SAMMALLAHTI, PEKKA - MoRoTTAJA, MATrı 1983: Säämi-suoma-säämi škovlasänikirje. Inarinsaame-suomi- inarinsaame koulusanakirja. Ráidu, Ruovttueatnan gielaid dutkan- guovddáåa sámegiel doaimmahusat 1. Kotimaisten kielten tutkimuskes- kus, Helsinki. 214 s.
--- 1993: Säämi-suoma sänikirje. Ina- rinsaamelais-suomalainen sanakirja.
Girjegiisá Oy, Ohcejohka. 165 s.
SAMMALLAHTı, PEKKA - MosNı koFF, JouNı 1991: Suomi-koltansaame sa- nakirja. Lää'dd-sää'm sää`nnke'rjj.
Girjegiisá Oy, Ohcejohka. 202 s.
SvoNNı,Mı KAEL1990: Sátnegirji / Sámi- rUOIa-Sámi - Samisk-svensk/
svensk-samisk ordbok. Sámi Girjjit, Jokkmokk. 266 s.
Ursı ,EGıL 1984; Dearwasvuoda- ja so- sialsuorggi sánit ja dadjanvuogit.
Jår`galzed`dji Å.s. [Vanasgieddi]. 221
_ 1986. Anaı
s.omiia.Jåfgaı acdwiji Å.s.
[Vanasgieddi]. 120 s.
UTsı GAUP, ELısABETH - NERGÅRD, AR- NE - NYsTAD, ARNE - VALKEAPÄÄ, Nı LsHENRIK 1990: Matematihkkasá- nit dárogielas sámegillii / sámegie- las dárogillií. Sámi Oahpahusráddi [Guovdageaidnuj 77 s.
VEsT, JovNNA-ANDE - LUUKKANEN, MARSA 1992: Matkalle mukaan suomi-saame-suomi sanakirja. Gum- merus, Jyväskylä. 160 s.
Miksi paikannimet muuttuvat?
VınızıcıaDALBERG Stednavneazndringer og funktionalitet. Analogisk stednavneomdan- nelse, epexegetisk stednavnedannelse og stednavneslafte belyst ved danske to- ponymer. With an English summary. Nav- nestudier udgivet af Institut for Navne- forskning nr. 33. Kzbenhavn 1991. 273 s.
ISBN 87-7421-704-6.
Vibeke Dalbergin kirja käsittelee nimistön- tutkimuksen alalla keskeistä ja tärkeää ky- symystä: paikannimien käyttöä. Tanskan johtavan nimistöntutkijan kaksi vuotta sit- ten ilmestynyt väitöskirja on siis sosio-ono- mastinen. Se pyrkii selvittelemään niitä me- kanismeja ja motiiveja, jotka säätelevät pai-
kannimien käyttöä. Tutkimuskohteena ovat paikannimissä tapahtuvat muutokset ja pai- kannimien ja eri nimivarianttien käyttökel- poisuus kielenkäyttötilanteissa. Suomessa samoin kuin muualla maailmassa nimien käyttöä pohtiva tutkimus on ainakin asti jäänyt paljolti muun nirnistöntutkirnuk- sen varjoon. Tällä hetkellä se kuitenkin ilahduttavasti näyttää saavuttavan enemmän suosiota nimistöntutkijoiden parissa.
Lähtökohdakseen Vibeke Dalberg on ot- tanut paikannirnien funktionaalisuuden eli käyttökelpoisuuden. Kommunikaatiotilan- teissa paikarmiınien on toimittava mahdol- lisimman hyvin. Tätä paikannimien toimin- takykyä Dalberg analysoi tarkastelemalla erilaisia paikannimimuutoksia ja niiden syi- Dalbergin mukaan paikarmimet muuttu- vat, jotta ne voisivat entistä paremmin toi- mia paikannirninä.
Dahlberg tarkastelee kirjassaan kolmen- laisia muutoksia: paikarmirnien analogista muuttumista, epeksegeesiä ja paikannimien vaihtumista.
Analoginen muuttuminen
Paikarmimistön analogisiin muutoksiin Dal- berg sisällyttää ennen kaikkea kansanety- mologiset muutokset. On huomattava, että termillä kansanetymologia on erilainen merkitys hänen tutkimuksessaan kuin suo- malaisessa nimistöntutkimuksessa. Suomes- sahan kansanetymologialla on tarkoitettu
››kansanomaista nimitulkintaa» (NTTN).
Tanskassa kansanetymologialla ja paikanni- men kansanetymologisella muuttumisella on tarkoitettu säännötöntä analogista muut- tumista. Kansanetymologiaan on siis lasket- tu kuuluviksi ne tapaukset, joissa kielenpu- hujat ovat muuttaneet joko kokonaan tai osittain läpinäkymättörrıiä nimiä ymmärret- täviksi, läpinäkyviksi. Dalbergin mukaan kansanetymologisessa muuttumisessa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään tästä. Muut- tuvat nimet eivät aina ole läpinäkymättömiä eivätkä muutetut läpinäkyviä. Myös lä- pinäkyvä nimi voi muuttua, esim. sellainen, jossa on kielenkäyttäjälle tuttu perusosa.
Toisaalta nimet eivät aina muutu läpinäky- viksi, tuttuja elementtejä sisältäviksi. Nimi- en muuttumiseen vaikuttaakin kielenkäyttä- jäyhteisön tuntemien muiden nimien anta- ma malli. Kansanetymologisessa muuttumi- sessa on siis kyse siitä, että nimiä muute- taan vain ylipäänsä kielenkäyttötilanteisiin ja kielenkäyttäjän muuhun nimistöön näh- den sopivammiksi.
Dalbergin tekemät huomiot paikannimien säännöttömän muuttumisen syistä ovat epäilemättä oikeita. Toimiakseen yksilöivä- nä ilmauksena paikannimen ei tarvitse olla läpinäkyvä. Sen tähden ei ole syytä olettaa, että paikannimet aina ja kaikkialla pyrkisi- vät muuttumaan leksikaalisesti läpinäkyvik- si, pelkästään tuttuja appellatiiveja ja prop- reja sisältäviksi. Sen sijaan nimen kykyyn toimia kommunikaatiotilanteissa vaikuttaa sen tunnistettavuus proprina. Paikannimet pyrkivät muuttumaan sellaisiksi, että ne näyttävät enemmän paikannimiltä kuin aiemmin. Kun käsitykseemme paikannimis- tön ominaislaadusta vaikuttaa tuntemamme nimistö, muuttuvat nimet tietenkin muiden nimien mallin mukaan. Suomenkielisessä nimistössäkin säännötöntä analogista muut- tumista luonnollisesti tapahtuu. Tunnettu esimerkki on Pieksämä, joka muiden nimi- en vaikutuksesta on muuttunut kaksiosai- seksi Pielcsämäeksi. Kaksiosaisena nimi vaikuttaa enemmän paikannimeltä kuin yk- siosaisena.
Kun Dalbergin tekemät huomiot ovat oi- keita ja järkeviä, teoksen lukemista tällä kohdin hankaloittaa termien kansanetymo- logia ja analogia vieras käyttö. Dalberg itse huomauttaa, että kansanetymologia-terrni on harhaanjohtava eikä riitä kuvaamaan koko sitä ilmiötä, jossa paikannimet sään- nöttömästi muuttuvat toisten paikannimien vaikutuksesta. Kuitenkin hän käyttää tätä termiä itse eikä ehdota sen korvaamista toi- sella. Analogia ja paikannimien analoginen muuttuminen on puolestaan mielestäni kä- sitetty liian suppeasti. Suomessahan analo- gialla tarkoitetaan nimenmuodostusta, jon- ka mallina on jollain tavoin ollut muu ni- mistö (NTTN). Dalbergin mukaan analogis- ta nimenmuodostusta edustaa lähinnä vain
nimien kansanetymologinen muuttuminen.
Tosin hän huomauttaa, että analogia vaikut- taa myös uusien nimien muodostukseen, ei pelkästään olemassaolevien nimien muuttu- miseen.
Epeksegeesi
Toisena muutostyyppinä Dalberg tarkaste- lee epeksegeesiä. Epeksegeesi määritellään ilmiöksi, jossa tavallisesti yksiosaiseen ni- meen liitetään paikan lajin ilmaiseva appel- latiivi. Epeksegeettinen nimi on esimerkiksi saarennimi LangØ, jonka alkuperäinen asu on yksiosainen Lang. Dalberg esittää kirjas- saan laajan esimerkkiaineiston sellaisista ni- mistä, jotka hänen mielestään ovat muuttu- neet epeksegeettisesti. Aineisto on melko kattava ja monipuolinen. Valitettavan usein Dalberg kuitenkin näyttää ajattelevan, että vanhoihin kirjallisiin lähteisiin ja kirjurin merkintöihin voi suhtautua luottavaisesti.
Kun jossakin vanhassa asiakirjassa on mer- kittynä nimen yksi muoto, Dalberg luottaa siihen, että se myös on ainoa nimestä käy- tetty muoto. Hän ei näytä ottaneen huomi- oon sitä (todennäköistä) mahdollisuutta, että nimestä on voinut olla käytössä esim.
kaksi asua, joista vain toinen on päässyt asiakirjaan. Lisäksi vanhoja lähteitä käytet- täessä olisi muistettava, että nimiin on mo- nesti voitu liittää selventävä perusosa, vaik- ka todellisuudessa tällaista ei ole käytetty.
Tällaisesta tapauksesta käy esimerkiksi kaakkoishämäläisen Asikkalan saarennimi, josta 1700-1800-lukujen lähteissä esiintyy asu Janícka Sari. Perusosa saari on toden- näköisesti kirjurin lisäämä ja kansanomai- sesti on puhuttu Jaanikasta. (Tätä tulkintaa tukee se, että nimen määriteosa on vanhois- sa lähteissä nominatiivissa.) Epeksegeesistä ei mainitun kaltaisissa tapauksissa tieten- kään ole kyse.
Yleisesti Vibeke Dalberg näyttää pitävän kirjallisia lähteitä ja asiakirjoja luotettavim- pina epeksegeesin osoittajina. Sivulla 60 hän sivumennen toteaa, että eräästä nimestä on suullisessa traditiossa elänyt ei-epekse- geettinen muoto. Koska kirjallisissa lähteis-
sä on kuitenkin epeksegeettinen muoto, ni- messä on hänen mielestään tapahtunut epeksegeesi. Tämä on nurinkurista, pitäisi- hän lähtökohdaksi ottaa nimenomaan suul- lisen perinteen muoto. Nimet ovat ennen kaikkea puhuttua kieltä. Kirjallisissa läh- teissä vain esitetään ne nimet, joita puhees- sa paikoista käytetään.
Dalberg on selvitellyt varsin ansiokkaasti niitä syitä, jotka johtavat epeksegeesiin.
Hän toteaa, että yleensä nimistöntutkimuk- sessa epeksegeesin on katsottu johtuvan sii- tä, että nimestä puuttuu perusosa, joka osoittaisi paikan lajin. Nimellä ei joko kos- kaan ole ollutkaan perusosaa tai sitten pe- rusosa on muuttunut tunnistamattomaksi.
(Näin on käynyt eteläsavolaisessa ojan ni- messä Raitinpuru, joka on muuttunut epek- segeettisesti Raitinpurunojaksí, koska ap- pellatiivia puru ei enää ole tajuttu 'ojaa' merkitseväksi.) Perustellusti Dalberg huo- mauttaa, että kielenkäyttäjän näkökulmasta on kuitenkin yhdentekevää, onko nimessä lainkaan perusosaa vai onko siinä tunnista- maton perusosa. Molemmat ovat kielen- käyttäjän silmin nimiä, joista puuttuu pai- kan lajin osoittava appellatiivi.
Epeksegeesiä ei Dalbergin mukaan ole järkevää perustella sillä, että nimestä on puuttunut paikan lajia ilmaiseva perusosa.
Onhan yleisesti tunnustettu, että paikannimi voi mainiosti toimia proprina, vaikka siinä ei olisi tunnistettavia aineksia eikä siis pe- rusosaakaan. Epeksegeesin syitä pitäisikin etsiä niistä kommunikaatiotilanteista, joissa epeksegeettisiä nimiä käytetään. Kun josta- kin syystä on tarpeen tuoda ilmi myös se, minkälajisesta paikasta on kyse, käytetään epeksegeettistä nimimuotoa. Dalberg ei juu- ri kuvaile, minkälaisia nämä tilanteet voisi- vat olla. Suomenkielisen nimistön osalta (tämä pätee varmasti myös muunkieliseen nimistöön) tiedetään, että epeksegeettisiä muotoja käytetään etenkin silloin, kun pu- hutaan paikoista vieraalle, ei-kyläläiselle, ja halutaan varmistaa, että hän ymmärtää, minkälajisista paikoista on kyse. Nimestys- tilanteet ovat useimmiten juuri tällaisia, ja siksi onkin hyvä pitää mielessä, että nimi- kokoelmamme sisältävät varmasti paljon
sellaisia epeksegeettisiä nimimuotoja, joita ei kansanomaisessa puheessa liiemmin ole käytetty.
Epeksegeesiluvun lopussa Dalberg ottaa kantaa siihen väitteeseen, jonka mukaan tanskalaisten luontonimien kaksiosaisuus johtuisi valtaosin epeksegeesistä. Yksiosai- set luontonimet ovat Tanskassa harvinaisia verrattuna muiden gerrnaanisten kielten ni- mistöihin. Tanskalaiset luontonimet ovat kaksiosaisia, ja niiden perusosat vastaavat tarkoitteen lajia. Syytä tähän on usein etsit- ty epeksegeesistä. Dalberg onnistuu kuiten- kin kumoamaan tämän väitteen. Monien luontonimien kaksiosaisuus johtuu nimit- täin siitä, että niiden määritteenä on semant- tisesti sekundaari asumuksennimi eikä luontonimi. Esimerkiksi järvennimen Gurre Sa määritteenä oleva Gurre on talonnimi, jonka alkuperäinen tarkoite on ollut järvi.
Luonnonpaikan vieressä sijaitseva asumus on varsin yleisesti saanut luonnonpaikan ni- men. Kyse on siis metonyymisistä siirryn- näisistä. Kun luonnonpaikalle on sitten an- nettu uusi kaksiosainen nimi sen mukaan, että se sijaitsee tietynnimisen asumuksen lä- heisyydessä, ei kyse tietenkään ole epekse- geettisestä nimestä. Valaisen tätä suomen- kielisellä esimerkillä. Kaakkoishämäläises- sä Asikkalassa Rautavuori-nimiselle vuo- relle rakennetun talon nimeksi on annettu Rautavuorí, joka on siis metonyyminen siir- rynnäinen. Vuoren nimenä Rautavuori on jäänyt pois käytöstä. Kun maankohoumasta on sitten alettu käyttää kaksiosaista nimeä Rautavuorenmäki sen mukaan, että siellä si- jaitsee Rautavuori-niminen talo, ei kyse ole epeksegeesistä vaan nimenvaihdosta. Sa- man maankohouman nimet Rautavuori ja Rautavuorenmäki ovat eri nimiä, koska nii- den nimeämisperuste ei ole sama. Jos Rau- tavuorenmäki olisi epeksegeettinen, sen pa- rafraasi olisi 'mäki, jonka nimi on Rauta- vuori' ja syntaktis-semanttisesti se olisi kaksiosainen nimi, jonka perusosa on lajia ilmaiseva ja määriteosa nimittävä. Asumuk- sen mukaan annetun Rautavuorenmâen pa- rafraasi taas on °mäki, jolla sijaitsee Rauta- vuoren talo', ja syntaktis-semanttisesti se on niin ikään kaksiosainen nimi, jonka pe-
rusosa on lajia ilmaiseva mutta määriteosa erityispiirrettä osoittava.
Nimien vaihtuminen
Vibeke Dalberg pitää nimen vaihtumista yhtenä nimenmuutosten alaryhmänä. Itse tahtoisin pitää nuo käsitteet erillään, sillä niissä on kyse aivan eri asioista. Kun nimi muuttuu, se pysyy koko ajan samana nime- nä, mutta jos nimi vaihtuu toiseksi, kyse on kahdesta en" nimestä. Dalberg käyttää näitä käsitteitä eri tavoin kuin minä ja pitää vaih- tuneina sellaisia nimiä, joita itse pitäisin muuttuneina. Dalberg esittelee myös osit- taisen nimenvaihdon käsitteen. Yleisimmin sillä tarkoitetaan sitä, että nimen määrite- tai perusosa korvataan toisella määrite- tai perusosalla. Toisenlainen on tanskalaisen nimistöntutkijan John Kousgård Sıarensenin määritelmä: osittaisella nimenvaihdolla tar- koitetaan sitä, että aiempi nimi sisältyy osa- na myöhempään nimeen (samalla tavoin kuin epeksegeettisissä nimissä, jotka Kous- gård Sarensen laskeekin tähän tapausryh- mään kuuluviksi). Dalberg käsittelee näitä määritelmiä ja joutuu toteamaan ne molem- mat puutteellisiksi. Parasta olisikin hylätä koko käsite. Mielestäni nimi vaihtuu toisek- si ainoastaan silloin, kun korvautuva ja kor- vaava nimi ovat tyystin erilähtöisiä. Osittai- sesta nimenvaihdosta on turha puhua, koska se vain sekoittaa käsitteitä. Jos kyse on sa- masta nimestä, on kyseessä nimen muuttu- minen. Nimen määrite- tai perusosa voi toki vaihtua, mutta tällöin ei kyseessä ole nimen vaihtuminen vaan sen muuttuminen. Jos pu- hutaan nimenvaihdosta, vaikkapa vain osit- taisestakin, joudutaan ajattelemaan, että nimi vaihtuu. Jotta nimi voisi vaihtua, tulee nimien olla eri nimiä. Näin ei kuitenkaan ole laita niissä tapauksissa, joissa osittaisen nimenvaihdon katsotaan tapahtuneen.
Nimen vaihtumista käsittelevän kappa- leen aluksi Dalberg tarttuu keskeisiin kysy- myksiin. Mitä tarkoitetaan käsitteillä pai- kannimi ja tarkoite? Hänen lähtökohtanaan on väite, jossa paikannimen vaihtuminen määritellään kahden samatarkoitteisen pai-
kannimen suhteeksi, joista toinen on kielen- käytössä korvarmut toisen. Dalbergin mu- kaan tällaisessa määritelmässå edellytetään käsitteiden paikannimi ja tarkoite tuntemis- ta. Koko onomastisessa kirjallisuudessa näi- den käsitteiden sisältöä ei kuitenkaan ole tyydyttävästi määritelty. Vibeke Dalberg on aivan oikeassa tuodessaan nämä onomastii- kan keskeisimpiin kuuluvat kysymykset päivänvaloon. Ne ovat aiheetta jääneet vä- hälle huomiolle. Niistä olisi syytä keskus- tella laajemmin myös Suomessa.
Mitkä sitten ovat eri nimiä ja mitkä sa- man nimen variantteja? Dalberg ottaa esi- merkeiksi epeksegeettiset ja täsmennetyt ni- met. (Täsmennettyjä nimiä ovat esirn. Iso Mustjärvi, Alinen Rajajärvi ja Keski-Seppä- lä.) Kysymystä aiemmin pohtineet suoma- lainen Gunilla Harling-Kranck ja tanskalai- set John Kousgård SØrensen ja Christian Lisse pitävät epeksegeesiä ja nimien täs- mennystä osittaisena nimenvaihtumisena ja siten epeksegeettistä ja ei-epeksegeettistä muotoa samoin kuin täsmennettyä ja ei-täs- mennettyä muotoa eri nirninä. Vastakkaista käsitystä edustaa tanskalainen Bente Holm- berg, jonka mukaan epeksegeesissä ja nimi- en täsmennyksessä ei ole kyse nimen vaih- tumisesta vaan muuttumisesta. (Nimen ja nimivariantin käsitteet liittyvät luonnolli- sesti myös rinnakkaisnimen käsitteeseen.
Hyvän katsauksen tutkimuksessa esitettyi- hin rinnakkaisnimen käsitteisiin saa Laila Lehikoisen väitöskirjasta Kirvun talonnimet sivuilta 241-259.)
Vibeke Dalberg päätyy myös pitämään epeksegeettistä ja ei-epeksegeettistä (VallØ ja Vallaby) muotoa sekä täsmennettyä ja ei- täsmennettyä (Lyngby ja Store Lyngby) muotoa eri niminä. Hänen mukaansa epek- segeettinen ja täsmennetty nimi ovat it- senäisiä nimiä, joita ei voi pitää niiden ni- mien variantteina, jotka sisältyvät niihin.
Epeksegeettinen ja täsmennetty nimi ovat semanttisesti erilaisia kuin ei-epeksegeetti- nen ja ei-täsmennetty nimi.
Dalbergin käsitys herättää minussa kysy- myksiä. Jos epeksegeettinen nimi on eri nimi kuin ei-epeksegeettinen, niin mistä epeksegeettisissä on kysymys? Tämän kä-
sityksen mukaan nimi siis vaihtuisi toiseksi, ei muuttuisi. Mielestäni kyseessä on kuiten- kin koko ajan sama nimi, joka muuttuu tai on mahdollisesti vapaassa vaihtelussa ei- epeksegeettisen kanssa. Tarpeen mukaan nimeen liitetään selventävä, paikan lajia osoittava perusosa.
Oma käsitykseni on, että nimen ja nimi- variantin käsitteitä pohdittaessa lähtökohta- na tulisi olla nimi-idean samuus. Jos nirni- idea on sama, kyseessä on sama nimi. Näin on laita käytettäessä esim. epeksegeettisiä tai elliptisiä muotoja. Seuraavien nimimuo- tojen nirni-idea on sama: Koukku - Koukun- korpi ('korpi, joka muodoltaan muistuttaa koukkua'), Riihentakuinen - Riihentakui- nenpelto 'pelto, joka on riihen takana'). Sen sijaan nimeä ja siitä muodostettua täsmen- nettyä nimeä (Mustjärvi - Iso Mustjärvi) ei mielestäni voi pitää samana nimenä. Nimi- en leksikaaliset erot ovat pienet, mutta nimi-ideat eivät ole ollenkaan samat. Must- järven nimi-idea on 'mustavetinen järvi' ja Ison Must/'ärven 'isompi kahdesta Mustjär- ví-nimisestä paikastafiPidän siis täsmennet- tyä nimeä Vibeke Dalbergin tapaan eri ni- menä kuin ei-täsmennettyä, mutta epekse- geettistä nimimuotoa samana nimenä kuin ei-epeksegeettistä.
Vibeke Dalbergin mukaan epeksegeetti- nen ja täsmennetty nimi edellyttävät krono- logisesti ja eksistentiaalisesti ei-epeksegeet- tisen ja ei-täsmennetyn nimen olemassa- oloa. Tämä on tietysti totta. Hänen mukaan- sa epeksegeesissä ja nimen täsmentämisessä vanhan ja uuden nimen välillä on geneetti- nen riippuvuussuhde toisin kuin muuten ni- men vaihtumisessa. Tästä syystä hän haluaa jättää epeksegeettiset ja täsmennetyt nimet nimen vaihtumisen ulkopuolelle ja kuvata ne erikseen. Dalberg päätyykin määrittele- mään nimen vaihtumisen kahden sarnatar- koitteisen paikannimen suhteena, joista toi- nen on kielenkäytössä korvannut toisen, mutta asettaa samalla ehdon, että korvaava nimi ei saa pää- tai määriteosanaan sisältää nimeä, joka korvataan.
Määrittelemällä nimen ja nimenvaihdon täten Vibeke Dalberg joutuu mielestäni hankaluuksiin, koska hän pitää epeksegeet-
tistä nimeä eri nimenä kuin ei-epeksegeet- tistä (samoin kuin täsmennettyä nimeä eri nimenä kuin ei-täsmennettyä, kuten minä- kin pitäisin). Kuitenkaan hän ei halua pitää näitä tapauksia vaihtuneina. Logiikka on ristiriitainen! Parempi olisi jättää nimen vaihtumisen käsite vain niihin tapauksiin, joissa tyystin erilähtöinen nimi korvaa toi-
sen saman paikan nimen.
Koska epeksegeettinen ja ei-epeksegeet- tinen saman paikan nimimuoto ovat Dalber- gin tulkinnan mukaan eri nimiä, olettaisi, että hän pitää myös saman paikan elliptistä ja ei-elliptistä nimimuotoa eri niminä. Näin ei yllättäen kuitenkaan ole. Sama pätee ana- logisesti säännöttömästi muuttuneisiin ni- miin. Hänen mukaansa analogisesti tai el- liptisesti muuttunut nimi ei suhteessa ei- muuttuneeseen tai ei-elliptiseen nimeen edusta semanttisesti eikä syntaktisesti uutta etymologisesti analysoitavaa kokonaisuutta.
Näissä tapauksissa ei ole kyse nimen vaih- tumisesta vaan nimen muuttumisesta. Tässä kohdin olen Dalbergin kanssa samaa mieltä.
Dalbergin esitys on kuitenkin epäjohdon- mukainen, kun hän käsittelee epeksegeetti- siä muotoja aivan eri tavoin kuin elliptisiä.
Dalberg huomauttaa vielä käsitteeseen tarkoite (denotatum) liittyvistä ongelmista.
Jos nimen sanotaan vaihtuneen toiseksi, tu- lee molemmilla nimillä olla sama tarkoite.
On kuitenkin selvää, että kaikki paikat muuttuvat ajan myötä. Koska muutos sitten on niin suuri, että kyse on uudesta, eri pai- kasta? Kysymys on erittäin hyvä ja keskei- nen. Mitään tyhjentävää vastausta ei tieten- kään voida antaa. Dalberg huomauttaa, että jos paikka on muuttunut niin radikaalisti, että paikan laji on muuttunut, pitävät monet kielenkäyttäjät sitä eri paikkana kuin aiem- min. Kyse ei kuitenkaan ole nimen vaihtu- misesta, jossa paikka saa uuden nimen ja vanha häviää, vaan ainoastaan tarkoitteen muuttumisesta. Tarkoitteen muuttumisen kuvailu ei onomastisesti ole kovin relevant- tia. Se, että nimi pysyy samana tarkoitteen muuttuessa, osoittaa, että kyseessä on prop- ri, koska proprin ei tarvitse kuvailla tarkoi- tettaan.
Sillä ilmiöllä, josta ainakin Suomen ruot-
sinkielisessä nimistöntutkimuksessa on käy- tetty nimeä denotationsbyte ja tanskalaises- sa tutkimuksessa nimeä denotationsskıfte, tarkoitetaan lähinnä sitä, mitä Suomessa on kutsuttu nimien metonyymiseksi síirtymisek- si. Kyse on siis siitä, että paikasta aletaan käyttää jonkin läheisen paikan nimeä.
Yleisintä tämä on silloin, kun asumukselle on annettu sen luonto- tai kulttuuripaikan nimi, jonka vierellä asumus on. Vibeke Dalbergin esimerkki tästä ilmiöstä on Skaer- bazk, joka on semanttisesti primaari puron- nimi. Se on metonyymisesti siirretty lähei- selle suolle, ja suonnimenä se on semantti- sesti sekundaari ja yksiosainen. Nimen al- kuperäinen tarkoite voi yhä säilyttää saman nimen, toisaalta se voi myös saada uuden
nimen tai jopa jäädä nimettömäksi.
Tanskassa tähän tapausryhmään (denota- tionsskıfte) on laskettu kuuluvaksi myös ne nimet, joiden tarkoite on muuttunut. Dal- bergin esimerkkinimi on Ellesa, joka alun perin on annettu järven nimeksi. Myöhem- min järvi on kuivunut suoksi, mutta nimi on kuitenkin säilynyt täsmälleen saman- laisena. Tässä tapauksessa on siis muuttu- nut ainoastaan nimen tarkoite. Koska kyse on aivan eri ilmiöstä kuin nimen metonyy- minen siirtyminen, on erinomaista, että Dal- berg on erottanut nämä erilaiset tapausryh- mät toisistaan. Suomalaisessa tutkimukses- sa nimen metonyyminen siirtyminen ja tar- koitteen muuttuminen ovat minun tietääk- seni pysyneet erillään.
Dalberg on tahtonut osoittaa, että nimen vaihtumista on voinut tapahtua, vaikkei läh- teissä olisikaan siitä todisteita. Tässä hän on myös onnistunut. Paikalla on epäilemättä aiemmin ollut jokin toinen nimi, jos ei voi- da olettaa, että paikka olisi ollut nimetön siihen asti, kunnes se sai nykyisen nimen.
Dalbergin esimerkkitapaukset ovat kylien nimiä. Nykyisin nimellä Me(1)lby 'Keskiky- lä' tunnettu kylä on aiemmin ollut toisen- niminen, koska ne kylät, joiden keskellä se sijaitsee, ovat nuorempia kuin Mejlby. Sa- moin voidaan olettaa, että nykyisin nimillä Gammelby (°Vanhakylä') ja Kirkeby ('Kirkkokylä') tunnetut kylät ovat aiemmin olleet toisennimisiä. Kylän tarvitsee olla jo
jonkin ikäinen ja asemaltaan vakiintunut, ennen kuin sitä ruvetaan nimittämään Van- haksikyläksi tai ennen kuin sinne rakenne- taan kirkko. Ei ole mahdollista, että kylät olisivat aiemmin olleet nimettömiä.
Dalberg on vielä selvitellyt niitä motiive- ja, jotka ovat johtaneet vanhan nimen kor- vaamiseen uudella. Hänen mukaansa on erotettava ne motiivit, jotka liittyvät van- haan ja uuteen nimeen. Tämä on ehdotto- man järkevää. Vanhan nimen vaihtamiseen on saattanut johtaa se, että nimi on ollut täysin tai lähes samanlainen kuin saman ni- menkäyttäjäyhteisön tuntema toinen nimi.
Nimen yksilöivä ominaisuus heikkenee, jos samalla alueella on kaksi samanlaista tai lä- hes samanlaista nimeä. Vanhan nimen vaih- tamiseen johtaa myös nimen häiritsevä as- sosiatiivinen merkitys. Tästä on esimerkki- nä vaihdettu kylännimi Rumperup, joka on yhdistetty takamusta merkitsevään sanaan rumpe, vaikka nimeen tosiasiallisesti sisäl- tyy muinaistanskalainen lisänimi Rumpi.
Uuden nimen antoon liittyy erilaisia motii- veja. Uusiksi nimiksi tai nimenosiksi vali- taan appellatiiveja ja propreja, jotka viittaa- vat myönteisesti arvostettuihin asioihin.
Uudella nimellä voidaan haluta osoittaa kunnioitusta jotakin henkilöä kohtaan.
Useimmiten kyseessä on paikan omistaja.
Uudeksi nimeksi voidaan myös antaa sillä hetkellä suosittu nimi.
Arviointia
Noin puolet Dalbergin kirjasta on ennen sen ilmestymistä julkaistu eri yhteyksissä artik- keleina. Tämä on mielestäni vaikuttanut hieman haittaavasti kokonaisuuteen, sillä turhaa toistoa ei ole onnistuttu täysin vält- tämään. Kokonaisuuden kannalta kirjan loppujakso paikannimien vaihtumisen syis- tä on hieman ontuva ja sisältää paljon itses- täänselvää tietoa. Huomautettavaa on myös siinä, että kaikkia tärkeimpiäkään paikanni- mien muutoslajeja ei ole käsitelty, sillä el- lipsi ohitetaan vain muutamalla maininnal- la.Kaiken kaikkiaan Vibeke Dalbergin väi-
töskiıja on kuitenkin varsin ansiokas ja kiinnostava. Vaikka siinä esitetyt käsitykset joissakin kohdin poikkeavat omistani, saa- vat monet nimien käyttöön ja muuttumiseen liittyvät asiat oikealta tuntuvat selityksensä.
Nimistöä on tutkittava kokonaisuutena, jos- sa nimet jatkuvasti vaikuttavat toisiinsa. Se, että monet Dalbergin näkemykset tuntuvat tutuilta ja järkeenkäyviltä, johtuu ainakin osittain siitä, että hän on saanut vaikutteita suomalaisesta nimistöntutkimuksesta. Ni- mistöä analysoidessaan hän käyttää varsin ansiokkaasti suomalaista perua olevaa syn- taktis-semanttista kuvausmallia. Tämä nä- kökulma puuttuu vielä tyystin tanskalaisen nimistöntutkimuksen perusteoksesta Sted- navneforskning 1 (1972), jonka Dalberg (tyttönimellään Christensen) on toisen joh- tavan tanskalaisen nimistöntutkijan John Kousgård Sorensenin kanssa kirjoittanut.
Myös siinä, että Dalberg on erottanut nimen metonyymisen siirtymisen ja tarkoitteen muuttumisen toisistaan, on nähtävissä suo- malaisen tutkimuksen vaikutusta.
Kysymykseen, miksi paikarmimet oikein muuttuvat, antaa Dalbergin kirja luontevan ja uskottavan vastauksen. Nimien muuttu- minen on nimittäin melko tavallista, vaikka paikannimen kyky toimia proprina on peri- aatteessa riippumaton nimen muodosta.
Muuttuessaan paikannimet muuttuvat enemmän niiden nimien kaltaisiksi, joita ni- menkäyttäjien nimivarastossa on. Täten ne vastaavat enemmän sitä käsitystä, mikä kus- sakin nimenkäyttäjäyhteisössä paikanni- mestä on, ja toimivat paremmin paikanni- minä. Kommunikaatiotilanteissa nimet ovat entistä käyttökelpoisempia. Yksi todistus tämän selityksen puolesta on se, että nimet harvoin muuttuvat sellaisiksi, ettei niillä ole toponyymisiä paralleeleja.
Dalberg ei ota kantaa siihen, miksi kaikki nimet eivät kuitenkaan muutu, vaan osa niistä säilyy samanlaisina vuosisadasta toi- seen. Jos oletettaisiin, että nimet toimivat sitä paremmin, mitä enemmän ne vaikutta- vat toistensa kaltaisilta, päädyttäisiin kai sii- hen, että kaikki paikannimet edustaisivat sa- maa rakennetyyppiä (joka olisi varmaankin kaksiosainen nimi, jossa määriteosa on eri-
koispiirrettä ilmaiseva ja perusosa paikalle tyypillisin appellatiivi). Näin ei kuitenkaan (onneksil) ole. Nimen vakiintuneisuus ja laaja käyttäjäpiiri suojelevat sitä muutoksil- ta. Keskeisten paikkojen yleisesti käytetyt nimet ovat niin kivettyneitä, ettei niissä juu- ri tapahdu muutoksia. Lisäksi tällaiset nimet ovat useimmiten lyhyitä. Muuttumiselle alt- tiita ovat ennen kaikkea vähäisten paikko- jen (usein pitkähköt) nimet, joilla ei ole pal- jon käyttäjiä.
TERHı ArNıALA
LÄHTEET
CHRISTENSEN, VIBEKE - KOUSGÅRD SØREN- SEN, JOHN 1972: Stednavneforskning 1. Kobenhavn.
LEHıkoıNEN,LAıLA 1988: Kirvun talonni- met. Karjalaisen talonnimisysteemin kuvaus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 493. Hämeenlin- NTTN = Nimistöntutkimuksen terrninolo-na.
gia. Terrninologin inom namnforsk- ningen. Toimittaneet Eero Kiviniemi, Ritva Liisa Pitkänen ja Kurt Zilliacus.
Castrenianumin toimitteita 8. Helsin- ki.
Ammu kadunud - ammuko kadonnut? Suomen ja viron eksytyssanat ja väärät ystävät
KLAus LAALo Huvitav lugu - kiinnostava juttu. Suomen ja viron välinen sanaston ris- kiryhmà'ja sen taustaa. Suomi 164. Suoma- laisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1992.
124 s. ISBN 951-717-724-0.
Suomalaisten Viron-matkailijoiden ja viro- laisten suomenharrastajien lempiharrastus sanojen maistelu, vertailu ja muuntelu on toistaiseksi ollut lähestyttävissä lähinnä sa-
