Kirjallisuutta – Litteratur 167 TERRA 133: 3 2021
suoraksi vihapuheeksi tai häirinnäksi, jolloin muunlai- nen rasistisia rakenteita ylläpitävä toiminta jää helposti huomaamatta. Yksi esimerkki tästä on lokakuussa 2021 mediakynnyksenkin ylittänyt keskustelu yliopistojen ai- nejärjestöjen toiminnasta (Parikka 2021). Helsingin yli- opiston maantieteen laitoksen ainejärjestön fuksiaisten teemana oli lautapelit ja yhden opiskelijaryhmän teema- na oli Afrikan tähti. Opiskelijat pukeutuivat ja toimivat fuksiaisissa peliteeman mukaisesti, mikä nostatti keskus- telua yliopistossa syvällä olevasta rasismista. Erityisen ongelmallista maantieteen laitoksen kontekstissa on se, että Afrikan tähden valinta pukeutumisteemaksi kertoo ymmärryksen ja tiedon puutteesta. Maantieteellä on tie- teenalana ollut keskeinen rooli eurooppalaissa siirtomaa- politiikassa ja fuksiaisten peliteemavalinta toisintaa tä- tä narratiivia, joka vallitsee edelleen.
Kirjan tekstit purkavat yksinkertaista ja dikotomista kuvaa rasismista, jossa se saatetaan helposti nähdä ”su- vaitsevaisten” ja ”suvaitsemattomien” välisenä toimin- tana, kaupunkien ja maaseutujen välisenä erona tai kor- keasti koulutettuja ja matalasti koulutettuja erottavana käyttäytymismallina. Kirjan tekstit kuitenkin sanoitta- vat suomalaista kontekstia ja osoittavat, että rasismi on rakenteellista, sidoksissa paikkaan ja aikaan, eikä se ole samanlaista kaikille, minkä vuoksi kirja avaa mielestä- ni onnistuneesti rasismia monisyisenä prosessina.
Artikkelikokoelma on pituudeltaan vain 245 sivua, mikä tarkoittaa, että asiaa on paljon kirjan kokoon näh- den. Osan teksteistä olisikin toivonut menevän syvem- mälle aihepiireihin. Rasismin käsittely monesta eri nä- kökulmasta saattaa myös olla syy siihen, että eri kirjoit- tajien tekstit eivät oikein keskustele toistensa kanssa ja
kokonaisuus tuntuu rikkonaiselta. Kirjassa on myös jon- kin verran toistoa, sillä samoja käsitteitä määritellään läpi kirjan useaan kertaan. Alkupuolen akateemiset teks- tit tuntuvat myös pääosin tutkimusten referoinnilta ja olisi ollut kiinnostavaa, jos tutkijat olisivat tuoneet enemmän omaa ajatteluaan mukaan.
Rasismi, valta ja vastarinta on kokonaisuudessaan tär- keä lisäys suomalaiseen rasismikeskusteluun, mutta lop- pujen lopuksi tietoa kirjaan tuotetaan varsin perinteisil- lä menetelmillä, vaikka tiedon tuottamisen dekolonisaa- tio nostetaan alussa esiin. Lisäksi niin kutsutun koke- musperäisen tiedon tuottaminen on kirjassa jätetty ra- sismin kohteena oleville eri tavoin rodullistetuille ihmi- sille, mutta valkoiseksi rodullistettujen näkökulma jää uupumaan. Seuraava askel olisikin pohtia, voiko myös valkoinen ihminen olla kokemusasiantuntija, ja millai- sesta positiosta valkoinen ihminen voisi tuottaa koke- muspohjaista tietoa rasismikeskusteluun.
KIRJALLISUUS
De Rugy, M. (2020) Geography in the Colonial Contex. En- cyclopédie d’histoire numérique de l’Europe. <https://eh- ne.fr/en/node/12346>.
Salami, M. (2020) Aistien viisaus. S&S, Helsinki.
Parikka, V. (2021) Klassikko pelistä rävähti rasismikohu Helsin- gin yli opistolla: Fuksit pukeutuivat Afrikan tähti -hahmoiksi, opiskelija järjestö pyytää anteeksi - Maantieteen opiskelijat ry pahoittelee tapahtunutta. Helsingin Sanomat 18.10.2021.
<https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000008340488.html>
EFE OGBEIDE FEMMA Planning
Tarinoiva tietokirja suomalaisista järvistä
LEPPÄRANTA, MATTI; ARVOLA, LAURI & HUT- TULA, TIMO (2021). Suomalainen järvikirja, 338 s.
Minerva Kustannus, Helsinki.
Toukokuussa 2021 ilmestyneen Suomalaisen järvikirjan ovat kirjoittaneet kolme suomalaisen järvitutkimuksen konkaria, jo eläköityneet professorit Matti Leppäranta, Lauri Arvola ja Timo Huttula. Kirja käsittelee ytimek- kään nimensä mukaisesti suomalaisia järviä ja niihin liit- tyviä teemoja monipuolisesti sekä ympäristön että ih- mistoiminnan näkökulmasta. Kirjaan valitut teemat hei- jastelevat kirjoittajiensa monipuolista taustaa vesistötut- kimuksen parissa: Leppäranta edustaa geofysiikkaa ja erityisesti talviolosuhteiden tutkimusta, Arvola ympäris- tötutkimusta ja järvien ekologiaa ja Huttula fysikaalista limnologiaa.
Koska järvet ovat olennainen osa Suomen luontoa ja suomalaisten sielunmaisemaa, voisi helposti olettaa, et- tä järvistä on jo kirjoitettu kirjoja riittämiin. Suomalai- sen järvikirjan kirjoittajat itse kuitenkin kertovat, että jos yksittäisiä järviä esittelevät kuvakirjat jätetään pois laskuista, ei suomenkielistä yleistajuista tietokirjaa ole
järvistä julkaistu sitten 1950-luvun. Tähän vajeeseen vastajulkaistu järvikirja vastaa erinomaisesti.
Koronapandemian vuoksi suomalaisten kiinnostus ko- timaanmatkailuun ja mökkeilyyn on lisääntynyt merkit- tävästi. Tämä näkyy myös yhä useammalla innostukse- na viettää aikaa vesistöjen äärellä, mikä tekee järvikir- jasta erittäin ajankohtaisen. Kirjoittajat toivovatkin, et- tä teos palvelisi suurta yleisöä juuri nyt, kun kiinnostus vesistöjä kohtaan on yllättäen kasvanut. Kirja on, aina- kin osittain, oppikirjamainen yleisteos, joka ei yritäkään olla puhtaasti tieteellinen julkaisu. Siinä ei esimerkiksi käytetä lainkaan lähdeviittauksia. Kirja voi kuitenkin ol- la maallikkolukijalle ajoittain haastavaa luettavaa, sillä etenkin järvien fysikaalisia piirteitä kuvaavat luvut vili- sevät alan spesifiä sanastoa. Oppikirjamaisia yksinker- taistettuja kaaviokuvia olisi kirjassa voinut hyödyntää enemmän. Kirja kyllä sisältää havainnollistavia diagram- meja, mutta niiden tyyli muistuttaa lähinnä ammattiylei- sölle tarkoitettujen raporttien tai tieteellisten postereiden kuvamaailmaa. Ulkoasullisesti kirja asettuu siis jonne- kin puhtaasti tieteellisen ja täysin popularisoidun teok- sen välimaastoon.
Kirjallisuutta – Litteratur
168 TERRA 133: 3 2021
Suomalainen järvikirja ei ole kaiken kattava eepos, joka käsittelee jokaista järviin liittyvää aihetta maantie- teellisen kattavasti. Se on ennemminkin kokoelma eri- laisia järviin liittyviä aiheita, joita kutakin käsitellään vaihtelevan syvällisesti. Ajattomien yleiskuvausten ohella kirja ottaa ajoittain tiukastikin kantaa ajankoh- taisiin järvien hyvinvointia uhkaaviin ihmistoimintamal- leihin ja poliittisiin päätöksiin. Näiltä osin kirjoittajien omat näkökannat tulevat esiin varsin
voimakkaina, mikä hyvin faktapitoisen tekstin keskellä voi aluksi yllättää luki- jan. Vahvat mielipiteet toimivat kuiten- kin ajatustenherättelijöinä, jotka haas- tavat lukijan omaa ajatusmaailmaa te- hokkaasti.
Kirjassa on yhteensä kymmenen pää- lukua. Niistä ensimmäisessä rakenne- taan kirjalle pohjaa käymällä läpi muun muassa järvien historiaa ja jääkauden merkitystä järvimaiseman synnyssä ja muutoksessa. Saman luvun loppupuoli keskittyy järvien nykypäivän ominai- suuksiin ja luokitteluihin.
Luku 2 kertoo vesistöjen hyötykäy- töstä, sisältäen esimerkiksi kalastuk- seen, energiantuotantoon ja virkistys-
käyttöön liittyviä teemoja – sekä historiallisesta että ny- kypäivän näkökulmasta. Etenkin vesiliikenteestä kerto- va osio on varsin kattava. Vesiliikenteen turvallisuutta käsittelevässä osiossa kirjoittajat ovat huolissaan vas- tuullisen, toiset ihmiset ja ympäristön huomioon otta- van veneilykulttuurin heikentymisestä. Historiallisten suuronnettomuuksien lisäksi kirjaan onkin nostettu muutamia viimeaikaisempia veneilyonnettomuuksia ja vaaratilanteita. Toinen kattavammin käsitelty hyötykäyt- töteema on luonnollisesti kalastus ja järvien ravinnon- tuotanto. Osioon on sisällytetty jopa kalaruokaresepte- jä ja vinkkejä vuoden kullekin kuukaudelle sopivista ko- timaisista ravintokaloista. Ulkomaisen kasvatuskalan suosiota suomalaisessa ruokapöydässä kirjoittajat sen sijaan ihmettelevät ja kritisoivat voimakkaastikin.
Kirjan kolmas luku keskittyy järvien elolliseen luon- toon. Kirjoittajat käyvät ensin lyhyesti läpi ravintover- kon ja -pyramidin käsitteet sekä perustuottajien, kulut- tajien ja hajottajien roolit. Luvun pääpaino on eri kas- vi- ja eliöryhmien esittelyssä. Alaluvuissa käsitellään niin yksisoluisia eliöitä ja vesikasveja kuin laaja jouk- ko järvien hyönteislajeja. Lyhyesti oman osionsa saa- vat myös suomalaisten järvien tärkeimmät kala- ja lin- tulajit. Järvissä elävien eliöiden ja lajien runsaan mää- rän vuoksi elollisen luonnon kuvaus jää välttämättä vain tiiviiksi pintakosketukseksi aiheeseen. Näiltä osin kirja ei pyrikään olemaan kaiken kattava oppikirja tai järviluonnon tunnistusopas, vaan ennemminkin lyhyt johdanto järvien elollisen luonnon monimuotoisuuteen.
Monet suuren yleisön järviluontoon liittämät tutummat lajit, kuten ahven ja kuikka, ohitetaan kirjassa hyvin- kin lyhyellä maininnalla.
Elottoman luonnon ja järvivesien fysikaalisten omi- naisuuksien käsittelylle sen sijaan on varattu kirjasta useampikin luku. Luvuissa 4–6 käydään läpi vedenkor- keuden vaihteluita, järvivesien liikkeitä eli aaltoja ja virtauksia sekä tutustutaan järviin elinympäristöinä.
Seitsemäs luku keskittyy järvien talviolosuhteisiin. Ai- nakin vielä toistaiseksi Suomen kaikki sisävedet jääty- vät kauttaaltaan talvisin. Jää- ja lumipeitteellä on sekä järvien elinolosuhteille ja fysikaalisille ominaisuuksil- le että elinkeino- ja virkistyskäytölle valtava merkitys.
Oman luvun varaaminen talviolosuhteille on näin ollen varsin perusteltu ratkaisu, vaikka tuottaakin jonkin ver- ran päällekkäisyyttä muiden kirjan lukujen kanssa.
Kirjan viimeisissä luvuissa palataan jälleen takaisin ihmistoimintaan. Luku 8 käsittelee erilaisten ihmistoimintojen järviympäristöille aiheuttamia ekologi- sia vaikutuksia. Erityisesti huomiota saa teollinen toiminta, jonka sivutuot- teena on historian saatossa rehevöity- nyt, kemikalisoitunut tai muuten pi- laantunut lukuisia suomalaisia järviä.
Esiin nostetaan onneksi myös iloisem- pia kertomuksia, joissa vesien tilaa on aktiivisella vaikuttamisella onnistuttu palauttamaan entiselle tasolleen tai vä- hintään parantamaan pahimmista päi- vistään. Onnistumistarinat antavat mo- tivaatiota jatkaa työskentelyä vesien- suojelun edistämiseksi.
Luku 9 perehtyy järvitutkimuksen historiaan esitellen tutkimustoiminnan alkuaikoja ja ve- sistöjen tilan seurannan kehittymistä aina nykypäivän menetelmiin saakka. Lisäksi luvussa hypätään hetkek- si pois suomalaisista järvimaisemista osiossa, jossa esi- tellään suomalaisen vesistötiedon käyttöä maailmalla.
Suomalaiset vesistötutkijat ovatkin olleet mukana mo- nenlaisissa kansainvälisissä kehitys- ja tutkimushank- keissa aina Etelämannerta myöten. Osio antaa hyvän kuvan suomalaisesta vesistöosaamisesta ja sen kansain- välisestä arvostuksesta.
Historiaosiosta kirja siirtyy ikään kuin jatkumona vii- meiseen lukuun, jossa kirjoittajat pohtivat Suomen ve- sistöjen tulevaisuutta. Vesistöjen tila on yleisellä tasol- la parempi kuin puoli vuosisataa sitten, mutta monet yk- sittäiset järvet oireilevat yhä. Kirjoittajien mukaan ve- siensuojelun eteen on tehty vasta helpoin työ, jolla vii- tataan erityisesti pistekuormituksen hallintaan. Jäljellä on haastava tehtävä estää metsistä, pelloilta, haja-asu- tusalueilta ja liikenteestä tulevan kuormituksen kulkeu- tuminen vesistöihin. Haasteet todennäköisesti voimis- tuvat ilmastonmuutoksen myötä, kun järviympäristöjen vuodenkierrossa ilmenee muutoksia esimerkiksi lyhen- tyvän talvikauden muodossa. Tämä vaikuttanee järviin päätyviin valuntoihin ja mukana kulkeutuviin ravinne- määriin. Toisaalta pintavesien lämpiäminen voi voimis- taa vesikerrosten lämpötilaeroja, mikä saattaa heiken- tää vesikerrosten sekoittumista ja sitä kautta alusveden happivarastoa. Nämä ja muut moniulotteisin yhteyksin toisiinsa linkittyvät ympäristönmuutokset voivat johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin sekä yksittäisten lajien että kokonaisten ekosysteemien osalta. Tutkimustoiminta ja vesistöjen tilan seuranta ovat muuttuvassa ilmastossa kriittisen tärkeitä, mutta samaan aikaan sekä ympäris- töhallinnon että yliopistojen vesistöihin liittyvän työn resursseja on supistettu voimakkaasti. Tämän ristiriidan esiin nostaminen onkin yksi kirjan suurimmista ansiois- ta vesistötutkijan ja tieteentekijän näkökulmasta.
Kirjallisuutta – Litteratur 169 TERRA 133: 3 2021
Monia kirjan teemoja sivutaan useampaan otteeseen sen eri luvuissa. Esimerkiksi ihmistoimintojen vaikutuk- sia perkaava luku 8 nostaa käsittelyyn monia vesistöjen hyötykäyttöä kuvaavassa luvussa 2 esitettyjä toiminto- ja. Koko kirjan lukijalle nämä ajoittaiset päällekkäisyy- det voivat tuntua harmillisilta. Toisaalta toisto mahdol- listaa sen, että kirjasta on luettavissa irrallisia lukuja, ei- kä kirjaa tarvitse lukea järjestyksessä kannesta kanteen.
Tämä taas mahdollistaa esimerkiksi sen, että korkea- koulujen opetus- ja tenttimateriaaleiksi voi kirjasta poi- mia tiettyjä kunkin kurssin teemaan sopivia lukuja.
Suomalaista järvikirjaa voi suositella luettavaksi monenlaisille vesistöteemoista innostuneille lukijoil- le, ja myös niille, joille järvet ovat entuudestaan tun- tematonta aluetta. Sisältöä riittää runsaasti sekä ihmis- toiminnasta että luonnon olosuhteista kiinnostuneille.
Ajoittain faktoja kuitenkin tykitetään niin tiuhaan tah- tiin, että luettelomainen kirjoitustyyli häiritsee jo lu- kemisen sujuvuuttakin. Toisaalta kirja sisältää myös
luku-urakkaa keventäviä, valikoituja tarinoita ja sattu- muksia vuosien varrelta. Esimerkkinä mainittakoon vä- rikkäät sanomalehtilainauksilla elävöitetyt kuvailut historian kohtalokkaimmista kirkkoveneonnettomuuk- sista. Kirjassa on pyritty hakemaan myös linkityksiä arkielämän ilmiöihin ja listataan konkreettisia vinkke- jä siitä, miten lukijat voivat itse osallistua järvitiedon keräämiseen ja jakamiseen. Kirjoittajat lupaavat kan- salaisten kirjaamien tietojen auttavan viranomaisia ja tutkijoita kartuttamaan tietojaan järvistä. Ehkä kirja pyrkiikin lisääntyneellä kansalaiskiinnostuksella paik- kaamaan edes hieman sitä tutkimusrahoituksen vajet- ta, mitä vesistöalalla on viime vuosina valitettavasti jouduttu kohtaamaan.
HANNA LUHTALA Maantieteen ja geologian laitos, Turun yliopisto
Käypä perusteos ympäristökasvattajille
CANTELL, HANNELE; AARNIO-LINNAVUORI, ESSI
& TANI, SIRPA (2020). Ympäristökasvatus – kestä- vän tulevaisuuden käsikirja, 267 s. PS-kustannus, Jyväskylä.
Ympäristökasvatus – kestävän tulevaisuuden käsikirja on tarkoitettu perusteokseksi opettajille, opettajaopis- kelijoille ja kasvattajille. Tässä ominaisuudessa se pyr- kii keskittymään ympäristökasvatukseen liittyvien pe- ruskäsitteiden avaamiseen. Pääteemana on henkilökoh- taisen ympäristösuhteen rakentaminen
ympäristöön liittyvien asenteiden ja ar- vojen perustalle, jättäen ympäristöön liittyvät tiedot ja taidot vähemmälle tar- kastelulle. Kirjan takakansi lupaa run- saasti käytännön esimerkkejä laaja-alai- sesta kestävän kehityksen, globaali- ja ilmastokasvatuksen näkökulmista, mi- kä osaltaan viettelee tarttumaan siihen kesähelteisessä riippumatossa.
Kirja antaa lyhyen ja sellaisena erin- omaisen yleiskuvan ympäristöherätyk- sen ja -kasvatuksen historiasta ja nyky- tilasta, lähtien Täystuho DDT:stä ja päätyen Tbilisin Ympäristökasvatuskon- ferenssin ja Brundtlandin komission ra- portin kautta ajankohtaiseen YK:n Agenda 2030:een. Siinä esitetty Kestä- vän kehityksen tavoitteet on moderni
kansainvälisesti perusteltu kehys ympäristökasvatuksel- le ja kestävän kehityksen oppimiselle. Tämä 17 tavoit- teen kokonaisuus muodostaa moniulotteisen kokonai- suuden, jota voidaan lähestyä monesta eri suunnasta.
Kestävän kehityksen määritelmän mukaisesti ulottu- vuuksia ovat ekologinen, taloudellinen ja sosio-kulttuu- rinen. Kirjassa teemaa lähestyttiin yksilökeskeisen,
luonnontieteellisen, yhteiskuntatieteellisen ja posthuma- nistisen käsityksen kautta. Kuvattujen ympäristökäsi- tysten väliset rinnastussuhteet eivät tosin aukea lukijal- le kovin helposti. Onko luonnontieteellinen ympäristö- käsitys irti elämysmaailmasta ja eikö siinä nähdä ihmis- tä osana luontoa?
Unesco on verkkosivuillaan määritellyt kestävän ke- hityksen tavoitteiden ydinosaamisalueet systeemiajat- teluun, ennakointikykyyn, normatiiviseen pätevyyteen, innovatiivisuuteen, yhteistoimintaan, kriittiseen ajatte-
luun, itsetuntemukseen ja ongelmanrat- kaisuun. Näitä ydinosaamisalueita käsi- tellään vaihtelevasti kirjan eri luvuissa, ehkä innovatiivisuutta lukuun ottamat- ta. Lukijan kannalta olisi saattanut olla miellyttävämpää järjestää kirjan luvut, tai osa niistä, Unescon määrittelemän ja kansainvälisesti yleisesti käytetyn puit- teen mukaisesti. Nyt ainoastaan systee- miajattelu esiintyy kirjassa omana lyhy- enä lukunaan.
Kirja jäsentää Unescon Tbilisin ym- päristökasvatuskonferenssin 1977 ta- voitteita täydentäviä kasvatustavoittei- ta ja sisältöjä kirjoittajien keskeisiksi valitsemien kasvatusmallien avulla.
Kasvatusmallilla tarkoitetaan visuaalis- ta esitystä, joka kuvaa eri tavoitteiden, sisältöjen, oppimisympäristöjen ja kon- tekstien välisiä suhteita. Kirjassa kuvatut mallit on va- littu oivallisesti hyviksi esimerkeiksi sekä niiden suosi- on perusteella että niiden kuvaamien tavoitteiden ja op- pimiskäsityksen erilaisuuden vuoksi. Mallien erojen ymmärtämistä olisi voinut vielä selkiyttää yksityiskoh- taisten esimerkkien avulla. Toisaalta muun muassa opet- tajankouluttaja voi laatia tästä hyvän tehtävän opettaja-
