Kaikenlaista
nuorekasta touhua
un ihminen on vielä sel- / / laisessa, korvantaustat vähän märkänä olevassa
V
iässä, niin sitä pitää mennä minne vain. Virtaa riitti silloin aina kummasti. Kun muistelee men
neitä, hämmästyttää joskus vieläkin, että kuinkas sitä nyt sitten oikein tuli junailtua; ei oikein tunnu vieläkään uskovan, että sielläkin sitä sitten tuli oltua.
Niin se vain on..
Olin sellainen vähän yli teini- iässä elelevä nuorukainen. Olin sil
loin vielä Karstulan Osuuskaupan palveluksessa. En ollut vielä edes sotaväki-iässä.
Jouduin useinkin tuurailemaan osuuskaupan myymälänhoitajia, milloin milläkin kylällä. Kerran olin sitten Vahangan myymälässä parin viikon ajan, taisi mennä kolmekin viikkoa. Tavallisesti pyöräilin sun
nuntaiksi kirkolle, mutta se oli jos
kus vähän pitkäkin pyöräilytaival ja ainakin yhden sunnuntaiseudun olin Vahangalla.
Tutustuin kylän nuorisoon ja pe
lasin iltaisin pesäpalloa "Vahangan"
joukkueessa.
Meillä oli jopa ottelu eräänä ilta
na kirkonkylän joukkuetta vastaan.
Pelasin tietysti Vahangan puolella.
Poikolan Heikki näki minut kentällä, niin hän sanoi, että oletko vaihtanut
"puoluetta", sinunhan pitäis olla kirkonkylän väreissä. Eihän silloin ollut seuran väreissä olevia taminei- ta, mutta kuitenkin pidettiin jonkin
laista huolta, että ei menty väärään joukkueeseen. Sanoin tietäväni ju tun, en ole vaihtanut "nuttua", mutta kun olen täällä päin nyt pari-kolme viikkoa, ja kun paikallinen joukkue oli vailla yhtä miestä, niin ainahan sitä on autettava, joten ota Heikki iisisti, pelaan nyt täällä tämä kerta.
Olin pelannut kirkonkylän porukas
sa silloin tällöin, joten luulivat, että olen jonkinlainen luopio, ja jättänyt porukan.
Kylän nuorison kanssa tulin hy
vinkin tutuksi, istuskeltiin iltaisin jossakin heittämässä jutun juurta.
Ei oikein ollut muutakaan ajan tap
pamista. Kerran sitten tuli mukaan
eräs kaveri, joka oli käynyt Soinissa.
Eihän sinne nyt niin kauhea matka ollut, mutta kuitenkin se oli jotenkin merkkitapaus, että Soinissakin on käyty. Kaveri tiesi, että on tanssit Soinin kirkolla. Siellä oli tanssilava, ja kaveri ehdotti, että pannaanko toi
meksi ja lähdetään tansseihin lauan
taina. Mutta kyytijuttu on hankala:
ei ole autoja, ei edes kuorma-autoja koko kylässä, ja polkemalla ei sinne kukaan lähde.
Asia oli vakava.
Jotenkin asia jäi sitten silleen. Ei kukaan keksinyt mitään asiallista kyytiä, mutta sitten viikolla tuli yksi poika juttusille, ja hänellä oli merkittävä ehdotus. Vikitellään se Jallu ajelemaan sillä tiekarhulla ja korvataan jotenkin vaivat. Tämä Jal
lu oli itsevaltias siinä Karstula-Soini tiellä. Taisi olla pari kertaa viikossa, että Jallu tuli karhuineen myymälän eteen. Parkkeerasi tyylikkäästi ajo
neuvonsa pihaan, siihen hevospuo- min eteen, samoin kuin hevosetkin.
Oli hänellä aina asiaakin. Hän osti joka käynnillään jonkun pullon "II- lodin" nimistä partavettä. Minun pi
ti tila takin sitä keskusvarastolta, ja varta vasten Jallulle. Siis, tiekarhun kuljettajan täytyi pitää hygienias
ta a n k o huolta. Ei yksin riittänyt se kurja soratie, joka vei aina Soinin ohikin, tämä tien kunnostuskin oli Jallun huolena.
Tämä Jallu ei ollutkaan ns. eilisen teeren poikia, hän oli sotaveteraani, ja vielä sotainvalidikin, hän oli me
nettänyt toisen silmänsäkin "siellä jossakin". Häntä taidettiin sanoakin Ykssilmäjalluksi. Hän asui Onne
lasta Soiniin päin kilometri - pari, harmaassa hirsimökissä.
Hänellä oli tapana pitää tiekarhu kotimökin pihassa. Siinä se näkyi pyhäaikoina seisovan. Jos tämän karhun olemusta tarkkaan analysoi
si, niin siinä menisi aikaa.
Koneen olemus jo herätti kun
nioitusta nykyajan teollisesta toi
minnasta ja aikaan saannista. Kone oli varustettu Fordson Majorin taka- päästä, moottori ja vaihdesysteemi Tällaisella Karhulla Vahangan pojat olivat tanssireissulla Soinissa. Kuva on Tielai
toksen kirjasta Nelostie Keski-Suomessa. Kuljettajana kuvassa ei ole Ykssilmäjallu vaan viitasaarelainen Toivo Siik.
24
oli samassa nipussa. Etupäästä oli karsittu akselisto pois. Se oli raken
nettu kaus eteen, ja vielä oli umpi- kumipyörät, samoin kuin umpiku- mia olevat takapyörätkin. Tietysti karhussa piti olla ohjaamo ja muut sellaiset asiaan kuuluvat käyttövä- lineeet. Piti hallita kolme terää ja ohjauskin oli kuskin vastuulla.
Kaikki nämä ohj austoiminnat hal
littiin suurilla pyörillä, ne olivat kuin laivanruorit. Ja koko hytin kruunasi kakkosnelosesta tehty lankkulattia.
Katto oli tukevaa aaltopeltiä. Ilmas
tointi toimi hyvin, ei ollut seiniä ollenkaan, ei myöskään ikkunoita, oli siis ns. sportmallia. Tukikaiteet olivat huolehtimassa kuljettajan tur
vallisuudesta.
Tätä ajoneuvoa me sitten odotte- limme osuuskaupan pihassa, sydän kylmänä, että tuleeko, vai eikö tule luvattu kyyti. Tämä kyyti oli saatu, luultavasti "hyvä veli" systeemillä.
Taisi olla jotain kotituotettakin tar
vittu. Aika oli sellaista silloin.
Lopulta kuuluikin tuttu murina.
Moottori oli mahtavilla kierroksilla ja terät ylhäällä.
Kapusimme sitten tähän uuteen tuttavuuteen. Istumapaikkoja ei ollut, ja seisomapaikatkin olivat vähissä, ja mitä vielä, sen puhtaus ei ollut aivan "viiden tähden" luokkaa:
oli rapaa, rasvaa ja kaikkea mitä nyt
traktorin huollossa oli tarvittu.
Liukaskin oli lattia. Joku jo tiesi, että nyt on ainakin tanssikengät kun
nossa, ja liukkaat, ei tarvitse tanssi
lattiaa kiillotella.
Tanssit olivat jo aika vauhdissa kun me pojat kaarsimme juhlapi- haan. Oli siinä naurua ja pilkante
koa kyytilaitteesta. Joku jo ihmet
teli, että mistä tämä on saatu ja kenen on ajoneuvo? Olimme ylpeitä ajoneuvostamme. Emme kertoneet, että koneen omistamme me kaiki:"
Suomen kansalaiset". Emme oikein uskaltaneet sanoa suoraan, että kone on TVH:n Karstulan Piirin työkone ja vain meillä nyt työssä ja käytössä, mutta vain tämän illan. Kaikki likat
kin tulivat meitä tervehtimään, joku oikein kädestä pitäen. Kuljettaja Jallu oli oikein keskeinen sankari.
Taisi siellä käydä Alajärven po
liisitkin. Eivät kuitenkaan kyselleet tarkemmin, luulivat kai, että karhun majapaikka on tässä pihassa ja kun kuskikin oli työformussaan: rasvai
set haalarit päällä ja näkyi toisessa polvessakin olevan iso repeämä.
Vahangan pojilla oli jotain "tie
toa" ja sitä sitten ilmestyi sinne pus- kikkoonkin.
Siellä oli pieni bangetti menossa, tarjoulu oli askeettista. Siitä vain ruskean pullon kurkusta kiinni ja kulaus. Aine oli mahtavaa, ei sitä
oikein uskonut, että Suomen M etsä
teollisuus saa tuollaistakin aikaan.
Tanssit sitten loppuivat, ja tietysti liian aikaisin. Oli käännyttävä koti
matkalle.
Olen joskus jälkeenpäin ihmetel
lyt, että kun ei kukaan pudonnut kyydistä; se oli vaarallista menoa, ja kun se karhu ajeli täysillä, eikä mi
tään suojia pyörien päällä. Kuitenkin kotona oltiin sunnuntaiaamuna.
Sitten se jälkiselvittely oli jotenkin traaginen. Jallu sai kenkää: ei sitä olisi saanut kylän kolleja kuljetella valtion kyydillä, ja ilman tiemestarin lupaa.
Mestari oli nimeltään Koski, kauan Karstulassa virkaansa hoitanut vir
kamies. Tämä juttu ei kuitenkaan vielä tähän päättynyt. Konetta ei kukaan alkanut ajamaan. Kaikki pi
tivät sitä maailman lopun homma
na. Karhu myöskin piti paussin. Se ei lähtenyt kun vain Jallun mukaan.
Joten lopulta piti mestarin vetäytyä neuvotteluun ja pyytää Jallu uudel
leen TVH:n palkkalistoille. Siis he saivat toisensa toistamiseen "Jallu ja Tiekarhu". Ja kaikki tämä turha mu
rina ja voivottelu sai asiallisen lopun, mutta emme me pojat saaneet toista kertaa ajella "Karhulla", ei ainakaan Soiniin tansseihin.
Väinö Nieminen
Väinö Nieminen vieraili Karstulassa toukokuun alussa ja tapasi Joululehden tekijöitä hauskassa tapaamisessa Nätti- Jussissa. Kuvassa vasemalta Jorma Toivonen, Tuulikki Liimatainen, Marleena Ruuska, Anssi Perämäki, Väinö Nieminen
ja Harri Saarinen.
Kuva Olli Ihantola
