Kirjallisuutta 183
Oma Maa 7-12
Oma Maa. Tietokirja Suomen kodeille. Toimittanut Edwin Linkomies. Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo, 7-8 1960, 9-10 1961, 11-12 1962.
Suuri kansallinen tietoteos Oma Maa, jonka kuutta ensimmäistä osaa esiteltiin tämän aikakauslehden vuosikerrassa 1959 (s. 513--521), on hiljakkoin val
mistunut viimeistä osaansa myöten.
Puuttuu enää vain erillinen hakemisto:
joka sekin ilmestyy kustantajan lupauk
sen mukaan vielä tämän vuoden ku
luessa. Teoksen kokonaissivumäärä lä
hentelee 6 000 :ta ja kuvia on yli 4 000 :n.
Kyseessä on siis todella valtava painotyö, jonka saattaminen onnelliseen loppuun on vaatinut toimittajalta kansleri Edwin Linkomieheltä ja taiton sekä kuvituksen hoitaneelta maisteri Pentti Huoviselta paljon vaivaa eikä varmaankaan ole su
junut ilman moninaisia hankaluuksia.
. Hyvin ymmärrettävää on, että tällainen satapäisen avustajakunnan työlle raken
tuva suurteos on jonkin verran myö
hästynyt alkuperäisestä aikataulustaan.
Tarkasteltaessa Oman l\rfaan kokonais
suunnitelmaa Virittäjän lukijakuntaa eniten kiinnostavien alojen kannalta jää
vaikutelmaksi, että aiheet on valittu har
kiten ja tasapuolisesti. Ei ole helppoa havaita tärkeiden tiedonalojen jääneen kokonaan huomiotta. Puutteeksi voinee kuitenkin katsoa, ettei teokseen sisälly esitystä suomalaisten muinaisuskonnosta ja mytologiasta.
Suomen kieltä ja suomalais-ugrilaista kielentutkimusta käsitteleviä artikkeleita on teoksen kuudessa viimeisessä osassa puolikymmentä. Paavo Ravila tarkas
telee elokuun 7. päivän kirjoituksessa suomen kielen asemaa suomalais-ugrilai
sessa kieliperheessä. Myös tästä kysy
myksestä aikaisemmin lausutut käsityk
set sekä lapin kielen ja lappalaisten on
gelmalliset suhteet saavat samassa yhtey
dessä asiantuntevan esittelynsä. Erkki Itkonen tekee kahden päivän (2. 12. ja 1. 7.) osalle jaetussa kirjoitelmassa selkoa suomen ja sen sukukielten tutkimuk
sesta. (Artikkeli on huomattavasti laa
jennettuna ilmestynyt Tietolippaassa n:o 20.) Suuresta tutkijain parvesta piir-
184 Kirjallisuutta retyt kuvat on tehty varmalla kädellä:
objektiivisesti, mutta ei ilman pieniä per
soonallisia korostuksia. Rasmus Raskin antamien herätteiden tärkeyttä Itkonen tähdentää hyvin selvästi, samoin Arvid Genetzin (ja mm. Torsten Aminoffin) tutkimusten arvoa. Nuorgrammaattisen koulukunnan merkitystä hän on taipu
vainen arvioimaan vähäisemmäksi, kuin näihin asti on yleensä ollut tapana. - Heikki Ojansuun syntymäpäiväksi (26.
7.) on sovitettu Martti Rapolan selvä
piirteinen yleiskatsaus suomen murtei
siin. Suomalaisen leksikografian vaiheita Erik Schroderuksen vokabulaarista Ny
kysuomen sanakirjaan tarkastelee kiin
toisasti Lauri Hakulinen (9. 7.).
Henkisen kansanperinteen aloja käsi
tellään useissa kirjoituksissa. Martti Haa
vio kuvailee taitavasti valituin detaljein runonlaulajain vanhaa hengenaatelia (10. 9.), ja toisessa artikkelissa (22. 9.) hän luo selvin esimerkein valaistun yleis
silmäyksen kansankertomuksiin: satujen, tarinain ym. proosamuotoisen kirjoitta
mattoman kirjallisuutemme monenkirja
vaan maailmaan. Matti Kuusen käsialaa on osuvia huomioita sisältävä luonneh
dinta sananparsista ja arvoituksista ( 11.
11.). Kansanomaisesta ajanlaskusta on Kustaa Vilkuna laatinut mainion esi
tyksen (14. 10.), jossa esi-isiemme ajan
laskujärjestelmät ja niiden kehitys, riimu
sauvat ja kalenterin muotoutuminen nykyiselleen kuvataan asiantuntevasti ja hallitusti. Kansanmusiikkia käsittelee Erkki Ala-Könni artikkelissa, jonka kuvi
tuskin olennaisesti perustuu kirjoittajan aineistoon (28. 9.).
Suomalaista kaunokirjallisuutta kos
kevia kirjoituksia on kymmenkunta, jou
kossa viisi Eino Krohnin kynästä lähte
nyttä. Hän on mm. laatinut katsauk
sen suomalaiseen draamakirjallisuuteen 21. 7.) ja kuvaillut lyriikkamme vaiheita, ensin vuosisadan vaihteeseen (8. 7.), sit
ten tarkastellen tämän vuosisadan alku
puolen runoutta (24. 8.). Jälkimmäisen artikkelin palstatilan jako ei tunnu aivan onnistuneelta: V. A. Koskenniemi on
saanut osakseen n. 8 palstaa, Otto Man
ninen -- jota kylläkin on käsitelty hyvin arvostavasti - vajaat 4. l\fanninen olisi ansainnut enemmän huomiota, semmin
kin kun L. Onervalle on uhrattu n. 3 palstaa. Eino Leinolle on omistettu eril
linen, niin ikään Krohnin kirjoittama artikkeli ( 6. 7.). Saman tekijän käsialaa on vielä esitys 1800-luvun esteettisestä kirjallisuudenarvostelusta (9. 10.).
Edesmenneen V. A. Koskenniemen harvinaisen myöhään säilyneestä virey
destä ovat osoituksena kirjoitelmat Ju
hani Ahosta (11. 9.) ja Aleksis Kivestä ( 10. 10.). Lauri Viljanen on tarkastellut (17. 10.) kertomataidetta Järnefeltistä
J
otuniin. Toini Havulla on ollut epä- kiitollinen urakka: katsaus itsenäisyyden ajan suorasanaiseen kirjallisuuteen ( 16.9.), eikä tulos olekaan ihan tyydyttävä.
Esityksessä on liiaksi päivälehdenkri
tiikin leimaa, ja arvioinnit ovat kovin subjektiivisia. Hämmästyttävintä on, mi
ten nurjasti kirjoittaja yhä suhtautuu Väinö Linnaan - samalla kun muuta
mat toisen luokan kyvyt saavat kovin innokasta huomiota osakseen.
Uskonnollisten peruski1jojemme his
toriaa valaistaan kahdessa artikkelissa.
Niilo Ikola selvittelee ( 4. 7.) suomen
kielisen Raamatun vaiheita osoittaen havainnollisesti, miten monien mutkien takana uudet raamatunsuomennokset ovat olleet. :Mutkikkaat vaiheensa on myös virsikirjamme kokenut, ennen kuin on päästy nykyiseen viralliseen laitok
seen; virsikirjoja tarkastelee Onni Kur
vinen ensimmäisen joulupäivän koh
dalla.
Tässä yhteydessä sopii mainita myös Edwin Linkomiehen artikkeli suomen
kielisestä tietokirjallisuudesta (26. 11.), oivallinen osoitus kansamme sivistystah
dosta ja kulttuurimme elinvoimaisuu
desta. Erittäin mielenkiintoinen on Y. A.
.Jäntin laatima, keskimittaa laajempi katsaus Kustannustoimi ja kirjakauppa (18. 12.); näkyvät olevan kohtalonsa paitsi kirjoilla myös kirjankustantajilla.
- L. A. Puntilan kynästä ovat lähtöisin
Kirjallisuutta 185 tiiviit esitykset suomen kielen valtiollis
yhteiskunnallisesta asemasta (30. 7.) ja suomalaisuuden liikkeestä ( 14. 8.).
Sanomattakin on selvää, että lukuisat muutkin, toisenlaisiin aihepiireihin liitty
vät artikkelit sisältävät runsain määrin ajankohtaista tietoa ja ovat kiintoisaa luettavaa kenelle hyvänsä. Myös asialli
sen kiinteästi ja selkeästi kirjoitetut päi
vämuistot ovat omiaan houkuttelemaan teoksen selailemiseen. Asia- ja paino
virheitä ei ole häiriöksi asti. Oikaistakoon tässä kuitenkin pari vuosilukua: Turun Viikkosanomien sanotaan (7 : 458) alka
neen ilmestyä 1821 (po. 1820, kuten ilmenee myös s. 456 olevasta kuvasta) ;
Kanteletar tuli painosta 1840 eikä 1849 (10 : 136). Teoksen kieliasu, jonka rik
keisiin arvostelija edellisellä kerralla jou
tui varsin kovakouraisesti puuttumaan, on ilahduttavasti kohentunut. Enem
mälti sanansijaa on vain joissakin har
voissa kirjoituksissa - kuten esim. kalas
tusta käsittelevässä (24. 7.), joka sisältää mm. semmoisia omituisia sanoja kuin vappaat ( = vapeet), verkkojana ( = jata), pilkata ( = pilkkiä, tai turskanpyynnin puheena ollen pikemminkin juksata).
Kokonaisvaikutelmaksi Oman Maan myöhemmistä osista kuitenkin jää, että kieliasun huolittelukin vastaa teoksen korkeaa yleistasoa.
PAAVO PULKKINEN
6
