74 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 4 / 2 0 1 5
Myös venäläinen feminismi lie- nee Suomessa varsin vähän tun- nettua. Suvi Salmenniemi kirjoit- taa venäläisen naisliikkeen ja nais- tutkimuksen teemasta sosiologian professori Valentina Uspenskajan kautta. Salmenniemi kuvaa hyvin venäläisen feminismin muutos- ta sekä sen yhtäläisyyksiä ja eroja läntiseen verrattuna.
Neuvostoaikana ”valtiollinen”
naisliike muodosti eräänlaisen naisten nomenklaturan. 1990-lu- vulla syntyi vapaata kansalaislii- kehdintää, ja jaksoa onkin nimi- tetty Venäjällä ”sukupuolen vuo- sikymmeneksi”. Tämän voi liittää vuosikymmenen muuhunkin hen- keen, olihan maa tuolloin sekasor- toinen, mutta demokratia suurin- ta. 2000-luku toi jälleen vakauden, valtiojohtoisuuden ja perinteiden ihannoinnin. Mieleen tulevat väis- tämättä analogiana vallankumouk- sen jälkeinen monimuotoinen kym- menen vuotta ja sitä seurannut neu- vostoaika.
Kirjan viimeinen teema on ny- kypäivän uusrikkaiden rouvien elämä, jota Saara Ratilainen pei- laa suositun viihdekirjailija Ok- sana Robskin tuotannon ja hä- nen oman elämänsä kautta. Robs- killa on menestyneen liikemiehen vaimona hyvä sisäpiirinäkökul- ma aiheeseensa. Venäjän kotirou- vainstituutiossa roolit ovat selvät:
aviomies on yhtä kuin luottokort- ti, eliittirouva taas miehen asemas- ta kertova somiste. Jos Sorvarin ja Löfgrenin luvun yrittäjä oli pikem- min tavallinen nainen, joka yrittää sopeutua markkinatalouteen, ovat Ratilaisen kuvaamat naiset kers- kakuluttajia puhtaimmillaan. Toi- sena hieman erilaisena esimerkki- henkilönä luvussa on Pietarin enti- sen pormestarin Anatoli Sobtšakin
tytär, ”Venäjän Paris Hilton”, Ksen- ja Sobtšak. Hänen tiensä on vienyt tv-juontajasta ja seurapiiripalsto- jen muotinukesta oppositioliik- keen mielenosoituksiin, sillä ”myös Chaneliin sonnustautunut voi pu- hua politiikkaa”.
Luvun näkökulma on avartava myös siksi, että se antaa hyvän ku- van populaarikulttuurin kehityk- sestä neuvostoajasta siirtymäkau- den läpi nykyaikaan. Neuvostolii- tossakin tuotettiin viihdettä, mutta se ei ollut varsinaista populaari- kulttuuria meidän ymmärtämäs- sämme mielessä. Hauska yksityis- kohta venäjää taitaville on sanan glamour ja sen eri venäläisten joh- dosten käytön tarkastelu.
Kirjan johdannon parina on sen päätösluku, joka vetää yhteen Ve- näjän kulttuurihistorian ja naisten toiminnan. Venäläinen tasa-arvo- keskustelu ei ole arvostanut naisil- le ominaisia toimintamalleja, mut- ta sukupuolten erojen korostami- nen on toisaalta mahdollistanut naisille myös vakiintuneiden hie- rarkioiden kyseenalaistamisen. Pe- rusviesti kirjassa on, että jos perin- teinen tapa on ollut tarkastella Ve- näjää vallan ja vastarinnan välisenä konfliktina, historiaa voi kirjoittaa myös toisin.
Kirjan luvuissa käytetään tieto- ruutuja, joista osa on hyvinkin tar- peellisia. Kaunokirjallisuuden an- taman kuvan käyttö on kirjan lä- pileikkaava menetelmä. Se toimii toisissa luvuissa erinomaisesti, toi- sissa sekin jää hieman irralliseksi.
Luvuissa käytetään hyvin sisäisiä viittauksia, mikä auttaa tekemään kirjasta yhden kokonaisuuden, ei vain artikkelikokoelmaa.
Aiheita käsitellään konkreet- tisten henkilöiden kautta, liittä- en ne yleiseen yhteiskunnalliseen
ja kulttuuriseen taustaan. Käsitel- lyt henkilöt eivät useimmiten ole tavallisia naisia, vaan vahvoja per- soonallisuuksia ja ”etuoikeutettuja naisia, jotka ovat jättäneet jäljen”, kuten Rosenholm mainitsee Tam- pereen yliopiston Aikalaisen haas- tattelussa.
Aiheissa on suomalaisille tu- tumpia, mutta myös vieraita aluei- ta, jotka tarjoavat paljon uutta aja- teltavaa. Kirjoittajia on useita, ja he kaikki ovat naisia. Tämä on var- masti tietoinen valinta, mutta he- rättää lukijassa kysymyksiä. Ker- tooko se siitä, että miespuoliset Venäjä-tutkijat eivät ole kiinnostu- neita naisten historiasta eivätkä ole sitä tutkineet, vai onko heidät sul- jettu pois?
Kirjoittaja on Turun yliopiston vara- rehtori, taustaltaan venäjän kielen professori.
Vanhan metsän luonto elää kansanperinteessä
Mattias Tolvanen
Ville Suhonen, Hannu Siitonen ja Mikko Pöllänen, Metsän tarina.
Maahenki 2013.
Myös dokumenttielokuva Metsän tarina, ohjaus Ville Sutinen ja Kim Saarniluoto, käsikirjoitus Ville Sutinen, kuvaajat Hannu Siitonen, Mikko Pöllänen ja Teemu Liakka (ilmakuvat). Tuottaja Marko Röhr, säveltäjä Panu Aaltio, leikkaaja Kim Saarniluoto, kesto 76 minuuttia. Tuotanto Mattila Röhr Productions, ensi-ilta 28.12.2012.
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 4 / 2 0 1 5 75 Pohjoinen havumetsävyöhyke eli
taiga jatkuu Pohjolasta Euraasian ja Pohjois-Amerikan halki ja kier- tää siten ympäri pohjoisen pallon- puoliskon mantereet. Havumetsän luonto ja monet sen eliölajeista ovat samantapaisten kansantarujen ai- heena laajalla alueella Euraasiassa.
Myös suomalainen mielenmaise- ma on edelleen sidoksissa vanhan metsän luontoon, vaikka oikeista aarnimetsistä on enää vain pieniä rippeitä jäljellä.
Suuri lapinpöllö lehahtaa sii- villeen ja kaartaa ilmassa kauniisti suurilla siivillään, voimakkaana ja tarkkana, valmiina iskemään myy- rän saaliikseen. Pöllön olemukses- sa on päättäväisyyttä, aivan kuin samurain luonnetta. Lapinpöllö on taigan lintu, joka laaja levinnei- syys ulottuu Euraasiassa aina Tyy- nenvaltameren rannikolle saakka.
Ville Suhosen kirjoittama se- kä Hannu Siitosen ja Mikko Pöllä- sen kuvaama Metsän tarina on vii- me vuosien tärkeimpiä metsäluon- toon liittyneitä taidehankkeita. Se on yleismaailmallinen kertomus, joka alkaa maailmanpuusta, joka kasvoi maailman keskipisteessä ja kannatteli taivasta – kirjokantta, ja jonka ympärille metsä luotiin.
Kertomuksessa isä kertoo pojal- leen aarnimetsän luonnosta ja sii- hen liittyvistä uskomuksista. Kaksi metsän tarinaa – kirja ja samanni- minen elokuva – ovat ilmaisultaan erilaisia kokemuksia. Molemmissa teoksissa on samoja tekstejä, mutta yhteisestä sisällöstä huolimatta ne eivät seuraa tarkasti toisiaan vaan ovat itsenäisiä taideteoksia.
Kirja ja elokuva – kaksi taideteosta Metsän tarina on hyvin visuaali- nen kirja, jota voi hyvin luonneh- tia taiteelliseksi kuvaukseksi met-
sän luonnosta, vaikka se on samalla myös paljon asiaa sisältävä luonto- kirja. Teosta voi selata kuin kuva- albumia. Ritva Kovalaisen taitos- sa Siitosen ja Pölläsen Kaakkois- Suomessa Parikkalan ympäristön metsissä valokuvaamat luontoku- vat muodostavat yhtenäisen ker- tomuksen.
Siitosen ja Pölläsen luontokuvat ovat taattua laatua, ovathan molem- mat tehneet jo pitkän uran luontoa kuvaten. Neljän vuoden aikana ku- vatut luontokuvat kertovat jo sisäl- löllään metsän tarinaansa. Kaikki eläimet elävät omaa elämäänsä va- paina luonnossa, vain aikuinen il- ves on kuvattu Kiteen eläinpuistos- sa. Kuvat nousevat hienosti esille, sillä niille on annettu paljon tilaa, tarvittaessa jopa kokonaisen auke- aman verran.
Myös teksti jatkuu kuvia myö- täillen erilaisissa tunnelmissa, välil- lä korostettuina ja esille nostettuina pieninä jaksoina tai pitempinä ker- tomuksina. Metsän tarinaa voi lu- kea omaan tahtiinsa haluamassaan järjestyksessä aivan kuin olisi luon- toretkellä vanhan metsän mutkitte- levia polkuja pitkin samoilemassa.
Myös metsäluonto on aina jokai- sen metsässä retkeilevän henkilö- kohtainen kokemus.
Muinaiset suomalaiset jätti- vät itsestään merkkejä kalliosei- nämiin kalliomaalauksina, jotka ovat tuhansia vuosia vanhoja tai- deteoksia. Šamanistisille paikoil- le haluttiin ikuistaa tärkeitä asioi- ta, kuten ihmisiä, saaliita, veneitä, ja myös hirvi on kuvissa tärkeim- pänä saaliseläimenä helposti tun- nistettavissa.
Elokuvana Metsän tarina on hy- vin kaunis luontoelokuva, romant- tisen näkemyksen mukaan raken- nettu kertomus, jossa luonto eläi-
mineen toteuttaa hieman inhimil- listettyjä käsityksiä. Elokuvassa tarinat ovat miehen ja pienen po- jan äänellä kerrottuja, mutta monin paikoin kerronta toimii täysin itse- näisesti pelkän liikkuvan kuvan va- rassa, ilman mitään selostusta, vain metsän luonnonäänien ja musiikin kuljettamana. Ehkä edes musiikkia ei aina olisi tarvittu taustalle, eihän orkesteri viihdytä metsässäkään.
Elokuva sai Suomen Luonnon- suojeluliiton vuoden 2013 Ympä- ristöpalkinnon suomalaisen met- säluonnon elämyksellisestä filma- tisoinnista. Lisäksi säveltäjä Panu Aaltio on voittanut kansainvälisen elokuvamusiikkikriitikkojen jär- jestön IFMCA:n palkinnon Metsän tarinaan säveltämällään musiikilla.
Tarujen luontokirja houkuttelee metsään
Myyttinen tarina metsästä kirjan ja myös elokuvan keinoin kerrottuna on nykyaikana oikea tapa siirtää eteenpäin vanhaa kansanperinnet- tä, jonka jatkuvuus ei elä enää tari- noiden kertomisen varassa. Kaunis ja kiinnostavasti kuvattu kertomus voi houkutella lapsia ja nuoria met- säretkelle, vaikka heidän vanhem- pansa olisivatkin jo täysin luonnos- ta vieraantuneita.
Luonnontilaisen metsän eläi- met, kasvit ja sienet saavat lisämer- kitystä kansanperinteestä samal- la, kun niiden elämä liittyy vanhan metsän ekosysteemiin. Selvä luon- nonaikojen vaihtelu ja lisäksi myös puita kaatavat myrskyt ja salaman- iskusta syttyneet metsäkulot kuulu- vat vanhan metsän elämänkiertoon.
Kaikilla luonnonvoimilla on selityk- sensä myös kansantarustossa.
Pohjoisten havumetsien alueel- la asuvien pitäisikin selvittää itsel- leen kulttuurinsa suhdetta alkupe-
76 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 4 / 2 0 1 5
räiseen luontoon. Metsän tarinalla on merkitystä, sillä metsä antaa uu- sia mahdollisuuksia myös nykyajan bioteknologioissa ja lisäksi metsä- luonnon arvo on nousemassa luon- tomatkailun ja hyvinvointimatkai- lun kohteena.
Teos on ladattu täyteen luon- nonilmiöitä ja niihin liittyviä kan- sanuskomuksia, joilla metsissä pal- jon liikkuneet ja metsästäneet mui- naiset esi-isämme ovat jäsentäneet elinympäristöään. Tuskinpa ku- kaan heistä on kantanut mukanaan läheskään näin laajaa valikoimaa erilaisia käsityksiä, ellei sitten sat- tunut olemaan tietäjä iänikuinen.
Tässä metsäkertomuksessa usko- musten runsaudella on kuitenkin oma kiinnostava tehtävänsä, sillä ne tuovat esille aivan toisenlaisen ajattelutavan omasta menneisyy- destämme. Esimerkiksi jos sattui näkemään sananjalan kukkivan, niin mitä siitä sitten seurasikaan?
Luontoon liittyvät muinaiset usko- mukset ovat myös osa yhteistä kult- tuuriperintöämme.
Joitakin käsityksiä olisin aina- kin itse tarkentanut. Kansanperin- teessä tunnetaan erilaisia merkittä- viä vanhoja puita, pyhiä puita, kar- sikoita, pitämyspuita tai uhripui- ta. Metsän tarinassa pitämyspuu mainitaan haltijan asuinpaikkana, mutta oliko se sittenkin lähinnä uh- ripuu tai muistelupuu, jota kunni- oitettiin ja jonka puoleen käännyt- tiin lohtua hakemaan.
Muinaissuomalaisissa usko- muksissa nousee esille luonnon kunnioittaminen. Ihminen on tar- vinnut luontoa tullakseen toimeen ja metsän kanssa on pitänyt elää so- pusoinnussa, vaikka metsä on tar- koittanut myös karhun ja muiden petojen aiheuttamaa vaaraa. Met- sien keskellä asuneet ihmiset näki-
vät itsensä osana luontoa, ja myös pitämyspuulla oli tärkeä ja luonte- va osa elämässä.
Nykyajan suomalaiselle luon- non kunnioittaminen tarkoittaa luonnon suojelemista, ja viimeisis- sä vanhoissa metsissä voidaan näh- dä myös kulttuurillemme tärkeitä perusarvoja. Kun metsässä jaksaa kulkea luontoa tarkkailen, sieltä voi löytää myös tämän kirjan esittele- miä luonnonihmeitä: pieniä hyön- teisiä, pikkulintuja, kuukkelin, hel- mipöllön, ketun tai jopa hirven.
Kirjan lopussa on hyvä kirjal- lisuusluettelo lähdemateriaalina käytetystä kansankulttuuria, mui- naisuskoa ja esihistoriaa käsittele- västä kirjallisuudesta. Myös kirjan valokuvien sisältö selviää kuvaluet- telosta; aukeamilla kuvat ovat il- man kuvatekstejä. Ehkä myös pie- ni laji- ja asiahakemisto olisi ollut hyödyllinen; sellainen josta löytyi- sivät viittaukset esimerkiksi hirveä, karhua, kyytä, mäntyä, palokärkeä, kuukkelia, pitämyspuuta tai sanan- jalkaa käsitteleviin kohtiin.
Kirjoittaja on biologi ja tietokirjailija.
Eläimet näkyviksi
Pekka WahlstedtElisa Aaltola ja Sami Keto (toim.):
Eläimet yhteiskunnassa. Into 2015.
Eläimet ovat läsnä kaikkialla, näky- vinä ja näkymättöminä, mitä erilai- simmissa muodoissa. Rakastetut lemmikkieläimet ovat hyvin nä- kyvästi ja kuuluvasti läsnä ihmisen arjessa. Tuotantoeläimet ovat myös näkyvinä ja maistuvina arjessa läs-
nä, mutta ihminen ei pysty näke- mään yhteyttä vaikkapa minipos- sunsa ja lautasella höyryävän kyl- jyksen välillä. Näkymättömimmil- lään ja huomaamattomimmillaan eläimet ovat läsnä vaatteissa, huo- nekaluissa, koriste-esineissä, työ- välineissä ja muissa esineissä.
Eläimet yhteiskunnassa paneu- tuu tieteen ja myös taiteen keinoin eläimiin ja niiden ristiriitaiseen asemaan yhteiskunnassa. Pää- huomio on siinä, että kotieläimiä saatetaan palvoa ja hemmotella kuin omaa lasta, mutta tuotanto- eläimiä kohdellaan elottomina esi- neinä ja raaka-aineena. Ristiriita kätketään usein eläimet iloisina ja huolettomina kuvaavien mainos- ten taakse.
Kirjan kirjoittajista yksi, Kris- to Muurimaa, onkin Oikeutta eläimille -yhdistyksen aktivisti, joka kertoo tuotantotiloilla näke- mistään ja dokumentoimistaan puutteista eläinten oloissa. Mui- ta kirjoittajia ovat muun muassa esseisti Antti Nylen, teatterintekijä ja kirjailija Laura Gustafsson, filo- sofi Elisa Aaltola, Animalian toi- minnanjohtaja Salla Tuomivaara, biologi Jussi Viitala ja Animalian eläinsuojelulain asiantuntija Bir- gitta Wahlberg.
On tärkeää, että kirjassa käy- tetään myös taiteellista lähes- tymistapaa, koska eläimet eivät kykene ilmaisemaan kokemuksi- aan. Kielen taakse kurottava tai- de pystyy tavoittamaan eläimen todellisuuden paremmin. Tämä on tärkeää myös siksi, että eläin- ten kaltoinkohtelua on puolustettu argumentilla, että mistä ihminen tietää, mitä eläin kokee, pystyykö se edes kokemaan kipua ja tuskaa.
Uuden ajan luonnontiede, etune- nässä äärimmäisen muodollinen
