Ilmastonmuutos sosiaalityön kysymyksenä : jäsennys ilmastonmuutoksesta sosiaalityön tutkimuskirjallisuuden ja suomalaisen sosiaalityön toimijoiden näkökulmasta

ILMASTONMUUTOS SOSIAALITYÖN KYSYMYKSENÄ

Jäsennys ilmastonmuutoksesta sosiaalityön tutkimuskirjallisuuden ja suomalaisten sosiaalityön toimijoiden näkökulmasta

Iina Aro

Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö

Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Huhtikuu 2018

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos

Sosiaalityö

ARO, IINA: Ilmastonmuutos sosiaalityön kysymyksenä. Jäsennys ilmastonmuutoksesta sosiaalityön tutkimuskirjallisuuden ja suomalaisten sosiaalityön toimijoiden näkökulmasta

Pro gradu -tutkielma, 77 sivua, 3 liitettä (3 sivua)

Ohjaajat: Yliopistonlehtorit Taru Kekoni & Kaarina Mönkkönen Huhtikuu 2018

Avainsanat: ilmastonmuutos, sosiaalityö, kestävä kehitys, ympäristö

TIIVISTELMÄ

Ilmastonmuutos on yksi suurimmista 2000-luvun kysymyksistä, mutta silti se on jäänyt verrattain vähälle huomiolle sosiaalityössä, etenkin suomalaisen sosiaalityön kentällä. Ilmastonmuutoksen ai- heuttaessa ympäristömuutoksia – vaikuttaa se samanaikaisesti hyvinvointiin ja siten koskettaa myös sosiaalityötä olennaisella tavalla.

Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten ilmastonmuutosta on jäsennelty sosiaali- työssä, ja millaisena sosiaalityön ja ilmastonmuutoksen välinen suhde näyttäytyy sosiaalityön näkö- kulmasta. Tarkastelun lähtökohtana oli näkemys ilmastonmuutoksesta vakavana maailmanlaajuisena ilmiönä, jolla on haitalliset vaikutukset monimuotoiseen hyvinvointiin – sekä sosiaalityöstä hyvin- vointia edistävänä professiona.

Tutkielman aineisto muodostui integroivan kirjallisuuskatsauksen avulla hankituista kansainvälisistä sosiaalityön tieteellisistä julkaisuista (n=20) ja suomalaisten sosiaalityöntekijöiden sekä sosiaalityön opiskelijoiden lomakehaastatteluvastauksista (n=24). Aineistojen analyysi on toteutettu sisällönana- lyysin keinoin. Integroivan kirjallisuuskatsauksen avulla pyrittiin ilmastonmuutoksen alustavaan jä- sennykseen, jota peilattiin lomakehaastattelun avulla tuotettuun empiiriseen aineistoon etsien saman- kaltaisuuksia.

Tutkimustulosten perusteella ilmastonmuutos on sosiaalityössä erityisesti kansainvälisen sosiaalityön tutkimuskentällä tiedostettu ilmiö, jolla nähdään olevan vaikutuksia hyvinvointiin ja ympäristöön sekä sosiaalityön professioon ja käytäntöön. Sosiaalityössä pitkälti tunnistetaan ilmastonmuutoksen vaikutusten heijastuvan ensinnä yhteiskunnan heikommassa asemassa oleviin marginaaliryhmiin. So- siaalityölle onkin paikannettavissa monia eri rooleja ilmastonmuutostyössä. Ilmastonmuutokseen liit- tyvät sopeutumiskeinot ja yhteisöjen osallistaminen ilmastonmuutostyöhön näyttäytyvät keinoina reagoida ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutos ja ympäristöön liittyvien kysymysten kasvu on herät- tänyt tarpeen sosiaalityön perspektiivin muutokselle ja ympäristökoulutukselle.

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business studies, Depart-

ment of Social Sciences

Social work

ARO, IINA: Climate Change as a Social Work Issue. Conceptualizing Climate Change in the Social

Work Context Master’s Thesis, 77 pages, 3 appendices (3 pages)

Thesis supervisors: University teachers Taru Kekoni & Kaarina Mönkkönen April 2018

Keywords: climate change, social work, sustainable development, environment

SUMMARY

Climate change is one of the major issues of the twenty-first century; however, the social work has given the problem little attention, especially in the field of Finnish social work. Environmental chan- ges that are associated with climate change affect simultaneously well-being and it therefore impacts on social work in a fundamental way.

The purpose of this Master’s Thesis is to explore how climate change has been conceptualized in social work and how the relationship between climate change and social work has been seen from the social work point of view. The starting point of this thesis was the view on climate change as a global threat that has adverse impacts on well-being and social work as a profession that promotes well- being.

The study was conducted with the use of an integrative literature review method and a qualitative theme interview which was conducted in the form of an electronic questionnaire. The data of this study consist of 20 international articles published in refereed social work journals and 24 responses of Finnish social workers and social work students. The data has been analyzed applying content analysis. Through an integrative literature review, the aim was to conceptualize preliminary a climate change that has been reflected to the interview responses, seeking similarities.

The results of the study indicate that climate change as a phenomenon is being recognized in social work, especially in the field of international social work. Climate change has effects on the well- being and the environment which has implications for the social work profession and practice. In social work, the effects of climate change are largely reflected in the marginalized groups of society in the first place. For social work, there are many different roles in climate change work. Adaptation tools of climate change and by involving communities in climate change work are seen as ways of responding to climate change. Climate change and environmental issues have raised the awareness of the need for an environmental education in social work and changes in the social work perspective.

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO ... 6

2 TUTKIMUSTEHTÄVÄ ... 10

3 ILMASTONMUUTOS LUONNONTIETEELLISENÄ JA SOSIAALISENA ILMIÖNÄ ... 12

3.1 Ilmastonmuutoksen määritelmä ... 12

3.2 Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen ... 14

3.3 Ilmastonmuutoksen sosiaaliset vaikutukset ... 17

3.4 Sosiaalisesti kestävä kehitys ... 19

3.5 Sosiaalityön sisältöjen tarkastelu suhteessa ilmastonmuutokseen ... 22

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 28

4.1 Tieteellinen realismi tieteellisen ajattelun taustalla ... 28

4.2 Integroiva kirjallisuuskatsaus aineiston tuottamisen tapana ... 29

4.3 Lomakehaastattelu aineiston tuottamisen tapana... 36

4.4 Tutkimusaineistojen analyysi sisällönanalyysin keinoin ... 38

4.5 Tutkimusetiikan näkökulma ... 41

5 ILMASTONMUUTOS SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ ... 43

5.1 Aineistojen teemojen esittely ... 43

5.2 Ilmastonmuutos sosiaalisia seurauksia aiheuttavana ja ympäristöä muokkaavana ilmiönä ... 44

5.3 Sosiaalityön aktiivinen vaikuttaminen ja osallistuminen ilmastonmuutostyöhön ... 46

5.4 Sosiaalityön suhde fyysiseen ympäristöön ... 49

5.5 Sosiaalityön ympäristökoulutus ... 51

5.6 Haavoittuvuus ilmastonmuutoksen vaikutuksille ... 53

5.7 Sopeutuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ... 55

5.8 Yhteisöjen osallistaminen ilmastonmuutostyöhön ... 58

6 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 61

7 POHDINTA JA LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI ... 67

LÄHTEET ... 70 LIITTEET

KUVIOT

KUVIO 1. Aineiston rajaamisen vaiheet ... 33

KUVIO 2. Aineistojen teemat ... 43

KUVIO 3. Tutkimustulosten yhteenveto ... 62

KUVIO 4. Sosiaalityön ja ilmastonmuutoksen välinen suhde ... 66

TAULUKKO 2. Kirjallisuuskatsauksen analyysin vaiheittainen kulku ... 40

1 JOHDANTO

Ilmastonmuutos koskettaa tänä päivänä lähes jokaista. Sen voi nähdä ihmiskunnan itsensä tuottamana ongelmana, joka sen täytyisi myös itse kyetä ratkaisemaan. Ihmisten toiminnasta aiheutuva ilmaston- muutos ei ole vain ympäristöllinen ilmiö, niin kuin moni saattaisi ensiksi ajatella. Ilmastonmuutos on myös sosiaalinen kysymys (Hetherington & Boddy 2013, 47, 50), jolla on suoria tai välillisiä vaiku- tuksia hyvinvointiin. Ilmastonmuutoksen hyödyt ja haitat jakautuvat epätasaisesti; teollisuusmaat ai- heuttavat suurimman osan ilmastonmuutosta kiihdyttävistä päästöistä, kun taas vastaavasti köyhyy- dessä elävät kärsivät eniten ilmastonmuutoksen vaikutuksista (Eskelinen 2013). Näin ollen ilmaston- muutos näyttäytyy myös globaalin eriarvoisuuden kasvattajana.

Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen sosiaalityön ja ilmastonmuutoksen välistä suhdetta sosi- aalityön kansainvälisen kirjallisuuden ja kansallisten sosiaalityön toimijoiden näkökulmasta. Olen kiinnostunut siitä, millä tavalla sosiaalityössä hahmotetaan ilmastonmuutos ja millaisia rooleja sosi- aalityölle on paikannettavissa ilmastonmuutoksen kehyksessä. Tutkimusaineistoni koostuu kansain- välisistä ilmastonmuutosta käsittelevistä sosiaalityön artikkeleista (n=20) ja sosiaalityöntekijöille sekä sosiaalityön opiskelijoille teetetyn lomakehaastattelun vastauksista (n=24). Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä nostan artikkeleista ilmastonmuutokseen liittyviä teemoja, joita peilaan suoma- laisten sosiaalityön toimijoiden näkemyksiin. Nostamieni teemojen kautta pyrin hahmottamaan sitä, millaisena sosiaalityön ja ilmastonmuutoksen välinen suhde niissä näyttäytyy.

Huolimatta siitä, että ilmastonmuutos on yksi suurimmista 2000-luvun kysymyksistä, on se jäänyt suhteellisen vähälle huomiolle sosiaalityössä (Achstatter 2014; vrt. Dominelli 2012).Myös suoma- laisessa sosiaalipolitiikassa on pitkälti sivuutettu ekologinen näkökulma päätöksenteossa ja sosiaali- politiikan tutkimuskentällä (Helne, Hirvilammi & Laatu 2012). Samaan aikaan maapallon ekologinen kehitys kuitenkin heikentää hyvinvoinnin mahdollisuuksia (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010, 5) ja ympäristön merkitys hyvinvoinnille korostuu ympäristömuutosten ja ympäristöongelmien myötä (Hirvilammi & Massa 2009, 102–103). Ilmastonmuutoksen vaikutukset ulottuvat laajasti elämän eri osa-alueille. Sen aiheuttamien ympäristömuutosten ennakoidaan vaikeuttavan jo olemassa olevia so- siaalisia ongelmia sekä synnyttävän uusia ongelmia (Achstatter 2014; Helne ym. 2012, 39). Maail- manlaajuisten keskilämpötilojen nousu näkyy esimerkiksi ruuan saatavuuden heikkenemisenä ja eri- laisten sairauksien vaikeutumisena (Achstatter 2014). Tiedosta huolimatta asiaan ei ole kiinnitetty

riittävällä tavalla huomiota ja muutokset ekologisempaan suuntaan ovat edenneet verkkaisesti. Ihme- tykseni tälle ja kiinnostukseni ympäristöasioita kohtaan sai minut tarkentamaan sosiaalityön ja ilmas- tonvälistä suhdetta tässä tutkielmassa.

Ilmastonmuutoksella tarkoitetaan ihmisen toiminnasta johtuvaa maapallon ilmaston lämpenemistä, joka on seurausta ilmakehän lisääntyvästä kasvihuonekaasupitoisuudesta (Dominelli 2012, 12–13;

IPCC 2013; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2015). Jo yli sata vuotta sitten on osoitettu hiilidioksi- din vaikuttavan maapallon ilmaston muutoksiin. Tästä huolimatta hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet ja samanaikaisesti vahvistaneet luonnollista kasvihuoneilmiötä, joka on taas voimistanut ilmastomuu- tosta häiriten maapallon ilmaston säätelyä. (Helne ym. 2012, 34.) Ihmisten toiminnan onkin tieteelli- sesti osoitettu johtavan väistämättä ilmastonmuutokseen, jolla on merkittävät vaikutukset luonnon ekosysteemeihin, ihmisten hyvinvointiin ja yhteiskuntien kehitykseen (Virtanen 2011, 19).

Ilmastonmuutokseen reagointi niin poliittisesti kuin teknisestikin edellyttää runsaasti tietoa. Hillinnän ja sopeutumisen keinot nähdään ratkaisuna ihmisten aiheuttamaan ilmastonmuutokseen. (Virtanen 2011, 19, 33.) Suomen tulee muiden teollistuneiden maiden mukana vähentää kasvihuonekaasupääs- töjään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja toisaalta väistämättömään ilmaston lämpenemiseen on myös sopeuduttava. Tämä edellyttää poliittista ohjausta ja mahdollisesti kohdennettuja ilmastopoliit- tisia toimia yhteiskunnan eri osa-alueilla. Ilmastopolitiikan valtavirtaistamisella tarkoitetaan sitä, että myös ilmastonmuutoksen hillintään tai sopeutumiseen kuulumattomat toimijat tukevat ilmastopoli- tiikan tavoitteita omalla toimialallaan ja omilla keinoillaan. (Melanen & Mickwitz 2011, 146–147.) Koska ilmastonmuutos koskettaa ainakin välillisesti lähes kaikkia eri toimijoita niin paikallisesti kuin globaalistikin, voidaan myös siihen reagointia edellyttää kaikilta toimialoilta – myös sosiaalityöltä.

Väitänkin, että ilmastonmuutosnäkökulma tulisi valtavirtaistaa osaksi kaikkia toimialoja, sillä kulu- tukseen keskittyvä elintapamme ja luonnonvarojen ylikulutus sekä ympäristöongelmiin liittyvä kas- vava epäoikeudenmukaisuus on kestämättömällä pohjalla, eikä tällainen välinpitämättömyys voi enää jatkua.

Ympäristöön liittyvät kysymykset ovat olleet enenevissä määrin esillä kansainvälisen sosiaalityön tieteellisissä keskusteluissa. Ymmärrystä ympäristön merkityksestä sosiaalityölle on pyritty rakenta- maan useiden eri teoreettisten käsitteiden avulla, kuten ekologinen (ecological), syväekologinen (deep ecological), ekospirituaalinen (eco-spiritual), vihreä (green), sosioekologinen (socio-ecologi- cal) ja ympäristösosiaalityö (environmental social work) joissa korostetaan ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä ympäristön huomioivan sosiaalityön perustalla (Matthies & Närhi 2014; Närhi & Matthies 2016; 2018). Fyysisen ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin välisen yhteyden tiedostaminen sosiaa-

lityössä toimii lähtökohtana sosiaalityön ja ilmastonmuutoksen välisen suhteen hahmottamiselle. Il- mastonmuutoksen aiheuttaessa ympäristömuutoksia – vaikuttaa se samanaikaisesti myös hyvinvoin- tiin ja koskettaa sosiaalityötä. Sosiaalityön roolia suhteessa erityisesti ilmastonmuutokseen on tarkas- tellut Lena Dominelli (2012) teoksessaan ”Green social work. From Environmental Crises to Envi- ronmental Justice” vihreän (green) sosiaalityön käsitteen kautta. Tarkastelussa sosiaalityö näyttäytyy ilmastonmuutostieteen kansantajuistajana ja ilmastonmuutokseen liittyvän tietoisuuden lisääjänä.

Yhteisönäkökulmasta sosiaalityö voi taas muun muassa edistää yhteisöjen kykyä ympäristökriisien ennakoinnissa ja niistä toipumisessa. (Dominelli 2012.)

Suomalaisen sosiaalityön kontekstissa ilmastonmuutosta käsittelevää tutkimusta on tehty verrattain vähän ja ympäristöteemaan kytkeytyvä sosiaalityön tutkimus on ollut vain muutamien tutkijoiden intresseissä (esim. Matthies & Närhi 2014; 2017; Matthies 1993; Närhi & Matthies 2001; 2016; Poh- jola 2011). Myös joitakin pro gradu –tutkielmatasoisia tutkimuksia on tehty viime vuosina, jotka tu- levat melko lähelle tämän tutkielman aihetta. Taija Nöjd (2016) on tarkastellut pro gradu -tutkielmas- saan sosiaalityön suhdetta ympäristöön ja kestävään kehitykseen sosiaalityön toteutuneiden käytän- töjen näkökulmasta. Ympäristöön ja kestävään kehitykseen kohdentuvaan sosiaalityöhön kuului tut- kimuksen perusteella muun muassa ympäristötietoisuuden lisääminen, fyysisen elinympäristön ja inf- rastruktuurin kehittäminen sekä ympäristöön liittyvien haittojen ja hyötyjen oikeudenmukaisesta ja- kautumisesta huolehtiminen. Sosiaalityön käytäntö näyttäytyi usein paikallisesti määrittyvänä ja mo- nialaisessa yhteistyössä toteutettavana yhteisötyönä. (Nöjd 2016.)

Tässä tutkielmassa sosiaalityön ja ympäristön välisen suhteen tarkastelu on tarkennettu sosiaalityön ja ilmastonmuutoksen välisen suhteen tarkasteluun, sillä sosiaalityön profession ja ilmastonmuutok- sen välisen suhteen tarkastelulle on kasvava tutkimustarve (Achstatter 2014; vrt. Matthies & Närhi 2014, 101). Tämä päivän sosiaalityöhön tulisi sisällyttää tietoisuus fyysiseen ympäristöön liittyvistä haasteista (ilmastonmuutoksesta), jotta se voi säilyttää yhteiskunnallisen asemansa sosiaalisten on- gelmien paikantajana ja ratkaisijana (Dominelli 2012). Onkin mielenkiintoista nähdä, tuoko ilmas- tonmuutos ilmiönä jotakin uutta sosiaalityön ja ympäristön välisen suhteen tarkasteluun. Tätä tarken- nusta perustelee myös vaatimus siitä, että kaikkien osapuolien tulisi reagoida ilmastonmuutokseen.

Sosiaalityössä ei nähdäkseni ole kuitenkaan edellytyksiä tällaiseen reagointiin ennen kuin ilmaston- muutos hahmotetaan luonnontieteellisenä ilmiönä ja ennen kaikkea sosiaalityön tietoperustaan sekä käytäntöön vaikuttavana ilmiönä. Näin ollen onkin tarpeellista selvittää sitä, miten sosiaalityön kan- sainvälisessä ilmastonmuutosta käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa ilmastonmuutosta on jäsen- nelty ja millainen ymmärrys suomalaisen sosiaalityön kentällä ilmiöstä on.

Omassa tarkastelussani painotetaan ilmastonmuutosta vakavana maailmanlaajuisena ilmiönä ja ava- taan siihen liittyviä hillinnän ja sopeutumisen keinoja. Tämän lisäksi esittelen ilmastonmuutoksen sosiaalisia vaikutuksia ja etenen lopulta tilanneyhteyteen sopiviin sosiaalityön määritelmiin, jotka jo nähdäkseni itsessään perustelevat ilmastonmuutoksen relevanttiutta sosiaalityölle. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sosiaalityötä kansainvälisen määritelmän ja sosiaalihuoltolain näkökulmasta sekä luon- non ja ihmisen yhteyden huomioivien sosiaalityön jäsennyksien kautta. Ympäristön ja sosiaalityön välistä suhdetta tarkasteleville käsitteellisille jäsennyksille ei ole kuitenkaan annettu liian vahvaa pai- noarvoa osana tutkielman teoreettista viitekehystä. Tällä tietoisella ratkaisulla halusin varmistaa mah- dollisimman objektiivisen suhtautumisen tutkimusaineistoon.

Seuraavassa luvussa esittelen pro gradu -tutkielmani tutkimustehtävän ja sitä tarkentavat tutkimus- kysymykset, jotka ohjaavat metodisia valintoja ja koko tutkimusprosessia. Kolmannessa luvussa sy- vennyn tutkielman teoreettiseen viitekehykseen, joka toimii tutkielmani ymmärryksen perustana.

Neljännessä luvussa kuvaan tutkielman toteutuksen eri vaiheet, aineistojen hankinnasta analyysiin.

Tätä seuraa tulosluku, jossa esittelen keskeisimmät tutkimustulokset. Tutkielma päättyy tutkimustu- losten yhteenvetoon ja pohdintaan.

2 TUTKIMUSTEHTÄVÄ

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten ilmastonmuutosta on jäsennelty sosiaalityössä ja millai- sena sosiaalityön ja ilmastonmuutoksen suhde näyttäytyy sosiaalityön näkökulmasta. Hahmotetaanko sosiaalityössä ilmastonmuutoksen kokonaisvaltaiset vaikutukset eri tasoilla ja koetaanko ilmaston- muutokseen reagoinnin olevan myös sosiaalityön tehtävä. Tutkielman tavoitteena on rakentaa koko- naisvaltaista ymmärrystä sosiaalityön ja ilmastonmuutoksen välisestä yhteydestä ja viitoittaa tietä ai- heen syvenevälle tutkimukselle sosiaalityössä, erityisesti suomalaisen sosiaalityön kentällä. Tutki- mus on luonteeltaan kartoittava, koska pyrkimys on selvittää vähän tunnettua ilmiötä ja hahmottaa siihen liittyviä keskeisiä teemoja ja malleja. Toisaalta tutkielmassa on myös kuvailevan tutkimuksen tunnusmerkkejä sen nostaessa esiin ilmiöön liittyviä keskeisiä piirteitä. (Hirsjärvi, Remes & Saja- vaara 2009, 138–139.)

Toteutan tutkielman kvalitatiivisia menetelmiä hyödyntäen, käyttäen aineistonhankinnassa integ- roivaa kirjallisuuskatsausta ja lomakehaastattelua. Aikaisemman tutkimuksen vähäisyys tutkielmani aiheesta perustelee tutkimusmenetelmien valintaa. Kirjallisuuskatsaus tutkimusmetodina ja tutkimus- tekniikkana mahdollistaa jo tehtyjen tutkimusten tutkimisen ja arvioimisen sekä uusien tutkimustu- losten kokoamisen aikaisemmista tutkimuksista (Salminen 2011, 4–6). Integroivan kirjallisuuskat- sauksen avulla jäsennetään verrattain uutta ilmiötä, ilmastonmuutosta sosiaalityön kontekstissa. Lo- makehaastattelun ja sen laajan levittämisen avulla on puolestaan mahdollisuus tavoittaa sujuvammin aiheesta tietävät suomalaisen sosiaalityön toimijat. Suomalaisen sosiaalityön näkökulma on keskei- nen tässä tutkielmassa, sillä ilmastonmuutosta käsittelevä tutkimus on niukkaa suomalaisen sosiaali- työn tutkimuskentällä.

Tutkielman metodologista lähestymistapaa luonnehtii monimetodisuus, koska käytän ja analysoin tutkielmassani kahdentyyppistä aineistoa (ks. esim. Creswell & Plano Clark 2011, 5;Eskola & Suo- ranta 1998, 69–70; Hurmerinta-Peltomäki & Nummela 2006). Monimetodisen tutkimuksen tarkoi- tuksena on vastata tutkimuskysymykseen sellaisilla metodeilla, joiden vahvuudet täydentävät toisi- aan, eikä niillä ole samoja heikkouksia (Brewer & Hunter 2006, 4). Tutkimusaineisto muodostuu kansainvälisistä sosiaalityön tieteellisistä julkaisuista (n=20) ja suomalaisten sosiaalityöntekijöiden sekä sosiaalityön opiskelijoiden lomakehaastatteluvastauksista (n=24). Aineistojen analyysissä hyö- dynnetään sisällönanalyysin keinoja. Kirjallisuuskatsauksen aineisto toimii tämän tutkielman pääasi- allisena aineistona, jonka analyysi tehdään ensimmäisenä tutkimusaiheen alustavaksi jäsentämiseksi

ja päälinjojen luomiseksi. Toisessavaiheessa lomakehaastattelun avulla tuotettua empiiristä aineistoa peilataan ensimmäisessä analyysissä muodostettuihin teoreettisiin käsitteisiin etsien samankaltai- suuksia aineistosta.

Tutkielman lähtökohtana on näkemys ilmastonmuutoksesta vakavana maailmanlaajuisena ilmiönä, jolla on haitalliset vaikutukset monimuotoiseen hyvinvointiin. Sosiaalityö pitäisi haastaa laajenta- maan työhönsä juurtunutta näkemystään, asiakkaasta yhteiskunnan jäsenenä – näkemykseen asiak- kaasta osana luontoa ja fyysistä ympäristöä, sillä ympäristöongelmilla on yhteys sosiaalisiin ongel- miin (Helne ym. 2012, 38–39).

Tutkimuskysymyksiäni ovat seuraavat:

Millaisia teemoja on käsitelty ilmastonmuutokseen liittyvässä sosiaalityön tutkimuskir- jallisuudessa?

Millaisena sosiaalityön ja ilmastonmuutoksen välinen suhde näyttäytyy kansainvälisen sosiaalityön tutkimuksen ja suomalaisten käytännön toimijoiden näkökulmasta?

Vaikka tutkimus mukaileekin pääosin laadullista tutkimusotetta metodivalintoineen, on siinä piirteitä myös määrällisestä tutkimuksesta. Töttö (2004) toteaakin, että harvoin mikään kokonainen tutkimus on kaikilta piirteiltään vain laadullista tai määrällistä. Tässä tutkielmassa kirjallisuuskatsauksen avulla tuotettu aineisto sisältää tutkimuskirjallisuutta, jossa on sekä kvalitatiivisen että kvantitatiivi- sen tutkimuksen mukaisia piirteitä. Myös aineistojen analyysissä teemojen esiintyvyydestä raportoi- daan numeraalisessa muodossa kaavion avulla – samoin kuin lasketaan tutkimusaineistojen artikke- leiden sekä lomakehaastatteluvastauksien määrää.

3 ILMASTONMUUTOS LUONNONTIETEELLISENÄ JA SOSIAALISENA ILMIÖNÄ

3.1 Ilmastonmuutoksen määritelmä

Ilmastolla tarkoitetaan sään tyypillistä pitkäaikaista käyttäytymistä, jota kuvataan lämpötilan, sade- määrän ja muiden säämuuttujien keskiarvoilla (esim. IPCC 2013). Maapallolle kohdistuva ja sieltä lähtevä auringon säteily ja lämpömäärä säätelevät ilmastoa. Ilmastoon vaikuttaa myös se, miten maa- pallo varastoi tätä säteilyä ja lämpöä esimerkiksi meriin ja ilmakehään. (Virtanen 2011, 20–21.) Kas- vihuoneilmiö on ilmakehän kykyä pidättää lämpösäteilyä karkaamasta avaruuteen ja sen ansiosta maapallon lämpötila on elämän esiintymiselle suotuisa. Auringon energia säätelee ilmastojärjestel- mää ja se antaa voiman ilmastojärjestelmän muun muassa ilman, veden ja hiilen virtauksille ja kier- tokuluille. Lämpö taas siirtyy ilmakehän ja virtauksien kuljettamana maapallon alueilta toisille. (Il- matieteen laitos.) Nykyisin useimmissa yhteyksissä puhutaan ihmiskunnan aiheuttamasta ilmaston- muutoksesta, vaikka ilmasto onkin muuttunut luonnollisten tekijöiden seurauksena useampaan ker- taan maapallon olemassaolon, noin 4,5 miljardin vuoden aikana. Pääosin maapallolla on esiintynyt lämpökausia, mutta lämpökausien väliin on mahtunut myös kylmäkausia. Tällaista luonnollista il- mastonmuutosta on aiheuttanut ilmakehän koostumuksen vaihtelu sekä kasvihuoneilmiön voimak- kuuden vaihtelevuus. Myös maapallon mantereiden vaihteleva sijainti on vaikuttanut merivirtojen kykyyn siirtää lämpöä. (emt.; Ruosteenoja 2011, 69.)

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change) (2007a) mukaan ilmastonmuutos on luonnollisista tekijöistä ja ihmisten toiminnasta johtuvaa ilmas- ton ajallista muuttumista. IPCC siis tunnistaa myös luonnollisten tekijöiden vaikutuksen ilmaston- muutokseen ja ilmentää sitä kielenkäytössään tuottamissaan ilmastonmuutosraporteissa. YK:n (Yh- distyneet kansakunnat) (1992) ilmastosopimuksessa taas ilmastonmuutoksella tarkoitetaan sellaisia muutoksia ilmastossa, jotka ovat suoraan tai epäsuorasti seurausta ihmiskunnan toiminnasta, esimer- kiksi ilmakehän koostumuksen muutos. Suomen ilmastolaissa (2015/609) mukaillaan YK:n määri- telmää, ”ilmastonmuutoksella tarkoitetaan sellaista muutosta ilmastossa, joka aiheutuu maapallon ilmakehän koostumusta suoraan tai välillisesti muuttavasta ihmisen toiminnasta ja joka ylittää ilmas- ton luonnollisen vaihtelun vertailukelpoisten ajanjaksojen kuluessa”. YK:n ilmastosopimuksen ja il- mastolain määritelmät korostavat ilmastonmuutosta ihmiskunnan toiminnasta aiheutuvana.

Viimeisten vuosisatojen ja -kymmenien aikanaihminen on toiminnallaan voimistanut luonnollista kasvihuoneilmiötä vapauttaessaan hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja ilmakehään, jonka vai- kutuksesta maapallon lämpötilat ovat nousseet (Ilmatieteen laitos; IPCC 2013; Keskitalo 2005, 123;

Ruosteenoja 2011, 70; Virtanen 2011, 22–23). Tällä tavoin ihmiskunnasta on tullut yksi keskeisin ilmastonmuutoksen aiheuttaja ja ilmastonmuutosta on alettu tarkastella ongelmalähtöisesti. Kasvi- huonekaasupäästöt ilmakehässä on nähty yhtenä merkittävimpänä syynä maapallon pintalämpötilo- jen muutokseen. Kasvihuonekaasupäästöjen päästölähteinä on muun muassa fossiilisten polttoainei- den käyttö ja metsien hävitys, maatalous, energiantuotanto ja jätteet. (Virtanen 2011, 22–23; vrt.

Gray, Coates & Hetherington 2013, 2–3.) Huomionarvoista on se, että esimerkiksi fossiilisista polt- toaineista siirtyy ilmakehään satakertainen määrä hiiltä verrattuna luonnon omiin prosesseihin, kuten tulivuorten toimintaan. Hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen määrän kasvua ilmakehässä se- littää myös nykyiset liikennetottumukset, sillä julkisilla kulkuneuvoilla kulkeminen on vaihtunut yk- sityisautoiluun ja joukkoliikenteessä on taas siirrytty junista ja linja-autoista lentokoneisiin. Lentolii- kenne onkin kasvanut kiihtyvään tahtiin yhdeksi merkittäväksi ilmakehän kuormittajaksi. (Keskitalo 2005, 74–75.)

Ilmastonmuutosta aiheuttavan hiilidioksidin määrän kasvu ilmakehässä lisää merien happamuutta ja kiihdyttää merenpinnan nousua. Maapallon lämpötilan nousun jatkuminen kiihdyttää näitä prosesseja ja sillä on vaikutuksensa biodiversiteettiin, biologisten lajien häviämisenä ja luonnonvarojen käytön heikentymisenä. Ilmaston merkittäviä muutoksia ovat äärimmäisten sääilmiöiden, kuten myrskyjen ja tulvien sekä lämpöaaltojen lisääntyminen, joilla on vaikutuksensa ihmisten elinolosuhteisiin. (Vir- tanen 2011, 23, 26.) Ilmastonmuutoksen suuruus ja vaikutukset vaihtelevat kuitenkin maapallolla alueittain. Suomelle yhtenä suurimpana haasteena on ilmastonmuutoksen nopeus, sillä maapallon pohjoisten osien on havaittu lämpenevän enemmän kuin koko maapallo keskimäärin. Suomen keski- lämpötilan nousu on ollut keskimäärin 0,3 °C vuosikymmenessä 1960-luvulta lähtien, jolloin lämpe- nemisen nopeus on ollut kaksinkertainen koko maapallon lämpenemistahtiin verrattuna. (Ruuhela 2010, 54.) Ilmastonmuutoksen nopeus vauhdittaakin myös siihen liittyvien vaikutusten ilmenemistä.

Ilmastonmuutos näyttäytyy siis maailmanlaajuisesti vakavana ilmiönä, jolla on merkittävä vaikutus luonnonoloihin, monimuotoisuuteen ja useiden lajien elinoloihin. Ilmastonmuutos kaikkiaan muok- kaa elinympäristöä yleisellä tasolla ja samaan aikaan sillä on vaikutus muun muassa globaaliin talou- teen, vedensaantiin ja helleaaltojen lisääntymiseen. (Virtanen & Rohweder 2011, 11.) Ilmastonmuu- tosta voidaan tarkastella sekä luonnontieteellisenä että yhteiskuntatieteellisenä ongelmana. Tässä tut- kielmassa painotetaan tietoisesti molempia tarkastelukulmia, koska on tärkeää vahvistaa sosiaalityön

teoreettista tietoperustaa ilmastonmuutoksesta sekä luonnontieteellisenä että sosiaalitieteellisenä il- miönä. Tällä tavalla tarkoituksena on kasvattaa sosiaalityön ymmärrystä ilmastonmuutoksen yhtey- destä ekologiseen ympäristöön ja sitä kautta sosiaaliseen hyvinvointiin sekä sosiaalisiin ongelmiin.

Yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta ilmastonmuutos nähdään yhteiskunnan itsensä tuottamana riskinä, joka ilmiönä näyttäytyy etäisenä tavalliselle kansalaiselle. Tämä selittyy sillä, että ilmiö on luonteeltaan monimutkainen ja kasautuva. Lisäksi ilmastonmuutoksen luoma aikahorisontti poikkeaa merkittävästi ihmisten arkipäiväisestä kokemuksesta ja poliittisen toiminnan aikajänteestä (Järvelä &

Wilenius 1996, 75–77.) Koska ilmastonmuutos ei siis ole modernin yhteiskunnan jäsenen elämässä päivittäin läsnä, tuntuu se ilmiönä kaukaiselta. Lisäksi ilmastonmuutoksen hallitsemattomuus ja ete- nemisen ennustettavuuteen liittyvät epävarmuudet etäännyttävät ilmiötä kauemmaksi poliittisesta toi- mintakentästä, vaikkakin ilmiön kehittymisen nähdään liittyvän olennaisesti myös modernin yhteis- kunnan perustehtäviin. Ilmastonmuutos laajana ja monimutkaisena ilmiönä haastaakin yhteiskunnal- lisen toiminnan aikahorisontin uudelle etäisyydelle. (emt.) Yhteiskunnan olisi siis huomioitava ilmas- tonmuutos toiminnassaan ja lähestymistavoissaan jo nyt, vaikka ilmastonmuutos saattaakin konkre- tisoitua vasta vuosien päästä.

Tarkastelun tuloksena voidaan todeta, että ilmastonmuutoksella on merkittäviä vaikutuksia maapal- lon toimintaan ja ympäristöön sekä ihmisten elinolosuhteisiin. Osa kuitenkin yhä kiistää ilmaston- muutoksen tai ainakin ihmisen osuuden siihen ja tämän voi nähdäkin ilmastonmuutoksen vastaista työtä jarruttavana tekijänä. On tulkittu, että pieni osa maapallon lämpötilan noususta johtuu luonnol- lisista tekijöistä, mutta valtaosa noususta kuitenkin selittyy ihmisen aiheuttamalla kasvihuoneilmi- öllä. Ihminen lämmittää toiminnallaan maapalloa yli 90 prosentin todennäköisyydellä ja näin ollen ihmiskunnalla on vastuu ilmastonmuutoksen torjunnasta vaaran ollessa ilmeinen. (Keskitalo 2005, 9, 123, 134–135.) Ennakoiville luonnonsuojelullisille ja luonnonvarojen käyttöön liittyville sopeutu- mistoimille on selkeä tarve luonnon ekosysteemejä uhkaavan kriisin lieventämiseksi (Virtanen 2011, 26). Tarkasteltaessa ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia sekä siihen liittyviä toimintastrategioita, on pureuduttava yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Tällä tavoin ilmastonmuutokseen liittyvät kysymyk- set ovat myös poliittisia (Järvelä & Wilenius, 1996, 75.) Seuraavaksi tarkastellaan ilmastonmuutok- seen liittyviä hillinnän ja sopeutumisen keinoja.

3.2 Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen

Nykytietämykseen perustuen ilmastonmuutosta ei voida kokonaan estää, mutta sitä voidaan hillitä (IPCC 2007a, b; 2015; Keskitalo 2005, 190). Ihmisten aiheuttamaan ilmastonmuutokseen tulisikin

reagoida sekä hillinnän että sopeutumisen keinoin. Yhtäaikaisesti tulisi pohtia, miten ilmastonmuu- tosta vähennetään ja toisaalta sitä, miten parannetaan yhteiskunnan sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja kykyyn selviytyä muuttuvissa olosuhteissa. (Virtanen 2011, 33.) Suomen ilmastolain (2015/609 § 5) määritelmän mukaan ilmastonmuutoksen hillintä on ”ihmisen toiminnasta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen syntymisen ja niiden ilmakehään pääsemisen estämistä sekä muiden il- mastonmuutoksen vaikutusten lieventämistä tai poistamista”. Ilmastonmuutokseen sopeutumisella tarkoitetaan taas ”toimia, joilla varaudutaan ja sopeudutaan ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin sekä toimia, joiden avulla voidaan hyötyä ilmastonmuutokseen liittyvistä vaikutuksista”. (llmastolaki 2015/609 § 5.) Sopeutumisen kautta ihmisyhteisöt, yhteiskunnat ja ekosysteemit mukautuvat todelli- siin tai odotettuihin ilmastollisiin muutoksiin joko hyödyntämällä ilmastonmuutokseen liittyviä etuja tai minimoimalla haittoja (Kohl 2011, 197).

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen edellyttää globaalia toimintaa (Keskitalo 2005, 224; Sipilä 2010, 190; Virtanen & Rohweder 2011, 11), sillä ilmastonmuutos ja sen vaikutukset eivät noudata kansallisia rajoja. Ilmastopolitiikkaa tehdäänkin kaikilla tasoilla, niin paikallisesti kuin glo- baalistikin. Kansainvälisen ilmastopolitiikan keskiössä on YK:n ilmastosopimus – sen Kioton pöytä- kirja ja Pariisin ilmastosopimus (2015). Suomi tekee myös vahvasti omaa ilmastopolitiikkaa ja on osapuolena Euroopan unionin ilmastoneuvotteluissa. Kansallisella tasolla ilmastolaki (2015/609) oh- jaa ilmastopolitiikkaan liittyvien suunnitelmien valmistelua sekä niiden toteutumisen valvontaa.

Lainsäädäntö osaltaan tukee Suomen kansallista tavoitetta ihmisen toiminnasta aiheutuvien kasvi- huonekaasujen kokonaispäästöjen vähentämisessä, jossa tavoitellaan vähintään 80 prosentin vähen- nystä vuoteen 2050 mennessä. (Ympäristöministeriö 2017.) Suomi tuottaa väestöosuuttaan selvästi enemmän kasvihuonekaasuja ja siten voidaan sanoa, että sen vastuu ilmastonmuutoksesta on suu- rempi (Sipilä 2010, 193) – ja tällöin myös siihen reagoinnista; hillinnästä ja sopeutumisesta.

Ilmastonmuutoksen hillintä kansallisella tasolla onnistuu parhaiten, jos käytössä on laaja valikoima erilaisia välineitä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi tai rajoittamiseksi (Dunn & Flavin 2002, 53). Ilmastonmuutoksen erilaiset hillintätoimet, kuten ilmastovastuulliseen liiketoimintaan sijoitta- minen, energiatehokkaan ja energiaa säästävän teknologian kehittäminen sekä jo väistämättömän il- maston lämpenemisen ennakointi ja siihen liittyvät sopeutumistoimet, näyttäytyvät yhtenä ratkaisuna ilmastonmuutoksen vaikutusten pienentämisessä (Virtanen & Rohweder 2011, 11). Jorma Keskitalon (2005, 191, 222–223) mukaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä olisi luovuttava kokonaan riippu- matta ilmaston lämpenemisestä, sillä niiden arvioidaan loppuvan ylipäätään viimeistään muutaman sadan vuoden kuluessa. Näin ollen vaihtoehtoisiin energioihin on panostettava ja kaiken kaikkiaan

energiankulutusta on vähennettävä, sillä täysin ongelmatonta energiamuotoa ei ole olemassa. (Kes- kitalo 2005, 191, 222–223.) Päästöjen vähentämistä läntisissä teollisuusmaissa hankaloittaa kuiten- kin ihmisten haluttomuus muuttaa käyttäytymistään. Kehittyvissä maissa taas muutoksen esteenä on tiedon ja kehittyneen teknologian saatavuuden ongelmat sekä taloudellisiin resursseihin ja koulutuk- seen liittyvät puutteet. Kussakin maassa esteet ovat kuitenkin ylitettävissä. (Dunn & Flavin 2002, 53.) Mikrotason näkökulmasta energiantuotannon menetelmien ja energiaa säästävien teknisten ratkaisu- jen lisäksi keskeisiä keinoja hiilipäästöjen vähentämiseksi on joukkoliikenteen suosiminen, turhan kulutuksen välttäminen ja paikallistuotannon suosiminen kuljetuspäästöjen vähentämiseksi (Keski- talo 2005, 225).

Anne Virtasen (2011, 36) mukaan on tärkeää, että erityisesti kehittyvissä maissa sopeutumistoimet sisällytetään osaksi paikallispolitiikkaa. Ilman tätä ilmastonmuutoksen sopeutumistoimet näyttäyty- vät ylimääräisenä lisänä ja ne toteutetaan irrallaan muista yhteisöjen taloudellisista ja sosiaalista ke- hitystä edistävistä toimista. (Virtanen 2011, 36.) Toisin sanoen olisi tärkeää, että ilmastonmuutos lä- päisisi kaiken tasoisen politiikan ja olisi tällä tavalla kaikessa poliittisessa päätöksenteossa läsnä il- man, että sitä täytyisi nostaa erikseen keskiöön. Keskustelu ympäristökysymysten ja sosiaalipolitii- kan yhteydestä onkin vahvistunut ympäristöongelmien lisääntyessä ja tämän seurauksena on alettu puhua ympäristösosiaalipolitiikasta, jossa korostetaan mm. elinympäristön puhtautta ja siten laajen- netaan ihmisten hyvinvointia myös elinympäristöön. (Hirvilammi & Massa 2009 103.)

Ilmasto näyttäytyy sosiaalisena ja poliittisena kysymyksenä, sillä sosiaalisen toiminnan ja yhteiskun- nallisen muutoksen edellytykset sekä dynamiikka ovat olennaisia kestävän hyvinvoinnin tavoitte- lussa. Ilmastonmuutoksen liittyvät ongelmat eivät ratkea siis vain teknisten ratkaisujen avulla. (Häi- kiö & Saikkonen 2010, 38.)Sosiaali- ja terveysalojen asiantuntemusta tarvitaan mukaan ilmaston- muutosongelman haasteeseen liittyvään keskusteluun ja toimintaan. Sosiaali- ja terveysalan toimi- joilla voi olla olennainen rooli ilmastonmuutokseen liittyvien asenteiden, toimintatapojen ja arjen toimintojen ravistelussa (Kohl 2011, 204–205.), ja siten ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumi- sen edistämisessä. Sosiaali- ja terveysalalla on tarve tiennäyttäjille, joka edellyttää tietotaitoa ilmas- tonmuutoksesta ilmiönä ja kykyä kääntää ilmiö sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kielelle; millä tavoin ilmastonmuutoksen hillintä ja sen sopeutumiskeinot vaikuttavat esimerkiksi huono-osaisiin.

(emt.)

3.3 Ilmastonmuutoksen sosiaaliset vaikutukset

Tässä luvussa kuvataan ilmastonmuutoksen mahdollisia seurauksia, joilla on yhteys sosiaaliseen hy- vinvointiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Sosiaalisen näkökulman nostamisella on tarkoitus osoittaa sosi- aalityön tarpeellisuus ilmastonmuutostyössä. Yhteiskunnan hyvinvointi ja fyysinen elinympäristö vaikuttavat voimakkaasti toisiinsa (Keskitalo 2005, 177). Toisin sanoen luonto on läsnä kaikessa ih- misen toiminnassa ja ihmisen hyvinvointi riippuu luonnonympäristön ja muiden eliölajien tilasta.

Ihmisen ja luonnon välinen yhteys näyttäytyy ilmeisenä, kun keskitytään esimerkiksi juomaveden ja ravinnon tarpeeseen sekä puhtaaseen hengitysilmaan (Helne ym. 2012, 66). Ensinnäkään hyvinvoin- tia ei voi olla ilman vettä. Ihmiskunta kärsii vesipulasta jo nyt, mutta ilmastonmuutos edelleen vai- keuttaa vesipulasta kärsivien elämää, sillä maapallon lämpötilan nousu ja haihdunnan kasvu lisäävät veden tarvetta. (Keskitalo 2005, 155.)Ilmaston muuttuvat lämpötilat vaikuttavat myös ravinnon saa- tavuuteen ja tämä taas heijastuu suoraan niihin jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin, jotka elävät köyhyydessä ja nälänhädässä. Ruuan saatavuuden epävarmuus onkin uhka sosiaaliselle hyvinvoin- nille. (Achstatter 2014.) Ihmisen ja luonnon välisen yhteyden tarkastelun vieminen laajemmalle kau- emmas perustarpeiden tyydyttämisestä vaikeuttaa kuitenkin yhteyden hahmottamista. Tästä huoli- matta ekologiset ja sosiaaliset kysymykset näyttäytyvät toisistaan erottamattomina ja ympäristöon- gelmien voidaan nähdä kärjistävän sosiaalisia ongelmia. (Helne ym. 2012, 39, 66.) Voidaankin sanoa, että ilmastonmuutos paikalliset ja kansalliset rajat ylittävänä, globaalina ympäristöongelmana, muok- kaa ekologista ympäristöä ja siten sillä on vaikutuksensa elinolosuhteisiin sekä hyvinvointiin.

Sen lisäksi, että ilmastonmuutoksen aiheuttamat ympäristömuutokset jo itsessään vaikuttavat hyvin- vointiin, myös ilmastonmuutoksen sopeutumistoimilla on laajat sosiaaliset vaikutukset (Korhonen- Kurki 2011, 209; Vaarama 2010, 151). Tavoiteltuihin päästövähennyksiin liittyvien toimien voi nähdä vaikuttavan ihmisten arkielämään monin eri tavoin, niin asumiseen, työelämään kuin matkus- tamiseen ja kulutustottumuksiinkin (Vaarama 2010, 151). Yksilöityneen ja kulutuskeskeisen elinta- van aiheuttamat ekologiset riskit on alettu tunnistaa ja monet arkipäiväisistä kulutusmalleista ovat osoittautuneet luontoa kuormittaviksi. (Järvelä & Wilenius 1996, 116). Kasvavat vaatimukset elinta- pojen muutokselle ja riittämättömyyden tunteet ilmastonmuutoksen edessä saattavatkin aiheuttaa ”il- mastoahdistusta”.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen ensisijaiset vaikutukset heijastuvat ensinnä pienituloisten perus- tarpeisiin, kuten ruoan saantiin, terveydentilaan ja hyvinvointiin. Esimerkiksi ruoan ja bensiinin hin- nankorotukset näkyvät ensiksi heikommassa asemassa olevien ihmisten elämässä. Tällä tavoin eriar-

voisuus kasvaa sekä paikallisesti että alueellisesti ja eri väestöryhmien välillä. (Kohl 2011, 206.) Ke- hittyneissä maissa ilmastonmuutokseen liittyvät riskit konkretisoituvat infrastruktuurin toiminnassa.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat ääri-ilmiöt saattavat aiheuttaa häiriöitä esimerkiksi sähkönjakelussa tai tietoliikenteessä. Kehittyvissä maissa taas sopeutuminen erityisesti rankkasateiden aiheuttamiin tulviin, kuivuusjaksoihin ja merenpinnan nousuun vaikeutunee entisestään. (Alestalo 2010, 53; IPCC 2007a.) Muutto paremmille alueille on näyttäytynyt yhtenä ihmisten vastauksena reagoida ympäris- tön kriittisiin muutoksiin. Äärimmäisten sääilmiöiden seurauksena elinkelpoisen elinympäristön me- nettämisen ja muuttuneiden elinolosuhteiden katsotaan tuottavan ilmastopakolaisuutta ja laajaa muut- toliikettä. (Sipilä 2010, 191; Virtanen 2011, 26.) Lisääntyvä ilmastopakolaisuus luo turvallisuusuhkia ja odotettavissa voi olla myös poliittisia konflikteja eri yhteisöjen ja maiden välillä. (Virtanen 2011, 26). Lisäksi ilmastonmuutokseen saattaa liittyä sellaisia riskejä, joita ei osata ennustaa ja tällöin niitä ei voida ennakoida (Alestalo 2010, 53; IPCC 2007a).

Muuttuvalla ilmastolla on vaikutuksensa myös terveyteen, sillä ilmastonmuutoksen on arvioitu lisää- vän tiettyjä sairauksia ja mielenterveyden ongelmia (Ruuhela 2010, 58; Vaarama 2010, 151). Esimer- kiksi helleaaltojen vaikutuksilla on yhteys kuolemantapausten lukumäärän kasvuun. Sään vaikutuk- sille alttiimpia ryhmiä ovat vanhukset ja lapset sekä henkilöt, joilla on jokin krooninen sairaus. Suo- messa ilmastonmuutoksen mahdolliset vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin saattaa näkyä muun muassa lisääntyvänä kaamosmasennuksena, kun talvet muuttuvat nykyistä vähälumisemmiksi ja pil- visemmiksi ilmastonmuutoksen seurauksena. Kaamosmasennus taas yhdistettynä työn jatkuviin te- hostamisvaatimuksiin voi heikentää työssä jaksamista tulevaisuudessa. (Ruuhela 2010, 58.) Ilmas- tonmuutoksen aiheuttamien terveyshaittojen voi ennakoida näkyvän myös sosiaalityössä. Toisaalta ilmaston lämpeneminen saattaa myös jollain tasolla vähentää joitakin sääolosuhteista riippuvia ter- veysongelmia (emt.).

Päästöjen vähentämistavoitteet ovat maailmanlaajuisia ja ne lähtökohtaisesti koskevat kaikkia. Ta- voitteet eivät näyttäydy kuitenkaan oikeudenmukaisina, jos niitä sovelletaan kuhunkin kohteeseen samalla tavalla. Oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon liittyvät kysymykset ovat siten olennaisia il- mastonmuutoskeskustelussa, sillä ilmiön odotettavissa olevat vaikutukset ovat hyvin erilaiset luon- nolle ja ihmisille niiden maantieteellisestä sijainnista riippuen. Yleisellä tasolla kehittyneet maat ovat ensisijaisesti vastuussa ilmastonmuutoksesta, mutta sen vaikutuksista kärsivät eniten kehittyvät maat.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa tulisikin huomioida ne ihmiset, joilla on vähiten mahdollisuuk- sia selviytyä ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Myös kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisstrategi- oiden suunnittelussa ja ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteissa tulisi huomioida tasa-arvoon liitty-

vät kysymykset sekä maailmanlaajuinen sosioekonominen kehitys. (Virtanen 2011, 30.) Ilmaston- muutoksen etenemisen ja siihen sopeutumisen myötä epätasa-arvon ennustetaankin lisääntyvän (Kumpula-Natri 2010, 5). Tässä näen sosiaalityön paikan heikommassa asemassa olevien ihmisten puolustajana ja tasa-arvon edistäjänä; profession, jonka perustalla on ihmisoikeudet ja niiden edistä- minen sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen (Talentia 2014). Alueellisen oikeuden- mukaisuuden lisäksi ilmastonmuutoksen yhteydessä voidaan puhua myös ylisukupolvisesta oikeu- denmukaisuudesta, nykyisten sukupolvien velvollisuuksista tulevia sukupolvia kohtaan. Tällä viita- taan siihen, että myös tulevilla sukupolvilla on oikeus elää hyvässä elinympäristössä. Ilman ylisuku- polvista näkökulmaa ja sen omaksumista, tulevat sukupolvet joutuvat ympäristöongelmien suurim- miksi maksajiksi. (Virtanen 2011, 30.)

Huono-osaisuus on ihmisten arkeen ja siten myös ilmastonmuutokseen olennaisesti liittyvä ilmiö, ja siksi huono-osaisuus olisikin tuotava osaksi ilmastonmuutoskeskustelua. (Kohl 2011, 207–208). Jos ilmastonmuutos nähdään huono-osaisuutta lisäävänä tekijänä ja sosiaalityö taas marginalisoitumisen, sosiaalisen syrjäytymisen ja sortoa synnyttävien rakenteellisten olosuhteiden haastajana ja muutta- jana (Talentia 2014), ilmastonmuutoskeskustelulle vaikuttaisi olevan selkeä tarve sosiaalityön kon- tekstissa. Tarkastelun tuloksena voidaan havaita ilmastonmuutoksen moninaisuus ja sen sosiaaliset vaikutukset. Muuttuva ilmasto vaikuttaa hyvinvointiin ja kärjistää olemassa olevia sosiaalisia ongel- mia, kuten eriarvoisuutta ja köyhyyttä sekä synnyttää uusia ongelmia. Tämän lisäksi ilmastonmuutos muokkaa yksilötasoisesti elämäntapojen edellytyksiä ja vallitsevia hyvinvointikäsityksiä.

3.4 Sosiaalisesti kestävä kehitys

Kestävä kehitys tarjoaa perustan ilmastopolitiikalle ja siten myös ilmastonmuutoksen hillinnälle ja muutoksen vaikutusten torjumiselle. Myös kestävän kehityksen ja oikeudenmukaisuuden saavutta- misen näkökulmasta ilmastonmuutoksen hillintä ja muutoksen vaikutusten torjuminen näyttäytyvät tarpeellisena. (IPCC 2015, 17.)

Kestävä kehitys ja sosiaalityö tavoittelevat molemmat laaja-alaista hyvinvointia. Sosiaalityön voikin nähdä kiinnittyvän kestävään kehitykseen erityisesti sosiaalisesti kestävän kehityksen edistäjänä. Toi- saalta on kuitenkin tarpeellista tarkastella kestävää kehitystä kokonaisvaltaisemmin, jossa niin eko- logisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisestikin kestävä kehitys kytkeytyvät toisiinsa. Yleisimmin käytetty kestävän kehityksen määritelmä on Brundtlandin kestävän kehityksen komission raportista (1987), “development that meets the needs of the present without compromising the ability of future

generations to meet their own needs” (Our Common Future 1987). Komissio määrittelee kestävän kehityksen sellaiseksi kehitykseksi, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Kestävän kehityksen näkökulmaan sisältyy siis vahvasti sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulma (ks. esim. Rajavaara 2011, 282–284). Kestävä kehitys voidaan määritellä myös koko yhteiskunnan oppimisprosessiksi, jossa yritetään saavuttaa yh- teinen näkemys siitä, kuinka yhteiskuntaa ja elämäntapoja täytyisi muuttaa (Bardy 2010, 46). Jackson (2008, 83–84) näkee taas kestävän kehityksen eetoksena rajoja kunnioittavan hyvän elämän, jossa yksilön vapautta rajoitetaan yhteisen hyvän nimissä. Lisäksi kestävään kehitykseen liittyy olennai- sesti globaali näkökulma, sillä ympäristöön, talouteen ja sosiaaliseen liittyvät haasteet ulottuvat yli kansallisten rajojen, jolloin usein niiden ratkaiseminenkin edellyttää globaalia yhteistoimintaa (Raja- vaara 2011, 282–284). Ilmastonmuutos näyttäytyy globaalia toimintaa edellyttävänä maailmanlaajui- sena haasteena, jonka ratkaisun edistämiseksi on solmittu muun muassa kansainvälisiä ilmastosopi- muksia.

Kestävä kehitys jaetaan usein kolmeen ulottuvuuteen, ekologiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen (IPCC 2015, 17; Our Common Future 1987; Rajavaara 2011; Sosiaali- ja terveysministeriö 2010;

Särkelä & Pohjola 2011). Joskus puhutaan myös kulttuurisesta kestävän kehityksen ulottuvuudesta (IPCC 2015, 17). Kestävässä kehityksessä painottuu näihin ulottuvuuksiin liittyvien intressien keski- näinen tasapaino niin poliittisessa päätöksenteossa kuin tiedontuotannossakin (Rajavaara 2011, 282–

284). Sosiaalisesti kestävällä kehitykselle ei ole yksiselitteistä määritelmää johtuen osittain vaikeu- desta määritellä ”sosiaalinen” ylipäätään. Särkelä ja Pohjola (2011, 19) näkevät sosiaalisen kehityk- sen sellaisen kehityksen tukemisena, joka parantaa yksilöiden vaikutusmahdollisuuksia omaan elä- määnsä. Toisin sanoen sosiaalinen näkökulma kestävään kehitykseen nostaa keskiöön ihmisen koko- naisvaltaisen hyvinvoinnin (Pohjola & Särkelä 2011, 301). Suomalaisen ympäristöpolitiikan kehyk- sessä sosiaalinen kestävyys on konkretisoitunut kansalaisten mahdollisuutena vaikuttaa omaa elinym- päristöään koskeviin päätöksiin (Silvasti 2003, 118). Kestävän kehityksen yhtenä edellytyksenä voi- daankin pitää sitä, että kansalaisille on taattu riittävät vaikutusmahdollisuudet omaan elämäänsä ja yhteiseen päätöksentekoon (Arajärvi 2011, 92–93; Rajavaara 2011, 284–285). Globaalit sosiaalisen kestävyyden haasteet, kuten jatkuva väestönkasvu, köyhyys, ruuan saatavuus, terveydenhuolto, kou- lutus sekä tasa-arvo (IPCC (2014, 17), antavat laaja-alaisemman perspektiivin sosiaalisesti kestävän kehityksen sisällöstä, jonka voi nähdä palautuvan aina monimuotoiseen hyvinvointiin.

Sosiaali- ja terveysministeriön (2011) strategia, ”Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020”, tavoittelee sosi- aalisesti kestävää yhteiskuntaa yhdistämällä hyvinvoinnin ja terveyden osaksi kaikkea päätöksente- koa, edistämällä pidempiä työuria työhyvinvoinnilla, tukemalla eri elämän osa-alueiden tasapainoa

ja varmistamalla riittävän sosiaaliturvan rahoituksen. Strategian mukaan kaikille tulee taata mahdol- lisuus hyvinvointiin, ja tämä saavutetaan kaventamalla hyvinvointi- ja terveyseroja, painottamalla asiakaskeskeisyyttä, luomalla uudet palvelurakenteet ja toimintatavat sekä vahvistamalla sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Lisäksi kestävän hyvinvoinnin perustalla nähdään terveyttä ja turvallisuutta tu- keva elinympäristö, jossa keskeisinä kehittämistavoitteina on ympäristön elinkelpoisuuden vahvista- minen ja yhteiskunnan toimivuuden varmistaminen erityistilanteissa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2011; vrt. Arajärvi 2011, 92–93.) Myös kansallinen sosiaaliseen kestävyyteen keskittyvä strategia, jossa painotetaan muun muassa elinympäristön turvallisuutta kestävän hyvinvoinnin perustalla, tuo osaltaan näkyväksi kestävän kehityksen eri ulottuvuuksien yhteyden toisiinsa. Ilman ekologista kes- tävyyttä ei voi olla sosiaalista kestävyyttä, ja toisaalta taas taloudellinen kestävyys luo edellytyksiä sosiaalisille ja ekologisille intresseille.

Kestävään kehitykseen liittyy olennaisella tavalla kestävä kulutus ja sen mukaiset kulutustottumukset (Arajärvi 2011, 92–93; Heino 2004, 249–250; Mattar 2012, 176–177). Ihmiskunnan ja luonnon tule- vaisuuden näkökulmasta kestävän kehityksen mukaisen kulutuksen omaksuminen nähdään välttä- mättömänä kulutuksen kuormittaessa ympäristöä kohtuuttomalla tavalla (vrt. Mattar 2012, 176–177).

Hyvinvointivaltion olosuhteissa on edellytykset kaikki ulottuvuudet huomioivalle kestävälle kehityk- selle. Tällaisissa olosuhteissa yksilöiden ei tarvitse toimia epäeettisesti tai oman potentiaalinsa jokai- sessa tilanteessa maksimoiden saavuttaakseen hyvän elämän sekä luontoa ja ympäristöä voidaan käyttää siten, ettei käyttö ylitä luonnon kantokykyä. (Arajärvi 2011, 92–93.) Heinon (2004, 249–250) mukaan sekä yksittäisillä kuluttajilla että instituutioilla on mahdollisuudet ohjata kulutustaan kestä- vämpään suuntaan. Luonnonvarojen kulutuksen vähentämisen tulisi tapahtua kuitenkin niin, että sa- maan aikaan varmistettaisiin kaikille tasapuoliset mahdollisuudet aineelliseen hyvinvointiin. (Heino 2004, 249–250.) Toisin sanoen kestävään kulutukseen siirtymisessä korostuu myös nykyiseen suku- polveen kuuluvien keskinäinen oikeudenmukaisuus.

Kestävän kehityksen kaikki ulottuvuudet kytkeytyvät jollain tapaa toisiinsa, ja siksi onkin mahdo- tonta puhua irrallaan vain yhdestä ulottuvuudesta tai ainakaan yksipuolinen tarkastelu ei anna riittä- vää kuvaa kestävän kehityksen monimuotoisuudesta. Tästä syystä sosiaalisesti kestävän kehityksen tarkastelu on tässä laajennettu myös muiden ulottuvuuksien käsittelyyn riittävän kokonaiskuvan saa- miseksi. Lopulta kuitenkin sosiaalisessa, kulttuurisessa ja taloudellisessa kestävyydessä keskeisin ky- symys on samankaltainen, hyvinvoinnin edellytysten siirtymisestä sukupolvelta toisille (IPCC 2015, 17). Tässä tutkielmassa kestävä kehitys eri ulottuvuuksineen ja periaatteineen, globaalista yhteis-

työstä, ylisukupolvisesta ajattelusta, luonnon kantokyvyn rajallisuudesta, ymmärretään keinona vas- tata ilmastonmuutokseen liittyvään haasteeseen. Painotuksena kuitenkin sosiaalisesti kestävä kehitys, johon sosiaalityö kaikkein selvimmin voi nähdä yhdistyvän monimuotoisen hyvinvoinnin edistäjänä.

3.5 Sosiaalityön sisältöjen tarkastelu suhteessa ilmastonmuutokseen

Sosiaalityön määritelmä on riippuvainen tilanneyhteydestä. Seuraavaksi tarkastellaan sellaisia sosi- aalityön sisältöjä, joissa sosiaalityö ja fyysinen ympäristö nivoutuvat yhteen luoden perusteet sosiaa- lityön osallistumiselle ilmastonmuutostyöhön.

Sosiaalityö kansainvälisestä näkökulmasta

Sosiaalityön kansainvälisen määritelmän mukaan sosiaalityö on käytännönläheinen ammatti ja tie- teenala, jonka tehtävänä on edistää sosiaalista muutosta ja yhteenkuuluvuutta sekä itsenäistä elämän- hallintaa. Sosiaalityön perustana on ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämi- nen sekä kollektiivisen vastuun ja erilaisuuden kunnioittamisen periaatteet, ja se on sitoutunut sosi- aalisen vakauden ylläpitämiseen. Sosiaalityön kohteeksi määrittyy ihminen ja hänen ympäristönsä välinen vuorovaikutus; ympäristöllä tarkoitetaan sekä sosiaalista että fyysistä ympäristöä, jolla on vaikutuksia ihmiselämään. (IFSW 2014.) Kansainvälisessä määritelmässä siis nähdään ihmisen ym- päristö myös luonto- ja maantieteellisenä ympäristönä, johon ilmastonmuutoksella voi nähdä olevan olennaiset vaikutukset. Näin ollen jo sosiaalityön oma määritelmä itsessään sisältää perustelun sille, miksi sosiaalityön olisi reagoitava ponnekkaammin ilmastonmuutokseen niin kansallisella kuin kan- sainväliselläkin tasolla. Lisäksi sosiaalityön profession sitoutumisen sosiaaliseen oikeudenmukaisuu- teen voi nähdä tarjoavan perustan sosiaalityön ympäristövastuulle ja siihen liittyvän tietoisuuden he- räämiselle (ks. esim. Besthorn 2013, 32).

Sen lisäksi, että sosiaalityön kansainvälisessä määritelmässä on huomioitu luonto ja maantieteellinen ympäristö, myös muualla kansainvälisen sosiaalityön kentällä on tapahtunut liikehdintää kohti ilmas- tonmuutoksen ja ympäristön kestävyyden huomioivaa työtä. Kansainväliset sosiaalityön järjestöt, The International Federation of Social Workers (IFSW), The International Association of Schools of Social Work (IASSW) ja The International Council on Social Welfare (ICSW), ovat puhuneet so- siaalityön globaalista agendasta (The Global Agenda for Social Work and Social Development). Glo- baalissa agendassa sitoudutaan sosiaalisen ja taloudellisen tasa-arvon sekä ihmisarvon edistämiseen,

ympäristöllisen kestävän kehityksen edistämiseen ja ihmissuhteiden tärkeyden tunnistamisen vahvis- tamiseen. Agendassa tunnistetaan ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin yhteys epätasa-arvoiseen ja kestämättömään ympäristöön, jonka taustalla on ilmastonmuutos, epäpuhtaudet ja luonnonkatastrofit.

Järjestöt sitoutuvatkin agendan myötä tekemään yhteistyötä sellaisten rakenteiden ja järjestelmien tukemiseksi ja mahdollistamiseksi, jotka puuttuvat epätasa-arvon perimmäisiin syihin, esimerkiksi tukemalla sellaisia aloitteita, joilla pyritään suojelemaan ympäristöä. Agendassa listattujen toiminta- tapojen päämääränä on luoda oikeudenmukaisempi maailma niin nykyisille kuin tulevillekin suku- polville. Tätä tavoitetta tukemaan agendaan sisältyy sellaisen sosiaalityön koulutuksen ja käytäntöjen tukeminen, jotka edistävät sosiaalisesti kestävää kehitystä. (IFSW, IASSW & ICSW 2012.) Globaali agenda on osoitus siitä, että ainakin kansainvälisellä sosiaalityön kentällä fyysisen ympäristön ja sitä muokkaavan ilmastonmuutoksen yhteys hyvinvointiin ja sosiaalityöhön on tunnistettu.

Sosiaalityö sosiaalihuoltolain näkökulmasta

Sosiaalihuoltolain (2014/1301 § 5) mukainen sosiaalityö on luonteeltaan ”muutosta tukevaa työtä, jonka tavoitteena on yhdessä yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen kanssa lieventää elämäntilanteen vaikeuksia, vahvistaa yksilöiden ja perheiden omia toimintaedellytyksiä ja osallisuutta sekä edistää yhteisöjen sosiaalista eheyttä” (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301 § 5). Sosiaalityö on perusidealtaan yk- silöä laajemman kokonaisuuden hahmottamista, sillä työn lähtökohtana on ihmisen tukeminen vai- keissa elämäntilanteissa. Tällöin muutostyön kohteeksi voidaan hahmottaa ihmisen tilanne, hänen suhteensa toimintaympäristöönsä ja olosuhteisiinsa. Rakenteellinen on siis aina mukana yksilössä ja näin ollen sosiaalityössä on nähtävä yksilöä pidemmälle (Pohjola 2011, 214–215.) Ilmastonmuutok- sen koskettaessa suorasti tai epäsuorasti lähes jokaista, voidaan se nähdä osana yksilön toimintaym- päristöä ja tällöin sosiaalityön hahmottamaan kokonaisuuteen kuuluvana.

Sosiaalihuoltolaki määrittää raamit sosiaalityölle. Sosiaalihuoltolain (2014/1301 § 1) tarkoituksena on muun muassa edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta; vähentää eriarvoi- suutta ja edistää osallisuutta; turvata yhdenvertaisin perustein tarpeenmukaiset, riittävät ja laadukkaat sosiaalipalvelut sekä muut hyvinvointia edistävät toimenpiteet (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301 § 1).

Ilmastonmuutoksen uhatessa hyvinvointia ja turvallisuutta, voi ennakoida sosiaalihuoltolain mukai- sen hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden edistämisen vaikeutuvan – samaan aikaan sosiaalityön perustehtävän hoitaminen muuttunee entistä haasteellisemmaksi. Jos sosiaalityö haluaa jatkossakin säilyttää asemansa hyvinvoinnin edistäjänä, on sen uudistuttava ja otettava myös kantaa ilmaston-

muutokseen sekä siihen liittyviin hillintä -ja sopeutumistoimiin. Suomalaisen sosiaalihuoltolain puit- teissa sosiaalityöllä on oikeus yhdistää ammatilliseen käytännön työhön kaikki ne elementit, joita fyysisen ympäristön huomioivaan sosiaalityöhön liitetään, kuten ekologinen ja sosiaalinen kestävyys, ympäristöoikeudenmukaisuus ja yhteiskunnallisten rakenteiden muuttaminen (Matthies & Närhi 2014).

Rakenteellinen sosiaalityö ja ekososiaalisen viitekehyksen näkökulma

Sosiaalityön ja ympäristökysymysten välistä yhteyttä tarkasteltaessa voidaan puhua rakenteellisesta sosiaalityöstä (esim. Matthies & Närhi 2014), johon kuuluu tiedon tuottaminen sosiaalihuollon asi- akkaiden tarpeista ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Lisäksi rakenteelliselta työltä edelly- tetään sosiaalityön asiantuntemuksen hyödyntämistä laajemmin muillakin kunnan osa-alueilla, kuin vain sosiaalihuollossa. Tarvitaan myös tavoitteellista toimintaa ja toimenpide-ehdotuksia sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi sekä kunnan asukkaiden asuin- ja toimintaympäristöjen kehittämiseksi. (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301 § 7.)

Rakenteellinen sosiaalityö näyttäytyy kriittisenä yhteiskunnallisena muutostyönä. Kriittisyys mah- dollistaa sosiaalityössä elinolosuhteiden puutteiden näkemisen sekä muutostyön aikaansaamisen. Yh- teiskunnalliset reunaehdot ohjaavat sosiaalityön rakentumista ja näin ollen rakenteet ovat kaikessa sosiaalityössä läsnä. (Pohjola 2014, 16–19.) Radikaaliin sosiaalityöhön pohjaavan rakenteellisen ot- teen tavoitteena näyttäytyy yhteiskunnallisen järjestelmän epäkohtien aiheuttamien negatiivisten vai- kutusten lieventäminen ja samaan aikaan sosiaalisia ongelmia synnyttävien olosuhteiden sekä sosi- aalisten rakenteiden muuttaminen (Mullaly 1993, 122, 124–125). Ilmastonmuutos näyttäytyy teoreet- tisen tarkastelun tuloksena sosiaalisia ongelmia synnyttävänä ja jo olemassa olevia ongelmia vaikeut- tavana olosuhteena tai olosuhteisiin vaikuttavana tekijänä (ks. luku 3.3). Näin ollen sosiaalityö voisi osallistua ilmastonmuutostyöhön esimerkiksi rakenteellisen sosiaalityön kehyksessä, johon sosiaali- työ on suomalaisen sosiaalihuoltolain (2014/1301) nojalla velvoitettu.

Ekososiaalinen viitekehys on syntynyt ympäristökysymysten ja sosiaalityön välistä yhteyttä käsitte- levän keskustelun tuloksena ja sillä viitataan erilaisiin, sosiaalisia ja ekologisia näkökulmia yhdistä- viin, sosiaalityön perinteisiin ja keskusteluihin. Ekososiaalisesta näkökulmasta rakenteellisen sosiaa- lityön tarkastelu laajenee yksilön ja yhteiskunnan välisestä suhteesta ihmisyhteisöjen ja luonnon vä- lisen läheisen riippuvuussuhteen tarkasteluun. Siten rakenteellisessa sosiaalityössä onkin olennaista hahmottaa talouden ja ympäristön globaalin ja lokaalin kehityksen yhteys paikallisiin sosiaalisiin on-

gelmiin. Lisäksi sosiaalityöllä tulisi olla selkeät toimintamallit puuttua rakenteellisesti ja ennalta eh- käisevästi sosiaalisiin ja fyysisiin elinoloihin sekä valmiudet myös arvioida omia toimintaehtojaan kestävän kehityksen mukaisten periaatteiden näkökulmasta. (Matthies & Närhi 2014, 87, 97–101, 110.)Toisaalta rakenteellisen sosiaalityön avulla voidaan edistää myös kansalaisia tukevaa sosiaalista kestävyyttä (Pohjola 2011, 223).

Anneli Pohjola (2011, 215–220) on tarkastellut rakenteellisen sosiaalityön orientaatiota sen neljän eri funktion, tietotyön, strategisen työn, inkluusiotyön ja oikeudenmukaisuustyön kautta (Pohjola 2011, 215–220). Ekososiaalisen viitekehyksen näkökulmasta rakenteellisen sosiaalityön tietotyöhön tulisi sisällyttää perustietoa muun muassa ympäristökysymyksistä, jolloin tiedontuotantoon kuuluisi myös raportointi luonnon tilasta ja sen vaikutuksista yhteiskunnan hyvinvointiin sosiaalisen ympäristön ohella. Strategiatyöskentelyssä täytyisi taas korostaa kansalaislähtöisyyttä ja työskentelyn tulisi edetä alhaalta ylöspäin alkaen paikallisyhteisöistä. Lisäksi strategisia ratkaisuja tulisi arvioida kriittisesti ekososiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Ympäristöoikeudenmukaisuuden ja rakenteellisen sosiaa- lityön yhteyden tarkastelu taas tuottaa ajatuksen siitä, että rakenteellisen sosiaalityön on huomioitava luonnon ja ihmisen välinen läheinen riippuvuussuhde arvioitaessa globaalia oikeudenmukaisuuden jakautumista, jos se haluaa puuttua myös syihin eikä vain oireisiin. (Matthies & Närhi 2014, 110–

111.)

Ekososiaalinen rakenteellinen sosiaalityö voidaan siis ymmärtää 1) tiedontuotantona sekä sosiaalisen että fyysisen ympäristön tilasta ja niiden vaikutuksista hyvinvointiin, 2) elinolosuhteisiin ja rakentei- siin puuttuvana muutostyönä ja yhteiskunnallisena vaikuttamisena sekä politiikkaan osallistumisena.

Rakenteellisen sosiaalityön perustalla on sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmään sekä laajemmin yh- teiskuntaan ja ympäristökysymyksiin liittyvä tieto. Tämän lisäksi edellytetään kokonaisuuksien hal- lintaa; on osattava nähdä sosiaalityö ja sen merkitys osana yhteiskuntaa ja luontoa. Kun ilmaston- muutos nähdään elinolosuhteita ja rakenteita muokkaavana tekijänä, jolla on myös olennainen vaiku- tus sosiaalisten ongelmien syntyyn sekä niiden monimutkaistumiseen, on sosiaalityön pyrittävä teke- mään myös ilmastonmuutoksen vastaista työtä.

Ekologisesti orientoituneet sosiaalityön jäsennykset

Ympäristö on ollut esillä sosiaalityön käsitteen ja toiminnan tasolla jo sosiaalityön syntyajoista läh- tien – niin Mary Richmondin kuin Jane Addamsinkin sosiaalityön teoreettisissa jäsennyksissä (Do- minelli 2012; Närhi & Matthies 2001, 18–19). Sosiaalityön ja fyysisen ympäristön välistä yhteyttä on

pyritty jäsentämään useiden eri teoreettisten käsitteiden avulla, kuten ekologinen (ecological), syvä- ekologinen (deep ecological), ekospirituaalinen (eco-spiritual), vihreä (green), sosioekologinen (so- cio-ecological) ja ympäristösosiaalityö (environmental social work) (Matthies & Närhi 2014; Närhi

& Matthies 2016; 2018), jotka hieman eri painotuksin määrittävät ympäristön merkitystä sosiaali- työssä. Teoreettisten ympäristön huomioivien jäsennysten runsautta voidaan pitää merkkinä siitä, että aiheesta ollaan enenevissä määrin kiinnostuneita.

Ilmastonmuutos yhtenä ympäristöön liittyvänä haasteena toistuu erityisesti vihreän (green) sosiaali- työn yhteydessä.Vihreä sosiaalityö fyysistä ympäristöä painottavana pyrkii korostamaan luonnon it- seisarvoa sen sijaan, että luonto nähtäisiin vain instrumentaalisena ja sen takia suojelemisen arvoisena (Noble 2016, 18). Vihreän sosiaalityön lähestymistapa nähdään keinona ympäristöön liittyvien haas- teiden paikantamisessa ja niihin vastaamisessa sosiaalityön kehyksessä. (esim. Dominelli 2012;

Noble 2016.) Dominellin (2012) vihreä sosiaalityö jakaa holistisen käsityksen erilaisista ympäris- töistä ja niiden vaikutuksista ihmisten käyttäytymiseen.Myös syväekologisen (deep ecology) ja ekos- pirituaalisen (eco-spiritualism) näkemyksen mukaan kaikki luonnossa tapahtuvat asiat tapahtuvat myös meille ihmisille, sillä kaikkien elollisten asioiden katsotaan olevan osa luontoa (Noble 2016, 18). Matthies (1993, 247–248) esittääkin sosiaalityön ekologisuuden tarkoittavan sitä, että hahmote- taan ekologisten tekijöiden yhteys sosiaalisiin tekijöihin, ja siten herkistytään huomaamaan sosiaali- työn rooli ekologisesti kestävän sosiaalisen ja fyysisen kokonaisuuden rakentamisessa. Yhteiskuntaa kokonaisvaltaisesti tarkastelevan sosiaalityön tulisi nähdä ekologiset kriisit osana laajempaa koko- naisuutta ja reflektoida omaa toimintaansa peilaamalla niitä. (Matthies 1993, 247–248.)

Ekososiaalisen työn näkökulmasta yksilön hyvinvointia voidaan kehittää edistämällä syvempää yh- teyttä luontoon (Norton 2012, 304). Vihreän sosiaalityön käytäntöön kuuluukin ympäristönsuojelun ohella ihmisten hyvinvoinnin lisääminen integroimalla ihmiset heidän sosiokulttuuriseen, taloudelli- seen ja fyysiseen ympäristöönsä. Vihreä sosiaalityö työskentelee yhdessä yhteisöjen kanssa ja pyrkii jokapäiväisen käytännön kautta edistämään sosiaalista ja ympäristöllistä oikeudenmukaisuutta sekä sosiaalista osallisuutta. (Dominelli 2012; vrt. Peeters 2012, 21–22.) Myös ekososiaalinen näkökulma korostaa sosiaalista ja ekologista oikeudenmukaisuutta, jotka tulisi valtavirtaistaa yhteiskunnan il- mastonmuutostyön kantaviksi periaatteiksi (Hetherington & Boddy 2013).

Vihreä sosiaalityö tunnistaa ympäristöongelmien vaikuttavan voimakkaammin köyhissä oloissa elä- vien yhteisöjen ja yhteiskunnan marginaaliryhmien elämään. Näin ollen sosiaalityön on huolehdittava marginaaliryhmistä turvaamalla heille sellaiset palvelut ja etuudet, jotka parantavat heidän elämän- laatuaan ja elämisen mahdollisuuksia – samaan aikaan pyrkimyksenä on säilyttää elämisen edelly-

tykset myös tuleville sukupolville. (Noble 2016, 14, 17.) Toisin sanoen sosiaalityö pyrkii huomioi- maan myös kestävän kehityksen mukaiset periaatteet toteuttaessaan perustehtäväänsä heikommassa asemassa olevien puolustajana. Ekososiaalisen työn kehyksessä ilmastonmuutoksen vaikutuksille alt- tiimpina ryhminä näyttäytyvät naiset, köyhyydessä elävät, alkuperäiskansat ja ikääntyneet. (Hethe- rington & Boddy 2013, 46, 50.)

Ympäristösosiaalityöhön (environmental social work) sisältyy tietoisuus maapallon resurssien rajal- lisuudesta, jonka tulisi muovata asenteita ympäristöystävällisiä elämäntapoja sallivammiksi (Gray ym. 2013, 306–307).Sosiaalityön täytyy huolehtia siitä, että yhteiskunnan ilmastonmuutokseen liit- tyvissä ratkaisuissa huomioidaan sosiaalinen ja ekologinen kestävyys niin, että kestävä tulevaisuus on saatavilla kaikille (Hetherington & Boddy 2013, 55). Mikrotasoinen ympäristösosiaalityö voisi olla esimerkiksi asiakkaiden tukemista kestävämpiin elämäntapoihin siirtymisessä (Ross 2013) ja makrotasolla sosiaalityö voisi osallistua kestävää kehitystä tavoitteleviin ohjelmiin ja käynnistää sekä seurata poliittisia muutoksia ilmastonmuutoksen viitekehyksessä (Gray ym. 2013, 307).

Sosiaalityön rooli ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon käsittelijänä on kahtalainen, toisaalta sen täy- tyisi itse omaksua ilmastonmuutokseen liittyvä tieteellinen tieto ja toisaalta levittää tietoa myös muille (Hetherington & Boddy 2013, 54–55).Kati Närhen (2004, 13–14) mukaan globaali ja paikal- linen ekososiaalinen näkökulma tulisi huomioida sosiaalityön koulutuksessa niin teoreettisen ajatte- lun kuin käytännön toimintamallienkin tasolla. Ekososiaalityö edellyttääkin sosiaalityöntekijöiden koulutusta ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvistä mikro -ja makrotason interventioista, kuten poli- tiikan ohjaamisesta kohti ekologisempia ratkaisuja (Hetherington & Boddy 2013, 54).

Kaiken kaikkiaan ekologiset ja sosiaaliset näkökulmat, joiden agendalla on muun muassa oikeuden- mukaisuuden edistäminen, eivät ole toisiaan poissulkevia. Jos ihmistä tarkastellaan osana sen fyysistä ympäristöä, ”as Persons in Environment”, ihmiset näyttäytyvät osana laajempaa yhtenäistä kokonai- suutta. (Norton 2012, 306.) Sosiaalityön ekologisuutta painottavia teoreettisia jäsennyksiä yhdistää niiden näkemys kokonaisvaltaisesta ympäristöstä, jonka pääosin nähdään ulottuvan sosiaalista ym- päristöä laajemmalle myös biofyysiseen ympäristöön. Yhteisenä pyrkimyksenä onkin rakentaa uu- denlainen kestävä ja hyvinvointia luova suhde ihmisen ja luonnon välille. Tässä tutkielmassa sosiaa- lityön ekologisesti orientoituneet teoreettiset jäsennykset luovat perustaa sosiaalityön ja ilmaston- muutoksenvälisen yhteyden hahmottamiselle ja sosiaalityön ilmastonmuutostyölle.