• Ei tuloksia

Tekeville on sattunut näkymä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Tekeville on sattunut näkymä"

Copied!
1
0
0

Kokoteksti

(1)

50

Tekniikan Waiheita 1/15

SEMINAARIT JA MATKAT ARVIOT

50

TEKEVILLE ON SATTUNUT

Veijo Kauppinen

Joku johtaja onnistuu hukkaamaan miljoo- nan, mutta huippujohtajalta saattaa hukkua miljardi. Valco, Sonera, Olkiluoto, Nokia, Stora Enso, Talvivaara, Fortumin optiot...

eivät tunnetusti ole sujuneet niin kuin val- takunnan terävimmät aivot kuvittelivat.

Jotkut hienot strategiat osoittautuvat toi- veajatteluksi ja haihatteluksi, kun yritysten toimintaa ohjaa enemmän muoti kuin järki.

Samoissa liemissä on yhtälailla ollut ollut valtio-omisteisia, poliittisesti pyöritettyjä yhtiöitä. Suurimpien bisnesmokiemme kil- pailun musta hevonen on Suomen Pankki, jonka myyntisaavutukset laukkaavat monen bisnesosaajan pahempienkin mokien ohitse.

Tuskin kannattaa kilpailla siitä, mikä on Suomen taloushistorian tyylipuhtain esi- merkki dynaamisuuden kiihtymisestä vauh- tisokeudeksi ja voitonvarmuudeksi, kun eh- dokkaista on ylitarjontaa.

Voi toki käydä myös siten, että yritys- johto epäonnistuu pahasti tavoitteissaan, mikä kuitenkin osoittautuu yritykselle on- nepotkuksi. Yksi parhaista esimerkeistä on Outokummun Tornion jaloterästehtaan syntyhistoria 1970-luvun alkupuolella.

Kaikki eivät mokaa. Jotkut päinvastoin onnistuvat toistuvasti. Kone on ottanut sa- mankaltaisia askelia kuin kirjassa kuvatut mokanneet yritykset, mutta on välttynyt ai- nakin tähän asti suurilta epäonnistumisilta.

Ehkä Kone on saanut kymmenen kruunaa

siinä missä Talvivaara on heittänyt pelkkiä klaavoja.

Kirjoittajat analysoivat, toki jälkivii- saasti, Suomen suurimpia bisnesmokia kriittisesti, mutta yrittäen myös ymmärtää.

Lieventäviä asianhaarojahan on aina eikä erehtymättömiä ihmisiä ole.

Tekeville on sattunut ja sattunee vas- takin. Virheistä olisi koetettava oppia eikä tehtävä kahdesti samoja mokia - varsinkaan suuria. Historian tuntemus saattaa varjella maksumiehiksi joutuvia tältä kohtalolta ja myöhemmältä päivittelyltä.

Veijo Kauppinen on Aalto-yliopiston konepaja- tekniikan emeritusprofessori.

Markku Kuisma & Pekka Seppänen;

Suomen pahimmat bisnesmokat. Siltala Kustannus 2015, 235 s.

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Juhlat, joiden päivämäärä vaihte- lee, mutta viikonpäivä ei, ovat pyhäinpäivä, pääsiäinen, helatorstai ja juhannus.. Osa juhlista koostuu pääsiäisen tapaan useista

Tässä yhteydessä kirjoittajat analysoivat niitä ideologioita ja uudistusstrategioita, jotka ovat olleet kiinteästi yhteydes-.. sä uudistusten kanssa,

Voidaan myös väittää kielten aikuisopetukseen tarkoitetun oppimateriaalin kehittämisen edellyttävän tuottamismotivaati- on lisäksi perehtymistä aikuisopetuksen

Historioitsija Teemu Keskisarja kirjoit- taa Kiven elämäkerrassa Saapasnahkatorni (2018, 149), että Kiven kieli oli niin runsasta juuri siksi, että hänen kielensä voima

Pohjoismaisten so- siaalityön tutkimuksen seurojen (Forsa Nordic) ja sosiaalityön koulujen (NOUSA) joka toinen vuosi järjestämä Nordic Social Work Conference 2018 pidetään Hel-

Polar Libraries Colloquy (plc) tapahtui tällä kertaa yöttömän yön vaalean viileässä valossa, kuulaassa kesäkuussa Rova- niemellä.. Arktista ja/tai antarktista tutki-

Ennusteita kuitenkin tarvitaan edes jonkinlaiseen epävarmuuden pienentämi- seen, ja inhimillisinäkin tUQtteina ne ovat parempia kuin ei mitään. Ilman inhimillistä

Kirjoittajat analysoivat aktivistien ja mmk-aktivistien itse ilmoittamaa luottamusta kou- luun sekä osallistumista koulun vapaaehtoiseen toimintaan. Sekä Suomessa että Euroopan