Nuutti Korpimäki, Antti Salmi & Henna Torvinen
Aivoverenkiertohäiriöt ja niiden oikea-aikainen tunnistaminen
Opinnäytetyö Kevät 2019
SeAMK Sosiaali- ja terveysala
Sairaanhoitaja (AMK)
SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön tiivistelmä
Koulutusyksikkö: Sosiaali- ja terveysala Tutkinto-ohjelma: Sairaanhoitaja (AMK)
Tekijä: Nuutti Korpimäki, Antti Salmi & Henna Torvinen
Työn nimi: Aivoverenkiertohäiriöt ja niiden oikea-aikainen tunnistaminen Ohjaaja: Helinä Mesiäislehto-Soukka, TtT & Kirsi Kivistö-Rahnasto, TtM Vuosi: 2019 Sivumäärä: 72 Liitteiden lukumäärä: 5
Aivoverenkiertohäiriö on Suomessa laaja ja vakava ilmiö, joka voi johtaa vammautumiseen tai jopa kuolemaan. Oireiden tunnistaminen ajoissa ja nopea hoitoon hakeutuminen vaikuttavat merkittävästi hoidon tuloksiin ja selviytymiseen.
Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää kyselyn avulla Järvi-Pohjanmaan asukkaiden tietämystä aivoverenkiertohäiriöistä ja niiden oireista. Opinnäytetyön tarkoitus oli lisäksi kartoittaa, missä määrin vastaajat osaavat toimia riittävän ajoissa aivoverenkiertohäiriötilanteessa. Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä kansalaisten tietämystä aivoverenkiertohäiriöistä ja nopean hoitoon hakeutumisen tärkeydestä ja siten parantaa hoidon tuloksia.
Järvi-Pohjanmaan asukkaiden tietämystä aivoverenkiertohäiriöistä selvitettiin toteuttamalla kvantitatiivinen kyselytutkimus. Opinnäytetyöhön kerättiin tietoa kolmelta ikäryhmältä. Jokaisesta ryhmästä vastauksia oli tavoite saada 43 kappaletta. Yhteensä vastauksia saatiin 87, joten vastausprosentti kyselyssä oli 67%.
Kyselytutkimuksen avulla selvisi, että aivoverenkiertohäiriö oli alle puolelle vastaajista sairautena ennestään tuttu. Tutkimuksen tulosten mukaan Järvi- Pohjanmaan asukkaat tunnistivat yleisimmät ja selkeimmät aivoverenkiertohäiriön oireet, mutta eivät välttämättä toimineet niiden vakavuuden edellyttämällä tavalla.
Aivoverenkiertohäiriön huomaamattomimpia oireita ei tunnistettu yhtä hyvin kuin yleisimpiä oireita. Ikäryhmittäin vastaajat tunnistivat oireita keskimäärin yhtä paljon, mutta miesten hoitoon hakeutuminen oli naisia vähäisempää. Vastaajat, jotka tunsivat aivoverenkiertohäiriöön sairastuneen, tiedostivat hoitoon hakeutumisen tärkeyden muita paremmin.
Avainsanat: Aivoverenkiertohäiriö, oireiden tunnistaminen, ennaltaehkäisy, hoitoon hakeutuminen, riskitekijöiden tunnistaminen.
SEINÄJOKI UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Thesis abstract
Faculty: School of Health Care and Social Work Degree programme: Degree Programme in Nursing Authors: Nuutti Korpimäki, Antti Salmi & Henna Torvinen Title of thesis: Strokes and their prompt recognition
Supervisors: Helinä Mesiäislehto-Soukka, PhD, Senior lecturer & Kirsi Kivistö- Rahnasto, MNSc, Senior Lecturer
Year: 2019 Number of pages: 72 Number of appendices: 5
Strokes are a common and serious phenomenon in Finland, which can lead to injury or even death. Prompt recognition of symptoms and quick treatment have a signifi- cant impact on the treatment outcome and patient survival. The purpose of this bachelor’s thesis was to clarify, with the aid of a survey, how well people in the Järvi- Pohjanmaa area can detect stroke symptoms, and to map how well they know how to act promptly in stroke cases and the importance of necessary measures. The aim of this thesis was to increase citizens’ knowledge of strokes and the importance of receiving prompt treatment, and so improve the outcomes of medical treatments.
Knowledge of strokes possessed by the people of Järvi-Pohjanmaa was researched using a quantitative questionnaire. Answers were collected from three separate age groups, with the goal to receive 43 answers from each group. Altogether 87 answers were received, with a response rate of 67%.
The survey revealed that strokes were well known to only half of the respondents.
The results indicate that citizens of Järvi-Pohjanmaa can identify the most common and obvious symptoms of strokes but will not necessarily understand the serious- ness of strokes and seek treatment. Less obvious stroke symptoms were not rec- ognized, as well as the most common symptoms. On average, an equal number of symptoms were identified regardless of the respondents’ age group. However, women tended to seek treatment more than men. Respondents who knew someone who had had a stroke seemed to be more aware about the phenomenon and the importance of seeking help than other respondents.
Keywords: Stroke, symptom recognition, prevention, receiving treatment, risk fac- tor identification.
SISÄLTÖ
Opinnäytetyön tiivistelmä... 2
Thesis abstract ... 3
SISÄLTÖ ... 4
Taulukko- ja kuvioluettelo ... 6
1 JOHDANTO ... 9
2 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ ... 10
2.1 Aivoverenkiertohäiriön ilmenemismuodot ... 10
2.2 Sairastuneen näkökulma aivoverenkiertohäiriön vaikutuksista ... 11
2.3 Läheisten näkökulma aivoverenkiertohäiriön vaikutuksista ... 11
2.4 Yhteiskunnan näkökulma aivoverenkiertohäiriön vaikutuksista... 12
2.5 Riskitekijöiden tunnistaminen ja ennaltaehkäisy ... 13
3 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖIDEN TUNNISTAMINEN JA HOITOON HAKEUTUMINEN ... 16
3.1 Aivoverenkiertohäiriöiden oireet ... 16
3.2 Aivoverenkiertohäiriön oireiden tunnistettavuus ... 17
3.3 Sairastuneiden kokemukset aivoverenkiertohäiriön oireista ... 18
3.4 Hoitoon hakeutuminen ... 20
4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TAVOITE ... 22
5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS ... 23
5.1 Kvantitatiivinen tutkimusmenetelmä ... 23
5.2 Kyselytutkimuksen laatiminen ... 24
5.3 Aineiston keruu ja analysointi... 25
6 TULOKSET ... 27
6.1 Tutkimukseen osallistuneiden taustatiedot ... 27
6.2 Kaikkien vastanneiden käsitys aivoverenkiertohäiriöstä ... 27
6.3 Kyselyyn vastanneiden tulokset ikäryhmän mukaan ... 34
6.4 Kyselyyn vastanneiden tulokset sukupuolen mukaan ... 41
6.5 Kyselyyn vastanneiden tulokset aivoverenkiertohäiriön sairastaneen tuntemisen mukaan ... 50
7 POHDINTA ... 61
7.1 Tulosten tarkastelu ja johtopäätökset ... 61
7.3 Opinnäytetyöprosessin tarkastelu ... 65
7.4 Opinnäytetyön eettisyys- ja luotettavuus ... 66
7.5 Jatkotutkimusehdotukset ... 68
LÄHTEET ... 69
Liitteet ... 1
Taulukko- ja kuvioluettelo
Taulukko 1. Aivoverenkiertohäiriön tyypit ... 10
Taulukko 2. Aivoverenkiertohäiriön oireet. ... 17
Taulukko 3. Aivoverenkiertohäiriön oireet sairastuneiden haastattelujen perusteella ... 19
Kuvio 1. Kyselyyn vastanneet ikäryhmittäin. ... 27
Kuvio 2. Vastanneiden käsitys AVH:n vakavuudesta. ... 28
Kuvio 3. Vastanneiden käsitys siitä, voiko AVH olla täysin vaaraton. ... 29
Kuvio 4. Vastaajien tietämys aivoverenkiertohäiriön oireista... 30
Kuvio 5. Vastaajien perustelut hoitoon hakeutumiseen. ... 31
Kuvio 6. Vastaukset kysymykseen kuinka tärkeää on soittaa 112. ... 32
Kuvio 7. Vastaajien tietämys riskitekijöistä. ... 33
Kuvio 8. Vastaajien valitsemat tunnistamiskeinot. ... 33
Kuvio 9. AVH:n tunnettavuus ikäryhmittäin. ... 34
Kuvio 10. Sairastuneen tunteminen ikäryhmittäin. ... 34
Kuvio 11. Ikäryhmittäinen käsitys siitä, mitä AVH:n aikana tapahtuu. ... 35
Kuvio 12. Ikäryhmittäinen käsitys siitä, voiko AVH olla täysin vaaraton. ... 35
Kuvio 13. Ikäryhmittäinen tietämys aivoverenkiertohäiriön oireista. ... 37
Kuvio 14. Ikäryhmittäinen tietämys aivoverenkiertohäiriön riskitekijöistä. ... 40
Kuvio 15. Eri ikäryhmien valitsemat aivoverenkiertohäiriön tunnistamiskeinot. ... 41
Kuvio 16. Miesten kokemus AVH:n vakavuudesta. ... 41
Kuvio 17. Naisten kokemus AVH:n vakavuudesta. ... 42
Kuvio 18. Miesten käsitys siitä, voiko AVH olla täysin vaaraton. ... 42
Kuvio 19. Naisten käsitys siitä, voiko AVH olla täysin vaaraton. ... 43
Kuvio 20. Miesten ja naisten tietämys aivoverenkiertohäiriön oireista. ... 45
Kuvio 21. Miesten käsitys hoitoon hakeutumisesta. ... 46
Kuvio 22. Miesten käsitys hoitoon pääsyn tärkeydestä. ... 47
Kuvio 23. Naisten käsitys hoitoon hakeutumisesta. ... 47
Kuvio 24. Naisten käsitys hoitoon pääsyn tärkeydestä. ... 48
Kuvio 25. Miesten käsitys AVH:n tunnistamiskeinoista. ... 49
Kuvio 26. Naisten käsitys AVH:n tunnistamiskeinoista. ... 50
Kuvio 27. Sairastuneen tunteneiden käsitys AVH:n vakavuudesta. ... 51
Kuvio 28. Sairastuneen ei tai ehkä tuntevien käsitys AVH:n vakavuudesta. ... 51
Kuvio 29. Sairastuneen tunteneiden käsitys siitä, voiko AVH olla täysin vaaraton. ... 52
Kuvio 30. Sairastuneen ei tai ehkä tuntevien käsitys siitä, voiko AVH olla täysin vaaraton. ... 53
Kuvio 31. Sairastuneen tuntevien, ehkä tuntevien ja ei tuntevien tietämys aivoverenkiertohäiriön oireista ... 54
Kuvio 32. Sairastuneen tuntevien perustelut soittaa hätänumeroon. ... 55
Kuvio 33. Sairastuneen ei tai ehkä tuntevien perustelut soittaa hätänumeroon. ... 56
Kuvio 34. Sairastuneen tuntevien perustelut hakeutua hoitoon. ... 57
Kuvio 35. Sairastuneen ei tai ehkä tuntevien perustelut hakeutua hoitoon. ... 57
Kuvio 36. Sairastuneen tuntevien käsitys hätänumeroon soitosta oireita
havaitessa. ... 58 Kuvio 37. Sairastuneen ei tai ehkä tuntevien käsitys hätänumeroon soitosta oireita havaitessa. ... 58 Kuvio 38. Sairastuneen tuntevien, ehkä tuntevien ja ei tuntevien tietämys
riskitekijöistä. ... 60
1 JOHDANTO
Suomessa aivoverenkiertohäiriöön sairastuneita oli vuonna 2015 arvioitu olleen jopa 100 000. Suomessa aivoverenkiertohäiriö on kolmanneksi yleisin kuolinsyy, ja siihen menehtyy vuosittain noin 4500 henkilöä (Aivoliitto 2018b). Vuonna 2017 aivoverisuonten sairauksiin menehtyi kaikkiaan 4044 henkilöä (Tilastokeskus 2018b). Oireiden ilmaannuttua nopea hoitoon pääsy on aivoverenkiertohäiriöissä erittäin tärkeää, sillä tehokkaalla alkuvaiheen hoidolla voidaan vähentää aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttamaa vammautuneisuutta ja kuolleisuutta.
Aivoverenkiertohäiriö aiheuttaa enemmän laadukkaiden elinvuosien menetystä kuin muut sairaudet. (Kuisma ym. 2013, 396.) Yhteiskunnan näkökulmasta on huomattava, että aivoverenkiertohäiriöt ovat myös suomen kolmanneksi kallein sairaus aiheuttaessaan kolme prosenttia koko terveydenhuollon kustannuksista (Meretoja 2007, 5).
Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä Alajärven terveyskeskuksen kanssa. Aihevalinnan aikana ilmeni, että aivoverenkiertohäiriön oikea-aikaista tunnistamista oli käsitelty hyvin vähän aikaisemmissa opinnäytetöissä, vaikka aivoverenkiertohäiriöt ovat kolmanneksi kallein kansantautimme. Lisäksi Puolakan (2017) mukaan hätäilmoituksen on todettu olevan aivoverenkiertohäiriöpotilaan kannalta merkittävä käännekohta. On tutkittu, että ellei ennaltaehkäisyä ja akuuttihoitoa tehosteta vuoteen 2020 mennessä, tarvitaan ainakin 100 uutta vuodeosastoa pelkästään aivoverenkiertohäiriöön sairastuneille potilaille (Aivoliitto 2013).
Aivoverenkiertohäiriöiden oireiden tunnistaminen on tärkeää, sillä nopea hoidon aloitus parantaa potilaan ennustetta. Ihmisten tulisi tunnistaa aivoverenkiertohäiriön oireet, ymmärtää niiden vakavuus ja osata hälyttää apua mahdollisimman nopeasti.
Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää kyselyn avulla Järvi-Pohjanmaan asukkaiden tietämystä aivoverenkiertohäiriöistä ja niiden oireista. Kohderyhminä Järvi- Pohjanmaan alueella toimi valitut ikäryhmät, 9.-luokkalaiset, työikäiset ja eläkeläiset. Tarkoituksena oli kartoittaa, missä määrin vastaajat osaavat toimia riittävän ajoissa aivoverenkiertohäiriötilanteessa. Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä kansalaisten tietämystä aivoverenkiertohäiriöistä ja nopeasta hoitoon hakeutumisen tärkeydestä ja siten parantaa hoidon tuloksia.
2 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ
2.1 Aivoverenkiertohäiriön ilmenemismuodot
Noin 25 000 suomalaista sairastaa aivoverenkiertohäiriön vuosittain (Aivoliitto 2018b). Aivoverenkiertohäiriön oireiden oikea-aikainen tunnistaminen on tärkeässä roolissa hoitoon hakeutumisessa ja häiriön aiheuttamien seurausten ehkäisemisessä. Opinnäytetyössä keskityttiin aivoverenkiertohäiriöön sairastuneiden oireiden tunnistamiseen ja avun oikea-aikaiseen hälyttämiseen.
Aivoverenkiertohäiriö (AVH) on aivojen verenkierron toimintahäiriö, joka saattaa johtaa aivokudoksen vaurioitumiseen. Häiriö syntyy aivojen verisuonen tukoksesta tai aivoverisuonen repeämän aiheuttamasta verenvuodosta. (Aivoliitto 2018e.) Aivoverenkiertohäiriö on yhteisnimitys aivoinfarktille eli aivovaltimotukokselle, aivoverenvuodolle eli aivojen sisäiselle verenvuodolle (ICH), lukinkalvonalaiselle verenvuodolle eli subaraknoidaalivuodolle (SAV) sekä ohimenevälle aivoverenkiertohäiriölle eli TIA-kohtaukselle (Aivoliitto 2013). Aivoverenkierron häiriöt ja niiden syntymekanismit on kuvattu taulukossa 1.
Taulukko 1. Aivoverenkiertohäiriön tyypit (Aivoliitto 2018b).
Aivoverenkiertohäiriön tyypit
Aivoinfarkti Aivoinfarktissa jokin aivoihin verta tuova valtimo tukkeutuu ja tukkeuman alueella olevat hermosolut kuolevat. Tukkeuman aiheuttaa muualta läh- töisin oleva hyytymä tai valtimokovettumataudin aiheuttama ahtauma.
Aivoverenvuoto Aivoverenvuodossa aivojen pinnalle tai aivokudokseen vuotaa verta.
Verenvuodon aiheuttaja on yleensä verenpainetaudin vaurioittama suoni, aneurysma tai vamma.
TIA Tia on ohimenevä aivoverenkierron häiriö, jonka oireet muistuttavat aivoinfarktia, mutta menevät nopeasti ohitse. Tian aiheuttajat ovat usein samoja kuin aivoinfarktissa, eli aivovaltimo tukkeutuu hetkellisesti.
Tia ei aiheuta pysyviä vaurioita, mutta se ennakoi uhkaavaa aivoinfarktia.
2.2 Sairastuneen näkökulma aivoverenkiertohäiriön vaikutuksista
Sairastettu aivohalvaus vaikuttaa potilaan elämään huomattavassa määrin, sillä aivohalvauksen jälkeen esiintyy usein erilaisia ihmisen toimintaa vaikeuttavia häiriöitä. Häiriöt ovat esimerkiksi puheen, lukemisen, kirjoittamisen, tarkkaavaisuuden, hahmottamisen, ymmärtämisen, ajattelun ja päättelyn häiriöitä.
Tällaiset neuropsykologiset oireet ovat potilaan kannalta ikäviä, sillä aikaisemmin ne ovat olleet potilaalle arkipäiväisiä toimintoja. (Aivoliitto 2018e.) Muita päivittäisen toimintojen häiriöitä, joihin aivoverenkiertohäiriöön sairastunut voi tarvita apua, ovat pukeutuminen, peseytyminen, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen, ruokailusta selviytyminen ja asioiden hoito. Suurin osa kuntoutuu niin, että kykenee selviytymään itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista, mutta 8–28 % sairastuneista tarvitsee vuoden kuluttua sairastumisesta jatkuvasti toisen henkilön apua selviytyäkseen päivittäisistä arkitoiminnoista. (Arokoski ym. 2015, 234.)
Aivoverenkiertohäiriöön sairastuneet tarvitsevat toivuttuaan kuntoutusta esimerkiksi raajojen ja lihasten liikuttamisvaikeuksien tai yleisten arkipäiväisten toimintavaikeuksien vuoksi. Puheeseen liittyvien ongelmien kuntoutus on myös osa aivoverenkiertohäiriön jälkitilan hoitoa. Joissain tilanteissa potilas saattaa kärsiä muistin, tarkkaavaisuuden tai muiden ajatustoiminnan häiriöistä, jolloin potilas tarvitsee neuropsykologista kuntoutusta. Aivoverenkiertohäiriön jälkeinen elämä on myös poikkeavaa lääkehoidon osalta, sillä aivoverenkiertohäiriöpotilaan lääkitys on tarkoitettu pysyväksi, ellei niistä todeta olevan selvää haittaa. (Atula 2017.) Sairastuneista 40 % tarvitsee pitkäkestoista kuntoutushoitoa, ja jopa 10–20 % sairastuneista jää lähes täysin hoivattavaksi (Arokoski ym. 2015, 232).
2.3 Läheisten näkökulma aivoverenkiertohäiriön vaikutuksista
Aivoverenkiertohäiriö aiheuttaa erilaisia tunteita potilaalle itselleen, mutta myös potilaan omaisille ja läheisille. Tunteet kuten ahdistus, turvattomuus ja elämänhallinnan menettäminen, koskettavat potilaan lisäksi omaisia. Osa ihmisistä toipuu aivoverenkiertohäiriöstä ennalleen, mutta joillekin jää pitkäaikaisia tai pysyviä oireita, joiden aiheuttama epävarmuus vaikuttaa myös suuresti sairastuneen omaisen elämään. (Aivoliitto 2018b.) Sairastettu aivoverenkiertohäiriö saattaa
vaikeuttaa potilaan omaa seksuaalisuuden toteuttamista ja koskettaa näin ollen myös potilaan puolisoa (Lippola ym. 2018, 3).
Aivoverenkiertohäiriön aiheuttamien elämänmuutosten takia on tärkeää, että potilaan perhe saa tarvitsemaansa tietoa ja tukea mahdollisista aivoverenkiertohäiriön aiheuttamista muutoksista. Aivoverenkiertohäiriön sairastaneella saattaa esiintyä esimerkiksi persoonallisuuden muutoksia ja väsymistä, jotka aiheuttavat lähipiirissä ihmetystä. Myös muistiongelmat ovat yleisiä ja tuovat oman haasteen arjessa toimimiselle sairauden jälkeen. (Aivoliitto 2018e, 11–14.) Tämän vuoksi puolisoilla on usein moninkertainen taakka kannettavana.
Fyysisten vajaatoimintojen lisäksi potilaalla voi olla myös kognitiivisia häiriöitä.
Nämä voivat esiintyä esimerkiksi persoonan muutoksen lisäksi mielialan laskuina, masennuksena tai parisuhteen ja seksuaalisuuden muutoksina. Lisääntynyt vastuu sairastuneesta ja perheestä voi lisätä puolison tai läheisen kuormaa aiheuttaen sosiaalisen kanssakäymisen ja psyykkisen terveyden heikkenemistä. Tämän vuoksi aivoverenkiertohäiriön sairastaneen kanssa samassa taloudessa asuvien läheisten hyvinvointia tulisi tarkastella yhdessä, sillä heidän selviytymisensä on todettu olevan yhteydessä toisiinsa. (Arokoski ym. 2015, 240.)
2.4 Yhteiskunnan näkökulma aivoverenkiertohäiriön vaikutuksista
Aivoverenkiertohäiriöllä on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Suomessa aivoverenkiertohäiriöön sairastuu vuosittain lähes 20 000 ihmistä, joista 25 % on työikäisiä. (Puolakka 2017.) Aivoverenkiertohäiriö on kolmanneksi kallein kansantauti, ja ensimmäisen vuoden hoitokustannukset maksavat noin 21 000 euroa potilasta kohden. Akuuttihoidon osuus summasta on kolmannes. Elinikäiset hoitokustannukset saattavat olla jopa 86 000 euroa, mikä tarkoittaa, että yhden vuoden aikana sairastuneiden hoitokustannukset Suomessa ovat jopa 1,1 miljardia euroa. Kaikkiaan aivoverenkiertohäiriön katsotaan aiheuttavan 7 % terveydenhuollon menoista. Erikoissairaanhoidossa aivoverenkiertohäiriöpotilaan hoitopäiviä kertyy vuosittain noin 260 000 ja perusterveydenhuollossa jopa 1 500 000. (Aivoliitto 2013.) Entistä useamman potilaan jäädessä henkiin yhä useampi vammautuu aivoverenkiertohäiriön seurauksena ja jää työkyvyttömäksi,
minkä myötä aivoverenkiertohäiriön aiheuttama yhteiskunnallinen kuormitus kasvaa huomattavasti (Stevens ym. 2017).
2.5 Riskitekijöiden tunnistaminen ja ennaltaehkäisy
Aivoverenkiertohäiriöistä tiedottaminen on tärkeää, koska jopa 80 % kaikista tapauksista voitaisiin estää mahdollisten riskitekijöiden tunnistamisella ja hoitamisella. Riskitekijöistä ikää, sukupuolta ja perinnöllisiä tekijöitä ei voida hoitaa, mutta on olemassa paljon riskitekijöitä, joiden hoitamisella voidaan ehkäistä aivoverenkiertohäiriön syntymistä. (Roine 2018.) Aivoverenkiertohäiriöitä voi esiintyä kaikenikäisillä, mutta iän myötä aivoinfarktin ilmaantuvuus ja aivoverenkiertohäiriöiden suhteellinen osuus kasvavat huomattavasti. Jokainen elinvuosi suurentaa aivoinfarktin syntymisen riskiä, miehillä 9 % ja naisilla 10 %.
(Arokoski ym. 2015, 232.) Aivoinfarktin riski kaksinkertaistuu aina kymmentä ikävuotta kohti. Alle 65 vuoden iässä miehet sairastuvat naisia useammin aivoinfarktiin, mutta vanhemmissa ikäluokissa erot tasaantuvat. (Kaste ym. 2015.) Viime aikoina aivoverenkiertohäiriöiden on nähty lisääntyvän sekä nuoremmissa ikäryhmissä että iäkkäillä naisilla (Tilvis ym. 2010, 146).
Kohonnut verenpaine on ylivoimaisesti tärkein hoidettavissa oleva riskitekijä, joka altistaa aivoverenkiertohäiriöistä sekä aivoinfarktille että aivoverenvuodolle.
Kohonnut verenpaine ei aiheuta tuntuvia oireita, mutta se rasittaa aivoja jatkuvasti, sillä kohonnut paine rasvoittaa ja haurastuttaa aivojen suonistoa. (Aivoliitto 2018f.) Kohonnut verenpaine voi nelin–viisinkertaistaa aivoverenvuodon riskiä (Kaste ym.
2015).
Noin kolmasosalla aivoinfarktin tai TIA:n sairastaneilla on perussairautena diabetes ja toisella kolmasosalla on heikentynyt glukoosinsietokyky. Diabeteksen näkyvin merkkiominaisuus on hyperglykemia eli korkea verensokeri. Kuitenkaan veren glukoosipitoisuuden tiukka hallinta ei näytä pienentävän sairastumisen riskiä, mutta diabeteksen oheissairauksien hoito pienentää sairastumista aivoverenkiertohäiriöihin. (Käypähoito 2016.)
Tupakoivilla ihmisillä aivoinfarktiriski on 2–9-kertainen, ja se kasvaa suorassa suhteessa päivittäiseen savukemäärään. Myös passiivinen tupakointi aiheuttaa 1,8- kertaisen riskin sairastua aivoinfarktiin. (Aivoliitto 2018a.) Tupakoinnin on lisäksi todettu olevan selvästi tärkein aivoverenvuodon (SAV) riskitekijä. Tupakoivilla on myös kolminkertainen riski saada SAV tupakoimattomiin verrattuna. Tupakointi kattaa noin 40 % vuotojen syistä. Tupakointi näyttää lisäävän myös aneurysman eli aivovaltimon pullistuman muodostumis- ja vuotoriskiä. (Kaste ym. 2015.) Tupakka vaikuttaa aivojen verenkiertoon: nikotiini, häkä ja muut haitta-aineet vaikuttavat verenkiertoelimistöön aiheuttaen verisuonten supistumista. Tupakka kohottaa verenpainetta hetkellisesti, mutta moninkertaistaa kohonneen verenpaineen haittavaikutukset. Näin ollen verenkierron supistuminen voi pahimmillaan aiheuttaa sydäninfarktin tai aivoverenkiertohäiriön. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen verisuonisairauksien vaara pienenee jo muutamassa kuukaudessa, ja kahdessa vuodessa saavutetaan täydellinen hyöty. (Aivoliitto 2018a.)
Runsas alkoholin käyttö lisää aivoverenkiertohäiriöiden sairastumisen vaaraa, sillä mitä enemmän alkoholia henkilö käyttää, sitä enemmän riski kasvaa. Yli kaksi alkoholiannosta päivittäin juovat keski-ikäiset sairastuvat aivoverenkiertohäiriöön selvästi todennäköisemmin kuin kohtuullisesti alkoholia nauttivat. Alkoholia runsaasti käyttävillä riski saada aivoverenkiertohäiriö on samaa luokkaa tai jopa suurempi kuin korkeaan verenpaineeseen tai diabetekseen liittyvä sairastumisriski.
(Aivoliitto 2018c.)
Lähes kolmasosan aivoinfarkteista selittävät sydänperäiset syyt, etenkin eteisvärinä eli sydämen epätasainen rytmi. Eteisvärinä voi aiheuttaa verihyytymän syntymisen sydämen sisällä, josta hyytymä saattaa lähteä liikkeelle aivoverenkiertoon tukkien jonkin aivovaltimoista. Muita sydänperäisiä aivoverenkiertohäiriön riskitekijöitä ovat sydämen vajaatoiminta ja läppäviat. (Aivoliitto 2018d.) Kasteen ym. (2015) mukaan aivoinfarktiin sairastuneilla nuorilla aikuisilla migreeni liittyy 2–25 prosettiin tapauksista. Migreenin on todettu olevan yleisin neurologinen häiriö aikuisikäisillä, ja lisäksi on huomattu, että migreeni on usein yhteydessä verisuonisaurauksiin.
Erityisesti yhteyksiä on havaittu migreenin ja aivoverenkiertohäiriön välillä. Syy- yhteyttä ei vielä tiedetä, mutta useiden tuntemattomien mekanismien katsotaan yhdistävän migreeniä ja aivoverisuonisairauksia. (Lee, Lee & Chung 2016.)
Lähes kaikki aivoverenkiertohäiriön riskitekijät liittyvät elämäntapoihin ja ovat muutettavissa. Lisäämällä liikuntaa ja syömällä terveellisesti voi vähentää riskiä sairastua aivoverenkiertohäiriöön. (Sakakibara, Kim & Eng 2017.) Ylipainoiset ja vähän liikuntaa harrastavat sairastuvat muita todennäköisemmin sydämen eteisvärinään ja siten kasvattavat omaa riskiään sairastua aivoverenkiertohäiriöön (Aivoliitto 2018c).
Nykyään myös stressin tunnistetaan olevan aivoverenkiertohäiriöille altistava riskitekijä. Työstressin on aikaisemmin yhdistetty sydän- ja verisuonitauteihin, mutta tutkimuksen mukaan työperäinen stressi suurentaa myös aivoverenkiertohäiriön vaaraa. Stressi saattaa vaikuttaa uneen, ruokavalioon ja muihin elintapoihin ja näin riskiin sairastua aivoverenkiertohäiriöön. Stressaavaa työtä tekevillä on jopa 60 % suurempi riski sairastua aivoinfarktiin kuin niillä, jotka tekevät vähemmän stressaavaa työtä. (Yuli ym. 2015.)
Suurentuneen kolesterolin, eli veren rasva-arvopitoisuuden, katsotaan myös olevan riskitekijä aivoverenkiertohäiriöissä. Kohonnut veren kokonaiskolesteroli ja kohonnut LDL-kolesteroli, eli niin sanottu huono kolesteroli, lisäävät riskiä. Myös pienentyneen HDL-kolesterolin, eli niin sanotun hyvän kolesterolin määrä, tai suurentuneen triglyseridin määrä lisäävät riskiä sairastua aivoverenkiertohäiriöön.
(Käypähoito 2016.) Valitettavasti korkeat kolesteroliarvot eivät aiheuta oireita tai näy ulospäin. Kolesteroliarvoja voidaan tutkia ainoastaan verinäytteen avulla. Veren kolesteroliin vaikuttaa ravinnon ja siitä saatujen rasvojen laatu, eli elintavat ovat liitoksissa myös kolesteroliarvoihin. (Mustajoki 2018). Korkeat kolesteroliarvot lisäävät verisuonisairauksia ja sen myötä riskiä sairastua aivoverenkiertohäiriöön.
3 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖIDEN TUNNISTAMINEN JA HOITOON HAKEUTUMINEN
3.1 Aivoverenkiertohäiriöiden oireet
Oire on poikkeavan tilan merkki, jota voidaan käyttää apuna sairauden todentamisessa (Terveysportti 2018). Oireet vaikuttavat ihmisen toimintakykyyn vaihtelevasti riippuen sairaudesta: vaikutukset voivat olla ohimeneviä tai pysyviä (Ahonen ym. 2016). Aivoverenkiertohäiriön oireet ovat yleensä motorisia, sensorisia ja tiedonkäsittelyyn liittyviä vaikeuksia (Nurmi & Jehkonen 2015).
Aivoverenkiertohäiriötapauksissa oireiden oikea-aikainen tunnistaminen on avain aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttamien lisävaurioiden ehkäisemisessä.
Aivoverenkiertohäiriöön sairastuneet potilaat toivoisivat saavansa nykyistä enemmän tietoa aivoverenkiertohäiriön aiheuttamista oireista. Potilaat haluavat tietää, minkälaisia oireita sairaus voi aiheuttaa. Lisäksi potilaat haluavat tietoa siitä, mistä sairaus johtuu ja mikä on aivoverenkiertohäiriön ennuste.
Terveydenhuollonhenkilökunnan tulisi tukea enemmän tiedonsaantia. (Virtanen ym.
2010.) Myös Kaila (2009) viittaa samaan artikkelissaan: hänen mukaansa tarvitaan lisää tiedon antamista aivoverenkiertohäiriöstä, mikä vähentäisi sairastuneiden ja läheisten epätietoisuutta.
Aivoverenkiertohäiriön oireet vaihtelevat verenkiertohäiriön tyypin mukaisesti, sillä aivoverenkiertohäiriön oireet riippuvat siitä, millä alueella aivoissa häiriö sijaitsee ja kuinka laajalla alueella se vaikuttaa (Tilvis ym. 2010, 146). Taulukossa 2 on kuvattu tyypillisimmät oireet. M-Kirjaimella merkityt oireet ovat sellaisia, jotka saattavat esiintyä aivoverenkiertohäiriön yhteydessä, mutta eivät sellaisenaan anna kuitenkaan syytä epäillä aivoverenkiertohäiriötä.
Taulukko 2. Aivoverenkiertohäiriön oireet (Holmström ym. 2013).
3.2 Aivoverenkiertohäiriön oireiden tunnistettavuus
Portugalissa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin väestön tietämystä aivoverenkiertohäiriöön liittyvistä merkeistä ja oireista. Tutkimukseen vastanneet olivat 16–86-vuotiaita, ja tutkimuksessa selvisi, että suurin osa vastanneista oli kuullut aivoverenkiertohäiriöstä suurimmaksi osaksi televisiosta tai ystäviltä.
Tutkimus osoitti, että parhaiten tunnistettavat aivoverenkiertohäiriön oireet olivat raajojen tunnottomuus, toispuoliheikkous ja dysartria eli puheentuottamisen vaikeus. (Bule ym. 2016.)
Tšekissä tehdyssä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitkä erityiset aivoverenkiertohäiriön oireet saivat aikaan nopean soiton hätänumeroon.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että vastaajista 37 % yhdisti aivoverenkiertohäiriön oireiksi puheen ongelmat. 34 % vastaajista tunnisti äkillisen toispuoliheikkouden aivoverenkiertohäiriön oireeksi ja 22 % tunnisti toisen silmän näköhäiriön merkiksi aivoverenkiertohäiriöstä. Tutkimuksen vastaajista 20 % tunnisti tajuttomuuden
Toispuoleinen raajaheikkous Suupielen roikkuminen Puhevaikeus
Näköhäiriöt / Puutokset Tasapainovaikeus
Puheen ymmärtämisen vaikeus Näkeminen kahtena
Päänsärky
Tajunnantason lasku Kouristelu
Pahoinvointi Oksentelu Niskajäykkyys Silmien valonarkuus Nielemisvaikeus Huimaus
Muistihäiriö Sekavuus
M = Aivoverenkiertohäiriötyypissä mahdollisesti esiintyvä oire M
M M M
Aivoinfarkti TIA
X
X X X X
X X X X M
X X X X X X Mahdollinen oire
M M
M X M X
Aivoverenvuoto
aivoverenkiertohäiriön yhdeksi oireeksi. Puheen ongelmat, toispuoliheikkous, näköhäiriöt ja tajuttomuus ovat tyypillisiä aivoverenkiertohäiriön oireita, mutta aivoverenkiertohäiriöön liittyy kuitenkin usein ennakko-oireita, joita ihmiset eivät osaa tutkimuksen mukaan yhdistää aivoverenkiertohäiriöön. Huomaamattomimpia varoitus- ja ennakko-oireita ovat äkillinen huimaus, äkillinen päänsärky ilman selkeää syytä, disorientaatio, puutuminen, pahoinvointi, äkillinen rintakipu, kipu, kävelyongelmat sekä hengitysvaikeudet. (Mikulik ym. 2008.)
3.3 Sairastuneiden kokemukset aivoverenkiertohäiriön oireista
Suomessa tehty Purolan (2000) väitöstutkimus pohjautuu potilaiden kokemuksiin aivoverenkiertohäiriöön sairastumisesta. Väitöstutkimuksen mukaan sairastuminen aiheutti usealle potilaalle ennakko-oireita, mutta kukaan heistä ei tiedostanut mistä on kyse, ja kaikille sairaus tuli yllättäen. Erään potilaan ennakko-oireet ilmenivät voimattomuutena ja uupumisena, joiden lisäksi hänellä esiintyi huimausta ja kirjoittamisvaikeuksia eikä autolla ajaminen onnistunut. Toisilla tutkimukseen osallistuneilla aivoverenkiertohäiriön sairastaneilla ennakko-oireet olivat esiintyneet outona tunteena, väsymyksenä ja kömpelyytenä. Osa sairastuneista oli pohtinut, olisiko tilanne toinen, jos asiaan olisi puututtu aikaisemmin tai jos sairauden ennakko-oireet olisi tunnistettu ja haluttu uskoa todeksi. (Purola 2000, 59–63.) Focht ym. (2014) selvitti, onko sukupuolella vaikutusta oireiden tunnistamiseen.
Tutkimus toteutettiin haastattelemalla aivoverenkiertohäiriöstä selvinneitä miehiä ja naisia. Tutkimus osoitti, että sukupuolien välillä ei ole merkittävää eroa oireiden tunnistamisessa, mutta naiset tunnistivat yleisimmät aivoverenkiertohäiriön oireet miehiä useammin. Tutkimuksen mukaan naisista 58 % olisi soittanut hätäkeskukseen ja miehistä vain 29 %.
Annika Rentola ja Taija Mård (2013) haastattelivat kirjassaan Pystytkö sanomaan perkele viittätoista suomalaista aivoverenkiertohäiriön sairastanutta henkilöä.
Kirjaan haastateltujen henkilöiden aivoverenkiertohäiriön oireet olivat hyvin eri tyyppisiä. Eräällä sairastuneista oli yksi voimattomuuskohtaus ja sen jälkeen ohimenevä puolen tunnin mittainen puhehäiriö. 12 vuotta myöhemmin hän sai varsinaisen aivoinfarktin, joka vei lopulta melkein täysin hänen kykynsä ymmärtää
ja tuottaa puhetta. Toisella sairastuneella oireena oli päänsärky, joka esiintyi kuten tavallinenkin päänsärky aikaisemmin, mutta tällä kertaa sekä otsalla että takaraivolla jyskyttäen. Tämän lisäksi hän oli tuntenut itsensä jollakin tapaa kankeaksi. Kyseiselle potilaalle oli edellisenä syksynä tullut ennakko-oireita, ohimenevä puutuminen televisiota katsellessa, mutta muiden oireiden puuttuessa hän ei ollut hakeutunut hoitoon ennen nyt sairastamaansa aivoverenvuotoa.
(Rentola & Mård 2013, 14–31.) Muita oireita, joista kirjassa aivoverenkiertohäiriöön sairastuneet potilaat kertoivat, on kerätty taulukkoon 3.
Taulukko 3. Aivoverenkiertohäiriön oireet sairastuneiden haastattelujen perusteella (Rentola & Mård. 2013).
Oireet Aivoverenkiertohäiriön tyyppi
Voimattomuuskohtaus, 2 vuotta myöhemmin 30 min mittainen puhehäiriö.
Varsinainen infarkti 12 vuotta myöhemmin.
Aivoinfarkti.
Puutumiskohtaus kotona sohvalla.
Puoli vuotta myöhemmin päänsärky otsalla ja takaraivolla, sopertelu, kankeuden tuntu ja tajunnan menetys.
Aivoverenvuoto.
Väsymys,
myöhemmin pää tuntui raskaalta, puheen kuulostaminen
humalaiselta.
Kaksi erillistä aivoinfarktia vasemmalla aivolohkolla.
Kaatuminen kotona keittiössä yllättäen.
Aivoinfarkti.
Oikean suupielen roikkuminen velttona, ennen sitä oikean käden paheneva heikkous flyygeliä soittaessa.
Aivoverenvuoto.
Kehon oikea puoli tuntui
puutuneelta, oikea jalka petti alta.
Aivoinfarkti, tulppa niskavaltimossa.
Väsymys, silmien häiriöt ja spontaani ulostaminen.
Aivoverenvuoto.
Sekava puheen tulva. Aivoinfarkti.
Äkillinen lyyhistyminen. Aivoinfarkti.
Kova päänsärky, jota seurasi aivoverenkiertohäiriö viikon kuluttua.
Aivoverenvuoto.
Kaatuminen maahan kesken kävelylenkin.
Aivoinfarkti molemmissa aivolohkoissa.
Kaatuminen saunassa kylpyhuoneen lattialle.
Aivoverenvuoto.
Äkillinen huonovointisuus, hikisyys ja pään kipu.
Aivoverenvuoto.
Vasemman käsivarren kummallinen puutuminen heräämisen jälkeen.
Ylösnoustessa hoipertelu ja vasemman jalan heikkous.
Aivoinfarkti.
3.4 Hoitoon hakeutuminen
Nopealla hoitoon hakeutumisella ehkäistään aivoverenkiertohäiriöstä mahdollisesti aiheutuvia seuraamuksia, kuten toispuolihalvausta ja kognitiivista, eli muistin ja tiedon käsittelyn, heikentymää (Melkas ym. 2015). Aivoverenkiertohäiriöissä, kuten aivoinfarktissa ja TIA-kohtauksessa, nopean hoitoon hakeutumisen ansiosta pystytään aloittamaan oikea lääkitys ja siten ennaltaehkäisemään uusien tukoksien syntyä (Aivoliitto 2018b). TIA-kohtauksessa ohimenevä oire voidaan tulkita hyväksi asiaksi, mikä johtaa siihen, että hätänumeroon ei välttämättä soiteta. Kuitenkin oireen korjautuessa uusiutumisriski on jopa suurempi. Välitön hoitoon hakeutuminen TIA-kohtauksen jälkeen vähentää aivoinfarkti riskiä jopa 90 %.
(Avikainen ym. 2018.)
Aikaraja oireiden alkamisesta aina potilaan valmiuteen hoitojen aloittamiselle on 3 tuntia, ja optimaalinen aika aivoverenkiertohäiriön hoidon aloitukselle olisi 90 minuuttia. Ruotsissa tehty Hjelmblinkin, Holmströmin ja Kjeldmandin (2010) tutkimus osoitti, että valitettavasti monet aivoverenkiertohäiriöön sairastuneet viivästyttävät sairaalaan hakeutumista ja näin jäävät tämän aikarajan ulkopuolelle.
Hoidon aloitusta viivästytti tutkimuksen mukaan se, että potilaat toimivat kuin mitään ei olisi tapahtunut ja vähättelivät ensihoidon tarpeellisuutta tai että lääkärit eivät täyttäneet potilaan vaatimuksia, minkä vuoksi potilas hylkäsi sekä lääkärin että lääkemääräyksen. Potilaat kokivat, että heidän kehossaan ei saa olla mitään sellaista vikaa, joka estäisi heidän menojaan. Osa potilaista jopa koki taudin hallitsevan liikaa heidän itsenäisyyttään. Hoitoa viivästytti myös potilaiden toive oireiden häviämisestä. Tutkimuksen mukaan terveydenhuollon tulisi informoida
ihmisiä siitä, miten tulisi toimia varhaisessa vaiheessa ja kuinka nopea neurologinen hoito varhaisessa vaiheessa ilmenneisiin oireisiin on yhteydessä elämän säilymiseen. (Hjelmblink, Holmström & Kjeldmand 2010.)
Menetetty aika on niin sanotusti ”menetetyt aivot”, ja nopeus on aivojen pelastus.
Aivoinfarktissa joka minuutti tuhoutuu noin 2000 neuronia eli hermosolua.
Aivoinfarktissa oireisiin ei usein liity kipua, joten potilaat voivat tulkita sen vaarattomaksi sen kuitenkaan olematta sitä. (Avikainen ym. 2018.) Aivoinfarkti on sairauskohtauksena yllättävä ja nopea, ja sen oireet kehittyvät minuuttien tai harvinaisemmin tuntien kuluessa. Sen vuoksi sairastuneen on joskus vaikea itse havaita oireita, jolloin ensimmäisen paikalla olevan tulisi huomata poikkeava käytös ja osata selvittää, onko kyse aivoperäisestä häiriöstä. (Tarnanen ym. 2017.) Ambulanssi ei siirrä aivoverenkiertohäiriöön sairastanutta potilasta omaan terveyskeskukseen, vaan sairaalan päivystyspoliklinikalle, jossa liuotushoito on mahdollista nopean hoitovasteen saamiseksi. (Tarnanen ym. 2017.) Liuotushoidosta ei ole hyötyä, jos oireiden alkamisesta on kulunut enemmän kuin 4–5 tuntia. Uusimpana hoitomuotona on verihyytymän mekaaninen poisto tähystämällä, mutta siinäkin aikaikkuna on alle 6 tuntia. (Atula 2017.) Aivoverenvuodoista lähes joka toisella vuoto runsastuu 6 tunnin aikana. Jos aivoverenvuodossa päädytään leikkaushoitoon, se tulee suorittaa 8 tunnin kuluessa oireiden alkamisesta. (Kaste ym. 2015.)
Jos aivoverenkiertohäiriöön sopivia oireita havaitaan, on soitettava hätänumeroon 112. Epäiltäessä aivoperäistä häiriötä tulisi kyseistä henkilöä joko pyytää nostamaan käsiään eteenpäin raajojen voimattomuuden tai tunnottomuuden havaitsemiseksi, toistamaan yksinkertaisen lauseen, jolla haetaan epäselvää tai vaikeutunutta puhetta, tai hymyilemään, jolloin voidaan havaita kasvojen toispuoleisuus. (Tarnanen ym. 2017.) Oireiden ilmaantuessa omahoito ei onnistu, vaan hoitoon on hakeuduttava heti (Atula 2015).
4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TAVOITE
Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää kyselyn avulla Järvi-Pohjanmaan asukkaiden tietämystä aivoverenkiertohäiriöistä ja niiden oireista sekä kartoittaa, missä määrin vastaajat osaavat toimia riittävän ajoissa aivoverenkiertohäiriötilanteessa.
Opinnäytetyön tavoitteena on lisätä kansalaisten tietämystä aivoverenkiertohäiriöistä ja nopeasta hoitoon hakeutumisen tärkeydestä ja siten parantaa hoidon tuloksia.
Opinnäytetyötä ohjasivat seuraavat kysymykset:
1. Missä määrin otokseen valitut tunnistavat aivoverenkiertohäiriön oireet?
2. Missä määrin vastaajat tiedostavat hoitoon hakeutumisen tärkeyden?
3. Missä määrin vastaajat osaavat neuvoa aivoverenkiertohäiriöpotilasta hakeutumaan hoitoon tai soittamaan ambulanssin?
4. Missä määrin aivoverenkiertohäiriön sairastaneen tunteminen vaikuttaa vastaajien tietämykseen aivoverenkiertohäiriöistä?
5. Missä määrin ikä ja sukupuoli vaikuttavat vastaajien tietämykseen aivoverenkiertohäiriöistä?
5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS
5.1 Kvantitatiivinen tutkimusmenetelmä
Opinnäytetyön tutkimusmenetelmäksi valikoitui kvantitatiivinen tutkimus suuren otannan vuoksi. Pyrkimys oli selvittää, missä määrin otokseen valitut vastaajat tunnistavat aivoverenkiertohäiriön oireita. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa käytetään lomakekyselyitä tai strukturoituja haastatteluja. Tutkimusstrategiaksi valittiin tarkemmin survey-tutkimus, koska kyseessä on suunnitelmallinen kysely, ja se on nimenomaan tehokas ja taloudellinen tapa, kun tutkittavia on paljon. (Heikkilä 2014, 12–17.) Metsämuurosen (2002, 178) mukaan survey-tutkimus tarkoittaa strukturoitujen kysymysten esittämistä satunnaisesti valituille otokseen kuuluville henkilöille. Opinnäytetyössä käytettiin otantatutkimusta, koska jokaista Järvi- Pohjanmaan asukasta ei tutkittu. Kysely suunniteltiin tarkasti mahdollisimman tarkoituksenmukaisen tiedon keräämiseksi. Kyselyyn merkittiin, kuka tietoa kerää, sekä millaiseen tarkoitukseen ja miten saatua tietoa käytetään. Vilkan ja Airaksisen (2003, 59) mukaan vastauksien saamiseen vaikuttaa se, kuinka vakuuttava saatekirje on.
Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Alajärvi, Lappajärvi sekä Vimpeli. Tutkiessa Järvi-Pohjanmaan väestöä kerättiin kyselytutkimukseen vastauksia eri ikäryhmiltä. Tärkeää olisi, että aineistoa saadaan kerättyä riittävästi.
Näillä kriteereillä työssä päädyttiin keräämään aineisto alustavasti Alajärvellä ja Lappajärvellä sijaitsevasta yrityksestä, jossa työskentelee 23 henkilöä, K-Rauta Alajärveltä, jossa työskentelee 22 henkilöä, Alajärven yläkoulun 9.-luokkalaisilta, joita on yhteensä 43, sekä Eläkeliiton Lehtimäen yhdistyksen jäseniltä, joita on yhdistyksessä noin 130 henkilöä. Kaikista kohderyhmistä vastauksia pyrittiin keräämään sama määrä.
Opinnäytetyössä perusjoukko, jota haluttiin tutkia, oli Järvi-Pohjanmaan väestö.
Tutkimuksen idea oli kysyä pieneltä otokselta tutkimusongelmaan liittyviä kysymyksiä. Tämä otos, jolle tutkimuskysymykset esitettiin, edustaa perusjoukkoa (Kananen 2008, 10). Otokseen valittiin kolme kohderyhmää: yläkoululaiset,
työikäiset ja ikääntyneet, sillä Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueeseen kuuluvalla Alajärvellä 15–64-vuotiaita asukkaita oli vuonna 2017 55,7 % asukasluvusta. Lappajärvellä oli vastaavasti 53,8 % ja Vimpelissä 57,5 % (Tilastokeskus 2018a). Tehtävän kyselyn kohderyhmiksi valittiin edellä mainitut ryhmät, jotta saataisiin otanta, joka vastaisi mahdollisimman hyvin Järvi- Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen asukkaita.
Kvantitatiivinen tutkimus on prosessi, joka etenee vaihe vaiheelta. Lähtökohta on tutkimusongelma, johon tarvitaan vastaus. Tutkimusongelma ratkaistaan tiedolla, jonka saamiseksi on pohdittava, mitä tietoa tarvitaan. Tämän jälkeen on päätettävä, millä tavoin tarvittava tieto hankitaan ja mikä on kaikkein tarkoituksenmukaisin tiedonhankintatapa (Kananen 2008, 11.) Tämän opinnäytetyön tutkimusongelma, johon haettiin vastausta, oli selvittää missä määrin Järvi-Pohjanmaan asukkaat tunnistavat aivoverenkiertohäiriön oireita ja missä määrin he ymmärtävät avun hälyttämisen ja hoitoon hakeutumisen tärkeyden.
5.2 Kyselytutkimuksen laatiminen
Tiedoista, joita tarvitaan tutkimusongelman ratkaisemiseksi, johdetaan kyselytutkimuksen kysymykset. Kysymykset ovat mittareita, joilla selvitetään tutkimuskohteena olevaa asiaa tai ilmiötä. Tämän opinnäytetyön kyselytutkimuksessa kysymykset olivat strukturoituja ja pohjautuivat tutkittuun tietoon aivoverenkiertohäiriöistä. Strukturoidut kysymykset ovat sellaisia, joissa vastausvaihtoehdot on valmiiksi valittu, minkä ansiosta vastausten käsittely on helpompaa kuin avointen kysymysten käsittely. Kysymystekstit harkitaan tarkasti vastaajan virhetulkintojen välttämiseksi. Kyselytutkimuksessa täytyy myös huomioida se, ettei kyselyssä käytetä sellaista terminologiaa, jota vastaaja ei ymmärrä, kuten lääketieteellistä sanastoa tai käsitteitä. Kysymykset eivät saa myöskään olla johdattelevia ja niiden täytyy sisältää selviä, yksinkertaisia ilmaisuja.
(Kananen 2008, 12–34.)
Kanasen (2008, 30) mukaan kyselylomakkeen ensimmäisten kysymysten tulee olla helppoja, jotta ne saavat vastaajan kiinnostumaan aiheesta. Lomakkeen
kysymykset on järjesteltävä loogisesti ja aihepiireittäin. Vastaajaa ei kannata pakottaa vastaamaan kysymyksiin, joihin hän ei osaa vastata, ja kompakysymysten käyttäminen on riski, sillä se saattaa hämmentää vastaajaa ja vaikuttaa kyselytutkimuksen luotettavuuteen (Kananen 2008, 31). Kun kysymykset on laadittu, seuraava vaihe on lomakkeen ulkoasu, johon on kiinnitettävä huomiota.
Lomakkeen on oltava vastaajaystävällinen, selkeä ja sellainen, joka saa vastaajan tuntemaan itsensä tärkeäksi. Tämän jälkeen tehtiin lomakkeen testaus. Testaus tehdään sen vuoksi, että lomakkeen tekijä on yleensä aiheeseensa paneutunut ja saattaa olettaa, että kyselyyn vastaajat ymmärtävät kysymykset samalla tavalla kuin niiden laatija. Kyselyssä voi olla myös kirjoitusvirheitä, joita kirjoittaja itse ei huomaa (Kananen 2008, 12).
Opinnäytetyön kyselylomake testattiin helmikuussa 2019, jolloin kyselyyn vastasi 18 vastaajaa internetin Webropol-kyselyn kautta. Testausvaiheen vastaajista 2 vastaajaa oli 14–16-vuotiaita, 15 vastaajaa oli 17–65-vuotiaita ja yksi vastaaja oli yli 65-vuotias. Kyselyyn vastaaminen testivaiheen vastaajilla kesti keskimäärin kuusi minuuttia. Kyselyn testauksen jälkeen kyselyä parannettiin poistamalla sellaiset kysymykset, jotka oli mahdollista ymmärtää väärin, ja lisäämällä sellaiset vastausvaihtoehdot, joiden puuttuminen huomattiin testausvaiheen myötä. Myös testausvaiheessa esiin tulleet kirjoitusvirheet ja asiavirheet korjattiin kyselylomakkeelle.
5.3 Aineiston keruu ja analysointi
Tutkimuksen aineisto kerättiin yläkoululaisilta, työikäisiltä ja ikääntyneiltä samanlaisella lomakkeella. Osalle työikäisistä sama kyselylomake lähetettiin täytettäväksi Webropol-kyselynä. Lomakkeeseen tehtiin 18 kysymystä, joiden avulla pyrittiin samaan vastaus tutkimuskysymyksiin. Vastaajilta kysyttiin, onko aivoverenkiertohäiriö vastaajalle entuudestaan tuttu, tunteeko vastaaja jonkun aivoverenkiertohäiriön sairastaneen, miten hyvin vastaajat tietävät erilaisia aivoverenkiertohäiriön oireita ja kuinka tärkeänä vastaaja pitää hoitoon hakeutumista, jos kyseessä on aivoverenkiertohäiriö. Kaikilta ryhmiltä saadut vastaukset syötettiin käsin Webropol-järjestelmään ja tulosten analysoimisessa
käytettiin pääasiassa Webropol-käyttöliittymän suodatus- ja taulukointiominaisuuksia. Suodatustoiminnon avulla raporteista voidaan hakea yksityiskohtaisempaa tietoa (Webropol 2016). Suodatusominaisuudella voitiin tarkastella eri muuttujien vaikutusta tuloksiin eli sitä, millä tavoin vastaajien ikä ja sukupuoli tai muut tekijät vaikuttivat saatuihin tuloksiin. Näin pystyttiin selvittämään, missä määrin vastanneet osaisivat toimia oikein tai tilanteen edellyttämällä vakavuudella, kun kyseessä on aivoverenkiertohäiriö. Lisäksi vastaukset analysoitiin manuaalisesti ja taulukoitiin Excel-ohjelmalla.
6 TULOKSET
6.1 Tutkimukseen osallistuneiden taustatiedot
Tutkimukseen osallistui yhteensä 87 vastaajaa Järvi-Pohjanmaan alueelta.
Vastauksia saatiin yläkoululaisilta 35, eläkeliitolta 47 ja työpaikoille lähetetyillä kyselyillä 5. Ikäjakauma kuitenkin tasaantui vastauksissa, sillä eläkeliiton vastaajien joukossa oli työikäisiin laskettavia vastaajia. Lopullinen ikäjakauma meni niin, että 14–16-vuotiaita oli 41 % (n=35), 20–30-vuotiaita oli 1 % (n=1), 30–65-vuotiaita 16
% (n= 14) ja yli 65-vuotiaita 42 % (n= 36). (Kuvio 1). Vastaajista naisia oli 65 % (n=56) ja miehiä 35 % (n=30). Yksi vastaajista jätti vastaamatta ikä- ja sukupuolikysymykseen.
Kuvio 1. Kyselyyn vastanneet ikäryhmittäin.
6.2 Kaikkien vastanneiden käsitys aivoverenkiertohäiriöstä
Aivoverenkiertohäiriö oli sairautena tuttu 35 %:lle (n=29) vastaajista. 32 % (n=27) vastaajista oli sitä mieltä, että aivoverenkiertohäiriö ei ole heille sairautena tuttu ja 33 % (n=28) vastasi sen olevan heille ehkä tuttu. Tähän kysymykseen kolme vastaajaa oli jättänyt vastaamatta. Vastaajista 51 % (n=43) tunsi jonkun aivoverenkiertohäiriöön sairastuneen, 35 % (n=29) ei tuntenut ketään
aivoverenkiertohäiriöön sairastunutta, ja 14 % (n=12) ei ollut varma, tunsiko jonkun aivoverenkiertohäiriöön sairastuneen. Tähän kysymykseen oli jättänyt vastaamatta kolme vastaajaa. Vastaajista 71 % (n=60) piti aivoverenkiertohäiriötä erittäin vakavana. 23 % (n=20) piti sairautta melko vakavana. 1 % (n=1) vastaajista ei pitänyt sairautta lainkaan vakavana ja 5 % (n=4) ei tiennyt, onko aivoverenkiertohäiriö vakava. (Kuvio 2.) Vastaajista 2 oli jättänyt vastaamatta kysymykseen.
Kuvio 2. Vastanneiden käsitys AVH:n vakavuudesta.
Seuraavaksi kysyttiin vastaajilta, mitä aivoverenkiertohäiriön aikana tapahtuu.
Vastaajista 52 % (n=44) arvioi, että aivoverenkiertohäiriön aikana aivokudos ei saa happea ja menee kuolioon. 37 % (n=31) oli sitä mieltä, että aivokudos kutistuu eikä veri pääse kiertämään aivoissa. Vastaajista 9 % (n=8) vastasi, että aivoverenkiertohäiriön aikana aivojen sähköinen toiminta lisääntyy vaurioittaen aivoja. Vastaajista 2 % (n=2) ei osannut sanoa. Vastaajista kaksi jätti vastaamatta, mitä aivoverenkiertohäiriön aikana tapahtuu. Vastaajista 68 % (n=57) oli sitä mieltä, ettei aivoverenkiertohäiriö voi olla täysin vaaraton. 13 % (n=11) arvioi, että aivoverenkiertohäiriö voi olla täysin vaaraton, ja 19 % (n=16) ei osannut arvioida.
(Kuvio 3.) Kolme vastaajaa jätti vastaamatta kysymykseen, voiko aivoverenkiertohäiriö olla täysin vaaraton. Vastaajista 20 % (n=17) arvioi, ettei tiedä yhtään aivoverenkiertohäiriön oiretta, 33 % (n=27) arvioi tietävänsä 1–2 oiretta, 28
% (n=23) arvioi tietävänsä 3–4 oiretta ja 19 % (n=16) arvioi tietävänsä enemmän
kuin 4 aivoverenkiertohäiriön aiheuttamaa oiretta. 4 vastaajaa jätti vastaamatta kysymykseen oireista.
Kuvio 3. Vastanneiden käsitys siitä, voiko AVH olla täysin vaaraton.
Kysymykseen aivoverenkiertohäiriön oireista vastasi 85 vastaajaa. Yksi vastaaja valitsi laskennallisesti keskimäärin 5,8 oiretta. Kysymykseen vastanneista 76 % (n=65) valitsi oireeksi puhevaikeuden tai epäselvän puheen, 71 % (n=60) valitsi toispuoleisen raajaheikkouden, 67 % (n=57) valitsi oireeksi suupielen roikkumisen ja 60 % (n=51) valitsi oireeksi tasapainovaikeuden tai huimauksen. Vastaajista 54
% (n=46) valitsi oireeksi toisen silmän näköhäiriön, 51 % (n=43) valitsi oireeksi muistihäiriön, 49 % (n=42) valitsi oireeksi äkillisen, kovan päänsäryn, 40 % (n=34) valitsi oireeksi pahoinvoinnin ja 39 % (n=33) valitsi oireeksi tajuttomuuden.
Vastaajista 25 % (n=21) valitsi oireeksi voimattomuuden, 15 % (n=13) valitsi oireeksi kuulon häiriön ja 12 % (n=10) valitsi oireeksi tinnituksen. Vastaajista 8 % (n=7) valitsi oireeksi ärtyneisyyden ja 6 % (n=5) valitsi unettomuuden ja äkillisen niskajäykkyyden. Vastaajista 2 % (n=2) valitsi oireeksi vatsakivun ja ylivilkkauden.
(Kuvio 4.) Kysymykseen vastanneista 84 % (n=71) vastasi osanneensa valita useamman aivoverenkiertohäiriön oireen kuin oli aikaisemmin arvellut.
Kuvio 4. Vastaajien tietämys aivoverenkiertohäiriön oireista.
Kyselyyn vastanneista 33 % (n=27) vastasi soittaneensa joskus hätänumeroon 112.
Vastaajista 67 % (n=56) vastasi, ettei ole soittanut elämänsä aikana hätänumeroon.
Vastaajista 4 oli jättänyt vastaamatta kysymykseen. Tilanteet, jotka vastaajat kokivat perusteeksi soittaa hätänumeroon, jakaantuivat niin, että 82 % (n=70) valitsi tilanteen, jossa henkilö vaikuttaa juopuneelta ja toinen suupieli roikkuu. 75 % (n=64) valitsi tilanteen, jossa oire on selvä, kuten puuroutunut puhe, mutta se menee ohi itsestään. 42 % (n=36) soittaisi hätänumeroon, jos huomaa oireita, jotka sopivat aivoverenkiertohäiriöön, mutta ne ovat hyvin lieviä, esimerkiksi toisen käden heikkous. Vastaajista 14 % (n=12) valitsi tilanteen, jossa makuulta ylös noustessa huimaa ja näkö sumenee hetkellisesti. Kaikista vastaajista kaksi jätti vastaamatta kysymykseen.
Kyselyyn vastanneista 91 % (n=77) valitsi, että on perusteltua hakeutua hoitoon mahdollisen aivoverenkiertohäiriön vuoksi, kun oire on selvä, kuten puuroutunut puhe, mutta se menee ohi itsestään. 75 % (n=64) vastasi, että on perusteltua hakeutua hoitoon, jos henkilö vaikuttaa juopuneelta ja toinen suupieli roikkuu. 58 % (n=49) vastasi, että on perusteltua hakeutua hoitoon lievienkin oireiden vuoksi, esimerkiksi toisen käden heikkousden vuoksi. 15 % (n=13) vastasi, että on
perusteltua hakeutua hoitoon, jos makuulta ylös noustessa huimaa ja näkö sumenee hetkellisesti. (Kuvio 5.) Kaksi kyselyyn vastannutta jätti vastaamatta kysymykseen.
Kuvio 5. Vastaajien perustelut hoitoon hakeutumiseen.
Vastaajista 79 % (n=67) koki, että on erittäin tärkeää soittaa hätänumeroon 112, jos he havaitsisivat oireita, jotka he valitsivat aikaisemmin aivoverenkiertohäiriön oireeksi. 18 % (n=15) vastasi hätänumeroon soittamisen olevan melko tärkeää.
Vastaajista 3 % (n=3) vastasi, ettei tiedä, kuinka tärkeää olisi soittaa hätänumeroon havaitessaan valitsemiaan oireita. (Kuvio 6.) Kaksi jätti vastaamatta tähän kysymykseen. Vastaajista 77 % (n=63) soittaisi hätänumeroon huomatessaan aivoverenkiertohäiriöön sopivia oireita, jotka menevät kuitenkin itsestään ohitse. 13
% (n=11) vastasi seuraavansa tilannetta vastaavassa tilanteessa ja 10 % (n=8) ei tiennyt miten toimia tilanteessa, jossa aivoverenkiertohäiriöön sopivat oireet menevät itsestään ohitse.
Kuvio 6. Vastaukset kysymykseen kuinka tärkeää on soittaa 112.
Vastaajien mielestä aivoverenkiertohäiriö tapauksessa hoitoon hakeutuminen oli 71
%:n (n=60) mielestä erittäin tärkeää ja hoitoon pitäisi päästä välittömästi, 25 % (n=21) piti hoitoon hakeutumista melko tärkeänä, hoitoon pitäisi päästä nopeasti ja 4 % (n=3) vastasi, ettei tiedä kuinka toimia. Kolme vastaajaa oli jättänyt vastaamatta tähän kysymykseen.
Kyselyn toiseksi viimeisessä kysymyksessä selvitettiin vastaajien tietämystä aivoverenkiertohäiriön riskitekijöistä. Riskitekijöihin koskevaan kysymykseen vastasi 82 vastaajaa. Yksi vastaaja valitsi keskimäärin 3,7 mielestään oikeaa riskitekijää. 90 % (n=74) vastaajista valitsi yhdeksi riskitekijäksi korkean verenpaineen, 84 % (n=69) tupakoinnin, 68 % (n=56) alkoholin, 43 % (n=35) diabeteksen, 37 % (n=30) työstressin, 28 % (n=23) vähäisen veden juomisen, 10 % (n=8) kovat ponnistelut tai toistuvan raskaiden esineiden nostelun, 5 % (n=4) toistuvat flunssat ja astman, 2 % (n=2) liian puristavat vaatteet ja 1 % (n=1) valitsi liiallisen liikunnan. (Kuvio 7.)
Kuvio 7. Vastaajien tietämys riskitekijöistä.
Vastaajista 85 % (n=69) valitsi aivoverenkiertohäiriön tunnistamiskeinoksi jonkin lauseen toistamisen, joka paljastaa puuroutuneen puheen. Vastaajista 73 % (n=59) valitsi vaihtoehdon, jossa pyydetään puristamaan auttajan käsiä toispuoleisuuden havaitsemiseksi. Vastaajista 72 % (n=58) valitsi vaihtoehdon, jossa pyydetään potilasta hymyilemään suupielen roikkumisen havaitsemiseksi. 42 % (n=34) vastaajista pyytäisi potilasta nostamaan kädet suoraksi eteenpäin. 31 % (n=25) vastaajista pyytäisi potilasta kävelemään silmät kiinni, jolloin horjuminen paljastaisi aivoverenkiertohäiriön, ja 3 % (n=2) oli sitä mieltä, että aivoverenkiertohäiriö ei aiheuta havaittavia oireita eikä siten tekisi mitään tilanteessa. (Kuvio 8.)
Kuvio 8. Vastaajien valitsemat tunnistamiskeinot.
6.3 Kyselyyn vastanneiden tulokset ikäryhmän mukaan
Aivoverenkiertohäiriö oli tuttu 17 %:lle (n=6) 14–16-vuotiaista, 53 %:lle (n=8) 20–65- vuotiaista ja 44 %:lle (n=15) yli 65-vuotiaista. Aivoverenkiertohäiriötä eivät kokeneet tutuksi 14–16-vuotiaista 34 % (n=12), 20–65-vuotiaista 40 % (n=6) ja yli 65- vuotiaista 27 % (n=9). Aivoverenkiertohäiriöitä koki ehkä tuntevansa 49 % (n=17) 14–16-vuotiaista, 7 % (n=1) 20–65-vuotiaista ja 29 % (n=10) yli 65-vuotiaista (Kuvio 9).
Kuvio 9. AVH:n tunnettavuus ikäryhmittäin.
Aivoverenkiertohäiriöön sairastuneen tunsi 14–16-vuotiaista 14 % (n=5), 20–65- vuotiaista 86 % (n=12) ja yli 65-vuotiaista 74 % (n=26). Aivoverenkiertohäiriöön sairastunutta ei tuntenut 66 % (n=23) 14–16-vuotiaista, 7 % (n=1) 20–65-vuotiaista ja 14 % (n=5) yli 65-vuotiaista. ”Ehkä” -vaihtoehdon valitsi 14–16-vuotiaista 20 % (n=7), 20–65-vuotiaista (n=7) ja yli 65-vuotiaista 12 % (n=4). (Kuvio 10.)
Kuvio 10. Sairastuneen tunteminen ikäryhmittäin.
Erittäin vakavana aivoverenkiertohäiriötä piti 48 % (n=17) 14–16-vuotiaista, 87 % (n=13) 20–65-vuotiaista ja 85 % (n=30) yli 65-vuotiaista. Melko vakavana aivoverenkiertohäiriötä piti 46 % (n=16) 14–16-vuotiaista, 13 % (n=) 20–65- vuotiaista ja 6 % (n=2) yli 65-vuotiaista. 6 % (n=2) 14–16-vuotiaista ja 6 % (n=2) yli 65-vuotiaista vastaajista ei tiennyt, onko aivoverenkiertohäiriö vakava. 20–65-
vuotiaista tähän kohtaan ei vastannut kukaan. Vain yksi kyselyyn vastanneista, yli 65-vuotias, ei pitänyt aivoverenkiertohäiriötä vakavana.
14–16-vuotiaista 43 % (n=15), 20–65-vuotiaista 40 % (n=6) ja yli 65-vuotiaista 66 % (n=23) arvioi, että aivoverenkiertohäiriössä aivokudos ei saa happea ja menee kuolioon. Aivokudos kutistuu, eikä veri pääse kiertämään aivoissa vastasi 14–16 vuotiaista 57 % (n=20), 20–65-vuotiaista 47 % (n=7) ja yli 65-vuotiaista 11 % (n= 4).
Aivojen sähköisen toiminnan lisääntymistä johtuvaa aivojen vaurioitumista arvioi tapahtuvan 20–65-vuotiaista 13 % (n=2) ja yli 65-vuotiaista 17 % (n=6). 14–16- vuotiaista ei vastannut tähän yksikään. Yli 65-vuotiaista 6 % (n=2) vastasi, ettei osaa arvioida mitä aivoverenkiertohäiriössä tapahtuu, muut ikäryhmät eivät vastanneet tähän kysymykseen. (Kuvio 11.)
Kuvio 11. Ikäryhmittäinen käsitys siitä, mitä AVH:n aikana tapahtuu.
14–16-vuotiaista 20 % (n=7), 20–65-vuotiaista 13 % (n=2) ja yli 65-vuotiaista 3 % (n=1) pitivät mahdollisena, että aivoverenkiertohäiriö voi olla täysin vaaraton. 14–
16-vuotiaista 40 % (n=14), 20–65 vuotiaista 80 % (n=12) ja yli 65-vuotiaista 94 % (n=31) oli sitä mieltä, että aivoverenkiertohäiriö ei voi olla täysin vaaraton. ”En tiedä”
-vaihtoehdon valitsi 14–16-vuotiaista 40 % (n=14), 20–65-vuotiaista 7 % (n=1) ja yli 65-vuotiaista 3 % (n=1). (Kuvio 12.)
Kuvio 12. Ikäryhmittäinen käsitys siitä, voiko AVH olla täysin vaaraton.
Kysyttäessä, montako aivoverenkiertohäiriön oiretta vastaajat tiesivät entuudestaan, 14–16-vuotiaista 14 % (n=5), 20–65-vuotiaista 7 % (n=1) ja yli 65- vuotiaista 31 % (n=10) vastasi tietävänsä enemmän kuin neljä oiretta. 3–4 oiretta vastasi tuntevansa 14–16-vuotiaista 23 % (n=8), 20–65-vuotiaista 33 % (n=5) ja yli 65-vuotiaista 31 % (n=10). 1–2 oiretta kertoi tietävänsä 29 % (n=10) 14–16- vuotiaista, 53 % (n=8) 20–65-vuotiaista ja 25 % (n=8) yli 65-vuotiaista. ”En yhtään oiretta” -vaihtoehdon valitsi 14–16-vuotiaista 34 % (n=12), 20–65-vuotiaista 7 % (n=1) ja yli 65-vuotiaista 13 % (n=4).
Kysyttäessä monivalintakysymyksellä aivoverenkiertohäiriön oireita, puhevaikeuden tai epäselvän puheen valitsi 14–16-vuotiaista 69 % (n=24), 20–65- vuotiaista 87 % (n=13) ja yli 65-vuotiaista 79 % (n=27). Tasapainovaikeuden tai huimauksen valitsi 14–16-vuotiaista 66 % (n=23), 20–65-vuotiaista 53 % (n=8) ja yli 65-vuotiaista 59 % (n=20). Toispuoleisen raajaheikkouden valitsi 14–16-vuotiaista 60 % (n=21), 20–65-vuotiaista 73 % (n=11) ja yli 65-vuotiaista 79 % (n=27).
Suupielen roikkumisen valitsi 14–16-vuotiaista 57 % (n=20), 20–65-vuotiaista 67 % (n=10) ja yli 65-vuotiaista 76 % (n=26). Toisen silmän näköhäiriön valitsi 14–16- vuotiaista 54 % (n=19), 20–65-vuotiaista 60 % (n=9) ja yli 65-vuotiaista 50 % (n=17).
Äkillisen, kovan päänsäryn valitsi 14–16-vuotiaista 51 % (n=18), 20–65-vuotiaista 53 % (n=8) ja yli 65-vuotiaista 44 % (n=15). Muistihäiriön valitsi 14–16-vuotiaista 51
% (n=18), 20–65-vuotiaista 53 % (n=8) ja yli 65-vuotiaista 50 % (n=17).
Pahoinvoinnin valitsi 14–16-vuotiaista 40 % (n=14), 20–65-vuotiaista 40 % (n=6) ja yli 65-vuotiaista 41 % (n=14). Tajuttomuuden valitsi 14–16-vuotiaista 37 % (n=13), 20–65-vuotiaista 33 % (n=5) ja yli 65-vuotiaista 41 % (n=14). Voimattomuuden valitsi 14–16-vuotiaista 26 % (n=9), 20–65-vuotiaista 13 % (n=2) ja yli 65-vuotiaista 26 % (n=9). Kuulon häiriön valitsi 14–16-vuotiaista 17 % (n=6), 20–65-vuotiaista 20
% (n=3) ja yli 65-vuotiaista 12 % (n=4). Tinnituksen valitsi 14–16-vuotiaista 14 % (n=5), 20–65-vuotiaista 7 % (n=1) ja yli 65-vuotiaista 12 % (n=4). Ärtyneisyyden valitsi 14–16-vuotiaista 9 % (n=3), 20–65-vuotiaista 13 % (n=2) ja yli 65-vuotiaista 6 % (n=2). Unettomuuden valitsi 14–16-vuotiaista 9 % (n=3), 20–65-vuotiaista 7 % (n=1) ja yli 65-vuotiaista 3 % (n=1). Äkillisen niskajäykkyyden valitsi 14–16- vuotiaista 9 % (n=3), 20–65-vuotiaista ei kukaan ja yli 65-vuotiaista 6 % (n=2).
Vatsakivun valitsi 14–16-vuotiaista 6 % (n=2), 20–65- ja yli 65-vuotiaista tätä ei valinnut kukaan. Ylivilkkauden valitsi yli 65-vuotiaista 6 % (n=2), muista kahdesta ryhmästä tätä valintaa ei tehnyt kukaan. (Kuvio 13.) Oirekysymyksen jälkeen 14–
16-vuotiaista 83 % (n=29), 20–65-vuotiaista 87 % (n=13) ja yli 65-vuotiaista 82 % (n=28) koki valinneensa enemmän oireita kuin mainitsi aikaisemmin tietävänsä, kielteisesti vastasi 14–16-vuotiaista 17 % (n=6), 20–65-vuotiaista 13 % (n=2) ja yli 65-vuotiaista 18 % (n=6).
Kuvio 13. Ikäryhmittäinen tietämys aivoverenkiertohäiriön oireista.
Analysointivaiheessa saatiin tietoa siitä, montako oiretta kukin tutkimukseen vastannut valitsi, mutta ei siitä, kuinka moni vastaaja valitsi oikeita aivoverenkiertohäiriön oireita. Tämän selvittämiseksi aivoverenkiertohäiriön oireita käsittelevät kysymykset analysoitiin manuaalisesti (n=86) ja tulokset taulukoitiin Excel-ohjelmalla. Näin saatiin tieto siitä, kuinka monta oikeaa oiretta kukin vastaaja
valitsi. 14–16-vuotiaat valitsivat oikeita aivoverenkiertohäiriön oirevaihtoehtoja keskimäärin 5,3, 20–65-vuotiaat 5,6 ja yli 65-vuotiaat 5,7. Oikeat oireet on esitetty ikäryhmittäin liitteessä 5.
Hätänumeroon kertoi soittaneensa 14–16-vuotiaista 9 % (n=3), 20–65-vuotiaista 53
% (n=8) ja yli 65-vuotiaista 47 % (n=15). Kieltävästi vastasi 14–16-vuotiaista 91 % (n=32), 20–65-vuotiaista 47 % (n=7) ja yli 65-vuotiaista 53 % (n=17). Seuraavaksi kysyttiin kaikkia niitä tilanteita, joissa on perusteltua soittaa hätänumeroon.
Perusteeksi hätänumeroon soittamiselle valitsi 14–16-vuotiaista 31 % (n=11), 20–
65-vuotiaista 60 % (n=9) ja yli 65-vuotiaista 46 % (n=16) tilanteen, jossa huomataan oireita, jotka sopivat aivoverenkiertohäiriöön, mutta ovat lieviä kuten toisen käden heikkous. Tilanteen, jossa oire on selvä, kuten puuroutunut puhe, mutta se menee ohi itsestään, valitsi 14–16-vuotiaista 57 % (n=20), 20–65-vuotiaista 93 % (n=14) ja yli 65-vuotiaista 86 % (n=30). Tilanteen, jossa henkilö vaikuttaa juopuneelta ja toinen suupieli roikkuu, valitsi 14–16-vuotiaista 89 % (n=31), 20–65-vuotiaista 80 % (n=12) ja yli 65-vuotiaista 77 % (n=27). Tilanteeseen, jossa makuulta ylös noustessa huimaa ja myös näkö sumenee hetkellisesti, valitsi 14–16-vuotiaista 11 % (n=4), yli 65-vuotiaista 23 % (n=8) ja 20–65-vuotiaista ei kukaan.
Tämän jälkeen vastaajien tuli valita tilanteet, joissa on perusteltua hakeutua hoitoon mahdollisen aivoverenkiertohäiriön vuoksi. Tilanteen, jossa huomataan oireita, jotka sopivat vastaajan mielestä aivoverenkiertohäiriöön, mutta ne ovat lieviä kuten toisen käden heikkous, valitsi 14–16-vuotiaista 60 % (n=21), 20–65-vuotiaista 67 % (n=10) ja yli 65-vuotiaista 51 % (n=18). Tilanteen, jossa oire on selvä, kuten puuroutunut puhe, mutta se menee ohi itsestään, vastasi 14–16-vuotiaista 86 % (n=30), 20–65- vuotiaista 87 % (n=13) ja yli 65-vuotiaista 97 % (n=34).
Tilanteen, jossa henkilö vaikuttaa juopuneelta ja toinen suupieli roikkuu, valitsi 14–
16-vuotiaista 74 % (n=26), 20–65-vuotiaista 73 % (n=11) ja yli 65-vuotiaista 77 % (n=27). Tilanteeseen, jossa makuulta ylös noustessa huimaa ja myös näkö sumenee hetkellisesti, valitsi 14–16-vuotiaista 14 % (n=5), yli 65-vuotiaista 23 % (n=8) ja 20–65-vuotiaista ei kukaan.
Hätänumeroon soittamisen silloin, kun havaitaan itsellä tai jollain toisella aikaisemmin valittuja oireita, koki erittäin tärkeäksi 14–16-vuotiaista 54 % (n=19),
20–65-vuotiaista 93 % (n=14) ja yli 65-vuotiaista 97 % (n=34). Tilanteen arvioi melko tärkeäksi 14–16-vuotiaista 37 % (n=13), 20–65-vuotiaista 7 % (n=1) ja yli 65- vuotiaista 3 % (n=1). Ei lainkaan tärkeää ei yksikään ikäryhmistä vastannut. 14–16- vuotiaista 9 % (n=3) vastasi, ettei tiedä, muut eivät tätä vastausvaihtoehtoa käyttäneet.
Seuraavaksi kyselyssä selvitettiin, kuinka vastaajat toimisivat havaitessaan oireita, jotka sopivat vastaajasta aivoverenkiertohäiriöön, mutta jotka menevät itsestään ohitse. 14–16-vuotiaista 15 % (n=5), 20–65-vuotiaista 7 % (n=1) ja yli 65-vuotiaista 15 % (n=5) vastasi seuraavansa tilannetta, sillä aivoverenkiertohäiriö voi parantua itsestään. 14–16-vuotiaista 64 % (n=21), 20–65-vuotiaista 93 % (n=14) ja yli 65- vuotiaista 82 % (n=28) vastasi soittavansa hätänumeroon, sillä häiriö saattoi helpottaa vain hetkeksi. ”En tiedä” -vaihtoehdon valitsi 14–16-vuotiaista 21 % (n=7), yli 65-vuotiaista 3 % (n=1) ja 20–65-vuotiaista ei yksikään.
Välitöntä hoitoon pääsyä piti erittäin tärkeänä silloin kun kyseessä on aivoverenkiertohäiriö 14–16-vuotiaista 60 % (n=21), 20–65-vuotiaista 80 % (n=12) ja yli 65-vuotiaista 79 % (n=27). Melko tärkeänä nopeaa hoitoon pääsyä piti 14–16- vuotiaista 31 % (n=11), 20–65-vuotiaista 20 % (n=3) ja yli 65-vuotiaista 21 % (n=7).
Ei tärkeänä ja hoitoon hakeutumisen vaikutusta aivoverenkiertohäiriöstä tärkeänä pitämättömiä ei löytynyt mistään ikäryhmästä. 14–16-vuotiaiden ryhmästä 9 % (n=3) vastasi, ettei tiedä.
Aivoverenkiertohäiriöihin altistavaksi riskitekijäksi tupakoinnin valitsi 14–16- vuotiaista 89 % (n=31), 20–65-vuotiaista 80 % (n=12) ja yli 65-vuotiaista 81 % (n=25). Toistuvat flunssat eli nuhakuumeet, valitsi 14–16-vuotiaista 6 % (n=2), yli 65-vuotiaista 6 % (n=2) ja ei yksikään 20–65-vuotiaista. Liian puristavat vaatteet valitsi 14–16-vuotiaista 6 % (n=2) ja ei yksikään yli 65-vuotiaista ja 20–65-vuotiaista.
Kovat ponnistelut tai toistuvan raskaiden esineiden nostamisen valitsi 14–16- vuotiaista 23 % (n=8), 20–65-vuotiaista 53 % (n=8) ja yli 65-vuotiaista 19 % (n=6).
Korkean verenpaineen valitsi 14–16-vuotiaista 80 % (n=28), 20–65-vuotiaista 100
% (n=15) ja yli 65-vuotiaista 97 % (n=30). Diabeteksen valitsi 14–16-vuotiaista 34
% (n=12), 20–65-vuotiaista 27 % (n=4) ja yli 65-vuotiaista 58 % (n=18). (Kuvio 14.)
Kuvio 14. Ikäryhmittäinen tietämys aivoverenkiertohäiriön riskitekijöistä.
Vähäisen veden juomisen valitsi 14–16-vuotiaista 20 % (n=7), yli 65-vuotiaista 3 % (n=1) ja ei yksikään 20–65-vuotiaista. Liiallisen liikunnan valitsi yli 65-vuotiaista 3 % (n=1) ja ei yksikään muista ryhmistä. Astman valitsi 14–16-vuotiaista 9 % (n=3), 20–
65-vuotiaista 7 % (n=1) ja ei yksikään yli 65-vuotiaista. Työstressin valitsi 14–16- vuotiaista 29 % (n=10), 20–65-vuotiaista 53 % (n=8) ja yli 65-vuotiaista 35 % (n=11).
Alkoholin käytön valitsi 14–16-vuotiaista 66 % (n=23), 20–65-vuotiaista 60 % (n=9) ja yli 65-vuotiaista 74 % (n=23).
Aivoverenkiertohäiriön varmistuskeinoksi 14–16-vuotiaista 71 % (n=25), 20–65- vuotiaista 67 % (n=10) ja yli 65-vuotiaista 73 % (n=22) pyysi autettavaa hymyilemään suupielen roikkumisen tunnistamiseksi. Kävelemisen silmät kiinni valitsi 14–16-vuotiaista 26 % (n=9), 20–65-vuotiaista 27 % (n=4) ja yli 65-vuotiaista 40 % (n=12). Lauseen toistamisen valitsi 14–16-vuotiaista 77 % (n=27), 20–65- vuotiaista 87 % (n=13) ja yli 65-vuotiaista 93 % (n=28). Käsistä kiinni ottamisen ja toisen käden voimattomuuden havaitsemisen valitsi 14–16-vuotiaista 74 % (n=26), 20–65-vuotiaista 67 % (n=10) ja yli 65-vuotiaista 73 % (n=22). Käsien eteen nostamisen suoraksi valitsi 14–16-vuotiaista 49 % (n=17), 20–65-vuotiaista 27 % (n=4) ja yli 65-vuotiaista 40 % (n=12). 14–16-vuotiaista 3 % (n=1) ja yli 65-vuotiaista 3 % (n=1) vastasi, ettei varmistuskeinoa ei ole. (Kuvio 15.)
