E sa H a k k a ra in en
S a a r ijä r v e n seu r a k u n n a n k a p p a la in en
PALVASALMEN PYHÄKKÖ - uuden vuosisadan kynnyksellä
Tapulin kello
"Paljonko on tapulin kello?" Tämän ky
symyksen olen esittänyt usein rippikou
lussa. Aniharva on tiennyt oikean vas
tauksen. Moni ei tule vilkaisseeksi ta
pulin kellotauluun. Tapulin ja kirkon olemassaoloon tottuu ja turtuu. Ainahan ne ovat siinä seisseet samanlaisina, aja
tellaan. Mutta eivätpä totisesti ole!! Ei
vätkä ole taivaasta Herran lahjana pu
donneet. Hikikarpaloin, kovettunein kourin ja sydänverellä ne on rakennet
tu. Ei kerralla valmiiksi, vaan aina vä
hän ajan päästä on rakennettu jotain li
sää jä on jätetty oman sukupolven sor
menjäljet. Tuo rakentaminen jatkuu yhä.
Mutta kuinka kaikki sai alkunsa?
Kirkko tulee kylälle
Saarijärven seurakunnan ensimmäinen kirkko oli ns. Jaakko Henrikinpoika Hästeskon kirkko, joka rakennettiin noin vuonna 1560. Sen sijainnista on erilaisia olettamuksia: Palvasalmi, Lan
neveden Kirkkoharju tai Saarijärven Pappilansaari. Hästeskon kirkko on häi
pynyt unikuvan tavoin historian hämä
rään, joten siihen on vaikea saada kun
non otetta. Mutta kuka oli Hästesko?
Hän oli Sääksmäen kihlakunnantuoma
ri, joka omisti tiluksia Saarijärvellä.
Ensimmäinen varsinainen kirkkom
me kohosi Palvasalmen rannalle vuon
na 1628, seurakuntamme syntymävuon- na, jolloin Saarijärvi erotettiin Rauta
lammin seurakunnasta Palvasalm en seurakunnaksi. Enää ei tarvinnut kristi- kansan tehdä vaivalloisia kirkkomatkoja Rautalammin kirkolle. PG. Leikkonen, seurakuntam m e kappalainen 1926- 1937, siteeraa historiikissaan Kivijärven poikien pitkiä kirkkom atkoja näin:
"K errankin ko konainen p a rv i täyskas- vuisia p o ja n n u liko ita lyö ttä ytyi vanhan k a rh u n ta p p a ja n 'R is u -M a tin ’jä lk e e n h iihtäm ään R a u ta la m m in kirkolle. M a tilla o li kontissaan nauha (20 kpl) kar- hun ko rvia , jo is ta o li sa a ta va p a lk k io käräjillä. T iijalan Ju ssi a n ta u tu i h iih toseuraan j a hä n ellä oli a siana ’tie tä ä ' k u u lu tu k s ia . P o ik a p a rv e n a sia n a o li m en n ä kasteelle ristittäväksi. K un asia oli sa a tu to im itetu k si j a jo u lu s a a rn a t kuunnelluksi, p ainu ttiin taas kotiinpäin.
K o tip a n ko lle saavuttua kerrottiin u te li
aille, m iehissä kokoontuneille kirkkouu- tis te n k u u lijo ille ih m e e llisiä a sio ita :
’K irko n se inällä, näetteh ä n , o li lä p i
k u u lta v a t ikkunalaudat, p e n k in k a ite il
la tö irö ttiv ä t p a la v a t p ä re e t p y s ty ss ä j a se in ä lle n a u la tu ssa p ö n tö ss ä saarnasi p a p p i kauniin lapsen syntym isestä, jo k a oli lähetetty taivaasta lunastam aan m e i
tä Jum alalle. ’K innulan H eikki, vanha roteva seppä, jo k a oli kolm e kertaa j o R a u ta la m m in k irk o ss a käynyt, täh ä n sa n o a p o ra u tti: ’Vai on tuo vanha asia yh ä vaan vieläkin ju tu ssa ! Justiin sam aa sa a rn a siva t p o ja t sie llä ko lm e ky m m e n tä vuotta sitten, kun liehtasin ristittä viä R a u ta la m m in k ir k o lle ."
Pitkät kirkkomatkat ja "erämaaro- mantiikka" saivat väistyä, kun Herran huone ihmeellisine asioineen kohosi Saarijärven ja Pienen Lumperoisen vä
liselle kannakselle. "Sitä samaa vanhaa asiaa kauniin lapsen syntymisestä" voi
tiin käydä kuulemassa nyt oman pitä
jän kirkossa.
Miksi kirkko kohosi juuri Palvasal
men kannakselle? Vastatkoon Leikko
nen tähän: "Tiettöm inä aikoina, kun v e sire itte jä kä y te ttiin p ä ä a sia llisim p in a kulkuväylinä, oli täm ä jo n k in la in e n kes
kuspaikka, jo n n e oli helppo saapua v e n eillä jo k a taholta. Se o li sam alla luon- n o n ihana paikka, jo s s a vä syn yt m a tk a lainen m ielellä n sä irrotti a ja tu k se n sa a rkisesta p u u h a sta j a kiin n itti ka tsee n sa ijäisiin asioihin, kiitti j a y listi suurta Luojaansa, kaikkiva ltia sta Isää. "Tämä vastaus on vieläkin tuore ja ajankohtai
nen. Palvasalmen ensimmäinen kirkko oli hätäisesti rakennettu, vaatimaton ja oikeastaan rukoushuone. Se palveli en
siaskeleitaan ottavaa seurakuntaa 66 vuotta, kunnes se kävi ahtaaksi ja huo
noksi ja sai väistyä seuraajansa tieltä.
Kirkossa kuolemanvaara
Toinen kirkko rakennettiin entisen pai
kalle vuonna 1694 ja se omistettiin ka
toliselta ajalta periytyneen tavan mu
kaan jollekin pyhimykselle. Saarijärven kirkko sai suojelijakseen apostoli Johan
neksen. Nykyiseen kirkkoomme verrat
tuna sekin oli vaatimaton, vaikka sen kaunistamiseen ja vahvistamiseen kului
kin paljon tervaa sekä sisä- että ulko
puolelle. Sen ahtautta kuvaa se, että suu
rina pyhinä ja juhlapäivinä vain puolet väestä mahtui sisälle.
Ensimmäinen kirk
ko 1560. (P iirro s Vilho M äilä 1957.) 4
_ 5aA R 1 J A U V E J i K I R K K O
RAK. ](,!/8 kORK-AO n
O VI MIEHILLE Pä ä o v i YHTEINEN
M IEHILLE J A N A I S l t t e
S A K A S T I
frisC
Saarijärven toinen kirkko.
Apostoli Johanneksen suojeluksessa seurakuntamme toinen kirkko oli koko 1700-luvun ja väistyi seuraajansa, ny
kyisen kirkkomme tieltä vasta vuonna 1855. Se purettiin ja siitä saadut rahat 26 rapiaa 81 kopeekkaa siirrettiin köy
hien kassaan. Kun toisen kirkkomme vaiheita tarkastelee, suojelusta tarvitsi myös se seurakunta, joka kirkkoon ko
koontui. Arviot kirkon huonosta kun
nosta ja rappiotilasta ovat hämmästyt
tävät.
Ilmeisesti kirkon korjaamiseen ei kiinnitetty riittävästi huomiota, koska se 1700- luvun loppupuolella osoittaa ha
joamisen merkkejä. Kirkon korjaami
sesta oli tosin päätetty, mutta töitä ei saatu käyntiin. Vuonna 1799 kirkko oli niin huono, että kirkonkokouksessa kirkkoherra Eric R oschier (khrana 1793-1825) ehdotti, että olisikin raken
nettava kokonaan uusi kirkko. Pitäjäläi
set myönsivät kirkon huonon kunnon:
"Kirkko todellakin on niin vanha j a rän
sistynyt, että katto uhkaa p u d o ta niiden pää lle, jo tk a istu va t sisä llä j a varsinkin m yrskysä ä llä kirkossa istu va t o v a t ku o lem anvaarassa. "
Vaikeat ajat eivät kuitenkaan antaneet mahdollisuutta kirkon korjaukseen. Pää
tettiin vain, että kirkonisäntä huolehtii akkunoista, ettei lumi talvella tule sisäl
le. Kirkkoherra Roschier saikin raskaal
la mielellä katsella Herran huoneen ra
pistumista.
Keisarin luvalla kirkko ja 40 hopearuplaa Abraham Ilolalle Uuden kirkon rakentaminen oli kuiten
kin takkuisen takana. Kun vuonna 1802 herätettiin uudestaan kysymys kirkon rakentamisesta, oli tulos kielteinen: vilk
kaan keskustelun jälkeen uutta kirkkoa
tahtoi vain 21, vastaan oli 56 ja poissa peräti 114. Puheenjohtaja ei voinut teh
dä muuta kuin panna vastalauseen pää
tökselle ja vapauttaa näin itsensä siltä varalta, että vanhan kirkon katto puto
aisi tai lattia murtuisi.
Jos oli kirkko kurjassa kunnossa, niin ei ollut sen ympäristössäkään kehumis
ta. Vuonna 1807 ilmoittaa kirkkoherra kirkonkokouksessa kirkon aidoista:
"K irkonaita ei n ä ytä huon o lta a in o a s
taan ulospäin, vaan H erran huone s e i
soo kuin ryövärien luolassa. K a ike n la i
set p e d o t tunkeutuvat kirkkom aahan pa- hoinp id ellen kuolleiden ruum iita h u o no sti p e ite ty issä h a u d o iss a ." Myös kel
lotapulin kerrotaan seisoneen nojallaan kirkon vieressä.
Uuden kirkon rakennushankkeita vaikeuttivat ankeat ajat. Kova köyhyys ja puute painoi seurakuntalaisia. Suo
men sota vyöryi vuosina 1808-09 tä
mänkin seudun yli ja toi mukanaan suu
ren kurjuuden ja hädän. Kirkkoherra Eric Roschier. joka toimintansa alkuai
koina innokkaasti ajoi tätä uutta luomis
työtä, sai murheekseen nähdä, että vuo
det kuluivat, eikä asiasta tullut sen val
miimpaa. Hän, ja vieläpä hänen seuraa- jansakin saivat ummistaa silmänsä ijäi- seen uneen ennenkuin asia otettiin uu
destaan harkittavaksi.
Uuden kirkon rakennushankkeisiin liittyy mielenkiintoinen kiista siitä, oli
ko karstulalaisten osallistuttava emäkir- kon rakentamiseen. Asia meni niin pit
källe, että senaatin päätöksellä karstus- ten oli aikanaan osallistuttava manttaa- leittensa suhteessa kirkon rakentami
seen. Asia ei ollut kuitenkaan sillä hyvä, vaan "asia oli kuitenkin ainaisena peik
kona ja riidan aiheena vastaisuudessa näiden seurakuntien välillä."
Saarijärven kirkkohanke lähtee ete
nemään vasta vuonna 1838. Päätös uu
den kirkon rakentamisesta tehtiin, kun vanha kirkko oli myrskysäällä hajota.
Kirkkoherra David Roschier (kirkkoher
rana 1835-51) hankki piirustukset Suo
men intendenttikonttorista, jonka pääl
likkönä oli tuolloin Engel. Vuonna 1843 päätettiin piirustuksille anoa senaatin vahvistus ja samalla pyydettiin, että kirkko saataisiin rakentaa puusta. Kir
kon paikkaa haluttiin siirtää vähän poh
joisemmaksi ja niin jouduttiin ostamaan talollinenAbraham Ilolalta 8 kapanalaa maata 40 hopearuplalla. Kirkolle valit
tiin rakennustoim ikunta, johon tuli edustajia eri kyläkunnilta ja Suomen senaatin päätös Hänen Keisarillisen Majesteettinsa korkeimmassa nimessä saatiin tammikuun 16. päivänä 1847.
Kirkon rakentamisen urakkatarjous julkaistiin Wasa Tidningissä j a Finlands AllmännaTidingissä. Rakentajaksi saa
tiin kaustislainen Jaakko Kuorikoski, jonka laatima rakennuskustannusarvio oli 3000 ruplaa. Siitä lankesi vastaan hangoitteleville karstusille 1099 rapiaa.
Urakkasopimus allekirjoitettiin vuonna 1846. Syksyllä 1846 kaivettiin perustuk
set ja vuoden 1848 aikana rakennustyöt olivat kiivaimmillaan. Kirkko valmis
tui käyttökuntoon vuonna 1849, jolloin todettiin rakennuskustannuksiksi vähän yli 4000 rapiaa. Lankut ja laudat oli hankittu Kannonkosken sahalta ja mah
tava, pilviä hipova Herran pyhäkkö oli kohonnut 42 hengen kirvesmiesporukal- la. Heistä oman pitäjän poikia oli 34.
Lopputarkastus suoritettiin touko
kuun 26. päivänä 1849. Aivan riidatta kirkko ei kuitenkaan valmistunut, vaik
ka Herran huone olikin. Kirkossa oli havaittu joitakin virheitä ja puutteelli
suuksia, mm. katon todettiin vuotavan.
Kirkkoherra Roschier vaatikin, että ku
vernööri velvoittaisi rakennusmestari Kuorikosken korjaamaan nämä virheet.
Kuorikosken vastaus ei ollut saarijärve- läisten kannalta mieltä ylentävä. Katon vuotaminen johtui hänen mielestään saarijärveläisistä itsestään, koska "he olivat kelvottomia melkein kaikkeen rakennustyöhön”. Myöhemmin kirkko kuitenkin korjattiin huomautusten osal
ta.
Näin olivat saarijärveläiset vaikeuk
sista huolimatta saaneet mahtavan py
häkön. Se hallitsi koko tienoota jyhke- ydellään. Sitä ympäröivät vesistöt ja pellot. Sen lähistöllä luikerteli tiepaha- sia ja kirkonkylä oli harvaan ja vaati
mattomasti asutettu. Elämänmeno oli verkkaista maalaiselämää.
Ränsistynyt vanha kirkko sai ihailla seuraajaansa noin kuusi vuotta, kunnes se vuonna 1855 purettiin maan tasalle.
Muistokivi kirkkomaalla kertoo tänäkin päivänä meille sen karuista vaiheista.
5
Siinä on maininta myös ensimmäisestä kirkostamme.
Rakentaminen vain jatkuu
Uuden kirkon valmistuminen vuonna 1849 merkitsi oikeastaan vain ensim
mäisen rakennusvaiheen päättymistä.
Kirkko oli käyttökunnossa, mutta ei valmis. Sen rakentaminen ja varustami
nen jatkui ja jatkuu yhä. Erityisesti 1900-luku keksintöineen ja tekniikoi- neen toi mukanaan paljon uusia muka
vuuksia kirkkoon. Niistä kirkonraken
tajat eivät olisi voineet uneksiakaan.
Kirkkomme, siinä kunnossa kuin se tänä päivänä on, on puolentoista vuosisadan kehityksen ja työn tulos. Sitä on jokai
nen sukupolvi rakentanut pala palalta valmiimmaksi jättäen siihen puumerk
kinsä.
Vuonna 1865 kirkko vuorattiin ulko
apäin Heikki Jaakonpoika Kuorikosken johdolla ja seuraavana vuonna se maa
lattiin ulkoa. Lehtereille, jotka oli jou
duttu rakentamaan vastoin saarijärve- läisten tahtoa, asennettin penkit vuon
na 1882. Sisä-ja ulkomaalaus suoritet
tiin 1886.
Jo vuonna 1869 oli esitetty, että kirk
koon hankittaisiin urut, mutta päätök
sestä valitettiin ja urkujen hankkiminen siirtyi. Vuonna 1889 asia otettiin uudes
taan esille, mutta urkujen hankintaa ja ylläpitoa pidettiin liian kalliina. Vasta uusi vuosisata avasi kirkon ovet uruil
le. Tämä tapahtui vuonna 1901.
Ensimmäinen peruskorjaus tehtiin vuonna 1930. Sen pääasiallisena syynä oli kirkon kylmyys. Vaikka kirkko oli
kin varustettu lämmityslaitteilla, se oli talvisaikaan niin kylmä, että sitä ei voi
tu kunnolla käyttää. Jo useina vuosina oli jumalanpalvelukset pidetty kylmim- pänä vuodenaikana kansakoululla ja säästöpankin talolla. Kirkkoon asennet
tiin sähkövalot, urkuihin sähköinen il-
manpumppaaja ja kirkko maalattiin ul
koa. Näin nykyaika teki tuloaan myös Saarijärven seurakuntaan.
Veikko Manninen, joka toimitti sun
tion tehtäviä Saarijärven kirkossa 1920- luvun alussa isänsä suntio-haudankaiva
ja Robert Mannisen apulaisena, kertoi urkujen soittoon liittyvän mielenkiintoi
sen tarinan. "Kanttori oli ilmoittanut
seurakunnalle, että nyt MINÄ soitan teille Bachia. Kun kanttori oli alkanut soittaa, uraista ei lähtenytkään ääntä.
Hetken kuluttua kuului urkujen takaa täsmennys: ’...tuota noin, ME soitam
me kanttorin kanssa teille Bachia!’ ja sitten Aukusti Lehtinen alkoi polkea vimmatusti ilmaa urkuihin. Yhteistyöl
lä soi Bach komeasti."
Ennen seuraavaa peruskorjaustakin kirkkoa jouduttiin korjaamaan. Katto pellitettiin ja lämmityssysteemejä paran
neltiin. Vuoden 1961 isomman perus
korjauksen yhteydessä kirkkoon hankit
tiin uudet urat, suoritettiin sisäkorjaus, holvi- ja kupolilaudoitus uusittiin ja kirkko maalattiin. Korjaustyöt aloitet
tiin heinäkuussa ja ne kestivät viisi kuu
kautta. Pieni viivästys remontin aloitta
misessa johtui maatalousnäyttelystä, joiden yhteydessä paljastettiin Paavon patsas presidentti Kekkosen läsnäolles
sa. Kirkon korjaustöiden loppuvaihees
sa kallistui kirkon seinää vasten eräs sen rakentajista, kuollen Herran huoneeseen työnsä ääreen.
Joulukuun 17. päivänä 1961 suoritti piispa Eero Lehtinen kirkon ja urkujen vihkimisen. Kirkkopäiväkirja kertoo, että kirkossa saamasi Markku Hovikos
ki ja liturgeina toimivat Olavi Halme ja Antti Ahonen. Jum alanpalvelukseen osallistui 2000 henkeä. Samana päivä
nä, kolmantena adventtisunnuntaina jär
jestettiin myös kirkkokonsertti, joka kokosi 1500 kuulijaa. Luvut tuntuvat isoilta, mutta ovat suoraan kirkkopäivä-
kirjasta.
Vanhemmat saarijärveläiset ovat tot
tuneet näkemään kirkon ja tapulin val
koisina. Vuonna 1975 kirkko maalattiin ja väri vaihdettiin punaisenruskeaksi, joka on kirkon alkuperäinen väri. Uu
teen väriin oli aluksi vaikea tottua, mutta nythän on itsestään selvää, että kirkko on punaruskea. Vai onko? Asiasta kan
nattaa ainakin päättäjien keskustella.
Sampo-lehti 8.8.1975 kirjoittaa, että
"Saarijärven kirkkoa maalataan parhail
laan punaruskeaksi kuuden miehen voi
malla. Seurakunta katsoo ja ihmettelee.
Korkeimmalla telineellä on Matti Karp
panen, muut maalarit ovat Jussi Kan
kaanpää, Eero Tarvainen, Pentti Koski
nen, Jukka Pyykkinen ja Eino Sironen sekä joskus maalausurakkaa suorittavan maalausliikkeen johtaja Erkki Koski
nen."
Ilmeisesti viime maalauksen yhtey
dessä poistettiin Paavontien puoleisen oven yläpuolelta tuttu kyltti, jonka mu
kaan kirkon rakentajaksi m ainitaan KALLE KUORIKOSKI. Asiasta käy
tiin Sampo-lehdessä keskustelua vuosi
na 1972-73. Kylttiä säilytetään tällä het
kellä tapulissa ja se näyttää hieman ra
pistuneen parin vuosikymmenen aika
na. "Jaakko-Kalle Kuorikoski"-keskus- telu kannattaa tämänkin remontin yhte
ydessä palauttaa mieliin.
Tapuli - kallellaanko?
Kun kirkkom m e valm istui vuonna 1849, sen lähellä, suunnilleen nykyisen paikalla seisoi nojollaan tapuli, joka oli jo vaaraksi ympäristölleen. Tapulin ra-
P iisp a E ero L eh tin en (k irk k o h e rra n a 1948-55) saarnaam assa Saarijärven kir
kon vanhassa saarnastuolissa, jo ta säily
tetään tällä hetkellä sakastin yläkerrassa.
■
Saarijärven kirkon vanhat u ru t 1930-luvulla.
6
Arm on kyydissä haudan lepoon. Jalm ari Hakkaraisen hautajaissaatto Läntisen hau
tausmaan portilla joulupäivänä 25.12.1961. Etualalla hevosm ies Vilho "Ville” Tarvai
nen ja hänen A rm o-nim inen hevosensa. Saattueen autona oli taksiautoilija Otto H auta
sen Volga. Kuvassa näkyy vielä Läntisen hautausm aan ruumishuone. Kuva A hti Toiva
nen.
kentam inen saatiin vireille vuonna 1863. Saarijärvisten ja karstusten kiista rakentamisvelvoitteista pulpahti jälleen pintaan. Tällä kertaa karstuset voittivat ja heidät vapautettiin tapulin rakentami
sesta.
Rakentaminen päätettiin aloittaa ke
väällä 1864, mutta huonon sadon takia sitä jouduttiin siirtämään puolella vuo
della. Lokakuussa 1864 vanha tapuli päätettiin purkaa ja uuden rakennustyöt aloittaa. Tapulin lopputarkastus pidettiin heinäkuun 31. päivänä 1865 Jaakko Kuorikosken johdolla.
Tapulin käyttöä koskeva mielenkiin
toinen suunnitelm a löytyy vuodelta 1944. Kirkkohallintokunta esitti silloin kirkkovaltuustolle 10-vuotisrakennus- suunnitelman, jossa ehdotetaan: "Vuon
na 1945 rakennetaan kappeli tapulin ala
osaan..." Tämä suunnitelma siunauskap
pelin rakentamisesta tapulin "jalkaan"
oli vireillä vielä vuonna 1950. Suunni
telmat kuitenkin muuttuivat, kun uuden hautausmaa-alueen hankkiminen tuli ajankohtaiseksi. Onneksi, sillä tuntuisi hieman omituiselta toimittaa siunauksia Paavontien liikenteen melussa.
Tapulinkellon lukema 9.07 on minul
le mysteeri. Miksi juuri tuo aika, miksi ei joku muu? Jos joku tietää vastauk
sen, kertokoon. Edellinen tapuli oli no- jollaan, mutta onko nykyinen? Asia sel
viää, kun siitä ottaa selvää.
Saarijärven kellotapuli ja kirkko kuu
luvat yhteen. Kuitenkin tapuli näyttää kirkon vieressä jotenkin orvolta, varsin
kin pimeällä. Sen merkitystä voisi ko
rostaa valonheittimillä, jolloin se olisi ensimmäisenä tervehtimässä Jyväskylän suunnasta tulijoita. Energiaa tuhlataan tänä päivänä turhempaankin.
Uuden vuosisadan kynnyksellä Saarijärven kirkko on nähnyt pitkän kappaleen maailmanhistoriaa. Se on nähnyt teollistumisen ja kaupungistumi
sen. Se on nähnyt kaksi maailmansotaa ja sodan, jossa veljetkin olivat toisiaan vastaan. Se on nähnyt avaruuden val
loituksen ja siirtymisen atomiaikaan. Se on elänyt tsaarinvallan alla ja itsenäi
sessä Suomessa. Se on nähnyt yhtene
vän Euroopan ja kuullut EMUsta. Se on nähnyt ihmisen ilon, mutta se on myös kuullut ihmisen epätoivoisen kyselyn:
"Missä on Jumala?"
Vuonna 1999 kirkkomme täyttää 150 vuotta. Uuden vousituhannen kynnyk
sellä se on valmistumassa remonttiin, peruskorjaukseen. Kirkkoa ei korjata vain meitä varten, vaan myös tulevia sukupolvia varten. Nyt meidän sukupol
vemme ratkaisee, millaisen Herran huo
neen se jättää 2000-luvun seurakunnal
le. Kirkkomme on kaunis, mutta moni
on ihmetellyt sen sisätilojen värittö
myyttä, kalpeutta ja kylmyyttä. Henki
lökohtaisesti toivon remontilta rohkeut
ta värien käytössä.
Kirkkoherra Eric Roschier kiinnitti aikoinaan huomiota kirkon ym päris
töön. Ympäristökysymykset ovat myös oman aikamme tärkeitä kysymyksiä.
Miltä mahtaisi näyttää kirkon ympäris
tö, jos entinen kirkkoranta eli valtatie 13 ja sankarihautojen väliin jäävä jor
pakko täytettäisiin ja rakennettaisiin p u isto a lu e e k si? E n täp ä jo s ns.
"sokoksen"raja siistittäisiin asialliseen kuntoon ja poistettaisiin maisemaa ru
mentavat vihreät pellit rajan läheisyy
destä? Muutoin hautausmaamme ovat hyvässä arvoaan vastaavassa kunnossa.
Sokea Bartimeus
Alunperin tarkoituksenani oli kirjoittaa aivan jostain muusta. Kuitenkin kirkon remontin ajankohtaisuus muutti suun
nitelmani. Kirkko on minulle monien muiden tavoin tärkeä paikka. Monet per
hejuhlistamme on vietetty kirkossa, siel
lä olen päässyt ripille, solminut avioliit
toni ja uudenvuodenpäivänä tulee ku
luneeksi kuusi vuotta siitä, kun emeri- tuspiispa Yrjö Sariola asetti minut kap
palaisen virkaan.
Joulu Saarijärven kirkossa palauttaa mieleen joulupäivän kirkon remontti- vuonna 1961. Silloin saatoimme iso
isämme kirkossa viimeiselle matkalle haudan lepoon. Lumenvalkoinen arkku kuljetettiin hevospelillä Läntiselle hau
tausmaalle. Ajomiehenä oli Tarvaisen Vilho. Rekeä veti hänen Armo-niminen hevosensa. Mikä mahtava symboliikka!
Mutta myös toisenlainen joulu tulee mieleen 1960-luvun alusta sekin. Sain esiintyä pyhäkoulujen joulujuhlassa
Sokeana Bartimeuksena kirkon alttarin edessä. Kyseessä oli joku kuvaelma.
Jännitin, mutta onneksi minulla oli au
rinkolasit päässäni kuvaamassa sokeut
tani. Oli sellainen tunne, että olen lasi
en takana piilossa. Aurinkolasit päässä kajautin komeasti "Jouluyö, juhlayön".
Vähän korkealta se lähti, mutta onnek
si ilmaa riitti palkeissani.
Kirkossamme on paljon tilaaja pal
jon paikkoja, joista voi valita mieluisan.
Alttari on minulle kirkon merkittävin paikka. Siellä saamme olla yhdessä kon
tallaan Herran edessä iloinemme ja su
ruinemme. Alttarilla saan olla myös pal
velemassa. Kenties siinä toteutuu oma profetiani, jonka lausuin kolmivuotiaa
na kuunnellessani radiosta ortodoksista jumalanpalvelusta: "Sitten minäkin pi
dän samanlaista meteliä, kun tulen isok
si."
Lehterillä viihdyn myös mainiosti.
Sieltä näkee hyvin. Näkee saarnastuo
liin, alttarille ja urkupenkillekin. Seiso
maan noustessa näkee hyvin alakerran kirkkovieraat lintuperspektiivistä.
Pitkästyessään voi tarkistaa keski- kruunun kannatusvaijerin pompuloiden lukumäärän. Tärkeintä kuitenkin on, että sokea Bartimeus löytää kirkossa käy
dessään elämäänsä valoa ja saa näkö
kykynsä takaisin.
Lähteet:
Saarijärven kirja,
toim. Mauno Jokipii, Pieksämäki 1963 Saarijärven seurakunta 350 v,
Saarijärvi 1978
Saarijärven seurakunnan vaiheita, P.G. Leikkonen, Jyväskylä 1930 Vanhan Saarijärven historia,
Reino Kallio, Saarijärvi 1987
7
