ASIANTUNTIJA-AVUSTEINEN LASTEN HUOLTORIITOJEN TUOMIOISTUINSOVITTELU
KANTA-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDESSA
Perheiden kokemukset sovittelun jälkeen
Minna Leppänen
Opinnäytetyö Toukokuu 2015
Liiketalouden koulutusohjelma Oikeudellinen asiantuntijuus
TIIVISTELMÄ
Tampereen ammattikorkeakoulu Liiketalouden koulutusohjelma Oikeudellinen asiantuntijuus MINNA LEPPÄNEN
Asiantuntija-avusteinen lasten huoltoriitojen tuomioistuinsovittelu Kanta-Hämeen kärä- jäoikeudessa
Perheiden kokemukset sovittelun jälkeen Opinnäytetyö 55 sivua, joista liitteitä 2 sivua Toukokuu 2015
Toukokuussa 2014 asiantuntija-avusteinen tuomioistuinsovittelu lapsen huoltoa, elatusta ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa otettiin käyttöön kaikissa Suomen käräjäoikeuk- sissa. Ennen valtakunnallistumista tätä niin sanottua Follo-mallia oli kokeiltu vuosien 2011–2013 aikana kolmivuotisessa projektissa eri puolilla Suomea muutamissa käräjä- oikeuksissa, ja Kanta-Hämeen käräjäoikeus oli yksi näistä. Tämän opinnäytetyön tarkoi- tuksena oli selvittää, miten Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa asiantuntija-avusteiseen sovitteluun osallistuneet perheet ovat kokeneet sovittelun onnistumisen ja sovittelutilan- teen toimivuuden.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa tarkastellaan tavanomaisen sekä asiantuntija-avusteisen tuomioistuinsovittelun käytäntöjä, lainoppia ja historiaa lasten huoltoasioita koskevien riitojen näkökulmasta. Lasta koskevien asioiden sovittelun erityispiirteet nousevat työs- sä keskeiseksi aiheeksi. Työssä syvennytään tutkimaan myös tuomioistuinsovittelun etuja ja haasteita oikeudenkäyntiin verrattuna.
Työn empiirinen osa muodostuu kyselystä, joka tehtiin työn kohderyhmälle, eli kaikille Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa asiantuntija-avusteisessa tuomioistuinsovittelussa so- vinnon vuosina 2012–2014 saavuttaneille henkilöille. Otosjoukossa oli 40 henkilöä, 20 miestä ja 20 naista. Täytetyn lomakkeen palautti yhdeksän henkilöä. Kohdehenkilöille postitse lähetetyn kyselyn tarkoituksena oli saada käräjäoikeudelle tietoa siitä, mitä kautta vanhemmat päätyvät sovitteluun, sovintosopimuksen pitävyydestä sovittelun jäl- keisessä arjessa sekä muiden tahojen kuormittuvuudesta sovittelun jälkeen. Tietojen saaminen oli Kanta-Hämeen käräjäoikeudelle tärkeää, jotta suhteellisen lyhyen ajan käytössä ollutta asiantuntija-avusteista sovitteluprosessia kokonaisuutena olisi mahdol- lista kehittää tulevaisuudessa.
Tutkimustulosten perusteella asiantuntija-avusteista sovittelumenetelmää riita- asioidensa ratkaisemisen apuna käyttäneet henkilöt ovat pääasiassa tyytyväisiä Kanta- Hämeen käräjäoikeudesta saamaansa palveluun. Sovitteluun osallistuneet henkilöt ko- kevat, että heidän lapsensa etu on sovittelussa huomioitu asiantuntija-avustajan avulla riittävästi ja sovittelussa saavutettu sopimus on pitänyt ja toiminut käytännössä hyvin, mutta sovittelijan aktiivisuudessa sovittelutilanteessa sekä vanhempien välisen suhteen parantamisessa on kehittämisen varaa.
Asiasanat: asiantuntija-avustaja, follo, huoltoriita, käräjäoikeus, tuomioistuinsovittelu
ABSTRACT
Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampere University of Applied Sciences Degree Programme in Business Administration Legal Expertise
MINNA LEPPÄNEN
The Expert-assisted Judicial Mediation in the District Court of Kanta-Häme The Families’ Experiences after the Mediation
Bachelor's thesis 55 pages, appendices 2 pages May 2015
The expert-assisted judicial mediation deals with matters regarding custody, sustenance and visiting rights of a child. In May 2014 this expert-assisted mediation process was put into operation in every District Court in Finland. This so-called Follo method had been previously tested in a three-year experiment over the years 2011-2013 in few Dis- trict Courts around the country and the District Court of Kanta-Häme was one of them.
The purpose of this thesis was to find out, what the families who had taken part in the expert-assisted judicial mediation in the District Court of Kanta-Häme thought of the success and functionality of the whole mediation process.
The theoretical part of this thesis analyzed the procedures of traditional judicial media- tions and the expert-assisted judicial mediations’ customs, the legislation and the history of child custody matters. The special characteristics of dealing with child-related issues became the most central subjects in this thesis. The theoretical part also studied the ad- vantages and disadvantages of the judicial mediation compared to a trial.
The empirical part of this thesis was composed of the survey carried out among the people who have reached an agreement and a closure in the expert-assisted judicial me- diation in the District Court of Kanta-Häme over the years 2012-2014. There were 40 people in the target group, 20 men and 20 women. The questionnaire was filled in by nine people. The aim of the questionnaire, which was sent to the target group by post, was to find out how the parents usually end up choosing the expert-assisted mediation, how perpetual the covenant has been in their everyday life and how often they have been forced to contact other quarters after the mediation. It was very important for the District Court of Kanta-Häme to get this information, so it would be possible for it to develop this relatively young mediation method in the future.
According to the results of the survey the people who have used expert-assisted judicial mediation as the means of settling their child custody issues are mainly pleased with the services they have been provided with by the District Court of Kanta-Häme. They feel that the best interest of their child has been taken into consideration with the help of the expert-assistant and that the covenant reached in the mediation has worked well in prac- tice, but the mediators’ activity in the mediation process and the improvement of the parents’ relations still have room for development.
Key words: custody issues, district court, expert-assistant, follo, judicial mediation
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 7
1.1 Tausta ... 7
1.2 Työn tavoitteet ... 7
1.3 Rajaukset ja tutkimusmenetelmät ... 8
2 HUOLTORIITOJEN SOVITTELU TUOMIOISTUIMISSA ... 9
2.1 Tuomioistuinsovittelu ... 9
2.1.1 Sovittelun aloittaminen ... 10
2.1.2 Sovittelun toteuttaminen ja päättäminen ... 11
2.1.3 Sovittelijan rooli ... 12
2.2 Tuomioistuinsovittelun tavoitteet ... 12
2.3 Vanhempien avioero tuomioistuinsovittelun taustalla ... 13
2.3.1 Lapsen oikeudet tuomioistuinsovittelussa... 14
2.3.2 Tuomioistuinsovittelun edut oikeudenkäyntiin nähden ... 15
2.3.3 Tuomioistuinsovittelun edut muihin sovittelumenetelmiin nähden ... 17
2.4 Esteet sovittelun aloittamiselle ... 18
3 ASIANTUNTIJA-AVUSTEINEN HUOLTORIITOJEN SOVITTELU ... 20
3.1 Follo-mallin alkuperä Norjassa ... 20
3.2 Follo-malli Suomessa ... 20
3.2.1 Tuomarin rooli Follo-mallissa ... 22
3.2.2 Asiantuntija-avustajan rooli Follo-mallissa ... 23
3.2.3 Lakimiesavustajan rooli Follo-mallissa ... 25
3.3 Asiantuntija-avustajan sovittelutilanteeseen tuoma lisäarvo ... 26
3.4 Asiantuntija-avusteisen tuomioistuinsovittelun haasteita ... 27
4 PERHEIDEN KOKEMUKSET FOLLOSTA KANTA-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDESSA ... 29
4.1 Tutkimuksen toteutus ... 29
4.1.1 Tutkimusmenetelmä ... 29
4.1.2 Aineistonhankinta ... 30
4.1.3 Aineiston analysointi ... 31
4.1.4 Tutkimuksen reliabiliteetti ja validiteetti ... 32
4.2 Tutkimuksen tulokset ... 34
5 TUTKIMUKSEN YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 46
6 POHDINTA ... 48
LÄHTEET ... 51
LIITTEET ... 53
Liite 1. Saatekirje ... 54 Liite 2. Kyselylomake ... 55
LYHENTEET
AL Avioliittolaki (234/1929)
ElatusL Laki lapsen elatuksesta (704/1975)
HE Hallituksen esitys
JulkL Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) LHL Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983)
OK Oikeudenkäymiskaari (4/1734)
SovL Laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (394/2011)
YK Yhdistyneet kansakunnat
1 JOHDANTO
1.1 Tausta
Asiantuntija-avusteinen huoltoriitojen tuomioistuinsovittelu eli ns. Follo-malli otettiin kokeiluun Suomessa tammikuussa 2011 neljässä käräjäoikeudessa. Syyskuussa 2012 kokeilua laajennettiin myönteisten kokemusten pohjalta seitsemään muuhun käräjäoi- keuteen. (Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 25/2013, 122.) Toukokuussa 2014 Follo-mallin käyttö vakinaistettiin kaikissa Suomen käräjäoikeuksissa. (Oikeusministe- riö 2014.)
Follo-mallissa lapsen huoltoa, elatusta tai tapaamisoikeutta koskevaa riita-asiaa käsitel- lään oikeudenkäynnin sijasta sovitteluistunnossa. Tavanomaisesta tuomioistuinsovitte- lusta Follo eroaa siten, että Follo-mallissa sovittelijan roolissa toimivan tuomarin apuna toimii aina asiantuntija-avustaja, jonka yksi keskeisimmistä tehtävistä on tuoda lapsen kannalta oleellinen näkökulma esiin. Yleensä nämä avustajat ovat psykologeja tai sosi- aalityöntekijöitä. Follo-mallin tavoitteena on auttaa vanhempia itse löytämään lapsen edun mukainen ratkaisu tilanteeseen. (Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 2/2012, 18.)
1.2 Työn tavoitteet
Opinnäytetyön toimeksiantaja on Kanta-Hämeen käräjäoikeus. Työn tavoitteena on saa- da käräjäoikeudelle tietoa ensinnäkin siitä, mitä kautta vanhemmat päätyvät valitsemaan asiantuntija-avusteisen tuomioistuinsovittelumallin sekä toiseksi siitä, miten sovitteluun osallistuneet perheet ovat kokeneet sen kannattavuuden ja toimivuuden. Työn tarkoituk- sena on selvittää, ovatko sovittelussa päätetyt asiat toteutuneet käytännössä ja onko so- vintosopimus pitänyt ja edistänyt vanhempien välistä vuorovaikutusta, sekä onko perhe joutunut vielä sovittelun jälkeen turvautumaan muiden sosiaalisten tahojen apuun. Täl- laista tutkimusta ei ole Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa tehty aiemmin eikä asiantunti- ja-avusteiseen sovittelumenettelyyn osallistuneilta perheiltä ole kokeilujakson jälkeen kerätty palautetta. Tietojen saaminen on Kanta-Hämeen käräjäoikeudelle kuitenkin eri- tyisen tärkeää, jotta huoltoriitojen asiantuntija-avusteista sovitteluprosessia voitaisiin
kehittää tulevaisuudessa ja jotta ongelmatilanteessa olevien perheiden tarpeisiin pystyt- täisiin vastaamaan mahdollisimman hyvin.
Opinnäytetyön aihe on ajankohtainen, sillä asiantuntija-avusteinen sovittelu on vasta hiljattain otettu riita-asioiden ratkaisumenetelmänä käyttöön koko maassa, ja Kanta- Hämeen käräjäoikeudessakin Folloa on käytetty vasta muutaman vuoden ajan. Asian- tuntija-avusteinen huoltoriitojen tuomioistuinsovittelu otettiin Kanta-Hämeen käräjäoi- keudessa käyttöön syyskuussa 2012, Follo-kokeilun laajenemisen yhteydessä. Käräjäoi- keudessa tuomareilla ja muilla sovittelun parissa työskentelevillä henkilöillä ei ole mahdollisuutta saada tietoa lapsia koskevissa asioissa saavutettujen sovintojen pysy- vyydestä ja toimivuudesta perheiden arjessa itse sovitteluprosessin päätyttyä, joten tut- kimuksen teettäminen asianosaisille on mielekkäin vaihtoehto näiden asioiden selvittä- miseksi.
1.3 Rajaukset ja tutkimusmenetelmät
Opinnäytetyössä käsitellään lapsia koskevien riitojen sovittelua tuomioistuimissa. Mui- den vanhempien valittavissa olevien sovittelumenetelmien tarkempi tutkiminen on rajat- tu työn ulkopuolelle. Työn teoriaosassa käsitellään ensin tavanomaisen tuomioistuinso- vittelun lainoppia sekä käytäntöjä, jotta toisessa pääluvussa käsiteltävänä oleva asian- tuntija-avusteinen tuomioistuinsovittelu olisi käsitteenä ja kokonaisuutena helpompi ymmärtää. Sekä tuomioistuinsovittelua että asiantuntija-avusteista sovittelua käsitellään opinnäytetyössä lasten huolto- ja tapaamisoikeusriitojen näkökulmasta. Opinnäytetyön keskeisiä lähteitä ovat lait, etenkin laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvista- misesta yleisissä tuomioistuimissa (SovL, 394/2011), oikeusministeriön julkaisemat Follo-kokeilua koskevat raportit, hallituksen esitykset sekä muu oikeuskirjallisuus.
Opinnäytetyön empiiristä osiota varten lähetettiin maaliskuussa 2015 kyselylomake henkilöille, jotka ovat saavuttaneet huoltoriidassaan sovinnon Kanta-Hämeen käräjäoi- keudessa asiantuntija-avusteisen sovittelun kautta vuosien 2012–2014 aikana. Lomak- keessa oli pääosin avoimia kysymyksiä, mutta myös valmiita vastausvaihtoehtoja oli annettu. Tutkimusmenetelmiä käsitellään ja kyselylomakkeella saatuja tietoja analysoi- daan opinnäytetyön lopussa.
2 HUOLTORIITOJEN SOVITTELU TUOMIOISTUIMISSA
2.1 Tuomioistuinsovittelu
Tuomioistuinsovittelu otettiin Suomessa käyttöön tammikuussa 2006, kun laki riita- asioiden sovittelusta tuomioistuimissa (663/2005) tuli voimaan. Toukokuussa 2011 ky- seinen laki kumottiin ja sen korvasi laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvis- tamisesta yleisissä tuomioistuimissa. Laista käytetään myös nimitystä tuomioistuinso- vittelulaki. (Ervasti 2011, 27.) Kyseistä lakia sovelletaan aina lapsen huoltoa, elatusta ja tapaamisoikeutta koskevissa riidoissa. Sovittelussa on tällöin lain mukaan turvattava lapsen etu ja otettava huomioon myös lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (LHL, 361/1983) sekä lapsen elatuksesta annetun lain (ElatusL, 704/1975) sään- nökset (SovL 10 §). Lähtökohtana laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on asi- an ratkaiseminen vanhempien keskenään sopimalla tavalla, ellei ratkaisu ole lapsen edun vastainen. (LHL 10 §.)
Vuonna 2006 käyttöön otettua tuomioistuinsovittelua voidaan pitää osana viime vuosina tapahtunutta merkittävää kehitystä ja kasvua Suomen sovittelujärjestelmissä. Tuomiois- tuinsovittelun käyttöönoton tarkoituksena oli tarjota tuomioistuimille enemmän ja entis- tä laajempia riita-asioiden ratkaisukeinoja. Sovittelua käytetään käräjäoikeuksissa useimmiten yksityishenkilöiden välisiä riitoja selvittäessä. (Ervasti 2012, 9–11.)
Tuomioistuinsovittelua ei pidä sekoittaa perinteisessä oikeudenkäynnissä tapahtuvaan sovinnon edistämiseen. Sovittelu tarkoittaa aina kolmannen osapuolen väliintuloa, eli tässä tapauksessa käräjätuomarin osallistumista sovittelijana vanhempien riitatilantee- seen, tarkoituksenaan auttaa ja selvittää konflikteja. (Ervasti 2005, 22.) Oikeudenkäy- miskaaren (OK, 4/1734) 5 luvun 19 §:n mukaan sovinnon edistämisellä puolestaan tar- koitetaan sitä, että tuomarilla on riita-asian valmistelussa aina velvollisuus selvittää, onko asiassa edellytyksiä sovinnolle sekä 5 luvun 26 §:n mukaan tuomarin on edellytys- ten salliessa pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asia. Sovinnon edistämisen tavoit- teena on aineellisen oikeuden mukaisen lopputuloksen saavuttaminen, kun sovitteluti- lanteen pyrkimyksenä on kumpaakin osapuolta tasapuolisesti miellyttävä kompromissi.
(Ervasti 2011, 17.) Sovinnon edistäminen oikeudenkäynnissä on erityisen tärkeää sil-
loin, kun käsitellään lapsia koskevia asioita, sillä lapsen etu toteutuu aina parhaiten ti- lanteessa, jossa vanhemmat saavuttavat keskinäisen sovinnon itse. (Aaltonen 2000, 1320.) Oikeudenkäynnissä tapahtuvan sovinnon edistämisen sekä tuomioistuinsovitte- lun samankaltaisuudet tulevat lapsiasioita käsiteltäessä paremmin esiin kuin muissa rii- ta-asioissa, koska molemmissa menettelyissä on tavoitteena saavuttaa koko perheen jokapäiväisessä arjessa hyvin toimiva ratkaisu, ja lisäksi molemmissa menettelyissä tuomarilla on velvollisuus varmistaa, että ratkaisu on lapsen parhaan mahdollisen edun mukainen. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1160.)
Sovittelu on luonteeltaan täysin vapaaehtoista, joten vanhempien oma tahto ja halu saa- vuttaa sovinnollinen ratkaisu on sovittelun onnistumisen kannalta erityisen tärkeää.
(Aaltonen & Auvinen 2010, 1160.) Sovittelu on myös oikeudenkäynnistä poiketen epä- virallista, tulevaisuuteen suuntautuvaa ja joustavaa osapuolten tarpeita ja intressejä tasa- puolisesti huomioivaa toimintaa. (Ervasti 2011, 11.)
2.1.1 Sovittelun aloittaminen
Asia saatetaan käsiteltäväksi tuomioistuinsovitteluun riidan toisen osapuolen tai mo- lempien osapuolten yhteisestä kirjallisesta hakemuksesta. Hakemus voi olla vapaamuo- toinen, mutta riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomiois- tuimissa annetun lain mukaan hakemuksesta tulee käydä ilmi riidan kohteena oleva asia sekä osapuolten toisistaan eroavat näkemykset kyseisestä asiasta. Lisäksi hakemuksessa on ilmoitettava ne seikat, joiden perusteella hakija katsoo asian soveltuvan tuomiois- tuimessa soviteltavaksi. (SovL 4.1 §.)
Myös jo oikeudenkäyntiasiana vireillä oleva asia voidaan asianosaisten tai toisen asian- osaisen toimesta siirtää erilliseen sovitteluun, mutta pyyntö tästä on tehtävä ennen kuin asian tiimoilta järjestetty valmistelu katsotaan päättyneeksi. (SovL 4.2 §.)
Sovittelua ei voida aloittaa ilman kaikkien osapuolten suostumusta. Sovittelua koskeva hakemus, joka on tehty ainoastaan toisen osapuolen toimesta, on tarkoituksenmukaisella tavalla annettava tiedoksi muille osapuolille ja heille on varattava mahdollisuus tulla kuulluksi joko suullisesti tai kirjallisesti annetun hakemuksen johdosta. (SovL 4.3 §.)
2.1.2 Sovittelun toteuttaminen ja päättäminen
Tuomioistuin, jolla on toimivalta käsitellä asiaa oikeudenkäynnissä, on toimivaltainen myös sovittelemaan kyseistä asiaa. Kokoonpanolla, jolla tuomioistuimessa päätetään käsiteltävänä olevan asian valmistelusta, on päätösvalta myös tuomioistuinsovittelua koskevissa asioissa. (SovL 11 §.) Tuomioistuinsovittelulain 6 § 1 momentin mukaan sovittelu on aina toteutettava puolueettomasti ja joutuisasti. Puolueettomuudella tarkoi- tetaan sitä, että kumpaakin sovittelun osapuolta on kohdeltava yhdenvertaisesti, ja heille kummallekin on taattava tasapuolinen mahdollisuus esittää mielipiteitään ja näkemyksi- ään. Tuomari ei myöskään saa esittää ratkaistavana olevasta asiasta omaa ennakkokäsi- tystä, ja hänen on varottava osoittamasta osapuolille, miten hän heidän esittämiin vaati- muksiin suhtautuu, jotta kumpikaan osapuoli ei koe joutuneensa tilanteessa syrjityksi tai jollain tapaa suosituksi. (HE 114/2004, 34.)
Sovittelun luottamuksellisuuteen ja julkisuuteen sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (JulkL, 621/1999). Pääsääntöisesti sovittelu on aina julkista eli yleisölle avointa, mutta osapuolilla on myös halutessaan oikeus vaatia sovittelun käsittelyä kokonaan ilman yleisön läsnäoloa. Näin voidaan toimia, mikäli asian julki- seen käsittelyyn ei ilmene erityisen painavaa syytä. Sovittelijan sekä yhden osapuolen kahdenkeskinen neuvottelutilanne on kuitenkin aina yleisöltä suljettu, sovittelun muusta julkisuudesta huolimatta. (SovL 12 §.) Tuomioistuinsovittelu on aina luottamuksellista ja sovittelijoilla on vaitiolovelvollisuus, mikä tarkoittaa sitä, että ilman suostumusta henkilöltä, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, sovittelija ja hänen avusta- jansa eivät saa tuoda julki mitään mitä ovat tehtävissään saaneet tietää soviteltavana olevasta asiasta. (SovL 12–13 §.)
Tuomioistuinsovittelu päättyy, kun käräjäoikeus vahvistaa sovittelussa saavutetun so- vinnon tai osapuolet ilmoittavat sovittelijalle muutoin sopineensa asian. Sovittelu voi- daan myös päättää, mikäli osapuolet tai toinen osapuolista ilmoittaa halukkuutensa lo- pettaa asian sovittelun tai sovittelija päättää osapuolia kuultuaan, että sovittelun jatka- miselle ei löydy enää tarkoituksenmukaisia perusteita. Sovittelijan on ilmoitettava sovit- telun päättämisestä kummallekin osapuolelle asianmukaisesti. (SovL 9 §.)
2.1.3 Sovittelijan rooli
Sovittelijana asiassa toimii aina sitä käsittelevän tuomioistuimen tuomari, joka voi mo- lempien osapuolten suostumuksella nimetä avukseen avustajan, mikäli sovittelun koh- teena olevan asian luonne tai sovittelun edistäminen muuten sitä vaatii. (SovL 5 §.) So- vittelijan tehtävänä tuomioistuinsovittelussa ei ole pyrkiä johdattelemaan asiaa tiettyä lopputulosta kohti, vaan rakentaa osapuolten välille laadukas ja neuvotteleva keskuste- lutilanne avoimen ja luottamuksellisen ilmapiirin vallitessa. Osapuolten luottamuksen saavuttaminen on sovittelijalle sovittelutilanteessa erittäin tärkeää. (Ervasti 2012, 16.)
Sovittelija kuulee molempia osapuolia ja neuvottelee heidän kanssaan. Sovittelun ta- voitteena on osapuolten välisen yhteisymmärryksen saavuttaminen, ja sovittelijan tar- koituksena on auttaa sen rakentumisessa. Osapuolten pyynnöstä tai suostumuksella so- vittelija voi tehdä sovittelussa ilmi tulleisiin seikkoihin perustuen myös oman ehdotuk- sen asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi. Kummankin osapuolen suostumuksella sovit- telija voi tavata heitä kumpaakin myös kahden kesken tai kuulla muitakin henkilöitä.
(SovL 6–7 §.)
2.2 Tuomioistuinsovittelun tavoitteet
Tuomioistuinsovittelun tavoitteena on tarjota vanhemmille asiantuntevaa sovittelupalve- lua tilanteissa, joissa muiden tahojen apu ei ole ollut ongelman laadun suhteen riittävää, eivätkä he kykene ratkaisemaan riitaansa itse. (HE 186/2013, 11.) Riita-asioiden sovitte- lusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 3 §:n mukaan tuomioistuinsovittelulla pyritään aina asian sovinnolliseen ratkaisuun. Kun käsittelyn kohteena ovat lapsia koskevat riidat, sovinnon tavoitteena on lisäksi aina olla lapsen parhaan mahdollisen edun mukainen. Huoltoriita-asioiden sovittelun yksi tärkeimmistä tavoitteista on päästä puuttumaan vanhempien väliseen konfliktitilanteeseen riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta vanhempien riidan kehittyminen niin valtavaksi, etteivät he pysty sitä enää keskenään ratkaisemaan, olisi mahdollista ehkäistä. Vanhempien riitojen kroonistumisen ehkäiseminen sekä vanhempien välisten vuorovaikutussuhteiden eheyt- täminen on erityisen oleellista lapsen psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. (Nurminen, 2014, 19–20.)
Yhtenä tuomioistuinsovittelun tavoitteena on myös sitouttaa konfliktitilanteen molem- mat osapuolet löytämään heitä kumpaakin miellyttävä ja kummankin toiveita tasapuoli- sesti huomioiva ratkaisuehdotus itse. Sovittelun tavoitteena on jättää menneisyyden ta- pahtumat taka-alalle ja suunnata vanhempien katseita kohti riidatonta tulevaisuutta. (Er- vasti 2011, 13.)
Sovittelun tavoitteena on myös saada asiat käsiteltyä nopeasti. On kuitenkin huomioita- va, että sovittelu on ripeydestään huolimatta kokonaisuutena aina aikaa vievä prosessi, kun sovittelun kohteena ovat lapsia koskevat asiat, koska perheoikeudelliset ongelmat ovat monimutkaisia. Vanhempien välisiä erimielisyyksiä ei ole aina mahdollista ratkais- ta yhden ainoan sovitteluistuntopäivän aikana. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1158.)
Tuomioistuinsovittelun pyrkimyksenä on lisäksi keventää sosiaalitoimen, tuomioistui- men ja muiden viranomaistahojen ja yhteisöjen työtaakkaa sekä saavutettujen sovinto- jen kautta lyhentää myös huoltoriitaoikeudenkäyntien käsittelyyn kuluvaa aikaa ja oi- keudenkäynneissä käsiteltävien lapsia koskevien asioiden määrää. (HE 186/2013, 11.)
2.3 Vanhempien avioero tuomioistuinsovittelun taustalla
Avioerotilanteessa olevilta vanhemmilta vaaditaan kykyä järjestellä koko elämänsä uu- delleen toimivalla ja järkevällä tavalla. Vanhemmat joutuvat ratkaisemaan useita lapsen sekä itsensä kannalta tärkeitä kysymyksiä. Heidän on muun muassa päätettävä, kumman osoitteeseen lapsi jää vakituisesti asumaan ja miten lapsen tapaamiset tulevaisuudessa käytännössä sujuvasti järjestetään. Yleisesti ottaen suurin osa avioerotilanteessa olevista vanhemmista kykenee yhteisymmärryksen vallitessa sopimaan lapsensa asioista kahden kesken, mutta toisinaan tilanteessa tarvitaan ulkopuolista apua. (Oikeusministeriön mie- tintöjä ja lausuntoja 2/2012, 13.)
Suomessa on tarjolla useita erilaisia mahdollisuuksia, joihin vanhemmat voivat tukeutua pyrkiessään ratkaisemaan lapsiaan koskevat riitaisat asiat sovinnollisesti. Yksityisellä sektorilla apua tarjoavat parisuhde- ja perheterapeutit ja kunnilla on velvollisuus tarjota perheasioiden sovittelupalveluita. Aivan viime kädessä vanhempien erimielisyydet
ratkaistaan kuitenkin tuomioistuimessa joko oikeudenkäynnissä tai tuomioistuinsovitte- lussa. (Oikeusministeriön mietintöjä ja lauseita 25/2013, 13–15.)
Avioliittolain (AL, 234/1929) 32 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen velvollisuu- tena on oma-aloitteisesti ottaa käsittelyyn kysymys lapsen huollon ja tapaamisoikeuden järjestämisestä lapsen oman edun mukaisesti silloin, kun vanhemmat hakevat tuomiois- tuimelta avioeroa tai heidän yhteiselämänsä on muutoin päättymässä. Saman lakipykä- län 2 momentin mukaan tuomioistuimen on pyrittävä erityisesti kiinnittämään vanhem- pien huomio huollon ja tapaamisoikeuden tarkoitukseen, eli siihen, että lapsi säilyttää myönteisen suhteen kumpaankin vanhempaan.
Avioeron ja lapsiasioita koskevien riitojen taustalla vaikuttavien konfliktitasojen luon- teet vaihtelevat yksilöllisesti, ja riidan sovittelussa on oleellisesti tämä huomioitava.
Molemmat vanhemmat voivat esimerkiksi olla huoltajina yhtä vahvoja, mutta heidän kykynsä huolehtia lapsesta voi silti vaihdella merkittävästi. Riidan taustalla voi olla myös psykososiaalisia, lapsen turvallisuuteen haitallisesti vaikuttavia ongelmia tai pit- käaikaisia, jopa vanhempien parisuhdetta jo pitkään tuhonneita syviä ristiriitoja, jotka ovat kärjistyneet krooniseksi riitelyksi. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1150–1151.)
2.3.1 Lapsen oikeudet tuomioistuinsovittelussa
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklan mukaan kaikkien lainsäädäntöeli- mien lapsiin kohdistuvissa toimissa on aina ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. Saman sopimuksen 12 artiklan mukaan lapselle on aina taattava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa asioissa, joko henkilökohtaisesti tai edustajan välityk- sellä.
Lapsen kuulemisesta ei säädetä tuomioistuinsovittelulaissa erikseen, vaan siltä osin on sovellettava lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain säännöksiä. (HE 186/2013, 18.) Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa on selvitettävä lapsen toiveet ja mielipiteet lapsen ikä ja kehitystaso huomioon ottaen silloin, jos van- hemmat eivät ole käsiteltävänä olevasta asiasta samaa mieltä, jos lasta hoitaa joku muu kuin huoltaja tai jos mielipiteiden ja toiveiden selvittäminen katsotaan muutoin lapsen
edun kannalta aiheelliseksi. Lapsen mielipide on aina selvitettävä mahdollisimman hie- novaraisesti sekä siten, ettei siitä aiheudu haittaa lapsen ja vanhempien välisille suhteil- le. (LHL 11 §.)
Lapsen kuuleminen voi olla tarpeen, jotta hänen toiveensa ja tarpeensa saataisiin selvil- le, ja kuulemistilanteessa lapselle usein myös selitetään vanhempien kesken käytyjen keskustelujen sisällöstä. On myös mahdollista, että vanhemmat kertovat yhdessä lapsel- le saavuttamansa sovinnon sisällöstä ja selittävät tälle sen merkityksen. (Aaltonen 2009, 340.) Sovittelun epäonnistuessa ja sovinnon jäädessä saavuttamatta, lapsen kuulemises- sa saatuja tietoja ei saa käyttää toistamiseen, mikäli asiaa päädytään käsittelemään uu- delleen oikeudenkäynnissä. Tästä syystä lapsen kuulemista ja lapsen ikää ja kehitysta- soa vastaavaa toteuttamistapaa sovittelun aikana tulee harkita tarkkaan, sillä useat ja toistuvat kuulemistilanteet saattavat olla lapselle psyykkisesti erittäin raskaita. (Aalto- nen & Auvinen 2010, 1162.)
Etenkin avioerotilanteen jälkeen lasten huoltoa, tapaamista tai elatusta koskevat riidat pohjautuvat vanhempien väliseen suhteeseen ja heidän keskinäisiin ongelmiinsa. Pa- himmassa tapauksessa lapsi on jo ennen tuomioistuinsovittelua traumatisoitunut tilan- teesta, joutuessaan vastoin tahtoaan ja täysin syyttömänä vedetyksi mukaan vanhempi- ensa riitoihin. Lapsella on kuitenkin aina oikeus pysyä konfliktitilanteen ulkopuolella, ja tämän oikeuden turvaaminen ja mahdollistaminen myös sovittelutilanteessa on erityisen välttämätöntä lapsen hyvinvoinnin kannalta. (HE 186/2013, 18.)
2.3.2 Tuomioistuinsovittelun edut oikeudenkäyntiin nähden
Lasta koskevan huoltoriidan sovittelu tuomioistuimessa on vaihtoehto oikeudenkäynnil- le, joka voi pahimmassa tapauksessa venyä erittäin pitkäksi ja olla näin ollen raskas kaikille osapuolille, etenkin pienille lapsille. Lapsia koskevat riita-asiat ovat luonteel- taan syvästi henkilökohtaisia ja niitä käsiteltäessä asianosaisten tunteet ovat pinnassa, eikä niitä voida näin ollen ratkaista ainoastaan suoraviivaisiin lakipykäliin nojaten.
(Aaltonen 2000, 1322.) Oikeudenkäynnissä vanhemmat sortuvat helposti moittimaan toista osapuolta ja korostamaan tämän puutteita sen sijaan, että toisivat esiin todelliset erimielisyyksiensä aiheet ja tilanteeseen johtaneet ongelmat ja pyrkisivät löytämään
näihin ratkaisua. Oikeudenkäynti usein ainoastaan pahentaa vanhempien välistä vastak- kainasettelua, kummankin tavoitellessa omaa etuaan, ja lietsoo heidän riitaisaa kanssa- käymistään vielä varsinaisen päätöksen antamisen jälkeen. Oikeudenkäynnissä tarkaste- lun kohteena ovat lapsen edun ja tulevaisuuden turvaamisen sijaan vanhempien omat vaatimukset, ja kumpikin vanhempi tähtää saavuttamaan itselleen tilanteessa ”voiton.”
(Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 25/2013, 20.) Sovitteluissa saavutetuilla sovinnoilla pyritään lisäksi vähentämään perinteisessä oikeudenkäynnissä käsiteltävien lapsiasioiden määrää sekä lyhentämään samalla olosuhdeselvitysten hankkimiseen ku- luvaa aikaa, mikä lyhentäisi kokonaisuudessaan pitkän oikeudenkäyntiprosessin käsitte- lyaikaa. (HE 186/2013, 11.)
Sovittelun tavoite on aina kummankin vanhemman toiveet huomioiva ratkaisu, joka on ennen kaikkea lapsen edun mukainen. Kun vanhemmat ovat päässeet itse vaikuttamaan sopimuksen sisältöön, on heidän myös helpompi sitoutua noudattamaan sitä käytännös- sä. (Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 2/2012, 20.) Oikeudenkäynnistä poiketen sovittelu tarjoaa vanhemmille myös mahdollisuuden tuoda esiin muita eroon liittyviä tunteitaan sekä sovittelijalle tilaisuuden huomioida myös lasten elämäntilannetta koko- naisuutena, jolloin koko konfliktitilanteen taustalla vaikuttaviin ongelmiin on mahdol- lista löytää ratkaisu. (Aaltonen 2000, 1322.) Sovittelussa on mahdollista käsitellä esi- merkiksi osapuolten talouteen ja omaisuuden ositukseen liittyviä asioita, joita perintei- sessä oikeudenkäynnissä ei voida ottaa käsittelyyn. Vanhemmat tuntevat oman konflik- titilanteensa parhaiten ja mitä todennäköisimmin löytävät niihin myös parhaimman rat- kaisun itse, kun heille antaa siihen mahdollisuuden ja riittävää tukea. Tämän vuoksi osapuolille on annettu sovittelutilanteessa suurempi rooli, kuin oikeudenkäynnin asian- osaisille, jotka useimmiten jäävät taka-alalle lakimiesten hoitaessa puhumisen. (Aalto- nen 2009, 337.)
Sovittelun on myös katsottu pienentävän vanhempien taloudellisia kuluja perinteiseen oikeudenkäyntiin nähden. Pääosa sovittelun kustannuksista koostuu avustajan tai asia- miehen palkkioista ja kulujen korvauksista, ja näistä kuluista kummatkin sovittelun osa- puolet vastaavat yhteisvastuullisesti, ellei heille ole myönnetty oikeusapua. (Ervasti 2011, 195.) Oikeudenkäynnissä kustannuksia syntyy lisäksi sosiaalitoimen selvitysten tekemisestä, henkilötodistajien ja todisteiden hankkimisesta sekä niihin ennen istuntoa tutustumiseen kuluneesta ajasta. Sovittelu siis vähentää sekä vanhempien että laki-
miesavustajien valmistautumiseen käytettävää aikaa, mikä puolestaan pienentää luon- nollisesti lakimiesavustajalle maksettavan palkkion määrää. (HE 186/2013, 16–17.)
Vanhempien välisen kokonaisvaltaisen vuorovaikutuksen parantamisen sekä lapsen edun paremman turvaamisen lisäksi sovittelumenettely myös pienentää käräjäsihteerin työtä perinteiseen oikeudenkäyntiin verrattuna. Oikeudenkäynnissä sihteeri on läsnä laatimassa pöytäkirjaa ja huolehtii asian päättymisen jälkeen määräaikojen seurannasta, arkistoinnista sekä muista jälkitöistä, mutta sovittelumenettelyssä sihteerin työtaakka on kevyempi. Hän ei osallistu sovitteluistuntoon eikä arkistoitavaa tai muita mahdollisia jälkitöitä kerry yhtä paljon kuin oikeudenkäynnissä. (Nurminen 2014, 15–16.)
2.3.3 Tuomioistuinsovittelun edut muihin sovittelumenetelmiin nähden
Tuomioistuimeen soviteltavaksi päätynyt riita on usein jo päässyt kärjistymään niin suu- reksi, että sen ratkaisemiseen tarvitaan aivan välttämättä tuomioistuimen sovittelijatuo- marin ja asiaan erikoistuneen asiantuntija-avustajan tietämystä, jollaista esimerkiksi sosiaalityöntekijöiltä ei aina löydy, koska Suomessa ei ole olemassa yhtenäistä sovitteli- jakoulutusta, eikä sovittelun sisältövaatimuksista ole erikseen säännelty. Sosiaalitoimen tarjoamien sovittelu- ja neuvontapalveluiden ongelmaksi nousee usein myös epäselvyys siitä, onko tilanteessa kulloinkin kyse perheasioiden sovittelusta vai jostain muusta pal- velusta. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1153–1154.)
Avioliittolain 22 §:n perustuen perheasioiden sovittelun yleinen järjestäminen on jokai- sen kunnan velvollisuus ja siitä huolehtii sosiaalilautakunta. Tästä huolimatta perheasi- oiden sovittelu on kunnissa usein järjestetty puutteellisesti. (HE 186/2013, 8.) Suurin osa avioliiton aikaisista sekä avioeron jälkeisistä riitaisista perheasioista sovitellaan kir- kon perheneuvottelukeskuksissa, ja loput perheneuvoloiden, sosiaalityöntekijöiden tai lastenvalvojien toimesta. Lastenvalvojien työskentelyä ei kuitenkaan voida mieltää so- vitteluksi sen varsinaisessa merkityksessä, sillä heidän tehtävänään on ainoastaan edis- tää vanhempien keskinäisen kirjallisen sopimuksen tekoa. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1154.) Lastenvalvojien tarjoamaan sopimuspalveluun päästäkseen vanhemmat saattavat myös joutua jonottamaan kohtuuttoman pitkiä aikoja, eikä lastenvalvojien käytettävissä
olevat resurssit usein riitä käymään sopimuksen sisältöä perusteellisesti vanhempien kanssa läpi. (HE 186/2013, 16.)
2.4 Esteet sovittelun aloittamiselle
Sovittelua ei voida aloittaa ilman molempien osapuolten suostumusta. Lisäksi sovittelun aloittamisen edellytyksenä on, että se on tarkoituksenmukaista osapuolten vaatimuksiin nähden. Kaikkia riita-asioita ei voida sovitella tuomioistuimessa. Riita-asioiden sovitte- lusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 3 § 2 momen- tin mukaan tuomioistuinsovittelun edellytyksenä on, että käsiteltävä asia soveltuu sovi- teltavaksi ja että sen sovittelu on osapuolten vaatimuksiin nähden tarkoituksenmukaista.
Lasten huoltoriidat asettavat tuomioistuinsovittelulle lisäksi monia muita vaatimuksia, joiden vuoksi jokainen tapaus on yksilöitävä tarkasti erikseen. Tuomioistuimessa voi- daan ottaa soviteltavaksi vain lapsen elatusta, huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevia asi- oita. (SovL 10 §.)
Vanhempien välillä vallitseva tila vaikuttaa suuresti siihen, voidaanko asia käsitellä sovittelussa. Sovintoon pyrkiminen ei tule sovittelun kautta kysymykseen, mikäli jom- mallakummalla riidan osapuolella on vakavia luonnehäiriöitä tai muita psykososiaalisia ongelmia. Riitaa, joka on jo ehtinyt äitymään niin pahaksi, että vanhempien tavoitteena on ainoastaan aiheuttaa toiselle tahallisesti vahinkoa, ei myöskään voida ratkaista sovit- telemalla. Erityisen tärkeää onkin siis ottaa ennen sovittelun alkamista huomioon ne syyt, jotka motivoivat vanhempia saavuttamaan sovinnon, jotta voidaan varmistua siitä, että omien etujensa ajamisen sijaan vanhempien ensisijaisena tavoitteena on lapsen hy- vinvoinnin turvaaminen. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1159–1160.)
Sovittelua ei tulisi myöskään aloittaa liian aikaisessa vanhempien avioeroprosessin vai- heessa. Ero aiheuttaa aina osapuolissa järkytystä tunnetasolla, mutta etenkin tilanteissa, joissa vanhemmat eivät ole sopineet avioerosta yhteisymmärryksessä. Vanhempi, jolle toisen halu päättää yhteiselämä tulee yllätyksenä, järkyttyy tilanteesta yleisesti ottaen enemmän, ja tarvitsee tällöin enemmän aikaa selvitelläkseen tunteitaan. Kummankin vanhemman on oltava henkisesti yhtä tasapainoisia kyetäkseen ottamaan sovittelutilan- teessa rationaalisesti kantaa eri ratkaisuvaihtoehtoihin. Sovittelun ei myöskään katsota
olevan paras vaihtoehto sellaisille vanhemmille, joiden hakemusasiat ovat olleet käräjä- oikeudessa vireillä jo useampaan kertaan, sillä tällaisissa tapauksissa mahdollisuus so- vinnon saavuttamiseksi on hyvin pieni. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1160.)
3 ASIANTUNTIJA-AVUSTEINEN HUOLTORIITOJEN SOVITTELU
3.1 Follo-mallin alkuperä Norjassa
Huoltoriitojen vaihtoehtoisista ratkaisumenetelmistä kiinnostuneet psykologit kehittivät Norjassa vuonna 1997 tuomioistuimia varten sovittelumenetelmän, jossa käräjätuoma- rille tarjoutui mahdollisuus käyttää lapsiasioita käsittelevissä oikeudenkäynneissä van- hempien suostumuksella avustajanaan asiantuntijaa. Tämä menetelmä, josta käytettiin Norjassa nimeä ”Konflikt og forsoning” ja joka sittemmin myös Suomessa tunnetaan niin sanottuna Follo-mallina, otettiin Norjassa pilottikokeiluun muutamassa käräjäoi- keudessa. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1156.) Nimi ”Follo” juontaa juurensa Indre Fol- lon kaupungista, missä kokeilu ensimmäisenä aloitettiin. (Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 25/2013, 47.)
Vuonna 2004 Norjan lapsilakia muutettiin Follo-kokeilusta saatujen kokemusten perus- teella. Uudistuksen myötä Norjassa järjestetään nykyisin lapsioikeudenkäynnin yhtey- dessä valmisteluistunto, johon vanhempien suostumuksella voidaan ottaa mukaan myös asiantuntija. Valmisteluistunnossa suoritetun asiaesittelyn jälkeen tuomari ja asiantunti- ja neuvottelevat vanhempien ja näiden mahdollisten avustajien kanssa eri kokoonpa- noissa, tavoitteenaan solmia vanhempien kanssa niin sanottuja kokeilusopimuksia, joi- den tarkoituksena on pyrkiä johdattamaan vanhempia kohti yhteisymmärrystä. Mikäli asiaa ei saada tässä vaiheessa saatettua lopulliseen päätökseen, jatkuu sen käsittely pää- käsittelyssä saman tuomarin johdolla. Myös asiantuntija pysyy samana, ellei hän van- hempien mielestä ole esteellinen jatkamaan. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1156–1157.)
3.2 Follo-malli Suomessa
Tammikuussa 2010 oikeusministeriö asetti erityisen työryhmän laatimaan selvityksen norjalaisessa Follo-mallissa käytetyn asiantuntija-avustajan soveltuvuudesta lapsen huoltoa, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevissa oikeudenkäynneissä myös Suomessa.
(Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 61/2010.) Selvityksen pohjalta oli tavoittee- na käynnistää muutamassa maantieteelliseltä sijainniltaan, kooltaan ja väestöpohjaltaan
erilaisissa tuomioistuimissa projekti, jossa kokeiltaisiin psykologisen asiantuntijan käyt- töä ja tämän toimivuutta osana lapsiriitojen ratkaisemista. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1149.)
Työryhmä joutui kuitenkin toteamaan, ettei asiantuntija-avustajan käyttöä ollut mahdol- lista lähteä kokeilemaan Suomessa varsinaisessa oikeudenkäynnissä, kuten Norjassa oli tehty, vaan sopiva lainsäädäntöpohja avustajan käytölle löytyi sen sijaan tuomioistuin- sovittelulaista. Näin ollen työryhmä laati ehdotuksen asiantuntija-avustajan osallistumi- sesta oikeudenkäynnin sijasta tuomioistuinsovitteluun. On siis huomioitava, että Suo- men Follo-kokeilu eroaa menetelmiltään Norjassa käytössä olleesta Follo-mallista, kos- ka Norjassa asiantuntija toimi käräjätuomarin avustajana nimenomaan oikeudenkäyn- nissä. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1149–1150.) Työryhmän laatiman ehdotuksen poh- jalta kolmivuotinen kokeilu asiantuntija-avustajan käytöstä lapsen huoltoa, tapaamisoi- keutta ja elatusta koskevissa tuomioistuinsovitteluissa aloitettiin tammikuussa 2011 neljässä tuomioistuimessa. Kokeiluun osallistui aluksi Helsingin, Espoon, Oulun ja Poh- jois-Karjalan käräjäoikeudet. (Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 2/2012, 11.)
Sovittelukokeilun tavoitteena oli välttää lapsia koskevien riitojen äitymistä pitkiksi, se- kä lasta että vanhempia koetteleviksi huoltoriitakierteiksi, parantaa vanhempien keski- näisiä suhteita sekä saavuttaa enemmän ja nopeammin lapsen edun mukaisia, kestäviä sovintoja, joita vanhempien olisi helppo sitoutua noudattamaan. Tarkoituksena oli myös vähentää sosiaalitoimen työtaakkaa sekä vähentää oikeudenkäynteihin asti päätyvien huoltoriitojen määrää. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1161.)
Ennen Follo-kokeilua sovitteluhakemuksia oli saapunut tuomioistuimiin melko harvoin.
Sovitteluasioita oli tullut vireille koko maassa yhteensä 514 vuoden 2010 loppuun men- nessä, ja näistä vain 27 oli koskenut lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta. (Oikeusministe- riön selvityksiä ja ohjeita 2/2012, 18.) Tämän vuoksi kokeilun yhtenä päätavoitteena oli myös pyrkiä rohkaisemaan sosiaalitointa, oikeusavustajia ja asianajajia sovitteluhake- musten teossa lapsia koskevissa riitatilanteissa sekä toisaalta saada myös tuomarit siir- tämään vireillä olevia lapsiriitoja aiempaa herkemmin oikeudenkäynnistä sovitteluun.
(Aaltonen & Auvinen 2010, 1163.)
Kokeilu tuotti myönteisiä tuloksia ja sen seuranta-aikana saavutettiin sovinto valtaosas- sa huoltoriitoja. Sovittelu osoittautui myös oikeudenkäyntiin verrattuna kaikkien osa- puolten kannalta nopeammaksi ja kannattavammaksi, ja vanhemmat olivat tyytyväisiä sovitteluissa saavutettuihin ratkaisuihin. Näiden positiivisten kokemusten pohjalta oike- usministeriö laajensi syyskuussa 2012 kokeilua Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Etelä- Karjalan, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Kemi-Tornion ja Lapin käräjäoikeuteen. (Oike- usministeriön mietintöjä ja lausuntoja 25/2013, 14.) Kokeilu päättyi joulukuussa 2013 ja toukokuussa 2014 tulivat voimaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain, riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa anne- tun lain 5 ja 10 §:n sekä sosiaalihuoltolain (710/1982) 17 §:n lakimuutokset. Näiden muutosten myötä myös asiantuntija-avusteinen lapsia koskevien huoltoriitojen tuomio- istuinsovittelu otettiin valtakunnallisena käyttöön kaikissa Suomen käräjäoikeuksissa.
(Oikeusministeriö 2014.)
3.2.1 Tuomarin rooli Follo-mallissa
Kuten tavanomaisessa tuomioistuinsovittelussa, tuomarin tehtävänä ei ole asiantuntija- avusteisessakaan sovittelussa toimia tuomarille ominaiseen tapaan riidanratkaisijana, vaan hänen pyrkimyksenään on auttaa vanhempia neuvottelemalla löytämään lapsensa edun mukainen ratkaisu itse. Näin ollen lapsia käsitteleviä riitoja sovittelevalla tuoma- rilla tulisi olla riittävästi kokemusta lapsioikeudellisten asioiden parissa toimimisesta.
Lisäksi kehittääkseen omia sovittelutaitojaan ja soveltuakseen sovittelijan rooliin, tuo- marin on osallistuttava sovittelukoulutukseen, joka sisältää perustietoa yleisestä tuomio- istuinsovittelusta sekä erityisen lapsioikeudellisia huoltoriitoja käsittelevän koulutusjak- son. (HE 186/2013, 14.)
Tuomarin on kyettävä luomaan sovittelutilanteeseen tarpeeksi avoin ilmapiiri, jotta vanhemmat tuntevat pystyvänsä ilmaisemaan tunteitaan luottamuksellisesti. Vastuu rii- dan ratkaisemisesta sekä lapsen edun tunnistamisesta ja sen asettamisesta omien tarpei- den edelle on vanhemmilla, mutta tuomarin tehtävänä on kuitenkin johdatella vanhem- pia kohti tätä ratkaisua ja huolehtia menettelyn sujuvuudesta. (Nylund 2010, 1178.) So- vittelutilanteessa vanhempien keskinäinen dynamiikka on vahvasti esillä, joten sovitteli- jatuomarilta vaaditaan laajaa ymmärrystä vuorovaikutuksesta ja sen muodostamisesta.
Sovittelijalta vaaditaan lisäksi aktiivisuutta ja suunnitelmallisuutta, ja monet tuomarit ovat kokeneet sovitteluprosessin läpiviemisen olevan tästä syystä huomattavasti perin- teisen oikeudenkäynnin johtamista raskaampaa. Follo-mallissa tuomarin avustajana toimii aina asiantuntija, joten tuomarilta vaaditaan myös kykyä sopeutua työparin kans- sa työskentelyyn. (Ervasti 2011, 47.)
Tuomarin tehtävänä on pitää sovittelun alkaessa aloituspuheenvuoro, pohjustaa sovittelu ja johtaa koko sovintokeskustelua. Kun sovittelussa saavutetaan sovinto, tuomari vastaa sen täsmällisyydestä ja täytäntöönpanokelpoisuudesta sekä lopulta vahvistaa sovinnon.
Tässä vaiheessa tuomarin tärkein tehtävä on varmistaa, että vahvistettava sovinto ei ole miltään osin lapsen edun vastainen. (Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 61/2010, 17.)
Sovittelijatuomari voi kummankin vanhemman suostumuksella kuulla heitä myös kah- den kesken ilman toisen osapuolen läsnäoloa. Yleensä myös asiantuntija-avustaja osal- listuu kuulemisiin. Tällainen erillisneuvotteluksi kutsuttu menettely on yleistä tilanteis- sa, joissa sovittelija kokee, ettei sovittelu etene. Erillisneuvottelu on hyödyllistä etenkin silloin, kun osapuolet ovat erittäin riidanhaluisia ja vihamielisiä toisiaan kohtaan. Eril- lisneuvottelussa sovittelijatuomarin on helpompi auttaa vanhempaa arvottamaan omia intressejään uudelleen. (Ervasti 2012, 79–81.)
Sovittelussa tuomarilla on oikeudenkäyntiin verrattuna parempi mahdollisuus huomioi- da vanhempien ja lasten elämäntilanne yhtenä kokonaisuutena, jolloin hänen on hel- pompi ratkaista varsinaisen ongelman lisäksi myös muita riidan taustalla vaikuttavia konflikteja. (Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 2/2012, 20.)
3.2.2 Asiantuntija-avustajan rooli Follo-mallissa
Riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa anne- tun lain 5 §:n mukaan avustajaa käytetään sovittelussa tarvittavan asiantuntemuksen turvaamiseksi tai muuten sovittelun edistämiseksi. Asiantuntija-avustajan tehtävistä ei kuitenkaan ole olemassa säännöksiä, vaan hänen roolinsa muovautuu sovittelijan kanssa sovitun työnjaon perusteella. Sovittelija ja asiantuntija voivat keskenään sopia, että
avustaja keskittyy vain hänen omaa erityisalaansa koskeviin seikkoihin, mutta sovitteli- ja voi antaa avustajalle myös voimakkaamman roolin omana työparinaan. (Ervasti 2013, 172.) Asiantuntija-avustajat ovat useimmiten joko kokeneita sosiaalityöntekijöitä tai avioeroasioiden sovitteluun perehtyneitä psykologeja. (Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 2/2012, 18.) Avustajat voivat olla myös lastenpsykiatrian erikoislääkäreitä tai muita soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon omaavia henkilöitä. Aiempi kokemus eroperheiden parissa työskentelystä on avustajalle myös eduksi. (HE 186/2013, 13.)
Asiantuntijan tärkein tehtävä sovittelun aikana on tuoda lapsen psykologinen näkökul- ma esiin ja pyrkiä kiinnittämään vanhempien ja sovittelijan huomio kysymyksiin, jotka ovat lapsen edun kannalta tärkeitä. Asiantuntija-avustajan varsinainen työskentely ta- pahtuu sovitteluistunnossa, jolloin hänen tehtävänään on osallistua vanhempien väliseen neuvotteluun esittämällä kysymyksiä, ohjaamalla keskustelua tarvittaessa enemmän lapsen etuun ja ratkaisemalla mahdollisesti lukkiutuneita tilanteita. Tarvittaessa avustaja voi myös vastata vanhempien avioeroprosessia koskeviin kysymyksiin sekä selvittää heille, mitä heidän eronsa merkitsee lapselle. Lasta voidaan avustajan toimesta myös kuulla, mikäli se on sovittelun kannalta tarpeen, ja tarvittaessa asiantuntijan vastuulla on myös järjestää yhteispalaveri lapsen ja vanhempien läsnä ollessa. Mikäli sovittelussa solmitaan määräaikainen kokeilusopimus, asiantuntija huolehtii sen seurannasta suorit- tamalla kotikäyntejä ja raportoimalla havainnoistaan vanhemmille ja sovittelijalle. Asi- antuntija pyrkii myös kartoittamaan niitä seikkoja, jotka mahdollisesti estävät sovittelun aloittamisen. (Aaltonen & Auvinen 2010, 1162–1163.)
Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 17b §:n mukaan kunnalla, jonka alueella käräjäoikeuden hallinnollinen kanslia sijaitsee, on velvollisuus huolehtia kärä- jäoikeuden käytettävissä olevien asiantuntija-avustajien riittävästä määrästä lapsen huol- toa ja tapaamisoikeutta koskevien riitojen sovittelua varten. Kaksikielisessä tuomiopii- rissä kunnan tulee lain mukaan huolehtia lisäksi siitä, että asiantuntijapalveluita on saa- tavilla sekä suomen että ruotsin kielellä.
Kunkin käräjäoikeuden asiantuntija-avustajien tarve on yksilöllistä ja määräytyy tuo- miopiirin koon, kanslioiden määrän sekä tuomioistuimessa vuosittain käsiteltävien las- ten huoltoriitojen määrän mukaan. Kunnan velvollisuutena on järjestää asiantuntija- avustajien saatavuus toisaalta siten, ettei heidän liian vähäinen määrä hankaloita sovitte-
lujen järjestämistä esimerkiksi lomien tai muiden mahdollisten pidempien poissaolojak- sojen aikana, mutta toisaalta myös niin, ettei asiantuntija-avustajia ole liikaa, jolloin kaikille heille ei voida taata tasavertaista mahdollisuutta kerryttää riittävää kokemus- pohjaa sovittelutoiminnasta. (HE 186/2013, 23.)
3.2.3 Lakimiesavustajan rooli Follo-mallissa
Huolto- ja tapaamisriitojen sovittelussa lakimiesavustajan rooli poikkeaa merkittävästi hänen roolistaan perinteisessä oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäynnissä avustajan tärkein tehtävä on ajaa istunnossa asiakkaansa asiaa ja tämän etua sekä pyrkiä voittamaan vas- tapuoli, mutta sovittelussa lakimiehen tulee tukea vanhempien välisen sovinnollisen ratkaisun saavuttamista siten, että tilanteessa ei synny ”häviäjiä” tai ”voittajia”. Laki- miesavustajien tehtävänä on valmistella vanhempia sovitteluun, osallistua itse sovittelu- tilanteeseen sekä sitouttaa päämiehensä noudattamaan parhaalla mahdollisella tavalla saavutettua sovintoa. (Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 25/2013, 117.)
Sovitteluistunnossa lakimiesavustajan ei ole tarkoitus osallistua aktiivisesti keskuste- luun, mutta hän seuraa tilanteen kulkua, rohkaisee vanhempaa tuomaan mielipiteensä esiin sekä auttaa tarvittaessa keskustelun etenemisessä, mikäli kokee sen tarpeelliseksi lapsen edun mukaisen lopputuloksen saavuttamisen kannalta. Lakimiesavustajalla on myös oikeus pyytää taukoa. Istunnossa pidettävät tauot ovat lakimiesavustajalle ja tä- män edustamalle vanhemmalle tärkeitä, kahdenkeskisen keskustelun mahdollistamia luottamuksellisia hetkiä. (Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 25/2013, 61–62.)
Lakimies on vanhemmalle juridinen neuvonantaja, jonka avulla vanhemman on hel- pompi ymmärtää käsiteltävänä olevaa asiaa koskevia lain säännöksiä sekä eri ratkaisu- vaihtoehtojen jokapäiväiseen elämään tuomia konkreettisia muutoksia. Lisäksi laki- miesavustajan tulee estää vanhempaa solmimasta sopimusta, johon hän ei todellisuudes- sa ole valmis täysin sitoutumaan sekä huolehtia vanhemman jaksamisesta. Vanhempien jo ennestään riitaisat välit saattavat sovitteluistunnossa kärjistyä entisestään, ja laki- miesavustajan tehtävänä on estää tilannetta riistäytymästä täysin käsistä rauhoittelemalla vanhempaa. Avustajan tulee kuitenkin pääasiassa pysytellä istunnossa taka-alalla ja va-
roa keskeyttämästä sovittelijaa tai puuttumasta istunnon kulkuun liikaa. (Oikeusministe- riön mietintöjä ja lausuntoja 25/2013, 63–65.)
Sovittelua johtaneiden tuomareiden kokemukset vanhempien lakimiesavustajista ovat olleet pääosin positiivisia, mutta joissain tapauksissa lakimiesten on havaittu pyrkivän ajamaan asiaa samalla tavalla kuin oikeudenkäynnissä ja käyttäytyneen tästä syystä jopa hyökkäävästi sovittelutilanteessa. Lakimiehen onkin aina kiinnitettävä erityistä huomio- ta oikeudenkäyntiavustajana ja sovittelumenettelyssä lakimiesavustajana toimimisen eroihin ja luovuttava mahdollisista ennakkoasenteistaan sovittelua kohtaan. (Ervasti 2013, 175.)
3.3 Asiantuntija-avustajan sovittelutilanteeseen tuoma lisäarvo
Sovittelussa avustajina toimivilta asiantuntijoilta edellytetään yleensä erityistä tietämys- tä perhe-, parisuhde- ja kehityspsykologiasta sekä aiempaa kokemusta avioeroa läpi käyvien perheiden kanssa työskentelystä. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta anne- tun lain 17c §:n mukaan asiantuntija-avustajalta edellytetään sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston myöntämää oikeutta harjoittaa psykologin tai lastenpsykiatrin ammattia, kelpoisuutta toimia sosiaalityöntekijänä tai muuta tilanteeseen sopivaa ylem- pää korkeakoulututkintoa. Näiden seikkojen vuoksi asiantuntijoiden tuoma lisäarvo nä- kyy eniten lapsen edun esille tuomisessa sekä konfliktitilanteen kokonaisvaltaisessa ymmärtämisessä. Asiantuntijan näkökulma soviteltavana olevaa asiaa kohtaan on laa- jempi kuin sovittelijana toimivalla tuomarilla, joka puolestaan tuo tilanteeseen pääasias- sa juridista asiantuntemusta. Asiantuntijan avulla tilanteessa on mahdollista käsitellä myös muita perheessä vallitsevia ongelmakohtia sekä auttaa lasta ymmärtämään van- hempien avioeroa paremmin. (Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 61/2010, 18.)
Sekä tuomarin tilanteeseen tuoma oikeuskäytännön asiantuntijuus että asiantuntija- avustajan tuntemus lapsen psykologisista eduista ovat molemmat sovinnon saavuttami- sen kannalta yhtä välttämättömiä, vaikka viime kädessä päävastuu sovittelusta ja lopulta sovinnon vahvistamisesta onkin vain tuomarilla. Työskentely työparin kanssa on asian- tuntija-avustajalle jo ennestään tuttua, mutta sovittelijana toimivalle tuomarille työpari- työskentely saattaa olla hyvinkin vierasta. Asiantuntija-avustajalta tuomarin on mahdol-
lista oppia uusia työtapoja ja parantaa omia vuorovaikutustaitojaan, tehostaakseen näin toimintaansa tulevaisuudessa myös muissa kuin sovittelutilanteissa. Tuomareille on usein itsenäisesti työskentelyn lisäksi ominaista jämäkkyys sekä asia- ja ratkaisukeskei- syys, ja he pitävät mielellään tilanteen hallinnan omissa käsissään. Asiantuntija- avustajien kanssa yhteistyötä tehdessään tuomarit ovat kuitenkin oppineet tarkastele- maan tilannetta liiallisen asiakeskeisyyden sijaan paljon kokonaisvaltaisemmin sekä tuomaan tilanteeseen myös omia havaintojaan ja tunteitaan. (Oikeusministeriön mietin- töjä ja lausuntoja 25/2013, 58.)
Asiantuntija-avustajan osallistuminen tuomioistuimen työskentelyyn parantaa lisäksi yhteistyön sujuvuutta tuomioistuimen sekä sosiaalitoimen välillä. Lapsiin kohdistuvissa asioissa on useimmiten yhtenä ongelmana tiedon heikko kulkeutuminen viranomaisesta toiseen, jolloin tilanteen kokonaisvaltainen hallinta jää puutteelliseksi. Follo-mallin myötä työpari muodostuu aina kahden eri hallinnonalan edustajasta, jolloin myös eri viranomaisten on helpompi yhdistää voimavaransa lapsen parhaan edun toteutumiseksi sekä helpottaa koko tilanteen hahmottamista ja hallintaa. (HE 186/2013, 17.)
3.4 Asiantuntija-avusteisen tuomioistuinsovittelun haasteita
Asiantuntija-avusteinen tuomioistuinsovittelu on yleisesti ottaen koettu positiiviseksi ja toimivaksi, mutta siihen liittyy myös joitakin ongelmakohtia, jotka on lapsiasioita sovi- teltaessa huomioitava. Sovittelussa on muun muassa havaittu olevan piirteitä, jotka viit- taavat sovintoon ”pakottamiseen”. Tuomari saattaa vanhempien silmissä näyttää erään- laiselta painostuskeinolta sovintoon pyrkimisessä, koska vanhemmat tietävät, että mikä- li sovintoa ei saavuteta, siirtyy asia tuomioistuimen ratkaistavaksi. Myös asiantuntijan ensimmäisessä valmistelutilaisuudessa esittämä mielipide mahdollisesta potentiaalisesta ratkaisuvaihtoehdosta saattaa vaikeuttaa vanhempien mahdollisuuksia löytää tilantee- seen omat ratkaisunsa. Asiantuntijan näkemystä tulisi siis estää nousemasta liian vah- vasti osapuolten omien näkemysten ja toivomusten edelle. (Nylund 2010, 1176.)
Asiantuntija-avustajan rooli sovittelutilanteessa saattaa myös helposti hämärtyä ja teh- tävien jako tasapuolisesti tuomarin kanssa voi osoittautua hankalaksi. Tuomarin on ol- tava tilanteessa erityisen aktiivinen, jotta hän ei jäisi asiantuntija-avustajan ja tämän
esittämien mielipiteiden varjoon. Tarkoituksena kun on yhdistää kaksi asiantuntijuutta mahdollisimman tehokkaasti ilman, että kumpikaan saa tilanteesta selkeää yliotetta.
(Nylund 2010, 1178.)
Kahden eri asiantuntijuuden tarkoituksenmukaista yhdistämistä sovittelutilanteessa saat- taa hankaloittaa myös sovittelijatuomareiden ja asiantuntija-avustajien käyttämä varsin erilainen ammattikieli. Kummallakin ammattiryhmällä on omat ammattisanastonsa, joiden sisällä samat termit saattavat tarkoittaa konkreettisesti kuitenkin täysin eri asioita, jolloin keskinäisen ymmärryksen rakentuminen tuomarin ja avustajan välille voi olla vaikeaa. Kahden eri ammattialan edustajan yhteistyö sujuu sitä paremmin, mitä pidem- pään he ovat työskennelleet yhdessä ja mitä syvemmin he ovat tutustuneet toisiinsa, joten kommunikaatiovaikeuksia ilmenee eniten silloin, kun sovittelutilanne on kummal- lekin osapuolelle täysin uusi. (Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 25/2013, 57–
58.)
4 PERHEIDEN KOKEMUKSET FOLLOSTA KANTA-HÄMEEN KÄRÄJÄ- OIKEUDESSA
4.1 Tutkimuksen toteutus
Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Kanta-Hämeen käräjäoikeuden Hämeenlinnan kansli- an kanssa. Tutkimuksen aiheeksi valikoitui asiantuntija-avusteiseen tuomioistuinsovitte- luun osallistuneiden perheiden kokemukset sovittelun onnistumisesta ja sovittelun jäl- keisestä elämästä, koska aiemmin tällaista tutkimusta ei ole Kanta-Hämeen käräjäoi- keudessa tehty, mutta näiden tietojen kerääminen oli koettu käräjäoikeudessa kuitenkin tarpeelliseksi tulevaisuuden kannalta.
Tutkimus toteutettiin maaliskuussa 2015, jolloin asiantuntija-avusteinen tuomioistuin- sovittelu oli ollut Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa käytössä muutaman vuoden ajan.
Mahdollisimman laajan kokonaiskuvan saamiseksi tutkimuksen kohderyhmäksi valittiin kaikki henkilöt, jotka olivat sovitelleet lasten huoltoasioita koskevia riitoja Kanta- Hämeen käräjäoikeudessa asiantuntija-avusteisessa sovittelussa vuosina 2012–2014, ja saavuttaneet siinä sovinnon. Otosjoukossa oli sekä Hämeenlinnan että Forssan kanslias- sa soviteltuja asioita.
4.1.1 Tutkimusmenetelmä
Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena sekä osittain kvantitatiivisena eli määrällisenä lomakekyselynä. Tutkimusmenetelmät valittiin, jotta tutkimuksesta saadut tulokset antaisivat kokonaisvaltaisen kuvan käsiteltävästä aiheesta sekä auttaisivat ym- märtämään kohderyhmän kokemuksia mahdollisimman tarkasti. Laadullinen tutkimus- menetelmä osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi myös kohderyhmän suhteellisen pienen koon vuoksi. Kyselylomakkeeseen avointen kysymysten yhteyteen valitut asteikkoihin eli skaaloihin perustuvat kysymystyypit valittiin tukemaan avoimia kysymyksiä sekä helpottamaan vastaajien työtä ja tutkimuksesta saatujen tuloksien vertailua. Hirsjärven, Remeksen ja Sajavaaran (2008, 132–133) mukaan kvantitatiiviset ja kvalitatiiviset lä-
hestymistavat tulisikin nähdä toisiaan täydentävinä ja menetelmiä käytetään usein rin- nakkain tutkimustulosten mielekkään vertailtavuuden mahdollistamiseksi.
Laadullista tutkimusmenetelmää käytetään silloin, kun halutaan saada käsiteltävänä olevasta asiasta syvällinen käsitys, eikä asiasta ole saatavilla tietoa ennestään. Laadulli- sella tutkimuksella kerättyjä tuloksia ei voida kuitenkaan yleistää, sillä ne pätevät vain kulloinkin tutkittavana olevan kohteen osalta. (Kananen 2014, 17–19.) Tästä huolimatta kvalitatiivisessa tutkimuksessa on aina taustalla ajatus siitä, että yksittäistä tapausta yleisellä tasolla tutkimalla voidaan saada selville, mikä tutkimuksen kohteena olevassa ilmiössä on usein toistuvaa. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2008, 177.) Yhtenä laadulli- sen tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä käytetään kyselyä. Kyselyllä on keskeinen merkitys niin sanotussa survey-tutkimuksessa, millä tarkoitetaan sitä, että aineistoa ke- rätään kaikilta kohdehenkilöiltä standardoidusti eli samalla tavalla, täsmälleen samoja kysymyksiä käyttäen. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2008, 188.)
4.1.2 Aineistonhankinta
Tutkimus toteutettiin laatimalla kyselylomake, joka lähetettiin paperisessa muodossa postitse saatekirjeen ja palautuskuoren kera kohderyhmälle. Paperinen muoto osoittautui parhaaksi tavaksi, koska asianosaisten käräjäoikeudelle antamissa henkilötiedoissa oli harvoin sähköpostiosoitteita. Näin ollen sähköisesti lähetetty kysely ei olisi tavoittanut yhtä suurta joukkoa. Kyselylomakkeen postittaminen kohdehenkilöille oli lisäksi nope- aa ja aineiston kerääminen sen myötä vaivatonta. Asianosaisten henkilötietoja käsiteltiin toteutuksen aikana luottamuksellisesti ja vastaajat saivat palauttaa lomakkeen täysin anonyymisti. Tästä sekä tutkimuksen tarkoituksesta kerrottiin vastaajille selkeästi saate- kirjeessä. Lomake lähetettiin yhteensä 40 henkilölle. Heistä 20 oli miehiä ja 20 naisia.
Lomakkeiden palautusten määräpäivä asetettiin lähetyspäivästä kahden viikon päähän.
Lomakkeen oikeanlainen kysymystenasettelu oli erittäin tärkeää, jotta tutkimuksesta saadut tulokset antaisivat tarkoituksenmukaisia vastauksia. Laadullisessa tutkimuksessa on aina otettava huomioon, että esitetyt kysymykset eivät ole liian laajoja, sillä äärim- mäisen yleisluonteisiin kysymyksiin saadut vastaukset ovat myös yleisluonteisia ja pää- piirteisiä, eivätkä näin ollen anna haluttuja tuloksia. (Kananen 2014, 40.)
Lomake mahdutettiin yhdelle A4-kokoiselle paperille ja vastauksille varattu tila jätettiin harkitusti melko lyhyeksi, jotta vastaaja ei kokisi lomakkeen täyttämistä liian työlääksi.
Vastaajalle annettiin kuitenkin mahdollisuus jatkaa vastaustaan lomakkeen kääntöpuo- lelle näin halutessaan. Kyselylomakkeen kuudesta avoimesta kysymyksestä kolme esi- tettiin väittämämuodossa. Väittämiin oli mahdollista vastata sekä omin sanoin että ym- pyröimällä oman mielipiteen vahvuutta vastaava vaihtoehto valmiiksi annetulta as- teikolta. Asteikko oli numeroitu yhdestä viiteen, numero yhden tarkoittaessa sitä, että vastaaja on täysin eri mieltä ja numero viiden sitä, että vastaaja on täysin samaa mieltä esitetyn väittämän kanssa. Valmiiksi annettujen asteittaisten vastausvaihtoehtojen tar- koituksena oli helpottaa ja nopeuttaa lomakkeeseen vastaamista sekä antaa lomakkeen täyttäjälle suuntaviiva vastauksen muotoilemiseen.
Väittämien lisäksi lomakkeessa oli kolme avointa kysymystä ja selvitys vastaajan suku- puolesta sekä siitä, onko hän lapsen etä- vai lähivanhempi. Jälkimmäisen selvityksen tarkoituksena oli selvittää eroja henkilöiden, joiden ”hyväksi” sovittelussa solmittu so- pimus on tehty sekä lapsiaan harvemmin tapaavien vastaajien mielipiteissä. Kanasen (2014, 75) mukaan tällaisia strukturoituja kysymyksiä käytetään yleensä laadullisessa tutkimuksessa asian ymmärtämisen tukena. Vastaajien suhtautuminen ja mielipiteet käsiteltävänä olevaa asiaa kohtaan saattavat vaihdella esimerkiksi eri-ikäisten, eri suku- puolta olevien tai erilaisen koulutuksen omaavien välillä, joten tällaisten taustatietojen selvittäminen on tutkimustulosten analysoinnin kannalta oleellista.
4.1.3 Aineiston analysointi
Tutkimusaineiston laadullista puolta analysoitiin deduktiivisesti eli teorialähtöisen sisäl- lönanalyysin avulla. Opinnäytetyön teoriaosuuteen koottiin keskeiset tiedot tavanomai- sesta tuomioistuinsovittelusta sekä asiantuntija-avusteisesta tuomioistuinsovittelusta, joihin pohjautuen ja vertaillen kyselylomakkeella kerätty tutkimusaineisto analysoitiin.
Sarajärven ja Tuomen (2009, 113) mukaan aineiston analysointi teorialähtöisesti tar- koittaakin sen luokittelua johonkin aiemmin esitettyyn teoriaan tai käsitejärjestelmään perustuen. Tutkimuksen määrällistä puolta eli asteikkoihin perustuvia vastausvaihtoeh- toja analysoitiin suorina jakaumina. Kvantitatiivisella eli määrällisellä tutkimuksella saavutetut tulokset esitetään usein graafisesti ja niitä pystytään mittaamaan esimerkiksi
prosentteina. Tässä tapauksessa palautettujen vastauslomakkeiden melko suppeaksi jää- nyt määrä ei kuitenkaan mahdollistanut näiden menetelmien mielekästä ja tarkoituk- senmukaista käyttöä.
Kyselylomakkeen vastaukset kirjoitettiin auki ja saadusta aineistosta etsittiin teemoja ja näiden toistuvuuksia, jotta tutkittavana olevasta aiheesta saatiin muodostettua kokonais- valtainen käsitys. Sisällönanalyysillä tarkoitetaankin tutkimuksen kohteena olevan asian tiivistetyssä ja yleisessä muodossa esitettyä kuvausta. (Sarajärvi & Tuomi 2009, 103.) Palautettujen lomakkeiden vastaukset luettiin analysoinnin aikana läpi useaan kertaan, ja vastaajat luokiteltiin sukupuolen ja lapsen lähi- tai etävanhemmuuden mukaan jokai- sessa analysoinnin vaiheessa, jotta kaikki mahdolliset näihin seikkoihin perustuvat poikkeavuudet ja mielipide-erot saatiin selvitettyä. Tutkimustulosten analysoinnissa verrattiin saatuja tuloksia olemassa olevaan teoriaan ja analysoinnissa kiinnitettiin eri- tyisesti huomiota yleisestä mielipiteestä poikkeaviin vastauksiin.
Kvalitatiivisessa tutkimuksessa kerättyä aineistoa ei ole mahdollista perustaa tilastolli- siin todennäköisyyksiin, vaan sitä analysoidaan yhtenä kokonaisuutena pelkistämällä havaintoja sekä ratkaisemalla tutkimusongelmia. Tutkimusaineistoa tarkastellaan aina vain yhdestä, tutkimuksen kysymyksenasettelun kannalta oleellisimmasta näkökulmas- ta. Tällainen havaintojen pelkistäminen ja pelkistettyjen havaintojen yhdistäminen edel- leen suppeammiksi havaintojoukoiksi mahdollistavat analyysin kohteena olevan aineis- ton helpomman käsiteltävyyden ja ovat erittäin oleellisia seikkoja kvalitatiivista analyy- sia tehtäessä. (Alasuutari 2011, 38–40.)
4.1.4 Tutkimuksen reliabiliteetti ja validiteetti
Tutkimuksen reliabiliteetilla laadullisessa tutkimuksessa tarkoitetaan tutkimuksen luo- tettavuutta eli tulosten toistettavuutta. Luotettava tutkimus tuottaa tuloksia, joiden ei katsota olevan sattumanvaraisia. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2008, 226.) Reliabili- teetti ymmärretään myös pysyvyytenä, mikä tarkoittaa sitä, että tutkimusta uusittaessa tutkimustulokset pysyvät samoina. (Kananen 2014, 147.) Tätä opinnäytetyötä varten teetetty kyselylomake lähetettiin 40 henkilölle, joista yhdeksän palautti täytetyn lomak- keen. Vastausprosentiksi muodostui näin ollen 22,5 eli selkeästi alle puolet tutkimusta
varten rajatusta otosjoukosta vastasi kyselyyn, ja tämä vaikuttaa suuresti tutkimustulos- ten luotettavuuteen. Tutkimuksen reliabiliteetti olisi ollut parempi, mikäli palautettuja lomakkeita olisi saatu enemmän. Vastaajien taustatiedot kuitenkin jakautuivat suhteelli- sen tasaisesti eli vastaajien kato ei ollut systemaattista. Kyselyyn vastanneista henkilöis- tä viisi oli miehiä ja neljä naista. Lisäksi kaikista vastaajista neljä ilmoitti olevansa las- tensa lähivanhempia, kolme etävanhempia ja kaksi tapaavansa lapsiaan omien sanojensa mukaisesti vuoroviikoin.
Kohdehenkilöiden vastaamattomuus eli kato saattaa usein muodostua tällaisten postitse lähetettyjen kyselylomakkeiden ongelmaksi. Kato on suoraan verrannollinen vastaaja- joukon määrään; mitä suurempi joukko, sitä todennäköisemmin vastausprosentti jäänee alhaiseksi. Siitä, miten vakavasti vastaajat suhtautuvat tutkimukseen lomakkeeseen vas- tatessaan, ei myöskään ole mahdollista varmistua. Myös kyselyn aihe vaikuttaa suuresti vastausprosenttiin. Mitä tärkeämpi aihe on vastaajan kannalta, sitä suuremmalla toden- näköisyydellä kyselyyn usein vastataan. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2008, 190–191.)
Tässä tapauksessa, kun kyselylomake lähetettiin henkilöille, jotka ovat jo saavuttaneet sovinnon riita-asiassaan ja sovitteluprosessi on heidän kohdaltaan ohi, vastausten kato saattoi johtua siitä, että asiantuntija-avusteisen sovitteluprosessin kehittäminen Kanta- Hämeen käräjäoikeudessa ei enää aja heidän omia intressejään. Soviteltavana ollut asia on myös saattanut olla asianosaiselle henkilökohtaisesti psyykkisellä tasolla niin vaikea ja raastava, että siihen palaaminen ja sen muisteleminen ei ole ollut vastaajalle miele- kästä. Vastaamattomuuteen saattoi vaikuttaa osaltaan myös mahdollisesti vanhentuneet osoitetiedot, jolloin lomake ei olisi saavuttanut kaikkia otosjoukon henkilöistä. Näistä edellä mainituista syistä kyselylomake päädyttiin lähettämään kaikille, jotka ovat saa- vuttaneet lasten huoltoa koskevissa riita-asioissaan sovinnon koko asiantuntija- avusteisen sovittelumenettelyn käytössä olon aikana, jotta palautettujen vastausten mää- rä saatiin maksimoitua.
Tutkimuksen validiteetilla tarkoitetaan tutkimuksen pätevyyttä eli sitä, miten hyvin tut- kimuksen kautta saadaan vastauksia asetettuun tutkimusongelmaan. Etenkin käytettäes- sä kyselylomaketta aineistonkeruumenetelmänä, on kysymysten oikeanlainen asettelu tutkimustulosten validiuden kannalta tärkeää, koska tutkijalla ei ole mahdollisuutta varmistua siitä, että kysymystä lukiessaan vastaaja ymmärtää sen täsmälleen tutkijan
