44 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 5 / 2 0 0 8
tenkin vahingollista monitieteisyyttä vaativalle aiheelle. Pahimmillaan sosiologia redusoi tai teoretisoi tutkimusaiheensa tunnistamattomak- si käsitesumpuksi, josta itse Venäjän todellisuus on kaukana. Siksi tarvitaankin monitieteisyyttä ja tieteidenvälisyyttä, jossa eri alat täydentävät toisiaan – kaikki yhtä arvokkaina ja tärkeinä.
Konkreettisten esimerkkien puute kielii kui- tenkin jostain muusta. Näyttää siltä, että Kivisen arvostelun rivien välistä heijastuu tuska ja huoli suomalaisen Venäjä-tutkimuksen hegemoniasta ja sen parissa pian tapahtuvasta sukupolvenvaih- doksesta. Toisin sanoen: Mikä on merkityksellistä Venäjään kohdistuvaa tutkimusta ja kuka sitä saa tehdä tulevaisuudessa? Kuka saa rahaa ja kuka ei?
Tutkimuksen kentän todellisuus ja ”merki- tyksellisen” Venäjä-tiedon kirjo on vivahteikas ja siihen kuuluu muutakin kuin sosiologiaa.
Venäjän tutkimus – Russian Studies – ei enää kauan ole Suomessa pelkkä sosiologian aputie- de tai entisten taistolaisten temmellyskenttä. Sen parissa on kehittymässä uusi sukupolvi, joka on yleensä tehnyt oman tutkimuksensa alkuperäis- lähteistä eikä sen tarvitse hävetä kansainväli- sessäkään tutkimuskentässä. Tässä mielessä on
hyvä tutustua kansainvälisissä aikakausjulkai- suissa esitettyihin uuden sukupolven tutkimuk- sista tehtyihin arvosteluihin.
En halua laajemmin kommentoida Kivisen persoonani vastaan kohdistamaa vähättelyä. Hän on oikeassa siinä, että olen taustaltani kirkkohis- torioitsija – ja vieläpä kiitollinen teologisesta tie- dekunnasta saamastani monitieteellisestä perus- koulutuksesta, joka teroitti eroa tutkimustyön ja omien mielipiteiden tai ideologisten mieltymys- ten julistamisen välillä.
Lähteitä
Cohen, Stephen F. 2001. Failed Crusade: America and the Tragedy of Post-Communist Russia. W.W. Norton, New York.
Experts' Russian Foreign Policy Roundtable. Chatham House.
8 November 2006: http://www.chathamhouse.org.uk/
publications/papers/download/-/id/413/file/3380_
bnrussianfp.pdf (8.5.2008)
Luukkanen Arto 2001. Hajoaako Venäjä. Venäjän valtiolli- suuden kehitys vuosina 862–2000, Edita, Helsinki.
Luukkanen, Arto 2008. Projekti Putin. Uuden Venäjän histo- riaa, 1996–2008. WSOY, Helsinki.
Kirjoittaja on dosentti ja työskentelee yliopistoleh- torina Renvall-instituutissa Helsingin yliopistossa.
Olen sen verran kauan toiminut Venäjän tut- kimuksen alueella, että muistan, millaista kes- kustelua 1960–70-luvuilla käytiin sovjetologian peruskäsitteistä. Yhdet puhuivat totalitarismista, mutta toiset halusivat lieventää terminologiaa ja ehdottivat käytettäväksi ilmausta enlightened totalitarianism, valistunut totalitarismi. Samaan aikaan venäläiset keskustelivat omasta yhteis- kunnastaan käyttäen ylen kummallisia marxi- lais-leniniläisiä käsitteitä, kuten ”yhteiskunnan tieteellinen ohjaus” tai ”tieteellinen kommunis- mi”. Sosiologia oli porvarillista valhetiedettä.
Neuvostoliiton romahtaessa kumpikin käsite- järjestelmä, sovjetologia ja marxismi-leninismi luhistuivat. Mitä jäi jäljelle?
Sekurokratiako huono termi?
Ilmari Susiluoto
Etupäässä historia. Se lepäsi kokemuksen vankalla pohjalla ja sen avulla kyettiin näke- mään yhteyksiä vanhan Venäjän ja syntymässä olevan uuden Venäjän välillä. Mutta vallitsevissa oloissa muotiteorioiksi tulivatkin markkinata- loutta ja hyvinvointia Venäjälle lupaava transi- tiotaloustiede ja kansalaisyhteiskuntaa kaupitte- leva sosiologia. Yhtä hyvin venäläiset liberaalit kuin läntiset tahot lankesivat tähän aatteelliseen ansaan. Suomeen perustettiin Suomen Pankin idänkaupan osaston tilalle transitiotalouksien tutkimus (Venäjä = markkinatalous) ja Helsin- gin yliopistoon Aleksanteri-instituutti (Venäjä ja kansalaisyhteiskunta). Venäjälle näitä käsit- teitä yritti salakuljettaa mm. miljardööri Geor-
t i e t e e s s ä ta pa h t u u 5 / 2 0 0 8 45 ge Soros, kunnes hänen toimintansa lopetettiin.
Venäjä kääntyi sisäänpäin ja alkoi heittää ulos läntisiä Boris Jeltsinin avustajia.
Presidentti Vladimir Putinin viimeiseksi hal- lintotoimeksi jäi ulkomaisten yritysten toimin- nan rajoittaminen Venäjällä. Meille suomalaisil- le on viralliselta taholta lanseerattu myönteistä Venäjä-kuvaa, johon kuuluu makrotaloudelli- nen kasvu, elintason parantuminen ja demokra- tiaakin jonkin verran.
Mutta on myös toinen kuva Venäjästä. Arto Luukkanen on teologina hyvin perillä siitä, että sekurokratian valtaa perustellaan uskonnollisin keinoin. Maan puoliviralliseksi ideologiaksi on valittu kauan sitten kuolleen uskonnollisen emi- granttifilosofin Ivan Iljinin teoksista kumpua va suurvaltaisuuden ja armeijan ihailu. Papit kasta- vat ohjuksia, atomipommeja ja FSB:llä on oma kirkko Lubjankan takana. Lubjankan sisäpihal- la voi taas ihastella Felix DŽerŽinskin patsasta.
Venäjällä anekdoottien määrä sen kuin kasvaa sitä mukaa kuin tiedotusvälineitä ”yhtenäiste-
tään”. Esimerkiksi transitiotaloudesta sattui sil- määni seuraava anekdootti:
Aatami ja Eeva olivat saaneet karkotuksen paratiisista.
Aatami Eevalle: Meillä alkoikin nyt transitiotalouden aika.
Markku Kivisen kriittinen arvio Arto Luuk- kasen käyttämästä ”sekurokratia”-termistä pal- jastaa yleisemmän ongelman. Meillä on jälleen sama tilanne kuin 1960-luvulla. Mihin katego- riaan Venäjän sijoittaisimme? Se ei tahdo sopia mihinkään. Kivinen käyttää itse sanaa ”hybridi”.
Minä olen puhunut ”putkivaltiosta”. Käsitteelli- set kiistat kuuluvat tieteeseen. Tärkeintä on kui- tenkin sitoa tutkimuksemme itse Venäjään ja venäjänkieliseen lähdeaineistoon. Siinä Luuk- kanen on käsitykseni mukaan tehnyt parhaansa, eikä ole hänen vikansa, jos Venäjän politiikka on taas kätkeytynyt Kremlin muurien taa ja muut- tunut intrigien palapeliksi.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori ja ulkoministe- riön erikoistutkija.
Tämän lehden viime numerossa (Tieteessä tapah- tuu 3–4/2008) Turun yliopiston taloustieteen pro- fessori Matti Virén kritisoi ekonometrisen taloustie- teen näkökulmasta kunnallistalouden väitöskirjaani
”Väestön ikääntymisen vaikutukset kuntatalouteen”
(http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-7188-9.pdf).
Väitöskirjani ei siis ole ekonometrista taloustie- dettä eikä ydinfysiikkaa vaan kunnallistaloutta.
Tampereen yliopisto arvioi väitöskirjani luon- nollisesti kunnallistaloudellisin kriteerein ja hyväksyi sen arvosanalla cum laude approbatur.
Virén ihmettelee, miksi tein väitöskirjani kunnallistalouteen enkä taloustieteeseen. Olen pahoillani, etten kuntien tulevaisuudesta kiin- nostuneena hakeutunut hänen oppilaakseen, vaikka hän on käsitellyt kuntia joissakin lehtiju-
tuissaan. Tieteellisten syiden lisäksi tämä selit- tyy sillä, että opin tuntemaan Virénin tutkimus- ohjauskyvyn riittävän hyvin, kun hän taannoin työskenteli työtoverinani Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa.
Väitöskirjassani tutkin skenaarioita käyttäen suomalaisten kuntien selviytymistä pitkällä aika- välillä kunnan väestön ikääntyessä. En siis tehnyt lainkaan ennusteita, kuten Virén on ymmärtä- nyt väitöskirjaani selatessaan. Tutkimuksessa- ni rakensin kunnittaisen laskentamallin, jonka empiiristen tulosten raportointiin oli luonte- vinta käyttää juuri taulukkolaskentaa. Pyydän anteeksi, että olen myös tällä tavalla aiheuttanut mieliharmia professori Virénille.
Kirjoittaja on hallintotieteen tohtori.
