PEIUNNÖLLINEN DYSLEKSIA JA ÅANTEIDEN KEsTo
KVANTITEETTIEROISSA
SUOMALAISILLA PIKKULAPSILLA JA AIKUISILLA
ULLA RICHARDSON
VÄITÖKSENALKAIAISESITELMÄ JYVÄSKYLÄN YLlOPlSTOSSA
13. HELMIKUUTA 1998
Tutkimuksessa selvitetään, miten äänteiden kesto vaikuttaa niiden luokitteluun suomen- kielisillä dyslektikkoaikuisilla sekä heidän lapsillaan. Suomen kielen yksi erityispiir- re on äänteiden kvantiteetti. Ratkaisevassa asemassa suomen kvantiteetissa on juuri kesto, jonka käyttäminen keskeisenä tutki- musparametrinä on oleellista, sillä suomen kielen fonologiassa pituutta käytetään sano- jen erottamiseen toisistaan. Äänteiden luo- kittelu niiden keston mukaan ei ole kuiten- kaan suoraviivaista. Pituuden luokittelemi- seen ei vaikuta ainoastaan äänteen absoluut- tinen kesto vaan myös sanansisäiset suh- teelliset kestot. Esimerkiksi lyhyeksi luokit- telemamme äänne voi toisessa sana-ase- massa olla yli kaksi kertaa niin pitkä kuin toisessa, ja siltikin nämä kaksi kestoltaan erilaista äännettä luokitellaan samaan ly- hyeen kvantiteettiluokkaan. Toisin sanoen meillä on ainoastaan kaksi kvantiteettiluok- kaa: äänteet havaitaan joko lyhyiksi tai pit- kiksi, vaikka objektiivisesti mitattuna kes- toja on loputon määrä. Tämän lisäksi on huomattava, että kvantiteettiluokittelu on
tiettyyn pisteeseen saakka subjektiivista, sillä oman kielikokemuksensa perusteella jokainen sijoittaa äänteiden fyysiset kestot oman asteikkonsa mukaisesti joko lyhyisiin tai pitkiin äänteisiin.
Kvantiteetti ei ole ainoastaan puheen piirre, vaan suomessa se tulee esille myös kirjoituksessa. Äänteet, jotka havaitaan ja luokitellaan pitkinä, kirjoitetaan kahdella kirjaimella ja vastaavasti äänteet, jotka ha- vaitaan lyhyinä, kirjoitetaan yhdellä kirjai- mella. Kirjoitukseen ja lukemiseen tutki- mukseni liittyy siinä mielessä. että siinä selvitetään erityisesti dysleksian (lukihäi- riön) yhteydessä keston prosessointia pu- heen havaitsemisessa ja tuottamisessa. Ai- kaisemmassa tutkimuksessa on todettu, että suomenkieliset dyslektikot tekevät kirjoite- tussa tekstissä suhteellisesti selvästi enem- män kvantiteetti- kuin muita virheitä. Tä- män lisäksi puheen havaitsemistutkimuk- sissa on saatu tuloksia siitä, että dysleksiaan saattaa liittyä temporaalisen prosessoinnin ongelmia. Vaikka tätä on selvitetty useas- sakin kansainvälisessä tutkimuksessa, mi- tään yksiselitteistä tietoa ehdotetusta dys- lektikoiden temporaalisen prosessoinnin ongelmasta ei ole, ja siksi tätä hypoteesia selvitetään kokeellisten testien avulla täs-
l>
VlRlTTÄIÄ 1/1999
sä tutkimuksessa.
Työn suunnittelussa on käytetty hyväksi tutkimustuloksia, joiden mukaan dysleksiaa esiintyy perheittäin. Tutkimuksessa on koe- henkilöinä dyslektikkoaikuisia ja heidän 6 ja 18 kuukauden ikäisiä lapsiaan sekä vas- taavat ryhmät verrokkiperheistä, joissa ei ole dysleksiaa. Näin pystytään etsimään dysleksian varhaisia ennusmerkkejä lapsilta jo kauan ennen kuin he opettelevat luke- maan ja kirjoittamaan, jolloin dysleksia pystytään varsinaisesti diagnosoimaan.
Aikaisemmat havaitsemistutkimukset osoittavat, ettäjo 6 kuukauden ikäisillä lap- silla on kyky luokitella selvästi erilaisia puheääniä omiin luokkiinsa. Kuitenkin on olemassa vielä hyvin vähän tietoa siitä, pystyvätkö pienet lapset luokittelemaan puheääniä niiden prosodisten ominaisuuk- sienja erityisesti äänten kestojen perusteel- la. Tässä tutkimuksessa 6 ja 18 kuukauden ikäiset lapset ovat keskeisessä asemassa kahdessa osatutkimuksessa. Koska dyslek- siatutkimukset ovat kohdistuneet nuorim- millaan 2,5-vuotiaisiin lapsiin, tämä on en- simmäinen näin pieniä lapsia käsittelevä tutkimus. Samalla tutkimuksessa saadaan tietoa normaalista kielenkehityksestä suo- menkielisessä ympäristössä.
Tutkimus koostuu kaikkiaan kuudesta kokeellisesta osatutkimuksesta. Ensimmäi- sessä ja toisessa havaitsemisen osatutki- muksessa selvitettiin, miten keston muun- telerrıinen klusiilin sulkeumavaiheessa epä- sanoissa ara ja atra vaikuttaa niiden tunnis- tarniseen. Koehenkilöinä oli 32 opiskelijaa.
Heistä 21 oli mukana myös toisessa osatut- kimuksessa. Tutkimukset erosivat toisis- taan siinä, millä tavalla ärsykejatkumot oli rakennettu: ensimmäisessä ärsykejatkumo oli muodostettu alkuperäisestä ara-sanasta pidentämällä klusiilia 20 ms kerrallaan ja toisessajatkumo oli rakennettu alta-sanas- ta lyhentämällä klusiilia 20 ms kerrallaan.
Molempien osatutkimusten tulokset osoit-
tavat, että epäsanat luokitellaan selvästi joko VKV-rakenteisiksi ara-sanoiksi tai
VKKV-rakenteisiksi aita-sanoiksi riippuen
konsonantin kestosta. Kategorioiden raja on suhteellisen jyrkkä ja foneemien raja-alue kapea eli ärsykkeet havaitaan ja tunniste- taan selvästi. Tulokset osoittavat myös, että tutkittavissa sanarakenteissa vokaalienvä- lisen konsonantin kesto vaikuttaa ainoas- taan kyseisen äänteen kategoriointiin. Toi- saalta sanan sisällä äänteiden suhteelliset kestot vaikuttavat siihen, miten kyseinen äänne kategorioidaan. Siten kvantiteetti on _ toisin kuin kirjoitetusta kielestä voisi päätellä _ sanan kokonaisrakenteen omi- naisuus. Näitä opiskelijoille tehtyjä identi- fikaatiotestien tuloksia käytettiin hyväksi kategoriointitehtävien 3 ja 4 suunnittelus- sa.Osatutkimuksissa 3 ja 4 selvitettiin dys- lektikkojenja heidän lapsiensa kategorioin- tikykyä käyttämällä ärsykkeinä samaa jat- kumoa kuin osatutkimuksessa l. Tutkimus- metodina 6 kuukauden ikäisillä lapsilla käytettiin behavioraalista päänkääntötes- tausta (head-tum paradigm). Siinä hyödyn- netään pienen lapsen luonnollista taipumus- ta kääntää katseensa siihen suuntaan, mis- tä uusi, erilainen ääni tulee. Palkkioksi oi- kea-aikaisesta päänkäännöstä lapselle näy- tettiin rummuttavaa mekaanista lelua. Ai- kuisten testi oli sama kuin lapsilla, mutta ai- kuiset painoivat nappia kuullessaan sanan atta. Tutkimustuloksissa on mukana 133 ai- kuisen ja 89 lapsen kategoriointiaineisto.
Tulokset osoittavat, ettäjo kuuden kuukau- den ikäiset lapset kykenevät aikuisten ta- voin luokittelemaan puheärsykkeet kahteen selvään luokkaan ärsykkeiden kvantiteetin mukaan. Lisäksi sekä kuuden kuukauden ikäiset dyslektikkovanhempien lapset että aikuiset dyslektikot vaativat merkitsevästi pidemmän keston havaitakseen pitkän kvantiteetin kuin muut koehenkilöt. Ryh- mien väliset erot ovat tilastollisesti merkit-
seviä, mikä tekee tuloksista merkittäviä. On kuitenkin huomattava, että aikuisten tulok-
sista on selvästi erotettavissa ne yksilöt, joi-
den responssit epäsanoihin osoittivat epä- varmuutta. Tämä tuli esille paitsi epäsano- jen kategorioimisessa myös reaktioajoissa.Tulokset antavat viitteitä siitä, että dyslek- tikoilla saattaa olla vaikeuksia puheen au- ditiivisen tiedon temporaalisessa proses- soinnissaja että nämä vaikeudet ovat esillä jo hyvin varhaisessa lapsuudessa.
Osatutkimuksissa 5 ja 6 tutkittiin osiois- sa 3 ja 4 mukana olleiden aikuisten ja las- ten puhetta. 18 kuukauden ikäisten lasten
tehtävänä oli imitoida videolla esitettyjä
epäsanoja ata ja atta sekä sanoja mato ja matto. Imitoiduista tuotoksista tutkittiin äänteiden absoluuttisia ja suhteellisia kes- toja. Tulokset osoittavat, että suhteellisten kestojen osalta lapset pystyivät tuottamaan sanat lähes aikuisten tavoin. Eniten lasten tuotokset poikkesivat aikuisista sananlop- puisten kestojen tuottamisessa. Varsinkin (K)VKKV-rakenteissa loppuvokaalit olivat lapsilla pitempikestoisia kuin aikuisilla.Vertailtaessa lapsiryhmien tuotoksia käy ilmi, että dysleksiariskilasten tuotokset oli- vat kestoiltaan kauempana aikuisten mallis- ta kuin verrokkilasten tuotokset. Lisäksi aikuisten nimeämistehtävän tuotokset viit- tavat siihen, että dyslektikkoaikuisilla KVKV-sanojen loppuvokaalin kesto poik- keaa verrokkiaikuisten kestosta. Tämä tu- los saattaajohtua murteellisista eroista ryh- mien välillä, sillä aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri kyseisen raken- teen sananloppuisessa vokaalissa ilmenee suomen en' murteissa suuriakin kestoeroja.
On kuitenkin mielenkiintoista havaita, että
sekä dyslektikkoaikuisten että dysleksiaris- kilasten ryhmässä kestosuhteet tuotettiin sa- mankaltaisesti ja että nämä tuotokset poik- kesivat verrokkiaikuisten ja -lasten keske- nään samankaltaisista tuotoksista. Tutki- muksessani esitetäänkin ajatus, että havai- tut erot dyslektikkoryhmien kestojen ha- vaitsemisessa ja tuottamisessa saattavat osaltaan johtua geeniperimän aikaansaa- masta temporaalisen prosessoinnin poik- keavuudesta. Toisaalta täytyy ottaa huo-
mioon myös se seikka, että varsinkin pie-
net lapset saavat puheen ja kielen mallin juuri vanhemmiltaan, ja tällainen sosiaali- nen kanssakäyminen saattaa osaltaan vai- kuttaa siihen, miten lapset kategoıioivatpu- heääniä ja niiden kestoa. Kategoriat ovat muokkautuvia, mutta perustan niille anta- vat juuri ensimmäiset elinvuodet.Tutkimustulokset puheen tuottamises- ta ja puheen havaitsemisesta ovat hyvin samansuuntaisia. Kokonaisuudessaan ne viittaavat vahvasti siihen, että dysleksiaan saattaa osaltaan liittyä temporaalisen pro- sessoinnin häiriö, joka tulee esille sekä puheen tuottamisessa että havaitsemisessa.
Tällä saattaa olla merkitystä tulevaisuudes- sa, sillä varhaisia ennusmerkkejä mahdol- lisesta dysleksiasta voidaan etsiäjuun' tem- poraalisen prosessoinnin tehtävillä. Vaikka tämän tutkimuksen löydökset ovat hyvin- kin selvästi suuntaa-antavia, asia vaatii vie- lä lisäselvityksiä. Vaikuttaa kuitenkin lu- paavasti siltä, että merkittävästi elämään vaikuttavan dysleksian juurille ollaan mah- dollisesti pääsemässäja että tulevaisuudes- sa sitä voidaan ehkä joissakin tapauksissa lieventää aikaisen intervention avulla. I
ULLA RICHARDSON Familial dyslexía and sound duration in the quantity distinctions of Fínnish infants and adults. Studia philologica Jyväskyläensia 44, Jyväskylä 1998.
Suomen kielen laitos, Jyväskylän yliopisto, PL 35, 40351 Jyväskylä
