Tutkimus ja seuranta ympäristöhallinnossa. Oulun vesistötutkimuspäivät 7.-8.4.1992

TUTKIMUS JA SEURANTA YMPÄRISTÖHALLINNOSSA

Oulun vesistötutkimuspäivät 7.-8.4.1992

Nro 380

TUTKIMUS JA SEURANTA YMPÄRISTÖHALLINNOSSA

Oulun vesistötutkimuspivt 7-8.4.1992

Vesi-

ja

ympäristöhallitus Helsinki 1992

Tekijät ovat vastuussa julkaisun sisällöstä, eikä siihen voida vedota vesi- ja ympäristöhallituksen virallisena kannanottona.

Julkaisua saa Oulun vesi- ja ympäristöpiiristä ISBN 951-47-5573-9

ISSN 0783-3288

Painopaikka: Vesi- ja ympäristöhallituksen monistamo Helsinki 1992

Julkaisija Julkaisun päivHmäilrä

Vesi- ja ympäristöhallitus 5.4.1992

Tekijä(t) (toimielimestä: nimi, puheenjohtaja, sihteeri)

Erkki Älasaarela (toim.)

Julkaisun nimi (myös ruotsinkielinen)

Tutkimus ja seuranta ympäristöhallinnossa, Oulun vesistötutkimuspäivät 7.-8.4.1992

(Forskning och övervakning inom miljöförvaltningen, temadagar kring vattendragsforskning i Uleåborg den 7. -8.4.1992)

Julkaisun laji Toimeksiantaja Toimielimen asettamispvm

Seminaarij ulkaisu

Julkaisun osat

Tiivistelmä

Julkaisu sisältää kahdeksansien Oulun vesistötutkimuspäivien esitelmät.

Seminaarin aiheena ovat ympäristöhallinnossa tehtävät seurannat, tutkimukset ja selvitykset sekä ympäristötieto ja sen hyväksikäyttö erityisesti alue- ja paikallishallinnossa.

Asiasanat (avainsanat)

ympäristönsuoj elu, ympäristöntutkimus, ympäristönseuranta, ympäristötieto, ympäristöyhteistyö

Muut tiedot

Sarjan nimi ja numero ISBN ISSN

Vesi- ja ympäristöhallituksen 951-47-5583-9 0783-3288 monistesarja nro 380

Kokonaissivumäärä Kieli Hinta Luottamuksellisuus

110 suomi julkinen

Jakaja Kustantaja

Oulun vesi- ja ympäristöpiiri Vesi- ja ympäristöhallitus puh. (981) 315 8300

ÄLKUSÄNÄT

Oulun yliopisto, vesi- ja ympäristöhallitus, Oulun läänin hallitus ja Valtion teknillinen tutkimuskeskus järjestävät yhdessa 7 ^- 8 4 1992 Oulun vesistotutkimuspaivat, joiden teemana oli TUTKIMUS JÄ SEURÄTÄ YMPÄRISTÖHÄLLINNOSSA.

Päivien aiheena ovat ympäristöhallinnossa tehtävät seuran nat, tutkimukset ja selvitykset seka ymparistotieto ja sen hyväksikäyttö erityisesti alue- ja paikallishallinnossa.

Vesistötutkimuspäivien toteuttamisesta vastaa

j

ärj estelytoi mikunta, jonka kokoonpano on seuraava:

Dosentti Erkki Älasaarela, Oulun vesi- ja ympäristöpiiri, puheenj ohtaj a

Professori Seppo Mustonen, vesi- ja ymparistohallitus

Toimistopallikko Hannu Laikari, vesi- ja ymparistohallitus Dosentti Kalevi Kuusela, Oulun yliopisto

Apulaisprofessori Esko Lakso, Oulun yliopisto MMT Urpo Myllymaa, Pohjois-Suomen vesioikeus

Johtaja Mauno Ronkkomaki, Oulun vesi- ja ymparistopiiri Koulutuspaallikko Paivi ^, Taydennyskoulutuskeskus

Professori Heikki ikivuori, Valtion teknillinen tutkimus keskus

Ylitarkastaja Eero Kaakinen, Oulun laaninhallitus Ylitarkastaja Paula Ala-aho, Oulun lääninhallitus

DI Anna Marttila, Oulun vesi- ja ympäristöpiiri, sihteeri Päivien johdannoksi ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen kertoo ympäristöhallinnon asemasta ja kehittämisnäkymistä.

Ympäristön seurannan osalta esitetään ympäristötutkimus 97- työryhmän erittelemiä linjauksia.

Puheenjohtajina toimivat professori Heikki Äikivuöri, toimistopäällikkö Esko Raatikainen, professori Paavo Havas, ylitarkastaja Eero Kaakinen, jaostopäällikkö Guy Söderman, johtaja Mauno Rönkkömäki ja johtaja Marketta Ähtainen.

Kaytannon jarjestelyt hoitaa Oulun yliopiston taydennyskou lutuskeskus suunnittelija Paivi Saaren ja kurssisihteeri Pirjo Jaukkurin johdollä. Lisäksi semnaarin valmisteluun ovat osallistuneet biologi Anneli Ylitolonen ja toimialasih teen Sinikka Karvonen Oulun vesi- ja ympäristöpiiristä.

Sivu Tiistai 7.4.1992 Sali L2

09.00 ^- 11.00 Ilmoittautuminen

Puheenjohtaja professori Heikki Aikivuori Valtion teknillinen tutkimuskeskus

11.00 ^- 10.45 AVAUS

Rehtori Juhani Oksman Oulun yliopisto

10.45 ^- 11.15 YMPÄRISTÖHÄLLINNON ASEMA JA KEHITTÄMIS NÄKYMÄT

Ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen 11.15 ^- 11.30 KESKUSTELU

11.30 ^- 12.45 Lounastauko

YMPÄRI STÖN SEURANTA

Puheenj ohtaj a toimistopäällikkö Esko Raatikainen

Oulun lääninhallitus

12.45 ^- 13.10 EKOLOGINEN TUTKIMUS JA SEURANTA

Dosentti Kari Laine 9

Oulun yliopisto

13.10 ^- 13.50 YMPÄRISTÖN SEURANTA JA SEN KEHITTÄMINEN

Erikoistutkija Ari Mäkelä 17

Vesi- ja ympäristöhallitus

Dosentti Erkki Alasaarela 23

Oulun vesi- ja ympäristöpiiri

13.50 - 14.10 YMPÄRISTÖN TILAN YHDENNETTY SEURANTA

FL Irina Bergström 27

Vesi- ja ympäristöhallitus 14.10 ^- 14.20 KESKUSTELU

14.20 ^- 14.50 Kahvitauko

Puheenjohtaja professori Paavo Havas Oulun yliopisto

14.50 ^- 15.10 ILMANLAADUN SEURANTA

Ympäristönsuojelupäällikkö Pekka Vuononvirta 33 Oulun kaupunki

15.10 ^- 15.30 TERRESTRISEN KÄSVILLISUUDEN SEURANNÄN KEHITTÄMINEN

FK Aira Kokko 35

Vesi- ja ympäristöhallitus

Sivu 15.30 ^- 15.50 SÄTELLIITTI- JA ILMÄKUVÄUSTEN MAHDOLLISUUDET

YMPÄRISTÖN SEURÄNNÄSSÄ JA INVENTOINNISSÄ

FT Risto Kuittinen 43

Geodeettinen tutkimuslaitos

15.50 ^- 16.10 SATELLIITTIEN KÄYTTÖ YMPÄRISTÖTIETOKESKUKSEN HÄNKKEI SSÄ

FK Yrjö Sucksdorff 49

Ympäristötietokeskus 16.10 ^- 16.30 KESKUSTELU

17.00 ^- 18.30 Iltatilaisuus

Keskiviikko 8.4.1992 Sali L2

YMPÄRISTÖTUTKIMUI(SET JA -SELVITYKSET

Puheenjohtaja ylitarkastaja Eero Kaakinen Oulun lääninhallitus

08.30 ^- 08.55 TIELAITOKSEN YMPÄRISTÖSELVITYKSET

FM Mervi Karhula 53

Tielaitos

08.55 ^- 09.20 KUNTIEN LUONTOINVENTOINNIT

FM Maarit Vainio 57

Ympäristöinstituutti

09.20 ^- 09.45 MAISEMÄSUUNNITTELU JA TAAJAMIEN KESTÄVÄ KEHITYS

Maisema-arkkitehti Jorma Panu 63 Vaasan kaupunki

09.45 ^- 10.00 KESKUSTELU 10.00 ^- 10.30 Kahvitauko

Sali KE 1139

RUOTSINKIELINEN SESSIO

Puheenjohtaja jaostopäällikkö Guy Söderman Ympäristötietokeskus

08.30 ^- 09.15 UTVECKLING OCH FÖRÄNDRING AV DEN SVENSKA MI LJÖ-ÖVERVAKNINGEN

Dr. Lars-Erik Liljelund Statens naturvårdsverk

09.15 ^- 09.45 MILJÖ-ÖVERVÄKNING, MILJÖMÄL OCH ÄTGÄRDs PROGRAM 1 VÄSTERNORRLANDS LÄN

Dir. Bengt Taflin 69

Länsstyrelsen. i Västernorrlands iän.

09.45 ^- 10.00 KESKUSTELU 10.00 ^- 10.30 Kahvitako

Sali L2

YMPÄRISTÖTIETO

Puheenjohtaja johtaja Mauno Rönkkömäki Oulun vesi- ja ympäristöpiiri

10.30 ^- 10.55 YMPÄRISTÖTIETO JA TILÄRAPORTIT

Jaostopäällikkö Guy Söderman 75

Ympäri stötietokeskus

10.55 ^- 11.20 MITÄ YMPÄRISTÖTIETOKESKUS TARJOAA KUNNILLE

FK Leena Nurmela 81

Ympäristötietokeskus

11.20 ^- 11.45 KUNNAN YMPÄRISTÖTIETOJÄRJESTELMÄ

FK Heikki Pakkala 89

KT-tietokeskus 11.45 ^- 12.00 KESKUSTELU 12.00 ^- 13.00 Lounastauko

13.00 ^- 15.45 MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN?

Puheenjohtaja johtaja Marketta Ahtiainen Pohjois-Karjalan vesi- ja ympäristöpiiri Keskustelu ympäristöhallinnon tutkimuksen ja seurannan nykytilasta, kehittämistarpeesta ja yhteistyöstä

Alustaja professori Seppo Mustonen 95 Vesi- ja ympäristöhallitus

Valmistellut puheenvuorot:

YMPÄRI STÖTI EDON TARVE

Ylitarkastaja Eero Kaakinen Oulun lääninhallitus

YMPÄRISTÖTIEDON KÄYTTÖ VESIOIKEUKSISSÄ

MMT Urpo Myllymaa 101

Pohj ois-Suomen vesioikeus

YMPÄRISTÖSELVITYSTEN TARPEET POHJOIS-SUOMESSA Fl Pirkko-Lima Elomaa

Ympäristöinstituutti

YLIOPISTON JA VIRANOMAISTEN YHTEISTYÖ TUTKI MUKSESSÄ JA SEURÄNNÄSSA

Professori Paavo Havas Oulun yliopisto

15.45 ^- 16.00 PÄÄTÖSSANÄT

Professori Seppo Mustonen Vesi- ja ympäristöhallitus

*

JO.

Kari Laine

EKOLOGINEN TUTKIMUS JA SEURANTA 1 JOHDANTO

Ympäristössä tapahtuvat muutokset ja niiden todentamistarve ovat synnyttäneet runsaasti erilaisia ympäristön tilan seurantaohjelmia. Suomessa keskeisimmät seu rantaohjelmat kohdistuvat mm. ilman laatuun, maaperää, terrestisiin ekosystee meihin, sisävesiln, Itämereen, ympäristömyrkkyihin, uhanalaislin lajeihin sekä maankäyttöön (National report to UNCED 1992). Näistä esimerkkinä mainitta koon ECE:n kanssa yhteistyössä toimiva Yhdennetty seuranta -ohjelma (Integra ted monitoring, IM). Useimmat näistä ohjelmista keskittyvät ympäristön fysilcaa listen tai kemiallisten suureiden mittaamiseen, mutta näiden myötä on voimakkaas ti lisääntymässä myös pitkäaikainen ekologinen/biologinen tutkimus, jonka merki tys ja arvostus on lisääntynyt.

Hyvin usein ympäristön muutosten tutkimuksessa on valittaen todettu vanhojen tausta-aineistojen puuttuminen tai tärkeiden havaintosaijojen harmillinen katkea minen juuri ennen merkittävää muutosta. John Magnuson (1990) onkin osuvasti todennut, että pitkäaikaisen (-kestoisen) tutkimuksen puute voi johtaa vakaviin virhepäätelmlin monissa ympäristön seurantatutkimuksissa. Saman on todennut Lilcens (1989) ansiokkaassa pitkäaikaisen tutkimuksen merkitystä pohtivassa kir jassaan. Osin tästä syystä on Suomessakin käyty eräissä tapauksissa merkittävää ja kärkevääldn keskustelua ympäristön muutoksen suunnasta tai yleensäkin muu

toksen olemassaolosta.

Tässä esityksessä pohditaan ekologisen tutkimuksen suhdetta ympäristön seuran taohjelmlin, pitkäkestoisen ekologisen tutkimuksen tarvetta, sille asetettavia vaa timuksia sekä tällaiseen tutkimukseen liittyviä ongelmia.

2 PITKÄKESTOISEN TUTKIMUKSEN TARVE JA MERKITYS

Useimpien ekologisten tutkimusten aikajänne ulottuu tunneista korkeintaan muu

tamaan vuoteen (ks. Magnuson 1990). Toisaalta paieoekoioginen tutkimus kattaa

satoja tai tuhansia vuosia. Näiden väliin jää katvealue, jonka pitkäkestoinen eko

logisen tutldmuksen tai seurantatutldmuksen yleensäkin tulisi kattaa. Tälle aikajän

teelle on ennustettu kohdistuvan monien merkittävien ympäristömuutosten vaiku

tukset. Näistä mainittakoon esim. ilmastomuutos, aurinkopilkkujaksot, ilman hii

lidioksipitoisuuden kohoaminen, Ei Nino -ilmiö, ympäristömyrkkyjen pitkäai

kaisvaikutukset, metsäpaiotja sukkessiot.

10

Näiden ilmiöiden muutosten tutkimuksesta puhuessaan Magnuson (1990) loi kä sitteen “näkymätön nykyisyys” (The invisible present), jonka mukaan ekologinen tutkimus sen

paremmin

kuin ympäristön seurantaohjelmatkaan eivät pysty nykyi sellään todentamaan hidasta ympäristön muutosta. Hänen mukaansa ensisijaisena syynä on pitkäkestoisen ekologisen perustutkimuksen vähäisyys ja sen heikkous.

Tätä on pidettävä todellisena ongelmana

varsinkin

kun useat alan tutkijat ovat esit täneet vaaran, että tämänkahaisessa tilanteessa ympäristön seuräntaohjelmien tu lokset saattavat aiheuttaa vakaviakin väärintulldntoja (Likens 1989, Magnuson 1990, $pellerberg 1991). Esimerkiksi kuvan 1 esittämästä aineistosta voidaan tehdä erilaisia johtopäätöksiä riippuen siitä,

minkä

jakson tai vuoden tulokset ote taan tarkasteluun.

Date ot birch Ieafing (petioles just visible)

9.7.

29.6. (E

11

19.6.

/ \ ^{I\ 1 \}

\/ ^{\. 1’}

^J

I\/

< A >

-B- \i

30.5.

E-C^-

1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990

Kuva 1. Tunturilcoivun lehtien puhkeamisajankohta Kilpisjärvellä vuosina 1973- 89. Jos käytettävissä olisi vain jokin jaksojen a,b,c

tai esim vuoden d tai e tulok

sista, johtaisi tämä erilaisiin johtopäätöksiin. Tällaisissa suuren vaihtelun omaa vissa ilmiöissä pitkäkestoisen tutkimuksen merkitys on suuri.

Luonnon

ekologinen monimutkaisuus vaatii normaalisti pitkäaikaista havainnoin

tia

ja tutkimusta, jotta^-

kuten Lilcens toteaa (1989) -“me

alamme ymmärtää sen, ja

mikä vielä merldttävämpää - jotta me kykenemme tekemään tärkeitä ja oikeita ky

symyksiä ekosysteemien toiminnasta ja muutoksen syistä”. Pitkäaikaisen tutki

muksen (seurantatutkimuksen) keskeinen merkitys on tietysti siinä, että me ym

märtäisimme

luonnon toiminnan, muutoksen syyt ja ennen

kaikkea pystyisimme

ennustamaan

muutoksia ja tunnistamaan uhkatekijöitä. Monet ympäristön

ilmiöt

ja muutokset ovat mm mommutkaisia, ettei nnta yksinkertaisesti pystyta ymmarta

mään ilman

vuosia tai vuosikymmeniä kestävää seurantatutiämusta.

Tämän

kaltainen tutkimus on myös merkittävä ja

usein ainut tapa havainnoida epä tavallinen tai mielenlciintoinen poikkeama normaalista. Erityisen merkittävää tie toutta seurantatutkimus antaa nimenomaan episodisista tai katastrofaalisista muu toksista (Kuva 2). Tämä ongelma oli erityisen hyvin esillä Tsemobylin onnetto muuden aikaan, jolloin tutkimus ei ollut täysin valmis vastaamaan katastrofm syn nyttämiin ongelmiin. Vastaavan esimerkin tarjoaa poikkeuksellisen kylmä talvi 1986-87, joka synnytti laajan keskustelun mm. metsävaurioiden syistä. Nämä esimerkit kertovat hyvin myös sen, että tällaisessa tutkimuksessa ei edes aina tie detä, mihin vastausta haetaan. Ja toisaalta emmehän me tiedä, mikä on tulevaisuu den ekologisessa ympäristötutkimuksessa tärkeää? Siten tulosten tausta-aineisto- luonnetta ei pidä väheksyä.

3 PITKÄKE$TOI$EN TUTKIMUKSEN KOHTEET

Yhdysvalloissa on perustettu laaja ns. LTER -tutkimusohjelma, jonka yhteydessä kartoitettlin varsin tarkkaan keskeiset ekologiset tutkimuskohteet (esim. Franldin ym. 1990), jotka ovat myös merkittäviä ympäristön tilan seurannan kannalta.

Yleistäen ne voidaan jakaa neljään ryhmään 1. Luonnon hitaat prosessit, 2. Har vinaiset tai episodiset ilmiöt, 3. Laajan vaihtelun omaavat prosessit ja 4. Moni mutkaiset ilmiöt

Constanf Cyclic

p p

4fv’c

t

)

Episodic

t

Directional

t

Catastrophic

Kuva 2. Ekologisten ilmiöiden muutostyyppejä, joiden todentamiseksi tarvitaan

pitkäaikaista ekolosista tutkimusta.

12

Luonnon hitaita prosesseja ovat mm. sukkessio, piUcä-ikäisten eliöiden populaa tiodynamilkka, useimpien sellcärankaisten ja korkeampien kasvien elinkierto, maaperän kehittyminen ja populaation geneettiset muutokset. Harvinaisista II miöistä mainittakoon erilaiset luonnossa esiintyvät häiriöt, kuten esimerkiksi met säpalot, poikkeukseiliset pakkasjaksot, kuivuusilmiöt ja erilaisten tautien huip puesiintymiset. Monilla ympäristömuuttujila on laaja vaihteluväli, joka vaatii pit käaikaista seurantaa, jotta sen todellinen luonne voidaan varmuudella todeta. Ii mastoteldjät yleensäkin ja eliöiden populaation

säätelyteltijät

ovat esimerkkejä mo nimutkaisista ekologisista ilmiöistä.

4 PITKÄKESTOISEN TUTKIMUKSEN ONGELMISTA

Pitkäkestoiseen tutkimukseen liittyy lukuisa

määrä

sekä

käytännön

järjestämiseen liittyviä että menetelmällisiä ongelmia, jotka valitettavasti ovat osin syynä tällaisen tutkimuksen vähäisyyteen. Seurantatutkimuksella on ongelmia pysyvän rahoituk sen kanssa ja usein siitä syystä sen on oltava suhteellisen

halpaa. Tähän

työhön on

hyvm

vaikea motivoida entyisesti nuona tutkijoita, koska se antaa hyvin hitaasti tuloksia ja yleensakm palautteen saanti tutkimuksesta on vaikeaa Toisaalta nykyi sm arvostetaan nopeasti tuloksia antavaa kokeellista ekologiaa, mika

vahentaa

en tisestään pitkäkestoisen tutkimuksen arvoa ja siten sen tekijöitä.

Pitkäkestoinen seurantatutlämus vaatii voimakkaan johdon ja hyvä ryhrnäorientaa tion. Ongelmaksi muodostuu myös jullcaisutapa. Usein seuranta-aineisto jullcais taan omissa sarjoissa tai monisteissaja siten on vaarana, että niiden pohjalta myö hemmin tehtäväksi aiotut merkittävät synteesit jäävät tekemättä. Vaarana tutki muksessa on myös, miten seurannan jatkuvuus taataan. Sen tuleekin olla voimak kaasti sidottuna laitokseen tai yksikkoon eika nnnkaan yksittaiseen tutkijaan

tai

tutkimusryhmään. Toisaalta tulee huolehtia siitä, että seurannan perustulokset ovat mahdollisimman laajasti tutkijoiden käytettävissä.

Oman lukunsa ongelmavyyhdissä muodostavat menetelmäiliset ongelmat. Fysi kaalisten ja kemiallisten suureiden mittaamista on pidettävä kohtuullisen yksinker taisena tai ainakin niissä on menetelmällisesti vähemmän öngelmia, mutta juuri biologisten/ekologisten suureiden mittaaminen tuo ongelmia. Tämä on tullut ilmi viime aikoina perustettaessa ekologisia seurantaohjelmia. Suomessahan tietääkse ni kehitetään mm. kasvillisuuden, maaperän mikrobiologian ja järvien ekosystee mien seurantamenetelmiä. Menetelmissä onkin juuri vähäisestä perustutldmustaus tasta johtuen runsaasti kehittämistä (ks. esim. $pellerberg 1991).

Eraana ongelmana on fflastolhsten testausten kayttomahdollisuudet, jotta muutos

voitaisiin luotettavasti osoittaa. Todettakoon tässä, että esim. Westoby (1989) kii

tisoi juuri

tällä

perusteella varsin voimakkaasti seurantatuildmuksia ja korosti ko keeffisen tutkimuksen merkitystä. Hänen mukaansa, jotta esim. luotettavan korre laafion osoittamiseen tarvittava riittävä toistojen määrä saavutettaislin, täytyisi seu rantaa jatkaa 50

^-

100 vuotta. Tästä aiheesta on viime vuosina

käyty

keskusteluita myös alan kotimaisissa lehdissä. Toisaalta tulee muistaa, että seurannassa käytet tävät useimmat mitattavat muuttujat eivät ole “tehokkaita”

eikä

spesffisiä siten, että niihin vaikuttaisi vain yksi ulkoinen muuttuja. Näistä kahdesta viime mainitusta seikasta johtuen, seurantatutldmuksen tulokset ovat ongelmallisia: ne kertovat hy vin harvoin, jos koskaan, yksiselitteisesti muutoksen syyn.

5 HYVÄN SEURANTATUTKIMUK$EN PIIRTEITÄ

Hyvää seurantatutkimusta on vaikea määrittää. On selvää, että kaikkea ei voi eikä tule seurata eikä seurantamtldmus saa olla itsetarkoitus. Tämän vuoksi on tärkeää, että pyritään

^-

niin ongelmallista kuin se onkin

^-

määrittämään keskeiset ns. avain- tekijät, joihin tulee keskittyä. Tieteelliset ongelmat ja kohteet tulisi olla selvästi määritettyinä. Näiden määrittämisessä tulisi huomioida niiden merkitys perustut kimukselle, hallinnolle, rahoittajille ja yleensäkin yhteiskunnalle.

Useissa maissa, kuten Suomessakin, ongelmana on, että seurannassa esiintyy päällekkäisyyttä eikä tiedetä toisten seurantaohjelmasta. Yhteistyön ja koordinoin nin tarve on ilmeinen.

Vasta

viime aikoina on Suomessakin ryhdytty kartoittamaan erilaisten seurantaohjelmien olemassaoloa (esim. LUMO-ohjelma).

Esimerkkinä

eräästä

seurantaohjelmastaja sen takana olevasta tuildmusideologias ta voidaan mainita Kilpisjärven biologisen aseman tutkimusohjelma (Kuva 3).

Aseman toimesta on suoritettu monia varsin laajalti tunnettuja seurantatutldmuksia jo vuodesta 1946 lähtien. Seurantaohjelmaan on lisätty vuosien myötä resurssien sallimissa puitteissa uusia muuttujia, jotka edustavat ekosysteemin eri osia. $eu rannan tulokset antavat viitteitä poikkeuksellisista tapahtumista ja synnyttävät hy poteeseja ja tutldmusideoita, joita pyritään testaamaan erillisilä koejärjestelyillä.

Kokeelliset osat yhdessä seurantatutkimusten kanssa lisäävät tutkimusten tehoa ja avaavat aivan uusia näkymiä. Seuranta hyödyttää myös fysiologista tutkimusta.

Pitkäkestoistaja seurantatutldmusta tekevien tahojen tulisildn lisätä yhteistyötä pe rustutldmusta tekevien ja teoreettista taustaa hallitsevien tahojen kanssa. Esimer kiksi monipuolisia yhdennetyn seurannan koealojen yhteyteen tulisi saada mah dollisimman laaja-alaisesti myös perustutkimusta, jotta ne olisivat

tehokkaita.

Nämä ja seurantatutkimus yleensäkin tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden eri

tut

kimusyksiköiden hedelmälliselle ja paljon kaivatulle yhteistyölle.

Tämän kaltaisessa tutkimuksessa on vaarana, että seurantatulokset jäävät suppean joukon tietoon. Yhteistyö on välttämätöntä jo senkin takia, että, kuten aikaisem

min todettiin, seurantatutldmus kertoo hyvin harvoin

^-

jos koskaan

^-

yksiselittei sesti muutoksen aiheuttajan. Siten se vaatii rinnalle hyvin suunniteltua kokeellista tutkimusta, jossa muutos ja sen syy-seuraus -ilmiöt testataan. Vain näin voidaan saada luotettavaa tietoa ympäristön muutoksista ja niiden syistä.

KIRJALLISUUS

Franldin, J.F., Biedsoe, C.S. & Callahan, 1.1. 1990. Conibudons of the long-terrn ecologi cal research program.

^-

Bio$cience 40: 509-523.

Lilcens, G.E. 1989. Long-terrn studies in ecology: Äpproaches and altemafives. Springer-Ver iag, New Vork.

14

LONG-TERM FOLLOW-UP STUDIES

/

[964 CUMÄTE

/ PLAN.T and

1972

son.

CHEMISTRY VEGETATION

t972 •

—J\J\j-\]

(Plant dynamics)

*structure

*biornass

‘population ecology

*seedproduction

194L,JV\J\J\J’\J

MICROTINES

1970^—- PREDATORS

BIRDS

1950 ^.•. *poputation ecotogy EWPOTHESES

tIDEAS”

EXPERIMENTAL

&STUDIES

maripuIations

testing

L

4

ECO-Pi{YS1OLOGiCAL

STUNES (ptananimaIs)

ttENVIRONMENTAL”

STUDIES

rw!rginal populations

Kuva 3. Kilpisjäiven biologisen aseman seurantatutkimusten “tutldmusideologia”

Magnuson, 1.1. 1990. Long-term ecological research and the invisible present.

^-

Bioscience 40: 495-501.

National report to UNCED 1992. 1991. United Nations Conference on environment and deve lopment.

^-

Publication ofMinistry for Foreign Mfairs 13: 1-137.

$pellerberg, I.F. 1991. Monitoring ecological change. Cambridge University Press.

Westoby, M. 1989. Long-term ecological research in Australia, with some remarks on the ob jeetives of long-terrn research.

^-

In: Long-term ecological research: a giobal pers

peetive, Deutsches nationalkomitee, MAB-mitteilungen 31, 356-380.

Ari Mke1

YMPXRISTÖN SEURANTA JA SEN KEHITTÄMINEN

LXHTÖTILÄNNE

Vesivarojen määräseurantaa on organisoidusti to teutettu vuodesta 1908 ja vesien tilaseurantaa vuodesta 1962 alkaen. Nykyinen vesiympäristön seu rantajärjestelmä muodostuu kolmesta päälohkosta, jotka ovat:

1. Vesi- ja ympäristöhallituksen koordinoimat valta kunnalliset seurannat

- ympäristön yhdennetty seuranta (2 ohjelmanimi kettä)

- hydrologinen seuranta ja hydrologiset mittaukset pohjavesi mukaanlukien (9 ohjelmanimikettä)

- vesien tila ja veden laadun seuranta (11 ohjel manimikettä

- ilmaperäisen kuormituksen seuranta (1 ohjel manimike

- haitallisten aineiden seuranta (3 ohjelmanimiket tä)

- rekisterit ja tietovarastot (10 hanketta)

2. Vesi- ja ympäristöpiirien alueelliset seurannat

3. Säädösten nojalla määrättävät velvoitetarkkailut

- n. 1200 vesistövelvoitetarkkailuohjelmaa

- n.200 kalastotarkkailuohjelmaa

Valtakunnalliset seurannat ja velvoitetarkkailut ovat tarkasti ohjelmoituja ja niissä sama ohjelma toistetaan usein muuttumattomana pitkiäkin ajanjak soj a. Valatakunnallisten seurantaohj elmien tarkistus tehdään nykyisin joka toinen vuosi. Alueelliset, paikallisten vesi- ja ympäristöpiirien toteuttamat, valtakunnallista ohjelmaa täydentävät seurannat sen sijaan ovat ohjelmistoltaan monimuotoisia ja vaihte levia. Osa niistä noudattaa täysin valtakunnallisten seurantojen ajallista ja sisällöllistäkin ohjelmaa, mutta osa toteutetaan vaihtelevin sisällöin ja

havaintotiheyksin. Näiden lisäksi osa on luonteel taan jo lähempänä kertaluonteisia selvityksiä, joille mahdollisesti ajatellaan toistoa pitkähkön aikavälin jälkeen. Yhteistä edellä esitetyille

seurantajärjestelmän kolmelle osalohkolle on kuiten kin se, että niiden sisältö ja keskinäinen yhteenso vittaminen on kokonaisuudessaan vesi- ja ympäristö hallinnon ohjattavissa poisluettuna kalastotarkkai

lut (1). ^-

18

Vesiympäristön seurannan lisäksi myös maaympäristön ekologiseen seurantaan on viimeaikoina kiinnitetty kasvavaa huomiota. Tämä yhdessä sen kanssa, että toiminta- ja taloussuunnitelmakauden 1994-1996 tulostavoitteiden valmistelussa sekä terrestrinen seuranta että ympäristön seurannan yleinen kehittä minen ja yhteensovittaminen ovat ministeriön tulos- tavoitteena yhtenä asiakokonaisuutena, puhuu sen tahtosuunnan puolesta, etta kuluvan vuosikymmenen aikana pyritään saamaan väkevä ote siinä, että ympäristöä seurattaisiin hallittuna kokonaisuutena.

2 TAVOITTEET

Seurannan pääajatuksena on, että pystytään iden tifioimaan ne biosfaarin uhka- ja vahinkotekijät, joiden vahinkovaikutusten torjumiseksi ja rajoitta miseksi ympäristönsuojelutoimet on suunnattava.

Seurantajärjestelmän yleiset kehittämislinjat voi daan määritellä seuraavasti:

- a. Seurantajärjesteimän tuloksiin nojaavan päätök senteon vaatimusten ja kehitystarpeiden huomioonotto seurannan toteutuksessa (Vesituomioistuinkasit telyt, ympäristölupa- ja YyA -menettelyt)

- b. Maamme ympäristön tilan seuranta ja arviointi pitkäjänteisesti ja toimien monitieteisesti eri lohkoilla siten, että on edellytykset ekologisen kokonaiskäsityksen muodostamiseksi sekä vesi- ja ympäristöhallinnon itsensä että muiden laitosten tuottamien tietojen pohjalta. (Huomattavaa on, että suuri osa ymparistotiedon keruusta on muiden hallin nonalojen kuin vesi- ja ympäristöhallinnon vastuul la, n.1O eri ministeriötä.).

- c. Aiheuttamisperiaatteen soveltaminen koskemaan kaikkea biosfaarin kuntoa rappeuttavaa toimintaa

(esim. hajakuormitusta aiheuttavien toimintojen

liittäminen osallistumaan seurantoj en kustannuksiin)

- d. Edellä mainittujen kansallisten tarpeiden lisäksi yliteensovittamis- ja vertailukelpoisen

tiedon tuottaminen lähialueyhteistyön ja kansainvä lisen yhteisön tarpeisiin.

3. KEINOT JA TOIMINTA

Tavoitteiden ja tulosten varmistamiseksi tarvitaan strategia Mika on seurantatoiminnan paastrategia ? Milla piirteilla päastrategiaa 90 -luvulla pyritaan kehittämään ?

Seurantatoiminnan tärkein ulottuvuus on aika. Selvää on, että avaintekijöitä ovat sitkeys toiminnassa eli pitkäj änteisyys, asioiden yhdentäminen, moniselit teisyyden sietäminen ja uskallus asettaa todellisia

19

painopisteitä. Mitä nämä voivat merkitä keinoina ja toimintana 7

Todettakoon heti, ettei seuraavassa esitettävien toiminta- ja keinoajatusten joukossa ole yhtäkään sellaista, jonka itua ei jo nyt olisi olemassa tai jota jo aikaisemmin ei olisi esitetty tai toteutet tukin. Kysymys onkin lähinnä siitä, mitä ajatus- ja toimintaituja saadaan edistettyä yleisiksi toiminta periaatteiksi ja millä nopeudella edistystä syntyy.

Edellä mainitun kohdan 2 a. toteuttamiseksi maa tulisi jakaa seurannan kannalta tarkoituksenmukai siksi luonnonmaantieteellisiksi seuranta-alueiksi

(n. 120 aluetta, liite 1) ja vahvistaa alueet käy tännön seurantatoiminnan lähtökohdiksi. Tämäntapais ta toimintaitua on eräillä alueilla vapaaehtoispoh jalta lähtevänä “yhteistarkkailuna” toteutettukin.

Seurantoj en kehitystarkoituksessa tätä edistettäi sun ja vahvistettaisiin ja yhdentämistavoite ulo tettaisiin koskemaan myös terrestristä seurantaa.

Seuranta- ja päätöksentekojärjestelmän keskinäinen vuorosuhde kullakin seuranta-alueella toimisi pel kistetysti kuvassa 1 esitetyllä periaatteella, jossa

j

atkuvasti lisää venyttävästä toimintaperiaatteesta (Ä) silrryttäisiin selvemmin painopisteitä asetta- vaan (B). Tämä ilmenisi ns. perusseurannan (6v.)

jä

seurannan intensiivijaksojen (3v.) jatkuvana vuorot teluna sovitettuna tärkeimpien päästölupien ajankoh daltaan yhtenäiseen käsittelyyn.

KUSTANNUKSET

mk

1 6

vb 3 v.

(

o (3 o o o 0 _{o o}

^{‘• --}

-,

A II B

AIKA

Q =Lupaprosessi

Kuva 1. Nykyinen (Ä) ja tavoitteena oleva (B) seu rantaperiaate ja ajallinen kustannusprofiili kulla kin seuranta-alueella.

20

Pääasioina kohdan 2 a. kehityksessä olisivat seuraa vat:

- vahvistettavat seuranta-alueet olisivat luonnonta louden, elinkeinoelämän sijoittumisen ja sen ympä ristövaikutusten kannalta mielekkäitä aluekokonai suuksia

- eniten ymparistoon haitallisesti vaikuttavien elinkeinoharjoittajien lupien ja etenkin lupauusin tojen kasittely pyrkisi olemaan ajankohdallisesti yhtenäinen harkintaprosessi. Luvat olisivat voimassa kerrallaan n.lO v.

- perusseurannan lisaksi olisi seurannan intensiivi jaksoja (3v mittauksia, lv tietoanalyysia) ajalli sesti ennen lupien yhtenäistä harkintaprosessia, jolloin seurannan sisältöä painotettaisiin asioihin, jotka kunakin ajankohtana vastaisivat ympäristön suoj aamisen päälinj oj a.

Kohdassa 2 b esitetty jatkuvuuden ja pitkajantei syyden vaatimus toteutettaisiin kiertävällä peri aatteella siten, että kullakin seuranta-alueella 3 vuoden intensiivijaksoa seuraisi 6 vuoden perus seurantajakso ja jalleen uusi 3 vuoden intensiivi jakso jne Perusseuranta olisi tavoitteeltaan ai kasarjalähtökohtainen ja sisällöltään sellainen, että intensiivij aksoj en ohjelmat kyettäisiin laati maan asioiltaan ja sisälloltaan osuviksi Perus- seurantaa olisi myos eri tiedontuottajatahojen

tietojen keraaminen tietokantoihin yhtenaisen tieto- analyysin tekemisen tarkoituksessa (ympäristötieto järjestelmä, paikkatietojen yhteiskäyttö). Intensii vijaksojen jälkeisessä analyysivaiheessa pyrkimys olisi alueen ekologisen kokonaiskasityksen muodosta miseen.

Valtakunnallisen kattavuuden vaatimus täytettäisiin niin, että kolmasosa maan seuranta-alueista olisi kullakin hetkellä intensiivivaiheessaan. Seuranta- alueiden lukumäärä voisi olla yhteensä n.120.

Kohdan 2 c. tavoitetta voitaisiin toteuttaa osin rahastomallilla, joka olisi myös eräs keinoista aikaansaada perusseurannan ja intensiivij aksoj en todellista vuorottelua valtakunnan seuranta-alueilla siten, että ekologista kokonaiskäsitystä tavoittele va analyysi voitaisiin tehdä.

Kohdan 2 d. tavoitteet toteutetaan lähinnä käyt toonottamalla toiminnan asianmukaisuuden varmistavia laatujärjestelmiä ja kiinnittämällä huomiota stan dardointiin ja toiminnan laatuun myös seurantata voitteiden asettelussa, näytteenotossa, tietojen varastoinnissa ja tulosten kasittelyssa (mm julki

sen valvonnan alainen tutkimustoiminta) Tahan saakka standardoinnin ja laatutyön painopiste on ollut lähinnä laboratoriotasolla ja jonkin verran yritystä on ollut myös tietojen varastoinnin puolel la.

TÄRKÄSTELU

Ajallemme on tyypillistä lyhytjännitteisyys. Sellai nen toiminta, kuten seurantatoiminta, jossa työtu lokset kypsyvät hitaasti, on eräällä tavalla ajan henkeen sinänsä vaikeasti asettuva. Kuitenkin paino- pisteitä asettamalla ja tietoanalyysejä tekemällä

seurantatoiminta voisi elää tuoreena ajassa. Huomat tavaa on, että ympäristön suojelutoimien todellisia tuloksia voidaan osoittaa saavutetun vain, jos

niistä on näyttöä. Toisaalta yhteiskunta odottaa myös ennakoivia näyttöjä ja kriittisen tarkastelun kestäviä arviointeja mahdollisista ympäristöuhkista pystyäkseen käsittelemään asiaa päätöksentekoelimis sään. Nämä yhdessä luonnollisesti edellyttävät

asianmukaisesti toimivan seurantaj ärj estelmän ole massaoloa.

Keskeisenä piirteenä seurantaj ärj estelmän lähiajan kehittämiselle tulisi olla se, että seurantaverkot (seuranta-alueet) ja toiminta niissä lähtee pelkis tetymmin ajatuksesta, että päämääränä on ympäristöön kohdistuvan päätöksentekoj ärj estelmän tiedollinen tukeminen. Tämän vuoksi panostaminen tekemisen laatuun on myös avaintekijä. Tällä ei tarkoiteta pelkästään esim. laboratoriotyön laadun kohottamista ns. akkreditoidulla laatujärjestelmällä, joka on vast’ikään noussut esiin, vaan myös sitä, että

laatutyö koskee koko seurannan osatoimintojen ket jua. Ketju muodostuu:

- tavoitteiden ja tietotarpeiden määrittelystä

- havaintoverkon (seuranta-alueiden) määrittelystä

- operatiivisista työtehtävistä (näytteiden keruu, laboratoriomääritykset, tietojen varastointi)

- kumpuavasta informaatiosta (mm. valvontatulosten tulkinta, tila- ja vaikutussuhdeanalyysit)

- informaation hyödyntämisestä päätöksentekoj ärj es telmässä (mm. lupaharkintaprosessit, ympäristön käytön, hoidon ja suojelun suunnitteleminen).

Pyrkimyksenä on siis tiedon tärkeimmän ominaisuuden, totuuäellisuuden, riittävä varmistaminen.

Seurantaj ärj estelmän asianmukaista toimivuutta voidaan tarkastella useallakin kriteerillä. Ehkä yksi tärkeimmistä käytännön kriteereistä on nyt se

“Onko seurantatuloksia ja -löydöksiä raportoitu riittävästi ^?“. “Ovatko seurantatulokset viitoitta neet ympäristön käytön, hoidon ja suojelun suunnit telua eli onko tuloksista ollut hyötyä ^?“ Tarkaste lijasta riippuen vastaus on kyllä, ehkä tai ei.

Tällä hetkellä kiinnitetään erityistä huomiota raportoinnin teliostamiseen, jotta ympäristön tila olisi seurantatulosten nojalla perusteellisemmin arvioitu.

Viitteet:

(1) Heinonen, P. Vesivarojen seurannat; veden laatu ja vesistöjen tila. Tulosseminaari 5.11.1991. Hel sinki.

22

LiLt e 1

YMPÄRISTÖN SEURANTA JA SEN KEHITTÄMINEN -ALUEPROJEKTIN ESITTELY

1. JOHDANTO

Ympäristön tilan seurannalla tarkoitetaan fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten muuttujien jatkuvaa tai tois tuvaa tutkimista, jotta saataisiin vertailukelpoisia tu loksia ihmisen toiminnan luonnolle aiheuttamien haital listen muutosten toteamiseksi (Sisula & Ruuhijärvi 1983).

Ympäristön seurantaa toteutetaan monessa tasossa ja mit takaavassa. Kunnilla on lakiin perustuva velvoite seurata ympäristön tilaa. Äluehallinnon ympäristöviranomaiset antavat asiantuntija-apua kunnille, toteuttavat omia seu rantojaan ja osuuttaan valtakunnallisista seurannoista.

Valtakunnallisilla seurannoilla on yhteys kansainvälisiin seurantaohj elmiin.

Seurannan tavoitteet laajenevat siirryttäessä paikallis tasolta laajoihin ohjelmiin. Lähtökohtana kaikilla tasoilla on ylläesitetyssä määritelmässä esitetty tavoite ja mottona ajatus: “Ajattele globaalisesti, toimi paikallisesti”.

Ympäristöviranomaisten toiminnan tärkeänä lähtökohtana eri tasoilla on tieto ympäristön tilasta. Ympäristön seuranta on yksi kestävän kehityksen kuudesta strategiasta.

2. ALUEPROJEKTI

Alueelliset erot aiheuttavat ympäristön seurantaohjelmiin painotuseroja. Tämän vuoksi alueellisia seurantoja ei voida panna “samaan muottiin”. Valtakunnallinen seurantojen kehittämistyö tarvitsee tuekseen alueellisia kehittämispro jekteja.

Oulun vesi- ja ympäristöpiiri on vuonna 1991 aloittanut omalla alueellaan ympäristön seurannan kehittämistyön.

Tarkoituksena on laatia nykyisten erillisten seuranta-ja tarkkailuohjelmien sijaan yhtenäinen vesien ja muun ympä ristön tilan tarkkailujärjestelmä. Työ muodostaa samalla valtakunnallisen esimerkkitapauksen (ALUE-projekti). Vas taava kehittämistyö on meneillään Kymen vesi- ja ympäristö- piirissä.

Kehittämistyö

j

akaantuu kolmeen osa-alueeseen:

-ympäristön tilaraportin laadinta

-koillisen Perämeren tarkkailujen ja seurantojen yhdistäminen ja kehittäminen

-sisävesistöjen ja ympäristön seurantajärjestelmän kehittäminen

Kehittämistyö tehdään laajan yhteistyön

pohjalta. Osa

tarvittavasta rahoituksesta saadaan keventämällä tarkkai luja tilapäisesti.

24

3^. YMPiRISTÖN TILARAPORTIN LÄADINTA

Ympäristötietokeskus on käynnistänyt a1uee11isten ymp.ä riston tilaraporttien teon yhteistyossa aluehallinnon vi- ranomaisten kanssa Ensimmaiseen ryhmaan (kolme aluetta v 1992-1993) on valittu Oulun laani

Ympäristön tilaraportti muodostaa luonnollisen lähtököhdan seurantojen kehittmiseile. Laajan yhteistyön pohjalta tehtävä työ kokoaa yhteen tahot., jotka toteuttavat seuran- toja ja tahot, jotka tarvitsevat tietoa ympariston tilasta Ympariston tilaraportin laadinnan yhteydessa punnitaan nykyisten tarkkailujen ja seurantojen antamat tulokset ja osoitetaan tiedossa olevat aukot Tietoa voidaan kayttaa hyväksi ympäristön seurannan kehittämistyöss.

4 KOILLISEN PERAMEREN TÄRKKAILUJEN JA SEURANTOJEN YHDISTAMINEN JA KEHITTAMINEN

Koillisen Perämeren tarkkailu hoidetaan 21 erillisen oh jelman puitteissa. Vastaavaa seurantaa ei tehdä Ruotsin puolella Vuosina 1987-1990 toteutetussa Perameriprojek tissa todettiin nykyisen seurannan panos/hyoty-suhde varsin huonoksi Projektin yhteydessa laadittiin seurannan kehit tamisperiaatteet Periaatteet esiteltiin Oulun vesistotut kimuspaivilla vuonna 1991 (Vesi- ja ymparistohallituksen monistesarja nro 295).

Koillisen Perämeren seurantojen ja tarkkailujen kehittä misen tavoitteena on laatia alueelle yhteistarkkailuoh jelma, jonka tuloksena on

-luotettava kuva veden laadun ajallisista vaihteluista -luotettava kuva veden laadun alueellisesta jakautumasta -hyva aineisto mallisovelluksia ja seurantaa tukevaa ATK pohjaista jarjestelmaa varten

Edellämainittuja periaatteita sovelletaan vuonna 1992 käy tantoon nykyisten ohjelmien puitteissa Seurannoista laadi taan koillisen Perämeren yhteistarkkailuraportti, jossa yhdistetaan tarkkailut ja viranomaisseurannat

Vuonna 1993 optimoidaan seurantapisteverkko ja havaintoti heys. Vuosina 1994-1995 laaditaan kolmiulotteiseen malliin pohjautuva velvoitetarkkailua tukeva järjestelmä, jota voidaan käyttää yhteistarkkailun apuna ja tulosten havain nollistaj ana.

Vuonna 1996 pyritaan siirtymaan uuden ohjelman mukaiseen jarjestelmaan, jossa seurannat ja tarkkailut on yhdistetty yhteistarkkailuksi Kehittamistyo toteutetaan yhteistyossa Oulun ja Lapin vesi- ja ymparistopiirien seka vesi- ja ymparistohallituksen kanssa

5. SISÄVESISTÖJEN JA YMPÄRISTÖN SEURANNAN KEHITTÄMINEN

Vuonna 1992 arvioidaan lijoen vesistöalueen nykyisen tark kailun tuloksellisuus, laaditaan uusi tarkkailuohjelma sekä kehitetään alustava ympäristön seurantajärjestelmä. Järjes telmä yhdistää tarkkailut ja viranomaisseurannan sekä laajentaa seurannan vesistä muuhun ympäristöön.

Vuosina 1993-1994 tehdään em. tarkastelu muille vesistö alueille. Tuloksia käytetään hyväksi ympäristön tilara portissa. Työn perusteella laaditaan alustava seuranta- järjestelmä, jonka pohjalta käynnistetään neuvottelut alue- ja paikallishallinnon viranomaisten, tutkimuslaitosten ja tarkkailuveivollisten kanssa ohjelman edelleen kehittämi seksi ja käyttöönottamiseksi.

Vuosina 1994 ^- 1995 kehitetään veden laadun seurantaa tukeva malli tärkeimmille jokivesistöille. Pohjana käyte tään vuosina 1991 ^- 1993 KTM:n energia ja ympäristö-pro jektissa kehitettävää mallia, joka erittelee pistekuormi tuksen ohella eri maankäyttömuotojen vaikutukset koko naisella vesistöalueella.

Seurantajärjestelmän käyttöönotto aloitetaan vuosina 1996- 1997. Vesistöjen ohella seuranta laajennetaan maaympäristön biotooppeihin, maaperään ja mahdollisesti ilman laatuun.

Kehittämistyö tehdään Oulun vesi- ja ympäristöpiirin sekä vesi- ja ympäristöhallituksen välisenä yhteistyönä.

6. KOHTI EKOLOGISTA KOKONAISNÄKEMYSTÄ

Ympäristötiedon hankinta on lohkoutunutta ja painottuu nykyisin vesiympäristöön. Sama tilanne on ollut myös muissa maissa. Vesi on koettu luonnon “vereksi”, joka hyvin kuvaa myös muun ympäristön tilaa.

Nyt kaivataan entistä laajempaa tietoa ja parempia mdi kaattoreita ja hälytysjärjestelmiä, jotka kertovat ja varoittavat ympäristössä tapahtuvista muutoksista. Tämä johtaa ekologiseen kokonaisnäkemykseen pohjautuvaan seu rantaj ärj estelmään.

Ekologiseen kokonaisnäkemykseen perustuva seuranta yhdistää luonnon peruselementit maan, veden ja ilman. Lisäksi se yhdistää myös näitä valvovat ja seuraavat ympäristövi ranomaiset ja muut ympäristötietoa keräävät ja tarvitsevat tahot.

Puitteiden luominen kokonaisvaltaiselle seurannalle on valtiovallan tehtävä. Muutokset koskettavat niin monia tahoja, että niiden ohjelmointi, organisointi ja käyt töönotto voi kestää kauan. Tämän vuoksi tietoinen pyrkimys kohti kokonaisvaltaista seurantaa kannattaa ottaa aluehal linnan toimintatavoitteeksi. Samalla saadaan malliesimerk kejä valtakunnallista tavoitteenasettelua ja päätöksentekoa varten.

26

SEURÄNTOJEN KEHIflAMINEN

Jatkuva paivitys

Kuva 1 Ympariston seurannan kehittäminen ALUE-projektin yhteydessä vuos±na I991 -1996.

f992 193::I ⁱ⁹⁹⁴ . 1995 1996—4

YMPÄRISTt5N TILARAPORTTI

lijoen vaala- Oulun tön tilata- ympäristön portti tilaraportti.:

Irina Bergström

YMPÄRISTÖN YHDENNETTY SEURANTA (YYS)

MIKSI YHDENNETTYÄ SEURANTAA?

1.1 EKOSYSTEEMISEURANTÄ JA SEKTORISEURÄNTÄ

Ympäristön tilaa seurataan Suomessa lukuisin erilaisin seurantahankkein Nama seurannat ovat ns sektoriseurantoja, joissa seurataan yhden tai korkeintaan kahden ympäristön osa-alueen tilaa kerrallaan, riippuen seurantaa tekevän laitoksen omasta tutkimusalasta. Myöskään useiden eri laitosten välistä seurantayhteistyötä ei Suomessa juurikaan ole eivätkä seurannat ole keskenään koordinoituja: useimmi ten jokaisella laitoksella ja jopa jokaisella seurantaohjel maila on omat tutkimusalueensa ja näytepisteensä. Alueelli sen eriytyneisyyden lisäksi käytettyjä seurantamenetelmiä ei yleensä ole voitu yhtenäistää, mikä vaikeuttaa tulosten tulkintaa ja vertailua entisestään.

Seurantojen hajanaisuudesta ja sektoriluonteesta johtuu, että on kokonaisia ympäristön osia, jotka ovat jääneet vaille systemaattista pitkäaikaishavainnointia. Tällaisia ovat maassamme esimerkiksi metsien aluskasvillisuus, maape räeläimet, maaperämikrobisto ja järvien kalasto taloudelli sesti merkittäviä lajeja lukuunottamatta. Eri seurantojen sijainti eri alueilla taas on johtanut siihen, että ilmiöi den syy-seuraussuhteita on vaikea saada esiin. Lisäksi on ollut ongelmana “ennustaa” tärkeimmät mitattavat muuttujat, kun uusia arvaamattomia ympäristöuhkia sukeltaa esiin lähes vuosittain.

Nämä puitteet oli 1980-luvulla todettu useissa muissakin maissa. Niinpä Pohjoismaiden ministerineuvoston ympäristön tilaa ja seurantaa selvittävä työryhmä ehdotti jo 1980- luvun puolivälissä, että jäsenmaat käynnistäisivät uuden- tyyppisen ympäristön seurantaohjelman täydentämään sekto riseurantoja. Tässä ohjelmassa, jota nimitetään ympäristön yhdennetyn seurannan ohjelmaksi (engl Integrated Monitoring Programme), on koetettu vapautua sektoriajattelusta ja nähdä luonto toiminnallisena koknaisuutena, ekosysteeminä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, usein hyvinkin monimutkaisten syy-seurausketjujen kautta. Lisäksi ohjelmassa on kaikki seurannat ja niihin liittyvät tutkimukset keskitetty samal le, tarkasti rajatulle seuranta-alueelle, jonne tulevat ja josta lähtevät ainevirrat voidaan mitata. Tällöin alueiden välinen vaihtelu ei peitä ilmiöiden syy-seuraussuhteita, kuten usein on laita.

28

1.2 INTENSIIVISTÄ SEURANTAA TASA-AJASSA

Yhdennettyyn seurantaan kuuluu myös ajatus seurannan ajalli sesta ja paikallisesta intensiivisyydestä. Seurattavista ekosysteemeistä tutkitaan mahdollisimman monta eri muuttujaa mahdollisimman usein, tietysti muuttujat ja nytteenottov lit jarkevasti valiten Nain menetellen on todennakoisempaa tavoittaa nopeatkin muutokset kuin jos tehtäisiin vain joitakin mittauksia muutaman kerran vuodessa Toisaalta täma nostaa naytteenotto- ja analyysikustannuksia, eika nain intensiivista seurantaa voida toteuttaa kovin monilla seuranta-alueilla yhdessa maassa Mutta jos voimme nain saada muuten tavoittamatonta tietoa luonnosta, se on kannat tavaa.

Monet seurantaohjelmat kärsivät siitä, että tulokset saadaan käyttöön vasta vuosien kuluttua. Yhdennetyn seurannan ohjelmassa saadaan yleensä edellisen seurantavuoden tulokset käyttöön ja arvioitavaksi jo seuraavan vuoden alkupuolella.

Tämä on edellyttänyt oman tietokannan luomista yhdennetylle seurannalle ja sen jatkuvaa paivitysta seka tiheaa tulosten ympäristöhallituksen Ympäristötietokeskus (YTK).

1 3 POHJOISMAISESTA YHTEISTYOSTÄ ECE N OHJELMAKSI

Ympariston yhdennetyn seurannan ohjelman kaynnistyttya pohjoismaisena yhteistyona silta kiinnostuivat myos Euroopan monet muut maat seka Kanada ja USA Ohjelman avulla arvel tiin saatavan tietoa mm ilmalevinnaisten epapuhtauksien vaiutuksesta luontoon. Vuonna 1989 YYS-ohjelma hyväksyttiin YK n alaisen Euroopan talouskomission (ECE) kokeiluohjelmak si. ECE:n ohjelmana YYS-ohjelrna noudattaa samoja periaattei ta ja muuttujaohjelmaa kuin pohjoismaisena hankkeenakin, joskin muut maat noudattavat yleensä suppeinta ohjelmavaih toehtoa. Pohjoismaat ovat kehittänet ohjelmaa edelleen, Suomi mm. on vastannut useiden biologisten seurantojen kehittämisestä. Vesi- ja ympäristöhallituksen luonnonsuoje lututkimus-yksikossa on kehitetty mm kasvillisuusseurantoja ja ymparistoministerion rahoituksella on kehitetty vesibio logista ja maamikrobiologista seurantaa

Talla hetkella YYS-ohjelmaan osallistuu 18 maata YTK toimii ohjelman kansainvalisena tieto- ja arviointikeskuksena, jonka tietokantaan kaikki ECE n jasenmaat toimittavat yhdennetyn seurannan tietonsa YTK julkaisee vuosittain ohjelmasta raportin (Ännual Synoptic Report), jonka se on laatinut yhteistyössä eri maiden asiantuntijoiden kanssa.

1.4 KANSAINVÄLINEN ASIANTUNTIJA-ARVIO 1992

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä arvioi YYS-ohjelman ECE:n toimeksiannosta viime vuoden lopussa Ohjelmaa pidettiin hyvin jarjestettyna ja varsinkin Ymparistotietokeskuksen osuutta ohjelman onnistumisessa pidettiin oleellisena Ryhma katsoi, etta YYS-ohjelma taydentaa merkittavasti ECE n seurantaohj elmavalikoimaa, ollen ainoa ympäristömuutosten nopeutta eipsysteemissä kuvaava seurantaohjelma. Asiäntunti jat suosittelivat, etta ECE jatkaa ohjelmaa edelleen

2 YYS-OHJELMA SUOMESSA 2.1 YYS-OHJELMÄN ORGANISAATIO

Jokaisella maalla on ollut oma tapansa järjestää YYS-ohjel man koordinaatio ja rahoitus. Suomessa ohjelman käynnisti ympäristöministeriö, josta käsin ohjelmaa myös koordinoitiin viime vuoteen saakka. Vuodesta 1991 on koordinaatiovastuu ollut vesi- ja ympäristöhallituksella. Koordinaattorin lisäksi ohjelmaa valvoo, kehittää ja suunnittelee ympäristö- ministeriön asettama työryhmä, jossa on eri seurantaosapuol ten edustajat. Ohjelman käytännön toteutuksesta vastaa osa- tai kokopäivätoimisesti noin kolmekymmentä tutkijaa ja teknistä henkilöä vesi- ja ympäristöpiireissä, eri asiantun tijalaitoksissa ja yliopistoissa. Käytännössä mukana on toistakymmentä seurantaa ja tutkimusta tekevää tahoa maas samme.

Seurannan rahoittajana on ollut pääosin ympäristöministeriö, mutta monet seurantaosapuolet ovat osallistuneet mm. ana lyysikustannuksiin

j

a raportointikuluihin. Pohjoismaiden ministerineuvostolta on saatu erillisrahoitusta esim.

yhteispohjoismaisiin kehittämiskokouksiin.

2.2 SEURÄNTA-ALUEET

Suomessa on tällä hetkellä viisi yhdennetyn seurannan aluetta, joista neljällä on käynnissä perusohjelman mukainen seuranta. Nämä viisi aluetta ovat pohjoisesta etelään lukien Vuoskojärven seuranta-alue Utsjoella, Pesosjärven seuranta- alue Kuusamossa, Hietajärven alue Lieksassa, Kotisten alue Lammilla ja Älgön saaressa sijaitseva alue Tammisaaressa.

Viime mainittu on perustettu viime vuonna ja sillä tehdään vasta peruskartoituksia. Vuoskojärven alueen lähellä sijait see Ilmatieteen laitoksen kansallinen ilmanlaatuasema (Kevon asema) ja Pesosjärven alueen lähellä Kuusamon EMEP-asema.

Tvärminnessä on IL:n otsonimittausasema, joka siirretään aikanaan Älgöhön. Lopullinen seuranta-alueiden määrä Suomes sa tulee olemaan ympäristöministeriön päätöksen mukaan kymmenen.

Suomen seuranta-alueet edustavat kullakin alueella mahdolli simman koskematonta luontoa, jossa ei ole paikallisia päästölähteitä. Ne ovat järvellisiä pieniä valuma-alueita, joilla metsää ei ole lannoitettu, käsitelty eikä hakattu useisiin kymmeniin vuosiin. Alueet on koetettu valita niin, että ne ovat ympäröivän seudun tyypillistä luontoa. Alueiden koskemattomuus on käytännössä turvattu siten, että ne on etsitty luonnon- tai kansallispuistoista tai muuten suoja tuilta alueilta.

Kullakin seuranta-alueella on kenttämestari, joka huolehtii rutiininäytteenotoista ja näytteiden toimittamisesta tutki muslaitoksiin ja laboratorioihin. Tämä säästää matkakustan nuksia, kun alueet ovat hyvin syrjäisissä paikoissa. Lisäksi näytteiden laatu on tasainen ja hyvä, kun työpaikkakoulute tut näytteenottajat ovat aina samat.

30

2^.3 SEURÄNTÄOHJELMÄN TOTEUTUS

Suomi noudattaa, ECE:n öhjeiden mukaista, YYS:-perusohjeirna.a seurannassaan Siihen sisaltyy alueen laskeumien, maaperan fysiikan ja kemian, hydrologian, veden laadun ja eliostc5n seurantaa Lisaksi Suomi on perusohjelman ulkpuolella kehittanyt YYS-alueillaan kasvillisuuden ja maamikrobiolo gista seurantaa, joka ei sisally perusohjelmaan, seka joitain muita kansallisesti kiinnostavia seurantoja, kuten linnuston ja vesibiologista seurantaa ECE n ohjelman mukainen seurannan menetelmakasikirja on koottu Ymparisto tietokeskuksessa, ja sen mukaisia menetelmia noudatetaan kaikissa osallistujamaissa Vesibiologisista seuranta- menetelmistä Suomi on laatinut erillisen kasikirjan ymparis toministeriön toimeksiannosta Kasvillisuusseurantojen jarjestamisesta YYS-ohjelmassa saadaan ehdotus täman vuoden aikana.

3 YHDENNETYN SEURÄNNÄN KEHITTA

MINEN

Ympäristön ybdennetyn seurannan. ohj:eima on ollut ECE:;n kokeiluohj elmana kolme vuotta Asiantuntij a-arvion mukaan silla on paikkansa ECE n seurantaohjelmien joukossa tayden tamassa kapea-alaisempia, mutta omalla alallaan tehokkaita sektoriseurantoja Tulevaisuudessa ohjelmaa tulisi laajentaa erityisesti biologisen seurannan suuntaan, koska tama puoli on muissa laajoissa seurantaohjelmissa yleensa vahainen Äsiantuntijaryhman mukaan tulevaisuudessa kannattaa keskit tya enemman myos mallien kayttoon alueilla tapahtuvien muutosten ennustamisessa Erityisesti biologiset muuttujat huomioivia mal1eda kannattaisi käytt^.

Yhdennetyn ympäristön seurannan alueita kannattaisi perustaa myos raskaasti kuormitetuille alueille Monipuolisina tiedontuottajina yhdennetyn seurannan alueet soveltuvat hyvin myos tutkimusalueiksi Alueiden tutkimuskayttoa kannattaisi edistää entisestään.

4 KIRJALLISUUTTA

Ännual Synoptic Report 1990. Pilot Programme on Integrated Monitoring ^- Environment Data Centre, EDC National Board o,f Waters and the Environment, Helsinki i99O. Finland.

Ännual Synoptic Report 1991 Pilot Programme on Integrated Monitoring of Äir Pollution Effects on Ecosystems ^- Environment Data Centre, EDC Natonal Board of Waters and the Environment, Helsinki 1991. Finland

Field nad Laböratory Manual,, 1 1989. International Co-operative Programme on Integrated Monitoring ^- Programme Centre ECD National Board of Waters and the Environment, Finland

Manual for Input to the ECE/IM Data Bank, Manual 2. 1989.

International Co-operative Programme on Integrated Monitoring. - Programme Centre EDC. National Board of Waters and the Environment, Finland.

Pekka Vuononvirta

ILMAN LAADUN SEURANTA

YLEISTÄ

Ympäristöministeriö on antanut kunnille sekä toiminnanhar joittajille tarkoitetut ohjeet ilman laadun seurannasta.

Tavoitteena ohjeiden antamiselle on ollut yhdenmukaistaa seurannan suunnittelua, järjestämistä ja toteuttamista.

Oleellista ohjeiden soveltamisessa on, että paikalliset ja alueelliset päästöt sekä säätekijät huomioidaan selvitys- ja tutkimusmenetelmiä valittaessa.

Ilmansuojelulaki velvoittaa kuntia valvomaan ja edistämään alueellaan ilmansuoj elua. Toisaalta toiminnanharj oitta jan tulee lain mukaan olla riittävästi perillä laitoksensa vaikutuksista ilman laatuun.

Käytännössä lain tulkinta on johtanut siihen, että yhteis työ ainakin Oulussa on toiminut niin kaupungin, lääninhal lituksen kuin myös toiminnanharjoittajien kesken hyvin ja uskon, että ristiriidat muuallakin ovat olleet suhteelli sen vähäiset. Kuntien ja yritysten yhteistyön voimistumi nen näkyy parhaiten juuri yhtenäisseurannan kohdalla.

Tästä on lukuisia esimerkkejä eri puolilta Suomea olemas sa.

2 SEURÄNNAN SISÄLTÖ JA LAAJUUS

Ilman laadun seurantaa suunniteltaessa, oleellista on seu rannan laajuuden tarve.

Seuraavat tekijät, kuten päästöjen laatu, määrä, ajallinen vaihtelu, sijoittuminen, päästökorkeus jne. sekä taustapi toisuudet, luonnossa todetut ongelmat ja väestön altistu minen epäpuhtauksille vaikuttavat seurannan laajuuteen ja sisältöön.

Esimerkiksi Oulussa tiedostettiin ongelmat jo noin 30 vuotta sitten, paljon ennen ilmansuojelulain voimaantuloa ja seurantaan. liittyvät toimenpiteet käynnistyivät jo 60- luvun lopulla. Vaikka selkeät, valtakunnalliset ohjeet ilman laadun seurannasta puuttuivatkin, käytännössä saatu jen kokemusten myötä tietotaito lisääntyi ja tämänpäivän ilman laadun seuranta Oulussa täyttää ne vaatimukset, mit kä kohtuudella voidaan kunnilta edellyttää.

Jatkossa kuntien talouden entisestään kiristyessä ja ympä ristönsuojelun voimavarojen rajoittuessa, tulee ilman laa dun seurantaa kaikilta osin optimoida. Siksi seurannassa tulee edetä vaiheittain esiselvityksestä perusselvitykseen ja edelleen tarkkailuun. Suurimmassa osassa Suomen kun nista esiselvitykset ja perusselvitykset ovat riittäviä.

Esim. jatkuvatoimiseen tarkkailuun siirtyminen kertoo sel keiden ilmansuoj eluongelmien olemassaolosta. Useimmiten Suomessa tällaisia paikkakuntia ovat runsasliikenteiset kaupungit tai suuria teollisuusyksiköitä sisältävät paik kakunnat.

34

3 ILMAN LAADUN SEURANTA OULUSSA

Oulussa ilmansuojeluongelmista keskue1u käynnistyi 60- luvun lopulla ja syyna tahan oli kasvillisuusvaurioiden ilmaantuminen kaupungin pohjoisosiin ja toisaalta kaupun kilaisia kiusaava sellutehtaiden haju 70-luvun alussa tehtyjen esi- ja perusselvitysten selkea sanoma oli ilman laadun jatkuvan tarkkailun aloittaminen. Ilmatieteen lai tos konsultoi Oulussa v. 1975-77 ja kaupunki käynnisti oman jatkuvatoimisen mittauksen v. 1979. Valtakunnalli sestikin huomattava tutkimus oli kansanterveyslaitoksen 80- luvun puolivälissä suorittama “Oulun ilmansaasteiden ter veysvaikutustutkimus”.

Lääninhallituksen tekemien ilmansuojeluilmoituksia koske vien paatosten myota yhteistyo ilman laadun seurannan

osalta konkretisoitui Oulussa viisivuotis-suunnitelman so pimiseen kaupungin ja ilmaa pilaavien toiminnanharjoitta jien kesken. Tällöin hankittiin neljä asemaa ja 10 mitta laitetta sisältävä verkosto. Sopimus koskee suorien mit tausten lisäksi rinnan tehtävää bioindikaattoriseurantaa.

Tällaisia Oulussa toteutettavia projekteja ovat olleet neulasten rikkipitoisuusseuranta, jäkäläkartoitus sekä ku luvana vuonna käynnistyvä sammalten raskasmetallipitoi suus seuranta.

4 POHDINTA

ilman laadun seurantaa suorittavan tulee huomioida seuraa via seikkoja:

- onko seuranta oikeassa mittasuhteessa

- mikä on seurannan tarkoitus ja tavoite

- ovatko menetelmät sellaisia, että ne kestävät “kritii kin”

- onko tulosten laadunvarmennus huomioitu

- onko tulokset esitetty oikeassa muodossa (vrt ohjear vot)

- onko henkilokunnan ammattitaito ja laitteiston kunto

“riittävä”

- miten suorat mittaukset “peilaavat” bioindikaattoriseu rannan kanssa

- onko tuloksista tiedotettu säännöllisesti toirninnanhar joittajille, muille yhteistyötahoille (muut viranomai set, kuntasuunnittelu jne) sekä ennenkaikkea kuntalai sille

Äira Kokko

TERRESTRISEN KASVILLISUUDEN SEURANNAN KEHITTÄMINEN

‘JOHDÄNTO

Kasvillisuuden osalta ei Suomessa juuri ole käynnistetty laajoja, pitkäaikaisia seurantahankkeita ennen viime vuosi kymmentä (Environment Data Centre 1990). Poikkeuksen tekee mm. vuosisadan alkupuolella alkanut Metsäntutkimuslaitoksen valtakunnan metsien inventointi (VMI), joka kuitenkin on lähtenyt perinteisesti metsä- ja puutalouden tarpeista.

Diologista seurantaa on senkin piirissä sittemmin kehitetty, erityisesti 1980-luvulla ILME-projektin yhteydessä (Reini kainen ja Nousiainen 1985). Metsäntutkimuslaitoksen johta maan metsien terveydentilan tutkimusohjelmaan liittyen metsien tilan seurantajärjestelmää pyritään edelleen kehit tämään (Mälkönen 1991).

Maaympäristön seurannan järjestämiseen ja sen myötä kasvil lisuuden käyttöön ympäristön muutosten ilmentäjänä on alettu kiinnittää yhä enenevässä määrin huomiota. Viime vuosikymme nellä käynnistyneitä hankkeita ovat mm. ympäristöministeriön johtamat uhanalaisten lajien seuranta ja ympäristön yhden netty seuranta, joissa molemmissa on mukana useita yhteis työtahoja. Esimerkiksi yliopistoilla ja myös joillain kunnilla on omia, lähinnä paikallisia seurantahankkeitaan.

Nyttemmin ollaan käynnistämässä esim. arktisen luonnon seurantaa (ITEX-projekti) ja fenologista seurantaa (SILMU projekti). Fenologista aineistoa on koottu jo vuosisadan alkupuolella Suomen Tiedeseuran toimesta, mutta sittemmin seuranta keskeytyi. Fenologiseen seurantaan liittyvää menetelmäkehittelyä on tehty mm. Oulun yliopistossa (Havas ym. 1992).

Maaekosysteemien moninaisuus on vaikeuttanut laajalti käyttökelpoisten seurantamenetelmien kehittelyä. Eniten kokemusta on j,äkälien käytöllä ympäristön tilan ilmentäjänä ja tähän on kehitetty myös vakiintuneita menetelmiä (esim.

Suomen Standardisoimisliitto 1991). Ehkä vähiten on kokemus ta aluskasvillisuuden seurannoista. Ympäristöseurantoihin liittyvän tutkimuksen ja menetelmien kehittämisen tarve on hyvin suuri.

2 KÄSVILLISUUSSEURÄNTOJEN MERKI

TYKSESTÄ

Kasvillisuus on oleellinen osa ekosysteemiä tuottajana, ja niinpä siitä saatava tieto on tärkeää ekosysteemin toiminnan ymmärtämiseksi. Se vaikuttaa suoraan tai välillisesti muiden eliöiden elämään ja siksi muutokset kasvillisuudessa heijas tuvat koko ekosysteemin vuorovaikutussuhteisiin. Kasvilli

36

suudella on tärkeä merkitys ekosysteemiin tulevien aineiden, kuten veden, ravinteiden ja myös säasteiden ainekierroissa, osallistuuhan se aineiden sitomiseen, varastointiin ja kuijetukseen (Johansson 1990, Ratsep 19:91). Kasvillisuuden laatu ja rakenne (kuten lajikoosturnus, tiheys, korkeus, peittvyys ym.

)

vaikuttavat ratkaisevasti esim. valuma alueelle tulevan kuiva- ja märkälaskeuman määrn ja laa tuun. Niinpä jo pelkästään valuma-alueen eri kasviyhdyskun tien sijainnin ja määrän kartoittaminen on tärkeää biogeoke miallisten kiertojen ymmärtämiseksi. Välillisesti kasvilli suus vaikuttaa mm. muuttamalla kasvuympäristönsä maaperän fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia ominaisuuksia.

Kasvillisuutta voidaan hyödyntää ympäristön tilan ilmentäjä nä monipuolisesti. Esimerkiksi saasteiden vaikutukset voidaan havaita solutasolla biokemiallisina ja fysiologisina muutoksina ja solurakenteiden tuhoutumisena jo ennen kuin ulkoisia vaurio-oireita on havaittavissa Muutokset kasvien elintoiminnoissa (esim. yhteyttäminen, hengitys, lisäänty mistoiminnot) ja rakenteissa heijastuvat ennen pitkää kasvien elinvoimaisuuteen, kasvuun ja lisääntymiseen.

Muutokset heijastuvat, edelleen kasvipopulaatioihin ja kokonaisiin kasviyhdyskuntiin. Seurantaa voidaankin tehdä yhtälailla yksilö-, laji-, populaatio- kuin kasviyhdyskun tatasollakin.

Kasvillisuuden seurannan merkitys muiden seurantöjen ohella korostuu edelleen pyrittaessa sailyttamaan luonnon monimuo toisuutta. Tässä mielessä seurantojen kehittäminen on keskeistä vesi- ja ympäristöhallituksen luonnonsuojelututki musyksikön johdolla käynnistyvässä laajassa luonnon monimuo toisuuden tutkimusohjelmassa (LUMO). Kasvavaa tarvetta pysyville seurannoille on myös esim. perustetuilla ja perustettavilla suojelua.lueilla ja uhanalaisten lajien kasvupaikoilla, jotta voitaisiin arvioida suojelun ja joissakin tapauksissa myös hoitotoimien onnistumista.

Ympäristön tilan muutosten havainnointi vaatii järjestelmäl listä, pitkäaikaista seurantaa. Yleensä muutokset, varsinkin suhteellisen vakaissa maaperäoloissa elävillä putkilokas veilla ovat hitaita. Poikkeuksen muodostavat luonnollisesti äkilliset ympäristökatastrofit. Muutokset näkyvät ensim maisena lajeilla, jotka ovat suoraan riippuvaisia ilmasta tulevista aineista (esim. epifyyttijäkälät ja levät).

Ympäristön tilan seurannassa pysyvänä ongelmana on, kuinka erottaa esim. luonnon omasta syklisyydestä tai luontaisesta sukkessiosta aiheutuva vaihtelu ihmisen toimien aiheuttamis ta muutoksista. Tietoa saadaan vain pitkäaikaisten seuranto jen avulla.

Kuten muillakin seurannoilia, myös kasvillisuuden seurannal la tulee voida tuottaa yhteiskunnan ja hallinnon tarvitsemaa tietoa, jolla pystytään arvioimaan ympäristön tilan ja luonnon monimuotoisuuden muutoksia sekä seuraamaan ympäris töön kohdistuvien toimien vaikutuksia niihin. Tämä edellyt taa kattavan ja toimivan kasvillisuuden seurantajarjestelman luomista Kasvilhisuuden seurantaa tulisi voida taydentaa niilla osa-alueilla, jotka ovat toistaiseksi jaaneet vahalle huomiolle. Myös seurannassa satujen tietojen tallennusta ja raportointia tulisi edelleen kehittää.

3 ESIMERKKEJÄ SEURÄNTÄOHJELMISTÄ Tässä yhteydessä kerron niistä seurantahankkeista, jotka ovat käynnistyneet tai käynnistymässä vesi- ja ympäristöhal lituksen luonnonsuojelututkimusyksikössä. Yksikkö on keskit tynyt maaympäristön, erityisesti kasvillisuuden seurannan kehittämiseen, koska vesiympäristön seurantoja on jo perin teisesti vesi- ja ympäristöhallinnon piirissä tehty.

3.1 YMPÄRISTÖN YHDENNETTY SEURANTA’ (YYS)

Ympäristön yhdennetyn seurannan ohjelma on esitelty jo toisaalla tässä julkaisussa (Bergström: Ympäristön yhdennet ty seuranta). Kasvillisuuden osaohjelmissa tavoitteena on seurata kaukokulkeumien ja ihmisen aiheuttamien ilmastomuu tosten aikaansaamia lyhyt- ja pitkäaikaisia vaikutuksia kasvillisuuteen muutoin mahdollisimman häiriöttömillä valuma-alueilla (Environment Data Centre 1989). Pyrkimyksenä on myös mm. löytää pitkäaikaiseen seurantaan soveltuvia bioindikaattoreita sekä kehittää seurantamenetelmiä. Kasvil lisuusseurannat tuottavat tietoa, jota muut osaohjelmat ja koko ohjelma voivat hyödyntää tulosten tulkinnassa (esim.

taustamuuttuj ina) ja ainetasemallien kehittämisessä.

Ympäristön yhdennetyn seurannan kokeiluvaiheessa kasvilli suuden surantaohjelman ja menetelmien kehittämistä on tehty rinnan maastotöiden aloittamisen kanssa. Ensimmäisiä seuran toja käynnistettäessä Kotisten alueella 1987 ei ollut olemassa yksityiskohtaisia ohjeita siitä, kuinka seurantaa tulisi kansainvälisesti yhtenevästi toteuttaa. Sittemmin kansainvälisessä manuaalissa (Environment Data Centre 1989) annetut ohjeet perustuvat paljolti Ruotsin PMK-projektiin

(Bråkenhielm 1989). Kehittämistyötä on tehty myöhemminkin erityisesti pohjoismaisella tasolla mm. vuosittain järjeste tyissä kokouksissa (Airaksinen 1989, Biology group 1990, Johansson 1990, Kokko

iggo,

Bråkenhielm & Mäkelä 1991).

Niissä on pohdittu pitkäaikaisiin seurantoihin liittyviä ongelmia, mm. seurantaan soveltuvia menetelmiä ja sitä, missä määrin samankaltaisia menetelmiä on mahdollista käyttää eri maissa ja eri olosuhteissa. Tänä vuonna on ilmestymässä myös käsikirjaehdotus kasvillisuuden seurannan järjestämisestä Suomen YYS-alueilla (Tuominen 1992).

Kasvillisuuden seurantaohjelma YYS:ssa voidaan jakaa kahteen osaan, ns. ekstensiivi- ja intensiivitason seurantaan.

Ekstensiiviseurannat koskevat koko valuma-aluetta. Niissä pyritään selvittämään valuma-alueen eri kasvillisuustyyppien sijoittuminen ja pinta-ala sekä rakenne koko valuma-alueella keskimäärin. Siihen liittyy koko valuma-alueen kasvilli suus-, puusto- ja lajistokartoitus sekä seuranta valuma alueelle systemaattisesti perustetuilia pysyvillä koealoilla (ensimmäiset perustetaan tulevana kesänä). Tietoa ‘kootaan ympäristöoloista, puustosta, aluskasvillisuudesta, jossain määrin myös epifyyteistä ja maaperästä.

Intensiiviseurannassa pyritään selvittämään edellistä tarkemmin ja useammin toistettavilla mittauksilla tarkastel tavien muuttujien vaihtelua ja muuttujien välisiä vuorovai kutussuhteita yhdessä kasvuympäristössä. Tämä tapahtuu

38

muutamalle vallitsevalle kasvillisuustyypille perustetuilla koealoilla. Intensiivitason aluskasviilisuusseurannat on koordinoitu luonnonsuoj elututkimusyksikössä vuodesta 1990 lahtien ja toteutettu kaytannossa eri yliopistojen toimesta Intensiivisestä puustoseurannasta (ja maaperäseurännasta) vastaa Metsäntutkimusiaitos. Se huolehtii myös mm. em.

alojen valittomassa läheisyydessa tehtavista puuston kunnon, neulasten kemian sekä karikkeen määrän ja kemian seurannois ta^. Luonnonsuoj elututkimusyksikön koordinoimina valuma alueilla seurataan myös runkoepifyyttien runsautta ja kuntoa, pikkukuusten oksien levapeitetta (aloitettu vasta yhdellä alueella) sekä sammalten raskasmetallipitoisuutta.

Ohjelman alkuvaihe on jo osoittanut, miten paljon tutkimuk sen ja menetelmien kehittämisen tarvetta kasvillisuusseuran toihin liittyy Tulevaisuudessa YYS-alueilla voisi kehittaa esim lajien fenologian ja fertiliteetin seurantaa seka puuston ja aluskasvillisuuden kemiallista (ravinteet, raskasmetaliit), biokemiallista ja eköfysiologista seuran- taa Tulevaisuudessa tulisi keskittya myos entista enemman tulosten analysoinnin kehittämiseen (esim. tulosten tulkin nassa käytettävät indeksit).

3.2 UHANALAISTEN KASVIEN SEURANTA

Luonnonsuoj elulaki velvoittaa viranomaisia seuraamaan uhanalaisten lajien kannan kehitystä ja ryhtymään tarvitta viin toimiin haviamisvaarassa olevien lajien suojelemiseksi Uhanalaisten käsvien seurantaan sisältyy niiden runsauden, levinneisyyden ja usein myös lisääntymisen rekisteröinti tietyin aikavalein (Rassi ym 1986, Rassi ym 1992) Lajien seurantaan liittyy lisäksi yleensä niiden elinympäristöissä tapahtuvien muutosten seuranta. Seurannan tuloksia tarvitaan lajien uhanalaisuuden ja suojelutarpeen arvioinnissa sekä laj ikohtaisten suojelusuunnitelmien laadinnassa. Seurannaila on tärkeä merkitys myös lajeja koskevan tutkimuksen suunnit telussa, suojelun ja hoidon jarjestamisessa seka toteutettu jen suojelu- ja hoitotoimien vaikutusten arvioinnissa.

Työtä on ohjannut ympäristöministeriön asettama uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimkunta. Toimikunnan apuna on toiminut useita eliöryhmäkohtaisia työryhmiä. Käytännön tyohon osallistuvat myos mm luonnonsuojelujarjestot, tutkimuslaitokset, yliopistot, luonnontieteelliset museot sekä lukuisat luonnonharrastajat.

Toimikunnan tyon paatyttya 31 3 1991 uhanalaisten lajien s:eurannan koordinointi on siirtynyt VYH:n luonnonsuojelutut kimusyksikon tehtavaksi Pyrkimyksena on, etta seurantatoi mikuntaa avustaneet tyoryhmat jatkaisivat toimintaansa asiantuntijaeliminä, jotka seuraavat omien eliöryhmiensä laj iston tilaa Luonnonsuojelututkimusyksikko yllapitaa yhteyksia esim eri kasviryhmien asiantuntijoihin, kokoaa uutta tietoa ko. ryhmien uhanalaisista lajeistä ja laatu laj ikohtaisia suojelusuunnitelmia.

Suuren tietomäärän käsittelemiseksi ja tiedon saannin parantamiseksi VYH n Ymparistotietokeskuksessa on valmistel tu uhanalaisten elioiden tietojarjestelmaä, UHEX-rekisteria