Arvid Mörne Uudessakaupungissa · DIGI

A R V I D M Ö R N E

U u d e s s a k a u p u n g i s s a

♦

H e l m e r W i n t e r

k W ^c

JUDENKAUPUNQIN KAUPUNGINKIRJASTO

S

malaisissa seuduissa, m.m. kesäisin Tampereen lähis­

töllä ja Kuopiosta muuton jälkeen Uudessakaupun­

gissa, jonne perhe oli siirtynyt pojan ollessa 6-vuo- tias. Kouluikään ehtinyt pikku Arvid kävi Uuden­

kaupungin ruotsalaisen kansakoulun ja yihden luo­

kan paikkakunnan suomalaista ala-alkeiskoulua, jos­

ta hänen kesällä 1887 mainitaan eronneen »lähteäk­

seen täydellisempääin oppilaitokseen H elsingissä», kuten koulun rehtori, K. A. Cajander vuosikerto­

muksessaan mainitsee. Mörnen elämäkerran kirjoit­

taja professori Hans Ruin kertoo koulun rehtorin sekä kaupungin kirkkoherran J. A. Cederbergin sa ­ motin kuin useitten perhetuttavien kehoittaneen <tul- linhoiifrajaa edelleen kouluttamaan poikaa suomalai-

4

seasa koulussa. Todennäköisesti (hieman liioitellen hän sanoo käydyn odikeiin Itaistelua pojan »sielusta».

Selitettiin muka, että ipoika ruotsalaisessa koulussa tulisi onnettomaksi, ruotsin kielen aika oli jo ohi, hän jäisii vaille tulevaisuutta tässä maaosa j.n.e.

Vaikkakin tiedämme! sekä rehtori Cajanderin että rovasti Cederbergin, nämä molemmat Uudenkau­

pungin merkkimiehet, innokkaiksi suomenmieli­

siksi, »fennomaneiksi», kuten siihen aikaan sanottiin, oli syy tietenkin lähinnä se, että koulussa oli vain kaksi luokkaa, joten jatkokoulutus ilmeisesti oli muualta hankittava, kuten myös itse rehtorin ja ro­

vastiinkin nuorelle väelle, sivistyselämässämm e an­

sioituneille nuorlillile Cederbergeille ja Cajandereille, joita tunnemme sekä rehtoreja, tohtoreja, kirkko­

herroja, professoreja että ministerejä. Ei siits pikku Arvid Mörnenkään kohtalon kulku ehdotto­

masti olisi harhaan mennyt vaikka hän olisi toisen­

kin luokan käyriyit Uudenkaupungin suomalaista 'ala-alkeiskoiuua! — Myös kaupungin ruotsalaisen kansakoulun lakkauttamispäätöksen yhteydessä, 1920-luvulla, kiinnitettiin pahimpien kieliriitojen aikana huomiota Arvid Mörnen koulun kohtaloihin.

M.m. Hufvudstadsbladet lehden pakinoitsija Hug- Jan kertoo, että »aitosuomalaisiuus taas katselee ym ­ pärilleen mitä löytäisi nielläkseen. Lalli ei lepää».

Pakinoitsija jatkaa: »Ajatella jos asia o>lisi tapahtu­

nut neljäkymmentä vuotta sitten. Jos Lalli siilloin olisi »päättänyt siirtää» silloin 10-vuotiaan Arvid Mörnen suomenkieliseen kansakouluun. Nyt sen si­

jaan Ihän, ehkä osittain Uudenkaupungin ruotsalai­

sen kansakoulun vaikutuksesta tuli kirjoittaneeksi:

Jag älskair spräket, som i tusen är bar klingat bragdens lov och klingar än, där grönlai havefe djupa dyming gär tilli ro.

Vem helst det värnar äir min vän.»

(»0<n rakas m ulle kieli, joka tuhat vuotta on soinut urhoin kunniaa, soi yhä hei äh täin, miss meren mainingit vihreinä hiljentyy.

Ken sitä puoltaa on mun ystäväin.»)

On turha jatkaa pakinan selostusta siitä, mitä olisi tapahtunut, jos »tuon pienen lapsiparven poi­

kien joukoissa olisi ollut toista kieltä oppimaan jou­

tuva Arvid Mörne.» Sivum ennen sanoen Mörtne äimä­

kin myöhemmällä iällään kuuluu osanneen suomea sujuvasti. Entä kuinka moni suomenkielinen on, Aleksis Kiveä myöten, saanut aikanaan alkaa opin­

tonsa toiskielisessä koulussa, asian estämättä hänen todellisten ftiaii^pumustensa; esiinpuhkeaimilsto hatnen omalla äidinkielellään. Kysymme vain!

Joka tapauksessa elämäkerran kirjoittaja kertoo Mörnen isän kouluasiassa pitäneen päänsä, ja äiti taisi olla vielä jyrkemmällä kannalla, sillä hänelle Helsinki ja Uusimaa olivat kaikki kaikessa. Isä sen sijaan oli syntynyt Pirkkalan Kaarilassa ja kasvanut Ylöjärven Räikön talossa, siis supisuomalaisessa seu­

dussa. Arvid lähetettiin Helsinkiin, jossa hän tuli

»Nya svenska samskolan»-nimisen koulun oppilaak­

si. Siellä hänen koulunkäyntinsä jatkui ylioppilaak- situloon asti (1894), lukukausien aikana poissa kotoa, joka vuodesta 1889 oli siirtynyt Tampereelle, Mör­

nen ylioppilaaksitulovuotena vanhemmat muuttivat pääkaupunkiin.

Ruin kertoo, että kouluvuodet Uudessakaupun­

gissa monin tavoin olivat m erkitykselliset Mörnelle.

6

Hän muka stelläi »kirjaimenisiisti eli moitsalaäsen ja suomalaisen kielialueen rajamailla, sukupuuttoon kuolemaisillaan olevan ruotsalaisen saaristoväen ja reippaasti esiintyöntyvän suomalaisen sisämaankan- san keskuudessa, kun taas itse kaupunki esitti ha­

vainnollisen kuvan maassa silloin parhaillaan tapah­

tuvasta1 väestösuhteiden siirtymisestä. Kansallisia ristiriitoja hän jo aikaisin joutui kokemaan. Ruot­

salaisen ja suomalaisen kansakoulun oppilaiden vä­

lillä käytiin arikaroitai kiviisotia, jolloin Mörnen i!t- selnsä kertoman mukaan suomenkielisten puoilella, oli kiihkokansalliinten (starkt nationalistisk) säfvy. (Joko­

han siiloin käyteltltiin myöhemmin tunnieittuia* »rualtin kukc»-ha ilkkuman imeä, jonka vastavetona 'taisi olla

»fikunltupparniai» ?). Elämäkerran kirjoittajat otak­

suu, että Arvid jo silloin osoitti taisteluun valmista mieltä, vaikka kyseessä oli ottelu moninkertaista ylivoimaa vastaan. Eräänä esimerkkinä taistelun sää­

lim ättöm yydestä hän kertoo tapauksen, jotka näyttää syvästi1 pureutuneen tulliinho^tajanpojan mieleen.

Arvid oli kerran pudonnut kaupunginlafhden jäihin ja taisteli henkensä (hädässä jäiden joukossa,, jotka useaan otteeseen pettivät ennenkuin hänen lopulta onnistui päästä pälkähästä. Pojain ponnistuksia oli­

vat hänen ikätoverinsa suomalaisesta kansakoulusta rannalta nauraen seuranneet. Ruinin m ielestä ta­

pauksessa voi piillä enemmän tai vähemmän henki­

lökohtainen ja yksilöllinen, subjektiivinen aihe Mör- r en ruo tsii nkiihkoo n (s venskhetspa tos), vaikkakin hän toteaa raakojen ruotsalaisten koulupoiikien om al­

ta kohdaltaan pystyvän yhteen jos toiseenkin.

Suomenkielisessä ala-alkeiskoulussa sen sijaan ei ollut mitään jännitystä suomalaisten toverien ja luo­

kan kahden ruotsinkielisen pojan kesken, mutta

eräät muut ikävät tapaukset ovat kuiteinkin jääneet Mörnen m ieleen, lähinnä senlaatuiset, jotka nuori oppilas helposti joutuu kokemaan »suurkoulussa», vanhempien ja kovakouraisempien toverien heitä kasvatellessa. Mörne m uisti myös. m iten suom enkie­

liset pojafti ivailivat (häntä, kun hän suomeksi lausui Topeliuksen »Hankoniemen silmä»-runon. Ehkä hän jo silloin liiaksi antautui lyyrillisen luonteensa v ie ­ täväksi. Sitä paitsi ehkä hänen suomenkielen ääntä- misensä niihin aikoihin ei vielä ollut mallikelpoinen, vaikka hän myöhemmin Kaarilan kartanossa Tampe­

reen lähellä kehitti edelleen suom enkielen taitoaan niin että hän väititi nuorena puhuneensa suomea yhtä hyvin kuin ruotsia.

Elämäkerrassa kiiinimtetään huomiota toiseenkin samanaikaiseen yksityis tapaukseen, joka muka oli painanut voimakkaan leiman pojan myöhempään elämänkatsomukseen. Koulusta palattaessa oli Arvi- d !n seuralaisena useiin varaton suomenkielinen luok­

katoveri, ja hän kertoi vielä vanhana muistaneensa cen katkeruuden, joka toisinaan kuvastui toverin kasvoista, kun tämä jatkoi matkaansa köyhälistön kaupunginosaan (»til'1 de fattiga stadskvarteren»), kun taas Arvid poikkesi suurein torin reunassa ole­

vaan kauniiseen kotiinsa. Näin Mörne ensi kertaa joutui kiinnittämään huomiotaan yhteiskunnalliseen kysymykseen, jolla sittemmin oli niin m erkittävä sija hänen elämässään ja runoudessaan. Saanemme sen­

tään tässä kohdin tehdä sen varauksen, ettei m ai­

nittu ajatuksen virike liene ollut kovinkaan voim a­

kas, kosikajpa Uudenikaupungin yhteiiskuinnalilitset k y ­ symykset Mörnen aikaan enempään kuin m yöhem ­ minkään eivät ole olleet kovin kärjistyneet. Sanot­

tiinhan — toiseen suuntaan liioitellen — ettei kau- pungiiissa kovin köyhiä ihmisiä ollutkaan.

Uudessakaupungissa oleskeluun liittyy eräitä muitakin m uotoja, jotka tuntuvat enteilleen pojan tulevaa runoilijankutsumusta. Hän on kertonut m i­

ten hän istui torin varressa sijainneen lapsuuden­

koti iisa salassa lukemassa Runebergin »Heinäkuun viides fpäivä»-runoa, jonka kauneus valtasi hänet ilmestyksen omaisesti. Syrjäinen, kapean kaupungin- lahden halkoma pikkukaupunki monine vanhoine puutarhoineen teki häneen syvän vaikutuksen. Sa­

maten myös ympäröivä maisema. Laajat metsättö- mät. syksyisin loputtoman synkät, keväisin kirkkaina kimmeltävät seudut! Satama ankkurissa olevine lai- voineen, saaristo ja Seksmiilarirn avara merenselkä!

»Kaikki tämä säilyy muistossa runon hohteisena», hän kertoo kolmekymmentä vuotta myöhemmin,

»eikä se johdu siitä, että ajan ja paikan etäisyys muistoja kaunistaisi. Päinvastoin se perustuu siihen, että lapsi koki luonnon syvällisem m in kuin mies ja eli runon hengen voimakkaammin ja rikkaammin kuin hän.» Uudenkaupungin perustamisen 300-vuo-

t i s m u i s t o juhlaan huhtikuun 19 päiväksi 1917 hän

kirjoitti runon, jossa hän muistoonsa palauttaa sa­

man tyynen lahden, sen ranitapuodit ja puuastialas- teja kuljettavat avoalukset ja ulompana aaltoilevan meren, joka työntää matininkejaan Kirstan salmesta.

M ielenkiintoista olisi saada Mörnen koko kolm i­

osainen »Uusikaupunki»-runo suomennetuksi, se kun nykyään jo harvinaiseksi käyneenä painotuot­

teena lienee useimmille nykyajan uuskaupurikilai - sille tuntematon. (Satmoim on sivum ennen sanoen sa­

maan tilaisuuteen ilm estyneen Severi Nuormaan kir­

joittaman »Meren kaupungin» laita.) Varsinaista ru­

nokäännöstä odotellessa jonkun taitavan uuskaupun- kilaiiisen runoniekan kädestä saamme tyytyä runon sisällön suorasanaiseen selostukseen.

I

»Vanha kaupunki, jonka muistot ovat säilyneet historian kellastuneilla lehdillä, iheräj ää tänään eloon tyynen lahtensa ääressä, johon kuvastuu rivi rainrfca-iailttoja sekä puuiaistioin kuormalLftuj ai avolaivoja.

Ne luovivat päivänkoiitossa ulos m erelle päin, joka kevään kohistessa työntää maininkiinsa Kirsitan sa l­

meen.

Tuo yksfiinäiinen kaupunki, merimiesten kaupunki on naisten ja vanhusten hoidossa. Matalat ovat m a­

jat, mutta sievät kuitenkin naurismaineen ja huma- Jistoineen. Siellä saarten kätkössä on ryhmä vaati­

mattomia pieneläjäin koteja ja temppeli, joka suoja­

ten kohottaa harmaan muurinsa niiden ylle!

Köyhä kaupunki lahden rannalla, tuo vihreän harmaa taulu, elää laivoistansa. Sen sielu on sidottu myrskyävän meren tyrskyihin. Sen pojait suojaavat sen ainoata aarretta, sinikeltaista lippuaan, jonka sankarikunmkaan käsi soi pyhäksi lahjaksi!', valta­

kunnan rraihdin vertauskuvallasi.

Tuo vanha kaupunki — sen muisto on valoisa.

Päivänpaiste valaisee vuosisatain hautaa. Sen keu­

lat ovat piirtäneet tuhansia vaahtovakoja Ruotsin mereen. Sen elämä ei ollut vain unelmaa lahden rannalla, leppoisan kauneuden kukoistusta. Se oli merimiehen työtä ja merenkulkijan sankaruutta an­

karana urotekojen aikana.

II

Mahtavuudenajan aurinko laski verenpunaisena ja hämäryys peitti pohjolan. Hämärä vaihtui pim ey­

teen. Kohtalon hetki löi. Nälän ja ruton ruoska iski maahan kansan ja hirmuisena loimusi idässä sodan

palo. Svean valta Suomenlahdella, Itämerellä ja Pohjanlahden rantamilla sortui. Pohjolan suurvalta, Kustaa II Adolfin rohkeasti perustama ja hänen val­

tiotaitonsa suojaama sivistyksen kylvö satapeninkul- maisilla rannikoilla, joka hänen kuoltuansa lupaa- vana kukoisti karuissa, ankaroissa seuduissa, kaikki hävitettiin, upotettiin verimereen.

Turvattomana vartoi perikatoaan vanha, Kustaa Adolfin kaupunki.

Aitta aitan vieressä ja silta sillan lyötiin tuleen ja tuhkakummut kuten kalmiston haudat reunusti­

vat nyt lahden molempia rantoja. M yllyt kiricon viereisellä mäellä, jotka syksyn tuulissa olivat jau­

haneet ja toivottaneet ulapan etäiset purjehtijat ter­

vetulleiksi; matalat tuöhikattoiset tuvat, komea pap­

pila, kuninkaankartanon veroinen, kaikki pantiin maan tasalle täi poltettiin. Perinpohjin hävitettiin kaupungin raatihuone, torni särjettiin. Ajan osoit­

taja pysähtyi ja tornikello riippui synkkänä ja tum­

mana. Keväästä tuli kesä, suvesta öyksy ja jo lop­

pui vuosi, mutta kukaan ei vetänyt köydestä soit­

taakseen kokoon kaupungin kunnioitettua raatia kokoukseen.

Vihdoin päättyi pitkä yö. Vihdoin pakolaiset pa­

lasivat, ne, jotka sota ja rutto olivat säästäneet. He pystyttivät uudet kodit poltettujen sijaan ja myö- häisempinä vuosisatoina suuntautui uutteran porva- risahkeruudenj elähyttäm ä elämänkulku rauhaa, turvallisuutta ja hyvinvointia kohti.

Laivoja rakennettiin ja telakoilta laskettiin v e­

sille kuunareita, parkkilaivoja ja fregatteja. Niinpä varhain toukokuussa kun myrsky oli lakaissut vedet selviksi-, purjeet pullistuivat, liput 'liehuivat ja puu­

tavaralastissa laiva toisensa jälkeen liukui satamasta 10

ulkornaanmatkallensa. Ja kun kevään tumma ilta­

hämärä kääri sinisen valonsa y li laivan saariston ääriviivan painuessa mereen, silloin ystävällisenä silmänä Isonikartin majakan lempeä loiste hym yili jäähyvaisiksi.

Sukupolvet syntyivät, kasvavat, kaatuvat. Lem ­ peät kohtalot ja ankarat vaihtelevat. Isänmaan tai­

vaalla kulkee onnen kevyitä hattaroita, hädäin ras­

kaita pillviä, kunnes kolmisataiispä:vä loilsrbavana koittaa.

III

Soikaa, soikaa, kellot temppeliin riemuin aamun­

koiton tullen. Soikaa kunniaksi esi-'isäin töiden, heitä sydämestä kiittäen. Soikaa aikaa uutta, jaloja päämääriä uutten sukupolvien. Soikaa rauhaa kaikkiin mielihän! Soikaia. sunnuntaita joka kotiihlib.

Aikakirjat kertoi vihan aikaa, veriset on muistot mennelhet. Tulipalot, murhapolton liekit verenpunai­

seksi taivaan kannen sai, mutta tänään! juhla-asu ylllä, onnenloistoisena kohoo kaupunki. Rauhan vies- tiLntuoja kuuluttaapi voiton valtaa yli kuoleman.

Valon kuukautta odottaen kaupunki käy aikaan kukinnon. Kohltla pihamailla hiljaisilla puut sala ke­

vätpäivään kukfcitmiaian. Keväfällam hämärät on maalla! K evätpilvet lahden laitamilla!! Äänetön on rauha ranmaln kadun yllä! Tuoksuu kukkakaunot syreenit!

Unohtumaton on kauneutensa, hento, sielukas ja kiirkats niin. On kuitn hym yillen meilH’ katselen soi,'sd kasvot rakkaat, jalon ystävän. Sellaisena säilyt m uis­

tossamme, uskollisna kuvas’ säilytän. Soikaa, soikaa, kellot temppelin, tänään ihanamtes^ kunniaa.»

12

Sääli, että runon kauneus käännettäessä m enet­

tää suuren osan sydäm ellistä sulo aan, joka voimak­

kaasti tehostaa Mörnen kiintymystä! lapsuuden kotiin ja kotikaupunkiin.

Ruotsinkielisenä ei 'Mörnen runous tietystikään ole varsin tuttua suom enkieliselle yleisölle, mutta esimerkiksi- häinen herkkä lemmenrunonsa' »Bäk- landets vackra Maija» (»majakkasaaren kaunis Mai­

ja») on »Seiskarin Siiri»-inimiseniä» — tosin m elkoi­

sesti arkisemmaksi sävytettynä laulusuomennoksena

— sangen suosittu. Olisikdhan runon mainitsemana ma j aikkasaarena runoili j an m ielessä kangastellut Uudenkaupungin saariston Isokari, joka muutenkin elää Mörnen runoudessa?

Helsingissä muodostui kouluaika tavallaan toi­

senlaiseksi kuin Uudessakaupungissa, rauhallisem­

maksi ja sopusointuisammaksi. Hänen ensimmäiset varsinaiset kirjalliset yrityksensä ovat peräisin tältä ajalta, mikäli emme ota lukuun, että hän jo Uudes­

sakaupungissa harrasti melko tavallista »sanomaleh­

den» toimittelemista. Helsingissä hän kuuluu aluksi innostuneen teatteriin ja keskiluokilla kirjoittaneen luonnoksen tavattoman murheelliseen »Diocletia- nus»-näytelmään. Hänen halunsa kasvaa runoilijaksi ilmenfj vähitellen ja tähän vaikutti innostavasti eräi­

den luokkatoverien kirjallinen harrastus. Mörnen lukiolaisvuosilta on peräisin joukko runoja, joiden muoto ja virheetön kieli osoittivat hänen aikaisem­

minkin esiintyneen runottarien tuttavana. Hän oli m.m. »Väpplingen» ( = Neliapilas)-nimisen toveri- lehden toimittajana ja täytti sen palstat sekä ru­

noilla että suorasanaisilla tuotteilla. Muun muassa hän stiliinä julkadstii Scheffellin »Islannille»-runon, jon­

ka hän myöhemmin! muutamin korjauksin liiiftti en-

simmäieeen painettuun runokokoelmaianisai. Sainoma- lidhdessä esiintyy myös, Ruinin kertoman mukaan kirjoitelmia, joinikai kärki on suunnattu nilihini ItDverei- hin, jotka keskusteltaessa kysym yksestä »Miksi olemme ruotsinikiihkoisia (svekomaane ja)» olivat lausuneet paheksumisensa sen johdosta, että oli o tet­

tu keskusteltavaksi kysymys, joka voisi aiheuttaa erim ielisyyttä ja ristiriitaa. Mörne luottaen toveri­

piirissä vallinneeseen 'yksimielisyyteen lausuu kes­

kustelukysymyksestä: »Mointa eri mielipidettä) esiin­

tyi, multa kaikki (Lausunnot päätyivät kuiltenkin sa­

maan perusajatukseen, että i s ä n m a a n m e n e s ­ t y s o n s e p ä ä m ä ä r ä , j o h o n j o k a i n e n p y r i m m e.»

Jos saamme pitää edellistä lausetta Mörnen elä­

mänkatsomuksen yhteniä pääohjeena, niin voimme uuskaupunkilaisina ylpeinä kaupungissamme kasva­

neiden suurmiestemmie sarjaan, Crusellliin, Ekmanin, Nervanderin ja LiHjeluindin rinnalle liittää myöskin Arvid Mörne(n, jota lähinnä muistamme saiacrilston, rannikon, meren, tuulen tuivertaman sitkeän ranta- männyn ja yksinäisyyden runoilijana. Välillisesti on Uusikaupunki ehkä vaikuttanut Mörnen asenteeseen kielikysymyksessä ja hänen yhteiskunnalliseen tais­

telumieleensä, mutta suoranaisesti on runoilija saa­

nut aiheita ja runonäkemyksiä meidän kallioisesta saaristostamme ja meidän ^yvänvihreästä meres- tämme.

14

Lisiä Uudenkaupungin historiaan on aikaisemmin ilmestynyt:

A h t i n e m, J. ja W i n t e r, H .: Vakka-Suomea pitkin ja poikki (1919).

H o e c k e r t, J .: Kuvaus Uudestakaupungista vuodelta 1753 (1927).

A e j m e 1 se u s, J .: Juhlaruno Uudenkaupungin raiufhiain johdosta (1928).

C a j a n d ©r» K. A.: Uudenkaupungiin vanhin kou­

lu (1929).

C a j a in d e r, K. A.: Uudenikaupungin vanhain kir­

kon vaiheita (1929)

C a j a n d e r , K. A.: Kullainltekijöitä Uudessakau­

pungissa (1929).

C a> j a n d e r, K. A.: Suomen ensimmäinen lasiteh­

das (1930).

C a j a n d e r , K. A.: Isonvihan ajoilta Uudessa­

kaupungissa (1931).

C a j a n d e r, K. A.: Hämäläiskaupasta Uudessa­

kaupungissa) (1931).

C a j a n d e r, K. A.: Mynämäen markkiinat (1932).

C e d e r b e r g , A.: Pappisystävällinen seurakunta (1930).

Pi a i a s i o , Veikko: Uudenkaupungin suuri laivan- rakennuskausi (1933).

W i n i t e r , Hetlmer: B. H. Crusellin 150-vuotis-

muiisto (1925). •

W i n te r, (Helmer: Uusikaupunki, Vakka-Suomen, p&äkaupunki (1927).

W i n t e r, Helmer: Runo Uudenkaupungi 11 rau­

hasta (1928).

W i n t e r , Helmer: Arvid Liljelundin nuoruus (1920).

W i n t e r » Helmer: Suomalaisuuden alkuajoilta Uudessialkaupungissa (1930).

W i n t e r , Helmer: Uudetnikaupungin Uutiset (1931).

W i n t e r, Helmer: Vakkasuomaiaisia sananlas­

kuja (1934).

W i n t e r , Helmer: Tanskalaiset ja Uusikaupunki (1936).

W i n t e r, Helmer: Uudenkaupungin Sk-laivue 1923— 33 (1933).

W i n tJ e r, Toivo: Tulisieluinen mies. Piirteittä Elis Bergrothin elämästä (1929).

W i n t e r , Toivo: S ankanpoika. Piirteitä Alvar Wi'nterin elämästä (1938).

W i n t e r , Toivo: Kirjakauppiaana 50 vuoltta.

H. A. Wiinterin kirjakauppa 50-vuotias 1888— 1938 (1938).

U u d e n k a u p u n g i n Y h it e i s '1 y s e o 1895—

1920 (1920).

UUDn^KAUHUNCaiN KAUeUttai^löJASIii

U U S IK A U P U N K I

U udenkaupungin Sanom aleh ti- ja Kirjapaino O .Y . 1947.