OULUJOEN - IIJOEN VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA 2010–2015 OSA 3 OULUJOEN VESISTÖ

OULUJOEN - IIJOEN VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA 2010–2015

OSA 3

OULUJOEN VESISTÖ

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ... 1

2 OSA-ALUEEN YLEISKUVAUS ... 2

3 VESIEN KUORMITUS JA MUU MUUTTAVA TOIMINTA ... 3

3.1 Kuormitus ja sen lähteet ... 3

3.1.1 Ravinnekuormitus ... 3

3.1.2 Kiintoainekuormitus ... 5

3.1.3 Maaperästä tuleva happamuus ... 5

3.1.4 Haitalliset aineet ... 6

3.2 Kuormittava toiminta... 6

3.2.1 Asutus ... 6

3.2.2 Teollisuus ja yritystoiminta ... 7

3.2.3 Maa- ja metsätalous sekä peruskuivatus ... 8

3.3 Vesistöjen säännöstely ja rakentaminen ... 10

3.3.1 Joet ... 10

3.3.2 Järvet ... 12

3.3.3 Pienet joet ja järvet sekä purovesistöt, norot ja lähteet ... 13

3.4 Vedenhankinta-alueet ... 13

4 VESIEN TILA JA YLEISET TILATAVOITTEET ... 14

4.1 Luokittelun perusteet ... 14

4.1.1 Ekologisen tilan luokittelu ... 14

4.1.2 Kemiallisen tilan luokittelu ... 14

4.1.3 Erityisten alueiden huomioiminen luokittelussa ... 14

4.1.4 Pintavedet, joilla pohjaveden vaikutus voi olla merkittävä ... 17

4.1.5 Keinotekoiset ja voimakkaasti muutetut vedet... 17

4.2 Vesimuodostumien tila ja tilatavoitteet ... 20

4.2.1 Ekologinen tila ... 20

4.2.2 Kemiallinen tila ... 22

4.3 Pienten järvien ja jokien sekä purojen, norojen ja lähteiden tila ... 23

5 NYKYKÄYTÄNNÖN MUKAISET TOIMENPITEET ... 24

5.1 Asutus ... 24

5.2 Teollisuus ja yritystoiminta ... 24

5.2.1 Teollisuuslaitokset ja kaivokset... 24

5.2.2 Turvetuotanto ... 24

5.2.3 Turkistarhaus ... 25

5.2.4 Kalankasvatus ... 25

5.3 Maatalous ... 25

5.4 Metsätalous ... 28

5.5 Vedenotto ... 28

5.6 Vesistöjen säännöstely ... 29

5.7 Kunnostustoimenpiteet ... 30

5.7.1 Yleistä ... 30

5.7.2 Joet ... 30

5.7.3 Järvet ... 32

5.7.4 Pienet joet ja järvet sekä purovesistöt, norot ja lähteet ... 33

6 TILATAVOITTEET JA TOIMENPITEET NIIDEN SAAVUTTAMISEKSI ... 34

6.1 Yleistä ... 34

6.2 Hyrynsalmen reitti ... 35

6.2.1 Vesien tila ja tilatavoitteet... 35

6.2.2 Nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden riittävyys ... 36

6.2.3 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ... 37

6.2.4 Lisätoimenpiteiden vaikutukset ja arvio tilatavoitteen saavuttamisesta ... 39

6.3 Sotkamon reitti ... 40

6.3.1 Vesien tila ja tilatavoitteet... 40

6.3.2 Nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden riittävyys ... 41

6.3.3 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ... 42

6.3.4 Lisätoimenpiteiden vaikutukset ja arvio tilatavoitteen saavuttamisesta ... 43

6.4 Oulujärvi ja sen lähivedet ... 45

6.4.1 Vesien tila ja tilatavoitteet... 45

6.4.2 Nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden riittävyys ... 46

6.4.3 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ... 47

6.4.4 Lisätoimenpiteiden vaikutukset ja arvio tilatavoitteen saavuttamisesta ... 48

6.5 Oulujoki ja sen sivujoet ... 50

6.5.1 Vesien tila ja tilatavoitteet... 50

6.5.2 Nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden riittävyys ... 52

6.5.3 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ... 53

6.5.4 Lisätoimenpiteiden vaikutukset ja arvio tilatavoitteen saavuttamisesta ... 55

6.6 Rokuan alueen järvet ... 57

6.6.1 Vesien tila ja tilatavoitteet... 57

6.6.2 Nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden riittävyys ... 58

6.6.3 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ... 59

6.6.4 Lisätoimenpiteiden vaikutukset ja arvio tilatavoitteen saavuttamisesta ... 60

6.7 Kuivasjärvi ja Pyykösjärvi ... 61

6.7.1 Vesien tilatavoitteet ... 61

6.7.2 Nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden riittävyys ... 62

6.7.3 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ... 62

6.7.4 Lisätoimenpiteiden vaikutukset ja arvio tilatavoitteen saavuttamisesta ... 62

6.8 Pienet joet ja järvet sekä purovesistöt, norot ja lähteet ... 64

6.8.1 Vesien tilatavoitteet ja nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden riittävyys... 64

6.8.2 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ... 64

6.8.3 Vaikutukset ... 65

7 TOIMENPITEIDEN KUSTANNUKSET... 66

1 JOHDANTO

Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelman osassa 3 on kuvattu Oulujoen vesistöaluet- ta koskevia seikkoja. Alueen yleiskuvauksen lisäksi on käsitelty alueen vesien kuormitusta ja muuta muuttavaa toimintaa, vesien tilaa ja tilatavoitteita sekä nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä. Lu- vussa 6 on arvioitu vesimuodostumakohtaisesti nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden riittävyyt- tä ja tehty tarpeelliset esitykset lisätoimenpiteiksi. Lisäksi on arvioitu toimenpiteiden vaikutuksia sekä tarvittaessa esitetty jatkoaikaa ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi. Lopuksi on arvioitu sekä nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden että esitettyjen lisätoimenpiteiden kustannukset.

Suunnittelun perusteita sekä koko vesienhoitoaluetta koskevia toimenpiteitä on tarkasteltu toimen- pideohjelman osassa 1. Vesienhoitoalueen eteläisiä vesiä on tarkasteltu toimenpideohjelman osassa 2, vesienhoitoalueen pohjoisia vesiä osassa 4, rannikkovesiä osassa 5 ja pohjavesiä osassa 6. Toi- menpideohjelman osa 7 koostuu yhteenvedosta ja siinä käsitellään lisäksi mm. toimenpiteiden to- teutusta.

2 OSA-ALUEEN YLEISKUVAUS

Oulujoen vesistö muodostaan Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelmassa oman osa- alueen. Se on pinta-alaltaan viidenneksi suurin ja virtaamaltaan neljänneksi suurin Suomen vesistöalue. Valuma-alueen pinta-ala on 22 841 km² ja jokisuulla vuotuinen keskivirtaama on 259 m³/s. Tarkastelualueeseen on yhdistetty pieni Kuivasojan valuma-alue, jonka pinta-ala on 34 km². Vesistöalueella sijaitsevien Rokuan alueen järvien yhteydessä käsitellään myös Siikajoen vesistöön kuuluva Rokuanjärvi.

Toimenpideohjelmassa tarkasteltavien Oulujoen vesistön jokien kokonaispituus on 1 087 km ja järvien kokonaispinta-ala 1 950 km². Itärajan tuntumasta alkunsa saavaa Sotkamon reittiä luonnehtivat lyhyet jokijaksot ja lukuisat järvet. Pohjoisesta laskeva Hyrynsalmen reitti muodostuu pitkästä jokijaksosta, joka lähtee reitin suuresta latvajärvestä, Kiantajärvestä. Vesistöalueella on 386 yli 50 hehtaarin kokoista järveä, joista Oulujärvi on suurin. Se kattaa 45 % tarkasteltavien järvien pinta-alasta. Sen kautta latvareittien ja Oulujärveen laskevien jokien vedet purkautuvat Oulujokea pitkin Perämereen (kuva 1). Oulujärven alapuoliseen Oulujokeen laskee neljä sivujokea, Kutujoki, Utosjoki, Muhosjoki ja Sanginjoki. Vesistöalueen pintavesien tilaan vaikuttavat pääasiassa vesirakentaminen ja säännöstely sekä maa- ja metsätalous.

Kuva 1. Oulujoen vesistö.

3 VESIEN KUORMITUS JA MUU MUUTTAVA TOIMINTA

3.1 Kuormitus ja sen lähteet

3.1.1 Ravinnekuormitus

Oulujoen vesistöön kohdistuva fosforikuormitus on lähes kaksi kertaa niin suuri kuin fosforin luon- nonhuuhtouma (taulukko 1 ja kuva 2). Typpikuormitus on samaa suuruusluokkaa typen luonnon- huuhtouman kanssa (taulukko 1 ja kuva 3). Maatalous on suurin yksittäinen kuormittaja (38 % fos- forikuormituksesta ja 30 % typpikuormituksesta), mutta metsätalouden ja pistemäisen kuormituksen osuus etenkin typen kuormituksessa on myös merkittävä. Pistemäisistä lähteistä (yhdyskunnat, yri- tystoiminta, kalankasvatus ja turvetuotanto) tuleva ravinnekuormitus on huomattavasti pienempi kuin hajakuormituksesta peräisin oleva ravinnekuormitus. Sen osuus Oulujoen vesistöalueen fosfo- rikuormituksesta on noin 9 % ja typpikuormituksesta noin 15 %. Sisäisestä kuormituksesta ei ole saatavilla luotettavia arvioita.

Taulukko 1. Typen ja fosforin kuormitus sekä huuhtouma (t/v) Oulujoen vesistössä

Ravinne

Kuormitus (t/v)

Luonnon huuhtouma (t/v) Yhdys-

kunnat Haja- asutus

Yritys- toimin- ta¹

Kalan- kasva- tus

Turve- tuotan- to

Maa- talous²

Metsä- talous

Muu kuor- mitus³

Laskeu ma vesiin

Kuor- mitus yh- teensä

Fosfori 4 20 4 4 2 60 37 0 28 158 87

Typpi 236 73 80 33 56 813 298 7 1079 2676 2554

1) teollisuus, energiantuotanto, kaivos- ja kaivannaistoiminta

2) peltoviljely, kotieläintuotanto, turkistarhaus

3) hulevedet, kaatopaikat, varasto- ja liikennealueet, pilaantuneet maat

Maatalous 24%

Metsätalous 15%

Hulevesi 0%

Haja-asutus 8%

Pistekuormitus 5%

Turvetuotanto 1%

Laskeuma 11%

Luonnonhuuhtouma

Kuva 2. Arvio fosforikuormituksen ja fosforin luonnonhuuhtouman jakaumasta Oulujoen vesistö- alueella.

Maatalous 16%

Metsätalous 6%

Hulevesi 0%

Haja-asutus 1%

Pistekuormitus 7%

Turvetuotanto 1%

Laskeuma 21%

Luonnonhuuhtouma

Kuva 3. Arvio typpikuormituksen ja typen luonnonhuuhtouman jakaumasta Oulujoen vesistöalueel- la.

Fosforikuormituksen alueellinen vaihtelu Oulujoen vesistöalueella on merkittävää. Kuormitus on alueen itäosien metsätalous-/luonnonhuuhtoumavaltaisilla alueilla 5–10 kg kg/km² ja kasvaa tasolle 50–60 kg/km² vuodessa maatalousvaltaisilla alueilla Oulujokilaaksossa. Myös Oulujärven itäpuolel- la fosforikuormitus on melko suurta, 15–25 kg/km² vuodessa. Koko vesistöalueen fosforikuormasta noin 60 % pidättyy alueen järviin ja loput päätyy mereen.

Typpikuormituksen alueellinen vaihtelu on merkittävää. Typpikuormitus on alueen koillis- ja itä- osien metsätalous- / luonnonhuuhtoumavaltaisilla alueilla 100–200 kg/km² vuodessa ja lisääntyy maatalousvaltaisilla alueilla Oulujokilaaksossa tasolle 500–600 kg/km² vuodessa. Koko vesistöalu- een typpikuormasta hieman yli puolet päätyy mereen asti. Alueellista jakaumaa tarkasteltaessa tule- vat maa- ja metsätalouden erot näkyviin. Maatalouden osuus typpikuormituksesta oli Oulujokivar- ressa suurimmillaan 50–70 %. Metsätalouden osuus puolestaan kasvoi vesistöalueen latvoilla 40–50

%:iin typpikuormituksesta.

Suurin osa hajakuormituksen aiheuttamasta ravinnekuormituksesta tulee vesistöön kevättulvan ja muiden tulvien aikana. Oulujärvestä tuleva hyvälaatuinen vesi laimentaa hajakuormituksen vaiku- tuksia Oulujoella. Poikkeuksena ovat kevättulvat, jolloin juoksutukset Oulujärvestä ovat pieniä.

Tällöin joessa virtaa pääosin sivujokien hajakuormituksen vuoksi suhteellisen heikkolaatuista vettä.

Tulva-ajan huuhtoumat siirtyvät nopeasti merialueelle ja vaikuttavat Oulun edustan merialueen ti- laan. Vastaavasti jätevesikuormituksen ja haja-asutuksen merkitys vesistöjen tilaan vaikuttavana tekijänä korostuu kesäaikana.

Edellä kuvatut ympäristölupavelvollisten toimintojen kuormitusarviot perustuvat VAHTI - rekisteriin. Muu ravinnekuormitus ja ainevirtaamat on arvioitu käytettävissä olevilla parhailla me- netelmillä (mm. VEPS -laskentamalli ja jokiainevirtaamat). Arviointimenetelmät on kuvattu tar- kemmin toimenpideohjelman osan 1 luvussa 6.1. Osassa 1 (luku 7.1) on tarkasteltu myös ravinne- kuormituksen yleisiä vaikutuksia pintavesien tilaan.

3.1.2 Kiintoainekuormitus

Maahiukkasten erodoitumisen aiheuttama kiintoainekuormitus on merkittävä ongelma. Vesi pystyy irrottamaan maahiukkasia maaperästä kaikkialla, missä se pääsee kosketukseen paljaan maan kans- sa. Eroosio on merkittävä ongelma viettävillä pelloilla, maa- ja metsätalouteen liittyvissä ojituksis- sa, peruskuivatuksissa ja metsämaan muokkauksissa. Metsätaloudessa mahdollinen kantojen noston yleistyminen voi suurentaa eroosion uhkaa. Eroosion irrottamiin maahiukkasiin on sitoutunut ravin- teita, metalleja ja orgaanista ainetta.

Kiintoaine-eroosion määrästä saa käsityksen joen kautta mereen kulkeutuneista kiintoaine- virtaamista. Osa kiintoaineesta aiheuttaa pohjien liettymistä vesistön eri osissa, mikä ei ole jokisuun ainevirtaamissa mukana. Oulujoen mereen kuljettama kiintoainemäärä vuosina 2003–2006 (mitattu kiintoainevirtaama) on ollut keskimäärin 20 175 tonnia/vuosi. Pistemäinen kiintoainekuormitus on ollut vastaavasti 473 tonnia/vuosi (VAHTI-rekisteri, turvetuotannon päästöt vuosien 2004–2006 keskiarvona).

3.1.3 Maaperästä tuleva happamuus

Happamia sulfaattimaita voi esiintyä Pohjois-Pohjanmaalla 100 metrin korkeuskäyrän alapuolisella alueella. Happamille sulfaattimaille on tyypillistä happamuus ja tavanomaista suurempi rikkipitoi- suus. Kun näiden maakerrosten sulfidit joutuvat kuivatuksen seurauksena tekemisiin ilman hapen kanssa, ne hapettuvat rikkihapoksi.

Osa Oulujoen vesistöalueen pelloista sijaitsee happamalla sulfaattimaalla. Pääosin nämä pellot si- jaitsevat 60 m korkeuskäyrän alapuolella. Myös metsätalousalueiden kuivatusvesissä on todettu happamuuskuormitusta. Happamien sulfaattimaiden väkevyys ja siten ympäristöongelmien uhkien vakavuudet vaihtelevat tapauskohtaisesti huomattavasti.

Kainuussa ei ole happamia sulfaattimaita, mutta geologian tutkimuskeskuksen kartoitusten mukaan maaperän (pohjaveden) happamuus vaihtelee alueellisesti paljon ja vaikuttaa myös pintavesistöjen alueelliseen happamoitumisherkkyyteen. Luontaisesti happamia lähdevesiä on mm. Suomussalmen koillisosassa sekä Kuhmon ja Sotkamon eteläisissä osissa. Monet suo-ojitukset ovat lisänneet latva- vesistöjen happamuutta.

Ojitetulta happamalta sulfaattimaalta huuhtoutuvan sulfaatin määrä vähenee hitaasti vuosikymme- nien saatossa, jos kuivatusta ei tehosteta. Kuivatuksen mahdollinen tehostaminen, esimerkiksi sala- ojitus, uusien alueiden kuivattaminen tai kuivatussyvyyden lisääminen kuitenkin lisäävät rikkiyh- disteiden ja metallien huuhtoutumista ja pahentavat tilannetta.

Happamuuskuormitusta aiheutuu myös mustaliuskekallioperän alueiden maankäytöstä. Kainuussa mustaliuskepitoisia kallioita esiintyy muuhun maahan verrattuna suhteellisen paljon. Oulujokivar- ressa tätä kallioperää esiintyy Muhoksella sekä Sanginjoen valuma-alueella.

3.1.4 Haitalliset aineet

Vesiin joutuu haitallisia aineita teollisuuden ja yhdyskuntien jätevesistä sekä kaatopaikoilta, maata- louden torjunta-aineista, liikenteestä, kuluttajatuotteista, maankäytön seurauksena ja ilmaperäisenä laskeumana. Tiedot vaarallisten aineiden päästöistä ja vaikutuksista ovat vielä puutteellisia.

Kuivatetuilta happamilta sulfaattimailta huuhtoutuu happamuusjaksojen aikana raskasmetalleja ja muita metalleja. Sulfaattimailta huuhtoutuu verraten suuria määriä rikkiä, mangaania, alumiinia, sinkkiä, nikkeliä, kobolttia, kalsiumia ja natriumia. Huuhtoutumat jatkuvat voimakkaasti sulfidipi- toisilta alueilta suurina vielä useita vuosikymmeniä, ja jopa vuosisatoja kuivatustason muutoksien tai maaperän muokkaamisen jälkeen.

Valuma-alueelta huuhtoutuvat metallimäärät ovat suuria suhteessa pistekuormitukseen. EU:n kad- miumille, elohopealle, lyijylle ja nikkelille asettamat ympäristönlaatunormit eivät kuitenkaan ylity Oulujoessa. Eniten Oulujoesta kulkeutuu mereen sinkkiä, nikkeliä, kuparia ja kromia (taulukko 2).

Huomioitavaa on, että suuri osa Oulujoen vesistöalueen metallikuormituksesta sedimentoituu alu- een järviin ja jokisuun ainemäärät ovat vain osa kokonaiskuormituksesta.

Taulukko 2. Oulujoen mereen kuljettamien metallien ainemäärät vuosina 2001–2006 (keskimääräi- nen vuosikeskiarvo, t/v).

Metallikuormitus Oulujoesta mereen (t/v)

Sinkki Nikkeli Kupari Kromi Lyijy Kadmium Elohopea

24,9 7,1 4,9 3,7 0,60 0,06 0,01

Elohopeaa huuhtoutuu lähinnä metsätaloustoiminnan yhteydessä. Tehdyissä mittauksissa on todettu verraten suuria metyylielohopeahuuhtoumia metsänkäsittelyaloilta (kuten hakkuualat) valuvissa vesissä. Erityisen suuria huuhtoutumia on mitattu turvevaltaisten alueiden valumavesissä. Tiedot asiasta ovat vielä puutteellisia.

3.2 Kuormittava toiminta

3.2.1 Asutus

Oulujoen vesistöalueella on kaksi suurta asutuskeskittymää, Oulu ja Kajaani.

Asutuksen aiheuttamat vesistöhaitat ja uhkat ovat lähinnä rehevöityminen ja hygieeniset haitat. Ou- lujokeen kohdistuva yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoiden kuormitus on vähentynyt siirtoviemä- rien rakentamisen myötä. Tällä hetkellä Oulujokeen johdetaan ainoastaan Vaalan jätevedenpuhdis- tamon jätevesiä. Oulujoen vesistöalueella valtaosa väestöstä asuu viemäriverkostoon liitetyissä kiin- teistöissä, mutta vielä noin neljännes väestöstä on kiinteistökohtaisen jätevesien käsittelyn varassa ja loma-asuntojen määrä lisääntyy koko ajan.

Pohjois-Pohjanmaalla yleisiin viemärilaitoksiin on liittynyt 95 % väestöstä (135 990 henkilöä).

Viemäröinnin ulkopuolella on yhteensä 6 700 asukasta, jotka ovat liittyneet kunnalliseen vesijohto-

viemärilaitoksiin oli vuoteen 2006 mennessä liittynyt 75 % väestöstä (64 200 henkilöä). Viemä- röinnin ulkopuolella oli yhteensä 21 000 asukasta. Veden kulutus Kainuussa on noin 215 litraa vuo- rokaudessa asukasta kohden.

Kainuussa koko maakunnan jätteenkäsittely on keskitetty Kajaanissa sijaitsevaan Majasaarenkan- kaan jätteenkäsittelykeskukseen. Oulussa jätteenkäsittely on keskitetty Ruskon jätekeskukseen Kui- vasojan valuma-alueelle. Oulujoen vesistöalueella aikaisemmin käytössä olleet kaatopaikat ovat lopettaneet toimintansa. Muhoksen Kestinkankaan jätteenkäsittelyaluetta ollaan parhaillaan sulke- massa. Lisäksi Oulujoen Sanginjoen vesistöalueella sijaitsee Miehonsuon tuhkanläjitysalue.

3.2.2 Teollisuus ja yritystoiminta

Teollisuuslaitokset ja kaivokset

Yksi suurimmista vettä käyttävistä teollisuudenaloista on puunjalostusteollisuus. Kajaanin UPM Kymmene Oyj:n paperitehdas lopetti toimintansa vuoden 2008 lopussa ja Oulussa toimivan Stora Enso Oyj:n tehtaan jätekuormitus kohdistuu Perämereen. Näin ollen vesistöalueelle ei kohdistu enää puujalostusteollisuuden kuormitusta. Oulun tehtaan kuormitusta käsitellään toimenpideohjelman osassa 5.

Kemira Oyj:n Oulun tehtaiden prosessi- ja jäähdytysvedet johdetaan Oulujokeen. Kuormituksen vähentämiseksi tehdyt toimenpiteet ja tuotantomuutokset ovat vähentäneet typpikuormitusta 1970- luvun tasosta.

Muiden teollisuuslaitosten merkitys kuormittajana on pieni. Pienteollisuus johtaa jätevedet kunnal- lisiin viemäreihin.

Kaivostoimintaa Kainuussa harjoittaa Mondo Minerals Oy ja Talvivaara Oy Sotkamossa sekä Tuli- kivi Oy Suomussalmella. Kaivosteollisuusjätevesissä on mm. arseenia, nikkeliä ja kiintoainetta.

Lisäksi Kuhmossa ja Suomussalmella sijaitsee vuolukivilouhoksia ja Paltamossa maanparannus- kalkin tuotantoon erikoistunut tuotantolaitos.

Sotkamon Lahnaslammen kaivos on aloittanut toimintansa vuonna 1968 ja tuottaa tällä hetkellä noin 220 000 tonnia talkkia vuodessa. Jätevedet muodostuvat prosessivesistä, kaivoksen kuivanapi- tovesistä, puhdistetuista saniteettijätevesistä sekä neutraloiduista sivukiven läjitysalueen suotovesis- tä. Rikastusprosessissa syntyvä liete johdetaan altaille, joista selkeytynyt vesi johdetaan Lahnasjo- keen ja edelleen Nuasjärveen. Jätevedet sisältävät mm. arseenia ja nikkeliä. Mondo Minerals Oy on suunnitellut Sotkamon tehtaan tuotantokapasiteetin laajentamista (600 000 t/v). Hankkeesta tehdyn ympäristövaikutusten arviointiselostuksen mukaan mahdollinen laajentaminen ei kuitenkaan lisäisi jätevesimäärän laskutarvetta Lahnasjokeen ja vesistökuormitus pysyisi näin ollen erilaisten teknis- ten ratkaisujen johdosta enintään nykyisen suuruisena.

Talvivaaran nikkelikaivos aloitti toimintansa 2007 Sotkamon alueen mustaliuskepohjaisen moni- metalliesiintymän hyödyntämiseksi. Kaivoksen vesistövaikutukset kohdentuvat Oulujoen vesistö- alueella Sotkamon reitille Tuhkajoen valuma-alueen kautta ja Vuoksen vesienhoitoalueelle (Kivi- joen valuma-alue) purkuvesien laskupaikasta riippuen.

Turvetuotanto

Oulujoen vesistöalueella oli vuonna 2007 yhteensä 54 turvetuotantoaluetta, joiden kokonaispinta- ala oli 4 045 ha (0,2 % vesistöalueen pinta-alasta). Pinta-alaan sisältyy tuotantopinta-alan lisäksi kuntoonpanovaiheen alat ja ne tuotannosta poistuneet alat, jotka eivät ole vielä siirtyneet muuhun maankäyttöön. Oulujoen vesistöalueella turvetuotannosta poistuu arviolta 100–200 hehtaaria vuosit-

tain. Turvetuotannon ennustetaan pysyvän nykyisellä tasolla tai kasvavan jonkin verran entisestään, jolloin uusia tuotantoalueita kunnostetaan tuotannosta poistuvia alueita vastaava määrä.

Koko vesistöalueen ravinnehuuhtoumasta turvetuotannon kuormitusosuudet jäävät vähäisiksi. Sen osuus kokonaisfosforihuuhtoumasta on 0,5 % (945 kg/v) ja kokonaistyppihuuhtoumasta 0,7 % (35 000 kg/v).

Kalankasvatus

Kalankasvatus on keskittynyt lähinnä Oulujokeen ja vesistöalueen latvareiteille. Näin ollen kalan- kasvatuksen suurimmat kuormituspaineet kohdistuvat sisävesiin. Vuonna 2007 Oulujoen vesistö- alueella toimi 20 kalankasvatuslaitosta, joista Kainuun puolella 17 ja Oulujoen alaosalla kolme.

Lisäksi kaloja kasvatettiin Kainuun puolella 12 luvanvaraisessa luonnonravintolammikossa ja Poh- jois-Pohjanmaan alueella yhdessä luonnonravintolammikossa Taivalkoskella.

Oulujoen vesistön tuotantomäärä on ollut viime vuosina 1 300–2 100 tonnia kalaa vuodessa. Suu- rimmat laitokset ovat Hyrynsalmella Emäjokivarressa sijaitseva Kainuun Lohi Oy:n laitos sekä Kuhmon Katermassa sijaitseva Kuhmon Eko-Kala Oy:n laitos. Molemmissa tuotetaan vuosittain yli 130 tonnia kalaa. Hyrynsalmen reitillä kasvattamoja oli seitsemän, Sotkamon reitillä seitsemän, Oulujärvellä yksi ja Oulujoen yläosalla kaksi, Kutujoessa ja Oulujoessa. Hyrynsalmen reitillä kalaa kasvatettiin 263 tonnia ja Sotkamon reitillä 281 tonnia kalaa vuonna 2007. Tästä aiheutunut ravin- nekuormitus oli Hyrynsalmen reitillä 1 500 kg fosforia ja 11 400 kg typpeä sekä Sotkamon reitillä 1 700 kg fosforia ja 12 500 kg typpeä.

Luvanvaraisten kalankasvatuslaitosten osuus vesistöalueen sisävesiin kohdistuvasta kokonais- fosforista on noin 2,5 % ja kokonaistyppihuuhtoumasta 0,7 %. Vaikka osuudet kuormituksesta ovat pienet, on kalankasvatuksen aiheuttama rehevöitymishaitta suuri, sillä kuormitus keskittyy kasvu- kaudelle. Hyrynsalmen ja Sotkamon reiteillä kalankasvatuksen osuus pistemäisestä kuormituksesta on huomattava. Laskennallisesti Oulujärveen tulevasta pistemäisestä fosforikuormasta 55 % (3 200 kg) ja typestä 19 % (23 900 kg) tulee kalankasvatuksesta.

Kalankasvatuksesta aiheutuva typpi- ja varsinkin fosforikuormitus on Kainuussa ollut samaa luok- kaa yhdyskuntien ja teollisuuden kuormituksen kanssa.

Turkistarhaus

Alueen turkistarhaus on vähäistä. Toiminnassa oli vuonna 2008 kaksi kettutarhaa Suomussalmella ja yksi Utajärvellä.

3.2.3 Maa- ja metsätalous sekä peruskuivatus

Maatalous

Maatalouden aiheuttama fosfori- ja typpikuormitus on keskeinen pintavesien rehevöittäjä Oulujoen vesistöalueella. Suurin osa maatalouden aiheuttamasta kuormituksesta aiheutuu huuhtoutumisesta pelloilta.

Oulujoen vesistöalueen kunnissa on 1 250 maatilaa, joista kasvitiloja 560 ja eläintiloja 690. Peltoala (43 500 ha) on vajaa viidennes koko vesienhoitoalueen peltopinta-alasta. Pelloista nurmia ja laitu- mia on 67 % ja viljanviljelyalaa 28 %. Kainuun pelloista suurin osa on nurmiviljelyssä. Koko vesis- töalueen tiloista 36 % pitää lypsykarjaa, 9 % lihanautoja, 16 % on viljanviljelytiloja ja 23 % harjoit- taa muuta kasvintuotantoa. Oulujärven alapuolella Oulujokilaaksossa on suunnilleen yhtä suuri ala pelloista viljanviljelyssä (48 %) kuin monivuotisena nurmena tai laitumena (47 %). Oulujokilaakson tiloista 43 % on karjatiloja ja 56 % kasvintuotantotiloja.

Kokonaisfosforihuuhtoumasta 16 % ja kokonaistyppihuuhtoumasta 18 % arvioidaan olevan peräisin maataloudesta. Noin neljäsosa koko Oulujoen vesistöalueen maatalousperäisestä fosfori- ja typpi- kuormituksesta muodostuu Oulujärven alapuolisella osalla. Oulujärven ympäristössä ja Hyrynsalmen sekä Sotkamon reitin alaosissa maatalous on suurin yksittäinen kuormittaja.

Suurin osa vesistöalueen maataloudesta on keskittynyt Oulujokilaakson alaosaan. Alajuoksun sivu- joista maatalouden vaikutukset näkyvät voimakkaimmin Muhosjoen tilassa. Oulujoen pääuomassa maatalouden vaikutukset näkyvät etenkin kevään ylivalumien aikana.

Kainuun vesistöjen tilaa on tutkittu ja seurattu vuosikymmeniä. Viimeisen 30 vuoden aikana moni- en järvien tila on heikentynyt. Yleisesti syynä voidaan pitää hajakuormituksen lisääntymistä, kun maa- ja metsätalouden intensiteetti ja tehokkuuspyrkimykset kasvoivat 1960–1980-luvuilla. Tänä aikana myös laskeuman ainepitoisuudet ovat muuttuneet ja mm. typpipitoisuus on noussut. Maata- louden vesistövaikutukset ovat usein paikallisia, mutta voivat olla hyvin merkittäviä. Maakunnassa maanviljely ja karjatalous ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä, mutta toiminta näkyy vesistö- jen tilassa ja vaikuttaa niihin edelleen.

Metsätalous

Myös metsätalous aiheuttaa ravinnekuormitusta. Sen rehevöittävät vaikutukset näkyvät lähinnä niil- lä vesialueilla, joilla muun ihmistoiminnan aiheuttamat vaikutukset ovat suhteellisen vähäisiä. Kai- nuussa metsätalous on vesistöjen suurin typpikuormittaja ja myös suuri fosforikuormittaja.

Oulujoen valuma-alueella tehtiin vuosijaksolla 2002–2007 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuk- selle ennalta ilmoitettujen hanketietojen mukaan vuosittain keskimäärin 6 011 hehtaarin alalla kun- nostusojituksia (taulukko 3). Kainuussa ojitustoteuma on vuosina 2001–2004 ollut 9 542 hehtaaria.

Kunnostusojitustarve on ollut ja on edelleen selvästi nykyisiä ojitusmääriä suurempi. Metsäohjel- missa on tavoitteena lisätä mm. uudistushakkuita

Taulukko 3. Ennakkoilmoitusten mukaan tehdyt ojitukset vesimuodostumittain vuosina 2002–2007 Oulujoen vesistöalueen. Tiedot koskevat Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen toimialuetta.

Vesistöalue

Ojitetun alueen pinta-ala (ha) Yhteensä (2002–2007) Vuosikeskiarvo

Oulujoen alaosa 493 82

Oulujoen keski- ja yläosa 1 216 203

Sanginjoki 1 553 259

Muhosjoki 1 696 283

Utosjoki 1 006 168

Suoalasta noin 70 % on uudisojitettu pääosin 1960–1980-luvuilla. Suuri osa uudisojitusalueista lan- noitettiin fosforia ja kaliumia sisältävillä lannoitteilla. Erityisen voimakasta lannoitus oli Kainuussa.

Valtion tuen aleneminen vähensi lannoitusta oleellisesti vuodesta 1978 lähtien ja lähes lopetti sen 1990-luvun loppupuolella. Vesienhoitoalueen maakuntakohtaisissa metsäohjelmissa tavoitteena on metsän terveyslannoitusten lisääminen ojitusalueilla ja typpilannoitusten lisääminen kangasmailla.

Typpikuormituksessa korostuvat jatkossa kangasmailla tehtävät metsätaloustoimenpiteet, koska valmisteilla olevat uudet ominaiskuormitusluvut tulevat vähentämään turvemaiden typpikuormi-

mitusta. Fosforia huuhtoutuu lähes yhtä paljon sekä ojituksesta että metsän uudistamisesta. Oulujo- en vesistöalueella ojituksen merkitys on kuitenkin keskimääräistä suurempi, koska ojitusmäärät ovat huomattavasti valtakunnallista keskiarvoa suurempia. Metsäojitusten merkittävyyttä metsäta- louden kuormitustekijänä korostaa myös se, että kiintoainekuormitus tulee pääosin ojitusalueilta.

Kuormituksen kehittymiseen saattaa tulevaisuudessa vaikuttaa kunnostusojitustarve, joka on huo- mattavasti nykyistä vuosittaista toteutustasoa suurempi. Muita keskeisiä näkökohtia ovat viime vuo- sien kasvaneet hakkuumäärät ja metsänlannoitusten lisääntyminen. Metsätalouden aiheuttamasta kuormituksesta suurin osa huuhtoutuu vesistöön kevättulvan ja muiden tulvien aikana. Tämä tulee ottaa huomioon kuormitusvaikutuksia tarkasteltaessa.

3.3 Vesistöjen säännöstely ja rakentaminen

3.3.1 Joet

Vesistörakentaminen ja säännöstely ovat muuttaneet huomattavasti Oulujoen vesistöjen pääreittien vesiä (taulukko 4). Oulujärveen laskevat Hyrynsalmen ja Sotkamon reitit rakennettiin vuosina 1941–1963 ja Oulujoki vuosina 1948–1957. Koskipinta-ala on vähentynyt murto-osaan alkuperäi- sestä.

Oulujoen pääuomassa Oulujärven alapuolella on seitsemän voimalaitosta ja Utosjoen suulla lisäksi pieni laitos. Oulujoessa vaelluskalat pääsevät Montan padolle asti. Kainuun puolella Oulujärveen laskevalla Hyrynsalmen reitillä on viisi voimalaitosta ja yksi säännöstelypato. Sotkamon reitillä on neljä voimalaitospatoa. Merikoskea lukuun ottamatta Oulujoen vesistön voimalaitoksissa ei ole ka- lateitä, joten padot ovat merkittäviä vaellusesteitä. Kainuussa on vanhoja jokiuomiin rakennettuja vesilaitospatoja mm. Sotkamon reitin sivuvesissä. Patojen esteellisyys riippuu mm. niiden korkeu- desta, veden määrästä ja ylöspäin pyrkivästä eliöstön uintikyvystä.

Merkittäviä rakennettuja tai säännösteltyjä jokia on yhteensä seitsemän.

Vesistöjä ovat lisäksi muuttaneet jokien perkaukset kulkureiteiksi, uiton, maankuivatuksen sekä osin myös tulvasuojelun tarpeisiin aina pienimpiä jokia myöten. Pääsääntöisesti uiton perkaukset ovat kohdistuneet koski- ja niva-alueille, mutta esimerkiksi uoman oikaisuja on tehty myös hi- taammin virtaaville osille.

Kainuussa vesistöjä on käytetty kulkureitteinä jo satoja vuosia. Tervankuljetus ja asutuksen laaje- neminen sekä yleisen elintason nousu lisäsivät kuljetusten määrää vesireiteillä 1800-luvulle tultaes- sa. Myös tulvasuojelu ja viljelysmaan lisätarve tulivat vähitellen ajankohtaisiksi. Valtion toimesta perattiin Kainuun päävesireittejä suurilla perkauksilla vuosina 1823–1824. Sittemmin 1940-luvulla alkanut vesistöjen rakentaminen ja koskien koneelliset uittoperkaukset sekä metsätalouden haja- kuormitus ovat heikentäneet jokiluonnon tilaa muuttamalla uomien hydrologisia ja morfologisia ominaisuuksia sekä vedenlaatua. Oulujoen vesienhoitoalueella on uittoperattuja virallisia uittoväyliä ollut yhteensä 1 710 km. Puiden jokiuitto on nykyisin loppunut ja vesistöalueen uittosäännöt on ku- mottu. Osa peratuista virtavesistä on kunnostettu.

Energian tuotantoa Oulujoen vesistössä lisätään olemassa olevien voimalaitosten konetehoja nosta- malla. Alueella ei ole tiedossa hankkeita, jotka tähtäisivät vesivoiman lisärakentamiseen. Alueella ei ole myöskään tarvetta merkittäviin tulvasuojelua edistäviin toimenpiteisiin.

Taulukko 4. Jokien hydrologis-morfologinen muuttuneisuus (s = säännöstelty joki, k = nousuestees- sä oleva kalatie). Voimakkaasti muutetuksi nimeämisestä ks. osan 1 luku 7.2.1.

Vesistöalue/Joki

Muutokset joen morfologiassa ja hydrologiassa

Nimetty voimak- kaasti muute- tuksi Esteellisyys Allastuminen Rakentaminen Säännöstely

Nousuesteen yläpuolella olevan uoman pituuden %- osuus koko uoman pituu- desta

Padoilla allaste- tun pudotuskor- keuden %- osuus koko pudotus- korkeudesta

Perattujen, pen- gerretyjen ja uusien uomien

%-osuus koko uoman pituudesta

Lyhytaikais- säännös- telyn voimak- kuus (0-4)

Muutos kevään ylivirtaa- massa (%)

Oulujoki ja sen sivujoet

Oulujoen alaosa (s) 100 (k) 95 35 4 75 x

Oulujoen keski-ja yläosa (s) 100 95 35 4 75 x

Sanginjoki 0 0 0 0 <10

Muhosjoki 0 15 35 0 <10

Utosjoki 100 10 40 0 <10

Kutu-_Pohjan-_ Korpisen-_Murtojoki 0 0 20 0 <10

Oulujärvi ja sen lähivedet

Aittojoki 0 0 <10 0 <10

Varis-_Kongas-_ Lumme-_Tulijoki 0 0 <10 0 <10

Mainuan-_Niittyjoki 0 0 <10 0 <10

Vuoli-_Ryynäsjoki 0 0 <10 0 <10

Hyrynsalmen reitti

Emäjoki 87 100 23 4 35 x

Torven-_Latva-_ Louhenjoki 0 0 <10 0 <10

Lietejoki 0 0 <10 0 <10

Tuomi-_Ala-_Laajan-_Korpijoki 0 0 <10 0 <10

Pyhännän-_Hiisi-_ Sutisen-_Saarijoki 82 <10 <10 0 <10

Hossanjoki 0 0 <10 0 <10

Perangan-_Kellojoki 0 0 <10 0 <10

Taivaljoki_Karttimojoki 0 0 <10 0 <10

Vuokin-_Murhi-_Kuivajoki 0 0 <10 0 <10

Puras-_Kivijoki 0 0 <10 0 <10

Nuotti-_Mikitän-_ Siika-

_Heinijoki 0 0 <10 0 <10

Sotkamon reitti

Kajaanin-_Ontojoki 74 100 16 4 20 x

Kusian-_Mustajoki 0 0 <10 0 <10

Tipasjoki 0 0 <10 0 <10

Lontanjoki 99 0 <10 0 <10

Jormasjoki 0 0 <10 0 <10

Pajakka-_Lentiiranjoki 0 0 <10 0 <10

Vuosangan-_Kuusamon-_Kontti-_Lapinjoki 0 0 <10 0 <10

Kallio-_Juolunka-_-Viiksimon-_Piilojoki 0 0 <10 0 <10

Luulajan-_Niemis-_ Jyrkän-_Riihijoki 0 0 <10 0 <10

Sauna-_Kiekin-_Kaita-Kiekinjoki 0 0 <10 0 <10

Louhen-_Iso-Hako-_ Pieni-Hako-_Löytöjoki 0 0 <10 0 <10

Jämäs-_Latvajoki 0 0 <10 0 <10

Ala-_Vepsänjoki 0 0 <10 0 <10

3.3.2 Järvet

Oulujoen vesistössä olevien vesivoimalaitosten säännöstelyaltaina käytetään Oulujärveä ja pääosaa siihen laskevien Hyrynsalmen ja Sotkamon reittien suurista järvistä. Lentuaa ja Lammasjärveä lu- kuun ottamatta kaikki Oulujoen vesistön suurimmat järvet on säännöstelty (taulukko 5). Talvivaaran kaivos kuivattaa Kolmisopen järvestä kolmanneksen ja loput järvestä rakennetaan kaivoksen raaka- vedenottamoksi. Kolmisopen luusuaan rakennetaan pato, jolla säännöstellään sekä järveä (säännös- telyväli 4 m) että Tuhkajoen virtaamaa.

Oulujoen vesistössä on kaikkiaan 12 säännösteltyä vesimuodostumaa, joissa talvialeneman suuruus on keskimäärin yli 1,5 m tai talvialeneman suuruus suhteessa keskisyvyyteen on yli 25 %. Näissä järvissä säännöstelyn katsotaan olevan voimakasta. Edellä mainitulla kriteereillä määritettynä yli 40 km² pinta-alaltaan olevia voimakkaasti säännösteltyjä järviä ovat Oulujärvi (887 km²), Kiantajärvi (188 km²), Vuokkijärvi (51 km²) sekä Sotkamon reitin Rehja-Nuasjärvi, Kiantajärvi, Sapsojärvet, Pirttijärvi-Kaitainjärvi (152 km²) ja Ontojärvi-Nurmesjärvi (105 km²).

Oulujärven keskiveden pinnan korkeutta on säännöstelyn alettua laskettu lähinnä tulvasuojelun ni- missä ja luontaisen rantaeroosion vähentämiseksi. Oulujärvellä keskiveden korkeuden lasku, kevät- tulvan leikkaaminen ja siitä aiheutunut rantojen syöpymisen vähentyminen ovat johtaneet rantakas- villisuuden lisääntymiseen sekä kasvillisuusvyöhykkeiden leventymiseen. Kiantajärvessä ja Vuok- kijärvessä ei juuri ole pohjalehtisiä kasveja ja näiden järvien saraikkovyöhykkeet ovat kaventuneet selvästi.

Vuokki- ja Ontojärvessä vedenpintaa on säännöstelyn alettua nostettu ja säännöstelyväli on suuri (6 m ja 4,4 m). Vaikutukset ovat huomattavia niin rantavyöhykkeen kasvillisuuteen kuin muun eliös- tön esiintymiseen ja vallitsevaan eliöyhteisöön koko järvialueella. Rantavyöhykkeen kuivuminen ja jäätyminen vaikuttavat suoraan mm. syyskutuisiin kalalajeihin sekä vesi- ja rantakasvillisuuden lajikoostumukseen ja runsaussuhteisiin verrattuna luonnontilaisiin vesistöihin. Vesipinnan myöhäi- nen nosto keväällä/alkukesästä saattaa aiheuttaa myös muutoksia pesimälinnustossa, jolloin mm.

lokki- ja sorsalintujen pesintämenestys saattaa heiketä.

Jos ilmastonmuutos etenee oletetusti, säännöstelylupia ja -käytäntöjä muutetaan siten, että niissä huomioidaan muuttuneet valunta- ja virtaamaolosuhteet.

Taulukko 5. Oleellisimmat tiedot säännösteltyjen järvien hydrologiasta, morfologiasta ja esteelli- syydestä.

Vesistöalue/järvi

Hydrologinen ja morfologinen muuttuneisuus

Nimetty voi- makkaasti muutetuksi Talvi-

alenema (m)

Talvialeneman suhde keskisy- vyyteen (%)

Rakennetun rantaviivan

osuus (%)

Siltojen ja penkereiden

vaikutus (arvio 0-4)

Onko järven luusuassa vaelluseste?

Oulujärvi ja sen lähivedet

Oulujärvi 1,54 18 <5 0 on

Hyrynsalmen reitti

Iijärvi 1,19 22 <5 0 on

Pieni-Pyhäntä 0,77 16 <5 0 ei

Iso-Pyhäntä 3,50 49 <5 0 on x

Petronjärvi 3,50 >50 <5 0 ei x

Tenämä 1,19 52 <5 0 ei

Vuokkijärvi 4,71 87 <5 0 on x

Kiantajärvi 3,12 40 <5 0 on x

Sotkamon reitti

Rehja-Nuasjärvi 1,52 18 <5 0 on

Pirttijärvi-Kaintainjärvi 1,52 39 <5 0 ei

Iso-Kiimanen 1,43 23 <5 0 ei

Pieni-Kiimanen 1,43 16 <5 0 ei

Ontojärvi-Nurmesjärvi 3,51 61 <5 0 on x

3.3.3 Pienet joet ja järvet sekä purovesistöt, norot ja lähteet

Pienten jokien ja järvien, purojen, norojen sekä lähteiden hydrologista ja morfologista tilaa ovat muuttaneet järvien kuivatukset, muut kuivatukset, perkaukset, uomien oikaisut, metsäteiden raken- taminen ja muut ihmistoimet. Kokonaan luonnontilaisia pienvesistöjä ja -vesiä ei Oulujoen vesistön alueelta juurikaan enää löydy, harvat säilyneet sijaitsevat luonnonsuojelualueilla.

Oulujoen pääuoman ja sen sivujokien valuma-alueella ihmistoiminnan vaikutukset ovat näkyvissä erityisesti jokivarsilla. Oulujoen pääuoman varren intensiivisellä maatalousalueella purot ovat pää- osin hävinneet maankuivatuksen vuoksi. Vesistöalueen latvoilla laaja-alaiset ojitukset ovat muutta- neet valuma-alueen hydrologisia olosuhteita siten, että alivirtaamat ovat pienentyneet ja ylivirtaa- mat kasvaneet. Tästä on seurannut virtavesiuomien ajoittainen kuivuminen ja toisaalta suurentunei- den tulvavirtaamien aiheuttama eroosio ja liettyminen. Tällä on ollut vaikutusta erityisesti latva- vesien virtavesikutuisten arvokalakantojen häviämiseen. Metsien ojituksilla on vaikutettu myös lukuisten lampien vedenkorkeuksiin.

3.4 Vedenhankinta-alueet

Oulun kaupunki ottaa vettä Oulujoesta talouskäyttöön keskimäärin 30 900 kuutiometriä vuorokau- dessa. Tämä on ainoastaan 0,13 % Oulujoen keskivirtaamasta, joten vedenhankinnan vaikutukset Oulujoen virtaamiin ovat hyvin pienet.

4 VESIEN TILA JA YLEISET TILATAVOITTEET

4.1 Luokittelun perusteet

4.1.1 Ekologisen tilan luokittelu

Luokittelu on tehty käytettävissä olevan luokitteluun soveltuvan aineiston perusteella. Luokittelu- kriteerit määräytyvät sen mukaan, mihin luontaiseen tyyppiin joki tai järvi kuuluu. Tiedot laatuteki- jöistä ovat aina aikaan ja paikkaan sidottuja, joten luokittelussa on hyödynnetty kaikkia tietoja vesi- en tilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tavoitteena oli luokitella kaikki yli 5 km² järvet ja valu- ma-alueeltaan yli 200 km² joet sekä voimakkaasti muutetuksi ja keinotekoiseksi muutetuksi nimetyt vesimuodostumat, mutta seurantatiedon puutteen vuoksi kaikkia ei voitu luokitella.

Luokittelun ja tyypittelyn perusteita on käsitelty toimenpideohjelman osan 1 luvussa 8. Luokittelun ohjeet löytyvät myös osoitteesta: www.ymparisto.fi/vesienhoito > Vesienhoitosuunnitelma ja toi- menpideohjelma > Vesienhoidon materiaalia > Pintavesien vaikutustenarviointi ja luokittelu.

4.1.2 Kemiallisen tilan luokittelu

EU:n määrittelemien haitallisten aineiden perusteella on tehty erikseen kemiallisen tilan luokittelu.

Pintaveden kemiallinen tila on hyvä, jos haitallisten aineiden ja yhdisteiden mitatut pitoisuudet ve- dessä ovat alle ympäristönlaatunormin. Jos pitoisuuksien vuosikeskiarvo ylittää ympäristönlaa- tunormin, tila ei ole hyvä. Mikäli mittauksiin perustuvaa aineistoa ei ole, niin vesimuodostuma voi- daan jättää luokittelematta, tehdä asiantuntija-arvio kemiallisesta tilasta tai arvioida muiden vesi- muodostumien perusteella.

Ympäristönlaatunormin ylittyminen tai alittuminen todennetaan vesinäytteistä mitatuista pitoisuuk- sista. Sedimentistä tai eliöstöstä mitattuja pitoisuuksia voidaan käyttää tukena, kun arvioidaan, voi- ko haitallisilla aineilla olla vaikutusta biologisiin tekijöihin.

Kemiallisen tilan arvioinnissa Oulujoen elohopea-, lyijy-, nikkeli- ja kadmiumpitoisuustiedot perus- tuvat ympäristöhallinnon säännölliseen seurantaan. VAHTI -valvonta- ja kuormitustietojärjestel- mässä on tietoa elohopean, kadmiumin, lyijyn ja nikkelin kuormituksesta. Edellä mainittujen metal- lien lisäksi Oulujoessa seurataan sinkki-, kupari ja kromipitoisuuksia, joille EU ei toistaiseksi ole asettanut ympäristölaatunormeja.

Suomen ympäristökeskus on kartoittanut teollisuus ja kuluttaja-aineiden (nonyyly ja oktyylifenolit, PAH, ftalaatit ja raskasmetallit) pitoisuuksia Oulujoen vedestä vuoden 2007 kesäkuusta vuoden 2008 huhtikuuhun saakka. Lisäksi vuonna 2008 Oulujoesta otettiin touko-syyskuussa näytteet ker- ran kuussa torjunta-aineiden pitoisuuksien selvittämiseksi.

4.1.3 Erityisten alueiden huomioiminen luokittelussa

Erityisten alueiden vesimuodostumien (EU-uimarantoihin, Natura-alueisiin ja talousveden ottoon käytettävät liittyvät vedet) tilatavoitteet määräytyvät osaltaan samojen periaatteiden mukaan kuin muidenkin vesimuodostumien. Sen lisäksi on näillä alueilla otettava huomioon erityisiä alueita kos- kevasta lainsäädännöstä aiheutuvat tavoitteet, jotka voivat asettaa vesimuodostuman tilalle tavan- omaisista luokittelukriteereistä poikkeavia vaatimuksia.

Suojelualueet

Suojelualueet, joilla on merkittäviä vesiin liittyviä suojeluarvoja, on valittu suojelualuerekisteriin.

Oulujoen vesistöalueelta rekisteriin on valittu kaikkiaan 17 Natura-aluetta (taulukko 6). Valintape- rusteet on kuvattu tarkemmin toimenpideohjelman osan 1 luvussa 2.3.3. Erityisesti rekisteriin vali- tut Natura-alueet, mutta myös muut kansalliset ja kansainväliset suojeluohjelmat on otettu huomi- oon tarkasteltaessa vesien tilaan liittyviä ongelmia ja tavoitteita toimenpiteitä niin erikseen nime- tyissä vesistöissä kuin yleisemmin pienemmillä pintavesilläkin.

Taulukko 6. Oulujoen vesistöalueelta suojelualuerekisteriin valitut Natura-alueet.

Natura-alue Suojeluperuste Alueen vesimuodostumat

Elimyssalon alue Pienvedet. Kallio-_Juolunka-_Viiksimon-_Piilojoki ja

Sauna-_Kiekin-_Kaita-Kiekinjoki

Hossa Luontotyypit. Hossanjoki ja Peranganjoki_Kellojoki

Iso Palonen - Maariansärkät Luontotyypit, mm. jokireitti. Kalliojoki_Juolunkajoki_Viiksimonjoki_Piilojoki

Jämäsvaaran alue Luontotyypit. Jämäsjoki_Latvajoki

Kokkamo - Kylmäjärvi Luontotyypit. Luulajanjoki_Niemisjoki_Jyrkänjoki_ Riihijoki Lentuan alue Edustava karu kirkasvetinen järvi.

Planktonsiika. Lentua ja Pajakkajoki_Lentiiranjoki Martinselkonen Luontotyypit (mm. tulvaniittyjä) Taivaljoki_Karttimonjoki

Melalahden lehdot ja Horkanlampi Kalkkilampi. Oulujärvi Muhos- ja Poikajoen alueet Luontotyypit. Lettorikko. Muhosjoki

Murhisalo Luontotyypit. Kuivajärvi

Rokua Luontotyypit, mm. suppalammet.

Ahveroinen, Kivi-Ahveroinen, Saarinen, Salminen sekä Lian-, Nurkka-, Tuli-, Vaulu- ja Rokuanjärvi

Öllörinsärkkä Pienvedet., mm. karuja kirkasvetisiä

järviä. Taivaljoki_Karttimonjoki

Antinmäki-Kylmänpuro ja Hevossuo Metsäluhta. Kiiltosirppisammal.

Hiidenportin alueet Luontotyypit.

Ulkuvaara - Ulkupuro Pienvedet, erityisesti huurresam- mallähteet.

Isonpäänlampi Lapinsirppisammal.

Oulujoen suisto Luontotyypit, mm. jokisuisto. Liete-

tatar Oulujoen alaosa

Rokuan alue sijaitsee Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien alueella ja on valtakunnallisesti mer- kittävä harju- ja dyynimuodostuma. Alue kuuluu Natura-verkostoon, johon liittyy 400 hehtaarin laajuinen Rokuan kansallispuisto. Rokuan erikoisuuksia ovat lukuisat suppajärvet ja -lammet, joi- den ansiosta alue kuuluu Natura-verkoston arvokkaimpiin kohteisiin.

Natura-alueiden tilaa ja tilatavoitteita arvioitaessa on tarkasteltu edellyttävätkö vesiin liittyvät luon- nonsuojeluarvot sellaisia tavoitteita, jotka poikkeavat vesienhoitolain tavanomaisista mukaisista tavoitteista. Oulujoen vesistön alueella vesienhoitolain mukaiset tavanomaiset tavoitteet ovat so- pusoinnussa Natura-alueiden suojeluperusteiden kanssa.

EU-uimavedet

Tarkastelualueella on useita paikallisia uimarantoja sisävesissä ja rannikolla. Uimavesidirektiivin mukaisia uimarantoja on kuusi (taulukko 7).

Taulukko 7. Oulujoen vesistön ja sen lähivesien EU-uimarannat vuonna 2008. Rannikkovesien EU- uimarannat on käsitelty toimenpideohjelman osassa 5.

Uimaranta Vesimuodostuma Kunta

Paltaniemi Oulujärvi Kajaani

Hiukka Sapsojärvet Sotkamo

Jätkänpuisto Kiantajärvi Suomussalmi

Sahanranta Oulujärvi Vaala

Kesäniemi Kajaaninjoki_Ontojoki Kajaani

Tuira Oulujoki Oulu

Vesimuodostumilla, joilla on EU-uimaranta, tavoitteet perustuvat asetuksessa annettuihin veden laadun raja-arvoihin (sosiaali- ja terveysministeriön asetus yleisten uimarantojen uimaveden laatu- vaatimuksista ja valvonnasta, 177/2008). Tavoitteet koskevat koko tarkasteltavan vesimuodostuman tilaa, jolloin esimerkiksi uimarannan käytöstä johtuvia hygieniaongelmia ei pidetä syynä asettaa tavoitteita koko vesimuodostumalle. Jos huono hygieeninen tila johtuu sen sijaan esimerkiksi haja- asutuksen jätevesikuormituksesta, tavoitteen asettaminen ja toimenpiteiden suunnittelu kuuluvat vesienhoidon piiriin.

Riskinarvioinnin perusteella tarkastelualueen EU-uimarantavesistöt täyttävät tilatavoitteet vuoteen 2015 mennessä, eivätkä siten vaadi erityistä käsittelyä toimenpideohjelmassa.

Vedenottoalueet

Talousveden ottoon tarkoitetuilla vesimuodostumilla tavoitteet perustuvat asetuksissa annettuihin veden laadun raja-arvoihin (Valtioneuvoston päätös juomaveden valmistamiseen tarkoitetun pinta- veden laatuvaatimuksista ja tarkkailusta, 366/1994). Tavoitteet koskevat koko tarkasteltavan vesi- muodostuman tilaa.

Oulun kaupunki ottaa vettä Oulujoesta talouskäyttöön Kurkelanrannan ja Hintan vedenottamoilla.

Oulujoen veden laadun tulee olla riittävän hyvä, jotta sitä voidaan käyttää puhdistuksen jälkeen ta- lousvetenä. Viime vuosikymmenten aikana Oulun Vesi on tehnyt mittavat investoinnit juomaveden laadun parantamiseksi. Sekä Kurkelanrannan että Hintan vedenottamoilla vesi puhdistetaan nykyai- kaisilla ja tehokkailla menetelmillä saostamalla kemiallisesti mm. humusperäiset epäpuhtaudet, minkä jälkeen vesi johdetaan hiekkasuodatukseen, otsonointiin ja aktiivihiilisuodatukseen. Lopuksi vesi desinfioidaan ja sen alkaliteettia ja kovuutta nostetaan. Nykyään Oulujoesta otettu puhdistettu juomavesi on laadultaan hyvää.

Suunnitelmissa on, että Oulun kaupunki siirtyisi kymmenen vuoden kuluessa ainakin osin pohjave- den käyttöön vedenhankinnassaan. Pintavedenottamot säilyvät siinäkin tapauksessa varavedenotta- moina, joten Oulujoen veden laatu on turvattava jatkossakin.

4.1.4 Pintavedet, joilla pohjaveden vaikutus voi olla merkittävä

Rokuan alueen pinta- ja pohjavesien korkeuksissa on tapahtunut muutoksia viimeisen parinkymme- nen vuoden aikana. Erityisesti suppajärvissä vedenkorkeudet ovat laskeneet huomattavasti, mutta myös joissakin uomallisissa järvissä on tapahtunut vedenkorkeuden alenemista. Rokuan rehevöity- neiden järvien nykytilasta, kuormituksesta ja kunnostusmahdollisuuksista on tehty esiselvitys.

4.1.5 Keinotekoiset ja voimakkaasti muutetut vedet

Rakentamalla tai muutoin fyysisesti muutettu joki tai järvi voidaan nimetä keinotekoiseksi tai voi- makkaasti muutetuksi, jos hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi tarpeellisista hydrologis- morfologisten ominaisuuksien muutoksista aiheutuu merkittävää haittaa tärkeälle käyttömuodolle.

Nimettyjen vesimuodostumien tilaa arvioidaan muista vesimuodostumista poiketen ja se suhteute- taan parhaaseen saavutettavissa olevaan tilaan. Tarkemmat perusteet voimakkaasti muutetuiksi tai keinotekoisiksi nimeämiselle ja nimettyjen vesimuodostumien tilan arvioinnille on esitetty toimen- pideohjelman osan 1 luvussa 7.2.1.

Oulujoen vesistöalueella voimakkaasti muutetuiksi vesimuodostumiksi nimettiin joista Oulujoen ala- ja yläosa sekä Emäjoki ja Ontojoki (taulukko 4, luku 3.3.1). Järvistä voimakkaasti muutetuiksi nimettiin Kiantajärvi, Vuokkijärvi, Iso-Pyhäntä, Petronjärvi sekä Ontojärvi-Nurmesjärvi (taulukko 5, luku 3.3.2). Seuraavassa on kuvattu vesimuodostumien morfologisia ja hydrologisia muutoksia, jotka ovat olleet nimeämisen perusteena.

Hyrynsalmen reitti

Hyrynsalmen reitin vedet laskevat Kiantajärvestä Emäjokena Ristijärven Iijärveen ja siitä eteenpäin Kiehimäjokena Oulujärveen. Reitin latvajärvenä on Kiantajärvi. Kiannan alapuolisia merkittäviä sivuvesiä ovat Vuokin, Luvan ja Py- hännän vesistöt.

Kiehimä- ja Emäjoessa on neljä voimalaitospatoa ja koko jokireitti nimettiin voimakkaasti muuttuneeksi. Kiantajärven veden pinnan korkeutta säännöstelee Ämmän voimalaitos. Aittokosken voimalaitos säännöstelee Emäjoen yläosaa sekä Alanteenjärveä, Parvajärveä, Hietajärveä, Haaravettä, Iso Pitämää ja osittain Vuokkijärveä. Vuokkijärven ylim- piä pinnan korkeuksia säännöstellään Niippaan säännöstelypadolla. Emäjoen loppuosaa ja Hyrynjärveä säännöste- lee Seitenoikean voimalaitospato ja Kiehimäjokea sekä Iijärveä Leppikosken voimalaitospato. Merkittävistä sivujoista Pyhäntä on rakennettu ja Pyhäntäjoessa sijaitsee reitin viides voimalaitospato. Pyhäntäjoen pato säännöstelee Iso- Pyhäntää ja Petronjärveä. Pyhännänjoen virtaama ja veden pinnan korkeus on säännöstelty

Voimakkaasti muuttuneiksi vesimuodostumiksi arvioitiin Kiantajärvi, Vuokkijärvi sekä Iso-Pyhäntä (Petronjärvi) ja jois- ta Kiehimä- ja Emäjoki. Lähtökohtaisesti Hyrynsalmen reitin voimakkaasti muutettuja vesistöjä voidaan pitää ekologi- sesti hyvässä saavutettavissa olevassa tilassa.

Hyrynsalmen reitin voimalaitokset valmistuivat vuosina 1959–1963. Säännöstelyn seurauksena vesistöjen vuosittai- nen virtaaman jakautuminen sekä vedenkorkeuden vaihtelurytmi ovat muuttuneet oleellisesti. Esimerkiksi Kiantajär- ven ylivirtaama on keskimäärin pienentynyt 118 m³/s ollen nykyisin 170 m³/s. Vuokkijärven luusuassa vastaavat vir- taama-arvot ovat 91 ja 152 m³/s.

Kiantajärvellä keskimääräisiä vedenkorkeuksia on nostettu luonnontilaiseen verrattuna 1,1 m. Oulujoen vesistössä suurin vedenkorkeuden nosto on tehty Vuokkijärvessä, jonka kesänaikaisia vedenkorkeuksia on nostettu luonnonti- laiseen verrattuna 2,6 m. Säännösteltyjen järvien talviaikainen vedenkorkeuden alenema on selvästi suurempi kuin ennen säännöstelyä ja keväällä vedenpinnan nousu on hyvin jyrkkä. Kesällä vedenkorkeudet vaihtelevat vähemmän kuin ennen säännöstelyn aloittamista.

Säännöstely on vaikuttanut Kiantajärven, Vuokkijärven ja Iso-Pyhäntäjärven rantavyöhykkeiden kasvillisuuteen. Mer- kittävin tekijä on ollut talviaikainen vedenpinnan lasku, jonka seurauksena jääpeite painuu pohjaa vasten. Tällöin poh- jasedimentti osin jäätyy (jäätyvä vyöhyke) ja osin puristuu kasaan (jään painama vyöhyke). Kiantajärven, Vuokkijär- ven ja Iso-Pyhäntäjärven tuottavasta vyöhykkeestä jäätyy vuosittain yli puolet. Useina vuosina jäätyvä vyöhyke kattaa koko tuottavan vyöhykkeen, mikä on vaikuttanut lajiston yksipuolistumiseen. Järvillä ei juuri havaita pohjalehtisiä kas- veja ja saraikkovyöhykkeet ovat kaventuneet selvästi. Rantavyöhykkeen yksipuolistumiseen on vaikuttanut myös keskimääräisten vedenkorkeuksien nostosta aiheutunut rannan epävakaus sekä vähäinen kesäaikainen vedenkor- keuden vaihtelu.

Pohjaeläinten runsauden kannalta merkittävin hydrologinen muutos on talvella tapahtuva vedenpinnan aleneminen ja siitä aiheutuva pohjan jäätyminen ja kuivuminen. Säännöstelyn vaikutuksesta pohjaeläimistö karsiutuu erityisesti hiekkarannoilta. Kivikkoisilla ja suojaisilla alueilla pohjaeläimistö selviytyy paremmin. Toinen keskeinen säännöstelyyn liittyvä, pohjaeläimistöön vaikuttavat tekijä Vuokkijärvellä, Kiantajärvellä ja Iso-Pyhäntäjärvellä on vedenkorkeuden nosto ja siitä aiheutunut rannan pohja-aineksen kuluminen, kulkeutuminen ja kasaantuminen. Hyrynsalmen reitiltä ei ole sellaisia tutkimustuloksia, joiden perusteella vaikutuksia pohjaeläimiin voisi yksilöidä tarkemmin. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että kalojen ravinnoksi sopivat suurikokoiset lajit ovat vähentyneet pienikokoisten ja kaivautuvien lajien runsastuessa.

Säännöstelyn vaikutukset kalastoon voivat olla suoria tai epäsuoria. Suoria vaikutuksia ovat esimerkiksi pohjan jää- tymisestä aiheutuva mädin tuhoutuminen sekä vedenpinnan korkeuden että perkauksien vaikutus tarjolla oleviin kutu- ja poikasalueiden määrään. Epäsuorat vaikutukset kalakantoihin ovat seurausta pohjan, kasvillisuuden, eläinplankto- nin sekä pohjaeläinten laadussa ja määrässä tapahtuneista muutoksista.

Kesäisin Kiantajärven, Vuokkijärven sekä Iso-Pyhäntäjärven vedenkorkeudet ovat virkistyskäytön kannalta hyviä.

Myös Emäjoen sekä siinä olevien järvialtaiden kesäaikaiset vedenkorkeudet ovat pääosin virkistyskäytön kannalta sopivia. Jokialueella ongelmaksi on koettu lyhytaikaissäännöstelystä aiheutuvat voimakkaat virtaamavaihtelut. Virkis- tyskäyttöä eniten haittaava säännöstelyyn liittyvä tekijä on talviaikainen vedenkorkeuden lasku, joka haittaa esimer- kiksi talvikalastusta sekä vedenhankintaa. Sekä virkistyskäytön että maiseman kannalta ongelmallinen ajankohta on jäiden lähdön aikaan ajoittuva alhaisten vedenkorkeuksien jakso, jolloin pohjasta paljastuva liete ja muta muodosta- vat esteettisen haitan. Kyseinen jakso on kuitenkin selvitysalueen järvialtaissa lyhytaikainen. Esteettistä ja taloudellis- ta haittaa aiheuttaa myös kesänaikaisten vedenkorkeuksien nostamisen seurauksena lisääntynyt rantojen syöpymi- nen.

Reitin merkittävimmille järville on eroosion vähentämiseksi asetettu vedenkorkeuden ylärajasuosituksia. Eroosiokar- toituksen perusteella ylärajasuositukset ovat varsin hyvin kohdallaan, eikä niiden tarkistamiseen ole tarvetta. Muiden haittavaikutusten oleellinen vähentäminen edellyttäisi merkittäviä säännöstelymuutoksia. Mikäli esimerkiksi säännös- telyn alarajaa haluttaisiin ylöspäin ns. kevätkuopan osalta, aiheuttaisi se voimataloudellisten menetysten lisäksi tulva- riskin kasvamista erityisesti Emäjoen alaosissa. Mahdollisimman ekologisen säännöstelyn kannalta tärkeiden veden- korkeuksien toteutumisen ja toteuttamismahdollisuuksien tarkastelu on perusteltua.

Emäjoki

Emäjoen (Kiehimäjoki mukaan luettuna) pituus on 100 km ja sen putouskorkeus on 75,2 m (kesän alarajasta mitattu- na). Yläosan keskivirtaama on 39 m³/s. Ennen säännöstelyä keskiylivirtaama oli 139 m³/s ja keskialivirtaama 13,2 m³/s. Alaosassa Leppikoskessa keskivirtaama on vuosina 1963 - 2006 ollut 102 m³/s. Vesistön pinta-ala on 8 665 km² ja järvisyys 8 %. Joen patojen aiheuttama esteellisyys on 87 % ja rakentamisaste 100 %. Joessa ei ole kalateitä.

Emäjokea on ruopattu. Seitenoikean alta 6 km matkalta, Aittokosken alta 13 km (6,5 milj.m³, Kerälän virrat) sekä Kie- himäjoki Leppikosken alta 1,5 milj. m³. Joen patoamisen ja veden pinnan nousun seurauksena Emäjokeen laskevista joista hävisi Vuokinjoki, Sakarajoki ja Pyhäntäjoki. Voimalaitoksia käytetään säätövoiman tuottamiseen ja säännöstely on tyypiltään lyhytaikaista, jolloin ekologiset haittavaikutukset ovat suuria.

Kiantajärvi

Kiantajärven koko on 189,7 km², kun vesimuodostumaan lasketaan mukaan Juntusjärvi. Koko valuma-alue on yh- teensä 3 428 km². Lupaehtojen mukainen säännöstelyväli on 4,0 metriä ja säännöstelytilavuus 710 milj. m³. Toteutu- nut vaihteluväli viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut 3,91 m. Järven keskimääräisiä vedenkorkeuksia on nos- tettu luonnontilaiseen verrattuna 1,1 m. Säännöstelyn ylärajalta 209,3 km²:sta järven pinta-ala laskee 30 % 146,0 km²:een. Kiantajärvellä tehdyt kunnostukset esitellään luvussa 4.8.4.

Vuokkijärvi

Vuokkijärven koko on 185,6 km². Lupaehtojen mukainen säännöstelyväli on 6 metriä ja säännöstelytilavuus 218 milj.

m³. Toteuma viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut 5,71 metriä. Vuokkijärvi on Oulujoen vesistön voimak- kaimmin nostettu järvi. Keskivedellä järven pinta-ala on 43 m². Säännöstelyn alarajalla pinta-ala on m 21 km² ja ylära- jalla 57 km². Järven pinta-ala pienenee 63 % veden pinnan laskiessa ylärajalta alarajalle. Vuokkijärvellä ongelmat ovat suuresta talvialenemasta johtuen samantyylisiä kuin Kiantajärvessä. Veden voimakas väri pienentää järven tuot- tavaa rantavyöhykettä.

Iso-Pyhäntä

Iso-Pyhäntä on tyypiltään runsashumuksinen järvi. Vesimuodostumaan kuuluu myös Petronjärvi. Muodostuman pin- ta-ala on 11,6 km². Keskisyvyys on 7,2 m ja suurin syvyys 32 m. Valuma-alueen koko on n. 535 km². Lupaehtojen mukainen säännöstelyväli on 4,38 m. Viimeisen kymmenen vuoden aikana säännöstelyvälin toteuma on ollut 3,84 m.

Säännöstelytilavuus on 42,5 milj. m³. Järven keskiveden (MQ) pintaa on nostettu 2,4 m. Säännöstelyn ylä- ja alarajan ero on 4,38 m ja järven pinta-alan pienenee ylärajalta 1 190 hehtaarista 37 % alarajalle 750 hehtaariin. Iso-Pyhännän ongelmat ovat samantyylisiä muiden voimakkaasti säännösteltyjen vesistöjen kanssa.

Järven rannat ovat paikoin kuluneet voimakkaasti. Noin 10% rannoista on hyvin eroosioherkkiä. Iso-Pyhännältä on kerätty ekologisen luokittelun tueksi biologisia aineistoja vuosina 2001 ja 2008. Järvellä on sovellettu vuodesta 2004 alkaen ekologisempaa säännöstelykäytäntöä. Vedenpinnan talvialenema on pienentynyt ja toisaalta vaihtelu kesäai- kana on vähentynyt huomattavasti tarjoten kasvillisuuden vyöhykkeisyyden kehittymiselle hyvän lähtökohdan. Kasvil- lisuuden vyöhykkeisyyden muutokset ilmentävät vakiintunutta vedenpinnan vaihtelua; vyöhykkeet ovat vahvistuneet ja laajentuneet selvästi lukuun ottamatta pohjalehtisten vyöhykettä, joka on osin muun kasvillisuuden seassa. Vyö- hykkeet olivat vanhassa säännöstelykäytännössä osin limittäin, mutta vakiintunut vaihtelu on eriyttänyt selvästi pää- vyöhykkeitä toisistaan. Kasvilajisto on kuitenkin yksipuolisempi kuin luonnontilaa vastaavissa vertailujärvissä ja sään- nöstelylle herkkiä lajeja esiintyy hyvin vähän. Hauki- ja siikakannat ovat säännösteltyynkin vesistöön nähden pieniä.

Siikakannat ovat istutusten varassa. Iso-Pyhännän ekologinen tila on selvästi heikentynyt rantavyöhykkeen pohja- eläimistön koostumuksen perusteella.

Sotkamon reitti

Sotkamon reitin ylimmät latvavedet sijaitsevat Venäjän puolella. Reittiä luonnehtivat suuret välijärvet. Reitillä on neljä voimalaitospatoa. Ämmä- ja Koivukosken voimalaitospadot sijaitsevat Kajaaninjoessa. Suurimman osan vedestä käyttää tunnelivoimala, joka ohittaa vanhat voimalat. Tunnelivoimala ja Koivukosken voimalapato säännöstelevät Sotkamon reitiltä Rehja-Nuasjärven, Kiantajärven, Iso-Sapsojärven ja Iso-Kiimasen veden pinnan korkeuksia Ontojo- essa sijaitseville Kallioisen ja Katerman voimalaitoksille saakka.

Kallioinen padottaa entisen Ontojoen ja Katerma säätelee Onto- ja Nurmesjärven veden pinnan korkeutta.

Reitin yläosan vesistöt Kuhmon taajamakeskuksesta eivät ole säännösteltyjä. Siellä sijaitsevat Kainuun suurimmat säännöstelemättömät vesistöt Lammasjärvi, Lentua, Iivantiira ja Änättijärvi.

Kajaaninjoki-Ontojoen pituus on 88 km ja sen putouskorkeus on 34,4 m (kesän alarajasta mitattuna). Yläosan keski- virtaama (Katerma) on 54 m³/s. Ennen säännöstelyä 1912–1946 keskiylivirtaama oli 156 m³/s ja keskialivirtaama 20 m³/s. Alaosassa Kajaaninjoen Koivukoskessa keskivirtaama on ollut ennen säännöstelyä (1910 - 1946) 87 m³/s, kes- kiylivirtaama 226 m³/s ja keskialivirtaama 32 m³/s. Vesistön pinta-ala on 7 475 km².

Sotkamon reitillä voimakkaasti muutetuiksi vesimuodostumiksi on nimetty Ontojärvi - Nurmesjärvi sekä Kajaaninjoki- Ontojoki.

Ontojärvi-Nurmesjärvi

Ontojärven vesimuodostumaan kuuluu myös Nurmesjärvi. Muodostuman pinta-ala on 104,6 km². Sen keskisyvyys on 5,8 m ja suurin syvyys 29 m. Valuma-alueen koko on 4 949 km². Lupaehtojen mukainen säännöstelyväli on 4,4 met- riä. Säännöstelyvälin toteuma viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut 4,09 metriä. Säännöstelytilavuus on 416 milj. m³. Järven keskiveden (MQ) pintaa on nostettu 1,3 m. Säännöstelyn ylä- ja alarajan ero on 4,4 m ja järven pinta- alan pienenee ylärajalta 1148 hehtaarista 36 % alarajalle 735 hehtaariin. Ontojärvellä ongelmat ovat samantyylisiä muiden voimakkaasti säännösteltyjen vesistöjen kanssa.

Ontojoki

Ontojoen luontainen 19 m pudotuskorkeus on valjastettu kahdella voimalapadolla. Kallioisen voimala on rakennettu luontaisen uoman ohi, jolloin virtaama ohittaa alaosastaan luonnonuoman kokonaan. Putouskorkeudesta on raken- nettu 100 %. Ontojoen pituus pituus on n. 13 km ja keskivirtaama 54 m³/s. Ylempi Katerman voimalaitoskanava ohit- taa luontaisen uoman joka on virrannut ensin Katermankoskena Säynäjälampeen ja siitä edelleen Suitua nimisenä koskena Ontojokeen. Ontojoen edellä mainitut kosket Kallioisen lisäksi ovat kuivillaan ja muu osa Ontojokea on säännöstelyaltaana. Reitillä ei ole kalatietä tai ohitusuomia.

Kajaaninjoki

Kajaaninjoen luontainen pudotuskorkeus on ollut n. 15 metriä. Sotkamon reitin vedet virtaavat pääosin tunnelivoima- lan läpi ohittaen vanhoilla voimalaitospadoilla valjastetun Kajaaninjoen. Kajaaninjokeen on 25 m³ sekuntivirtaaman minimijuoksutusvelvoite. Jokiuomalla on pituutta n. 9 km. Ämmäkoskessa on ollut n. 4 m korkea kallioinen pudotus, jota on pidetty kalojen nousuesteenä. Voimalapadoilla ei ole kalateitä tai ohitusuomia.