Rakennusten sähköasennusten uusimistarpeen tutkiminen

Sähköteknillinen osasto

Kirsti Pakkanen

RAKENNUSTEN SÄHKÖASENNUSTEN UUSIMISTARPEEN TUTKIMINEN

Diplomityö, joka on jätetty opinnäytteenä tarkastettavaksi

diplomi-insinöörin tutkintoa varten Espoossa Co.S.ttfZà _

Työn valvoja

Teknillisen korkeakoulun

Sähköteknillisen osaston

käsikirjasto

1.18 Sähkölaitokset 2.5.1980

Kirsti Pakkanen

Rakennusten sähköasennusten uusimistarpeen tutkiminen, 1980, 88 s.

Työn valvoja: prof. Jorma Mörsky

TIIVISTELMÄ

Työssä on selvitetty asuinrakennusten ja jonkin verran myös maatalou­

den tuotantorakennusten sähköasennusten tasoa sähköturvallisuuden ja tarjolla olevien sähkönkäyttömahdollisuuksien kannalta. Tutkimus on rajattu koskemaan ennen 1950-luvun puoliväliä tehtyjä sähköasennuksia Tutkimus toteutettiin lähettämällä suurimpien sähkölaitosten asennus- tarkastajille asiaa koskeva kysely. Käytettävissä oli myös Helsingin kaupungin rakennusviraston ja Jyllinkosken Sähkö Oy:n tekemien sähkö­

asennusten tarkastusten pöytäkirjat. Lisäksi pääkaupunkiseudulla teh­

tiin tarkastuskäyntejä eri-ikäisiin asuinrakennuksiin.

Arvioiden mukaan kumieristeisillä asennusjohdoilla tehtyjä asennuksia on korkeintaan 30 % käytössä olevista sähköasennuksista. Nykyisiä säh köturvallisuusmääräyksiä lähtökohtana pidettäessä sähköasennuksissa esiintyy puutteita, mutta tapaturma- ja sähköpalotilastojen mukaan vanhat sähköasennukset eivät ole aiheuttaneet erityisen suurta vaaraa henkilö- tai paloturvallisuudelle. Tutkimuksessa ei ilmennyt tarvetta kiireellisiin erityistoimenpiteisiin. Useimmin koettavat haitat liit­

tyvät sähköasennusten varustelutasoon. Pistorasioita on liian vähän, ja asennusten mitoitus rajoittaa sähkön käytön laajentamista.

Vanhojen asennustarvikkeiden uusimistarvetta ei ole mahdollista ar­

vioida yksinomaan iän perusteella, sillä ympäristöolosuhteet vaikut­

tavat voimakkaasti asennusten kuntoon. Sotien jälkeen käytetyt pape- rieristeiset asennusjohdot eivät kuitenkaan alunperin olleet normaa- litarvikkeiden veroisia, ja siksi vielä käytössä olevat asennukset olisi syytä poistaa.

Asuinrakennusten lisääntyvien perusparannusten myötä tulee tarvetta myös sähköasennusten laajentamiseen ja uusimiseen. Koska vanha kumi- eriste ei useimmiten kestä asennusjohtojen liikuttelua, tulisi van­

hat asennusjohdot perusparannuksen yhteydessä aina kokonaan uusia.

Aloite tämän työn tekemiseksi tuli professori Jorma Mörskyltä, joka on toiminut myös työn valvojana. Esitän hänelle parhaimmat kiitokset saamastani avusta ja ohjauksesta.

Taloudellisesti työtäni ovat tukeneet Suomen Sähköurakoitsijaliitto r.y.

ja Sähkötarkastuskeskus.

Työtä on ohjannut johtoryhmä, johon ovat professori Jorma Mörskyn lisäksi kuuluneet DI Jukka Arte (Helsingin kaupungin energialaitos ), DI Kai-Erik Berg (Vahinkovakuutusyhdistys), ins. Tuomas Kajan (Suomen Sähköurakoit­

sijaliitto r.y.), DI Kalevi Kekäläinen (Sähkötarkastuskeskus),

TkT Kalevi Leino (Suomen Sähkölaitosyhdistys r.y.), tekn. Eugen Lucenius (Suomen Palontorjuntaliitto r.y.), tekn. tark. Pauli Miikkulainen (Raken­

nushallitus), joht. Tauno Nissinen (Suomen Konsulttitoimistojen liitto r.y.

& Neuvottelevat Sähkösuunnittelijat r.y.), DI Eino Rantala (Asuntohalli­

tus). Esitän heille parhaimmat kiitokseni saamistani ohjeista.

Työn olen tehnyt Teknillisen korkeakoulun sähkölaitoslaboratorion ti­

loissa. Kiitän laboratorion henkilökuntaa miellyttävästä yhteistyöstä.

Lisäksi kiitän niitä monia henkilöitä ja laitoksia, jotka ovat antaneet apuaan työni eri vaiheissa.

Helsingissä 2.5.1980

Kirsti Pakkanen

Nordenskiöldinkatu 3b A 17 00250 Helsinki 25

Alkulause

Sisällysluettelo Liiteluettelo

1 JOHDANTO 1

2 ASUINRAKENNUSKANTA 3

2.1 Asuinrakennustyypit ja niiden ikäjakauma 3

2.2 Asuinrakennusten korjaustarve 4

2.3 Sähköasennusten ikä 7

3 KÄYTETYT ASENNUSTAVAT, ASENNUSTARVIKKEET JA MATERIAALIT 9 3.1 Asennustavat ja -johtomateriaalit 9

3.1.1 Putkiasennus 9

3.1.2 Putkilanka-asennus 10

3.1.3 Lyijyvaippajohtoasennus 11

3.1.4 Korvikemateriaalit 11

3.2 Pää- ja ryhmäkeskukset 12

3.2.1 Pääkeskus 12

3.2.2 Ryhmäkeskus 13

3.3 Muut asennustarvikkeet 14

4 SÄHKÖN AIHEUTTAMAT HENKILÖ- JA OMAISUUSVAHINGOT 15

4.1 Ennaltaehkäisevät toimenpiteet 15

4.2 Maallikoille tapahtuneet kuolemaan johtaneet sähkö-

tapaturmat 16

4.3 Sähkön aiheuttamat palovahingot 18

4.3.1 Palovahinkojen lukumäärä ja maksetut korvaukset 18 4.3.2 Sähköasennuksiin ja -laitteisiin liittyvä palovaara 23

5 SÄHKÖASENNUSTEN MITOITUS 26

5.1 Rakennusten sähköasennuksia koskevat tekniset ohjeet 26

5.2 Asuntojen varustelutaso 26

5.3 Kuormituksen laskeminen 29

6.3 Asennusjohdot 35

6.4 Eristystila 37

6.4.1 Eristystilan mittaaminen 37

6.4.2 Vanhojen asennusten eristystila 39

6.5 Ylijännitesuojaus 39

6.6 Kosketusj ännite suoj aus 42

6.6.1 Yleistä 42

6.6.2 Kuluttajamaadoitus 42

6.6.3 Asennus vaarallisissa käyttöolosuhteissa 45

6.7 Kosketussuojaus 46

6.7.1 Yleistä 46

6.7.2 Kerrostalojen avorakenteiset pääkeskukset 46

6.8 Asennus erilaisissa tiloissa 48

6.9 Paloturvallisuus 49

6.10 Asennusten varustelutaso 50

6.11 Suoritetuista tarkastuksista saatuja kokemuksia 51 6.11.1 Jyllinkosken Sähkön tekemät tarkastukset 51 6.11.2 Helsingin kaupungin rakennusviraston tekemät

tarkastukset 54

7 MAA- JA KARJATALOUSRAKENNUSTEN SÄHKÖASENNUKSET 56

7.1 Yleistä 56

7.2 Esiintulleita puutteita 56

7.3 Navettojen kosketusjännitesuojaus 57

7.4 Navettojen korjaustarve 59

8 SÄHKÖASENNUSTEN UUSIMINEN 61

8.1 Yleistä 61

8.2 Perusparannuksessa käytettävät asennustavat 62

8.2.1 Uppoasennus 62

8.2.2 Pinta-asennus 62

8.2.3 Sähkölista- ja johtokanavajärjestelmä 63 8.3 Sähkötyöt perusparannettavissa asuinrakennuksissa 65

8.3.1 Kerrostalojen sähkötyöt 65

8.3.2 Pientalojen sähkötyöt 67

8.4 Sähköasennusten perusparannuskustannukset 67

8.4.1 Yleistä 67

8.5 Valtion peruskorjauslainoitus 71

8.5.1 Yleistä 71

8.5.2 Sähköasennusten varustelutaso 72

9 SÄHKÖASENNUSTEN KUNNON YLLÄPITO JA TARKASTAMINEN 74 9.1 Paloviranomaisen suorittama tarkastus 74 9.2 Sähkölaitoksen suorittamat tarkastukset 75 9.3 Sähköasennusten haltijan velvollisuudet 76

9.3.1 Liittymiskohta 76

9.3.2 Sähköasennusten huolto ja korjaus 76

9.3.3 Vuokra-asunnot 77

9.3.4 Asunto-osakeyhtiöt 78

10 TILANNE ERÄISSÄ MUISSA MAISSA 79

10.1 Yleistä 79

10.2 El-test, ruotsalainen vanhojen asennusten

tarkastusjärjestelmä 79

10.3 Sähköasennusten tarkastuskampanja Tanskassa 81

11 YHTEENVETO 83

11.1 Sähkötapaturmat 83

11.2 Palovahingot 83

11.3 Sähköasennusten varustelutaso 84

11.4 Sähköasennusten tekninen kunto 84

11.5 Navettojen sähköturvallisuus 85

11.6 Sähköasennusten kunnon ylläpito 85

11.7 Sähköasennusten uusimistarve 87

VIITELUETTELO LIITTEET

Liite 2 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 6 Liite 7 Liite 8 Liite 9

Liite 10 Liite 11

Asennustarkastajille lähetetyn kyselyn kysymyslomake Kyselyn vaihtoehtokysymyksiin saadut vastaukset Kyselyyn vastanneet sähkölaitokset

Esite tanskalaisesta syöksyjännitelaitteesta

Esimerkkejä perustuksen ulkopuolisista maadoituselektrodeista Jyllinkosken Sähkön sähköasennusten tarkastuslomake

Asuinrakennusten nousujohtokaavioita

Kotitalouskone- ja sähköasennusalan huolto- ja korjaus­

töiden veloitussuositus Urakkatyön pistehintoja

Palotarkastajan sähköasennusten tarkastuslomake

1. JOHDANTO

Rakennusten suunnittelussa vallitsevan käytännön mukaan rakennusten kestoikä ilman perusteellista perusparannusta on noin 60...100 vuotta.

Viime aikoina em. nuoremmissakin asuinrakennuksissa voimakkaasti yleistynyt perusparannus uudistaa sähköasennuksia, -mutta sen vaikutus on kohdistunut vain osaan käytössä olevista rakennuksista.

Tietoja käytössä olevien sähköasennusten iästä ja kunnosta ei ole pal­

joakaan saatavissa, sillä normaaleissa asuinrakennuksissa ainoastaan hissiasennukset kuuluvat järjestelmällisen tarkastuksen piiriin. Sähkö turvallisuusmääräysten mukaan sähköasennusten haltijan on huolehdittava asennusten kunnosta, ja tässä tehtävässä hänen on tarvittaessa käytettä vä apunaan asiantuntevaa ja ammattitaitoista henkilöä tai liikettä.

Paloviranomaisella on kuitenkin mahdollisuus vaatia asennusten tarkas­

tusta, jonka perusteella sähköasennuksia voidaan joutua korjaamaan tai uusimaan.

Vuosien kuluessa on nähty tarpeelliseksi muuttaa ja täsmentää sähkö- turvallisuuden takaamiseksi annettuja määräyksiä. Aikaisemmin tehtyjä asennuksia nämä uudet vaatimukset eivät kuitenkaan koske.

Sotien jälkeen jouduttiin tarvikepulan takia asennuksissa käyttämään erilaisia korvikemateriaaleja, jotka eivät olleet normaalitarvikkeiden veroisia. Niiden nykyisestä kunnosta ja mahdollisesti aiheuttamista ongelmista ei liene yksityistapauksia lukuunottamatta juurikaan tietoa.

Henkilö- ja paloturvallisuuteen liittyvien seikkojen lisäksi voi sähkö­

asennusten uusimistarpeen lähtökohtana olla asennusten alimitoituksesta aiheutuvat haitat, sillä sähkön käyttö kotitalouksissa on lisääntynyt voimakkaasti alkuaikoihin verrattuna, jolloin sähköä käytettiin pää­

asiassa valaistukseen.

Tämän työn tarkoituksena on pyrkiä selvittämään asuinrakennusten ja jonkin verran myös maatalouden tuotantorakennusten vanhojen sähköasen­

nusten tasoa sekä sähköturvallisuuden että tarjolla olevien sähkön- käyttömahdollisuuksien kannalta. Työn ulkopuolelle on jätetty teolli­

suus-, liike- ja julkiset rakennukset, koska näissä sähköasennusten uusiutuminen on nopeampaa kuin asuinrakennuksissa.

Vanhoina asennuksina pidetään tässä tapauksessa kumieristeisillä joh­

doilla tehtyjä asennuksia. Ajallisesti siis rajoitutaan ennen 1950- luvun puoliväliä tehtyihin asennuksiin. Tällainen aikarajoitus saattaa olla hieman keinotekoinen, sillä turvallisuus ei aina ole riippuvainen asennusten iästä, ja varustelutason kannalta uudemmatkin asennukset voivat olla puutteellisia. Siirtyminen muovieristeisiin asennusjohtoi­

hin em. ajankohtana toi kuitenkin mukanaan esim. johtojen paremman kestä­

vyyden kosteutta vastaan, joten aikarajoitus lienee perusteltavissa.

Asennusten kunto riippuu myös työntekijöiden ammattitaidosta, joka saat­

toi aikaisemmin olla puutteellinen.

Tässä työssä selvitetään suppeasti myös sähköasennusten perusparannusta ja siitä aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi käsitellään asuntojen sähköasen­

nusten tarkastuksia ja sähköasennusten haltijan huolto- ja korjausvel- vollisuuksia. Vertailun vuoksi esitetään myös tietoja, miten eräissä muissa maissa on kiinnitetty huomiota vanheneviin sähköasennuksiin.

2. ASUINRAKENNUSKANTA

2.1 Asuinrakennustyypit ja niiden ikäjakauma

Tarkimmat tiedot Suomen asuinrakennuskannasta ovat peräisin vuodelta 1970, jolloin suoritettiin lakisääteinen väestölaskenta. 1970-luvun alkuvuosien voimakkaan uudisrakentamisen vuoksi nämäkin tiedot ovat jo vanhentuneita.

Väestölaskentatietojen mukaan (taulukko 1) asuinrakennuskanta koostui vuoden 1970 lopussa 769 000 rakennuksesta, joiden yhteinen tilavuus oli

3

366 Mm . Asuinrakennukset muodostivat 92 % kaikkien rakennusten luku­

määrästä ja 60 % kokonaistilavuudesta. Tilavuudesta laskettuna runsas puolet asuinrakennuskannasta oli omakotitaloja, vajaat 40 % asuinkerros­

taloja ja loput vajaat 10 % puisia, useita asuinhuoneistoja käsittäviä rakennuksia. Erään arvion mukaan /1/ asuinrakennuksia oli vuoden 1974

3

lopussa 790 000 kpl, ja niiden kokonaistilavuus oli 426 Mm . Omakoti­

talojen suhteellinen osuus oli hieman kasvanut näinä neljänä vuotena.

Taulukko 1. Asuinrakennuskanta rakennustyypin ja iän mukaan jaoteltuna vuoden 1970 lopussa /1/.

Rakennus- Rakentamis- Lukumäärä Tilavuus

tyyppi vuosi

1000 kpl % Mm^ %

Omakoti- -1919 103,1 14,4 26,6 13,5

talot 1920-1939 131,5 18,4 29,9 15,2

1940-luku 118,7 16,6 28,1 14,2

1950-luku 190,9 26,8 54,3 27,6

1960-luku 130,8 18,3 46,9 23,8

1970 16,3 2,3 6,9 3,5

tuntematon 22,7 3,2 4,2 2,2

Yhteensä 714,0 100,0 196,9 100,0

Puiset, -1919 7,1 21,6 6,3 22,2

vähintään 1920-1939 9,2 28,0 6,3 22,2

3 huoneiston 1940-1959 11,1 33,7 9,1 32,0

asuinrakennuk- 1960- 3,9 11,9 5,4 19,0

set tuntematon 1,6 4,8 1,3 4,6

Yhteensä 32,9 100,0 28,4 100,0

Asuinkerros- -1919 1,0 4,8 9,2 6,5

talot 1920-1939 2,1 9,5 19,1 13,5

(kiviset, 1940-1959 5,9 27,1 36,0 25,5

vähintään 3 1960- 12,5 57,2 75,7 53,5

huoneistoa) tuntematon 0,3 1,4 1,5 1,0

Yhteensä 21,8 100,0 141,5 100,0

Taulukosta 1 havaitaan, että asuinkerrostalohanta on huomattavasti uudempaa kuin omakotitalohanta. Lisäksi vanhimmat kerrostalot keskit­

tyvät tiettyihin kaupunkeihin.

Vanhojen asuinrakennusten poistumasta on olemassa suhteellisen vähän tietoa. Poistuma on luonnollisesti voimakkainta vanhimmissa ikäryhmissä rakennusten huonokuntoisuuden takia. Arvioidaan, että asuinrakennusten poistuma on 10...14 % asuntokannasta 10 vuodessa (taulukko 2).

Taulukko 2. Vuosina 1961-1970 tapahtuneet muutokset ennen vuotta 1961 rakennettujen asuinrakennusten lukumäärissä /2/.

sisältää rakennukset, joiden rakentamisvuosi tuntematon

Rakentamisvuosi Muutos

-1900 - 21529 - 31,7 %

1900-1909 - 9208 - 21,8 % 1910-1919 - 13270 - 29,4 % 1920-1929 - 14617 - 18,2 % 1930-1939 - 10644 - 12,1 % 1940-1949 - 10161 - 7,5 % 1950-1959 - 4957 - 2,4 %

1960 - 1202 - 6,4 %

1

Yhteensä - 103637 - 14,3 %

1970-luvun alussa uudisrakennustoiminta oli vilkasta ja poistumakin varmasti nykyistä suurempi, sillä valtiovalta on viime vuosina lisännyt vanhojen asuntojen peruskorjaustoimintaan myönnettävää lainoitustukea.

2.2 Asuinrakennusten korjaustarve

Tarkkoja koko asuntokannan kattavia tietoja rakennusten kunnosta ei ole olemassa. Vuonna 1974 suoritettiin kuitenkin rakennuskannan inventointi- otos, jossa pyrittiin selvittämään mm. asuinrakennusten korjaustarvetta.

Kyseinen tutkimus toteutettiin haastattelemalla rakennusten omistajia tai heidän edustajiaan. Suoritettu otos käsitti n. 0,3 % asuinrakennus- kannan tilavuudesta, ja kohteet oli pyritty valitsemaan siten, että otos saataisiin väestölaskentatietojen ohjeellisten ikä-, käyttötarkoitus- ia rakennusainejakautumien mukaisiksi.

Korjaustarpeeksi katsottiin sekä vanhojen rakenteiden ja laitteiden korjaustarve että perusparantamistarve, jolla tarkoitetaan uuden varus­

teen tai laitteen rakentamista rakennukseen, josta sellainen vanhastaan puuttuu. Korjaustarpeen määrittelyssä käytettiin ohjeellisena aika­

välinä viiden seuraavan vuoden ajanjaksoa, jolloin ko. korjaukset haas­

tateltujen mielestä olisi suoritettava. Taulukkoon 3 on koottu yhteen­

veto tiettyjen korjauskohteiden korjaustarpeesta haastateltujen arvioi­

mina.

Taulukko 3. Asuinrakennuskannan eri korjauskohteista korjaustarpeessa olevien osuus rakennuskannan inventoinnin mukaan vuonna 1974 /1/.

Korjauskohde Omakoti­

talot

Asuinker­

rostalot

Muut asuin­

rakennukset Rakennuksen laajenta­

minen

6 % 1 % 3 %

Sisätilojen muuntaminen 7 % 7 % 11 %

Ulkoseinien sisäpinta- verhous

11 % 3 % 20 %

Ulkoseinien lämmöneristys 18 % 3 % 26 %

Yläpohjan lämmöneristys 12 % 4 % 11 %

Lämmitysjärjestelmä 14 % 11 % 10 %

Lämpimän käyttöveden laitteet

14 % 13 % 25 %

Sähkölaitteet 8 % 8 % 11 %

Hissi - 3 % -

Vesijohto 12 % 7 % 16 %

Viemäri 11 % 10 % 17 %

Ikkunat 17 % 12 % 22 %

Saadut tulokset ovat tutkijoiden mukaan luonteeltaan alalikiarvotietoja, koska otos ilmeisesti kuitenkin on vinoutunut vähän keskimääräistä parem­

piin rakennuksiin. Lisäksi vastauksia "ei osaa sanoa" saatiin melkoinen määrä. Korjaustarpeen määrittäminen on myös yleensä subjektiivista, koska sitä arvioitaessa on otettava huomioon rakenteen tai laitteen käyttökelpoisuuden lisäksi myös rakennuksen odotettavissa oleva käyttö­

aika. Uuden varusteen tai laitteen hankkimistarve riippuu myös voimak­

kaasti asukkaan asuinympäristölleen asettamista vaatimuksista.

Tutkimuksen mukaan eniten perusparannustarvetta esiintyy 20 vuotta ja sitä vanhemmissa asuinrakennuksissa. Varsinkin pientalojen varuste­

taso on yleensä erittäin puutteellinen.

Taulukossa 4 on esitetty arvio asuinrakennusten sähköasennusten korjaus­

tarpeesta. Se kuten muutkin inventointiotoksen tiedot perustuvat maalli koiden mielipiteisiin, joten osa sähköasennuksissa ilmenevästä korjaus­

tarpeesta on ehkä jäänyt havaitsematta.

Taulukko 4. Sähkötöiden korjaustarve eri-ikäisissä ja -tyyppisissä asuinrakennuksissa rakennuskannan inventointiotoksen mukaan

/1/.

Rakennus­

tyyppi

Rakentamis- vuosi

Sähkötöiden korjaaminen

%-kpl

josta uusimisen osuus

%-kpl

Omakotitalot -1919 13 40

1920-1939 4 66

1940-luku 18 38

1950-luku 6 0

1960-luku 5 75

1970-luku 0 0

Yhteensä 8 40

Puiset asuin- -1919 15 0

rakennukset 1920-1939 28 25

1940-1959 6 0

1960- 0 0

Yhteensä 11 14

Asuinkerros- -1919 50 0

talot 1920-1939 34 0

1940-1959 10 0

1960- 0 0

Yhteensä 8 0

Paitsi itse tiedostettu sähköasennusten korjaustarve, myös eräät perus­

korjaustarpeet aiheuttavat sähköasennusten uusimis- ja laajentamistoimen piteitä. Tällaisia ovat mm. rakennuksen laajentaminen ja sisätilojen muuntaminen. Ulkoseinien sisäpintaverhouksen uusiminen ja lämmöneristyk sen parantaminen sisäpuolelta pakottavat myös poistamaan vanhoissa

rakennuksissa yleiset putkilanka-asennukset. Lämmitysjärjestelmän muutos saattaa myös vaikuttaa sähköasennuksiin riippuen siitä, mikä ratkaisuvaihtoehto valitaan.

2.3 Sähköasennusten ikä

Käytössä olevien sähköasennusten ikää on vaikea arvioida. Sähköistyksen leviämisnopeus eri puolille Suomea on vaihdellut melkoisesti, ja ero kaupunkien ja maaseudun välillä on ollut huomattava. Niinpä eri läänien sähköistysasteessa oli vuonna 1950 suuria eroja (taulukko 5).

Taulukko 5. Asuinhuoneistojen sähköistysaste vuonna 1950 /3/.

Asuinhuoneistojen lukumäärä

Sähköistysaste

Kaupungit

Helsinki 105 883 99,4 %

Turku 31 507 99,0 %

Tampere 27 887 97,7 %

Muut 132 018 98,4 %

Yhteensä 297 295 98,8 %

Kauppalat 76 060 97,0 %

Maalaiskunnat

Uudenmaan lääni 62 874 86,6 %

Turun ja Porin lääni 112 455 77,4 %

Ahvenanmaa 4 811 46,7 %

Hämeen lääni 80 657 70,0 %

Kymen lääni 46 759 78,0 %

Mikkelin lääni 41 995 38,1 %

Kuopion lääni 80 363 36,1 %

Vaasan lääni 111 888 74,2 %

Lapin lääni 24 218 44,6 %

Oulun lääni 59 464 48,2 %

Voidaan ainoastaan todeta, että alkuperäiset asennukset ovat uusimpia Mikkelin, Kuopion, Oulun, Lapin ja nykyisen Pöhjois-Karjalan läänien maalaiskunnissa sekä Ahvenanmaalla, joissa pääosa asennuksista on tehty vuoden 1950 jälkeen.

Rakennuksen sähköistämisvuosi ei kuitenkaan kerro kaikkea sähköasennus­

ten iästä varsinkaan vanhoilla sähköistysalueilla. Alkuperäiset asen­

nukset ovat vuosien kuluessa käyneet mitoituksensa tai kuntonsa puolesta epätarkoituksenmukaisiksi, ja niitä on uusittu osittain tai kokonaan kunkin asukkaan tarpeiden mukaan. Sen vuoksi sähköasennusten taso vaih- telee huomattavasti. Asukkaan ikä, asunnon jäljellä oleva käyttöaika ja asunnon hallintaperuste vaikuttanevat asunnon kuntoon ja varustukseen ja siten myös sähköasennuksiin.

3. KÄYTETYT ASENNUSTAVAT, ASENNUSTARVIKKEET JA MATERIAALIT /4, 5, 6, 7/

3.1 Asennustavat ja -johtomateriaalit

Sähkön käytön alkuaikoina tehdyt puulista-asennukset ovat jo historiaa, eikä punosjohtojakaan juuri löydy, vaikka varmuu smääräyk s et sallivat niiden asennuksen kuiviin tiloihin vielä 1940-luvullakin.

Tilalle tulivat uppoasennus ja pinta-asennukseen käytetty putkilanka.

Nämä asennustavat ovat säilyneet näihin päiviin asti, joskin putkimate- riaali on vaihtunut pääasiassa muoviksi ja asennusjohtojen eristeenä on nykyisin kumin sijasta muovi. Pinta-asennukseen käytettiin putkilangan lisäksi yleisesti myös lyijyvaippajohtoa, joka soveltui kosteisiin, mär- kiin ja palovaarallisiin tiloihin.

Siirtyminen muoviaikakauteen tapahtui 1950-luvulla, sillä ensimmäiset muovieristeiset asennusjöhtimet (ML, MK) hyväksyttiin v. 1954. Muovi- vaippajohto (MMJ) tuli markkinoille v. 1956 ja v. 1959 Sähkötarkastus- laitos hyväksyi muoviputkilangan (MPL) ja muoviputken (M) käytön. Tai­

puisa muoviputki (Tm) otettiin käyttöön v. 1962 /8/. Jo ennen em. ajan­

kohtia oli uusia johtotyyppejä asennettu Sähkötarkastuslaitoksen erikois luvalla.

1950-luvulla tulivat käyttöön myös nauhajohto- ja onteloasennus. Nauha- johtoasennus tulee kysymykseen kuivissa palovaarattornissa tiloissa asen­

nettuna palamattomalle alustalle rappauksella peitettynä. Nauhajohdon käyttö on kuitenkin jäänyt melko vähäiseksi. Onteloasennuksessa on joh- totienä betoniin muodostettu ontelo tavallisen asennusputken tapaan.

3.1.1 Putkiasennus

Asennusputkina käytettiin eristys-, panssari- ja metalliputkia. Eristys putket oli tehty imeytetystä paperista, ja ne oli suojattu ohuella metal livaipalla. Paitsi upotettuna asennettiin putkia myös pinnalle. Varsin kin kerrostalojen ullakko- ja kellaritiloissa käytettiin eristysputkia pinnalle asennettuina.

Uppoasennus tuli kysymykseen lähinnä kivirakenteisissa uudisrakennuk­

sissa, sillä puurakennuksissa jouduttiin putkitus suorittamaan panssari- putkella, minkä vuoksi asennustyö tuli kalliiksi. Eristysputkiasennus oli hinnaltaan halvempaa, mutta sen käyttö kaikissa tapauksissa ei

ollut mahdollista. Panssariputkia oli käytettävä putkina välipermannossa, betonivalussa, sementtirappauksessa sekä lattialle asetettuina. Niin­

ikään teräspanssariputket oli asennettava kaikkialle, missä näkymättö­

miin asetetut putket olivat erikoisesti vaarassa vahingoittua seiniin tai kattoihin lyötävistä nauloista tms.

Putkiasennuksissa Käytettiin yleensä vulkanoituja lankoja ja kaapeleita.

Kosteissa tiloissa saatettiin putkiin asentaa myös kumilyijykaapeleita tai lyijyvaippajohtoja. Vulkanoitu lanka valmistettiin ympäröimällä kuparijohdin kaksinkertaisella vulkanoidulla kumikerroksella, joka nau­

hoitettiin tekstiilinauhalla ja palmikoitiin päältä tekstiililangalla sekä kyllästettiin mustaksi, harmaaksi tai punaiseksi.

3.1.2 Putkilanka-asennus

Puurakennuksissa ja sähköistettäessä jo valmista rakennusta suoritettiin asennustyöt putkilangalla. Tämä asennusjohto on tarkoitettu vaaratto­

miin käyttöolosuhteisiin, mutta aikaisemmin sitä voitiin asentaa myös asuntojen kylpy- ja suihkuhuoneisiin.

Putkilanka asennetaan pinnalle, ja se voidaan maalata tai peittää tape­

tilla muttei pinkopahvilla, sillä putkilangan kulkua asennusalustalla on voitava seurata. Täten vältetään esimerkiksi naulojen lyöminen putki- lankaan.

Vulkanoitu putkilanka valmistettiin ympäröimällä kuparijohdin vulkanoi- dulla kumikerroksella, jonka päälle kerrattiin kumitettu tekstiilinauha.

Johtimet olivat kerrattuja, ja niiden ympärille oli puristettu kumi- vaippa sekä tämän päälle palttisaumainen metallivaippa.

Putkilankoja valmistettiin myös kosteutta ja syövyttäviä kaasuja kestä­

vällä päällyksellä varustettuina. Näitä pidettiin ns. kaapelimaisinä johtoina, ja ne soveltuivat samoihin olosuhteisiin kuin suojuksettomat lyijyvaippajohdot.

3.1.3 Lyijyvaippaj ohtoasennus

Asuinrakennusten sisäjohtoasennuksissa rajoittui lyijyvaippajohtojen käyttö yleensä kellari- ja ullakkotiloihin.

Koska maatilan talousrakennuksista suuri osa on kosteita, märkiä tai vieläpä syövyttäviä aineita sisältäviä tiloja, ei putki- eikä putkilanka- asennus tullut kysymykseen näissä tiloissa. Yleensäkin putkiasennusten käyttö maaseudulla rajoittui muutamiin harvoihin kohteisiin, joissa joh­

toja ei tulenvaaran vuoksi saanut asettaa näkyviin.

Maatilan talousrakennuksissa soveltuivat käytettäviksi eristimille asen­

netut eristetyt johtimet ja haponkestävällä päällyksellä varustetut eri- koisjohdot (lyijyvaippajohdot, päällystetyt putkilangat ja suojatut lyijykaapelit). 1930-luvulla erikoisjohtojen käyttö oli johtojen ja niihin liittyvien varusteiden kalleuden takia melko vähäistä, mutta 1940-luvun loppupuolella muut asennusjohdot olivat saaneet väistyä lyi­

jy vaippa johtoasennuksen tieltä.

Lyijyvaippajohdoissa kuparijohdin on ympäröity vulkanoidulla kumikerrok- sella sekä kumitetulla tekstiilinauhalla. Johtimet ovat kerrattuja, ja niiden ympärille on puristettu yhteinen kumivaippa ja tiivis, saumaton lyi-jyvaippa, joka on sivelty bitumilla. Johto on lisäksi päällystetty kahteen kertaan kyllästetyllä paperilla, palmikoitu tekstiililangalla sekä kyllästetty joko mustaksi, värilliseksi tai haponkestäväksi.

Lyijyvaippajohtoasennuksessa oli pyrkimyksenä aikaansaada ilmatiivis jär­

jestelmä, jossa kosteus ja syövyttävät kaasut eivät päässeet vahingoitta­

maan johtimien eristystä. Tämän päämäärän saavuttamiseksi liitos- ja haaroituskohdat sekä kojeiden ja kulutuslaitteiden yhdistyskohdat tii­

vistettiin ilmatiiviisti. Asennusten teko vaati huolellisuutta ja ammattitaitoa, jotta asennus saatiin jatkuvasti pysymään tiiviinä ja kunnossa.

3.1.4 Korvikemateriaalit

Sodan aiheuttamat poikkeukselliset olot vaikuttivat voimakkaasti myös sähköasennustoimintaan. Tyrehtynyt tuonti tuotti suuria vaikeuksia

sähköteollisuudelle. Tämä koski etenkin asennusjohtoja valmistavaa teollisuutta, sillä raakakumin, lyijyn ja tinan saanti oli vaikeaa.

Myös kotimaisen kuparin saannissa oli pahoja keskeytyksiä. Muista tar­

vikkeista ei kuitenkaan vielä sotien aikana ollut kovin suurta pulaa.

Sen sijaan rauhan tultua alkanutta jälleenrakennustoimintaa ja uusien ennen sähköistämättömien alueiden sähköistämistyötä vaikeutti tarvike- pula.

Kumin saannin vaikeuduttua osoittautui välttämättömäksi sallia joukko lievennyksiä asennusjohtoja koskeviin määräyksiin. Niinpä Sähkötarkastus- laitos antoi vuoden 1941 alussa ensimmäisen poikkeusmääräyksiä sisältä­

neen tiedonannon. Sittemmin tällaisia tiedonantoja ilmestyi useita.

Asennusjohtomateriaaleja koskevat lievennykset olivat voimassa vuoden 1949 loppuun asti, jolloin parantuneen raaka-aine- ja tarviketilanteen ansiosta poikkeusmääräykset voitiin kumota /9/.

Poikkeusmääräysten /10/ mukaan voitiin tavallisissa vulkanoiduissa johtimissa, putkilangoissa ja lyijyvaippajohdoissa korvata johtimien kumieristys imeytetyllä paperilla tai muulla tarkoitukseen sopivalla eristysaineella. Sama lievennys koski myös putkilankojen ja lyijyvaippa- johtojen kumivaipan materiaalia. Lyijyvaippajohtojen lyijyvaippakin voitiin korvata muulla tarkoitukseen soveltuvalla metalli- tai erikois- vaipalla.

Poikkeusmääräysten mukaan valmistetut asennusjohdot eivät olleet eris- tyksensä eivätkä muunkaan rakenteensa puolesta normaalien asennusjohtojen veroisia. Niinpä niiden käyttöä ei voitukaan sallia samassa laajuudessa kuin määräysten mukaisten johtojen. Niiden asennukseen oli kiinnitettävä erikoista huomiota, sillä paperieristyksen pienen kestävyyden ja jousta­

vuuden vuoksi oli johtojen turhaa taivuttelemista vältettävä. Kosteus tuotti myös ongelmia, koska paperieristys imi helposti kosteutta itseen­

sä ja kostuessaan turmeltui.

3.2 Pää- ja ryhmäkeskukset 3.2.1 Pääkeskus

Aivan sähkön käytön alkuaikoina asennettiin sähköjohdot taloon tavalli­

sesti siten, että talojohto päätettiin varokkeisiin, joista pääjohdot

lähtivät kiertämään rakennusta. Jokaiseen haarautumispaikkaan asennet­

tiin varokkeet, joista ohuempi johtohaara vietiin edelleen kulutuslait- teita varten. Järjestelmän pahimpana vikana oli sulakkeiden vaikea löy­

täminen. Tästä syystä ryhdyttiin varokkeita vähitellen keskittämään sopi­

viin kohtiin, ja käyttöön otettiin marmoriset kojetaulut.

Kojetaulu tehtiin kiillotetusta marmorilevystä, johon sijoitettiin tarvittavat varokkeet ja kytkimet. 1930-luvulla ruvettiin osaksi hin­

tasyistä käyttämään myös avorakenteisia rautatauluja. Johtimet liitet­

tiin marmoritaulun takaseinälle, jonne pyrittiin sijoittamaan kaikki paljaat jännitteiset osat. Useimmiten taulun taakse oli kuitenkin aivan vapaa pääsy.

Kosketussuojauksen aiheuttamat vaatimukset kehittivät pääkeskusraken- netta avorakenteisista marmoritauluista kosketussuojättuihin valurauta-, kevytvalu- ja peltikeskuksiin. Marmoritauluja asennettiin ainakin

1940-luvun puoliväliin asti, ja niitä on erittäin runsaasti käytössä Helsingin vanhoissa kerrostaloissa. Koska Helsingin kaupungin energia­

laitos ei hyväksy marmorikeskuksiin tehtäviä laajennuksia, joudutaan marmoritaulut sähkön kulutuksen kasvaessa uusimaan.

3.2.2 Ryhmäkeskus

Pientalossa päättyy talojohto tavallisesti mittaritaululle, joka toimii samalla ryhmäkeskuksena. Yhdistettyyn mittari- ja ryhmäkeskukseen on sijoitettu pääkytkin ja ryhmävarokkeet. Päävarokkeet saattavat olla myös ryhmäkeskuksessa, mutta vanhoissa rakennuksissa ne on usein sijoi­

tettu talon ulkoseinälle tai ullakon sisäseinälle talojohdon läpiviennin jälkeen.

Asuinkerrostalon pääkeskuksesta lähtevistä nousujohdoista on vedetty haara kullekin kuluttajalle hänen huoneistoonsa. kWh-mittari on asennet­

tu joko ryhmäkeskuksen yhteyteen, tai saman porrastasanteen mittarit on sijoitettu porraskäytävään tehtyy komeroon.

Asuinrakennuksissa ei avorakenteisia marmoritauluja ole ryhmäkeskuksina, sillä jo 1930-luvulla oli saatavissa standardoituja, tehdasvalmisteisia, suojattuja rautalevytauluja, joihin sijoitettiin kWh-mittari ja tarvit­

tavat varokkeet. Kuitenkin myös vaneritauluja on vielä jonkin verran käytössä.

3.3 Muut asennustarvikkeet

Asennus]ohtojen lisäksi tarvitaan myös monenlaisia muita tarvikkeita.

Tällaisia ovat mm. kytkimet, pistorasiat, kojerasiat, jakorasiat, va- rokkeet jne.

Varmuusmääräysten mukaan käytettävien tarvikkeiden tuli olla Sähkö-

tarkastuslaitoksen hyväksymiä ja vastata johdinlajia ja sen asennustapaa.

Niinpä putkilanka-asennuksen yhteydessä käytettiin sitä varten suunni­

teltuja rasioita ja kytkimiä, joiden materiaalina oli posliini tai kevyt- metalli. Myös lyijyvaippajohtoasennuksia varten oli omat tarvikkeensa,

joissa oli otettu huomioon asennustavan vaatima tiiviys varustamalla liitoskohdat ruuvitiivisteillä. Lyijyvaippajohtorasiat oli valmistettu joko bakeliitista tai valuraudasta.

Upotettavia kytkimiä ja pistorasioita varten käytettiin tavallisesti lyijytettyä rautaa, valurautaa tai bakeliittia olevia rasioita, joihin kytkimet ja pistorasiat kiinnitettiin kynsi- tai ruuvikiinnityksellä.

Kytkimet ja pistorasiat ovat alttiina kolhaisuille ja vaurioitumiselle.

Niinpä alkuperäiset on useassa tapauksessa jouduttu vaihtamaan. Uusien upotettavien kytkimien ja pistorasioiden sijoittaminen vanhaan kojerasiaan tuottaa toisinaan vaikeuksia, sillä vanhojen rasioiden mitoitus poikkeaa usein nykyisestä mitoituksesta.

4. SÄHKÖN AIHEUTTAMAT HENKILÖ- JA OMAISUUSVAHINGOT

4.1 Ennaltaehkäisevät toimenpiteet

Oikein käytettynä sähkö on kuluttajan kannalta vaivaton ja turvallinen energiamuoto. Mutta kutien monessa muussakin asiassa myös sähkön käytön yhteydessä ilmenee huolimattomuutta, varomattomuutta ja määräysten vas­

taista menettelyä, joiden seurauksena tapahtuu henkilö- ja omaisuus- vahinkoja. Lisäksi sähkötarvikkeet ja -laitteet saattavat vanhetessaan vioittua ja siten aiheuttaa vaaraa kuluttajalle tai ympäristölle.

Sähkön käyttöön liittyviä vaaratekijöitä pyritään ennaltaehkäisemään monella tavalla. Sähkölaitteet, joiden kanssa suuri yleisö ja sähkö­

alaa tuntemattomat henkilöt joutuvat tekemisiin, on sisällytetty Sähkö- tarkastuskeskuksen suorittaman ennakkotarkastuksen piiriin. Tällai­

siksi laitteiksi on katsottu rakennusten pienjänniteasennuksissa käytet­

tävät sähkötarvikkeet, kotitalouksissa, toimistoissa, kouluissa ym.

paikoissa käytettävät sähkököjeet, valaisimet ja niiden tarvikkeet sekä sähkötyökalut.

Koestustoiminnan tavoitteena on päästää markkinoille ainoastaan sellai­

set sähkölaitteet, joiden toiminta normaalikäytössä on luotettava ja jotka eivät aiheuta vaaraa käyttäjälleen taikka ympäristölleen. Koestus- määräyksiin liittyy myös yleensä vaatimus kohtuullisen pitkäaikaisesta suorituskyvystä. Se todetaan laboratorio-oloissa tapahtuvalla käyttö- kokeella. Koestustoiminta sai alkunsa vuonna 1931, ja jo vuonna 1935 voitiin maarata hyväksyttyjen asennustarvikkeiden käyttäminen pakolli­

seksi kaikissa asennustöissä.

Paitsi asianmukaisten tarvikkeiden ja laitteiden käyttöä edellyttää sähkö- turvallisuus myös annettujen määräysten ja ohjeitten noudattamista sekä sähköasennusten suunnittelussa että varsinaisessa asennustyössä. Näin otetaan huomioon mm. erilaisissa käyttöolosuhteissa välttämättömät eri­

koisvaatimukset. Tärkeimmät sähköturvallisuuteen liittyvät määräykset sisältyvät Sähkötarkastuslaitoksen (nykyisen Sähkötarkastuskeskuksen) julkaisuihin. Työtä sähköturvallisuuden hyväksi laitos on tehnyt vuo­

desta 1928 lähtien. Vuodesta 1939 alkaen on julkaistu myös rakennusten sähköasennuksia koskevia teknisiä urakoitsijamääräyksiä (nykyiset tekni­

set ohjeet), joissa annetaan ohjeita mm. sähköverkon tarkoituksenmukai­

sesta mitoituksesta.

Uudisasennusten tarkoituksenmukaisuutta ja turvallisuutta valvotaan uuden sähkölain (319/79) myötä pakollisiksi tulevissa käyttöönottotar- kastuksissa. Tällaisia tarkastuksia ovat useimmat sähkölaitokset suo­

rittaneet tähänkin asti kuluttajapalveluna. Sähköturvallisuuteen kiin­

nitetään huomiota myös lakisääteisissä palotarkastuksissa, sillä palo- tarkastajan tulee mahdollisuuksiensa mukaan tarkkailla sellaisia sähkö­

asennuksia, joilla on merkitystä henkilö- ja paloturvallisuuden kannalta.

Koestus- ja tarkastustoimenpiteistä huolimatta täytyy myös kuluttajan pitää huolta sähköturvallisuudesta. Hänen tulee huolehtia, että sähkö­

asennukset ja -laitteet säilyvät sähköturvallisuusmääräysten edellyttä­

mässä kunnossa koko niiden käyttöajan ja että vaadittavat korjaukset ja muutostyöt suorittaa alan ammattimies.

4.2 Maallikoille tapahtuneet kuolemaan johtaneet sähkötapaturmat

Suomessa tapahtuneiden kuolemaan johtaneiden sähkötapaturmien keski­

arvo kymmenvuotiskaudella 1967-1976 oli 10,5 /11/. Vuonna 1977 kuoli sähkötapaturmissa 10 henkilöä ja vuonna 1978 5, mikä oli pienin uhrimäärä niinä 49 vuotena, jolloin tapaturmatilastoa on pidetty. Vuonna 1979 me­

nehtyi sähkötapaturmissa 8 henkilöä. Heistä kaksi oli sähköalan ammatti­

henkilöä.

Sähköturvallisuustyön tehokkuudesta antaa jonkinlaisen kuvan se, ettei sähkötapaturmien määrä voimakkaan sähkön kulutuksen myötä ole suinkaan lisääntynyt vaan jonkin verran vähentynyt (kuva 1).

Sähkötapaturmien uhriksi joutuneista oli sähköalan ammattihenkilöiden osuus kymmenvuotiskautena 1967-1976 33,3 %, eli kaksi kolmasosaa onnet­

tomuuksista tapahtui maallikoille. Maallikkoihin kohdistuneista onnet­

tomuuksista oli suurjännitteen aiheuttamia 41,4 %. Valtaosa näistä suurjänniteonnettomuuksista tapahtui avojohdoilla, ja niiden aiheutta­

jana on useimmissa tapauksissa ollut kunnossa oleva laite, joten onnet­

tomuuksien syy on painottunut selvästi välinpitämättömyys- ja tietämättö- myystekijoihin.

1930 35 W *»5 50 55 бо 65 ТО Т5

Kuolemaan päättyneiden sähkötapaturmien lukumäärä vuosina 1930 . . . 1978.

1 Sähkötapaturmissa kuolleiden kokonaislukumäärä Vuosien 1930 . . . 1978 keskiarvo 14,5

Vuosien 1969 . . . 1978 keskiarvo 10,3

2 Sähkötapaturmissa kuolleiden sähköalan ammattihenkilöiden lu­

kumäärä

3 Sähkön kokonaiskulutus (I TWh = 1 miljardi kWh)

Kuva 1. Kuolemaan päättyneiden sähkötapaturmien lukumäärä vuosina

• 1930-1978 /12/.

Pienjännitteellä maallikoille tapahtuneita sähkötapaturmia koskevat

tilastot painottavat onnettomuusaluetta koti- ja maatalouskiinteistöihin, sillä runsas puolet onnettomuuksista on tapahtunut kotioloissa tai maa- ja metsätalouden piirissä (taulukko 6).

Taulukko 6. Pienjännitteellä tapahtuneiden maallikon kuolemaan päätty­

neiden sähkötapaturmien tapahtumapaikka /11/.

Tapahtumapaikka 1957- 1966 1967-1976

Teollisuus, käsityö ja

- teollisuus 11 14,3 % 3 7,3 %

Rakennustyö 16 20,8 % 7 17,1 %

Toimisto-, liike- jms. työ 1 1,3 % 3 7,3 %

Kotiolot 22 28,6 % 16 39,0 %

Maa- ja metsätalous 23 29,8 % 6 14,6 %

Sähkölaitokset ja asennukset 1 1,3 % 1 2,4 %

Muut 3 3,9 % 5 12,3 %

Yhteensä 77 100,0 % 41 100,0 %

alan ammattihenkilöihin kohdistuneissa kuolemaan johtaneissa tapatur­

missa on kunnossa oleva laite ollut täysin hallitseva onnettomuuksien aiheuttaja. Sitä vastoin maallikoille tapahtuneissa pienjänniteonnet­

tomuuksissa ovat määräysten vastaiset laitteet tulleet yhä merkittävim­

miksi onnettomuuksien aiheuttajiksi (taulukko 7).

Taulukko 7. Maallikoille tapahtuneiden pienjänniteonnettomuuksien ai­

heuttajina olleiden laitteiden kunto /11/.

1957...1966 1967...1976

Määräysten vastainen laite 50,6 % 63,4 %

Vioittunut laite 27,3 % 21,4 %

Kunnossa oleva laite 22,1 % 12,2 %

Syinä kotona tapahtuneisiin onnettomuuksiin ovat useassa tapauksessa yksittäiset kulutuskojeet, joiden selvä viallisuus tai niiden käyttöön liittyvät määräysten vastaiset toimenpiteet ovat aiheuttaneet onnetto­

muuksia. Omatekoiset jatkojohdot ja siirrettävät valaisimet ovat sangen yleisiä. Vaikka näiden tarve onkin ilmaus pistorasioiden ja valopis­

teiden epätarkoituksenmukaisesta sijoituksesta tai riittämättömyydestä, olisi toki saatavissa asianmukaisia jatkojohtoja ja valaisimia, joita käyttämällä turvallisuus olisi taattu.

Paitsi kuolemaan johtaneita tapaturmia tapahtuu myös lievempiä tapatur­

mia. Näistä ei ole kuitenkaan kovin paljon tietoja saatavissa. Sähkö- tarkastuskeskuksen saamat tiedot koskevat pääasiassa työtapaturmia, sillä esimerkiksi vuonna 1977 vain 11: sta kotona tai vapaa-aikana sattuneesta sähkötapaturmasta saatiin ilmoitus.

4.3 Sähkön aiheuttamat palovahingot

4.3.1 Palovahinkojen lukumäärä ja maksetut korvaukset

Tietoja sähköilmiöiden aiheuttamista vahingoista on pääasiassa saata­

vissa vakuutusyhtiöiden korvaamien tapausten osalta. Näitten ulkopuo­

lelle jää varmasti huomattava määrä pikkutapauksia, joiden rahallinen merkitys lienee kuitenkin vähäinen. Eri aikoina ja eri laitoksissa suo­

ritetun tilastoinnin peruseroavaisuudet vaikeuttavat aineiston käsitte­

lyä .

Koska pääasialliset palon syyt, vahinkojen suuruus, varotoimenpiteiden laajuus ym. seikat vaihtelevat huomattavasti ns. siviilivakuutuksen, tehdasvakuutuksen ja kauppavakuutuksen kohteissa, on näitä vakuutusla­

jeja syytä tarkastella erikseen. Seuraavassa käsiteltävän siviilivakuu­

tuksen piiriin luetaan elinkeinotoimintaan kuulumattomat vakuutuskohteet, kuten esim. asunnot (taulukko 8).

Taulukko 8. Siviilivakuutuksen piiriin kuuluvien palovahinkojen luku­

määrä ja vakuutusyhtiöiden maksamat korvaukset vuosina 1973...1977 ryhmiteltynä palon syiden mukaan /13/.

Palon syy Lukumäärä Korvaukset

kpl % 1000 mk %

1. Avotuli 4926 4,85 22 540 8,07

2. Tulitikku 1866 1,84 14 515 5,19

3. Tulikipinä 3234 3,18 19 555 7,00

4. Hitsaus tai poltto­

leikkaus

690 0,68 4 027 1,44

5. Savuke tai muu tupakka-aine

2072 2,04 22 174 7,94

6. Kuuma tai hehkuva 2651 2,61 12 948 4,63 aine/esine

7. Hankauslämpö 116 0,11 180 0,06

8. Liikakuumentunut laite/prosessi

2807 2,76 12 637 4,52

9. Salama 9807 9,66 16 746 5,99

10. Sähkökipinä tai muu sähköilmiö

60794 59,86 57 841 20,70

11. Aurinko 29 0,03 74 0,03

12. Mekaaninen kipinä, iskukipinä

102 0,10 422 0,15

13. Reaktiolämpö 319 0,31 1 973 0,71

14. Räjähdysenergia 555 0,55 2 111 0,76

15. Ydinenergia - - - -

16. Muu energia 366 0,36 1 086 0,39

17. Tuntematon 11231 11,06 90 605 32,42

Yhteensä 101565 100,00 279 434 100,00

Sähköilmiöiden aiheuttamien korvattujen palovahinkojen määrä on yli kaksinkertaistunut viisivuotisjaksona 1973...1977 (kuva 2). Tilasto-

jaottelun "sähkökipinä tai muu sähköilmiö" puitteisiin sisältyvät mm.

sähkömoottorin käämitykselle aiheutuneet vahingot. Niinpä esimerkiksi nopeasti yleistyneen kotivakuutuksen korvaamat pesukoneen moottorin käämivauriot ovat mukana em. luvuissa. Siksi kyseinen tilasto ei anna

selvää kuvaa sähkön aiheuttamista palovahingoista.

20000

1500 0

10000

5000

1973 1974 1975 1976 1977

Kuva 2. Sähkökipinästä tai muusta sähköilmiöstä aiheutuneiden palo­

vahinkojen määrä vuosina 1973...1977 /13/.

Sosiaali- ja terveysministeriön noudattamat tilastointiperusteet olivat aikaisemmin hieman toisenlaiset. Sähköilmiöiden aiheuttamien vahinkojen syyt luokiteltiin yksityiskohtaisemmin ja jaoteltiin varsinaisen palon aiheuttaneisiin tapauksiin ja sähkölaitevaurioihin ilman paloa. Silloi­

set korvausperusteet poikkesivat kuitenkin nykyisistä, joten keskenään vertailukelpoisia eri vuosien palovahinkoluvut eivät ole.

Taulukon 9 mukaan vialliset sähköasennukset, sähkölaitteen huolimaton käsittely ja muut sähköstä aiheutuneet syyt aiheuttivat noin kuudesosan tulipaloista, joiden syy tunnetaan. Lisäksi sähkö saattaa olla osalli­

sena niissä paloissa, joiden aiheuttajaa ei ole pystytty selvittämään.

Lukumääräisesti suurimman osuuden korvatuista palovahingoista muodosti­

vat kuitenkin salamaniskun tai muun sähköilmiön aiheuttamat sähkölaite- vauriot, joista ei ollut seurauksena varsinaista tulipaloa. Huomion

1 5000

1 o 000

arvoista on myös, että noin neljäsosa sähkön aiheuttamista tulipaloista oli seurausta huolimattomasta sähkölaitteiden käsittelystä.

Taulukko 9. Sähköpalojen osuus korvatuista palovahingoista vuosina 1970...1972 /14/.

Palon syy Palojen määrä Osuus paloista,

joiden syy tunnetaan

% kpl ^O,O

Salamanisku muissa kuin sähkö-

laitteissa 2016 3,4 11,7

Vialliset sähköasennukset 681 1,1 3,9

Sähkölaitteiden huolimaton

käsittely 750 1,2 4,3

Muut sähköstä aiheutuneet

syyt 1392

M

Tunnetut syyt yhteensä 17249 28,7

Palon syy tuntematon 4960 8,2

Palovahinkojen syyt yhteensä 22209 36,9 Salamanisku tai muu sähköilmiö

sähkölaitteissa ilman paloa 37600 62,5 Muut vahingot ilman paloa 358 0,6 Kaikki syyt yhteensä 60167 100,0

Yksittäisten palojen aiheuttamien menetysten suuruudesta tilastot eivät anna tietoja. Viitteen /15/ mukaan sähkölaitteista alkunsa saanut tuli tuhoaa maassamme vuosittain noin tuhat kiinteistöä. Tähän sisältyvät kuitenkin myös muut kuin siviilivakuutuksen piiriin kuuluvat kiinteistöt.

Maksettuja korvauksia tarkasteltaessa havaitaan /14/, että sähkölait­

teista alkunsa saaneet palot ovat jonkin verran muita paloja tuhoisampia.

Kun sähkön aiheuttamien (vialliset sähköasennukset, sähkölaitteiden huoli­

maton käsittely, muut sähköstä aiheutuneet syyt) palojen osuus selvi­

tetyistä tapauksista oli noin 16 %, oli sähköpaloista maksettujen kor­

vausten osuus noin 25 %.

Vahinkovakuutuksen Tilastokeskuksen keräämiin tietoihin (taulukko 10) sisältyy myös muita kuin siviilivakuutuksen piiriin kuuluvia tapauksia, joskin niiden osuus lukumääräisesti on melko pieni, mutta maksettujen korvausten osalta niillä saattaa olla huomattava merkitys. Näidenkin tietojen perusteella havaitaan pelkkien sähkölaitevahinkojen suuri osuus.

Taulukko 10. Palovahingon aiheuttaneiden sähkölaitteiden jakaantuminen vuonna 1977 /16/.

Laite Määrä Korvaukset

kpl % 1000 mk %

Ilmajohto 9 0,05 2 0,01

Muu sähköjohto 460 2,38 14 881 33,76

Jakokeskus 140 0,72 1 815 4,12

Asennustarvike 327 1,69 2 364 5,36

Huoneenlämmitykseen tarkoitettu sähköläm­

pö laite 86 0,44 499 1,13

Muu sähkölämpölaite 18 0,09 187 0,42

Moottori, generaattori 3613 18,69 8 054 18,27 Muuntaja, muuttaja 106 0,55 1 196 2,71 Sähkökemiallinen laite 11 0,06 58 0,13

Muu sähkököje 407 2,10 824 1,87

Valaisin 336 1,74 4 058 9,21

Kodin koneet

Jäähdytysköje 5104 26,40 4 098 9,30

Siivouskoje 665 3,44 135 0,31

Pesukone 6788 35,11 3 187 7,23

Silityskoje 41 0,21 816 1,85

Kuivauskoje 19 0,10 127 0,29

Elintarvikkeiden

käsittelyköje 165 0,85 507 1,15

Telelaite 153 0,79 583 1,32

Puhelin 15 0,08 31 0,07

Muu kodin koje 873 4,51 654 1,49

Yhteensä 19336 100,00 44 076 100,00

Sähkölaitteiden ja -asennusten aiheuttamien palovahinkojen lisäksi tapahtuu myös salamavahinkoja. Ne syntyvät rakennuksissa joko suora­

naisen salamaniskun seurauksena tai välillisesti sähkö-, puhelin- yms.

johtoja myöten rakennukseen tulevan salamaylijännitteen aiheuttamana.

Jälkimmäisiä vahinkoja on lukumääräisesti edellisiä huomattavasti enem­

män, mutta pääosa niistä on arvoltaan vähäisiä mittari-, koje- yms. vau­

rioita, mutta myös vioittuneista sähköasennuksista syntyneitä tuli­

paloja esiintyy /17/. Vuotuisten ukkospäivien vaihtelu vaikuttaa epäi­

lemättä salamavahinko j en määrään.

Vaikka sähköilmiöistä aiheutuneiden palovahinkojen määrä onkin viime vuosina lisääntynyt, ei kehitys sähköpalojen osalta näytä muita palon syitä huolestuttavammalta, sillä sähkön aiheuttamista vahingoista mak­

settujen korvausten osuus kokonaiskorvauksista on pysynyt melko vakaana (kuva 3).

- - - Sähkö - - - Salama

— . — Tuntematon

% Osuus kokonaiskorvauksista (66 mmk v. 1976)

50 --

Kuva 3. Sähköstä, salamasta ja tuntemattomista syistä aiheutuneiden palovahinkojen osuus kokonaiskorvauksista /18/.

4.3.2 Sähköasennuksiin ja -laitteisiin liittyvä palovaara /19, 20/

Käytettävissä olevan tilastomateriaalin perusteella ei selviä palon aiheuttaneen laitteen tai asennuksen kunto eikä palon perimmäinen syy.

Syyn selvittäminen jälkeenpäin tuottaakin monessa tapauksessa suuria vaikeuksia.

Palon syynä sähköjohdoissa saattaa olla mm.

- oikosulku - maasulku

- löysä kosketus - ylikuormittuminen

Äkillinen täydellinen oikosulku ei yleensä ole palovaarallinen. Edelly­

tyksenä kuitenkin on, että johto on asianmukaisesti suojattu oikean kokoisilla sulakkeilla. Mutta jos virtapiiri oikosulkeutuu vikapai- kassa resistanssin kautta, voi oikosulkuvirta resistanssin suuruudesta riippuen jäädä niin pieneksi, ettei varoisitteenä oleva sulake toimi.

Tällöin on vaarana, että kuumeneva oikosulkukohta sytyttää ympäröivän materiaalin. Resistanssina oikosulkukohdassa esiintyy tavallisesti va­

lokaari, kosteat eristeet, johtavat epäpuhtaudet tms.

Maasulku on oikosulun kanssa samankaltainen ilmiö. Se on usein oikosul­

kua vaikeammin havaittavissa, ja mahdollinen palon syttymiskohta voi olla hyvinkin etäällä maasulkukohdasta. Maasulun aiheuttama palovaara on eri­

tyisen suuri silloin, kun rakennukseen, joka on pääosaltaan tehty pala­

vasta aineesta, liittyy sellaisia sähköä johtavia rakenteita tai rakennus­

materiaaleja, jotka eivät ole johtavassa yhteydessä maan kanssa. Tällai­

sina mainittakoon maadoittamattomat rautarakenteet, maasta eristävin tii­

vistein tai liitoksin eristetyt vesi- ja lämpöjohdot.

Oiko- ja maasulun syynä on tavallisesti johtojen eristeen vaurioituminen, joka voi olla seuraus mekaanisesta väkivallasta, syöpymis estä tai eristei­

den vanhenemisesta. Eristeen lievä vaurioituminen saattaa jopa aiheuttaa, että maa- tai oikosulku ilmenee ainoastaan silloin, kun vioittunut kohta kostuu, eikä vikaa havaita kohdan ollessa kuiva.

Vuotovirtojen ohella voi palovahinkojen syynä olla löysä kosketus. Löy­

sän kosketuksen aiheuttama vaara esiintyy pääasiassa liikuteltavissa joh­

doissa, kun niitä on jatkettu asiattomasti tai kun johtojen liittäminen kulutuskojeeseen on tapahtunut epätyydyttävästä tai kun pistorasioiden kosketuspinnat ovat hapettuneet.

Kiinteissä asennuksissa aiheuttavat palovaaraa myös huonot liitoskohdat, vaikka kuparijohtimia käytettäessä ruuviliitosten löystymistä johtimien syÖpymisen takia ei tarvitsekaan pelätä. Useimmiten huonot liitoskohdat tulevat ilmi vasta johtoa ylikuormitettaessa, jolloin saattaa syntyä kipinöintiä tai ylikuumenemista liitoksen ylimenoresistanssin kasvaessa.

Pelkkä ylikuormittaminen esiintyy varsin harvoin välittömänä palon syynä, sillä johtoa voidaan hetkellisesti ylikuormittaa varsin voimak­

kaasti ilman, että lämpötila pääsisi kohoamaan lähellekään alimpia syt- tymislämpötiloja. Yhdessä löysän kosketuksen kanssa tai välillisesti johdon eristystason alenemisen kanssa saattaa ylikuormittaminen sen si­

jaan aiheuttaa vakavaa palovaaraa.

Kiinteästi asennettavien sähkölaitteiden sijoitus on usein myös syynä tulipaloon. Kiinteiden sähkölämmittimien ja kiukaiden asennuksessa tulee siten aina ottaa huomioon asennus- ja käyttöohjeiden mukaiset vähimmäiseiäisyydet palavaa ainetta olevista rakenteista ja kalusteista.

Sama koskee myös valaisimien asentamista katossa tai seinässä olevaan upotussyvennykseen.

Kuten kohdassa 4.3.1 ilmeni, huomattava osa sähkön aiheuttamista tuli­

paloista on seurausta sähkölaitteiden väärinkäytöstä ja huolimattomasta menettelystä. Yleisiä virheitä ovat mm. siirrettävien sähkölämmittimien peittäminen tai sijoittaminen liian lähelle palavaa materiaalia. Paloja aiheuttavat myös valaisimet, jotka on peitetty tai joihin on vaihdettu teholtaan liian suuri hehkulamppu.

5. SÄHKÖASENNUSTEN MITOITUS /21, 22, 23, 24, 25, 26/

5.1 Rakennusten sähköasennuksia koskevat tekniset ohjeet

Sähköasennusten osalta on koetettu ylläpitää tiettyjä laatua ja määrää koskevia minimivaatimuksia. Vuonna 1939 julkaisi Suomen Sähkölaitosyh- distys ensimmäisen kerran Sähkölaitoksen urakoitsijoita koskevat määräyk­

set -kirjasen, jossa pyrittiin yhtenäistämään yksityisten sähkölaitosten sähköasennuksista antamia ohjeita. Myöhempiin painoksiin tehtiin kehi­

tyksen mukanaan tuomia täydennyksiä ja muutoksia, ja ohjeet yhdenmukais­

tettiin voimassa olevien varmuusmääräysten kanssa. Nykyiset sähköasennuk­

sia koskevat tekniset ohjeet on julkaistu sähkötietokortistossa (ST 13.31).

Kyseisissä julkaisuissa on annettu joukko ohjeita, jotka käsittelevät sähkön mittausta (mittaus, mittareiden sijoitus), rakennusten jakokes- kuksia (jakokeskushuoneet ja -komerot, jakokeskukset), rakennusten joh­

toja (pää- ja nousujohdot, ryhmäjohdot ja ryhmitys, kytkimien, pistora­

sioiden ja jakorasioiden sijoitus, sallittu jännitteenalenema, kuormituk­

sen laskeminen) sekä moottoreita ja muita käyttökojeitä.

Sähköasennuksia koskevien teknisten ohjeiden noudattaminen ei ole samalla tavalla pakollista kuin sähköturvallisuusmääräysten. Ohjeita laadittaessa ja uudistettaessa on päämääränä ollut käytön kannalta mahdollisimman tar­

koituksenmukaiset asennukset. Ohjeita valmistelemassa ovat olleet sähkö­

alan eri osapuolet.

5.2 Asuntojen varustelutaso

Asuntojen varustelutasoa koskevia ohjeita on urakoitsijamääräysten eri painoksissa annettu lähinnä pistorasiätiheyden ja valopisteiden luku­

määrän muodossa. Lisäksi on edellytetty, että uppoasennusta käytettäessä tehdään kaupungeissa ja kauppaloissa liesiputkitus siinäkin tapauksessa, että liedeksi hankitaan muu kuin sähköliesi.

Valopisteiden ja pistorasioiden määrää koskevien ohjeiden mukaan oli jokainen asuinhuone, keittokomero, keittiö, halli ja käytävä varustetta­

va kiinteällä katto- tai seinävalopisteellä sekä pistorasialla. Jos asuinhuoneen pinta-ala oli yli 8 m , oli käytettävä vähintään kahta

pistorasiaa, joista ainakin toisen tuli olla useampiliitäntäinen. Nämä suositukset olivat voimassa sellaisinaan vuoteen 1960 asti, jolloin jul­

kaistujen urakoitsijamääräysten mukaan keittiö suositeltiin varustetta­

vaksi vähintään kahdella pistorasialla.

Sotien jälkeisen tarvikepulan takia jouduttiin edellä mainittujakin suosituksia pinta-asennuksen osalta lieventämään. Koska uppoasennuksen yhteydessä asennusten lisääminen jälkeenpäin tuottaa jonkin verran vai­

keuksia, ei uppoasennuksien laajuutta voitu tarvikepulankaan aikana su­

pistaa, vaikka toisinaan osa putkituksista jouduttiinkin johdottamaan vasta myöhemmin.

1970-luvulla on pistonasiatiheydestä annettuja ohjeita muutettu kahdesti.

Tällä hetkellä rakennusten sähköasennuksia koskevissa teknisissä ohjeissa ei pistorasiatiheydestä kuitenkaan enää mainita mitään. Asuntohallitus sen sijaan edellyttää lainoittamissaan asunnoissa tiettyjen varustelu- tasovaatimusten noudattamista.

Edellä mainitut pistorasiatiheydet tuntuvat vähäisiltä nykyajan tarpei­

siin nähden. Jälkeenjääneisyys on ymmärrettävää, sillä niin voimakkaasti ovat siirrettävät sähkölaitteet kotitalouksissa lisääntyneet (taulukko 11).

Taulukko 11. Kotitalouksissa käytettävien sähkölaitteiden yleisyydet vuonna 1978 /27, 28/.

Sähkölaite Yleisyys

Sähköliesi 91 %

Jääkaappi 95 %

Pakastin 49 %

Pesukone autom. 44 %

Astianpesukone 7 %

Silitysrauta 100 %

Pölyimuri 92 %

Kuivauskaappi 1 %

Sähkövatkain 67 %

Hiustenkuivain 56 %

Leivänpaahdin 23 %

Kahvinkeitin ₄^Г _o^o _o^\°

Yleiskone 8 %

Kun edellä mainittujen sähkökoneiden lisäksi otetaan huomioon erilai­

set musiikinkuuntelulaitteet, ei ole ihmeteltävää, että vanhoja ohjeita noudattaen tehdyt asennukset käyvät riittämättömiksi.

Alkuperäisten asennusten suppeus on aiheuttanut, että niitä on usein jälkeenpäin laajennettu. Tällöin on tullut kysymykseen paitsi pisto­

rasioiden myös valopisteiden lisääminen, sillä yksi kiinteä valopiste, joka useimmiten on sijoitettu keskelle kattoa, ei aina vastaa tehokkaalle ja miellyttävälle valaistukselle asetettavia vaatimuksia.

Toinen yleinen, mutta vähemmän suositeltava vaihtoehto on jatkojohtojen ja haaroituspistorasioiden käyttö. Jatkojohtoihin liittyy turvallisuuden kannalta ongelmia, sillä ne voivat haitata liikkumista ja niiden pysymi­

nen moitteettomassa kunnossa on ajan mittaan kyseenalaista. Lisäksi täl­

löin saatetaan vaarallisissa käyttöolosuhteissa oleva laite kytkeä vaa­

rattomissa käyttöolosuhteissa olevaan pistorasiaan.

Turvallisten ja käytön kannalta tarkoituksenmukaisten asennusten aikaan­

saamiseksi tulee pistorasioiden määrään kiinnittää huomiota (taulukko 12).

Taulukko 12. Ehdotus pistorasioiden sijoituskohteiksi pyrittäessä moni­

puoliseen sähkölaitteiden käyttöön /29/.

Huonetila Pistorasioiden tarve

Keittiö - seinäpistorasia keittiön työpöydän kohdalle. Jos työ­

pöytiä on useampia, järjestetään niiden kohdalle omat pistorasiansa

- seinäpistorasia ruokailutilan kohdalle

- pistorasia jää- ja/tai pakastekaappia varten - pistorasia astianpesukonetta varten

- pistorasia mankelia tai silitysrautaa varten Kylpyhuone - pistorasia parranajokonetta tms. varten

- pistorasia mahdollista pesukonetta varten

- pistorasia mahdollista pyykinkuivaajaa tai kuivauskaap- pia varten

Olo- ja makuu­

huone

pistorasia jokaista alkavaa 4 m" lattiapinta-alaa kohti, enintään kuitenkin 8 kpl samassa huoneessa. Pistora­

siat suositellaan sijoitettavaksi siten, että niiden keskinäinen etäisyys on enintään 4 m seinää pitkin mi­

tattuna. Jos kahden oviaukon välissä on kalustettavissa oleva seinä, sijoitetaan seinälle vähintään yksi pisto­

rasia Saunan pesu­

huone

- pistorasia pesukonetta varten

- pistorasia pvvkinkuivaajaa tai kuivauskaappia varten Halli - vähintään kaksi pistorasiaa

5.3 Kuormituksen laskeminen

Teknisissä urakoitsijamääräyksissä on annettu sekä ryhmäjohtojen että pää- ja nousujohtojen kuormitusten laskemisohjeet.

RYHMAKESKUS

NOUSUKESKUS

LIITTYHISJOHTO

Kuva 4. Kiinteistön sähköverkon yleinen periaaterakenne ja nimitykset.

Ryhmäjohtojen mitoitus on suoritettu kulutuslaitteiden nimellistehoa vastaavan virranvoimakkuuden mukaan. Yksinkertaisen valopisteen ja ta­

vallisen pistorasian kuormitukseksi on kuitenkin oletettu vähintään 100 W.

Ryhmäjohdon vähimmäispoikkipinta on kaikissa urakoitsijamääräyksissä 2

ollut 1,5 mm , ja samaan ryhmäjohtoon on yleensä saanut liittää enintään kymmenen kulutuspistettä. Ryhmityksen suhteen on käytäntö vaihdellut.

1940- ja 1950-luvulla oli pistorasiat erotettava omalle ryhmälleen, mutta sen jälkeen on sallittu myös sekaryhmitys.

Sähköliettä varten on asennettu oma ryhmäjohto, ja sen johtamille on urakoitsijamääräyksissä annettu vähimmäispoikkipinta joko lieden nimel- listehon tai huoneiston pinta-alan perusteella. Nykyinen menettely, että pesukoneelle tai astianpesukoneelle tarkoitettu pistorasia varus­

tetaan omalla erillisellä ryhmäjohdolla, on peräisin vasta vuonna 1970 ilmestyneistä teknisistä ohjeista.

Asuinhuoneiston nousujohdolle aiheuttaman kuormituksen laskemisessa on vuoteen 1970 asti voitu soveltaa kahta eri menettelyä. Kuormitusta laskettaessa on kojekuormana otettu huomioon joko lieden nimellisteho

^-ai i) 5 kW huoneistoa kohti. Valaistuskuorma on laskettu huoneiston pinta-alan perusteella (kuva 5).

Asuintaloissa, joissa asuinhuoneiston nousujohdolle aiheuttama kuormitus on laskettu liesikuormituksen perusteella, on voitu usean huoneiston kuormittaessa samaa nousujohtoa ottaa huomioon kulutuslaitteiden eriai­

kaisesta käytöstä johtuva kuormituksen tasaus (liite 1).

Koska neljän tai useamman asunnon nousujohdolle aiheuttama tasattu kuormitus lasketaan nykyään kaavasta

20 [kW] + n [kW] + A • 0,01 [kW]

missä n - huoneistojen lukumäärä

A = huoneistojen yhteenlaskettu pinta-ala [m2]

ei kuvan 5 perusteella selviä, kuinka suuria eroja vanhojen ja nykyisten mitoitusohjeitten välillä on. Tämän selvittäminen onkin yksityistapauk­

sia lukuunottamatta vaikeata, sillä huoneistojen koko ja samaan nousu- johtoon kuuluvien huoneistojen lukumäärä vaikuttavat asiaan. Lisäksi sulakeporrastus vaikuttaa valittavaan johdinpoikkipintaan.

Nykyistä mitoituskäytäntöä ei kuitenkaan voida pitää lähtökohtana arvioi­

taessa mitoituksen tämänhetkistä riittävyyttä, sillä uusissa asennuksissa on otettu huomioon sähkön kulutuksen kasvu. Jokaista tapausta on syytä tarkastella erikseen, sillä kulutustottumukset vaihtelevat saman kokoi- sissakin asunnoissa huomattavasti. Sähköasennusten laajentamisen on

havaittu usein tulevan ajankohtaiseksi nuorien perheiden muuttaessa taloon, sillä heidän ja vanhempien asukkaiden kulutustottumukset poikkeavat mo­

nasti toisistaan.

cш

•Hp

ECD

AC

СОm

ccu со

АС3

•Hp UE ОP

AC

C03 mE

3

rCCD

■H m

CL)

O -Co

•nP M3 co co

■H M

•H CDз op

3c

•H3

<CO

in

03

>

AC3

£ 3C

o' JZO)

CD

C'­en ^-J-en

о CD

en

O -J Г- en en en

en

CO

en

c O 1 O m

•H ■p OE c 3 CD

SP CO

(ü де3 +J p

<D •H a3 P E P

O P n 0 P

•H P m

. eu де M

% OUD _en

en '»T CT) 1Л CO CTI <n r—

œ oo C~ из en CO CN

N

E

O 'in

huone iston

n ta - ol a ,

Helsingissä, missä vanhoja kerrostaloja on runsaasti, muodostavat kaasu- liesillä varustetut kerrostalot oman ryhmänsä. Mikäli useat asukkaat haluavat hankkia sähkölieden, tulee nousujohtojen uusiminen välttämättö­

mäksi .

6. SÄHKÖASENNUSTEN KUNTO

6.1 Tietojen keruu

Vanhojen sähköasennusten kunnon selvittämiseksi lähetettiin Suomen Sähkölaitosyhdistyksen välityksellä 15 suurimmalle kaupunkisähkölai­

tokselle ja 15 suurimmalle maaseutusähkölaitokselle vanhojen sähkö­

asennusten kuntoa koskeva kysely.

Kysymykset oli tarkoitettu sähkölaitosten asennustarkastajille, jotka työssään joutuvat tekemisiin myös vanhojen asennusten kanssa, vaikka heidän pääasiallinen työnsä kohdistuukin uudisasennuksiin. Heidän kat­

sottiin olevan se ammattiryhmä, jonka kokemusten avulla pystyttäisiin parhaiten kartoittamaan tilannetta. Toisena vaihtoehtona olisivat ol­

leet lukuisat eri ikäisissä rakennuksissa suoritettavat tarkastukset, mutta niistä luovuttiin suuren työmäärän ja kohteiden valinnan vaikeu­

den takia.

Myös jonkin verran muuta materiaalia on ollut saatavilla. Jyllinkosken Sähkö Oy tarkastaa kuluttajiensa 10 vuotta vanhemmat sähköasennukset.

Näiden tarkastuskäyntien perusteella tehdyt pöytäkirjat olivat tätä työtä tehtäessä käytettävissä. Myös Helsingin kaupungin rakennusviras­

to luovutti tarkastuspöytäkirjojaan nähtäväksi. Lisäksi Helsingin kaupungin energialaitos, Espoon Sähkö Oy ja Vantaan Sähkölaitos Oy ovat avustaneet pääkaupunkiseudulla suoritettujen tarkastuskäyntien järjes­

telyssä.

Asennustarkastajille lähetetyssä kyselyssä tiedusteltiin pääasiassa eri­

laisten sähköasennuksiin liittyvien puutteiden yleisyyttä. Lisäksi ky­

syttiin mielipiteitä mm. henkilö- ja paloturvallisuuteen liittyvistä seikoista sekä sähköasennusten tarkastuksista. Vaihtoehtokysymyksissä esitettiin neljä vastausvaihtoehtoa. Tietty puute on

- erittäinen yleinen - yleinen

- esiintyy silloin tällöin - harvinainen

Kysymyslomake on liitteenä 2, ja vaihtoehtokysymyksiin saadut vastauk­

set ovat liitteenä 3. Liitteessä 4 on lueteltu tiedusteluun vastanneet sähkölaitokset.

6.2 Liittymisjohdon asennus

Rakennuksen liittymisjohto (ent. talojohto) käsittää sähkölaitoksen jakeluverkon (runkoverkon) ja rakennuksen päävarokkeiden välisen johto- osuuden. Kun on kysymyksessä ilmajohtoliityntä, muodostuu liittymis­

johto kahdesta erityyppisestä johdosta, AMKA- tai avojohdosta rakennuk­

sen seinälle asti ja kaapelimaisesta johdosta rakennuksen seinältä pää- sulakkeille. Seuraavassa käsitellään kaapeliosuuden suojaamista.

Liittymisjohdon läpiviennissä johtoon kohdistuu lähinnä kosteudesta ai­

heutuvia ja mekaanisia rasituksia. Lisäksi ylikuormitukselta suojaamat­

toman liittymisjohdon asennuksessa on otettava huomioon paloturvalli­

suuteen liittyvät seikat.

Sähkötarkastuslaitoksen tiedonannossa T 56-79 on täsmennetty liittymis­

johdon asennusmääräyksiä. Tiedonanto koskee myös vanhoja asennuksia, sillä rakennuksen liittymisjohtoon kohdistuvien muutostöiden (esim. avo- johto vaihdetaan riippukierrejohdoksi) yhteydessä on liittymisjohto koko­

naisuudessaan muutettava uusien määräysten mukaiseksi.

Vanhojen varmuusmääräysten mukaan liittymisjohto, jota ei ollut varus­

tettu ylivirtasuojalla, oli asennettava palonkestävästi. Asennus kat­

sottiin palonkestäväksi, jos läpivientijohto oli varustettu mekaanisesti vahvalla palamattomalla putkella ja jos lisäksi /30/

a. välittömästi läpiviennin jälkeen rakennuksen sisäpuolelle ase­

tettiin liittymisjohtoon ylivirtasuoja tai

b. liittymisjohtoa jatkettiin kaapelilla tehdyn läpiviennin jälkeen samalla kaapelilla, joka oli varustettu vahvalla mekaanisella suojalla tai vedetty lujaan palamattomaan asennusputkeen. Liit­

tymisjohdon pituus ennen ylivirtasuojaa sai olla rakennuksen sisäpuolella korkeintaan 5 m, mikäli liittymisjohto ennen yli- virtasuojaa ei kokonaisuudessaan sijainnut palovaarattomissa tikoissa asennettuna palamattomalle alustalle.

Nykyisten määräysten mukaan putkiasennus sellaisenaan ei tee asennuk­

sesta palonkestävää, vaan liittymis]ohtoa edeltävän ylivirtasuojan on suojattava johto oikosululta.

Kysymykseen, joka koski liittymisjohdon mekaaniselle lujuudelle ja palon kestoisuudelle asetettujen vaatimusten noudattamista, saadut vastaukset väittelivät. Kymmenen vastaajaa oli sitä mieltä, että puutteita esiin­

tyy yleisesti tai erittäin yleisesti. Saman verran kannatusta sai vaih­

toehto "esiintyy silloin tällöin". Neljän vastaajan mielestä puutteet ovat harvinaisia.

Yleisimpänä puutteena nähtiin mekaanisen suojauksen laiminlyönti. Myös liittymisjohtojen poikkipintaa pitivät muutamat vastaajat liian pienenä verrattuna nykyvaatimuksiin, joiden mukaan poikkipinnan tulee olla vähin

_... . 2 .

taan b mm kuparia. Uusissa asennuksissa nämä pienimmät poikkipinnatkin tulevat kysymykseen vain, jos liittymisjohto on suojattu ylikuormituk­

selta sen alkupäähän sijoitetulla ylivirtasuojalla. Muutamat asennus- tarkastajat toivat vastauksissaan esiin myös sen seikan, että palovaa- ralliselle ullakolle sijoitettujen päävarokkeiden kotelointiluokka ei vastaa asennustilaa.

6.3 Asennusjohdot

Ennen muovieristeisten asennusjohtojen käyttöönottoa oli pääasiallisena eristemateriaalina kumi. Kuparijohtimen ympärille puristettu kumi oli käsitelty rikillä eli vulkanoitu kovettumisen ja haurastumisen estämi­

seksi. Vulkanoinnista huolimatta kumi menettää vuosien kuluessa kimmoi­

suutensa.

Mikäli johto on kuitenkin saanut olla kuivissa olosuhteissa ja vältty­

nyt mekaaniselta vahingoittumiselta, ei kymmeniä vuosiakaan vanhan asennusjohdon kunnossa saata olla mitään huomautettavaa. Useimmiten käyttöolosuhteet eivät ole olleet näin ihanteelliset, sillä lähes 2/3 vastaajista piti vanhojen kumieristeisten asennusjohtojen yleiskuntoa heikkona.

Kumieristeisten asennusjohtojen käyttöön liittyvät ongelmat tulevat esiin lähinnä jouduttaessa korjaamaan tai laajentamaan asennuksia. Hauras­

tunut kumieriste ei kestä liikuttelua eikä taivuttelua, vaan eriste