Esiselvitys aikuiskoulutuksen ennakointimallista

(1)

ESISELVITYS AIKUISKOULUTUKSEN ENNAKOINTIMALLISTA

Samuli Leveälahti, Hannele Savioja, Ilpo Hanhijoki, Jenna Nieminen Tämän julkaisun tavoitteena on antaa lukijalle kokonais-

käsitys aikuiskoulutuksen ennakoinnin aikaisemmasta ke- hittämisestä ja arvioida tulevaisuuden toimintaympäristön muutosten vaikutuksia ennakointitietotarpeisiin. Julkaisu on esiselvitys ja se on laadittu opetus- ja kulttuuriministe- riön toimeksiantona.

Koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointia aikuiskoulutuksen näkökulmasta on kehitetty Suomessa melko vähän.

Selvitystyön tavoitteena on ollut luoda uusi aikuiskoulutuksen ennakointimalli, jolla tuotetaan valtakunnallisia aikuiskoulutusta koskevia ennakointituloksia. Tarkastelu rajattiin koskemaan ammatillisesti suuntautunutta aikuiskoulutusta. Julkaisu sisältää ehdotuksen aikuiskoulutuksen ennakoinnin viitekehyksestä, jolla eri aikuiskoulutusmuotoja voidaan ennakoida.

Painettu

ISBN 978-952-13-6029-9 ISSN 1798-8918

Verkkojulkaisu

ISBN 978-952-13-6030-5 ISSN 1798-8926

2015:1ESISELVITYS AIKUIKOULUTUKSEN ENNAKOINTIMALLISTA

(2)

Nimiösivun kääntöpuoli B5

ISSN 1798-8918 (painettu) ISSN 1798-8926 (verkkojulkaisu) Taitto: Erja Hirvonen/Grano Oy www.oph.fi/julkaisut

Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy, Tampere

(3)

SISÄLTÖ

Esipuhe ... 5

Tiivistelmä ... 7

1 Johdanto ... 9

1.1 Taustaa ... 9

1.2 Tavoite ja tarkoitus ...15

1.3 Aikuiskoulutuksen ennakoinnin strateginen suunnittelu ...15

1.4 Rajaukset ...17

1.5 Aineistot ...19

2 Aikuiskoulutuksen eri koulumuodot ... 20

2.1 Aikuiskoulutuksen määrittely ...20

2.1.1 Ammatillinen aikuiskoulutus ... 24

2.1.2 Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutus ... 31

2.1.3 Yliopistoissa järjestettävä aikuiskoulutus ... 38

2.1.4 Työvoimakoulutus ... 45

2.1.5 Henkilöstökoulutus ... 47

2.2 Aikuiskoulutuksen keskeyttämisestä ...48

3 Opetushallinnon valtakunnallisen työvoima-, koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointijärjestelmän kuvaus ... 53

4 Valtakunnallisen aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämisvaiheita ... 57

4.1 Johdanto kirjallisuuskatsaukseen ...57

4.2 Koulutussuunnittelun alkuvaiheet Suomessa ...57

4.3 Aikuiskoulutuksen määrällisen koulutussuunnittelun perusteiden luominen ...59

4.4 Kohti yksityiskohtaisempaa ja organisoidumpaa aikuis - koulutuksen määrällistä koulutussuunnittelua ...67

4.5 Koulutuksen määrällisen säätelyjärjestelmän purkaminen ja uudet aikuiskoulutuksen ennakointitietotarpeet ...78

4.6 Osaamistarpeiden ennakoinnin ja ennakointiyhteistyön kehittämisvaihe ...86

4.7 Monipuolinen varautuminen työelämän vaihtoehtoisiin tulevaisuuskuviin ...103

4.8 Katsaus aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämiseen EU:n alueella ...112

4.9 Yhteenveto aikuiskoulutuksen ennakointiselvityksistä ...117

(4)

5 Sidosryhmien arvioita aikuiskoulutuksen ennakoinnin

nykytilasta ja kehittämis haasteita ... 122

5.1 Esiselvityksen aineistojen sisältökuvaus ...122

5.2. Aikuiskoulutuksen ennakointi alueellisesti – nykytila, käytössä olevat menetelmät ja ennakointitarpeet ...124

5.2.1 Aikuiskoulutuksen ennakointimallia ja nykytilaa koskeva kysely maakuntien liitoille ... 124

5.2.2 Työvoimakoulutuksen alueellinen ennakointi... 132

5.2.3 Esimerkkejä muista aikuiskoulutuksen alueellisista ennakointimalleista ... 136

5.3 Aikuiskoulutuksen ennakointitietotarpeiden määrittelyä ...142

5.4 Arvioita aikuiskoulutuksen ennakoinnin nykytilasta ...148

5.5 Aikuiskoulutuksen ulkoisen toimintaympäristön muutoksia ...155

5.6 Aikuiskoulutuksen sisäisen toimintaympäristön muutoksia ...160

5.7 Aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita ...168

5.8 Näkökulmia aikuiskoulutuksen ennakoinnin keskeisiin teemoihin ...174

5.8.1 Ilman tutkintoa olevien koulutustarpeiden ennakointi .... 175

5.8.2 Ammattisiirtymien ennakointi ... 176

5.8.3 Geneeristen taitojen ennakointi ... 179

5.8.4 Alat ylittävien osaamistarpeiden ennakointi ... 180

5.8.5 Maahanmuuttajien koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi ... 181

5.8.6 Koulutuskysynnän ennakointi ... 182

5.8.7 Oppimismenetelmien ennakointi ... 184

5.8.8 Pk-yritysten koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi.... 185

5.8.9 Työvoiman ulkopuolella olevien eläkeläisten koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi ... 185

6 Johtopäätökset ... 187

6.1 Johdanto ja esiselvityksen taustaa ...187

6.2 Ennakoinnin eri lähestymistavat ja tasot ...192

6.3 Aikuiskoulutuksen ennakoinnin rajaukset ...197

6.4 Ehdotus valtakunnallisen aikuiskoulutuksen ennakoinniksi ...203

Lähdeluettelo ... 211

Liitteet 1 Kysely aikuiskoulutuksen alueellisille ennakointiasiantuntijoille ja heidän sidosryhmilleen keväällä 2014 ...222

2 Haastatellut henkilöt keväällä 2014 ...236

3 Aikuiskoulutus opetushallinnon alalla ...237

4 Aikuiskoulutuksen tilastoja ...238

5 Koulutuksen määrällistä mitoitusta ja opetussisältöjä koskeva päätöksenteko koulutusasteittain ja koulumuodoittain ...243

6 Pienryhmien keskustelujen yhteenvedot seminaarista 15.5.2014 ...246

(5)

Esipuhe

Koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointia aikuiskoulutuksen näkökulmasta on kehitetty Suomessa vasta melko vähän. Aikuiskoulutuksen moninaisuuden ja tulevaisuuden haasteiden vuoksi ennakointimenetelmiä onkin syytä tarkastella laaja-alaisesti sekä aikuiskoulutuksen sisällöllisestä että ennakoinnin metodisesta näkökulmasta. Tämä julkaisu sisältää ehdotuksen ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen valtakunnalliseksi ennakoinniksi. Aikuiskoulutuksen valtakunnalliseen ennakointiin ei tällä hetkellä ole olemassa mallia tai menetelmää.

Julkaisun tavoitteena on ollut luoda lukijalle kokonaiskäsitys aikuiskoulutuksen ennakoinnin aikaisemmasta kehittämisestä ja arvioida tulevaisuuden toimin- taympäristön muutosten vaikutusta ennakointitietotarpeisiin. Julkaisun lopussa on ehdotettu aikuiskoulutuksen ennakoinnin viitekehystä eri aikuiskoulutus- muotojen ennakoimiseen.

Esiselvityksen suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut opetusneuvos Samuli Leveälahti. Opetusneuvos Hannele Savioja ja erityisasiantuntija Jenna Niemi- nen osallistuivat selvityksen alkuvaiheessa alueellisten sidosryhmien kyselyiden suunnitteluun, toteuttivat sähköpostikyselyn ja raportoivat tulokset. Opetusneu- vokset Hannele Savioja ja Ilpo Hanhijoki ovat osallistuneet loppuvaiheessa esiselvityksen kirjoittamiseen ja viimeistelyyn. Aineistojen muokkauksessa ja rapor- tin teknisessä valmistelussa on avustanut assistentti Riitta Siitonen. Esiselvityksen eri vaiheisiin on osallistunut suuri joukko aikuiskoulutuksen asiantuntijoita, joita selvityksen tekijät kiittävät. Erityiset kiitokset ansaitsevat opetusneuvos Heikki Sederlöf, opetusneuvos Jukka Katajisto (eläkkeellä), opetusneuvos Anne Liima- tainen, asiantuntijayksikön päällikkö Seppo Hyppönen ja opetusneuvos Olli Hautakoski.

Helsingissä 20.1.2015 Petri Pohjonen Ylijohtaja Opetushallitus

(6)

(7)

Tiivistelmä

Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön tulossopimuksessa (2013–

2015) on asetettu tavoitteeksi laatia esiselvitys aikuiskoulutuksen ennakointimalliksi. Selvitystyön tavoitteena on ollut luoda uusi aikuiskoulutuksen ennakointimalli, jolla tuotetaan valtakunnallisia aikuiskoulutusta koskevia ennakointituloksia. Esiselvitys rajattiin ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämishaasteisiin. Tällä hetkellä aikuiskoulutuksen ennakointiin ei ole vakiintunutta valtakunnallista mallia.

Esiselvitystyön aluksi koottiin katsaus aikaisemmista aikuiskoulutuksen keski- pitkän ja pitkän aikavälin ennakointimalleista ja aikuiskoulutuksen mitoitusta koskevista selvityksistä. Katsaus loi edellytyksiä arvioida, millä tavoin ennakointia on eri vuosikymmenillä kehitetty ja miten aikuiskoulutuksen sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön muutokset ovat vaikuttaneet kehittämissuuntiin.

Tämän jälkeen lähetettiin aikuiskoulutuksen alueellisille ennakointiasiantuntijoille ja heidän sidosryhmilleen sähköpostikysely, jonka jälkeen haastateltiin muutamia opetushallinnon, työ- ja elinkeinohallinnon sekä työmarkkinajärjes- töjen koulutusasiantuntijoita ja koulutuksen järjestäjien edustajia. Lopuksi järjes- tettiin työpajamuotoinen seminaari, johon kutsuttiin laajasti aikuiskoulutuksen sidosryhmien edustajia.

Aikaisemmat aikuiskoulutuksen määrälliset mallit ja menetelmät antavat hyvän perustan uuden ennakointimallin kehittämiseen. Toimintaympäristön ja työ- markkinoiden dynamiikan muutos kuitenkin edellyttää, että aikuiskoulutuksen ennakointiin sisällytetään osittain uusia näkökulmia, joiden välityksellä ennakoinnissa huomioidaan muun muassa työurien moninaistuminen ja elinkeinorakenteen sekä tehtäväsisältöjen muutos. Esiselvitystyössä arvioidaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita sekä määrällisestä että laadullisesta näkökulmasta.

Aikuiskoulutuksen suuntaamisessa on vuosikymmenien ajan pidetty tärkeänä toteuttaa samanaikaista analyysia koulutus- ja tutkintojärjestelmän rakenteen ke- hittämistarpeista, opetuksen sisällöllisistä muutostarpeista ja koulutustarjonnan suuntaamisesta eri aloille. Monet aikuiskoulutuksen kehittämisessä ja ennakoinnissa huomioon otettavista asioista ovat olleet mukana alusta asti, esimerkiksi väestön koulutustason kohottaminen.

Esiselvityksessä on pyritty luomaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittä- misstrategia soveltaen strategista suunnittelua. Esiselvityksen lopputuloksena

(8)

ehdotetaan yleisiä reunaehtoja valtakunnallisen aikuiskoulutuksen pitkän ai- kavälin ennakointimalliksi. Valtakunnalliseen aikuiskoulutuksen ennakointiin tarvitaan monivaiheista, eri koulutusmuodot ja niiden tietotarpeet huomioivaa ennakointitiedon koontia ja jalostusta. Aikuiskoulutukseen ei voida määritellä yhtenäistä, kaikkia koulutusmuotoja ja ennakointimenetelmiä sisältävää mallia.

Aikuiskoulutuksen ennakoimiseen on tarkoituksenmukaista koota ensin valtakunnallista aineistoa, jota voidaan kuvata strategisen, operatiivisen ja reaktiivisen tason aikuiskoulutuksen ennakointitiedoiksi. Strategisen tason ennakoinnilla tarkoitetaan esimerkiksi pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeiden enna- kointitietoa ja koulutuspoliittisia linjauksia. Ennakoinnin kohteena voivat olla aikuisväestön sivistys- ja koulutustarpeet sekä geneeriset taidot. Operatiivisella tasolla tarkoitetaan esimerkiksi työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa sekä ammattisiirtymiä. Ennakointia tuotetaan koulutusasteittain eri koulutus- ja opintoaloille. Reaktiivisen tason ennakointi on alueellista ja järjestäjäkohtaista tietoa, jota kerätään esimerkiksi erilaisin kyselyin ja barometrein. Ennakointitu- lokset voivat olla tutkintotasoisia ja oppimisympäristöjä koskevia. Nämä eri tasot muodostavat valtakunnallisen aikuiskoulutuksen tietopohjan, jota voidaan hyö- dyntää mallin seuraavassa vaiheessa eri aikuiskoulutuksen muotoja valikoiden ja painottaen. Valinnat ja painotukset tulee tehdä yhteistyössä ennakointitiedon tuottajien ja asiantuntijoiden kesken, jotta löydetään eri aikuiskoulutusmuotoja parhaiten palvelevat ratkaisut. Ennakointiprosessin viimeisessä vaiheessa tu- loksista on tarpeen tehdä eri aikuiskoulutuksen muotoja koskevia tulkintoja ja johtopäätöksiä.

Tulevaisuudessa on tarpeen arvioida laajemmin, millä tavoin nykyisiä nuoriso- asteen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen ennakoinnin menetelmiä ja tuloksia voitaisiin yhdistää ja samalla vahvistaa ennakoinnissa elinikäisen oppimisen näkökulmaa.

Avainsanat: aikuiskoulutuksen ennakointi, aikuisväestön osaaminen, työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi, osaamistarpeiden ennakointi, määrällinen ennakointi.

(9)

1 Johdanto

1.1 Taustaa

Maailmanlaajuinen tuotantorakenne ja osaamisrakenteet muuttuvat jatkuvasti.

Jotta nopeaan muutokseen voidaan vastata ja pärjätä kilpailussa, on osaamistarpeiden muutokseen sopeuduttava nopeasti ja tehokkaasti. Myös vahvuusalueet tulee tunnistaa ja osaamista tulee päivittää. Osaamisvaateiden muuttuminen haastaa sekä yksilöt että yhteiskunnan. (OKM 2011a.)

Suomen kansantalouden ja yritysten keskeisin kilpailutekijä on osaaminen.

Osaaminen tuotannontekijänä korostuu kaikilla toimialoilla. Kyse ei ole yksin korkeasti koulutetun väestön määrästä, vaan koko työvoiman kyvystä reagoida nopeasti kysynnän muutoksiin ja viedä innovaatiot käytännön tekemiseen.

Suomalainen innovaatiotoiminta tarvitsee tuekseen vahvan perusosaamisen ja laajat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen koko työuran ajan. Osaamisen merkitys korostuu elinkeinorakenteen uudistuessa. (otakantaa.fi 2014.)

Kansantaloutemme kytkeytyy aiempaa kiinteämmin maailmantalouteen, joten tulevaisuuden työvoima- ja koulutustarpeita on yhä vaikeampi ennakoida. Maa- ilmantalouden muutoksissa toimialat saattavat kadota ja uusia klustereita syntyä nopeasti. Tarkkoihin ammattikuviin perustuva työvoima- tai koulutustarpeiden ennakointi pystyy vain osittain vastaamaan tiedon tarpeisiimme. Ammattien ja tutkintojen välillä ei ole enää suoraa yhteyttä kuin aikaisemmin. Ammattien si- sältö muuttuu hyvinkin nopeasti ja joidenkin taitojen merkitys kasvaa, tarvitaan kokonaan uudenlaisia taitoja, toisten taitojen merkitys taas vähenee tai häviää kokonaan¹. Työelämässä toimivilta edellytetään perustaitoja, joiden avulla he kykenevät nopeasti ja joustavasti reagoimaan työelämässä tapahtuviin muutoksiin ja oppimaan muutosten vaatimia uusia asioita. (Lehtinen & Palonen 2011.) Siirtymät koulutuksen ja työelämän välillä ovat moninaistuneet ja lisääntyneet.

Esimerkiksi äkilliset rakennemuutokset jatkunevat, mikä edellyttää yksilöiltä muutosvalmiutta erilaisiin urapolkuihin työuran aikana ja samalla oman osaa-

1 Andersenin mukaan (2006, 73) kiihtyvä globalisaatio lisää työpaikkojen liikkuvuutta, jonka suunta riippuu tuotannon ja työpaikkojen siirtämismahdollisuuksiin liittyvistä suhteellisista eduista. Keskeinen politiikkahaaste hänen mielestään on rakennemuutosten ja rakenteellisen sopeutuksen tukeminen siten, ettei yksilöihin kohdistu suhteetonta riskiä. Se voidaan toteuttaa lyhyellä aikavälillä erilaisin vakuutusjärjestelyin sekä keskipitkän ja pitkänaikavälin uudelleen- koulutuksen avulla.

(10)

misen jatkuvaa kehittämistä sekä hyödyntämistä uudella tavalla². Yksilön kyky hallita koulutus- ja ammattiuraa korostuu ja tiedon tarve kasvaa (OKM 2011a).

Suomi on valinnut menestysstrategiakseen panostuksen tietoon ja osaamiseen siten, että kilpailukyky paranee ja hyvinvointi lisääntyy sekä kulttuuri, luovuus ja sivistys vahvistuvat. Moderni kasvustrategia pohjautuu yhä vahvemmin koulutukseen ja tutkimukseen. Tieteen uusiutumiskyky yhdessä teknologian kehityksen kanssa ovat avainasemassa, kun osaamista, kilpailukykyä ja tuottavuutta kehitetään. Koulutus-, tutkimus- ja innovaatiotoiminnalla tuetaan talouskasvua ja kansantalouden myönteistä kehitystä, yhteiskuntarakenteiden kestävää uudis- tumista ja kansalaisten hyvinvointia. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut turvaavat osaltaan osaavan työvoiman saatavuuden. (OKM 2011a.)

Pääministeri Alexander Stubbin – ja aikaisemmin Jyrki Kataisen – hallituksen ohjelman mukaisesti Suomen menestyksen ja hyvinvoinnin kasvu on riippuvai- nen laajasta sivistyksestä, ammattitaidosta ja korkeasta osaamisesta. Innovaatio- järjestelmämme rakentuu laajalle osaamisperustalle, jota on tarkoitus edelleen vahvistaa. Hallitus on asettanut tavoitteekseen nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Suomi sijoittuu OECD-maiden kärkijoukkoon keskeisissä nuorten ja aikuisten osaamisvertailuissa, koulupu- dokkaiden vähyydessä sekä nuorten ja työikäisten korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden väestöosuudessa vuoteen 2020 mennessä. Kun työikäinen väestö vähenee ja nuorisoikäluokat pienenevät, haasteena on turvata korkea osaamis- taso ja työvoiman riittävyys aloittain ja alueittain. Oppiminen ei pääty hankit- tuun tutkintoon tai tutkintoihin, vaan jatkuu eri muodoissaan koko eliniän ajan.

(OKM 2012a.)

Sekä kansallisten että kansainvälisten ennakointitietojen mukaan uusien avau- tuvien työpaikkojen osaamisvaatimukset edellyttävät pääsääntöisesti vähintään ammatillista koulutusta. Työmarkkinoille kiinnittyminen ja vakaan työuran luominen on yhä vaikeampaa niillä, jotka ovat vailla ammatillisesti suuntautunutta tutkintoa. Suomen koulutustaso on kansainvälisesti melko kilpailukykyinen nuoremmissa ikäryhmissä, mutta vanhemmissa ikäryhmissä koulutustaso on alhaisempi. Erityisesti ammatillisen tai korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus voisi olla nykyistä suurempi niin naisilla kuin miehilläkin. Myös alueel-

2 Esimerkiksi Kuusipalon, Kyynäräisen ja Henttosen (2009) mukaan työelämässä tarvitaan laajaa ja monimuotoista osaamista yhä useammalta työntekijältä. Kapeat työnkuvat ja työtehtävät ovat yhä harvemmassa. Monipuolinen kielitaito, perustasoa kattavampi kirjoitus- ja lukutaito, sosiaalisten tilanteiden ja ryhmätyötaitojen hallinta ja nykyaikainen teknologia ovat arkipäivää kaikissa työtehtävissä. Suomalaisen työelämän muuttuneet osaamisvaatimukset, uusi tekniikka ja monipuoliset työtehtävät edellyttävät työntekijöiltä laajaa osaamista. Nykyinen tutkintokes- keinen koulutusjärjestelmä ei vastaa tehokkaasti tähän haasteeseen.

(11)

lisesti väestön koulutustasoerot ovat suuria. (OKM 2010a.) Tällä hetkellä jokai- sesta ikäluokasta jää vaille toisen asteen tutkintoa noin 15 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että 20–29-vuotiaista nuorista aikuisista noin 110 000 on vailla toisen asteen tutkintoa, heistä noin 70 000 on miehiä. Työmarkkinoilla on edelleen huomattava määrä henkilöitä, joiden edellytykset vastata työelämän tarpeisiin eivät ole riittävän hyviä. (Valtioneuvosto 2012.)

Väestön koulutustason nostamiseksi aikuisväestön osaamispohjaa on laajennet- tava erityisesti koulutuksellisesti aliedustettuihin ryhmiin³. Koulutustason kasvat- tamiseen tähdätään muun muassa kehittämällä näyttötutkintojärjestelmää ja sen rahoitusta sekä korkeakoulututkinnon jälkeistä koulutusta. (Emt.) Koulutuksen tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa (2011–2016) on asetettu tavoitteeksi, että vuonna 2016 vähintään 60 prosenttia 18–64-vuotiaista osallistuu 12 kuukauden aikana aikuiskoulutukseen ja kahden vuoden aikana 80 prosenttia (OKM 2012b).

Osallistumisasteen nosto edellyttää osallistumispohjan laajentamista (eri kansa- laisryhmien aktivointia) ja erityisesti vähemmän osallistuvien väestöryhmien kou- lutusmahdollisuuksien parantamista. Erityisenä tavoitteena on lisätä aikuiskoulu- tusmahdollisuuksia niille henkilöille, jotka ovat ilman ammatillista koulutusta tai ns. vanhentuneen koulutuksen varassa. Tällaisia ovat muun muassa mikroyrittäjät ja pk-yritysten henkilöstö, maahanmuuttajat sekä muut tutkimuksissa havaitut vähän osallistuvat kansalaiset ja aliedustetut ryhmät.

Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui vuonna 2012 joka toinen 18–64-vuotias eli yli 1,7 miljoonaa henkeä. Ai- kuiskoulutukseen osallistuneiden määrä ja osuus aikuisista on pysytellyt suurin piirtein samalla tasolla kuin vuosina 2000 ja 2006. Suurin osa aikuiskoulutuksesta oli ammatillista, eli koulutukseen oli osallistuttu työhön tai ammattiin liittyvien syiden vuoksi (vastaajan oman arvion mukaan). Tällaisessa koulutuksessa oli vuonna 2012 ollut runsas 1,3 miljoonaa eli yli puolet työvoimaan kuuluvista (työssä käyvistä ja työttömistä). Työhön tai ammattiin liittyvästä koulutuksesta oli suurin osa työnantajan tukemaa henkilöstökoulutusta. Vuonna 2012 henki- löstökoulutusta sai kaikista palkansaajista 59 prosenttia, mikä määränä vastaa noin 1,1 miljoonaa palkansaajaa. Joka kuudes henkilö – lähes 520 000 iältään 18–64-vuotiasta (pois lukien opiskelijat ja varusmiehet) – osallistui vuonna 2012 aikuiskoulutukseen muista kuin työhön liittyvistä syistä. Tällaiset yleissivistävät tai harrastuksiin liittyvät opinnot kiinnostivat naisia selvästi enemmän kuin mie- hiä. Vuodesta 1990 lähtien osallistumisaktiivisuus vapaa-aikaan tai harrastuksiin liittyvään koulutukseen ei ole kovin paljon muuttunut. (Tilastokeskus 2013.)

3 Vähäisen koulutustason hankkineet aikuiset osallistuvat aikuiskoulutukseen EU-maissa huomat- tavasti vähemmän kuin korkeamman koulutustason tutkinnon suorittaneet aikuiset (European Communities 2009).

(12)

Työnantajan kustantama henkilöstökoulutus jakautuu tällä hetkellä epätasaisesti väestön eri ryhmille. Koulutukseen osallistuvat erityisesti ylemmät toimihenki- löt, naiset ja julkisella sektorilla toimivat. Ylemmistä toimihenkilöistä yli kaksi kolmannesta (68 %), alemmista toimihenkilöistä yli puolet (57 %), ja työntekijä- ammatissa toimivista alle kolmannes (30 %) oli voinut osallistua tällaiseen koulutukseen. Lisäksi naisten osallistuminen on vähentynyt. Toimialoista työnantajan kustantamaa koulutusta oli järjestetty useimmin valtion palveluksessa oleville (70 %) ja seuraavaksi useimmin kuntatyöntekijöille (65 %), kun taas yksityisillä palvelualoilla vajaalle puolelle (48 %) ja teollisuudessa neljälle viidestä (40 %).

Vuonna 2011 puolestaan palkatonta sivutoimista koulutusta työn ohessa oli hankkinut runsas kymmenesosa (14 %) palkansaajista. Tavallisinta tämä oli nuorten aikuisten keskuudessa ja kuntasektorilla, eikä sukupuolten välillä ollut eroa. Työnantajan kannustuksella oli ollut selvä suotuisa vaikutus tällaiseen kouluttautumiseen. Tärkeintä on mahdollisuus käyttää hankittua osaamista ja ammattitaitoa työssä. Se on parantunut joka neljännellä palkansaajalla. (Ylöstalo

& Jukka 2011, 125–133; Aho & Mäkiaho 2012, 26–28.)

Kansainvälisen aikuistutkimuksen (PIAAC) mukaan aikuiskoulutukseen osal- listumisaste on pysynyt ennallaan viime vuosina, mutta koulutuspäivien määrä henkeä kohden on vähentynyt. Osallistumisen tasa-arvoistuminen ei ole eden- nyt vuosien 2006–2012 välillä. Kansainvälisen aikuistutkimuksen mukaan Suo- men aikuisväestön perustaitojen hallinta on kuitenkin kansainvälisesti vertaillen erinomaista. Silti Suomessakin on paljon ihmisiä, joiden perustaitoja ei voi pitää riittävinä täysipainoiseen toimintaan ja osallistumiseen nyky-yhteiskunnassa. Eri- tyisesti vanhempien ikäryhmien osaamisessa on puutteita. Sosioekonominen tausta vaikuttaa taitojen tasoon Suomessa enemmän kuin OECD-maissa kes- kimäärin⁴. Jokaisella perustaitojen osa-alueella yli kymmenen prosenttia vä- estöstä on taidoiltaan niin heikkoa, että puutteet taidoissa saattavat vaikeuttaa jokapäiväistä elämää, työllistymistä ja lisätä jopa syrjäytymisen riskiä. Erittäin huolestuttavaa on, että lähes viidesosa tutkimukseen osallistuneista ei tehnyt perustaitoja mittaavia tehtäviä tietokoneella joko puutteellisten tietoteknisten taitojen vuoksi tai siksi, etteivät halunneet. Tämä voi tarkoittaa vain sitä, että näi- den henkilöiden tietotekniset taidot eivät vastaa nykyhetken vaatimuksia. (OKM

4 Kansainvälinen aikuistutkimus (PIAAC) on aikuisväestön työ- ja arkielämän perustaitojen osaamista ja käyttöä arvioiva tutkimus. Se on osa Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n (Organisation for Economic Co-operation and Development) aloitteesta käynnistettyä tutkimusohjelmaa Programme for the International Assessment of Adult Competencies. Suoma- laisten aikuisten tiedon käsittelyn ja hallinnan perustaidot osoittautuvat vuonna 2013 julkaistussa uusimmassa tutkimuksessa erinomaisiksi. Niin lukutaidossa, numerotaidossa kuin tietotekniikkaa soveltavassa ongelmanratkaisutaidossakin Suomi on maiden välisessä vertailussa toiseksi paras maa. Lisäksi huippuosaajia on luku- ja numerotaidossa noin viidesosa väestöstä ja tietotekniikkaa soveltavassa ongelmanratkaisutaidossa lähes kymmenesosa. (OKM 2013a.)

(13)

2013a.) Kaikkein vähiten koulutusta saaneilla on usein negatiivisia kokemuksia oppimisesta ja koulutuksesta. Kohderyhmää tuleekin motivoida suuntaamalla heille sopivaa koulutustarjontaa sekä räätälöityä ohjaus- ja neuvontatoimintaa.

(Valtioneuvosto 2012.)

Esimerkiksi Kuusipalon, Kyynäräisen ja Henttosen (2009) mukaan yhteiskunnan on varauduttava mahdollistamaan kansalaisten joustava osaamisensa päivittämi- nen sekä pyrittävä luomaan jatkuvalle kouluttautumiselle otollinen kulttuuri ja olosuhteet. Oleellista on nostaa esiin ylpeyttä omasta ammattitaidosta ja koros- taa hyviä perustaitoja muutosvalmiuden edellytyksenä. Monipuolinen osaamis- pohja lisää työntekijöiden autonomiaa ja mahdollisuuksia yhteiskunnassa sekä vähentää riippuvuutta yhdestä työnantajasta. Elinikäisen oppimisen merkitys yhteiskunnassa on korostunut, ja oppimisen edistäminen nähdään keskeisenä välineenä työllistyvyyden parantamisessa ja ylläpitämisessä, ammatillisen liik- kuvuuden tukemisessa ja ihmisten yhteiskunnallisen toiminnan edistämisessä.

Laajasti käsitettynä aikuiskoulutuksessa ei ole kyse ainoastaan työllistymisestä ja toimeentulosta, vaan sosiaalisesta arvonannosta ja itsetunnosta (Koulutuk- sen arviointineuvosto 2006)⁵. Yhteiskunta ei voi kuitenkaan pakottaa aikuisia oman osaamisensa kehittämiseen, eli yksilöllä itsellään on edelleen vastuu oman osaamisensa kehittämisestä ja arvioinnista (esim. Nordiskt Nätverk för Vuxnas Lärande 2006).

Aikuiskoulutuksen luonteen on arvioitu muuttuneen 2000-luvulla. Aikuiskoulu- tukseen hakeutuvilla on suhteellisen hyvä yleinen jatko-opintokelpoisuus pe- rusasteen jälkeisessä koulutuksessa suoritettujen yleisopintojen (kielet, matema- tiikka, tietotekniikka) ansiosta. Tuleva aikuiskoulutus on luonteeltaan nykyistä korostuneemmin uudelleen- ja täydennyskoulutusta, ja se tähtää kouluttautumiseen työelämän uusien vaatimusten mukaisiin työtehtäviin. Aikuiskoulutuk- sen asiakkaat ovat nykyistä useammin korkeakoulutuksen suorittaneita, mikä vaikuttaa aikuiskoulutuksen tarjonnan sisältöihin ja rakenteeseen. (Poropudas 2007.) Nämä muutokset heijastuvat myös aikuiskoulutuksen mitoittamiseen ja mitoittamista tukevan ennakoinnin kehittämiseen.

Aikuiskoulutuksen suunnittelu on painottunut 2000-luvulla vahvasti aikuis- väestön osaamisen puutteisiin ja osaamattomuuteen, kuten osaamiskapeikot, tutkinnon puute tai vanhentunut tutkinto. Myös työvoimakysynnän ja aikuis-

5 Aikuiskoulutuksen vaikuttavuuden tai tuloksellisuuden tutkimus on ongelmallista myös siinä suhteessa, että julkilausuttujen tavoitteiden saavuttaminen ei aina ole tärkein tulos. Oppimis- kokemukset ovat viimekädessä ennakoimattomia; sen ohella, mitä koulutussuunnitelmaan on merkitty, opitaan aina myös jotain muuta. Myönteinen oppimiskokemus voi jo sinänsä esimerkiksi ehkäistä syrjäytymistä ja siten vahvistaa yhteiskunnan kiinteyttä, vaikka julkilausutut tavoitteet, esimerkiksi työllistyminen, olisivatkin jääneet saavuttamatta. (VATT 1999.)

(14)

koulutuksen kytkentä on ollut tiivistä erityisesti työvoimakoulutuksen suunnitte- lussa. Näiden lisäksi koulutuksen kysyntä on ollut tärkeä osa aikuiskoulutuksen mitoittamista, koska oman osaamisen kehittäminen perustuu vapaaehtoisuu- teen. Esimerkiksi aikuisten koulutustilejä koskevassa selvityksessä (OKM 2012b) todetaan, että aikuiskoulutuksen tarjonnassa ja rahoituksessa olisi perusteltua vahvistaa yksilöiden kysyntälähtöisyyttä nykyisestä ja näin pyrkiä vaikuttamaan koulutustarjonnan monipuolisuuteen rahoituksella. Lisäksi koulutustarjonnan kapeikot vaihtelevat koulutusasteittain ja -aloittain. Tällaisia aikuiskoulutuksen kapeikoita ovat esimerkiksi tutkinto-opiskelu täydennyskoulutuksena, tutkinnon osien vajaakäyttö täydennyskoulutuksessa, julkisen täydennyskoulutuksen puuttuminen muutamilta aloilta ja se, että tarkoituksenmukaiset osaamispolut eivät hahmotu koulutustarjonnassa.

Ennakointimallien ja -menetelmien pitäisi pystyä uudistumaan toimintaympä- ristön muutoksessa, jotta ennakointitiedon luotettavuus ja uskottavuus osana suunnittelutietoja säilyttäisi asemansa ja jopa vahvistuisi nykyisestään. Suomessa on pitkään hyödynnetty koulutustarpeiden määrällistä ennakointia, jonka avulla pyritään arvioimaan työvoiman tarvetta yhteiskunnan eri sektoreilla ja mitoitta- maan nuorille suunnatun koulutuksen koulutusmäärät näitä tarpeita vastaavik- si. Aikuiskoulutuksen määrällisiä koulutustarpeita ei ole kuitenkaan ennakoitu kansallisesti yhtenäisellä mallilla, vaan koulutustarvearvioissa on hyödynnetty useampia eri tietolähteitä ja näkökulmia. Aikuiskoulutusnäkökulma on jäänyt ennakoinnissa vähemmälle huomiolle (TEM 2009). Ammatillisesti suuntautuneen aikuis- ja lisäkoulutuksen sekä työvoimakoulutuksen ennakoinnin tekee erityisen haasteelliseksi yksilöiden osaamisen huomioiminen osana ennakointia, joka edellyttää erilaisia menetelmällisiä ratkaisuja kuin nuorille suunnatun koulutuksen koulutustarve-ennakointi.

Aikuiskoulutuksen mitoittaminen edellyttää poliittisia ja työmarkkinapoliittisia arvovalintoja siitä, mihin suuntaan suomalaista työelämää ja koulutusta halutaan kehittää sekä missä suhteessa eri intressitahojen tavoitteita edistetään⁶. Aikuiskou- lutuksen mitoituksessa ja erityisesti sitä tukevassa ennakoinnissa joudutaankin tarkastelemaan aikuiskoulutustarpeita eri näkökulmista. Tällaisia ovat esimerkiksi väestön koulutustaso ja osaaminen, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin henki- löstön osaamistarpeiden kehittäminen ja yksilöiden koulutuskysyntä.

6 Ennakointi on viime kädessä poliittista, eikä koulutuksen mitoittaminen sen enempää aikuiskoulutuksessa kuin muussakaan koulutuksessa voi perustua puolueettomaan arviointiin.

Se edellyttää poliittisia ja työmarkkinapoliittisia linjauksia siitä, mihin suuntaan suomalaista työelämää ja koulutusta halutaan kehittää. Näiden linjojen asettamista helpottaisi merkittävästi koulutuksen saaminen työelämän osapuolten neuvotteluihin ja keskustelujen pohjaaminen tutkimuspohjaiseen perusennakointiin osaamis- ja koulutustarpeista. (Kuusipalo, Kyynäräinen

& Henttonen 2009.)

(15)

1.2 Tavoite ja tarkoitus

Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön tulossopimuksessa (2013–

2015) on asetettu tavoitteeksi laatia esiselvitys aikuiskoulutuksen ennakointimalliksi. Selvitystyö luo edellytykset kehittää uusi aikuiskoulutuksen ennakointimalli ja tuottaa sillä kansallisen tason aikuiskoulutusta koskevia ennakointituloksia.

Aikuiskoulutuksen ennakointiin ei ole tällä hetkellä vakiintunutta kansallista mallia. Aikaisemmat aikuiskoulutuksen määrälliset mallit ja menetelmät (ks.

luku 4) antavat hyvän perustan uuden ennakointimallin kehittämiseen. Toi- mintaympäristön ja työmarkkinoiden dynamiikan muutos kuitenkin edellyttää, että aikuiskoulutuksen ennakointiin sisällytetään osittain uusia näkökulmia, joiden välityksellä ennakoinnissa huomioidaan mm. työurien moninaistuminen ja elinkeinorakenteen sekä tehtäväsisältöjen muutos. Esiselvitystyössä arvioidaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita sekä määrällisestä että laadullisesta näkökulmasta.

Esiselvityksessä tavoitteena on kartoittaa erityisesti opetus- ja kulttuuriministe- riön, työ- ja elinkeinoministeriön, työmarkkinajärjestöjen, maakuntien liittojen sekä aikuiskoulutuksen tarjoajien aikuiskoulutuksen ennakointitietotarpeita ja näitä tietotarpeita vastaavia ennakointimalleja ja -menetelmiä. Selvitystyön tulokset palvelevat välillisesti myös mm. elinkeinoelämän ja julkisen sektorin työn- antajien, aluehallintoviranomaisten sekä tutkimusorganisaatioiden ennakoinnin kehittämistä.

1.3 Aikuiskoulutuksen ennakoinnin strateginen suunnittelu

Aikuiskoulutuksen ennakointimallin kehittämiseksi tarvitaan kokonaisnäkemystä niistä keinoista ja menetelmistä, joiden kautta voidaan tyydyttää aikuiskoulutukseen liittyviä ennakointitietotarpeita. Esimerkiksi Keijo Mäkelän (1995) mukaan eri näkökulmat yhdistämällä syntyy koulutussuunnittelun kokonaisstrategia.

Tämä kokonaisstrategia on vaihdellut eri aikakausina. Esimerkiksi väestön koulutustason kehitysvaiheet, taloudelliset suhdanteet ja tavoitteellisen tulevaisuuden asettaminen ovat olleet viime vuosikymmeninä tämän kokonaisstrategian kokoavia tekijöitä. Koulutuksen määrällisessä mitoituksessa on myös olennaista erottaa koulutustarve ja -tavoitteet. Koulutuksen tarvearvioissa voidaan ottaa huomioon erilaisia määrällisen ennakoinnin lähestymistapoja. Tavoitteet asete- taan kuitenkin koulutuspoliittisten linjausten mukaisesti, joten tarvearviot ovat vain yksi osa päätöksentekoa tukevaa tietoa. Koulutussuunnittelun perustaksi tarvitaankin visioita, missioita ja kehittämisstrategiaa. Keskeistä on määrittää se tulevaisuuskuva, jota tavoitellaan.

(16)

Esiselvityksessä arvioidaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämishaasteita soveltaen strategisen suunnittelun tunnuspiirteitä⁷. Strategisen suunnittelun eri vaiheita hyödyntäen voidaan valita toimintaympäristön mahdollisuuksiin ja ta- voitteisiin nähden oikeat menettelytavat ja keinot ennakoinnin kehittämiseen.

Kehittämistyön lähtökohtana ei ole kuitenkaan yksipuolinen muuntumis- ja mukautumiskyky toimintaympäristön muutoksiin, vaan siinä pyritään huomioimaan myös aikuiskoulutuksen sidosryhmien ennakointitietotarpeita ja ennakoinnin kehittämistä koskevia odotuksia⁸.

Asetettua esiselvityksen tavoitetta voisi verrata 1990-luvun kännykkäoperaat- toreiden tilanteeseen. Tuolloin keskeinen ennakointitietotarve lienee ollut puheluiden ja tekstiviestien määrän kehitys, vaikka tekstiviestien ja puheluiden määrän lisäksi olisi pitänyt olla kiinnostunut mobiiliteknologian käyttöjärjestel- män ympärille rakennettujen ohjelma- ja sovelluskokonaisuuksien vaihtoehtoi- sista kehityssuunnista ja niiden mahdollistamista uusista palvelutarpeista. Saman dynamiikan voidaan arvioida koskevan myös aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita. Nykyiset koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoinnin taus- taoletukset ja käsitteet eivät välttämättä vastaa täysin niihin tulevaisuuden en- nakointikysymyksiin, joihin tulee saada vastauksia. Perusperiaatteet säilynevät, mutta tulevaisuudessa on tarvetta toimintaympäristön muutosten eri vaihtoehtoja sisältävään ja laajempaan ennakoinnin kehittämistarpeiden pohdintaan. Vaik- ka helpoin tie olisikin pidättäytyä nykyisten ennakointimallien ja -menetelmien hyödyntämismahdollisuuksien kartoituksessa, niin ennakointimenetelmien hyödynnettävyyttä vastata tulevaisuuden tietotarpeisiin tulee arvioida kriittisesti

7 Strategia-käsite voidaan käsittää monin eri tavoin, mutta tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan tietoista ja tarkoituksellista kehittämisen suuntaa eli strategista suunnittelua, joka edesauttaa tavoitteiden saavuttamista yhteensopivasti sen toimintaympäristön kanssa. Tämä ideaali tavoitteiden ja toimintaympäristön yhteensopivuuden saavuttaminen vaatii toteutuakseen kaksi eri suunnittelutehtävää; ensinnäkin sovittaa yhteen organisaation kykenevyys toimintaympäristön vaatimusten kanssa ja toiseksi järjestää sisäiset rakenteet ja prosessit niin, että muut organisaation ryhmät voivat suunnitella luovia strategisia vaihtoehtoja ja kehittää uutta kyvykkyyttä kohdata tulevaisuuden haasteet (Jemison 1981, 638).

8 Selvityksessä sovelletaan ns. kontingenssiteoriaa, jonka mukaan organisaatioiden tai verkos- tojen on reagoitava toimintaympäristön muutokseen adaptiivisesti ja responsiivisesti. Adap- tiivisuudella tarkoitetaan organisaation muuntumis- ja mukautumiskykyä ympäristön olo- suhteisiin, sen esittämiin vaatimuksiin ja sen tarjoamiin vaikutuksiin. Responsiivisuus liittyy sen sijaan asiakasläheisyyteen eli siihen, että organisaation toiminta suuntautuu asiakkaiden odotusten, tarpeiden ja preferenssien mukaisesti. Adaptiivisuus ja responsiivisuus tarkoittavat- kin melkein samaa asiaa, mutta ensin mainittu suuntautuu aktiiviseen toimintaan suhteessa toimintaympäristöön, kun sen sijaan jälkimmäinen organisaation sisäisiin järjestelyihin. (Kivi- niemi 1985, 16–17.) Nämä kummatkin tekijät lisäävät yhteensopivuutta, jota voidaan käyttää kahdella tavalla: osoittamaan organisaation mukautumista toimintaympäristön vaatimuksiin ja odotuksiin ja osoittamaan ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämistä ja uhkien välttämistä (Kallio 1992, 21).

(17)

määräajoin. Esimerkiksi tutkinto- ja rahoitusjärjestelmän muutoksista saattaa seu- rata täysin uusia ennakointitietotarpeita, joka edellyttää koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoinnin kehittämistä. Toisin sanoen ennakointijärjestelmän osien (esimerkiksi ennakointiprosessit, -menetelmät, -yhteistyö ja -viestintä) yhteensopivuutta toimintaympäristön muutoksiin tulee arvioida aika ajoin.

Esiselvityksessä on hyödynnetty soveltaen seuraavia strategisen suunnittelun al- kuvaiheita, joilla hahmotetaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita:

1. Kuvataan nykyisen ennakointijärjestelmän nykytila (vahvuudet ja heik- koudet).

2. Tunnistetaan toimintaympäristön muutosten aiheuttamat haasteet (uhkat ja mahdollisuudet) ja arvioidaan nykyinen ennakointijärjestelmä.

3. Luodaan analyysin pohjalta visio aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämi- sestä, jolla selkeytetään ennakoinnin kehittämistavoitteet ja valitaan kehittä- misen painopisteet ja päälinjat, jotta tavoitteet saavutettaisiin.

Koska esiselvitysvaiheen tehtävänä oli tuottaa esiselvitys aikuiskoulutuksen ennakointimallista, tässä selvitystyössä ei ole otettu kantaa valtakunnallisen aikuiskoulutuksen käytännön toteuttamiseen liittyviin menetelmällisiin tai työnjaol- lisiin kysymyksiin. Esiselvityksen valmisteluvaiheessa ei ollut vielä opetus- ja kulttuuriministeriön päätöstä tai linjauksia esimerkiksi siitä, mikä taho toteuttaa konkreettista ennakointia kehitettävällä aikuiskoulutuksen ennakointimallilla tai kuinka paljon tulevaan ennakointimalliin ja sen ylläpitoon sekä ennakointimallin arviointiin varataan resursseja.

1.4 Rajaukset

Esiselvityksen rajauksena on ollut kohdentaa ennakoinnin kehittämistarpeiden analyysi aikuiskoulutuksen ennakointiin. Aikuiskoulutuksen ennakoinnin ke- hittämistarpeita on tarkasteltu kansallisesta näkökulmasta ja lähtökohtaisesti kaikista ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen näkökulmista. Tämä tarkoittaa ammatillista aikuiskoulutusta, korkeakoulujen aikuiskoulutusta, työ- voimakoulutusta sekä työnantajan maksamaa ja organisoimaa henkilöstökou- lutusta. Esiselvityksessä on kuitenkin painotettu opetushallinnon rahoittaman tutkintoperusteisen aikuiskoulutuksen ennakoinnin pohdintaa, koska toimin- taedellytysten turvaamiseen pyritään aina myös pitkällä aikavälillä. Sen sijaan ainakaan kansallisella tasolla ei ole tarkoituksenmukaista ennakoida kapeita valmiuksia antavia, usein yksittäisen ammatin tai yrityksen yksityiskohtaisiin ja akuutteihin osaamisvaatimuksiin perustuvia koulutuksia, jotka eivät johda tutkintoon. Tästä myös seuraa se, että esiselvityksessä keskitytään keskipitkän ja pitkän aikavälin ennakointia koskeviin kysymyksiin eikä niinkään lyhyen aikavälin reaktiivisia toimenpiteitä tukevan ennakoinnin kehittämiseen.

(18)

Yliopistojen tieteellinen jatkokoulutus on myös rajattu esiselvityksen ulkopuo- lelle, koska sen tavoitteet ja sisältö eroavat muista aikuisiällä suoritettavista tutkinnoista. Tohtorikoulutuksen ennakointia on kehitetty viime vuosina omana kokonaisuutenaan, joten tämäkin on ollut perusteena jättää se tarkastelun ulko- puolelle (esimerkiksi Foredata 2009).

Esiselvityksessä ei analysoida myöskään tarkemmin vapaan sivistystyön ennakoinnin kehittämistarpeita, koska tämä koulutus perustuu enemmän koulutus- ja sivistyspoliittisiin tavoitteellisiin linjauksiin kuin toimintaympäristölähtöisiin osaamistarpeiden muutoksiin. Lisäksi yleissivistävän koulutuksen lähtökohtana on usein yksilöiden henkilökohtaiset koulutus- ja osaamistarpeet, joten tarpeet perustuvat vaikeasti ennakoitaviin koulutuskysyntälähtöisiin tekijöihin. Esiselvi- tyksessä on kuitenkin raportoitu empiirisessä aineistoissa esiin nousseita yleis- sivistystä ja yleisiä osaamisvalmiuksia koskevia ennakoinnin kehittämistarpeita, joita voidaan mahdollisesti hyödyntää myös vapaan sivistystyön kansallisen tason ennakoinnin kehittämistyössä.

Koulutus on ollut jo pitkään sidoksissa muuhun yhteiskuntakehitykseen ja var- sinkin kansainvälisen toimintaympäristön muutoksiin (OPH 1995, 30). Näin myös koulutuksen suunnitteluun on tullut runsaasti uusia muuttujia, joita ei ole realistista hallita pelkästään yhden kansallisen tason ennakointimallin vä- lityksellä. Lisäksi toimintaympäristön muutokset ovat yhä yllätyksellisempiä ja nopeampia, joten ylipäätään ennakointimalleilla on vain rajalliset mahdollisuudet kuvata kaikkia työmarkkinoilla tarvittavia koulutus- ja osaamistarpeiden kehityspiirteitä. Myös opetushallinnon niukkenevista resursseista seuraa rajoit- teita aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistyöhön, ennakointitietojen tuot- tamiseen ja ennakointimallin ylläpitoon, joka tulee huomioida ennakointimallia koskevissa ratkaisuissa. Esiselvityksessä esitettävät vaihtoehtoiset lähestymistavat ennakoida aikuiskoulutusta voivat toteutuessaan tuottaa parhaimmillaan vain tietyn osan aikuiskoulutuksen koulutus- ja osaamistarpeiden kansallisesta ennakointitietotarpeista. Tämän lisäksi tarvitaan eri ennakointitahojen tuottaman ennakointitiedon kokoamista ja jalostamista sekä erilaista ennakointiyhteistyötä kansallisella ja yhä kasvavissa määrin kansainvälisellä tasolla. Esiselvitystyön tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi tulevan ESR-hankekauden aikuiskoulutuksen ennakointia koskevien teemojen valinnassa, joilla voidaan täydentää ja tukea kansallista aikuiskoulutuksen kehittämistyötä⁹.

9 Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma (TEM 2014).

(19)

1.5 Aineistot

Strategisen suunnittelun tukena hyödynnetään usein erilaisia kyselyjä, haastatte- luja ja sidosryhmien kuulumisia. Esiselvitystyön ensivaiheessa koottiin aikaisem- pia aikuiskoulutuksen keskipitkän ja pitkän aikavälin ennakointimalleja ja aikuiskoulutuksen mitoitusta koskevia selvityksiä. Tämä loi edellytyksiä arvioida, millä tavoin ennakointia on eri aikakausina kehitetty ja miten aikuiskoulutuksen sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön muutokset ovat vaikuttaneet kehittämis- suuntiin. Toisessa vaiheessa keväällä 2014 toteutettiin aikuiskoulutuksen alueellisille ennakointiasiantuntijoille ja heidän sidosryhmilleen sähköpostikyselynä, jonka tavoitteena oli osallistaa myös alueelliset tahot pohtimaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin nykytilaa ja kehittämistarpeita (ks. liite 1). Seuraavassa vaiheessa haastateltiin muutamia opetushallinnon, työ- ja elinkeinohallinnon sekä työmarkkinajärjestöjen koulutusasiantuntijoita ja koulutuksen järjestäji- en edustajia, joilta saatiin yksityiskohtaisempia näkemyksiä aikuiskoulutuksen ennakointitietotarpeista ja tietotarpeiden tyydyttämiseen tarvittavista vaihtoeh- toisista ennakointiratkaisuista (liite 2). Lopuksi järjestettiin työpajapainotteinen kutsuseminaari toukokuussa 2014, jonne kutsuttiin laajasti aikuiskoulutuksen sidosryhmien edustajia.

(20)

2 Aikuiskoulutuksen eri koulumuodot

2.1 Aikuiskoulutuksen määrittely

Aikuiskoulutuksen tarkoituksena on ylläpitää ja kohottaa aikuisten ammatillista osaamista ja edistää työllisyyttä. Aikuisille järjestetään tutkintoon johtavaa koulutusta ja avointa, tutkinnon osista koostuvaa koulutusta (esim. avoin yliopisto ja avoin ammattikorkeakoulu) sekä näyttötutkintoihin valmistavaa koulutusta.

Tärkeä osa aikuiskoulutusta on myös ammattitaitoa uudistava, laajentava tai syventävä lisä- ja täydennyskoulutus.

Aikuiskoulutuksesta käytetty terminologia on muotoutunut ammatillisen koulu- tusjärjestelmän laajentumisen myötä. Aikuiskoulutus-käsitteen lähtökohtana on toisen asteen opetus, joka koulutuksena mahdollistettiin vähitellen 1970-luvulta alkaen myös aikuisväestölle. Terminä aikuiskoulutus sopii hyvin oppilaitoksil- le, joilla on selkeästi tutkintotavoitteinen tarjonta, sekä ilman tutkintoa oleville ja tutkinnon suorittaneille henkilöille. Korkeakoulujen kohdalla käsite ei ole kuvaava, koska kaikki korkeakoulutuksen tutkinto-opiskelijat ovat aikuisia. Ai- kuiskoulutus tuotettavana palveluna eroaa muista yhteiskunnassa tarjottavis- ta palveluista. Erotuksena lähes kaikkiin muihin palveluihin koulutuspalvelun tarkoitus, toisin sanoen oppiminen ja osaamisen kehittyminen, toteutuu vasta koulutuspalvelun saajan (kouluttautujan) oman aktiivisuuden tuloksena. (Tam- pereen yliopisto 2013.)

Aikuisena opiskelu on laajempi käsite kuin aikuiskoulutuksena tarjotussa koulutuksessa opiskelu. Aikuisena voi opiskella nuorille tai aikuisille tarkoitetussa koulutuksessa, mutta myös itseohjautuvasti hyödyntämällä koulutusorganisaatioi- den ulkopuolisia oppimisympäristöjä. Aikuisen opiskelun määrittelyssä voidaan apuna käyttää käsitteitä formaali-, nonformaali- ja informaali koulutus tai oppiminen. Formaalilla koulutuksella tarkoitetaan koulutusorganisaation järjestämää, tutkintoon johtavaa koulutusta. Nonformaali koulutus on myös järjestettyä, mutta se ei johda tutkintoon. Nonformaalia koulutusta järjestetään oppilaitosten lisäksi esimerkiksi työpaikoilla, kansalaisjärjestöissä tai harrastusryhmissä. Vapaan sivis- tystyön opinnot ovat enimmäkseen nonformaalia koulutusta. Koulutusorganisaa- tioiden ulkopuolella tapahtuvaa itseohjautuvaa oppimista kutsutaan informaaliksi oppimiseksi. Itseopiskelu voi olla tietoista ja tavoitteellista tai toisen toiminnan ohessa satunnaisesti tapahtunutta. (OPM 2008b.)

Aikuiskoulutuspolitiikan tehtävänä on työvoiman saatavuuden ja osaamisen turvaaminen, koko aikuisväestön koulutus- ja sivistysmahdollisuuksista huo-

(21)

lehtiminen sekä yhteiskunnan eheyden ja tasa-arvon vahvistaminen. Aikuiskou- lutuspolitiikalla tuetaan pyrkimyksiä työurien pidentämiseen, työllisyysasteen nostamiseen, tuottavuuden parantamiseen, aikuiskoulutuksen suhteen aliedus- tettujen ryhmien osallistumisen lisäämiseen, monikulttuurisuuden vahvistumi- seen sekä elinikäisen oppimisen edellytysten toteutumiseen. Aikuiskoulutusta suunnataan myös opetustoimen henkilöstön osaamisen varmistamiseen sekä maahanmuuttajien työllistymisen ja integraation tukemiseen. (Valtiovarainmi- nisteriö 2014b.)

Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on kokonaisvastuu koulutuspolitiikasta sekä opiskelijan tarpeisiin ja osallistumispäätökseen perustuvasta omaehtoisesta aikuiskoulutuksesta. Ministeriö vastaa erityisesti aikuiskoulutuksen kattavan järjestäjäverkon toimintaedellytyksistä, riittävästä ja avoimesta koulutuksen pe- rustarjonnasta, aikuisväestön osallistumista edistävistä järjestämismuodoista, toimivasta tutkintorakenteesta ja laadunvarmistuksesta sekä opetushenkilöstön osaamisesta ja kelpoisuudesta. Julkisen valvonnan alaisia oppilaitoksia sääte- levässä järjestelmässä valtioneuvosto tai opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää luvan oppilaitoksen perustamiseen ja hyväksyy oppilaitoksen valtionrahoituk- sen piiriin koulutustarpeen perusteella. (OKM 2013b.)

Ammatillisesti suuntautunut aikuiskoulutus on aikuisille suunniteltua ja järjestet- tyä koulutusta. Se voi olla omaehtoista koulutusta, työnantajan tarjoamaa henki- löstökoulutusta tai työvoimapoliittista koulutusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa omaehtoisesta koulutuksesta, työ- ja elinkeinoministeriö työvoimapo- liittisesta koulutuksesta ja työnantajat henkilöstökoulutuksesta. (OKM 2013c.) Omaehtoisesta aikuiskoulutuksesta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö (ks.

liite 3). Omaehtoisen aikuiskoulutuksen tavoitteena on, että koulutuksen eri osa-alueet muodostavat aikuisväestölle toimivan kokonaisuuden opiskeltavaksi työssä, työn ohessa tai omalla ajalla. Omaehtoisen aikuiskoulutuksen tavoitteena on työikäisen aikuisväestön osaamisen kehittäminen, osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen ja yhteiskunnallisen eheyden ja tasa-arvon edistäminen.

Omaehtoiseen koulutukseen osallistumista ei ole rajattu, ja siihen voi osallistua kuka tahansa itse kokemiensa osaamistarpeiden mukaan. Opetuksessa huomioidaan opiskelijan aiempi osaaminen henkilökohtaistamalla opetus opiskelijan tarpeiden, ajankäytön ja osaamisen mukaisesti. Omaehtoiseen aikuiskoulutukseen hakeudutaan vapaaehtoisesti, mutta päätöksen opiskelijan valinnasta tekee koulutuksen järjestäjä. Omaehtoinen koulutus voi olla joko ilmaista, tai siitä voidaan periä kohtuullisia maksuja. Koulutuksen pääasiallinen rahoittajataho on opetushallinto. Omaehtoista aikuiskoulutusta järjestetään kaikilla koulutus- tasoilla noin 800 oppilaitoksessa ja korkeakoulussa. (OPM 2008a.)

(22)

Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa aikuiset voivat suorittaa ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavaa ja valmistavaa koulutusta, ammatillisia perustutkintoja sekä ammatillista lisäkoulutusta eli ammattitutkintoja sekä erikoisammattitutkintoja. Ammattikorkeakouluissa on mahdollista suorittaa aikuisten perustutkintoon johtavia opintoja, ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja, ammattikorkeakoulujen täydennyskoulutusta sekä erikoistumisopintoja ja avoimen ammattikorkea- koulun opintoja. Yliopistoissa on erillisiä maisteriohjelmia, yliopistojen erikoistumisopintoja, avoimen yliopiston ja yliopistojen täydennyskoulutuksen opintoja.

(OKM 2014b; OKM 2014c.)

Lisäksi yleissivistävä aikuiskoulutus palvelee aikuisten sivistystarpeita ja luo mahdollisuuksia omaehtoiseen oppimiseen ja kansalaisvalmiuksien kehittä- miseen. Vapaan sivistystyön tarkoituksena on koulutustarjonnan avulla tukea kansanvaltaisuuden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa sekä tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehitty- mistä ja kykyä toimia yhteisöissä. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön oppilaitosten järjestämästä koulutuksesta osa on vapaatavoitteista ja osa tutkintotavoitteista. Tutkintotavoitteisessa koulutuksessa toimitaan asianomaisten lakien mukaisesti. Yleissivistävää toisen asteen aikuiskoulutusta annetaan lukioissa ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa.

Aikuiset voivat suorittaa näissä peruskoulun tai lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita tai muita yleissivistäviä opintoja. Lukiolaissa (629/1998) sääde- tään sekä nuorille että aikuisille annettavasta lukiokoulutuksesta. (OKM 2014d.) Työvoimakoulutuksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Työvoimakoulutus on työhallinnon rahoittamaa koulutusta ensisijaisesti työttömille ja työttömyyden uhkaamille 20 vuotta täyttäneille henkilöille. Työvoimakoulutuksen tavoitteena on edistää työmarkkinoiden toimivuutta ja vähentää työttömyyttä. Työvoima- koulutus rahoitetaan hankintatoimintana, jossa TE-toimistot ja ELY-keskukset ostavat koulutusta suoraan koulutuksen järjestäjiltä. Huomattava osa työhallin- non näin rahoittamasta koulutuksesta on näyttötutkintoon valmistaa koulutusta.

(TE-palvelut 2014.)

Henkilöstökoulutuksen tavoitteet ovat yritystaloudellisia, ja sen toteutuksesta ja hankinnasta vastaavat pääosin yritykset ja julkisyhteisöt itse. Henkilöstökou- lutuksen eri muodot ovat yleisin aikuiskoulutuksen muoto.

Tutkintotavoitteisessa aikuiskoulutuksessa ammatilliset perustutkinnot ovat samat kuin vastaavassa nuorten koulutuksessa. Koulutusta järjestetään pää- sääntöisesti monimuotokoulutuksena, jolloin opiskella voi työssä, työn ohessa,

(23)

vapaa-ajalla tai verkossa. Näin voidaan joustavasti huomioida muun muassa työssäkäyntimahdollisuudet. Aikuiset voivat hakea myös nuorten koulutukseen.

Tällöin koulutus toteutetaan yleensä päivisin ja vain osin monimuotokoulutuksena. Aikuiskoulutus voidaankin määritellä instituutiopohjaisesti tai opiskelijan ominaisuuksien mukaan (taulukko 1)¹.

Taulukko 1. Aikuiskoulutuksen määrittely (OKM 2013b). ² Instituutiopohjainen määrittely:

Erityisesti aikuisille tarkoitettu koulutus.

Opiskelijan ominaisuuksiin pohjautuva määrittely: Muu koulutus, johon aikuiset osallistuvat (mikäli ovat täyttäneet 25 vuotta)²: –aikuisille tarkoitettu lukiokoulutus

–ammatilliseen perustutkintoon valmistava koulutus

–ammatillinen peruskoulutus

–ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena suoritettava ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus

–ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus

–ammattikorkeakoulujen erikoistumisopinnot ja avoin ammattikorkeakoulu

–yliopistojen muuntokoulutus ja maisteriohjelmat –avoin yliopisto

–yliopistojen täydennyskoulutus –vapaa sivistystyö

–nuorille tarkoitettu lukiokoulutus

–opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus

–nuorille tarkoitettu ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus

–alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtava yliopistokoulutus

Luvuissa 2.1.1–2.1.5 on kuvattu tiiviisti ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen eri muotojen koulutussisällöistä ja rahoitus- ja ohjausjärjestelmästä.

1 Koulutuksen järjestäjät voivat lainsäädännön puitteissa tarvittaessa järjestää opetuksen erikseen nuorille ja aikuisille tarkoitettuina sovellutuksina. Ammatillisesta koulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetut lait eivät kuitenkaan määrittele, minkä ikäistä opiskelijaa pidetään aikuisopiskelijana, vaan asia jää opiskelijavalintaan ja koulutuksen järjestämistapaan liittyvänä kysymyksenä koulutuksen järjestäjän päätösvaltaan.

2 Koulutustakuun myötä aikuisten osallistumista nuorille suunnattuun koulutukseen rajoitetaan lähitulevaisuudessa (OKM 2013c). Jo tälläkin hetkellä on voimassa rajoituksia, joiden mukaan toisen asteen koulutuksen suorittaneet eivät voi pääsääntöisesti hakea yhteishaussa ammatilliseen peruskoulutukseen.

(24)

2.1.1 Ammatillinen aikuiskoulutus

Tutkintojärjestelmä

Ammatillisen tutkintojärjestelmän ensisijainen tavoite on ylläpitää ja kohottaa väestön ammatillista osaamista sekä vastata työelämän osaamistarpeisiin.

Ammatillisesta koulutuksesta ja ammatillisista tutkinnoista säädetään kahdessa erillisessä laissa, ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (630/1998) ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998). Ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta ja siinä suoritettavista ammatillisista perustutkinnoista. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa puolestaan säädetään ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomista näyttötutkintoina suoritettavista ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista ja erikoisammattitutkinnoista. (Ks. liite 4.)

Opetushallitus päättää koulutusaloittain ja tutkinnoittain ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon kuuluvien opinto- jen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä (tutkinnon perusteet). Laissa on säädetty asioita, joista Opetushallituksen tulee päättää opetussuunnitelman perusteiden yhteydessä. Ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteeseen kuuluu 52 ammatillista perustutkintoa, 192 ammattitutkintoa ja 130 erikoisammattitutkintoa. (HE 12/2014.)

Ammatillinen perustutkinto voidaan suorittaa ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuna ammatillisena peruskoulutuksena tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuna näyttötutkintona. Ammatilli- sen perustutkinnon suorittaminen on tyypillisesti väylä siirtyä työelämään, sillä ammatillisen perustutkinnon tavoitteena ovat laaja-alaiset ammatilliset perus- valmiudet alan eri tehtäviin. Perustutkinnot soveltuvat erityisesti työelämään siirtyville nuorille, mutta myös ammattia vaihtaville henkilöille. (Emt.)

Valtioneuvoston päätöksellä on säädetty, että ammatilliseen 120 opintoviikon laajuiseen perustutkintoon kuuluu ammatillisia opintoja ja niitä tukevaa työssä- oppimista 90 opintoviikkoa, ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia ja ammattitaitoa täydentäviä yhteisiä opintoja 20 opintoviikkoa sekä vapaasti valittavia opintoja 10 opintoviikkoa. Käytännössä ammatilliseen perustutkintoon kuuluvat opinnot muodostuvat pakollisista ja valinnaisista tutkinnon osista siten kuin tutkinnon perusteissa on määritelty. (Emt.)

Kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin sisältyy valinnaisuutta. Valtioneuvoston päätöksessä valinnaisuus kytkeytyy yhteisiin opintoihin sisältyviin valinnaisiin opintoihin. Valinnaisuutta on myös ammatillisissa opinnoissa. Viimeisimmässä

(25)

perustutkintojen uudistuksessa vuosina 2008–2010 lisättiin valinnaisuutta ja jous- tavuutta. Tutkintoihin tuli mahdollisuus valita osia perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista sekä ammattikorkeakouluopinnoista. Lisäksi koulutuksen järjestäjille tuli mahdollisuus tarjota ammatillisessa peruskoulutuksessa paikalli- sia tutkinnon osia työelämän ja yksilöiden tarpeisiin vastaamiseksi. Tutkinnon mukaan 90 opintoviikon laajuisista ammatillisista opinnoista voidaan valinnai- sina suorittaa 0–60 opintoviikkoa. (Emt.)

Ammatillisella aikuiskoulutuksella tarkoitetaan ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia, näyttötutkintoina suoritettavia ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja samoin kuin niihin valmistavaa koulutusta sekä muuta kuin näyttötutkintoon valmistavaa ammatillista lisäkou- lutusta. Näyttötutkinnot ovat ensisijaisesti jo työkokemusta hankkineille tai työ- elämässä toimiville henkilöille tarkoitettu ammattitaidon osoittamisen väylä, ja sillä voidaan osoittaa tutkinnon perusteissa edellytetty työelämän tehtäväko- konaisuuksien hallinta tutkintotilaisuuksissa³. Ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomina näyttötutkintoina voidaan suorittaa ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. Ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto voidaan suorittaa vain näyttötutkintona (emt.):

•

Ammattitutkinnossa osoitetaan alan ammattityöntekijältä edellytetty ammat- titaito. Ammattitutkinto soveltuu tyypillisesti jo työkokemusta hankkineen henkilön osaamisen tunnustamiseen sekä osaamisen päivittämiseen tai ammattitaidon kehittämiseen. Se voi kuitenkin olla myös väylä uudessa ammatissa tarvittavan ammattitaidon osoittamiseen.

•

Erikoisammattitutkinnossa osoitetaan alan vaativimpien työtehtävien hallinta. Erikoisammattitutkinto soveltuu tyypillisesti hyvän ammattitaidon hankkineen henkilön osaamisen tunnustamiseen sekä osaamisen päivittämiseen ja vahvistamiseen.

Aikuiset voivat suorittaa valmistavaa koulutusta näyttötutkintona suoritettaviin ammatillisiin perustutkintoihin tai ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin myös oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimuksena voi suorittaa myös ei-tutkintotavoitteista lisäkoulutusta. Lisäksi yrittäjät voivat kouluttaa itseään oppisopi- muksella omassa yrityksessään. Oppisopimuskoulutus perustuu työnantajan ja

3 Opetus- ja kulttuuriministeriön perustama työryhmä on laatimassa syksyllä 2014 ehdotuksia näyttötutkintojärjestelmän kehittämistä. Työryhmän tulee laatia ehdotukset (OKM 2014q)

- järjestelmän kehittämisestä siten, että työelämälähtöisyys entisestään vahvistuu ja osaamisen hankkimistavasta riippumattomuus turvataan

- tutkintotoimikuntien aseman ja tehtävien nykyistä tarkemmasta määrittelystä

- tutkintotoimikuntien ja valmistavan koulutuksen järjestäjien välisestä sopimusmenettelystä - tutkintotoimikuntien riittävästä resursoinnista ja toimintatavoista

- näyttötutkintojen ja niihin valmistavan koulutuksen laadun varmistamisesta.

(26)

vähintään 15-vuotiaan oppisopimusopiskelijan väliseen määräaikaiseen työso- pimukseen. Oppisopimukseen liitetään henkilökohtainen opiskeluohjelma, joka laaditaan Opetushallituksen vahvistamien opetussuunnitelman tai näyttötutkin- non perusteiden mukaan. (OKM 2014e.)

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laeiksi ammatillisesta koulutuk- sesta annetun lain ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi on merkittäviä muu- toksia myös ammatillisen aikuiskoulutuksen sisältöön (HE 12/2014). Tätä esisel- vitystä on valmisteltu samaan aikaan, kun hallituksen esitystä on annettu ja uusi laki on eduskunnassa hyväksytty 3.10.2014. Kaikilta osin hallituksen esityksen ja uuden lain mukaisia näkemyksiä ei ole tähän työhön voitu ottaa huomioon. Voimaan tulevassa laissa (1.8.2015) on kirjattu tehtäväksi ammatillisesta koulutuksesta annettuun lainsäädäntöön muutoksia, jotka liittyvät ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämiseen. Laki muuttaa ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettua lakia. Samoin muutokset koskisivat myös opintotukilakia, työttömyysturvalakia, oppilas- ja opiskelijahuoltolakia sekä Kansallisesta koulutuksen arviointikes- kuksesta annettua lakia.

Lailla luodaan puitteet selkeämmälle ja aiempaa paremmin työelämän vaatimuksia vastaavalle tutkintorakenteelle sekä tutkintojen perusteiden uudistamiselle.

Keskeisenä tavoitteena on vahvistaa ammatillisten tutkintojen osaamisperusteista määrittelyä ja tutkinnon osiin perustuvaa rakennetta, mikä tukee joustavien ja yksilöllisten opintopolkujen rakentamista ja edistää aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista osaksi tutkintoa⁴. Lain yleisenä tavoitteena on myös selkeyttää ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettua lainsäädäntöä, erityisesti tutkintorakennetta ja tutkintojen perusteita sekä osaamisperusteisuutta koskevaa sääntelyä ja terminologiaa.

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistyön lähtökohtana ovat olleet hallitusohjelman sekä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitel- man (2011–2016) linjaukset sekä ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämis- hankkeen ehdotukset. Keskeiset kehittämiskohteet ovat

4 Hallitus sopi 29.8.2013 rakennepoliittisesta ohjelmasta, jonka mukaan aikaisemman osaamisen, työkokemuksen ja koulutuksen hyväksilukua lisätään ammatillisiin tutkintoihin johtavissa koulutusohjelmissa. Rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta 29.11.2013 tehdyn hallituksen päätöksen mukaan tutkintojärjestelmän uudistamista koskeva hallituksen esitys annetaan keväällä 2014 siten, että uudistus tulee voimaan 1.8.2015.

(27)

1. tutkintorakenteen ja tutkintojen työelämävastaavuus ja kyky reagoida muutoksiin

2. tutkintojärjestelmän kokonaisuus ja tutkintorakenteen selkeys 3. tutkintojen kokonaisuus

4. tutkintorakenteen ja tutkintojen joustavuus.

Tutkintotyyppeinä säilyvät edelleen ammatillinen perustutkinto, ammattitutkin- to sekä erikoisammattitutkinto. Ammatillinen perustutkinto voidaan nykytilaa vastaavasti suorittaa ammatillisena peruskoulutuksena tai ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomana näyttötutkintona. Ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto voidaan jatkossakin suorittaa ainoastaan näyttötutkintona.

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämisen yhteydessä on pidetty tärkeänä, että ammatilliseen tutkintoon johtavaa koulutusta järjestettäessä tutkinto voitaisiin suorittaa vaiheittain ammattiosaamisen tuottava tutkinnon osa tai osia kerrallaan. Käytännössä tämä on ollut mahdollista jo nyt ja osa näyt- tötutkinnoista suorittaneista on suorittanut vain tutkinnon osan tai osia. Tätä koskevat lainsäädäntömuutokset on tarkoitus valmistella rahoituslainsäädännön uudistamisen yhteydessä.

Ohjaus- ja rahoitusjärjestelmä

Opetusministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhtei- sölle tai säätiölle taikka valtion liikelaitokselle luvan koulutuksen järjestämi- seen. Järjestämisluvassa määrätään koulutustehtävä, joka sisältää määräykset koulutusaloista, tutkinnoista, opetuskielestä, kunnista, joissa koulutusta voidaan järjestää, opiskelijamääristä, erityisestä koulutustehtävästä, koulutuksen järjestä- mismuodosta ja muista koulutuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Ammatilli- sessa peruskoulutuksessa kokonaisopiskelijamäärät päätetään järjestämisluvissa, mutta koulutuksen järjestäjä itse päättää paikkojen jaosta nuorten ja aikuisten koulutukseen (liite 5). Ammatillisen peruskoulutuksen valtionosuuden tai rahoituksen saajia on ollut 130 vuonna 2014. (OPH 2014a.)

Omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta rahoitetaan tällä hetkellä pääsään- töisesti valtionosuusjärjestelmän kautta ja opiskelijalta perittävillä opiskelu- maksuilla. Valtionosuusjärjestelmästä rahoitettavassa koulutuksessa opetus- ja kulttuuriministeriö tekee valtionosuuspäätökset ja tulossopimuksiin perustuvas- sa rahoituksessa neuvottelee suoritemääristä koulutuksen järjestäjien kanssa.

Ministeriö jakaa myös valtionavustuksia. Oppilaitosten muu rahoitus koostuu kuntien rahoitusosuudesta, ylläpitäjän omasta rahoituksesta sekä opiskelija- ja kurssimaksuista. Kunnilla on tällä hetkellä lakisääteinen velvollisuus osallistua lukion, ammatillisen peruskoulutuksen ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen.

Lisäksi kunnat ovat merkittävä rahoittaja vapaassa sivistystyössä. (Emt.)

(28)

Ammatillisen peruskoulutuksen rahoitus määräytyy opiskelijaa kohden määrä- tyn yksikköhinnan ja opiskelijamäärän tulosta. Ammatillisen peruskoulutuksen ennakollinen rahoitus määräytyy vuodelle 2014 opiskelijaa kohden määrätyn yksikköhinnan ja varainhoitovuotta edeltävän vuoden 2013 opiskelijamäärän tulosta. Sen sijaan oppisopimuksena järjestettävän ja tutkintoon johtamattoman ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinnat määritellään valtion talousarvios- sa vuosittain erikseen. Oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen peruskoulutuksen yksikköhinta on kaikille koulutuksen järjestäjille sama, ja se määräytyy ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräisen yksikköhinnan perusteella. Oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen peruskoulutuksen vuoden 2014 yksikköhinta on 63,13 prosenttia ammatillisen koulutuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta. Opetus- ja kulttuuriministeriö määrää vuosittain oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinnat valtion talousarvion rajoissa erikseen ammattitutkintoon tai eri- koisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta varten sekä erikseen ei-tutkintotavoitteista ammatillista lisäkoulutusta varten⁵. (Emt.)

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionosuusrahoitusta myönnetään ammattitut- kintojen ja erikoisammattitutkintojen ja niihin valmistavan koulutuksen sekä muun kuin näyttötutkintoon valmistavan ammatillisen lisäkoulutuksen toteuttamiseen. Lisäkoulutuksen valtionosuusrahoitusta myönnetään myös ilman valmistavaa koulutusta, näyttötutkintoina suoritettavien ammatillisten perustutkintojen toteuttamiseen. Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus määräytyy opetus- ja kulttuuriministeriön vahvistamien opiskelijatyövuosien määrän ja opiskelijatyövuotta kohden määrätyn yksikköhinnan perusteella. Suorite- ja yk- sikköhintapäätökset tehdään valtion talousarvion rajoissa. Ammatillisen lisäkou- lutuksen rahoituksessa ei ole lakisääteistä kunnan rahoitusosuutta. Rahoitusta ei tarkisteta varainhoitovuoden päättyessä. Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle, säätiölle tai valtion liikelaitokselle luvan lisäkoulutuksen järjestämiseen. Vuonna 2014 ammatillisen lisäkoulutuksen valtionosuusrahoitusta saaneita koulutuksen järjestäjiä on 142.

(OPH 2014a.)

5 Ammatillisen lisäkoulutuksen tulosrahoitus on otettu vuoden 2010 alusta osaksi oppisopimuskoulutuksena järjestetyn lisäkoulutuksen rahoitusta. Tulosrahoituksen osuus rahoitusvuodelle budjetoidusta rahoituksen kokonaismäärästä on noin 3 prosenttia. Tulosrahoituksen perusteena käytetään kahden laskentavuotta edeltävän vuoden suoritettujen tutkintojen ja opiskelijoiden määrien keskiarvoja. Vuoden 2014 tulosrahoitusta laskettaessa on käytetty vuosien 2011 ja 2012 keskiarvotietoja.

(29)

Osana nuorisotakuun toteuttamista hallitus on toteuttanut määräaikaisen nuorten aikuisten osaamisohjelman, joka on tarjonnut pelkän peruskoulun varassa oleville 20–29-vuotiaille lisämahdollisuuden hakeutua tutkintoon johtavaan ammatilliseen koulutukseen. Nuorten aikuisten osaamisohjelmassa 20–29-vuo- tiaiden, pelkän peruskoulun varassa olevien on mahdollisuus suorittaa ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai ammatillinen perustutkinto. Ammatti- ja erikois- ammattitutkinnot suoritetaan näyttötutkintona. Näyttötutkintoihin valmistavaa koulutusta järjestetään oppilaitoksissa ja oppisopimuskoulutuksena. Yhteensä ohjelmalla tavoitellaan 36 000 aloittajaa vuosina 2013–2016. (OKM 2014g.) Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja rahoitusjärjestelmään valmistellaan uudis- tuksia, joilla olisi vaikutuksia myös ammatillisen aikuiskoulutuksen tarjontaan.

Tavoitteena on tarjonnan mitoittaminen työmarkkinoiden pitkän aikavälin tarpeiden perusteella ja samalla huolehtia nuorisoikäluokan kehityksen ja aikuisvä- estön osaamistason kannalta riittävästä alakohtaisesta ja alueellisesta tarjonnasta.

Ammatillisen koulutuksen tarjontaa vähennetään ammatillisessa peruskoulutuksessa noin 2 200 aloittajalla vuoteen 2016 mennessä. Toisen asteen koulutukseen kohdistamiltaan rakennepoliittisilta kehittämistoimilta yhteensä 260 milj.

euron säästöjä vuoteen 2017 mennessä. Tavoitteeseen on tarkoitus päästä op- pilaitosverkkoa ja rahoituspohjaa uudistamalla. Ammatillisen aikuiskoulutuksen (OKM:n pääluokka) rahoitus vähenee vuodesta 2014 vuoteen 2017 yhteensä 58,1 milj. euroa. Vähennys on vuoden 2012 tasoon verrattuna 34 prosenttia.

(Valtioneuvosto 2014.)

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla uudistetaan toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteet vuosina 2014–2016. Tämä koskee myös ammatillisen aikuiskoulutuksen säädöspohjaa. Tavoitteena on tehostaa koulutusjärjestelmän toimintaa ja vahvistaa koulutuksen järjestäjien edellytyksiä vastata laadukkaalla koulutuksella nykyistä joustavammin opiskelijoiden, työelä- män, muun yhteiskunnan sekä alueiden muuttuviin tarpeisiin. Uudistus perustuu hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan ja vuoden 2014 kehyspäätökseen.

Tavoitteena on, että järjestäjäverkkoa koskeva uudistus tulee voimaan 1.1.2017.

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä lukiokoulutuksen rahoitusta koskeva hallituksen esitys annetaan vuonna 2014 ja lainsäädäntöä sovelletaan 1.1.2017 alkaen. (OKM 2014h.)