UEF//eRepository
DSpace https://erepo.uef.fi
Rinnakkaistallenteet Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
2020
'Octav lypsää kuin elävä vasikka':
Monilajinen toimijuus ja sukupuoli
lypsykoneen käyttöönotossa 1950-1970-luvuilla
Kaarlenkaski, Taija
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Artikkelit tieteellisissä kokoomateoksissa
© Suomalaisen Kirjallisuuden Seura All rights reserved
https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/kanssakulkijat/2760600
https://erepo.uef.fi/handle/123456789/24406
Downloaded from University of Eastern Finland's eRepository
10 ”Octav lypsää kuin elävä vasikka”
Monilajinen toimijuus ja sukupuoli lypsykoneen käyttöönotossa 1950–1970-luvuilla Taija Kaarlenkaski
Johdanto
Nykyisin lypsykarjanhoito on monin tavoin koneistettua: ruokintaan, lypsyyn ja lannanpoistoon liittyvä raskas manuaalinen työ on paljolti korvattu automatisoidulla teknologialla. Suomessa karjanhoidon koneistuminen alkoi 1950-luvulla, ja yleensä ensimmäinen hankittu laite oli lypsykone. Suomalaiseen maatalouteen kytkeytyi pitkään myös sukupuolittunut työnjako: karjanhoito ja erityisesti lypsytyö oli naisten työtä, miehet puolestaan työskentelivät lähinnä metsissä ja pelloilla. Yleisen käsityksen mukaan juuri lypsykoneiden käyttöönotto sai miehetkin osallistumaan navettatöihin. 1950–1970-luvut olivat lypsykoneiden yleistymisen aikaa. Vuonna 1950 vajaalla kolmella prosentilla maitoa meijeriin lähettäneistä karjatiloista oli lypsykone. Vuosikymmenen lopussa lypsykoneellisten karjatilojen osuus oli kasvanut 9 prosenttiin ja vuonna 1969 28 prosenttiin. Vuonna 1983 lypsykone oli käytössä lähes 80 prosentilla lypsykarjatiloista.1
Siitä huolimatta, että kannulypsykoneiden käyttöönotto muutti karjanhoidon käytäntöjä merkittävästi, tätä vaihetta on tutkittu yllättävän vähän sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Kirjallisuudessa aihe on usein ohitettu nopeasti toteamalla, että lypsykone helpotti karjanhoitotyötä ja toi miehetkin navettaan.2 Vaikka lypsykonetta on tarkasteltu muun muassa sen toimivaksi kehittämisen ja mainonnan näkökulmista, sen varsinaista
käyttöönottoa karjatiloilla ei ole tutkittu juuri lainkaan ihmistieteiden näkökulmista.3 Viime vuosina on julkaistu useita laaja-alaisia teoksia, joissa maidon tuotantoa ja kulutusta
tarkastellaan niin historiallisena, yhteiskunnallisena kuin materiaalisenakin ilmiönä, mutta ruohonjuuritason karjanhoitotyön ja lypsämisen näkökulma on jäänyt sivuun.4 Lehmä toki tunnustetaan keskeiseksi toimijaksi maidontuotantoprosessissa,5 mutta usein sen aktuaalinen toiminta ja ruumiillisuus jäävät lyhyiden mainintojen asteelle.
1 Suomen virallinen tilasto 1950; Suomen virallinen tilasto 1959; Suomen virallinen tilasto 1969;
Maatilatilastollinen vuosikirja 1983.
2 Esim. Nevala-Nurmi 2013, 201; Siiskonen 2004, 303.
3 Morell 2009; Nimmo 2017.
4 Esim. Valenze 2011; Smith-Howard 2014; Atkins 2016; Cohen ja Otomo 2017.
5 Esim. Atkins 2016, 113.
Tässä luvussa tarkastelen lypsykoneen käyttöönottoa suomalaisilla karjatiloilla monilajisesta näkökulmasta: kysyn, miten karjanhoitajien, lehmien ja lypsykoneiden toimijuudet
muotoutuivat koneistumisprosessin aikana 1950–1970-luvuilla. Kiinnitän erityistä huomiota sukupuolen esityksiin ja sukupuolittuneessa työnjaossa tapahtuneisiin muutoksiin.
Tarkastelen karjanhoitoa ja lypsämistä työnä, johon osallistuvat sekä ihmiset että eläimet.6 Aineistoina käytän etnografisiin kyselyihin tulleita vastauksia, karjatalouden ammattilehdissä 1950–1970-luvuilla julkaistuja lypsykonemainoksia ja kirjoituksia lypsykoneista sekä kahta konelypsyn opaskirjaa. Seuraavaksi esittelen tutkimukseni teoreettiset lähtökohdat, ja sen jälkeen kuvailen tutkimusaineistojani ja niiden tulkintatapaa sekä maataloushistoriallista kontekstia. Analyysiluvuista ensimmäinen tarkastelee lypsykoneen mahdollistamia uudenlaisia toimijuuksia ja toinen erityisesti lehmän ja lypsykoneen suhdetta. Lopuksi kokoan yhteen havaintojani ja tulkintojani.
Näkökulmia eläinten ja teknologian toimijuuksiin
Tarkastelen lypsykoneiden käyttöönotossa muodostuvia toimijuuksia uusmaterialististen teorioiden, ihmistieteellisen eläintutkimuksen sekä kulttuurisen teknologiantutkimuksen valossa. Uusmaterialistinen teoretisointi korostaa ihmisruumiiden osallisuutta ja yhteyttä materiaaliseen maailmaan. Materiaalisuutta tarkastellaan inhimillisen vuorovaikutuksen oleellisena osana.7 Näenkin sukupuoleen, teknologiaan ja eläimiin kytkeytyvät merkitykset yhteen kietoutuneina ja toisiaan tuottavina prosesseina. Ymmärrän naudan Donna Harawayn muotoileman käsitteen mukaisesti kumppanilajina (companion species),8 koska se on
vuosituhansien ajan elänyt vuorovaikutussuhteessa ihmisen kanssa ja osallistunut samalla myös tuon suhteen rakentamiseen. Kirjallisuuden- ja sukupuolentutkija Manuela Rossinin mukaan inhimilliset ja ei-inhimilliset ruumiit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa ja ympäristönsä kanssa, ja ne muovaavat toisiaan suhteiden ja dynaamisten vaikutusten kautta.9
6 Ks. Porcher ja Schmitt 2012.
7 Coole ja Frost 2010, 8–10.
8 Haraway 2003, 11–12, 15–16.
9 Rossini 2006, 16.
Myös ihmisten ja nautojen on ollut välttämätöntä oppia toimimaan yhteisissä materiaalisissa ympäristöissä ja tulkitsemaan toinen toisiaan.10
Ymmärrän myös toimijuuden nimenomaan suhteissa rakentuvana. Tieteenfilosofi Vinciane Despret on esittänyt toimijuuden suhteissa muotoutuvana kykynä houkutella ja inspiroida toisia aktivoitumaan ja toimimaan: toimijuus on aina toimijuutta suhteessa johonkin. Hänen mukaansa toimijuus ilmenee voimien virtauksissa (flow of forces), jotka koostuvat
monisuuntaisista vaikutussuhteista. Toisiinsa kytkeytyvät osapuolet mahdollistavat näissä suhteissa toistensa tulemisen toimijoiksi.11 Toimijuuden vuorovaikutteisuutta voi hahmottaa myös historiantutkija Tiina Männistö-Funkin kehittämän rykelmän käsitteen avulla. Hän tarkoittaa rykelmillä ajallisesti paikantuvia esineiden, tilojen ja ruumiillisten olioiden yhteenliittymiä. Rykelmät tekevät näkyväksi inhimillisten ja ei-inhimillisten entiteettien keskinäisiä vaikutussuhteita ja toimijuutta.12
Eläinten toimijuus voi ilmetä monin tavoin: riippuen eläinlajista ja elinolosuhteista ne voivat vaikuttaa ympäristöönsä esimerkiksi sallimalla tai estämällä historiallisia prosesseja tai toimimalla jossain määrin intentionaalisesti.13 Toimijuuden voi nähdä eräänlaisena tekojen ja toimien (action) jatkumona, jolla niin inhimilliset kuin ei-inhimilliset olennot liikkuvat.14 On esitetty, että eläinten toimijuus tulee näkyviin ensisijaisesti silloin, kun ne vastustavat sitä, mitä ihmiset haluavat niiden tekevän tai niille tehtävän.15 Despret on kiinnittänyt huomiota siihen, että eläimen toimijuus jää tavallisesti näkymättömäksi silloin kun kaikki sujuu kuten ihmisen näkökulmasta on tarkoituskin. Kuitenkin tämäkin edellyttää hänen mukaansa eläimen aktiivista panostusta ja suostumusta.16 Myös historiantutkija Chris Pearson on kritisoinut eläinten toimijuuden redusoimista vastustamiseen ja huomauttanut, että tämä luo tarpeetonta vastakkainasettelua eläinten ja ihmisten välille ja jättää huomiotta lajienvälisen vuorovaikutuksen sekä tilanteet, joissa eläimet ylläpitävät ihmisten toimintoja.17 Pyrin tutkimuksessani kiinnittämään huomiota erityisesti tähän näkökulmaan.
Suhteissa rakentuvaan toimijuuteen keskittyvä tarkastelu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki osapuolet – ihmiset, eläimet ja koneet – nähtäisiin keskenään samanlaisina tai tasa-
10 Kaarlenkaski 2012, 237–241.
11 Despret 2013, 38–41, 44; ks. myös Atkins 2016, 29.
12 Männistö-Funk 2016.
13 Pearson 2016, 15.
14 Shaw 2013, 165.
15 Philo ja Wilbert 2000; Hribal 2007.
16 Despret 2013, 42–43; ks. myös Porcher ja Schmitt 2012, 55.
17 Pearson 2016, 14.
arvoisina. Toimijuus, subjektiviteetti ja ruumiilliset kyvyt on syytä ymmärtää ennemminkin historiallisesti rakentuneiden suhdejoukkojen tuottamina kuin ennalta lukkoon lyötyinä olemuksina, jotka tuodaan suhteisiin valmiina.18 Sosiologi Richie Nimmo on huomauttanut, että toisin kuin koneet, eläimet eivät ole ihmisten rakentamia, vaikka ne monissa tapauksissa ovatkin osallisina samassa kulttuurisessa ympäristössä, ja ihmiset ovat myös pyrkineet muokkaamaan niiden ominaisuuksia jalostuksen avulla.19 Koneiden taas voidaan katsoa sisältävän inhimillistä toimijuutta, tarkoituksia ja aikomuksia siinä mielessä, että ne ovat ihmisten tekemiä.20 Nimmo on tarkastellut lypsykoneen kehittelyprosessia
uusmaterialistisesta näkökulmasta. Hänen lähtökohtansa on selvittää ilman ennakko- oletuksia, miten lehmän ruumis on kietoutunut muihin suhde- ja voimakenttiin, ja jäljittää niitä hankauspintoja ja resonansseja, joita muodostuu näiden kohtaamisissa. Hän kritisoi yksinkertaistavaa näkemystä teknologiasta lajisorron, patriarkaalisen vallankäytön tai biopoliittisen subjektifikaation välineenä. Sen sijaan hän pyrkii näkemään teknologiat
sosiomateriaalisina laitteina, jotka välittävät niiden inhimillisten ja ei-inhimillisten olentojen, organismien, aineiden ja voiminen suhteita, joihin ne ovat kietoutuneita.21 Tavoitteeni on tässä luvussa jatkaa samojen teoreettisten suuntaviivojen mukaisesti lypsykoneen
käyttöönoton tarkastelua.
Keskeinen ongelma lypsykoneiden kehittämisessä oli se, miten elävien olentojen fyysisten piirteiden vaihtelevuus ja monimutkaisuus ja toisaalta koneiden standardisoituneisuus voitaisiin sovittaa yhteen.22 1800-luvun alkupuolelta lähtien lypsykonetta kehiteltiin yhtäaikaisesti monissa maissa. Useita menetelmiä utareen tyhjentämiseksi kokeiltiin:
esimerkiksi nännitiehyeeseen asetettavaa ohutta putkea, jatkuvaa imua ja käsinlypsyn jäljittelemistä painamalla nännejä määrätyssä tahdissa erityisillä puristuslevyillä. Kaikki nämä keinot osoittautuivat teholtaan heikoiksi, minkä lisäksi nännit vioittuivat ja lehmät altistuivat utaresairauksille. Lehmien vastahakoiset ruumiit siis vaikuttivat lypsykoneiden kehittämiseen.23 Toimivaksi osoittautui kone, jossa käytettiin alipaineen ja normaalin ilmanpaineen vaihtelulla aikaansaatua jaksoittaista imua. Tällä pyritään jäljittelemään vasikan imemistä. Ratkaisevaa oli ali- ja normaalipaineen vaihtelunopeutta eli tykytystahtia säätelevän tykyttimen keksiminen vuonna 1895. Lypsykoneissa käytetään edelleen tätä
18 Holloway 2007, 1045.
19 Nimmo 2010, 6, 38–39.
20 Latour 1999, 190; Michael 1996, 131.
21 Nimmo 2017, 84.
22 Nimmo 2017, 85, 91.
23 Palva 1951, 20; Jansson 1973, 5, 7–8; Nimmo 2017, 86–92.
samaa toimintaperiaatetta.24 Lypsykone onkin erityisen kiinnostava teknologia, sillä se on suunniteltu simuloimaan luontoa, vasikan imemistä. Naudan fysiologia oli välttämätöntä ottaa huomioon koneen suunnittelussa, jotta se olisi käyttökelpoinen.
Teknologiaan kytkeytyy myös sukupuolittuneita toimijuuksia. Länsimaisissa kulttuurisissa käsityksissä maskuliinisuus ja teknologia kytkeytyvät toisiinsa: miehet mielletään usein itsestään selvästi kiinnostuneiksi koneista, niiden käytöstä ja korjaamisesta. Niinpä naisten toimiminen teknologian parissa on voinut olla hankalaa ja naiset itsekin haluttomia
teknologiseen työhön, joka voi leimata tekijänsä maskuliiniseksi.25 Myös teknologian suunnittelua pidetään maskuliinisena toimintana: esimerkiksi lypsykonetta kehittivät lähinnä miehet, vaikka käytännön käsinlypsytyö oli pitkälti naisten tekemää.26 Kuitenkin
teknologiatkin voivat olla eri tavoin sukupuolittuneita.27 Aiemmassa tutkimuksessani havaitsin, että lypsykoneeseen kytkeytyivät sekä feminiinisen kodinkoneen
helppokäyttöisyys että maskuliinisen maatalouskoneen monimutkainen teknologia.28
Maidontuotantoa ja lypsämistä voi pitää sukupuolittuneena toimintana myös siinä mielessä, että se kohdistuu pelkästään naarasnautoihin. Tosin välilliset vaikutukset ulottuvat myös vasikoihin sukupuoleen katsomatta, sillä ne erotetaan emoistaan pian syntymän jälkeen lypsämisen mahdollistamiseksi.
Tutkimusaineistot ja niiden luenta
Keskeisimmät aineistoni koostuvat kahteen kansatieteelliseen kyselyyn tulleista vastauksista.
Ensimmäisen kyselyn (Maatalouden koneistuminen II, 1969) järjesti Turun yliopiston kansatieteen oppiaine, ja toisen (Muuttuva maatalous, 1992) Museovirasto. Maatalouden koneistuminen II -kyselyssä painotettiin kansatieteellisten kyselyjen perinteen mukaisesti kollektiivista, yleistävää näkökulmaa:29 haluttiin tietää uusien maatalouskoneiden
yleistymisestä vastaajien kotiseudulla. Lypsykoneesta kysyttiin lyhyesti: ”Milloin lypsykone tuli käytäntöön? Kuinka yleinen se on nykyisin erisuuruisissa taloissa?”30 Kyselyyn tuli 261
24 Palva 1951, 20–22; Nimmo 2017, 93.
25 Rojola 2010, 197; Wajcman 1991, 137, 152–153.
26 Nimmo 2017, 87.
27 Rojola 2010, 202–203; Oudshoorn ja muut 2002.
28 Kaarlenkaski 2017, 59.
29 Ks. Olsson 2011, 40.
30 TYKL, Tiedusteluja nro. 37.
vastausta, ja olen lukenut niistä kaikki lypsykonetta koskevat kohdat sekä silmäillyt vastauksia muihin kysymyksiin.
Museoviraston Muuttuva maatalous -kysely oli suunnattu niin pienillä kuin suurilla maatiloilla työskenteleville maanviljelijöille ja heidän perheenjäsenilleen. Vastausten
toivottiin olevan omakohtaisia.31 Koko kyselylehti sisälsi peräti 104 kysymystä, ja suurin osa niistä vielä useita alakysymyksiä. Tutkimukseni kannalta keskeisimmät ovat otsikon
maitotalous alle sijoitetut kaksi kysymyskokonaisuutta, joissa kysyttiin muun muassa lypsykoneen hankkimisajankohtaa, kenen aloitteesta se hankittiin sekä miten se muutti lehmien käsittelyä ja lypsyyn käytettyä aikaa. Lisäksi haluttiin tietää, kenelle karjahoitotyöt tilalla kuuluvat tai ovat kuuluneet, onko työnjaossa tapahtunut muutoksia, millaisia ja mistä syystä.32 Keruuseen lähetettiin kaiken kaikkiaan yli 850 vastausta.33 Olen käynyt läpi aineistosta noin puolet siten, että olen lukenut tarkasti vastaukset edellä mainittuihin
kysymyksiin ja lisäksi olen käynyt kursorisemmin läpi koneistumista sekä päätöksentekoa ja työnjakoa koskevia kysymyksiä. Näin ollen olen lukenut karkeasti arvioiden yhteensä lähes 700 kyselyvastausta, minkä pohjalta olen saanut varsin kattavan kuvan lypsykoneen
käyttöönottoon liittyvistä käsityksistä. Tosin suuri osa vastaajista on kansatieteellisille kyselyvastauksille tyypilliseen tapaan kuvaillut kysyttyjä aiheita varsin lyhyesti, esimerkiksi kertomalla vain lypsykoneen hankintavuoden omalla tilallaan, kenties lisäten maininnan siitä, että kone helpotti lypsytyötä. Toimijuuteen ja kokemuksiin keskittyvän tutkimuksen onneksi monet kirjoittajat ovat kuvailleet kokemuksiaan myös seikkaperäisemmin.
Saadakseni aiheeseen toisenlaista näkökulmaa tarkastelen myös karjatalouden ammattilehdissä 1950–1970-luvuilla julkaistuja lypsykonemainoksia ja kirjoituksia
lypsykoneista sekä kahta konelypsyn opaskirjaa.34 Ammattilehdillä on ollut merkittävä rooli maatalouden uusista innovaatioista tiedottamisessa,35 joten niiden avulla voi selvittää, miten lypsykonetta markkinoitiin potentiaalisille käyttäjille. Olen käynyt läpi kaikki Suomen ayrshirekarjan ja Suomen karjan vuosina 1950–1970 ilmestyneet numerot sekä Nautakarja- lehden numerot vuosilta 1971–1979.36 Kaikki olivat karjanjalostusyhdistysten jäsenlehtiä.
31 Museoviraston kyselylehti 1992, 5–6.
32 Museoviraston kyselylehti 1992, 23.
33 Museoviraston kyselylehti 1994, 1.
34 Palva 1951; Konelypsyn opas 1969.
35 Siiskonen H. 2000, 12–13. Tärkeitä olivat myös maatalousnäyttelyt, joissa esiteltiin uusimpia koneita ja työmenetelmiä.
36 Selvittääkseni mitkä lehdet sisältäisivät hedelmällisintä aineistoa, kävin läpi myös Valion julkaisemaa Karjatalous-lehteä sekä Pellervoa, mutta syystä tai toisesta niissä oli lypsykonemainontaa selvästi vähemmän kuin valitsemissani lehdissä.
Suomen alkuperäiskarjan ja ayrshire-karjan jalostajien kiistan takia molemmilla oli omat yhdistykset vuoteen 1971 saakka, jolloin ne yhdistyivät Suomen
Kotieläinjalostusyhdistykseksi. Uusi yhdistys alkoi julkaista Nautakarja-lehteä.37 Olen poiminut lehtien numeroista ne artikkelit ja muut kirjoitukset, joissa käsitellään lypsämistä tai lypsykonetta ja sen käyttöä tai karjanhoidon työnjakoa ja työvoimaongelmia.
Tällaisia tekstejä oli yhteensä 27. Lisäksi olen koonnut lehdissä ilmestyneet
lypsykonemainokset, joita oli 182 kappaletta. Monet mainoksista tosin julkaistiin useampaan kertaan. Ammattilehtien artikkelit ja mainokset sekä opaskirjat olivat osa lypsykarjanhoitoon liittyvää valistusta, joskin niillä oli erilaiset lähtökohdat: maatalouspolitiikkaan kytkeytyvä ohjaus tai tuotteiden markkinointi. Olen jäsentänyt aineistoja teoriaohjaavan temaattisen analyysin avulla, eli olen käynyt läpi aineistoa ja muodostanut siitä teemoja kiinnittäen erityistä huomiota toimijuuden ja sukupuolen esityksiin.38 Kuitenkin olen pyrkinyt
välttämään ennakko-oletuksia siitä, millaista esimerkiksi eläinten tai teknologian toimijuus on ja antamaan tilaa aineistojen muotoiluille.39 Tulkintatapaani voi luonnehtia materiaalis- diskursiiviseksi luennaksi, jonka tavoitteena on selvittää materiaalisuuden, eläinten ja ihmisten sekä näihin liittyvien ajattelutapojen kytköksiä.40
Maatalouden rakennemuutos ja sukupuolittunut työnjako
Lypsykoneiden yleistyminen Suomessa ajoittuu voimakkaaseen maatalouden murrosvaiheeseen. 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun aikana maidontuotanto kasvoi huomattavasti, mihin vaikuttivat karjan hoidon ja ruokinnan paraneminen, neuvonnan tehostuminen sekä valtion lisääntyneet tukitoimet. Lypsykoneiden lisäksi monet muut tekniset uudistukset, kuten traktori ja siihen liitettävät laitteet sekä tilatankki ja tilavammat navetat tehostivat tuotantoa ja helpottivat työtä.41 Tuotannon nopean kasvun ansiosta Suomi oli jo 1950-luvulla omavarainen kotieläintuotteiden osalta. Pian erityisesti voista ja
kananmunista oli ylituotantoa. Niinpä 1960–1970-luvuilla tuotantoa pyrittiin rajoittamaan poliittisilla toimenpiteillä, kuten pellonvarausjärjestelmällä (ns. pakettipellot) ja lehmien
37 Simonen 1964, 110–112; Niemelä 2004, 219.
38 Braun & Clarke 2006, 84.
39 Ks. Silvasti 2014, 43–44; Shaw 2013, 165.
40 Ks. Kaarlenkaski 2017, 52.
41 Granberg 2004, 147; Niemelä 2004, 193–214.
teurastuspalkkiolla. Maatalouden rakennemuutos ja maaltapako oli kuitenkin käynnistynyt jo aiemmin, kun maatalouden työntekijät ja avustavat perheenjäsenet olivat alkaneet siirtyä muihin elinkeinoihin. Vuoden 1960 jälkeen maatalousväestön osuus suomalaisista putosi 15 vuodessa lähes kolmasosasta reiluun kymmenesosaan.42 Rakennemuutoksen seurauksena 1960- ja 1970-luvuilla yleistyi erikoistuminen vain yhteen tuotannonalaan, kuten
maidontuotantoon. Myös maatilojen määrä supistui jatkuvasti, ja erityisen nopeasti tapahtui lypsykarjasta luopuminen. Vielä vuonna 1969 lypsykarjatiloja oli 204 000, mutta 20 vuotta myöhemmin vain 48 000.43
Uudistusten ja rakennemuutoksen myötä myös maatalouden sukupuolittunut työnjako muuttui. Perinteisessä maataloudessa naisten työalaan olivat kuuluneet kotitaloustyöt, lasten ja vanhusten hoivaaminen sekä karjanhoito. Miehet puolestaan työskentelivät metsissä ja pelloilla, joskin esimerkiksi sadonkorjuuseen osallistuivat sekä miehet että naiset. Työnjako oli periaatteessa jyrkkä, mutta käytännössä joustava, lähinnä kuitenkin siten, että naiset saattoivat tehdä miesten töitä.44 Samankaltainen työnjako säilyi pienillä perheviljelmillä 1950–1960-luvuille asti.45 1960-luvulta alkaen pienviljelijä-metsätyömiehetkin alkoivat panostaa maa- ja karjataloustuotannon kehittämiseen ja osallistua myös navettatöihin.46 1970-luvulta lähtien yleistyi uudenlainen työnjaon malli, jota voi nimittää maatilalla
työskentelevien puolisoiden yrittäjäkumppanuudeksi. Isännän ja emännän oli selvittävä tilan töistä kahdestaan avustavien perheenjäsenten ja palkkatyövoiman vähennyttyä. Suuremmat karjat edellyttivät kahden ihmisen työpanosta, ja karjanhoidosta tuli pariskunnan yhteistä työtä.47 Kuitenkin vielä 1980-luvun alussakin iäkkäiden viljelijäpuolisoiden omistamilla ja koneistamattomilla lypsykarjatiloilla pääasiallisena karjanhoitajana toimi emäntä. Myös Itä- ja Pohjois-Suomessa perinteinen työnjako väistyi hitaasti.48
Lypsykoneteknologia ja uudenlaiset toimijuudet
Koneistumisen sukupuolittuneet kytkökset
42 Granberg 2004, 165–178.
43 Vihinen 2004, 258, 279.
44 Östman 2004, 59–62. Työnjakoon vaikuttaneista taustatekijöistä ks. Kaarlenkaski 2012, 74–75.
45 Siiskonen 2004, 301–304.
46 Siiskonen 1990, 69–70.
47 Siiskonen 2004, 306–307.
48 Siiskonen 1990, 74; Jarvenpa 1988, 82.
Kyselyaineistoissa useimmin mainittu syy lypsykoneen hankkimiselle oli naispuolisten (käsin)lypsäjien puute. Kun erityisesti naiset alkoivat siirtyä kaupunkien työmarkkinoille, naisten palkat maataloustöissäkin nousivat. Työvoiman kallistuessa lypsykoneen
hankkiminen tuli kannattavaksi.49 Erityisesti suurilla maatiloilla ihmistyövoimaa alettiin korvata koneilla näistä syistä. Pienillä karjatiloilla lypsykoneen ostaminen liittyi usein siihen, että emäntä ei pystynyt lypsämään sairastumisen, synnyttämisen tai ikääntymisen mukanaan tuoman voimien vähenemisen myötä. Vastauksissa kerrotaan, että isäntä ei tällaisissa
tilanteissa välttämättä suostunut lypsämään lainkaan,50 tai että kokeiltuaan käsinlypsyä totesi sen niin raskaaksi tai vaikeaksi, että päätyi lypsykoneen hankintaan. Näissä tapauksissa luutuneen sukupuolittuneen työnjaon rajoja ei pystytty ylittämään, vaan tarvittiin teknologiaa, jonka avulla lypsämisestä tuli myös miehelle sopivaa työtä. Tällaiset ”pakkotilanteet” eivät kuitenkaan olleet ainoita syitä lypsykoneen hankkimiseen, vaan monissa vastauksissa kerrottiin, että isäntä ja emäntä pohtivat koneen ostamista yhdessä. Lisäksi lehmät saattoivat myötävaikuttaa koneistamiseen: kun maitotuotokset nousivat, käsinlypsy kävi yhä
raskaammaksi. Myös joitakin yksittäisiä lehmiä mainittiin koneen hankinnan jouduttajina:
”Lypsykone hankittiin 1969. Lypsykoneen ostoa vauhditti yksi hieho joka oli niin kiinteä lypsää että en millään meinannut jaksaa sitä käsin lypsää. Se olikin suuri helpotus kun opittiin koneella lypsämään.”51 Lypsykoneiden yleistymisen keskeinen materiaalinen edellytys oli sähköjen saaminen maaseudulle. Hyvin monet vastaajat kytkivätkin lypsykoneen hankkimisen kotikylän sähköistämiseen.
Käsin lypsäminen oli ruumiillista työtä, joka vaati harjaantumista ja läheistä fyysistä kontaktia lehmien kanssa. Ennen lypsykoneiden yleistymistä käsinlypsyä pidettiin taitona, joka kaikkien maalaisnaisten tulisi osata.52 Lypsykoneeseen teknisenä laitteena taas kytkeytyi maskuliinisia merkityksiä. Kyselyvastauksissa miesten ja teknologian yhteys näyttäytyi itsestään selvänä: ”Konelypsy on miehekkäämpää kuin käsinlypsy jota on pidetty naisten työnä”.53 ”Kun lypsykone on kone, niin toki miesten kiinnostuksen ymmärsi”.54 Muutamat
49 Morell 2009, 386–387.
50 Kansanomaisissa käsityksissä käsinlypsyä pidettiin miehille häpeällisenä, ja tähän viitattiin
kyselyvastauksissakin, esim. KM:K38/616 (koodi KM:K38 viittaa Museoviraston Muuttuva maatalous -kyselyn vastauksiin). Ks. myös Östman 2004, 66–70; Kaarlenkaski 2012, 73–75. Joitakin käsin lypsäneitä miehiäkin aineistoissa mainitaan (esim. KM:K38/800; KM:K38/539), mutta he ovat olleet harvinaisia ja heidän toimintaansa on ihmetelty. Ks. Kaarlenkaski 2012, 212–213, 220–221.
51 KM:K38/499.
52 Kaarlenkaski 2012, 211–212, 216–221.
53 TYKL/kys/37: informantti 145.
54 KM:K38/654.
vastaajat kertoivat isäntien viivytelleen lypsykoneen ostoa, koska he olisivat sen myötä joutuneet navettatöihin. Koneen käyttö esitettiin diskursiivisesti väistämättömänä miehen
”kohtalona”. Tähän liittyi myös se, että naisten kirjoitettiin hallinneen lypsykoneen käytön ainakin aluksi huonosti, joten miestä ”tarvittiin” navetassa. Toisin kuin käsinlypsy, koneiden käyttö miellettiin luontevaksi osaksi maalaismiesten identiteettiä.55 Suurin osa
kyselyvastauksista toistaa tätä kyseenalaistamatonta teknologian maskuliinisuuden
puhetapaa. Kuitenkin aineistoista löytyy myös luonnehdintoja, joiden avulla on mahdollista tarkastella tarkemmin teknologian ja sukupuolittuneiden toimijuuksien suhdetta:
Nykyisin tekevät perheen jäsenet sekä miehetkin navettatöitä, jopa lypsävät.
Konelypsy kun on helpompi miestenkin toimittaa.56
Sankolypsykone vuodesta 1952 alkaen. Starnkko merkkinen Keskon kone mahdollisti sellaistenkin lypsämään joilla ei ollut käsinlypsy taitoa ja
kestävyyttä, esimerkiksi meillä miehetkin rupesivat käymään lypsyllä samalla lehmämäärä lisääntyi.57
Koneistushan on tuonut, ja saanut aikaan sen, että työnjako ei ole niin suuri, pyykit koneeseen osaa laittaa mieskin, tai lypsää lehmät, samoinkuin naiset pystyvät tekemään peltotöitä, jos kerran osaavat ajaa traktoria.58
Katkelmissa esitetään, että lypsykone ja jotkin muutkin kodin- tai maatalouskoneet korvasivat erityisesti sellaista ruumiillista, sukupuolittunutta työtä, johon liittyi hiljaista tietoa. Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan omien käytännön kokemusten kautta hankittua tietoa, jota on usein vaikea pukea sanoiksi.59 Esimerkiksi käsinlypsy opittiin tyypillisesti
käytännössä harjoittelemalla, usein äidin esimerkkiä seuraten.60 Viimeisessä tekstiotteessa tuodaan esille, että naisetkin voivat tehdä peltotöitä, jos osaavat ajaa traktoria. Teknologian avulla voitiin siis murtaa agraarikulttuurista periytyneitä sukupuolittuneita käsityksiä. Kuten Oudshoorn ja muut ovat huomauttaneet, artefaktit ja niihin ”kirjoitetut” sukupuolittuneet diskurssit voivat muokata käyttäjiensä rooleja, toimia ja vastuita.61 Välittävän koneen avulla mieskin saattoi koskea lehmän utareisiin.
55 Ks. myös Brandth 1995; Saugeres 2002.
56 KM:K38/844.
57 KM:K38/120.
58 KM:K38/825.
59 Polanyi 1983 [1966], 4, 13–16.
60 Kaarlenkaski 2012, 211–212.
61 Oudshoorn ja muut 2002, 472–473.
Konelypsy ei kuitenkaan poistanut fyysistä kosketusta lehmään: utareet oli edelleen pestävä, ja lypsykoneen käytön alkuvaiheissa monet tekivät vielä käsin ns. jälkilypsyn. Myös
konelypsyoppaassa suositeltiin jälkilypsyä käsin, ”ainakin niin kauan kuin lypsykoneiden käsittelyssä ilmenee pienintäkin epävarmuutta” ja jos karjassa oli taipumusta utaresairauksiin.
Vaarana oli, että lypsäjien ja lehmien tottumattomuus konelypsyyn olisi aiheuttanut maidon jäämistä utareisiin, mikä altistaa utaretulehduksille.62 Kyselyvastaajat kertoivat, että monissa tapauksissa utareen puhdistuksen ja mahdollisen jälkilypsyn suoritti emäntä, vaikka isäntä olisikin käyttänyt lypsykonetta. Sukupuolittunut työnjako ei siis välttämättä kumoutunut täysin lypsykoneen tultua käyttöön.
Lypsykone: apuvälineestä ihmistä luotettavammaksi toimijaksi
Lypsykoneen käyttöönoton alkuvaiheissa herätti huolta se, lypsääkö kone yhtä hyvin ja huolellisesti kuin ihminen ja onko konelypsy mahdollisesti haitallista lehmien terveydelle.
Opaskirjassa näitä huolia hälvennettiin: ”konelypsy oikein suoritettuna on työn laadun puolesta täysin rinnastettavissa käsinlypsyyn, jopa asetettava sen edelle. Konelypsyn käyttöönotto – edellytettynä, että lypsäjät ovat tehtävänsä tasolla – on siis ennen kaikkea taloudellinen kysymys, joka on ratkaistava kunkin tilan olosuhteiden mukaan.”63
Opaskirjallisuuden ja ammattilehtien mukaan oli oleellista perehtyä tarkasti sekä lypsykoneen tekniikkaan että lehmän fysiologiaan ennen konelypsyn aloittamista.64 Molemmat tarkastelemani konelypsyoppaat sekä useat lehtijutut sisälsivät tarkkoja kaavakuvia lehmien utareista ja maitorauhasista, ja maidon muodostumisen edellytykset selitettiin seikkaperäisesti: ”Maitoa ei voi väkisin vetää utareesta, vaan lehmän on se laskettava itse, mikä tapahtuu oksitosiinin vaikutuksesta. Tämän vaikutuksen voi estää adrenaliini, joka erittyy lisämunuaisista eläimen suuttuessa, ja silloin lehmä ei anna maitoaan.”65
62 Palva 1951, 66. Myöhemmässä oppaassa käsin tehtävää jälkilypsyä suositeltiin enää siinä tapauksessa, että lehmällä on poikkeava utarerakenne. Myös jälkilypsy neuvottiin suorittamaan ensisijaisesti koneella hieroen samalla käsin utaretta. Konelypsyn opas 1967, 23. Lehtiartikkelissaan eläinlääkäri Matti Peltonen kumosi tämänkin ohjeen ja tuomitsi utareen hieromisen vahingollisena. Hänen mukaansa jälkilypsyyn riitti lypsimien keskuskappaleen kevyt painaminen alaspäin, tai jälkilypsy voitaisiin jättää kokonaan pois. Suomen karja 3/1968, 14. Tutkimallani aikajaksolla ohjeet lehmien käsittelystä muuttuivat, todennäköisesti lypsykoneiden tekniikan kehittymisen ja alan tutkimuksen lisääntymisen vaikutuksesta.
63 Palva 1951, 96.
64 Esim. Palva 1951, 10; Konelypsyn opas 1967, 3.
65 Suomen karja 3/1968, 14.
Lehmällä on siis aktiivinen rooli siinä, että lypsy ylipäänsä onnistuu: sen on laskettava maitonsa, mikä tosin tapahtuu tahdosta riippumattomien hormonaalisten toimintojen seurauksena.66 Tämän takia oppaissa kehotettiin kohtelemaan lehmiä lypsettäessä ystävällisesti ja rauhallisesti sekä välttämään melua, huonoa kohtelua ja kovakouraista käsittelyä.67 Lisäksi painotettiin lehmien yksilöllisten ominaisuuksien tuntemista ja niiden vaikutuksia lypsyn onnistumiseen. Taito vaati harjaantumista: ”Lypsäjän pitää tuntea lehmänsä niin hyvin, että tietää koska ne ovat valmiita lypsyyn. Tällä on suuri merkitys nopeaa ja varovaista lypsyä ajatellen. Lehmä on valmis lypsettäväksi, kun sen nännit ovat kireät maidosta.”68 Vaikka karjanhoitotyössä muodostuvat ihmisten ja eläinten suhteet eivät ole tasa-arvoisia vaan ihmisen dominoimia,69 lehmien ominaisuudet ja käyttäytyminen on välttämätöntä ottaa huomioon, jotta työ ylipäätään onnistuisi.
Aineistoissani lypsykonetta kuvattiin diskursiivisesti eri tavoin: ensinnäkin apuvälineenä, jonka käytöstä ihminen on vastuussa. ”Erityisesti lypsytyön koneistuessa yhä pitemmälle on lypsäjä se avainasemassa oleva henkilö, joka kantaa suurimman vastuun sekä lehmien utareiden terveydestä että maidon laadusta. […] Lypsykone on apuväline, jonka toimintaa lypsäjän on aina muistettava tarkkailla.”70 Koneen käyttäjän velvollisuus oli ottaa selvää sen toimintaperiaatteista ja varmistaa ettei se vahingoita lehmää. Mekaanisen rakenteensa takia koneella ei ollut samaa herkkyyttä kuin ihmisellä: ”Lypsykoneellahan ei ole sama kyky kuin hyvällä käsin lypsäjällä ottaa huomioon yksilölliset erikoisuudet, vaan se lypsää lehmän kuin lehmän saman kaavan mukaan”.71 Tässä puhetavassa siis ihminen nähtiin konetta
taitavampana, ja ihmisen tehtävä oli yrittää sopeuttaa koneen toimintaa lehmien fysiologiaan ja yksilöllisiin piirteisiin.
Toisaalta 1970-luvun loppupuolella Nautakarja-lehdessä keskusteltiin putkilypsykoneeseen liitettävistä puoliautomaattisista lypsylaitteista, ”joissa maitovirta ohjaa koneen toimintaa”.72 Niillä pyrittiin vähentämään utareelle vahingollista tyhjälypsyä. Tällaisen Duovac 300 - laitteen mainoksen mukaan ”[k]un lehmä alkaa herua, kone vaihtaa automaattisesti oikeaan tyhjötasoon ja tehokkaaseen Hydropuls-lypsyyn”. Jälkilypsyä taas kuvattiin näin: ”Kun lehmä on lypsänyt, aloittaa kone hellävaraisen jälkihieronnan alhaisella tyhjötasolla. Näin ei
66 Ks. Palva 1951, 13–15.
67 Palva 1951, 16; Konelypsyn opas 1967, 10
68 Konelypsyn opas 1967, 13.
69 Ks. Porcher ja Schmitt 2012, 57.
70 Suomen karja 4–5/1966, 9.
71 Suomen ayrshirekarja 4/1966, 201.
72 Nautakarja 2/1977, 26; ks. myös Jansson 1973, 109–110.
ole vaaraa tyhjälypsystä.”73 Kuvauksissa toimivat ainoastaan lehmä ja kone, jotka reagoivat toinen toisiinsa. Aihetta käsitelleessä jutussa kirjoitettiin, että ”[l]ypsykonesuunnittelijoiden taholla ollaankin nyt vihdoin herätty tajuamaan, että lypsytyön heikoin rengas on ihminen itse, ja ettei paraskaan lypsäjä pysty täysin toistamaan työliikkeitään kerrasta kertaan”.74 Valmistaja Alfa-Lavalin tuottamassa jutussa kerrottiin, että laitteen tavoitteena oli ottaa huomioon lehmien yksilölliset ominaisuudet ja ”vähentää inhimillisen virhetekijän vaikutusta”.75 Laitteen käyttäjien mukaan se antoi lypsytyöhön ”väljyyttä” ja
”huolettomuutta”.76 Tässä diskurssissa kone esitettiin siis ihmistä luotettavampana.77 Sen rooli toimijana kasvoi, kun koneen kerrottiin pystyvän muokkaamaan toimintaansa lehmien yksilöllisten piirteiden mukaan ja sille siirtyi entistä suurempi vastuu lypsyn onnistumisesta ja lehmien utareterveydestä.
Paitsi että lypsykone alkoi tutkimani ajanjakson aikana näyttäytyä ihmistä varmempana toimijana lypsytyössä, se sai aikaan vaikutuksia ja toimintaa: miehet siirtyivät enenevässä määrin navettatöihin. Lisäksi se tutustutti naiset maatalouskoneiden käyttöön heille aiemmin tutun työn avulla. Kyselyvastausten mukaan isäntä ja emäntä työskentelivät navetassa
tyypillisesti yhdessä lypsykoneen hankkimisen jälkeen. Tämä on kiinnostavaa lypsykoneiden markkinoinnissa käytettyjen työn tehostumista koskevien argumenttien kannalta, minkä myös nimimerkki Uki pani merkille Parren viereltä -pakinapalstallaan Suomen karja -lehdessä:
”Olennaisena voittona rationalisoinnissa yleensä pidetään sitä, että työvoimaa voidaan koneistamisen avulla vähentää. Kuinka sitten kävikään siellä navetassa? Isäntä tuli sinne sen lypsykoneen mukana, on siellä edelleen ja siellä se pysyi emäntäkin.”78
Lypsykone ei siis vähentänyt ihmistyöntekijöiden määrää, vaan päinvastoin lisäsi sitä. Kone toki helpotti naisten työtaakkaa, ja opaskirjallisuudessa ja ammattilehtien artikkeleissa
miesten osallistuminen navettatöihin nähtiin positiivisena kehityksenä, sillä niiden mukaan se edisti karjanhoidon ”järkeistämistä”.79 Tämä on jatkumoa 1800-luvun lopulta alkaneelle karjatalouden professionaalistumiselle, johon kuului myös sen maskulinisoituminen.
Meijeritoiminta tehostui ja teknologisoitui, maito alettiin pastöroida ja ylipäänsä maidontuotanto alettiin nähdä tieteeseen perustuvana vakavasti otettavana työnä eikä
73 Nautakarja 4/1976, 41.
74 Nautakarja 2/1977, 26.
75 Nautakarja 2/1977, 49–50.
76 Nautakarja 2/1977, 27.
77 Ks. myös Porcher ja Schmitt 2012, 42.
78 Suomen karja 3/1968, 28.
79 Esim. Palva 1951, 98.
kokemukseen pohjautuvana ruokatalouden osana kuten aikaisemmin. Samalla sen feminiiniset merkitykset karisivat ja korvautuivat tieteellisyyteen ja teknologiaan
kytkeytyvillä maskuliinisilla diskursseilla.80 Kuten Oudshoorn ja muut ovat huomauttaneet, maskuliiniseksi määrittyvä teknologia nostaa käyttäjänsä statusta, kun taas feminiininen ei.81 Lypsykoneen kohdalla tämän voi tulkita niin, että teknologian käyttö kohotti lypsämisen ja navettatyön statusta ja teki siitä houkuttelevaa myös miehille.
Lehmät ja lypsykoneet
Lypsykonemainonnassa tuotiin esille konelypsyn luonnollisuutta ja miellyttävyyttä lehmille koko tutkimani kolmen vuosikymmenen ajan. Esimerkiksi 1950-luvulla Octavin mainittiin lypsävän ”kuin elävä vasikka”82 ja että ”Mullerupin luonnonmukainen lypsytekniikka on lehmille helppo ja miellyttävä”.83 Edelleen 1970-luvun lopulla Seniorin kerrottiin lypsävän hellästi ja lehmien suorastaan odottavan lypsyä.84 Samanlaisia argumentteja on käytetty lypsykonemainonnassa varhaisimmista tykyttimellä varustetuista koneista lähtien.85 Lehtiartikkelissa kuitenkin huomautettiin aiheellisesti: ”[E]i ole olemassa ainuttakaan konetta, jonka voidaan sanoa ’lypsävän’ aivan samojen periaatteiden mukaan kuin
vasikkakin. Melkoinen ero on jo siinä, kun lypsykone käsittelee tavallisesti kahta tai neljää nänniä samanaikaisesti, vasikan sen sijaan kyetessä imemään vain yhtä nänniä kerrallaan.”86 Lisäksi lypsykoneen imu, eli sen aikaansaama alipaine, oli tehokkaampi kuin vasikan.
Yrityksistä huolimatta teknologian avulla ei pystytty täysin jäljittelemään luontoa.
Joissakin mainoksissa lehmä sai puheenvuoron, kuten Manus-lypsykoneen mainoksessa alla.
Kyseessä on ”nykyaikainen” lehmä, joka arvostaa konemerkkiä sen takia, että lypsy on nopeaa ja miellyttävää. Alempana olevassa tekstissä on tarkemmin selvitetty koneen keskuskappaleen tekniikkaa, jonka ansiosta imu loppuu heti nännikuppien irrottua, eikä tyhjälypsyä mainoksen mukaan tapahdu. Lehmälle annetaan näin aktiivisen toimijan ja puhujan paikka, mutta sen tehtäväksi jää vakuuttaa lukija siitä, että lehmät pitävät koneella
80 Block 2005; Shortall 2000; Sommestad 1992; ks. myös Kaarlenkaski 2017.
81 Oudshoorn ja muut 2002, 474.
82 Suomen ayrshirekarja 2/1953, 71.
83 Suomen karja 3–4/1959, 27.
84 Nautakarja 3/1977, 70.
85 Nimmo 2017, 94–97.
86 Suomen ayrshirekarja 3/1957, 84.
lypsämisestä. Toistuva vetoaminen konelypsyn mukavuuteen viittaa kuitenkin siihen, että lehmän näkökulma otettiin huomioon, ja markkinoijat olettivat tämän kiinnostavan myös potentiaalisia ostajia. Huomionarvoista on myös, että selvästi yleisimmät kuva-aiheet mainoksissa olivat lypsykoneet tai niiden osat tai lypsykone ja lehmä -kuvayhdistelmä.
Käytännön lypsytyötä esitettiin hyvin vähän, ja usein ihminen puuttui kuvasta kokonaan.
Näin luotiin vaikutelmaa siitä, että lypsykone hoitaa työn lähes itsestään ja korostettiin lehmien ja koneiden toimijuutta.
Kuva: Suomen karja 2/1962, 22.
Kuten aiemmin toin esille, lypsykoneen kehittelyvaiheen keskeisin ongelma oli mekaanisen koneen ja elävän eläimen fyysisten ominaisuuksien yhteensovittaminen.87 Miten tämä yhteensovittaminen sujui käytännössä suomalaisilla karjatiloilla? Useimmat
kyselyvastauksissa aiheesta kirjoittaneet kertoivat lehmien tottuneen lypsykoneeseen varsin nopeasti. ”Lehmät tykkäsi konelypsystä ja aikaa meni paljon vähemmän”.88 ”Aluksi lehmät
87 Nimmo 2017, 91.
88 KM:K38/779.
pelkäsivät koneita mutta hyvin pian tottuivat. Lypsytyö nopeutui ja lehmätkin vaikuttivat tyytyväisiltä”.89
Tällaiset lyhyet huomautukset tuntuvat toistavan lypsykonemainosten kuvaa siitä, että konelypsy on lehmille miellyttävää. Kuitenkin hankaluuksiakin esiintyi:
Kun ensikerran lypsykonetta käytettiin, Suomenkarja hermostui
pahanpäiväisesti, vain muutamasta saatiin maitoa, lopulta aikaa myöten suurin osa suostui konelypsyyn. Aluksi tuntui että tuli hankittua tarpeeton kone, alussa ei ajan säästöä tullut, päinvastoin aikaa meni enemmän.90
V. -67 [joulu]aatonaattona lypsimme ensimmäisen kerran. Koneen myi ja asensi sähköurakoitsija […]. Hän myös opetti meidät lypsämään. Oli siinä tuskanhiki lypsäjällä ja jännittivät lehmätkin. Kun sain ensimmäiset lypsimet kiinni, ymmärsivät jutun juonen ja antoivatkin heti lypsää. Vain tulinen Juliska
potkaisi lypsimet kauaksi lantakouruun. Se oli käsin lypsettävä. Ostimme myös lypsykoneen imulla toimivan keritsimen. Kun lehmät kerittiin ja Juliskakin tottui koneen hurinaan, antoi se lypsää. Niin oli […] siirrytty koneaikaan.91 Jos tarkastellaan lypsykoneen käyttöönottoa teknologian domestikaation eli kotouttamisen näkökulmasta, voidaan ajatella myös lehmien osallistuneen kotouttamisprosessiin. Kuten ylläolevassa esimerkkikatkelmassa kuvataan, sekä ihmiset että lehmät olivat samassa opettelutilanteessa ja molemmissa se aiheutti jännittyneisyyttä. Domestikaatioon katsotaan kuuluvan sekä teknologiaan liittyvien symbolisten merkitysten omaksumista että käytännön työtä, jossa käyttäjät integroivat uuden laitteen osaksi arkeaan.92 Lehmien kohdalla korostui jälkimmäinen osa-alue, kun taas karjanhoitajia askarruttivat koneen toiminnan lisäksi muun muassa lypsytyöhön ja teknologiaan kytkeytyneet sukupuolittuneet merkitykset. Vaikka lehmien totuttamisessa konelypsyyn ilmeni kyselyvastaajien mukaan myös ongelmia, lehmien käytös ei kuitenkaan lopullisesti estänyt lypsykoneen käyttöä. Esimerkiksi
ylläolevan tekstin Juliska-lehmä antoi lypsää, kun oli tottunut koneen hurinaan keritsemisen yhteydessä. Kukaan vastaajista ei kertonut tilanteesta, jossa lypsykoneesta olisi pitänyt
89 KM:K38/121.
90 KM:K38/747.
91 KM:K38/783.
92 Talsi 2014, 22–25; Oudshoorn ja muut 2002, 477.
luopua sen takia, että lehmät eivät olisi tottuneet siihen. Kone siis löysi paikkansa osana lypsytyön käytäntöjä ja niihin liittyviä ruumiillisia ja materiaalisia rykelmiä.93
Jos lehmien toimijuutta lypsykoneen käyttöönottoa koskevissa kuvauksissa tarkasteltaisiin pelkästään vastustamisena, se jäisi vähäiseksi tai ainakin lyhytaikaiseksi. Despret’n esiin nostama eläinten toimijuus aktiivisena suostumisena sen sijaan tulee tässä näkyväksi.
Kyselyvastausten kommentit siitä, että lehmät tottuivat konelypsyyn nopeasti ja vaikuttivat pitävän siitä, eivät vähättele lehmien toimijuutta, vaan tuovat näkyville niiden ”salaisen toimijuuden”94 ja työn, joka on välttämätöntä maidontuotannon onnistumiseksi. Tällainen toimijuus jää usein näkymättömäksi ja itsestään selväksi, toisin kuin aktiivinen
vastustaminen, johon ihmisen on välttämätöntä reagoida. Lehmän aktiivinen panos lypsämisen onnistumisessa oli toki välttämätön myös käsin lypsettäessä, mutta uusi teknologia toi tämän toimijuuden näkyvämmäksi.95
Siitä huolimatta, että lehmät eivät kyselyvastausten mukaan kovin voimakkaasti vastustaneet konelypsyä itse lypsytilanteissa, niiden ruumis hangoitteli vastaan esimerkiksi lisääntyneiden utaretulehdusten muodossa.96 Taitamatonta konelypsyä pidettiin ammattilehdissä ja
opaskirjoissa utarevaurioiden ja -tulehdusten keskeisenä syynä. Lisäksi tuotiin esille
kasvaneen maidontuotannon aikaansaama utareiden liikarasitus. Pyrkimykset karjatalouden tehostamiseen yksittäisten lehmien maidontuotantoa lisäämällä johtivat eläinten ruumiillisten rajojen koettelemiseen.
Teknologian domestikaation tutkimuksessa on korostettu, että kyse on vastavuoroisesta prosessista, jolla ei varsinaisesti ole päätepistettä, jossa teknologia olisi omaksuttu jossakin lopullisessa muodossaan.97 Myös tutkimallani ajanjaksolla lypsykoneteknologian, lehmien ja ihmisten suhteet olivat jatkuvan neuvottelun kohteina. Vaikka lypsykoneen kehittämisessä oli pyritty ottamaan huomioon lehmän fysiologiset prosessit, kone asetti edelleen vaatimuksia lehmän ruumiille. Ammattilehdissä kirjoitettiin toistuvasti siitä, että karjanjalostuksella tulisi pyrkiä mahdollisimman yhdenmukaisiin ja konelypsyyn sopiviin utareiden ja nännien
93 Ks. Männistö-Funk 2016, 182.
94 Ks. Despret 2013, 44; Shaw 2013, 165.
95 Ks. Latour 2005, 207–208.
96 Ks. myös Nimmo 2017, 89, 97.
97 Talsi 2014, 24–25; Oudshoorn ja muut 2002, 487.
muotoihin.98 Vastaavaa keskustelua käydään edelleen robottilypsyn kohdalla.99 Näin teknologia on vaikuttanut hyvin konkreettisella tavalla nautojen ruumiillisuuteen.
Lopuksi
Tarkastelemalla lypsykoneen käyttöönottoa monilajisena ja suhteissa rakentuvana prosessina olen tässä luvussa pyrkinyt avaamaan ja kyseenalaistamaan käsityksiä siitä, että lypsyn koneistaminen olisi ollut suoraviivainen ja ihmisen läpeensä kontrolloima kehityskulku.
Samalla olen tuonut näkyviin karjanhoidon usein näkymättömäksi jääviä toimijuuksia. Jos ajatellaan karjataloutta Despretin näkemysten mukaisesti suhdeverkostona, jonka osapuolet mahdollistavat ja kutsuvat toisiaan toimijuuteen, siihen kytkeytyvät muun muassa lehmät, lypsykoneet sekä niiden valmistajat ja markkinoijat, karjanhoitajat, yleinen
maatalouspolitiikka, materiaaliset olosuhteet sekä käsitykset teknologian ja lypsytyön sukupuolittuneisuudesta. Männistö-Funkin käsittein tämän vaikutusten verkoston voi nähdä sisältävän lukuisia materiaalisten ja ruumiillisten toimijoiden rykelmiä, joihin kietoutui myös diskursiivisia merkityksiä,100 kuten sukupuolittuneet puhetavat, keskustelu ihmisen ja koneen roolista lypsytyössä sekä konelypsyn esittäminen lehmille mieluisana ja luonnollisena.
Ihmisen kanssa kulkemansa yhteisen historian aikana lehmä on kokenut monenlaisia lypsytapoja. Lypsykoneen kehittämisen ja tykyttimellä varustetun koneen käyttöönoton myötä lehmästäkin tuli konkreettisesti osa teknologisoitunutta maidontuotantoa. Nimmo on kuitenkin huomauttanut, että lehmä ei koskaan ole täysin lypsykoneen objektivoima, vaan ennemminkin kyseessä on eläimen, ihmisen ja koneen muodostama hybridi, jonka kaikki elementit välittävät ja määrittävät toinen toisiaan. Tällaiseen hybridiin kuuluvat myös
erilaiset materiaaliset hankaukset, rasitukset ja eronteot, jotka voivat aiheuttaa rakennelmaan murtumia.101 Sekä lehmän että lypsykoneen ominaisuudet täytyy oppia tuntemaan
mahdollisimman hyvin, jotta murtumat vältettäisiin. Tässä hybridimuodostelmassa lypsykone teknologiana vaikutti käsityksiin lehmän ruumiista ja teki lypsytyöstä koneen avulla
mahdollista myös miehille. Samalla lypsykone toi maatalouskoneet tutummiksi naisille ja
98 Esim. Suomen ayrshirekarja 3/1952, 97; Suomen ayrshirekarja 4/1966, 208; Suomen ayrshirekarja 3/1970, 138.
99 Holloway 2007, 1053.
100 Männistö-Funk 2016, 187.
101 Nimmo 2017, 97.
muutti heidän ruumiillista lypsytyötään. Tässä prosessissa myös teknologiaan ja lypsytyöhön kytkeytyneet sukupuolittuneet diskurssit olivat merkittävässä roolissa ja alkoivat muuttua.
Muutokset vaikuttivat koko maatilan työjärjestyksiin ja käytäntöihin. Sukupolvelta toiselle siirtynyt käsinlypsyyn kuulunut hiljainen ja ruumiillinen tieto korvautui yhä enemmän teknologisella ja tieteeseen perustuvalla fysiologisella tietämyksellä. Lisäksi kannulypsykone oli monilla maatiloilla ensimmäinen sysäys kohti karjanhoidon laajempaa koneistamista: sitä seurasivat tilatankit, putkilypsykoneet, lannanpoistokoneet, ruokinnan automatisointi ja robottilypsy.
Lehmien ruumiillisuus ja lypsykoneet olivat jatkuvassa dialogisessa suhteessa: toisaalta lypsykonetta pyrittiin jatkuvasti kehittämään eläimien yksilölliset ominaisuudet paremmin huomioon ottavaksi, toisaalta taas koneen mekaanisuus asetti vaatimuksia esimerkiksi lehmien utareiden ja nännien muodoille, joita koetettiin muokata jalostuksen avulla. Myös ihmisen ja koneen toimijuuden suhteita pohdittiin teknologian kehittämisen myötä: siinä missä 1960-luvulla ihmisen nähtiin olevan vastuussa koneen toiminnasta ja sopeuttamisesta lehmien ominaisuuksiin, 1970-luvulla ihmistä pidettiinkin jo lypsytapahtuman ”heikoimpana lenkkinä”, koska hän ei pystynyt toistamaan liikkeitään aina samanlaisina.
Tykyttimellä toimivan lypsykoneen markkinoinnissa korostettiin lypsyn luonnollisuutta ja miellyttävyyttä lehmille. Myös kyselyvastausten perusteella lehmien sopeutuminen
konelypsyyn sujui melko helposti. Tässä ei kuitenkaan ollut kyse lehmien passiivisuudesta, vaan niiden aktiivisesta työstä, jossa ne osallistuivat lypsykoneteknologian kotouttamiseen siinä missä ihmisetkin. Lisäksi lehmän biologisen ruumiin voi tulkita toimijana, jonka tahdosta riippumattomat prosessit vaikuttivat lypsyyn: maidon erittymistä säätelevä
oksitosiini mahdollisti lypsyn onnistumisen, mutta toisaalta ruumiit rasittuivat ja altistuivat utaretulehduksille osaamattoman konelypsyn ja lisääntyneen maidontuotannon takia.102 Lehmä on eläinperäisen maidontuotannon keskeisin toimija ja mahdollistaja, jonka
materiaaliset ominaisuudet ja niihin liittyvät diskursiiviset merkitykset olivat tärkeässä osassa suomalaisen karjanhoidon teknologisoitumisprosessissa.
Kiitokset
102 Biologisen ruumiin toimijuudesta ks. Rossini 2006, 17.
Kiitän tutkimukseni rahoittamisesta Suomen Kulttuurirahastoa sekä Suomen Akatemiaa (projektinumerot 296488 ja 323756).
Lähteet ja kirjallisuus
Arkistoaineistot
Kulttuurien tutkimuksen arkistot, TYKL-kokoelma, Turun yliopisto (TYKL/kys/37).
Maatalouden koneistuminen II 1969.
Museoviraston arkisto. Keruukysely 38 (KM:K38). Muuttuva maatalous 1992.
Lehtiaineistot
Nautakarja. Vuosikerrat 1971–1979. Viisi numeroa vuodessa.
Suomen ayrshirekarja. Vuosikerrat 1950–1970. Kuusi numeroa vuodessa.
Suomen karja. Vuosikerrat 1950–1970. Vuoteen 1953 neljä ja vuodesta 1954 alkaen viisi numeroa vuodessa.
Opaskirjallisuus
Konelypsyn opas. Enemmän ja parempaa maitoa paremmalla lypsymenetelmällä 1967.
Suomalainen asiantuntija Alli Lassila-Aitokari. H. A. Elfving Oy, Helsinki.
Palva, Ossi 1951: Konelypsyn opas. Kirjapaino Aa osakeyhtiö, Helsinki.
Muut lähteet
Museoviraston kyselylehti 1992. 38. muistitiedon keruukilpailu. Museovirasto, Helsinki.
Museoviraston kyselylehti 1994. 39. muistitiedon keruukilpailu. Museovirasto, Helsinki.
TYKL, Tiedusteluja n:o 37. Turun yliopisto, kansatieteen laitos. Tiedusteluja kansankulttuurin alalta n:o 37 kesäkuussa 1969. Maatalouden koneistuminen II.
Tutkimuskirjallisuus
Atkins, Peter 2016: Liqiud materialities: A history of milk, science and the law. Routledge, Lontoo.
Block, Daniel 2005: Saving milk through masculinity: Public health officers and pure milk, 1880–1930. Food & Foodways 13(1–2) 2005, 115–134.
Brandth, Berit 1995: Rural masculinity in transition: Gender images in tractor advertisements. Journal of Rural Studies 11(2) 1995, 123–133.
Braun, Virginia ja Clarke, Victoria 2006: Using thematic analysis in psychology. Qualitative Research in Psychology 3(2) 2006, 77–101.
Cohen, Mathilde ja Otomo, Yoriko (toim.) 2017: Making milk: The past, present and future of our primary food. Bloomsbury, Lontoo.
Coole, Diana ja Frost, Samantha 2010: Introducing new materialisms. Teoksessa New
materialisms: Ontology, agency, politics. Toimittaneet Diana Coole ja Samantha Frost. Duke University Press, Durham, NC.
Despret, Vinciane 2013: From secret agents to interagency. History and Theory 52(4) 2013, 29–44.
Granberg, Leo 2004: Tuotannon kasvun vuosikymmenet. Teoksessa Suomen maatalouden historia III. Suurten muutosten aika. Jälleenrakennuskaudesta EU-Suomeen. Toimittanut Pirjo Markkola. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Haraway, Donna 2003: The companion species manifesto: Dogs, people, and significant otherness. Prickly Paradigm Press, Chicago.
Holloway, Lewis 2007: Subjecting cows to robots: Farming technologies and the making of animal subjects. Environment and Planning D: Society and Space 25(6) 2007, 1041–1060.
Hribal, Jason C. 2007: Animals, agency, and class: Writing the history of animals from below. Human Ecology Forum 14(1) 2007, 101–112.
Jansson, Tage 1973: The development of the milking machine: A historical review. Alfa- Laval, Tumba.
Jarvenpa, Robert 1988: Agrarian ecology, sexual organization of labour and decision-making in northeastern Finland. Teoksessa The social implications of agrarian change in northern and eastern Finland. Toimittanut Tim Ingold. The Finnish Anthropological Society, Helsinki.
Kaarlenkaski, Taija 2012: Kertomuksia lehmästä: Tutkimus ihmisen ja kotieläimen kulttuurisen suhteen rakentumisesta. Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura, Joensuu.
Kaarlenkaski, Taija 2017: Lypsäjät, lehmät ja lypsykoneet. Lypsykarjanhoidon teknologisoituminen ja sukupuolittunut työnjako 1800-luvun lopulta 1950-luvulle.
Sukupuolentutkimus 30(2) 2017, 49–63.
Latour, Bruno 1999: Pandora’s hope: Essays on the reality of science studies. Harvard University Press, Cambridge, MA.
Latour, Bruno 2005: Reassembling the social: An introduction to actor-network-theory.
Oxford University Press, Oxford.
Maatilatilastollinen vuosikirja 1983. Maatilahallitus, Helsinki.
Michael, Mike 1996: Constructing identities: The social, the nonhuman and change. Sage, Lontoo.
Morell, Mats 2009: Teknologi och genus i svenskt jordbruk. Manligt och kvinnligt i mjölkmaskinsannonser från 1920- till 1950-tal. Teoksessa Agrarhistoria på manga sätt. 28 studier om människan och jorden. Toimittaneet Britt Liljewall, Iréne A. Flygare, Ulrich Lange, Lars Ljunggren ja Johan Söderberg. Kungl. Skogs- och Lantbruksakademien, Tukholma.
Männistö-Funk, Tiina 2016: Rykelmät. Työkaluehdotus materiaalisten toimijoiden menneisyyden tutkimiseen. Historiallinen aikakauskirja 114(2) 2016, 178–189.
Nevala-Nurmi, Seija-Leena 2013: Traktoreita ja lypsykoneita. Suomalainen maaseutu jälleenrakennuskaudella. Teoksessa Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla.
Toimittaneet Kirsi-Maria Hytönen ja Keijo Rantanen. Atena, Jyväskylä.
Niemelä, Jari 2004: Hevosista traktoreihin – lannasta väkilannoitteisiin. Teoksessa Suomen maatalouden historia III. Suurten muutosten aika. Jälleenrakennuskaudesta EU-Suomeen.
Toimittanut Pirjo Markkola. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Nimmo, Richie 2010: Milk, modernity and the making of the human: Purifying the social.
Routledge, Lontoo.
Nimmo, Richie 2017: The mechanical calf: On the making of a multispecies machine.
Teoksessa Making milk: The past, present and future of our primary food. Toimittaneet Mathilde Cohen ja Yoriko Otomo. Bloomsbury, Lontoo.
Olsson, Pia 2011: Women in distress: Self-understanding among 20th-century Finnish rural women. Lit Verlag, Zürich.
Oudshoorn, Nelly, Saetnan, Ann Rudinow ja Lie, Merete 2002: On gender and things:
Reflections on an exhibition on gendered artifacts. Women’s Studies International Forum 25(4) 2002, 471–483.
Pearson, Chris 2016: History and animal agencies. Teoksessa The Oxford handbook of animal studies. Toimittanut Linda Kalof. Oxford University Press, Oxford.
Philo, Chris ja Wilbert, Chris 2000: Animal spaces, beastly places. Teoksessa Animal spaces, beastly places: New geographies of human–animal relations. Toimittaneet Chris Philo ja Chris Wilbert. Routledge, Lontoo.
Polanyi, Michael 1983 [1966]: The tacit dimension. Peter Smith, Gloucester.
Porcher, Jocelyne ja Schmitt, Tiphaine 2012: Dairy cows: Workers in the shadows? Society
& Animals 20(1) 2012, 39–60.
Rojola, Sanna 2010: Teknologia ja sukupuoli. Teoksessa Käsikirja sukupuoleen. Toimittaneet Tuija Saresma, Leena-Maija Rossi ja Tuula Juvonen. Vastapaino, Tampere.
Rossini, Manuela 2006: To the dogs: Companion speciesism and the new feminist materialism. Kritikos 3 2006, 1–25.
Saugeres, Lise 2002: Of tractors and men: Masculinity, technology and power in a French farming community. Sociologia Ruralis 42(2) 2002, 143–159.
Shaw, Gary David 2013: The torturer’s horse: Agency and animals in history. History and Theory 52(4) 2013, 146–167.
Shortall, Sally 2000: In and out of the milking parlour: A cross-national comparison of gender, the dairy industry and the state. Women’s Studies International Forum 23(2) 2000, 247–257.
Siiskonen, Harri 2000: Myrkyttäkää, ruiskuttakaa, hävittäkää… Ruotsalaisten ja
suomalaisten maatalouden ammattilehtien kasvinsuojeluvalistus 1940–1980. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Siiskonen, Pirjo 1990: Emännän ja isännän roolin muutos maatalouden uudenaikaistuessa.
Tutkimus maatilan emännän ja isännän muuttuvista rooleista työnjaon avulla tarkasteltuna.
Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Helsingin yliopisto, Mikkeli.
Siiskonen, Pirjo 2004: Maatila yrityksenä ja viljelijäperheen kotina. Teoksessa Suomen maatalouden historia III. Suurten muutosten aika. Jälleenrakennuskaudesta EU-Suomeen.
Toimittanut Pirjo Markkola. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Silvasti, Tiina 2014: Sisällönanalyysi. Teoksessa Polkuja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen. Toimittanut Ilmo Massa. Gaudeamus, Helsinki.
Simonen, Seppo 1950: Suomen ayrshireyhdistyksen historia 1901–1951. Suomen ayrshireyhdistys, ei painopaikkaa.
Smith-Howard, Kendra 2014: Pure and modern milk: An environmental history since 1900.
Oxford University Press, Oxford.
Sommestad, Lena 1992: Från mejerska till mejerist. En studie av mejeriyrkets maskuliniseringsprocess. Arkiv förlag, Lund.
Suomen virallinen tilasto 1950. Maatalous, yleinen maatalouslaskenta. Helsinki.
Suomen virallinen tilasto 1959. Maatalous, yleinen maatalouslaskenta. Helsinki.
Suomen virallinen tilasto 1969. Maatalous, yleinen maatalouslaskenta. Helsinki.
Talsi, Noora 2014: Kodin koneet. Teknologioiden kotouttaminen, käyttö ja vastustus. Itä- Suomen yliopisto, Joensuu.
Valenze, Deborah 2011: Milk: A local and global history. Yale University Press, New Haven, CT.
Vihinen, Hilkka 2004: Maatilatalouden rakennemuutos. Teoksessa Suomen maatalouden historia III. Suurten muutosten aika. Jälleenrakennuskaudesta EU-Suomeen. Toimittanut Pirjo Markkola. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Wajcman, Judy 1991: Feminism confronts technology. The Pennsylvania State University Press, University Park, PA.
Östman, Ann-Catrin 2004: Mekanisoinnin ensimmäinen aalto. Teoksessa Suomen
maatalouden historia II. Kasvun ja kriisien aika 1870-luvulta 1950-luvulle. Toimittanut Matti Peltonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
