Yhteiskunt
SUOMEN
\~-y' ,—V V V
5 N < G V : ■
Turun Kuuromykkfiinkoulun
50 vuotisen
muistojuhlan johdosta 20. 1. 1910
Hed anledning :: af Åbo dOustumskolas
50 O k
minnesfest 2 0 . 1 . 1 9 1 0
C . H . A L O P A E U S . A. E L I E L N O R D M A N .
Turku-kokoelma
I9:de årg. v SUOMEN A IS T IV IA L U S K O U L UJEN
iiiiiFix ir
FÖ R 1=1----A B N O R M S K O LO R N A I F IN L A N D \ 19:ta vuosik.
ANSVARIG U T G IF V A R E : W A L T E R F O R S IU S , VASTAAVA TO IM ITTA JA . RED. SE K R E T E R A R E : L Y D IA L Y Y T IK Ä IN E N , TO IM . SIH TEERI.
EKONOM. G . A . W U O R E L A , TALOUDEN H OITAJA.
N :o 1. T A M M IK U U . — JA N U A R I. 1 9 1 0 .
Turun kuuromykkäinkoulun 50-vuotisjuhlassa.
Ammoin Auran kankahalla Risti pyhä nostettiin.
Kauvan sitte Kupittaalla Suku Suomen kastettiin, Vihittihin hengen valoon, Valistuksen työhön jaloon.
Mutta vielä kauvan monta Veljeämme täällä on Osatonta, onnetonta, Alla kovan kohtalon, Joiden sieluun armon sana Tunkeu ei milloinkana.
Monta, monta sataa vuotta Niinkuin sidottuna saa Nämä ihmislapset suotta Pelastusta odottaa;
Heidät unhottaapi kansa
Riehuvassa riennossansa.
Ken voi sanoin kuvaella Kuuron kovan kohtalon, Jofei täällä johdatella Tiedon vakaan valohon;
Henki varsin vangittuna, Tunteet, toiveet sidottuna.
Äänen aarteet arvokkahat Sieluun kun ei mitään vie, Hengen voimat uinahtavat, Sulettu on tiedon tie;
Eikä sanoin saata luoda, Tunteitansa ilmi tuoda.
Jopa vihdoin herää surku, Ihmismielet lämpee nyt!
Suojahansa vanha Turku Ottaa kuurot hyljätyt.
Ikivanhaa mainettansa Lisää tällä teollansa.
Lausuttihin kuuroillemme Sana kallis: aukene!
Kohotkaatte verraksemme, Synkkä raja raukene!
Päänne pystyyn nostakaatte, Ihmisoikeudet saatte!
Näin on täällä työtä tehty Puolisataa vuotta nyt, Paljo huolta, vaivaa nähty, Moni on jo väsynyt.
Sillä vaikeaapa työtä
Valaista on hengen yötä.
Laitos kallis, turvaksesi Herra aina tulkohon!
Vaikealla matkallasi Ohjeenasi olhohon, Alopaeus'en henki jalo, Rakkauden käskyn valo!
Kust. Killinen.
= o —
Muistelmia Turun k u u r o m y k k ä in k o u lu n v aih eista 20 . 1 . 1860 — 20 . 1 . 1910 .
E s ite lm ä k o u lu n 5 0 v u o d en ju h la s s a 2 0 . 1. 1 9 1 0 k o u lu n jo h ta ja lta .
Arvoisat läsnäolijat! Jokainen meistä muistaa Jeesuksen vertauksen taivaan-valtakunnasta, joka on sinapin siemenen ver
tainen. T ä m ä siemen on pienin kaikista, mutta siitä kasvaa kuitenkin puu, jonka oksille taivaan linnut tulevat pesimään.
O lkoonpa kaukana minusta, että tahtoisin panna pienen kou
lumme tämän suuren puun rinnalle, mutta tämä vertaus muis
tui mieleeni, kun rupesin ajattelemaan niitä edistyksen askeleita, joita koulumme on kulkenut niinä viitenäkymmenenä vuotena kun se on ollut olemassa. Sekä sisä- että ulkomuotoon näh
den on tapahtunut suuremmoisia muutoksia. Koulun m äärä
rahat olivat koulun alkuvuosina 3 0 0 0 ruplaa; nyt sitävastoin ovat ne yli 8 0 ,0 0 0 markkaa. Niissä ohjesäännöissä, joidenka joh
dosta koulu alkoi työnsä, piti kouluhuoneustoon kuulua suu
rempi huone rukousta ja jumalanpalvelusta varten ja eri huone pojille ja tytöille, yhteensä siis kolme huonetta. Nyt meillä on tämä koulurakennus ja sitäpaitsi asumalaitoksessa 2 2 huonetta.
Ei suuria eikä monia huoneita ollutkaan tarpeen, koska sinä päivänä jolloin koulu avattiin kirjoitettiin koulun kirjoihin 12 kuuromykkää, vaikka kuitenkin lukukauden kuluessa tuli muu
tamia oppilaita lisään, niin että koko oppilasmäärä oli 22. Kun viime kerran otimme uusia oppilaita kouluun, 1 p;nä syyskuuta 1908, heitä oli 51 ja nousi koko oppilasmäärä silloin 126:teen.
Opettajakunta on nyt 5 opettajaa ja 7 opettajatarta, tahi jos laskemme ylimääräiset opettajatkin 6 ja 9 ; yhteensä 15. Viisi
kymmentä vuotta sitten opettajia oli ainoastaan 1, vaikkapa asetuksen mukaan piti olla johtaja, opettaja ja opettajatar; siis 3.
Kuuromykkä Karl O skar Malm oli ensimmäisenä kuuro- mykkäinkoulun opettajana Turussa. T ätä miestä on Suomen kuuromykkien kiittäminen että he ensi alusta ovat saaneet ope
tusta. Ennen häntä oli kyllä suomalainen mies opettanut kuu
romykkää. J o samoina aikoina kun Euroopan sivistysmaissa kuuromykkäin opetus aljettiin, osaksi jo vähää ennen, noin 17(i0, oli salpietarikeitosten tarkastaja Pohjanmaalla, Abrahan Argillan
der, opettanut vaimonsa veljen, kahdentoista vuotiaan Volfgang Henricus Helsingiuksen. Sen hän teki sillä menestyksellä että poika, Argillanderin kertomuksen mukaan, taisi lukea ja joten
kin selvästi puhua sekä ymmärtää toisten puhetta.
Argillanderin keksintö kuitenkin pian unhottui ja vielä ku
lui noin 8 0 vuotta, ennenkuin Suomen kuuromykät alkoivat saada nauttia opetuksen siunauksia, ja kun tämä päivä koitti, se ei ollut puhemetoodilla, vaan viittomalla ja kirjoittamalla.
Karl O skar Malm oli syntynyt helmikuun 12 p:nä 1820 Euran pitäjässä ja oli hänen isänsä sotakamreeri Anders Gustaf Malm.
Syntymästä kuuromykkänä lähetettiin hänet 8 vuotiaana Ruot
siin, missä hän sai ensin yksityisopetusta eräältä opettajalta, sittemmin Manihan kuuromykkäin koulussa lähellä Tukholm aa.
Häntä mainitaan eteväksi oppilaaksi, niin että hän saavutti tie
toa yli sen määrän, joka silloin koulussa annettiin. Kaikesta näyttää, että hänellä oli tietoja yli senkin määrän, joka nytkin on tavallista. Kun hän tuli kotimaahan, tahtoi hän tehdä on
nettomat veljensä ja sisarensa osallisiksi niistä tiedoista, mitkä hän itse oli saanut. Porvoossa, mihin hänen isänsä oli muut
tanut, hän sai suosijoita ja avasi yksityiskoulun. Hänen oppi
laittensa lukumäärä ei kuitenkaan tullut isoksi. Osaksi oli kuu
romykkäin opetus meillä tuntematon asia, osaksi köyhillä van
hemmilla ei ollut varoja lähettää lapsiaan kouluun, joka ensin ilman mitään valtion apua oli jokseenkin kallis. Malm ja kou
lun johtokunta eivät kuitenkaan väsyneet, he pyrkivät eteenpäin ja päättivät helmikuun 15 p:nä 1858 anoa, että opetuslaitos kuuromykkiä varten valtion varoilla perustettaisiin. Sam ana aikana oli Turussa muodostunut toimikunta, joka koetti herät
tää innostusta koulun perustamiseen sekä keräsi varoja sitä varten. T ä m ä toimikunta meni Keisarilliseen Senaattiin alamai
sella pyynnöllä että se opetuslaitos, joka Porvoon koulun joh
tokunnan anomuksen johdosta mahdollisesti perustettaisiin, si
joitettaisiin Turkuun. T ähän pyyntöön myönnyttiin ja joulukuun
Hi p:nä 1858 ilmestyi Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Ar
mollinen ohjesääntö opetuslaitokselle kuuromykkiä varten S u o men Suuriruhtinaan maalla.
Tammikuun 2 0 pmä 1860 klo 11 aamulla kokoontui lukuisa määrä koulun ystäviä ja suosijoita opetuslaitokseen, jolle oli vuokrattu huoneusto nykyisen Agrikolankadun varrella N:ro 1.
Silloin oli nimittäin koulun vihkiäisjuhla. Juhlasta kertoo sen ajan sanomalehti, Åbo Underrättelser, seuraavaa, jota pyydän saada lukea: „Akten började med psalmen 2 7 4 (Jesus allt mitt goda är), fyrstämmigt afsjungen af gymnasii- och skolungdom med accompagnement af orgelharmonium. Herr domprosten Renvall höll derpå ett med detta betydelsefulla tillfälle öfverens- stämmande tal, som på de talrika närvarande gjorde ett djupt intrvck. Härefter afsjöngs åter af sam m a kör psalm 2 3 9 (Uti din nåd o Fader blid), efter hvars slut döfstumme läraren O.
Malm för sina elever tolkade tillfällets vigt genom teckenspråk, som af dennes broder, skolans t. f. föreståndare, vicehäradshöf- ding G. E. Malm för de öfriga närvarande uttyddes. Stunden var högtidlig och anslående, dagen en hedersdag för Finland och alla dem, som genom välvilja och menniskokärlek öppnat detta tillfälle för dessa olyckliga, att i det mörker de hittills lefvat, blifva i någon mån åtm instone delaktiga af vetandets ljus". — Runoilija J . J . Wecksellin runokokoelm assa löytyy runo, sepitetty tämän juhlan johdosta. Sanomalehti ei mainitse, luet
tiinko sitä juhlatilaisuudessa. Kysymyksessä oleva runo löytyy toisessa paikassa tässä lehdessä.
Kun koulu perustettiin Turkuun, niin Malm muutti sinne opettajaksi. Kevätlukukaudella 1860 hoiti Malmin veli, hovioi- keudenkanslisti G. E. Malm johtajan tointa. Opettajattareksi nimitettiin lastenopettajatar Amanda Schalberg ja johtajaksi kesäkuun 16 pmä Porvoon alkeiskoulun kolleega, pastori Carl Henrik Alopaeus, joka jo Porvoossa ollessaan johto
kunnan jäsenenä oli osottanut myötätuntoisuutta kuuromykkiä kohtaan. Hänestä nyt tuli kuuromykkäin opetuksen isä isän
maassamme.
Koulu sai siis alkaa valistustyönsä kuuromykkien hyväksi, mutta suuria vaikeuksia sitä kohtasi. Kun opetus meille tuo
tiin Ruotsista oli luonnollista että siellä voimassa oleva opetus
m e t o d i pääsi vallalle meilläkin. Opetettiin viittomalla tahi merkkikielellä, sormiaakkosilla ja kirjoittamalla. Ehkäpä merkki
kieli oli paras opetuskeino näinä kuuromykkäin opetuksen lap
suuden päivinä, koska ohjesääntöjen mukaan näyttää niinkuin koulun tärkein tehtävä olisi ollut valmistaa oppilaita Herran Ehtoolliselle. Oli nimittäin semmoinen määräys, että oppilaan pitäisi käydä koulua vähintäin yhden lukukauden. Sillä lyhyellä ajalla olisi ollut mahdotonta antaa oppilaalle vähintäkään ope
tusta puhemetoodilla eikä kirjoittamallakaan. Viittomalla he kui
tenkin saivat jonkinlaista käsitystä Jum alasta ja pyhistä asioista.
Mutta seuraus tästä määräyksestä oli että kouluun saapui täysi- ikäisiä ihmisiä, jotka olivat ainoastaan yhden tahi muutamia vuosia koulussa ja heitä täytyi opettaa lasten kanssa, jotka oli
vat koulussa kymmenenkin vuotta.
Oli toinenkin asia joka oli opetukselle suureksi haitaksi.
Yhteisopetus oli silloin vielä ainakin meillä tuntematon asia.
Poikia ja tvttöjä otettiin kouluun, mutta heitä oli opetettava erikseen. Kun kouluun tuli oppilaita sekä ruotsia että suomea puhuvista kodeista ja näm ä olivat sekä lapsia että vli-ikäisiä.
olisi heidän pitänyt saada opetusta eri osastoilla, mutta tällai
nen tarpeellinen jako kävi mahdottomaksi, syystä ettei koulussa ollut riittävästi opettajavoimia. Ruotsalaisia ja suomalaisia opetti sama opettaja, vli-ikäiset ja lapset opetettiin yhdessä; ainoa jako, jota noudatettiin, oli ohjesäännön määräys, ettei saa opet
taa poikia ja tyttöjä yhdessä. Siten supistui luokkien luku
määrä kahteen, poikien ja tyttöjen. V. 1863 saatiin kyllä uusi opettajavoima lisäksi ja v. 1876 toinen, mutta luokkaopetus ei kuitenkaan voinut tulla kysymykseen, kun oppilaat olivat vallan eri kehitysasteella. Uskonnon opetus sitä vastoin oli parem
min järjestetty, sillä koulun uskonnon opettaja, johtaja, otti eri luokilta ne oppilaat, jotka sopivat yhteen, puolen tunnin uskon
nonopetukseen päivässä.
Sain ikävän vaikutuksen, kun ensi kerran astuin koulun ovesta sisään. Huoneusto tosin ei ollut liian ahdas niille noin 6 0 oppilaalle, jotka silloin olivat koulussa. Oli nimittäin 5 huonetta, niistä 2 jokseenkin isoa ja 1 suuri sali. Mutta jär
jestys ei ollut semmoinen, jonka olin tottunut näkemään kou
lussa. Pulpetit rautajaloillaan olivat järjestetyt peräkkäin pitkin kaikkia luokkahuoneen seiniä. Niiden vieressä istuivat oppilaat, lapsia ja aikaihmisiä, rihveli kädessään ja piirsivät tauluilleen mitä he lukivat aapiskirjastaan. Kun joku oppilas oli kirjoitta
nut taulunsa täyteen, tuli hän opettajan luo, joka istuen katee-
T u r u n k u u r o m y k k ä i n k o u l u n e n t i n e n t a l o . D ö v s t u m s k o l a n s i Å b o t i d i g a r e b o s t a d .
derissaan selitti oppilaalle viittomalla, mitä hänen kirjoituksensa merkitsi. Siten oppilas sai käsitystä tämän kirjoituksen merki
tyksestä, mutta muu kirjoitus oli usein hänelle lukittu kirja.
Pian kyllä huomattiin, ett’eivät he juuri paljon voineet omistaa kieltä eivätkä ymmärtäneet mitä he lukivat. (Huomio joka meidän täytyy vielä tänäkin päivänä usein tehdä kouluissamme.) Tarvitaan työssä innostusta, rakkautta ja paljon kärsivällisyyttä.
Älköön kukaan astuko tähän toimeen sydämittä, r u k o u k se tta ! Eräästä kirjeestä, jonka entinen opettajatar muistopäivän jo h dosta on kirjoittanut näkyykin, että koulussa tehtiin työtä ilolla, innolla. Etteivät tulot olleet sen suurempia riippuu niistä vai
keuksista, joiden alla työskenneltiin. Seurattiin koulun o h
jesääntöjä, jotka eivät sopineet ja joidenka hankaluuksia jo olen maininnut.
Saaduksensa parempaa järjestystä oli sentähden väittämä^
töntä saada nämä ohjesäännöt muutetuiksi. Että voisi saada oikeata luokkaopetusta koetettiin saada yhteisopetusta koulussa.
Turussa sijaitseva koulun hallitus päätti kokouksessaan syyskuun 15 pmä 1882 mennä Koulutoimen Ylihallitukselle semmoisella anomuksella, mikä järjestys koetteeksi oli pantu toimeen jo lu
kukauden alusta. Siten voitiin jakaa suomalaiset oppilaat kol
meen luokkaan, kahdella osastolla joka luokalla. Oppilaat eri osastoilla olivat nyt jokseenkin samalla kehitysasteella. Ruot
salaisia oppilaita, joita ei ollut monta, opetti sam a opettaja.
Toinen ikävä kohta oli että lapsia ja yli-ikäisiä opetettiin yhdessä. Kuuromykkä joka jo vanhana tuli kouluun, luonnol
lisesti ei voinut olla koulussa yhtä m onta vuotta kuin lapsi.
Kun Herran Ehtoolliselle pääseminen oli hänelle pääasia, niin uskonnonopetusta täytyi kiirehtiä, mutta hän ei saanut sitä opetusta, joka olisi ollut tarpeellista oppiakseen kieltä. Lapsille sitä vastoin kieliopetus oli tärkein ja pitemmällä kouluajalla hän kyllä kerkisi saada tarpeellisia tietoja uskonnossa koulun ylä
luokilla. Jokainen voi heti ymmärtää, ettei näitä oppilaita voinut opettaa yhdessä. Pian meidän täytyi hankkia apulaisopettajia, koska oppilasmäärä nousi, ja silloin oli mahdollista jakaa heitä niin, 'että lapset ja yli-ikäiset opetettiin eri osastoilla. Syksyllä 1884 otettiin jo kaksi tuntiopettajatarta, joita palkittiin koulun varoilla, siksi kun Koulutoimen Ylihallituksen kirjelmän mukaan lokakuun 30 p:nä 1885, armollisesti myönnettiin rahoja opetta
ja ta r e n palkkaamiseksi. T ä m ä palkka, joka ei suinkaan ollut
suuri, kuitenkin jaettiin kolmelle opettajatarelle, kunnes taas saimme lisävaroja. Opettajavoimien lisäämisen kautta saimme siis sellaisen luokkajaon suomalaisessa osastossa, että vuoden opetuksen jälestä valmistavalla luokalla yli-ikäiset eroitettiin lapsista. Heidän kouluaikansa kesti kolme vuotta; lasten taas seitsemän.
Tällä järjestyksellä jatkettiin vuoteen 1892, mikä vuosi on ikäänkuin käännekohta kuuromykkäin opetuksessa Suomessa.
Kesäkuun 3 0 p:nä 1892 ilmestyi nimittäin uusi asetus: Hä
nen Keisarillisen Majesteettinsa Armollinen Julistus erinäisistä muutoksista Suom en kuuromykkäin ja sokeain opetuslaitosten järjestämisestä. T ä m ä oli suuresta merkityksestä. Lapsia ei enää otettu vastaan vanhaan kouluun. Yli-ikäisiä vielä otettiin vuoteen 1895, mutta sen jälkeen ei semmoisiakaan. Luokkia lakkautettiin vuosi vuodelta ja vuonna 1898 toukokuun 2 5 p:nä laskettiin viimeiset oppilaat ulos oppikurssinsa läpikäytyään.
Koulun ensimmäinen aikakausi oli mennyt umpeen: uusi alkoi.
Vaikka viittomakieli oli vallinnut Turun kouromykkäinkou- lussa, sen opettajat eivät kuitenkaan halveksineet puhemetoodia.
Kouluhallituksen kokouksessa lokakuun 2 p:nä 1860 ilmoitti koulun johtaja, että hän oli halullinen puheharjoituksissa opet
tamaan niitä oppilaita, joilla siihen oli taipumusta ja hyväksyi hallitus tämän ehdotuksen. Sen johdosta rupesi pastori Alo
paeus antamaan puheharjoituksia ja näkyy pöytäkirjasta, joka tehtiin piispan tarkastuksessa kesäkuun 12 p:nä 1861 että „af föreståndaren anställdes ljudliga talöfningar med några gossar och flickor, hvilka häruti visat större fallenhet".
Sam aan aikaan tahi kesäkuun 19 p:nä 1861 luettiin koulu
hallituksen kokouksessa kirjelmä herra D. E. D. Europaeukselta, joka pyytää „det ville Bestyrelsen till vidare framställning å högre ort godhetsfullt lemna sin välbenägna rekommendation för ämnad underdånig ansökan om erhållande af anställning vid läroanstalten för döfstumma i Åbo såsom lärare i ljudtalet och uppfattningen af munnens rörelse hos talande". Kouluhal
litus toivoi vastauksessaan että „herr Europaeus kunde vid läro
anstalten fästas såsom lärare, helst herr E. under sin vistelse vid skolan, ändamål att försöka sig i de döfstummas handled
ning, visat ihärdighet och god vilja för saken, utom det att skolan vid ett städse tilltagande antal elever vore i behof af en lärare särskildt i ljudtalet". Että opettajavoiman lisäys oli tar-
peen olemme kyllä jo huomanneet, mutta kouluhallituksen puolto- lause ei kuitenkaan vaikuttanut hra Europaeuksen nimittämi
seen.
Paremmin onnistui opettaja Malm ehdotuksessaan koulu
hallituksen kokouksessa lokakuun 7 p:nä 1862 opettajaviran asettamisesta. Ehdotuksessaan sanoo hän muun muassa, että uusi opettaja olisi velvollinen opettamaan oppilaita puhumaan.
Kolmas opettajavirka asetettiin, mutta johtaja kuitenkin jatkoi puheopetustaan armollisen kirjeen johdosta huhtikuun 2 8 p:nä 1863.
Koulutoimen Ylihallituksen kutsumisesta kuuromykkäin- koulujen johtajat kokoontuivat syyskuun 2 3 p:nä 1877 Helsin
kiin neuvottelemaan mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä, jotta opetus voisi parhaiten edistyä ja tulisi eri kouluissa yhtäläiseksi.
Yksi keskusteluaine oli: „Har åsigten orn-talmetodens vid döf- stumundervisningen företräde stadgat sig bland döfstumlärare och om så är, hvilka åtgärder kunde och borde vidtagas för dess allmänna införande också i vårt lands döfstum skolor?" Päätös o l i : Då talmetoden öfver allt, der den kommit till full använd
ning, visat sig ega betydliga och ovärderliga företräden framför undervisningen med konventionella tecken eller det så kallade teckenspråket, så uttalar sammanträdet såsom sin enhälliga och bestämda åsigt, att efter talmetoden bör, förutom de så kallade oegentligt döfstumma, den möjligast största delen af de egent
ligt döfstumma undervisas. F ö r äldre döfstumma och för så
dana egentligt döfstumma, hvilka möjligen icke kunna efter talmetoden undervisas, bör åtm instone tillsvidare finnas en så kallad teckenklass, såvida icke en särskild anstalt kunde, såsom nödvändigt är, för detta behof inrättas, hvilken för de döf
stumma och sjelfva döfstumsaken vore af största g a g n “.
Tämän kokouksen päätösten nojalla koulun johtaja, Alopaeus ja kansakoulujen ylitarkastaja U. Cygnaeus tekivät ehdotuksen kou
lujen uudesta järjestämiseen, joka ehdotus jätettiin Keis. S e n a a tille v. 1880, mutta sitä ei hyväksytty. Ehkä tämän vastuksen jo h dosta provasti Alopaeus oli halullinen luopumaan rakkaasta työs
tään kuuromykkäin hyväksi ja otti vastaan tuomiorovastinviran Porvoossa, mihin hän kutsuttiin.
Asianomaiset olivat kuitenkin huomanneet että jotakin oli tehtävä. Keis. Senaatti lähetti v. 1885 maisteri Valter Forsiuk- sen, nykyisen tarkastajamme, opetusmatkalle ulkomaille tutus
tuakseen aistivialliskouluasioihin. Kotiin tultuansa hän jätti sisään laajan matkakertomuken ja ehdotuksen koulujen järjestämiseksi.
V. 1888 Keis. Senaatti viimein asetti komitean, jonka puheen
johtaja oli piispa Alopaeus, ja tämän laatiman ohdotuksen joh
dosta ilmestyi ennen mainittu julistus kesäkuun 3 0 p:ltä 1892.
T ä ssä armollisessa julistuksessa ori vaarinotettu jo v. 1877 kokouksessa tehtyjä ehdotuksia. Yli-ikäiset kuuromykät sai
vat oman koulun, joka sijaitsee Jyväskylässä ja tähän Turun kouluun on syksyllä 1892 otettu vastaan ainoastaan kouluijässä olevia lapsia. Niitä, jotka eivät ole voineet oppia puhumaan tahi joiden puhe on ollut kovin kankea, on yhden, sittemmin kahden koevuoden perästä muutettu Mikkelin kouluun, jossa he ovat saaneet opetusta kirjallisesti ja sormiaakkosilla. Nämä ovat luvultaan 57 koko oppilasmäärästä, joka on ollut 294, siis 19,4 %>. Muut ovat jatkaneet koulunkäyntinsä täällä ja on heitti opetettu puhtaalla puhemetoodilla.
Mutta sittemminkin on koulu saanut ottaa askeleen parem
paan päin. Jokainen opettaja tietää, miten vaikeata on opettaa erilahjaisia oppilaita. J o s niin on asianlaita puhuvien kouluissa, niin vielä selvemmiksi käyvät nämä vaikeukset kuuromykkäin kou
lussa. Kuuromykkäin opetuksen alalla on sentähden tultu siihen päätökseen, että oppilaita on jaettava kykynsä mukaan kolmeen eri osastoon. Sellainen jako tapahtuukin nyt meillä Hänen Keis.
Majesteettinsa Armollisen kuulutuksen nojalla maaliskuun 29 pmä 1904. Meidän koulussamme opetetaan kaksi osastoa; kolmas on Mikkelissä.
Muitakin etuja koulu saa nauttia uusien asetusten nojalla.
O ppilaamme tulevat köyhistä kodeista. Heidän vanhempansa eivät voisi omilla varoillaan kustantaa heidän kouluuttamistaan.
Sentähden on valtio aina ottanut osaa kustannuksiin, mutta pienellä summalla, 4 ,0 0 0 markalla. Tapahtui usein, ettemme voineet ottaa oppilaita vastaan varojen puutteesta. Uuden ase
tuksen mukaan valtio maksaa jokaisesta oppilaasta 3 0 0 markkaa vuodessa. J o s vanhemm at tahi kunnat maksavat jonkun osan siitä, niin tämä maksu tulee valtiolle. Siten ei kenenkään tar
vitse enää jäädä kouluun tulematta köyhyyden takia. Kaikki otetaan vastaan, jos vaan on tilaa kouluissamme.
Täten olen tullut loppuun. Esitelmäni on kyllä vaillinainen, koska löytyy monta asiaa, josta olisin voinut puhua, mutta olen ne jättänyt. S e on kuitenkin tullut liian pitkäksi ja ehkä väsyt-
T u r u n k u u r o m y k k ä i n k o u l u n n y k y in e n t a l o . D ö v s t u m s k o l a n s i Å b o n u v a r a n d e b o s t a d .
tänyt arvoisia kuulijoitani. Olen maininnut pääpiirteet koulun elämästä myötä- ja vastoinkäymisessä. Työ on ollut vaikeata ja puutteellista, eikä se nytkään ole täydellistä. Toivomuksia meillä vielä on. Kuitenkin me uskallamme toivoa, että se on ollut ja on oleva oppilaille siunaukseksi. Varm aan onkin kuuro
mykkien kouluaika onnellisin ja valoisin aika heidän synkeässä elämässään. Usein kuulemme vanhojen kuuromykkien ilolla muistavan kouluaikansa, jolloin he kuuroilla korvilla saivat kuulla Jumalan armosta ja Isän rakkaudesta. T ä m ä onkin meillä, opet
tajilla, valonsäde työssämme.
Me vietämme tätä juhlaa ilolla ja kiitollisuudella niitä miehiä kohtaan, jotka ovat olleet tienraivaajina kuuromykkäin opetuksen alalla, valtiota kohtaan joka on ottanut koulumme huostaansa, niitä ihmisystäviä kohtaan jotka myötätuntoisuudellaan ja lah
joillaan usein ovat avustaneet ja ilahuttaneet oppilaitamme, mutta ennen kaikkea Jum alaa kohtaan joka on johtanut kaikki kuuro
mykkien hyväksi. Siunatkoon ja suojelkoon Hän vastedeskin meidän kouluamme ja kuuromykkien opetusta rakkaassa isän
m aassam m e! Antakoon Hän, että tämän puun oksille kaikki Suomen kuuromykät tulisivat saamaan opetusta ja johdatusta tätä elämää ja ijankaikkisuutta v a rte n !
— O —
Invigningen a f de döfstummas s kola i Åbo.
Hvad klang den psalm, som stilla mot det höga På denna dag ur rörda hjärtan bröt,
Hvad sken i tåren, som ur månget öga I högtidsstunden klar och himmelsk flöt?
En glädje, högre än den stunds, som svingar Med dans och blommor bort på f/ärdens vingar, Ty skönt gick upp en hoppfull gryningstid För nyss sä hopplöst bundna andars frid.
De stodo där de tolf i mängdens hvimmel
Och sägo kring sig stilla undrande ,
Men ljus var blicken ty mot Fadrens himmel De redan lärt sin stumma bön att be.
O! denna blick skall bli allt mer vältalig, Och denna bön allt mera lugn, lycksalig För fröjden att få lefva, älska här, Du trötta mänsklighet, gä dit och lär!
Lär här, hur denna lycka dock är ringa, Som här du sökt mot den du fått, men glömt Att ha en Oud, till hvilken du kan svinga I bön och kärlek, som dig älskar ömt;
Att bröder ha, dem du får älskad trycka Till hjärtat ljuft i vänskaps stilla lycka, Att ha ett fosterland, uti hvars värf Du offra kan din andes ringa skärf.
Den lyckan skola dessa njuta lära,
- Af jordens lycka all är den blott sann, Och med sitt lif en evig lager skära At anden, som uppå naturen vann.
De skola gå i Finlands skilda trakter I tjänst hos kärlekens och ljusets makter, Och som de stummas tolf apostlar se Till bröder, hår dt vanlottade som de.
Sä varde ljus för dem, som strålen ilar Från himlen ljudlös genom natten läng!
Och själens strängaspel, som stumt nu hvilar, Skall stämmas här att klinga klart engång, När döden tecknar: kom! och själen svingar Befriad upp till Gud på lösta vingar;
Där skall dess stämmas strängars första ljud Bli det: ja g tackar dig för lif vet, Gud!
Josef Julius Wecksell.
' O '
C. H. Alopaeuksen m ietteitä k u u ro m y k k ä in p u h e o p e tu k s e s ta .
Kirjoittanut J . K. P-maa.
Vaikka Alopaeus oli johtajana viittomakoulussa, ei kuuro
mykkäin puheopetuskaan ollut hänelle tuntematon. Kuuromyk
käin parasta aina valvovana on hän siitäkin antanut hyviä neu
voja ja ohjeita. Näillä hänen mietteillään on kuurom. histo
riassa aina pysyvä arvonsa. Siksipä onkin, etenkin opettajain, niihin hupaista tutustua.
Mietteensä puheopetuksesta on Alopaeus esittänyt kirjases- sa a n : „ Lyhyt johdatus kuuromykkäin kasvatukseen ja opetuk
seen kodissa". Puheopetusta voidaan, sanoo hän, antaa erit
täinkin niille kuuromykille, jotka ennen kuuroutumistaan ovat kuulleet ja puhuneet. Opetuksen tarkoituksena ei ole ainoas
taan säilyttää entistä puhetaitoa, vaan myös kehittää sitä.
Sitä paitsi on puheopetusta koetettava antaa myöskin niille, jotka syntymästään saakka ovat olleet kuuromykkiä ja on tämä opetus tapahtuva jo aikaisin, 6 tai 7 vuoden vanhana. O pettaes
saan kuuromykkiä puhumaan, ei opettajan auta väsyä ensi koetukseen eikä hän saa jatkaa opetusta kauvan yhteen jak
soon, vaan on hänen, havaittuaan oppilaan ikävystyvän, lope
tettava opetus sillä kertaa. Mikä ei onnistu yhdellä koetuk
sella, se voi onnistua toisella kerralla. Puheopetuksessa on opettajan meneteltävä taitavasti ja varovaisesti, muuten voivat kuuromykät suuttua siihen ja vaivata keuhkojaan liiallisesti.
Turhaa on taas kuluttaa aikaa ja vaivaa niihin kuuromykkiin, joilla ei ole halua eikä taipumusta puhumiseen.
Puheopetuksessa tahtoi Alopaeus ensin otettavaksi kaikki vokaalit, jotka oli opetettava kajahdustorven muodon m uunte
lujen mukaisesti, joten ne jakciutuvat kolmeen r y h m ä ä n : pyöristetty asento: a, o, u,
leveä asento: ä, e, i, puoliavoin asento: o, y.
Vokaalit kirjoitettiin perätysten taululle, josta opettaja lau
sui ne oppilaille selvästi ja harvaan, huomauttaen samalla puhe-
organin liikkeistä, joita oppilaan tarkasti piti seurata. O pe
tuksessa oli myös käytettävä tuntoaistia ja peiliä apuna samaan tapaan kuin nykyisessäkin puheopetuksessa. J o s taas kuuro
mykkä ei voinut muodostaa yhtään ääntä, niin silloin sai opet
taja hiljaa nipistää hänen sormeensa, jolloin hän äännähti.
T ä m ä kirjotettiin myös taululle, että oppilas olisi saanut käsi
tyksen äänen muodostumisesta. Samoin oli opettajan lausues
saan kirjaimen, tavun tai sanan, aina osotettava taululle kir
joitettua merkkiä.
Vokaalien jälkeen opetettiin konsonantit, jotka jaettiin seu- raaviin ryhmiin:
kovemmat pehmeftmmät
huuliäänt. p h— m | | ham m asäänt. t d— n 1 hankausäänt. f V
lakiäänt. k K
r 1 (täryäänt.) suhuäänt. sch s j
yhdistetyt äänt. z-ts x-ks
K onsonantit opetettiin äänettömästi eikä kuuluvasti vokaa
lien avulla. Näitä äänteitä ei saanut opettaa aakkosellisessa järjestyksessä, vaan oli mentävä helpommasta vaikeampaan ja samaan laatuun, samaan ryhmään kuuluvat äänteet oli otettava perättäin, esim. p-b, f-w, k-g, jonka äännevaihtelun voi kuuro
mykälle selvittää siten, että hiljaa painaa kädellä hänen ol
io a n s a tai käteensä. Kun ensimäinen konsonantti oli opetettu, yhdistettiin se heti vokaaleihin, joten muodostui tavuja ja yksi
tavuisia sanoja. T äm än jälkeen opetettiin kaksi ja useampi ta- vuisia sanoja ja lauseita. Konsonantteja opetettaessa oli ase
tettava lapsen käsi suun eteen, jotta hän paremmin olisi ta
junnut ne. — Aäntämisopetuksen yhteydessä tuli opettajan kiinnittää huomiota myös kuuromykän ajatuksen kehitykseen.
Niinkuin tästä selostuksesta jo selviää, oli Alopaeus myös tutustunut harvinaisen hyvin puheopetukseen. Siinä huomaa kohtia, joita vielä nytkin käytetään puheopetuksessamme. Ään
teiden järjestys tosin ei ole sam a kuin nykyään, mutta yleinen suunta on siinäkin oikeaan tähtäävä. — Alopaeus oli siis puhe
opetuksen suosija. Hänkin oivalsi, että sillä voidaan kuuro
mykkiä opettaa. Vieläpä hän itsekin koetti sitä toteuttaa kou
lussaan.
Lopetamme tämän kirjoituksemme sillä toivomuksella, että vanhoista kätköistä, enemmän kuin tähän saakka, esitettäisiin lehdessämme entisen opettajapolven mietteitä kuuromykkäin opetuksesta. Entisyyden tunteminen meidänkin työssämme a n taa työlle vasta sen todellisen, oikean perustan, joka lujana pysyy tuleviin aikoihin asti.
— o—
Om b ö n en o c h b ö n h ö r e ls e n .
(N e d a n stå en d e u p p sa ts h a r av K. O . M a lm le m n a ts till fr ö k e n B e tty E lfv in g so m g o d h e ts fu llt ö v e rlå tit d en till p u b lic e r in g .)
Emedan Ni omordat Bönhörelsen, så vill jag först tala om B önens ändamål och nytta, hvarpå min begärde förklaring om bönhörelsen sedan grundar sig för att bli tydligare än annars.
Ehuru Bönen är en väsentlig del af Religionen och en af Själens ädla njutningar, är de flesta menniskors sätt att dyrka Gud lågt, ytligt, oandligt och ohimmelskt. S åd an a äro äfven deras bönen. Deras åsigt om bönen är att den har inflytelse på Gud, som derigenom blifve mera god och nådig att gifva de bedjande hjelp och bistånd. D eras böner äro så att fatta att de beveke Gud att afvika från Sin a visa afsigter för att till fred- ställa menniskors ovisa önskningar. Bedjarnes anspråk fota sig på åberopande af löften, på föreställningar om afslagets svåra följder, på äran af bönhörelsen, på missförstånd om vilkoren för bönernas goda egenskaper, etz, etz, etz ofta i någon egen- nyttig afsigt. Dock, bättre att de bedja på detta sätt, än att de alls icke bedja, ty sådana höner tillstädjas af Försynen på det man icke glömme Gud. Bättre, att den girige ber om rikedo
mar, den äregirige om utmärkelser, den hersklystne om makt, den fanatiske om framgång i sina planen, o. s. v. än att de annars genom brist på kunskaper om bönen skulle förneka till
varon af Gud och Dess öfvermakt. Medelst sina böner åsyftar den sjelfviske att vinna Guds gunst och förmå Honom att gifva hvad han önskar. Flera fakta visa att äfven sådana böner äro nyttiga att öppna och bereda Själen för emottagande af ett
mera upphöjdt och bättre tänkesätt, men de tillhöra blott det lägre, sinnliga själstillståndet, der yttre skenbarheter ännu icke gifvit rum åt stigande upplysning genom verkliga, högre san
ningar. Alldeles sant att menniskors böner och åkallan icke kunna orsaka någon förändring i Guds Vilja och beslut, ty Gud är evigt D ensam m e. Han bevekes icke till större kärlek, ty Hans kärlek är oändlig och evig utan början och slut och kan ej ökas mera än förut. Han behöfver ej heller underrättas om våra behof, ty Han är allvetande och känner dem, innan vi märka våra behof och bedja Honom om deras afhjelpande.
Alltså behöfver Gud aldrig våra böner, men älskar dem för den nyttas skull som de göra åt oss sjelfva, ty bönerne äro utmärkt ypperliga medel att förändra vårt eget tillstånd i det andliga och göra oss skickligare att emottaga och föröka G udom lig kärleks och vishets inflytelser i vår vilja och vårt förstånd.
Då bönerna icke beveka Gud att gifva hvad Han annars icke velat gifva oss, så göra bönerna oss skickligare att emottaga hvad vi annars icke kunnat emottaga. Förändringen sker så
ledes icke hos Gud såsom det godas oändliga källa, utan en
dast hos menniskan såsom det godas mottag. Solljuset hvar- ken förökes eller minskas derigenom, att en blind återfår sin syn, ty det är endast dennes öga, som undgår förändring, Då bönen öppnar Själens inre, emottar hon och åtnjuter himlens välsignelser, i hvilket fall förändringen icke uppkommer af någon impuls, gifven åt den oändliga kärleken (det är Gud sjelf), utan bönen gör menniskan beredd att få det goda och sanna af Gud.
Gud blir ej mera beredvillig att utdela sina gåfvor af allt godt, ty från Gud inflyter alltid allt godt lika till alla, likasom från solen ljus och värme alltid flöda till alla. Alltså beror det allenast och endast på men niskornas olika egenskaper att blifva skickliga till emottag af himmelska skatter genom den förädlande förändring, som bönen åstadkommit hos den bed
jande, eller att till det onda och falska förvända denna infly
telse i sig, alldeles lika som det beror på naturliga tings egen
skaper att emottaga solljuset för att bli goda eller förvända det för att bli onda, i hvilka fall Gud är densamme och solljuset är detsamme. De, som icke kunna emottaga någon inflytelse från himlen, äro orsaken till sitt eget fel, icke därföre att Gud vägrar dem något, då Gud är sjelfva kärleken och alltid kring
sprider allt godt, utan endast derigenom att de sjelfva hålla sin
själ mörk, sinnlig, kroppslig och naturlig, och förkasta all bön likasom nattugglor, som icke tydligt se i solljuset, utan helst i skymningen och nattens dunkel, icke därför att solen nekar dem någon dag, utan därför att deras ögon ej äro så organi
serade att de se i klara solljuset. Gud afser icke menniskors tim
liga och föränderliga lycka i verlden, utan hufvudsakligen de
ras eviga och oföränderliga väl. Gud är alltid lika god att meddela bedjaren goda gåfvor, men de bli endast i den mån gagneliga för honom, som de passa för hans själstillstånd. Då blott Gud kan bedöma detta, så ges ingen så sann och Gud så behaglig bön som den, som utgår från en sann ödmjukhet och sjelfförnekelse och säger: Fader, ske icke min i något, utan Din vilja i allt utan något undantag! Ändamålet och nyttan med bönen är således att bringa menniskan till lydnad af Guds vilja och in^ifva henne lust och böjelse att enligt himmelska ordningslagar lefva i englalik sinnestämning. Långt från att tjena som, medel till befrämjande af egennyttiga och egenvilliga önskningar, är bönen ämnad att underkufva egoismen och in
planta kärlek till Gud och nästan. Det hjerta, som är fullt af den sanna bönens anda, älskar att kläda sina rena önskningar i en motsvarande yttre form. D å egenkärleken är så mycket underkufvad, att hågen för andlig nytta blifvit en herrskande grundböjelse och Själens böjelser, känslor och tankar börja verka i sympati med den himmelska kärlekens ingifvelser, då upphör menniskan att bestorma Gud med böner om uppfyllandet af egoistiska planer och beräkningar. Hon nalkas Gifvaren med fast föresats att glöm m a sina egna fördelar och i allt vara nöjd med Hans vilja, sedan hon småningom kommit till allt djupare förnimmelse och deraf hjertats erkännelse att hon sjelf icke vet, hvad hon bäst behöfver. Hon nyttjar därför helst den bön till Herren, som Herren lärt henne, den fullkomligaste af alla bö
ner. 1 denna bön är Herren sjelf närvarande som Anden och lifvet i hvarje del af de Gudomliga Orden. Oskrymtadt och dagligt upprepande af dessa Ord har tillräcklig kraft, att då Hjertat och Själen äro fästade på Herren, bringa den bedjande alltmer i harmonisk sinnestäm ning med de goda, visa och oskuldsfulla, och med barnen, som lyda Guds vilja i sitt lef- verne. I hvarje del af denna Gudomliga bön finnes en viktig sanning, att Guds Godhet är oändlig och att bönens hela afsigt och nytta är tankens och hjertats upplyftande till Gud och
beredelse att mottaga himmelsk vishet och kärlek af Gud. Så mycket mer bönens inre nytta inses och behjertas, så mycket mindre välbehag finna vi i långa, fadda, konstlade och prun
kande bönformulärer, som vanan och bruket ålägga, men så mycket hjertligare och innerligare instämma vi i Andans, kraftens och kärlekens Ord, som den him melska Visheten sjelf lagt på våra läppar. 1 början nyttjade jag flera bönböcker, men icke numera, då jag funnit, att det liksom vore bäst att låta hjertat sjelf fritt tala i bön, i stället för att binda hjertat vid orden i bönböckerna, just därför att i förra fallet vinnes vida mera infly
telse från Gud.
Käynti Turun k u u r o m y k k ä in k o u lu n ensim m äisen op ettajattaren luona.
Saadakseni joitakin tietoja koulumme alkuajoista, lähdin eräänä iltana viime syyslukukauden lopulla sen ensimmäisen opettajattaren, neiti Amanda Schalbergin luo.
Neiti Amanda ja hänen sisarensa ovat vanhoja Turun lap
sia. Kumpikin on omin silmin nähnyt kaupungin palon v. 1827.
Moni, joka on tahtonut saada tietoja kaupunkimme vaiheista tai jonkun vanhan turkulaissuvun historiasta, on tähän asti hy
villä tuloksilla kääntynyt näitten vanhusten puoleen. Huolimatta siitä, että Amanda neiti on sisaruksista nuorempi, alkaa hänen muistinsa nyt jo pettää. Kahdet halvauskohtaukset ovat sen sumentaneet. Vanhem m an sisaren, Selma neidin, ajatukset len
televät sitävastoin vielä vereksinä ja nuortevina. Hyvin niukalti sain kuitenkin tiedonhaluani tyydytetyksi. M issä Amanda nei
din muisti petti, täytyi Selm a neidin auttaa. Kerron nyt ai
noastaan sen, jossa vanhusten muistelmat olivat yhtäpitäviä.
Kun neitien Schalbergin isä kuoli, jätti hän perheensä hy
vin pieniin varoihin. Turun palo oli niellyt suuren osan hänen omaisuuttaan ja huolimatta siitä, että hän oli ollut kaupungin raastuvan virkamiehiä, ei tullut eläke jälkeenjääneille kysymyk
seenkään. Tyttärien täytyi sen vuoksi, kukin tavallaan, ruveta hankkimaan toimeentuloa. Amanda neiti tuli Turun ensim m äi
sen lasten koulun opettajattareksi. T ässä koulussa hän työs-
ken tel i useampia vuosia suunnilleen sadan markan vuosipal
kasta. Syksyllä 1858 olivat neidit Schalberg kahvipidoissa erään tuttavansa luona. Sinne tuli myöskin silloinen tuomioro
vasti T. T. Renvall rouvineen. Tuomiorovasti kertoi läsnäole
ville, että Turkuun perustettaisiin kuuromykkäin koulu ja ke- hoitti puoleksi leikillä neiti Amandaa antautumaan kuuro
mykkäin opettajattareksi. Palkka oli aikaan nähden hyvä ja Amanda neiti ryhtyi tuumasta toimeen. Pahin vaikeus oli voi
tettava siinä, että tulevalta kuuromykkäinkoulun opettajattarelta vaadittiin suomenkielen taitoa. T äm än esteen voitti neiti S c h a l
berg ottamalla tunteja lankasteri koulun opettajan J . Lundellin edessä. Keväällä 1859 sai hän todistuksen suomenkielen tai
dosta ja läksi kesäkuun keskivaiheilla Manillaan kuuromykkäin kouluun Tukholm assa valmistautumaan uuteen toimeensa. 1 äällä oleskeli hän omien sanojensa mukaan „pitkät ajat" s. o. ju hannuksesta syysmarkkinoihin — siis kaksi ja puoli kuukautta.
Samoihin aikoihin oleskeli Manillassa rouva Fdla Fröberg hiinkin valmistautuakseen opettajattareksi Turun kouluun. Kun nämät molem m at kilpailijat sitten hakivat opettajattarenvirkaa koulussamme, nimitti tuomiokapituli rouva Fröbergin virkaan.
K. O . Malm kuuluu nimittäin puoltaneen rouva Fröbergiä tuo
miokapitulille. Tyytymättömänä tähän tulokseen valitti neiti Schalberg senattiin, joka kumosi tuomiokapitulin päätöksen ni
mittäen hänet virkaan. —
Koulun ensimmäisissä ohjesäännöissä oli määrätty, että tytöille ja pojille oli annettava opetusta erikseen. Näin ollen joutui tietysti tyttöjen opetus neiti Schalbergin osalle. S u o m e n kieliset ja ruotsinkieliset opetettiin sam assa luokkahuoneessa.
Näin tapahtui pitkät ajat eteenpäin ja samalle luokalle joutui siten vasta-alkavia ja pitemmälle kehittyneitä. Oppilaiden pul
petit olivat järjestetyt perätysten pitkin luokkahuoneen seiniä.
Opetus tapahtui enimmäkseen siten, että oppilaat saivat jälji
tellä jotakin kappaletta oppikirjoistaan. Kun tämä oli tehty selitti opettajatar viittomalla sisällyksen. Hajanaiseksi ja vai
keaksi kävi tietysti ensimmäinen opetus näin alkuperäisten olo
jen vallitessa. Mutta opettajien harjaantuessa ja opettajakunnan kasvaessa edistyttiin vähitellen.
Olisin mielelläni tahtonut saada tietoja Malmin perso- nallisuudesta ja opetuksesta, mutta tässä suhteessa petti neiti Schalbergin muisti täydellisesti. Hän työskenteli niin vähän
aikaa koulussa. Kuolema katkaisi aikaisin Suom en kuuromyk
käin koulun perustajan elämän langan. — Enem m än muisti neiti Schalberg piispa Alopaeusta, kertoen hänen ankarasta täs
mällisyydestänsä ja hänen hellästä huolenpidostaan kuuromykistä holhokkeistaan. Muun muassa kertoi hän piispa Alopaeuksen pyrkineen siihenkin, että kuuromykillä olisi yhteinen tunnus
merkki, jonka kautta he tulisivat varjelluiksi vaaroista kaupungin kaduilla liikkuessaan. — Hyvin paljon hankaluuksia tuotti kou
lulle alkuaikoina se, ett’ei sille onnistuttu saamaan sopivaa huo- neustoa. Ensin oli koulu nykyisen Agricolan kadun varrella.
Täältä se muutti hyvin pian Läntisen Rantakadun varrelle.
Täällä oli huoneusto senkautta tullut vapaaksi, että sen asuk
kaat läksivät matkalle Ruotsiin. Huoneusto vuokrattiin kuiten
kin ainoastaan toistaiseksi. Aluksi eivät vuokraajat suostuneet edes siihen, että huonekaluja olisi muutettu pois. Mahtoivat pienet kuuromykät hämmästyä astuessaan, ainakin heidän sil
missään, komeasti sisustettuun turkulaiseen porvariskotiin. O pet
tajille tämä kielto kuitenkin tuotti paljon huolta ja siitä pääs
tiin vasta silloin, kun vuokraajain olo Ruotsissa jatkui ja he senvuoksi pitemmäksi aikaa luovuttivat huoneuston. Silloin muutettiin tietysti kaikki komeus vinoille, ja pulpetit sekä muut koulutavarat tuotiin sijaan. Väljemmille vesille päästiin vasta kun muutettiin koulun huoneustoon Kaskenkadun varrella.
Jä tä n kertomukseni käynnistäni tähän. Kun vanha Amanda neiti nyt katselee Turun koulun kehitystä, mahtaa hän kiittää Jum alaa, joka on niin runsaasti siunannut työtä kuuromykkäin hyväksi — tätä työtä, jolle hänkin on parhaimmat voimansa uhrannut sellaisina aikoina, jolloin monet hankaluudet estivät kehityksen tasaista kulkua.
—d k.
— o —
Hajanaisia m u istelm ia Turun kuurom ykk äin k ou lu n p u h elu o k k ien alkuvuosilta.
Eräänä päivänä keväällä v. 1892 kysyi pastori Nordman minulta, josko olisin taipuvainen ottamaan opettaakseni seu- raavana syksynä alkavaa, ensimmäistä puhemetoodilla opetet
tavaa luokkaa Turun kuuromykkäin koulussa. Kovin epäröi-
väriä taidostani, annoin lopulta pastorille myöntävän vastauksen.
Koululle oli vuokrattu huoneusto puutarhuri Luckin uudessa ta
lossa Martinkadun varrella, ja kun koulu oli saatava hauskaksi ja kodikkaaksi, antoivat hommat, pastorille varsinkin, paljon työtä ja puuhaa. Kaikki joutui kumminkin valmiiksi koulun alkuun, syyskuun 1 päivään, jolloin uuden koulun piti alkaa toimintansa.
Mitä koulun uuteen huoueustoon tulee, järjesti pastori, kuten jo mainitsin, kaikki hauskaksi ja kodikkaaksi. T ark o i
tuksenaan oli hänellä antaa internaatille kodin leiman, niin että oppilaat tuntisivat siellä kodin-lämmön, kodinhengen. Huoneet olivat tosin pienet, mutta täysin riittävät ensimmäisille lapsil
lemme. Uudet olivat huonekalut, sängyt uudenuutukaiset, uutta, puhdasta ja tarkoitukseen sopivaa kaikki, mitä sinne oli h an kittu. J a uudelle kodille painoivat leimansa „Pappi“, ystävälli
nen johtajamme, joka usein oppilasten kanssa leikki, ja Ebba Wulff, kodin äiti ja emäntä.
Mitä kodin ensimmäisiin lapsiin tulee, oli heitä 14, joista neljällä oli koti kaupungissa ja siis vain 10 asui internaatissa.
Yleensä olivat he kilttejä, Vikuria lukuunottamatta, joka lapsel
lisuudessaan alussa koetti „vikuroida“ ja oman päänsä pitää, mutta tasaantui hänkin vähitellen, totuttuaan koulujärjestykseen ja uusiin olosuhteisiin. Vielä muistuu mieleeni pikku Mooses, joka 9 vuotiaana oli tullut kuuroksi, puhui paljon, mutta epä
selvästi ja väliin „mitä sylki suuhun toi". Hauskimpia oppilai
tani oli O skar Hatt, joka ei enää ole elossa. Martalla oli kor
kea diskanttiääni, jota kaikin voimin koetimme alentaa. J a alennus oli suuri, sillä eräänä aamuna oli Martan ääni erään opettajan ponnistusten kautta muuttunut syväksi bassgksi, jonlaisena se sitten pysyikin. Lahjoiltaan olivat lapseni kovin erilaiset ja siirrettiin heistä kevätlukukauden lopussa 3 M ikke
lin kouluun.
Artikulatiooniopetuksen aloin „p“:llä, josta sitten siirryimme
„a“:han; seurasimme siis silloista järjestelmää. Hengitysharjoi
tuksia pidettiin ahkeraan. Ensi vuoden ennätykset supistuivat vähiin; teimme rauhassa työtä, eikä pastorikaan koskaan meitä hoputtanut. Tuloksiin olin jotakuinkin tyytyväinen, oppilaani olivat halukkaat minua auttamaan ahkeruudellaan ja tarkkaa
vaisuudellaan.
Vielä lienee paikallaan mainita se auskultanttien paljous, joka uutta koulua seurasi. „Vanhan koulun" opettajia ja aus
kultantteja tulla tupsahti väliin luokkahuone niin täyteen, ett'ei- vät kaikki sinne sopineetkaan. Jokapäiväinen vieraamme oli pastori, usein kävivät siellä Helena, Tekla ja Loa neidit, herra Saari, Sofia Boström ja Maria Karstén.
Lukuvuosi 1893— 1894 kului edellisen vuoden tapaan; työ jatkui rauhallisesti eikä mitään sairaustapauksiakaan sattunut koulussa. Uuden työtoverin olin saanut Aina Vialénissa, joka sai seuraavan puheluokan opettaakseen. Auskultanttien jouk
koa olivat lisänneet: Maria Andersson, Agnes . Törnudd ja Augusta Schalien. Tällä lukuvuodella oli minulla yksityisoppi
laana Sävele Nummelin (Angervo), jonka Tarkastaja keväällä v. 1894 hyväksyi otettavaksi koulumme kolmannelle luokalle.
T ä m ä lukuvuosi oli viimeinen minulle, rakkaaksi käyneessä, vanhassa Turun koulussa. Tutkintopäivänä keväällä v. 1894 jä
tin jäähyväiset oppilailleni ja työtovereilleni, joilta aina olin saa
nut osakseni paljon ystävyyttä ja herttaisuutta, siirtyäkseni mie
heni kanssa jatkamaan samanlaista työtä Porvoon kuuromyk- käinkoulussa.
Mikkelissä 20. 12. 1909.
Anna Savolainen.
— CT—
Utdrag ur ett bref
frän en f. tl. lä ra r in n a vid Å b o d ö fstu m sk o la .
Emedan jag hlev allt döfvare kunde jag ej höra predikan i kyrkan och det kostade mycket på mig. Fröknarna Heurlin, hvilkas närmare bekantskap jag gjorde denna tid, omtalade för mig pastor Alopaeus’ gudsjänster på teckenspråket i döfstum- skolan. D e uppmanade mig, att försöka lära mig förstå detta språk och som vi just då efter min fars död flyttade till Åbo, besökte jag i deras sällskap pastor Alopaeus. J a g blef på det vänligaste och varmaste mottagen och några dagar därefter — i början af september 1868 — gjorde jag mitt inträde i sko
lan. Efter några dagars vistelse där hade jag klart för mig, att Gud sänt mig dit och att Han bestämt detta kall för mig. J a g insåg allt mer och mer huru högt detta kall var. J a g kände
dagligen min oförmåga och ringhet, men jag litade på Guds hjälp. J a g blef allt mera intresserad och arbetade flitigt att komma in i detta arbete. Pastor Alopaeus bistod mig på det kärleksfullaste med uppmuntran och råd. Ifrån första stunden var han som en fader för mig. En ny värld öppnade sig nu för mig. Lifvet föreföll mig så skönt och rikt, och jag tackade Gud af fullaste hjärta, att också jag fick vara med om att arbeta för de döfstummas utveckling för detta och det eviga lifvet.
Lifvet i skolan tyckte jag var allvarligt, trefligt och godt. Jag njöt af allt i fulla drag — ja, t. o. m. af de sorgsna och ledsamma dagarna. Efter regn komm er ju åter solsken. Mycket vore ju ännu att säga om alla svårigheter, sorger och fröjder, men jag orkar ej nu. Tankarna vilja alldeles öfverväldiga mig, när jag tänker på de kära arbetsåren. Intresset är lika varmt ännu och hjärtat fullt af kärlek för de döfstumma och arbetet bland dem.
Ledsamt att ej mera få arbeta ens bland de gamla döfstumma.
Min stora svaghet tvingar mig allt mer och mer till stillhet.
Kärt är det dock, att ibland få bistå dem med råd och a n nat, då de så vänligt söka upp mig.
Ja, livad detta arbete varit för mig vet endast Gud. Å min sida har det varit fullt af fel och brister — å Hans sida förlåtelse, kärlek och bistånd. Honom vare lof och tack för allt!
— o —
Juhlivalle, 50 vuotta täyttäneelle Turun kuuromykkäinkoululle
—sen opettajakunnalle ja oppilaille
—pyytää täten lausua sydämmellisen onnentoivotuksensa merkkipäivän jo h dosta ja tuleville päiville
Suonien Aistiviali is koulujen lehden Toimitus.
' O '
H u O m 1 A is ti v ial lis k o u lu j e n L e h d e n
arv. tilaajoille p y y d ä m m e ilm oittaa, e ttä l e h t e m m e ta m m i k u u n n u m e r o täten ilm estyy ju h lajulkaisuna T u ru n k u u ro m y k k ä in k o u lu n 5 0 - v u o t i s e n m u isto ju h lan j o h d o s t a . ...
T o im itu s.
— Kutsum us. Täten pyydämme Teitä ystävällisimmin saa
pumaan Turun Kuuromykkäinkoulun 50-vuotiseen juhlaan, joka vie
tetään koulun huoneustossa tammikuun 20 p:nä 1910 klo 6 i. p.
Opettajisto.
O H J E L M A
T u ru n k u u ro m y k k ä in k o u lu n 5 0 -v u o tis e s s a ju h la ssa ta m m ik u u n 2 0 p. 1 9 1 0 .
V i r s i S o o l o l a u l u a .
Rukous. Puhe viittomalla.
Köörilaulua. Puhe kuuromykille.
Esitelmä. Vuorokeskustelu.
Juhlaruno. Köörilaulua.
Su o m en A is tiv ia llis k o u lu je n L eh d en s i s ä l t ö : 1. Juhlaruno Turun kuuromykkäinkoulun 50-vuotismuistojuhlaan. Kirj. Kust. Killinen. 2. Muistelmia Turun kuuromykkäinkoulun vai
heista 1820/160 — 19^/tlO. Kirj. A. Eliel Nordman. 3. Inviginingen af de döfstummas skola i Åbo
— dikt af Josef Juliu s Wecksell. 4. C. H. Alopaeuksen mietteitä kuuromykkäin puheopetuk
sesta, kirj. J. K. Palomaa. 5. Om bönen och bönhörelsen, av K. O. Malm. 6. Käynti Turun kuuromykkäinkoulun ensimäisen opettajattaren luona, kirj. —d k. 7. Hajanaisia muistelmia Turun kuuromykkäinkoulun puheluokkien alkuvuosilta, kirj. Anna Savolainen. 8. Utdrag ur ett bref.
S o m m a ire de „ Jo u rn a l d es é c o le s a u x a n o rm a u x en F in la n d e“ : 1. Poénie de fete pour la fete célébrée en mémoire de la 50:eme année de Técole des sourds-nmets a Åbo. 2. Sou
venirs de Técole des sourds-muets ä Åbo lS-^/töO—lP^/ilO. 3. Inauguration de Téecole des sourds-niuets å Abo. Poéme. 4. Reflexions de C. H. Alopaeus sur Tenseignement de parole des sourds-muets. 5.. Sur la priére et sur Texancement par K. O. Malm. 6. Visite chez la preniiére institutrice de Técole des sourds-muets ä Åbo. 7. Souvenirs détachés de les premié- res années des classes parlantes dans Técole des sourds-muets- a Åbo. 8. Extrait d’une letter.
Kuopion Kirjapaino- ja Sanomalehti-Osakeyhtiö 1910.
TURUN KAUPUNGINKIRJASTO
T u ru n p ä ä k i r ja s t o
Yhteiskunta PKYHT.MKK
M a a k u n t a k o k o e lm a
853N1 627871 4 38.509
Juhlalehti = Festskrift : Turun kuuromykk
K irja
TURUN KAUPUNGINKIRJASTO SBO STADSBIBLIOTEK
8 5 3 N 1 6 2 7 8 7 1 4 M
aakuntak
