kirjaesittelyt
Gerontologia 2/2019 99
Hyvä vanhuus – aktiivinen arki?
Kulmala, Jenni (toim.) 2019. Hyvä vanHuus.
Menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. Jyväskylä, Ps- kustannus. 318 s.
Uunituore kirja Hyvä van huus.
Menetelmiä aktiivisen arjen tu
kemiseen ei olisi voinut ilmes- tyä ajankohtaisempaan ai- kaan (ilmestynyt 3/19), kun varmasti lähes jokaisen me- diaa seuranneen mielessä on vanhustenhoidon ja -huollon viimeaikaiset, varsin nega- tiiviset, uutiset. Kirjan taka- kansitekstissä todetaan, että ”kirja tarjoaa vanhustyön am- mattilaisille ja ikääntyneiden parissa toimiville eväitä vah- vistaa ikäihmisten hyvinvoin- tia”. Kirjan teemana ja pää- kysymyksenä, johon pyritään vastaamaan, voidaan varmas- tikin nähdä kirjan toimitta- jan esipuheessa esiin tuoma kysymys: ”Mitä on hyvä van
huus ja millä keinoilla voimme tukea vanhojen ihmisten hyvän, aktiivisen ja omannäköisen ar
jen toteutumista?”
Jenni Kulmalan toimitta- ma kirja sisältää esipuheen ja toimittajan kirjoittaman en- simmäisen luvun (Aktiivinen arki on onnistuneita kohtaa
misia ja mielekästä tekemis
tä) lisäksi kolme eri osiota.
En simmäisessä osiossa jat- ketaan kirjan toimittajan jo aloittamaa aihetta pohjaksi koko kirjan teemalle, hyväl- le vanhuudelle, kirjoittamal- la ikäihmisen arvostuksesta ja onnistuneesta kohtaamisesta.
Toisessa osiossa hyvän elämän ja aktiivisuuden teemaa jatke- taan käsittelemällä terveyden edistämistä ja hyvää hoitoa aktiivisen arjen tukijoina, ja kolmannessa osiossa koroste- taan, että aktiivinen arki syn- tyy yhdessä tekemisestä. Kirja jakautuu kaiken kaikkiaan 17 eri alalukuun.
Kirjaa voidaan lukea tie- tyllä tapaa käsikirjana: luku- ja voidaan lukea toisistaan erillisinä ja niissä on kussa- kin oma sisällöllinen teeman- sa, mutta ne liittyvät kaikki kuitenkin jollakin tapaa hy- vän vanhuuden ja arjen tuke- miseen. Kirjan otsikossa ollut sana menetelmä tuo itselleni heti mieleen hieman ”resep- timäisen menetelmäoppaan”.
Kuitenkaan kirja ei ole pelk- kä yksittäisten menetelmien käsikirja, vaan se kertoo myös laajemmin taustaa ja teoriaa käsiteltävänä olevista aiheis- ta. Lisäksi tekstien välissä on paikka paikoin pohdittavia kysymyksiä. Näin kirja ei anna kaikkiin asioihin valmiita vas-
tauksia vaan antaa siten myös lukijalle ajattelemisen aihetta, mikä on hyvä asia. Kirjaa voi- daan pitää myös vanhustyön oppikirjana. Nimitin kirjan sisaruskirjaksi tai jatko-osak- si Jenni Kulmalan aiemmin (2017) toimittamalle kirjalle PAREMPI VANHUSTYÖ.
Menetelmiä johtamisen kehittä
miseen. Se käsitteli nimensä- kin mukaisesti enemmän vanhustyön johtamisen kysy- myksiä, tämä kirja puolestaan enemmän käytännön van- hustyötä ja iäkkään arjen tu- kemista.
Nyt esittelyssä olevan kir- jan esipuhe alkaa heti jämä- kästi tärkeällä lauseella, jota varmastikin pidämme tänä päivänä liiankin itsestään sel- vänä: ”Nykyään yhä useam- malla meistä on etuoikeus vanheta.” Kirjan sisällöissä korostetaan, että iäkäs on oman elämänsä tekijä ja toi- mija ja että hyvä elämänlaa- tu ja oikeus hyvään elämään eivät ole iästä kiinni. Näihin toteamuksiin voimme luki- jana varmasti kaikki yhtyä ja niiden pitäisi olla kaikil- le vanhustyön toimijoille sel- keitä periaatteita ja käytäntö- jä, mutta käytännössä näin ei tunnu aina olevan. Olen kuul- lut esimerkiksi hoitajan sano- van joistakin hoitokodissa tai pitkäaikaisosastolla asuvista
Gerontologia 2/2019 100
iäkkäistä, että ”eihän ne enää tarvitse sitä ja sitä, kun ovat niin vanhoja…” Eli joskus vaikkapa hoitaja tai omainen määrittävät sen, mitä vanhus tarvitsee, minkälaista elämää hänen pitäisi viettää. Näin iäkkään oma mielipide tai nä- kemys voi jäädä toissijaiseksi ja tällöin vanhuksen omannä- köinen hyvä elämä voi jäädä toteutumatta. Hyvä vanhuus on sinänsä haastava aihe, kos- ka se on sisällöltään varmasti- kin jokaiselle ikäihmiselle eri- laista ja omannäköistä.
Kirjassa käsitellään ikään- tymiseen ja vanhuksiin liitty- viä sisältöjä varsin monipuo- lisesti ja monenlaisen koulu- tuksen saaneiden, vanhuuden ja vanhustyön asiantuntijoi- den, kirjoittamina. Erityisesti ensimmäisen osion ohessa myös kirjan kolmas osio (Ak
tiivinen arki syntyy yhdessä te
kemisestä) ilahdutti minua ko- vasti. Tämä siitä syystä, että noissa kahdessa osiossa kä- siteltiin myös varsin paljon muuta kuin varsinaista van- husten hoitoa. Tämä on tär- keää, koska vanhuus ei ole sai- raus, eikä kenenkään ikäihmi- sen arki saa olla pelkkää hoi- tamista. Kyseisissä osioissa käsiteltiin tärkeinä aihepiirei- nä ikäihmisen kohtaamista, elämän tarkoituksellisuutta, vanhuksia persoonina (van- husten tunnustamista), tai- teen ja kulttuurin merkitystä arjessa, kertomuksia ja valo- kuvia voimavaroina sekä elin- ympäristön ja luonnon merki- tystä ikäihmiselle.
Kirjan alkupuolella Riitta Räsäsen kirjoittamassa luvussa tuotiin hyvin esille elämänlaa- dun ulottuvuuksia, joiksi tässä nimettiin fyysinen, psyykki- nen ja sosiaalinen ulottuvuus sekä elinympäristöulottuvuus.
Kun puhutaan ihmisen tai hä- nen elämänsä ulottuvuuksista, fyysisen, psyykkisen ja sosiaa- lisen ulottuvuuden lisäksi tä- hän voisi lisätä myös vaikka- pa kognitiivisen, hengellisen tai (sosio)kulttuurisen ulot- tuvuuden. Tämä luku on hyvä pohja kirjan viimeiselle osiol- le, jossa näihin ulottuvuuksiin liittyviä sisältöjä ja ”menetel- miä” käsitellään erilaisin esi- merkein ja aihealuein.
Kuitenkin katson, että kir- jan sisällöissä ei oikein huo- mioitu sitä, onko ikäihmisellä esimerkiksi varaa tai mahdol- lisuutta omannäköiseen hy- vään arkeen tai hyvään van- huuteen. Onko hänellä rahaa ostaa edes perustarpeita tai yleensä tarvitsemiaan palve- luita? Onko hänellä sellaisia haasteita tai ongelmia elämäs- sään, jotka estävät tätä hyvää elämää? Näitä voisivat olla juuri huono taloudellinen ti- lanne, erilainen kaltoinkoh- telu, muut elämän vaikeudet ja traumat tai elämän varrel- la mieleen jääneet negatiivi- set asiat, joita ikäihminen ei ole päässyt käsittelemään.
Jos sakin määrin kirjassa kä- siteltiin esimerkiksi itsemää- räämisoikeutta, osallisuutta ja toimijuutta, mutta entäpä jos nämä puuttuvat, jos niitä ei ole? Näitä eettisiä kysymyk-
siä olisi voitu käsitellä hie- man enemmänkin tästä nä- kökulmasta.
Edellä mainitut asiat ovat gerontologisen sosiaalityön- tekijän työkenttää, tietyt asiat myös sosionomin tai gerono- min. Lähihoitaja on sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen ammattinimike ja perustut- kinto ja varmasti lähihoitaja on tärkeä toimija vanhustyös- sä. Lähihoitaja ei ole kuiten- kaan sama asia kuin ammatti- korkeakoulussa koulutuksensa saaneet sosionomi ja gerono- mi tai yliopistossa koulutuk- sen saanut sosiaalityöntekijä, yhtään kenenkään ammatti- taitoa väheksymättä. Tämä osa-alue hyvän arjen ja hyvän vanhuuden huomioinnissa ja tukemisessa jäi ohueksi. Van- hustenhuolto ja vanhuspal- velut ovat kuitenkin sosiaa- lihuollon alaa. Esimerkiksi gerontologisen sosiaalityönte- kijän työ ei suinkaan ole pel- kästään taloudellisissa asiois- sa tukemista, vaan hän kat- soo erittäin monipuolisesti kokonaisuutta: taloudellista tilannetta, osallisuutta, eetti- siä pulmia, vanhuuden koko- naisvaltaista prosessia. Yksi luku siitä olisi ollut tässä kol- mannessa, ”yhteisen tekemi- sen” osiossa, paikallaan.
Eräs asia, joka minua kir- jassa hieman häiritsi tai aina- kin pohditutti, oli aktiivisuu- den voimakas korostaminen.
Vanhuuden diskursseissa pu- hutaankin yhtenä diskurssina esim. aktiivisesta ikääntymi
sestä ja ikääntymisen yhtenä
Gerontologia 2/2019 101
teoriana voidaan pitää aktii
visuusteoriaa. Ne korosta vat aktiivisuuden jatkumista myös vanhemmalla iällä; vanhene- mista ei pidetä niinkään luo- pumisena. Tietyssä määrin tämä on ihan relevanttia. Jos- kus kuitenkin tuntuu käytän- nön vanhustyössä, että aktii- visuus on yhtä kuin sitä, että vanhuksen on puettava itsen- sä tai pystyttävä itse syömään tai kovasti liikkumaan, vaik- ka ei pystyisikään, ja että esi- merkiksi hoitaja kuntoutta- van työotteen nimissä vaatii vanhukselta joskus liikaakin.
Kuitenkin pitäisi esimerkik- si tarkemmin miettiä, mitä aktiivisuus tai vastakohdaksi ajateltu passiivisuus ovat tai miten ne voivat näyttäytyä.
Viittaan tässä esim. Louise Thomasenin kirjoituksiin.
Thomasen (2013) on tutkinut vanhusten elämää mm. hoito- kodeissa. Vanhuksia seurates- saan hän huomasi erään van- huksen istuvan pitkään noja- tuolissa. Moni olisi ajatellut, että vanhus vain istuu tuo- lissa passiivisena tuntitolkul- la. Thomasen kuitenkin tul- kitsi, että passiiviseksi tulkit- tu toiminta olikin aktiivista:
vanhuksen mieli ja aistit oli- vat aktiivisia. Eli vanhus istui mielipaikassaan nojatuolissa ikkunan ääressä ja katseli ik- kunasta aukeavaa maisemaa ja pihalla liikkuvia ihmisiä ja sa- malla pohti elämänkulkua.
Eli edellä mainitun poh- dintani vuoksi olen jo otsik- koonkin laittanut ikään kuin kysymyksen: onko hyvä van- huus (vain) aktiivista arkea? Ja onko aktiivinen arki kaikkien ikäihmisten prioriteetti nu- mero yksi? Varmastikin ak- tiivisen arjen tavoittelu pää- sääntöisesti ja kohtuudella on ihan relevanttia, mutta kui- tenkin sillä rajoituksella, että huomioidaan iäkkään omat näkemykset ja toiminta kyky juuri siinä hetkessä. Toi min- ta kykykin voi vaihdel la var- sin paljon päivän ja viikon mittaan eli aktiivisuus voisi olla tilanteista, ei välttämät- tä jatkuvasti tavoiteltava tila.
Samoin on muistettava, että aktiivisuutta voi olla monen- laista. Ei siis normiteta aktii- visuuden vaatimusta liiak si.
Enemmän kannatustani saa kirjassakin esillä ollut ilmaisu ikäihmisen omannäköisen ar
jen tukeminen tai mielekkään elämän tukeminen. Itse olen monesti käyttänyt myös ter- miä merkityksellisen arjen tu
keminen. Oppikirjamaiseen kirjaan käykin hyvin tuo me
netelmätermin käyttö otsi- kossa, joskin itse en pidä sitä välttämättömänä. Kirjan nimi olisi voinut olla myös jotakin tähän tapaan: Hyvä vanhuus.
Iäkkään kokonaisvaltaista ar
kea tukemassa.
Kirja on kuitenkin mitä suurimmassa määrin ajankoh- tainen ja lukemisen arvoinen.
Se on hyvä perusteos esimer- kiksi oppikirjana, mutta var- mastikin myös jo vanhus- työssä toiminut saa siitä lisä- ymmärrystä ja pohdittavaa.
Erityisesti ajattelen, että jos jok´ikinen alaan vasta pereh- tyvä (tai jo alalla toimivakin) lukee tämän kirjan läpi aja- tuksella ja omaksuu reflektoi- den sen sisällön, hänellä on sen jälkeen jo varsin vahva pe- rusymmärrys vanhusten kans- sa toimimisesta vanhustyön arjessa. Tai jos ei ole, se ei ai- nakaan ole tämän kirjan vika.
Kirjallisuus:
Kulmala, J. (2017). Parempi van
hustyö. Menetelmiä johtami
sen kehittämiseen. Jyväskylä:
PS-kustannus.
Thomasen, L. (2013) A Good Old Age? Life as a Nursing Home Resident in Denmark. Teok- sessa Hujala, Anneli & Ris- sanen, Sari & Vihma, Susan (toim.) Designing Wellbeing in Elderly Care Homes. (s. 102–
113). Aalto University publi- cation series 2/2013. Helsinki:
Aalto University.
Sointu Riekkinen-Tuovinen Sosiaalityön palvelulinja johtaja, YTT
