58
Tarkkanäköistä aikalaiskritiikkiä ja kasvatuksen ikuisuuskysymyksiä
Antti Saari, Olli-Jukka Jokisaari ja Veli-Matti Värri (toim.) (2014).
Ajan kasvatus: kasvatusfilosofia aikalaiskritiikkinä. Tampere: Tampere University Press. 401 s.
ISBN 978-951-44-9612-7
Kasvatusfilosofinen tutkimus on parhaimmillaan yhdistelmä tark- kanäköistä aikalaiskritiikkiä ja kasvatukseen olemuksellisesti liit- tyvien kysymysten, ongelmien ja jännitteiden pohtimista. Vahvim- millaan Antti Saaren, Olli-Jukka Jokisaaren ja Veli-Matti Värrin toimittama Ajan kasvatus: kasva-
tusfilosofia aikalaiskritiikkinä on juuri tätä. Se pyrkii paljastamaan aikakaudellemme ominaisia, kas- vatuksen näkökulmasta haitallisia tai jopa tuhoisia yhteiskunnallisia piirteitä ja kehityskulkuja. Lisäksi se tarkastelee kasvatukseen väis- tämättä liittyviä, aikakausirajat ylittäviä kysymyksiä ja suhteuttaa
niitä vallitsevaan yhteiskunnallis- historialliseen tilanteeseen.
KASVATUSFILOSOFISTA AIKALAISKRITIIKKIÄ
Teoksen lähes yksiääninen sano- ma on, että aikakautemme suu- rin kasvatukseen ja koulutukseen
AIKUISKASVATUS 1/2016
59
KIRJA-ARVIOT
kohdistuva uhka on teknologisen ajattelun ja kilpailuyhteiskunnan logiikan tunkeutuminen kasvatus- ja koulutusinstituutioihin. Uusli- beralistisen ajattelun ja kilpailun eetoksen läpäisemissä yhteiskun- nissa kasvatus pelkistyy välineel- liseksi toiminnaksi, jossa kasvava yksilö pyritään valjastamaan osak- si kapitalismin toimintalogiikkaa.
Esimerkiksi elinikäisen op- pimisen retoriikka kätkee alleen ajattelutavan, jonka mukaan yk- silön on jatkuvasti monitoroitava ja koulutettava itseään. Hänen on hankittava viimeisintä tietoa ja suunnattava osaamistaan uusille alueille ollakseen toimivampi ja tuottavampi osa markkinoiden ohjailemaa koneistoa.
Kuten Olli-Jukka Jokisaari (s. 33–34) osuvasti toteaa, tulok- sena on ”ihmisen ja laitteiston in- tegraatio”, jossa ihmisen roolina on ”toimia luojana kapitalistisen kuvittelun hengessä, tuotantovä- lineenä, johon kuuluu kiinteästi myös tuotannon kuluttaminen.”
Elämänmuotomme tekno- logisoitumisen seuraukset ovat kauaskantoisia: on yleisesti tie- dostettu tosiasia, että jatkuvan taloudellisen kasvun eetokseen perustuva elämäntapamme on jo ylittänyt maapallon kantokyvyn.
Tästä huolimatta todellista muu- tostahtoa ei vaikuta löytyvän.
Kuten teoksen kirjoittajat osoittavat, edellä kuvatun aika- laiskritiikin esittäminen edellyt- tää paradoksaalisesti, että kysym- me kysymyksiä ja tarkastelemme ongelmia, jotka eivät ole keskeisiä ainoastaan nykyisten kasvatus- instituutioiden tai historiallisen
tilanteemme näkökulmasta, vaan pikemminkin liittyvät olemuksel- lisesti kasvatukseen inhimillisen toiminnan muotona. Mihin kas- vatus pyrkii? Mitä ovat kasvatuk- sen päämäärät? Millaisen ihmis- käsityksen tulisi ohjata kasvatus- toimintaa? Millaisiin ontologisiin oletuksiin ja näkemyksiin ihmisen maailmasuhteesta kasvatuksen tu- lisi perustua? Vasta näiden perus- tavien, normatiivisten kysymysten esittäminen ja niiden tarkastelu suhteessa vallitseviin historiallisiin ja yhteiskunnallisiin oloihin luo edellytyksiä kasvatusfilosofiselle aikalaiskritiikille.
KASVATUKSEN
TEKNOLOGISOITUMINEN
Teos on jaettu kolmeen temaatti- seen osaan. Ensimmäisessä osas- sa, Kasvatus ja yhteiskuntakritiikki, tarkastellaan kasvatuksen ja yh- teiskunnan välisiä kytköksiä sekä harjoitetaan aikalaiskritiikkiä, joka kohdistuu erityisesti kasvatuksen teknologisoitumiseen ja markki- noitumiseen. Teoksen ensimmäi- nen osa muodostaakin varsin tii- viin ja yhtenäisen kokonaisuuden.
Olli-Jukka Jokisaaren teksti tarkastelee tapausfilosofiaa aika- laiskritiikkinä, jonka avulla voi- daan paljastaa kasvatusta koskevi- en diskurssien – esimerkiksi juuri elinikäisen oppimisen retoriikan – yhteydet teknis-taloudelliseen edistysajatteluun.
Antti Saaren artikkeli käsittelee kasvatustieteellisen tiedon ja op- pimisen dekontekstualisoitumista sekä muuttumista vallan ja hallin- nan välineeksi oppimispsykologian
varhaisten ydinhahmojen, Edward Lee Thorndiken ja Ernst Meuman- nin, lanseeraaman kokeellisen tut- kimusorientaation seurauksena.
Jani Pulkin tekstissä puoles- taan kuvataan aatehistoriallisen tarkastelun avulla kasvatuskäytän- teitämme leimaavan kilpailullisen eetoksen kehitystä sekä kilpailun aikakaudelle ominaisen habituk- sen ja moraalisubjektiviteetin muotoutumista.
Osan viimeinen artikkeli, Veli- Matti Värrin Halun kultivointi eko- logisen sivistyksen mahdollisuutena edustaa teoksen parhaimmistoa.
Teksti kuvailee oivaltavasti, mikä merkitys kasvatuksen ontologisilla lähtökohdilla, ihmisen maailma- suhdetta koskevilla oletuksilla sekä tulevaisuuteen suuntautuvilla pro- jektioilla on kasvatuksen ja viime kädessä ihmisyytemme kannalta.
Jos suhde itseemme, toisiimme ja luontoon on välineellinen, hyö- tykeskeinen ja konsumeristinen, ja jos luottamuksemme teknologi- seen kehitykseen estää meitä ha- vahtumasta käsillä olevaan ekoka- tastrofiin, ovat myös kasvatuksen mahdollisuudet luoda parempaa tulevaisuutta varsin rajalliset. Siksi tarvitaan kasvatuksen ontologis- ten lähtökohtien ja metafyysisten sitoumusten uudelleentulkintaa.
Tätä Värri itse toteuttaa Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenome- nologian ja Jacques Lacanin psyko- analyyttisen teorian näkökulmista.
KASVATUKSEN IHMISKÄSITYKSET
Teoksen toinen osa, Kasvatuksen eettiset kysymykset, tarkastelee kas-
60
vatukseen olemuksellisesti liitty- viä kysymyksiä ja jännitteitä eri aikakausien kasvatusfilosofioiden näkökulmasta. Käsittelyssä ovat muun muassa Jean-Jacques Rous- seaun, J. V. Snellmanin ja Rudolf Steinerin kasvatusfilosofiat sekä Viktor Franklinin logoterapia.
Keskeiseen rooliin toisen osan teksteissä nousee kysymys kasva- tukseen kytkeytyvistä ihmiskäsi- tyksistä ja niiden merkityksestä kasvatustoiminnalle. Lisäksi osas- sa korostuu näkemys kasvatuksen sisäisesti jännitteisestä, jopa pa- radoksaalisesta luonteesta, joka ilmenee muun muassa vapauden ja pakon sekä sosialisaation ja si- vistyksen välisenä ristiriitana.
Teoksen toisen osan tekstit jatkavat ensimmäisessä osassa esiintynyttä aikalaiskritiikin tee- maa siinä mielessä, että useimpia teksteissä käsiteltyjä ajattelijoita voidaan pitää oman aikakautensa ja yhteiskuntansa kriitikoina. Hei- dän filosofioidensa voidaan myös ajatella luovan edellytyksiä omaa aikaamme koskevalle yhteiskun- takritiikille.
Toisaalta, kuten Timo Purjon Franklinin logoterapiaa käsittele- vä teksti osoittaa, aiempien vuosi- kymmenten teoriat eivät itsestään selvästi ole sovellettavissa oman aikakautemme aikalaiskritiikiksi, vaan myös kritiikin perustana toi- mivia näkemyksiä on arvioitava jokaisessa historiallisessa tilan- teessa uudelleen. On harjoitettava
”kritiikin kritiikkiä”, kuten teoksen johdannossa todetaan.
SIRPALEINEN KOKONAISUUS
Kirjan kolmas osa, Tieto ja käy- täntö, on sisällöllisesti teoksen epäyhtenäisin osio, jonka tekstejä yhdistää väljästi (kasvatus)tieteel- lisen tiedon ja tutkimuksen luon- teen sekä filosofisten taustaole- tusten tarkastelu. Vaikka yksittäi- sinä teksteinä artikkeleilla onkin selkeät ansionsa, niiden rooli ja merkitys teoksen kokonaisuuden ja etenkin aikalaiskritiikin teeman kannalta jää lukijalle epäselväksi.
Teos jättääkin pohtimaan, onko kirjan tavoitteena lopulta kuvata kasvatusfilosofiaa aikalais-
kritiikkinä vai luoda laaja katsaus suomalaisen kasvatusfilosofian kenttään, joka teoksen perusteel- la on yhdistävistä piirteistä huoli- matta varsin sirpaleinen.
Vaikka kasvatuksen ja koulu- tuksen teknologisoitumista ja sen seurauksia käsitellään teoksessa moniulotteisesti ja syvällisesti, kas- vatusfilosofisen aikalaiskritiikin mahdollisuudet eivät kuitenkaan tyhjene tähän teemaan. Teoksessa käsittelemättä jäävät monet muut aikamme tärkeät kysymykset ku- ten monikulttuurisuuden vaiku- tukset, yhteiskunnallinen eriar- voistuminen sekä demokratian ja kasvatuksen suhde.
Moniäänisyyden olisikin suo- nut toteutuvan teoksessa niin, että temaattisen sirpaleisuuden sijaan kasvatusfilosofisen aikalaiskritii- kin mahdollisuuksia olisi tarkas- teltu monesta eri näkökulmasta ja suhteessa erilaisiin ajallemme tyypillisiin ilmiöihin.
Anniina Leiviskä FT, tutkijatohtori Helsingin yliopisto
