Tavoitteena varsinaistunut ihminen

142 • niin & näin /

K I R J A T

sensuurista ja musertavista kaupallisista paineista) vapaata mediaa ei demokra- tialla ole kukoistamisen mahdollisuuk- sia – tästä lienevät yhtä mieltä niin va- listuksen fi losofi t kuin nykyiset media- tutkijat.

Viimeisessä luvussa käydään käsiksi myös Suomen ulkopoliittisiin linjauk- siin. Yrjönsuuri ei epäröi suosittaa pa- nostamista monenkeskiseen kansainväli- seen yhteistyöhön Alpo Rusin (ja muu- tamien muidenkin politiikan professori- en) kaavaileman ”jenkkisuomettumisen”

tai ranskalaisten hellimän Euroopan Unionin ytimeen rakentuvan suurval- taunelman sijasta. Kirja ottaa vahvasti kantaa YK:n sekä muiden kansainvälis- ten järjestöjen ja sopimusten sekä glo- baalisti toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Siinä missä moni ennen sotaa oireellisesti ennakoi YK:n kärsivän arvo- valtatappion jos se uskaltautuu kollektii- visesti vastustamaan USA:n tahtoa, Yr- jönsuuri tiivistää, mistä todella oli kyse:

”Itsenäistä arvovaltaa YK:lla on vain, jos se on valmis erimielisyyteen minkä ta- hansa kapinoivan jäsenmaan kanssa – yhtä hyvin Yhdysvaltojen kuin Irakin- kin. Vaikka joku kuriton ei täysin so- peutuisikaan määräyksiin, YK:n on teh- tävä omat päätöksensä itse.”

Kansainvälisen yhteistyön lisäämi- nen ja vahvistaminen, sopimussuhtei- den kunnioittaminen ja oikeusperiaat- teiden arvostaminen ovat kiistämättä va- listuksen viitoittama suunta hetkittäin pimeyteen katoavassa maailmankorves- sa. Jos uskotaan uuskonservatiivi Kaga- nin analyysin mukaan, että Eurooppa on naiivin idealistinen valistuskyyhky ja Yhdysvallat ankaran realistinen hob- beslaisen valtapolitiikan haukka, jää ni- menomaan tajuamatta, miten suuressa määrin maailma on ja siitä tulee juuri sellainen, millaiseksi se kuvitellaan. Ai- van erityisen osuvasti tämä pätee turval- lisuuteen ja talouteen, kuinka ollakaan, juuri yhdysvaltalaisen arvomaailman keskiöihin. Molemmat rakentuvat mie- likuville. Turvallisuuden tunne, kunhan se jakaantuu demokraattisesti, tuottaa turvallisuutta, pelko kaikkialle levitet- tynä lisää pelkoa. Erinomainen tiivis- tys tämän havainnon merkityksestä on Michael Mooren dokumentti-Oscarilla palkittu Bowling for Columbine. Pelon lietsonnan hysteerinen ilmapiiri, jon- ka vuoksi jopa Suomen ulkoministeri- ön virkamiehet erehtyvät nimeämään maamme ensisijaisiksi turvallisuushaas-

teiksi joukkotuhoaseiden leviämisen ja terrorismin (!) on omiaan tuottamaan käsitystä aseiden kyvystä luoda lisää tur- vallisuutta. Tämä aseilla tuotetun turval- lisuuden paranoia on omituisen keskei- nen osa yhdysvaltaista kulttuurihistori- aa ja perinne, jolla maan nykyhallitus ulko- ja sisäpolitiikassaan onnistunees- ti ratsastaa.

Mitä pidemmälle edetään, sitä sel- vemmäksi käy, että Yrjönsuuri kertoo niin riveillä kuin niiden välissä paljon laajemmista ja lähemmäksi tulevista asi- oista kuin vain kaukaisesta sodasta. Ros- vovaltion raunioilla on pohjimmiltaan kantava-ääninen arvio maailman nyky- tilasta ja mahdollisista kehityssuunnista – ja samalla yleisen sivistyksen ja demo- kratian puolustuspuhe Suomessa ja ko- ko maailmassa: ”Jokin aika sitten fi lo- sofi t puhuivat valistusajattelun vanhan- aikaisuudesta. Terrorismin vastainen so- ta on kuitenkin kouriintuntuva osoitus siitä, että hinta on kova, jos valistusajat- telusta todella luovutaan. Yksi sen tär- keimpiä ulottuvuuksia on unelma ai- dosta toimivasta kansanvallasta. Siitä on pidettävä kiinni.” Tämän vuoksi kirja ei ole menettänyt eikä tule menettämään piiruakaan ajankohtaisuudestaan, ai- nakaan ennen kuin maailma muuttuu tyystin toiseksi.

Tuukka Tomperi

vaa erilaisuutta tai piirtäen terävänäköi- sesti esiin, miten USA:n ulkopolitiikan opinkappaleina levitetyt vapaa markki- natalous ja liberaali demokratia edellyt- tävät pohjimmiltaan ja paradoksaalises- ti yhteensopimattomia käsityksiä ihmi- sestä ja yhteiskunnasta. ”Amerikkalai- nen unelma on myytti taustastaan irrot- tautuneesta taloudellisesta menestyjästä, joka on saavuttanut tavoitteensa omin voimin.” Tällainen ihmiskäsitys ei jätä suurta tilaa yhteisöllisyyttä ja yhteistä hyvää ajattelevalle demokraattiselle kan- salaisuudelle.

Demokratialla ja sen aidolla toteu- tumisella on erityinen sija Yrjönsuuren kertomuksessa. Viimeisenä oljenkorte- na sodan oikeutukselle olisi ollut sotaan lähteminen selvässä demokraattisessa järjestyksessä ja kansalaismielipiteen tu- kemana. Tällaista kortta ei ollut. Sotaa vastustivat niin (hyväntahdon kohtee- na olleet) irakilaiset itse, jopa Irakin op- positiovoimat maan ulkopuolella, murs- kaava enemmistö Irakia ympäröineiden maiden kansalaisista kuin enemmistö useimmissa muissakin maissa. Yhtenä merkkinä yleisestä mielipiteestä turvalli- suusneuvoston maiden selvä enemmistö antoi ymmärtää, ettei äänestäisi sodan hyväksyneen uuden päätöslauselmaeh- dotuksen puolesta. Suurta kunnioitus- ta USA:n hallitus ei moista demokrati- aa kohtaan kuitenkaan tuntenut, päätel- len niistä retorisista hyökkäyksistä, jotka kohdistettiin Saksan ja Ranskan demo- kraattisesti valittuja hallituksia kohtaan niiden noudattaessa kansojensa ylivoi- maisen enemmistön kantaa olla tuke- matta sotaa.

Yhdysvallat oli koalitionkin maista ainoita, missä sodalla oli yleisen mieli- piteen tuki. Tämänkin Yrjönsuuri osu- vasti tyrmää todisteena prosessin demo- kraattisuudesta, koska Yhdysvaltain me- diakulttuurissa ja poliittisessa keskuste- lussa valistuneen kansalaismielipiteen muodostaminen on käynyt hyvin vai- keaksi. Yhdeksi osoitukseksi tästä hän muistuttaa, miten gallupien mukaan toistuvasti noin puolet yhdysvaltalaisis- ta uskoi Saddamin olleen syyskuun ter- roritekojen taustalla. Paradoksaalista on- kin, ettei demokratia toiminut edes siel- lä, mistä sitä lähdettiin muualle levittä- mään, koska ”amerikkalaisten enemmis- töllä ei ollut asiasta järkevää ja harkittua näkemystä”. Ilman kriittistä, laaja-alais- ta, syväluotaavaa ja aidosti (myös itse-

Tavoitteena varsinaistunut ihminen

Pekka Passinmäki, Kaupunki ja ihmisen kodittomuus. 23°45, Tampere 2002. 187 s.

Martin Heideggerin kirjoitukset ovat ehtymätön ja yhä ajankohtainen tul- kinnan ja soveltamisen lähde arkkiteh- tuurinkin hahmottamiseen. Tästä läh- teestä ammentaa myös Pekka Passimäki teoksessaan Kaupunki ja ihmisen koditto- muus. Kansainvälisesti merkittävin ark- kitehtuuria Heideggerin lähtökohdista tarkasteleva aikalaisteoreetikko lienee Karsten Harries, jonka vaikutus näkyy hyvin vahvasti myös Passinmäen teok- sen taustalla. Teos on osa Passinmäen laajempaa tutkimusprojektia: aikaisem-

!""!#!$"!%&'())&%%%*+( (+,-,())&.%)/0++0&1

/ niin & näin • 143

K I R J A T

mäki viittaa kuitenkin myös arkkiteh- tuuriin kielenä, ja hänen voidaan katsoa näkevän arkkitehdit samanlaisessa rat- kaisevassa asemassa perustan luomisel- le kuin Heidegger koki runoilijat: Hei- deggerille kieli on olemisen talo, johon ihminen asettuu asumaan, ja portinvar- tijoina toimivat runoilijat. Esseessä ”…

dichterisch wohnet der Mensch…” runo- us nousee asumisen todelliseksi mitaksi – heideggerilainen asuminen on asumista runollisesti. Jotta arkkitehti saavuttaisi tämän runoilijan aseman, hänen on kui- tenkin ensin itse varsinaistuttava eli lä- pikäytävä kokonainen eksistentiaalinen muutos. Passinmäki toteaa, että ”[j]o yhden arkkitehdin toiminta voi johtaa siihen, että kaupungissa asuvat ihmiset alkavat kokea maailmaa toisella tavalla”.

Tätä on vaikea uskoa.

Passinmäki osoittaa teoksellaan ark- kitehdeille toisenlaisen tavan ajatella ark- kitehtuuria, siirtymän pois teknisten ja esteettisten objektien tuottamisesta, pois olioiden käsittämisestä hyödykkeinä, las- kevasta ajattelusta mietiskelevään ajatte- luun. Passinmäki ei itse lähde sovelta- maan ajatuksia käytäntöön, minkälaises- ta suunnittelusta ja rakentamisesta voisi olla kyse, kun pyritään tuomaan esiin perustaa, jonka tekninen rakentaminen on kadottanut. Ainoa konkreettisempi ehdotus on seuraava: ”Yksi yhteiskun- tasuunnittelun ja yhdyskuntasuunnitte- lun nykyisistä tehtävistä tulisikin olla se miettiminen, kuinka kuolema voitaisiin jälleen palauttaa olennaiseksi osaksi ih- misten elämää. Kun kuolemaa faktisena tapahtumana ei kätkettäisi, voisi siitä ol- la apua myös kuoleman eksistentiaalisen merkityksen ymmärtämiselle.” (s. 82)

Passinmäki soveltaa Heideggerin ajatuksia arkkitehtuurin tarkasteluun onnistuneesti, ja teos onkin tässä suh- teessa varsin ansiokas esittely Heideg- gerin fi losofi an keskeisistä teemoista ja käsitteistä. Teoksessa tulee hyvin esiin myös Heideggerin ajattelun kehitys var- haisfi losofi sesta Sein und Zeit -teoksesta myöhäisempiin kirjoituksiin kuten Pas- sinmäen keskeiset lähteet Der Ursprung des Kunstwerkes, Bauen Wohnen Denken ja Gelassenheit. Verrattaessa Passinmäen teosta esimerkiksi Harriesin vastaaviin kirjoituksiin huomaa, että Passinmäen ote Heideggerin kirjoituksiin ei ole yhtä kriittinen, eikä hän yllä samanlaiseen in- novatiivisuuteen.

Anne-Mari Forss

sallia asuminen. Passinmäki ei lähde ko- vin perusteellisesti avaamaan Heidegge- rin myöhäisempiä ajatuksia asumisesta vaalimisena (Schonen) ja rakentamisesta asumisena, vaan keskittyy varsinaistumi- sen ja silleen jättämisen pohtimiseen.

Heideger lähtee siitä, että ihminen todentuu aina ensin yhteisöllisenä, ke- nenä tahansa toisten ihmisten kans- sa, ja vasta tämän jälkeen ihminen voi tulla varsinaiseksi itseksi. Paetessaan it- seään, ahdistusta ja etenkin kuolemaa ihminen jää usein keneksi tahansa, mi- tä Heidegger kuvaa epävarsinaisuudeksi.

Varsinaistuminen alkaa tapahtua, kun ihminen lakkaa pakenemasta ja ahdis- tus yksilöi ihmisen. Passinmäki kirjoit- taa: ”Ahdistuksessa ihminen vapautuu kenenä tahansa olemisesta, jolloin hän voi ensimmäistä kertaa kääntyä omi- en mahdollisuuksiensa puoleen. Ahdis- tus avaa ihmiselle mahdollisuuden var- sinaistua. Epävarsinainen oleminen on ihmisen olemista ei-kokonaisena. Var- sinaistumisessa ihmisestä tulee ehyt, kokonainen.”(s. 80) Heidegger kuvaa varmistumista varhaisessa fi losofi assaan päättäväisyytenä ja myöhemmin silleen jättämisenä. Varsinaistuminen edellyttää tapahtuakseen aina perustan, jollaiseksi Heidegger nimeää Sein und Zeitissa pe- rinteen, esseessä Der Ursprung des Kunst- werkes taideteoksen.

Yhdessä rakentaen

Varsinaistumiseen sisältyy kuitenkin ai- na myös paluu yhteisöllisyyteen, ja täs- sä yhteydessä Heidegger korostaa varsi- naista yhteenkuuluvuutta, joka saavute- taan ryhdyttäessä ajamaan yhdessä jotain asiaa. Passinmäki huomaa, että tällainen hanke voi olla myös rakennushanke, jol- loin varsinainen yhdessäoleminen todel- listuu itse rakennusprosessissa. On hie- man yllättävää ja harmiteltavaakin, et- tei Passinmäki näinä uuden rakennus- ja maankäyttölain aikoina lähde pohtimaan yhteisöllisen suunnittelun ja rakentami- sen mahdollisuuksia, etenkin kun Hei- degger antaa siihen hyvät eväät. Nyt Pas- sinmäki ojentaa pelastuksen avaimet yk- sinomaan arkkitehtien käteen, hän ikään kuin näkee arkkitehdissä runoilijan.

Heideggerille maailma avautuu kie- len kautta, ja Passinmäki toteaa Walter Biemeliä mukaillen rakentaminen saat- taa tämän avautumisen loppuun. Passin- min ilmestynyt Arkkitehtuurin unohtu-

nut ethos: Tutkielma Martin Heidegge- rin ajatusten soveltamisesta arkkitehtuu- rin tarkasteluun käsitteli ihmisen ja yk- sittäisen rakennuksen suhdetta, kun taas käsillä oleva teos lähestyy ihmisen yhtei- söllisyyttä ja kaupunkia.

Nimensä mukaisesti se keskittyy ih- misen kodittomuuden tarkasteluun ja kodittomuuden purkamisen mahdolli- suuksien pohtimiseen. Kaupunkia teok- sessa edustavat kaupunki- ja yhdyskun- tasuunnittelu sekä kaupunkirakentami- nen, mikä antaa hyvin kapean ja yksioi- koisen kuvan kaupungista fyysisten (ark- kitehtonisten) elementtiensä summana.

Tämä johtunee osittain aiheen rajauk- sesta, osittain siitä, että sanat on suun- nattu ensisijaisesti arkkitehdeille; se, mi- tä Passinmäki teoksellaan hakee, on juu- ri arkkitehtien asenteellinen muutos.

Kotia päin

Passinmäki lähtee hahmottamaan Hei- deggerin käsittelemää kolmea eri kodit- tomuuden tasoa: asuntopulaa, moder- nin ihmisen kodittomuutta sekä ihmi- sen olemassaolon kodittomuutta. Mo- dernin ihmisen kodittomuuden juuret ovat kartesiolaisessa subjektin ja objek- tin sekä hengen ja ruumiin dualismis- sa. Passinmäki kritisoi Descartesin redu- soidun ihmisen fi losofi aa Heideggerin kirjoitusten pohjalta, ja siirtyy tarkas- telemaan, kuinka kartesiolainen lähes- tymistapa leimaa modernin kaupungin rakennettua ympäristöä. Teos keskittyy varhaisfunktionalistien teorioihin, sillä juuri heidän voidaan katsoa korostaneen arkkitehtuurin redusoimista tieteellisek- si teoriaksi. Passinmäen mukaan näi- den teorioiden seurauksena rakennettu ympäristö on muuttunut ”yksitasoisek- si”, millä hän tarkoittaa, että rakennuk- set eivät enää kasva perustastaan. Passin- mäki peräänkuuluttaa teoksellaan nyky- arkkitehtuurin vastuuta tämän perustan uudelleen löytämisestä – perustan, jota vasten ihminen voisi varsinaistua ja ole- massaolonsa kodittomuuden keskellä löytää kodin maailmasta.

Teoksen loppuosa keskittyy juuri sen pohtimiseen, kuinka kaupunkira- kentaminen voisi auttaa kodittomuuden purkamista kaikilla kolmella tasolla. Ta- voitteena on varsinaistunut ihminen, jo- ta Heidegger kuvaa myöhemmissä kir- joituksissaan asujaksi. Passinmäki tote-

!""!#!$"!%&'())&%%%*+& (+,-,())&.%)/0++0+&