Tieteellinen elämä näkymä

166

t ieteellinen eläMä

RANSKALAISEN filosofin Jean- Luc Nancyn kauan odotettu Suomen-vierailu toteutui 13.–

14. huhtikuuta, kun Nancy saapui Helsinkiin Figures of Touch -tutkimusprojektin kutsumana. Vierailun ensim- mäisenä päivänä ohjelmassa oli seminaari otsikolla Con­

tact points – 10 questions for Jean­Luc Nancy, ja seuraavana päivänä Nancy piti yleisöluen- non Kiasma-teatterissa. Sa- massa yhteydessä julkaistiin myös tuore Nancy-suomennos Filosofin sydän, joka kokoaa yksiin kansiin jo aiemmin suomennetun Corpuksen sekä Tunkeilijan.

Contact points -seminaaria varten oli valmisteltu kymme- nen laajahkoa kysymystä, joihin Nancy vastasi iltapäivän aikana.

Kysymysten teemat – muun muassa kosketus ja sen figuu- rit, ruumiiden kanssaoleminen, taiteen ja filosofian suhde, demokratia ja politiikka, maail- man käsite, Nancyn suhde toisaalta Heideggerin, toisaalta Derridan ajatteluun – tarjosivat pikaisen läpileikkauksen hänen tuotantonsa keskeisiin osa-alu- eisiin. Vaikka kysymykset oli toimitettu Nancylle etukäteen, hän kehitteli ajatuksiaan vasta- tessaan varsin vapaan oloisesti.

Jos yksiselitteisiä vastauksia ei siis saatukaan, jäi yleiseksi vaikutelmaksi kokemus mah- dollisuudesta seurata ajattelua liikkeessään.

Nancy mainitsi myös joita- kin ratkaisevia kohtaamisia, jotka ovat ajaneet hänen ajat- teluaan ottaman uuden suun- nan. Tärkeää oli luonnolli sesti tutustuminen Heideggerin tuotantoon 60-luvulla (mihin asti Hegel oli Nancyn mu- kan ollut hänelle ainoa tärkeä filosofi). Lisäksi mainittakoon Nancyn kertomus reaktiostaan Derridan teokseen Le toucher, Jean­Luc Nancy (jota lukemalla vierailuun oli Helsingissäkin

valmistauduttu). Itseään käsit- televän kirjan edessä Nancy koki hämmästystä, jopa jonkin- laista halvaannusta – ja lopulta mahdollisuuden ajatella eteen- päin. Niinpä Nancy – jonka Derrida kirjassaan nostaa ”ken- ties suurimmaksi kosketuksen ajattelijaksi sitten Aristoteleen”

– tunnusti, ettei ehkä olisi koskaan itse tiedostanut kos- ketuksen roolia ajattelussaan, ellei Derrida olisi sitä hänelle osoittanut. Jälleen osoitus siitä, kuinka kaikkein omin jää vie- raimmaksi?

Nancy valotti myös sitä, kuinka ruumis nousi kes- keiseksi teemaksi hänen ajat- telussaan. Kysymys juontaa juurensa jo 70-luvulle, joilloin ruumiin ajattelu oli Nancyn mukaan nousemassa muoti- virtaukseksi. Tästä muodista oli merkkinä eräskin konfe- renssi, johon myös Nancya oli pyydetty esitelmöimään aiheesta ruumis. Myöhemmin Nancy oli kuitenkin ollut vi- hainen itselleen ja ajatellut, että hänen valmistelemassaan tekstissä oli jotain väärää. Mitä sitten? Nancy huomasi pu- huneensa ruumiista, ruumiista objektina, diskurssin kohteena.

Oli tehtävä jotakin toisin. Kesti kuitenkin kauan ennen kuin tämä ruumin ajatteleminen toi- sin otti julkaisun muodon, ja jälleen jonkin ”ulkopuolisen”

väliintulon ansiosta. 90-luvun alussa Nancylle jouduttiin nimit täin tekemään sydämen- siirto, ja osittain tämä kokemus sai hänet kirjoittaman ruumiille, sen muutoksen kautta, joka hänen omassa ruumiissaan tap- ahtui – ja näin syntyi Corpus, joka on suurelta osin kirjoitettu sairaalassaoloaikana tai juuri sen jälkeen.

Ruumiista oli kyse myös seuraavana päivänä, kun Nan- cy puhui Kiasmassa täydelle salille aiheesta ”Body as Theat- re”. Nancy kuuluu siihen rans-

kalaisten filosofien joukkoon, joiden tuotannossa filosofian ja kirjallisuuden loppumaton rajankäynti näyttelee tärkeää osaa. Niinpä hänen luenton- sakin vilisi sitaatteja ja viit- teitä niin Artaud’hon, Proustiin ja Claudeliin kuin Suomessa tuntemattomammiksi jäänei- siin hahmoihinkin. Nancyn oman tekstin kaikkien nyans- sien välittymistä ei sen sijaan juurikaan helpottanut hänen periranskalainen englannin ääntämyksensä (yllättävää kyllä, Nancy vaikutti olevan melkeinpä enemmän kotonaan englanninkielessä puhuessaan vapaammin kuin valmista teks- tiään esittäessään).

Mikä sitten oli luennon pääsisältö pähkinänkuoressa?

Mitä Nancy ajoi takaa hahmot- telemallaan ”ruumis-teatterilla”?

Viitepisteenä oli Heidegger ja maailmassa-oleminen, jo- ten kävi selväksi, että teat- terillinen ulottuvuus tarkoit- taa tässä kaikkea muuta kuin spektaakkelin seuraamista.

Teatteriin viittaamalla Nancy halusi kuitenkin kiinnittää huo- miota erääseen aspektiin, joka hänen mukaansa Heideggerin analyysissa jää vielä pimen- toon: eksistenssi myös esittää itsensä, ”astuu näyttämölle” – ja nimenomaan ruumiina. Minun avautumiseni kohti maailmaa tarkoittaa samalla esitystä, al- tistumista. ”Luomieni kaksois- esirippu”, kuten Nancy sanoi, ei avaudu ainoastaan omaa katsettani varten, vaan myös toisten katseita. Ruumiini on te- atteri, sillä sen läsnäolo on kak- sinkertainen: ruumis ulkona ja

”minä” sisällä – tai itse asiassa ei missään, subjektiviteetin ulot- tumattomassa pis teessä (tämän

”minän” pistemäisyyden, im- materiaalisuuden ja siis kyvyt- tömyyden savuttaa omaa ruu mistaan Nancy luki myös Heideggerin Jemeinigkeitin on- gelmaksi). Jos siis representaa-

167

tio teatterillisessa mielessä on tätä läsnäolon kahdentumista tai voimistumista, teatteri on Nancyn mukaan yhtä laajalle levinnyttä kuin puhuva ruu- mis. Ruumis on aina jo esitys.

Sen oleminen niveltyy toisiin ruumiisiin, joiden kesken – kaiken subjektiivisen tai per- soonallisen ilmaisun ja tulkin- nan tuolla puolen – näytellään mielen jakamisen ”draama”.

TIEDE & EDISTYKSEN pit- käaikainen päätoimittaja ja Helsingin yliopiston sosiolo- gian oppiaineen (omaa sukua laitos) yliopistonlehtori Arto Noro jää eläkkeelle syksyllä 2010. Eläkeläiskategoriaan siirtymistä ennakoiden Noro järjesti jäähyväisluentonsa jo keväällä. Hän ei kuitenkaan pitänyt perinteiseen tyyliin yk- sittäistä jäähyväisluentoa, vaan kokonaisen jäähyväisluentosar- jan. Tämä suullinen rautais- annos sopiikin hyvin Noron karriäärin kertaamiseen, sillä hänen merkityksensä sosio- logian suullisen perimätiedon välittäjänä on ollut korvaama- ton. Luentosarjan seitsemällä luennolla Noro palasi sosio- logisen uransa tärkeimpiin kes- kusteluihin: Marxiin, Frankfur- tin kouluun, Simmeliin ja so- siaalisten maailmojen teoriaan, kulutussosiologiaan, kysymyk- seen sosiologisten teorioiden tyypeistä sekä niin sanottuun

julkiseen sosiologiaan (Michael Burawoy).

Kenellekään ei luultavasti tule yllätyksenä, että Noron sosiologipolvelle kamppailu Marxin kanssa – ensin innos- tuen, sittemmin Marxia kriti- soiden – oli jotain, joka lähen- telee sukupolvikokemusta.

Luen tosarjalla tämä seikka välit- tyi kuulijoille informatiivisesti, mutta myös hupaisasti. Noro nimittäin kierrätti yleisössä vanhaa 40-vuotislahjaksi saa- maansa paksua kansiota, johon oli koottu kopioita opiskeli- joiden muistiinpanoista hänen 70-luvulla pitämistään Marx- luennoista. Kirjureina olivat toimineet monille suomalais- sosiologeille tutut nimet (muun muassa Pekka Kosonen ja Pasi Falk). ”Much ado about Marx”, sanoisi engelsmanni! Kenties näistä muistiinpanoista, hieman de Saussuren Yleisen kielitie­

teen kurssin tai G. H. Mea- din Mind, Self, and Societyn tapaan, vielä joskus kootaan puhtaaksikirjoitettu laitos (ei henkilökohtaisin tietokoneisiin tottunut nykylukija enää saa tuollaisista harakanvarpaista selvää).

Erityisen vaikutuksen luen- tosarjan osallistujiin tekivät viimeisen luennon jatkot No- ron kantakapakassa. Luennon suorittavat opiskelijat saivat siellä pitsaa Noron laskuun ja lisäksi hän tarjosi viiniä niille

opiskelijoille, jotka olivat osal- listuneet jokaiselle luentosarjan luennoista. Näitä tunnollisia opiskelijoita tosin taisi olla vain kolme kappaletta (kaikki luennollisestikin miespuolisia

”teoriapoikia”), joten yhdellä viinipullolla selvittiin. Tiede

& edistys toivottaa Norolle rattoisia eläkepäiviä (vrt. Ger- hard Schulzen Gemütlichkeit, jonka Noro, Tapani Hietaniemi -vainaata konsultoiden, käänsi aikoinaan osuvasti ”ratoksi”).

Aika näyttää, keskittyykö Noro jatkossa pelkästään perhokalas- tuksen sosiaaliseen maailmaan vai kuluttaako hän edelleen kantakapakkansa – Noron ver- sio Simmelin salongista – tuolia yhtä usein kuin nykyään. Ka- lastus lienee Suomessa hie- man hankalaa talvisaikaan;

modernin eriytyneen työnjaon vankkana kannattajana Noro on kalastajana hyvin tarkkaan erikoistunut pelkkään per- hokalastukseen, minkä vuoksi emme pidä todennäköisenä uuden pilkkimisharrastuk- sen aloittamista… Näin ollen toivomme näkevämme häntä ainakin talvisaikaan entiseen tapaan tutussa paikassa seural- lisuuden itseisarvoista nautti- massa (ks. tarkemmin Arto Noro, ”Simmelin salonki: ideaa- linen sosiologinen maailma”, teoksessa Postfranzenia, Tut- kijaliitto 1993)!