Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Taiteen kandidaatin opinnäytteen tiivistelmä
Tekijä Katri Astala
Työn nimi Typografia runouden ilmaisukeinona Laitos Median Laitos
Koulutusohjelma Visuaalisen viestinnän muotoilu
Vuosi 2021 Sivumäärä 43 Kieli Suomi
Tiivistelmä
Tämä kandidaatin opinnäytetyö tutki suomalaisten 2000-luvulla julkaistujen runojen typografiaa, eli sitä, miten runojen teksti on aseteltu sivulle. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää runoista uusia työkaluja tekstin taittamiseen ja typografian konventioiden haastamiseen. Tutkimuksessa ei pyritty määrittelemään kaikkia typografisia keinoja, joita valituissa teoksissa on käytetty, vaan etsittiin erityisesti sellaisia keinoja, joita olisi mahdollista soveltaa myös muiden tekstilajien taittamisessa. Työ koostui taustatutkimuksesta ja produktiosta. Produktiossa hyödynnettiin tutkimuksessa löydettyjä typografisia keinoja.
Tutkimusosassa esitellään työn taustaa ja avataan typografian käsitettä. Tutkimus toteutettiin tarkastelemalla runojen typografiaa ja analysoimalla sellaisia kohtia, joissa runon typografia selvästi vaikuttaa sen tulkintaan. Tutkimuksesta rajattiin pois kuvittaminen, kirjainmuotoilu, kirjaintyypin valinta, sekä kirjasuunnittelu, eli materiaalin ja sidonnan valinta. Tässä
tutkimuksessa keskityttiin siis siihen, missä kirjaimet ovat – eikä siihen, millaisia kirjaimet ovat.
Tutkimuksessa havaittuja, runoissa hyödynnettyjä typografisia keinoja ovat: tekstipalstan
tasaaminen, rivinvaihdot ja sisennykset, sivun konvention rikkominen, sekä muodon lainaaminen toiselta tekstilajilta. Opinnäytetyö esittelee näitä keinoja esimerkkien avulla.
Produktio koostui neljän lyhyen tekstin taittamisesta. Tekstien taitossa hyödynnettiin runoista löytyneitä typografisia keinoja. Produktio oli kokeilu, jossa tutkimuksen tuloksia sovellettiin käytäntöön. Produktiossa typografiset ratkaisut olivat keskiössä, joten tekstien sisältö kerättiin muualta. Kirjallinen ilmaisu rajattiin siis myös produktion ulkopuolelle.
Avainsanat graafinen suunnittelu, visuaalinen viestintä, typografia, taitto, runot, sanataide
Typografia runouden ilmaisukeinona
Katri Astala
Taiteen kandidaatin opinnäyte Aalto-yliopisto
Taiteiden ja suunnittelun kandidaattiohjelma Median laitos
Visuaalisen viestinnän muotoilu
Kevät 2021
Sisällys
1. Johdanto 32. Taustatutkimus 5
2.1 Tausta 5
2.2 Aineisto 7
2.3 Käsite: Typografia 7
2.4 Typografian visuaalisuus 9
3. Runojen typografisia keinoja 11
3.1 Typografia runoissa 11
3.2 Visuaalinen runous 13
3.3 Tekstipalstan tasaaminen 15
3.4 Sisennykset ja rivinvaihdot 17
3.5 Sivun konvention rikkominen 20 3.6 Muodon lainaaminen toiselta tekstilajilta 23 4. Produktio: typografiset keinot käytössä 24
4.1 Lähtökohdat ja tavoite 24
4.2 Taitettava materiaali 26
4.3 Tekstin taittaminen 27
4.3.1 Terveisiä Soulista! 28
4.3.2 Terveisiä Töölöstä! 29
4.3.3 Terveisiä Herttoniemestä! 30
4.3.4 Terveisiä Hakunilasta! 31
4.4 Valmiit postikortit 32
5. Lopuksi 38
5.1 Tulokset 38
5.2 Reflektio 39
6. Lähteet 42
1. Johdanto
Lyhyt tekstinpätkä voi luoda lukijan mieleen niin vahvan mielikuvan, että tuntuu kuin se olisi lukijan itse kokemaa. Tekstin esitystavalla voi myös vaikuttaa siihen, miten sitä luetaan. Tekstin muotoilua ja sen
asettelua sivulle kutsutaan typografiaksi. Typografia on sekä yksittäisten kirjainten tarkkojen paikkojen määrittelemistä, että suurten teksti
massojen muotoilua. (Lupton 2004, 7.) Tämä kandidaatin opinnäytetyö tutkii typografian mahdollisuuksia kirjallisen ilmaisun tukemisessa ja välittämisessä.
Tämä opinnäytetyö pyrkii selvittämään, millaisia typografisia ilmaisukeinoja runoudessa on käytetty ja pohtii, voisiko näitä keinoja soveltaa myös muiden tekstilajien taittamisessa. Tutkimuksen
tavoitteena on kartoittaa typografisen ilmaisun mahdollisuuksia ja löytää runoista uusia työkaluja tekstin taittamiseen ja typografian konventioiden haastamiseen. Typografiasta ja tekstin taittamisesta
kerrotaan lisää luvussa 2.3. Tutkimuksesta on rajattu pois kuvittaminen, kirjainmuotoilu, kirjaintyypin valinta, sekä kirjasuunnittelu, eli
materiaalin ja sidonnan valinta. Tässä tutkimuksessa keskitytään siis siihen, missä kirjaimet ovat – eikä siihen, millaisia kirjaimet ovat.
Typografia on graafisen suunnittelun olennainen osaalue, ja tekstin taittaminen yksi graafisen suunnittelijan perustehtävistä (Brusila 2002, 83). Runon merkittävimmät typografiset valinnat tekee kuitenkin – graafisen suunnittelijan sijaan – runoilija itse, sillä visuaalisuus on hyvin keskeinen osa runoa (Parkko 2011, 14–15).
Runous on siis siitä erityinen tekstilaji, että sen yhteydessä typografiset valinnat tehdään graafisen suunnittelun kontekstin ulkopuolella,
muun kuin graafisen suunnittelijan näkökulmasta. Juuri siksi
runojen typografian tarkasteleminen onkin mielekästä ja voi tarjota
4
totuttujen toiminta tapojen oheen uusia näkökulmia ja välineitä tekstin muotoilemiseen.
Tutkimus tarkastelee runoja, joissa on hyödynnetty typografiaa yhtenä niiden ilmaisukeinona. Tutkimuksen aineisto esitellään luvussa 2.2. Tutkimuksessa analysoidaan runoissa tehtyjä typografisia valintoja ja
niiden vaikutuksia runon tulkintaan. Tutkimus ei pyri määrittelemään kaikkia typografisia keinoja, joita valituissa teoksissa on käytetty, vaan tavoitteena on löytää sellaisia keinoja, joita olisi mahdollista soveltaa myös muualla.
Tämä opinnäytetyö tutkii runoja juuri graafisen suunnittelun näkökulmasta, vaikka runojen analysoiminen sivuaakin myös
kirjallisuuden tutkimuksen aluetta. Huomio on kuitenkin runojen typografiassa – eli runojen visuaalisessa muodossa – eikä kirjallisessa sisällössä. Tämä työ tutkii runoja siis ulkopuolisen, eli kirjallisuuden
tutkimukseen perehtymättömän, näkökulmasta.
Opinnäytetyöhön kuuluu produktio, jossa tutkimuksessa
löytyneitä runojen typografisia keinoja hyödynnetään lyhyiden tekstien taittamisessa. Produktio on siis kokeilu, jossa tutkimuksen tuloksia
sovelletaan käytäntöön. Produktion tavoitteena on käyttää typografiaa tekstin tunnelman välittäjänä. Produktiossa typografiset ratkaisut ovat keskiössä, joten tekstien sisältö kerätään muualta. Kirjallinen ilmaisu rajataan siis myös produktion ulkopuolelle.
Tulevissa luvuissa esitellään ensin tutkimuksen taustaa ja avataan typografian käsitettä. Taustoituksen jälkeen kerrotaan tutkimuksesta ja esitellään runoista löydettyjä typografisia keinoja esimerkkien avulla.
Seuraavaksi esitellään tutkimuksen pohjalta toteutettu produktio. Ensin kuvaillaan tekstien taittamisen prosessia, jonka jälkeen esitellään valmis tuotos. Lopuksi kootaan tutkimuksen tulokset, reflektoidaan työn koko prosessia ja esitellään mahdollisia aiheita jatkotutkimukselle.
2. Taustatutkimus
Tässä luvussa esitellään opinnäytetyön taustaa. Aluksi kerrotaan aiheen valinnasta ja rajaamisesta, sekä tutkimuksen aineistosta. Tämän jälkeen
esitellään työn keskeisin käsite: typografia. Käsitteen esittelyn yhteydessä kerrotaan myös lyhyesti typografisten valintojen historiasta. Lopuksi kerrotaan typografian visuaalisuudesta ja typografian tärkeydestä runoudelle tekstilajina.
2.1 TAUSTA
Tämä sai alkunsa taidehistorioitsija Johan Pasin (2019) luennosta
Happening, Fluxus & Intermedia in Print, jonka hän piti Antwerpenin Royal Academy of Fine Arts yliopiston järjestämässä ARTICULATE Research Days 2019 tapahtumassa. Luento käsitteli painotuotteiden
merkitystä Fluxusliikkeen toiminnassa ja leviämisessä. (Pas 2019.) Fluxus oli kansainvälinen taiteilijoiden verkosto, joka oli aktiivisimmillaan 1960 ja 1970luvuilla. Fluxustaiteilijoita yhdisti kiinnostus taiteen rajojen venyttämiseen monialaisesti kuvataiteen,
musiikin, teatterin ja kirjallisuuden aloilla. Tunnettuja Fluxusryhmään kuuluneita taiteilijoita ovat esimerkiksi Nam June Paik, John Cage, Yoko Ono ja Joseph Beyus. (Bowen 2014.)
Fluxustaiteilijat laativat performansseistaan event scoreja, eli ohjeita kyseisen teoksen toteuttamiseen. Ajatuksena oli, että saman teoksen voisi esittää kuka tahansa muukin kuin teoksen alun perin luonut taiteilija. Ohjeet ovat keskenään erilaisia. Jotkut ohjeet ovat yksityiskohtaisia kuvauksia siitä, miten esiintyjän tulee toimia – jopa
sekunnin tarkkuudella. Jotkut ohjeet taas jättävät paljon esiintyjän
tulkinnan varaan, jolloin samaa ohjetta seuraamalla voi syntyä toisistaan hyvin erilaisia performansseja. Tulkinnanvarainen event score on
kuva 1:
George Brechtin Drip Music
performanssin event score, 1962.
Kirjoittajan
suomennos tekstistä:
Tippuvan veden lähde ja tyhjä astia on aseteltu niin, että vesi tippuu astiaan.
kuva 2:
George Maciunas esittää Brechtin (1962) Drip Music performanssin, 1963.
6
esimerkiksi George Brechtin Drip Music (kuva 1 & 2). (Pas, 2019.) Fluxus, ja etenkin event scoret ovat innoittaneet taiteilijoita myös myöhempinä vuosikymmeninä. Viime vuosina esimerkiksi suomalainen valokuva
taiteilija Elina Brotherus on luonut kuvia event scorejen ohjeita noudat
tamalla (kuva 3).
Pas teki luennollaan huomion myös siitä, että event scoren avulla performanssi voi tapahtua myös kokonaan ilman esiintyjää, yleisöä tai liikettä. Tätä havainnollistaakseen hän pyysi luennon
osallistujia lukemaan yhden annetun event scoren itsekseen. Moni alkoi jo ohjetta lukiessaan kuvitella, miten event scoressa kuvaillut tapahtumat kulkisivat käytännössä. Tällöin performanssi toteutui kunkin lukijan mielessä jo pelkän lukemisen kautta – ilman että kukaan esiintyi.
(Pas, 2019.)
Ajatus siitä, että lukeminen voisi korvata kehollisen toiminnan, on ollut lähtökohtana tälle opinnäytetyölle. Tutkimuksen kohteena ei kuitenkaan ole luettavan tekstin sisältö, vaan sen ulkoasu, eli miten teksti on muotoiltu ja järjestelty. Sen lisäksi, että Fluxustaiteilijoiden event scoret oli kirjoitettu tarkoituksenmukaisin sanamuodoin, oli sanat myös aseteltu tietyllä tavalla. Monet ohjetekstit on muotoiltu käyttämällä harkittuja rivinvaihtoja, sisennyksiä, välistyksiä ja muita tekstin muotoilun keinoja. Tekstin muotoilulla, eli typografialla, on siis myös merkitystä event scorejen tulkitsemisessa esitykseksi. Tulkinnan kannalta myös kielellisyyden ymmärtäminen on tärkeää, ja suomeksi kirjoitettuja event scoreja on olemassa hyvin vähän. Tästä syystä event scorejen sijaan tämä opinnäytetyö tarkastelee 2000luvulla ilmestyneitä suomalaisia runoja. Runous on myös tekstilaji, jonka tulkinnan kannalta typografia on olennaista (Parkko 2011, 14).
kuva 3:
Elina Brotherus Drip Music 2017.
Toteutettu Brechtin (1962) Drip Music event scoren mukaan.
kuva 4:
Iosif Kiraly
88 Clouds Will Rain For You esitetty Antwerpenissä 2019.
Toteutettu Brechtin (1962) Drip Music event scoren mukaan.
2.2 AINEISTO
Tutkimuksen aineisto koostuu 2000luvulla ilmestyneistä suomen
kielisistä runokirjoista kuudelta eri tekijältä, jotka ovat: Virpi Alanen, Mari Koski, Marko Laihinen, Henriikka Tavi, Jarkko Tontti ja Sinikka Vuola. Runot on valikoitu aineistoon niiden visuaalisuuden perusteella,
painottaen epäkonventionaalisia typografisia valintoja. Tutkimus ei pyri määrittelemään kaikkia typografisia keinoja, joita valituissa teoksissa on käytetty. Kattavan määrittelyn sijaan tutkimuksen tavoite on ollut löytää sellaisia keinoja, joita olisi mahdollista soveltaa myös muiden tekstilajien taittamisessa. Aineistoon on siis valikoitu sellaisia runoja, joiden typografiset valinnat ovat näkyvissä ja toistettavissa.
Osana tutkimusta on toteutettu pieni produktio, joten
aineistoon kuuluu myös produktion työpäiväkirja. Merkittävä lähdeteos tämän tutkimuksen kannalta on ollut Tommi Parkon Kirjoita runo!:
opas aloittelevalle runoilijalle.
2.3 KÄSITE: TYPOGRAFIA
Typografialla tarkoitetaan tekstin asettelua sivulle. Tekstin asetteluun kuuluu niin yksittäisten kirjainten tarkkojen paikkojen määrittele mistä, kuin suurten tekstimassojen muotoilua. Typografia on yksi graafisen
suunnittelun yleisimmistä osaalueista. (Lupton 2004, 7.) Tekstiä voi asetella ja muotoilla, eli taittaa, hyvin monella erilaisella tavalla.
Yksinkertaistakin tekstiä taitettaessa tulee tehdä useita typografisia
päätöksiä. Päätettäviä asioita ovat esimerkiksi: kirjaintyyppi, kirjainkoko, rivin pituus, riviväli, merkki ja sanavälit, sisennys, palstan muoto,
palstaväli. (Itkonen 2007.) Tästä tutkimuksesta on kuitenkin rajattu pois kirjaintyypin ja kirjainkoon valinta.
Typografiset valinnat voivat perustua esimerkiksi konventioihin, painotekniikkaan, vallitseviin visuaalisiin suuntauksiin, sekä itse tekstin
8
sisältöön. Yksi typografian tärkeimmistä tehtävistä on luettavuuden helpottaminen. Luettavuutta on kuitenkin vaikea mitata, sillä ihminen voi lukea tekstiä monin eri tavoin. Eri lukijat myös tulkitsevat eri tavoin lukuohjeet, joita typografia lukijalle antaa. (Laarni 2002, 127.)
Typografian konventiot pohjautuvat vahvasti historiaan ja typografian klassinen tyyli on säilynyt samana jo 500 vuotta (Itkonen 1997, 97–114). Tavanomainen kirjan sivu näyttää pääpiirteittäin hyvin
samankaltaiselta vuonna 2021, kuin se näytti 1450luvulla, jolloin Gutenberg painoi ensimmäisen Raamattunsa (kuva 5). Symmetriset marginaalit ympäröivät tekstiä, uusi kappale alkaa sisennyksellä
(tosin Gutenbergin kirjassa sisennystä täyttää angfangi) ja tasapalstaan asetettu teksti on niin tasaista, että silmiä siristäessä näkee vain
harmaan palkin.
Tätä symmetrisen typografian perinnettä kritisoi kärjekkäästi Jan Tschicholdin (1928) kirja Die Neue Typografie. Tschicholdin
teos edusti uudenlaista, käänteentekevää, modernistista ajattelua:
uutta typografiaa (Brusila 2001, 9). Tschichold halusi käynnistää typografisen vallankumouksen vanhanaikaisia kirjoja vastaan. Hänen mielestään symmetriasta täytyi luopua, sillä symmetria kumpuaa ulko
puolisista säännöistä. Sen sijaan hän painotti epäsymmetristä muotoa (kuva 6) tekstin järjestämiselle, sillä sen kautta tekstin voisi järjestää luonnollisesti. (Tschichold 1928, 35–38.) Uuden typografian periaatteet pyrkivät ” objektiiviseen” typografiaan poistamalla kirjaimista päätteet ja sanoista isot alkukirjaimet. Ehdottomien sääntöjen taustalla oli
pyrkimys sujuvaan kommunikaatioon, ja myöhemmin Tschichold itsekin lievensi näkemystään hyvästä typografiasta ja totesi, että myös vanhassa typografiassa oli hyviä ja säilytettävän arvoisia tapoja. Uusi
typografia oli merkittävä käännekohta graafisen suunnittelun historiassa.
(Brusila 2001, 9–12.)
kuva 5:
Sivu Gutenbergin 1450luvulla
painamasta raamatusta
kuva 6:
Jan Tschichold
Plakate der Avantgarde 1930
Toinen tunnettu teksti, Beatrice Warden (1930) The Crystal Goblet, vertaa typografiaa viinilasiin. Warden mukaan typografian
tulisi olla mahdollisimman näkymätöntä, jotta tekstin sisältö pääsisi mahdollisimman hyvin esille. (Warde 1930.) Näkymätönkin typografia on aivan nähtävillä lukijan silmien edessä, mutta tavoite on, ettei
lukija kiinnitä siihen huomiota. Typografian näkymättömyys perustuu siihen, että lukijat ovat niin tottuneita tekstin konventioihin, että he eivät huomaa millaisia typografisia valintoja on tehty. (Sadokierski 2013.) Näkymättömäksi suunniteltu typografia antaa tekstille pääosan,
mutta häivyttää sen sisällön erityispiirteet ja tunnelman. Typografisilla valinnoilla on kuitenkin mahdollista myös korostaa tekstin sisältöä.
Tällöin typografian roolin voi nähdä tekstin kääntämisenä tai
tulkitsemisena. Typografisen tulkinnan avulla teksti voi myös saavuttaa uusia yleisöjä. (Rock 1996.)
2.4 TYPOGRAFIAN VISUAALISUUS
Visuaalisuus on typografialle jo lähtökohtaisesti ominaista, sillä painetun tekstin lukemiseen käytetään näköaistia. Teksti koostuu sanoiksi järjes
tetyistä kirjaimista, eli visuaalisista hahmoista, jotka edustavat puhuttuja ääniä. Teksti on siis puheen visuaalinen ilmentymä. (Lupton 2004, 67.)
Kirjoitettu kieli sisältää monia elementtejä, joita puhutussa
kielessä ei ole lainkaan. Puhetta tuotetaan jatkuvana virtana, mutta kir
joitetussa kielessä eri sanoja erottaa tyhjä väli. Tekstin sekaan lisätään myös pisteitä, pilkkuja ja muita välimerkkejä, sekä sisennyksiä ja rivin
vaihtoja kappaleiden väliin. Mitä laajemmin tekstin painaminen on yleistynyt, sitä enemmän visuaalisia elementtejä tekstiin on lisätty ja
sitä visuaalisemmaksi teksti on muuttunut ajan saatossa. (Lupton 2004, 67.) Tekstin visuaalisuudesta kertoo myös se, että vielä 1500luvulla
kuulo on ollut ihmisen tärkein aisti ja tiedon jakamisen väline, mutta
10
painotekniikan yleistymisen myötä näköaisti on ottanut sen paikan (Ong 1991, 117).
Tämä opinnäytetyö tutkii juuri painettua tekstiä, eli käsin
kirjoitetut teokset on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Painettu teksti asettaa sanat tilaan vankemmin, kuin käsin kirjoitettu teksti (Ong 1991, 117). Painetun tekstin muotoilemisessa kyse on juuri tekstin asettelusta, kun taas käsin kirjoitetun tekstin muotoilu lähestyy kalligrafiaa tai jopa piirtämistä. Typografiasta puhutaankin yleensä vain painetun, tai muun valmiista kirjaimista koostuvan tekstin muotoilun yhteydessä.
Typografian visuaalisuus on esillä erityisesti runoissa. Runous on tekstilaji, jolla on lähtökohtaisesti visuaalinen luonne, sillä runon tulkintaan vaikuttaa sisällön lisäksi myös sen muoto. (Parkko 2014.) Typografialla on siis suuri merkitys runoudessa, joten runoista löytyy
erilaisia epäkonventionaalisia typografisia ratkaisuja. Runojen typografia on siis erinomainen tutkimuskohde uusien tekstin taittamisen
työkalujen löytämiseen. Tästä syystä tämä opinnäytetyö tutkii juuri runojen typografiaa.
3. Runojen typografisia keinoja
Tässä luvussa kerrotaan opinnäytetyön tutkimuksesta. Ensin esitellään runojen typografisia konventioita ja typografian merkitystä runoudelle, sekä sivutaan visuaalista runoutta. Sen jälkeen esitellään tutkimuksen löydöksiä. Tutkimuksessa tarkasteltiin aineistoon kuuluvien runo
kirjojen runoja. Aineisto on esitelty luvussa 1. Runoista poimittiin kohtia, joissa oli rikottu typografian konventioita ja analysoitiin typografisten valintojen merkitystä runon tulkinnan kannalta. Näitä valintoja, eli
runojen typografisia keinoja, esitellään runoista poimittujen esimerkkien avulla. Esiteltäviä typografisia keinoja ovat: tekstipalstan tasaaminen, rivinvaihdot ja sisennykset, sivun konvention rikkominen, sekä muodon lainaaminen toiselta tekstilajilta.
3.1 TYPOGRAFIA RUNOISSA
Typografia on olennainen osa runoutta. Tavallisin tapa esittää runoja on julkaista ne tekstinä, jolloin runon tekijän on väistämättä tehtävä myös typografisia valintoja (Parkko 2014, 28–30). Runon kielellinen sisältö esitetään siis sanoina, jotka koostuvat kirjaimista (Lehikoinen 2014).
Sanat muodostavat rivejä, eli säkeitä, joiden kokonaisuuksia kutsutaan säkeistöksi. Säkeet ja säkeistöt ovat runouden rytmillisiä yksiköitä, joten niiden sijainnilla, pituudella ja muotoilulla on olennainen merkitys
siihen, miten runoa luetaan.
Säkeistömuoto (kuva 7) on runolle tyypillinen konventio, joka on peräisin metriikan ja rytmin käytänteistä, ajalta ennen kirjoitus taidon yleistymistä, kun tieto ja tarinat kulkivat puhutun kielen kautta. Metriikan avulla runot oli helpompi muistaa, kun ne noudattivat tiettyä runomittaa, säännöllistä tapaa järjestellä tavuja ja sointuja. Poikkeuksen tekee proosarunous (kuva 8), jonka rytmillinen
kuva 7:
Henriikka Tavi En siedä kertomuksia rakkaudesta
2007
kuva 8:
Jarkko Tontti
Niin pääsi käymään 2020
12
yksikkö on virke. Proosarunouden ja säkeellisen runouden erottaa niiden typografiasta: proosarunouden typografia lähestyy proosaa.
Säkeellinen runo on useimmiten tasattu vasempaan reunaan ja säkeiden loput liehuvat vapaana. Suuri osa runoudesta käyttää typografiaa
varsin konventionaalisella tavalla. (Parkko 2011, 98–121). Runon usein tunnistaakin runoksi juuri sen vasemmalle tasattujen säkeistöjen muodosta.
Ennen kuin runo luetaan, se nähdään. Visuaalinen muoto antaa tällöin lähtökohdan runon tulkitsemiselle – ennen kirjallista sisältöä.
Se, millaisen hahmon sanat ja kirjaimet muodostavat sivulle, vaikuttaa siis runon tulkintaan. (Sadokierski 2013.) Esimerkiksi säkeellisten
runojen muoto on olennainen niiden lukutavalle: Kun säkeet asetellaan allekkain omille riveilleen, eli vertikaaliseen muotoon, korostuu
säkeiden järjestys, jatkuvuus ja toisistaan riippuvuus. Runon lukemista voikin ohjailla typografian avulla. Esimerkiksi Mari Kosken (2011, 9–16) runo Sch (kuvat 9–12) rakentuu toisistaan irralleen sijoitetuista säkeistä.
Ripottainen asetelmallisuus hajauttaa runon merkityksiä, sekä vaikuttaa runon tempoon. Lyhyiden ja pitkien säkeiden epä säännöllinen vaihtelu vaikuttaa sanojen painoihin, mikä muuttaa runon rytmiä puhemaiseksi.
(Lehikoinen 2014, 130–131.) Visuaalista ulottuvuutta korostavissa
runoissa myös valkoinen paperi, eli kirjainten ulkopuolelle jäävä tyhjä tila, on yksi runon elementeistä, joka vaikuttaa sen tulkintaan. Tyhjän tilan merkitys runon tulkinnalle on erityisen olennaista visuaaliselle runoudelle, josta kerrotaan lisää seuraavassa alaluvussa. Kun runo rikkoo typografisia konventioita tietoisesti, kiinnittää lukija usein tekstiin
huomiota uudella tavalla (Parkko 2011, 123).
Runouden tyypillisten typografisten konventioiden ja niiden tietoisen rikkomisen lisäksi jotkut runoilijat ovat myös luoneet itselleen omia tekstin asettelun tekniikoita. Esimerkiksi Stefan Themerson kutsui omaa tekstin asettelun konseptiaan nimellä Internal Vertical
Kuva 4: Aukeama Stefan Themersonin kirjasta
kuvat 9–12:
Mari Koski Sch 2011
Justification (kuva 13). Themerson vertasi konseptiaan nuottiviivastoon, jossa melodiaa seurataan merkinnöistä, jotka kulkevat sivulla niin vaaka
kuin pystysuunnassa. Tavoitteena oli rikkoa teksti osiin lauserakenteen mukaan ja asetella osat koko sivun aluetta hyödyntämällä. Näin aseteltuja runoja olisi hänen mukaansa helpompi ymmärtää. (Kubasiewicz, 1995.) Säveltäjä ja taiteilija John Cage taas hyödynsi tekstin asettelussa samoja metodeja, joita hän käytti säveltäessään musiikkia. Hän ryhmitti
esimerkiksi luentonsa 48 tahdin mittaisiin yksiköihin ja viiteen eri osaan, ja taittoi tekstin neljään palstaan, joiden tarkoitus oli helpottaa rytmistä lukemista. (Tuli ja Savu 2007, 12–17.)
Runo voidaan tehdä myös noudattaen jotakin ennalta valittua muodollista ja toistettavaa periaatetta. Tätä kutsutaan menetelmälliseksi kirjoittamiseksi. (Ikonen 2018, 17.) Periaatteet, joita menetelmällisessä kirjoittamisessa noudatetaan, ovat erilaisia sääntöjä tai rajoitteita. Mene
telmällisessä kirjallisuudessa voidaan myös käyttää jotakin lähdetekstiä ja sitä muokkaamalla luoda uusi teksti. Lähdetekstin muokkaaminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaikki vokaalit korvataan yhdellä valitulla vokaalilla, tai sitä, että sanojen järjestystä muutetaan tietyllä tavalla. Säännöt voivat tekstin sisällön lisäksi koskea myös niiden asettelua. Esimerkki tällaisesta säännöstä on lumipallo. Lumipallo on säemuotoinen teksti, jonka ensimmäisellä rivillä on vain yksi kirjain, toisella kaksi kirjainta, kolmannella kolme, ja niin edelleen. (Niemi 2018, 104–117.) Menetelmällinen kirjoittaminen vaikuttaa usein myös
runon typografiaan, sillä tekstiä ei ole tuotettu vapaasti, vaan valittujen sääntöjen mukaan.
3.2 VISUAALINEN RUNOUS
Typografia on tekstin visuaalinen muoto, ja visuaaliset runot ovat ääriesimerkki typografian visuaalisuudesta. Tässä tutkimuksessa ei
kuva 13:
Stefan Themerson
Bayamus and the Theatre of Semantic Poetry
1965
14
kuitenkaan tarkastella visuaalisia runoja, vaan runojen typografisia
keinoja. Visuaalista runoutta on kuitenkin oleellista sivuta, kun aiheena on runojen typografia ja visuaaliset keinot.
Visuaalisessa runossa teksti on aseteltu kuvalliseen (kuva 14) tai visuaalisesti merkitykselliseen (kuva 15) muotoon, jolloin runon tulkinnan kannalta tekstin kantama sisältö on yhtä oleellista, kuin tekstin visuaalinen muoto. Sanat, joista visuaalinen runo koostuu,
toimivat siis visuaalisen asetelman rakennuspalikoina. Visuaalisia runoja on tehty jo Antiikin Kreikassa, mutta vasta 1900luvun alussa ne alkoivat kunnolla kasvattaa suosiotaan taiteenmuotona. Visuaalisia runoja ovat tehneet esimerkiksi runoilijat ja kuvataiteilijat. Visuaalista runoa sekä luetaan, että katsotaan. (Bohn 2011, 8.) Sellaista visuaalista runoa, joka muodostaa jonkin tunnistettavan hahmon, kutsutaan kuvarunoksi (Parkko 2011, 125).
Visuaalisten runojen asettelu ei aina seuraa typografian ja lukemisen konventioita. Monet visuaaliset runot on sen sijaan
muodostettu kuvantekemisen ehdoilla. Visuaalista runoa ei siis aina lueta vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas, vaan runolla voi olla oma lukutapansa, jota visuaaliset vihjeet ohjaavat. Visuaaliset vihjeet voivat olla tekstin muotoilua: runon alkukohdan voi osoittaa käyttämällä esimerkiksi isompaa kirjainkokoa tai tummempaa leikkausta. Runon muoto on myös yksi visuaalinen vihje: ympyrän muotoista runoa luetaan usein myötäpäivään, ja räjähtävässä asettelu kulkee säteillen keskeltä
ulkoreunoja päin. On myös runoja, joita voi lukea useasta eri suunnasta, jolloin runo myös saa lukuisia merkityksiä. Lukijan täytyy tulkita
visuaalisen runon muotoa ja päätellä, millä menetelmällä kutakin runoa tulee lähestyä ja lukea. (Bohn 2011, 10–11.)
Kaikki runot, jotka hyödyntävät typografiaa ja visuaalisia keinoja, eivät ole visuaalisia runoja. Kielellisyys on perinteiselle runoudelle
kuva 14:
Alberto Hidalgo El Destino
kuva 15:
Haraldo De Campos fala prata
olennainen ominaisuus, mutta visuaalisessa runoudessa sanojen merkitykset eivät ole aina kovinkaan tärkeitä (Parkko 2011, 13–18).
Visuaalinen runoilija Geof Huth (2010) huomauttaa, että visuaaliselle runolle itse teksti on tärkeämpi, kuin sen kantama sisältö. Huthin
mukaan visuaaliselle runolle tärkeintä on yhdistää kielellinen merkitys visuaalisuuteen niin, että ne tukevat toisiaan. (Huth 2010.) Perintei
sessä runossa sanojen tehtävä on olla kielellisen merkityksen välittäjinä, eli kantaa merkityksiä. Visuaalisessa runossa sanat taas ovat itsessään merkityksellisiä, materiaalisia objekteja. (Bohn 2011, 151.)
Visuaalisen runon tekijällä tulee olla sekä kirjallisuuden, että graafisen suunnittelun alan ymmärrystä. Huth (2010) mainitsee visuaa
lisille runoille tärkeänä tekstin asettelemisen taidon, jota hän kutsuu kirjanpainajan kädenjäljeksi. Kirjapainoalan digitalisoitumisen myötä kirjainten asettelun vastuu on kuitenkin siirtynyt kirjapainojen latojilta graafisille suunnittelijoille (Hinkka 2002, 122). Kirjapainossa ei enää käsin asetella metallisia kirjakkeita tekstiksi, vaan painokoneeseen syötetään tiedosto, jonka on muotoillut todennäköisesti graafinen suunnittelija. Huthin ajatuksen kirjanpainajan kädenjäljestä voikin siis tulkita kuvaamaan juuri graafisen suunnittelijan kädenjälkeä. Typografia on yksi runouden ominaispiirteistä (Parkko 2011, 14), joten kirjan
painajan – tai graafisen suunnittelijan – kädenjälki on tärkeä myös muissa kuin visuaalisissa runoissa.
3.3 TEKSTIPALSTAN TASAAMINEN
Konventionaalisessa runossa säkeet on tasattu sivun tai muun
tekstialueen vasempaan laitaan, ja säkeiden oikeat reunat on jätetty tasaamatta (Parkko 2014, 28–30). Nykyrunoudessa säkeiden muoto on usein paljon vapaampi, ja tekstipalstan tasaamistapaa voidaan vaihdella jopa saman runon sisällä. Proosarunoissa, tai runojen proosallisissa
16
osuuksissa, teksti on useimmiten asetettu tasapalstaan, mikä korostaa runon proosallisuutta. Tasapalstaa käyttämällä runoilija välttää sen, että rivit tulkittaisi konvention mukaan säkeiksi ja rivinvaihdot säkeenylityksiksi.
Kaikki tasapalstan muotoon asetetut runot eivät toki ole proosarunoja, ja proosallisuutta voi rikkoa esimerkiksi välimerkeillä.
Sinikka Vuolan (2013, 39–45) Maailman vaikein kieli kokoelman Haava on valmis osiossa (kuva 16) teksti on asetettu tasapalstaan,
mutta pisteeseen loppuvien virkkeiden sijaan teksti koostuu säkeistä, joita erottaa luetelmapallo. Luetelmapallo luo säkeiden välille niin pysäyttävän välin, että proosallisuus katoaa, ja teksti jakautuu säkeiksi.
Luetelmapalloilla erotellut säkeet tuntuvat itsenäisemmiltä ja toisistaan irtonaisemmilta kuin konventionaaliseen tapaan allekkain omille
riveilleen asetellut säkeet.
Tasapalstaa voi muuttaa myös kasvattamalla sanavälejä tarkoituksen mukaisissa kohdissa. Vuolan (2013, 22) runossa Pitkä hiljaisuus (kuva 17) tekstipalstan molemmat laidat on tasattu, mutta tasaisesti jaetun väljyyden sijaan runoilija on jättänyt erityisen pitkän sanavälin aina valikoitujen sanojen väliin. Näin Vuola käyttää siis hyödykseen ylisuuria sanavälejä, joita pidetään typografisina virheinä (Itkonen 2007, 91–95). Taina Ratia (2013) tulkitsee kirja arvostelussaan,
että välit konkretisoivat runossa kuvattua välimatkaa ihmisten ja kaupunkien välillä. Kasvatetut sanavälit on myös sijoiteltu niin, että peräkkäisten rivien välit ovat lähellä toisiaan ja muodostavat mutkittelevan tyhjän tilan muodon. Englanniksi tällaisia, reikäisessä tasapalstassa kulkevia yhtenäisiä muotoja, kutsutaan sanalla river, eli joki (Lupton 2010, 66). Typografisen sanaston tuntijalle alue näyttäytyy siis myös vesialueena: virtaavan joen kuvana. Koska tyhjä alue on niin eheä, muodostuu kumpaankin laitaan myös oma kokonaisuutensa, joten
kuva 16:
Sinikka Vuola
Tänään nähdään siinä (Haava on valmis -osiosta) 2013
kuva 17:
Sinikka Vuola Pitkä hiljaisuus 2013
runon säkeet on mahdollista lukea myös kahtena palstana, joista toinen on vasemmalle ja toinen oikealle tasattu. Tämä lukutapa jakaa kunkin rivin kahdeksi säkeeksi, jotka ovat eri palstoissa, ja luo runolle vaihto
ehtoisen lukujärjestyksen.
Tekstipalstan voi tasata myös muuhun, kuin suoraan muotoon, jolloin muoto vaikuttaa lukemiseen. Marko Laihisen (2015, 23)
Halokehrätkokoelmassa runon luodun todellisuuden ylläpidossa (kuva 18) teksti on tasattu vasemmalle, ensimmäinen rivi alkaa palstan reunasta ja loput riveistä on sisennetty. Palstan vasen reuna ei kuitenkaan ole
suora, vaan se aaltoilee loivasti. Aaltoilevan muodon ansiosta lukijan silmät vaeltelevat hieman horjuen tekstiä pitkin. Palstan reunan tarkoituksen mukainen muoto ohjaa tulkitsemaan luettelomaisen tekstin sävyn väsyneeksi ajatuksenvirraksi.
3.4 SISENNYKSET JA RIVINVAIHDOT
Sisennysten ja rivinvaihtojen käyttäminen on runoudelle hyvin tyypillistä. Sisennys voi olla paitsi säkeen alussa, myös keskellä sitä.
Sisentäminen voi olla säännönmukaista: vanhemmassa runoudessa joka toinen säe saattaa olla sisennettynä, tai runossa voi olla sisennyksille oma järjestelmänsä, jolloin rytmi määrää sisennysten paikat ja koot.
Sisennyksillä voidaankin korostaa esimerkiksi runon rytmiä. (Parkko 2011, 116–122.)
Rivinvaihdot ovat olennaisia säkeellisille runoille, sillä ne erottavat säkeet toisistaan, eli toimivat säkeenylityksen merkkeinä.
Rivinvaihto aiheuttaa virkkeeseen rytmisen ja ajatuksellisen tauon – virke jatkuu säkeen rajan yli seuraavaan säkeeseen, ja virkkeen ajatus katkeaa.
Tämä tauko luo monitulkinteisuutta, sillä säkeen yli jatkuva lause voidaan usein lukea monella tavalla. (Parkko 2011, 112.) Esimerkiksi Paavo Haavikon (1966, 112) runossa Selvä johdatus myöhempään
kuva 18:
Marko Laihinen luodun todellisuuden ylläpidossa
2015
18
historiaan on epäselvää, vaihtuuko tekijä säkeenylityksen jälkeen:
Tontin (2020) runossa On hetkiä kun epäilee kaikkea (kuva 19) käytetään sisennyksiä ja rivinvaihtoja erottamaan seuraavaa säettä
edellisestä ja korostamaan sen sisällön tärkeyttä. Säkeistössä kun
epäilee häntä / sinua / minuakin epäilee ensimmäinen rivi on tasattu palstan reunaan, mutta seuraavat rivit on sisennetty samasta kohdasta.
Sisennys rinnastaa viimeisten säkeiden sinut ja minut keskenään saman
arvoisiksi listan jatkeiksi, mutta erottaa ne ensimmäisen säkeen hänestä.
Ensimmäisen säkeen hän vaikuttaa siis itsestäänselvältä epäilyksen
kohteelta, mutta sekä runon sinun että minun epäilyksen alaisuus tulee ilmi yllättävänä, käänteentekevänä asiana. Näiden kahden viimeisen säkeen välille on kuitenkin jätetty yksi tyhjä rivi, joka luo runoon tauon ja sävyttää runon kertojan näkemystä itsestään. Runon minä kertoo ensin millaista on, kun epäilee kaikkea, mutta vasta liudan muita asioita käsiteltyään myöntää epäilevän itseäänkin. Sen myöntäminen ei ole itsestäänselvyys, vaan paljastus, jota runon minä tyhjän rivin ajan empii. Tyhjä rivi on sisällöllisesti merkittävämpi tauko, kuin sisennys tai pelkkä rivinvaihto, sillä se luo säkeen ympärille tyhjän tilan – oman tilan. Lyhyt säe on jo itsessään painokas (Parkko 2011, 122) ja tyhjän tilan ympäröimänä sen sisältö on sitäkin merkittävämpi.
Usein mitä isompi sisennys on, sitä kauemmas edellisen rivin sisällöstä seuraava rivi tuntuu menevän. Iso sisennys luo pidemmän
rytmisen tauon (Parkko 2011, 122). Isoa sisennystä voi kuitenkin käyttää tuomaan allekkaiset rivit myös lähemmäksi toisiaan. Jarkko Tontin Lain laita runossa (kuvat 20 & 21) säepari kuu katsoo ikkunan takaa / odottaa. alkavat eri linjasta vasemmalta, mutta loppuvat lähes samaan linjaan oikealla. Kun toinen, vain yhden sanan pituinen, säe on heti
Himmler: ´Mitä tuo täivaltio, Suomi, oikein kuvittelee…minä päivänä tahansa Führer vääntää niskat nurin suomalaisilta.´
kuva 19:
Jarkko Tontti
On hetkiä, kun epäilee kaikkea
2020
samassa kohdassa kuin edellisen loppu, on matka säkeestä toiseen varsin lyhyt. Sisennys voi siis tasata allekkaiset rivit myös oikeasta reunastaan, vaikka teksti olisi muutoin tasattu vasempaan reunaan. Samaan linjaan tasattujen rivien sisältö tulee lähemmäksi toisiaan, sillä lukutahti ei hidastu, kun silmien kulkema matka sivulla on pieni riviltä toiselle vaihtaessa. Samaan linjaan tasatut rivit kuuluvat yhteen vahvemmin,
kuin eri linjoihin tasatut – oli linja rivin vasemmalla tai oikealla puolella.
Sisennyksen ja rivinvaihdon yhdistelmällä voi säätää säkeestä toiseen siirtymisen sävyä. Lain laita runon säkeitä ja tuhannesta / tähtiin erottaa sekä rivinvaihto, että iso sisennys, mutta kuitenkin ne pysyvät hyvin lähellä toisiaan. Toinen säe nimittäin alkaa melkein siitä linjasta, johon edellinen säe loppuu, eli seuraavaan säkeeseen siirtymiseen on hyvin lyhyt matka: silmät ottavat vain askelen alemmalle portaalle.
On kuin sana tähtiin olisi kevyesti tipahtanut paikaltaan seuraavalle riville. Rivinvaihto antaa toiselle säkeelle merkityksellisyyttä ja
painokkuutta, mutta sisennyksen paikan ansiosta säkeen sävy on kevyt.
Tasaisesti kasvavilla sisennyksillä voi korostaa listamaisten
säkeiden järjestystä ja lisätä listan jokaisen kohdan painokkuutta. Jarkko Tontin (2020, 62) runo Minä olen laki (kuva 22) jatkuu säkeillä sinun
on minua / totteleminen / rakastaminen / vihaaminen, joista kolme viimeistä säettä on sisennetty eri linjoihin – aina hieman sisemmälle, kuin edellinen. Portaittainen sisennys korostaa luettelon järjestystä:
totteleminen on ensisijaista, sen jälkeen pitää myös rakastaa, ja lopulta on muistettava vihatakin. Eri linjoihin sisennetyt säkeet saavat myös enemmän tilaa ympärilleen, kuin jos ne olisivat samassa linjassa.
Jokaisen säkeen käsky on yksinkin tärkeä, ja tilaa antamalla niiden
painokkuus lisääntyy. Lyhyet säkeet ja luettelomaisuus usein nopeuttavat lukutahtia (Parkko 2011, 116), mutta eri sisennysten ansiosta jokaisen listan osan lukee omana tärkeänä osanaan.
kuvat 20 & 21:
Jarkko Tontti Lain laita 2020
20
3.5 SIVUN KONVENTION RIKKOMINEN
Tämän opinnäytetyön aineisto koostuu runokokoelmista, jotka on
julkaistu kirjoina. Kokoelmakirjan julkaiseminen onkin tavanomainen tapa julkaista runoutta. Kirjataiton konventiot ovat hioutuneet ja
vakiintuneet helpottamaan pitkien, useille sivuille jakautuvien, tekstien lukemista. Kirjan käyttöliittymä on niin vakiintunut, että tavanomaisen proosakirjan lukija ei yleensä edes huomaa, millaisia valintoja tekstin asettelussa on tehty.
Runokokoelmat kuitenkin koostuvat yleensä useista eri runoista, jotka on tehty itsenäisiksi teoksikseen. Yhden kokoelman runot saattavat liittyä toisiinsa yhteisen teeman kautta, mutta saman kokoelman runot voivat myös kertoa täysin eri asioista ja olla eri aikoina kirjoitettuja. (Parkko 2011, 146.) Runot ovat kokoelmien sivuilla yleensä myös selvästi erillään toisistaan: uusi runo alkaa usein uudelta sivulta, eli on harvinaista, että samalla sivulla olisi useampi runo (Parkko 2011, 121). Yksittäiset runot saavat siis paljon tilaa ympärilleen, mikä vahvistaa vaikutelmaa itsenäisistä teoksista. Runokirjasta voi siis valita lukea vain yhden runon kerrallaan, eli lukija saattaa usein aloittaa runokirjan lukemisen sen keskeltä. Vaikka kokoelma onkin tehty yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka järjestys on mietitty, ei järjestys kuitenkaan ole niin tärkeä sisällön omaksumisen kannalta kuin proosa
kirjassa. Runoilijan on siis myös helpompi venyttää kirjan ja lukemisen konventioita ja näin haastaa lukijaa.
Henriikka Tavin (2007) Esim. Esa kokoelmassa koko kirjan läpi kulkee proosamainen runo (kuvat 23–25), joka on sijoitettu aivan sivujen alalaitaan, muiden runojen oheen. Kullakin sivulla on vain yksi sivun reunasta reunaan ulottuva rivi ja sivunvaihto toimii säkeen ylityksenä.
Pitkin sivuja levittyvä runo on itsenäinen teoksensa, jonka
voi lukea alusta loppuun muista runoista välittämättä, mutta lukemisen
kuva 22:
Jarkko Tontti Minä olen laki 2020
voi aloittaa myös sen keskeltä, tai lukea vain yhden sivun pätkän.
Kun pitkästä runosta lukee vain pätkän kerrallaan, sen sisältö saa uusia merkityksiä, ja yksityiskohdat nousevat esiin vahvemmin, kuin jos runon lukee kerralla kokonaan.
Virpi Alasen (2012) kokoelma Ystävätär K (kuva 26) taas
koostuu useiden sivujen pituisista luvuista, mutta monen sivun ylälaitaan on sijoitettu lyhyempiä kursivoituja runosäkeitä. Kursivointi erottaa
ylälaidan säkeet erillisiksi luvun päärunosta. Sekä Alanen, että Tavi ovat jättäneet sivun laitojen runot merkitsemättä sisällysluetteloon, mikä luo niille toissijaisen aseman kokoelman muihin runoihin nähden.
Sivun laidassa kulkevat runot muodostavat ristiriidan myös yksittäisten sivujen sisällä (Nylund 2007). Kun runo esiintyy samoilla
sivuilla muiden runojen kanssa, sen pätkiä voi lukea myös kullakin sivulla olevan runon jatkeena. Lukija voi päättää lukea sivun laidan
runosäkeet varsinaisten runojen välissä ja halutessaan palata taas takaisin (Sämpi 2013). Runojen päällekkäisyys tarjoaa lukijalle mahdollisuuden vaihdella kirjan lukutapoja.
Tavin sivujen alareunan runossa on hyödynnetty myös tyhjää tilaa. Toisinaan yhden tai useamman peräkkäisen sivun alalaidan paikka on jätetty tyhjäksi, mikä luo pitkään ja nopeatempoiseen
runoon hengähdys tauon. Tauko saa lukijan pysähtymään runon kuviin, katselemaan ympärilleen ja havainnoimaan tilannetta, joka runossa on käynnissä. Sadokierski (2012) kuvailee kuinka Dave Eggerin (2009) romaanissa You Shall Know Our Velocity on jätetty – samaan tapaan kuin Tavin runossa – tyhjiä sivuja keskelle yhtenäistä tekstiä. Sadokierskin
mukaan sivujen kääntämisen aikana lukija pääsee kokemaan konkreet
tisesti saman tauon, jonka tekstin kertoja kokee kirjassa. (Sadokierski 2012.) Tyhjät sivut tekstin keskellä pysäyttävät lukijan havaitsemaan ja
saavat runon kuvan hahmottumaan selkeämmin.
kuvat 23–25:
Aukeamia Henriikka Tavin
kokoelmasta Esim. Esa, 2007
22
Tavin runo etenee vain horisontaalisessa suunnassa, sillä kaikki rivit kulkevat samassa tasossa sivujen läpi. Koska kullakin sivulla on vain sen leveyden verran tilaa, on sivuja käännettävä tiheään tahtiin ja näin lukija myös liikkuu runoa lukiessaan ja sivuja käännellessään. Tiuhaan kääntyvät sivut ja lukijalta vaadittu liike tuovat kiireen tuntua tekstiin – kuin lukiessa juoksisi pitkän matkan. Tähän toki vaikuttaa myös se,
että teksti itsessään sisältää paljon luetteloita, joten lyhyiden lauseiden muodostamia pitkiä virkkeitä on paljon. Laarni (2002) huomauttaa, että sivujen kääntäminen myös vaikeuttaa lukemista, sillä sivun käännön ajan lukijan on pidettävä mielessään, mitä edellisellä sivulla on lukenut.
Tämä kuormittaa työmuistia. Luetun ymmärtäminen heikkenee, kun kontekstia ei ole tarpeeksi. (Laarni 2002, 142.) Kun tekstiä on sivulla vähän kerrallaan, täytyy lukijan siis keskittyä enemmän. Horisontaalisen tilan käyttö ja levittyminen monelle sivulle korostavat runon lineaari
suutta ja näin tuovat siihen liikkeen ja kiireen tuntua.
Runon lukutahtia voi nopeuttaa myös saman sivun puitteissa.
Tavin (2012, 19) proosaruno suopursuja kankaalla (kuva 27) on asetettu niin kapeaan palstaan, että suurin osa riveistä loppuu tavutettuun
sanaan. Lyhyillä riveillä lukijan silmät siirtyvät nopeasti riviltä toiselle, ja tavutukset kiihdyttävät lukutahtia entisestään, sillä kesken sanaa ei voi pitää taukoa. Bringhurst (2012, 163) huomauttaa, että palstat, jotka ovat selvästi korkeampia kuin leveämpiä, kutsuvat yhtä jaksoiseen, tauottomaan lukemiseen. Korkea, pystymuotoinen tekstipalsta
korostaakin runon proosallisuutta, mutta palstan erityisen kapea muoto taas viittaa sanomalehtiin. Sanomalehtien kapeat ja pitkät palstat on tarkoitettu luettavaksi nopeasti ja helposti. Jos palsta olisi leveämpi, kehottaisi se lukijaa pysähtelemään ja pohdiskelemaan tekstin äärelle.
(Bringhurst 2012, 163.) Kapea ja tiuhaan tavutettu palsta aiheuttaa siis sen, että runon lukee nopeammin, kuin jos se olisi leveä ja tavuttamaton.
kuva 26: Aukeama Virpi Alasen kokoelmasta Ystävätär K, 2012
kuva 27:
Henriikka Tavi
suopursuja kankaalla 2012
3.6 MUODON LAINAAMINEN TOISELTA TEKSTILAJILTA
Runo voidaan asetella myös tiukasti jonkin toisen tekstilajin konventioi
den mukaan, eli runo voi lainata muotonsa toiselta tekstilajilta. Tällöin muoto vaikuttaa erityisen paljon runon tulkintaan, sillä se sitoo tekstin johonkin olemassa olevaan kontekstiin. Kun runo lainaa muotonsa joltain toiselta tekstilajilta, on tekstien välinen vuoropuhelu yksi runon merkittävimmistä ilmaisukeinoista. Seuraavaksi esitellään kolme
esimerkkiä runoista, jotka ovat lainanneet muotonsa joltain toiselta tekstilajilta.
Jarkko Tontin (2020) Lain laita kokoelma viittaa lakeihin jo nimensä puolesta. Monet kokoelman runoista onkin kirjoitettu
lakitekstien muotoon (kuva 28) tarkkoja kirjallisia ilmaisuja ja pykäliä myöten. Lakitekstin laatimiselle on tarkat säännöt, jotka vaikuttavat myös tekstin visuaaliseen muotoon.
Henriikka Tavin (2007, 45) runo Tehtävä 1. (kuva 29) on
muotoiltu koulutehtävän muotoon: säkeiden keskellä on tyhjiä kohtia, ja vinkit sanoihin tai ilmauksiin, joilla kohdat voisi täyttää. Runo
parodioi runouden kuluneita kliseitä, mutta sen kautta lukija pääsee
kokoelman kuluttamisen lisäksi myös osallistumaan sen sisältöön. Tavin vinkit viittaavat kliseisiin ilmaisuihin, mutta eri lukijoille tulee vinkeistä
eri sanat mieleen. Näin runon lukemisen ja tulkinnan subjektiivisuus korostuu, kun lukijan henkilökohtaiset valinnat korostuvat.
Marko Laihisen (2015, 21) runon minä (kuva 3o) typografia vaikuttaa päällipuolin konventionaaliselta: säkeistön ensimmäinen rivi tai säe on tasattu vasempaan reunaan, ja sen jälkeen tulevat säkeet on sisennetty. Muoto kuitenkin muistuttaa myös sanakirjaa. Ensimmäisen säkeen voi siis lukea käsitteenä ja seuraavat säkeet sen määritelmänä.
Runon tulkinta muuttuu, kun sitä ei lue perinteisenä runona, vaan otteena sanakirjasta.
kuva 28:
Jarkko Tontti Merilaki 2020
kuva 29:
Henriikka Tavi Tehtävä 1.
2007
kuva 30:
Marko Laihinen minä
2015
24
4. Produktio: typografiset keinot käytössä
Tässä luvussa kerrotaan produktiosta, joka on tehty osana tätä opinnäyte
työtä. Produktio koostuu neljästä tekstipohjaisesta posti kortista.
Produktion tekstien taitossa on hyödynnetty niitä typografisia keinoja, joita tutkimuksessa löydettiin runoja tarkastelemalla. Luvussa esitellään ensin produktion taustaa ja tavoitteita. Seuraavaksi kerrotaan teksti
materiaalista ja sen keräämisestä. Tämän jälkeen kuvaillaan taittoprosessia ja runojen typografisten keinojen hyödyntämistä käytännössä. Lopuksi esitellään produktion valmis tuotos, eli taitetut postikortit.
4.1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITE
Yksi tämän opinnäytetyön tavoitteista on ollut löytää uusia työkaluja tekstin taittamiseen ja siten tekstin tunnelman välittämiseen. Näitä keinoja etsittiin tarkastelemalla runojen typografiaa. Tavoitteena oli löytää runoista sellaisia typografisia keinoja, joita olisi mahdollista lainata myös muunlaisten tekstien taittamiseen. Jotta löydetyt
typografiset keinot pääsisivät myös käytäntöön, toteutettiin tutkimuksen oheen pienimuotoinen produktio. Produktiossa neljä lyhyttä tekstiä
taitettiin runojen typografisia keinoja hyödyntäen.
Fluxustaiteilijat tekivät event score kortteja ohjeiksi siitä, miten mikäkin teos tulisi toteuttaa. Korttien oli tarkoitus levitä mah
dollisimman laajalle ja synnyttää aina uusia versioita niiden kuvailemista performansseista. Kuten Pas (2019) luennollaan huomautti, performans
sien on mahdollista tapahtua jo siinä hetkessä, kun joku lukee kortin, ja mielessään näkee sen kuvaamat tapahtumat. Tämä opinnäytetyö on toteutettu vuosina 2020 ja 2021, kun koronaviruspandemia sulki ihmiset koteihinsa ja pakotti välttämään niin matkustelua kuin tapaamisia.
Tekstin ja etenkin typografian mahdollisuudet tunnelman välittäjinä
tuntuivat ajankohtaisilta. Tämä produktio pohtii seuraavia kysymyksiä:
Voisiko uuteen paikkaan matkustamisen sijaan lukea kuvauksen
kyseisestä paikasta? Tuntuisiko ystävän kirje läheisemmältä, jos tekstistä huokuisi vahvemmin tilanne, jossa kirje on laadittu?
Produktion tekstit eivät ole runoja. Vaikka tekstien taitossa on hyödynnetty runoista löytyneitä typografisia keinoja, eivät ne kuitenkaan tavoittele muita runouden piirteitä. Parkon (2011, 37–39) mukaan runo on sepitettä, eli se ei pyri kuvaamaan olemassa olevaa, vaan myös mahdollista. Produktion tekstit taas pyrkivät luomaan mahdollisimman vaikuttavan mielikuvan hetkestä, joka on aiemmin ollut olemassa. Myös monitulkintaisuus ja eikerronnallisuus ovat eräitä runouden ominaispiirteitä (Parkko 2011, 13–25), mutta produktion
tekstit ovat juuri kertomuksia ja kuvauksia. Tekstit pyrkivät välittämään tietyn ihmisen tulkinnan tietystä paikasta ja tilanteesta.
Produktion tekstit ovat kuvallisia viestejä. Tekstien on tarkoitus luoda kuvaillusta paikasta vaikuttava mielikuva, eli kuva lukijan
mieleen. Lukija siis vastaanottaa tekstimuotoisen kuvan tietystä paikasta.
Tekstin kuvallisuuden ja paikkasidonnaisuuden korostamiseksi tekstit muotoiltiin postikorttien muotoon. Kortissa on siis kuvan paikalla taitettu kuvaileva teksti ja kääntöpuolella paikka osoitteelle sekä tervehdys kyseisestä paikasta. Tunnetun sanonnan mukaan yksi kuva vastaa tuhatta sanaa. Kenties tarkkaan asetellut sanat voisivat kuitenkin välittää tunnelman kuvaa vaikuttavammin. Jos postikortin vastaan ottaja itse kuvittelee tilanteen mielessään, saattaa siihen eläytyminen
olla helpompaa. Kun tilanteeseen on eläytynyt, on myös helpompi kuvitella itsensä paikan päälle. Kenties tekstipostikortti voisi siis olla matkailun korvike.
Postikortti tekstin muotona on myös viittaus Fluxus taiteilijoiden event score kortteihin. Kortteja painettiin, jaettiin ja myytiin, jotta
kuva 31: Laatikollinen George Brechtin event score kortteja
26
taideteokset voisivat siirtyä niiden tekijöiltä eteenpäin myös muiden
käytettäväksi. Samaan tapaan tämän produktion postikortit voivat siirtää puhujien tilanteet eteenpäin myös muiden koettavaksi.
Tutkimuksesta oli rajattu pois kirjaintyypin valinta. Produktion tekstien kirjaintyyppi ei siis heijastele runojen typografiaa, vaan sen
valintaa ovat inspiroineet Fluxustaiteilijoiden event score kortit.
Kirjain tyypiksi valittiin OSP Foundryn (2011) suunnittelema Fluxisch Else (kuva 32), jonka muodot on lainattu painetuista Fluxus julkaisuista.
Julkaisuissa on alun perin käytetty Universkirjaintyyppiä, mutta halpa IBM composer kylmäladontakone, jota Fluxusryhmä käytti printtaamiseen, on muuttanut kirjasimen muotoja pyöreämmiksi ja epä tasaisemmiksi. (OSPfoundry 2011.) Produktion kirjaintyyppi Fluxisch Else on viittaus Fluxusliikkeeseen.
4.2 TAITETTAVA MATERIAALI
Teksti, jonka graafinen suunnittelija saa taitettavakseen, on yleensä jonkun muun kuin graafisen suunnittelijan itsensä kirjoittamaa. Kuten Rock (1996) toteaa, graafinen suunnittelija tulkitsee jonkun toisen
tekijän tuotosta ja muotoilee sen uudelleen. Jotta graafisen suunnitteli
jan rooli tekstin tulkitsijana toteutui myös tässä produktiossa, kerättiin tekstien sisältö ulkopuolisilta. Tämän avulla saatiin myös pidettyä
produktion pääpaino tekstin taittamisessa.
Produktion tekstien materiaali kerättiin äänitetyn puheen muodossa, koska siten saatiin mukaan myös mahdollisuus käyttää hyväksi puheen rytmiä, painoja, sävyä ja taukoja. Puhemateriaalia
kerättiin neljältä eri henkilöltä, joita kutsutaan tässä puhujiksi. Puhujille soitettiin puhelut, joissa jokaista pyydettiin ensin kertomaan, missä
he olivat sillä hetkellä. Seuraavaksi puhujia pyydettiin kuvailemaan eri aistien avulla, millaista kyseisessä paikassa on: mitä he näkevät, kuulevat,
kuva 32:
OSP Foundry Fluxisch Else 2011
haistavat, maistavat ja tuntevat sillä hetkellä. Puhelut äänitettiin ja litteroitiin. Lopuksi tekstiä karsittiin ja editoitiin. Suurin osa puhe
kielisistä ilmauksista muutettiin kirjakieliseen muotoon ja ihmisten nimet korvattiin sanoilla, jotka kuvaavat puhujan suhdetta mainittuun henkilöön.
Tavoitteena materiaalin keräämisessä oli saada eri äänien
kuvailuja tunnelmista. Parkko (2011, 27) selostaa, että runoilijalle tehokas keino on käyttää runossa monia eri aisteja. Havaitseminen nimittäin kiinnittää meidät ympäristöömme, ja useiden aistien havainnot voivat tuoda läsnäolon tuntua. (Parkko 2011, 27.) Vaikka produktion tekstit eivät pyrikään olemaan runoja, on kuitenkin mielekästä lainata
runouden keinoja tehostamaan tunnelman välittymistä. Moni
aistillisuuden avulla eri puhujien kuvailut erottuvat omina paikkoinaan ja tilanteinaan. Moniaistillisuus luo materiaaliin myös vaikuttavia
tunnelma kuvauksia, joita typografisilla valinnoilla voi korostaa.
4.3 TEKSTIN TAITTAMINEN
Tämä alaluku käsittelee produktion taittoprosessia. Jokaisessa posti
kortissa on oma tekstinsä, joten kunkin tekstin taittaminen esitellään omassa alaluvussaan. Kortit esitellään siinä järjestyksessä, missä ne myös taitettiin, eli ensimmäisenä toteutettu taittokokeilu Terveisiä Soulista!
on järjestyksessä ensimmäisenä. Taittoprosessia kuvataan kertomalla millaisia typografisia keinoja tekstin eri kohdissa on käytetty.
Kaikki kortit ovat saman muotoisia ja kokoisia. Poikkeuksen tekee Terveisiä Hakunilasta! kortti, jonka teksti oli huomattavasti pidempi kuin muiden korttien, joten se avautuu kuvapuolella kirjeeksi.
Postikortit ovat vaakamuotoisia. Muoto on viittaus maisema
postikortteihin ja korostaa tekstin kuvallisuutta. Tekstiä kokeiltiin taittaa myös pystymuotoiselle kortille. Pystymuoto helpotti tekstin
28
lukemista ja järjestyksen hahmottamista. Pystymuodossa teksti
kuitenkin muistutti vahvasti runoa, eikä kuvaa, joten muodoksi valittiin vaaka. Vaaka muodossa oli myös mahdollisuus asettaa tekstiä pidempiin riveihin. Kaikkien korttien kääntöpuolella on paikka osoitteelle ja
postimerkille, sekä tervehdys kyseisestä paikasta. Tervehdys toimii myös kunkin tekstin nimenä.
4.3.1 Terveisiä Soulista!
Terveisiä Soulista! tekstin taitossa korostettiin tekstin rytmin puhe
maisuutta. Puhemainen rytmi syntyy siitä, että teksti koostuu epä
säännöllisesti vaihtelevista lyhyistä ja pitkistä riveistä. Puheen rytmiä ilmennettiin sisennysten ja rivinvaihtojen avulla: pitkä sanaväli kertoo esimerkiksi puheen rytmin hidastumisesta ja rivinvaihto pienestä tauosta puheen virrassa. Esimerkiksi ensimmäisellä rivillä mä oon nyt täällä
tänään: [pitkä sisennys] tällaisella / kattoterassilla kahvilassa puhuja valitsee sanojaan ja pysähtyy pohtimaan kesken lauseen.
Rivinvaihdoilla ja sisennyksillä tekstin osia myös tuotiin lähemmäs tai eroteltiin kauemmas toisistaan. Tekstin osan sijainti sivulla kertoo siis sen yhteydestä muihin tekstin osiin. Esimerkiksi kuvailut viereisissä pöydissä istuvista henkilöistä sisennettiin alkamaan samasta linjasta. Viimeinen rivi aika ihanaa asetettiin hyvin lähelle kortin oikeaa reunaa, mikä korostaa sen erilaista sävyä muuhun
tekstiin verrattuna. Kyseessä on huokaus, joka summaa koko tilanteen tunnelman puhujan näkökulmasta.
Joitain yksittäisiä sanoja painotettiin jättämällä niiden ympärille valkoista tilaa. Esimerkiksi kohdassa ja tunnen kuinka / aurinko / vähän porottaa asetettiin sana aurinko erilleen muusta tekstimassasta, sillä
sen sanan puhuja lausuu kirkkaammalla äänellä, kuin muun kuvailun.
Kummassakin viereisten pöytien henkilöiden kuvailuissa sanan kolme
ympärille jätettiin tyhjää tilaa, ja ne on myös sisennettiin keskenään
samaan linjaan. Näin seurueiden kuvailujen samankaltaisuus, mikä myös huvitti itse puhujaa, korostuu.
4.3.2 Terveisiä Töölöstä!
Terveisiä Töölöstä! korttin neljä ensimmäistä riviä on asetettu alkamaan vasemmasta reunasta niin, että joka toinen rivi on sisennetty. Puhuja nimittäin lausui riviparit mä olen / kotona olohuoneessa ja täällä on / erittäin valoisaa peräkkäin ja samoilla äänenpainoilla. Yhdenmukainen muotoilu siis korostaa rivien yhdenmukaista rytmiä.
Seuraavalla rivillä puheen rytmi kuitenkin muuttuu yhtä
jaksoiseksi selostukseksi. Tässä kohdassa teksti asetettiin pitkiin riveihin, jotka kaikki tasattiin alkamaan siitä kohdasta, mihin rytmin muutosta edeltävä rivi erittäin valoisaa loppui, jotta lukeminen olisi yhtä nopeaa ja kevyttä kuin puhujan selostuksen sävy. Puheen rytmi on yhtä jaksoista, ja myös muita kohtia nopeampaa, myös kohdassa, jossa kerrotaan
haju havainnoista. Tätä korostettiin asettamalla hajuja kuvaileva nopea tempoinen osuus tasapalstaan.
Eri aistihavainnot, eli puhujan havaitsemisen eri näkökulmat, on eroteltu toisistaan. Näköaistimusten kuvailun jälkeen on jätetty tyhjä rivi, joka erottaa tuntoaistia kuvaavan tunnen pehmeät reidet rivin
omaksi huomiokseen. Tyhjää tilaa on jätetty myös hajujen kuvailun ja äänien kuvailun ympärille. Tyhjät tilat erottavat tekstin osia toisistaan, sekä luovat taukoja tekstin luomien kuvien tarkastelulle ja pohdiskelulle.
Lopussa kerrotaan, kuinka puhujan puolison jumppa pallosta kuuluu narisevaa ääntä. Tätä kuvatessaan puhuja hakee sanoja
jumppapallon päällä olemiselle: puoliso pyörii / istuu / tekee töitä. Nämä kolme vaihtoehtoa asetettiin kortille allekkain listaksi, josta lukija voi valita mielestään sopivimman vaihtoehdon. Toki puoliso tekee kaikkea
30
kolmea samaan aikaan, mutta koska puhuja itse ei aivan osannut päättää, mitä sanoa, vastuu tulkinnasta jää lukijalle.
4.3.3 Terveisiä Herttoniemestä!
Terveisiä Herttoniemestä! kortti alkaa paikan kuvailulla. Puhuja kertoo ensin olevansa ulkona ja sitten pihalla / kerrostalon pihalla / rapun
edessä. Paikan kuvaus tarkentuu yhä lähemmäs puhujaa, kuin käyttäisi kameran zoomtoimintoa. Paikan kuvauksen asteittaiset vaiheet on aseteltiin omille riveilleen, joiden oikeat reunat, eli loput, tasattiin
diagonaaliin linjaan. Vaikka kolmas rivi kerrostalon pihalla on pidempi, kuin viimeinen rivi rapun edessä, tulee rivien asetelmasta vaikutelma kolmiosta, joka levenee samalla kun teksti tuo lukijan lähemmäs puhujan sijaintia.
Myös seuraavalla rivillä puhuja tarkentaa sanojaan. Auringon kuvailu koostuu kahdesta osasta. Kuvailun osat asetettiin allekkaisille riveille, mikä rinnastaa rivit toisiinsa. Rivit myös sisennettiin samaan linjaan niin, että alustuksen on vähän sellainen ja kuvailujen ei ihan vielä matala / sellainen loppupäivän aurinko väliin jää tyhjää tilaa.
Tyhjä tila antaa mahdollisuuden hypätä alustuksesta suoraan asiaan.
Ensimmäinen kuvailurivi ei ihan vielä matala on nimittäin vain tarkentava huomio, jonka lukija voi halutessaan ohittaa.
Lähellä kortin keskikohtaa on aseteltu sana ihmisiä kahteen kertaan allekkain. Sanat kuuluvat puhujan pohdintaan siitä, että useiden ihmisten ilmaantuminen pihalle on merkki keväästä, mutta ne myös erottuvat omana kokonaisuutenaan, sillä ne luovat tiiviin suorakulmion keskeiselle paikalle kortissa. Kohta ihmisiä / ihmisiä aseteltiin omaksi silmän huomiota herättäväksi kokonaisuudekseen, jotta kohdan
ihmettelevä sävy korostuisi. Puhuja on selvästi tottunut olemaan ainoa ihminen ulkona pihalla, mutta kevään tullen muitakin on ilmaantunut.
Suurin osa riveistä on tasattu vasemmalle – joko kortin
vasempaan laitaan tai rivin omaan erityiseen linjaan. Rivit nurmikko on alkanut kasvaa / ei ole ihan niin harmaata / vähän tuulista tasattiin kuitenkin oikealle, eli rivien loput ovat samassa linjassa. Puhuja lausuu nämä kohdat toteamuksina, jotka loppuvat kuin seinään. Oikealle
tasaaminen korostaa rivin loppupäätä (Bringhurst 23–24). Rivien loput muodostavat siis tiukan pystylinjan ja täten luovat myös visuaalisen
seinän tekstin keskelle.
4.3.4 Terveisiä Hakunilasta!
Terveisiä Hakunilasta! kortin teksti oli huomattavasti muita tekstejä pidempi, joten se taitettiin pystymuotoiselle arkille. Kun arkin päädyt taitetaan keskelle, saadaan muiden postikorttien kokoinen kappale. Terveisiä Hakunilasta! on siis postikortti, jonka osoitepuoli on samanlainen kuin muillakin, mutta kuvapuolella on liepeet, joiden takaa avautuu pidempi teksti. Pystymuoto viittaa postikortin sijaan kirjeeseen, joten Terveisiä Hakunilasta! tekstin fyysisen muodon voi ajatella postikorttina, joka avautuu kirjeeksi.
Puhuja aloittaa kuvailun hitaasti ja empien, mutta sitten
kiihdyttää puheen tahtia selostaessaan sitä, kuinka hän päätyi istumaan lattialla. Siksi ensimmäisen rivin sanavälejä venytettiin todella pitkiksi ja seuraava rivi jätettiin tyhjäksi. Puheen kiihtyessä rivi ulottuu arkin reunasta reunaan ja seuraavat lyhyemmät rivit on asetettu tasapalstaan.
Puheen tahti kiihtyy myös myöhemmin kohdassa, jossa puhuja tunnustaa olevansa huonossa ryhdissä. Myös tämä osuus asetettiin pitkiin riveihin, jotka vyöryvät arkin reunalta toiselle. Huonosta ryhdistä
kertoessaan puhuja myös vaihtaa näkökulmaa. Teksti käsittelee ulko
puolisten asioiden havainnointia, jolloin puhuja on tarkkailijan ja
tulkitsijan roolissa, mutta ryhdistä puhuessaan hän kertoo myös omista
32
tunteistaan: hän hermostuu. Huonosta ryhdistä kertova kohta pitkine riveineen tekee tiukan viivan ja pysäyttää tekstikokonaisuuden muuten valuvan ulkomuodon.
Puhuja muuttaa äänensävyään, kun hän siirtyy näkö havaintojen kuvailusta tuntoaistin kuvailuun. Hän kertoo ensin päällään olevista housuista ja sitten villapaidasta. Vaatteiden tuntua kuvaileva osuus asetettiin arkin keskikohdan oikealle puolelle omaksi kokonaisuu
dekseen. Lukijan silmät siirtyvät arkin toiselle puolelle samalla kun aihe vaihtuu, eli samalla kun näkökulma siirtyy, siirtyvät myös silmät.
Paperilla tapahtuva siirtymä tukee sisällöllistä siirtymistä.
Terveisiä Hakunilasta! oli korteista viimeinen, joka taitettiin.
Runoista löytyneiden typografisten keinojen hyödyntäminen alkoi siis olla jo tuttua, joten kortin taitossa käytettiin myös keinoja, jotka oli todettu toimiviksi aiemmin taitetuissa postikorteissa. Terveisiä Herttoniemestä! kortissa nostettiin esiin kahteen kertaan lausuttu
sana ihminen asettamalla molemmat sanat allekkain. Terveisiä Hakunilasta! kortissa ei korostettu toistuvaa sanaa, vaan sanaparin
rytmiä: sanat puutuu ja uupuu asetettiin allekkain, sillä ne luovat yllättävän rytmisen muutoksen tekstiin. Terveisiä Soulista! kortissa taas sanan aurinko ympärille jätettiin tyhjää tilaa, jotta sen sävyero
muuhun tekstiin korostuisi. Myös Terveisiä Hakunilasta! kortin puhuja vaihtaa sävyä kohdassa tosi kauniisti paistaa / aurinko/ tuohon lähelle.
Puhuja pehmentää puheen sävyä sanan aurinko kohdalla, joten sen sanan ympärille jätettiin tyhjää tilaa. Myöhemmin myös sanan kaukaa ympärille jätettiin tyhjää tilaa, sillä puhuja lausuu sen painokkaasti.
4.4 VALMIIT POSTIKORTIT
Seuraavilla sivuilla esitellään produktion valmis tuotos, eli runojen
typografisia keinoja hyödyntäen taitetut tekstit postikorttien muodossa.
VALMIIT POSTIKORTIT
kuva 33:
Postikorttien osoitepuolet
kuva 34:
Postikorttien kuvapuolet
34
VALMIIT POSTIKORTIT Terveisiä Soulista!
kuvat 35 & 36: Valmis Terveisiä Soulista! kortti
VALMIIT POSTIKORTIT Terveisiä Töölöstä!
kuvat 37 & 38: Valmis Terveisiä Töölöstä! kortti
36
VALMIIT POSTIKORTIT Terveisiä Herttoniemestä!
kuvat 39 & 40: Valmis Terveisiä Herttoniemestä! kortti
VALMIIT POSTIKORTIT Terveisiä Hakunilasta!
kuvat 41–43: Valmis Terveisiä Hakunilasta!
kortti
38
5. Lopuksi
5.1 TULOKSET
Tässä kandidaatin opinnäytetyössä tavoitteena oli löytää uusia työkaluja tekstin taittamiseen. Näitä etsittiin tarkastelemalla 2000luvun
suomalaista runoutta ja analysoimalla runoissa tehtyjä typografisia valintoja. Aluksi perehdyttiin typografiaan käsitteenä. Sen jälkeen käsiteltiin typografian visuaalisuutta, sekä erityisesti runoudelle
ominaisia typografisia keinoja. Runojen typografisia keinoja tutkittiin myös analysoimalla typografisten valintojen merkitystä yksittäisten runojen tulkinnan kannalta. Seuraavaksi esiteltiin esimerkkejä
erilaisista typografisista keinoista, joita tutkituista runoista oli löydetty.
Tutkimuksen pohjalta toteutettiin produktio, joka koostui neljän
lyhyen kuvailevan tekstin taittamisesta. Tekstien taitossa hyödynnettiin runoista löytyneitä typografisia keinoja.
Tutkimuksessa löydettiin monia erilaisia tapoja käyttää
typografiaa runon ilmaisukeinona. Löydettyjä keinoja ovat: tekstipalstan tasaaminen, rivinvaihdot ja sisennykset, sivun konvention rikkominen, sekä muodon lainaaminen toiselta tekstilajilta. Runoja tarkasteltaessa havaittiin myös, että runoissa tehtyjä typografisia valintoja ei voi yleistää säännöiksi, sillä runot ovat ilmaisultaan niin yksilöllisiä. Runoja on myös mahdotonta analysoida yksiselitteisesti, sillä runous jopa pyrkii monimerkityksisyyteen ja monitulkintaisuuteen. Runojen typografiasta löytyi kuitenkin myös monia sellaisia keinoja, jotka ovat toistettavissa muissakin teksteissä.
Tutkimuksessa selvisi, millaisia vaikutuksia typografialla voi olla tekstin tulkinnalle. Runoissa typografiaa oli käytetty luomaan tekstille
kuva 44: Produktion tuotos: neljä postikorttia.
