SURUN MAISEMA
Tuhkahautausmaat suomalaisen kuoleman kulttuurin peilinä
Kandidaatintyö 12.5.2021 Heta Pääkkönen AALTO-YLIOPISTO
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Tekniikan kandidaatin opinnäytteentiivistelmä
Tekijä Heta Pääkkönen
Työn nimi Surun maisema - Tuhkahautausmaat suomalaisen kuoleman kulttuurin peilinä Laitos Arkkitehtuurin laitos
Koulutusohjelma Maisema-arkkitehtuuri Vastuuopettaja Ranja Hautamäki
Ohjaaja Aada Taipale
Vuosi 2021 Sivumäärä 44 Kieli Suomi
Tiivistelmä
Tämä kandidaatintyö on kirjallisuuskatsaus, jossa käsitellään tuhkahautausmaiden maisema- arkkitehtuuria ja suomalaista kuoleman kulttuuria. Työssä etsitään vastauksia kysymyksiin siitä, mitkä ovat tuhkahautausmaiden tyypilliset maisema-arkkitehtoniset elementit, ja miten tuhka- hautausmaat ilmentävät nykyistä kuoleman ja suremisen kulttuuriamme. Aineisto koostuu pää- osin hautausmaahistoriikeista ja -oppaista, hautaustoimialan oppaista ja kuoleman kulttuuria kä- sittelevästä kirjallisuudesta. Työssä yhtenä näkökulmana on myös suomalaisten tuhkahautaus- maiden suhde ruotsalaisiin. Työn kuvitus perustuu kolmelle pääkaupunkiseudun hautausmaalle tehtyihin maastokäynteihin.
Suomessa vainajien tuhkaus on yleistynyt runsaasti viime vuosikymmeninä, ja Etelä-Suomessa tuhkaus on jo yleisempää kuin arkkuhautaus. Tuhkahautaus vaatii arkkuhautaukseen verrattuna huomattavasti vähemmän tilaa, minkä seurauksena tuhkahautaus sekä helpottaa hautausmaiden tilanpuutetta että luo uusia mahdollisuuksia rakentaa hautausmaita myös alueille, jotka eivät so- vellu arkkuhautaukseen. Tuhkahautaaminen luo myös uusia mahdollisuuksia suunnitella tilalli- sesti ja kasvillisuudeltaan uudenlaisia hautausmaita. Työssä käsitellään tuhkahautausmaiden mai- sema-arkkitehtonisina elementteinä hautausmaiden sijaintia, rajausta, hautamuistomerkkejä, muistelupaikkoja ja kasvillisuutta.
Hautaustapojen muutoksen taustalla on myös kuoleman kulttuurin muutos. Oma tai suvun hauta- paikka ei enää ole kaikille suomalaisille merkityksellinen asia, mistä kertoo muistolehtoihin hau- taamisen kasvu. Myös hautausmaiden ulkopuolelle hautaaminen on lisääntynyt. Kaiken kaikkiaan osalle ihmisistä henkilökohtaiset valinnat liittyen omiin hautajaisrituaaleihinsa ja omaan hauta- paikkaansa ovat tulleet yhä tärkeämmiksi.
Maisema-arkkitehtuurin kannalta aihe on ajankohtainen siksi, että arkkuhautakortteleiden lisäksi myös tuhkahautausmaat ovat omaisille tärkeitä suremisen ja muistelemisen paikkoja, joiden suunnittelun tulisi olla laadukasta hautausmaiden tilanpuutteesta ja lisääntyvistä tehokkuusvaa- timuksista huolimatta.
Avainsanat hautausmaa, tuhkahautausmaa, tuhkaus, tuhkahautaus, uurnahautausmaa, uurna- hauta, uurnalehto, muistolehto, kuoleman kulttuuri, hautausmaiden maisema-arkkitehtuuri
SANASTO
H
autakortteli = Hauta-alueet järjestetään usein toisistaan kulkukäytävillä eroteltuihin hautakortteleihin, jotka nimetään numero- ja kirjainsarjoin. Uurnahautakortteli koostuu vain uurnahaudoille tarkoitetuista hautapaikoista, arkkuhautakorttelissa voi olla arkkuhautojen lisäksi uurnahautoja. Usein korttelien nimissä käytetään kirjainta X, kun kyseessä on muistolehto.H
autamuistomerkki = Yksittäiselle haudalla asetettava muistomerkki, jossa on vainajien nimi-, synnyin- ja kuolintiedot. Hautamuistomerkki on tyypillisesti hautakivi, mutta se voi olla tehty myös muusta materiaalista.M
uistelupaikka = Pieni aukio tai muu hautakortteleiden välissä oleva alue, jonne omaiset voivat tuoda kukkia ja kynttilöitä yksittäisen hautapaikan sijaan. Muistelupaikkoja on erityisesti muistolehtojen yhteydessä.M
uistolehto = Tuhkahauta-alue, jossa vainajan tuhka haudataan tai sirotellaan maahan ilman, että hautapaikalle asetetaan hautamuistomerkkiä. (ruots. minneslund, myös askgravlund, ks. luku 3.4)S
irottelulehto = Muistolehto, jossa tuhka hautaamisen sijaan sirotellaan uurnasta maahan.T
uhkahautausmaa = Käytän tässä työssä käsitettä tuhkahautausmaa yläkäsitteenä kaikille hauta- alueille, joilla hautaustapana on tuhkaus.T
uhkaus = Hautaustapa, jossa vainaja poltetaan krematorioissa ja tuhka asetetaan uurnaan. Muita nimityksiä polttohautaus, tuhkahautaus.U
urnahauta = Hauta, johon vainaja asetetaan tuhkattuna uurnassa. Joskus tuhkan vai myös kaataa hautaan ilman uurnaa.U
urnalehto = Uurnahauta-alue tai uurnahautakortteli. (ruots. urnlund)S isällys
1 Johdanto 5
2 Kirkkomaasta muistolehtoon 7
2.1 Lähdeaineiston esittely 7
2.2 Hautausmaiden historia Suomessa 8
2.3 Krematoriotoiminnan ja tuhkahautausmaiden synty 11
2.4 Hautaus 2000-luvulla 14
3 Tuhkahautausmaat muistojen puistoina 16
3.1 Esimerkkikohteiden esittely 17
3.2 Tuhkahautausmaiden sijainti 20
3.3 Tuhkahautausmaiden rajaus 22
3.4 Hautapaikat ja hautamuistomerkit 26
3.5 Muistelupaikat ja yhteiset muistomerkit 30
3.6 Kasvillisuus 31
4 Muuttuva surun maisema 34
4.1 Yksilöllinen ja yhteisöllinen kuolemankulttuuri 34 4.2 Moniuskoiset ja tunnuksettomat hautausmaat 36 4.3 Hautausmaiden ulkopuolelle hautaaminen 37
4.4 Tulevaisuuden hautaustavat 37
5 Yhteenveto 39
Lähteet 41
Liitteet 44
1 Johdanto
Suomessa vainajien tuhkaus on yleistynyt runsaasti viime vuosikymmeninä, ja Etelä-Suomessa tuhkaus on jo yleisempää kuin arkkuhautaus. Vuonna 2019 vainajista tuhkattiin noin 57 %, kun kymmenen vuotta aiemmin vuonna 2009 tuhkattiin vain noin 39 %.1 Hautaustapojen muuttuessa muuttuvat myös hautausmaiden tilalliset ja maisema-arkkitehtoniset elementit, sillä tuhkauurnan hautaus ja tuhkan sirottelu vaativat arkkuhautaukseen verrattuna huomattavasti vähemmän tilaa.
Tiivistyvässä kaupunkirakenteessa monilla pääkaupunkiseudun hautausmailla ei ole mahdollisuutta laajentumiseen. Tähän tilan puutteeseen tuhkauksen yleistyminen on tuonut helpotusta. Hautausta- pojen muutoksen taustalla on myös kuoleman kulttuurin muutos. Oma tai perheen hautapaikka ei enää ole kaikille suomalaisille merkityksellinen asia.2 Tulevaisuuden uusia hautausmaita suunniteltaessa ovat luultavasti useammin kyseessä juuri tuhkahautausmaat, minkä vuoksi tämä aihe on ajankohtainen suomalaisessa maisema-arkkitehtuurissa.
Tämä kandidaatintyö on ensisijaisesti kirjallisuuskatsaus, jota täydentävät kolmelle pääkaupun- kiseudun hautausmaalle tekemäni maastokäynnit. Tarkoituksenani on tarkastella sitä, mitä lähteeni kertovat tuhkahautausmaiden maisema-arkkitehtuurista sekä suomalaisesta kuoleman kulttuurista ja siinä sotien jälkeen tapahtuneista muutoksista. Kandidaatintyössä vastataan kysymyksiin siitä, mitkä ovat tuhkahautausmaiden tyypilliset maisema-arkkitehtoniset elementit ja miten tuhkahautausmaat ilmentävät nykyistä kuoleman ja suremisen kulttuuriamme. Vaikka työni pääasiallisesti käsittelee suo- malaisia tuhkahautausmaita ja kirjoituksia suomalaisesta kuoleman kulttuurista, yhtenä näkökulmana on suomalaisen hautausmaasuunnittelun suhde ruotsalaiseen. Tarkastelen lyhyesti myös ruotsalaista keskustelua tuhkahautausmaista. Rajaan kolumbaariot eli uurnaholvit, joissa tuhkauurnia säilyte- tään maan päällä tai rakennuksessa sisällä, tämän työn ulkopuolelle, sillä ne eivät Suomessa yleisiä
3.
Työn lähdeaineistona olen käyttänyt pääasiassa erilaisia suomalaisia seurakuntien julkaisemia
1 Krematoriotoiminnan tilastokuva, 2019.
2 Pajari, 2014, s. 104.
3 Heng, 1994, s. 47.
omia hautausmaitaan käsitteleviä historiikkeja ja oppaita, hautaustoimialan oppaita, kuoleman kulttuurin tutkimukseen liittyviä artikkeleita sekä muutamaa ruotsalaista tuhkahautausta ja maise- ma-arkkitehtuuria käsittelevää teosta. Tämän lisäksi olen tutkinut aiheeseen olennaisesti liittyviä kohtia Suomen laista ja kirkon- ja krematoriotoiminnan tilastoja. Lähdeaineistoni on siten hajanaista, ja tämän asian vaikutusta työhöni pohdin seuraavassa luvussa. Työn kuvitus perustuu maastokäyntieni aikana itse kuvaamaani kuvamateriaaliin.
Työn rakenne on seuraava: tätä johdantoa seuraa toinen luku, jossa esittelen lähdeaineistoni ja käsittelen suomalaisen hautausmaan historiaa, krematoriotoiminnan syntyä, sen vaikutusta hautaus- maihin ja tuhkahautauksen yleistymistä. Luvussa kolme syvennyn kirjallisuuden ja maastonkäyntieni pohjalta ensimmäisen tutkimuskysymykseni mukaisesti niihin elementteihin, jotka ovat olennaisia tuhkahautausmaiden maisema-arkkitehtuurissa. Neljännessä luvussa käsittelen kuoleman kulttuurissa tapahtuneita muutoksia ja hautausmaiden tulevaisuutta. Lopuksi yhteenvedossa kertaan työni tulokset ja nostan esiin työn prosessin aikana syntyneitä ajatuksia.
2 Kirkkomaasta muistolehtoon
Tässä luvussa esittelen käyttämäni lähdeaineiston ja käsittelen suomalaisten hautausmaiden historiaa ja hautaustavoissa tapahtunutta muutosta arkkuhautauksesta tuhkaukseen. Luvun tarkoitus on kartoittaa niitä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia tekijöitä, jotka vaikuttavat tuhkauksen yleistymisen taustalla. Käytän käsitettä polttohautaus lähdeaineistoni mukaisesti historiallisesta tavasta hävittää vainajan ruumis polttamalla. Modernista, krematoriossa tapahtuvasta ruumiin käsittelystä käytän käsitettä tuhkaus.
2.1 Lähdeaineiston esittely
Lähdeaineistoni koostuu pääosin seurakuntien ja hautaustoimialan julkaisuista, jotka ovat tekstilajiltaan opasmaisia. Hautausmaiden historiaan ja kuoleman kulttuurin tutkimukseen liittyen lähdeaineistoni on tieteellisempää. Suomalaisten hautausmaiden historian osalta työni pohjaa vahvasti historioitsija C.J. Gardbergin teokseen Maan poveen – Suomen luterilaiset hautausmaat, kirkkomaat ja haudat (2003) sekä Vantaan ja Helsingin seurakuntayhtymien omia hautausmaitaan käsitteleviin historiikkeihin. Museoviraston tutkijan Marja Terttu Knapaksen kirjoitukset suomalaisten hautausmaiden maisema-arkkitehtuurista ovat myös olleet lähteinä erityisesti tässä luvussa.
Suomalaisen kuoleman kulttuurin tutkimukseen liittyen lähteinäni ovat Ilona Pajarin ja Anna Haverisen artikkelit teoksissa Kuoleman kulttuurit Suomessa (2014) ja Suomalaisen kuoleman historia (2019).
Ruotsalaiseen hautausmaasuunnitteluun liittyen lähteinäni ovat Åsa Klintborg Ahlklon teos Mellan trädkrans och minneslund. Svensk kyrkogårdsarkitektur i utveckling 1940—1990 (2001) ja kuolemantutkija ja arkeologi Howard Williamsin artikkeli Cremation and present pasts: A contemporary archaeology of Swedish memory groves (2011), joka käsittelee ruotsalaisia muistolehtoja.
Suomalaisista hautausmaista on kirjoittanut kattavasti myös arkkitehti ja
hautausmaasuunnittelija Bey Heng, jonka teos Hautausmaat arkipäivän asioina (1994) on tarkoitettu
tietokirjaluonteiseksi oppaaksi hautausmaasuunnitteluun. Hengin teos on hyvin käytännönläheinen, mutta hän on tuonut vahvasti myös omat näkemyksensä esiin. Tästä huolimatta Hengin kirjoitukset kertovat mielestäni kiinnostavalla tavalla myös hyvästä hautausmaasuunnittelusta käydystä
keskustelusta. Myös arkkitehti Juhani Pallasmaa on pohtinut kuolemaa ja arkkitehtuuria teoksessa Mikään ei häviä. Kirjoituksia kuolemankulttuurista (2006).
Hautaustoimea säätelevät useat lait ja asetukset, joista tässä kandidaatintyössä olennaisia ovat tuhkaukseen ja hautausmaihin liittyen hautaustoimilaki (457/2003) sekä kirkkolaki (1054/1993).
Vuoden 2003 hautaustoimilain jälkeen julkaistun teoksen (Aaltonen ym., 2005) Hautaustoimen käsikirjan tarkoituksena on koota yhteen tietoa ja näkökulmia hautaustoimesta siihen osallistuvilta tahoilta (seurakunnat, hautaustoimistot, sosiaaliviranomaiset ym.). Teoksen kirjoittajien mukaan näkökulma aiheeseen on pääosin yleiskristillinen. Käytän teosta lähdeaineistonani niiltä osin, kun teos käsittelee hautausmailla yleisiä käytäntöjä esimerkiksi tuhkauurnien hautauksessa.
2.2 Hautausmaiden historia Suomessa
Rautakautisen Suomen asukkaat usein polttohautasivat vainajansa. Maahan hautaamista
harjoitettiin pienimuotoisesti osassa Suomea 500-luvulta lähtien, mutta se yleistyi vasta ristiretkiaikana.
Kristillinen kulttuuri vakiintui Suomeen 1100–1300-luvuilla ja toi mukanaan kristilliset hautaustavat, joita käytettiin erityisesti Länsi-Suomessa. Kristillisessä hautauskulttuurissa olennaista oli kirkon läheisyyteen, vihittyyn kirkkomaahan hautaaminen. Kristinuskon myötä vainajia alettiin haudata itä-länsi-suuntaisesti. Esikristillisille ajoille tyypillinen tapa asettaa vainajan mukana hautaan esineistöä väistyi kristillisten oppien omaksumisen myötä.4
Keskiajan loppupuolella yleistyi kirkkoihin sisälle hautaaminen, joka koski erityisesti papistoa.
Reformaation jälkeen 1600-luvulla papiston lisäksi myös aatelistoa alettiin haudata kirkkoihin, minkä seurauksena kirkkojen lattioiden alle perustettiin perhehautoja ja ulkoseinille rakennettiin yksityisiä hautakuoria. 1700-luvulla papisto kritisoi kirkkoon hautaamista argumentilla, että kirkkojen tulisi olla elävien, ei ”elävien kuolleiden” tiloja. Myös ajan lääketieteellisessä keskustelussa kirkkohautausta
4 Talve, 1988, s. 5; Koski, Moilanen, 2019, s. 74.
alettiin pitää hygieniakysymyksenä. Papiston kritiikin ja kirkkojen tilanpuutteen vuoksi kirkkojen sisäisten hautapaikkojen myynti kiellettiin Suomessa lopullisesti vuonna 1822.5
Keskiajalla kirkkomaat olivat usein puisella tai kivisellä muurilla ympäröityjä ja niitä laajennet- tiin siirtämällä muuria. Eläinten laiduntaminen kirkkomaalla oli seurakunnan lukkarin luontaisetu, joten muurin tarkoitus oli myös pidätellä sisällään laiduntavia eläimiä. Myös yksittäisiä hautoja saatet- tiin aidata eläimiltä puu- tai valurauta-aidoin. Kirkkomaalle haudattaessa arvostetuimmat hautapaikat olivat ne, jotka olivat mahdollisimman lähellä itse kirkkoa. Varakkaat ihmiset haudattiin usein suku- hautoihin. Keskiajalla kirkon pohjoispuolta ei pitkään pidetty sopivana hautauspaikkana, vaan sinne haudattiin vain rikolliset, itsemurhan tehneet ja kastamattomat lapset.6
1700-luvun lopulta lähtien aatelisto rakennutti kirkkomaille omia hautakappeleitaan, joiden lattian alle vainajat haudattiin samaan tapaan kuin aiemmassa kirkon sisälle hautaamisessa. Kirkko- mailla hautapaikat jakautuivat säädyn mukaan ja köyhimmät haudattiin nimettömiin rivihautoihin.
Hautaustavoissa oli kuitenkin vaihtelua idän ja lännen sekä keskusten ja syrjäseutujen välillä myös reformaation jälkeisellä ajalla. Lännessä ja keskuksissa kirkko sääteli tiukemmin hautaustapoja. Käy- tännön syistä kirkkomaan ulkopuolelle saatettiin perustaa esimerkiksi sota- ja epidemiahautausmaita.7 Kirkkojen sisätilojen lisäksi myös kirkkomaita vaivasi hautapaikkojen ehtyminen jo 1700-luvulla, ja siksi alettiin perustaa uusia, kirkosta erillisiä hautausmaita kaupunkiasutuksen ulkopuolelle. Talven (1988) mukaan muutos oli merkittävä verrattuna aiempaan kulttuuriin, jossa haluttiin tulla hau- datuksi mahdollisimman lähelle kirkkoa, ja jossa vainajan hautapaikalla ja kirkolla oli sijainnillinen yhteys.8
Hautausmaat ja kirkkomaat olivat pitkään suunnittelemattomia eikä niitä erityisemmin
hoidettu. Ensimmäiset suunnitellusti istutetut puut olivat jalopuita, joita istutettiin Uudenkaupungin ja Paraisten kirkkomaille 1700-luvun jälkipuoliskolla.9 Euroopan säätyläisten keskuudessa englantilais- tyylinen maisemapuutarha nousi muistamisen paikkojen keskiöön 1700-luvulla. Hautamausoleumeja ja hautamonumentteja rakennettiin hautausmaiden lisäksi kartanoiden puistoihin, mutta Ruotsissa ja
5 Talve, 1988, s. 6; Ilmakunnas, 2019, s. 149.
6 Gardberg, 2003, s. 79–81.
7 Koski, Moilanen, 2019, s. 81.
8 Talve, 1988, s. 7.
9 Gardberg, 2003, s. 81, 128.
Suomessa papisto vastusti muualle kuin vihittyyn maahan hautaamista, ja siten yksityisiä hautoja oli kartanoiden puistoissa vain vähän.10
Hautausmaiden suunnittelu ja hoito yleistyivät vasta 1800-luvun lopulla, jolloin hautausmaita alettiin vähitellen jakaa usein ruutukaavamaisesti hautakortteleihin, jotka erotettiin toisistaan hiekka- käytävin 11. Puiden istuttaminen hautausmaille lisääntyi erityisesti kaupungeissa, sillä niiden ajateltiin puhdistavan hautausmaan ilmaa tartuntataudeilta. Monet maaseudun kirkkomaat olivat puuttomia vielä 1900-luvun alussa. 1900-luvulla alun perin saksalaiset ihanteet ulkomuodoltaan luonnonmukai- semmasta ja muistomerkeiltään tasa-arvoisemmista hautausmaista levisivät Ruotsiin ja Ruotsin kautta Suomeen. Syntyi ajatus pohjoiseurooppalaisista metsähautausmaista, joista kuuluisin esimerkki on Tukholman Skogskyrkogården.12
Myös hautamuistomerkkien historia on ollut vaiherikasta. Keskiajalla kirkon lattian alle hau- dattaessa hautamerkkinä oli toiminut lattiaan upotettu, nimikoitu kivipaasi. Vastaavanlaiset tasaiset kivipaadet alkoivat yleistyä myös ulkona kirkkomailla ja hautausmailla 1700-luvulla. Talonpojat ja muu vähemmän varakas väki suosivat puisia hautamerkkejä, joita ei ole materiaalin lahoavuuden vuoksi säilynyt 1800-lukua vanhemmilta ajoilta. Myös pystyyn asetettuja, veistettyjä kiviä käytettiin hautamerkkeinä. Massatuotetut valurautaristit ja -laatat tulivat markkinoille 1830-luvulla ja niistä tuli hyvin suosittuja. Kiviset hautamerkit pysyivät kuitenkin suosiossa erityisesti sivistyneistön ja nousevan keskiluokan keskuudessa, ja 1860-luvulta lähtien niitä alettiin tilata nimekkäiltä kuvan- veistäjiltä. Erilaiset ihmis- ja enkelihahmoveistokset ja reliefit yleistyivät kaupunkien hautausmailla.13 Hautamuistomerkeissä oli kirjoitusta latinaksi jo keskiajalla, mutta reformaation jälkeen 1600-luvun loppupuolella yleistyivät myös ruotsinkieliset tekstit. 1800-luvulla hautamuistomerkkeihin alkoi ilmestyä sekä suomen kieltä että uskonnollisia symboleita kuten ristejä ja enkeleitä. 1700-luvulla muis- tokirjoitustekstit olivat olleet usein hyvinkin pitkiä, mutta 1800-luvulta lähtien hautamuistomerkkien tekstit ovat lyhentyneet. 1800-luvulla arvonimiä tai ammattinimikkeitä alettiin kuitenkin mainita myös alempien yhteiskuntaluokkien edustajien hautamuistomerkeissä.14
10 Ilmakunnas, 2019, s. 150.
11 Gardberg, 2003, s. 81, 128.
12 Knapas, 2005, s. 76—78.
13 Gardberg, 2003, s. 83–87; Ilmakunnas, 2019, s. 149.
14 Gardberg, 2003, s. 123–127; Talve, 1988, s. 18.
Uuden kerroksen suomalaisten hautausmaiden ilmeeseen toivat 1900-luvulla vuoden 1918 sisällissodan ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeiset sankarihauta-alueet. Toisen maailmansodan sankarihauta-alueilla kaikki vainajat saivat samanlaisen muistolaatan tai ristin sotilasarvosta riippumat- ta. Gardbergin (2003) mukaan sankarihauta-alueista lähti liikkeelle ”demokraattinen katsantokanta”, joka levisi vähitellen myös muille hautausmaan osa-alueille 15. Myös Knapas (2005) on kuvannut 1900-luvun hautausmaata tasa-arvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan peilikuvaksi verrattuna 1800- luvun säätyjen mukaan järjestettyyn hautausmaahan 16. Tämä uudenlainen ajattelutapa näkyi erityisesti hautamuistomerkeissä, jotka standardisoituivat usein hyvinkin samanmuotoisiksi ja -kokoisiksi. 1920- luvulta lähtien arvonimet ja ammattinimikkeet ovat alkaneet kadota hautamuistomerkeistä ja jäljelle ovat jääneet vain nimitiedot ja päivämäärät.17
2.3 Krematoriotoiminnan ja tuhkahautausmaiden synty
1800-luvulla Euroopassa virisi kiinnostus tuhkahautaukseen valistusajattelun ja täyttyvien hautausmaiden aiheuttamien hygieniaongelmien takia. Antiikin ideaali tulesta puhdistavana element- tinä sai valistusajattelijat muun muassa Ranskassa kiinnostumaan tuhkahautauksesta.18 Ensimmäiset modernit krematoriouunit kehitettiin 1800-luvun Saksassa. 1800-luvulla Euroopan kirkot pitivät tuhkausta sopimattomana hautaustapana kristityille, mutta osa saksalaisista protestanttisista liikkeistä hylkäsi kirjaimellisen Raamatun tulkinnan ruumiillisesta ylösnousemuksesta. Tämän seurauksena 1920-luvulla saksalaiset maakirkot hyväksyivät tuhkauksen. 1880-luvulla Ruotsissa kirkko oli ottanut tuhkaukseen kielteisen kannan, mutta tästä huolimatta Ruotsin hallitus laillisti vainajien tuhkauksen.
Papit saivat silti yhä kieltäytyä tuhkattujen vainajien siunaamisesta. Ruotsin ensimmäinen krematorio valmistui 1880-luvun lopussa ja sen myötä tuhkaus nousi keskustelunaiheeksi myös Suomes-
sa.19
Isossa-Britanniassa ja Saksassa tuhkauksesta kiinnostuttiin myös kaupunkisuunnittelullisesta
15 Gardberg, 2003, s. 129 –130.
16 Knapas, 2005, s. 82.
17 Gardberg, 2003, s. 129–130.
18 Lahtinen, 1989, s. 27.
19 Koskenvesa, 2004, s. 160–162; Lahtinen, 1989, s. 32.
näkökulmasta, sillä kasvavissa kaupungeissa suurien hautausmaiden koettiin vievän paljon tilaa eläviltä.
Klintborg Ahlklon (2001) mukaan Pohjoismaissa maankäytöllinen näkökulma ei kuitenkaan ollut yhtä merkittävä osa krematoriotoiminnasta käydyssä keskustelussa kuin Isossa-Britanniassa ja Saksas- sa.20
Vuonna 1889 Helsingissä perustettiin Ruumiinpolttoyhdistys21, joka nykyisin on nimeltään Krematoriosäätiö. Yhdistyksen tarkoituksena oli tuoda krematoriotoimintaa myös Suomeen. Ensim- mäinen krematorio valmistui vuonna 1925 Helsinkiin Hietaniemeen. Tästä huolimatta suomalainen papisto piti tuhkausta ei-kristillisenä tapana pitkään ensimmäisen krematorion valmistumisen jälkeen.22
Hautausmaita, joille vainajat haudattiin tuhkauurnissa, alettiin Ruotsissa 1900-luvun alku- puoliskolla kutsua uurnalehdoiksi (urnlund). Tuhkahautapaikat olivat kooltaan pienempiä kuin arkkuhautapaikat, mutta niille asetettiin yhä hautamuistomerkki.23 Myös Suomessa on tuhkahautaus- maista käytetty nimitystä uurnalehto, esimerkiksi Helsingin Maunulassa sijaitsevan tuhkahautausmaan nimi on Maunulan uurnalehto. Käsitteen uurnalehto voi helposti sekoittaa tarkoittamaan samaa kuin muistolehto, joten tässä työssä käytän käsitettä tuhkahautausmaa kaikista hautausmaista, joissa hautaustapana on tuhkaus. Muistolehdolla tarkoitetaan tuhkahautausmaata, jossa tuhka haudataan anonyymisti ilman, että paikalle asetetaan hautamuistomerkki.
Suomen ensimmäistä tuhkahautausmaata alettiin suunnitella Helsingin Hietaniemeen jo 1920-luvun lopussa. Krematoriosäätiö vastusti alueen luovuttamista seurakunnalle, sillä uuden vuonna 1922 voimaan tulleen uskonnonvapauslain mukaisesti yhdistys halusi varmistua siitä, että hautausmaasta saisivat hautapaikan myös kirkosta eronneet. Säätiön tavoitteena oli, että hautausmaa olisi kaupungin hallitsema seurakunnan sijaan. Lopulta Helsingin kaupunki kuitenkin luovutti alueen evankelisluterilaisen kirkon käyttöön, ja vuonna 1949 vihittiin käyttöön Paul Olssonin suunnittelema 2,1 hehtaarin kokoinen tuhkahautausmaa. Sittemmin Hietaniemeen on rakennettu useita uurnahautakortteleita ja muistolehto.24
20 Klintborg Ahlklo, 2001, s. 24.
21 Kulkenut myös nimellä Krematorioyhdistys.
22 Koskenvesa, 2004, s. 160–164; Pehkonen, 2008, s. 154.
23 Klintborg Ahlklo, 2001, s. 26.
24 Pehkonen, 2008, s. 156–157.
Tuhkauksen yleistettyä ja sitä vastustavien äänten vaimentuessa Ruotsissa virisi keskustelua siitä, miten tuhkahaudan viemää pientä tilaa voisi hyödyntää osana hautausmaasuunnittelua.
Klintborg Ahlklon (2001) mukaan huolta herätti kuitenkin se, että vieri viereen sijoitettujen pienten tuhkahautapaikkojen runsaus ja ahtaus synnyttäisi ”epämiellyttäviä mielikuvia”. Yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan oli vainajan tuhkan hautaaminen ilman hautamuistomerkkejä anonyymisti muistolehtoon (minneslund). Anonyymin ja kollektiivisen muistolehdon nähtiin myös heijastelevan demokraattisen yhteiskunnan arvoja. Ruotsissa lailliset esteet muistolehtoihin hautaamiselle poistuivat 1950-luvun lopulla ja ensimmäinen muistolehto rakentui Malmöhön vuonna 1959.25
Ruotsissa muistolehtojen suunnitteluun ei alun perin kiinnitetty erityistä huomiota ja ne jäivät pitkään suunnittelussa muiden hautausmaiden osien varjoon. Kuitenkin 1970-luvulle tultaessa muis- tolehtoon hautaamisesta oli tullut sen verran suosittua, että niitä alettiin rakentaa myös pienempien paikkakuntien hautausmaille. Klintborg Ahlklon (2001) mukaan alkuvuosikymmenien idealistiset ajatukset anonyymista hautaamisesta ovat kuitenkin muistolehtojen yleistymisen jälkeen jääneet toissijaisiksi suhteessa muistolehtojen käytännöllisyyteen. Muistolehtoon hautaaminen on usein talou- dellisesti edullisin vaihtoehto eikä siihen sisälly sukulaisten velvoitetta hautapaikan hoitoon.26 Myös Suomessa muistolehtojen suosion taustalla on arveltu olevan erityisesti taloudelliset syyt sekä se, että toisella paikkakunnalla asuvat sukulaiset kokevat haudanhoidon raskaaksi 27.
25 Klintborg Ahlklo, 2001, s. 18, 28.
26 Klintborg Ahlklo, 2001, s. 30—31.
27 Aaltonen ym., 2005, s. 72–74.
2.4 Hautaus 2000-luvulla
2010-luvun aikana tuhkauksesta on tullut koko Suomen mittapuulla yleisin hautaustapa
28. Tästä huolimatta alueelliset erot ovat edelleen merkittäviä. Vuonna 2020 koko maassa suurissa seurakunnissa (yli 15 001 jäsentä) tuhkattiin vainajista noin 63 %, keskikokoisissa seurakunnissa (5001–15 000 jäsentä) noin 44 % ja pienissä seurakunnissa (5000 jäsentä tai alle) noin 34 %. Samana vuonna esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymän piirissä tuhkattiin noin 87 % vainajista, ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän piirissä vastaava luku oli noin 83 %.29 Näihin lukuihin sisältyvät myös muut seurakuntien alueilla haudatut seurakuntiin kuulumattomat vainajat, sillä Suomessa kirkolla on laillinen velvollisuus ylläpitää yleisiä hautausmaita 30.
Tuhkaamisen jälkeen hautaustoimilaki velvoittaa seurakuntia ja omaisia sijoittamaan tuhkan vain yhteen paikkaan joko hautausmaalle tai maanomistajan luvalla muulle alueelle 31. Hautausmailla tuhkauurna voidaan haudata uuteen tai aiemmin lunastettuun arkku- tai uurnahautaan omaisten läsnä ollessa tai se voidaan haudata muistolehtoon seurakunnan toimesta. Näiden lisäksi uurna voidaan sijoittaa kolumbaarioon tai omaiset voivat sirotella tuhkan muistolehtoon.32
28 Krematoriotoiminnan tilastokuva, 2019.
29 Hautaustoimen tilasto, 2020.
30 Hautaustoimilaki (457/2003), 3–4 §.
31 Hautaustoimilaki, 18–19 §.
32 Aaltonen ym., 2005, s. 72–74; Heng, 1994, s. 17, 47.
TUHKAHAUTAUS
Vuosi 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020
Arkkuhautaus 30891 30039 29732 28894 28817 27483 26773 26861 26146 24692 23633 22392 21546
Tuhkaus 18199 19561 21068 21540 22648 23702 24822 25631 27483 26127 27558 28216 30233
Yhteensä kuolleita 49090 49600 50800 50434 51465 51185 51595 52492 53629 50819 51191 50608 51779 HAUTAUSTAVAT
Vuosi 2017 2018 2019 2020
Tuhkahautaus uuteen arkkuhautaan 774 814 773 751
Tuhkahautaus aiemmin lunastettuun arkkuhautaan 12847 13736 13989 15158
Tuhkahautaus uuteen uurnahautaan 3054 3671 3666 4014
Tuhkahautaus aiemmin lunastettuun uurnahautaan 2981 3005 3084 3338
Tuhkahautaus muistolehtoon 5056 5252 5470 5692
Tuhkahautaus sirottelulehtoon 872 972 1165 1184
Tuhkahautaus kolumbaarioon 102 102 127 105
0 10000 20000 30000 40000 50000 60000
2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020
Kuolleiden lukumäärä
Tuhkauksen ja arkkuhautaamisen suhde vuosina 2008—2020
Arkkuhautaus Tuhkaus
0 2000 4000 6000 8000 10000 12000 14000 16000 Tuhkahautaus uuteen arkkuhautaan
Tuhkahautaus aiemmin lunastettuun arkkuhautaan Tuhkahautaus uuteen uurnahautaan Tuhkahautaus aiemmin lunastettuun uurnahautaan Tuhkahautaus muistolehtoon Tuhkahautaus sirottelulehtoon Tuhkahautaus kolumbaarioon
Tuhkattujen hautaustavat vuosina 2017—2020
2020 2019 2018 2017
Kuva 1: Hautaustapojen muutosta havainnollistava kaavio.
Tuhkahautauksen yleistyminen ei kuitenkaan ole suoraan johtanut siihen, että tuhkattuja vainajia haudattaisiin nimenomaan erillisille tuhkahautausmaille. Vainajan tuhka haudataan yhä yleisimmin aiemmin lunastettuun arkkuhautaan eli sukuhautaan 33. Hautojen hallinta- ja lunastusajat vaihtelevat seurakunnittain, mutta nykyisin uusia hautoja luovutetaan perheiden hallintaan vain määräajaksi, jonka jälkeen haudan hallinta-aikaa voidaan jatkaa tai hautapaikka siirtyy seuraavalle.
Aiemmin tehdyt ainaishautasopimukset ovat kuitenkin myös edelleen voimassa.34 Kirkkolain mukaan hautaoikeus luovutetaan enintään 50 vuoden määräajaksi 35. Yllä olevassa kaaviossa ei ole mukana hautausmaan ulkopuolelle haudattuja tai siroteltuja tuhkattuja. Käsittelen tätä asiaa tarkemmin luvussa 4.3.
33 Krematoriotoiminnan tilastot vuosilta 2008–2016; hautaustoimen tilastot vuosilta 2017–2020.
34 Aaltonen ym., 2005, s. 74, 141.
35 Kirkkolaki (1054/1993), luku 17 2 §.
TUHKAHAUTAUS
Vuosi 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020
Arkkuhautaus 30891 30039 29732 28894 28817 27483 26773 26861 26146 24692 23633 22392 21546
Tuhkaus 18199 19561 21068 21540 22648 23702 24822 25631 27483 26127 27558 28216 30233
Yhteensä kuolleita 49090 49600 50800 50434 51465 51185 51595 52492 53629 50819 51191 50608 51779 HAUTAUSTAVAT
Vuosi 2017 2018 2019 2020
Tuhkahautaus uuteen arkkuhautaan 774 814 773 751
Tuhkahautaus aiemmin lunastettuun arkkuhautaan 12847 13736 13989 15158
Tuhkahautaus uuteen uurnahautaan 3054 3671 3666 4014
Tuhkahautaus aiemmin lunastettuun uurnahautaan 2981 3005 3084 3338
Tuhkahautaus muistolehtoon 5056 5252 5470 5692
Tuhkahautaus sirottelulehtoon 872 972 1165 1184
Tuhkahautaus kolumbaarioon 102 102 127 105
0 10000 20000 30000 40000 50000 60000
2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020
Kuolleiden lukumäärä
Tuhkauksen ja arkkuhautaamisen suhde vuosina 2008—2020
Arkkuhautaus Tuhkaus
0 2000 4000 6000 8000 10000 12000 14000 16000 Tuhkahautaus uuteen arkkuhautaan
Tuhkahautaus aiemmin lunastettuun arkkuhautaan Tuhkahautaus uuteen uurnahautaan Tuhkahautaus aiemmin lunastettuun uurnahautaan Tuhkahautaus muistolehtoon Tuhkahautaus sirottelulehtoon Tuhkahautaus kolumbaarioon
Tuhkattujen hautaustavat vuosina 2017—2020
2020 2019 2018 2017
Kuva 2: Tuhkauksen jälkeiset hautaustavat.
3 Tuhkahautausmaat muistojen puistoina
Tämä kappale käsittelee tuhkahautausmaiden tilallisia ja maisema-arkkitehtonisia elementtejä.
Käsittelen aihetta kirjallisten lähteiden ja esimerkkikohteiden maastokäyntihavaintojen pohjalta.
Tämän kandidaatintyön puitteissa tein maastokäynnit Helsingin seurakuntayhtymän hautausmaista Malmin ja Honkanummen hautausmaille sekä Vantaan seurakuntayhtymän Korson kirkon
hautausmaalle.
Kuva 3: Kierrätetyistä hautakivistä tehty taideteos Malmin hautausmaan muistolehdossa 82x.
Kuva 4: Ortoilmakuva Malmin hautausmaan eteläkärjestä, mittakaava 1:4 000.
3.1 Esimerkkikohteiden esittely
Malmin hautausmaa
Malmin hautausmaa sijaitsee Helsingissä Malmin kaupunginosassa. Hautausmaan juuret ovat alueella sijainneessa Helsingin pitäjän Malmin kylässä, jolta Helsingin jakamaton evankelisluterilainen seurakunta osti 32 hehtaaria maata ja perusti hautausmaan nimeltä Pohjoinen hautausmaa. Sittemmin hautausmaan nimi on muuttunut Malmin hautausmaaksi. Nykyiseen hautausmaahan on sulautu- nut useita alueella 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa sijainneita pienempiä hautausmaita, ja hautausmaa on laajentunut pinta-alaltaan 65 hehtaariin.36 Käsittelen hautausmaan Bey Hengin suunnittelemia hautakortteleita 82a-82d, ja muistolehtoja kortteleissa 95X, 95B ja 82X. Osa käsitte- lemistäni tuhkahautausmaista sijoittuu Malmin hautausmaan laajennusosaan, jota kutsutaan ”Viikin kolmioksi” 37. Viikin kolmio ovat suunnitelleet maisema-arkkitehdit Leena Iisakkila ja Eeva Byman yhdessä rakennusten ja rakenteiden suunnittelusta vastanneen arkkitehtitoimisto Aartelo & Piirosen kanssa, ja se perustuu vuoden 1987 kutsukilpailuvoittoon 38.
36 Pehkonen, 2008, s. 129—132.
37 Niemelä, 2021.
38 Leskinen ym., 2001, s. 42.
100 m
Lahdenv äylä
Ketokiv enkaari Pihlajamäentie
Latokartano
Pihlajamäki
Malmin hautausmaa
95X 95B
82a-x
Kivinen tie
Viikin kolmio
Korson kirkon hautausmaa
Vantaan Korsossa sijaitseva Korson kirkko on rakennettu vuonna 1962 eikä sillä alun perin ollut omaa hautausmaata. Kirkon kunnostamista ja kehittämistä alettiin suunnitella 1990-luvun lopulla.
Kirkon uudistamisesta järjestettiin vuonna 1998 arkkitehtuurikilpailu, jonka voittivat arkkitehtiyliop- pilaat Jari Frondelius ja Jaakko Keppo. Hautausmaan suunnittelussa olivat mukana myös ylipuutarhuri Tuovi Lehtinen ja maisema-arkkitehti Soile Heikkinen. Hautausmaa on tarkoitettu vain tuhkahau- taukseen ja se on kooltaan 525 m2.39
39 Kinnunen, 2004, s. 262—263.
20 m
Korson kirkon hautausmaa
Korson kirkko
Kuva 5: Ortoilmakuva Korson kirkon hautausmaasta, mittakaava 1:1 000.
Korson kirkon puisto
Korsonpolku
Korsonaukio
Monitoimikeskus Lumo
Kotkansiipi
Honkanummen hautausmaa
Vantaan Hakkilassa sijaitseva Honkanummen hautausmaa on pinta-alaltaan 76 hehtaaria ja siten Suomen suurin hautausmaa. Helsinki osti alueen vuonna 1935 tarkoituksenaan rakentaa hautausmaa. Arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema siunauskappeli vihittiin käyttöön 1956.
Hautausmaan vanhimmat osat ovat 1950-luvulla arkkitehtien Aili ja Niilo Pulkan suunnittelemia, mutta sittemmin hautausmaa on laajentunut useaan otteeseen.40 Honkanummen hautausmaalla on useita uurnahautakortteleita ja muistolehtoja, joista tässä työssä käsittelen muistolehtoja kortteleissa 40X ja 61S sekä maisema-arkkitehtitoimisto Byman & Ruokosen suunnittelemaa metsähautakorttelia 33 41.
40 Pehkonen, 2008, s. 142.
41 Byman & Ruokonen.
100 m
Kuva 6: Ortoilmakuva Honkanummen hautausmaan keski- ja pohjoisosista, mittakaava 1:5 000.
Vanha P orvoontie
Lahdenv äylä
Honkanummentie
Siunauskappeli
33
Yhteis- muistomerkki
61S
40X
Honkanummen hautausmaa
3.2 Tuhkahautausmaiden sijainti
Vanhoilla hautausmailla tuhkahautausmaat ovat usein vanhojen arkkuhautakortteleiden
nurkkiin ja laitamille sijoitettu uusin kerros 42. Joskus vanhoilla hautausmailla on arkkuhauta-alueiden väliin jäänyt lohkoja, joiden maaperä ei sovellu arkkuhautaukseen, mutta jotka sittemmin ovat osoit- tautuneet sopiviksi alueiksi tuhkahautaukseen. Tällaiset lohkomaiset tuhkahautausmaat voivat sijaita myös hautausmaiden keskellä.43 Tällaisia laajennusosia löytyy tässä työssä käsiteltäviltä hautausmailta niin Malmilta kuin Honkanummeltakin. Malmin hautausmaalla (korttelit 95X, 95B ja 82X) ja Honkanummen hautausmaalla (korttelit 40X, 61S ja osa korttelia 33) muistolehdot sijaitsevat muun hautausmaan kortteleiden väleissä.
Tuhkauurna tarvitsee vain noin 30 x 30 cm kokoisen haudan. Hautaaminen voidaan suunnitella niin, että hautaan mahtuu laskemaan useampia uurnia, jolloin kyseessä on sukuhauta. Tuhkahautauk- seen ei kohdistu samanlaisia maaperävaatimuksia kuin arkkuhautaamiseen, jossa soraa tai hiekkaa on oltava minimissään 150 cm vahvuinen kerros. Tämä mahdollistaa tuhkahautausmaan sijainnin kallioi- sessa maastossa, joka ei muutoin soveltuisi arkkuhautaukseen.44
Tuhkahautausmaa voi myös sijaita erillisenä muista hautausmaista. Heng (1994) kutsuu tällaisia tuhkahautausmaita pienoishautausmaiksi. Hengin mukaan ideaali pienoishautausmaa on kaupunki- rakenteen lomaan sijoittuva, muutaman sadan neliömetrin kokoinen ja puistomainen. Hän kuvailee pienoishautausmaita kaupunkikuvaa rikastuttavina ja hautausmaakulttuuria ylläpitävinä, sillä ne tuovat surutyön ja hautaamisen osaksi ihmisten arkipäivää verrattuna suuriin, kaupunkirakenteen ulkopuo- lella sijaitseviin hautausmaihin.45 Hengin tarkoittamassa merkityksessä pienoishautausmaa-käsite ei kuitenkaan ole vakiintunut. Esimerkiksi Leena Lindén (2010) on kritisoinut pienoishautausmaiksi uurnahautakortteleita, joissa ”pienikokoiset uurnahaudat järjestetään ja merkitään arkkuhautojen tapaan, (ja) syntyy helposti ahtaan pienoishautausmaan vaikutelma” 46.
42 Lindén, 2010, s. 7.
43 Heng, 1994, s. 58; Niemelä, 2021.
44 Aaltonen ym., 2005, s. 72–73; Lindén, 2010, s. 7.
45 Heng, 1994, s. 30.
46 Lindén, 2010, s. 7.
Tässä kandidaatintyössä Hengin pienoishautausmaa-käsitteen mukainen esimerkkikohde on Korson kirkon hautausmaa, jonka kaltaisia hautausmaita kutsun sekaannuksen välttämiseksi pienois- hautausmaan sijaan kaupunginosahautausmaiksi. Korson kirkon hautausmaa on rakennettu kirkon pohjoispuolella sijainneen nurmikentän tilalle. Kaupunginosahautausmaa-ajatus levisi Tanskasta Ruotsiin jo 1970-luvulla, ja sittemmin siitä kiinnostuttiin myös Suomessa. Korson kirkon kunnos- tuksen suunnittelun yhteydessä Vantaan seurakuntayhtymän ylipuutarhuri Tuovi Lehtinen ehdotti, että kirkon yhteyteen rakennettaisiin korsolaisten oma tuhkahautausmaa. Sen esikuvina olivat hänen 1980-luvulla opintomatkallaan näkemänsä tanskalaiset kaupunkiympäristöön rakennetut uudet hau- tausmaat. 47
47 Klintborg Ahlklo, 2001, s. 19; Kinnunen, 2004, s. 262—263.
Kuvat 7 ja 8: Vasemmalla Korson kirkon hautausmaan huomaamaton sisäänkäynti, oikealla näkymä hautausmaan sisältä.
3.3 Tuhkahautausmaiden rajaus
Hautausmaita on rajattu aidoin ja muurein jo siitä lähtien kun kristinusko rantautui Suomeen.
Kirkkomaa oli siunattua maata, ja siten kristityille oli tärkeää erottaa se muusta maasta. Perinteisesti hautausmaita on laajennettu aitaa tai muuria siirtämällä.48 Hengin (1994) mukaan hautausmaiden aidat ovat kulttuurisesti meille jo niin tuttuja, että ne itsessään symboloivat hautausmaita ja kertovat maisemassa kulkijalle siitä, että hän on nyt siirtymässä pyhälle, hautaamiseen tarkoitetulle paikalle
49. Samaan ajatukseen yhtyy myös professori Juhani Pallasmaa (2006), jonka sanoin ”hautausmaan rajaaminen muurein vahvistaa vaikutelmaa muusta maailmasta erillisestä kuoleman mikrokosmoksesta”
50.
48 Gardberg, 2003, s. 79–81.
49 Heng, 1994, s. 59.
50 Pallasmaa, 2006, s. 117.
Kuvat 9 ja 10: Vasemmalla Malmin hautausmaan Viikin kolmion betonimuuri yhtyy hautausmaan vanhemman osan kivimuuriin, oikealla näkymä Honkanummen hautausmaan metsäkorttelista (33), jossa hautakorttelin ja metsikön rajaa ei erota pelkällä silmäyksellä.
Koko hautausmaata ympäröivän aidan tai muurin lisäksi hautausmaiden sisäisiä osia usein rajataan omiksi alueikseen, joita kutsutaan hautakortteleiksi. Hautakortteleiden rajaukseen voidaan käyttää niin aitoja, muureja, kasvillisuutta kuin kulkukäytäviäkin.51
Pohjoisessa Malmin hautausmaata rajaa Kehä I, itä- ja eteläsivuiltaan hautausmaa rajautuu Lah- denväylään ja länsisivultaan Pihlajanmäentiehen ja Ketokivenkaareen sekä Pihlajamäen asuinalueeseen.
Koko hautausmaa on ympäröity muurilla. Viikin kolmion laajennuksessa Lahdenväylän tuottaman meluhaitan vähentäminen oli yksi hautausmaan suunnittelun lähtökohtia. Melun vaimentamiseksi moottoritien varteen on rakennettu maavalli, jonka päällä on betonimuuri. Muuri on tarkoitettu myös maamerkiksi hautausmaasta Lahdenväylän suuntaan.52 Hautausmaan sisällä tila jakautuu hau- takortteleihin, jotka erityisesti vanhemmilta osiltaan ovat ruutukaavamaisia. Malmin hautausmaalle tyypillisiä ovat myös lukuisat erilajiset puukujanteet, jotka toimivat vahvoina tilanjaollisina element-
51 Heng, 1994, s. 59.
52 Leskinen ym., 2001, s. 42.
Kuvat 11 ja 12: Vasemmalla Honkanummen hautausmaan lasten muistolehto (40X), pieni, havujen rajaama tila, jonka ohi on helppo kulkea huomaamatta. Oikealla: Malmin hautausmaan Viikin kolmion halkaiseva ”Kivinen tie”, joka sekä rajaa hautakortteleita toisistaan että kuljettaa kulkijan hautausmaan yhteiselle muistelupaikalle, ks. luku 3.5.
teinä hautausmaan sisällä. Viikin kolmion laajennuksen suurimpana tilaa jakavana elementtinä toimii luonnonkivien peittämä ”Kivinen tie”, joka symboloi ihmisen vaellusta.53 Bey Hengin suunnittelemat hautakorttelit 82a-x rajautuvat itäsivultaan kallioon, joka toimii samalla muistolehdon nimipaasi- na.
Honkanummen hautausmaa on laajentunut ajan saatossa niin, että sitä halkoo pohjois—ete- läsuunnassa Vanha Porvoontie, jonka hautausmaalla vierailijat joutuvat ajoittain ylittämään 54. Itäsivultaan hautausmaa rajautuu Lahdenväylään, etelässä Hakkilankallion asuinalueeseen ja länsi- ja pohjoisosiltaan teollisuusalueeseen. Hautausmaan ulkomuurina toimii metalliaita. Hautausmaan uusin laajennusosa, metsähautakortteli 33., rajautuu pohjoisosaltaan pehmeästi metsikköön. Metsähauta- korttelin eri alueita toisistaan rajaavat kulkuväylät ovat kivituhkaa. Honkanummen lasten muistolehtoa (40X) rajaavat havuistutukset ja toista muistolehtoa (61S) sekapuuistutus ja maanpeitekasvillisuuden
53 Iisakkila, 2000, s. 54—55.
54 Pehkonen, 2008, s. 142.
Kuvat 13 ja 14: Vasemmalla Honkanummen hautausmaan metsäkorttelin polkuja. Oikealla Malmin hautausmaalla sijaitseva kallio, johon hautakorttelit 82a-x rajautuvat.
peittämä pengerrys.
Korson kirkon hautausmaa rajautuu eteläiseltä ja itäiseltä sivuiltaan Korson kirkkoon. Muilta sivuiltaan hautausmaata ympäröi köynnöksiä kasvava kivikorimuuri ja muurin vieressä oleva vesikou- ru. Hautausmaan läpi kiemurtelee nupukivipolku, joka rajaa uurnahautaosastot toisistaan. Kirkon pohjoisseinällä sijaitsevalta alttariseinältä on näkymä ulos hautausmaalle. Korson kirkon kirkkoherrana toiminut Kari Pekka Kinnunen (2004) kuvailee hautausmaalle avautuvaa näkymää seuraavasti: ”Valo kirkon alttarille tuli hautausmaalta ja ehtoolliselle polvistuva saattoi nähdä ikkunoista hautausmaan!
Jumalanpalveluksessa tuli olemaan kokemuksellisesti läsnä sekä tämänpuoleinen että tuonpuoleinen todellisuus.” 55
55 Kinnunen, 2004, s. 262.
Kuvat 15 ja 16: Vasemmalla Korson kirkon hautausmaan kivikorimuuri ja muurin vieressä kulkeva vesikouru.
Oikealla: Hautausmaan rajautuminen Korson kirkkoon.
3.4 Hautapaikat ja hautamuistomerkit
Tuhkahautapaikat ovat usein kooltaan arkkuhautapaikkoja pienempiä, ja niihin on
arkkuhautauksen tapaan mahdollista haudata useampia uurnia, jolloin kyseessä on sukuhauta. Arkku- hautauksesta poiketen uurnanlasku tapahtuu vasta hautajaisten jälkeen. Usein uurnanlaskussa on läsnä vain osa saattoväestä ja mahdollisesti pappi. Tyypillisesti uurnan laskee hautaan joku omaisista. Uurnan hautaamisesta käytetään myös nimitystä uurnan kätkeminen.56
Hautamuistomerkkien ulkonäköä säätelevät kirkkolain mukaan seurakuntien omat hautaustoi- men ohjesäännöt 57. Tuhkahautausmailla hautamuistomerkkien sallittu koko on usein pienempi kuin arkkuhautausmailla. Arkkuhautausmailla hautamuistomerkki sijoitetaan yleensä vainajan pääpuolelle, vaikka kristillisestä perinteestä haudata vainajat itä-länsi-suuntaisesti on nykypäivänä luovuttu. Tuh-
56 Aaltonen ym., 2005, s. 130.
57 Kirkkolaki, luku 17 7 §.
Kuvat 17 ja 18: Malmin hautausmaan vierekkäisten uurnahautakorttelien (82E ja 82F) hautamuistomerkkejä.
kahautausmailla hautamuistomerkki voidaan sijoittaa haudalle vapaammin riippumatta siitä, mihin kohtaan tuhkauurna on haudattu.58
Muistolehtoon vainajan tuhka haudataan seurakunnan toimesta ilman omaisten läsnäoloa.
Hautapaikasta on merkintä seurakunnan kirjanpidossa, mutta omaisille tarkkaa sijaintia ei ilmoiteta.
Muistolehtoihin ei aseteta yksittäisten vainajien hautamuistomerkkejä hautapaikoille.59 Hautamuisto- merkkien puuttuminen tekee Williamsin (2011) mukaan muistolehdosta kollektiivisen paikan surulle ja muistelemiselle. Sama paikka toimii muiston paikkana useiden vainajien omaisille.60 Vaikka muisto- lehtojen historialliset juuret ovat ajatuksessa täysin anonyymistä hautapaikasta, nykyään suomalaisissa muistolehdoissa on usein jonkinlainen yhteinen paikka nimille, esimerkiksi muuri tai nimipaasi 61. Myös Ruotsissa on rakennettu muistolehtoja, jotka poikkeavat anonymiteetin perinteestä tässä suh-
58 Heng, 1994, s. 87–90.
59 Aaltonen ym., 2005, s. 74, 131.
60 Williams, 2011, s. 116.
61 Aaltonen ym., 2005, s. 131.
Kuvat 19 ja 20: Vasemmalla Malmin hautausmaan Viikin kolmiossa sijatsevia uurnahautoja, joiden hauta- muistomerkkeinä toimivat luonnonkivet. Oikealla Honkanummen hautausmaan metsäkorttelin yhteneväisiä hautamuistomerkkejä.
teessa. Ruotsissa minneslund on kuitenkin edelleen vakiintunut termi anonyymille muistolehdolle ja nimilaatallisia muistolehtoja kutsutaan tyypillisesti nimellä askgravlund (tuhkahautalehto) 62. Suomessa anonyymiyden perinteestä on pidetty kiinni ainakin Turun hautausmaalle vuonna 1983 rakennetussa muistolehdossa, jossa ei aseteta vainajille nimilaattoja 63. Tämä on kuitenkin herättänyt jonkin verran vastarintaa omaisissa. Esimerkiksi vuonna 2009 Turun Sanomat uutisoi omaisten jättävän vainajien nimin varusteltuja kynttilälyhtyjä muistolehtoon niin paljon, että siitä on jo muodostunut ongelma hautausmaan ylläpidolle 64.
Esimerkkikohteista Korson kirkon hautausmaa on pelkästään muistolehdoksi tarkoitettu hautausmaa, jossa ei ole yksittäisiä hautamuistomerkkejä, vaan kirkon sakastin seinässä on lokerot nimilaatoille. Kaikkien esimerkkikohteideni muistolehdoissa on mahdollisuus asettaa vainajan nimi- laatta yhteiseen muistomerkkiin.
62 Williams, 2011, s. 115.
63 Kaisti, Puhakka, 1999, s. 47.
64 Savolainen, 2009.
Kuvat 21 ja 22: Vasemmalla Malmin hautausmaan muistolehtojen nimimuuri. Oikealla Korson kirkon hautaus- maan nimilokerikko.
Joissakin muistolehdoissa on mahdollista hautaamisen sijaan sirotella vainajan tuhka uurnasta esimerkiksi kasvillisuuden joukkoon, jolloin alueesta saatetaan käyttää nimitystä sirottelulehto. Käsite ei kuitenkaan ole täysin vakiintunut, vaan termejä muistolehto ja sirottelulehto käytetään ristiin.
Yhteistä käsitteille on se, että ne kuvaavat tuhkahauta-aluetta, jolla ei ole yksittäisiä hautamuisto- merkkejä. Esimerkiksi Hautaustoimen käsikirja (2005) suosittelee käytettävän käsitettä muistolehto.65 Esimerkkikohteistani sirottelulehto on Honkanummen hautausmaalla kortteli 61S, ja lisäksi metsähau- takorttelissa 33. tuhkaa voi sirotella kivikasoihin.
65 Aaltonen ym., 2005, s. 131.
Kuvat 23 ja 24: Vasemmalla Honkanummen hautausmaan korttelissa 61S sijaitseva muistolehto, jossa tuhka sirotel- laan pengerryksen kasvillisuuden joukkoon. Oikealla lähikuva muistolehdon ympäröivästä ”kivipurosta”, jonka kiviin voidaan kiinnittää vainajan nimilaatta.
3.5 Muistelupaikat ja yhteiset muistomerkit
Suremisen ja haudalla vierailemisen kulttuuri on vaihdellut vuosisatojen ja vuosikymmenten aikana. 1900-luvun puolivälissä Suomessa yleistyi tapa tuoda omaisten haudoille havuja ja kynttilöitä jouluna, nykypäivänä tämä tapa on levinnyt myös pyhäinmiesten päivään. Yksittäisten hautojen lisäksi kukkia ja kynttilöitä jätetään nykyään myös yhteisille muistelupaikoille, joita on rakennettu erityisesti muistolehtojen yhteyteen.66 Yhteiset muistelupaikat ovat alkaneet yleistyä 1980-luvun jälkeen, ja niitä alettiin Tuovi Lehtisen mukaan rakentaa erityisesti omaisten toiveesta 67. Muistelupaikkojen yhteydessä on usein jokin yhteinen muistomerkki. Muistelupaikkoja on rakennettu myös niiden vainajien muis- telemiseen, joiden hauta sijaitsee jollakin muulla hautausmaalla. Esimerkkikohteistani jokaisessa on ainakin yksi yhteinen muistelupaikka.
66 Knapas, 2005, s. 80.
67 Lehtinen, 2004, s. 218.
Kuvat 25 ja 27: Vasemmalla Honkanummen hautausmaan muistelupaikan Menneiden sukupolvien muistomerkki.
Oikealla Korson kirkon hautausmaan Tyhjän sylin muistomerkki.
3.6 Kasvillisuus
1900-luvun kuluessa mielikuvat hautausmaasta suuria puita kasvavana ja nurmipeitteisenä ovat vakiintuneet suomalaiseen hautausmaakulttuuriin 68. Lisääntynyt tuhkahautaus voi olla hautaus- maakasvillisuuden suhteen sekä haaste että uusia mahdollisuuksia luova asia. Haasteita ovat suuria hautausmaita vaivaava tilanpuute ja tilankäytön lisääntynyt tehokkuus. Toisaalta tuhkahautaaminen on tuonut myös uusia mahdollisuuksia käyttää tuhkahautausmailla kasvillisuutta, joka ei maaperä- vaatimuksiltaan soveltuisi arkkuhautausmaalle. Myös haudankaivuussa tuhkahaudan kaivaminen vie arkkuhautausta vähemmän tilaa, joten tuhkahautaamisen vaikutus hautapaikkaa ympäröivään kasvillisuuteen, kuten puiden juuriin, on pienempi. Tuhkahautoja ei myöskään tarvitse kaivaa yhtä syvälle kuin arkkuhautoja, joten tuhkahautausmaan kasvualustan ei tarvitse olla kovinkaan syvä.69 Tuh-
68 Knapas, 2005, s. 78.
69 Heng, 1994, s. 58.
Kuvat 26 ja 28: Vasemmalla Korson kirkon hautausmaan lehmuksia ja maanpeitekasvillisuutta. Oikealla Malmin hautausmaan koivikkoinen muistolehto (95X), jossa tuhka haudataan nurmen alle.
kahautauksen arkkuhautausta pienempi vaikutus puustoon näkyy esimerkiksi Malmin hautausmaan uurnahautakortteli 82E:ssä (ks. kuva 17), jossa tiukasti mitoitettujen hautojen ja hautamuistomerkkien lomaan on istutettu purppuraomenapuita.
1900-luvulla suurimmassa osassa hautausmaita on luovuttu hautojen reunakivistä nurmi- konleikkuun helpottamiseksi ja siten nykyään niin arkku- kuin uurnahautakortteleissa tyypillisintä kenttäkasvillisuutta edustaa yhtenäinen nurmipinta 70. Uurnahautakortteleissa voi olla arkkuhauta- kortteleiden tapaan hautamuistomerkin edessä tilaa hautaistutuksille. Toisaalta uurnahautapaikkojen tilan- ja kasvillisuudenkäytössä on hyvin paljon variaatioita hautausmaiden ja hautakorttelien välillä.
Joskus hautaistutukset ovat kokonaan kiellettyjä, ja usein niitä ainakin säädellään sen mukaan, minkä- kokoista ja minkälaista kasvillisuutta niille saa istuttaa. Omainen huolehtii hautapaikan kasvillisuuden hoidosta joko itse tai tekee hoidosta sopimuksen seurakunnan kanssa.71 Mikäli uurnahautapaikkoja on
70 Lindén, 2010, s. 6.
71 Aaltonen ym., 2005, s. 135–137.
Kuvat 29: Näkymä Honkanummen hautausmaan metsäkorttelista. Etualalla kivikasa, johon voi sirotella tuhkaa.
sijoitettu hyvin tiheästi, ei hautaistutuksille jää paljoakaan tilaa. Joskus uurnahautapaikka voi rajautua lähes välittömästi hautamuistomerkistä esimerkiksi kulkureittiin, jolloin tila hautakasvillisuudelle jää hyvin pieneksi.
Metsähautausmaiden kasvillisuus poikkeaa perinteisestä hautausmaakasvillisuudesta niin ilmeeltään kuin hoidoltaankin. Metsähautausmaiden yleisilme pyritään pitämään mahdollisimman
”metsäisenä” hautaustoiminnan maaperään kohdistamasta vaikutuksesta huolimatta. Metsähautaus- maissa eivät omaisten omat hautaistutukset ole useinkaan sallittuja. Pallasmaa (2006) on kuvaillut metsähautausmaita ”panteisteisiksi”72 eli ”kuolema merkitsee tällöin paluuta maailmankaikkeuden kiertokulkuun” 73.
Muistolehdoissa on usein kenttäkasvillisuutena koko alueen kattava yhtenäinen nurmipinta tai maanpeitekasvillisuutta. Korson kirkon hautausmaan maanpinta on peitetty maanpeitekasvilli- suudella ja puusto on lehmuksia. Muistolehdoissa puustoa voi olla alueen reunoilla jakamassa tilaa erilliseksi muusta hautausmaasta, kuten Honkanummen muistolehdoissa 40X ja 61S, tai sijoiteltuna metsämaisesti myös alueen sisälle, kuten Malmin muistolehdoissa (95X ja 96B) ja Honkanummen metsähautakorttelissa.
Hautausmaiden tilanpuute näkyy myös hautakortteleiden koossa. Usein esimerkiksi muistoleh- tokorttelit ovat pieniä eikä vaikutelmaa ”lehdosta” mielestäni synny. Niissä muistolehdoissa, joissa on mahdollisuus tuhkan sirotteluun, haasteeksi nousee sirotteluun sopivan kenttäkasvillisuuden valinta.
Esimerkiksi Honkanummen muistolehdossa 61S (ks. kuva 23) tuhka sirotellaan maanpeiteperennojen lomaan, ja metsähautakorttelissa 33 tuhkaa voi sirotella kivikasoihin.
72 Panteismissa uskotaan luonnon olevan yhtä kuin jumala.
73 Pallasmaa, 2006, s. 117.
4 Muuttuva surun maisema
Tässä luvussa käsittelen sitä, millainen on nykysuomalainen kuoleman kulttuuri ja miten tuhkahautausmaat ilmentävät käsityksiämme kuolemasta ja suremisesta. Tämä luku sisältää myös pohdintaa siitä, millainen on hautausmaiden tulevaisuus kansainvälistyvässä ja moniuskoisessa Suomessa.
4.1 Yksilöllinen ja yhteisöllinen kuolemankulttuuri
Haverisen ja Pajarin mukaan (2019) modernin länsimaisen kuoleman kulttuurin tunnusomai- sin piirre on se, että kuolema on siirtynyt julkisesta elämänpiiristä pois yksityiseen elämänpiiriin, mutta samalla kuolemanrituaalit ovat siirtyneet pois yksityisestä paikasta eli kodista sairaalan ja hautaustoimen hoidettaviksi. Ennen 1900-luvun puoliväliä suurin osa suomalaisista kuoli kotonaan, ja hautajaisiin liittyvät rituaalit ruumiinpesusta arkunkantoon olivat pääosin omaisten vastuulla.
Kyläyhteisöissä hautajaisiin osallistuivat lähisuvun lisäksi myös yhteisön muut jäsenet, ja tilaisuudet olivat luonteeltaan julkisempia kuin nykyiset perheen piiriin rajatut hautajaiset. Kaupungistumisen ja lääketieteen kehityksen myötä syntyi suuri joukko erilaisia hautaustoimeen liittyviä ammattiryhmiä, ja monet ennen omaisille kuuluneet kuolemanrituaalit siirtyivät näiden ammattilaisten käsiin.74 Myös hautojen hoito on siirtynyt yhä useammin omaisilta seurakunnan vastuulle. Mikäli vainajan omaiset eivät halua huolehtia hautapaikan hoidosta itse, he voivat solmia seurakunnan kanssa haudanhoitoso- pimuksen. Suomessa ja Ruotsissa lisääntynyttä kiinnostusta muistolehtoihin hautaamiseen on osittain selitetty sillä, että muistolehdossa ei omaisille jää rasitteeksi haudanhoitovelvoitetta.75
Erityisesti 1960- ja 1970-lukujen suomalaista kuoleman kulttuuria on nimitetty ”kuoleman kiel- tämisen aikakaudeksi”, jolloin kuolema oli ihmisten arjessa näkymättömämpi kuin koskaan aiemmin.
Viileää ja etäännyttävää kuolemasuhdetta kritisoitiin jo aikalaisten toimesta, ja kuolemasta puhumista
74 Haverinen, Pajari, 2019, s. 313.
75 Klintborg Ahlklo, 2001, s. 30—31; Aaltonen ym., 2005, s. 135–137.
pyrittiin tuomaan näkyvämmäksi osaksi ihmisten elämänpiiriä.76 Esimerkiksi Hengin (1994) kirjoi- tuksissa pienoishautausmaista voi mielestäni nähdä kuoleman kieltämisen vuosikymmenten jälkeistä kaipuuta takaisin arkipäiväiseen kuolemasuhteeseen 77.
1990-luvun puolivälin jälkeen Internet on mahdollistanut omaisille myös aivan uuden tavan jakaa suruaan tuttavapiiriään laajemmissa verkkoyhteisöissä. Haverisen ja Pajarin (2019) mukaan verk- koyhteisöjen ja sosiaalisen median kautta on palattu lähemmäs aiempaa, yhteisöllisempää kuoleman kulttuuria. 2000-luvulla ovat yleistyneet erilaiset digitaaliset sururituaalit, kuten virtuaaliset osanotot ja muistopaikat, joissa surua ja muistoa voidaan jakaa fyysisestä paikasta riippumatta.78 Mielestäni paluuta samanlaiseen jaettuun, yhteisölliseen suremiseen on havaittavissa myös hautausmailla. Luvussa 3.4 käsittelemäni yhteiset muistelupaikat ovat hyvä esimerkki tästä.
Kuoleman kohtaamista ja kuolemasta puhumista on alettu pitää myös yksilön henkiselle kasvulle tärkeänä, terapeuttisena toimenpiteenä. Omaan ja läheistensä kuolemaan valmistautumista pidetään yhä merkittävämpänä osana hyvää kuolemasuhdetta.79 Myös Williamsin (2011) mukaan pohjoiseu- rooppalaisessa kulttuuripiirissä tapahtunut hautaustapojen ja hautausmaiden monipuolistuminen kertoo kuolemasuhteen henkilökohtaistumisesta 80. Osalle ihmisistä henkilökohtaiset valinnat liittyen omiin hautajaisrituaaleihinsa ja omaan hautapaikkaansa ovat tulleet yhä tärkeämmäksi. Esimerkiksi YLE uutisoi vuonna 2016 siitä, miten omien hautajaisten ennakkosuunnittelu on kasvattanut suosio- taan 81.
Hautausmaat terapeuttisina tiloina nousivat Klintborg Ahlklon (2001) mukaan ruotsalai- seen keskusteluun erityisesti 1970-luvulla, kun hautausmaista alettiin puhua kaupungin ”vihreinä keuhkoina” ja luonnosta temppelinä ihmisen henkilökohtaisille uskonnollisille ajatuksille. Ruotsissa muistolehdoista puhuttiin myös ”meditaation tiloina”.82 Jo 1930-luvulla Tukholman Skogskyrkogå- rdeniin rakennettiin maisema-arkkitehti Sigurd Lewerentzin suunnittelema meditaatiopaikka, jota kutsutaan Jalavakukkulaksi (Almhöjden) 83. Myöhemmin 1960-luvulla Jalavakukkulan viereiselle kuk- kulalle rakennettiin myös muistolehto 84.
76 Haverinen, Pajari, 2019, s. 313, 321.
77 Ks. luku 3.2.
78 Haverinen, Pajari, 2019, s. 328—329.
79 Haverinen, Pajari, 2019, s. 334.
80 Williams, 2011, s. 114.
81 Hannus, 2016.
82 Klintborg Ahlklo, 2001, s. 35.
83 Tukholman kaupunki, 1a.
84 Tukholman kaupunki, 1b.
4.2 Moniuskoiset ja tunnuksettomat hautausmaat
Hautaustoimilaki velvoittaa evankelisluterilaista kirkkoa ylläpitämään yleisiä hautausmaita, joista tulee osoittaa hautapaikka myös seurakunnan alueella menehtyneille seurakuntaan kuulumat- tomille vainajille 85. Tämän lisäksi seurakunnan on pyydettäessä osoitettava hautapaikka erilliseltä, tunnuksettomalta hauta-alueelta 86. Hautausmaan ylläpitäjä voi olla myös ortodoksisen kirkkokunnan seurakunta, valtio, kunta tai kuntayhtymä ja tietyin edellytyksin myös muu rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta, rekisteröity yhteisö tai säätiö 87. Tästä huolimatta suurin osa suomalaisista hautausmaista on evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien ylläpitämiä, vaikka monilla suurilla hautausmailla onkin muiden uskontokuntien jäsenten omia hautakortteleita. Muiden uskontokuntien omien hauta-aluei- den rakentamiseen ja ylläpitämiseen ei seurakunnilla ole laillista velvollisuutta, vaan tällaisten alueiden rajaaminen perustuu seurakuntien omaan harkintaan.88
Tilastokeskuksen (2018) mukaan vuonna 2017 Suomessa neljännes väestöstä ei kuulunut mihinkään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan. Tilasto kertoo uskonnottomuuden lisäksi myös Suomen kansainvälistymisestä, sillä 85 % Suomen vieraskielisistä ei kuulu virallisesti mihin- kään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, vaikka he harjoittaisivatkin jotain uskontoa.89 On mahdollista, että eri uskontokuntien ja tunnuksettomien hautakorttelit tai omat hautausmaat tulevat tulevaisuudessa lisääntymään. Hautaustavoissa ja hautausmaaideaaleissa on runsaasti vaihtelua eri kulttuurien ja uskontokuntien välillä, ja siksi uskon, että tulevaisuuden Suomessa myös hautaus- maiden suunnittelussa tulee ottaa huomioon yhä suurempi määrä erilaisia hautausmaan ulkomuotoon ja hautaustapoihin liittyviä toiveita. Maija Siikin diplomityö Maallinen leposija - Uskonnoton hautaus- maa suomalaisessa kulttuurikontekstissa vuodelta 2020 on hyvä esimerkki aiheen ajankohtaisuudesta maisema-arkkitehtuurille.
85 Hautaustoimilaki, 3–4 §.
86 Hautaustoimilaki, 5 §.
87 Hautaustoimilaki, 7–8 §.
88 Aaltonen ym., 2005, s. 202.
89 Suomen virallinen tilasto, 2018.
4.3 Hautausmaiden ulkopuolelle hautaaminen
Hautaustoimilain mukaan krematoriotoiminnan ylläpitäjä saa luovuttaa vainajan tuhkan vain yhteen paikkaan siroteltavaksi tai haudattavaksi, mutta tuhkan sijoituspaikka voi olla myös muu kuin hautausmaa. Muualle kuin hautausmaalle hautaaminen ja sirottelu vaativat alueen haltijan tai omistajan suostumuksen.90 Esimerkiksi Metsähallituksen omistamille alueille saa sirotella tuhkaa Metsähallituksen luvalla 91. Myös merituhkaus eli tuhkan sirotteleminen mereen on yleistynyt erityisesti pääkaupunkiseudulla 92. Tämän lisäksi on mahdollista perustaa yksityinen hautapaikka 93. Kuuluisin esimerkki yksityisestä hautapaikasta lienee runoilija Katri Valan uurnahauta kivimuurissa Katri Valan puistossa Helsingin Sörnäisissä 94.
Mielestäni siten on mielekästä pohtia hautausmaiden muutoksen lisäksi myös sitä mahdolli- suutta, että tulevaisuudessa yhtä useammalle ihmiselle suremisen paikka saattaa olla jokin muu kuin hautausmaa. Esimerkiksi vuonna 2019 Malmin, Honkanummen ja Hietaniemen krematorioista luovutettiin yhteensä 1597 uurnaa hautausmaiden ulkopuolelle haudattaviksi 95. Tilastot tuhkauurnien luovutuksista eivät kuitenkaan ole toistaiseksi yhtä järjestelmällisiä kuin hautaustoimen muut tilastot, joten selkeää kuvaa hautausmaan ulkopuolelle hautaamisen yleisyydestä en tämän työn puitteissa pystynyt muodostamaan.
4.4 Tulevaisuuden hautaustavat
Tämän kandidaatintyön näkökulmana on tarkastella tuhkahautauksen vaikutusta hautausmaiden maisema-arkkitehtuuriin. Tällä hetkellä Suomessa on sallittu vain arkku- tai tuhkahautaus, mutta on mahdollista, että tulevaisuuden Suomessa hautaustapoja on useampia. Sekä YLE että Helsingin Sanomat ovat uutisoineet 2010-luvulla Isossa-Britanniassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa tutkituista,
90 Hautaustoimilaki, 18–19 §.
91 Metsähallitus.
92 Antila, 2020.
93 Hautaustoimilaki, 16 §.
94 Pehkonen, 2008, s. 158.
95 Krematoriotoiminnan tilasto, 2019.
