9
Onko anonyymiys uhka?
Päivikki Karhula & Kai Ekholm
Anonyymiys verkossa on tullut kyseenalaistetuksi viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa. Kun verkkokirjoittamisen anonyymiydestä kannustetaan luopu- maan, olisi hyvä pohtia, millaisia käytäntöjä se on tukenut ja mitä menetettäi- siin sen myötä.
Kirjastoalalla samat kysymykset tulevat vastaan myös kirjoittamisen ja tiedon- haun toimintaperiaatteina. Haluammeko tukea asiakkaiden vapautta lukea ja viestiä tulevaisuudessakin, mitä he haluavat?
Anonyymiydella on historia
Mikäli presidentti Urho Kekkonen bloggaisi, häntä vaadittaisiin kirjoittamaan omalla nimel- lään. Kekkonen kirjoitti tunnetusti useilla nimi- merkeillä, kuten Esaijas Kohennuskeppi, Esaijas Ranstakka, Känä, Lakimies, Lautamies, Liima- tainen, Mies suomalainen, Olli Tampio, Pekka Peitsi, Urho Sorsimo ja Veljenpoika.
Nimimerkillä kirjoittamisella on pitkä historia E. J. Ellilä: Kirjallisia salanimiä ja nimimerkke- jä (1966) avaa satoja nimimerkkejä. Nimimer- killä kirjoittaminen mahdollistaa virallisen pu- heen ja vallan arvostelun, huumorin ja parodi- an ja yleiselle mielipiteelle olennaisten asioiden paljastamisen, jota nykyisin kutsutaan whistleb- lowerismiksi.
Anonyymi asiointi on ollut myös monien jul- kisten palvelujen pitkäaikainen toimintaperiaate.
Kirjastojen ammattieettisiin periaatteisiin kuu- luu, että asiakkaan yksityisyyttä suojataan, eikä hänen tiedolliseen käyttäytymiseensä puututa.
Kirjastoissa, samoin kuin monissa muissakin jul- kisissa palveluissa voi asioida kertomatta henki- löllisyyttään ja kiinnostuksen kohteitaan. Kansa- laisten perusoikeuksiin kuuluu myös se, että tie- toa voi hakea ja tuottaa ilman muiden osapuol- ten väliintuloa.
Shock doctrines
Verkon anonymiteetti on tämän hyväksytyn pe- rinteen jatke, joka on kuitenkin viime aikoina tul- lut nopeasti haastetuksi. Kohua on saanut aikaan mm. Anders Behring Breivikin veriteko ja salani- mellä kirjoittamaksi väitetty Eurooppalainen itse- näisyysjulistus (2083: A European Declaration of Independence), joka nosti terroriteon jälkimai- ningeissa pintaan lukuisia keskusteluja sananva- paudesta ja vihapuheesta.
Keskeiseksi kysymyksessä julkisessa keskuste- lussa on nostettu meilläkin, pitäisikö anonyymi nettikirjoittaminen lopettaa? Keskustelun johta- minen Breivikin teosta ei ole ollut aivan johdon- mukaista. Terroriteko ei tapahtunut Suomessa, eikä anonyymin nettikirjoittelun suhde väkival- lan lisääntymiseen ole selkeä. Lisääkö vai vähen- tääkö tunteiden purkaminen ja mielipiteiden kir- jon salliminen yhteiskunnassa väkivallan uhkaa?
Synnyttääkö verkko vihamielisen ihmisen, jota on kontrolloitava tarkemmin? Onko juuri ano- nyymiys se tekijä, joka on yhteydessä vihan kas- vuun vai onko vihalla kasvualusta muissa epäoi- keudenmukaisuuden kokemuksissa tai yhteis- kunnallisissa ongelmissa?
Hätäinen halu kiristää kontrollia vastaa kuiten- kin hyvin Naomi Kleinin Shock Doctrine -teok- sessa esittämiä tapahtumaketjuja. Shokkiefektejä, kuten terroritekoa ja sen luomaa pelon ilmapii-
10
riä, hyödynnetään usein siten, että se johtaa val- vonnan ja rajoitusten nopeaan lisäämiseen. Jat- kuva valvontamekanismien laajentaminen tur- vallisuuteen vetoamalla on jo kaventanut kansa- laisoikeuksia melkoisesti 2000-luvulla. Vaakalau- dalla ovat erityisesti sananvapaus ja yksityisyys.
Anonyymiys mahdollistaa kritiikin
Kuluvan vuoden aikana tullut julkisuuteen mo- nia tapauksia, jotka antavat ristiriitaisia aineksia sananvapauskeskusteluihin. WikiLeaksin tieto- vuoto viime vuoden joulukuussa taas johti ehdo- tuksiin lähdesuojan murtamisesta USA:ssa. Nor- jan terroriteko käynnisti keskustelua etenkin ano- nyymiyden purkamisen tarpeesta. Lisäksi kulu- van vuoden aikana lisääntyneet kansannousut ja kansanliikkeet eri maissa, antavat edelleen pont- ta pohtia sananvapauden ja kontrollin tasapai- noa yhteiskunnassa.Huolestuttavinta on, jos valvontaa kiristetään nopeasti tavoilla, joilla on pitkäaikaisia seurauk- sia. Se muuttaisi viestinnän kulttuuria, mutta myös kansalaisten asemaa yhteiskunnassa.
Anonyymiteetilla ja lähdesuojalla on merkittä- vä vallan käytön valvontaa tasapainottava ja de- mokratiaa tukeva yhteiskunnallinen merkitys.
Yksittäinen kansalainen joutuu melkoiseen val- lan epäsuhtaan kritisoidessaan omalla nimellään suuryrityksiä tai julkisia organisaatioita. Kansa- laiset ja vähemmistöt tarvitsevat suojaa voidak- seen esittää mielipiteensä, havaitsemansa kritii- kin ja väärinkäytökset pelkäämättä. Lähdesuoja ja sananvapaus ovat tukemassa juuri tämänkal- taisia lähtökohtia yhteiskunnassa.
Rehellisen ei tarvitse pelätä – vai tarvitseeko?
Yksittäisen kansalaisen pakottaminen esittämään kritiikkiä omalla nimellään kaventaisi suuresti hä- nen mahdollisuuksiaan julkistaa kokemuksiaan vallan väärinkäytöksistä tai esittää kritiikkiä hal- linnon tai yritysten toimille. Mitä suurempi or- ganisaatio vastapuolena on, sitä haitallisemmak- si kritiikki voisi tulla hänelle.
Sama koskee vähemmistössä olevia mielipiteitä.
Kritiikin esittäminen omalla nimellä ei välttämät- tä edistä tällaisessa valtasuhteiden asetelmassa rei- lua peliä, vaan vahvemman etua. Vähemmistössä olevan mielipiteen esittäjä joutuu alttiiksi monille ikäville seurauksille. Hänen on punnittava, mitä kannattaa omissa nimissään arvioida ja huomi- oida sen mahdolliset seuraukset.
Kyse ei ole henkilökohtaisista ominaisuuksis- ta, kuten rehellisyydestä, vaan vallan epäsuhdasta osapuolten välillä ja negatiivisen julkisuuden seu- rauksista. Totalitäärisissä maissa väärästä mielipi- teestä voi seurata jopa hengenmenetyksen uhka.
Jos halutaan elää moniäänisessä ja demokraatti- sessa yhteiskunnassa, kansalaiset tarvitsevat edel- leenkin suojaa mahdollisuuksilleen toteuttaa sa- nanvapautta ilman pelkoa.
Loppuisiko vihapuhe vai muukin puhe?
Näennäisen sensuurittomissa pohjoismaissa ha- lutaan korostaa ’yleishyödyllistä’ ja kansalaisia suojaavaa sensuuria tai sen kaltaista toimintaa, usein taktisista tai poliittisista syistä. Monet po- liitikot ovat keränneet Suomessakin julkisuutta haluamalla suodattaa Internetin sisältöä. Ruotsin piraattipuolueen EU-parlamentaarikko Christi- an Engström totesi taannoin suorin sanoin, että usein kyseessä on vain halu herättää moraalista paniikkia ja sensuurille suopeaa mielialaa.
Mitä sitten anonymiteetin hävittämisellä saa- taisiin aikaan? Lopettaisiko anonyymin nettikir- joittamisen rajoittaminen väkivaltarikokset tai ääri-ilmiöt? On selvää, että anonymiteetin hävit- täminen rajoittaisi kaikkea muutakin viestintää, ei vain vihapuhetta. Emme todellisuudessa tiedä, hävitettäisiinkö sillä vihakirjoittelu, vai myös kes- kustelun monivivahteisuus ja ne asialliset kirjoit- tajat ja mielipidevähemmistöt, joilla on omat pe- rustellut syynsä kirjoittaa nimettöminä.
Ratkaistaisiinko rikostutkintaa sitten tehok- kaammin? Rikollisia ajatuksia esittävien jäljille on verkossa tähänkin saakka päästy, vaikka oli- si käytetty nimimerkkiä, kunhan asiasta tehdään
11
ilmoitus. Verkkokäyttäjä jättää aina tunnistetta- via jälkiä.
Itsesensuuria ja uusia rajoja
Anonymiteetin purkaminen ei ole suoranaista sensuuria, mutta sillä on itsesensuurin kaltainen vaikutus. Se tuottaisi läpinäkyvyyttä, jossa jokai- sen on syytä varoa sanojaan ja toimiaan, mut- ta jonka vaikutukset rikollisuuden vähentämi- seen ja ääriliikkeiden hillitsemiseen eivät ole ai- van todennettuja.
Kirjastojen kannalta anonyymiyden kapenemi- nen vaikuttaisi etenkin tiedonhakuihin. Myös tie- donhaussa ja verkkoaineistojen lukemisessa käyt- täjien seurannan muodot ovat pitkälle edennei- tä. Käyttäjien toimia ja sisältöjen käyttöä voidaan seurata yhä hienojakoisemmin. Yhä todennäköi- semmältä vaikuttaa myös se, että kirjastoille voi tulla pakkoja tunnistaa ja valvoa käyttäjiään co- pyright-käytäntöjen ja lisenssien valvonnan takia.
Tunnistamisen johdosta voi syntyä myös uusia rajauksia erilaisten käyttäjäryhmien välille, jotka vähentävät ulkopuolisten oikeuksia palveluihin ja aineistoihin. USA:ssa pelätään jo arvokkaim-
man tutkimuskirjallisuuden kasautumista eliitti- yliopistoihin ja muun käyttäjäkunnan rajaamista näiden ulkopuolelle.
Näiden käytäntöjen haitalliset ja tietoon pää- syä estävät vaikutukset tulisi tunnistaa ajoissa, jotta palvelumme ja aineistomme olisivat säi- lyisivät edelleen niin avoimina kuin mahdollis- ta käyttäjille.
Kirjoittajat ovat mukana Sensuuri verkkoaika- na –hankkeessa ja IFLA:n FAIFE-komitean jä- seniä. &
Tietoa kirjoittajista
Kai Ekholm, kirjastonjohtaja, FAIFE-komitean puheenjohtaja Kansalliskirjasto
Email. kai.ekholm@helsinki.fi Päivikki Karhula, tutkija (Sensuuri verkkoaikana –hanke) Tampereen yliopisto,
Email. paivikki.karhula@uta.fi
