Aikuiskoulutuksen sisäisen toimintaympäristön muutoksia

Sidosryhmien edustajien mukaan koulutus- ja tutkintojärjestelmän muutoksista seuraa tarve arvioida olemassa olevien ennakointimallien ja -menetelmien ja ennakointitulosten jalostamisasteen mahdollisia muutostarpeita. Sidosryhmien vastauksissa korostuivat ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän ja ra-hoitus- ja ohjausjärjestelmän uudistukset. Myös opetushallinnon kokonaisrahoi-tuksen vähentymisestä seuraa haasteita aikuisväestön osaamisen ylläpitoon ja kehittämiseen. Lisäksi yliopistokoulutuksen aikuiskoulutuksen kehittämistarpeet ja koulutuksen ohjauspalvelut nousivat esille.

Koulutus- ja tutkintojärjestelmän kehittämisessä on reagoitu jo monella tapaa osaamistarpeiden laaja-alaistumiseen. Ammatillisessa koulutuksessa ollaan siirty-mässä tutkintokeskeisestä sekä oppilaitospainotteisesta koulutuksesta osaamis-perusteiseen, yksilöiden oppimista tukeviin menetelmiin. Ammatillisen tutkinto-järjestelmän (TUTKE) muutosten arvioidaan lisäävän ketteryyttä ja joustavuutta, kykyä vastata paremmin työelämän ja yksilön tarpeisiin. Tutkintojen ei pitäisi olla liian tarkkoja, jotta osaamisen tunnustaminen voidaan varmistaa. Täsmäkou-lutus tietylle alalle ei välttämättä tuota toivottua tulosta, vaan täytyy pohtia, mikä on sellaista kestävää tulevaisuuden osaamista, jota koulutusjärjestelmän pitäisi tuottaa. Tutkinnon osista olisi löydyttävä kuhunkin tarpeeseen vastaavaa koulu-tusta. Moduuliperusteisuus ei saa kuitenkaan heikentää yksilöiden motivaatiota koko tutkinnon suorittamiseen koska tutkinnolla on arvoa useilla aloilla myös tulevaisuudessa. Haasteena on löytää oikea tasapaino sen suhteen, miten paljon tutkinnon perusteisiin voidaan sisällyttää joustoa ja valinnaisuutta vaarantamatta kuitenkin henkilön osaamista tietyssä asiakokonaisuudessa. Tutkinnon osien painoarvo tulee kasvamaan.

TUTKE-uudistuksessa saattaa olla sidosryhmien näkemyksen mukaan ongel-mallista liian laaja modulaarisuus, jos tutkinnon voi koota lähes miten hyvän-sä. Tämä voi jopa vaarantaa joidenkin näkemysten mukaan perusosaamisen perustutkinnoissa, vaikka sen voi olettaa luovan edellytyksiä yksilön työuran vaihtoehdoille pidemmällä aikavälillä. Lisäksi jatkossa asetetaan erilaisia päte-vyysvaatimuksia ja direktiivejä tiettyihin ammatteihin liittyvistä pätevyyksistä ja tutkinnoista, joten näitä ammatteja vastaavien tutkintojen perusosaaminen täytyy

turvata. Toisaalta esitettiin näkemyksiä, että tutkintorakenteen valmistelupro-sessiin ei saatu TUTKEn myötä riittävästi työelämän kaipaamaa joustavuutta.

Tutkintorakenteen kehittämisen tulisi olla jatkuvasti päivittyvä prosessi. Kaiken kaikkiaan tarvitaan pitkäjänteistä ja suhdanteista riippumatonta ammatillista koulutusta, mutta lisäksi tulisi olla mahdollisuus joustaviin koulutuksiin ja no-pea reagointimahdollisuus akuutteihin koulutustarpeisiin.

Aikuiskoulutuksen ammatillisen koulutuksen näyttötutkintojärjestelmä on lisän-nyt aikuiskoulutuksen kysyntää ja laatua. Aikuiskoulutusjärjestelmää on kui-tenkin kehitetty korostaen ammatillisen aikuiskoulutuksen tutkintojärjestelmää, vaikka samaan aikaan korkeakoulutusta vaativien asiantuntijatyötehtävien määrä on kasvanut. Korkeakoulutetut eivät itse ohjaudu hakemaan koulutuspalveluita työuransa aikana, koska tarjontaa ei ole. Myös korkeakoulutuksen suorittaneilla on tarve laajentaa ja syventää osaamistaan. Tästä seuraa, että yhden korkea-koulututkinnon tehneet hakeutuvat suorittamaan uutta korkeakoulututkintoa täydentämään tai syventämään työelämässä tarvittavaa osaamista. Korkeakoulu-tutkinnoista suoritetaan vain tiettyjä osia ja samaan aikaan on nuorten hakijoiden suma, koska työllisillä korkeakoulututkinnon suorittaneilla on usein paremmat edellytykset menestyä pääsykokeissa. Sidosryhmien edustajien mukaan olisi-kin luotava sellaista aikuiskoulutustarjontaa, joka keventäisi perustutolisi-kintoon johtavan koulutuksen kysyntää. Tällä hetkellä jopa tohtorikoulutusta käytetään täydennyskoulutuksena. Lisäksi asiantuntijatyövoiman rajatut mahdollisuudet kehittää osaamistaan voivat heikentää työelämän tuottavuuden kasvua ja jopa hidastaa elinkeinorakenteen uudistamista.

Ennakoinnin näkökulmasta on ongelmallista, että korkeakoulutettujen tarpei-siin ei ole ammatillisen aikuiskoulutuksen tapaan selkeää tutkintorakennetta.

Korkeakoulutettujen aikuiskoulutustarpeita voitaisiin tarkastella ensivaiheessa koulutustarjonnasta käsin. Tämä tarkoittaisi arviota siitä, millä tavoin korkea-koulutetut hyödyntävät olemassa olevaa koulutus- ja tutkintojärjestelmää lisä- ja täydennyskoulutustarpeisiinsa. Tämä ei kuitenkaan olisi kokonaiskuva nykyisis-tä korkeakoulutettujen aikuiskoulutustarpeista. Suurin osa korkeakoulutetuista ei nimittäin hakeudu koulutukseen, koska ei ole olemassa heidän lisä- ja täy-dennyskoulutustarpeitaan vastaavaa koulutusta. Aikuiskoulutuksen kysynnän ennakointi on edellä mainituista syistä erittäin haasteellista, koska erityisesti korkeakoulutettujen koulutuskysyntä purkautuu tällä hetkellä epätarkoituksen-mukaisesti lähes kaikkiin aikuiskoulutusjärjestelmän osiin. Suunnitteilla olevan korkeakoulujen erikoistumiskoulutuksen arvioidaan tuovan ainakin osaratkai-sun nykytilanteeseen.

Korkeakoulutettujen aikuiskoulutustarjonnan kehittämishaasteena voidaan pitää myös sitä, että ammattikorkeakoulututkintoja ei ole tunnustettu täysimääräisiksi

korkeakoulututkinnoiksi kaikkiin asiantuntijatehtäviin, vaan ammattikorkeakou-lun suorittaneilla on edelleen tarvetta hankkia muodollisia pätevyyksiä yliopis-tokoulutuksen perustutkintoja tai niiden osia suorittamalla. Huono tunnettuus ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rinnastaminen ylempään korkeakou-lututkintoon eivät kuitenkaan vielä toimi. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on sidosryhmien edustajien mukaan toimiva osa koulutusjärjestelmää, mutta samaan aikaan hyödyntämättömin ja aliarvostetuin osa korkeakoulutuksen ko-konaisuutta. Tämän koulutusjärjestelmän jäykkyyden purkaminen edellyttäisi ammattikorkeakoulun opintojen hyväksiluvun kehittämistä yliopistoissa ja li-säksi yliopistojen lisä- ja täydennyskoulutusjärjestelmän kehittämistä. Sama ti-lanne on ammatillisen koulutuksen suorittaneilla, joiden on haettava pätevyyttä ammattikorkeakoulujen perustutkinto-opiskelulla.

Koulutus- ja uraohjauksen palveluiden muutosten arvioidaan vaikuttavan myös aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeisiin. Aikuiskoulutukseen hakeu-tuvat ovat erityyppisiä yksilöitä ja aikuiskoulutettavien määrittely sekä heidän oman osaamisen määrittely on vaikeaa. Aikuiskoulutukseen ohjautuu usein hen-kilöitä, joilla on aikaisempaa koulutusta ja työhistoriaa. Aikuiset eivät hyödynnä aina ohjauksessa yleistyneitä verkkopalveluja, joten tarvitaan jotain uudenlaista vertaistukea ja ohjauskanavia. Varsinkin yhteisvalintajärjestelmän muuttuminen on haaste aikuisten ohjaukselle. Työelämätoimijat olisi saatava mukaan jakamaan tietoa siitä, mitä on tarjolla, ja löytämään sopivat yksilöt työpaikkoihin. Erityisen tärkeää on pohtia, miten ohjataan työllisyydeltään heikkenevien alojen työvoimaa kasvaville aloille. Avointen työpaikkojen ja työelämässä jo toimivien kohtaami-seksi ehdotettiin muun muassa aikuisille suunnattujen rekrytointimessuja.

Osaamisperusteinen ops-työ mullistaa tiukkoihin tutkintorakenteisiin ja tutkintojen perusteisiin perustuvan koulutuksen. Jatkossa tulisi kiinnittää huomiota osaamisperusteisuuteen.

Yritysten osaamistarpeet eivät ole useinkaan yksittäinen tutkinto tai tutkin-non osa, vaan tarpeet liittyvät yrityskohtaisiin osaamisiin.

Nykyinen koulutus- ja tutkintojärjestelmä on liian jäykkä, koska opiskelun aikana ei ole mahdollista siirtyä opiskelemaan toista alaa joustavasti. Tämä aiheuttaa turhia keskeyttämisiä ja moninkertaista koulutusta.

Koulutusjärjestelmän heikkous on se, että ammatillinen aikuiskoulutus ja ylempi ammattikorkeakoulutus on hyvin rakennettu ja tuettu julkisella ra-halla, mutta yliopistopuolella on vain yksityiseen rahoitukseen perustuvaa lisä- ja täydennyskoulutustuotantoa.

Yliopistojen tulisi eriyttää kandidaatti- ja maisteritutkinnot toisistaan. Kan-didaattiohjelmien pitäisi olla laajempia ja yleisluontoisia, jonka jälkeen maisteriohjelmilla erikoistuttaisiin. Aalto-yliopisto on kehittänyt tällaisia koulutusmalleja.

Tutkintojärjestelmässä on myös hyödyntämätöntä potentiaalia, jossa kysyn-tä ja tarjonta eivät vielä kohtaa. Esimerkiksi ylempi ammattikorkeakoulu-tutkinto koetaan tällä hetkellä alihyödynnetyksi. Yliopistotutkinnon suorit-taneille tämän arvioidaan olevan paljon parempi täydennyskoulutusväylä kuin uuden perustutkinnon aloittaminen. Vaikka osaaminen on vastaavaa tai parempaa kuin vastavalmistuneella maisterilla, eivät työnantajat ole ottaneet tätä vielä täysin vastaan. Tältä osin aikuiskoulutusväylä ei tuota työmarkkinoilla samaa asemaa kuin yliopiston maisteritutkinto.

Nuorten ei ole tarkoituksenmukaista suorittaa montaa tutkintoa, koska se tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Onko yhteiskunnan maksettava useam-pia tutkintoja tulevaisuudessa vai onko vaihtoehtona tulevaisuudessa, että opiskelijoille tarjotaan tutkintojen osia. Näyttötutkintojärjestelmässä on esi-merkiksi se ajatus, että opiskelijan ei tarvitse tehdä heti tutkintoa, vaan se suoritetaan työelämän aikana.

Koulutuspolitiikan tutkintopainotteisuus on ollut vääränsuuntainen linjaus.

Tutkinnonperusteisuus (moduulit) eivät toimi työelämän tarpeiden näkö-kulmasta.

Vähemmän osaamista vaativat työt vähenevät ja samaan aikaan opetus-hallinnon alaisten aikuiskoulutuspalveluiden määrää vähennetään haja-asutusalueilla. Tästä seuraa suuria paineita työvoimakoulutuksen kehittä-miseen.

Korkeakoulutettujen työttömien määrä on kasvanut, mutta työhallinnolla vain niukasti keinoja parantaa heidän työmarkkinakilpailukykyä. Joitain täydennyskoulutuspalveluja on kuitenkin kehitetty, ja niillä voidaan vaikut-taa jossain määrin korkeakoulutettujen työllistymisedellytysten tukemiseen.

Julkisen koulutusjärjestelmän ulkopuolinen omaehtoinen ja yritysten järjes-tämä aikuiskoulutus lisääntyy. Tästä huolimatta tarvitaan edelleen sertifioi-tua aikuiskoulutusta ja tutkintoja lainsäädännöllä säädeltyihin ammatteihin.

Jos on esimerkiksi tutkinto mutta ei enää mahdollisuutta suorittaa toista samantasoista tutkintoa, olisi esimerkiksi kuntasektorin pätevyysvaatimuk-sia löyhennettävä, jotta työvoimatarpeet tulevat täytetyiksi.

Koulutuksenjärjestäjillä voisi olla jatkossa isompi rooli opetussisältöjen ke-hittämisessä. Erityisesti alakohtaisten aikuiskoulutuksen järjestäjien rooli saattaa kasvaa osaamistarpeiden ennakoinnissa

Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon muutoksesta seuraa, että pie-net järjestäjät tulevat poistumaan ja yksityisiä palvelutarjoajia on jatkossa enemmän.

Ennakointia varten tulee poimia ensivaiheessa ne ammatit, joissa on tut-kintovaatimukset yms. pätevyysvaatimukset. Vaatimuksia tulee direktiivejä lisääntyvissä määrin eri ammatteihin liittyvistä pätevyyksistä ja tutkinnoista.

Sidosryhmien arvion mukaan koulutustalouden ja panos-tuotos-ajattelun enna-koidaan vahvistuvan erityisesti ammatillisen koulutuksen rahoitus- ja ohjaus-järjestelmän uudistuksessa. Ammatillisen koulutuksen rahoituksen perusteet muuttuvat ja painopiste on tutkintojen ja tutkintojen osien rahoittamisessa. Am-matillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistuksesta ennakoidaan seuraa-van mahdollista ”tutkintotehtailua” sellaisille aloille, joille on koulutuskysyntää.

Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistus tuottaa tutkintoja, mutta se ei kannusta välttämättä suuntaamaan koulutusta työelämän tarpeen mukaan.

Työllistyminen on mukana ammatillisen koulutuksen tulevan rahoitusjärjestel-män suunnitelmissa, mutta sen osuus lienee vähäinen. Työvoimakysynnän pitäisi ohjata rahoitusta, mutta kaavaillut määrälliset indikaattorit eivät kannusta tähän.

Järjestelmä ei kannusta työvoimatarjonnan oikeaan suuntaamiseen. Myöskään reagointikykyyn tai koulutuksen laadun ei arvioida parantuvan uudistuksen myö-tä. Tämä voi tuottaa nuorisotyöttömyyttä ja toisaalta lisätä aikuiskoulutustarpeita.

Ammatillisen koulutuksen määrällisen mitoituksen näkökulmasta on tärkeää, että ammatillisen koulutuksen rahoitusuudistuksen suunnitelmien mukaan ra-hoituksen perusteena olisi opiskelijamäärän sijaan tietty perusrahoitusosuus, jonka lisäksi maksettaisiin tutkinnoista ja niiden osista. Sidosryhmien arvion mukaan tämä voisi tarkoittaa, että jatkossa aikuiset suorittaisivat usein vain osatutkintoja koko tutkinnon sijaan. Sidosryhmien edustajien kommenteissa esiintyi näkemyksiä siitä, että aikuisten ei ole aina välttämätöntä suorittaa koko tutkintoa, ellei sitä vaadita ammatissa. Työelämän kysyntä on kehittynyt siihen

suuntaan, että tutkinnon osat voivat jo vastata täysin työvoimakysyntään ja koko tutkinnon suorittaminen ei ole välttämätöntä. Jatkossa voidaankin ennakoida olevan yhä enemmän henkilöitä, joilla voi olla irrallisia osatutkintoja perustut-kinnosta, ammattitutkinnoista ja erikoisammattitutkinnoista. Tästä voi seurata, että jatkossa tarvitaan uusia ratkaisuja jatkotutkintokelpoisuuden saavuttamiseksi kuten uudistuksia koulutuksen hyväksi lukemiseen ja järjestelmän sisäänraken-nettujen jäykkyyksien purkamista.

Sidosryhmien käsityksen mukaan ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistuksen myötä on ollut suunnitteilla tulosneuvottelut opetus- ja kulttuurimi-nisteriön ja koulutuksen järjestäjien välillä, mikä edellyttää myös ennakointijär-jestelmän uudelleenarviointia. Jos ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä perustuu pääosin tutkinnoista ja niiden osista saatavaan rahoitukseen, aloitta-jatarpeet eivät ole välttämättä relevantti ennakoinnin kohde. Yhteiskunnalle, yksilöille ja koulutuksen järjestäjille olisi hyödyllisempää, että ennakoitaisiin tutkinnonsuorittaneiden määrää tai joitakin muita tavoitteita. Tämä koskee arvi-oiden mukaan erityisesti aikuiskoulutusta.

Sidosryhmien mukaan työvoimakoulutuksen eri muotoja tulisi kehittää aktii-visesti, koska opetus- ja kulttuuriministeriö ei rahoita jatkossa enää tutkintoon johtamatonta koulutusta. Jos rahoitus lopetetaan, tästä seuraa uusia haasteita vastata lyhytkestoiseen aikuiskoulutustarpeeseen ja ongelmia erityisesti työ-paikkamäärältään kasvavalle pk-sektorille, jolla ei ole usein rahaa kouluttaa henkilöstöään. Myös heikossa työmarkkina-asemassa olevat tarvitsevat eniten tutkintoon johtamatonta koulutusta. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön olisikin tarpeen luoda niiden aikuiskoulutuspalveluille selkeämmin oma profiilinsa. Esimerkiksi työvoimakoulutuksen pitäisi lisätä ny-kyisten koulutuspalvelujensa joustavuutta ja tilannesidonnaisuutta. Erityisesti yhteishankinta- ja rekrykoulutusta olisi kehitettävä tähän suuntaan.

Sidosryhmien edustajat olivat myös huolissaan siitä, että lukiokoulutuksen ra-hoitusjärjestelmän uudistus ei mahdollista enää tutkintoon johtamatonta kou-lutusta aikuislukioissa. Tämän muutoksen arvioidaan heikentävän erityisesti maahanmuuttajien koulutusmahdollisuuksista ja koulutustason nostoa. Siirty-mä ammattikorkeakouluopinnoista yliopisto-opintoihin edellyttää usein myös lukiokurssien suorittamista. Lisäksi vapaan sivistystyön verkoston supistuminen arvioidaan vaikuttavan varsinkin liikunta-alan ja humanistisen ja kasvatusalan koulutukseen. Aikuiskoulutuksen ennakoinnissa onkin otettava huomioon myös pienet erityisalat, jotka toimivat vapaan sivistystyön piirissä.

Lisäksi sidosryhmät kokevat, että kyvykkäät yritykset eivät näe julkisesti rahoitet-tua koulutusjärjestelmää tai oppimisympäristöä ainoana osaamisen kehittäjänä.

Valtio on monopolisoinut joidenkin koulutusten tarjontaa ja kouluttautumismah-dollisuuksia. Ammatillisen aikuiskoulutuksen tarjonnan rakenne tulee muut-tumaan huomattavasti, kun järjestäjäverkko tiivistyy. Tästä ei saa seurata sitä, että uusien yksityisten koulutuspalveluita tuottavien toimijoiden pääsy julkisen koulutuksen koulutusmarkkinoille vaikeutuisi entisestään. Samaan aikaan myös koulutusvienti kehittyy, mutta kotimaiset koulutuksen tarjoajat eivät ole globaa-lissa maailmassa monopoliasemassa. Kansainväliset koulutuspalvelumarkkinat kasvavat kokoa ajan tietotekniikan kehittyessä. Erityisesti kasvuhakuisimmat yritykset eivät hyödynnä ainoastaan Suomen koulutustarjontaa, vaan kansain-välinen koulutustuonti kasvaa erityisesti teknologiaa hyödyntävien palveluissa.

Yritysten tai työntekijöiden koulutuskysyntä ei ole enää sidottu ainoastaan kan-salliseen koulutustarjonnan määrään ja laatuun.

Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistuksesta saattaa seu-rata tutkintotehtailua sellaisille aloille, johon saadaan helposti opiskelijoita ja työvoimakysyntä ei ole lähtökohtana. Tämä voi tuottaa nuorisotyöttö-myyttä ja toisaalta lisää aikuiskoulutustarpeita.

Koulutuspolitiikkaa ei enää johdeta enää OKM:stä vaan valtionvarain-ministeriöstä, joka päättää yhä enemmän rakenteellisesta kehittämisestä ja kokonaismäärästä. Valtionvarainministeriö päätti esimerkiksi siitä, että ammatilliseen koulutukseen kohdistettuja 260 miljoonaa euroa säästöjä ei saanut jyvittää, vaan säästöt tuli muodostaa rakenteellisella uudistamisella.

Miten määrälliset leikkaukset ja opintotukien leikkaukset vaikuttavat? Onko esimerkiksi uhkana, että työelämästä syrjäytyy yhä enemmän henkilöitä, joille olisi työtä tarjolla lisäkoulutuksen jälkeen?

Elinikäiseen oppimiseen vaikuttaa huomattavasti se, että jatkossa ei saa opintorahaa samantasoiseen tutkintoon.

Ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen leikkaukset aihe-uttavat ristiriitaisia tunteita: hoidetaanko hyvät paremmaksi vai koulute-taanko kouluttamattomat?

Mitkä ovat erikoistumiskoulutuksen koulutuskustannukset jatkossa? Mi-ten vaikuttaa mahdollinen omarahoitteisuus ja siitä seuraava mahdollinen koulutuksen kysynnän muutos?

Rahoitusleikkaukset ammattikorkeakoulutuksesta vaikuttavat paljon siihen, mitä aikuiskoulutus on tulevaisuudessa.

Iso kysymys on jatkossa se, että maksetaan tutkinnon osista. Tutkinto on vain noin kymmenen prosenttia bonusta. Tämä voi tarkoittaa, että jatkos-sa aikuiset suorittaa vain ojatkos-satutkintoja. Mutta mikä on yksilön turva, jos haluaa korkeakoulupuolelle?

Jatkossa on henkilöitä, joilla voi olla irrallisia osatutkintoja perustutkin-nosta, ammattitutkinnoista ja erikoisammattitutkinnoista. Aikuisille ei ole välttämätöntä suorittaa tutkintoa ellei sitä vaadita ammatissa.

Rahoitusleikkaukset AMK-koulutuksessa vaikuttavat myös paljon siihen, mitä aikuiskoulutus on tulevaisuudessa.

Suunnitelmista putoaa pohja nopeasti pois, jos tulee julkiselta sektorilta päätös esimerkiksi opiskelijamääriin. Poliittisista päätöksistä tulisi saada riittävän ajoissa tietoa.

Koulutuksenjärjestäjän on vaikea ennakoida taloudellisia leikkauksia ja tästä seuraa, että odotetaan pitkään ennen reagointia.

Yksi sidosryhmän edustaja pohti laajemmin ammatillisen aikuiskoulutus ohjaus- ja rahoitusjärjestelmän ennakointitietotarpeita sekä siihen liittyvää opetus- ja kulttuuriministeriön ja koulutuksen järjestäjän välistä työnjakoa.

Ministeriö ei kohdenna nykyjärjestelmässä aikuiskoulutuksen tarjontaa, vaan koulutuksen järjestäjät päättävät itse perus- ja lisäkoulutuksen ala-kohtaisesta kohdentamisesta. Ministeriö ei myöskään määrittele nuorten ja aikuisten aloittajien välisiä suhteita koulutuksen järjestäjätasolla. Nyky-tilanteessa ministeriöllä on käytännössä siis koulutusasteita ja eri koulu-muotoja koskeva mitoitusvalta, mutta koulutuksenjärjestäjä voi halutessaan poiketa esimerkiksi koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa esitetyistä alakohtaisista tavoitteista. Tämä on aiheuttanut joltain osin työ-voiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuutta. Sidosryhmän edustaja ei kuitenkaan usko sellaiseen järjestelmään, että järjestäjät saisivat vapaasti päättää koulutustarjontansa määrästä ja alakohtaisesta kohdentamisesta.

Jos ministeriö ei koordinoisi lainkaan määriä, niin järjestäjät resursoisi-vat päällekkäin ja toimisiresursoisi-vat sen mukaan, mikä koulutus on kulloinkin suosittua opiskelijoiden keskuudessa. Samaan aikaan yhteiskunnallisesti tärkeät alat (esimerkiksi SOTE-ala) voisivat jäädä vähemmälle huomiolle.

Sidosryhmän edustajan mukaan nykyjärjestelmä edellyttäisi, että täytyisi olla esimerkiksi jokin seudullinen tai alueellinen taho, joka vastaa siitä, että kaikkia ammatti- ja osaamisalat tulee resursoitua riittävästi.

Vähemmän osaamista vaativat työt vähenevät ja samaan aikaan opetus-hallinnon alaisten aikuiskoulutuspalveluiden määrää vähennetään haja-asutusalueilla. Tästä seuraa tuntuvia paineita työvoimakoulutuksen kehit-tämiseen.

Työvoimakoulutus pitäisi enemmän eriyttää opetushallinnon aikuistuksesta, koska OKM ei rahoita jatkossa enää ei-tutkintoon johtavaa koulu-tusta. Työvoimakoulutuksen pitäisi kirkastaa omia nykyisiä omia tuotteita, joihin tulisi lisätä entisestään niiden joustavuutta ja tilannesidonnaisuutta.

Julkisen sektorin rahoittaman aikuiskoulutuksen tarjonta tulee supistu-maan ei-tutkintoon johtavan koulutuksen osalta, mikä vähentää entisestään henkilöstökoulutuksen määrää varsinkin palvelualoilla.

Yksityisten koulutuspalveluiden laajeneminen vaikuttaa julkisen ja yhteis-kunnan subventoiman aikuiskoulutuksen painotuksiin ja rakenteeseen.

Ruotsinkielisten koulutuksen järjestäjien tulee erikoistua ammatillisessa koulutuksessa. Tässä yhteydessä ennakointi on tärkeää, koska työnjakoa tarvitaan ja määrät ovat pieniä.

Miten ennakoinnissa otetaan huomioon eri koulutusasteilla vahvistuva koulutusviennin rooli?