Potilaan itsemääräämisoikeuden ja lääkärinammattieettisten velvoitteiden rajat elämän loppuvaiheen hoidossa

POTILAAN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN JA LÄÄKÄRIN AMMATTIEETTISTEN VELVOITTEIDEN RAJAT ELÄMÄN

LOPPUVAIHEEN HOIDOSSA

Itä-Suomen yliopisto

Oikeustieteiden laitos Pro – Gradu tutkielma Hallinto-oikeus 2.12.2020 Tekijä: Tuomas Kumpula 165839 Ohjaaja: Toivonen Virve-Maria

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Oikeustieteiden laitos

Tekijä

Tuomas Kumpula

Työn nimi

Potilaan itsemääräämisoikeuden ja lääkärin ammattieettisten velvoitteiden rajat elämän loppuvaiheen hoidossa

Pääaine

Hallinto-oikeus

Työn laji

Pro – Gradu tutkielma

Aika

2.12.2020

Sivuja

IX + 79

Tämä tutkielma koskee potilaan itsemääräämisoikeuden ja terveydenhuollon ammattieettisten velvoitteiden välistä suhdetta elämän loppuvaiheen hoitopäätösten kohdalla. Asiaa tarkastellaan tilanteessa, jossa itsemääräämiskykyinen, kivuista kärsivä potilas tahtoisi vastoin hoitokäytäntöjä kuolinapua, eli aktiivista eutanasiaa. Merkitystä tässä tarkastelussa on erityisesti itsemääräämisoikeuden taustalla vaikuttavilla perus- ja ihmisoikeuksilla.

Tutkielmassa arvioidaan lainsäädännön systemaattisen analyysin perusteella oikeusjärjestyksemme tilaa ja haasteita vastata perus- ja ihmisoikeuksista kumpuaviin vaatimuksiin kuoleva potilaan hoidossa. Yksi keskeinen näkökohta liittyy siihen, miten aktiivinen eutanasia nähdään osana kuolevan potilaan oikeuksia ja ammattihenkilöiden velvoitteita. Aktiivinen eutanasia tai kuolinapu tarkoittaakin sitä, että osana potilaan oikeuksia tulee myös tarkastella ammattihenkilön oikeusasemaa.

Perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavasta, aktiivisen eutanasian mahdollistavasta lainsäädännöstä päättäminen on eduskunnan päätäntävaltaan kuuluva asia. Tälle lainsäädännölle Eurooppalainen ihmisoikeuskehitys kuitenkin antaa sekä reunaehtoja, että suuntaviivoja. Tämän tutkielman johtopäätöksenä on se, että potilaan kärsimysten lievittäminen osana ihmisarvoisen elämän turvaa, antaa mahdollisuuden lähestyä elämän loppuvaiheen hoitopäätöksiä siten, että sekä ammattihenkilön, että potilaan oikeudet tulevat nykyistä paremmin toteutetuiksi.

Avainsanat: Potilaan itsemääräämisoikeus, ammattieettiset velvoitteet, ammattietiikka, hoitotahto, eutanasia, ihmisarvo, oikeus terveyteen, oikeus yksityisyyden suojaan

SISÄLLYS

LÄHTEET ... IV LYHENNELUETTELO ... IX

1 JOHDANTO ... 1

1.1 Taustaa ... 1

1.2 Tutkimusongelma ja aiheen rajaus ... 3

1.3 Oikeudellinen viitekehys ... 6

1.4 Tutkielman eteneminen ja metodi ... 8

2. PERUS- JA IHMISOIKEUDET POTILAAN OIKEUSASEMAN TAUSTALLA ... 10

2.1 Oikeuksien taustaa ... 10

2.2 Oikeuksien tulkinnasta ... 12

2.3 Oikeuksien jaottelu ... 14

2.3.1 Ajallinen ja sisällöllinen ulottuvuus ... 14

2.3.2 Vapausoikeudet ... 15

2.3.3 TSS-oikeudet ... 19

2.4 Ihmisarvo ... 22

3. POTILASLAKI JA POTILAAN OIKEUDET ... 24

3.1 Potilaslain tausta ... 24

3.2 Itsemääräämisoikeus potilaan oikeutena ... 27

3.2.1 Itsemääräämisoikeuden lähtökohdat ... 27

3.2.2 Yhteisymmärrys ja tietoinen suostumus ... 30

3.2.3 Suostumuksen merkitys oikeuskäytännössä ... 35

4. AMMATTIHENKILÖN ASEMA JA VELVOITTEET ... 39

4.1 Ammattihenkilölain velvoitteet ... 39

4.2 Lääkärin ammattietiikka ... 42

4.2.1 Hoitosuositus kuolevan potilaan hoidosta ... 42

4.2.2 Ammattieettiset ohjeet ... 43

4.2.3 Paternalismi ... 45

4.3 Aktiivisen hoidon lopettaminen ... 46

4.4 Hoidosta kieltäytyminen ja hoitosuhteen jatkuvuus ... 47

4.5 Hoidon laiminlyönti ... 48

4. 6 Pakkotila ja pyynnöstä surmaaminen ... 51

4.6.1 Pakkotilan edellytykset ... 51

4.6.2 Pyynnöstä surmaaminen ... 54

5. EUTANASIA... 55

5.1 Mitä eutanasia on? ... 55

5.2 Eutanasian oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat... 57

5.2.1 Eutanasian oikeudellinen jaottelu ... 57

5.2.2 Oikeustila Suomen ulkopuolella ... 58

5.3 Passiivinen eutanasia ... 59

5.4 Aktiivinen eutanasia ... 64

5.5 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä eutanasiaan liittyen ... 67

5.5.1 Oikeus elämään ja yksityisyyden suojaan ... 67

5.5.2 Harkintamarginaalista ratkaisukäytännössä ... 71

5.5.3 Johtopäätöksiä ratkaisukäytännöstä ... 72

6. JOHTOPÄÄTÖKSET ... 74

6.1 Eutanasia osana lääkintäoikeuden systematiikkaa ... 74

6.2 Oikeustila tulevaisuudessa ... 76

LÄHTEET

KIRJALLISUUS

Aarnio, Aulis, Tulkinnan taito – ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta. Alma Talent 2006.

Backman, Eero, Pakkotila ja velvollisuuksien kollisio rikosoikeudessa. Lakimies 3/2004, s. 395-403.

Hahto, Vilja, Uhrin myötävaikutus ja rikoksentekijän vastuu Edilex kirjat 2004.

Halila, Ritva, Potilaan oikeudet, s. 226-235 teoksessa Aaltonen, Leena- Maija – Rosenberg, Per(toim.): Potilasturvallisuuden perusteet. Tampere 2013.

Hinkka, Heikki, Decicion – Makinng in End – Of – Life care; influence of

physicians training, experience and personal characteristics. Tampereen yliopiston julkaisuja 2011.

Hirvelä, Päivi, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, s. 350 – 384 teoksessa Pirjatanniemi, Elina (toim): Ihmisoikeuksien käsikirja. Tallinna 2014.

Hänninen, Juha, Korvaako hyvä saattohoito aina eutanasian? s.115–133 teoksessa Seppänen, Esko (toim.) – Taipale, Ilkka (toim.): Eutanasia – Puolesta ja vastaan. Riika 2013.

Hänninen, Juha, Palliatiivinen sedaatio – viimeinen keino kärsimyksen hoidossa.

Duodecim 2007 www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo96746.pdf (28.9.2017).

Kattelus, Mervi, Potilaan oikeudet. Teoksessa Heilio, Pia-Liisa – Kattelus, Mervi – Kaukonen, Olavi – Kumpula, Anne – Narikka, Jouko – Sintonen, Harri – Ylipartanen, Arto, Sosiaali- ja terveyspalvelujen lainsäädäntö käytännössä.

Helsinki 2006. (Narikka ym. 2006).

Kokkonen Paula, Potilaslain säännösten noudattaminen ja potilaan tahdon kunnioittaminen, Suomen Lääkärilehti 32/1996 s. 3345

Kokkonen, Paula - Holi, Tarja - Vasantola, Satu, Hoitotahto. Jyväskylä 2004.

Kokkonen Paula, Oikeudellisia näkökulmia eutanasiaan, s. 134 - 143 teoksessa Seppänen, Esko (toim.) – Taipale, Ilkka (toim.): Eutanasia – Puolesta ja vastaan. Riika 2013.

Koskinen Pirkko K., Potilaan itsemääräämisoikeuden rajat, Suomen Lääkärilehti 10/1996 s. 1084–1087.

Kulla, Heikki, Julkisoikeus.10. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2018.

Lahti, Raimo, Eutanasia ja kuolevan potilaan hoito, s. 91 - 112 teoksessa Nuutila, Ari-Matti - Pirjatanniemi, Elina: Rikos, rangaistus ja prosessi. Juhlajulkaisu Eero Backman 1945-14/5 2005.

Lahti Raimo, Lääkintäoikeus – kehittyvä uusi tieteenala. Lakimies 6/1997, s. 753–

759.

Lahti, Raimo, Kuolevan hoitoon liittyvistä oikeudellisista näkökohdista.

Kuolemaan liittyvät eettiset kysymykset terveydenhuollossa. ETENE- julkaisuja 4 (2004), s. 27–31.

Launis, Veikko, Itsemääräämisoikeus ja paternalismi terveydenhuollossa.

Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2/2010, s. 136-139.

Lehtonen, Lasse, potilaan itsemääräämisoikeuden ja lääkärin vastuun rajankäynti.

Lääkärilehti 48/2017, s. 2828 – 2830.

Lehtonen, Lasse – Lohiniva – Kerkelä, Mirva – Pahlman, Irma, Terveysoikeus.

Liettua 2005.

Lötjönen Salla, Loukatun suostumuksesta potilaan itsemääräämisoikeuteen.

Lakimies 7-8/2004, s. 1398-1420.

Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna, Päämies rationaalisena toimijana – teoriaa ja käytäntöä edunvalvonnassa olevan ihmisen itsemääräämisoikeudesta.

Lakimies 1/2018, s. 3-28.

Nieminen Liisa, Ihmisarvon loukkaamattomuus perus- ja ihmisoikeussuojan lähtökohtana. Lakimies 1/2005, s. 49-78.

Nieminen, Liisa, Terveys ihmisoikeuskysymyksenä. Vantaa 2015.

Nieminen, Liisa, Ammattieettiset ohjeet juristin haasteena. Viestintäoikeuden vuosikirja 2017.

Nieminen, Liisa, Kuka saa päättää sinun elämäsi lopusta? Eduskuntakeskustelun analyysi. Oikeus 4/2018, s. 391 - 415

Nuotio, Kimmo, Mitä lääkintäoikeus on ja miten sitä tutkitaan? Oikeus 4/2003, s.

412–425.

Ojanen, Tuomas, Perusoikeusjuridiikka. Helsinki 2015.

Ojanen, Tuomas - Scheinin, Martin, Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien

kansainvälinen valvonta. Teoksessa Hallberg, Pekka – Karapuu, Heikki – Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin – Tuori, Kaarlo – Viljanen, Veli – Pekka(toim.), Perusoikeudet. Wsoy pro Helsinki 2011.

Paaso, Ilpo, Potilaan tiedonsaantioikeus terveydenhuollossa. Vantaa 2002.

Pahlman Irma, Potilaan itsemääräämisoikeus. Helsinki 2003.

Pahlman, Irma, Potilaan itsemääräämisoikeus, hoitotestamentti ja eutanasia.

Sairaanhoitaja 9/1997: 35–37.

Partanen, Juhani – Lapatto, Outi – Lähdevirta, Juhani – Fräkkilä, Markus –

Kokkonen, Paula, Nuoren naisen erilainen kuolema. Suomen lääkärilehti 13/1994: 1389 – 1391.

Pellonpää, Matti – Gullans, Monica – Pölönen, Pasi – Tapanila, Antti, Euroopan ihmisoikeussopimus. 5. uudistettu painos. Alma Talent 2012. (Pellonpää ym.

2012)

Pellonpää, Matti – Gullans, Monica – Pölönen, Pasi – Tapanila, Antti, Euroopan ihmisoikeussopimus. 6., uudistettu painos. Alma talent Oy 2018. (Pellonpää ym. 2018)

Pellonpää, Matti, Henkilökohtainen koskemattomuus (PL 7§). Teoksessa Hallberg, Pekka – Karapuu, Heikki – Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin – Tuori, Kaarlo – Viljanen, Veli – Pekka(toim.), Perusoikeudet. Wsoy pro Helsinki 2011.

Saraviita, Ilkka, Perustuslaki. Alma Talent Oy 2011.

Saraviita, Ilkka, Suomalainen perusoikeusjärjestelmä. Jyväskylä 2005.

Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti – Hyttinen, Tatu, rikosoikeuden yleinen osa, vastuuoppi. 3., uudistettu painos. Alma Talent 2019.

Tolonen, Hannu, Oikeuslähdeoppi. Vantaa 2003.

Tuori, Kaarlo – Kotkas, Toomas, Sosiaalioikeus. 5., uudistettu painos. Liettua 2016.

Tuori, Kaarlo – Lavapuro, Juha, perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien

turvaamisvelvollisuus (PL 22 §). Teoksessa Hallberg, Pekka – Karapuu, Heikki – Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin – Tuori, Kaarlo – Viljanen, Veli – Pekka(toim.), Perusoikeudet. Wsoy pro Helsinki 2011.

Vainio, Anneli, Potilaalla on oikeus kuolla, vai onko? Suomen lääkärilehti 43/2003:

4329.

VIRALLISLÄHTEET

Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus toiminnastaan vuonna 1973. Helsinki 1974.

HE 185/1991 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi potilaan asemasta ja oikeuksista.

HE 309/1993 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle Suomen perustuslaiksi.

HE 94/1993 vp. Esitys rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toisen vaiheen käsittäviksi muutoksiksi.

HE 33/1994 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevaksi lainsäädännöksi.

HE 44/2002 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

PeVL 2/1990 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ihmisoikeuksien ja

perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen ja siihen liittyvien lisäpöytäkirjojen eräiden määräysten hyväksymisestä.

Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta. Kannanotto eutanasiaan, 26.9.2017. STM105:00/2014.

Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta 2010–2014.

Etiikkaa elämämme porteilla – periaatteita, kannanottoja ja näkemyksiä.

ETENE – julkaisuja 44.

Sosiaali- ja terveysministeriö. Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden

tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:68.

INTERNET-LÄHTEET Verkkosivustot

Kuolevan potilaan oireiden hoito. Käypä hoito –

suositus.https://www.kaypahoito.fi/khp00072  (26.9.2019) Lääkäriliitto. Lääkärin etiikka. Pälve, Heikki, Etiikka ja professio.

[https://www.laakariliitto.fi/laakarinetiikka/etiikka-ja-professio/]

(19.11.2020)

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto. Terveydenhuolto. Hyvä ammatinharjoittaminen. Elämän loppuvaiheen

hoito.[https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-

ammatinharjoittaminen/elaman_loppuvaiheen_hoito] (5.2.2020)

OIKEUSTAPAUKSET

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Haas v. Sveitsi, 31322/07, 20.1.2011

Glass v. Yhdistynyt kuningaskunta, 61827/00, 9.3.2004.

Koch v. Saksa, 497/09, 19.7.2012

Lambert v. Ranska, 46043/14, suuri jaosto, 5.6.2015.

Pretty v Yhdistynyt kuningaskunta, 2346/02, 29.4.2002.

X v. Suomi, 34806/04, 3.7.2012.

Y.F v. Turkki, 24209/94, 22.7.2003.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin päätökset

OKA 12.3.2008 dnro 1052/1/06: Valtioneuvoston oikeuskaslerin ratkaisu

kanteluun koskien vammaispalvelulain henkilökohtaisen avustajajärjestelmän turvaamista.

Eduskunnan oikeusasiamiehen päätökset

EOA 18.1.2007 dnro 1552/4/05: Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu kuolevan potilaan ihmisarvon kunnioittamista koskevassa asiassa.

EOA 29.11.2012 dnro 1319/2/11: Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu koskien potilaan henkilökohtaisen vapauden loukkausta terveydenhuollossa.

EOA 9.10.2013 dnro 673/4/12: Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu potilaan hoitoon suostumusta koskevaan kanteluun.

EOA 25.5.2016 dnro 2540/4/15: Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu potilaan itsemääräämisoikeutta koskevaan kanteluun.

LYHENNELUETTELO

Ammattihenkilölaki Lakiterveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994

Biolääketiedesopimus Euroopan neuvoston yleissopimus ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla (SopS 23 – 24/2010) DNR-päätös Do not resuscitate, eli elvytyskieltopäätös.

Lääkärin tekemä hoitopäätös pidättäytyä elvytystoimenpiteistä, kun potilas menee elottomaksi

EOA Eduskunnan oikeusasiamies

EIOS Yleissopimus Euroopan ihmisoikeuksien ja

perusvapauksien suojaamiseksi (SopS 18 – 19/1990)

EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

ETENE Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta

EU Euroopan unioni

HE Hallituksen esitys

KP-sopimus Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 7-8/1976)

OKA Valtioneuvoston oikeuskasleri

Perusoikeuskirja Euroopan unionin perusoikeuskirja 2010/C 83/02

PL Suomen perustuslaki 731/1999

Potilaslaki Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992

RL Rikoslaki (39/1889)

STM Sosiaali- ja terveysministeriö

TSS-sopimus Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 6/1976)

Vp Valtiopäivät

YK Yhdistyneet kansakunnat

1 JOHDANTO

1.1 Taustaa

Terveydenhuolto on mukana ihmisten elämässä niin syntymän kuin kuolemankin hetkellä. Terveys voi vaihdella elämän aikana ja kunkin ihmisen kohdalla elämä myös päättyy eri tavoin, mutta elämän loppuminen on tosiasia, jolta emme voi välttyä. Kysymys kuolevan potilaan hoidosta on siis ajankohtainen terveydenhuollossa koko ajan. Potilaiden tietoisuuden kasvaessa ja terveydenhuollon kehittyessä erilaiset hoitoon liittyvät tahdonilmaukset ja hoidon rajauksen kysymykset ovat tulleet yhä suurempaan tietoisuuteen. Osa ihmisistä ei halua elää, jos elämä ei heidän mukaansa ole enää inhimillistä ja arvokasta.

Alkukeväästä 2017 eduskuntaan jätettiin kansalaisaloite hyvän kuoleman puolesta.¹ Tässä kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että eduskunta ryhtyy lainvalmistelutoimenpiteisiin erityisen eutanasialain säätämiseksi ja eutanasian laillistamiseksi Suomessa. Aloitteen mukaan Suomessa tarvittaisiin nimenomaan aktiivisen eutanasian mahdollistava laki lisäämään hoitovaihtoehto niille ihmisille, jotka eivät saa apua sietämättömiin kipuihinsa laadukkaasta palliatiivisesta hoidosta huolimatta.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on käynnistänyt selvityksen palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämiseksi vuonna 2017. Työryhmän loppuraportissa annetaan laatusuosituksia muun muassa palliatiivisen hoidon kehittämiseksi ja myös esimerkiksi hoitotahdon kirjaamisen osalta. Työryhmä ei ole ehdottamassa ainakaan tässä vaiheessa varsinaista eutanasian mahdollistavaa lainsäädäntöä Suomeen.²

Eutanasiaan liittyy monen tyyppisiä juridisia näkökohtia, ei pelkästään potilaan itsensä, vaan myös hoitavan tahon sekä potilaan läheisten näkökulmasta. Aktiivinen

1 Eutanasia-aloite (KAA 2/2017)

2 STM:n raportteja ja muistioita 2019:68

eutanasia on ikään kuin portti keskusteluun hoidon rajaamisesta ja potilaan sekä lääkärin suhteesta erityisesti tilanteessa, jossa potilaan tahto poikkeaa yleisesti hyväksytystä hoitokäytännöstä.

Monipuolinen keskustelu hoidon rajaamisen ja potilaan tahdon välisistä kysymyksistä on tärkeää. Tässä keskustelussa oleellisia juridisia näkökohtia liittyy juuri terveydenhuollon valmiuteen kohdata potilas, joka päättääkin olla ottamatta sellaista hoitoa vastaan, joka olisi potilaan terveydentilan kannalta tarpeellista.

Itsemääräämisoikeuden ja terveyden edistämisvelvoitteen rajapinnalla tulisi voida toimia siten, että sekä terveydenhuollon ammattihenkilön itsensä, että potilaan oikeusturva tulisi parhaalla mahdollisella tavalla toteutetuksi.

Lain potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992, myöh. potilaslain) 6 §:n mukaan potilas voi kieltäytyä kaikesta hoidosta, jos hänellä on kyky käyttää itsemääräämisoikeuttaan. Tällaisissa tapauksissa häntä tulee hoitaa jollakin muulla, lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla. Potilaslaissa on säädetty ja systematisoitu ne keskeiset, kansalliset periaatteet, jotka ohjaavat menettelyä terveydenhuollossa myös silloin, jos potilas ei kykene ilmaisemaan pätevästi tahtoaan. Tilanteet, joissa potilaan oma tahto voidaan sivuuttaa, on kuvattu potilaslain 6 §:n 2 momentissa ja näillä tilanteilla tarkoitetaan lähinnä potilaan joko tilapäistä tai pysyvää mielenterveyden tai muun vastaavan syyn esiintymistä. Näissä tilanteissa tulee potilaan läheisiltä saada suostumus tärkeitä hoitopäätöksiä tehtäessä. Tällöin tulee selvittää sitä, mikä olisi potilaan oma tahto, jos hän sen kykenisi ilmaisemaan.

Terveydenhuollon ammattihenkilöllä on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994, ammattihenkilölaki) 15 §:n mukaan velvollisuus hoitaa potilasta lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla. Saman säännöksen mukaan terveydenhuollon ammattihenkilön ammattitoiminnan päämääränä on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen. Ammattihenkilölain 15 §:n 2 momentin mukaan, ammattihenkilöllä on velvollisuus ottaa huomioon, mitä potilaan oikeuksista säädetään. Ammattihenkilölain 22 §:n mukaan laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja

siihen liittyvästä hoidosta. Sen sijaan lääkäri ei voi päättää antaa sinänsä lääketieteellisesti perusteltuakaan hoitoa potilaalle vastoin potilaan tahtoa muissa, kuin potilaslain 6 §:n 2 momentin tarkoittamissa tilanteissa.

Kansallinen lainsäädäntö ja sen asettamat reunaehdot eivät anna riittävästi tukea kuolinavun juridiseen määrittelyyn. Voidaan jopa sanoa potilaslain sekä ammattihenkilölain olevan osittain ristiriidassa sen suhteen, miten aktiivisen eutanasian kohdalla tulisi toimia. Taustalla on myös huomioitava historiallinen konteksti, joka on terveydenhuollossa varsin paternalistinen³ lääkärin ja potilaan välillä. Ajatus siitä, että potilaan pätevästi ilmaisema tahto, joka on ristiriidassa lääkärin autonomian kanssa, asettaisi lääkärille jopa suoranaisen toimintavelvoitteen, on vasta kehittymässä. Taustalla on kansainvälisiä kehityspiirteitä, jotka on syytä huomioida myös meillä. Kysymys on perustavaa laatua olevista ihmisoikeuskysymyksistä: ihmisarvosta ja ihmisarvoisen elämän määrittelystä.

1.2 Tutkimusongelma ja aiheen rajaus

Tämän tutkielman teemana on potilaan itsemääräämisoikeus ja sen suhde hoidon rajaukseen erityisesti elämän loppuvaiheessa olevan, kuolevan ihmisen kohdalla.

Terveydenhuollossa tästä tilanteesta käytetään usein nimitystä saattohoito tai tätä laajemmin palliatiivinen hoito. Mitkä reunaehdot lainsäädäntömme asettaa potilaan ja lääkärin yhteisymmärrykselle ja päätöksenteolle niissä tilanteissa, joissa potilaan tahto on ristiriidassa ammattihenkilön oman hoitokäsityksen tai yleisesti hyväksyttyjen hoitosuositusten kanssa?

Tutkimuskysymykseni on seuraava: Mikä on potilaan itsemääräämisoikeuden ja hoidon rajauksen suhde? Tarkastelen erityisesti potilaslain 6 §:n ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 22 §:n välistä suhdetta elämän loppuvaiheen hoidossa potilaan kyetessä de jure käyttämään itsemääräämisoikeuttaan. Miten oikeusjärjestyksemme suhtautuu potilaan

3 Paternalismista tarkemmin, kts. Kappale 4.2.3

tahdonilmaukseen, joka tarkoittaisi käytännössä kuoleman nopeuttamista, potilaan samalla kieltäytyessään muusta, lääketieteellisesti hyväksytystä hoidosta?

Lähtötilanne, jonka ympärille tämä tutkielma perustuu, on sellainen, jossa potilas on vakavasti ja peruuttamattomasti sairas ja kärsii kovista kivuista. Potilas on saattohoidossa ja potilaan lääketieteellinen elinajanennuste on lyhyt, jolla tarkoitetaan hoitosuositusten määritelmän mukaisesti päiviä tai korkeintaan viikkoja.⁴ Potilas on myös kykenevä päättämään hoidostaan tai on ilmaissut ennen kykenemättömyydeksi tultuaan pätevästi hoitotahtonsa.

Potilaan tahtona ja toiveena on tässä tilanteessa se, että hänen kärsimystensä sekä väistämättömästi lähestyvän kuolemansa vuoksi, hän haluaa kuolinapua terveydenhuollon ammattihenkilöltä. Potilas siis haluaa tehdä itsemurhan, mutta ei siihen itse kykene, jolloin vain avustettu itsemurha tulisi kyseeseen. Potilaan tila on sellainen, että hänelle ei olisi käytettävissä olevien lääketieteellisten hoitomuotojen avulla olemassa parantavaa hoitoa.

Aktiivisen eutanasian rinnalla voidaan samasta asiasta käyttää myös termiä kuolinapu. Myös termi avustettu itsemurha on yksi käsite, jolla voidaan kuvata samaa ilmiötä, eli konkreettista apua, jota annetaan henkilön pyynnöstä tämän kuoleman edistämiseksi. Tässä tutkielmassa käytän tästä toimesta ensisijaisesti termiä aktiivinen eutanasia. Tämän tutkielman näkökulmasta oleellista on aktiivisen eutanasian tarkastelu ja osin sen rinnalla myös passiivisen eutanasian käsittely. Koska tässä tutkielmassa käsitellään lääkärin ja potilaan päätöksenteon suhdetta, ei avustettu itsemurha siten, että joku muu kuin terveydenhuollon ammattihenkilö mahdollistaa henkilön kuoleman, ole osana tarkastelua.

Tässä tutkielmassa olevassa hypoteettisessa tilanteessa potilaan sekä hänestä hoitovastuussa olevan terveydenhuollon ammattihenkilön toiminta, perustuu potilaslain sekä ammattihenkilölain säännöksiin. Ammattihenkilön tehtävänä on

4 Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa, ja se ajoittuu oletetun kuolinhetken välittömään läheisyyteen (viimeisiin päiviin tai viikkoihin). kaypahoito.fi

edistää ja ylläpitää potilaan terveyttä ja lievittää kärsimystä. Terveydenhuollon ammattihenkilön tulee ammattihenkilölain 15 §:n mukaan ottaa tasapuolisesti huomioon ammattitoiminnasta potilaalle koituva hyöty ja sen mahdolliset haitat.

Potilaan oikeutena on potilaslain mukaan saada laadukasta ja hyvää hoitoa.

Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan ja potilaan oikeutena on kieltäytyä tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä tämän vaarantamatta hoitosuhdetta. Potilaan oikeutena ei ole saada haluamaansa hoitoa, mutta minkäänlaista hoitoa ei voida antaa lukuun ottamatta akuuttihoitoa tai pienimuotoisia toimenpiteitä, ilman potilaan suostumusta.

Lääkäri päättää hoidoista niiden hoitovaihtoehtojen kautta, jotka ovat ammattihenkilölain 15 §:n mukaan yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja. Toimiiko lääkäri vastoin ammattieettisiä velvoitteitaan, jos hän päättää potilaan niin tahtoessa antaa potilaalle kuolinapua?

Kuvatussa tilanteessa on käsitykseni mukaan kolme vaikuttavaa tekijää, joiden pohjalta hoitoratkaisu voi syntyä. 1. Mikä on potilaan tahto? Potilas voi kieltäytyä kaikesta hoidosta, joten hoitovaihtoehtoon, jota lääkäri ehdottaa täytyy olla potilaan suostumus. 2. Onko potilaan kärsimys sellaista, että lääkärin ammattieettinen velvollisuus on kaikin keinon pyrkiä sitä lievittämään? 3. Onko valittu hoitomuoto yleisesti hyväksytty?

Näistä kolmesta tekijästä kohta 3 on tämän hetken lainsäädännössä ainut, jonka on jokaisessa hoitotilanteessa täytyttävä. Potilas voi olla kykenemätön päättämään hoidostaan tai potilaan kärsimyksen asteesta ei voida olla potilaan tilanteesta johtuen täysin varmoja. Tästä huolimatta potilaalle voidaan antaa hoitoa, joka on yleisesti hyväksyttyä. Hoito voisi olla esimerkiksi palliatiivista sedaatiota.⁵

5 Palliatiivisella sedaatiolla tarkoitetaan kuolevan potilaan rauhoittamista ja tajunnan alentamista lääkkeiden avulla. www.kaypahoito.fi

Sen sijaan potilaan kärsimys ja sen lievittäminen yhdistettynä potilaan hoitotahtoon eivät riitä perusteluiksi hoitoon, joka ei ole yleisesti hyväksyttyä. Onko ratkaisuna tähän vain kuolinavun salliminen sallittuna hoitomuotona kuolevan potilaan kohdalla? Kumpi on ratkaisevampaa, potilaan vakaasti ja pätevästi ilmaisema tahto, joka varmasti helpottaisi potilaan kärsimyksiä, vai terveydenhuollon eettinen velvollisuus terveyden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi?

Asettamaani tutkimuskysymystä ei voida tarkastella pelkästään potilaan oikeuksien näkökulmasta. Koska potilas ei kykene tekemään itsemurhaa, tarvitsee hän siihen apua. Näin ollen on välttämätöntä tarkastella tilannetta sekä potilaan oikeuksien ja niiden taustalla vaikuttavien perus- ja ihmisoikeuksien kautta, mutta samalla myös lääkärin asemaa erityisesti lääkäreiden ammattieettisten velvoitteiden, mutta myös rikosoikeudellisen vastuun ja toimintavaihtoehtojen kautta.

1.3 Oikeudellinen viitekehys

Käsitän tämän tutkielman kuuluvaksi lääkintä, - tai terveysoikeuden alaan kuuluvaksi. Lääkintäoikeuden alaan on perinteisesti katsottu kuuluvan terveydenhuoltohenkilöstöä, lääketiedettä ja terveydenhuoltoa käsittelevät oikeudelliset kysymykset erityisesti siltä osin, kuin ne koskevat potilaan ja lääkärin tai terveydenhuollon muun ammattihenkilön välistä suhdetta.⁶ Lääkintäoikeudelliselle tutkimukselle voi olla ominaista myös niin sanottu juridis- eettinen tarkastelukulma ja ylipäänsä eettisten argumenttien käyttö ja eettisten kysymysten nivoutuminen oikeudellisten argumenttien kanssa yhteen.⁷

Voidaan myös esittää, aivan perustellusti, että sikäli kun lääkintä- tai terveysoikeus ei ole määriteltävissä omaksi oikeudenalakseen, kuuluu tähän teemaan liittyvä tutkimus sosiaalioikeuden alaan. Sääntelykohteen perusteella sosiaalioikeuteen voidaan katsoa kuuluvaksi ne oikeudelliset normistot, jotka säätelevät

6 Lahti 1997, s. 753.

7 Pahlman 2003, s. 4.

sosiaaliturvaa. Tämä tulkinta saa perustansa Suomen perustuslain (731/1999, PL) 19 §:n muotoilusta, jossa sosiaaliturvan alle kuuluu myös terveydenhuolto.⁸ Merkityksellistä oikeudenalan määrittelyssä on oikeusperiaatteiden rooli, joka sosiaalioikeudessa sisältää terveydenhuollossa merkityksellisiä periaatteita, kuten itsemääräämisoikeuden ja vaikkapa tarveperiaatteen. Nämä periaatteet erottavat sosiaali- tai terveysoikeuden esimerkiksi rikosoikeudesta tai siviilioikeudesta.

Lääkärin ja potilaan välisen suhteen tarkastelu on toki lääkintä, - tai terveysoikeuden ydintä edelleenkin, mutta eettisten argumenttien käyttö, jolla erityisesti on viitattu tämän tarkastelukulman taustalla olevan lainsäädännön ohuuteen, on vähentynyt. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja niiden kansallinen ratifiointi ovat tuoneet lääkintäoikeuteen syvyyttä ja siirtäneet tarkastelukulmaa perus- ja ihmisoikeuksien suuntaan.⁹Täysin vaille eettisten näkökulmien tarkastelua ei tässä tutkimusasetelmassa voida kuitenkaan jäädä. Kun tutkimuskohteena on potilaan ja lääkärin välinen suhde, on lääkärin toiminnan vaikuttimena edelleenkin useat eettiset argumentit.

Oikeudellisen viitekehyksen tälle tutkielmalle tarjoaakin potilaan itsemääräämisoikeuden taustalla vaikuttavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Koska itsemääräämisoikeus konkretisoituu vuorovaikutuksessa terveydenhuollon järjestäjän, eli viime kädessä julkisen vallan edustajan kanssa, tulee toisena suuntauksena olla kansainväliset ihmisoikeussopimukset tältä osin. Erityisesti tarkastelun kohteena ovat yleissopimus Euroopan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (SopS 18-19/1990, EIOS) sekä Suomen perustuslain perusoikeussäännökset liittyen tutkielmani teemaan.

Kansallisessa lainsäädännössämme on laissa terveydenhuollon ammattihenkilöistä säädetty ammattihenkilön ammattieettisistä velvoitteista. Laissa potilaan asemasta

8 Tuori – Kotkas 2016, s. 3

9 Nieminen 2015, s.12.

ja oikeuksista on säädökset potilaan itsemääräämisoikeudesta. Kansallista lainsäädäntöäkin on tarkasteltava kokonaisuutena ja apuna tässä on erityisesti eduskunnan oikeusasiamiehen (EOA) kannanotot sekä erilaisten työryhmien kannanotot liittyen kuolevan potilaan itsemääräämisoikeuteen ja hoitoon.

1.4 Tutkielman eteneminen ja metodi

Tutkielmani etenee siten, että lähestyn tutkimuskysymystä kahden teemallisen kokonaisuuden kautta. Ensimmäisen kokonaisuuden muodostaa potilaan itsemääräämisoikeus osana potilaan oikeusasemaa. Ennen syventymistä potilaan itsemääräämisoikeuden merkitykseen, on syytä tarkastella itsemääräämisoikeuden taustalla vaikuttavia perus- ja ihmisoikeussäännöksiä ja niiden tulkintaa. Potilaan itsemääräämisoikeutta ja sen merkitystä on myös tarkasteltava osana potilaan oikeusaseman systeemistä kokonaisuutta.

Toisen teemallisen kokonaisuuden muodostaa lääkärin ammattieettiset velvoitteet ja vastuut terveydenhuollon ammattihenkilönä. Tässä tarkastelussa oleellista on myös luoda katsaus työntekijän rikosoikeudelliseen asemaan ja vastuuseen. Tämän jälkeen nämä kaksi teemaa ikään kuin yhdistyvät konkreettisesti eutanasiaa käsittelevässä luvussa. Olennaisen osan koko tutkimuskysymykseni tarkastelulle antaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö, jota käsittelen myös omana kokonaisuutena. Lopuksi kokoan nämä teemat yhteen tarkastelemaan tutkimuskysymystäni. Ovatko ammattieettiset velvoitteet ja potilaan tahto yhteen sovitettavissa kuolinavun ja elämän loppuvaiheen hoitopäätösten kohdalla?

Kyseessä on lainopillinen tutkielma, jossa ensisijaisena tarkoituksenani on tulkita ja systematisoida voimassa olevaa lainsäädäntöä. Aarniota mukaillen kyse on oikeusdogmaattisesta metodista, jonka tehtäväksi on perinteisesti määritelty oikeussääntöjen sisällön selvittäminen, eli tulkinta ja oikeussäännösten systematisointi. Kyse on käytännöllisen ja teoreettisen lainopin metodista, jotka ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. ¹⁰

10 Aarnio 2006, s. 238

Itselle luontevin ja mieluisin tapa lähestyä tiettyä lainopillista ongelmaa on juuri systemaattisen tulkinnan metodi, jonka rinnalla säännöksiä tarkastellaan lingvistisen ja historiallisen tulkinnan, mutta myös objektiivisen tarkoituksen kautta. ¹¹Tavoitteenani on tämän tutkielman lopuksi myös päästä esittämään tavoitteellista tulkintaa liittyen käsiteltävänä olevaan tutkimuskysymykseen.

Näen tämän tutkielman teeman ja kysymyksenasettelun edellyttävän lainsäädännön systemaattista tulkintaa. Systemaattisella tulkintatavalla tarkoitetaan yksittäisen oikeussäännöksen sijoittamista osaan säädöskokonaisuutta ja laajemmin ymmärrystä siitä, että säännös on osa laajempaa systeemistä kokonaisuutta.¹² Oikeus on aina myös systeemi, järjestelmä. Se on käsitteellisten sitoumusten avulla muodostettu yleiskatsauksellinen, helposti käytettävä ja ajatteluekonomisesti tehokas kokonaisuus.

Kun tulkintatapa on systemaattinen, on olennaista huomioida systeemiin kuuluva hierarkia. Jokaisella normilla on paikkansa suhteessa toisiin säännöksiin. Erityisesti EU-oikeuden vaikutus kansalliseen lainsäädäntöön sekä perustuslakimme vaikutus tavanomaiseen lainsäädäntöömme on ymmärrettävä. Tässä suhteessa perinteisetä oikeussääntöjen ristiriitojen tulkintatavasta voi olla apua. Perinteisessä sääntöhierarkiassammehan ylemmän asteinen normi syrjäyttää alemman asteisen.¹³ Tätä lex superior derogat inferiori – periaatetta joudutaan punnitsemaan eri tavoin arvioitaessa perus- ja ihmisoikeuksien vaikutuksia suhteessa niin kansalliseen lainsäädäntöömme, kuin sitä alemman asteisiin, lääkintäoikeudellisessa perinteessä sallittuina pidettyihin eettisiin ohjeisiin ja argumentteihin.

Tärkeimpiä oikeuslähteitä tässä työssä tulee olemaan kansallinen lainsäädäntö sekä sen esityöt ja potilaan oikeusasemaan liittyvät kansainväliset ihmisoikeussäännökset. Tämän lisäksi erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytäntö ja ylimpien laillisuusvalvojien kannanotot nousevat tärkeiksi lähteiksi. Perinteisesti lääkintäoikeuden

11 Aarnio 2006, s. 299

12 Tolonen 2003, s. 109

13 Tolonen 2003, s. 1110

oikeuslähteisiin on voinut kuulua erilaiset eettiset ohjeet ja kannanotot¹⁴, joista erityisesti lääkäreiden ammattieettisiä ohjeita ja käypähoito -suositusta tarkastelen lyhyesti.

2. PERUS- JA IHMISOIKEUDET POTILAAN OIKEUSASEMAN TAUSTALLA

2.1 Oikeuksien taustaa

Tämän tutkielman kannalta on oleellista tarkastella sellaisia perus- ja ihmisoikeussäännöksiä, joilla on joko välitön tai vähintään välillinen vaikutus potilaan itsemääräämisoikeuden ja terveydenhuollon velvoitteiden tulkintaan.

Ihmisoikeudet ovat osa kansainvälistä oikeutta, joka muodollisesti koostuu ihmisoikeussopimuksista. Perustana muille ihmisoikeussopimuksille ja julistuksille sekä esikuvana kansainvälisille ihmisoikeussopimuksille voidaan pitää YK:n yleiskokouksen vuonna 1948 antamaa ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta.¹⁵Useissa maissa, kuten Suomessa, ihmisoikeussopimukset ovat hyväksytty ja saatettu voimaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä.¹⁶Suomen perustuslain 22 §:ssä onkin säädetty, että julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Tämä velvoite siis koskee kaikkia Suomea sitovia ihmisoikeusmääräyksiä.¹⁷

Perusoikeusmyönteisen laintulkinnan normatiivisena perustana pidettävästä perustuslain 22 §:n säännöksestä voidaan myös käyttää nimitystä ihmisoikeusystävällinen laintulkinta, joka liittyy perustuslakivaliokunnan aiemmin vakiinnuttamaan perusoikeusmyönteisen laintulkinnan oppiin. Tällä opilla tarkoitetaan nimenomaan perusoikeussäännösten vaikutusta lakia soveltavan viranomaisen tulkinta- ja harkintavallan rajoituksena.¹⁸ Perustuslakivaliokunta

14 Pahlman 2003, s 10

15 Ojanen 2015, s. 67

16 Ojanen 2015, s. 69

17 Tuori – Kotkas 2016, s. 221.

18 Tuori – Lavapuro 2011, s. 812 - 813

onkin korostanut ihmisoikeusmääräysten säädöshierarkkiseen asemaan liittyen sitä, että tulkintatilanteissa olisi erilaisista perusteltavissa olevista vaihtoehdoista pyrittävä omaksumaan sellainen, joka edistää ihmisoikeusmääräysten toteutumista eli on näin määriteltynä ihmisoikeusystävällinen. ¹⁹

Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten ihmisoikeuksien (TSS-oikeudet) kohdalla, on jo sopimusmääräyksissä asetettu sopijavaltioille toimintavelvollisuuksia oikeuksien turvaamisen suhteen. Sen sijaan muiden ihmisoikeussopimusten kohdalla PL 22 §:n säännöksellä on suurempi periaatteellinen merkitys. Säännös korostaa julkisen vallan velvollisuutta turvata esimerkiksi niiden oikeuksien, jotka on vahvistettu KP-sopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, toteutumisen käytännössä. Se myös samalla perustelee ihmisoikeussopimusten tulkintavaikutusta kansallisten säännösten soveltamisessa.²⁰

Ihmisoikeudet ovat muodollisen määritelmän mukaan alueellisessa tai yleismaailmallisessa kansainvälisoikeudellisessa sopimuksessa eli ihmisoikeussopimuksessa tunnustettuja oikeuksia. Ihmisoikeudet ovat jo käsitteellisesti ihmisten oikeuksia, jotka on pääsäännön mukaan turvattu jokaiselle sopijavaltion oikeudenkäyttöpiirissä olevalle ihmiselle siitä riippumatta, onko henkilön kansalaisuusvaltio liittynyt sopimukseen vai ei.²¹Perusoikeudet puolestaan ovat niiden muodollisen määritelmän mukaan perustuslaissa turvattuja yksilöiden ja toisinaan ryhmien oikeuksia. Koska perusoikeudet ovat perustuslaissa turvattuja oikeuksia, liittyy niihin perustuslain asemasta johtuen sekä erityistä pysyvyyttä, että oikeudellista luonnetta.²²

Suomen perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeusmääräykset perustavat ja suojaavat hyvin pitkälle samansisältöisiä oikeuksia. Tämä normistojen

19 PeVL 2/1990, s. 3

20 Tuori – Lavapuro, 2011, s. 816

21 Ojanen 2015, s. 9.

22 Ojanen 2015, s. 8.

päällekkäisyys johtuu keskeisesti siitä, että perusoikeussäännökset on laadittu juuri Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten pohjalta ja inspiroimana.²³

Perustuslain ohella, keskeisimmistä ihmisoikeuksiin liittyvistä oikeuksista on säännelty Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (2012/C 362/02)²⁴, Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (SopS 7-8/1976, KP-sopimus) sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (SopS 6/1976, TSS-sopimus).

2.2 Oikeuksien tulkinnasta

Perus- ja ihmisoikeuksilla on yleisesti ottaen tulkintavaikutus, eli kyky vaikuttaa muiden oikeussääntöjen tulkintaan. Voidaan puhua perus- ja ihmisoikeusmyönteisestä laintulkinnasta. Kuten edellä on tullut ilmi, tällä tarkoitetaan pääsääntöisesti tuomioistuinta koskevaa velvoitetta valita lain tulkintavaihtoehdoista se, joka parhaiten edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Tämän tyyppinen tulkintavaikutus ilmenee usein viittauksina perusoikeussäännöksiin tai kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin lakien soveltamisen yhteydessä.²⁵Lähtökohtana perusoikeussäännöksien kohdalla on, että niitä on tulkittava kokonaisuutena, jolloin yhden perusoikeuden tulkinnalla voi olla vaikutusta toisen perusoikeuden tulkintaan. TSS-oikeuksilla on vaikutusta vapausoikeuksiin ja toisin päin.²⁶

Perusoikeussäännöksillä saattaa myös olla keskenään ristiriitaisia päämääriä ja erityisesti ristiriitaisia toteutuksia lainsäädännössä. Saraviita tarkoittaa ristiriidalla sitä, että lakiehdotus pyrkii vahvistamaan määrättyä perusoikeutta, mutta samalla

23 Paaso 2002, s. 78

24 Euroopan unionin perusoikeuskirja 2012/C 362/02, annettu 26.10.2012

25 Ojanen 2015, s. 60.

26 Saraviita 2005, s. 240.

rajoittaa jotakin toista perusoikeussäännöstä tai vaikuttaa muuten sitä heikentävällä tavalla perusoikeuden suojaaman henkilön oikeusasemaan.²⁷

Perus- tai ihmisoikeussäännökset ovat myös usein yleisluonteisia ja voivat ilmaista esimerkiksi jonkin turvan vähimmäistasoa.²⁸ Tätä vähimmäistasoa ei voida tavallisella lailla alittaa. Perusoikeudet ovatkin usein välittömässä yhteydessä tavallisten lakien tasoon, jolloin esimerkiksi mainintaa riittävistä terveyspalveluista tai terveyden edistämisen velvoitteesta on tulkittava perussoikeussäännöksen ja sitä toteuttavan erityislainsäädännön kokonaisvaikutuksena.²⁹

Eräät perusoikeussäännökset on muotoiltu lainsäätäjän turvaamisvelvollisuuksiksi.

Niissä on kysymys lainsäätäjään kohdistuvista toimeksiannoista eli lainsäätäjän positiivisista toimintavelvoitteista. Turvaamisvelvoitteet ovat PL 3.1

§:ssä tarkoitettuun suvereeniin lainsäätäjään kohdistuessaan oikeudellisesti sanktioimattomia, mutta niillä on merkittävä tulkintavaikutus suhteessa sekä velvoitteen nimenomaisesti tarkoittamaan perusoikeuteen että muihin perusoikeussäännöksiin.³⁰

Jos turvaamisvelvoitetta toteuttava lakiehdotus on jossakin määrin arveluttava jonkin toisen perusoikeuden rajoittamisen näkökulmasta, turvaamisvelvoitteen toteutuminen on yksi punnintaperuste siinä kokonaisarviossa, jossa päätellään mahdollisen toisen perusoikeusrajoituksen perusteltavuutta perusoikeuksien yleisten rajoitussääntöjen mukaan.³¹

Tällaisesta positiivisesta turvaamisvelvoitteesta on kyse esimerkiksi PL 7.3 §:n kohdalla. Kyseisen lainkohdan mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä

27 Saraviita 2005, s. 241.

28 Esimerkiksi PL 19.1 §: ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon”.

29 Saraviita 2005, s. 75.

30 Saraviita 2011, s. 146

31 Saraviita 2011, s. 146

perustetta. Lakivaraus antaa mahdollisuuden puuttua henkilön koskemattomuuteen ja vapauteen, mutta siis vain, jos puuttumisen perusteesta on säädetty lailla.

Lakiviittaukset ovatkin yksi keskeinen perusoikeuksien rajoittamissektori.³²

2.3 Oikeuksien jaottelu

2.3.1 Ajallinen ja sisällöllinen ulottuvuus

Perus- ja ihmisoikeuksia koskevassa keskustelussa on usein nähty tarpeelliseksi luokitella ja ryhmitellä oikeuksia erilaisilla tavoilla. Oikeuksien luokittelu on siinä mielessä mielekästä, että ne antavat informaatiota näiden oikeuksien syntyhistoriasta ja tarkoituksesta.

Yksi perusjaottelu on jakaa oikeudet kolmeen eri sukupolveen. Tässä jaottelussa korostuu oikeuksien ajallinen ulottuvuus. Ensimmäisen sukupolven ihmisoikeudet liittyvät klassisen liberalismin vapauskäsitykseen, jonka mukaan julkisen vallan tai valtion tehtävä olisi suojata yksilön vapautta. Tästä johtuen, näille ensimmäisen sukupolven oikeuksille tyypillistä on ennemminkin julkisen vallan puuttumattomuus kuin positiivinen toimintavelvollisuus yksilön vapauksien edistämiseksi. Positiivinen toimintavelvollisuus taas voidaan katsoa tunnusomaiseksi ns. toisen sukupolven ihmisoikeuksille, kuten taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva TSS-sopimus.³³

Kolmannen sukupolven oikeuksilla taas tarkoitetaan erityisesti Euroopan neuvoston yleissopimusta ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla (SopS 23 – 24/2010, biolääketiedesopimus), jonka kohdalla katsotaan, että kyseessä ei ole enää yksilön vaan koko ihmislajin suojelemisesta.

Biolääketiedesopimuksessa, jonka Suomi ratifioi vuonna 2010, on kyse ihmislajin suojelemisesta sellaisenaan kieltämällä muun muassa ihmisruumiin käyttö taloudellisen edun tavoittelemiseksi.³⁴

32 Saraviita 2005, s. 73.

33 Pellonpää 2012, s. 27–28.

34 Nieminen 2015, s. 45.

Toinen ja ehkäpä yleisin perus- ja ihmisoikeuksien jaotteluperuste on jaottelu perustuen oikeuksien sisällöllisiin eroihin sekä eroihin oikeuksien vaikutuksissa.

Perusryhmittelyssä toisella puolella ovat kansalais- ja poliittiset oikeudet (KP- oikeudet) ja toisella puolella taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet (TSS-oikeudet). Tässä jaottelussa korostuu esimerkiksi KP-oikeuksien tausta, joka on samaan tapaan kuin sukupolviryhmittelyssä liberaalissa ajattelutavassa.³⁵ Oikeudet voidaan jakaa sisällöllisesti myös vapauspainotteisiin ja TSS- oikeuspainotteisiin. Tämä jako ei kuitenkaan ole täysin aukoton, sillä sekä KP- sopimus, että EIOS asettavat valtiolle myös positiivisia toimintavelvoitteita ja TSS- sopimuksella on myös valtion toimintavapautta rajoittavia oikeusvaikutuksia.³⁶ Kun arvioidaan sopimusten vaikutusta, voidaan huomata, että KP-oikeuksien ensisijaiset vaikutukset ovat luonteeltaan negatiivisia julkisen vallan kannalta.

Tämä johtuu siitä, että KP-oikeudet ennen muuta estävät ja rajoittavat julkisen vallan käyttöä. Tähän liittyen KP-oikeudet on usein kirjoitettu kiellon muotoon tai subjektiivisia oikeuksia ilmaiseviksi.³⁷Sen sijaan lähtökohtaisesti TSS-sopimus ja EU:n sosiaalinen peruskirja eivät tähän velvoita.³⁸

2.3.2 Vapausoikeudet

Jaottelen tässä esityksessä ihmisoikeudet joko vapausoikeuksiin tai TSS-oikeuksiin niiden painopisteen mukaisesti. Ensiksi käyn läpi keskeiset vapausoikeudet ja niiden merkityksen erityisesti potilaan itsemääräämisoikeuden näkökulmasta.

Yksilön vapauden ja oikeuksien turvaamisen piiriin kuuluu monien muiden oikeuksien käytön perustana oleva yksilön itsemääräämisoikeus. Perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen

35 Ojanen 2015, s. 10

36 Tuori – Kotkas 2016, s. 221.

37 Ojanen 2015, s. 11.

38 Tuori – Kotkas 2016, s. 222

vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Saman lainkohdan 2 momentin mukaan ketään ei saa kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Säännöksen 3 momentin mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Säännös sisältää yleissäännöksen henkilökohtaisen vapauden suojasta, johon liittyy lakivaraus sen suhteen, että tätä oikeutta voidaan rajoittaa vain lailla.

Henkilökohtainen vapaus on luonteeltaan yleisperusoikeus, joka suojaa ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kielto koskee sekä fyysistä että henkistä kohtelua. Se on tarkoitettu kattamaan kaikki julmat, epäinhimilliset tai halventavat kohtelun muodot. Henkilökohtaisen koskemattomuuden asema perusoikeutena asettaa siihen puuttumiselle korkean kynnyksen. Oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen antaa suojaa esimerkiksi henkilöön käypiä tarkastuksia ja pakolla toteutettavia lääketieteellisiä tai vastaavia toimenpiteitä vastaan. Säännöksellä voidaan katsoa olevan läheinen yhteys yksityiselämän suojaan.³⁹

Oikeutta elämään voidaan pitää perusoikeuksista ehkäpä tärkeimpänä siitä syystä, että se on edellytys kaikkien muiden oikeuksien nauttimiselle. Säännöksellä voidaan nähdä kaksi ulottuvuutta. Niin sanotun vertikaalisen ulottuvuuden mukaan julkisen vallan on ensinnäkin pidättäydyttävä itse loukkaamasta näitä oikeuksia ja horisontaalisen ulottuvuuden mukaan julkisen vallan on luotava olosuhteet, joissa nämä perusoikeudet eivät tulisi loukatuksi yksityiseltäkään taholta.⁴⁰

Oikeudesta elämään on säädetty myös useissa ihmisoikeussopimuksissa, kuten YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 6 artiklassa, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklassa sekä EU:n perusoikeuskirjan 2 artiklassa. Kp-sopimuksen 6 artiklan mukaan ”jokaisella ihmisellä on synnynnäinen oikeus elämään”. Sekä Kp-sopimuksen 6 artiklan, että

39 HE 309/1993 vp. s. 46-47.

40 Pellonpää 2011, s. 281

EIOS:n 2 artiklan mukaan tämä oikeus on suojattava lailla. Tähän oikeuteen elämään liittyy keskeisesti myös EIOS 5 artiklassa kuvattu oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.

Myös KP-sopimuksen 7 artiklassa kielletään EIOS 5 artiklaan vastaavasti kohtelemasta ketään epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla. Erityisesti ei ketään saa alistaa ilman vapaata suostumustaan lääketieteelliseen tai tieteelliseen kokeiluun. Sopimuksen 9 artiklassa säädetään jokaisella olevan oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Keneltäkään ei hänen vapauttaan saa riistää ilman laissa säädettyä perustetta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä EIOS 2 artiklan turvaama oikeus elämään on katsottu kuuluvan erityisen vahvaa suojaa nauttivien ihmisoikeuksien joukkoon. Vaikkakin yksittäisten ihmisoikeuksien jaottelu niiden tärkeysjärjestykseen onkin haastavaa, on EIT luonnehtinut EIS 2 artiklan edustavan

”ylintä arvoa” ihmisoikeuksien hierarkiassa.⁴¹Oikeudesta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen- ihmisoikeuksien kohdalla voidaan hyvällä syyllä puhua kaikkein perustavalaatuisimmasta oikeudesta, josta ei voida poiketa oikeastaan muutoin kuin, että kyseessä on voimankäyttö, joka on aivan välttämätöntä tai tuomioistuimen päätöksen täytäntöönpano (EIOS 2 artikla 2 kohta). Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ovat ihmisoikeuksia, jotka ovat osaltaan pohjana koko ihmisoikeusjärjestelmän taustalla.

EOIS 8 artiklan 1 -kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe- elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kohdan mukaan tämän oikeuden käyttämiseen ei viranomaiset saa puuttua, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

41 Pellonpää ym. 2018, s. 368, 401

Yksityiselämän suoja on varsin laaja käsite, jolle ei voida antaa aivan tyhjentävää määritelmää. Kuitenkin sen suojan piiriin on katsottu kuuluvan muun muassa ruumiillinen koskemattomuus.⁴²Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään tulkinnut suojan piiriä siten, että siihen kuuluu fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden lisäksi myös yksilön autonomia. Tämä tarkoittaa muun ohella, että jos henkilöllä on kyky päättää siitä, miten elämäänsä elää, sisältää se myös mahdollisuuden harjoittaa toimintaa, jonka voidaan katsoa olevan niin fyysisesti kuin moraalisestikin yksilölle haitallista tai jopa vaarallista. Jopa silloin kun toiminnasta voidaan kiistatta katsoa aiheutuvan yksilölle vaaraa, on siihen puuttumista lainsäädännöllä katsottu loukkaavan 8 artiklassa taattuja oikeuksia.⁴³ Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaan yksityiselämän suojaan voidaan puuttua vain, jos se on muun ohella ensinnäkin lainmukaista ja toisekseen välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. EIT katsoo puuttumisen välttämättömyyden edellyttävän kansalliselle viranomaiselle jätettävää harkintamarginaalia, joka on riippuvainen siitä mikä on kulloinkin käsiteltävänä olevan asian luonne ja esillä olevien intressien suhde toisiinsa.⁴⁴

Ihmisoikeuksien suojaaminen ja erityisesti vapausoikeuksia painottavien KP- sopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen taustalla ovat pyrkimys turvata yksilön vapaus sekä estää toisen maailmansodan yhteydessä tapahtuneiden ihmisoikeusloukkausten toistuminen. Euroopan unionin perussäännön 3 artiklan mukaan ”jokaisen Euroopan neuvoston jäsenvaltion tulee hyväksyä laillisuusperiaate ja periaate, jonka mukaan jokaisen sen tuomiovaltaan kuuluvan henkilön tulee voida nauttia ihmisoikeuksista ja perusvapauksista”. Osaltaan tämän jäsenyysedellytyksen mittapuuna pidetään Euroopan ihmisoikeussopimuksen hyväksymistä.⁴⁵Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuomioistuimen on ristiriitatilanteessa ensisijaisesti noudatettava ihmisoikeussopimuksen määräyksiä

42 Pellonpää 2012. s. 656.

43 Ks. Pretty v. Yhdistynyt kuningaskunta (2002), kohdat 61 - 62

44 Ks, harkintamarginaalista tarkemmin kappale 5.5.2.

45 Pellonpää 2012, s. 2-3

ja velvoitteita. Suomalaiset tuomioistuimet ja viranomaiset ovat sidottuja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin.⁴⁶

Euroopan ihmisoikeussopimuksen tavoitteena on ollut luoda tehokas kansainvälinen valvontajärjestelmä yksilön valitusoikeuksineen KP-oikeuksien turvaamiseksi. Tällaista järjestelmää pidettiin mahdollisena vain klassisten vapausoikeuksien kohdalla, koska niille tunnusomaista on, että valtio pidättäytyy niitä loukkaamasta. Euroopan ihmisoikeussopimusta voidaan tästäkin näkökulmasta pitää yksilölle oikeuksia luovana sopimuksena toisin kuin muita ihmisoikeussopimuksia.⁴⁷

2.3.3 TSS-oikeudet

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia (TSS-oikeudet) koskevan YK:n yleissopimuksen 12.1 artiklan mukaan ”tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä.”

EU:n peruskirjan 35 artiklan mukaan jokaisella on oikeus saada ehkäisevää terveydenhoitoa ja sairaanhoitoa kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisin edellytyksin. Saman artiklan mukaan on myös varmistettava ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu.

Myös Euroopan sosiaalisen peruskirjan 11 artiklassa velvoitetaan sopimuspuolia ryhtymään asianmukaisiin toimiin muun muassa terveyttä heikentävien syiden poistamiseksi mahdollisimman laajalti, sairauksien ehkäisemiseksi niin laajalti kuin mahdollista sekä kannustetaan ihmisten vastuuta omaan terveyteen ja hyvinvointiin.

Sekä TSS - sopimuksen, kuin sosiaalisen peruskirjan 11 artiklan sanamuodot viittaavat terveyden näkemisen laaja-alaisesti niin, että yksilön terveyteen on

46 Tolonen 2003, s. 106.

47 Pellonpää 2012, s. 28 ja 284–285

vaikuttamassa sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä.⁴⁸ Oikeus terveyteen ei ole yksiselitteinen asia, vaan oikeuden toteutumiseen vaikuttavat olennaisesti yksilön omat valinnat. Oikeus terveyteen ei ole saman tyyppinen ihmisoikeus kuin klassiset vapausoikeudet, mutta oikeutta terveyteen voidaan tarkastella yhdessä klassisten vapausoikeuksien kanssa.

Oikeus terveyteen luokitellaan usein yksinomaan sosiaaliseksi oikeudeksi. Terveys on kuitenkin hyvin olennainen asia, jopa ehto monien muiden ihmisoikeuksien nauttimiselle. Tästä on kyse silloin, kun puhutaan oikeuksien keskinäisestä riippuvuudesta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklassa turvattu oikeus elämään on siten läheisessä yhteydessä terveyden kanssa. Elämän turvaaminen edellyttää julkiselta vallalta aktiivisia toimia. Sosiaalisen peruskirjan 11 artiklalla on läheinen yhteys Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 ja 3 artikloihin (oikeus elämään ja kidutuksen kielto).⁴⁹

TSS-oikeuksilla onkin nykyään merkittävä rooli kotimaisen perusoikeussääntelyn kokonaisuudessa. Tämä johtuu pitkälti nykyaikaisen perus- ja ihmisoikeusajattelun perusajatuksesta perus- ja ihmisoikeuksien jakamattomuudesta ja yhtenäisyydestä, jonka mukaan TSS-oikeuksien toteutuminen edellyttää muiden oikeuksien toteutumista ja toisin päin.⁵⁰

Perustuslain TSS-säännökset on pääosin kirjoitettu julkiseen valtaan tai lainsäätäjään kohdistuvien turvaamis- tai edistämisvelvoitteiden muotoon.

Ihmisoikeussopimusten määräyksissä TSS-oikeuksista sopimusvaltioille on asetettu nimenomaisia toimintavelvollisuuksia. Lisäksi TSS-sopimuksessa on yleinen määräys sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamisesta.

Sopimuksen 2 artiklan mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat täysimääräisesti, kaikkien käytettävissä olevien voimavarojen mukaan ryhtymään soveltuvin, erityisesti

48 Nieminen 2015, s. 90.

49 Nieminen 2015, s. 91.

50 Ojanen 2015, s. 22

lainsäädännöllisin keinoin, toimenpiteisiin sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi.⁵¹

Poikkeuksena tästä muotoilusta on PL 19.1 §, joka turvaa jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän turvaa, oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Ihmisarvoisen elämän turvaamisvelvoitteella voidaan nähdä olevan yhteys PL 7.1 §:n oikeutta elämään – perusoikeuden sekä PL 1.2 §:n ihmisarvoisen elämän turvaamisvelvoitteen kanssa.⁵²

Hallituksen esityksessä PL 19.1 §:n perusteluiksi, säännöstä tulkitaan ilmauksella eksistenssiminimi. Tällä tarkoitetaan ihmisarvoisen elämän turvaamisen vähimmäistasoa. Samalla korostetaan säännöksen läheistä yhteyttä PL 7.1:n oikeutta elämään säännöksen kanssa.⁵³ Näillä ilmauksilla voidaan perustella suppeaa tulkintaa, joka typistää PL 19.1 §:n tarkoittaman oikeuden pelkästään elämän biologisen jatkuvuuden vähimmäisehtoihin.⁵⁴

Valtioneuvoston oikeuskansleri (OKA) on eräässä kanteluratkaisussaan ottanut kantaa PL 19.1 §:n tulkintaan. OKA:n mukaan PL 19.1 §:ssä ilmaistu

”ihmisarvoisen elämän ” turva voidaan – ”nykyajan kulttuurinen arvomaailmakin huomioiden” - tulkita tarkoittavan ”jotain enemmän kuin pelkästään biologiselle olemassaololle välttämättömien edellytysten turvaamista,”⁵⁵eli eksistenssiminimiä.

Perustuslain 19.3 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

51 Tuori – Lavapuro 2011, s. 815

52 Ojanen 2015, s. 23.

53 HE 309/1993 vp, s. 46

54 Tuori – Kotkas 2016, s. 265

55 OKA 12.3.2008 Dnro 1052/1/06

Säännös julkisen vallan velvollisuudesta edistää terveyttä on yleisluontoinen.

Samaa merkitystä yksilön oikeusasemalle se ei anna, kuin PL 19.1 §.⁵⁶Riittävien terveyspalvelujen turvaaminen taas kuvaa perusoikeuden minimiluonnetta, jolla on vahvistettu tietyn suojan vähimmäistaso, jota ei voida tavallisella lailla alittaa.

2.4 Ihmisarvo

Käsite ihmisarvo on mainittu perustuslaissa useissa kohdin, kuten edellä osin on jo tullut esille.⁵⁷ Perustuslain tulee turvata ihmisarvon loukkaamattomuus. Yhtä lailla ihmisarvo käsitteenä on mukana EU:n peruskirjan 1 artiklassa, jonka mukaan ihmisarvo on loukkaamaton sekä biolääketiedesopimuksen 1 artiklassa, joka velvoittaa sopimusosapuolia suojelemaan ihmisarvoa. Ihmisarvo on siis käsitteenä mukana useissa hyvin keskeisissä perus- ja ihmisoikeusnormistoissa.

Ihmisarvon määritteleminen siten, että se olisi käsitteenä selkeä, on pulmallista.

Biolääketiedesopimuksen johdanto antaa jonkinlaisen taustan ajatukselle ihmisarvosta. Sopimuksen mukaan sopimuksen allekirjoittajat: ”ovat vakuuttuneita tarpeesta kunnioittaa ihmistä sekä yksilönä että ihmiskunnan jäsenenä ja tunnustavat ihmisarvon turvaamisen tärkeyden.”⁵⁸Biolääketiedesopimuksen 2 artiklassa todetaan myös, että ihmisen hyvinvointi ja etu ovat tärkeämpiä kuin pelkkä yhteiskunnan tai tieteen hyöty.

Suomen perustuslaissa käsite ihmisarvo on suuressa roolissa. Perustuslain 1 §:n 2 momentin säännös ihmisarvon loukkaamattomuudesta vaikuttaa arvioitaessa perusoikeuksien rajoitusten sallittavuutta. Vaatimus ihmisarvon loukkaamattomuudesta ilmaisee tämän lisäksi myös perustavanlaatuisen oikeuksien yleisinhimillisen perustan. Ihmisarvon käsitteellä viitataan kaikkien ihmisyksilöiden periaatteelliseen yhdenvertaisuuteen.⁵⁹

56 Tuori – Kotkas, 2016, s. 288

57 PL 1.2 §, PL 7.2 §, PL 9.4 § ja PL 19.1 §

58 Nieminen 2015, s. 108

59 HE 309/1993 vp, s. 42.

Perustuslaki antaa siis ihmisarvolle kaksi eri merkitystä. Toisaalta ihmisarvo on kaikkien perusoikeuksien taustalla vaikuttava keskeinen perusperiaate, jota on kunnioitettava. Voidaan puhua ihmisarvosta oikeuksien luojana. Tämän lisäksi ihmisarvo voidaan nähdä myös perusoikeuksien rajoittajana. Ihmisarvon nimissä ihmistä voidaan kieltää vaikkapa osallistumasta lääketieteellisiin kokeiluihin, jotka kohdistuvat sikiöön tai alkioon. Sikiön kantaja ei voi välttämättä itse valita vapaasti osallistumistaan, vaan sikin ihmisarvon suojaaminen voidaan katsoa tärkeämmäksi.⁶⁰

Vaikka useisiin keskeisiin ihmisoikeussopimuksiin ei sisälly erillistä artiklaa ihmisarvon suojasta, on lähtökohtana sopimuksia tehdessä ollut se, että ihmisoikeuksien kokonaisuus suojaa myös ihmisarvoa sinänsä. Nimenomaista mainintaa itse sopimukseen ei siis tarvita. Nieminen kuvaa ihmisarvolla ihmisoikeusjärjestelmän keskeisenä periaatteena yksilön vapautta päättää itse omasta autonomiastaan ja muiden pidättäytymistä tähän puuttumiselta. Kyse on siitä, että kaikkien ihmisten tulee kunnioittaa toistensa autonomiaa.⁶¹

Ihmisarvon periaate on siis hyvin keskeisesti vaikuttamassa perus- ja ihmisoikeuksien taustalla, kun oikeuksia arvioidaan. Ihmisarvon periaate on myös koko ajan nousemassa esiin erityisesti EU:n ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä. Taustalla ovat sekä lisääntynyt sääntely erityisesti biolääketiedesopimuksen suhteen, että muutoinkin ihmisoikeuksien kasvanut merkitys Euroopassa.⁶²

Eduskunnan oikeusasiamies on ottanut kantaa ihmisarvoisen elämän suojaan muun muassa kanteluasiassa, joka koski vakavasti sairaan henkilön hoitamista ja hoitoratkaisuja tämän kotona.⁶³ Tapauksessa potilaan omaiset toivoivat potilaalle hänen tilanteensa helpottamiseksi lisähappea. Paikalla olleet kotisairaanhoidon

60 Nieminen 2005, s. 72.

61 Nieminen 2015, s. 106-107

62 Mm. Nieminen 2005, s. 78

63 EOA 18.1.2007 Dnro 1552/4/05

sekä pelastustoimen yksiköt kiistelivät potilaan läsnä ollessa lisähapen tarpeesta ja lopputuloksena happea ei annettu. Potilas menehtyi pian tämän jälkeen.

EOA viittasi ratkaisussaan muun muassa PL 7.2 §:än mukaiseen ihmisarvon loukkaamattomuuden periaatteeseen ja piti mahdollisena sitä, että tapauksessa ei ollut osattu suhtautua potilaaseen kuolevan potilaan ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla. Kyseisessä tapauksessa potilaslain 3 §:n 2 momentti, joka turvaa perustuslain 19 §:n edellyttämiä riittäviä terveyspalveluita tulee suhteuttaa myös ihmisarvoisen elämän turvaan, joka edellyttää yksilön inhimillisen tilanteen huomioimista.⁶⁴ Kyseisessä tilanteessa lisähappi ei olisi pelastanut potilaan terveyttä ja henkeä, mutta olisi hyvin todennäköisesti lievittänyt potilaan kärsimystä. Kärsimys ei ole ihmisarvoiseen elämään kuuluvaa.

3. POTILASLAKI JA POTILAAN OIKEUDET

3.1 Potilaslain tausta

Vuonna 1992 voimaan tullut potilaslaki sisältää ne keskeiset oikeusohjeet, jotka koskevat potilaan oikeuksia. Potilaslakiin on kirjattu nimenomaan keskeiset normit ja periaatteet, joita on noudatettava lain 1 §:n soveltamisalan mukaan terveyden- ja sairaanhoitoa järjestettäessä. Lakia on tarkoitettu noudatettavaksi sekä julkisessa, että yksityisessä terveydenhuollossa, jonka vuoksi potilaslain 2 §:ssä määritelty terveydenhuollon toimintayksikön käsite on pyritty tekemään mahdollisimman kattavaksi. Lain säätäjän tarkoituksena on ollut, ettei mikään terveydenhuollon osa- alue jää lain soveltamisalan ulkopuolelle.⁶⁵

Potilaslaki oli säätämisaikanaan ensimmäinen potilaan oikeuksia keskitetysti säätelevä laki koko maailmassa. Taustalla oli kuitenkin monenlaisia lainsäädäntöhankkeita ja erityisesti keskustelua potilas - lääkäri suhteesta ja

64 Potilaslain 3 §:n 2 momentin mukaan potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan.

65 HE 185/1991 vp, s. 4.