TUTKIMUS KAKSIKIELISTEN HELSINKILÄISTEN KIELITAIDOSTA
MarikaTandefeIt På vinst och för/ust. Om tvåspråkighet och språkförlust i l-lelsingforsregio- nen. Forskningsrapporter från Svenska handelshögskolan 35. Helsingfors I996. 22| s. + liit- teet. ISBN 95 l -555-490-X.
uomen ruotsinkielisen väestön luku- määräiseen ja prosentuaaliseen vähe- nemiseen on nähty kolme syytä: alhainen syntyvyys, suhteellisen korkea maasta- muuttoaste ja seka-avioliitot suomenkielis- ten kanssa. Viime vuosina syntyvyys on kääntynyt nousuun ja muuttovirrat Ruotsiin ja Atlantin taakse lähes tyrehtyneet. Seka- avioliitot suomenkielisten kanssa ovat sen sijaan edelleenkin sangen tavallisia: uusis- sa avioliitoissa niitä on 1980-luvun alusta lähtien ollut jopa jonkin verran enemmän kuin kahden ruotsinkielisen kesken solmit- tuja avioliittoja. Perheissä, joissa toinen vanhemmista on suomenkielinen ja toinen ruotsinkielinen, suomen kieli valikoituu tavallisesti luonnostaan vanhempien keski- näisen kommunikaation kieleksi. Aikai- semmin lapsista tuli useimmiten suomen- kielisiä: heidät merkittiin väestörekisteriin suomenkielisiksi, heidät pantiin suomen- kieliseen kouluun, ja kotona heille puhut- tiin vain suomea. Nyttemmin suuntaus on yhä selvemmin kohti kaksikielisyyttä.
Useimmat vanhemmat haluavat puhua lap- selleen omaa äidinkieltään. Kaksikielisten perheiden lapset valitsevat tätä nykyä use- ammin ruotsinkielisen kuin suomenkielisen koulun, ja enemmistö myös rekisteröidään ruotsinkielisiksi.
Marika Tandefelt on tutkinut seka-avio- liittojen vaikutusta Helsingin seudun ruot- sinkieliseen väestöön kahdesta näkökul- masta. Väitöskirjassaan ››Mellan två språk››
(Upsala 1988) hän seurasi erään suomen- ruotsalaisen suvun kielihistoriaa usean su- kupolven ajan l800-luvun lopulta lähtien.
Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli
osoittaa, millä tavoin seka-avioliitot ovat vaikuttaneet perheissä tehtyihin kielellisiin valintoihinja milloinja miksi kaksikielistä sukupolvea on seurannut yksikielinen suo- menkielinen sukupolvi. Niitä vanhempia, jotka eivät ole antaneet lapselleen perinnök- si ruotsin kielen taitoa, sanotaan tutkimuk- sessa ››kielen vaihtajiksi››. Tuoreessa tutki- musraportissaan ››På vinst och förlust›› Tan- defelt kartoittaa kaksikielisten aikuisten kielitaitoa. Tarkoituksena on ollut selvittää, miten hyvin ns. kaksikieliset henkilöt hal- litsevat suomen ja ruotsin kieltä. Tutkimuk- sen varsinaisena kohteena on kielen mene- tys, språkförlust. Tandefeltin lähtökohtana on oletus, että ruotsin kielen vähenevä käyt- tö johtaa sen taidon taantumiseen. Tutkit- tavat henkilöt on valittu Helsingistä heidän kielitaustansaja koulutustasonsa perusteel- la. Keskeisiä kysymyksiä ovat seuraavat:
- Voiko kaksikielisessä kodissa kasvanut helsinkiläinen hallita ruotsin kieltä täydel- lisesti tai yhtä hyvin kuin suomen kieltä?
- Johtaako avio- tai avoliitto suomenkieli- sen kanssa ruotsin kielen taidon taantumi- seen?
- Onko suomalaistuminen Helsingissä to-
dennäköisempää vähemmän koulutetuilla,
jotka joutuvat työssään käyttämään lähes yksinomaan suomea?
Lingvistin näkökulmasta Helsinki on oivallinen kaksikielisyystutkimuksen labo- ratorio, jossa suomen ja ruotsin kielen suh- teita voidaan tutkia monesta näkökulmasta sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Sadan viime vuoden aikana kaupunki on nopeasti suomalaistunut. Vielä vuonna 1950 ruotsin- kielisten osuus Helsingissä oli l9 %, kun
så
VlRlTTÄlÄ 2/1998
tällä hetkellä on vain noin 7 %. Ruotsinkie- lisen väestön määrä on tänä aikana lähes puolittunut ja oli vuosi sitten noin 37 000 henkeä. Samalla kun suomenkielinen väes- tö on kasvanut maan sisäisen muuttoliik- keen seurauksena, on ruotsinkielistä väes- töä muuttanut pois Helsingistä, lähinnä naapurikuntiin. Myös seka-avioliitot ovat todennäköisesti vähentäneet ruotsinkielis- ten määrää. Vuonna 1997 ruotsinkielisten määrä kasvoi Helsingissä ensimmäistä ker- taa hieman. Maamme koko ruotsinkielises- tä väestöstä helsinkiläisten osuus on mel- ko huomattava, yli 10 %. Ei siis ole yhden- tekevää, millaisia kielellisiä valintoja Hel- singin ruotsinkieliset tulevaisuudessa teke- vät.
Helsingissä on mahdollista elää ››täyttä elämää» sekä suomen että ruotsin kielellä.
Helsinkiläiselle on tarjolla suomen-ja ruot- sinkielistä koulutusta monenlaisissa oppi- laitoksissa päiväkodista yliopistotasoiseen koulutukseen asti. Kulttuurissaja harrastus- toiminnassa tarjonta on niin ikään runsasta molemmilla kielillä. Moni helsinkiläinen nauttiikin rikkaasta kulttuurielämästä kieli- rajan molemmin puolin. Etenkin ylemmis- sä sosiaaliryhmissä tuntuu olevan tavallis- ta, että ruotsinkieliset osallistuvat aktiivi- sesti suomenkieliseen kulttuurielämään, lukevat maan suurinta suomenkielistä päi- välehteäja hankkivat seurapiirinsä kaupun- gin molemmista kieliryhmistä.
Kaksikielisyys on dynaaminen tila, jos- sa kielten väliset valtasuhteet voivat vaih- della yksilön koko elämän ajan. Yleisesti kielitaidon oletetaan olevan melko suoras- sa suhteessa kielen käytön määrään. Tutki- muksin on osoitettu, että kaksikielisen lap- sen on täysin mahdollista saavuttaa täydel- linen kielitaito molemmissa kielissä, mikäli hän saa riittävästi kielellisiä virikkeitä mo- lemmilla kielillä. Kaksikielisten kielitaitoa on tällöin verrattu vastaavien yksikielisten henkilöiden kielitaitoon. Ratkaisematto-
maksi kysymykseksi kuitenkin jää, miten hyvin sama yksilö hallitsisi äidinkieltään, mikäli hän olisi omaksunut kahden kielen sijasta vain yhden. Useimmat tutkijat olet- tavat kaksikielisyyden merkitsevän aina jonkinasteista kielen menetystä, millä he tarkoittavat, että kielitaito jää molemmissa kielissä jonkin verran heikommaksi kuin mitä sama henkilö olisi kyennyt saavutta- maan yksikielisenä. Toisentyyppisestä kie- len menetyksestä on kyse silloin, kun kie- litaito rapistuu kielen käytön vähenemisen myötä. Kielitaidon taantuminenjohtaa puo- lestaan helposti kielen käytön jatkuvaan vähenemiseen ja lopulta kielenvaihtoon, jolloin kaksikielinen siirtyy kokonaan käyt- tämään vain toista kieltään, yleensä kielel- lisen enemmistön kieltä.
Tandefeltin tutkimuksen kohteena ovat Helsingissä asuvat kaksikieliset,joita edus- taa tutkimuksessa 33 henkilön ryhmä, jou- kossa miehiäja naisia. Kielitaustaltaan hen- kilöt jakautuvat kolmeen alaryhmään. En- simmäinen ryhmä on kasvanut ruotsinkie- lisessä kodissaja myös solminut avioliiton ruotsinkielisen kanssa. Tämä taustaltaan yksikielinen ryhmä osoittautui tutkimuk- sessa kielitaitonsa puolesta sangen kaksi- kieliseksi. Toinen ryhmä on viettänyt lap- suutensa yksikielisessä kodissa mutta elää nykyisin parisuhteessa suomenkielisen kanssa. Tämän ryhmän ruotsin kielen tai- dossa oletetaan tapahtuneen lievää taantu- mista seka-avioliiton vuoksi. Kolmas ryh- mä on kasvanut kaksikielisessä kodissa ja elää nykyisin suomenkielisen kumppanin kanssa. Näiden henkilöiden ei oleteta kos- kaan saavuttaneenkaan täydellistä ruotsin kielen hallintaa.
Tutkimusryhmässä on siis edustettuna kaksi kielen menetyksen muotoa, joista toi- sessa kielitaito ei koskaan ole ollut yksikie- lisen taidon tasolla ja toisessa ruotsin kie- len taito on rapistunut kielen käytön vähe- nemisen seurauksena. Tutkittavat henkilöt
edustavat lisäksi koulutustasonsa perusteel- la kahta eri sosiaaliryhmää. Alempaan so- siaaliryhmään kuuluvien oletetaan Helsin- gissä useimmiten toimivan tehtävissä, jois- sa ei juurikaan ole tilaisuutta puhua ruot- sin kieltä, kun taas ylemmässä sosiaaliryh- mässä ruotsin kieltä käytetään useammin myös työtehtävissä. Mielestäni tutkittavien henkilöiden kielitaustaa olisi ollut hyvä selvittää perusteellisemrrıin,muun muassa työpaikan ja koulutuksen kielen osalta.
Varsinaisen tutkimusryhmän lisäksi tut- kimuksessa on käytetty yksikielisiä suo- men- ja ruotsinkielisiä vertailuryhmiä, jot- ka niin ikään edustavat kahta eri sosiaali- ryhmää. Tutkittavien henkilöidenja vertai- luryhmien kielitaitoa on mitattu samoin menetelmin ja tuloksia verrattu toisiinsa.
Kielitaidon mittareita valitessaan Tan- defelt on pyrkinyt tavoittamaan sellaisia kielitaidon osa-alueita,joissa kielitaidon al- kava taantuminen on ensimmäiseksi havait- tavissa. Hänen käyttämänsä testit mittaavat puheen sujuvuutta, sanaston laajuutta sekä kielellisten rakenteitten kirjallista hallintaa.
Varsinaisia kielivirheitä ei ole tutkittu. Mo- lempia kieliä testattiin samantapaisin tes- tein. Päätelmät perustuvat yksinkertaisiin kvantitatiivisiin menetelmiin. Tutkimuksen vahvana puolena onkin kielitaidon mittauk- sessa käytettyjen menetelmien monipuoli- suus. Kielitaitoa on testattu sekä suullisin että kirjallisin testein, ja tutkijan näkökul- maa on täydennetty kuulijoiden antamalla arviolla sekä tutkittavien henkilöiden itse- arvioinnilla. Lisäksi on kartoitettu henkilöi- den kielellistä identiteettiä.
Tandefeltin tutkimuksessa mielestäni keskeinen metodinen ongelma koskee kie- len menetyksen todentamistaja mittaamis- ta. Jotta kielen menetystä voitaisiin osoit- taa tapahtuneen, olisi -tapauksesta riip- puen _ joko tunnettava henkilön aiempi kielitaidon taso tai tiedettävä, millaisen kie- litaidon henkilö olisi saavuttanut, jos hän
olisi omaksunut vain yhden kielen. Koska tällaista tietoa ei ole saatavissa, Tandefelt on päätynyt vertaamaan saman henkilön suo- men ja ruotsin kielen taitoa toisiinsa sekä kaksikielisten henkilöiden kielitaitoa vas- taavien yksikielisten henkilöiden kielitai- toon. Ruotsin kielen taidon katsotaan taan- tuneen, mikäli henkilö hallitsee suomen kieltä paremmin kuin nıotsinkieltä tai ruot- sin kielen taito ei yllä yksikielisten kielitai- don tasolle. Kielitaidossa on kuitenkin erit- täin suuria eroja yksikielisilläkin puhujilla, minkä vuoksi luotettavia tutkimustuloksia kaksikielisten ja yksikielisten kielitaidon eroista voidaan saada vain testaamalla riit- tävän monta satunnaisesti valittua henkilöä.
Vaikka Tandefeltin tutkimus on verrattain pieni, sen tuloksia voidaan epäilemättä pi- tää ainakin suuntaa antavina.
Kaikissa kielitaitoa koskevissa tutki- muksissa joudutaan ottamaan kantaa kysy- mykseen, mitä kielitaito on ja millaisilla testeillä sitä voidaan mitata. Tandefeltin tutkimuksessa mitattavia ominaisuuksia ovat kielen sujuvuus, sanaston rikkaus ja kieliopillinen korrektius (kirjallisessa tehtä- vässä). Ei kuitenkaan ole selvää, miten su- juvuutta tai sanastoa parhaiten mitataan.
Suullisen kielitaidon mittaamista varten Tandefelt on antanut koehenkilöidensä ker- toa saman tarinan sekä suomeksi että ruot- siksi; kertomuksen perustana on henkilöil- le näytetty mykkäfi lmi.Tarinat on litteroi- tu ja niistä on analysoitu useita muuttujia.
Puheen sujuvuutta on mitattu taukojen mää- rällä sekä puhenopeudella. Taukojen esiin- tyminen puheessa osoittautui kuitenkin pi- kemminkin yksilölliseksi ominaisuudeksi kuin varsinaiseksi kielitaidon mittariksi.
Vain niillä, joiden ruotsin kielen taito oli huomattavasti suomen kielen taitoa huo- nompi, taukoja oli ruotsin kielessä selvästi enemmän. Puhenopeudessakin, jota mitat- tiin tavujen määrällä minuutissa, oli suurta yksilöllistä vaihtelua. Tulokset olivat kuiten-
l>
kin odotuksenmukaisia: suomenkieliset puhuivat suomea nopeammin kuin kaksi- kieliset ja ruotsinkieliset, ja ruotsia puhui- vat nopeimmin korkeasti koulutetut yksi- kieliset ruotsinkieliset. Sekä suomenkieli- set että ruotsinkieliset puhuivat suomea nopeammin kuin ruotsia.
Litteroiduista kertomuksista analysoi- tiin sanaston laatua käyttämällä mittareina leksikaalista variaatiotaja sanaston taajuut- ta. Kummankin muuttujan toimivuus kieli- taidon mittaajana osoittautui kuitenkin ky- seenalaiseksi. Leksikaalista variaatiota mi- tattiin sanojen yksittäisesiintymien eli vain kerran esiintyvien sanojen osuudella kaikis- ta substantiiveista, adjektiiveistaja verbeis- tä. Osoittautui, että suomen kielessä kor- keimman arvon saavuttivat alempaan so- siaaliryhmään kuuluvat yksikieliset ruotsin- kieliset! Tulosta voi mahdollisesti selittää sillä, että näiden henkilöiden kertomukset olivat verrattain lyhyitä ja rajoittuivat tär- keimpien tapahtumien ja henkilöiden mai- nitsemiseen, jolloin samat sanat toistuivat verrattain harvoin. Sanaston taajuutta mitat- tiin sisällöllisesti tärkeimpien sanaluokkien substantiivien, adjektiivienja verbien osuu- della kaikista kertomuksessa esiintyvistä sanoista. Tulokset heijastivat lähinnä puhu- jan sosiaalista taustaa: ylempään sosiaali- ryhmään kuuluvat saavuttivat kauttaaltaan korkeampia arvoja kuin alempaan ryhmään kuuluvat. Kielellinen tausta vaikutti oletuk- sen vastaisesti siten, että ruotsinkieliset sai- vat suomenkielisessä kertomuksessa korke- ampia arvoja kuin suomenkieliset. Ehkä onkin niin, että semanttisesti merkitsevim- pien sanojen korkea osuus ei välttämättä heijastakaan hyvää kielitaitoa, vaan että luontevaan ja sujuvaan puheeseen kuuluu myös runsas semanttisesti vähemmän mer- kitsevien ››pikkusanojen», esimerkiksi
adverbien käyttö. Mielenkiintoinen havain- to oli, että ruotsin kieltä hyvin hallitsevat käyttivät kertomuksissaan muita enemmän
suomenmotsalaisia puhekielisiä verbejä.
Ruotsinja suomen kielen kirjallista tai- toa mitattiin aukkotestillä. Testattavien so- siaalinen tausta vaikutti testin tulokseen selvemmin kuin heidän kielellinen taustan- sa. Molempien kielten testit korreloivat hyvin vahvasti keskenään. Parhaiten testissä menestyivät, kuten voidaan odottaakin, korkeamman koulutuksen saaneet. Kor- keasti koulutetut ruotsinkieliset menestyi- vät huomattavan hyvin myös suomen kie- len kirjallisessa testissä. Alempaan sosiaa- liryhmään kuuluvien keskuudessa kielelli- sellä taustalla oli merkitystä siten, että yk- sikieliset menestyivät ruotsin kielen testis- sä kaksikielisiä paremmin. Ylempään so- siaaliryhmään kuuluvien kesken ei havait- tu selviä eroja kaksikielisten ja yksikielis- ten välillä.
Mitä tutkimus osoitti helsinkiläisten kaksikielisten kielitaidosta? Voiko sellai- nen, joka on kasvanut ruotsinkielisessä kodissa, säilyttää vähemmistökielen taiton- sa siinäkin tapauksessa, että hän puhuu aviopuolisonsa kanssa suomea? Onko kou- lutustasolla merkitystä ruotsin kielen taidon säilymiselle?
Kaikilla kaksikielisissä perheissä kasva- neilla suomi tuntui olevan vahvempi kieli.
Useimmat heistä myös kokivat itsensä suo- menkielisiksi. Vain muutama ylsi yksikie- listen tasolle ruotsin kielen kirjallisessa tes- tissä; näillä oli korkea koulutustaso. Alem- massa sosiaaliryhmässä kaksikieliset me- nestyivät kauttaaltaan yksikielisiä heikom- min kirjallisessa testissä.
Ruotsinkielisessä kodissa kasvaneiden kohdalla nykyisen kumppanin äidinkielel- lä näytti olevan merkitystä vain, jos henki- lö kuului alempaan sosiaaliryhmään. Kor- keammin koulutetut olivat säilyttäneet hy- vän ruotsin kielen taidon siitä riippumatta, puhuivatko he nykyisessä kodissaan kump- paninsa kanssa suomea vai ruotsia. Sen si- jaan alemmassa sosiaaliryhmässä ruotsin
kielen taito tuntui taantuneen niillä, jotka ovat sittemmin menneet naimisiin suomen- kielisen kanssa. Heistä monet kokivat ny- kyään hallitsevansa suomea paremmin kuin ruotsia. Tulos näyttäisi tukevan Tandefeltin oletusta, että alemman koulutuksen saaneet käyttävät Helsingissä työssään lähes yksin- omaan suomea. Henkilön, joka on kasvanut ruotsinkielisessä kodissa, on luonnollises- tikin vaikea ylläpitää ruotsin kielen taitoaan, mikäli hän on naimisissa suomenkielisen kanssa ja puhuu myös työpaikallaan vain suomea.
Tutkimus osoitti mielenkiintoisella ta- valla todeksi usein kuullun väittämän, että
»yksikie1iset» ruotsinkieliset helsinkiläiset hallitsevat suomen kieltä erinomaisen hy- vin.
Tulos koskee tosin vain ylempään so- siaaliryhmään kuuluvia. He menestyivät erittäin hyvin suomen kielen kirjallisessa testissä, riippumatta siitä, olivatko he kas- vaneet ruotsinkielisessä vai kaksikielisessä kodissa. Tandefeltin arvion mukaan nämä henkilöt olivat kielitaitonsa puolesta kaksi- kielisiä. Vain alempaan sosiaaliryhmään kuuluvat ruotsinkieliset menestyivät selväs- ti heikommin suomen kielen testeissä.
Toinen mielenkiintoinen havainto oli sosiaalisen taustan vaikutus siihen, missä määrin tutkittavat henkilöt ››kuulostivat››
suomen- tai ruotsinkielisiltä. Tandefelt an- toi suomenkielisten ja ruotsinkielisten hel- sinkiläisten kuulla näytteitä kaksikielisten ja yksikielisten henkilöiden puheesta ja ar- vioida niiden perusteella, oliko puhujalla sama äidinkieli kuin heillä itsellään. Osoit- tautui, että osa kuulijoista erehtyi pitämään ylempään sosiaaliryhmään kuuluvia suo- menkielisiä ruotsinkielisinä, kun taas alem- paan sosiaaliryhmään kuuluvia ruotsinkie- lisiä pidettiin helposti suomenkielisinä.
Tällaiset arviot heijastavat Tandefeltin mie- lestä helsinkiläisten stereotyyppisiä käsi- tyksiä kieliryhmien sosiaalisestajakaumas-
ta. Tutkittavista kaksikielisistä noin puolet kelpasi äidinkielen puhujiksi sekä suomen- kielisten että ruotsinkielisten kuulijoiden arvioissa; joukossa oli useita, joilla oli täy- sin ruotsinkielinen tausta.
Onko kaksikielisyys siis kielen käyttä- jälle voitto (››vinst››) vai tappio (»förlust››)?
Tandefeltin tutkimuksen valossa näyttäisi siltä, että kaksikielisyys muodostuu ilmei- seksi voitoksi niille, joiden on mahdollista ylläpitää vähemmistökielen taitoaan myös aikuisella iällä. Ruotsin kielen käytön rat- kaiseva väheneminenjohtaa sen sijaan väis- tämättä sen taidon rapistumiseen. Tutki- muksen perusteella kaksikielinen koti ei Helsingin tapaisessa kieliyhteisössä ehkä takaakaan parasta kahden kielen taitoa.
Korkein kaksikielisyyden aste tuntui olevan niillä, jotka olivat kasvaneet yksikielisessä kodissa ja oppineet suomen kielen kodin ulkopuolella, mahdollisesti leikkitoverei- den, harrastusten ja työn myötä.
Koska Tandefeltin tutkimuksessa hen- kilöiden kielellistä taustaa ei kartoitettu muutoin kuin lapsuuden kodin ja aviopuo- lison äidinkielen osalta, se ei anna tietoa siitä, mistä Helsingin ruotsinkielisten erin- omainen suomen kielen taito on peräisin.
Sen perusteella ei myöskään voida tietää,
miten yleisestä ilmiöstä on kysymys. Ma- rika Tandefeltin huolellisesti toteutettu tut- kimus valottaa kuitenkin mielenkiintoisel- la tavalla kaksikielisten helsinkiläisten kie- litaidon vaihtelua kielitaustastaja koulutus- tasosta riippuvana muuttujana. Tutkimus on samalla erinomainen osoitus siitä, miten monisäikeinen ilmiö kielitaito on ja miten monesta eri näkökulmasta sitä voidaan tar- kastella. I
MARKETFA SUNDMAN
Åbo Akademi, Svenska institutionen, Fän-
