Pietilä P., P. Lintunen & H.-M. Järvinen (toim.) 2006. Kielenoppija tänään – Language Learners of Today. AFinLAn vuosikirja 2006. Suomen soveltavan kielitieteen yhdistyksen julkaisuja no. 64. Jyväskylä. s. 315–334.
––––
KIELITAITO EUROOPAN UNIONISSA:
YKSINOMAAN ENGLANTIA VAI MONIKIELISYYTTÄ?
Jukka Pietiläinen Tampereen yliopisto
The article reviews the language skills of the citizens of the European Union after the enlargement in 2004 on the basis of Eurobarometer surveys. English is the most widely known foreign language, is used more often than other foreign languages, and is seen as one of the most useful languages by over 90% of Europeans. During recent years, English has spread especially among young Europeans and among elite groups. In the new member states, its spread has been even more rapid than in the old 15 member states. As the knowledge of all foreign languages (except Russian) in the EU is also increasing, there is no clear evidence of English replacing the knowledge of other foreign languages. There is some evidence that the knowledge of English is more related to economic success and positive expectations concerning the future than the knowledge of any other language.
Keywords: European Union, language skills, language policy, knowledge of foreign languages
1 JOHDANTO
Euroopan unioni tutkii kansalaistensa mielipiteitä säännöllisesti, kahdesti vuodessa toteutettavan eurobarometri-kyselyn avulla.
Kysymykset käsittelevät eri aiheita ja usein mukana on myös kielitaitoon liittyviä kysymyksiä. Erityinen kielitaitoon keskittyvä eurobarometri-kysely toteutettiin vuonna 2000, jolloin tarkoituk- sena oli kerätä aineistoa Euroopan kielivuotta varten. EU on teh- nyt vastaavia kyselyjä myös ehdokasmaissa ja siten on mahdollista tarkastella kielitaitoa laajentuneessa Euroopan unionissa, vaikka laajentumisen jälkeen vastaavia kyselyjä ei ole vielä tehty.
Kielitaidon mittaaminen kyselytutkimuksen avulla on ongel- mallista, sillä vastaukset perustuvat ainoastaan henkilön itsensä ar- vioon ja voivat perustua hyvin erilaisiin käsityksiin kielitaidosta.
Kysymyksiin sisältyvät lisämääreet, esimerkiksi ”osaa kieltä niin hyvin, että pystyy keskustelemaan”, eivät kokonaan poista tätä ongelmaa. Samoin monet vähemmistö- ja siirtolaiskielet jäävät usein pois tällaisista kyselyistä, esimerkiksi vastaajien puutteelli- sen valtakielen taidon vuoksi. Vähemmistökielten taito saattaa jäädä kyselytutkimusten marginaaleihin, esimerkiksi siitä syystä, ettei vähemmistöihin kuuluvia ole mukana otoksessa riittävästi tai että äidinkieleksi merkitään usein valtakieli, vaikka vähemmistökieli voisi olla todenmukaisempi vastaus. Myös vähemmistökielten tai- to vieraana kielenä saattaa jäädä ulkopuolelle, sillä annetut vaihto- ehdot todennäköisesti ohjaavat vastauksia. Tästä huolimatta aineis- toa voi pitää suhteellisen luotettavana eikä eroja esimerkiksi väestölaskentojen kielitaitokysymysten tuloksiin juuri ole.1
1 Kielitaitoa on kysytty väestölaskennoissa esimerkiksi Liettuassa, Unkarissa, Maltalla ja Irlannissa.
Eurobarometri-tutkimuksissa kielitaitoa on kysytty hieman eri- laisilla kysymyksillä vuosina 1976, 1987, 1990, 1994, 1995, 1998, 1999, 2000, 2001 ja 20052. Ehdokasmaiden eurobarometreissa kielitaitokysymys on ollut mukana vuosittain. Hieman erilaisista kysymyksistä huolimatta eurobarometrit antavat mahdollisuuden tarkastella eri kielten taidossa tapahtuneita muutoksia lähes 30 vuo- den ajalta. Tästä huolimatta eurobarometrien aineistoja on käytet- ty tutkimuksessa varsin vähän ja usein tuloksiin viitataan ainoas- taan julkaistun raportin (Eurobarometer 54 Special) perusteella, ilman että alkuperäistä aineistoa olisi käytetty hyväksi tutkimuk- sessa.
Euroopan unionin kielipolitiikasta on käyty vilkasta keskuste- lua (Gifreu 1996; Laitin 1997; Van Els 2001, 2005; Phillipson 2003;
Truchot 2003; Van Parijs 2004; Ginsburg & Weber 2005; Christian- sen 2006), mutta varsin harvoin keskustelu on perustunut tutkitulle tiedolle eurooppalaisten kielitaidosta. Tämän artikkelin tavoittee- na on tarkastella kansalaisten kielitaitoa ja sen kehitystä Euroopan Unionin maissa ja pohtia sen perusteella, miksi englannin asema on niin vahva ja vastaako kielitaidon kehitys unionin kielipoli- tiikkaa. Aineistona on käytetty eurobarometrikyselyjä vuosilta 1976, 1990, 1995 ja 2000 sekä ehdokasmaiden eurobarometrikyselyä vuodelta 2001.
Euroopan unionin kielipolitiikka perustuu jäsenmaiden viral- listen kielten tasa-arvoon ja monikielisyyteen (Euroopan yhteisö- jen komissio 2005). Tavoitteena on luoda ”toimintaympäristö, jos- sa kaikkia kieliä voidaan käyttää täysipainoisesti ja jossa edistetään
2 Vuonna 1976 kysyttiin, mitä mainituista kielistä henkilö ymmärtää, ja vuosi- na 1990, 1995 ja 2000 kysyttiin, mitä muita kieliä (äidinkielen lisäksi) henkilö osaa niin hyvin, että voi ottaa osaa keskusteluun. Vastaajille näytettiin luettelo, joka käsitti EU:n viralliset kielet ja joitakin muita kieliä, mutta vastaaja voi maini- ta spontaanisti myös jonkin muun kielen. Vastaaja voi mainita enintään neljän vie- raan kielen taidon. Äidinkielten luettelo käsitti useimmissa maissa myös tärkeim- mät vähemmistökielet. Vuoden 2005 aineisto tulee tutkijoiden käyttöön vasta vuon- na 2007.
monipuolista kielten opiskelua ja oppimista” (Europa-palvelimen kieliportaali 2006). EU:n toiminnassa monikielisyys on turvattu käännösten ja tulkkauksen avulla, mutta tavoitteena on, että mah- dollisimman moni unionin kansalainen taitaisi äidinkielensä lisäk- si kahta muuta kieltä. Vaikka unionin politiikan tarkoituksena on
”varmistaa, ettei englannin käyttö ajan mittaan rajoita kielellistä monimuotoisuutta EU:n alueella” (Europa-palvelimen kieliportaali 2006), opiskeltavien kielten valintaa ei ole pyritty säätelemään, mikä on käytännössä johtanut vahvimpien kielten, erityisesti englannin, ylivaltaan.
2 KIELITAITO ERI EU-MAISSA
Yhdistämällä kielitaitoon ja kieliasenteisiin liittyvä eurobarometri (Eurobarometer 54 LAN, 2000) ja ehdokasmaissa toteutettu kyse- ly (Ehdokasmaiden eurobarometri 2001) saadaan selville, että 25 maata käsittävän EU:n asukkaista 55 % osaa ainakin yhtä vierasta kieltä. Uusissa, vuonna 2004 liittyneissä jäsenmaissa luku on suu- rempi kuin vanhoissa (62 % ja 53 %). Vähintään kahta vierasta kieltä osaa 26 % asukkaista vanhoissa ja 25 % uusissa jäsenmais- sa.3
Englanti on puhutuin vieras kieli useimmissa EU-maissa. Sitä osaa vieraana kielenä 41 % vanhojen jäsenmaiden ja 21 % uusien jäsenmaiden asukkaista. Yhteensä 37 % EU:n asukkaista osaa englantia vieraana kielenä ja 13 % puhuu sitä äidinkielenään. Ison- Britannian ja Irlannin ulkopuolella englantia puhutaan eniten Maltalla, Tanskassa, Hollannissa ja Ruotsissa ja vähiten Slovakiassa ja Unkarissa.
3 Tässä artikkelissa vanhoilla jäsenmailla tarkoitetaan ennen vuotta 2004 liittyneitä maita (Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itä- valta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi ja Tanska) ja uusilla jäsenmailla vuonna 2004 liittyneitä maita (Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro).
Ranskaa puhuu äidinkielenään samoin 13 % EU:n asukkaista ja vieraana kielenä 17 % asukkaista. Saksaa puhuu äidinkielenään 20 % ja vieraana kielenä 12 %. Yhteensä jotakin näistä kielistä puhuu joko äidinkielenään tai vieraana kielenä 73 % EU:n asuk- kaista.
Kolmen puhutuimman kielen taidon yhdistelmät antavat mie- lenkiintoisen kuvan: vain englantia puhuu viidesosa EU:n asuk- kaista, vain ranskaa tai saksaa noin kymmenesosa, mutta kaikkia näitä kieliä osaa vain 8 % asukkaista.
Kolmen yleisimmin puhutun kielen jälkeen puhutuimmat kie- let ovat italia, espanja, puola, venäjä ja hollanti. Näistä kielistä vain espanjaa ja venäjää puhutaan melko yleisesti vieraana kielenä, mutta puolaa ja hollantia lähes pelkästään äidinkielenä (taulukko 1).
TAULUKKO 1. Useimmin puhuttujen kielten taito uusissa ja vanhoissa jäsenmaissa vuosina 2000 ja 200
Koko EU Vanhat jäsenmaat Uudet jäsenmaat äidin- vieras äidin- vieras äidin- vieras
kieli kieli kieli kieli kieli kieli
englanti 13 % 37 % 16 % 41 % * 21 %
ranska 13 % 17 % 16 % 19 % * 3 %
saksa 20 % 12 % 23 % 10 % * 19 %
italia 13 % 3 % 16 % 3 % * 2 %
espanja 9 % 6 % 10 % 7 % * 1 %
puola 9 % 1 % * * 52 % 3 %
venäjä 1 % 6 % 0** 1 % ** 3 % 30 %
hollanti 5 % 1 % 6 % 1 % * *
Lähteet: Eurobarometri 54LAN; Ehdokasmaiden eurobarometri 2001.
* Ei mukana tietokannassa erillisenä muuttujana. todennäköisesti kuitenkin alle 1 %.
** Eurobarometri 44:n mukaan vuonna 1995. Vuonna 2000 venäjä ei ollut muka- na vaihtoehtojen joukossa.
Uusissa jäsenmaissa puhutuin vieras kieli on venäjä, jota puhutaan yleisesti Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä myös Slovakiassa, Puolassa ja Tšekissä. Englanti on ohittanut saksan myös uusissa jäsenmaissa. Saksaa puhutaan englantia enemmän ainoastaan Tšekissä ja Slovakiassa.
Muita kieliä puhuu kutakin alle 3 % EU:n asukkaista. Näistä kielistä puhutuimmat ovat kreikka, tšekki, portugali ja ruotsi. Yleen- sä suuri osa näitä kieliä puhuvista puhuu niitä äidinkielenään tai osaa niitä läheisen kielisukulaisuuden vuoksi (esim. tšekki-slovakia -pari). Maltaa, unkaria, suomea ja sloveenia puhutaan melkein pel- kästään äidinkielenä.
EU:n laajentuminen on tuonut mukanaan laajan kirjon kieliä ja vielä enemmän erilaisia vieraiden kielten taitoja. Uusissa jäsen- maissa naapurimaiden kielten taito on yleinen ilmiö: esimerkiksi 23 % liettualaisista osaa puolaa (joko äidinkielenä tai vieraana kie- lenä), 45 % Slovakian asukkaista puhuu tšekkiä ja 20 % unkaria ja 10 % Viron asukkaista osaa suomea. Naapurimaiden kielten taito ei perustu niinkään koulutukseen tai yhteiskunnalliseen asemaan vaan asuinpaikkaan rajan läheisyydessä tai vähemmistöjen asuttamilla alueilla. EU:n suosittelema naapurimaiden kielten tai- to on uusissa jäsenmaissa toteutunut paljon vanhoja jäsenmaita laa- jemmin.
Useissa maissa ”vieraiden kielten osaaminen” tarkoittaa lähes automaattisesti myös englannin taitoa ja monissa tapauksissa pel- kästään englannin taitoa. Englanti on hallitsevassa asemassa vie- raiden kielten taidossa kaikissa vanhoissa jäsenmaissa sekä Kyp- roksella, Maltalla ja Sloveniassa. Monissa uusissa jäsenmaissa, kuten Unkarissa, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa, suurin osa vieraita kieliä osaavista ei kuitenkaan osaa englantia (taulukko 2). Kaksikielisissä maissa (Belgia, Suomi) niiden määrä, jotka osaa- vat vain englantia on pienempi kuin yksikielisissä naapurimaissa (Alankomaat, Ruotsi).
TAULUKKO 2. Englannin ja muiden kielten taito eri jäsenmaissa.
maa vain englanti ja vain muita ei puhu vieraita
englanti muu kieli vieraita kieliä kieliä
Kypros 51 % 10 % 3 % 36 %
Malta 38 % 44 % 3 % 14 %
Tanska 37 % 42 % 10 % 12 %
Ruotsi 32 % 49 % 4 % 14 %
Kreikka 29 % 16 % 8 % 48 %
Saksa 28 % 24 % 6 % 41 %
Itävalta 27 % 18 % 6 % 49 %
Espanja 20 % 16 % 11 % 53 %
Italia 18 % 21 % 14 % 47 %
Ranska 17 % 25 % 7 % 51 %
Suomi 12 % 50 % 7 % 31 %
Alankomaat 11 % 70 % 8 % 12 %
Puola 10 % 10 % 37 % 42 %
Slovenia 9 % 43 % 41 % 7 %
Portugali 9 % 26 % 8 % 56 %
Unkari 8 % 6 % 16 % 69 %
Tšekki 7 % 17 % 52 % 24 %
Belgia 5 % 37 % 21 % 37 %
Viro 4 % 27 % 47 % 22 %
Luxemburg 1 % 67 % 32 % 1 %
Latvia 1 % 22 % 67 % 10 %
Liettua 1 % 19 % 72 % 8 %
Slovakia 1 % 12 % 69 % 18 %
EU (ei Iso-Britannia
ja Irlanti) 19 % 24 % 15 % 42 %
Lähteet: Eurobarometri 54LAN; Ehdokasmaiden eurobarometri 2001.
3 KIELITAIDON KEHITYS
Vuonna 1976 toteutetussa kuudennessa eurobarometrikyselyssä kielitaitokysymys oli mukana ensimmäisen kerran. Silloin kolmea yhdeksän jäsenmaan suurista kielistä ymmärsi lähes yhtä suuri osa jäsenmaiden asukkaista. Kysymys ei erotellut äidinkielisiä ja vie- raana kielenä puhuvia, mutta on varsin helppoa päätellä äidin-
kielisten osuus ainakin suurin piirtein. Englanti oli vuonna 1976 Euroopan unionin osatuin vieras kieli, mutta se ei ollut kovin mer- kittävästi ranskan ja saksan edellä (taulukko 3).
TAULUKKO 3. Kielitaito EU:ssa vuonna 1976 (yhdeksän jäsenmaata).
äidinkieli vieras kieli yhteensä
englanti 22 % 2 1 % 42 %
ranska 21 % 14 % 35 %
saksa 24 % 11 % 35 %
italia 21 % 3 % 25 %
hollanti 7 % 2 % 9 %
espanja 2 % 3 % 5 %
tanska 2 % — 2 %
muu kieli 1 % 2 % 3 %
Lähde: Eurobarometri 6.
Isossa-Britanniassa ja Irlannissa yli 70 % ilmoitti osaavansa aino- astaan yhtä kieltä (äidinkieltään), Saksassa yhtä kieltä osaavien lukumäärä oli 66 % ja Ranskassa ja Italiassa 58 %. Ainoastaan pienimmissä jäsenmaissa enemmistö asukkaista osasi useampaa kieltä: Alankomaissa 71 % osasi vähintään kahta kieltä, Tanskassa 70 %, Belgiassa 54 %, mutta Luxemburgissa peräti 91 % osasi use- ampaa kieltä (luxemburgia ei laskettu erilliseksi kieleksi, sillä Lu- xemburgin asukkaista vain 3 % osasi ”jotain muuta kieltä”).
Vuonna 1976 kielten väliset suhteet olivat melko hyvin tasa- painossa. Kuitenkin ranskan ja saksan vastavuoroinen taito oli har- vinainen ilmiö. Jo 1970-luvulla oli alkanut kehitys, joka johti englannin vahvistuvaan asemaan ranskaan ja saksaan verrattuna.
Syynä oli pääasiassa englantia äidinkielenään puhuvien heikompi kiinnostus oppia vieraita kieliä ja pienempien kielten (hollannin, tanskan, italian) puhujien halu oppia ensisijaisesti englantia ja vas- ta sen jälkeen saksaa tai ranskaa. Myös Saksassa ja Ranskassa englannin kieli on ollut etusijalla suhteessa muihin kieliin. Esimer- kiksi vuosina 1973–74 englantia opiskeli 84 % silloisen unionin
koululaisista, kun ranskaa opiskeli vain 46 % ja saksaa 21 % (Ammon 1991: 251). Kaikkia kolmea suurta kieltä osaavien määrä kasvoi 1990-luvulla, mutta se on jäänyt melko pieneksi. (Taulukko 4).
TAULUKKO 4. Kolmen suurimman kielen taito 9 vuoden 1976 jäsenmaassa.
kieli / kielet 1976 1990 1995 2000
vain ranska 19 % 18 % 17 % 16 %
vain saksa 20 % 15 % 13 % 10 %
vain englanti 20 % 23 % 22 % 22 %
ranska ja englanti 8 % 9 % 13 % 15 %
ranska ja saksa 2 % 2 % 1 % 1 %
saksa ja englanti 8 % 11 % 13 % 13 %
ranska, saksa ja englanti 5 % 5 % 8 % 10 %
ei yksikään kolmesta kielestä 17 % 18 % 13 % 12 % Lähteet: Eurobarometrit 6, 34, 44 ja 54LAN. Vuonna 1976 kysyttiin ymmär- tämistaitoa ja muina vuosina keskustelutaitoa.
Kreikan, Espanjan, Portugalin, Itävallan, Ruotsin ja Suomen liitty- minen Euroopan unioniin 1980- ja 1990-luvuilla vahvisti englannin asemaa vieläkin enemmän, sillä näissä maissa puhutuin vieras kie- li on englanti ja ainoastaan Portugalissa ranskaa osataan lähes yhtä yleisesti kuin englantia.
Iällä on suuri merkitys kielitaidossa. Nuoremmat osaavat kie- liä enemmän ja he osaavat myös useampia kieliä kuin vanhemmat.
Erityisesti englannin osaaminen on huomattavasti yleisempää nuorimmissa ikäryhmissä kuin vanhempien keskuudessa. Itse asi- assa nuorimmissa ikäryhmissä lähes kaikki vieraita kieliä osaavat puhuvat myös englantia (taulukko 5).
TAULUKKO 5. Ikä ja tärkeimpien kielten taito (niistä, jotka eivät puhu ko.
kieltä äidinkielenään) vanhoissa jäsenmaissa vuonna 2000.
ikä englanti saksa ranska espanja ei puhu vieraita kieliä
15–24 79 % 19 % 34 % 12 % 22 %
25–39 64 % 14 % 24 % 9 % 35 %
40–54 46 % 13 % 24 % 7 % 48 %
55– 21 % 10 % 15 % 4 % 69 %
Lähde: Eurobarometri 54LAN.
Vuonna 2004, uuden laajentumisen jälkeen, kielitilanne on koko- naan toinen: kolme tärkeintä kieltä ovat edelleen samat, mutta englannin asema on selvästi saksaa ja ranskaa vahvempi. Uusissa jäsenmaissa englannin taito kasvaa iän myötä vieläkin nopeammin kuin vanhoissa jäsenmaissa (taulukko 6). Vanhemmat puhuvat pää- asiassa saksaa tai venäjää ja osaavat vieraita kieliä useammin kuin vanhoissa jäsenmaissa. Vaikka nuoret puhuvatkin ranskaa ja saksaa useammin kuin vanhemmat, näiden kielten taito ei kasva nuoren iän myötä läheskään samassa suhteessa kuin englannin taito. Ve- näjän taito on nuoremmissa ikäryhmissä kaikkein matalin. Kun enemmistö yli 25-vuotiaista vierasta kieltä osaavista puhuu venäjää, on venäjän osaajia enää joka neljäs alle 25-vuotiaista, jotka osaa- vat vierasta kieltä.
TAULUKKO 6. Ikä ja tärkeimpien vieraiden kielten taito uusissa jäsenmais- sa vuonna 2001.
ikä englanti saksa ranska venäjä ei puhu vieraita kieliä
15–24 53 % 28 % 5 % 18 % 22 %
25–39 25 % 18 % 4 % 33 % 34 %
40–54 15 % 16 % 2 % 36 % 39 %
55– 6 % 16 % 2 % 27 % 48 %
Lähde: Hakijamaiden eurobarometri 2001.
4 ENGLANTI: EPÄTASA-ARVON JA MENESTYKSEN KIELI?
Englantia osaavat useimmin nuoret ja korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat, kun taas muiden kielten taito on tasaisemmin ja- kautunut eri väestöryhmissä. Nuorempien keskuudessa englannin taito syrjäyttää muiden vieraiden kielten taitoa (tosin kaikkein nuorimmassa ikäryhmässä englanti on pikemminkin täydentävä kuin korvaava osa kielitaitoa). Alle 25-vuotiasta yli 70 % osaa englantia, kun yli 55-vuotiaista vain joka kuudes osaa sitä (tauluk- ko 7).
TAULUKKO 7. Muiden kuin englantia äidinkielenä puhuvien kielitaito (koko EU).
vain englanti englanti ja vain muut ei osaa vieraita muu kieli vieraat kielet kieliä
15–24 31 % 42 % 10 % 17 %
25–39 27 % 29 % 14 % 30 %
40–54 16 % 24 % 18 % 43 %
55+ 7 % 11 % 18 % 64 %
yhteensä 19 % 24 % 15 % 42 %
Lähteet: Eurobarometri 54LAN; Hakijamaiden eurobarometri 2001.
Niistä, jotka osaavat englantia vieraana kielenä, 56 % osaa myös muita vieraita kieliä. Sen sijaan muita kieliä puhuvien tilanne on hyvin toisenlainen: ranskaa vieraana kielenä puhuvista 76 % osaa myös muita kieliä (heistä 82 % englantia) ja saksaa puhuvista 80
% osaa muita vieraita kieliä (heistä 65 % englantia). Italiaa vieraa- na kielenä puhuvista 87 % ja espanjaa puhuvista peräti 91 % osaa myös jotain muuta vierasta kieltä. Englannin kanssa samalla tasol- la on venäjä, jota vieraana kielenä osaavista alle puolet (49 %) osaa muita vieraita kieliä.
Syrjäyttääkö englanti muiden vieraiden kielten taitoa? Kun
”englanti riittää”, muiden vieraiden kielten taito tulee vähemmän hyödylliseksi ja äidinkielenään englantia puhuvien (ja niiden, jot- ka ovat opiskelleet englantia ensimmäisenä vieraana kielenään) kiinnostus oppia muita kieliä saattaa vähetä. Kaikkein nuorimmassa ikäryhmässä niiden määrä, jotka osaavat vieraita kieliä on kaik- kein korkein, mutta samalla myös niiden määrä, jotka osaavat vain englantia, on korkein. Pelkän englannin osaaminen ei kuitenkaan ole kasvanut yhtä nopeasti kuin englannin ja jonkin muun kielen osaaminen. Kun englannin taidosta tulee hyvin yleinen, se ei enää anna entisen kaltaista etua työmarkkinoilla vaan englannin (välttä- mättömän) taidon lisäksi on syytä osata myös muita kieliä.
TAULUKKO 8. Muiden kuin englantia äidinkielenä puhuvien kielitaito (koko EU).
Vain englanti Englanti ja Vain muut Ei osaa muu kieli vieraat kielet vieraita kieliä
Yrittäjät 17 % 27 % 16 % 39 %
Johtajat 28 % 45 % 12 % 14 %
Toimihenkilöt 28 % 32 % 14 % 26 %
Työntekijät 21 % 18 % 16 % 45 %
Kotirouvat 12 % 17 % 17 % 53 %
Työttömät 21 % 25 % 15 % 39 %
Eläkeläiset 8 % 10 % 15 % 67 %
Opiskelijat 31 % 53 % 9 % 8 %
Lähteet: Eurobarometri 54LAN; Hakijamaiden eurobarometri 2001.
Johtajista ja opiskelijoista, jotka osaavat vieraita kieliä, kolmannes puhuu vain englantia, mutta enemmistö puhuu englantia ja jotakin muuta kieltä. Heille englannin taito on välttämättömyys, jota mui- den kielten taito täydentää. Työntekijöiden joukossa niiden osuus vieraita kieltä osaavista, jotka puhuvat vain englantia, on kaikkein suurin (38 %) (taulukko 8).
Uusissa jäsenmaissa noin 40–50 % puhuu muita kieliä kuin englantia kaikissa ammattiin perustuvissa ryhmissä (opiskelijoita lukuun ottamatta), mutta englannin osaaminen lisääntyy kielitai- don lisääntymisen myötä. Tosin pelkästään englantia osaavien määrä ei ole kovin korkea (5–15 %) missään ammattiin perustuvassa ryh- mässä, mutta uusien jäsenmaiden opiskelijoista peräti 26 % osaa vain englantia.
Hieman provokatiiviseen kysymykseen, tulisiko kaikkien eu- rooppalaisten osata englantia, yli kaksi kolmasosaa (69 %) vanho- jen jäsenmaiden asukkaista vastasi myönteisesti. Tämä väite sai eniten kannatusta Alankomaissa, Luxemburgissa ja Ruotsissa, joissa 78–82 % oli samaa mieltä. Suomessa pakollinen englannin taito sai kaikkein vähiten kannatusta (58 % samaa mieltä), vaikka englannin taito on melko yleinen. Niistä, jotka puhuivat englantia äidinkielenään, 70 % piti englannin taitoa tarpeellisena kaikille eu- rooppalaisille, mutta niistä, jotka puhuivat englantia vieraana kie- lenä, peräti 81 % oli samaa mieltä väitteen kanssa. Kuitenkin myös enemmistö (58 %) niistä, jotka eivät osanneet lainkaan englantia, olivat sitä mieltä, että sitä olisi syytä osata.
Kielitaitoon liittyy myös muita tekijöitä kuten tulot ja koettu tyytyväisyys elämään. On hieman uskaliasta yhdistää yksittäisten kielten taitoa muihin asioihin (toisaalta kielten ja talouden vaiku- tuksia on tutkittu paljon esim. siirtolaisryhmien ja vähemmistöjen yhteydessä, ks. esim. Grin 2003). Minkään muun kielen taito ei yhdisty yhtä vahvasti tuloihin, koettuun tyytyväisyyteen ja positii- visiin tulevaisuuden odotuksiin kuin englannin taito (taulukko 9).
Suuri osa englannin tuloja lisäävästä vaikutuksesta selittyy koulu- tuksella, yhteiskunnallisella asemalla, iällä ja asuinpaikalla. Myös muiden kielten taito näkyy samalla tavalla, mutta vaikutus on hei- kompi kuin englannin tapauksessa. Samoin vieraan kielen taidon puuttumisella on negatiivinen yhteys niin tuloihin, koettuun tyyty- väisyyteen kuin positiivisiin tulevaisuuden odotuksiinkin.
Huomattavaa on, että englannin taidon vaikutus on selvästi suurempi kuin muiden kielten taidon ja erityisen suuri se on mais-
sa, joissa englannin taito on harvinaisempaa. Olisi silti uskaliasta väittää, että englannin taito sinänsä lisäisi koettua tyytyväisyyttä.
Pikemminkin on niin, että eteenpäin pyrkivät ihmiset ovat opetelleet englantia ja saaneet siitä lisää tyytyväisyyden tunnetta. Sen sijaan kielitaidon ja tulojen suhde on osoitettu myös aikaisemmissa tutki- muksissa. (Grin 2001; 2003).
TAULUKKO 9. Tärkeimpien kielten taidon suhde muihin muuttujiin EU:n vanhoissa ja uusissa jäsenmaissa.
englanti, ranska saksa, ei osaa englanti, ranska, saksa, ei osaa vanhat vanhat vanhat vieraita uudet uudet uudet
tulotaso .13 .07 .03 -.16 .27 .08 .11 -.17
(oma arvio)*
tyytyväisyys .12 .05 .10 -.11 .22 .10 .10 -.15
elämään **
positiiviset .11 .04 .02 .01 .14 .02 .05 -.05
tulevaisuuden odotukset
* vanhoissa jäsenmaissa eurobarometri 44 (1995) perusteella, uusissa jäsenmaissa v. 2001.
** vanhoissa jäsenmaissa eurobarometri 34 (1990) perusteella, uusissa jäsenmaissa v. 2001.
5 HYÖDYLLISET JA VÄHEMMÄN HYÖDYLLISET KIELET
Osaamiaan kieliä käyttää säännöllisesti melko pieni osa väestöstä.
Ainoastaan 11 % (21 % vierasta kieltä osaavista) EU:n vanhojen jäsenmaiden väestöstä käytti vuonna 2000 jotakin vierasta kieltä päivittäin, 9 % (17 % vierasta kieltä osaavista) käytti vierasta kiel- tä viikoittain ja 25 % käytti vierasta kieltä satunnaisesti. Noin 15 % vierasta kieltä osaavista ei käyttänyt kielitaitoaan edes satunnai- sesti. Itse asiassa enemmistö Euroopan unionin vanhojen jäsenmai- den asukkaista ei käytä vieraita kieliä koskaan.
Kielten välillä oli suuria eroja kielitaidon käyttämisessä. Eng- lantia käytti päivittäin 18 % niistä, jotka sitä osasivat ja viikoittain 20 % kieltä osaavista. Silloin tällöin englantia käytti 46 % kieltä osaavista. Ranskaa käytti vähintään kerran viikossa vain 20 %, saksaa 23 %, espanjaa 30 % ja italiaa 16 % ko. kieltä osaavista.
Sen sijaan pienempien kielten käyttö oli niitä osaavien keskuudes- sa yleisempää. Esimerkiksi hollantia käytti päivittäin peräti 35 % sitä osaavista (pääasiassa Hollannin ja Belgian asukkaita). Vähiten käytetty kieli oli iiri, jota ei käyttänyt 60 % niistä, jotka sitä osasi- vat.4
Myös maiden välillä oli selviä eroja: Luxemburgissa vierasta kieltä käytti päivittäin 76 % väestöstä, Alankomaissa 30 %, Bel- giassa, Tanskassa ja Ruotsissa noin 25 %. Suurissa maissa kuten Ranskassa, Italiassa, Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja myös Itä- vallassa ja Portugalissa vierasta kieltä käytti päivittäin vain 10 % väestöstä. Kuitenkin niistä, jotka osasivat vierasta kieltä, 22 % käytti sitä päivittäin Britanniassa, kun Ranskassa vieraan kielen päivit- täisiä käyttäjiä oli vain 13 % vierasta kieltä osaavista.
Vieraita kieliä käytettiin pääasiassa lomamatkoilla ulkomailla ja työssä. Työssään englantia käytti 33 % niistä, jotka osasivat sitä, kun taas ranskaa käytti työssään 22 % sitä osaavista ja saksaa 27 % sitä osaavista. On syytä huomata, että vain 51 % vastaajista oli työssä.
Kielitaitoon keskittynyt eurobarometrikysely käsitti myös ky- symyksen kielitaidon hyödyllisyydestä. Erityisesti pienissä maissa kielitaidon merkitys arvioitiin hyödylliseksi (vaikka kieliä ei olisi osattukaan), kun taas Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja englanninkielisissä maissa enemmistö niistä, jotka eivät osanneet vieraita kieliä, eivät pitäneet kielitaitoa erittäin hyödyllisenä.
4 Luvut koskevat ainoastaan kahta vastaajan ensiksi mainitsemaan vierasta kieltä, joiden käytön yleisyyttä eurobarometrissä kysyttiin.
Euroopan unionin asukkaat pitävät hyödyllisimpinä kielinä pääasiassa englantia, ranskaa ja saksaa (vastaajien tuli mainita enin- tään kaksi hyödyllisintä kieltä). Vanhoissa jäsenmaissa 80–97 % vastaajista pitää englantia yhtenä kahdesta hyödyllisimmästä kie- lestä niissä maissa, joissa se ei ole äidinkielenä. Ainoa poikkeus on Luxemburg, jossa vain 67 % mainitsee englannin yhtenä hyödyl- lisimmistä kielistä, sillä monet valitsivat saksan ja ranskan sallittu- jen kahden vaihtoehdon joukkoon. Siitä huolimatta englanti arvi- oitiin saksaa ja ranskaa hyödyllisemmäksi kieleksi myös Luxem- burgissa. Isossa-Britanniassa ja Irlannissa hyödyllisimpänä kiele- nä pidetään ranskaa. Uusissa jäsenmaissa englannin lumo on vie- läkin suurempi kuin vanhoissa: 80 %–95 % pitää englantia hyödyllisimpänä kielenä kaikissa uusissa jäsenmaissa (ks. myös Lindstedt 2005).
TAULUKKO 10. Kaksi hyödyllisintä kieltä vuosina 2000/2001 (suluissa osuus niistä, joille ko. kieli ei ole äidinkieli).
EU yhteensä vanhat jäsenmaat uudet jäsenmaat Englanti 78 % (90 %) 75 % (89 %) 93 %
Ranska 35 % (40 %) 40 % (47 %) 8 %
Saksa 31 % (39 %) 23 % (30 %) 74 %
Espanja 16 % (18 %) 18 % 3 %
Italia 3 % (4 %) 3 % 1 %
Venäjä 3 % 2 %* 9 %
jokin muu 6 % 7 % 4 %
Uusien ja vanhojen jäsenmaiden välillä on selvä ero käsityksissä ranskan ja saksan hyödyllisyydestä (taulukko 10). Ranskaa pide- tään toiseksi hyödyllisimpänä kielenä useimmissa vanhoissa jäsen- maissa, kun taas useimmissa uusissa jäsenmaissa saksan asema on vahvempi. Englannin jälkeen ranskaa pidetään toiseksi hyödyl-
Lähteet: Eurobarometri 54LAN; Ehdokasmaiden eurobarometri 2001.
* Eurobarometri 44:n perusteella (1995). Vuonna 2000 venäjä ei ollut vaihtoeh- tojen joukossa.
lisimpänä kielenä Etelä- ja Länsi-Euroopassa ja saksankielisissä maissa. Saksa on toisena Pohjois- ja Itä-Euroopassa ja Ranskassa.
Kolmanneksi hyödyllisimpänä kielinä pidetään espanjaa joissakin Länsi-Euroopan maissa ja paikallisesti tärkeitä kieliä ovat italia (Maltassa ja Itävallassa), venäjä (Baltian maissa ja Puolassa), ruotsi (Suomessa) ja hollanti (Belgiassa). Maissa, joissa on suuria kielel- lisiä vähemmistöjä (Latvia, Viro) maan pääkieli ja suuri vähem- mistökieli (venäjä) kuuluu hyödyllisimpien kielten joukkoon.
Käsitys kielten hyödyllisyydestä vastaa kielten puhujamäärää (äidinkielenä tai vieraana kielenä). Tämän lisäksi yksittäisiä kieliä pitävät hyödyllisinä ne, jotka ovat näitä kieliä opiskelleet. Näin käsitys jonkin kielen hyödyllisyydestä perustuu myös siihen, mi- ten paljon niitä osataan omassa maassa. Maissa, joissa ranskan tai- to on harvinainen, sitä ei myöskään pidetä erityisen hyödyllisenä kielenä.
6 KESKUSTELUA
Euroopan unionin kielitilanne on tulosta pikemminkin monista pie- nistä, sääntelemättömistä valinnoista kuin selkeästä kielipoliittisesta linjasta. Englannin nykyinen vahva asema erityisesti nuorten osaamana kielenä ja käsitys englannin merkityksestä hyödyl- lisimpänä kielenä vahvistaa sen asemaa myös tulevaisuudessa.
Kuitenkaan suuri osa Euroopan unionin asukkaista ei osaa englantia ja on mahdollista, että siitä tulee eliitin ensisijainen kieli. Selviä merkkejä siitä, että englanti todella syrjäyttää muita kieliä ei ole, sillä englannin taito on kasvanut samalla, kun myös muiden kiel- ten taito on lisääntynyt. Itä-Euroopassa on myös merkkejä siitä, että monikielisyyden kannatus on vahvaa erityisesti nuorimmissa ikäryhmissä (Fonzari 1999). Ranska ja saksa ovat säilyttäneet ase- mansa tärkeinä kielinä, mutta niitä ei pidetä niin tärkeinä kuin englantia. Muista kielistä vahvin asema on kielillä, joita puhuu suuri joukko ihmisiä äidinkielenään, mutta niitä pidetään hyödyllisinä vieraina kielinä melko harvoin.
Itälaajeneminen ei merkinnyt englannin aseman heikkenemis- tä vaan pikemmin sen vahvistumista, vaikka englantia osataankin uusissa jäsenmaissa heikommin kuin vanhoissa jäsenmaissa. Se, kuinka suuri osa englannin aseman vahvistumisessa on itse Euroo- pan unionilla, on epävarmaa. Toisaalta taloudellinen yhdentymi- nen on vahvistanut vieraiden kielten taidon tarvetta ja englannin kielen asemaa, mutta toisaalta ainakin ranskan asema väitetään vah- vistuneen unionin ansiosta (Truchot 2003: 108). Itälaajentumisen on arveltu vahvistavan saksan asemaa (Grucza 2003: 26–27), mut- ta tälle väitteelle ei toisaalta ole löydetty vahvistusta käytännössä (Truchot 2003: 105).
Eurooppa näyttää olevan omaksumassa englannin ainoaksi yh- teiseksi kielekseen ja tämä kehitys voidaan nähdä joko toivottava- na (Van Parijs 2004) tai uhkana (Phillipson 2003). Myöskään englannin kielen hallitsevan aseman taloudelliset vaikutukset ei- vät ole vähäiset, sillä on arvioitu, että Ison-Britannian englannin kielestä saama taloudellinen hyöty on vähintään 10 (Grin 2005:
94) tai 13 (Phillipson 2003: 77) miljardia euroa vuodessa. Muita kieliä puhuvat ovat valmiita käyttämään rahaa englannin opiske- luun, mutta esimerkiksi Saksa ja Ranska käyttävät huomattavia summia omien kieltensä levittämiseen (Laitin 1997: 288).
On ilmeistä, että englannin opiskelun taloudellinen rasite mui- den kielten puhujille ja sen antama hyöty englantia puhuville mail- le ei ainakaan vähene nykyisen kehityksen vallitessa. Yhden kie- len vahvistuva asema muodostaa haasteen Euroopan unionin viral- liselle kielipolitiikalle, joka perustuu kielten tasa-arvoon ja moni- puoliseen kielitaitoon. Yhden kielen hallitseva asema heikentää muiden kielten merkitystä vieraina kielinä. Englannin opiskelu li- sää pienimmän kielen puhujan mahdollisuuksia kommunikoida enemmän kuin minkään muun yksittäisen kielen opiskelu. Samalla englantia äidinkielenään puhuvien tarve parantaa kommunikaatio- mahdollisuuksiaan opiskelemalla muita kieliä vähenee. Muut kie- let kuin englanti ovat täydentävässä roolissa, erityisesti hyvin kou- lutettujen ja korkeassa sosiaalisessa asemassa olevien keskuudessa.
KIRJALLISUUS
Ammon, U. 1991. The status of German and other languages in the European Community. Teoksessa F. Coulmans (toim.) A Language Policy for the European Community. Prospects and Quandaries.
Berlin: Mouton de Gruyter, 241–254.
Christiansen, P. V. 2006. Language Policy in the European Union:
European/English/Elite/Equal/Esperanto Union? Language Problems
& Language Planning 30: 1, 21–44.
Eurobarometer 54 Special. Europeans and Languages. 2001. Report produced by INRA (Europe) European Coordination Office S.A. for the Education and Culture Directorate-General. Managed and Organised by the Education and Culture Directorate-General, Unit
“Centre for the citizen – Analysis of public opinion” [online].
Saatavissa: http://www.eu.int/comm/education/policies/lang/
languages/barolang_en.pdf.
Eurobarometerit 6, 34, 44, 54LAN ja ehdokasmaiden eurobarometri 2001.
Eurobarometriaineiston on luovuttanut tätä tutkimusta varten Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (Finnish Social Science Data Archive).
Euroopan yhteisöjen komissio 2005. Uusi monikielisyyden puitestrategia.
Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle [online]. Euroopan yhteisöjen komissio, 22.11.2005. Saatavissa http:/
/europa.eu/languages/fi/document/74.
Europa-palvelimen kieliportaali 2006. Kielet ja Eurooppa, kielellinen monimuotoisuus – toimintapolitiikka [online]. [Siteerattu 15.5.2006].
Saatavissa: http://europa.eu/languages/fi/chapter/18.
Fonzari, L. 1999. English in the Estonian multicultural society. World Englishes 18: 1, 39–48.
Gifreu, J. 1996. Linguistic order and spaces of communication in post- Maastricht Europe. Media, Culture and Society 18: 1, 127–139.
Ginsburgh, V. & S. Weber 2005. Language disenfranchisement in the European Union. Journal of Common Market Studies 43: 2, 273–286.
Grin, F. 2001. English as economic value: facts and fallacies. World Englishes 20: 1, 65–78.
Grin, F. 2003. Language planning and economics. Current Issues in Language Planning 4: 1, 1–66.
Grin, F. 2005. L’enseignement des langues étrangères comme politique publique. Rapport établi à la demande du Haut Conseil de l’évaluation de l’école. N° 19. Septembre 2005. Saatavissa http://
cisad.adc.education.fr/hcee/documents/rapport_Grin.pdf.
Grucza, F. 2003. Mehrsprachigkeit in Mitteleuropa und der Europäischen Union: Traditionen – Gefahren – Ausblicke. Teoksessa J. Besters- Dilger, R. de Cillia, H.-J. Krumm & R. Rindler Schjerve (toim.) Mehrsprachigkeit in der erweiterten Europäischen Union.
Klagenfurt: Drava, 15–27.
Laitin, D. 1997. The cultural identities of a European state. Politics and Society 25: 3, 277–302.
Lindstedt, J. 2005. Uusia kieliä vai lisää englantia? Itäisen Keski- Euroopan maat Euroopan unionissa. Teoksessa M. Johansson & R.
Pyykkö (toim.) Monikielinen Eurooppa. Kielipolitiikkaa ja käytäntöä. Helsinki: Gaudeamus, 48–58.
Phillipson, R. 2003. English-Only Europe? Challenging Language Policy.
London & New York: Routledge.
Truchot, C. 2003. Languages and supranationality in Europe: the linguistic influence of the European Union. Teoksessa J. Maurais (toim.) Languages in a Globalising World. West Nyack: Cambridge University Press, 99–110.
Van Els T. J. M. 2001. The European Union, its institutions and its languages: some language political observations. Current Issues in Language Planning 2: 4, 311–360.
Van Els, T. 2005. Multilingualism in the European Union. International Journal of Applied Linguistics 15: 3, 263–281.
Van Parijs, P. 2004. Europe’s linguistic challenge. Archives européennes de sociologie 45: 1, 113–154.
