com.
Elsa Ruokangas ohjaaja
Jokijärven Kyläseura
Pölkky-teatteri
Jokijärven kyläseuran näytelmäryhmä esittää
AVIOLIITTO-
SIMULAATTORI
Käsikirjoitus: Veera Nieminen, Tommi Auvinen, Seija Holma Ohjaus: Elsa Ruokangas
Ensi-ilta:
Pe 2.7.2021 klo 19.00
Jokijärven katetulla PöLKKy-teatterilla
Muut esitykset Su 4.7. klo 14.00 Ti 6.7. klo 19.00 To 8.7. klo 19.00 Pe 9.7. klo 19.00 Su 11.7. klo 14.00 Pe 16.7. klo 19.00 Su 18.7. klo 14.00 Ke 21.7. klo 19.00 To 22.7. klo 19.00 Su 25.7. klo 14.00 Ke 28.7. klo 19.00 La 31.7. klo 14.00 Su 1.8. klo 14.00 Hilturannantie 2 A 93400 Taivalkoski
Liput: 15 €, alle 12-v. 5 €.
Ennakkoon varatut liput tulee lunastaa puolta tuntia ennen esityksen alkua.
Tiedustelut ja varaukset:
040 578 7176 tai jokijarvi@jokijarvi.com Katso lisää: www.jokijarvi.com Oikeuksia valvoo: Näytelmäkulma
Tyrämäen
tuulimyllyn korjaus
Tyrämäen korkeim- malla kohdalla sijaitseva Moilasen suvun vanha tuulimylly on seurannut kylän elämää jo 1800-lu- vun loppupuolelta asti.
Tuulimylly on alun pe- rin hankittu Jokijärveltä, Päävaaran lähellä sijait- sevalta Myllyvaaralta, josta se on kuljetettu Tyrämäelle ja kyläläiset ovat sen sitten yhteistuu- min koonneet nykyiselle paikalleen. Mylly on ollut toiminnassa ja palvellut tyrämäkisiä 1930-luvul- le asti, eli noin 50 vuotta jauhaen Tyrämäen rin- teessä kasvaneen viljan jauhoiksi.
Ajan saatossa mylly on kokenut monenlaista ta- pahtumia: mm. myrsky on katkaissut sen, jolloin kyläläiset joutuivat kor- jaustoimiin. Talvisodan aikaan mylly joutui luo- vuttamaan sisuskalunsa maanpuolustuksen tar- peisiin ja tuolloin myllys- sä toimi ilmavartio. Myl- ly on myös purettu neljä kertaa, jolloin jalustan hirret on uusittu.
Viimeisin entisöin- ti aloitettiin vuonna 2019 tällöin Tyrämäen Maamiesseura Ry ja Taivalkosken Rotary- klubi Ry päättivät yh- teistoiminnassa pelastaa tuulimyllyn. Tyrämäen Maamiesseura vuokrasi myllyn nykyiseltä omis- tajalta ja myllyyn haet-
tiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta Koil- lismaan Leaderin kautta hankerahoitusta, joka myllylle myös myönnet- tiin.
Mylly purettiin koko- naan vuoden 2019 lopus- sa. Tämän jälkeen myllyn hirret ajettiin Jurmuun hirsirakentaja Olli Väätä- jän hirrenveistopaikalle.
Hän osasi asiansa ja sal- voi ammattitaidolla uudet hirret lahonneiden tilalle.
Hanke jatkui 2020 vuo- den keväällä, jolloin myl- lyn perustus rakennettiin ja myllyn hirret tuotiin takaisin rakennuspai- kalle.
Korjauksessa jalustan hirret uusittiin kokonai- suudessa, samoin myllyn tärkein osa eli keskipaa- lu. Entinen keskipaalu oli alkuperäinen ja hoitanut tehtäväänsä jo toistasataa vuotta. Nyt se oli kuiten- kin tullut tiensä päähän ja lahonnut niin pahoin, ettei sitä voitu enää käyt- tää entisöinnissä. Uuden keskipaalun löytäminen meni ”kahtelupuolelle”, sillä niin jykevää puuta ei nykyään enää joka pus- kassa kasvakaan.
Paaluksi sopiva suuri kuusi löytyikin lopulta erään talon navetan vie- reltä, josta se porukal- la kaadettiin ja vietiin Juusolaan, jossa puu on kuorittu ja kuivatettu.
Myöhemmin syksyllä
Rauno Alapirtti sirkke- löi sen lopulliseen muo- toonsa. Paalun paikalleen nostamisessa oli myös
”oma jaahinkinsa”, mutta saatiinhan se kaivurilla nostettua ylös ja asennet- tua salvokseen.
Varsinaiset seinien hirsien nostamiseen kokoontui kymmenen miestä talkoisiin syys- kuun lopulla ja puuta- vara-auton nosturilla nosteltiin yhden päivän aikana hirret paikoilleen.
Lopuksi ruuvailtiin myl- lyn kattolaudat paikoil- leen, joskin viimeisten lautojen laittoon täytyi vuokrata henkilönostu- ri, jolla Mannisen Veli rohkeimpana miehenä ja vahvalla kokemuksella nousi laittamaan katto- laudat paikalleen.
Tuulimyllyn korjaustyö saataneen loppuun suori- tettua vuoden 2021 ju- hannuksen tienoilla, jol- loin se voitaneen avata.
Ei kuitenkaan enää jau- hatuskuntoon, vaan ylä- kerran aukosta voi ihailla ja kuvata Tyrämäen mai- semaa. Myöhemmässä vaiheessa mylly saa eh- käpä myös siipensä ta- kaisin. Myllyn korjaus oli meitä kyläläisiä suuresti yhdistävä kokemus.
Ja tietysti se oli myös velvollisuutemme men- neitä sukupolvia kohtaan.
Esko Alapirtti
Pölkky-teatterin
katsomon saneeraus
”Katsomon penkit ja kuuluvuus” sanat toistuivat useana kesänä ja kohtuulli- sen usein kun kyselimme teatterivierailta palautetta näytelmästä ja palveluiden sujuvuudesta. Varsinkin kehityskohteiden osal- ta on syytä kuunnella asia kas ta tarkalla korvalla.
Syksyllä 2019 kyläseuran johtokunta päätti aloittaa katsomosaneerauksen mi- käli kustannusarvio pysyy
kohtuuden rajoissa ja hank- keelle saadaan Koillismaa Leader ry tuki.
Rakennusmestari Tapio Räisänen laati suunnitel- mat kustannusarvioineen ja vieläpä talkoilla. Näillä dokumenteilla oli helppo lähestyä Koillismaa Lea- der ry:tä ja siellä Marja Tuomivaaraa. Marja ker- toi hankkeen sopivan hy- vin hankkeeksi ja käyvän Manner-Suomen maaseu-
dun kehittä- misohjelmaan 2014 – 2020.
Niinpä kylä- seuran joh- tokunta teki l o p u l l i s e n m y ö n t e i s e n p ä ä t ö k s e n hankkeesta.
H a n k e - k o o r d i n a a - t i o r y h m ä ä n valittiin Aila M i k k o n e n , suunnittelija Tapio Räisä- nen, teknisenä asiantuntijana Martti Pesä- maa ja Pasi Ki- vimäki, teatte- rinjohtaja Elsa
Ruokangas sekä projektin käytännön koordinaatto- riksi Mauri Karjalainen.
Kirvesmiehiksi uuden run- gon rakentamiseen ja levy- tykseen ja katon alaslaskun tekoon valikoitui ammatti- miehet Väinö Leppänen ja Henry Ojala.
Työt aloitettiin tammi- kuun puolivälissä 2020.
Vanhat katsomopenkit pu- rettiin talkoilla. Vanhaa katsomon runkoa käytet- tiin pohjana rakennettaes- sa loivempaa ja väljempää sekä turvallisempaa uutta katsomoa. Kirvesmiesten osalta työt saatiin päätök- seen helmikuussa. Pieni osa levytyksestä, tuolien asennus ja ulkopuoliset laudoitukset jäivät talkoo- laisten vastuulle. Töitä pää- tettiin jatkaa toukokuussa ennen teatterikauden al- kua. Kuitenkin pandemia sotki kesän suunnitelmat ja loppurakentamiselle jäi hy- vin aikaa. Penkit asennet- tiin ja ulkopuoliset laudoi- tustyöt tehtiin Pesämaan Martin kanssa joutuisasti kevään kuluessa. Työmaan loppusiivouksen hoiti ky- läseuran naiset totutulla ripeydellä.
Saneerauksen tavoit- teena oli saada katsomo turvallisemmaksi ja väl- jemmäksi sekä parantaa istumamukavuutta sekä kuuluvuutta ja luoda siten asiakkaillemme vieläkin parempi teatteri-elämys.
Tuleva kesä näyttää miten tavoitteessa onnistuttiin.
Saneeraukseen osallis- tui 20 talkoolaista ja työ- tunteja tehtiin 315 tuntia.
Kiitos talkoolaisille, suun- nittelijalle, kirvesmiehille, koordinaatioryhmälle ja Koillismaa Leader ry:lle hankkeen toteutumisesta.
Mauri Karjalainen Kuvassa jutun kirjoittaja ja saneerattu teatteri
Metsät ja
metsienhoito
Ruotsi–Suomen Kunin- gas Kustaa Vaasa julisti vuonna 1542 asumattomat erämaat Jumalan, Kunin- kaan ja Kruunun omaisuu- deksi. Tästä sai alkunsa valtion maaomistus, johon kuului kuitenkin myös talonpoikien nautinta- oikeuksia. Rajoja yksityi- sen metsän ja kruunun- metsien välillä koeteltiin toisinaan kovastikin, vaik- ka kruunu olikin tietysti aina vahvoilla.
Suomen metsät olivat jo tuohon aikaan kovassa käytössä tervanpoltossa, polttopuuna, rakentami- sessa, kaskeamisessa ja yhä lisääntyvässä määrin myös sahateollisuudessa.
Puunkäyttö oli aikalaisten mielestä niin runsasta, että metsien uskottiin loppuvan siinä siunaamassa. Tämän huolen tähden Keisari Ni- kolai I määräsi vuonna 1841 komitean pohtimaan metsien käyttöä ja met- sälainsäädännön uudista- mista.
Uusi lakiehdotus ei miellyttänyt etenkään sen aikaista Suomen voima- miestä filosofia ja päätoi- mittaja Juhana Wilhelm Snellmania, joka kävi asiasta polemiikkia komi- teassa istuneen vaikutus- valtaisen suomenruotsalai- sen juristin ja professorin Johan Jacob Nordströmin kanssa.
Oppineet herrat olivat erimieltä jopa siitä, että pi- tääkö Suomessa edes olla metsiä. ”Siellä missä met- sä vallitsee, vallitsee myös kurjuus, tietämättömyys ja raakuus”, Snellmanin ker- rotaan sanoneen.
Lieneekö tästä johtunut, mutta komitean laatimaa lakiehdotusta ei hyväk- sytty, vaan hyväksyttiin sen sijaan salaneuvos Lars Gabriel von Haartmanin esittämä metsäohjelma.
Venäläishenkinen Haart- man oli senaatin vara- puheenjohtaja (pj oli Suo- men kenraalikuvernööri), eli käytännössä Suomen pääministeri 1840 – 1858.
Haartman piti esimer- kiksi suomenkieltä ”arvot- tomana ja rahvaanomaise- na” ja venäjänkieltä paljon tärkeämpänä. Hän oli äkki- pikainen herra ja oli lähes aina erimieltä fennomaani Snellmanin kanssa eivätkä metsäasiat tehneet tässä poikkeusta.
Haartmanin ohjelma ko- rosti valtiollista ohjausta metsäasioissa ja myös sa- hateollisuuden voimakasta kontrollointia. Tältä poh-
jalta astui vuonna 1851 voi- maan tiukka metsälaki ja sitä valvomaan perustettiin väliaikainen maanmittauk- sen ja metsänhoidon ylihal- litus.
Huoli Suomen metsien tilasta oli kuitenkin yhä suuri ja sen selvittämisek- si Suomen senaatti päätti kutsua ulkomaisen met- säasiantuntijan antamaan neuvoja asiasta. Maanmit- taus- ja metsähallituksen ylijohtaja Claes Wilhelm Gylden ehdotti toimeen saksalaista Edmund von Bergiä. Korkeasti oppinut Berg johti Saksassa tärkeää Tharandtin metsäakate- miaa ja oli näin oikea mies sanomaan sanansa Suomen metsien tilasta.
Von Berg teki tarkastus- matkansa heinä–elokuus- sa 1858 ja hän tarkasteli Suomen metsiä Lappia, Kainuuta ja Itä-Suomea myöten. Selvitys oli karua luettavaa ja siinä Berg oli sitä mieltä, että rajoitta- maton kaskiviljely, karjan metsälaidunnus ja tervan- poltto olivat tehneet pahoja tuhoja.
”Suomessa löytyvät hoi- tamattomat, hävitetyt tahi poltetut metsät ovat saat- taneet minun ylen surulli- selle ja tuiki alakuloiselle mielelle. En tosin suurella toivolla lähestynyt Suo- menmaan metsiä, mutta en kuitenkaan luullut niissä niin suuria hävityksiä nä- keväni. Suomalainen elää metsässä ja metsästä, ja – niin kuin akka tarussa – tappaa hän typeryyden ja ahneuden vimmassa sen kanan, joka hänelle kulta- munia munii.”
Berg piti Suomen met- sien tilaa hälyttävänä: ”Mi- hin tämmöinen talous saat- taa, osoittaa kieltämättä iso osa Viipurin lääniä. Niin kauas kuin silmä siintää, ei näe matkamies mitään muuta kuin lepiköitä, ja vä- häisiä koivumetsiä eli huo- nukaisia. Monessa pitäjäs- sä ollaanki jo siihen tilaan joutuneita, että, virkamies- ten ja talonpoikain yhtäpi- tävää mainetta myöten, ei metsissä enää ole mitään tarve- eikä rakennuspuita.”
Berg ruoti myös tietä- myksemme tasoa: ”Met- sänhoitoa tieteellisessä ymmärryksessä ei ensin- kään ole Suomessa. Missä metsää maahan hakataan, tapahtuu se ainoastansa voitonpyynnön eikä uudes- ta kasvattamisen, taikka jo löytyvän metsän säästämi- sen vuoksi. Tämä on kaik- kein turmelevaisin metsän
raivaus-hakkuu, sellainen metsänhoito, joka vaan ylevästi osoittaa, kuinka vähän metsäinarvoa tun- netaan ja kuinka niiden hävittäminen pidetään pal- jon tärkeämpänä ja voitol- lisempana, kuin hoitonsa ja säästämisensä.”
Berg ehdotti raportis- saan 1858 kaskiviljelyn kieltämistä ja tervanpolton rajoittamista vain sivuelin- keinoksi, sahateollisuuden rajoitusten poistamista, jotta vienti pääsisi käyn- tiin. Suomeen tulisi hänen mielestään perustaa met- sähallitus, joka huolehtisi metsien hoidosta. Siihen Berg ehdotti neliportaista hallintoa: ylimpänä kes- kushallitus, sitten ylimet- sänhoitajat, metsänhoitajat ja alimpana metsänvartijat.
Jotain oli kuitenkin jo tehtykin, sillä sahateolli- suus oli saanut kaivattua uutta vauhtia jo vähän aiemmin, kun höyrysaho- jen rakennuskielto oli purettu jo ennen Bergin käyntiä 1857 ja Suomen ensimmäinen höyrysaha, Kestilän saha, perustettiin 1860 Iijoki-suulle.
Iin Alarannan kylälle perustetusta sahasta puo- let omisti liikemies J. G.
Bergbom ja toisen puolen useampi liikemies, muiden muassa J. W. Snellman. Sa- halla oli alkuun lupa sahata 16 000 tukkia vuodessa ja saha toimi vuoteen 1908 asti.
Suomen ensimmäisen vesisahan oli rakennuttanut valtaneuvos, amiraali, Suo- men käskynhaltija, Kustaa Vaasan uskottu mies, Kui- tian kartanon herra Erik Fleming 1533 Halikkoon.
Höyrysahojen rakennus-
kiellon lakattua sahoja oli kymmenen vuoden päästä jo 66 kappaletta pitkin ran- nikkoseutuja.
Myös uusi hallintomalli otettiin hetimmiten Bergin käynnin jälkeen käyttöön, sillä Suomeen perustet- tiin 1859 Metsähallitus ja Evolla, Lammin pitäjässä, aloitettiin metsänhoitajien koulutus 1862. Ja sama neliportainen aluehallinto on säilynyt näihin päiviin saakka.
Suomen markan mies J. W. Snellman ei tykännyt saksalaisen vieraan rapor- tista, vaan piti sitä suoma- laisten virkamiesten tilaus- työnä. Hänen mielestään Suomen talonpojat kyke- nivät itse hoitamaan met- siään vastuullisesti ilman hänen mielestään kalliiksi käyvää metsänhallinto-or- ganisaatiota. Snellmanin mielestä oli päinvastoin lisättävä metsänhakkuita lisämaan saamiseksi maa- talouden käyttöön.
Kuten huomaamme, me suomalaiset olemme met- siemme äärellä aina suu- rien, koko kansaa kosket- tavien kysymysten äärellä.
Rauhallinen harkinta, tie- totaito ja myös intuitio joh- tavat meidät kuitenkin aina oikealle tielle niin kuin on käynyt aina ennenkin.
Tämä uutena aukeava tie auttaa meitä selviämään nykyisistä haasteista ja ta- kaamaan myös tuleville sukupolville elinkelpoisen ja vauraan maan.
Tämä työ on meidän su- kupolvemme suuri velvol- lisuus.
Veikko Räisänen pt, jjk Tämä komea mänty on sitonut itseensä lähes
kahden 20 000 km ajettavan henkilöauton vuotuiset hiilidioksidipäästöt
Retki Fuengirolaan
Espanjan aurinkorannikolle 21. – 27.2.2020
Taivalkosken kansa- laisopistolaisyhdistyksen matkalle osallistui 19 inno- kasta matkalaista. Matkan suunnittelusta vastasivat Aini Vääräniemi ja Aira Taurainen. Lähtöaamuna Taivalkoskella oli yli –20 pakkasta ja kylmä tuu- li puhalsi kun odotimme aamu yöllä 2.30 Taivalkos- ken liikenteen pikkubus- sia, joka vei meidät Oulun lentokentälle. Perillä Ma- lagassa olimme 13.45 josta jatkoimme matkaa Yara- mar-hotellille, joka sijaitsi Fuengirolaa lähellä olevas- sa Los Bolicheessa.
Majoituttuamme läh- dimme Salmen opastuk- sella ruokailemaan Ravin- tola Primaveraan (=kevät), jonka jälkeen ihastelimme ja kiertelimme Välimeren rantaa kiertävää Paseo Ma- ritimokin aluetta. Matka- oppaamme Salme Koskelo pyysi meidät vierailulle luokseen Torreblancaan, joka on suosittu suomalais- ten talviajan asumisalue.
Tapasimme Leila Junttilan, joka toimi apumatkaoppaa- na.Los Bolicheesta mat- kasimme Malagaan pai- kallisjunalla. Malagassa kävimme kauppahalli Ata- razanasissa. Kauppahalli
on vanha ja siinä on toimi- nut ennen Nazirien laivate- lakka, sittemmin luostari ja koulu.
Malagan vanhassa kau- pungissa tutustuimme katedraaliin, josta jatkoim- me kansallismuseoon.
Museos sa riittää kiertä- mistä. Siinä on kahdeksan huonetta ja niissä yli 2000 taideteosta. Viidessä huo- neessa on arkeologisia löy- döksiä. Plaza de La Merced -aukion laidalla on Pablo Picasson lapsuudenkoti.
Itse Picasso istuu kivetty- neenä puistonpenkillä.
Fuengirolasta matkus- timme bussilla mutkaista tietä Rondaan, rotkojen kaupunkiin. El Tajo -rotko saa korkeanpaikan kam- mosta kärsivät haukko- maan henkeään, sillä rot- kon reunalta on 120 metrin pudotus. Rotkon yli kulkee silta, joka on romahtanut ainakin kerran heti kuusi vuotta valmistumisensa jälkeen. Nykyinen Puente Nuevo valmistui vuonna 1793 ja sitä rakennettiin yli 40 vuotta. Silta on myös kuuluisa kirjasta ja eloku- vasta ”Kenelle kellot soi- vat”.
Los Pacosissa oleva Suo- mela on alueella asuvien suomalaisten kohtaamis-
paikka, jossa järjestetään tapahtumia, konsertteja, ja erilaisia kerhoja. Pääsimme tutustumaan käsityöpiiriin, urheiluhierojaopistoon sekä Sofia-opistoon, joka vastaa meidän kansalais- opistoa. Los Bolichessa toimii aktiivisesti myös suomalainen seurakunta.
Illalla kävelimme ravintola Caballo Verdeen, Fuengi- rolan keskustaan, jota isän- nöi suomalainen pariskun- ta Kaisu ja Markku, jotka kertoivat yrittäjän arjesta Espanjassa.
Centro Finlandia on suo- malaisturisteja palveleva ostos- ja palvelukeskus, jonka Ravintola Kukko on kuuluisa hyvän ruoan lisäksi monista konserteis- taan.
J u n a l l a m a t k a si m - me läheiseen Benalmáde- nan kaupun- gin venesata- maan, Puerto M a r i n a a n , josta lähdet- tiin merelle pienellä ka- tamaraanilla, joka puikke- lehti melkoi- sessa aallo- kossa rannan
tuntumassa. Riemua riitti!
Satamasta kävelimme kau- pungin keskustaan lintu- puiston, Parque de la Palo- man läpi.
Omatoimisena retkipäi- vänä saatoimme tutustua Mijasin valkoiseen vuoris- tokylään, lähistöllä sijaitse- vaan Bioparkin villieläin/
safaripuistoon tai kaupun- gin tunnettuun markki- na-alueeseen tai lepäillä aurinkorannalla uiden vil- poisassa meressä.
Kiitos Salmelle hyvästä opastuksesta ja yhteisestä muistelosta!
Jokijärven matkaajat Leila, Sisko ja Raija
Salme Koskelo ja Leila Junttila
Picasso
Ronda
Ryhmä Rondassa
Malagan yö
Pirkko Laitinen (oikealla) Los Pacosin ensimmäisiä asukkaita
Kun tullaan Jokijärven- tietä kirkonkylältä päin noin 13 kilometriä, niin vasemmalla vilahtelee Vaaralampi. Sen rannalla sijaitsevaan Vehkalan ta- loon Martti syntyi 5. mar- raskuuta 1936. Martin äiti Viinu, kirkonkirjoissa hie- nommin Josefiina, os. Kar- jalainen, oli kotoisin Pää- vaaran Vitikosta. Isä Jussi, kirkonkirjoissa Juho Adolf Räisänen, oli taas kotoisin Kalastaja-nimisestä talosta Tyrämäeltä.
”Ensimmäisiä isompia muistikuviani olivat ne, kun Stalin hyökkäsi Suo- meen 30. marraskuuta 1939 ja sitä ennen jo alkusyksys- tä Jokijärventietä kohti itää menneet suomalaiset soti- laskolonnat, Martti muis- telee. ”Isä ja vanhin velje- ni Viljo olivat Tyrämäellä viljanleikkuussa ja joutu- vat tulemaan sieltä kesken poisa, kun piti lähteä evak- koon Kiiminkiin. Lehmät jäivät kotinavettaan ja äitin kotitalon tyttäret ja poijat Päävaaralta kävivät lypsä- mässä ja syöttämässä ne.
Isä ja Viljo komennettiin ämpärikomppaniaan.”
”Jatkosodasta mieleen jäi se, kun 1942 syyskesällä
saksalaisten moottoroitu sotajoukko kaikkine sota- vehkeineen täytti Lammin- kylän tienhaarassa olevan Lyytinpellon ja Vaaralam- min sekä Herkonpalon vä- lisen kankaan. Kylällä käy- neet sanovat, että takapää osastosta oli Isonkummun tienoilla”, Martti kertaa muistojaan. ”Ja näläkä kun oli kova, niin vietiin sak- salaisille maitoa pullossa ja sillä saatiin vaihettua limppu tilalle. Ja kiinnosti- han ne tietysti sotavehkeet, vain niihin ei ollu ieti kos- kea.”
”Syyskesällä –44 ol- tiin evakossa Kestilässä.
Meno matkalla ensimmäi- nen yö oltiin Suojalinnas- sa Kurenalla ja toinen yö tyttölyseolla Oulussa. Sii- tä mentiin junalla Vaalaan Nuojuan asemalle ja siitä sitten Kestilään,” Martti kertoo. ”Se oli ikävä asia, kun meijän vajaan vuojen ikänen poika kuoli siellä punatautiin ja haudattiin samaan aikaan Vattu-Este- rin kansa. Vain kuoli siel- lä paljo muitahi, kun tauti levisi isossa ihmissakissa, Martti huokaisee. ”Takasi päästiin syyskuussa oi- kein linja-autossa Jalavan
pihalle asti ja meitä vä- hän vanhemmat kulettivat karjan Puolangan kautta Jokijärvelle, Martti kertoo ankeista ajoista. ”Jalavan kartanolla oli solttupoikia, jotka tarjosivat meillekki tupakkia ja niin minähi ve- telin Juurikka-Lainan kan- sa Työmiestä, että ei kun savu vain pölähteli sodan loppumisen kunniaksi.”
”Sodan jäläkeen kaikesta oli pula, eikä ollu puhet- taa, että oisin menny kou- luun, Martti puuskahtaa.
”Oli paljo tähellisempää tehä kotitöitä ja olla isän ja Viljon kansa pöllime- tässä. Ja kaikki vapaa-aijat metästettiin ja kalastettiin.
Pyhänä kierrettiin rihma- kierros Vehkavaarassa tai Hyötövaarassa ja lintuja oli paljo ja niitä kans saatiin.
Ammuttiin me oraviahi ja isolla kärpännahalla saa- tiin kerran 1600 markkaa.
Se oli miehisenmiehen päi- väpalakka.
”Pitihän sitä sitte lo- pulta –47 mennä kouluun 11-vuotiaana, kun koulun johtokunta laitto vanhem- mille myötään sakkolap- puja oppivelevollisuuven laiminlyömisestä”, Martti naurahtelee. ”Vaen sehän
suju se kouluhomma hy- vin, kun alakuun pääsin.
Mullahan kiinnosti kovasti käsityöt ja kun olin Joki- järvellä asuntolassa, niin nikartelin iltasellahi lei- pomohuoneessa puutöitä.
Jatkokoulussa kirkonkyläl- lä tein tänne kotiin kaikki tarvittavat kaapit kuivaus- kaapista lähtiin.”
”Vuosina 1953 – 54 kävin kirjeopiston kautta muura- rikurssin”, Martti kertoo selvästi ylpeänä. ”Sehän kun äitinisä Aukusti oli pitäjänkuulu muurari ja tottapa se taito pikkusen periyty minuun. Se oli Työ- tehoseuran kurssi ja sain sieltä lopuksi todistuksen ja kirjan, johon oli piirret- ty tavallisimpien talojen ja navettojen tiilipiirustuk- set. Samote pirtinuunien, kakluunien ja takkojen muuraus ihan tiili tiileltä.
Siitä oli hyvä kahtoa mallia ja muurata mitä kullonni piti.”
”Vuojen –54 kesällä ru- vettiin sitten veli-Sepon kansa toimeen: Karja- lais-Auku ja ajo Zetorilla tarvittavat hiekat Vehka- laan, valettiin pohja ja teh- tiin tiiliä ja tarkotuksena oli tehä navetta. Seppo teki
Moniosaaja Martti Räisänen eli Vehka-Martti
Saijan Lomakartano Päätalon maisemissa
Jokijärven Kyläseura
VUOKrAttAVAnA EDULLiSESti PöLKKy-teatteri, kanttiini ja
kylätalo
Puh . 040 823 2489, www .jokijarvi .com
laastin ja minä muurasin ja kun päästiin tasakertaan, niin hoksittiin, että lähe- täänpä välillä ojankaivuun, Martti kertoo hymyillen nuorten miesten riuskoista otteista.
”Velipoijat Viljo ja Paavo olivat jo olleet Lohivaaras- sa Metsäkylän selekosella kaivamassa ja maanan- taiaamuna 12. heinäkuuta hypättiin neljästään Veh- kalan kohalta linjuriin ja kun laskeuttiin vanhaa Jo- kijärventietä Nikan talon kohalle, niin alettiin ih- metellä, että miksi ne nuo lehtikuuset tuolla vanhan Karvosen luona on ihan ruskeita. Syyhi selevisi äk- kiä: kauppa oli palanu edel- lisviikolla keskiviikkona 9.
päivä. Syttyny se oli vissiin siitä, kun olivat käyttäny sulakkeina rautanaulaa ja sattunu sillon vissiin keh- nompi naula.”
Elämä eteni vääjäämättä kohti parempaa myös Vaa- ralammin rannalla nuorten miesten voimalla, vaikka isä-Juho oli kuollut 1949 vain 51-vuotiaana. ”Kun tultiin Lohivaarasta, niin tehtiin ensin heinät ja sit- ten rakennettiin navetta valamiiksi Kyllös-Aapon ja Nevalan Väinön meille sahaamista tarvikkeista.
Talavi 1954 – 55 oltiin He- pokankaalla Metsähalli- tuksen savotalla: Seppo oli hevosmiehenä ja me muut tekomiehinä”, Martti muistaa kaiken kuin eilisen päivän.
”Keväällä –55 velipoijat jäivät Iijokivarteen park- kuulle ja minä tulin kotiin ja aloin tehä ovia ja ikku- nanpokia uutta taloa var- ten, joka me sitten kesällä rakennettiin kattopäälle.
Hiekat ajo sillä kertaa Valde Jylkäs ja talosta tu- li ensimäinen kivitalo Jo- kijärvellä. Sytöt kivitalon tekoon anto Kyllös-Aappo rakennuspuihen sahuun aikaan, kun se sano meille, että miksi te että tie taloahi kivestä, kun kerran teittä jo navetanni?” Martti innos- tuu. ”Vain tiukalle se meni saaha talo kattopäälle, kun oli jo lokakuu ja kattohuo- vat piti sulata pirtissä ja viimmenen huopa naulat- tiin lähellä puoltayötä 9.
lokakuuta Tilleyn valossa ja seuraavana päivänä hyp- päsin 11 aikaan Kaikkosen linjuriin ja niin alako mat- ka armeijaan Tikkakoskel- le lennostoon.”
”Alokasaijan jäläkeen anottiin kotipitäjän poi- kien Heimo Polojärven ja Ahti Väyrysen kanssa Tampereelle ilmavoimien varikolle ja sinne päästiin, kun me haluttiin nähä vä- hän isompihi kylä”, Mart- ti puhuu silmät vilkkuen.
”Sillon sattu maaliskuun 15. päivä se Kuurilan paha junaonnettomuus ja siinä kuoli 29 henkeä ja 59 louk- kaantui. Meijjän esimiehen rouva oli menny Helsinkiin hammaslääkäriin, ja sen piti tulla takasi justiin siinä onnettomuusjunassa. Mies
kun kuuli onnettomuuves- ta, niin se käveli hallilla eestaas ja kävi välillä sivii- lipuhelimesta soittamasta, ja sai se lopulta yhteyven.
Vaimo oli myöhästyny on- nekseen siitä junasta ja se helepotti miestä kovasti.”
Siviiliin pääsin hellun- taiksi 8 kuukauven pala- velun jäläkeen ja ruvettiin heti Sepon kansa viimeis- telemään taloa”, Martti muistelee mukavia aikoja.
”Syyskesällä se oli vala- mis ja minä sanon Sepolle, että nyt minä lähen kahte- lemaan meille rattoria. Ja niin minä menin onnikalla Ouluun ja Käyttöautoon.
Siellä oli paikalla johtaja, yksi myyjä ja kassarouva.
Minä sanon, että pitäsi saa- ha rattori. Johtaja sano, että ne on lujassa ja kaikki mitä on tulossa, on varattu”
”Minä koetin kiirehtiä ja niin se lopulta johtaja sano, että yhellä ostajalla ei oo vielä rahoja tievossa.
Sen sinä voisit saaha. Minä sanon, että iliman muuta.
Kahen viikon päästä tuli kirje, että tuu hae rattori.
Me oltiin myyty sen verran mehtää, että hain Toppilan konttorilta mennessä rahat ja maksoin Major-merk- kisen rattorin käteisellä.
Hinta oli 700 000 markkaa ja siihen hintaan tuli puo- litelat ja savottakuormain.
Olin rattorin hakureissul- la serkkuni Vitikon-Et- vin kansa ja Oulusta me mentiin Rovaniemelle ja ajettiin rattori sieltä kotiin.
Siihen kun oli siellä laitettu pajalla puolitelat ja se maa- liman hankalein kuormain, eli kahenmiehen käytettä- vä savottakuormain. Re- ki tehtiin ite ja setän, eli Osuuskaupan autonkuski Kalastajan-Reeten kansa haettiin rekirauvvat Oulus- ta Romu-Niemiseltä.”
Nykyrahassa 19 000 eu- ron arvoinen traktori joutui heti tositoimiin ja ensim- mäinen savotta oli omien hankintapuiden ajaminen Hyötövaarasta Myllyojan suuhun Jokijärven rantaan osittain ikivanhaa ”Jaa- mantietä” pitkin. ”Siitä se homma lähti sitten käyn- tiin. Ensimmäinen oikea savota oli Kouvalla Pu- dasjärvellä. Se oli Toppi-
la-yhtiön työmaa ja minä ja Seppo ajettiin yhtä ja veli- poijat Viljo ja Paavo toista tuuria”, Martti kertoo ko- nemiesuran alusta.
”Vuojen –58 puolella mentiin jo Ranuan Pa- pinpaloon asti ajamaan tukkia välivarastosta Ki- vijoen varteen, josta ne uitettiin Oijärveen ja siitä Kuivajokea pitkin meren rantaan. Keväänkorvalla tultiin kotiin ja Majuri pää- si heti töihin Tyrämäelle Pökkelö-Veikon sirkkelin pyörittäjäksi, kun Huono- niemen Hanneksen rattori oli rappautunu. Sahattiin talontarpeet Pensa-Ollille, Hieta-Urholle ja monel- le muullekki ja loppukesä tehtiin ihmisille peltoa.”
Konemiehen hommat jatkuivat talven tultua Met- sähallituksen savotoilla ja vuoden –58 puolella pojat ostivat toiseksi traktoriksi Nuffield 10/60 -malliin ja siihen tuli kuormaimeksi jo kehnon savottakuormai- men sijaan Joutsalainen, joka oli ”sata kertaa parem- pi.” ”Me ajettiin talavella paljo sekaan, eli metästä jokivarsiin ja järvien jääva- rastoihin oottamaan uittoa.
Kesällä ajettiin kunnalle ja Metsähallitukselle halkoja ja muutamina kesinä pino- tavaraa junaan. Kauimmai- nen savotta noina vuosina oli Kajaaniyhtiön työmaa Posiolla Losonsaaressa Kitkalla.”
Kuusikymmentäluku kului nopeasti ahkerasti töitä tehden ja siinä ohessa Martti koppasi emännäk- seen Einarin tyttären Rau- nin Oravivaarasta. Vuosina 1964 – 65 he rakensivat ta- lon Martin kotitilan maille yhdelle pojalle ja kolmelle tyttärelleen. ”Mulla oli sil-
lon vänkärinä Eeti-sisareni poika Veikko ja pomom- me Metsähallituksesta, eli Pentti Kohtala komensi meijät Repovaarasta He- pokankaalle ojitusalueelle ajamaan muutamaa sie- menpuuta. Veikko sano he- ti, kun näki sen työmaan, että lähetään mehi Ruot- siin. Ei tällä hommalla elä.
Seuraavana aamuna lähet- tiin ajamaan minun ensi- mäisellä autolla, eli Ford Anglialla kohti Haaparan- taa.”
Ja sillä tiellä Martti on vieläkin. ”Oltiin Veikon kansa muutama kuukausi Hälleforsin rautavalimolla 100 kilometriä Tukholmas- ta ja Veikko kun lähti ar- meijaan Suomeen, niin mi- nä tein 11 vuotta metsätöitä etelä-Ruotsissa Storalle ja muillekki firmoille”, Mart- ti muistelee. ”Vuonna 1980 aloin ajamaan jakelu autoa emännän siskon Arjan ja hänen miehensä Vesan omistamassa Finska Mat- bröd -firmassa. Siinä oli viis autoa ja minä huolsin ne vielä ylitöinäni. Rahaa tuli hyvin ja siinä hommas- sa se kuluhi sitte loppu- työura.”
Myös koti asuinpaikal- la Tullingessa Tukholman kupeessa on viimeisen päälle kunnossa. ”Ostettiin vanha, isolla tontilla oleva talo 1991 ja minä rassasin sen perustuksia ja salaojia myöte kuntoon. Alakerras- sa mulla on 100 neliön ni- karteluhuone ja oon tehny siellä eräänni pahkatyön”, Martti selvittää selvästi yl- peänä. ”Tontilla on 70 sent- tiä pehmeää kompostilla höystettyä, pehmeää mul- taa. Siinä kaikki kasvaa hyvin, ja mansikoita tulee niin paljo, että ollaan ihan kummassa niihen kansa.”
Entäs sitten se Jokijär- ven kirkon muistomerkki, kuka sen oikein muurasi- kaan? ”Minä sen muura- sin”, Martti sanoo varmalla äänellä. ”Tiemestari Sulo Noponen oli tehny muis- tomerkin piirustukset ja antanu ne suntio Ville Karjalaiselle, eli kaikkien taivalkoskisten tietämäl- le Kukka-Villelle. Ja Vil- le tuli kysymään minua muurariksi ja niin niin me se sitte tehtiin. Minä muu- rasin ja Ville teki laastit ja kivet haettiin Kauhaperän pohjukasta Hanhilammin tienhaaran seutuvilta. Sitä minä en tiijjä, että mistä Ville hommasi muistomer- kin kattoon muuraamani liuskekivet. Villehän oli minun serkku, eli äiti-Vii- nun isoisä Jussi ja Villen isoisä Sota-Jakki olivat ol- leet veljeksiä. Nimesä Jak- ki oli saanu siitä, kun se oli ollu melekeenpä ainuvia suomalaisia ensimäisessä maalimansovassa.”
Haitaria vapaa-aikoinaan soitteleva Martti on ikäi- sekseen huippukunnossa oleva mies. ”Se johtuu siitä, kun oon syöny kauraryy- niä koko ikäni joka päivä ihan siltään”, hän selvittää terveyden lähdettään. ”Ai- neenvaihdunta pysyy sillä lailla huippukunnossa.”
Se on helppo uskoa, kun katsoo hoikka ja rivakasti liikkuvaa miestä. Tämän kirjoittajan mieleen pui- kahtaa kuitenkin myös semmoinen ajatus, että ei se työnteko näy miestä tap- pavan.
Asia kun taitaa olla ihan toisinpäin.
Veikko Räisänen pt, jjk Kuvassa Martti, Seppo, Majuri, pöllikuorma, sekä
maailman huonoin kuormaaja eli Savottakuormain
Useimmat ovat varmaan panneet merkille pikkui- sen ennen Pölkky-teatterin esityksien alkua paikalleen kiiruhtavan, hyvin pu- keutuneen, pienikokoisen miehen. Mies ei tule kat- somaan esityksiä kaukaa, vaan muutaman kilometrin päästä Väliperän rannalta Päävaaran kupeessa Kop- peloniemessä sijaitsevalta Kontion hirrestä raken- netulta mökiltään, jonka vieressä oleva ryytimaa kasvattaa hänelle talven vitamiinit ja liikunta pitää varren notkeana.
”Siinä on aika homma, kun pidän kasvimaalle pyr- kivät, sinne kuulumattomat kasvit poissa”, Kalle nau- rahtelee. ”Kasvimaata olen hoitanut pikkupoijjasta as- ti. Veljeni Ville, jota kylä- läiset kutsuivat Kukka-Vil- leksi, oli kerhoneuvoja ja oli tilannut kerran siemeniä postimyynnistä, mutta en- nen kun ne tulivat, hän sai komennuksen rintamalle.
Siinä se oli tulla sitten tenk- kapoo, kun lähetyksessä ei ollut Suomen sanaa, vaan latinaa. Kysyttiin neuvoa myös Iisalmesta kotoisin olleelta opettajaltani Au- ne Vainikaiseltakin, mutta ei hänkään niistä selvää saanut. Mutta kyllä ne sit- ten aikanaan nekin salat selvisivät, kun sota loppui ja olin kerhotoiminnassa mukana ja sain taimitarho- jen suomenkieliset luettelot käsiini.”
Aivan mökin lähellä, Myllylammin rantatöyrääl- lä, on hänen synnyinkotin- sa Uutela, jossa Kalle syn- tyi 18. tammikuuta 1928 Juho Jaakko Karjalaisen ja Paloniemessä, nykyisen leirikeskuksen paikalla si- jainneessa Tavelan torpas-
sa syntyneen Maria Lovii- san lapsena.
Tällä hetkellä 92-vuo- tias Kalle on ikäisekseen huippukunnossa ja hoitaa kasvimaansa viimeisen päälle, soittelee viulua omaksi ilokseen, kylpee rannan savusaunassa van- haan malliin keskiviikkona ja lauantaina ja on siirtynyt liikkumisessaan nykyai- kaan, sillä hän taittaa mat- kat Jokijärven ja talvisen asuinpaikkansa Pieksä- mäen välillä uudehkolla hybridiautollaan ja laskun- sa Kalle maksaa kännyk- känsä sovelluksella.
”Ennen oli kaikki toisin.
Asuttiin meille sopivan kokoisessa hirsitalossa, jossa ensin oli porstua, sit- ten eteinen, josta mentiin suoraan keittiöön, oikealle pihakamariin ja vasem- malle pirttiin ja keittiöstä isännän ja emännän kama- riin”, Kalle toteaa haastat- telijalleen. ”Meillä oli 3 – 4 lehmää, hevonen, lampaita ja toin –44 Kestilän evak- koreissulta kaksi kaniinia
ja sitten niitä kohta olikin paljon enemmän.”
”Nälkää emme kotona- ni nähneet, vaan tulimme ihan hyvin toimeen. Mar- joja poimittiin ahkerasti ja kalastettiin, mutta ei tal- vella. Syksyllä teurastettiin elukoita ja minulla oli neljä eri rihmakierrosta ja lintu- ja oli metsissä paljon. Suo- laa oli kyllä ja sokeriakin, paitsi sota-aikana, mutta kuopassa (kellari) kaikki säilyi kohtuullisen hyvin.”
Vanhempi sukupolvi mainitsi aina puhuttaessa, että työtä piti tehdä pal- jon. Oliko puheissa perää?
”Oli. Työtä piti tehä pikku- pojasta asti heti kun vain kynnelle kykenin. Ja niin paljon kuin suinkin jak- soin. Ja minä kun olen täm- möinen pienikokoinen, niin vanhempi veljeni Veikko (myöhemmin Louhisalmi) joutui nohittamaan minua varsinkin pöllipalstalla, kun eihän minun voimat riittäneet alkuunkaan”, Kalle puhelee nyt jo toti- sempana.
”Iiviöltä”, Kalle vas- taa kysymykseeni suvun alkuperästä. ”Sieltä ovat isovanhempani muuttaneet tänne Jokijärvelle ja osta- neet puolet silloisesta Pää- talon tilasta. Samoja Kar- jalaisia ovat olleet Uutelan naapureissa asuneet Oska- ri, Aukusti ja Jussi. Paljoa en heistä tiedä, kun ei tullut silloin heidän elinaikanaan kyseltyä. Se kyllä harmit- taa nyt kovasti”, Kalle sa- noo kaikkien historiastaan kiinnostuneen tietämän asian.
Koulun Kalle aloitti vuo- den –35 syksyllä ja opetta- jana oli Kerttu Nikkinen Mäntyharjulta. Koulu sujui tulevalta opettajalta vaivat- tomasti, mutta onnenajat katkaisi 30.11.1939 sytty- nyt talvisota ja päävaralais- ten tie vei evakkoon Kii- mingin Alakylälle.
”Minä matkustin lin- ja-auton takakontissa ja kun oli ihan hirveä pak- kanen, niin olin paleltua”, Kalle kertaa ankeata ko- kemustaan. ”Kyllähän se
Uutelan Kalle
– ensimmäinen syntyperäinen jokijärveläinen opettaja
Taustalla Jokijärvi ja Kalle tulossa uimasta
Savusaunapuhdas Kalle soittaa tässä valssia ”Metsäkukkia .”
maistui kuoritusta ohrasta tehty voileipä perillä ihan taivaalliselta. Evakosta tul- tiin takaisin, kun rauha tuli 13.3.1940. Siitä jatkettiin elämää ja koulunkäyntiä, jota kävin kaikkiaan kuusi luokkaa ja kahtena vuon- na jatkokoulua Jokijärvellä pari tuntia iltaisin muuta- mana päivänä viikossa.”
Miltä tuntui lähteä –44 syyskesällä taas uudestaan evakkoon? ”No, eihän se tietysti hääviltä tuntunut”, Kalle huokaa. ”Talvisodan aikaan lehmät vietiin Poh- janmaalle autoilla, mutta silloin –44 ajamalla Kes- tilään. Se ei ollut hääviä aikaa: kun oli paljon väkeä koolla, niin tuli punatau- ti ja tappoi ihmisiä. Myl- ly-Hemma ja Pieta eivät lähteneet ollenkaan evak- koon, vaikka Hiltu-Jakki kävi niitä käskemässä ja hengissä he säilyivät, vaik- ka kyllä saksalaiset olivat käyneet katsomassa, että ketä täällä oikein on.”
”Kun rauha tuli 4.9.1944, niin sen jälkeen palattiin Päävaaralle ja ruvettiin rakentamaan elämää uu- destaan”, Kalle kertoo.
”Tein tietysti kaikenlaisia kotitöitä ja myös ansiotöi- tä, lähinnä metsätöitä vel- jeni Veikon kanssa ja –49 kaivoin Jokijärven uuden kansakoulun työmaalla opettajien asuntolan ra- kennuksen monttuja Viti- kon-Etvin ja Mylly-Einon kanssa. Rakentamaan en enää päässyt. Ja kyllä minä taas kerran huomasin, että metsä- ja rakennustyöt oli- vat minulle aivan liian ras- kaita töitä.”
Mitäs sitten tapahtui?
Aloit olla jo aikamiesiäs- sä. ”Minä kuulin, että seurakunnan haudankai- vaja, Kalle Päätalon kir- joista kuuluisaksi tullut
”Jylykäs-Jakin kiekerön”
päämies ja suntio Jaak- ko Jylkäs jää eläkkeelle.
Niinpä minä menin pyrki- mään työhön ja myös pää- sin”, Kalle kertoo eloisasti.
”Vain riitti niitä raskaita hommia siinäkin virassa:
haudankaivu lapion ja kan- gen avulla oli varsinkin talvella kova homma, ha-
lonteko ja kirkon lämmitys, lumityöt, hautausmaan hoi- to, ja myös urkujen polke- minen olivat työtäni. Eihän silloin vielä ollut sähköjä kirkossa ja kun myöhem- pinä aikoina kaikkien tai- valkoskisten ja muidenkin tietämäksi tullut Robert
”Roope” Makkonen soitti, niin minä poljin palkeisiin ilmaa.”
”Pian minä huomasin, että kyllä ne seurakunnan hommatkin olivat raskai- ta minulle”, Kalle vastaa kysymykseeni elämän etenemisestä seurakunnan töissä. ”Ja niinpä hakeu- duin vuonna –51 SPR:n Puutarhakouluun Rauman eteläpuolelle Pyhärannan Reilan kylän Äijälään.
Suomen kansakoulujen isän, Uno Cygnaeuksen kouluhenkeenhän kuului- vat myös kotipuutarhat jo ihan elintarvikehuollon tähden. Koulu kesti vuoden ja selvisin sieltä primuksen papereilla”, Kalle myhäi- lee.”
Ja sittenkö kävi semi- naariin nuoren miehen tie? ”Vuoden –52 puolella kävin pääsykokeissa Ka- jaaniin vuonna 1899 pe- rustettuun kansakoulupoh- jaiseen Miesseminaariin.
Seminaarihan sijaitsi aivan lähellä jylisevää Ämmä- koskea ns. Puustilan pellon 4 hehtaarin tontilla”, Kalle muistelee. ”Kyllähän mi- nä täällä kotikylällä sain kuulla jonkin verran sem- moista, niin kuin täälläpäin on tapana, että mitä se hy- vejää, et pääse kuitenkaan.
Vain minä saatoin epäilijät häpeään ja pääsin Semi- naariin.”
Ja seminaariopiskelu su- jui hyvin? ”Kyllä se sujui, vaikka toisinaan otti lujil- lekin, kun piti ensin suorit- taa keskikoulun oppimäärä lyhyessä ajassa”, Kalle ker- too. ”Koulu kesti 5 vuotta ja kävin välillä Vaalassa opettajana ja opetin ylä- luokkaa ja illalla oli vielä jatkokoulun tunteja. Lopul- lisesti valmistuin vuonna –59 ja sain vakituisen viran Paltamosta”, Kalle muistaa kahvinkeiton lomassa.
”Ja sattui vielä niin mu- kavasti, että kun seminaa- rissa urheiltiin paljon, niin huomasin pienestä koosta- ni huolimatta olevani hyvä koripallossa. Eihän uskoisi, että olen Kainuun koripal- lomestari? Pelasin Palta- mon Urheilijoiden jouk- kueessa ja loppuottelussa vuonna –65 me voitettiin Kajaanin Koripalloilijat. Se on urheilussa kovin saavu- tukseni ja olen siitä kovasti ylpeä.”
Haastattelijalla käy mie- lessä USA:n NBA:n am- mattilaisliigassa pelannut pienikokoinen, Torontoa edustanut 160 senttinen ja 7000 pistettä urallaan heit- tänyt Moggsy Bogues, joka teeveen kuvissa pujotteli parimetristen pelureiden liki jalkoväleistä korin te- koon.
Kerron Kallelle, että se on varmaan taivalkoskis- ten parhaimpia saavutuksia koripallossa. ”No, sehän on mukava kuulla”, Kalle naurahtaa. ”Koripallo on älypeli, jossa pituus ei aina ratkaise.”
Kallen työura on muuta- malla sanalla kerrottu: Pal- tamosta Kallen tie kulki 6 vuoden jälkeen 11 vuodeksi Haapajärvelle ja sieltä Var- paisjärvelle 10 vuodeksi ja sieltä Kalle siirtyikin 60 vuotiaana eläkkeelle. Noi- hin vuosiin mahtuu kui- tenkin paljon työtä, huolia ja myös iloa monipuolises- ti eri aineita opettaneelle Kallelle. ”Kyllä minä olen kovasti kiitollinen”, hän sa- noo lopuksi. ”Olen saanut elää monipuolisen ja pitkän elämän.”
Kalle viettää nykyään pitkän kesäloman mökil- lään ja talvet kuluvat Piek- sämäellä hyvien ystävien seurassa. Hänestä voi sa- noa hyvällä omallatunnolla samoin kuin täällä luon- nehditaan kaikin puolin hyvää ihmistä.
Uutelan Kalle on tolokku mies.
Veikko Räisänen pt, jjk
Näin yhtäkkiä Jokijär- ven näkökulmasta ajatellen 26.8.1995 Nurmijärvellä syntynyt pitkä, tumma ja komea nuorimies tuntuu kovin kaukaiselta ollak- seen pienen kotijärvemme kuumin urheilunimi val- takunnallisesti ajatellen.
Ymmärtääksemme asian oikeanlaidan on avattava hieman historian kellastu- neita lehtiä.
Venäjällä käytiin sisällis- sotaa vuosina 1917 – 1922 ja sota päättyi bolsevikkien voittoon lokakuussa 1922 ja Suomen ja Venäjän vä- linen avoin raja sulkeutui tuolloin. Tätä ennen olivat ne, jotka eivät halunneet jäädä diktatuurivallan alle, paenneet ja osa myös Suo- meen. Näin teki myös Vie- nan Karjalasta Kiestingistä Mikitän-Kalle, eli Kalle ja Natalia Potapov perhei- neen. Kalle oli kierrellyt pienestä pojasta asti rep- puri isänsä ukko-Mikitän kanssa rajan Suomen puo- lella tekemässä kauppaa ja muutettuaan Suomeen,
hän kierteli samoja reitte- jä etsimässä elantoaan, eli
”tenkoa”.
30-luvun alkupuolella Kalle ja Natalia olivat osta- neet Lahtela-nimisen talon Kallioniemen naapurista ja sukunimi oli muuttunut Lehtomäeksi. Kalle joutui kauppamatkallaan ryöstö- murhaajaan uhriksi vuoden 1937 kevätkesällä Suomus- salmella Alassalmen Mö- kinvaarassa. Ja niin vain on, että Pyryn juuret juon- tuvat juuri tähän mieheen, sillä hän on Mikitän-Kallen pojan Yrjön ja Siika-ahosta kotoisin olevan Toinin Päi- vi-tyttären poika.
Helsingissä asuva Pyry on saanut Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa viestinnän ja markkinoin- nin 4 vuotta kestäneet opinnot suoritettua, ai- noastaan työharjoittelu oli haastattelua tehdessä vielä kesken. ”Ja jos kaikki me- nee nappiin, niin tarkoitus on tämän jälkeen saada li- sää sponsoreita ja pyrkiä kohti Beach Volleyn huip-
pua”, Jokijärvellä eno-Toi- von kanssa pikkupoikana pitkiä aikoja hyvin viih- tynyt Pyry kertoo kahvi- pöydässä. ”Elokuun 16.
päivän TV-ottelussa häviö SM-loppuottelussa maan ykkösparille Jyrki Nurmi- nen / Santeri Siren ei tuntu- nut ollenkaan mukavalta.”
”Nuorena pelasin jalka- palloa, harrastin judoa ja lentopallo tuli mukaan jos- kus 2005 tienoilla. Heitin myös turbokeihästä reilusti yli 50 metriä. Se on hyvä harjoituskeihäs junioreille ja se on noin 70 cm pitui- nen ja 300 gramman pai- noinen ja se näyttää vä- hän kuin tikalta, eli se on semmoinen siivekekeihäs.
Kimmo Kinnunen on heit- tänyt turboa 12-vuotiaana liki 62 metriä.”
”Iskä Ari jäähdytteli tuolloin 3-sarjassa Pert- tulan Tähdessä lentistä ja se alkoi kiinnostaa myös minua, Pyry kertoo tei- nivuosistaan. ”Kaudella 2009 – 2010 pääsin Pert- tulan Tähden junnujouk-
kueessa mestaruussarjaan ja kesällä TUL:n edustus- joukkueeseen ja sen mu- kana Puolaan pelaamaan.
2011 pelasin eka kerran Beach Volleyta Lepsämäs- sä keskenään tutuilla poru- koilla, ja siitä se alkoi sitten siirtyminen kohti Beach Volleyta.”
”Vuonna 2010 lopulla aloin treenaamaan omin päin säännöllisesti ja kun menin 2011 loppusyksystä Mäkelänrinteen urheilu- lukioon lentopallolinjalle, niin tahti koveni vielä huo- mattavasti”, Pyry vastaa kysymykseeni vakavam- man harjoittelun aloittami- sesta. ”Ja tulostakin alkoi tulla: pelasin Keimolan Kaiku -nimisessä jouk- kueessa ja voitimme 2012 A-pojissa SM-hopeaa ja B-pojissa pronssia, 2013 A-pojissa tuli taas hopeaa ja tämän jälkeen vaihdoin lukiossa saman vuoden syksyllä Beach Volley -lin- jalle.”
Lentopallo ei kuitenkaan jäänyt kokonaan syrjään.
Pyry Topio
– kohti beach volleyn maailmanhuippua
Pyry hyökkää ja rajana on vain taivas
”Pelasin lentistä Keimolan Kaiussa 2014 ja voitimme A-poikien Suomen mes- taruuden ja pelasin myös saman seuran joukkuees- sa 2-sarjassa vaihteleval- la menestyksellä”, Pyry kertaa muistojaan. ”Beach Volley oli kuitenkin jo se ykkönen, sillä olin pääs- syt vuoden 2013 puolella epäviralliseen maajouk- kueryhmään, joka oli oma- rahoitteinen ja harjoitteli viikonloppuisin ja harjoi- tukset alkoivat heti seitse- män jälkeen aamulla.”
”Ja omarahoitus tuli van- hempien taskusta. Samoin kuin jääkiekkoa pelan- neen Inka-tyttäremmekin”, puuttuu Päivi-äiti keskus- teluumme.” ”Tuo on totta”, Pyry vahvistaa. ”Mutta sitten kun sä saat sponso- reita ja pystyt treenaaman hyvin, niin kaikki on toi- sin ja sulla on 1 – 2 mahista päästä ulkomaille. Ja siel- lä on sitten onnistuttava”, Pyry selventää maallikolle tietä kohti huippua. ”Ja kun onnistut, niin saat ranking- pisteitä ja jopa jo vähän rahaakin, eikä tarvitse enää karsia turnauksiin.
Turnauksia on 1 – 5 tähden tasoisia. Vitonen on kovin taso ja äkkiä olet karsijan paikalla, jos peli ei luista.”
”Vuonna 2014 oli Jy- väskylässä pohjoismainen turnaus, jossa pelasin Pel- tosen Markon kanssa ja si- joituimme yhdeksänneksi”, Pyry valottaa ensimmäistä kovaa turnaustaan. ”Göte- borgissa sijoituimme 13. ja
syksyllä vaivasi selkä, mut- ta roikkumalla lonksaut- telin nikamat kohdalleen.
Vuoden 2015 puolella osal- listuimme SM-kier tueelle edellisvuoden tapaan, mutta menestystä ei tul- lut, mutta avoimessa kier- tueessa, joka on SM-sar- jasta seuraava taso, niin voitimme sen Ville-Veikko Savolaisen kanssa. Pelasin hänen kanssaan myös poh- joismaista kiertuetta Oslos- sa ja olimme 17.”
Mitenkäs ura eteni sitten vuonna 2016? ”Pelikaverik- seni vaihtui Marko Määt- tänen ja SM-kiertueella olimme jokaisessa viidessä turnauksessa viidensiä”, Pyry muistaa kellontarkas- ti. ”Pohjoismaisella kier- tueella olimme Tanskassa ja Oslossa samalla 13. sijal- la. Olin intissä 2017 ja hei- näkuun alussa osallistuim- me Markon kanssa Vaalan Manamansalossa SM-tur- nauksen osakilpailuun ja me voitettiin se.”
”Intissä jouduin olemaan silloin tällöin Kultaran- nassa autonkuskina”, Pyry muistelee hymyillen miel- lyttävää komennusta ja myös kokemusta. ”Ja siellä oli elokuussa semmoinen vuosittain toistuva lento- palloturnaus kuin ”Kulta- ranta-Games” ja pelasin Saulin joukkueessa. Me voitettiin turnaus ja illalla saunottiin ja Sauli kysyi minulta, että ”Sinäkös se olet se superpelaaja?”
”Kaudella 2016 ja 2017 olin ensimmäisen kerran
kahdeksan parhaan jou- kossa SM-finaaleissa Kou- volassa ja Jyväskylässä ja sijoituimme molemmilla kerroilla viidensiksi”, Py- ryn kertoo uransa jatku- misesta nousujohteisena.
”Vuoden 2018 alussa tree- nasin veljeni Vilin kanssa nykyisen ykkösparin, eli Nurminen / Siren kans- sa ja kehitti kovasti ja uusi parini oli hetkenaikaa beachvolleylegenda Jaakko Keskitalo ja sijoituimme hänen kanssaan Salon SM- kier tueella seitsemännek- si.””Vaalan SM-osakilpai- lussa heinäkuussa parinani oli Janne Marttila ja pää- simme finaaliin asti paria Piippo / Pulkkinen vastaan ja me voitettiin se turnaus”, Pyry hymyilee tyytyväise- nä. ”Viikon päästä otettiin heidän kanssaan uudes- taan yhteen välierässä ja hävittiin ja oltiin kolmas.
Viikon päästä oli SM-osa- kilpailu Sastamalassa ja pelasin Harri Suonikon parina. Loppuottelussa tuli vastaan taas kerran Piippo / Pulkkinen pari ja me hä- vittiin, eli sijoituimme toi- seksi.”
Eli kehitystä tapahtui koko ajan. Miten kävi fi- naaleissa Jyväskylässä?
”Pelasin taas Janne Mart- tilan kanssa, hän kun oli palannut nuorten kisoista Latviasta”, Pyry valottaa parinvaihtoaan. ”Etenim- me loppuotteluun asti, jos- sa vastaan tuli pari Jyrki
Nurminen / Santeri Siren ja me hävittiin 2 – 0, mut- ta saaliina oli kuitenkin SM-hopeaa.”
”2019 sain jo hankittua sponsoreita jonkin verran ja harjoittelin hyvin”, Pyry aloittaa. ”Olympiakarsin- toihin Kyprokselle oli läh- dössä Piippo / Pulkkinen pari, mutta Pulkkinen ei pystynyt pelaamaan, niin minä lähdin Piipon parik- si karsintoihin, eli Conti- nental Cupiin. Voitimme Kyproksen ykkösparin, mutta hävisimme toisel- la kierroksella Ranskan ykköselle ja se oli sitten siinä. Mutta kun Piippo / Pulkkinen voitti Ranskan ykkösparin, niin Suomi oli turnauksen ykkönen.”
Mutta tappiosta huoli- matta elämä jatkui: ”Pe- lasin SM-sarjaa Janne Marttilan kanssa Jyväs- kylässä ja Sastamalassa ja sijoituimme molemmissa kolmansiksi”, Pyry ker- taa. ”Kolmas SM-osakil- pailu oli Vantaalla ja me voitettiin se ja Hietsussa, eli Hietarannassa tulimme viidenneksi. SM-finaali pelattiin Jyväskylässä ja sijoitus oli jälleen viides.
Voitin myös vuonna 2018 32 pelaajan pluspisteissä Hietsussa pelatun King of Beach -tittelin ja velipoika Vili oli toinen ja tänä vuon- na kävi sitten toisinpäin.
Vuosi jatkui vielä Pekka Piipon kanssa Oslossa yh- den tähden World -tourilla ja sijoitus oli 13. ja Göte-
borgissa pohjoismaiden kiertueella sijoitus oli hyvä viides.”
Entäpä tämä koronan runtelema vuosi? ”Tal- vi treenattiin kovaa ja SM-sarjan avauksessa Sastamalassa sijoitus oli Pekka Piipon kanssa kol- mas”, Jokijärvellä kesäisin vieraileva Pyry avaa huip- puvuottaan. ”Kouvolassa ja Vantaalla hävisimme finaa- lin, eli sijoitus oli toinen.
Tämän jälkeen pelasimme SM-sarjan välissä Latvian Saulkratsissa Ergo Open -turnauksessa viidennen sijan. Tämän jälkeen Hiet- sussa olimme kolmansia ja SM-finaalissa, eli elokuun 16. päivän TV-ottelussa hävisimme Nurminen / Si- ren parille 2 – 0 ja se tiesi SM-hopeaa ja kausi oli sit- ten siinä.”
Juonikkuutta ja räjäh- tävää voimaa vielä lisää haluavan Pyryn toiveissa on saada lisää sponsoreita mahdollistamaan riittävän harjoittelun ja tasoitta- maan näin tietä maailman huipulle. Toivottavasti hän onnistuu toteuttamaan haaveensa ja nostaa esiin taas uuden lajin, joka alkaa kiinnostamaan meitä ur- heiluintoisia runsaslukui- sina katsomoihin ja televi- sion ääreen.
Tätä mieltä ollaan var- masti täällä hänen juuril- laan Jokijärvellä.
Veikko Räisänen pt, jjk Pyry kahvipöydässä äitinsä kotona
Jokijärven Lahtelassa
Pyry on torjunut hyökkäyksen
Muistoja
Kalle Päätalon koulutaipaleelta
Taivalkosken kunnassa on jo 1920-luvulla perus- tettu kansakouluja. Jokijär- vellä koulun rakentamista vastustettiin monestakin syystä. Koulua touhusivat K. A. Nevala sekä Man- nilan herastuomari, Jussi Mannila. Joillekin koulun rakentaminen ei ollut mie- leen.
”On perkele, kun kunta ja valtio ovat etunokassa kasvattamassa moukeita laiskuuvveen!”
K. A. Nevala möi tontin koulua varten markalla, sillä kauppakirjaan piti kir- jata jokin kauppasumma.
Koulu päätettiin rakentaa samalle paikalle, missä pitäjän ensimmäinen, sit- temmin Taivalkoskelle ryövätty kirkko oli seiso- nut. Koulun rakennuspuut hankittiin Turpeisenjärven suunnalta, mistä ne tuotiin uittamalla Pikkutalon ran- taan ja veistettiin lopulta hirsiksi. Ne olivat Kalle Päätalon mukaan ”maa- kunnan parraat hirret.”
Taljakoskella oli Jokijär- ven kyläläisten yhteinen vesivoimalla käyvä mylly- ja sirkkelilaitos, sekä pä- rehöylä. Täällä tukit sahat- tiin laudoiksi ja höylättiin myös koulun kattopäreet.
Kirkosta muistoksi jää- neet ruusvallikivet siirret- tiin muutamia kymmeniä metrejä luoteen suuntaan kannattamaan koulun hir- siseiniä.
Pikkutalon rannasta teh- tiin poikkipölkyistä tie, kuin kiskotusta vaille oleva rautatie, jota pitkin veiste- tyt hirret ajettiin Kirkonsi- jalle. Yhtenä salvumihenä oli Hiltu-Jakki, joka öyhki:
”Saatana, nyt rupesi ole- maan kansakoulun hirret härillään!”
Rakennus on ollut kau- nis, hyvin suunniteltu ja hyvin rakennettu. Koulun rakennustyön urakoi ou- lulainen rakennusmestari Myllylä, ja myös ammatti- miehet tulivat Oulun seu- dulta. Heikki Salo, synt.
1899, toi 1924-mallisella Fordilla rakennustarvik- keet Jokijärven koululle Oulusta. Oulusta tulleet kirvesmiehet olivat Jokijär- ven tyttöjen mieleen.
Töitä riitti myös seutu- lasille. Työnjohtajana on mainittu Sakko-Lassi, joka opetti jokijärveläisiä kir- vesmiehiä.
Koulurakennus tuli ke- väällä 1927 vesikattoon.
Syystalvella jatkettiin lä- pitöitä. Muilta osin työt keskeytettiin. Läpitöitä teki tyräjärveläinen mies, Lesken Kustu. Keväällä rakentamista taas jatket- tiin ja silloin läpityöt olivat valmiina. Koulu valmistui ajallaan 1928 syksyllä.
Koulu kiinnosti Kallea Koulun rakentaminen kiinnosti Kallea niin, että hän halusi oppia lukemaan.
Vieraat saivat lukea kääre- papereina toimineista leh- distä Kallelle. Kun kukaan
ei oikein jaksanut lukea hänelle, vieraat kehottivat Kallea opettelemaan luke- mista. Kestilän Aune opetti innokkaimmin. Myöhem- min Kalle alkoi turvautua kaimaansa, Hoikkalan Kal- leen. Myös äiti Riitu alkoi lukea Kallelle Sirpale-leh- teä. Ensimmäiset oppilaat otettiin kirjoihin 27.8.1928.
Oppilaitten joukkoon kuu- lui myös Kaarlo Alvar Pää- talo.
”Jokijärvelle valmistui ensimmäinen kansakoulu kesällä 1928. Itse pääsin aloittamaan koulun toisten oppilaitten mukana sama
na syksynä. Koska lähente
lin jo 9:ttä ikävuottani, eli olin ollut oppivelvollisuus
iässä jo pari vuotta aiem
min, olin päässyt jo lukemi
sessa tavuille ja kirjoittaa jukersin ulkomuistista Kal
le Päätalon, minut hyväk
syttiin suoraan alakoulun toiselle luokalle.” (Kallen omia muistiinpanoja)
Kalle muistelee ensim- mäistä koulureissuaan:
”Muistan selvästi pilvi
sen ja hieman kolakan maa
nantaiaamun, jona nousin veneeseen Kallioniemen rannassa lähtiessäni en
simmäiselle koulureissulle.
Olin seurannut koulun ra
kentamista, mutta silti ra
kennus tuntui vieraan juh
lalliselta, kun menin toisten kanssa pihamaalle. Sen si
säänkäyntisivua vastapää
tä oli ulkorakennus, johon kuului halkoliiteri, kaksi aittaa, navetta, heinäsuo
ja, sontahuone ja keskellä
