K OIRAT KASVATUKSEN JA OPPIMISEN TUKENA
- TÄYDENNYSKOULUTUS
2019-2020 10 OP
Koonti: Heidi Kihlström-Lehtonen, lehtori, koulutuksen vastuuopettaja, JAMK
Koulutus pähkinänkuoressa
• Opintokokonaisuus (10op) toteutui Opetushallituksen rahoittamana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa 2019-2020.
• Koulutuskokonaisuus muodostui neljästä oppimisteemasta
• Opiskelu toteutui kontaktikerroilla, verkko-opiskeluna, webinaarissa sekä työelämäyhteistyössä.
Koulutuksen aikana oli yhteensä kahdeksan kontaktipäivää, joissa oli useita eri luennoitsijoita ja asiantuntijoita.
• Koulutuksessa tehtiin yhteistyötä Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n kanssa mm. koirien soveltuvuuskokeiden osalta. Soveltuvuuskokeet järjestettiin osana koulutusta.
• Koulutukseen osallistui 22 henkilöä ja kaikki osallistuneet suorittivat koulutuksen kokonaisuudessaan
Koulutuksen oppimisteemat ja laajuudet
Koira-avusteisen työskentelyn perusteet 1 op
Koiran soveltuvuus ja kouluttaminen kasvatustyöhön 3 op
Koira kasvatusympäristössä 2 op
Koira-avusteiset menetelmät kasvatustyössä 4 op
Esimerkkejä
tuotetuista sisällöistä
• Opintokokonaisuuteen kuului neljä laajaa oppimistehtävä
• Oppimistehtävistä osa tehtiin itsenäisenä työnä ja osa työelämäyhteistyössä
• Seuraavissa dioissa on esimerkkejä
oppimistehtävien tuotoksista
1. Koira-avusteisen työskentely
käyttöteoria, koontia esille tuoduista koiran hyvinvointivaikutuksista
VUOROVAIKUTUS KOIRA-AVUSTEISUUDESSA
Vuorovaikutuksen lisääntyminen ryhmätilanteisessa koiran läsnä ollessa Tunteiden tunnistamisen lisääntyminen (koira & ihmiset)
Myönteisten tunteiden ilmaisun lisääntyminen tilanteissa, jossan mukana
Luottamuksen ja turvallisuuden tunteen vahvistuminen (ammattilainen, asiakas, koira)
Rentoutuminen (fyysinen & henkinen) koiran läsnä ollessa Hyväksytyksi tulemisen kokemus
Koira voi mallintaa hyviä toimintatapoja: esim. ystävällinen tervehtiminen, toimeen ryhtyminen jne.
Vuorovaikutustaitojen oppiminen koiran avulla
Koiran fyysinen lämpö ja olemus lisäävät emotionaalista lämpöä tilanteessa
2. Koira-avusteisen työskentely käyttöteoria, esimerkki koira-avusteisuudesta oppimisessa
Opetussuunnitelma
Oma käsitys oppimisesta
koira-avusteisuus
oppimisen menetelmänä
• Oppilas aktiivinen toimija
• Oppiminen vuorovaikutuksellista
• Oppimisen ilo
• Vuorovaikutustaitojen ja itseilmaisun vahvistaminen
• Konstuktiivinen
• Tekemällä oppiminen
• Oppijan aktiivinen rooli, yksilöllisten tarpeiden huomiointi
• Onnistumisen kokemusten mahdollistaminen
• Iloa oppimistilanteisiin, positiivinen asenne koulua kohtaan
• Motivaation lisääminen > vaikeilta tuntuvien asioiden harjoitteluun sujuvuutta
• Luottamuksen ja hyväksynnän kasvattaminen ryhmässä
• Mahdollistaa monipuolisten oppimismenetelmin käytön
• Oivallinen menetelmä vuorovaikutustaitojen harjoitteluun
3. Koira
oppimisympäristössä, esimerkki työelämässä luoduista
“pelisäännöistä”
TYÖPAIKAN PELISÄÄNNÖT
Minä päivinä koira on työpaikalla? Koira on töissä yhtenä päivänä viikossa. Luokan oven vieressä on koiran työpäivästä kertova kyltti.
Missä koira saa liikkua? Koiralla on sovittu kulkureitti luokkahuoneeseen, jossa koira on opetuspäivän.
Miten siivous hoidetaan koirapäivinä? Luokassa siivousvälineet. Opettaja ja oppilaat siivoavat luokan yhdessä koulupäivän päätteeksi.
Lisäksi normaali perussiivous.
Saavatko työntekijät käydä tervehtimässä koiraa, miten ja milloin?
Koira on pääsääntöisesti töissä oppilaita varten
Mikä on koiran lepopaikka, jossa se saa olla rauhassa? Koiralla on luokassa kangashäkki lepopaikkana. Koiralla vapaa kulku häkkiin. Lepopaikassa olevaa koiraa ei saa häitiä
Miten huomioidaan allergiset henkilöt? Etukäteiskartoituksen avulla ja tiedottamisella. Koiraa ei viedä tunnille jossa allerginen on.
Koira-avusteiselle toiminnalle on oma luokkatila.
Miten huomioidaan koiraa pelkäävät henkilöt? Kartoitettu ennakkoon ja sovittu toimintatavoista em. Henkilöiden kanssa
Miten koirapäivistä tiedotetaan uusille ihmisille? Toiminnasta tiedotetaan mm. koulun omilla verkkosivuilla. Uuden ryhmän kanssa käydään keskustelu sekä vanhempien että oppilaiden kanssa em. mahdollisuudesta ennen työskentelyn aloittamista.
Miten koiran läsnäolosta keskustellaan perheiden ja vanhempien kanssa?
Keskustelu, wilma-tiedotteeet ja verkkosivut
Miten huomioidaan kulttuuriset näkemykset koiraan liittyen?
Avoimuus ja eri kulttuurien huomiointi, esim. miten voi olla vuorovaikutuksessa koiran kansa.
Tekemisestä kertominen ja tiedottaminen
Hygienian toteutuminen sekä terveydestä huolehtiminen
Koira käy ajoittain pesuilla, ja kynnet leikataan säännöllisesti. Koira rokotetaan ja madotetaan ohjeen mukaan. Opettaja käy lävitse koiran turvallisuuteen liittyen turvalliset toimintatavat.
Oppilaita ohjataan hyvään käsihygieniaan sekä desinfiointiin.
4. Soveltavan tehtävän osa: esimerkki koira-avusteisen toiminnan suunnittelusta
AAMUJUMPPA KOIRAN KANSSA Ryhmä & kesto n. 15 oppilaan ryhmä, kesto 10-15 min
Tavoite Virittäytyminen päivään yhdessä> auttaa keskittymään muuhun opiskeluun Koiran lisäarvo Vapauttaa ilmapiiriä, tuo tilanteeseen iloa, innostaa osallistumaan
Toimita Koira pyörittää isoa taskunoppaa, johon on laitettu kuvat jumppaliikkeistä. Toteutetaan yhdessä nopasta arvottavat liikkeet
Välineet Tila, jossa kaikki mahtuvat tekemään liikkeet, mukavaa musiikkia & äänentoistovälineet, palkkiot, taskunoppa & työskentelymatto koiralle
Koiran osaamiset Rauhoittuminen & odottaminen, paikalla pysyminen ja nopan pyörittäminen. Bonus: koiralle voi opetta tekemään joitakin ”jumppaliikkeitä”: koira tekee mukana.
Koulutuspalaute
Koulutuksen lopussa kerättiin vapaamuotoista palautetta mm:
koulutuksen sisällöstä
hankintun osaamisen hyödytämisestä työssä
• Seuraavissa diossa on koottuna
palauteet em. teemoihin
Koulutuksen anti
Monipuolinen sisältö ja opiskelutavat
Vertaistuki ja ryhmässä jakaminen
Teoreettisen ja käytännön osaamisen lisääntyminen
Rohkeuden ja varmuuden lisääntyminen Asiantuntevat
kouluttajat Koulutusrakenteen
selkeys
Osaamisen lisääntyminen juuri
siinä, mitä lähti hakemaan
” Upea, inspiroiva ja korkeatasoinen
kokonaisuus, joka antoi paljon enemmän kuin alussa osasin edes kuvitella! Kurssi laajensi näkökulmia omaan opettajuuteen, työhön ja tavoitteisiin. Oma
ammatillinen työkalupakki täydentyi aivan uusilla keinoilla erilaisten haasteiden edessä.”
Palautetta koulutuksen
sisällöllisistä vahvuuksista:
Kehittämiskohteet jatkokoulutus
Koiran kouluttamisen
kerta kurssin alkupuolelle
Enemmän taukoja päiviin Joidenkin
luennoitsijoiden sisältöjen päällekkäisyys
”Koirankoulutus kerta olisi hyvä olla heti alkuun, niin olisi
pystynyt työstämään asiaa
tietoisemmin jo pidempään.”
Palautetta koulutuksen
kehittämiskohteista:
Tulevaisuuden suunnitelmat
Koira mukana oppimisen tilanteissa
Työnnäytön antaminen tulevaisuudessa
Tavoitteellisen menetelmän soveltaminen
työhön Toiminnan
kehittäminen omassa työyhteisössä Koira-
avusteisuuden hyödyntäminen
uusilla tavoilla
”Jatkossa aion hyödyntää oppimaani konkreettisesti omassa työssäni.
Nyt minulla on taustatyöt tehtynä, tästä on ilo jatkaa!”