”Se särkee jotenkin sit sitä, kun ei voi olla missään”
– Nuorten aikuisten kokemuksia työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisesta
Anu Kosloff
Pro gradu -tutkielma Sosiaalipsykologia
Yhteiskuntatieteiden laitos
Yhteiskuntatieteiden- ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto
Maaliskuu 2020
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden- ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos, Sosiaalipsykologia
KOSLOFF, ANU: ”Se särkee jotenkin sit sitä, kun ei voi olla missään” – Nuorten aikuis- ten kokemuksia työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisesta
Pro gradu -tutkielma, 68 sivua, 3 liitettä (3 sivua)
Ohjaajat: professori Vilma Hänninen & tutkijatohtori Mervi Issakainen, Itä-Suomen yli- opisto
Maaliskuu 2020
Avainsanat: NEET, nuoruus, siirtymä, siirtymävaihe, työttömyys
Tämä tutkimus käsittelee työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten elä- mäntilannetta heidän kertomanaan. Tavoitteena on selvittää, millaisia tekijöitä työn ja koulutuksen ulkopuolella olemiseen liittyy. Tavoitteena on myös selvittää millaisia mer- kityksiä työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisella on yksilöille itselleen.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii nuoruutta käsittelevät siirtymävaiheteo- riat. Tutkimus on toteutettu laadullisena haastattelututkimuksena. Aineisto koostuu vii- destä teemahaastattelusta ja yhdestä kirjallisesta vastauksesta. Vastaajat olivat 19 – 27 vuotiaita työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria aikuisia, jotka osallistuivat haas- tatteluhetkellä työpajatoimintaan. Tutkimuksen aineisto on analysoitu sisällönanalyysia käyttäen.
Tulosten mukaan arjen kautta rakentuvat osallisuuden mahdollisuudet nähdään tärkeinä hyvinvointia ja merkityksellisyyden kokemuksia tuottavina tekijöinä. Työn ja koulutuksen ulkopuolella vietetty arki saatettiin kokea passivoivana. Merkitykselliset arjen sisällöt paransivat jaksamista ja vahvistivat toimijuutta. Työ ja koulutus nähtiin avaininstituutioina, joista osalliseksi pääseminen oli tavoiteltavaa ja omia valmiuksia oltiin valmiita kehittämään osalliseksi pääsemiseksi. Työn ja koulutuksen ulkopuolella olemiseen liittyi hyvinvoinnin haasteita, kuten hyödyttömyyden ja turhautumisen kokemuksia.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department of Social Sciences, Social Psychology
KOSLOFF, ANU: ”Se särkee jotenkin sit sitä, kun ei voi olla missään” – Nuorten aikuis- ten kokemuksia työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisesta
Master´s Thesis 68 pages, 3 appendices (3 pages)
Advisors: Professor Vilma Hänninen & postdoctoral researcher Mervi Issakainen March 2020
Key words: NEET, youth, transition, transition period, unemployment
This study examines the life situation of young adults not in employment, education or training. The aim of the study is to examine what kind of factors young adults describe when it comes to the life situation of neither working nor studying. Purpose of the study is also to examine what kind of meanings the life situation has for individuals.
Youth transition research forms the theoretical framework of this qualitative study. The data of the study consists of five thematic interviews and one written reply. Interviewees were 19 – 27 year old young adults not in employment, education or training. At the time of the interviews all interviewees were taking part in coaching meant to improve their abilities to get employed or start studying. The data of the study was analyzed by using content analysis.
Results show how everyday routines can be very important and are interrelated with par- ticipation in societal activities. Participating in everyday activities support well-being and give individuals experiences of meaningfulness. Everyday life spent outside work and studies made individuals easily passive if there were no daily routines or reasons to keep up with the daily routines. Work and studies were seen as key institutions. To become part of the key institutions individuals were willing to improve their qualities and know- how. Life situation of not being in employment, education or training had consequences for well-being. Individuals described feelings of worthlessness and frustration.
Sisältö
1 JOHDANTO ... 5
1.1 Työ ja koulutus avaininstituutioina ... 5
1.2 Nuorisotyöttömyys ja heikko työmarkkina-asema ... 8
1.3 Työpajatoiminta ... 13
2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS ... 16
2.1 Nuoruuden siirtymävaihetutkimus työn ja koulutuksen ulkopuolisten jaksojen viitekehyksenä ... 16
2.2 Vaikeutuneet siirtymät ... 21
2.3 NEET (not in education, employment or training) ... 23
2.4 Tutkimuskysymykset ... 30
3 MENETELMÄT ... 32
3.1 Laadullinen haastattelututkimus ... 32
3.2 Aineiston keruu ... 34
3.3 Aineiston käsittely ja analyysi ... 36
3.4 Eettiset kysymykset ... 38
4 TULOKSET ... 41
4.1 Ulkopuolisuus, syyllisyys ja turhautuminen ... 41
4.2 Työ ja koulutus tavoiteltavina avaininstituutioina ... 43
4.3 Sinnikkyys, ahkeruus ja aktiivisuus ihanteina ... 48
4.4 Arjen toiminta merkityksellisyyden tuottajana ... 51
4.5 Työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisen elämäntilanteessa ilmeneviä haastavia ja auttavia tekijöitä ... 59
5 POHDINTA ... 62
Liitteet ... 69
Lähteet ... 73
5
1 JOHDANTO
Tässä tutkielmassa tarkastellaan työn, koulutuksen ja harjoittelun ulkopuolella olevien, niin kutsuttujen NEET-nuorten elämäntilannetta. Ensiksi taustoitan aihetta käsittelemällä työn ja koulutuksen merkitystä yhteiskunnassamme, sitten tarkastelen nuoruuden siirtymävaihetta, jonka jälkeen esittelen tutkielman teossa käytetyt menetelmät ja lopuksi etenen tulosten ja johtopäätösten läpikäyntiin.
1.1 Työ ja koulutus avaininstituutioina
Työelämään osallistuminen on Suomessa yksi merkittävimmistä tavoista osallistua yhteiskun- nan toimintaan. Voidaan sanoa, että työ muodostaa yhden yhteiskuntamme keskeisimmistä avaininstituutioista. Monet kokevat merkityksellisyyden tunnetta, kun heillä on mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintaan ja sen ylläpitämiseen työnteon kautta. Työelämään osal- listuminen tarjoaa monelle sellaisen paikan ja ajan, jossa on mahdollista tavata muita ihmisiä ja olla vuorovaikutuksessa ympäröivään yhteiskuntaan. Samalla työ rytmittää arkeamme ja luo pohjan päivittäisille ja viikoittaisille rutiineillemme. Parhaimmillaan työ antaa palkitsevan mahdollisuuden hyödyntää ja kehittää osaamista. Moni nauttii siitä, kun tekee työtä, josta seu- raa tuloksia. Useimmille ansiotyö on myös tärkein tapa turvata toimeentulo. Korkea työlli- syysaste tunnistetaan yleisesti hyvinvoivan yhteiskunnan ylläpitämisen edellytyksenä ja työ- hön osallistuminen on monelle yksilöllekin tärkeä identiteettitekijä. Vastentahtoinen työttö- myys heikentää hyvinvointiamme ja se koetaan usein syrjään jäämisenä. Vastentahtoisen työ- elämän ulkopuolelle jäämisen vaikutukset ulottuvat helposti useille elämänalueille. (Kasvio 2014, 11.) Koulutusinstituutioiden voidaan ajatella rinnastuvan monella tavalla työelämään toisena merkittävänä avaininstituutiona. Koulutuksella ja kouluttautumisella on hyvin saman- laisia merkityksiä ihmisten arjen ja osallisuuden kannalta, kuin työelämälläkin. Koulutusins- tituutioihin osallistumisen merkitys koskettaa erityisesti nuoria ikäluokkia.
Työkeskeisissä yhteiskunnissa työn tekeminen on yksi merkittävimmistä tavoista saavuttaa sosiaalista statusta ja yhteisön hyväksyntää. Työorientoituneessa yhteiskunnassa työ on se
6
keskeinen areena, johon osallistumalla ihmisen ajatellaan saavuttavan yleisesti tavoiteltavina pidettyjä päämääriä, sekä arvostusta ja kunnioitusta. Palkkatyön ulkopuolella sosiaalisen tun- nustuksen saavuttaminen voi olla vaikeaa ja yhteisö ja yhteiskunta odottavat työttömyydelle jonkinlaista hyväksyttävää selitystä. (Frayne 2015, 193-194.) Työkeskeisissä yhteiskunnissa sitä, mitä ihminen tekee työkseen, pidetään usein merkittävänä määrittäjänä sen suhteen mitä ihminen on (emt. 200). Työ voi olla ihmiselle tärkeä osa identiteettiä tai toisaalta se voi olla myös vain välttämätön ansainta keino. Työn merkitys ihmisille ja yhteiskunnalle on elänyt ajansaatossa erilaisten yhteiskunnallisten ajattelumallien ja kulttuuristen muutosten myötä.
(Virtanen & Sinokki 2014,11.) Samalla kun työn merkitys elää, elävät myös työmarkkinat ja ihmisten mahdollisuudet osallistua niille.
Voisi ajatella, että työn tekeminen on muodostunut yhteiskunnallisesti ja yksilöiden kannalta niin perustavaksi tavaksi osallistua, että jokaisella tulisi olla mahdollisuus olla mukana yhteis- kunnan avaininstituutioiden toiminnassa omien resurssiensa mukaan. Työikäisten nuorten ai- kuisten työn ja koulutuksen ulkopuolelle jääminen on sekä yhteiskunnallinen, että yksilöllinen tragedia varsinkin silloin, kun yksilöllä olisi resursseja ja tahtoa olla osallinen, mutta esimer- kiksi työmarkkinoiden kovan kilpailun näkökulmasta tarjolla oleva työpanos tai toimintakyky ei ole riittävä tai sosiaalivakuutusjärjestelmä ei kannusta tai tue yksilöä hyödyntämään käy- tettävissä olevaa potentiaaliaan joustavasti ja parhaalla mahdollisella tavalla.
Nykyaikaisia työelämäinstituutioita voidaan tarkastella esimerkiksi kestävän työn käsitteen avulla. Kestävän työn käsite sisältää ajatuksen työn sosiaalisesta, taloudellisesta, ekologisesta ja inhimillisestä kestävyydestä. Työelämäinstituutioiden sosiaalisella kestävyydellä tarkoite- taan esimerkiksi sitä, että kaikilla kansalaisilla tulisi olla sosiaalisesta taustastaan ja erilaisista lahjakkuuksien rakenteista huolimatta mahdollisuudet osallistua työelämään. Inhimillinen kestävyys viittaa esimerkiksi siihen, että kansalaisilla tulisi olla mahdollisuus tehdä sisällölli- sesti mielekästä työtä, jonka pariin ollaan halukkaita hakemaan kouluttautumisen jälkeen ja että työnteon jatkaminen eläkeikään koettaisiin houkuttelevana ja itselle hyvänä ja mahdolli- sena vaihtoehtona. Inhimillisen kestävyyden kannalta olennaista on se, että ihmisillä olisi työn kautta mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja hyödyntää juuri itselleen ominaisia kyvykkyyksiä
7
ja taitoja. Inhimillistä työtä on työ, jota tekemällä ihminen voi saavuttaa taloudellisen turvan ja toimeentulon. (Kasvio 2014, 122.)
Suomen väestö ikääntyy kovaa vauhtia ja riittävän korkea työllisyysaste on edellytys julkisen talouden kestävyydelle. Tämän hetkisen Marinin hallituksen tavoitteena on, että työllisyysaste nousee 75 prosenttiin vuoden 2023 loppuun mennessä. Tavoitteena on saada vähintään 60 000 lisätyöllistä nykyiseen nähden. Korkean työllisyyden todetaan edellyttävän hyvin toimi- via työmarkkinoita ja aktiivista työllisyyspolitiikkaa. Lisäksi on kiinnitettävä erityistä huo- miota vaikeasti työllistyvien työmarkkinoille pääsyn tukemiseen. Marinin hallituksen halli- tusohjelmassa todetaan muun muassa, että tavoitteena on Suomi, jossa jokaisen tiedot ja taidot ovat työelämän käytössä. Hallituksen mukaan suurin potentiaali työllisyyden kasvussa on niissä ryhmissä, joissa työllisyys on matalaa työttömyyden tai työmarkkinoiden ulkopuolelle jäämisen takia. Näitä ryhmiä ovat esimerkiksi pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevat ja osatyökykyiset. Hallitusohjelmaan sisältyy lupaus sukupolvien oikeudenmukaisuudesta, joka korostaa nuorten edellytyksien ja työmahdollisuuksien huomioimista epävarmojen työ- markkinoiden maailmassa. Jokaiselle nuorelle halutaan varmistaa mahdollisuus opiskella, osallistua ja toteuttaa unelmiaan. Samalla, kun Suomi ikääntyy, on myös syntyvyys laskenut jyrkästi. Huoltosuhteen tasapainottamiseksi tavoitellaan työllisyysasteen nostamista. (Suo- men hallitusohjelma 2019.)
Valtakunnallisen nuorisotyön- ja politiikan ohjelma (VANUPO) nimeää hallitusohjelman asettamien, nuorisopoliittisten tavoitteiden mukaisesti pääteemoiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisyn ja osallisuuden vahvistamisen. Syrjäytymisen väheneminen on yksi ohjelman tavoit- teista. Nuorille halutaan taata pääsy koulutukseen ja työhön ja samoin halutaan varmistaa nuorten taloudellinen turva. Tarkoituksena on parantaa nuorten arjen sujuvuutta. Tämä tapah- tuisi esimerkiksi huomioimalla erityiset tuen tarpeet ja erityisjärjestelyjen tarve nuorten kou- lutukseen ja työelämään kiinnittymiseksi eri elämänvaiheessa. Lisäksi sosiaaliturvauudistuk- sessa palvelujen ja etuuksien kokonaisuuksia tarkastellaan nuorten tarpeet ja kyseisen elämän- vaiheen erityistarpeet huomioiden. Hallitusohjelman mukaisesti jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle tai alle 30 -vuotiaalle vastavalmistuneelle taataan joko työ-, työharjoittelu-, työko- keilu-, työpaja-, oppisopimus-, tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden aikana työttömyyden
8
alkamisesta. Ohjelman tavoitteina on, että nuorilla on edellytykset 1) sujuvaan arkeen, jolloin syrjäytyminen vähenee, 2) keinot ja taidot osallistumiseen ja vaikuttamiseen ja että 3) nuoren turvallisuuspääoma kasvaa. VANUPO tähtää haastavissa elämäntilanteissa olevien nuorten palveluiden kehittämiseen esimerkiksi Ohjaamo -toimintaa kehittämällä ja vahvistamalla. Li- säksi tavoitteeksi asetetaan nuorten mielenterveyden vahvistaminen. (Opetus- ja kulttuurimi- nisteriön julkaisuja 2020, 10 - 11.)
1.2 Nuorisotyöttömyys ja heikko työmarkkina-asema
Nuorisotyöttömyys kasvoi vuoden 2008 laman seurauksena OECD-maissa merkittävästi ja huomattavasti enemmän, kuin vanhempien ikäluokkien työttömyys. Laman vaikutukset nuo- risotyöttömyyteen ovat vaihdelleet kansallisesti. Nuorten työttömyys on sittemmin laskenut yleistä työttömyysastetta nopeammin lamasta toivuttaessa, mutta 26:ssa OECD maassa 34:stä nuorten työttömyysaste ei ole kuitenkaan palannut lamaa edeltäneelle tasolle. On mahdollista, että pitkittynyt, huonon työllisyystilanteen aikana koettu työttömyys johtaa pysyviin uramah- dollisuuksien kaventumiseen, suurempaan työttömyyden uhkaan ja heikompaan palkkatasoon tai muuhun työn ulkopuolella olemiseen. (OECD 2016, 46.) Nuorten työvoimaan osallistumi- nen on erityisen suhdanneherkkää, sillä laskusuhdanteiden vaikutus nuorten työllisyyteen on voimakasta. Talouden taantumat kasvattavat erityisesti nuorten riskiä työttömyyteen. Nuoret myös hakeutuvat muita ryhmiä helpommin vaihtoehtoisten toimintojen, kuten koulutuksen pariin.(Myllyniemi 2017, 57-58.)
Kuten OECD maissa yleisesti, myös Suomessa nuorten työttömyys yleistyi vuoden 2008 taantuman seurauksena 15 – 29 -vuotiaiden ikäryhmissä. Nuorten miesten työttömyys kasvoi naisia enemmän, mitä voi selittää nuorten miesten naisia alhaisempi koulutus. Nuorten työn- tekoa luonnehtii lyhytkestoiset työsuhteet ja työpaikan vaihtaminen vanhempia ikäryhmiä useammin. Työsuhteiden kestot kasvavat vasta iän karttuessa. 20 – 34 -vuotiailla naisten työsuhteiden kesto on miehiä alhaisempi. Nuoret aikuiset eivät saavuta ylemmän toimihenki- lön asemaa yhtä usein kuin ennen finanssikriisiä. Nuoret aikuiset ovat myös entistä useammin työntekijäasemassa tai tekevät epäitsenäistä toimistotyötä alempana toimihenkilönä. Toisaalta
9
nuoret kokevat työelämän laadukkaaksi vanhempia useammin. (Alatalo, Mähönen & Räisä- nen 2017, 6 – 8.)
Nuorten työllisyyden elpymistä on hidastanut viime vuosien työmarkkinoilla tapahtunut muu- tos, joka on vaikeuttanut nuorten työmarkkinoille siirtymistä. Työmarkkinoiden kovempi kil- pailu ja osaamisvaatimukset, suhdanteiden heikentyminen ja rakennemuutokset vaikeuttavat nuorten integraatiota työmarkkinoille. Erityisesti matalasti koulutettujen työllistyminen on entistä vaikeampaa. Vuonna 2017 ilman toisen asteen tutkintoa olevien osuus oli 16,7 pro- senttia 20 – 29 -vuotiaista, eikä määrä ole laskenut merkittävästi tällä vuosituhannella. (Ope- tus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2020, 15.) Heikko työmarkkina-asema ja työmarkkinoi- den ulkopuolelle ajautuminen nuorena voi määrittää ihmisen tulevaisuutta merkittävästi. Ta- vanomaisten elämänympyröiden, kuten opiskelun ulkopuolelle jääminen heikentää nuoren työmarkkina-asemaa ja siirtyminen työelämään viivästyy. (Myrskylän 2011, 9.) Nuorten asenteet työelämää kohtaan ovat siinä mielessä varovaisia, että noin puolet 15-29-vuotiaista kokee huolta siitä, riittääkö itselle tulevaisuudessa töitä. Valtaosa nuorista uskoo koulutuksen hankkimisen parantavan merkittävästi työllistymisen mahdollisuuksia. (Myllyniemi 2017, 57- 58.)
Suomen nuorten koulutustaso on nykyään erittäin korkea. Ylemmän toisen asteen koulutuk- sen, eli ammattikorkeakoulua vastaavan tutkinnon on suorittanut noin 84 prosenttia 25-34- vuotiaista. Koulutuksen käyttöarvoa on entistä vaikeampi ennustaa nykyisillä, entistä epäva- kaammilla työmarkkinoilla ja työllistyminen, palkkaus ja urakehitys ovat vaikeammin ennus- tettavissa kuin aiemmin. Koulutus ei välttämättä takaa ennustettavaa ja vakaata työuraa ja koulutusvalintoihin sisältyy aina myös riskejä. Riittävän koulutuksen puuttuminen on kuiten- kin merkittävästi kytköksissä syrjäytymiseen ja huono-osaisuuteen, sekä heikkoon työmark- kina-asemaan. (Nyyssölä 2002, 134.)
Ylemmän toisen asteen koulutuksesta on muodostunut koulutustason noustessa normi, josta poikkeaminen hankaloittaa työllistymistä. Nuoren puutteellinen koulutus mielletään helposti ongelmalliseksi normista poikkeamiseksi. Tällaisen marginalisaation oireita voidaan diagnosoida jo peruskoulussa. Koulutustason nousu johtaa tutkintojen inflaatioon ja kun
10
väestön koulutustaso on kohonnut, on myös huonon työmarkkina-aseman raja siirtynyt tutkintojen asteikolla entistä ylemmäs. Pelkän peruskoulun käyminen ei ole nykypäivän työmarkkinoiden näkökulmasta useinkaan riittävä. (Silvennoinen 2002, 9-10.) Hauraalla työmarkkina-asemalla on monenlaisia syitä ja seurauksia.
Yksilöt tekevät koulutukseen ja työhön liittyviä valintoja sen pohjalta, millaisen toiminnan he näkevät ja kokevat järkeväksi eletyn elämänsä ja vastaan tulevasta tilanteesta tekemiensä tulkintojen pohjalta. Ihmiset tavoittelevat usein sellaisia asioita, joiden saavuttamiseen he näkevät itsellään olevan edes kohtalaiset mahdollisuudet. (Silvennoinen 2002, 51.) Markku Siisiäinen tarkastelee artikkelissaan työtä vailla olevien, suomalaisten nuorten elämänkulkuja ja heidän tekemiään valintoja sekä mahdollisuuksia. Hauraaksi muotoutunutta työmarkkina- asemaa tarkastellaan Siisiäisen artikkelissa toimijan näkökulmasta. Siisiäisen analyysi sisältää oletuksen siitä, että työtä vailla oleva nuori on järkevä toimia, joka tekee valintoja mahdollisuuksiensa ja resurssiensa mukaan. Valintoja tehdään tietoisesti tai tiedostamatta niin, että toiminnan ajatellaan johtavan vähintään siedettäviin lopputuloksiin. Yksilön valinnat voivat näyttää järjestelmän näkökulmasta järjettömiltä samalla, kun yksilön näkökulmasta käsin katsottuna ne vaikuttavat järkeviltä oma tilanne huomioiden. (Siisiäinen 2014, 92-93)
Haastateltujen nuorten elämää leimaa taloudellinen niukkuus ja tämän lisäksi Siisiäinen (2014, 101-104) nostaa esille sosiaalisen kärsimisen käsitteen. Tällä hän viittaa esimerkiksi perhetaustaan liittyvään huono-osaisuuteen, psyykkisesti kuormittaviin tekijöihin, kuten vaikeuksien kanssa yksin jäämiseen tai koulukiusaamiseen, fyysisten vammojen ja sairastelun aiheuttamiin haasteisiin sekä moniin muihin sosiaalista kärsimystä tuottaviin tekijöihin.
Monilla persoonaa ja toimijuutta vahingoittavilla tekijöillä on yhteiskunnalliset juurensa ja esimerkiksi lama-aika voi osaltaan määrittää lapsuuden olosuhteita. Jos menestys tulkitaan ennen kaikkea oikealla tavalla vastuunsa kantaneen yksilön vapaiden valintojen tulokseksi, on entistä vaikeampi hahmottaa kärsimyksen ja menestyksettömyyden sosiaalisia ja yhteiskunnallisia kytköksiä. Tämä aiheuttaa menestyksestä paitsi jääville häpeää. Siisiäisen (emt. 98-99) mukaan lapsuuden kodin sosiaalisella pääomalla on suuri vaikutus siihen, kuinka hyvin lapset kykenevät hyödyntämään kodin tarjoamia taloudellisia ja kulttuurisia voimavaroja elämässään. Siisiäinen toteaa lapsuuden olosuhteet tärkeiksi elämänkulun määrittäjiksi.
11
Nykyisille työmarkkinoille pääseminen ja siellä menestyminen edellyttää kouluttautumista ja kouluttautumisen mahdollisuudet ovat näennäisesti tasa-arvoiset kaikille. Kouluttautuminen kuitenkin jakaantuu eri tavoin eri lähtökohdista tulevien nuorten keskuudessa. On syytä pohtia millaisia koulukokemuksia suomalainen koulu tuottaa ja suosiiko koulujärjestelmä tietynlaisia nuoria tarkoittamattaankin. (Siisiäinen 2014, 58-59.) Koulutusinto on eräs asia, joka on kytköksissä lapsuudenkodin ilmapiiriin. Koulukulttuurin suosimien käyttäytymis- ja ajattelumallien omaksuminen, sekä koulumenestyksen merkityksen sisäistäminen tapahtuu merkittävällä tavalla lapsuuden kodissa. ”Koulunsieto” ja ”koulutusitsetunto” ovat ominaisempia ylemmissä sosioekonomisissa ryhmissä. Suoritusorientoituneisuus sekä luottamus omiin pyrkimyksiin ja kykyihin auttavat käyttämään koulutusresursseja hyväksi paremmin, kuin esimerkiksi opittu negatiivinen asenne koulua kohtaan, saati tiedostettu tai tiedostamaton arvio siitä, ettei koulutuksen kentällä pitkälle pääseminen ole todennäköistä omista lähtökohdista käsin. (Silvennoinen 2002, 58-59.) Myös nuoren temperamentilla on havaittu olevan vaikutus opettajan subjektiivisiin käsityksiin nuoren tiedoista ja taidoista. Tällä on huomattu olevan vaikutuksensa aina nuoren saamiin arvosanoihin asti. Opettajien on myös huomattu suhtautuvan kouluissa lähtökohtaisesti negatiivisemmin poikiin kuin tyttöihin.
Koulukokemukset voivat vaikuttaa myös nuoren käsityksiin työstä ja työelämästä. (Helve 2012, 53.)
Suomi nuorten kasvuympäristönä-seurantatutkimuksessa todetaan, että varhaisen lapsuuden aikaiset olosuhteet ovat merkittävästi yhteydessä myöhempiin hankaloituneisiin ja viivästyneisiin siirtymiin. Vanhemmuutta kuormittavien tekijöiden kasautuminen lapsuusaikana altistaa nuoria vaikeutuneille siirtymille heidän pyrkiessään koulutuksesta työelämään. Samassa tutkimuksessa on ryhmitelty vuonna 1987-syntyneet ryhmiin sen mukaan ovatko heidän siirtymänsä koulutuksesta työhön olleet suotuisia tai ei-toivottuja ja hankaloituneita. Ikäryhmän nuorista 13,6 prosentin todetaan sijoittuvan luokkiin, jotka kuvastavat hankaloitunutta siirtymää. Kiinnittymistä ei kyseissä tutkimuksessa luokitella yksioikoisesti kahteen luokkaan eli syrjäytyneisiin ja ei syrjäytyneisiin, vaan kiinnittymistä kuvataan eri asteisena ja ajallisesti vaihtelevana tilana. Tutkimuksessa todetaan, että epäsuotuisia siirtymiä kuvaaviin ryhmiin kuuluu iso joukko toisen asteen suorittaneita nuoria.
12
Toisen asteen tutkinnon suorittaminen ei varmista onnistunutta siirtymistä työelämään nykyisillä työmarkkinoilla. Tämän lisäksi ne nuoret, joilla on ollut lapsuudessa tarve sijoitukseen kodin ulkopuolelle ovat erittäin epätasa-arvoisessa asemassa koulutuksesta työelämään pyrkiessään. (Ristikari ym. 2016, 100.)
Rikala (2018, 159, 168) on tarkastellut artikkelissaan masennusperäiseen työkyvyttömyyteen johtaneita prosesseja nuorilla aikuisilla. Opintojen keskeyttämiseen ja työttömyyteen liittyy usein masennusta ja masennukseen perustuva työkyvyttömyys on lisääntynyt. Rikala tunnisti tärkeimpinä työkyvyttömyyden taustalla olevina tekijöinä lapsuusajan vaikeat elinolosuhteet, opiskelujen ja työelämän kuormituksen sekä hoidon ja perustoimeentulon saamisen vaikeudet.
Hoitoon pääsyssä oli suuria eroja riippuen siitä, olivatko nuoret perusterveydenhuollon vai työ- terveyshuollon tai opiskelija terveydenhuollon piirissä. Hoitoon pääsyn ja toimeentulon on- gelmat johtivat pitkittyneisiin vaikeuksiin ja ongelmien kasaantumiseen, jolloin pahoinvointi syveni. Rikalan mukaan varhain saatu keskusteluapu ja taloudellisen turvan takaaminen muut- taisivat työkyvyttömyyteen johtavien elämänkulkujen suuntaa.
Siirtyminen peruskoulusta jatko-opintoihin on tärkeä siirtymä nuoren jatkon kannalta. Niin kutsuttu NEET-status (not in employment, education or training) on peruskoulun päättämisen jälkeen 16-vuotiaista 11 %:lla ja 17 – 18 -vuotiaista noin 5 %:lla. On tärkeää kiinnittää huo- miota tähän siirtymävaiheeseen, sillä 16 – 18 -vuotiaana NEET-statuksella olleilla on suuren- tunut riski jäädä jatkokoulutuksen ulkopuolelle. Heti peruskoulun jälkeen koetut NEET-jaksot ennustavat myöhempää koulutuksen puutetta ja ongelmien kasautumista. Peruskoulun jälkeisiä NEET-vuosia tulisi ennaltaehkäistä jo varhaiskasvatuksessa sekä peruskoulun aikana kiinnit- tämällä erityistä huomiota lasten koulunkäynnin tukemiseen, koulussa viihtymiseen ja koko kouluyhteisön hyvinvointiin. Olennaista on kokonaisvaltainen vanhempien ja perheen tukemi- nen, sekä ylisukupolvisten ongelmien katkaisemiseen tähtäävät toimet. Tämä ehkäisisi sitä, että ne lapset ja nuoret, jotka kohtaavat esimerkiksi perhetilanteeseen, mielenterveyteen tai koulun- käyntiin liittyviä vaikeuksia, eivät jäisi peruskoulun jälkeen tyhjän päälle. (Gissler, Larja, Me- rikukka, Paananen, Ristikari, Törmäkangas 2016.)
13
Kaikenlaisista taustoista tulevien nuorten pääseminen työmarkkinoille edellyttää vahvaa pyr- kimystä koulutuksen tasa-arvoon. Voidaan sanoa, että nykyiset markkinavetoiset ja yksilön valmiuksia ja kilpailuvaltteja, kuten kouluttautumista edellyttävät työmarkkinat ovat alempiin sosiaaliryhmiin kuuluvien nuorten osalta vaikeammin saavutettavissa esimerkiksi sen suhteen, millaiset ovat nuoren mahdollisuudet hyödyntää tarjottua koulutusta resurssina matkallaan työ- markkinoille.
1.3 Työpajatoiminta
Tutkielmani aineisto on koottu haastattelemalla haastatteluhetkellä työpajatoimintaan osallis- tuvia, työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria aikuisia. Se, että haastateltavat osallistui- vat tutkimushetkellä työpajatoimintaan ja että heidät oli rekrytoitu työpajatoiminnan parista, tuntui kehystävän myös haastattelutilanteita. Työpajatoiminta nousi merkittävällä tavalla esille haastateltavien puheessa. Tämän takia näen tarpeelliseksi taustoittaa hieman työpajatoiminnan periaatteita.
Suomessa työpajatoimintaa tarjoavat yleisimmin kunnat, seutukunnat tai kuntayhtymät. Ope- tus- ja kulttuuriministeriön mukaan työpajojen tarkoituksena on valmentaa, kouluttaa ja kun- touttaa nuoria aikuisia. Työpajatoiminta sijoittuu sosiaalialan palvelujen, sekä koulutus- ja työ- markkinoiden välimaastoon. Toiminnan sisällöt vaihtelevat, koska palvelulla pyritään vastaa- maan asiakkaan yksilöllisiin palvelutarpeisiin. Valmennuksen perusperiaatteisiin kuuluu val- mentautujalähtöisyys, sosiaalinen vahvistaminen sekä yhteisöllisyyden rakentaminen. Yleisin työmuoto on yksilövalmennus yksilöllisen valmennussuunnitelman mukaisesti. Vuonna 2015 valtionavustusta saavien nuorten työpajojen toimintaan osallistui yhteensä 14 733 alle 29 -vuo- tiasta valmentautujaa. Yleisimmin valmentautujat ovat suorittaneet ainoastaan peruskoulutut- kinnon. Alle 29 – vuotiasta valmentautujista ainoastaan peruskoulun suorittaneita on hieman yli puolet. Toiseksi yleisin koulutustausta on ammatillinen tutkinto. (Opetus- ja kulttuuriminis- teriö 2016, 7, 15, 30.)
14
Työhallinto on merkittävin taho, joka ohjaa työpajatoiminnan pariin. Myös kunnan sosiaali- ja terveystoimi sekä nuorisotyö ohjaavat toiminnan piiriin. Usein valmentautujat ohjautuvat pa- joille myös oma-aloitteisesti. Miltei puolet työpajatoimintaan osallistuvista osallistuvat toimin- taan kuntouttavana työtoimintana. Työpajatoiminnan vuoden 2015 tuloksien tarkastelu osoit- taa, että nuorista, alle 29 -vuotiaista 28 % sijoittuu valmennuksen jälkeen koulutukseen, 22 % työttömäksi, 15 % työelämään, 15 % muuhun ohjattuun toimenpiteeseen ja loput esim. varus- miespalvelukseen tai perhevapaalle. 10 % keskeyttää pajatoimintaan osallistumisen. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016, 19, 22, 23)
Komosen (2007, 429 - 430) mukaan työpajojen rooli on tarjota työssäoppimismahdollisuuksia sekä työhön valmennusta ja kuntoutuspalveluja. Toiminta sijoittuu koulutuksen ja työelämän, sekä perusopetuksen ja toisen asteen siirtymävaiheeseen. Työpajatoiminnan tavoitteena on syr- jään ajautuneiden ohjaaminen tai palauttaminen osaksi työ- ja opiskelujärjestelmiä. Tarkoitus on edistää kokonaisvaltaisesti opiskelu- ja työelämävalmiuksia, sekä antaa työkaluja tulevai- suuden suunnitteluun, sekä ammatinvalintaan. Toiminnan tavoitteita ovat syrjäytymisen vä- hentäminen sekä elämänhallinnan, itsenäistymisen ja itsetunnon kehityksen tukeminen. Työ- orientaatio on muotoutunut yksilöllisyyden huomioimista korostavaksi ja nuorille halutaan tar- jota yksilöllisesti suunniteltua valmennusta. Toimintaa ohjaa ajatukset osallisuuden lisäämi- sestä ja osallistamisesta.
Merkittävä osa nuorista osallistuu työhönvalmennukseen kuntouttavana työtoimintana. Mie- lenterveyden häiriöt taas ovat yleisin syy nuorten työkyvyttömyyteen. Mielenterveyden häiri- öistä kärsivien työkyvyn kannalta on tärkeää vahvistaa niitä toimia, jotka yhdistävät psykote- rapeuttisen hoidon ja työhön valmentavat menetelmät. (Mattila-Holappa 2018, 49.) Hiljattain julkaistu Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma 2020 – 2030 aset- taa tuleville vuosille tavoitteeksi näyttöön perustuvan tuetun työllistymisen (IPS- malli, Indi- vidual Placement and Support) kokeilut ja pilotointien kautta tapahtuvan käyttöönoton Suo- messa. Strategian mukaan IPS-mallissa kuntoutus ja työhönvalmennus toteutuvat hoidon si- sällä. (Vorma, Rotko, Larivaara & Kosloff 2020, 39.) Harkko, Lehto, Pitkänen & Ala-Kauha- luoma (2018, 3) toteavat, että IPS-mallin perusajatus poikkeaa nykyisestä Suomessa toteutet- tavasta työhönvalmennuksen perusperiaatteesta. Nykyisen työhönvalmennuksen periaatteena
15
on kehittää työelämätaitoja ammatillisessa kuntoutuksessa, jonka jälkeen on tarkoitus työllis- tyä työmarkkinoille. IPS-mallissa työllistymisen tukeminen tapahtuu psykiatriseen hoitoon ja kuntoutukseen integroituna. Malli on tuottanut hyviä tuloksia useissa maissa niin mielenter- veyskuntoutujien, kuin muidenkin vaikeasti työllistyvien ryhmissä. Näitä ryhmiä voivat olla esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevat nuoret.
16
2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS
2.1 Nuoruuden siirtymävaihetutkimus työn ja koulutuksen ulkopuolisten jaksojen viitekehyksenä
Nuoruutta ja nuoria tai nuoria aikuisia tutkittaessa nuoruus voidaan käsittää siirtymänä. Nuo- ruuden siirtymävaiheella tarkoitetaan yleisesti elämänvaihetta lapsuuden ja aikuisuuden vä- lissä. (Cieslik & Simpson 2013, 9.) Siirtymätutkimuksen keskeisimpänä tarkastelukohteena on ollut hahmottaa nuorten siirtymistä nuoren statuksesta aikuisen statukseen. Siirtymätutkimuk- sen parissa tutkitaan esimerkiksi siirtymien ajoittumista, ajoitusten muutoksia ja vertaillaan eri ryhmien välisten siirtymien ajoittumisen eroja. (Leccardi & Woodman 2015, 56.)
Nuoruuden siirtymää tarkastelevien tutkimusten kohteena ovat noin 15-30 vuotiaat nuoret.
Siirtymää nuoruudesta aikuisuuteen on mitattu perinteisten sosiaalisten instituutioiden, kuten koulutuksen suorittamisen, työelämään siirtymisen, perheen perustamisen, itsenäistymisen sekä elämäntyylien muutosten avulla. Toisaalta useissa tutkimuksissa on keskitytty myös nuor- ten kokemuksiin. (Woodman & Wyn 2015, 79.) Nuoruuden siirtymävaiheeseen liittyvänä nä- kyvimpänä muutoksena on pidetty nuoruuden pidentymistä. Samoin on kiinnitetty huomiota siihen, mikä merkitys ihmisten elämänurien muuttumisella vaikeammin ennustettaviksi ja yk- silöllisemmiksi on ollut nuoruuden siirtymien kannalta. (Puuronen 2006, 11.)
Elämänkulku ja sen ihanteet ovat aina sidoksissa aikaan ja paikkaan. Nuoruuden siirtymän si- sältöjen ja ajoitusten muotoutuminen on sidoksissa elämänkulun sosiokulttuuriseen kehityk- seen ja siinä tapahtuviin muutoksiin. Historiallinen konteksti määrittää nuoruuden siirtymän sisältöjä sekä siirtymiin kulloinkin liitettyjä oletusarvoja. Aikuisuuden rajapyykkien ajoittumi- selle on omat ihanteensa siinä missä myös nuoruuden kehitykseen liitetyt ihanteet muotoutuvat sosiaalisessa ja kulttuurisessa kontekstissaan. Sosiaalisilla suhteilla ja erilaisilla verkostoilla on vaikutuksensa ihmisten elämänkulkuihin. Ihmiset muokkaavat aktiivisesti omaa elämänkul- kuaan ja sosiaaliset olosuhteet vaikuttavat siirtymien ajoitukseen ja yksilön tekemiin päätök- siin. (Heinz 2009, 3-4.) Siirtymän metafora kuvaa nuoruutta vaiheena, jaksona ja paikkana, jonka aikana oletetaan tapahtuvan tietynlaista kehitystä sen mukaan, mitä kulloinkin pidetään
17
toivottavana ja tavoiteltavana ja toisaalta ongelmallisena tai vältettävänä.(Woodman & Wyn 2015, 76.)
Elämänkulun muutokset kumpuavat yhteiskuntien rakenteellisista sekä kulttuurisista muutok- sista, joilla on vaikutuksensa yksilön elämänkulkuun. Länsimaissa yhteiskuntien muutostahti on viimeiset vuosikymmenet ollut nopeaa, mikä näkyy myös elämänkulullisina muutoksina esimerkiksi siinä, että elämänkulkujen yksilöllinen vaihtelu on lisääntynyt. Nuorten kannalta merkittäviä muutoksia ovat olleet koulutusaikojen pidentyminen ja työelämään siirtymisen vii- västyminen, koulutusmahdollisuuksien lisääntyminen, parisuhteisiin ja perheen perustamiseen liittyvien arvojen ja normien muutokset, sekä yleensäkin perheenperustamisen lykkääntymi- nen. Merkittävien taloudellisten ja sosiaalisten muutosten vaikutukset itsenäistymiseen ja oman perheen perustamiseen sekä taloudelliseen itsenäistymiseen ovat herättänet paljon kysymyksiä elämänkulun tutkijoiden keskuudessa. (Anxo, Bosch & Rubery 2010, 3.) Nämä kysymykset koskettavat erityisesti nuoria. Työelämän epävarmuus on yksi keskeisin tekijä, joka vaikeuttaa nuorten ja nuorten aikuisten mahdollisuuksia hallita aikuisuuteen siirtymiseen liittyviä haas- teita. (Heinz 2009, 3).
Aaltonen ym. (2015, 75 - 76) ovat hahmotelleet niin sanottua länsimaista ideaalisiirtymää tut- kiessaan nuorten syrjäytymistä. Siirtymien yhteiskunnallinen arviointi ja odotukset kytkeyty- vät vahvasti koulutusjärjestelmän ja lapsuudenperheestä itsenäistymisen luomaan kehikkoon.
Universaalit peruspalvelut voidaan nähdä siirtymää eri kohdissa tukevina palveluina, joiden tehtävänä on edesauttaa sujuvasti ja katkeamatta eteneviä siirtymiä. Poikkeavat siirtymät näh- dään usein ongelmallisina katkoksina, joihin tulisi pystyä tarjoamaan tukea palveluiden kautta.
Siirtymien vaikeuksien taustalta voidaan löytää tiettyjä pääsyitä, jotka estävät ja vaikeuttavat työllistymistä tai kouluttautumista. Työhön tai opiskeluun osallistumista vaikeuttavat merkit- tävästi hyvinvointia heikentävät tekijät, kuten mielenterveys- ja terveysongelmat, asunnotto- muus, oppimisvaikeudet, päihteiden käyttö, suuret elämänmuutokset tai perheen tuen puute.
Toisaalta ongelmat siirtymissä voivat liittyä myös vaikeuksiin valita itselle sopiva koulutus sekä ohjata itseään koulutusvalintojen ja työllistymisen poluilla. Joidenkin kohdalla vaikeuk- sien pääsyynä voi olla huono työmarkkinatilanne, vaikka omat valmiudet olisivatkin kunnossa.
18
Yksilö voi kokea monia ongelmia yhtä aikaa ja vaihtelevasti. On myös huomattava, että kat- koksia sisältäviä siirtymiä kokevat nuoret eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan heidän koulutuk- sensa, työkokemuksensa, elämänhistoriansa sekä elämäntilanteensa vaihtelevat. (emt. 76 – 78.)
Se, että tämänhetkisten sukupolvien siirtymiä kuvataan tutkimuksissa mm. ”viivästyneiksi”,
”pidentyneiksi” tai ”epäonnistuneiksi” perustuu siihen, että ne eivät useinkaan noudata aiempien sukupolvien eräänlaiseksi lausumattomaksi normiksi muodostuneen suoraviivaisen siirtymän kulkua. (Woodman & Wyn 2007, 373.) Postmoderni käsitys ihmisestä osana alati muuttuvaa yhteiskuntaa on haastanut käsityksen suoraviivaisesta ja ajan kuluessa vakiintuvasta elämänkulkusta ja identiteetistä. Postmodernin yhteiskunnan joustava ja muodoiltaan moninainen työelämä ja työttömyyden lisääntyminen, sekä markkinatalouden tuotannon suhdanteisiin mukautuminen ovat kyseenalaistaneet ajatuksen tasaisesti vakiintuvasta aikuisuudesta ja minuudesta. (Riddel 2009, 83.) Talous- ja työllisyyskehityksen liittyvät paineet, huoli nuorten syrjäytymisestä ja yhteisten, yhteiskunnallisten normien ja tavoitteiden hylkäämisestä tai niiden ulkopuolelle ajautumisesta luovat kehyksen ongelmalliseksi nähdyille siirtymille.
Siirtymätutkimuksen lähestymistavan riskinä on, että sisäisten, psykososiaalisten prosessien merkitys nuoruuden aikaisille tapahtumille korostuu ja ulkoisten, sosiaalisten prosessien ja yhteiskunnallisten tekijöiden merkitystä ei välttämättä oteta tarpeeksi huomioon. (Woodman
& Wyn 2006, 497-498.) Siirtymän metaforan epäillään kaventavan sen ymmärtämistä, että nuoruus on relationaalinen käsite, joka suhteutuu aina ympäröivään. Ongelmallista nuoruuden liian kapea-alaisessa ymmärtämisessä on se, että myöskään aikuisuus ei ole mikään kapea- alainen päämäärä, jonka sisällöllinen ihanne voidaan määritellä tarkasti. (Woodman & Wyn 2015, 76.) Lisäksi siirtymätarkastelun arvellaan johtavan taloudellisten arvojen korostamiseen, sillä siirtymän keskeisenä mielenkiinnon kohteena on ollut koulutuksen ja työn siirtymien tarkastelu. Tällainen tarkastelutapa voi johtaa muiden tärkeiden elämänalueiden, kuten hyvinvoinnin huomiotta jättämiseen. (Woodman & Wyn 2007, 495.)
19
Siirtymien vaikeutumisella on taloudelliset, psykologiset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vai- kutuksensa. Työttömyys aiheuttaa stressiä ja työttömyys vaikuttaa nuorten ajankäyttöön ja sta- tukseen. Työelämän kautta yhteiskuntaan integroituminen mahdollistaa ammatillisen identitee- tin kehittymisen ja jos nuori ei pääse kokemaan onnistumisia ja etenemään elämässään norma- tiivisten odotusten mukaisesti, voi tämä heikentää hänen itsetuntoaan ja altistaa psykologisille ongelmille. Työttömyydellä ja nuoren itsetunnolla on useissa tutkimuksissa todettu olevan merkittävä yhteys toisiinsa ja pahimmillaan työttömyys voi leimata koko nuoren myöhempää elämää. Työelämästä ulos jääminen ja epäonnistumiset työn saamisessa heikentävät motivaa- tiota ja halua työnhakuun. Työttömyys näyttää olevan nuorille psykologisesti haavoittava ko- kemus. (Helve 2012, 39-41.)
Kojo (2012) on analysoinut työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia koskevaa aineistoaan esi- merkiksi aikuistumisen kulttuurisen mallin (esim. Hoikkala 2013) avulla. Kojon (2012, 94) tutkimuksessa nousee esille, että työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret kokivat kysei- set jaksot katkoksina elämänkulussaan. Haastatteluissa nousi esille kokemukset aikuistumisen kulttuurisesta mallista myöhässä olemisesta. Aikuistumisen kulttuurinen malli nähtiin suora- viivaisena siirtymänä ja myöhässä oleminen ongelmallisena. Myöhässä olemisen tunne tai it- selle asetettujen, eri ikävaiheisiin liitettyjen merkkipaalujen saavuttamattomuus aiheutti joille- kin ahdistusta, mutta toisaalta itsensä vertaaminen kulttuuriseen malliin ei koskenut kaikkia.
Kojo toteaa, että nuoruuden elämänkulussa on Suomessa tapahtunut muutoksia ja siirtymien ajankohdat ja sujuvuus on otettu erityisen tarkastelun alle.
1980- luvulla siirtymän käsite otettiin työkaluksi selvitettäessä nuorisotyöttömyyden vaikutuk- sia. Siirtymätutkimuksen parissa nostettiin esille sosiaalisen aseman ja kulttuurisen pääoman merkitys siirtymän kannalta. Samalla tietoisuuteen nousi ajatus yksilön oman hallinnan ja vai- kutusmahdollisuuksien rajallisuudesta oman siirtymänsä ohjaamisessa. 1990-luvulle tultaessa rakenteelliset selitystavat menettivät merkitystään ja uudet siirtymän metaforat, kuten navigoi- minen ja itsensä ohjaaminen sekä yksilöllisen elämänhallinnan merkitys siirtymässä valtasivat alaa siirtymän tutkimuksessa. (Furlong 2009, 1.)
20
Normatiivisen aikuisen identiteetin saavuttaminen on muuttunut vaikeammaksi ja aikuistumi- sen ulkoisten rajapyykkien saavuttamisen hankaloituessa ja menettäessä merkitystään, on ai- kuisen identiteetin rakentamisesta tullut ennemminkin sisäinen, psykologisoitunut prosessi.
On ehdotettu, että erityisesti työläistaustaisten nuorten olisi aiempaa haastavampaa saavuttaa jalansijaa ja arvostusta yhteiskunnan muuttuneissa rakenteissa, jolloin arvostuksen ja merki- tyksen hakeminen on muuttunut sisäiseksi ja psykologiseksi prosessiksi. (Silva 2013, 6-7.) Myös itseohjaamisen käsite on läheisesti sidoksissa siirtymätutkimukseen. Vapauden, autono- mian ja itsensä ohjaamisen lisääntymisen voidaan ajatella edellyttävän sellaisia resursseja, jotka vaihtelevat yksilöllisesti. Tarve oman elämänkulun ohjaamiseen sekä aktiivinen vaikut- taminen oman elämänkulun siirtymiin on joidenkin tutkijoiden mukaan korostunut tulevaisuu- den epävarmuuden kasvaessa. Muutosten merkityksistä nuoruudelle ei olla yksimielisiä. Osa tutkijoista näkee muutosten ainoastaan lisäävän nuorten yksilöiden vapautta ja autonomiaa.
(Heinz 2009, 7.)
Mäkinen (2015, 104) on tarkastellut nuoruuden siirtymiä toimijuuden näkökulmasta. Hän esit- tää, että siirtymiin liittyvää nuorten toimijuutta on mielenkiintoista tarkastella siltä kannalta, kuinka diskursiivisesti tuotettu nuoruuden käsikirjoitus ja nuorten yksilölliset voimavarat suh- teutuvat toisiinsa. Normatiivisiksi ja odotetuiksi muodostuneet aikuisuuteen siirtymisen kehi- tyskulut voivat sisältää ristiriitoja suhteessa nuorten valmiuksien, resurssien ja suunnitelmien kanssa. Mäkisen mukaan nuorten toimijuus on monitasoista ja toimijuuden monitasoisuutta voi havainnollistaa huomioimalla toimijuuden yhteiskunnalliset ja kulttuuriset reunaehdot, nuo- ruuden siirtymien institutionaaliset ajoitukset sekä toimijuuden suhteessa toisiin ihmisiin, yh- teisöihin ja ryhmiin sekä yksilöllisyyden ja yksilöllisten valintojen merkityksen elämänkulussa.
Nuorten toimijuutta kehystävät yhteiskunnalliset ja kulttuuriset reunaehdot. Nuorten toimijuus ja käsitykset niistä mahdollisuuksista, jotka ovat omassa elämässä mahdollisia, suhteutuvat näihin reunaehtoihin. Esimerkiksi se, kuinka nuoret selittävät omia menestymisiä tai epäonnis- tumisiaan ovat yhteydessä yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kehykseen. Samoin muuttuvat työmarkkinarakenteet ja niiden tuottamat epävarmuudet ovat seikkoja, jotka edellyttävät epä- varmuuteen mukautumista ja joihin sopeutumisessa yksilön oma rooli ja yksilön perimät kult- tuuriset ja sosiaaliset resurssit korostuvat. Nuorten siirtymiin ja suunnanottoihin vaikuttavat
21
entistä varhaisemmassa vaiheessa asuinalue ja perhetausta. Myöhäismodernit tietoyhtesikun- nat edellyttävät kouluttautumista, yksilön refleksiivisyyttä, sekä oikeanlaisia kulttuurisia ja so- siaalisia resursseja. Menestyminen voi edellyttää yksilöltä merkittäviä voimavaroja, sopeutu- mista suuriin elämänmuutoksiin ja tukiverkostojen tukea. (emt. 107-108.)
Tavat ymmärtää nuorten toimijuus eroavat vahvasti siinä, nähdäänkö yksilö ennemmin auto- nomisena päätöksissään vai ajatellaanko ennemminkin, että hänen toimintaansa määrittävät merkittävällä tavalla erilaiset ulkopuoliset materiaaliset, kulttuuriset ja diskursiiviset voimat.
(emt. 116.) Nuoret tarkastelevat mahdollisuuksiaan ja tekevät elämänvalintojaan ja koulutus- valintojaan alati muuttuvissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Lähiyhteisöt ja ryhmät tarjoavat erilaisia resursseja elämänkulun rakentamiseen. Yksilötasolla erilaiset kertyneet kokemukset ja ajattelutavat toimivat pohjana yksilön valinnoille. (emt. 121.) Toimijuuden tasojen tarkastelu voi helpottaa nuoruuden siirtymien toimijuuden tarkastelemista.
2.2 Vaikeutuneet siirtymät
Koulutuksen ulkopuolelle jääminen ja opiskelujen keskeyttäminen johtavat helposti pitkittyneeseen siirtymään ja valintojen tekemiseen tarvitaan asiantuntijoiden apua. Myös ammatillisen koulutuksen suorittaneiden kohdalla työelämään pääsy voi olla hankalaa. Nuoriin kohdistetaan erilaisia koulutuspoliittisia toimenpiteitä, joiden avulla koulutuksen ja työn siirtymiä halutaan nopeuttaa samalla, kun siirtymät ovat aiempaa monimutkaisempia ja omana polun löytäminen voi olla haastavaa. Nuorisotakuu on vuonna 2013 voimaan tullut toimenpidekokonaisuus, jonka tarkoituksena on tukea nuorten sujuvia siirtymiä. Tuen tavoitteena on aktiivinen kansalaisuus, yhteiskunnallinen osallisuus, sekä itsenäinen aikuisuus.
Julkisen sektorin tehtävänä on tarjota koulutukseen ja työllistymiseen tähtääviä palveluja.
Aktivoiva politiikka kuvaa hyvin nuorisotakuuseen sisältyviä periaatteita ja osallistava sosiaaliturva nähdään yhtenä keinona nuorten yhteiskuntaan kiinnittämisessä.
Aktivointipolitiikan ydin näkyy Euroopan unionin tasolla siinä ajatuksessa, että keskeisenä ongelmana nähdään syrjäytyminen, johon pyritään vaikuttamaan osallistamalla. Aiemmin ongelma määriteltiin ennemminkin niin, että ongelman ytimenä nähtiin työttömyys, johon vastattiin turvaamalla toimeentulo. (Määttä, Asikainen & Saastamoinen 2016, 20-21.)
22
Kannustinideologian kannalta voidaan ajatella olevan olemassa kaksi ääripäätä, toisaalta voidaan ajatella, ettei ihminen halua mennä töihin koska sosiaaliturva on liian korkea ja taloudellisen hyödyn maksimointiin tähtäävä ihminen ei näe kannattavaksi ottaa työtä vastaan.
Toisaalta sosiaalisen tulkinnan mukaan ihmiset työskentelevät osallistuakseen yhteiskunnan toimintoihin ja välttääkseen ulkopuolisuuden, jolloin työttömyys johtuu kunnollisten työpaikkojen puutteesta, eikä liian korkeasta sosiaaliturvasta. Jälkimmäisen ajattelutavan mukaan ihminen ajattelee taloudellista etua laajemmin ja pyrkii sopeutumaan laajempiin sosiaalisiin normeihin, joiden mukaan työssä oleminen on toivottavampaa, kuin sosiaaliturvan varassa eläminen. (Hiilamo 2014, 199.)
OECD:n ”Investing in Youth: Finland” raportti tarkastelee nuorten ja nuorten aikuisten tilannetta Suomessa työllistymisen, kouluttautumisen ja sosiaalipolitiikan näkökulmista.
Raportissa kiinnitetään huomiota vaikeutuneisiin siirtymiin ja esitetään toimenpide-ehdotuksia koulun ja työn välisen siirtymän sujuvoittamiseksi. Samalla, kun Suomen koulutusjärjestelmä sinänsä tuottaa erittäin hyviä tuloksia, siirtymävaihe koulutuksesta työhön on muodostunut monelle vaikeaksi ja siirtymään liittyvät vaikeudet näkyvät työttömyystilastoissa. Sujuvia siirtymiä vaikeuttaa matalasti koulutettujen heikomman työllistymisen lisäksi se, että Suomessa on OECD maihin verrattuna erittäin valikoiva korkeakoulutuksen valintajärjestelmä.
Toisen asteen jälkeisen jatkokoulutuksen aloittaminen viivästyy monella. Raportin mukaan tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että suomalainen koulutusjärjestelmä ei kykene tuottamaan suomalaisten työmarkkinoiden tarvetta vastaavaa määrää korkeasti koulutettua työvoimaa.
Raportin mukaan Suomessa alhainen koulutus on merkittävin syy työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäämisessä. NEET-nuorista noin puolet on niitä, jotka ovat keskeyttäneet toisen asteen tutkinnon. (OEDC 2019, 11 – 12.)
Ratkaisuiksi havaittuihin ongelmiin OECD raportissa tarjotaan politiikkasuosituksia, joiden tavoitteena on tukea ja edistää kouluttautumista ja työllistymistä, uudistaa sosiaaliturvaa, sekä tehostaa ja yksinkertaistaa tuki- ja sosiaalipalveluita sekä kehittää kyseisiä palveluita aktivoivampaan suuntaan. Esimerkiksi koulunkäynnin keskeyttämistä tulisi ehkäistä ja koulunkäynnin keskeyttäjien tarpeisiin tulisi vastata heidät tavoittavin tukipalveluin. Toisen
23
asteen jälkeiseen jatkokoulutukseen pääsemistä tulisi sujuvoittaa ja siirtymistä ammatillisesta koulutuksesta työelämään tulisi edistää. Sosiaaliturvajärjestelmästä tulisi poistaa kannustinloukkuja, järjestelmää pitäisi yhtenäistää ja tuensaajien aktivoimisesta tulisi huolehtia. (OECD 2019, 9 – 10.)
Vaikeutuneita siirtymiä läpikäyville nuorille on tarjolla erilaisia tukimuotoja ja yleensä tavoitteena on johdattaa nuoria tutkintoa ja työelämää kohti. Yleisillä työllisyyspoliittisilla näkemyksillä ja aktivointipolitiikan keinoilla on varmasti aina vaikutuksensa siihen, millaisena elämänvaiheena työn ja koulutuksen ulkopuolella oleminen koetaan. Määttä ym. (2016, 30) toteavat, että heidän tutkimansa kohdennetun tuen piirissä olevat, työttömät tai ammatillisiin opintoihin valmistavassa koulutuksessa olleet nuoret kokivat saamansa tuen pääasiassa positiiviseksi ja tarpeelliseksi. Tukeen liittyviin pakkoihin suhtauduttiin ymmärtäväisesti.
Toisaalta haastatellut olivat kaikki kyseisten tukimuotojen piirissä olevia, joten niitä, joille kyseiset tukimuodot eivät sovi tai joiden tilanne on huonompi ei ole kuultu. Heikoimmassa asemassa olevien pitäminen tuen piirissä edellyttää tukijärjestelmältä joustavuutta ja liiallinen siirtymien kiirehtiminen ja aktivoivien elementtien lisääminen voi tiputtaa tyhjän päälle juuri niitä, jotka tarvitsisivat tukea eniten. Taloudellisen ja psykososiaalisen tuen menettämisen uhka sellaisena kannustimena, kuin sitä nyt käytetään edellyttää heikoimpien kohdalla riittäviä ohjausresursseja ja sitä, ettei nuoria pusketa liian varhain koulutukseen. (emt., 30-32.)
2.3 NEET (not in education, employment or training)
Työn ja koulutuksen ulkopuolella olemista kuvaava käsite NEET (not in education, emplo- yment or training) on laajalti käytössä oleva, erityisesti tilastollisissa tutkimuksissa käytetty käsite. Käsitettä käytetään, kun tarkastellaan työn, koulutuksen ja harjoittelujen ulkopuolella olevia nuoria ja nuoria aikuisia. NEET-kategorian ikärajaukset vaihtelevat tarkastelevasta ta- hosta ja asiayhteydestä riippuen 15 – 29 -vuoden välillä. Käsitteen käyttö yleistyi 2008 laman jälkeen. NEET-käsite kategorisoi nuoret työmarkkinastatuksen mukaan. Syrjäytymisvaarassa olevien tarkastelu on paljolti päällekkäistä tarkastelua NEET-kategorian tarkastelun kanssa.
24
(Hiilamo, Määttä, Koskenvuo, Pyykkönen, Räsänen, Aaltonen 2017, 37). NEET-kategoriaan luettujen tilanteet voivat olla hyvin vaihtelevia ja pidempiaikainen työn ja koulutuksen ulko- puolella oleminen liittyy useammin heikkoon työmarkkina-asemaan sekä sosiaalisiin ongel- miin, kun taas hetkelliseen ja lyhyeen työn ja koulutuksen ulkopuolella olemiseen vastaavia ongelmia ei liity niin usein. (Bäckman & Nilsson 2016, 143.)
NEET-nuorten määrä on kasvanut vuoden 2010 jälkeen pois lukien 15 – 19 vuotiaat nuoret.
(Alatalo ym. 2017, 6 – 8.) Muun muassa OECD ja Tilastokeskus julkaisevat NEET-tilastoja.
OECD:n NEET-mittari ilmoittaa niiden prosenttiosuuden ikäluokasta, jotka eivät ole työssä, koulutuksessa tai harjoittelussa. NEET-ryhmään kuuluvat voivat olla työttömiä työnhakijoita, sellaisia ei työssä olevia, jotka eivät syystä tai toisesta hae töitä tai lapsia kotona hoitavia.
Pelkkään työttömyyden tarkasteluun verrattuna NEET-mittari antaa lisätietoa nuorten ikäryh- mien työmarkkinastatuksesta. NEET-mittarin avulla on mahdollista tarkastella ei työssä ole- misen jaksoja työttömyystilastoja tarkemmin. NEET-mittari osoittaa ne työttömyyden jaksot, jolloin ei olla myöskään osallistuttu opiskeluun, mikä parantaisi yksilön työllistymistä jat- kossa. Koska NEET-mittari ei sisällä työtä etsiviä opiskelijoita, se osoittaa paremmin passii- visesti työttöminä olevat. NEET-indikaattori voi ennustaa paremmin pidempiaikaista työvoi- man ulkopuolelle jäämistä, kuin pelkkä työttömyyden tarkastelu. OECD tunnistaa nuorten henkilöiden NEET-statukseen liittyvän suurentuneen syrjäytymisriskin, mutta ryhmään kuulu myös sellaisia nuoria, jotka eivät ole syrjäytymisvaarassa. (OECD 2016, 46.)
Myös tilastokeskus käyttää vuosittaisessa työvoimatutkimuksessaan NEET-indikaattoria, joka ilmoittaa niiden nuorten ja nuorten aikuisten määrän ikäryhmittäin, jotka eivät ole työssä, tutkintoon johtavassa koulutuksessa, kurssikoukutuksessa tai asevelvollisuutta suorittamassa.
Indikaattori lukee mukaan kyseiseen ikäryhmään kuuluvat, lasta kotona hoitavat ja myös ne, jotka ovat mahdollisesti aiemmin hankkineet jonkin koulutuksen. Myös tilastokeskuksen mukaan NEET-mittarin avulla syrjään jäämisen riskiä voitaisiin mitata paremmin, kuin työttömyystilastoja katsomalla. NEET-mittarin käyttämisessä syrjään jäämisen tarkastelun apuna on kuitenkin huomioitava NEET-kategoriaan kuuluvien heterogeenisuus. Mukana voi olla kotona lastahoitavien lisäksi esimerkiksi pääsykokeisiin valmistautuvia tai muita yhteiskunnan formaalien toimintojen ulkopuolella väliaikaisesti olevia. (Gissler ym. 2016.)
25
OECD:n mukaan vuonna 2017 15 – 29 -vuotiaista suomalaisista nuorista 11.9 % oli NEET- nuoria. Suomen luvut ovat hieman OECD:n keskiarvoa (13.4 %) alempana, mutta muita pohjoismaita selvästi korkeammat. Ruotsissa ja Norjassa vastaava luku oli molemmissa 8.6 %.
Suomessa NEET- nuorten osuudet ovat pienimmät etelän kasvukeskuksissa ja suuremmat kasvukeskusten ulkopuolella. OECD:n mittari osoittaa Suomen NEET-nuorten määrän laskeneen vuoden 2017 jälkeen talouden elpymisen myötä. (OECD 2019, 25 - 27; OECD 2020.) Viime aikoina työllisyyskehitys on ollut myönteistä, mutta positiivinen kehitys vaikuttaa merkittävästi huonommin niihin, joilla ei ole työhistoriaa ja joilla on matala koulutus ja taloustilanteen kohentuminen laskee kyllä työttömien määrää, mutta niiden NEET-nuorten määrässä, jotka eivät hae aktiivisesti työtä vaikutukset näkyvät heikommin (OECD 2019, 26).
Työttömät, työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat NEET-nuoret voivat olla joko aktiivisia työttömiä työnhakijoita tai sitten passiivisia NEET-nuoria, jotka eivät hae työtä syystä tai toisesta. NEET-statuksen omaavien sukupuolijakauma on hyvin tasainen. Miehet ja naiset ilmoittavat eroavia syitä työn ja koulutuksen ulkopuolella esiintyvälle epäaktiivisuudelle.
Työmarkkinoilla passiivisista NEET-naisista 50 % ilmoittaa perheen hoidon olevan tärkein syy passiivisuuteen. NEET- miehistä 37 % esittää tärkeimmäksi syyksi passiivisuuteen sairauden tai työkyvyttömyyden. (OECD 2019, 27)
Hiilamo ym. (2017, 37) ovat käyttäneet seuraavanlaista jaottelua, jonka avulla voidaan pyrkiä hahmottamaan tarkemmin työn ja koulutuksen ulkopuolella vietettyä aikaa:
-Työttömät nuoret, jotka ovat työmarkkinoiden käytettävissä ja etsivät työtä
-Työmarkkinoiden ulkopuolella olevat nuoret, jotka ovat vammaisia tai sairaita tai pitävät huolta läheisistään
-Passiiviset nuoret, jotka eivät hakeudu työhön eivätkä koulutukseen, vaikka esteenä ei ole edellä kuvattuja kyvyttömyyksiä tai esteitä (lannistuneita nuoria, sekä nuoria, joilla on vaarallinen tai epäsosiaalinen elämäntapa)
-Mahdollisuuksia etsivät nuoret, jotka eivät hakeutunut työhön eivätkä koulutukseen siksi, että odottavat mahdollisuuksia, joiden arvelevat parantavan taitojaan tai asemaansa
26
-Vapaaehtoisesti NEET-nuoret, jotka kehittävät taitojaan palkattomassa vapaaehtoistyössä, matkustelevat, harjoittavat omaehtoista opiskelua tai muuta mielekästä toimintaa, kuten taidetta, musiikkia tai aktiiviurheilua
Hiilamon ym. jaottelu tuo hyvin esille sen, että NEET-statuksen taustalla on erilaisia tekijöitä ja työn ja koulutuksen ulkopuolella vietetty aika käytetään monin eri tavoin. Erilaisten NEET- nuorten ryhmien tunnistaminen on tärkeää, jotta pidempiaikaista marginaaliin ajautumista kyettäisiin ennaltaehkäisemään ja jotta toimenpiteitä ja palveluja olisi mahdollista suunnitella tarpeen mukaisesti.
Työn, koulutuksen ja harjoittelun ulkopuolelle jäämisen riskiä lisäävät alhainen koulutus, yksinhuoltajuus, työttömässä taloudessa asuminen, vanhempien alhainen koulutus, sekä huono terveydentila. NEET-nuoret elävät verrokkejaan todennäköisemmin perheissä, joissa on koettu työttömyyttä. EU-maissa hieman yli yksi kolmesta 15 – 29 -vuotiaasta NEET-nuoresta elää perheessä, jossa ei ole työssäkäyviä. Työttömässä taloudessa elämisen todennäköisyys on 44 prosenttia niillä nuorilla, joilla ei ole toisen asteen koulutusta. Nämä peruskoulun jälkeistä koulutusta vailla olevat NEET-nuoret ovat pitkällä aikavälillä suuremmassa köyhyysriskissä ja heikommassa työmarkkina-asemassa, kuin paremmin koulutetut NEET-nuoret ja OECD ehdottaa, että poliittinen huomio tulisi kiinnittää erityisesti tähän ryhmään, johon työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisen negatiiviset vaikutukset kasaantuvat. NEET-riskin yhteys vanhempien koulutustasoon viittaa sosiaalisten verkostojen puutteeseen, millä on vaikutusta työllistymiselle. (OECD 2016, 45 – 48.)
NEET-nuorten hyvinvointi ja terveys ovat keskimäärin muita nuoria huonompia. Erityisesti pitkät NEET-jaksot ovat yhteydessä huonompaan terveyteen. NEET-statukseen liittyy korkeammat lukemat mielenterveyden häiriöiden ja terveysongelmien yleisyydessä, sekä päihteiden käytössä. NEET-nuoret ovat muita nuoria todennäköisemmin masentuneita ja he käyttävät todennäköisemmin erikoissairaanhoidon mielenterveyspalveluita sekä psyykelääkkeitä. Mielenterveyden häiriöistä kärsivät kohtaavat todennäköisemmin ongelmia koulutuksen hankkimisessa sekä työmarkkinoille siirtymisessä, jolloin myös heidän riskinsä jäädä pidemmäksi aikaa työn ja koulutuksen ulkopuolelle on suurempi. Työn ja koulutuksen
27
ulkopuolella oleminen voi aiheuttaa elämäntilanteena näköalattomuutta ja ulkopuolelle jäämistä sosiaalisista yhteisöistä, mikä voi taas lisätä mielenterveyden häiriöiden todennäköisyyttä. Mielenterveyspalveluiden ja psyykelääkkeiden käyttö lisääntyy merkittävästi, mitä pidempään NEET-jakso kestää. (OECD 2019, 12, 32 - 33.)
Gissler ym. (2016) tarkastelivat Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoja sekä Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa ja tekevät seuraavia huomioita. Jo aiemmin mainitun yleisemmän psyykelääkkeiden käytön (OECD 2019) lisäksi vuonna 1987 -syntyneistä NEET- nuorista kolminkertainen osuus on saanut toimeentulotukea tai tullut raskaaksi alle 20 - vuotiaana, kaksinkertainen osuus on saanut rikostuomion ja yli nelinkertainen osuus on ollut hoidossa psykiatrisella osastolla, kun heitä verrataan vuonna 1987 syntyneisiin ei NEET- nuoriin. Erityisesti lasten ja nuorten lapsuusajalla ja perhetaustalla on merkittävä vaikutus heidän myöhempään pärjäämiseensä. Lapsuuden aikainen hyvinvointi on merkittävä tekijä myöhemmän hyvinvoinnin kannalta. Syrjään jäämisen riskiä kasvaa, jos resurssit ovat heikommat jo alun alkaen. Lapsia ja perheitä täytyy tukea hyvin varhain, jos syrjään jäämistä halutaan ehkäistä. Suuri osa lapsista ja nuorista voi hyvin, mutta sukupolvelta toiselle siirtyvät ongelmat ja huono-osaisuus periytyvät. (Ristikari, Törmäkangas, Lappi, Haapakorva, Kiilakoski, Merikukka, Hautakoski, Pekkarinen, Gissler 2016) Jos erilaisiin perheiden ongelmiin ei kyetä reagoimaan tukemalla lapsia ja perheitä riittävän varhain ja näin ehkäisemään vaikeampien ongelmien ilmeneminen, on puuttuminen paljon vaikeampaa myöhemmissä vaiheissa.
NEET- käsite on yleinen myös tutkimuskirjallisuudessa. NEET-nuoria koskeva tutkimus on ollut merkittävissä määrin määrällistä tutkimusta, kuten NEET-nuorten lukumäärien selvittämistä. Arkielämän konteksteissa ja puheessa NEET-kategoria saa erilasia ja monimutkaisempia sisältöjä, kuin laskennallinen erottelu avaa. Esimerkiksi haastattelututkimuksen avulla on mahdollista tuoda esille NEET-kategoriaan luettujen nuorten elämäntodellisuudesta sellaista tärkeää tietoa, jota laskennallinen tarkastelu ei tavoita. (Holte 2017, 1.) Myös Aaltonen, Kivijärvi & Myllylä (2019) toteavat, että NEET-kategoriaan luetuista nuorista aikuisista on saatavilla paljon rekisteritietoa, mutta kyseisen ryhmän koetusta hyvinvoinnista ei tiedetä paljoakaan. Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien tilastollinen
28
tarkastelu on tärkeää, mutta laskennallisen tarkastelun lisäksi tulisi kyetä tavoittamaan NEET- kategorian sisällöllinen moninaisuus.
NEET-kategorian alle luetut nuoret eivät ole yhtenäinen ryhmä (Russel 2013, 46) ja erottelu on usein todellisuudessa häilyvä, sillä erittäin usein NEET-kategoriaan kuuluminen on myös dynaamista ja vaihtelevaa elämäntilanteiden muuttuessa (Holte 2017, 11). Tiedontuotantoa ohjaavaan NEET-kategorian kriittinen tarkastelu osoittaa, että käsitteellistys kantaa mukanaan sellaisia sivumerkityksiä, jotka voivat jopa haitata ja vaikeuttaa nuorten aikuisten koettujen elämäntodellisuuksien ja kokemuksien tutkimista. Holte nostaa esille kolme esimerkkiä NEET- kategorian käyttämiseen liittyvistä haasteista. Ensinnäkin laskennallisten menetelmien käyttämä yksioikoinen, työssä, koulutuksessa tai niiden ulkopuolella -erottelu, ei välttämättä anna parasta pohjaa asian empiiriselle tarkastelulle. Osallistumista ja oman ammatillisen identiteetin ylläpitämistä voi tapahtua myös vapaaehtoisuuden ja tiukkaan kategoriseen rajaukseen perustuvan tutkimuksen tavoittamattomissa olevien, vaihtoehtoisten osallistumisen muotojen kautta. (emt. 11 – 13.)
Toiseksi NEET-kategoria ymmärretään eri tavoin eri konteksteissa, kuten tutkimuksessa tai julkisissa keskusteluissa. On huomioitava, että julkisessa keskustelussa vallalla olevissa diskursseissa NEET-kategoriaan voidaan liittää sen hetkisestä yhteiskunnallisesta kontekstista nousevia määreitä. Tästä esimerkkinä voidaan mainita Norjassa vahvasti esillä ollut yhteiskunnallinen huoli nuorisorikollisuuden ja radikalisaation kasvusta ja näiden ilmiöiden vahva diskursiivinen linkittyminen NEET-nuoriin ja erityisesti nuoriin miehiin, jotka luetaan kyseiseen kategoriaan kuuluvaksi. (emt. 11.) Kolmanneksi NEET-käsite sisältää Holten (emt.
12) mukaan vahvoja toiseuden ja sosiaalisen ekskluusion kaikuja. NEET-nuoret eivät välttämättä tunnista itseään NEET-kategoriaan kuuluviksi samoin, kuin erilaisissa ”riskeissä”
olevat eivät koe riskipuheen koskettavan itseään. Voikin olla, että tutkijoiden on lähestyttävä NEET-nuoria, jonkin muun tekijän, kuin NEET-kategoriaan kuulumisen kautta, jos näitä nuoria halutaan tavoittaa.
Ron Thompson (2011) on käsitellyt sosiaalinen ekskluusion ja sosiaalisen riskin käsitteellistyksien suhdetta NEET-kategorisointiin. Thompsonin mukaan NEET-kategoria
29
ymmärretään vahvasti osana sosiaalisen ekskluusion ilmiötä ja tällöin poliittinen mielenkiinto kohdistuu nuorten osallistumattomuuden muuttamiseen osallistumiseksi. Tällaisessa tarkastelussa jää vähemmälle huomiolle koulutukseen ja työhön liittyvä eriarvoisuus.
Thompson toteaakin, että työn ja koulutuksen ulkopuolella olemista ei voida tarkastella ainoastaan yksilön osallistumattomuutena tai kulttuurisia selitysmalleja, kuten individualisaatioon liittyvää yksilöllistä valinnanvapautta korostamalla. NEET-ilmiötä tarkasteltaessa on tärkeää huomioida laajemmat, rakenteelliset sosiaalista eriarvoisuutta tuottavat tekijät ja politiikkatoimet tulisi kohdistaa ennaltaehkäisevästi sosiaalista eriarvoisuutta vähentäviin toimiin. Tällöin huomio tulisi kiinnittää jo lapsuuden ja nuoruuden taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman merkitykseen osallisuutta tuottavina tekijöinä. (Thompson 2011 785, 800.)
Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria koskeva keskustelu liittyy kiinteästi syrjäytymisestä ja syrjäytymisvaarassa olevista nuorista käytyyn keskusteluun ja tutkimukseen. Syrjäytymiseen liitetään työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisen lisäksi muitakin riskitekijöitä, kuten elämänhallinnan ongelmat ja sopeutumattomuus koulukulttuuriin (Aaltonen, Berg & Ikäheimo 2015, 9). Aaltonen ym. (2015) määrittelevät syrjäytyneet henkilöiksi, jotka eivät käy töissä ja joilla ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta, eivätkä he ole suorittamassa varusmiespalvelua tai hoida lapsia kotona. Tämän rajauksen avulla he tarkastelevat syrjäytyneiksi luokiteltujen nuorten terveyspalvelujen käyttöä kustannuksia.
Myös Myrskylä (2011) käyttää samanlaista rajausta Työ- ja elinkeinoministeriön teettämässä tilastotutkimuksessa ”Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella”. Kyseisessä tutkimuksessa selvitetään, paljonko nuoria on työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolella ja etsitään taustatekijöitä syrjään jäämiselle. Syrjäytymistutkimuksissa käytetty rajaus ainoastaan perusasteen tutkinnon varassa olemisesta näyttää myös NEET-kategorisointia hyödyntävän tutkimuksen valossa oleelliselta syrjään jäämisen indikaattorilta, sillä matalan koulutuksen omaavat NEET-nuoret kohtaavat suurimpia vaikeuksia esimerkiksi työllistymisen suhteen.
Rekisteriaineistoissa syrjäytymistä ja syrjäytymisen astetta tai sen vakavuutta tarkastellaan erilaisten muuttujien avulla. Syrjäytyminen ei ole yksioikoinen prosessi, vaan yhteiskuntaan kiinnittyminen tai kiinnittymättömyys voi olla eri asteista ja rekisteriaineistoissa henkilö
30
määritellään syrjäytyneeksi tai syrjäytymisvaarassa olevaksi tiettyjen ehtojen täyttyessä. Kuten jo aiemmin todettu, tämä vaihtelu ja moninaisuus on oleellista muistaa myös, kun tarkastellaan NEET-nuoria. Aaltonen ym. (2015) tarkastelivat helsinkiläisten nuorten syrjäytymistä rekisteriaineistojen avulla. Syrjäytymiselle asetettiin tietyt tiukat kriteerit. Näin vältytään määrittelemästä henkilöitä syrjäytyneeksi turhaan. Syrjäytyneeksi määriteltyjen ryhmä ei ole yhtenäinen ja Aaltonen ym. käyttävät syrjäytymisen kuvaamiseen luokkia ”kroonisesti syrjäytyneet”, ”syrjäytyneet” ja ” syrjäytymisvaarassa olevat”. Näihin luokkiin päädytään riippuen siitä, kuinka pitkän ajan syrjäytymisen erilaiset kriteerit täyttyvät henkilön kohdalla.
Toisaalta monet kiinnittyvät tutkimuksen tarkastelujaksolla töihin, koulutukseen tai hoitamaan lapsia.
Tutkielmaa valmistellessani pohdin, voiko yleisemmin tilastollisessa tutkimuksessa käytetty työn ja koulutuksen ulkopuolella olemista kuvaava NEET-jaottelu toimia lähtökohtana yksilön kokemuksien tutkimiselle. Teemahaastatteluissa haastateltavien elämäntilannetta lähestyttiin työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisen kautta. Teemahaastattelurunko pohjautui ajatukseen, että työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisen elämäntilanteessa on jotakin sellaista yleistä – ymmärsi sen sitten normista poikkeamiseksi, vaikeaksi siirtymäksi tai vaikka syrjäytymiseksi– että haastateltavat voisivat pukea sanoiksi oman näkemyksensä ja kokemuksensa siitä, millainen tuo kyseinen elämäntilanne on heidän kohdallaan ollut ja millaisia haasteita tai rakentavia tekijöitä elämäntilanteeseen liittyy. Ongelmana voi olla, että niinkin ylimalkainen kategorisointi, kuin työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat pitää sisällään monenlaisia elämäntilanteita. Oletuksenani oli, että haastateltavien kokemusmaailmassa voi olla myös yhdistäviä tekijöitä, joista olin kiinnostunut.
2.4 Tutkimuskysymykset
Tarkoituksenani on tutkia millä tavoin työn ja koulutuksen ulkopuolella oleminen määrittää nuorten aikuisten elämäntilannetta ja millaisia merkityksiä elämäntilanteella on heille itselleen.
Minua kiinnostaa erityisesti, kuinka nuoret kuvaavat elämäntilannettaan ja siihen liittyviä teki-
31
jöitä. Teoreettisena viitekehyksenä toimii nuoruuden siirtymiä tarkastelevat siirtymävaiheteo- riat. Perusajatus on se, että nuoruuden siirtymien luonne on muuttunut enemmän yksilöllistä ohjaamista edellyttäväksi ja entistä useammat kohtaavat vaikeuksia siirtymässä. Tavoitteenani on selvittää, millaisena arjen todellisuus näyttäytyy työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten elämässä ja millaisia merkityksiä kyseisellä elämäntilanteella on esimerkiksi haasta- teltavien käsityksille itsestään. Teemahaastatteluissani selvitin, mitä nuoret aikuiset kertovat esimerkiksi arjestaan, sosiaalisista suhteista, toimeentulosta ja hyvinvointiaan tukevista tai sitä heikentävistä tekijöistä.
Tarkasteluani ohjaavat seuraavat tutkimuskysymykset:
• Millä tavoin nuoret kuvaavat elämäntilannettaan työn ja koulutuksen ulkopuolella sekä kyseiseen elämäntilanteeseen liittyviä tekijöitä?
• Millaisia merkityksiä työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisella on ollut yksi- löille?
