310
kirjallisuutta
uomen kvantiteetti on pitkän tauon jäl- keen ollut hiljattain kahden väitöskir- jan tutkimuskohteena. Toshiko Isei-Jaakko- lan (2004) fonetiikan oppiaineen työ käsit- telee kontrastiivisesti japanin ja suomen kvantiteettia, kun Michael O’Dellin suo- men kielen väitöskirjatutkimus puolestaan erittelee yhden kielen osalta kvantiteetin suhdetta puheen intentionaaliseen ajoituk- seen yleensä. O’Dellin keskeisenä kysy- myksenä on siis, miten puhuja kontrolloi kvantiteettierojen tuottamista vai kontrol- loiko hän sitä ensinkään. Työ tähtää sellais- ten (harvalukuisten) aikaisempien suomen kvantiteetin kuvaamissyritysten jatkami- seen, jotka yhdistävät fonologisten ja fyy- sisten ominaisuuksien tarkan analyysin.
Aihe on kiinnostava ja haastava useastakin näkökulmasta. Tämän prosodiikan alueen kattavaa kuvausta ei ole olemassa vielä mistään kielestä, eikä keskenään ristiriidas- sa olevien ajoitusteorioiden ja -mallien tueksi ole voitu esittää yksiselitteisiä empii- risiä todisteita. Tutkijalta, joka tarkastelee puheen erilaisten ajallisten ilmiöiden ja ra- kenteiden keskinäisiä vaikutuksia sekä nii-
den vuorovaikutusta muiden foneettisten te- kijöiden kanssa, vaaditaan myös komplek- sisten epäsuorien menetelmien hallintaa, koska mikään artikulatorinen, akustinen tai auditiivinen parametri ei ole täysin eristet- tävissä puhetapahtuman ajoituksesta. Eri- tyisen mielenkiintoiseksi tutkimuksen tekee tutkittavan kielen valinta, sillä suomea on laajasti pidetty kvantiteettikielen malliesi- merkkinä, joka ilmentää segmenttikestojen intentionaalista ohjausta.
SISÄINEN AJOITUS
Fonetiikassa käytetty sisäisen ajoituksen malli (esim. Kelso ja Tuller 1987) yrittää selittää fonologisten kestoerojen tuoton eri artikulaatioliikkeiden yhteisvaikutukseksi ja torjuu ulkoisen ajoituksen mallin oletuk- sen, jonka mukaan puhuja kykenisi sääte- lemään segmenttien kestoja muista foneet- tisista parametreista riippumatta vain abso- luuttiseen fyysiseen aikaan tukeutuen.
O’Dell pyrkii tutkimuksessaan erottamaan kaiken kvantiteettioppositioihin liittyvän merkitsevän foneettisen variaation ei-mer- Michael O’Dell Intrinsic timing and quantity in Finnish. Acta Universitatis Tamperensis 979.
Tampere: Tampereen yliopisto 2003. 128 s. ISBN 951-44-5837-0. Myös Acta Electronica Universitatis Tamperensis 307, ISBN 951-44-5838-9.
ONKO KVANTITEETTIKIELIÄ EDES OLEMASSA?
Virittäjä 2/2005
S
311 kitsevästä eikä pidä selviönä vakiintuneis- ta fonologisista käsityksistä johdettua tul- kintaa keston ensisijaisuudesta. Sisäisen ajoituksen mallia ei ole aikaisemmin sovel- lettu kieleen, jossa kvantiteettiero kuuluu keskeisiin fonologisiin ilmiöihin.
Ensimmäisessä luvussa O’Dell valaisee sisäisen ja ulkoisen ajoituksen käsitteitä sekä antaa yleistä taustatietoa suomen kie- len kvantiteetista ja sen aikaisemmasta tut- kimuksesta. Saman luvun alkuun on myös sisällytetty tutkimuksen filosofinen moti- vaatio ja pohdinta työn mahdollisesta kyt- kennästä A. N. Whiteheadin organismifilo- sofiaan. Luvun lopussa on vielä selitys käytettyjen tilastoanalyysimenetelmien va- linnasta ja itse analyysimenetelmien esitte- ly. Vaikka viimeisimmän tietämyksen ta- solla olevalla ja parhaiten aineistoon sopi- valla laskennallisella erittelyllä on tärkeä asema O’Dellin argumentaatiossa, statistis- ten metodien käsittely muista metodi- kuvauksista erillään on hieman yllättävä ratkaisu.
RYTMIN JA SEGMENTTIEN RIIPPUMATTOMUUS
Luvussa 2 selvitetään puherytmin ja puhe- segmenttien välisiä suhteita. O’Dell lähtee tutkimaan segmentaalisten ja prosodisten piirteiden vaikutusta sanan kestoon KoVzev- nikovin ja TVsistovitVsin klassisten artikulaa- tiokokeiden toiston avulla, jossa koehenki- löt ääntävät sanoja siten, että suu on kiinni ja kieli liikkumatta. Muut tehdyt kokeet koskevat keston havaitsemista.
Kolmas luku määrittelee ja kuvaa seg- menttien »venyvyyden» nykyteorian ja -al- goritmin (engl. dynamic time warp), joka perustuu ajatukseen ajassa vaihtelevasta ve- nyttämisestä ja pingottamisesta. Algoritmia käytetään hyväksi koeärsykkeiden tuotta- misessa. Neljännessä luvussa esitetään kol- me kuuntelukoetta ja niiden tuloksia; viides
luku tarjoaa yleisiä tulkintoja ja päätelmiä sekä sisältää lyhyehkön tiivistelmän.
VIISI KOETTA
O’Dellin tutkimuksen ytimen muodostaa viisi koetta. Ensimmäisessä kokeessa kak- si natiivipuhujaa äänsi kaksitavuisia sano- ja normaalisti sekä suu suljettuna; sanojen tavurajan VC-, VVC-, VCC- ja VCCC- rakenteita varioitiin. Tämän asetelman tar- koitus oli erottaa toisistaan segmenttien ja kvantiteetin vaikutus ajoitukseen. Eri seg- menttityyppien aiheuttamat kestovaihtelut katosivat, kun artikulaatiota oli vaikeutet- tu, joten kokeen tulokset antoivat alustavaa tukea sisäisen ajoituksen hypoteesille.
Toinen koe oli kuuntelukoe, jossa in- tensiteetin piti toimia ajoituksen vihjeenä.
Identtisessä kysymyskontekstissa esiinty- vät sanat tuuli, tulli ja tuli korvattiin alku- peräisten signaalien perustaajuuden keski- arvon (108 Hz) siniäänillä, joiden amplitu- di seurasi lähdesanan amplitudia aina yh- den periodin aikaresoluutiolla. Koehenki- löiltä kysyttiin jokaisen ärsykkeen kohdal- la, kuulevatko he CVCV-, CVCCV- vai CVVCV-sanan. Puolet koehenkilöistä sai ennen varsinaista koetta kuulla alkuperäi- set lauseet muuttamattomina. Koe osoitti, että pelkkä alkuperäisellä intensiteetillä varustettu siniäänijäljennös ei ollut riittä- vä kvantiteettityypin vihje kummallekaan ryhmälle.
Kolmannessa kokeessa tarkasteltiin fo- neettisten erojen vaikutusta kvantiteetin havaitsemiseen synteettisten puheärsykkei- den avulla. LPC-analyysin ja -synteesin kautta saatiin lausekontekstissa äänitetyis- tä sanoista tuli ja tuuli dynaamisella epä- lineaarisella muunnolla (engl. time warp) kaksi yhdentoista ärsykkeen sarjaa, joissa segmenttien kestoja muutettiin asteittain niin, että ääritapaukset (ensimmäinen ja yhdestoista ärsyke) vastasivat kestoraken-
312 teeltaan täysin alkuperäisiä sanoja. Toisen sarjan kaikki ärsykkeet tuotettiin tuli-sanan foneettisilla ominaisuuksilla ja toisen är- sykkeet tuuli-sanan ominaisuuksilla. Fo- neettiset ominaisuudet oli otettu huomioon äänteellisistä piirteistä aina perustaajuuteen ja intensiteettiin. Tulos oli, että ei-ajallisil- la parametreilla on merkitsevä vaikutus sanan ja samalla epäsuorasti myös kvanti- teetin tunnistamiseen.
Neljännessä kokeessa eristettiin perus- taajuus muista kvantiteetin havaitsemiseen vaikuttavista tekijöistä. Tätä tarkoitusta varten alkuperäissanojen spektri- ja inten- siteettiparametreista laskettiin jokaisessa analyysikehyksessä molempien esiinty- mien keskiarvot ärsykkeiden syntetisointia varten, joten sarjat erottuivat toisistaan ai- noastaan F0:ssa. Tässä kokeessa pelkkä perustaajuuden vaikutus kvantiteetin ha- vaitsemiseen todettiin merkitseväksi.
Viidennessä kokeessa minimoitiin är- sykkeiden väliset laadulliset erot valitse- malla sanapari katoa vs. kattoa; klusiilien kvantiteettieronhan ei pitäisi merkitsevästi vaikuttaa vokaalien laatuun. Dynaaminen venytys synkronoitiin tällä kertaa perustaa- juuden periodien kanssa. LPC-synteesillä tuotettiin kaksi ärsykesarjaa, kuuden sanan katoa–kattoa-jatkumo katoa-sanan toisto- synteesin parametreilla ja toinen kuuden sanan sarja kattoa-sanan parametreilla.
Kokeesta ilmeni, että jopa foneettisesti näin samankaltaisissa sanoissa on löydettävissä muitakin kuin kestoeroja ja että nämä erot vaikuttavat sanojen tunnistamiseen.
TUTKIMUKSEN ANTI
Kaikki kokeet on suunniteltu huolellisesti ja tehty moitteettomasti. Kokeiden tulosten tilastollisessa analyysissa O’Dellin mene- telmällinen tarkkuus ylittää keskiverto- foneetikon tai -kielitieteilijän tason. Vahvis- taakseen tulostensa merkitsevyyden hän so-
veltaa Markov-ketjun Monte Carlo -algorit- meja (ks. esim. Gilks ym. 1996) — tekniik- kaa, joka monelle humanistille on edelleen tuntematon. Juuri sitä ja muita Bayes-me- netelmiä kuitenkin lingvistisissäkin tutki- muksissa usein tarvittaisiin, kun perinteis- ten khiin neliön tai t-testien edellytyksiä aineiston niukkuuden takia ei ole olemas- sa. Suurimpiin työn ansioihin kuuluvatkin juuri tämä metodologinen siisteys ja tilas- totieteen viimeisimpiä saavutuksia hyödyn- tävä tarkka laskennallinen evaluointi.
Kokeittensa tärkeimpänä tuloksena O’Dell pitää sitä, että aika ei kuulu puhe- ilmausten ensisijaisiin piirteisiin vaan on pikemminkin vain foneettisten tapahtumien mittaamisen välillinen tulos. Vaikka tämä olisikin hieman kärjistetty väite, työn em- piiriset tulokset osoittavat kuitenkin kiistat- tomasti, että moni yleinen a priori -oletta- mus syyllistyy karkeaan yksinkertaistami- seen ja jättää selittämättä vähintään yhtä paljon kuin pystyy selittämään. Näihin olet- tamuksiin kvantiteetista kuuluvat absoluut- tisen ajan rooli, ajoituksen riippumatto- muus muista äänteiden ominaisuuksista ja yleispätevien segmenttirajojen olemassa- olo.
O’Dellin tutkimuksen tieteellinen uu- tuusarvo on merkittävä ja työn toteutustapa harkittu, perusteellinen ja huolellinen; kir- joitustyyli on selkeä ja tarkka. Tulokset an- tavat aihetta monenlaiseen aikaisempien tu- losten uudelleenarviointiin sisäisen ajoituk- sen teorioiden kautta ja mielenkiintoisiin pidemmälle meneviin kvantiteetti-ilmiöi- den tulkintavaihtoehtoihin, joista päätös- luvun spekulaatio-osassa joitakin esitetään- kin. Luulisi ja toivoisi, että tämä kvantitee- tin ja kvantiteettikielen käsitteiden empii- risesti hyvin perusteltu kyseenalaistaminen herättää keskustelua.
STEFAN WERNER
Sähköposti: stefan.werner@joensuu.fi
313 n ilahduttavaa huomata, että kielen opetuksessa yleensäkin ja erityises- ti suomen kielen opetuksessa on nykyisin alettu kiinnittää enemmän huomiota ääntä- mykseen ja varsinkin prosodiaan. Ääntä- mistavat vakiintuvat melko varhain uuden kielen oppimisessa, ja myöhemmässä vai- heessa oppijan on vaikeampaa muuttaa omaa ääntämystään, joten on syytä opastaa häntä riittävästi mahdollisimman aikaises- sa vaiheessa. Varsinkin prosodia vaatii op- pijalta ja opettajalta erityistä huomiota kah- desta syystä. Ensinnäkin prosodia on ään- tämyksen tärkeimpiä alueita sekä ymmär- tämisen että myös vieraan aksentin vaiku- telman kannalta. Prosodiset piirteethän ovat alati läsnä puheessa, joten niiden merkitys on suurempi kuin esimerkiksi jonkin yksit-
SUOMEN KIELEN PROSODIAA S2-NÄKÖKULMASTA
täisen äänteen. Toiseksi puhujan on vaikeaa oppia uuden kielen prosodisia malleja muun muassa siksi, että prosodinen käyt- täytyminen on tyypillisesti hyvin syvälle juurtunut. Prosodiset piirteet omaksutaan äidinkielessä hyvin varhain, ja puhuja voi jopa kokea, että ne suorastaan kuuluvat omaan persoonallisuuteen, eivät pelkästään kieleen.
Suomen kielen prosodian opettamisen ja oppimisen kysymyksiä -kirjaan on koot- tu kuusi artikkelia. Kuten alkusanoissa to- detaan, kirjan taustalla on ollut halu koros- taa prosodian asemaa suomen kielen opis- kelussa ja käyttötaidoissa ja kiinnittää huo- mio oppimateriaaleissa havaittuun puuttee- seen. Kolmessa ensimmäisessä artikkelis- sa pohditaan yleisemmin prosodian asemaa
O
Boglárka Straszer ja Anneli Brown (toim.) Suomen kielen prosodian opettamisen ja oppimisen kysymyksiä. Kakkoskieli 5. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos 2004.
273 s. ISBN 952-10-1586-1.
LÄHTEET
GILKS, WALTER R. – RICHARDSON, SYLVIA – SPIEGELHALTER, DAVID J. (toim.) 1996: Markov chain Monte Carlo in practice. London: Chapman and Hall.
ISEI-JAAKKOLA, TOSHIKO 2004: Lexical quantity in Japanese and Finnish.
Helsinki: University of Helsinki, Fac-
ulty of Behavioural Sciences, Depart- ment of Phonetics.
KELSO, J. A. SCOTT – TULLER, BETTY 1987:
Intrinsic time in speech production:
Theory, methodology, and prelimi- nary observations. – Eric Keller
& Myrna Gopnyk (toim.), Motor and sensory processes of language s. 203–
222. Hillsdale, NJ: Lawrence Erl- baum.
Virittäjä 2/2005
