620
K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 1 1 3 . v s k . – 4 / 2 0 1 7
Kirjoitus perustuu Aalto-yliopistossa 10.8.2017 tarkastettuun väitöskirjaan “Essays on Dynamic Incentives”. Väitöstilai- suudessa vastaväittäjänä toimi professori Topi Miettinen (Hanken) ja kustoksena professori Pauli Murto (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu). KTT Tuomas Laiho (tuomas.laiho@econ.uio.no) työskentelee tutkijana Oslon yliopistossa.
Tulevaisuuden lupaukset ja dynaamiset kannustimet
Tuomas Laiho
V
äitöskirja koostuu johdannosta ja kolmesta artikkelista. Artikkeleiden aiheet vaihtelevat toimialan taloustieteestä ympäristötaloustietee- seen, mutta niitä yhdistää dynaamisten kannus- timien mallintaminen. Dynaamisilla kannusti- milla tarkoitetaan lyhyesti sanottuna sitä, miten taloudellisten päätöksentekijöiden tämänhetki- set teot riippuvat tulevaisuudesta. On selvää, että hyvin monet taloudelliset ilmiöt ovat luon- teeltaan sellaisia, joissa tulevaisuuden tapahtu- mat tai niitä koskevat odotukset ovat keskeisiä tämän hetken päätöksenteolle. Tämä on tietys- ti tiedetty taloustieteessä pitkään, kuten monet esimerkit makrotaloustieteestä todistavat.Väitöskirja tarjoaa muutaman esimerkin mikrotaloustieteen kysymyksistä, joissa pää- töksenteko yli ajan ja dynaamiset kannustimet ovat tärkeitä. Yksi tällainen esimerkki on pro- jektia ulkoistava yritys, joka haluaa antaa kan- nustimet alihankkijalle tehdä projekti nopeas-
ti. Yrityksen täytyy siis kannustaa alihankkijaa panostamaan projektiin jo tänään. Toinen esi- merkki on monopolisti, joka voi olla halukas myymään tuotetta tappiolla hetken aikaa, kun- han vain markkinoilla pysymisen arvo on riit- tävän suuri. Tulevaisuuden voitot voivat siis kannustaa monopolia pysymään markkinoilla.
Dynaaminen ohjelmointi tarjoaa matemaat- tisen tavan dynaamisten päätösten mallintami- seen. Se auttaa myös ymmärtämään yli ajan ta- pahtuvia päätöksiä käsitteellisellä tasolla. Kes- keistä dynaamiselle ohjelmoinnille on, että voimme ajatella päätösten muodostuvan kah- desta osasta: siitä, miten päätös vaikuttaa tämän hetken arvoon, ja siitä, miten se vaikuttaa jatko- arvoon. Jatkoarvo on siis kunkin päätösvaihto- ehdon se osa, joka saadaan tulevaisuudessa. Jos kyseessä on esimerkiksi kahden yrityksen väli- nen sopimustilanne, voimme ajatella, että yritys voi palkita alihankkijan kahdella tavalla: joko
621 lupaamalla palkkion tänään tai antamalla lupa-
uksen palkkiosta tulevaisuudessa. Palkkion si- jaan kyseessä voi tietysti olla yhtä hyvin rangais- tus. Yritys voi esimerkiksi luvata maksavansa työstä pienemmän palkkion tulevaisuudessa tai jopa irtisanovan sopimuksen kokonaan, mikäli projektia ei toteuteta tänään.
Lupausten tekeminen tulevaisuuden toi- minnasta on yksi keskeisimpiä tapoja, joilla dynaamiset mallit eroavat staattisista malleista.
Monessa tapauksessa yhtä keskeistä kuin lupa- usten tekeminen on päätöksentekijöiden kyky pitää niistä kiinni. Toisin sanoen päätöksente- kijät voivat monesti haluta luvata jotakin sel- laista, jota he eivät kuitenkaan pysty luvatun hetken koittaessa toteuttamaan. Tämä johtuu siitä, että päätösten optimaalisuus riippuu tar- kasteluhetkestä. Tänään tehty päätös huomisen toiminnasta voi hyvinkin olla päätöksentekijäl- le epäoptimaalinen huomenna. Tästä puhutaan kirjallisuudessa monesti sitoutumisratkaisun ja peräkkäisesti optimaalisen (tai rationaalisen) ratkaisun erona.
Ensimmäisen artikkelin, joka on kirjoitettu yhdessä Julia Salmen kanssa, keskeinen teema liittyy siihen, miten sitoutumisvoiman puute voi vaikuttaa päätöksentekijän kannustimiin.
Ronald Coase (1972) mietti monopolivoiman merkitystä kestotavarahyödykkeiden tapauk- sessa ja oivalsi, että yli ajan mietittynä mono- polisti voi toimia kilpailijana itseään vastaan.
Siis vaikka myyjä haluaa tänään asettaa korke- an hinnan, niin huomenna hänellä on kiusaus alentaa hintaa ja myydä matalalla hinnalla jäl- jellä oleville ostajille. Jos ostajat ennakoivat tämän, niin heillä on kannustin odottaa, joten hinnan tulisi olla tasapainossa matala jo tä- nään. Tämä ajatus tunnetaan Coasen otaksu- man (Coase conjecture) nimellä: kestohyödyke- monopolisti ei välttämättä ole monopolisti
lainkaan. Tulos vaatii sitä, että monopolistilla ei ole keinoa sitoutua hintoihin etukäteen. (Au- subel ja Deneckere 1989; Gul ym. 1986; Sobel 1991)
Ensimmäinen artikkeli analysoi, miten myyjän toiminta kestohyödykemarkkinoilla muuttuu, jos kuluttajat eivät tiedä myydyn tuotteen arvoa täydellisesti, mutta se voidaan oppia kuluttajien kokemusten perusteella. Ar- tikkelissa osoitetaan, että tämä muuttaa mono- polistin hinnoitteluongelmaa merkittävästi ja siksi sitotumisvoiman haitallisuus on tällaises- sa ympäristössä kyseenalaista. Nyt dynaamiset kannustimet ovat tärkeitä sekä ostajien että myyjän puolella. Ostajien kannalta kyse on sa- moista motiiveista kuin täydellisen informaati- on tapauksessa eli siitä, miten kauan he ovat valmiita odottamaan ostamista. Myyjän kan- nustimet puolestaan myydä tuotetta riippuvat myös siitä miten paljon voittoa se voi tehdä, jos tuotteen arvo osoittautuu korkeaksi. Tuotteen arvo voi olla jonkin aikaa tuotantokustannus- ten alapuolella, koska se on epävarma.
Ensimmäisessä artikkelissa osoitetaan, että toisin kuin täydellisen informaation malleissa sitotumisratkaisu voi olla tasapainoja tehok- kaampi, koska monopolistin sitoutumisvoima voimistaa kannustimia tuottaa informaatiota.
Tietyssä mielessä tulos kääntää Coasen otaksu- man implikaation: sitoutumisvoiman puute voi johtaa tehokkuustappioon.
Monissa yritysten välisissä sopimuksissa tuotteen tai palvelun toimittamiselle asetetaan takaraja, johon mennessä tuote pitää olla toi- mitettu asiakkaalle. Toisessa artikkelissa ana- lysoidaan tällaisten sopimusten optimaalisuutta tilanteessa, jossa toinen yritys ulkoistaa pro- jektin alihankkijalle. Ulkoistamista miettivä yritys ei havaitse alihankkijan toimia suoraan, joten yritys kärsii moraalikatona tunnetusta Tu o m a s L a i h o
622
KAK 4/2017
ongelmasta. Moraalikatoa koskeva talous- tieteellinen kirjallisuus on laaja, mutta yli ajan tapahtuvat päätökset tuovat siihen uusia elementtejä, joiden tutkimus on edennyt vasta viime vuosina (Hörner ja Samuelson 2014; Ma- son ja Välimäki 2015; Sannikov 2008).
Yksi dynaamisen mallin erityispiirteistä liittyy aikapreferensseihin, joiden vaikutuk- seen artikkeli keskittyy. Artikkelissa osoite- taan, että alihankkijan kärsivällisyys määrittää tärkeällä tavalla optimaalisen sopimuksen luonnetta.
Toisen artikkelin keskeinen kysymys on miten alihankkijalle luodaan kannustimet to- teuttaa projekti nopeasti ja riittävän korkealla laadulla. Alihankkijaa voidaan kannustaa teke- mään projekti nopeasti maksamalla pienempi palkkio myöhemmin toteutetusta projektista.
Laatua voidaan puolestaan kannustaa antamal- la alihankkijalle riittävän suuri voitto sopimuk- sesta. Tämä motivoi tuottamaan korkeaa laa- tua, koska alihankkija ei halua vaarantaa sopi- muksesta saatavaa voittoa huonolla laadulla (Shapiro ja Stiglitz 1984). Artikkelissa osoite- taan, että takarajat ovat optimaalinen tapa luo- da kannustimet alihankkijalle. Se minkälaisen rangaistuksen yritys haluaa asettaa alihankki- jalle takarajalla, riippuu siitä, miten kärsivälli- nen alihankkija on ja miten hyvin päämies havaitsee projektin laadun. Alihankkija irtisa- notaan vain, jos projektin laatu havaitaan täy- dellisesti ja alihankkija on yhtä kärsivällinen kuin ulkoistava yritys. Muuten alihankkija jat- kaa projektin tekemistä, mutta matalammalla intensiteetillä kuin aikaisemmin.
Toisen artikkelin päätulos on, että alihank- kijan kärsivällisyys vaikuttaa päinvastaisella tavalla moraalikatoon laadun kuin työmäärän suhteen. Moraalikato työmäärän suhteen ka- toaa, kun alihankkijasta tulee riittävän kärsi-
mätön, mutta moraalikato työn laadun suhteen voi voimistua. Tämä johtuu siitä, että kärsimä- tön alihankkija ei tarvitse dynaamisia kannus- timia, jolloin työn kannustaminen on helpom- paa. Toisaalta kärsimättömyys tekee laadun kannustamisesta suhteellisesti kalliimpaa, kos- ka alihankkija ei enää arvosta tulevaisuudessa luvattuja voittoa projektista yhtä paljon, minkä vuoksi yritys joutuu maksamaan niistä suurem- man osan jo tänään.
Väitöskirjan kolmas artikkeli, joka on kir- joitettu yhdessä Olli-Pekka Kuuselan kanssa, tutkii informaation hankintaa päästöjen vaiku- tuksista yhteismaan ongelmana tunnetussa pelissä. Yhteismaan ongelmassa kokonaispääs- töt ovat liian suuret, koska maat eivät huomio saasteiden toisille maille aiheuttamia vahinko- ja. Päästöjen vaikutukset ovat epävarmoja ja mahdollisesti epäsymmetrisiä eri maiden (pää- töksentekijöiden) kesken. Yksi esimerkki täl- laisesta päästöongelmasta on hiilidioksidipääs- töt ja ilmastonmuutos, jonka vaikutusten arvi- ointi on osoittautunut vaikeaksi. Aikaisempi kirjallisuus on tutkinut varsin laajasti infor- maation vaikutusta yhteismaan ongelmaan, mutta informaatio on lähes poikkeuksetta otet- tu annettuna. Artikkelin kontribuutio kirjalli- suuteen onkin tutkia, mitä tapahtuu, kun in- formaatio on endogeenista (Ulph ja Maddison 1997; Kolstad ja Ulph 2008; 2011; Bramoulle ja Treich 2009; Ulph 2011; Finus ja Pitassilgo 2013).
Keskeinen kysymys kolmannessa artikke- lissa on se, miten negatiiviset ulkoisvaikutuk- set yhteismaan ongelmassa vaikuttavat maiden kannustimiin hankkia informaatiota. Kannus- timet tulevat päästöpelistä, jota maat joutuvat pelaamaan informaationhankinnan jälkeen.
Artikkelissa verrataan pelin tasapainoa sosiaa- lisesti tehokkaaseen ratkaisuun, joka voidaan
623 Tu o m a s L a i h o
saavuttaa maita sitovalla sopimuksella. Voi- daan ajatella, että kannustimet hankkia infor- maatiota ovat heikot, kun tasapainossa hanki- taan vähemmän informaatiota kuin tehokkaas- sa ratkaisussa.
Kolmannessa artikkelissa osoitetaan, että keskeistä informaationhankinnalle on, kuinka korreloituneita eri maiden haitat päästöistä ovat ja miten vakava yhteismaan ongelma on.
Jos haitat ovat voimakkaasti korreloituneita, informaatiota hankitaan tasapainossa aina lii- an vähän eli kannustimet ovat heikot. Korre- laation vaikutus tulee vapaamatkustamisen kautta, koska maat oppivat toisiltaan päästöjen vaikutuksista. Korkea korrelaatio tarkoittaa, että informaatio on julkishyödyke, jolloin kaik- ki maat hyötyvät yksittäisen maan investoin- neista. Jos taas haitat eivät ole voimakkaasti korreloituneita ja yhteismaan ongelma on riit- tävän vakava, maat hankkivat tasapainossa lii- kaa informaatiota. Toisin sanoen kannustimet hankkia informaatiota ovat liian voimakkaat, kun maat eivät opi toisiltaan paljon ja käsillä oleva päästöongelma on vakava. □
Kirjallisuus
Ausubel, L. ja Deneckere, R. (1989), “Reputation in Bargaining and Durable Goods Monopoly”, Econometrica 57: 511–531.
Bellman, R. (1952), “On the theory of dynamic pro- gramming”, Proceedings of the National Academy of Science 38: 716–719.
Bramoulle, Y. ja Treich, N. (2009), “Can uncertainty alleviate the commons problem?”, Journal of the European Economic Association 7: 1042–1067.
Coase, R. H. (1972), “Durability and monopoly”, Journal of Law and Economics 15: 143–149.
Finus, M. ja Pintassilgo, P. (2013), “The role of un- certainty and learning for the success of interna- tional climate agreements”, Journal of Public Economics 103: 29–43.
Gul, F., Sonnenschein, H. ja Wilson, R. (1986),
“Foundations of dynamic monopoly and the Coase conjecture”, Journal of Economic Theory 39: 155–190.
Hörner. J. ja Samuelson, L. (2014), “Incentives for experimenting agents”, The RAND Journal of Economics 44: 632–663.
Kolstad, C. ja Ulph, A. (2008), “Learning and inter- national environmental agreements”, Climatic Change 89:125–141.
Kolstad, C. D. ja Ulph, A. (2011), “Uncertainty, learning and heterogeneity in international envi- ronmental agreements”, Environmental and Re- source Economics 50: 389–403.
Mason, R. ja Välimäki, J. (2015), “Getting it done:
dynamic incentives to complete a project”, Jour- nal of the European Economic Association 13:62–
97.
Sannikov, Y. (2008), “A continuous-time version of the principal-agent problem”, Review of Eco- nomic Studies 75: 957–984.
Shapiro, C., ja Stiglitz, J. (1984), “Equilibrium un- employment as a worker discipline device”, American Economic Review 74: 433–444.
Sobel, J. (1991), “Durable goods monopoly with entry of new consumers”, Econometrica 59:
1455–1485.
Ulph, A. ja Maddison, D. (1997), “Uncertainty, learning and international environmental policy coordination”, Environmental and Resource Eco- nomics 9: 451–466.
Ulph, A. ja Ulph, D. (1997), “Global warming, irreversibility and learning”, Economic Journal 107: 636–650.
