ONNELLISUUS BLOGEISSA
Kolme onnen ulottuvuutta ja suomalainen kulttuuri
Sarianna Kiljunen Pro gradu -tutkielma
Sosiaalipsykologia Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Elokuu 2013
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos
Sosiaalipsykologia
KILJUNEN, SARIANNA: ONNELLISUUS BLOGEISSA – Kolme onnen ulottuvuutta ja suoma- lainen kulttuuri
Pro gradu -tutkielma, 103 sivua
Ohjaajat: professori Vilma Hänninen yliopiston lehtori Pekka Kuusela projektitutkija Mervi Issakainen Elokuu 2013
Avainsanat: onnellisuus, hyvinvointi, hedonia, eudaimonia, flow, kulttuuri, yksilöllistyminen, blogit TIIVISTELMÄ
Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen onnellisuuden rakentumista blogiaineiston avulla. Tutkimuksen tar- koituksena oli selvittää, millaista kuvaa blogit viestivät onnellisuudesta ja kuinka tämä kuva suhteutuu posi- tiivisen psykologian onnellisuusteorioihin. Toisena tutkimustavoitteena oli tarkastella blogeissa ilmenevää kuvaa suomalaisesta onnen kulttuurista. Tutkimuksen aineisto koostui yhdestätoista blogista, joiden teemana oli onnellisuus. Yhdentoista blogin sisältä lopullisen aineiston kooksi tuli 223 sivua. Kaikki blogit olivat naisten ylläpitämiä.
Aineiston analyysitapana oli teoriaohjaava sisällönanalyysi, jota toteutettiin teemoittelemalla aineisto ensin aineistolähtöisesti, jonka jälkeen teemoja yhdisteltiin teoriasta johdettuihin yläteemoihin. Analyysia ohjasi Martin Seligmanin onnen ulottuvuudet -teoria. Teoriassa on kolme onnen ulottuvuutta, jotka on muodostettu aiemman onnellisuustutkimuksen pohjalta. Ensimmäinen ulottuvuuksista on mielihyvä, joka pohjautuu he- donisiin onnellisuuskäsityksiin. Niissä painottuvat yksilön kokemat myönteiset tunteet. Toisen ulottuvuuden, syventymisen, pohjana on käsitys flow:sta, jolla viitataan uppoutumista ja syvää keskittymistä tuottaviin toimintoihin. Viimeinen ulottuvuus on merkitys, joka rakentuu eudaimonisten onnellisuuskäsitysten pohjalle.
Eudaimoniassa korostetaan mm. hyvän elämän elämistä ja pyrkimystä kohti jotakin suurempaa.
Kaikkia kolmea onnen ulottuvuutta löytyi blogiaineistosta, mutta mielihyvä ja merkitys olivat keskeisimmäs- sä asemassa. Syventymisen merkitys onnen rakentumisessa vaatisi lisätutkimusta. Mielihyvässä painottuivat arkiset ja pienet asiat. Mielihyvän saanti oli joustavaa, sillä sitä saatiin mitä erilaisimmista asioista – jokai- sesta kullakin hetkellä olevasta tilanteesta oli löydettävissä jotain hyvää. Mielihyvää tuottavia teemoja olivat mm. ihmissuhteet, viihde, materia, ruoka, liikunta, luonto, harrastukset ja saavutukset. Syventyminen liittyi harrastuksiin ja intohimoihin. Merkitys-ulottuvuus korostui bloggaajien kiinnostuksena itsensä tuntemiseen ja kehittämiseen. Omaa elämää reflektoitiin ja unelmia tavoittelemalla pyrittiin kulkemaan itselle tarkoitettua elämänpolkua. Merkitys-ulottuvuudessa painottuivat myös elämän kielteiset kokemukset, jotka nähtiin kas- vunpaikkoina. Kiitollisuus oli myös yksi keino löytää merkitystä elämään. Blogiaineiston perusteella sekä hedonia että eudaimonia ovat tärkeitä yksilön onnellisuuden kokemuksen ymmärtämisessä.
Blogeissa esiintyi kahta vastakkaista näkemystä suomalaisesta kulttuurista. ”Perinteinen” suomalainen kult- tuuri näyttäytyi blogeissa kielteisenä, vaatimattomana ja kateellisena. Bloggaajat tunnistivat näitä piirteitä myös itsestään, mutta hyvinvointiin kohdistuvan kiinnostuksensa myötä he pyrkivät erottautumaan niistä ja luomaan ympärilleen ”uutta” myönteisempää ilmapiiriä. Bloggaajien käsitys onnellisuudesta oli myös vah- vasti yksilöllistynyt; onnellisuuden katsottiin olevan yksilön omalla vastuulla. Suomalaista onnen kulttuuria tulisi tutkia myös toisenlaisella aineistolla etenkin niiden suomalaisten keskuudessa, jotka eivät ole erityisen kiinnostuneita onnellisuuden tavoittelusta.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences
Social Psychology
KILJUNEN, SARIANNA: HAPPINESS IN BLOGS – Three orientations to happiness and Finnish culture
Master’s thesis, 103 pages
Advisors: Professor Vilma Hänninen Senior Lecturer Pekka Kuusela Project Researcher Mervi Issakainen August 2013
Keywords: happiness, well-being, hedonia, eudaimonia, flow, culture, individualization, blogs ABSTRACT
This study examines how happiness is constructed in Finnish blogs. The aim of the study was to explore how the bloggers describe happiness and is this view similar to the theories of happiness in positive psychology.
The other research object was to find out how Finnish culture of happiness is represented in blogs. The data consisted of eleven happiness themed blogs which were all written by women. The length of the final data from the selected eleven blogs was 223 pages.
Content analysis was used as a research method. Sub-categories were derived from the data. Sub-categories were located in three main categories which were taken from Martin Seligman’s theory orientations to hap- piness. In Seligman’s theory, there are three orientations to happiness: pleasure, engagement and meaning.
Orientations to happiness combines different happiness theories from positive psychology. Pleasure is cre- ated from hedonic approaches to happiness. Theory of flow is the foundation for the orientation of engage- ment. Meaning is built from the eudaimonic happiness tradition.
All of the three orientations to happiness were found in blogs, but pleasure and meaning were more common than engagement. More research is required to understand the role of engagement in the happiness of Finns.
Everyday life and small things were important sources of pleasure. Pleasure was also flexible; it was found in many different situations. Bloggers believed that pleasure can be reached everywhere if one’s own attitude is positive. Themes that were connected to pleasure were e.g. relationships, entertainment, material goods, food, exercise, nature, hobbies and accomplishments. When engagement was found in the data, it was related to hobbies and passions. The orientation of meaning was presented when bloggers reflected their lives and dreams. Bloggers tried to cultivate gratitude and find a deeper meaning for their lives. Bloggers also wanted to become better versions of themselves. Hard times and obstacles in life were a central eudaimonic theme in happiness blogs – they were seen as an opportunity to grow and learn from life. This study suggests that both hedonia and eudaimonia are important aspects in the understanding of happiness.
There were two different kinds of culture seen in the blogs. The ”traditional” Finnish culture appeared as negative, jealous and undemanding. Bloggers actively tried to distinguish themselves from that kind of behavior. Bloggers represented the “new” and more positive culture. Happiness was seen strongly individualized in blogs which meant that everyone was considered to be responsible for their own happiness.
Finnish culture of happiness should also be studied with a different kind of data, especially among those who aren’t that interested in pursuing happiness.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 4
1.1 Aiheena onnellisuus ... 4
1.2 Tutkimuskysymykset ja tutkielman rakenne ... 6
1.3. Lähtökohtana positiivinen psykologia ... 8
1.3.1 Positiivisen psykologian syntyminen ja tavoitteet ... 8
1.3.2 Positiiviseen psykologiaan kohdistettu kritiikki ... 9
1.4 Peruskäsitteistä: onnellisuus ja hyvinvointi ... 10
2 YKSILÖLLISTYMINEN JA ONNEN TAVOITTELU MYÖHÄISMODERNISSA YHTEISKUNNASSA ... 14
2.1 Yksilöllistyminen ja refleksiivisyys historiallisesti tuoreena ilmiönä ... 14
2.2 Onni ja yksilöllistyminen ... 17
3 ONNELLISUUS POSITIIVISESSA PSYKOLOGIASSA ... 20
3.1 Hedoninen näkemys onnellisuudesta ... 20
3.2. Eudaimoninen näkemys onnellisuudesta ... 22
3.3 Hedonian ja eudaimonian erot ... 25
3.4 Hedonian ja eudaimonian tutkijoiden väittely ... 27
3.5 Onnen ulottuvuudet -teoria onnellisuusperinteiden yhdistäjänä ... 32
3.5.1 Kolme onnen ulottuvuutta: mielihyvä, syventyminen ja merkitys ... 32
3.5.2 Tutkimuksia onnen ulottuvuuksista ... 35
3.6 Onnellisuustutkimuksia ... 39
3.6.1 Onnen tavoittelun keinot ... 39
3.6.2 Laadullinen onnellisuustutkimus ... 42
4 TUTKIMUSMENETELMÄT ... 46
4.1 Laadullinen tutkimus kulttuurin kuvaajana ... 46
4.2 Internet tutkimuksen kohteena ... 48
4.3 Eettiset näkökulmat blogien tutkimisessa ... 49
4.4 Aineiston hankinta ja esikarsinta ... 51
4.5 Aineiston kuvaus ja lopullinen karsinta ... 52
4.6 Aineiston analyysi sisällönanalyysilla ... 54
5 TULOKSET ... 57
5.1 Bloggauksen taustoja ... 57
5.2 Aineistosta löytyneet teemat ... 59
5.3 Onnen ulottuvuudet blogeissa ... 60
5.3.1 Mielihyvä – hedonista nautintoa ja myönteisiä tunteita ... 60
5.3.2 Syventyminen – flow:n kokemuksia ... 64
5.3.3 Merkitys – eudaimonista hyvinvointia itseä kehittäen ... 65
5.3.4 Onnen ulottuvuuksien kietoutuminen toisiinsa ... 70
5.4 Kulttuurin piirteitä blogeissa ... 74
5.4.1 Suomalainen onnen kulttuuri blogien perusteella ... 74
5.4.2 Yksilöllistynyt kulttuuri - jokainen on oman onnensa seppä ... 78
6 POHDINTA ... 84
6.1 Yhteenveto ... 84
6.2 Pohdintaa tutkimustuloksista ... 86
6.2.1 Onnen ulottuvuudet ... 86
6.2.2 Suomalainen onnen kulttuuri ... 90
6.3 Tutkimuksen arviointi ja jatkotutkimushaasteet ... 93
6.4 Lopuksi ... 96
LÄHTEET ... 97
TAULUKKO 1. Elämänlaadun nelikenttä Veenhovenin (2013) mukaan. ... 11
KUVIO 1. Seligmanin (2008) onnen ulottuvuudet -teoria. ... 34
KUVIO 2. Teoriaohjaava sisällönanalyysi: kolme yläteemaa onnen ulottuvuudet -teoriasta ja aineistolähtöiset alateemat. ... 59
KUVIO 3. Onnen ulottuvuuksien päällekkäisyys blogiaineiston esimerkein. ... 74
KUVIO 4. Yhteenveto blogeissa esiintyneistä kulttuureista. ... 83
1 JOHDANTO
1.1 Aiheena onnellisuus
Onnellisuutta ja hyvää elämää on pohdittu läpi ihmiskunnan historian (McMahon 2006).
Nykyäänkin kirjakauppojen hyllyt notkuvat erilaisia oppaita elämästä nauttimiseen – suuri yleisö on selvästi innostunut paremman elämän tavoittelusta. Onnellisuus on suosittu aihe niin mediassa, mainoksissa kuin kulttuurinkin saralla. Kuopion taidemuseossa on käynnis- sä näyttely onnesta ja Fazer-suklaan mainoskampanjassa onnen kerrotaan muodostuvan pienistä hetkistä, joista voi nauttia ”pala kerrallaan”. Hyvä elämä ja onnellisuus nähdään- kin asiaksi, jota pitää tavoitella ja johon voi itse vaikuttaa. Ihmisen omien tekojen ja ajatte- lutapojen vaikutusta onnellisuuteen on korostettu viime aikoina mm. Helsingin Sanomien kolumnissa (Sillanpää 2013).
Onnellisuuden ajankohtaisuus tulee ilmi myös siitä, että onnellisuus on saanut oman päi- vänsä kalenterissa. YK on julistanut maaliskuun 20. päivän kansainväliseksi onnellisuuden päiväksi, jota juhlittiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Onnellisuuden päivällä YK haluaa painottaa onnellisuuden tavoittelun tärkeyttä niin jokaiselle yksilölle kuin yleismaailmalli- sestikin. Taloudellisen kasvun sijaan ihmisten onnen ja hyvinvoinnin edistäminen ja paran- taminen nähdään tärkeäksi. (Yhdistyneiden kansakuntien alueellinen tiedotuskeskus 2013.)
Kyselytutkimuksissa reilu 80 prosenttia suomalaisista kertoo olevansa elämäänsä melko tai hyvin tyytyväisiä (ks. esim. Martikainen 2006, 57; Torvi & Kiljunen 2005, 53). Myös kan- sainvälisten onnellisuustutkimusten mukaan suomalaisten onnellisuus on korkealla tasolla (ks. esim. Helliwell, Layard & Sachs 2012, 36-41). Martikaisen (2006, 59-62) väitöstutki- muksessa suomalaisten nuorten aikuisten onnellisuutta selitti eniten parisuhteeseen liittyvät tekijät. Lisäksi tyytyväisyyteen selkeästi vaikuttivat työtilanne, elämäntavat ja tulevaisuu- den kokeminen. Torven ja Kiljusen (2005) tutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan neljäntoista elämän osatekijän tärkeyttä onnellisuudelle. Ylivoimaisesti tärkeimmäksi vas- taajat kokivat perhe-elämän ja melkein yhtä tärkeäksi terveyden. Tämän jälkeen vastauk- sissa nousivat esiin hyvät ystävyys- ja ihmissuhteet sekä rakkauden kokemukset. Onnelli-
suuden kannalta tärkeää oli myös turvattu perustoimeentulo, mielenkiintoinen työ ja työ- paikan varmuus. Vähiten onnellisuuden kannalta tärkeäksi nähtiin hyvä asema ja sosiaali- nen arvostus, yhteiskunnallinen osallistuminen, varakkuus ja hengellisyys. (Emt., 58-59.)
Aiempi tutkimus onnellisuudesta pohjautuu pääsääntöisesti kyselyaineistoihin, joihin liit- tyy tiettyjä ongelmia. Onnellisuutta mittaaviin kysymyksiin, kuten ”kuinka onnelliseksi koette elämänne nykyisin?”, ei välttämättä vastata totuudenmukaisesti, koska ihmisillä voi olla oletuksia sopivasta vastauksesta. Esimerkiksi kysymys ”mitä kuuluu?” saa vastauksek- seen lähes aina ”kiitos ihan hyvää” – täten myös kyselyissä onnettomuuden kokemuksia voi olla vaikea myöntää. (Torvi & Kiljunen 2005, 55.) Lisäksi kyselyissä on jo ennalta määritelty onnellisuuden osatekijöitä. Kyselyt eivät siis kerro, mitä onnellisuus on ihmisille itselleen ja mitä tekijöitä siihen liittyy arkipuheessa. Esimerkiksi Martikainen (2006, 106) toteaa väitöstutkimuksessaan, että kyselyaineiston kautta hankittu tieto suomalaisten onnel- lisuudesta jää melko pinnalliseksi, eikä se paljasta ilmiön moniulotteisuutta. Tämän vuoksi haluan tutkia onnellisuutta laadullisin menetelmin. Laadullisessa tutkimuksessa on tarkoi- tuksena kuvata, ymmärtää ja tulkita tutkimuksen kohdetta tilastollisten yleistysten sijaan (Eskola & Suoranta 1996, 34).
Olen pro gradu -tutkielmassani kiinnostunut tutkimaan onnellisuutta ja onnellisuuden ta- voittelua blogien kautta. Weblogit eli blogit ovat kasvava sosiaalisen median muoto, jossa yksilöt tai ryhmät päivittävät säännöllisesti internet-sivustoa. Blogia päivitetään julkaise- malla pääasiassa teksti- tai kuvamateriaalia, jotka löytyvät blogista käänteisessä aikajärjes- tyksessä. Blogien luomista ja ylläpitämistä varten on olemassa erilaisia sivustoja, joiden avulla blogin kirjoittaminen eli bloggaus on tehty helpoksi. Blogeista puhutaan usein vir- tuaalisina päiväkirjoina, sillä ne sisältävät usein päiväkirjamaista kerrontaa kirjoittajan elämästä ja kirjoitukset ovat usein luonteeltaan hyvin avoimia. Blogeille ominaista on kui- tenkin niiden sosiaalisuus; blogia ei kirjoiteta vain itseä varten. Blogit sisältävätkin usein esimerkiksi tervehdyksiä lukijoille, ohjeita, vinkkejä tai vaikkapa kutsuja tapahtumiin.
Blogien lukijoilla on usein myös mahdollisuus kommentoida päivityksiä. (Nardi, Schiano
& Gumbrecht 2004, 222-223.)
Jo olemassa olevat blogit onnellisuudesta ja hyvinvoinnista ovat myös yksi osoitus siitä, että onnellisuus ja sen tavoittelu kiinnostavat ihmisiä. Blogien tutkiminen kiinnostaa mi- nua, koska aineisto on syntynyt ilman erityistä tutkimuksellista ohjausta, toisin kuin esi-
merkiksi haastatteluissa tai kirjoituspyynnöissä. Koska tutkija ei ole vaikuttanut blogien sisältöön, blogien tutkimisessa keskeistä on, mitä blogien pitäjät ovat tuoneet kirjoituksis- saan esiin (Snee 2010, 1-2).
Brinkmann (2012) huomauttaa, että valmiiden kulttuuristen aineistojen tutkimuksellinen käyttö on vähäistä, vaikka ne voivat paljastaa myös jotain yleisempää kulttuuristamme.
Arkielämän kontekstit ja aineistot antavat mahdollisuuden tarkastella ketä me olemme ja millaisessa kulttuurisessa ympäristössä elämme. Vaikka internet-aineiston voi saada kä- siinsä helposti, valmiin kulttuurintuotteen tutkiminen asettaa tutkimukselle myös erityisiä haasteita. Koska aineistoa ei ole tuotettu tutkimuskysymystä varten, voi aineistossa huo- mion kiinnittää hyvin moneen asiaan. Tutkijan täytyykin kyetä suuntaamaan huomionsa johonkin tiettyyn puoleen aineistossa. Myös arkielämän näennäisesti merkityksettömiä tapahtumia kuvaavan aineiston yhdistäminen teoriaan voi olla haastavaa. (Emt., 2-15.)
1.2 Tutkimuskysymykset ja tutkielman rakenne
Tutkimuskysymykseni koskee sitä, millaista kuvaa blogit viestivät onnellisuudesta. Vaikka kaikissa kirjoituksissa ei suoraan kirjoitettaisi onnellisuudesta, katson aineiston kirjoitusten kertovan onnellisuudesta, koska blogin yleisenä teemana on onnellisuus. Aion kytkeä teo- rian ja empirian vertaamalla blogien antamaa kuvaa onnellisuudesta positiivisen psykolo- gian onnellisuusteorioihin. Lisäksi yritän tulkita, mitä aineisto kertoo onnen kulttuuris- tamme.
Tutkimuskysymykset:
- Millaista on blogeissa kuvattu onnellisuus?
o Mitä elämän osatekijöitä liitetään onneen?
o Miten onnea tavoitellaan?
Kuinka blogien onni suhteutuu onnellisuusteorioihin?
Miltä suomalainen onni vaikuttaa blogien perusteella?
Onnellisuuteen liittyvät teemat ovat haastavia siinä mielessä, ettei onnellisuudesta ole ole- massa yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää tai teoriaa, ja lähikäsitteitäkin löytyy run- saasti. Esittelen työssäni kahta erilaista onnellisuustutkimuksen suuntausta, hedonista ja eudaimonista, sekä niihin kohdistettua kritiikkiä. Lyhyesti kuvaten hedoniassa onnellisuus määrittyy yksilön henkilökohtaisista myönteisistä tunnekokemuksista, kun taas eudaimo- niassa onnellisuus nähdään laajemmin mm. merkityksellisen toiminnan kautta. Tutkimuk- sessani vertaan blogien kuvauksia onnellisuudesta molempiin teoriaperinteisiin suuntauk- sia yhdistelevän onnen ulottuvuudet -teorian avulla. Tutkimuksessa keskeistä ovat arkielä- män blogien kuvaukset onnellisuudesta ja sen tavoittelemisen keinoista, ei siis se, mikä onnellisuusperinteistä on ”tosi”. On kiinnostavaa nähdä, kuinka onnellisuus rakentuu arki- puheessa verrattuna tieteellisiin teorioihin.
Onnellisuusteorioiden ja onnen rakentumisen ohella tutkimuksen toisena osana ovat blo- gien kuvaukset suomalaisesta onnen kulttuurista. Kupiaisen & Seväsen (1994, 7) mukaan kulttuurin määritelmän kirjavuudesta huolimatta kulttuurin yhteisöllisyys on eri määritel- miä yhdistävä piirre. Kulttuuri on siis jotain yhteisesti tunnistettavaa ja se on aina ihmisten tuottamaa. Kulttuurilla voidaan viitata mm. johonkin ihmisten tekemään, ihmisten elämän- tapoihin tai jopa vain johonkin ihmisten ajattelemaan. Kulttuuria tutkimalla voidaan paljas- taa kulttuurista vain pieniä osia, koska kulttuuri on hyvin moninainen ilmiö. (Emt, 7.) Täs- sä tutkimuksessa tarkastellaan bloggaajien kirjoituksissa esiintyviä jaettuja käsityksiä suo- malaisten onnen kulttuurista.
Seuraavaksi johdanto jatkuu positiivisen psykologian ja onnellisuuden peruskäsitteiden esittelyllä. Tämän jälkeen luvussa kaksi käsittelen työssäni myöhäismodernin1 aikakauden piirteitä mm. yksilöllistymisestä ja refleksiivisyydestä, jotka voidaan joiltain osin liittää nykyiseen onnellisuuden tavoittelun ilmiöön. Luku kolme käsittelee onnellisuustutkimusta,
1 Mm. Giddens (1991) kuvaa nykyhetkeä käsitteellä myöhäismoderni. Aiemmin yhteiskuntaa ja yksilöitä ohjasivat traditiot, mutta myöhäismodernissa yhteiskunnassa yksilön täytyy valita elämän- sä rakentuminen useiden vaihtoehtojen joukosta. Tulevaisuus ei vain tule, vaan yksilöt suunnittele- vat sitä aktiivisesti. Myöhäismodernia elämää voikin kuvata pirstaleisuus, koska erilaisia elämän- tyylejä ja -kulkuja on niin paljon. Myöhäismodernia yhteiskuntaa kuvaa myös mm. ajan ja paikan suhteen muuttuminen esimerkiksi informaatioteknologian kehityksen ja globalisaation myötä.
Kaukanakin tapahtuvat asiat ovat osa ihmisten arkipäivää mm. median kautta. (Emt., 3-32.) Toisi- naan nykyhetkestä puhutaan myös postmodernin ajanjakson käsitteellä, mutta Giddensin (1990, 51- 52) mielestä emme ole vielä siirtyneet uudelle aikakaudelle. Käsite myöhäismoderni kuvaakin mo- dernin aikakauden jatkumoa.
jonka jälkeen vuorossa on tutkimuksen menetelmäosio. Menetelmäosiosta siirrytään tutki- mustulosten esittelyyn. Tutkielman viimeisessä luvussa vedetään yhteen, pohditaan ja ar- vioidaan tutkimuksen antia.
1.3. Lähtökohtana positiivinen psykologia
1.3.1 Positiivisen psykologian syntyminen ja tavoitteet
Toisen maailmansodan jälkeen psykologiaa on leimannut sairauskeskeisyys. Humanistinen psykologia yritti saada psykologiaan uutta näkökulmaa, mutta se ei jostain syystä saanut tarpeeksi kannatusta tiedepiireissä, jotta psykologian kurssi olisi muuttunut. (Seligman &
Csíkszentmihályi 2000, 5-7.) Positiivinen psykologia onkin syntynyt vaihtoehdoksi patolo- giselle psykologialle, jota edustavat mm. psykoanalyysi, sosiobiologia ja medikalistiset mielenterveysmallit. Sairauskeskeinen lähestymistapa tuntuu unohtavan suuren osan väes- töstä, sillä suurin osa ihmisistä voi hyvin. Sairauskeskeisyys ei anna tilaa ihmisen vah- vuuksille, kuten suurelle sopeutumiskyvylle, joka auttaa ihmisiä selviämään mitä erinäi- simmistä olosuhteista. Positiivinen psykologia pyrkii täyttämään tätä aukkoa: suuntaus tutkii ihmisen hyvinvointia ja keinoja sen edistämiseksi. Lähtökohtana positiivisessa psy- kologiassa on kehittää ja vahvistaa ihmisten vahvuuksia heikkouksien korjaamisen sijasta.
(Ojanen 2007, 9-16.)
Vaikka positiivisesta psykologiasta suuntauksena on alettu puhua vasta noin 2000-luvulla, on sillä pohjaa aiempiin tutkimuksiin ja suuntauksiin, kuten juuri humanistiseen psykolo- giaan. Positiivinen psykologia myös yhdistää eri tieteenaloja, kuten geenitiedettä, neuro- biologiaa, sosiaalipsykologiaa, antropologiaa ja ekonomiaa. Suuntauksen tavoitteena onkin kerätä yhteen ihmisyyden parhaimpia puolia tutkivat tahot. Suuntauksen halutaan kuitenkin olevan laaja, jossa uskalletaan esittää poikkeavia näkemyksiä asioista ja käydä väittelyjä.
(Diener 2009, 8-11.) Positiivisessa psykologiassa tärkeää on tieteellisyys ja tutkimukset teorioiden perusteluna. Suuntaus on siis erotettava laajasta skaalasta erilaisia positiivisuu- den itseapukirjoja. (Ojanen 2007, 14.)
Psykologiassa ollaan perinteisesti kiinnostuneita psyykkisten sairauksien parantamisesta ja ehkäisemisestä. Kärsivien auttaminen ei kuitenkaan riitä ihmiselämän parantamiseen, sillä myös tavalliset ihmiset tarvitsevat neuvoja siihen, kuinka he voisivat lisätä ja ylläpitää hy- vinvointiaan. Positiivisessa psykologiassa painotetaan, että ”parantaminen ei ole vain sen korjaamista mikä on rikki, se on myös sen hoitamista mikä on parasta”. Keskeisenä ajatuk- sena onkin löytää tietoa siitä, kuinka tavalliset ihmiset pääsisivät kohti parempaa elämää.
Positiivinen psykologia ”auttaa ihmisiä ja yhteisöjä, ei vain kestämään ja selviämään, vaan myös kukoistamaan”. (Seligman & Csíkszentmihályi 2000, 7-13.)
Hyvinvointiin ei riitä ongelmien puuttuminen – elämisenhaluun tarvitaan myös syitä, jotka tekevät elämisestä elämisen arvoista. Positiivisen psykologian yhtenä pääkysymyksenä onkin, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Suuntauksen piirissä voidaan tutkia esimer- kiksi, mikä tuottaa onnen hetkiä ja millaisia eroja on onnellisilla ja onnettomilla ihmisillä.
Positiivista psykologiaa siivittää onnellisuuden ja subjektiivisen hyvinvoinnin tutkimus, sillä se on suosittu tutkimuksen kohde ja keskustelun aihe tieteenalan parissa. (Seligman &
Csíkszentmihályi 2000.)
1.3.2 Positiiviseen psykologiaan kohdistettu kritiikki
Positiivista psykologiaa ja hyvinvoinnin tutkimusta on kritisoitu, koska sen katsotaan unohtavan ihmisten kärsimykset ja muut elämän epäkohdat, joita ovat esimerkiksi rikolli- suus ja luonnon tuhoutuminen. (Ojanen 2007, 14-15; Norrish & Vella-Brodrick 2008, 405.) Kritiikistä osansa on saanut hyvinvoinnin määritelmät, tutkimusmenetelmät ja niiden tie- teellisyys. Kyseenalaistettu on myös se, voidaanko ihmisten hyvinvointia ylipäätään lisätä.
Kannan pääargumenttina toimii ajatus yksilön geneettisistä rajoituksista hyvinvoinnin li- sääntymiselle, jolloin onnellisuuden nähdään olevan verrattavissa ennalta määrättyihin persoonallisuudenpiirteisiin. Toisena argumenttina käytetään huomiota ”hedonisesta ora- vanpyörästä”: ihmisillä on suunnaton kyky sopeutua muutoksiin, minkä vuoksi ihminen tarvitsee jatkuvasti uusia elämyksiä lisääntyneen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. (Norrish &
Vella-Brodrick 2008, 393-396.) Esimerkiksi uuden parisuhteen myötä yksilön hyvinvointi voi hetkellisesti nousta hyvinkin korkeaksi, mutta tilanteeseen tottumisen myötä vaikutus vähenee.
Kritiikkiin vastatessaan positiivisen psykologian kannattajat ovat perustelleet perinteisen psykologian olevan vääristymä ihmiselämästä, sillä se jättää suurelta osin huomiotta elä- män myönteiset piirteet. Positiivinen psykologia täydentää psykologista tietoutta tarjoten holistisemman kuvan ihmisten kokemuksista, tunteista ja käyttäytymisestä. Vaikkakin posi- tiivinen psykologia keskittyy elämän myönteisiin piirteisiin, se ei yritä ummistaa silmiään elämän varjopuolilta. Päinvastoin – positiivinen psykologia voi löytää uusia ratkaisumalle- ja ongelmiin. (Norrish & Vella-Brodrick 2008.) Esimerkiksi positiivisesta psykologiasta saadaan keinoja terveysongelmien ehkäisyyn ja auttamiseen. Muun muassa ihmisen psyko- logiset vahvuudet, kuten optimismi, toivo ja rohkeus, näyttävät ehkäisevän mielenterveys- ongelmia. (Seligman & Csíkszentmihályi 2000, 7.) Vahvuuksiaan käyttäen ihmiset voivat löytää uusia keinoja vastoinkäymisistä selviytymiseen ja hyvinvoinnin edistäminen voi toimia puskurina pahoinvoinnille ja sairauksille.
1.4 Peruskäsitteistä: onnellisuus ja hyvinvointi
Onnellisuuteen ja hyvään elämään liittyvien käsitteiden kirjo on laaja. Välillä puhutaan onnellisuudesta ja välillä hyvinvoinnista, ja toisinaan myös elämänlaadusta tai hyvästä elämästä. Näitä kaikkia käytetään monenlaisissa, osin keskenään ristiriitaisissakin, teo- rioissa. Onnellisuuden ja hyvinvoinnin määritelmissä on epäselvyyttä ja erimielisyyksiä tutkijoiden keskuudessa, ja tämän lisäksi myös käsitteiden arkikäyttö voi erota tieteellisistä erotteluista (Raibley 2012, 1106-1108).
Onnellisuudella on monia merkityksiä teoriasta riippuen: laajimmillaan sillä tarkoitetaan kokonaisvaltaista elämänlaatua ja suppeimmillaan hetkellistä onnen tunnetta (Veenhoven 2013, 161). Veenhoven (2013) onkin luonut nelikentän havainnollistamaan näiden yleiskä- sitteiden merkityksiin liittyviä eroja eri teorioiden välillä. Nelikentässä kuvataan onnelli- suus-sanan laajinta merkitystä eli kokonaisvaltaista elämänlaatua, jota mallissa on neljää erilaista tyyppiä. Elämänlaadun tyypit eroavat ensiksikin sen mukaan, liittyvätkö ne elä- män mahdollisuuksiin vai lopputulemiin. Elämän mahdollisuuksilla tarkoitetaan niitä en- nalta määräytyneitä seikkoja, jotka vaikuttavat yksilön elämään, kuten rakastavia vanhem- pia tai köyhyyttä. Mahdollisuudet eivät kuitenkaan määrää elämänkulkua kokonaan – näin ollen elämän varsinaiset lopputulemat erotetaan mahdollisuuksista. Toiseksi elämänlaatua
jaotellaan sen mukaan, ovatko siihen liittyvät tekijät ulkoisia vai sisäisiä. Ulkoisilla elä- mänlaadun tekijöillä viitataan ympäristöön ja sisäisillä yksilöön itseensä. (Emt., 161-162.)
Elämänlaadun jaottelu mahdollisuuksiin ja lopputulemiin sekä ulkoisiin ja sisäisiin tekijöi- hin muodostaa siis nelikentän, joka esitellään taulukossa 1. Nelikentässä muodostuneita elämisen mahdollisuuksia on kaksi: ympäristön elinkelpoisuus eli ulkoiset elämän mahdol- lisuudet (eng. livability of the environment) ja yksilön kyvykkyys elämässä (eng. life- ability of the person). Ulkoiset elämän mahdollisuudet voivat olla niin fyysisiin elinoloihin liittyviä kuin sosiaalisiakin, kuten luottamus tai huolenpito. Tästä elämänlaadun osasta puhutaan usein sosiologisessa keskustelussa esimerkiksi hyvinvointivaltioon liittyvissä kysymyksissä. Yksilön kyvykkyys elämässä antaa yksilölle tietynlaiset mahdollisuudet hyvään elämään. Kyvykkyys voi olla niin psyykkistä, fyysistä, kuin sosiaalistakin, esimer- kiksi selviytymiskeinojen hallintaa tai vuorovaikutustaitoja. (Veenhoven 2013, 162-165.)
TAULUKKO 1. Elämänlaadun nelikenttä Veenhovenin (2013) mukaan.
Ulkoiset tekijät (objektiivi- nen)
Sisäiset tekijät (subjektiivi- nen)
Elämän mahdollisuudet Ympäristön elinkelpoisuus Yksilön kyvykkyys elämässä
**
Elämän lopputulemat Elämän hyödyllisyys
**
Elämän arvostus
*
**
* Hedoniassa tarkastellaan tätä
** Eudaimoniassa tarkastellaan tätä
Elämän lopputulemia ovat elämän hyödyllisyys (eng. utility of life) ja elämän arvostus (eng. appreciation of life). Elämän hyödyllisyydellä viitataan elämän ulkoisiin lopputule- miin eli yksilön pyrkimysten ja tekojen tuloksiin. Nämä hyödylliset teot palvelevat usein myös muita kuin yksilöä itseään, esimerkiksi perhettä tai yhteisöä. Elämän hyödyllisyys voidaan arvioida ulkoapäin eli yksilön omaa ajatusta hänen elämästään ei tarvita. Elämän arvostus taas viittaa juuri yksilön itsensä tekemään arvioon hänen oman elämänsä laadusta.
Tähän yksilön omaan arvioon viitataan usein subjektiivisen hyvinvoinnin, elämään tyyty- väisyyden ja onnellisuuden käsitteillä. Elämän hyödyllisyys ja elämän arvostus voivat kul-
kea myös rinnakkain, sillä kokemus elämän hyödyllisyydestä tuo yksilölle usein myös henkilökohtaisia onnen tai tyytyväisyyden tuntemuksia. (Veenhoven 2013, 163-166.)
Hedoninen onnellisuustutkimus käsittelee siis vain nelikentän ”elämän arvostus” osiota keskittyen yksilön henkilökohtaisiin arvioihin elämän onnellisuudesta. Eudaimoniassa tar- kastellaan yksilön kykyjä ja potentiaaleja. Ne pyritään valjastamaan ja kehittämään niin, että yksilö voisi elää objektiivisesti arvioiden hyvää elämää unohtamatta kuitenkaan yksi- lön omaa onnellisuuden tunnetta. Eudaimoniassa siis huomioidaan nelikentästä kolme osiota: yksilön kyvykkyys elämässä, elämän hyödyllisyys ja elämän arvostus. Onnelli- suus-sanaa käytetään siis jokaisen nelikentän alueen osalla, vaikka niissä tutkitaan eri asioita. Tämä tekee käsitteen käytöstä hankalaa. Onnellisuus, kokonaisvaltainen elämän- laatu ja hyvinvointi tulisikin nähdä laajoiksi kattokäsitteiksi, joiden puitteissa tehdään mo- nenlaista tutkimusta. (Veenhoven 2013, 170-171.)
Myös Seligman (2008, 311) määrittelee onnellisuuden ja hyvinvoinnin yleiskäsitteiksi, joilla voidaan viitata moneen asiaan, sillä ne eivät ole minkään tietyn teorian käsitteitä.
Onnellisuudella voidaan siis viitata niin yksilön tuntemuksiin kuin myös esimerkiksi sellai- siin hyveellisiin toimintoihin, joiden aikana yksilö ei tunne mitään. Seligman rinnastaakin onnellisuuden esimerkiksi kognition käsitteeseen: molemmat ovat yleiskäsitteitä, joiden alla eri teoriat toimivat. Onnellisuusteorioissa on taas omat tarkemmin määritellyt käsit- teensä, joita voidaan mitata, kuten esimerkiksi mielihyvä ja syventyminen Seligmanin omassa onnen ulottuvuudet -teoriassa. (Emt., 354.)
Vaikka onnellisuus ja hyvinvointi nähdään usein molemmat lähes synonyymisiksi kattokä- sitteiksi, niiden erojen puolesta argumentoidaan etenkin eudaimonisen onnellisuustutki- muksen piirissä. Eudaimonian tutkijat usein näkevät ’onnellisuuden’ viittaavan lähinnä henkilön omaan arvioon elämäänsä tyytyväisyydestä, mikä usein siis tarkoittaa subjektiivi- sen hyvinvoinnin tutkimusta. ’Hyvinvoinnin’ he taas vastaavasti katsovat laajemmaksi käsitteeksi, joka ottaa huomioon mm. onnellisuutta tuottavan toiminnan ja onnea edistävät arvot. Onnellisuus yksilön kokemuksena on siis tässä tapauksessa vain yksi osa hyvinvoin- tia. (Ks. esim. Raibley 2012; Ryan & Huta 2009.) Nämä kannanotot liittyvät kuitenkin useimmiten ontologisiin väittelyihin siitä, mitä tuo ”aito ja todellinen onnellisuus” on, eikä niinkään käsitteiden käyttöön yleensä. Eudaimonian kannattajat haluavat siis erottaa he- donisten ja eudaimonisten onnellisuusteorioiden näkemykset onnen todellisesta luonteesta.
He korostavat tätä eroa suosimalla käsitettä ’hyvinvointi’ laajemmassa merkityksessä on- nellisuus-käsitteen sijaan, sillä onnellisuudella on niin vahva kaiku hedoniaan.
Tässä tutkimuksessa näen ’onnellisuuden’ Veenhovenin (2013) ja Seligmanin (2008) ta- paan kattokäsitteeksi, jonka alla on monenlaisia näkemyksiä onnesta ja erilaisia teorioita sen tutkimiseksi. Koska käsitteen käytöstä ei ole olemassa selkeää erottelua ja tutkijatkin käyttävät näitä osittain ristiin, koen parhaimmaksi pitää käsitteen yleistasolla. Kuitenkin esittelen työssäni erilaisia onnellisuuskäsityksiä, juurikin tätä hetkellistä hyvän olon tunnet- ta (hedoniaa) että laajempaa kokonaisvaltaista hyvinvointia (eudaimoniaa).
2 YKSILÖLLISTYMINEN JA ONNEN TAVOITTELU MYÖHÄIS- MODERNISSA YHTEISKUNNASSA
2.1 Yksilöllistyminen ja refleksiivisyys historiallisesti tuoreena ilmiönä
Ulrich Beck ja Anthony Giddens ovat kirjoittaneet yksilöllistymisestä ja refleksiivisestä modernisaatiosta. Yksilöllistymisellä (eng. individualization) viitataan yksilöiden henkilö- kohtaiseen vastuuseen oman elämänkertansa luomisesta, sillä yhteiskunta ei enää sanele jokaisen paikkaa yhteisössä esimerkiksi luokkajaon mukaan (Beck 1996, 27). Yhteiskun- nan rakenteet kannustavat yksilöitä näkemään itsensä yksilöinä ja toimimaan sen mukaan;
yhteiskunnassamme nähdään joukko yksilöitä, ei niinkään perheitä tai yhteisöjä. Yksilön täytyy itse aktiivisesti suunnitella omaa elämäänsä ja sopeutua ympäristön muutoksiin.
Yksilön on myös pyrittävä itse selviytymään vastoinkäymisistään. (Beck & Beck- Gernsheim 2009, 16-17.)
Tällöin refleksiivisyys eli itsensä tietoinen kohtaaminen nousee keskeiseksi myöhäismo- dernin yhteiskunnan piirteeksi (Beck 1996, 17). Minästä tulee refleksiivinen projekti, kos- ka yksilön täytyy rakentaa elämänkertansa itseään tutkiskellen. Yksilön refleksiivisyys omasta elämästä ulottuu kaikille elämän osa-alueille ja on jatkuvaa – ainakin säännöllisin väliajoin yksilö tarkastelee elämäänsä, käyttäytymistään ja tuntemuksiaan. Yksilö ei voi enää turvautua totuttuihin tapoihin, koska elämä on niin monimuotoista ja oman yksilölli- sen polun löytymisen tärkeys korostuu. Yksilöille siirtynyt vastuu itsensä toteuttamisesta voi olla yksilölle sekä mahdollisuus että riski. Yksilön on mahdollista irtaantua mm. haital- lisista toimintatavoista luoden samalla itselleen myönteisiä mahdollisuuksia. Muutosten tekeminen voi kuitenkin joissain tapauksissa jopa pahentaa asioita. (Giddens 1991, 32-33, 73-78.) Jatkuviin omaa elämää koskeviin valintoihin liittyy siis aina riski epäonnistumises- ta. (Beck & Beck-Gernsheim 2009, 15).
Giddensin (1991, 80) mukaan valintojen tekeminen kuvaakin jokapäiväistä elämää myö- häismodernissa yhteiskunnassa; ihmisellä ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin valita.
Vaihtoehtoja on aina enemmän kuin yksi, joten yksilön toiminta on aina jossain määrin
valinnan tulos. Suurten ja pitkäjänteisten valintojen lisäksi päätöksiä tehdään pienissä ja arkipäiväisissä asioissa, kuten mitä syön tai puen päälleni ja ketä tapaan. Nämä pieneltä tuntuvat valinnat kuitenkin rakentavat käsitystä yksilöstä. Koska vaihtoehtoja on paljon, ihmiset suunnittelevat elämäänsä etukäteen. Tulevia viikkoja, päiviä ja tunteja hallitaan kalenterimerkinnöin ja tulevaisuutta varten tehdään suunnitelmia jopa useiksi vuosiksi eteenpäin. Vaikka puhutaankin valintojen maailmasta, kaikki vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole avoinna kaikille, eivätkä ihmiset aina edes tiedosta kaikkia mahdollisuuksia. Tulevai- suutta suunniteltaessa ja valintoja tehdessä yksilö reflektoikin aiempaa elämäänsä ja koke- muksiaan päätösten perusteluiksi. (Emt., 80-85.)
Yksilö joutuu siis tekemään paljon valintoja elämässään; millainen olen, mitä teen ja mitä tahdon. Myös yksilön onnellisuus voidaan nähdä yksilön valinnan alaiseksi. (Giddens 1996, 106-107.) Myöhäismoderniin elämään ja valintojen tekoon liittyy myös epävarmuut- ta. Suhde tietoon on muuttunut, sillä enää ei ole varmoja totuuksia, vaan useita erilaisia ja rinnakkaisia käsityksiä. Varmimmatkin ”totuudet” ovat totuuksia vain kunnes toisin todis- tetaan. (Giddens 1991, 83-84.) Yksilön voi olla vaikea päättää, mikä on hyvä tapa toimia, kun yksiselitteisiä ohjeita ei ole saatavilla. Vaatimus jatkuvasta oman elämän reflektiosta ja näkemys itsestä oman elämän suurimpana vaikuttajana antavat ymmärryspintaa nykyiselle yksilöiden valtavalle kiinnostukselle onnellisuutta kohtaan. Kun yksilö joutuu jatkuvasti pohtimaan oman elämänsä suuntaa, se luo myös markkinoilla kysyntää erilaisille ohjaus- palveluille ja -kirjallisuudelle (Beck & Beck-Gernsheim 2009, 20; Giddens 1991, 70-71).
Myös Bauman (2002) kuvaa samantapaisia yksilöllistymisen ja elämän muutoksen ilmiöitä kirjassaan Notkea moderni. Myöhäismodernina aikana, jota Bauman kuvaa ilmaisulla not- kea moderni, elämä on joustavaa ja soljuvaa. Nopeat muutokset ovat arkipäivää, joten en- tisenlaista pysyvyyttä ei ole. Valmiita malleja hyvistä toimintatavoista ei juuri ole, sillä vastuu elämän rakentamisesta siirretään yksilölle. Muutosten aikaansaamisessa korostetaan yksilön omaa aktiivisuutta ja tahdonvoimaa, ei niinkään muutoksia yhteiskunnan tasolla.
Tehtävien onnistuneessa suorittamisessa ei korostu enää ihmisjärki vaan tahto. Myös kes- keneräisyys kuvaa aikaamme; mahdollisuuksia on niin paljon, että elämä on useinkin vaih- toehtojen pohtimista eikä niinkään tehtyjen valintojen elämistä. Koska vastuu on yksilöllä, epäonnistumisen tai mahdollisuuksien käyttämättä jäämisen pelko kuormittaa. Elämää ei kuitenkaan edes haluta kokea ”valmiiksi”, koska ovi halutaan pitää avoinna tulevaisuuden tuntemattomille mahdollisuuksille ja uusille kokemuksille. (Emt., 7-80.)
Baumeister (1987) muistuttaa, että länsimainen minäkeskeisyys on historiallisesti suhteel- lisen tuore ilmiö. Aiemmin minuutta ja elämän yksilöllistä rakentumista ei ole pohdittu siinä määrin kuin nyt, joten itsensä toteuttamiseen liittyvät paineet ja ongelmat liittyvät enemmän nykyaikaan. Esimerkiksi myöhäisellä keskiajalla (n. 1000–1500-luvulla) yleiset standardit ja käsitykset muodostivat minuuden. Yhteiskunta määritteli yksilön esimerkiksi sukulaisuuden perusteella. Kiinnostus ihmisen yksilöllisyyteen ja sisäisiin ominaisuuksiin heräsi 1500–1700-luvulla. Tällöin mm. Shakespearen näytelmät olivat suosittuja, sillä niis- sä leikiteltiin yksilön sisäisillä ristiriidoilla tai ilkeällä luonteella. Kiinnostus kohdistui kui- tenkin vain toisten ihmisten minuuteen, mutta ei vielä omaan. (Emt., 164-165.)
Romantiikan aikakaudella (1700-luvun lopusta 1800-luvun alkupuolelle) jokaisella yksilöl- lä nähtiin olevan yksilöllinen kohtalo ja potentiaali, joka kunkin yksilön piti jollain tavalla löytää ja toteuttaa. Myös persoonallisuus nousi keskeiseksi minän osaksi, luokan yms. si- jaan. Yksilöille tuli jo enemmän pohtimista itsestään.Viktoriaanisella aikakaudella (1800- luvun loppupuoli) lisäksi uskottiin, että yksilön on jatkuvasti pidättäydyttävä ja oltava va- ruillaan, koska minuuden ajateltiin paljastuvan tahtomatta muille ihmisille. Muiden uskot- tiin pystyvän päättelemään toisten ajatuksia ja toiveita mm. pukeutumisen perusteella.
(Baumeister 1987, 165-166.)
Yksilön itsensä toteuttamiseen liittyviä ongelmia ei juuri ollut uskonnon takia, koska ihmi- sen perimmäiseksi tavoitteeksi nähtiin taivaaseen pääsy. Tavoitteen toteutuminen selvisi vasta kuoleman jälkeen, joten yksilöt eivät elinaikanaan kamppailleet tavoitteiden saavut- tamattomuuden kanssa. (Baumeister 1987, 166-171.) Vasta 1700-luvulla alettiinkin pohtia onnellisuutta maan päälle kuuluvana asiana (McMahon 2006). 1800-luvun jälkeen yksilöt ovat eläneet epävarmuudessa siitä, miten itsensä parhaan potentiaalin voi saavuttaa. Itsensä toteuttamisesta kyllä kirjoitettiin, mutta selkeistä keinoista sen saavuttamiseksi ei. Uskonto määritteli aiemmin myös yksilön ja yhteiskunnan suhdetta. Kun Jumalan nähtiin määrän- neen kunkin yksilön paikan, ei yksilön juuri tarvinnut pohtia elämänsä suuntaa. Yksilön ja yhteiskunnan suhde monimutkaistui, kun yksilöt alkoivat etsiä omaa paikkaansa ja mah- dollisuuksia yhteiskunnassa. Yhteiskunta oli välillä vihollinen, joka esti vapaan toiminnan.
Yhteiskunta ei myöskään tarjonnut apua yksilöille paikan etsimiseen tai ohjeita siihen.
Viimeisimmän käsityksen mukaan yhteiskunta luo raamit, joiden puitteissa yksilöiden tu- lee toimia. (Baumeister 1987, 166-171.)
Onnellisuuden tavoittelu mainitaan myös Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksessa. Yhdys- valloissa onnen tavoittelun oikeutus jokaiselle yksilölle kietoutuukin historiallisesti tasa- arvon ja vapauden tavoitteluun. (McMahon 2006, 332-333.) Myös Taylor (1989) kirjoittaa modernin elämän muutoksesta 1700-luvulla, jolloin tavallisesta elämästä itsessään tuli hy- vää. Hyvän elämän määrittelyssä ei enää käytetty korkeampia aktiviteetteja, jotka olivat mahdollisia vain osalle ihmisistä. Kaikkien saavutettavissa olevaa tavallista ja arkista ih- miselämää alettiin arvostaa. Jokaisella nähtiin olevan tietty kutsumus esimerkiksi johonkin työhön, joka nähtiin Jumalan määräämäksi. Tällöin kutsumuksen toteuttaminen, oli se sit- ten miten arkipäiväistä tahansa, oli arvokasta elämää Jumalan palvelemiseksi. Hyvään elämään liitetty hierarkkisuus väistyi, kun kaikki työt olivat hyvän elämän kannalta saman- arvoisia ja kunkin tuli huolehtia omasta tehtävästään mahdollisimman hyvin. (Emt., 211- 225.)
2.2 Onni ja yksilöllistyminen
Myös Burnett (2012) kuvaa nykyistä länsimaisen yhteiskunnan yksilöllistymistä. Yksilöl- listymisen seurauksena yksilöille on syntynyt eräänlainen kulttuurinen oikeus keskittyä vahvasti heidän omaan onneensa. Yksilöiden onnen edistämisen tavoite on siirtynyt lähes kaikkialle, mm. politiikkaan ja työelämän henkilöstökäytäntöihin. Burnett kuvaakin länsi- maista onnen tavoittelua jo lähes pakkomielteiseksi. Yksilöille jaetaan tietoa hyvinvointiin liittyvistä teemoista niin politiikkaohjelmien, television, painetun tekstin kuin seminaarien- kin kautta. Tiedon välittäjiäkin löytyy laidasta laitaan, mm. tieteilijöitä, kirjailijoita, polii- tikkoja ja itseapuguruja. Tästä kaikkialle tunkeutuvasta onnen tavoittelusta Burnett käyttää nimitystä ”the happiness agenda” eli vapaasti suomennettuna onnellisuuden toimintaoh- jelma. Toimintaohjelman myötä myös nykyihminen tavoittelee uutta nimikettä – homo happicus (Emt., 1-45.)
Samaan tapaan kuin Baumeisterin (1987) kuvaama minäkeskeisyys, McMahon (2006) ko- rostaa, että nyky-yhteiskunnassa vallitseva yksilön oikeus tai jopa velvollisuus olla onnel- linen on historiallisesti tuore ilmiö. Aiemmin onnellisuus on liitetty mm. Jumalaan, jolloin onni on ollut esimerkiksi lahja Jumalalta tai yhteisyyttä Jumalan kanssa (emt). Burnett
(2012, 135-141) esittääkin, että uskonnon merkityksen vähentyessä ihmiset ovat kääntä- neet uskon itseensä. Itseensä uskomisella ja itsensä tutkiskelulla etsitään onnea – hengelli- syys on siis yksilöllistynyt ja sisäistynyt koskemaan yksilöä itseään (emt., 135-141).
Länsimaissa vallitseva konsumerismi painottaa vahvasti onnellisuuden hedonista puolta;
kuluttamisella ja materialla hankitaan henkilökohtaista hyvinvointia. Tämä on eudaimoni- sen onnen kannalta ongelmallista, koska tyhjään kuluttamiseen pohjautuvalla onnen etsin- nällä vahingoitetaan ympäristöä. Materialismiin perustuva elämäntapa ei myöskään merkit- tävästi lisää onnellisuutta. Kilpailuyhteiskunta voi myös ajaa ihmisiä pois eudaimonisen onnen tavoittelusta, koska yksilöiden välinen kilpailu vahvistaa yksilön menestyksen tär- keyttä unohtaen yhteisöllisyyden ja prososiaalisen käytöksen. (Ryan ym. 2008, 165-166.)
Länsimainen onnellisuuskeskeisyys voi olla yksilölle myös haitallista. Tätä herättelee poh- timaan Bastianin (2013) tutkimukset sosiaalisten odotusten yhteydestä yksilön kykyyn käsitellä kielteisiä tunteita.Sosiaalisilla odotuksilla Bastian viittaa yksilön ajatuksiin siitä, millaisia tunteita muut ihmiset yleisesti ottaen odottavat hänen tuntevan. Näin kulttuureissa vallitsee normatiivisia käsityksiä tavoiteltavista tunteista ja vastaavasti myös tunteista, joita tulisi vältellä ja jotka eivät ole hyväksyttyjä. (Emt., 1-3.)
Bastianin (2013) tutkimusryhmä tutki sosiaalisten odotusten vaikutusta yksilön tunneko- kemuksiin australialaisilla ja japanilaisilla koehenkilöillä. Tutkimuksessa koehenkilöille luettiin joko kielteisten tunnekokemusten haitoista kertova teksti tai teksti, jossa kielteiset tunteet kuvattiin hyväksyttäviksi. Tämän jälkeen koehenkilöiden piti muistella tilannetta, jolloin he olivat kokeneet erityisen voimakkaita kielteisiä tunteita. Etenkin niillä australia- laisilla koehenkilöillä, jotka lukivat kielteisten tunteiden haitoista kertovan tekstin, kokivat oman kielteisen tunnekokemuksensa muistelun aikana enemmän kielteisiä tunteita itses- tään kuin ennen muistelua. Sosiaalisten odotusten vaikutus yksilön kielteisten tunteiden käsittelyyn näkyi sekä australialaisissa että japanilaisissa koehenkilöissä, mutta australia- laisissa kuitenkin vahvemmin. Tämä selittynee länsimaiden vahvalla onnellisuuspainotuk- sella, mikä kävikin ilmi australialaisen kontrolliryhmän kautta. Kontrolliryhmän jäsenet, jotka lukivat tekstin kokonaan toisesta aiheesta, kokivat yhtä selvästi kielteisiä tunteita muistelun yhteydessä kuin kielteisten tunteiden haitallisuudesta lukeneet australialaiset.
Tämä tulos viittaa siihen, että onnellisuuden ja hyvän olon tavoittelu on länsimaissa sosiaa- linen normi, jonka myötä kielteiset tunteet nähdään välteltäviksi. (Emt., 3-5.)
Näyttäisi siis siltä, että etenkin länsimaisissa kulttuureissa, joissa joka puolella korostetaan onnellisuuden tärkeyttä ja tavoittelua, yksilöt voivat kokea kielteisten tunteiden aikana epäonnistumista siitä, kun he eivät koekaan myönteisiä tunteita. Tällöin ihmiselle herää
”tunteita tunteista” ja he alkavat murehtia itselleen jo syntyneitä kielteisiä tunteita. Tämä nostaa kielteiset tunteet vielä selkeämmin pinnalle. Koska sosiaaliset odotukset vaikuttavat niin vahvasti yksilön tunnekokemuksiin, tulisi länsimaissa kiinnittää huomiota myös kiel- teisiä tunteita hyväksyvään kulttuuriin. Yksilön oma hyväksyvä suhtautuminen kielteisiin tunteisiin ei välttämättä riitä, jos sosiaaliset odotukset ovat kovat. Sosiaalisten odotusten tiedostaminen voi myös helpottaa kielteisten tunteiden käsittelyä, kun osan pahasta olosta voi perustella ulkopuolelta tulevaksi. (Bastian 2013, 3-7.)
Suomalaisissa onnellisuutta tarkastelevissa kyselytutkimuksissa on korostunut suomalais- ten arvostus ihmissuhteita kohtaan. Hyvinvoinnin kannalta perhe menee yksilöllistymisestä viestivien tekijöiden edelle. (Martikainen 2006, 60; 89, Torvi & Kiljunen 2005, 58-59.) Martikaisen (2006) tutkimusaineistossa oli kuitenkin huomattavissa myös myöhäismoder- nin ajan yksilöllistymisen piirteitä. Näkemys tulevaisuudesta oli vahvasti yksilöllinen, sillä oman tulevaisuuden katsottiin riippuvan pitkälti yksilöstä itsestään; omien tavoitteiden eteen on tehtävä itse töitä ja myönteinen tulevaisuuteen suhtautuminen on kiinni omista ajatuksista ja kannustuksesta. (Emt., 90.) Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka myöhäis- modernit yksilöllistymisen piirteet näkyvät onnellisuus-blogeissa. Seuraavassa luvussa käsitellään teorioita onnellisuudesta.
3 ONNELLISUUS POSITIIVISESSA PSYKOLOGIASSA
3.1 Hedoninen näkemys onnellisuudesta
Keskeinen onnellisuustutkimuksen teoria positiivisessa psykologiassa on subjektiivinen hyvinvointi, joka on hedonisen onnellisuustutkimuksen piirissä eniten ja laajimmin tutkittu (Kashdan, Biswas-Diener & King 2008, 221). Subjektiivisen hyvinvoinnin tutkimuksen uranuurtajan Ed Dienerin (1984) mukaan käsite koostuu useasta osasta: yleisestä tyytyväi- syydestä elämään, tyytyväisyydestä tärkeisiin elämän osa-alueisiin sekä myönteisten ja kielteisten tunteiden suhteesta. Subjektiivisessa hyvinvoinnissa keskeistä on, että ihmiset saavat itse päättää, mikä tekee heidät onnelliseksi. Onnellisuus on siis yksilön henkilökoh- tainen arvio. Teoria pyrkii olemaan arvovapaa, koska se ei etukäteen arvota sitä, mikä on hyvää elämää. (Emt., 543-544.)
Subjektiivisen hyvinvointitutkimuksen suurena hyötynä on selkeä mittaristo onnellisuuden mittaamiseen, mikä voi osaltaan selittää sen suurta suosiota tiedepiireissä (Ryan, Huta &
Deci 2008, 139). Subjektiivisen hyvinvointitutkimuksen ehkä tunnetuin mittari on SWLS- kysely (eng. Satisfaction with Life Scale). Kyselyssä yksilöä pyydetään arvioimaan yleistä elämään tyytyväisyyttään viiden väittämän avulla seitsemänportaisella asteikolla. Väittä- miä ovat mm. ”olen tyytyväinen elämääni”, ”tähän mennessä olen saanut elämässäni ne tärkeät asiat, joita olen halunnut” ja ”elämäni on monella tapaa minulle ihanteellista”. Ko- konaisvaltaisen elämään tyytyväisyyden kartoittamisen ideana on antaa tilaa yksilöiden erilaisille arvoille, koska yksilö voi arviota tehdessään itse päättää, mitkä asiat elämässä vaikuttavat hänen hyvinvointiinsa. (Diener, Emmons, Larsen & Griffin 1985.) Subjektiivi- sen hyvinvoinnin mittareita kritisoidaan joskus siitä, että vastaukset riippuisivat liikaa kon- tekstista, kuten vastaajan sen hetkisestä mielialasta. Kuitenkin nämä vaikutukset ovat usein pieniä ja hyvinvoinnin itsearviointien on todettu olevan melko pysyviä etenkin lyhyellä aikavälillä. (Lucas, Dyrenforth & Diener 2008, 2002-2004.)
Dienerin ja Seligmanin (2002) yliopisto-opiskelijoille tehdyssä tutkimuksessa kaikista kor- keimpia onnellisuuden arvoja saaneita opiskelijoita verrattiin vähiten ja keskimääräisesti onnellisiin. Persoonallisuuden piirteistä ulospäinsuuntautuneisuus, miellyttävyys ja vähäi- nen neuroottisuus liittyivät vahvimmin eniten onnellisiin. Kaikista onnellisimmat henkilöt viettivät eniten aikaa yhdessä muiden kanssa ja he olivat tyytyväisimpiä ihmissuhteisiinsa.
Hyviä ihmissuhteita oli kuitenkin myös vähiten onnellisilla, joten ihmissuhteet yksin eivät johda onneen. Epäselvää kuitenkin on, tuottavatko ihmissuhteet onnea vai hakeutuvatko onnelliset ihmiset muiden seuraan. (Emt.) Useissa tutkimuksissa tarkastellaankin subjektii- visen hyvinvoinnin yhteyttä tiettyihin piirteisiin juuri korrelaatiokertoimien avulla, jotka eivät paljasta syyn ja seurauksen suuntaa.
Lyobomirsky, King ja Diener (2005) pyrkivätkin selvittämään, voisiko subjektiivisen hy- vinvoinnin keskeinen osa myönteiset tunteet aikaansaada menestystä yksilön elämään. Me- ta-analyysi poikkileikkaus-, pitkittäis-, ja kokeellisista tutkimuksista tuki ajatusta, etteivät vain menestymiset elämässä aikaansaa onnea, vaan myös onni itsessään voi johtaa menes- tymiseen. Tutkimuksen aineistona toimi parisensataa jo aiemmin tehtyä tutkimusta aihepii- ristä, joten aineisto sisälsi paljon osallistujia; lähes kolmesataatuhatta. Myönteisten tuntei- den vaikutusta menestykseen oli useilla eri elämänalueilla, kuten ihmissuhteissa, työelä- mässä ja terveydessä. Menestyksestä viestivät muun muassa tyydyttävät parisuhteet, toimi- vammat ja monipuolisemmat selviytymiskeinot ja ongelmanratkaisukyvyt, fyysinen hyvin- vointi, luovuus, terveyskäyttäytyminen ja alhaisemmat stressitasot. (Emt.)
Vaikka hedonisissa onnellisuuskäsityksissä painotetaan myönteisten tunteiden merkitystä hyvinvoinnille, ei kielteisiä tunteita ja kokemuksia ole tarkoitus teilata kokonaan. Esimer- kiksi Dienerin ja Seligmanin (2002) tutkimuksessa todettiin, että korkeimmat subjektiivi- sen hyvinvoinnin pisteet saaneet yksilöt kokivat myös kielteisiä tunteita tai neutraaleja olotiloja. Kymmenportaisella asteikolla he kokivat olonsa suurimmaksi osaksi seitsemän ja kahdeksan välille, minkä vuoksi heillä on mahdollisuus kokea myös hyvinvoinnin kasvua erityistapahtumien yhteydessä. Vaikka subjektiivisessa hyvinvoinnin teoriassa onnellisuus on itsearvio, se ei siis ole jatkuvaa korkeimman mahdollisen hyvänolon tunnetta. (Emt.)
Subjektiivisen hyvinvoinnin tutkimus on niputettu hedonisten onnellisuusteorioiden luok- kaan, vaikka periaatteessa teoriaan kuuluva kokonaisarvio elämästä ja tärkeistä elämän osista ei ole pelkkää hedonismia vaan se sisältää yksilön kognitiivisen arvion. Subjektiivi-
sen hyvinvoinnin teorian voisi siis joiltain osin kytkeä myös osaksi eudaimonisia perintei- tä, mutta yleensä se luokitellaan hedoniseksi teoriaksi. (Deci & Ryan 2008, 1-2.) Hutan ja Ryaninkin (2010, 760) tutkimuksissa subjektiivisesta hyvinvoinnista oli löydettävissä myös eudaimonian piirteitä.
3.2. Eudaimoninen näkemys onnellisuudesta
Toinen onnellisuustutkimukseen liittyvä teoriaperinne on eudaimonia. Siinä onnellisuus nähdään laajemmin, sillä sen ei katsota olevan vain yksilön kokemus hyvinvoinnista. Eu- daimoniassa hyvinvointia kuvataan enemmänkin hyvän elämän elämisenä ja omien mah- dollisuuksien toteuttamisena. Onnellisuus ei siis ole lopputulos, vaan jatkuva prosessi, jos- sa tunnistetaan omat hyveelliset potentiaalit ja eletään kohti todellisempaa minää. (Deci &
Ryan 2008, 2.) Eudaimonia-käsite koostuu kreikan kielen sanoista ’eu’ hyvä ja ’daimon’
sielu. Esimerkkejä eudaimonisesta toiminnasta ovat mm. kiitollisuuden ja ystävällisyyden harjoittaminen, toimiminen parhaiden kykyjensä mukaan ja pyrkimys merkitykselliseen keskusteluun toisen kanssa (Huta & Ryan 2010, 736; 753).
Eudaimoniassa keskeistä on siis oman itsensä löytäminen ja tunteminen, jonka jälkeen yk- silö voi pyrkiä kohti parasta mahdollista itseään ja olla näin edistämässä myös muiden ih- misten hyvää elämää. Toiminta arvoja kunnioittaen on tässä tärkeää. Eudaimoniaa ei ole helppo saavuttaa ja käsitteenäkin se on vaikeaselkoinen. Tutkijat kuitenkin painottavat, että eudaimonian tutkimisen vaikeus ei tee siitä vähemmän aitoa ilmiötä. (Huta 2013, 208-209.) Eudaimonian tutkijat korostavatkin suuntauksen tärkeyttä positiiviselle psykologialle;
vaikka onnellisuustutkimusten mukaan suurin osa ihmisistä tuntee itse olonsa onnelliseksi, vain murto-osa ihmisistä todella kukoistaa. Kukoistamisella viitataan juuri eudaimoniseen laajempaan ja kokonaisvaltaisempaan hyvinvointiin. Korkeimman hyvinvoinnin saavutta- miseen ei riitä pelkkä tunne hyvästä olosta, joten tietämystä eudaimoniasta tarvitaan.
(Keyes & Annas 2009, 200.)
Psykologian eudaimoninen suuntaus onnellisuudesta on saanut vaikutteita mm. Aristote- leen filosofiasta ja humanistisesta psykologiasta (Deci & Ryan 2008, 2). Aristoteleen (300- luvulla eaa.) pyrkimyksenä oli määritellä onnellisuutta, josta Aristoteles käytti nimeä eu- daimonia, ihmisen tehtävän kautta. Ihmisen tehtäväksi Aristoteles määritteli toimimisen
hyveiden mukaan läpi elämän, mikä osoittaa yksilön järjen käyttöä. Onnellisuus oli Aristo- teleen mukaan siis hyvää elämää, joka saavutetaan hyvän toiminnan kautta. Palkintona hyveellisestä toiminnasta ihminen saa hyviä asioita elämäänsä ja on onnellinen. Hyveelli- sessä toiminnassa keskeistä on keskivälin löytäminen, johon Suomessa usein viitataan kä- sitteellä kultainen keskitie. Aristoteleen mukaan hyveet sijoittuvat siis liiallisuuksien ja puutteiden väliin. Hyveellinen toiminta oli Aristoteleen mielestä opittavissa, mutta toisille elämän ulkoiset edellytykset tarjoavat paremmat mahdollisuudet hyveellisen toiminnan toteuttamiseen. Aristoteles korosti, että onnellisuus on kaiken toiminnan päämäärä, sillä kaikkia muita asioita tavoitellaan onnellisuuden saavuttamiseksi. Onnellisuus on siis itses- sään kunnioitettava ja täydellinen asia. (Aristoteles 1989, 14-40.)
Aristoteleen lisäksi myös Platonilla ja stoalaisella filosofialla on yhteyksiä eudaimoniaan, mutta niissä näkökulmat ovat rajatumpia. Myöhemmin valistusajalla etenkin Immanuel Kantin katsotaan edustaneen eudaimoniaa. Psykologian saralta Maslown tarvehierarkian ylimmät itsensä toteuttamisen tarpeet, Jungin individuaatio-prosessi todelliseksi itseksi tulemisesta ja Rogersin näkemykset kaiken potentiaalinsa käyttävästä täysin toimivasta yksilöstä ovat vaikuttaneet nykyiseen eudaimoniseen hyvän elämän tutkimusperinteeseen.
(Huta 2013, 202-203.)
Eudaimonia voidaan nähdä joko käyttäytymisen tavaksi tai hyvinvoinnin muodoksi. Tästä jaottelusta riippuen eudaimoniaan liitetään hieman erilaisia asioita eri teorioissa ja tutki- musta toteutetaan eri tavoin. Teorioissa, joissa eudaimonia nähdään käyttäytymisen tavak- si, painottuvat yleensä seuraavat asiat: 1) erinomaisuus eli pyrkimys kohti jotakin suurem- paa ja korkeampaa 2) autonomisuus eli toiminta omien sisäisten tarpeiden ja arvojen mu- kaisesti 3) kehittyminen ja kasvaminen tavoitteiden saavuttamiseen pyrittäessä 4) koko- naisvaltainen toiminta eli myös kielteisten asioiden tunnistaminen 5) laaja huolenpito, ku- ten suuremman hyvän tavoittelu yhteisölle 6) syventyminen haasteissa 7) autotelismi eli prosessin näkeminen arvokkaana riippumatta lopputuloksesta 8) elämän merkityksen ja omien tekojen vaikutuksen pohdiskelu ja 9) hyväksyminen sekä oman itsen että toisten vajeille ja elämän realiteeteille. (Huta 2013, 206-207.)
Kun taas teoria määrittelee eudaimonian hyvinvoinnin muodoksi, korostuvat silloin 1) merkityksen tunne elämässä 2) korkeamman tason toiminta 3) elämäntapahtumien koke- minen syvemmin 4) itsen ja oman toiminnan kokeminen osana laajempaa kontekstia 5)
eläväisyyden kokemukset ja hetkessä olo 6) elämän kokeminen täysin tyydyttävänä ja 7) elämänhallinta keskeisillä elämänalueilla. (Huta 2013, 206-207.) Hutan mielestä eudaimo- nia, kuten myös hedoniakin, tulisi nähdä käyttäytymisen tavaksi. Kun eudaimonia (ja he- donia) rinnastetaan toiminnan tapaan, voidaan silloin erottaa myös toiminta varsinaisista hyvinvoinnin lopputuloksista. Tällöin olisi siis paremmat edellytykset vertailla myös sitä, kuinka eudaimoninen tai hedoninen toiminta vaikuttaa hyvinvointiin. (Emt., 209.) Kuiten- kin eudaimonian piirteet ovat samantapaisia, nähtiinpä eudaimonia sitten käyttäytymisen tavaksi tai hyvinvoinnin muodoksi.
Eudaimoninen tutkimus onnesta on psykologiassa hajanaisempaa kuin subjektiivisen hy- vinvoinnin tutkimus (Ryan ym. 2008, 139-140). Eudaimonia-suuntauksen sisällä eri teo- rioissa onnen rakennuspalikat eroavat toisistaan, vaikka niistä löytyy Hutan (2013) aiem- min lueteltuja yhteisiä piirteitä. Eudaimonisen onnellisuustutkimuksen piiristä on tunnistet- tavissa kolme keskeistä suuntaa: itsensä toteuttaminen, itsemääräämisteoria ja psykologi- nen hyvinvointi, joita kuvaan lyhyesti seuraavaksi. Myös monia muita teorioita on sisälly- tetty eudaimonisen hyvän elämän käsityksen piiriin, kuten esimerkiksi Csíkszentmihályin flow-teoria (Huta 2013, 204).
Waterman (1993) on tutkinut eudaimonista onnea itsensä toteuttamisen (eng. personal expressiveness) kautta. Itsensä toteuttaminen on tässä tutkimuksellinen käsite Aristoteleen eudaimoniasta – etenkin yksilön pyrkimyksestä elää sopusoinnussa todellisen minänsä kanssa ja toteuttaa hyveellisesti yksilölle suodut mahdollisuudet. Watermanin mukaan it- sensä toteuttamisen tunteita syntyy, kun yksilö on erityisen sitoutunut ja kokonaan mukana toiminnassa. Tällöin yksilö kokee, että juuri tätä minun pitikin tehdä. Yksilöllä on vahva elämisen tunne ja kokemus siitä, että tämä on ”todellinen minäni”. (Emt., 678-679, 682.)
Ryanin ym. (2008) mukaan eudaimonista onnea voidaan selittää itsemääräämisteorian kautta. Itsemääräämisteoria on alkujaan kehitetty teoriaksi motivaatiosta, mutta tutkijat laajentavat sitä eudaimonisen hyvän elämän kuvaamiseen. Itsemääräämisteorian avulla eudaimonista hyvää elämää selitetään neljän osa-alueen kautta. Ensimmäiseksi eudaimoni- sessa onnessa keskeistä on sisäisten tavoitteiden ja arvojen toteuttaminen ulkoisten sijaan.
Sisäiset tavoitteet ovat siis haluttavia niiden itsensä vuoksi, kuten persoonallinen kasvu tai rakkaus. Ulkoisia tavoitteita ovat mm. raha ja valta. Toinen piirre eudaimoniassa on yksi- lön käyttäytyminen itsenäisesti yksilön vapaaseen tahtoon perustuen. Kolmanneksi tutkijat
liittävät eudaimoniaan yksilön läsnäolon tässä hetkessä (eng.mindfulness). Neljänneksi eudaimonisen hyvän elämän eläminen ja siihen liittyvä yksilön käytös tyydyttää yksilön psykologisia perustarpeita, jotka ovat teoriassa autonomia, kyvykkyys ja yhteenkuuluvuus.
(Ryan ym. 2008.)
Ryffin ja Keyesin (1995) psykologinen hyvinvointi -nimisessä eudaimonisessa näkemyk- sessä onnesta hyvinvointi jaetaan kuuteen luokkaan. Itsensä hyväksymisellä tarkoitetaan teoriassa omien tekojen, motivaation ja tunteiden tiedostamista niin vahvuuksien kuin heikkouksienkin saralla. Persoonallinen kasvu on lähinnä Aristoteleen ajatusta itsensä to- teuttamisesta kohti parasta potentiaaliaan. Autonomisuus vahvasti länsimaisena hyvinvoin- nin piirteenä korostaa päättäväisyyttä, itsenäisyyttä ja toiminnan säätelyä. Ympäristön hal- linta on kykyä hakeutua omiin psykologiin tarpeisiin soveltuvaan ympäristöön. Lisäksi teoriaan kuuluvat myönteiset ihmissuhteet ja elämän merkityksen tavoittelu. (Ryff & Singer 2008, 20-23.) Piirteet muodostettiin aiempiin tutkimuksiin pohjautuvien elämänkulun, po- sitiivisen toiminnan ja mielenterveyden käsitteiden pohjalta. Tutkijoiden mukaan nämä kuusi piirrettä ovat sellaisia, että onnellisuuden voidaan sanoa olevan jotain enemmän kuin pelkkää tunnetta hyvinvoinnista. (Ryff & Keyes 1995.)
3.3 Hedonian ja eudaimonian erot
Hedoniset mallit pohjautuvat ihmiskäsitykseen, jossa ihminen on sisältä ”tyhjä” ja saa merkityksensä ulkoapäin. Ihminen on siis mukautuvainen - sosiaalinen ja kulttuurinen ym- päristö vaikuttavat kovasti merkitysten muodostumiseen. Eudaimonisissa malleissa pyri- tään taas paljastamaan ihmisen sisällä jo oleva sisältö: jokaisen tulisi siis päästä sisimpänsä sanomia hyveellisiä tavoitteita kohti. (Deci & Ryan 2008, 3.) Subjektiivisen hyvinvoinnin teorioissa ihminen itse kertoo, mikä tuottaa hänelle onnea. Eudaimonisissa suuntauksissa on taas tunnistettu yleisesti tiettyjä hyvän elämän piirteitä.
Hedonisten ja eudaimonisten mallien päämäärät eroavat toisistaan, koska hedonismissa keskitytään onnellisuuden lopputuloksiin ja eudaimoniassa taas elämän sisältöön ja pa- remman elämän tavoittelun prosessiin (Ryan ym. 2008, 140). Suuntauksia on siis välillä ollut vaikea vertailla, koska niissä keskitytään onnellisuuden eri puoliin. Huta ja Ryan
(2010, 735-737) ovat vertailleet suuntauksia käsittämällä molemmat suuntaukset motivaa- tioiksi toiminnalle. Hedonista toimintaa motivoi mielihyvä ja mukavuus, kun taas eu- daimonista toimintaa motivoi parhaan mahdollisen itsensä toteuttaminen ja kehittäminen (emt., 735-737).
Hutan ja Ryanin (2010) tutkimusten mukaan hedonia ja eudaimonia kuvaavat onnellisuu- den eri piirteitä. Käsitteet muodostavat siis yhdessä kokonaisvaltaisemman käsityksen on- nellisuudesta ja molempien vaaliminen aikaansaa yksilössä suurempaa hyvinvointia kuin vain toiseen keskittyminen. Hedonia liittyi tutkimuksissa vahvemmin tunteisiin ja niiden hallintaan, huolista irtaantumiseen ja välittömiin vaikutuksiin hyvinvoinnissa. Eudaimo- niaa taas kuvasivat yksilön tuntemukset merkityksestä ja kunnioituksesta, yksilön vahvem- pi kiinnittyminen ympäristöön laajempana kokonaisuutena ja hyvinvoinnin pidempiaikai- set vaikutukset. Joiltain osin hedonia ja eudaimonia olivat kuitenkin päällekkäisiä, mm.
elinvoimaisuus ja yleinen tyytyväisyys elämään liittyivät molempiin onnellisuuden lajei- hin. (Emt.)
Eudaimonista onnea kokevien on huomattu kokevan usein myös hedonista onnea, mutta hedoninen onni ei välttämättä johda eudaimonisen onnen kokemuksiin (Waterman 2008, 237; Huta & Ryan 2010, 743). Etenkin eudaimonisen tutkimuksen piirissä on ajateltu, että eudaimoninen toiminta tuo yksilölle myös hedonisia onnen tuntemuksia. Syyn ja seurauk- sen suunnasta tulisi kuitenkin varmistua, sillä voi olla, että hedoninen onni aikaansaa ihmi- sen hakeutumaan merkityksellisempään toimintaan ja käyttäytymään hyveellisemmin.
(Kashdan 2008, 227; Peterson, Park & Seligman 2005, 37.) Hedonisten nautintojen tärkeys merkityksellisen toiminnan syntymisessä onkin Barbara Fredricksonin (2001) myönteisten tunteiden laajentumis- ja rakentumisteorian ydin. Tämän paljon tutkitun teorian keskeinen ajatus on, että yksilön kokemat myönteiset tunteet laajentavat yksilön toiminnan vaihtoeh- toja, jolloin yksilö haluaa syventyä ja osallistua useammanlaisiin aktiviteetteihin. Laajen- tuneen ja merkityksellisemmän toiminnan myötä yksilölle rakentuu henkilökohtaisia voi- mavaroja, kuten erilaisia taitoja, sosiaalisia suhteita tai ongelmista selviytymiskeinoja.
(Emt.)
3.4 Hedonian ja eudaimonian tutkijoiden väittely
Onnellisuustutkimuksen jakaantuminen hedoniseen ja eudaimoniseen perinteeseen on ai- kaansaanut runsasta kiistelyä tutkijoiden välillä. Molemmat perinteet löytävät kritisoitavaa toisesta perinteestä. Hedonista perinnettä edustavat tutkijat Kashdan, Biswas-Diener ja King (2008) julkaisivat artikkelin, jossa he kyseenalaistivat onnellisuustutkimuksen ja- kaantumisesta saatavat hyödyt. Artikkelissaan he kritisoivat vahvasti eudaimonian tutki- musta, minkä seurauksena onnellisuudesta ja sen tutkimisesta nousi kiivas keskustelu.
Useat eudaimonian tutkijat ottivat kantaa julkaistuun artikkeliin, jonka jälkeen Biswas- Diener, Kashdan & King (2009) kirjoittivat vielä kootun vastauksen keskusteluun osallis- tuneille.
Kashdan ym. (2008, 219-223, 227) näkevät ongelmalliseksi sen, että nykyinen tutkimuk- sellinen jako hedoniaan ja eudaimoniaan on otettu Aristoteleen ajatuksista. Tutkijat ky- seenalaistavat jaottelun tarkoituksenmukaisuuden onnen tieteelliseen tutkimiseen, sillä käsitteet hedonia ja eudaimonia ovat osittain päällekkäisiä. Tutkijat myös painottavat, että näin suuri erottelu kahden perinteen välillä on suhteellisen tuore ilmiö. Varhaisissa onnelli- suustutkimuksissa ei tehty jaottelua hedonian tai eudaimonian välillä. Tutkijat myös kriti- soivat onnellisuustutkimuksen eudaimonisen perinteen erkaantuneen Aristoteleen alkupe- räisestä määrittelystä eudaimonialle. (Emt., 219-223, 227.) Eudaimonia-suuntauksen piiris- sä kuitenkin korostetaan, etteivät hedonian tutkijat ole ottaneet kritiikissään huomioon eu- daimonian nykyfilosofista keskustelua Aristoteleen ajatuksista. Psykologian eudaimonisen onnen tutkimus pohjautuu vahvasti juuri näihin nykysuuntauksiin filosofisessa eudaimo- niassa. (Waterman 2008, 236, 241; Keyes 2009, 197.)
Eudaimonia on teoriana objektiivinen, sillä onni määritellään ulkoapäin. Kashdan ym.
(2008, 223) näkevät kuitenkin ristiriidan siinä, että eudaimonian tutkijat käyttävät tutki- muksissaan usein subjektiivisia mittareita. Heistä ongelmallista on myös se, kuinka eu- daimonian kriteerien voitaisiin nähdä täyttyvän, vaikka sitä tarkasteltaisiin ulkopuolelta objektiivisesti (emt., 223). Ryan ja Huta (2009, 202-203) kertovat käyttävänsä subjektiivi- sen hyvinvoinnin mittareita osana eudaimonista tutkimusta, koska subjektiivinen hyvin- vointi on yhteydessä eudaimoniaan. Eudaimonian tutkijat kuitenkin painottavat, ettei pelk-
