64 u NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u AIKUISKASVATUS u1/2008
P
äivi Kupias on laatinut teok- sen, joka kuvaa aikuiskoulutta- jan kehittymisen osa-alueita. Kir- ja tarkastellaan kouluttamista toi- mintana, joka vaatii tilannekoh- taista harkintaa, laajaa tietopoh- jaa ja käytännön osaamista eri ai- hepiireistä. Sen mukaan koulut- tajana kehittyminen edellyttää uuden opiskelua, yksilöiden ja työyhteisöjen oppimisen tunte- mista ja tukemista sekä halua omaksua uusia näkökulmia. Ku- piaksen teos on onnistunut ai- kuiskoulutuksen oppikirja, joka lunastaa paikkansa monipuoli- suutensa ansiosta.Kirjassa on tavoiteltu laajaa lukijakuntaa. Teosta ei ole kuor- mitettu tieteellisellä jargonilla. Se on helppolukuinen tiiviine kappaleineen ja lyhyine virkkei- neen. Se on luonteeltaan perus- esittely kouluttamisen keskeisis- tä kysymyksistä. Kirja ei pyri tuottamaan uutta tietoa, pikem- minkin systematisoimaan ole- massa olevaa tutkimuksellista ja osin kirjoittajansa kokemuksellis- ta tietoa kouluttamisen näkökul- masta. Näistä lähtökohdista käsin teos on hyödyllinen – uutta tutkimustietoa halajavan kannattaa hakeutua muiden lähteiden pariin. Teosta voi suositella perusoppikirjana.
Kokeneille kouluttajille suurin hyöty lienee sen käsikirjamai- suudessa. Siitä voi tarkistaa opetus- tai ohjausmenetelmien peruslinjoja.
Kouluttajan kehitysprosessi
Kirja keskittyy työpaikoilla ta-
Oppikirja aikuiskoulutuksesta
Päivi Kupias (2007). Kouluttajana kehittyminen. Kehittämis- ja kou- lutuskeskus Palmenia. 219 sivua.
pahtuvaan asiantuntijakoulutuk- seen. Kirjaan on laadittu kehitys- tarina lakimies Pirkosta, joka ryhtyy kouluttamaan työsuhde- juridiikkaa julkishallinnossa. Kir- ja rakentaa Pirkon edistymisestä narratiivin, jonka alussa koulut- taja on epävarma itsestään ja kyvystään esiintyä. Myöhem- min hän alkaa tutustua opetus- menetelmiin ja sen jälkeen yksi- löiden oppimisen ohjaamiseen.
Loppuvaiheessa kouluttaja pe- rehtyy koko työyhteisön ohjaa- miseen ja alkaa luoda oppimisti- lanteita, joissa työyhteisö voi muuttua oppivaksi organisaati- oksi. Narratiivi kuvaa laatijansa mukaan yleistä kehityskulkua, jossa kouluttajan kehittyminen etenee omaan itseen ja selviyty- miseensä liittyvistä huolista laa- jemmin yksilöiden ja organisaa- tioiden oppimisen ohjaamiseksi.
Kasvutarinaa seuraten kirja jakautuu neljään päälukuun.
Niistä ensimmäinen, yhdessä Sirkka Mäki-Lähteen kanssa kirjoitettu luku, käsittelee koulut- tajaa esiintyjänä. Luvussa käydään läpi esiintymisen perus- kysymyksiä sekä sisältöjen havainnollistamisen didaktisia välineitä. Toisessa luvussa luo- daan katsaus opetusmenetel- miin. Luku pyrkii paikantamaan, mihin käyttöön mikin opetus- menetelmä soveltuu, mutta muistuttaa samalla, että eri menetelmiä voi kouluttajasta ja koulutettavista riippuen käyttää moniin eri tarkoituksiin. Kupias erittelee menetelmien soveltu- vuutta virittäytymiseen ja esit- täytymiseen, aikaisemman osaamisen huomioimiseen, ta-
voitteiden asettamiseen, koko- naisuuksien hahmottamiseen, tietopohjan lisäämiseen, opitun omakohtaistamiseen, opitun so- veltamiseen, kriittiseen pohdin- taan sekä uuden luomiseen.
Kupias ei kaupittele yksittäistä menetelmää, vaan korostaa, että menetelmät ovat taipuisia: niitä voi käyttää monin tavoin. Hänen mukaansa opetusmenetelmä tulisi valita tavoitteiden ja jakson vaiheiden mukaan.
Kolmas luku tarkastelee kou- luttajaa oppimisen ohjaajana.
Luvun teoreettisen perustan muodostaa oppimispsykologi- nen yksilökonstruktivismi. Kon- struktivismin esittely pohjaa pitkälti suomalaisiin peruslähtei- siin. Luvussa painotetaan itse- näistä tiedon rakentamista, oppimaan oppimista, metakogni- tiivisia taitoja, opitun reflektiota sekä koulutettavien motivaatio- ta. Näiden huomioiden merki- tystä kouluttajalle kuvataan yleisesti käytössä olevien siirty- mien mukaisesti: kouluttaja muuttuu esiintyjästä oppimisen ohjaajaksi ja hänestä tulee koulutustilanteessa yksi asian- tuntija koulutettavien asiantun- tijoiden lisäksi. Luvussa käsitel- lään myös kouluttajan rooleja tutorina, mentorina, valmentaja- na ja työnohjaajana.
Kupiaksen näkemys on, että tulevaisuudessa kouluttajan toi- minta kehittyy yhä enemmän organisatorisen oppimisen oh- jaajaksi. Kirjan kehitysnarratii- vin huipentumana on yhteisölli- sen kehityksen tukeminen.
Työyhteisöistä tulee keskeisiä oppimisen paikkoja. Laajalti eri tahoille tähyilevä luku sisältää katsauksia moniin aikuiskasva- tuksen tutkimuskohteisiin. Lu-
65
1/2008 u AIKUISKASVATUS u NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u
vussa käydään läpi dialogisuut- ta, ongelmaperustaista oppimis- ta, tutkivaa oppimista, oppivia organisaatiota, kehittävää työn- tutkimusta sekä ratkaisukeskeis- tä otetta työyhteisöjen kehittä- miseen.
Monisyinen kouluttaminen
Kirjoittaja varoo ottamasta voi- makkaita kantoja jonkin tietyn opetusmenetelmän tai ajatteluta- van puolesta. Kirjaa luonnehtii eri vaihtoehtojen hyvien puoli- en esitteleminen ja niiden tilan- nekohtaisen soveltuvuuden maltillinen pohtiminen. Kupias ei heittäydy markkinointihenkilök- si, vaan pyrkii mahdollisimman laajaan näkökulmien tarjontaan.
Hän välttää voimakkaita kannan- ottoja. Toistuvia painotuksia hänen tekstissään ovat esimer- kiksi seuraavat teesit: oppimisil- mapiirin tärkeyden korostami- nen, menetelmien pohtimisen suhteessa koulutuksen kestoon ja tavoitteisiin, osallistujien en- nakko-odotusten ja tavoitteiden ottaminen selville sekä työpai- kan merkityksen korostaminen oppimisen tyyssijana.
Teoksen mukaan hyvää kou- luttajaa määrittää substanssialu- een asiantuntemus ja koulutuk- sellinen osaaminen. Kupias ei ota kantaa, missä määrin hänen kirjoittamansa narratiivi – omaan itseen ja esittämiseen keskit- tyvästä kouluttajasta yksilön ja yhteisön oppimisprosessista ja -tilanteista vastaavaksi ohjaa- jaksi – on deskriptiivinen ja normatiivinen ihanne, jota koh- den kouluttajan tulisi pyrkiä.
Alkusanoissa hän luonnostelee kehittymisen kulkua ja toteaa kokemukseensa perustuen sen vastaavan kokemattoman kou- luttajan kehityspolkua. Kysy- mykseen, missä määrin koulut- tajan olisi syytä kehittyä yhtei- söjen oppimisprosessin ohjaa- jaksi, Kupias ei anna yksise- litteistä vastausta.
Kirjassa käytetyt lähteet ovat pitkälti suomenkielisiä. Näin teosta voi osin luonnehtia suo- menkielellä olevan tutkimustie- don popularisoinniksi. Tutki- muksia tyydytään referoimaan.
Niitä kohtaan ei esitetä kritiikkiä, vaan katsotaan, mikä niiden viesti on kouluttamiselle. Me- netelmiä, ohjaustyylejä tai tar- kastelutapoja ei aseteta parem-
muusjärjestykseen eikä niiden ongelmakohtia eritellä.
Kirjassa esitellään lukuisia eri opetusmenetelmiä, ohjauksen tapoja ja teoreettisia suuntauk- sia. Lukijalla, jolla ei ole niistä aiempaa tietopohjaa tai koke- musta, voi olla hankaluuksia hahmottaa kaikkia esiteltyjä aihealueita. Asioita on paikoitel- len käsitelty hyvin tiiviisti.
Teoksen ulkopuolelle on rajattu kysymys, missä määrin koulut- taja on yhteiskunnallinen toimija.
Samoin koulutussuunnittelun kysymyksiä käsitellään verrat- tain vähän.
Aikuiskoulutusta käsittele- välle oppikirjalle on sijansa.
Kupiaksen teos täyttää hyvin tämän tarpeen, vaikka jättääkin jäsentyneen kritiikin eri näke- myksiä kohtaan lukijan muodos- tettavaksi. Tämä ratkaisu sopii toisaalta hyvin kirjan perusvies- tiin, jonka mukaan kouluttaminen on monisyistä toimintaa, joka vaatii itsenäistä käytännön harkintaa ja jossa tuskin tulee koskaan lopullisesti valmiiksi.
