Eläkkeelle siirtymisen kannustimien muutos vuoden 2017 eläkeuudistuksen seurauksena 1950-luvun alussa syntyneillä
Heikki Tikanmäki
Vuoden 2017 työeläkeuudistuksessa eläkkeelle siirtymisen taloudelliset kannustimet muuttuivat. Tässä työssä esitän ELSI-mikrosimulointimallilla tehtyjä laskelmia siitä, millaisia taloudellisia kannustimia vanhuuseläkeiän alarajan täyttänyt henkilö olisi kohdannut vanhoilla ja kohtasi uusilla säännöillä laskettuna. Tarkastelen eläkkeel- le siirtymisen kannustimia niillä ikäluokilla, joiden vanhuuseläkkeen ikärajat eivät muuttuneet uudistuksen seu- rauksena. Keskimäärin eläkkeen lykkäämisen kannustimet paranivat kaikilla tarkastelluilla mittareilla katsottuna.
Yksilöiden välinen vaihtelu uudistuksen vaikutuksissa kannustimiin on kuitenkin suurta. Kannustimet paranivat erityisesti niillä henkilöillä, joiden eläkekarttuma suhteessa työuran lopun ansioihin oli suuri. Miehillä lykkäämi- sen kannustimet paranivat enemmän kuin naisilla, vaikka naisilla pidemmän eliniän takia lykkäämisen kannusti- met ovat yleisesti ottaen parempia.
ja kohtasi uusilla säännöillä laskettuna. Tar- kastelen eläkkeelle siirtymisen kannustimia niillä ikäluokilla, joiden vanhuuseläkkeen ikä- rajat eivät muuttuneet uudistuksen seuraukse- na. Tällöin vältytään tul kin taongel milta ikä- rajamuutosten ja kannustimien muutosten vai kutuksista.
Eläkkeellesiirtymiseen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin tässä tutkimuksessa käy- tettävä loppuelinkaaren tulojen suhteellinen muutos, esimerkiksi kuukausieläkkeen taso,
TkT Heikki Tikanmäki (heikki.tikanmaki@etk.fi) on Eläketurvakeskuksen ennustelaskentayksikön päällikkö. Kirjoittaja kiittää kahta anonyymia vertaisarvioitsijaa heidän antamistaan kommenteista.
V
uoden 2017 työeläkeuudistuksessa eläkkeen lykkäämisen kompensointitapa muuttui. Tämän seurauksena myös eläkkeelle siirtymisen talou- delliset kannustimet muuttuivat. Kannustimilla tarkoitan uudistuksen vaikutusta loppuelinkaa- ren tulojen laskentahetkelle diskontattuun sum- maan eri tulokäsitteillä.Tässä työssä esitän ELSI-mikrosimulointi- mallilla tehtyjä laskelmia siitä, millaisia talou- dellisia kannustimia vanhuuseläkeiän alarajan täyttänyt henkilö olisi kohdannut vanhoilla
signaalivaikutus tai henkilökohtaiset syyt, ku- ten työmarkkina-asema, työkyky tai puolison elämäntilanne. Yksinkertaisuuden vuoksi tässä oletetaan, että eläkkeelle siirrytään ja työsken- tely lopetetaan samalla hetkellä.
1. Vuoden 2017 eläkeuudistus Yksi keskeisimmistä vuoden 2017 eläkeuudis- tuksen muutoksista oli alimman vanhuuselä- keiän nouseminen. Viimeinen ikäluokka, jon- ka ikärajat eivät muuttuneet eläkeuudistuksen seurauksena, on 1954 syntyneet. 1950 syntyneet ja sitä vanhemmat olivat eläkeuudistuksen tul- lessa voimaan jo niin lähellä vakuuttamisvelvol- lisuuden yläikärajaa, että heidät on rajattu pois tarkastelusta. Tämän takia tämän tutkimuksen tarkastelu rajoittuu vuosina 1951–1954 synty- neisiin henkilöihin.
Vuoteen 2016 saakka työeläkkeen lykkää- misestä ei suoraan kompensoitu lainkaan, vaan kompensaatio tuli lykkäämisaikana tehtyyn työ- hön sovelletusta korkeammasta karttumispro- sentista. Eläkkeen lykkääjille karttui alimman vanhuuseläkeiän jälkeen tehdystä työstä eläkettä 4,5 %, kun muilla 53 vuotta täyttäneillä karttu- misprosentti oli 1,9. Eläkkeen rinnalla tehdystä työstä karttui eläkettä 1,5 prosenttia, joten voi ajatella, että 3 prosenttiyksikköä 4,5 prosentin karttumasta oli kom pen saatiota eläkkeen lyk- käämisestä.
Vuodesta 2017 alkaen eläkettä on karttu- nut kaiken ikäisenä tehdystä työstä 1,5 prosent- tia. Ainoa poikkeus on, että 53–62-vuotiaille karttuu määräaikaisesti eläkettä 1,7 prosent- tia. Eläkeuudistuksen jälkeen eläkkeen perus- teena olevasta palkasta ei enää vähennetä pal- kansaajan työeläkemaksua. Tämän seurauksena nykyinen 1,5 karttumisprosentti vastaa suurin
piirtein 1,6 prosentin karttumisprosenttia en- nen eläkeuudistusta.
Nykyisin eläkkeen lykkääminen yli alimman vanhuuseläkeiän kompensoidaan 0,4 prosentin lykkäyskorotuksella lykkäyskuukautta kohti.
Lykkäyskorotuksessa ei ole korkoa korolle -il- miötä, joten pidemmillä lykkäysajoilla lykkäys- korotus on lyhyitä lykkäysaikoja suhteellisesti vähemmän kompensoiva. Toisaalta lykkäysko- rotuksen saa myös lykkäysaikana karttuvaan eläkkeen osaan, mikä osaltaan pienentää tätä vaikutusta. Useimmissa tapauksissa tämän te- kijän vaikutus on pieni.
63 vuoden alimman vanhuuseläkeiän jo täyttäneet ikäluokat olivat vanhan järjestelyn piirissä vuoden 2016 loppuun saakka ja uuden kompensointitavan piirissä vuoden 2017 alusta alkaen. Käytännössä siis 1949–1953 syntyneillä henkilöillä eläkettä karttui 4,5 prosenttia pal- kasta vuoden 2016 loppuun saakka. Lykkäys- korotus laskettiin eläkkeeseen vuoden 2017 alusta alkaen.
Osa lykkäämisen eläkettä kasvattavasta vaikutuksesta tulee siitä, että maksussa olevia eläkkeitä korotetaan tavallisesti vähemmän anteliaalla indeksillä kuin karttuneita eläke- oikeuksia1. Vaikutus ei tule tasaisesti, vaan kerran vuodessa lykkäämällä eläkettä joulu- kuusta tammikuulle. Tämä vaikutus on suu- ruudeltaan erisuuruinen eri vuosina. Tämä vaikutus on suurimmillaan silloin, kun ansio- tason reaalikasvu on nopeaa. Tätä ei muutettu vuoden 2017 eläkeuudistuksessa.
1 Maksussa olevia työeläkkeitä korotetaan työeläkein- deksillä, joka seuraa 80 prosentin painolla hintatason ja 20 prosentin painolla ansiotason muutoksia. Karttuneita eläkeoikeuksia korotetaan palkkakertoimella, joka seuraa 20 prosentin painolla hintojen ja 80 prosentin painolla ansioiden muutoksia.
Vuoden 2017 eläkeuudistus poikkeaa monin tavoin edeltävästä suuresta eläkeuudistuksesta eli vuoden 2005 uudistuksesta. Vuoden 2005 uudistuksessa eläkeikä laski, jolloin eläkkeiden pääoma-arvot kasvoivat merkittävästi yhdessä yössä. Vastaavaa ei tapahtunut vuoden 2017 uu- distuksessa, vaan jo karttuneen eläkkeen pää- oma-arvo säilyi ennallaan tarkastelussa olevilla ikäluokilla. Niillä ikäluokilla, joiden eläkeikära- jat nousivat, eläkkeen pääoma-arvo laski.
2. Eläkkeelle siirtymisen kannustimet kirjallisuudessa Simulointimallipohjaisia arvioita eläkkeelle siir- tymisen kannustimista ovat esittäneet aiemmin esimerkiksi Määttänen (2013) ja Tikanmäki (2020). Määttäsen työssä arvioidaan ehdotettu- ja eläkeuudistuksia stokastisen elinkaarimallin avulla. Tikanmäki puolestaan esittää arvion ny- kyjärjestelmän mukaisista eläkkeelle siirtymi- sen kannustimista. Käsillä oleva työ laajentaa Tikanmäen aikaisempaa analyysia.
Hakola ja Määttänen (2007), Uusitalo ja Nivalainen (2013) sekä Gruber ym. (2020) ovat tutkineet eläkkeellesiirtymisen kannustimien muutosta vuoden 2005 eläkeuudistuksen yhte- ydessä. Näistä ensimmäinen on mallipohjainen tarkastelu elinkaarimallin avulla, ja kaksi jäl- kimmäistä ovat rekisteripohjaisia tutkimuksia.
Tässä työssä esitettävä analyysi on pitkälti vas- taava kuin Uusitalon ja Nivalaisen työ, mutta eri kontekstissa. Keskeisin metodologinen ero on se, että tässä työssä loppuelinkaaren kulku saadaan simuloitua yksityiskohtaisemmin ELSI- mikrosimulointimallin avulla.
Tiedossani ei ole vastaavia tutkimuksia vuo- den 2017 eläkeuudistuksen aiheuttamista muu- toksista eläkkeellesiirtymisen kannustimiin.
Sen sijaan Nivalainen ja Tenhunen (2018) ovat tehneet näihin kysymyksiin liittyen kyselytut- kimuksen.
Uusitalo ja Nivalainen (2013) kuvaavat pe- rusteellisesti eläkkeelle siirtymisen kannusti- mien mittaamisen problematiikkaa joustavan vanhuuseläkeiän kontekstissa. Yksin kertai - simmillaan kannustimien mittaus voisi tar- koittaa kuukausieläkkeen muutosta eläkkeen lykkäämisen seurauksena. Tämä tapa kuiten- kin yliarvioisi kannustimia, koska eläkeajan ly- henemistä ei tulisi otettua huomioon lainkaan.
Sen sijaan he päätyvät käyttämään mittarina tulevien bruttotulojen pääoma-arvon eli nyky- hetkeen diskontatun summan muutosta.
Tässä työssä käytetään samaa mittaria, mutta eri tulokäsitteille. Käytettävät tulokäsitteet ovat (brutto)työeläke ja nettotulot. Työ eläkkeestä huomioidaan vain omaan työuraan perustuva eläke, koska malliteknisistä syistä perhe-eläk- keet on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Perhe- eläkkeen käsittely monimutkaistaisi tarkastelu- ja usealla tavalla, koska se vaikuttaa hyvin eri tavoin eri yksilöillä. Perhe-eläkettä maksetaan tietyin edellytyksin leskelle ja alaikäisille lapsil- le edunjättäjän kuoleman jälkeen.
Uusitalo ja Nivalainen (2013) esittelevät vaihtoehtoisena tapana optioarvoihin perustu- van mallinnuksen. Tällä tarkoitetaan sitä, että eri valintojen vaikutuksia verrataan stokastisen optimoinnin keinoin. Tulevat tulot muodostavat optimoitavan stokastisen prosessin, ja annettu- jen preferenssien valossa valitaan optimaalinen eläkkeellesiirtymishetki, joka maksimoi odotet- tavissa olevan hyödyn. Optioarvoihin perustu- vaa mallinnusta on Suomen eläkejärjestelmän kontekstissa käyttänyt muun muassa Hakola (2002).
Määttänen (2013) on mallintanut työn- tarjontapäätöksiä stokastisen elinkaarimallin
avulla Suomen eläkejärjestelmän kontekstissa.
Käsitteellisesti tämä on varsin lähellä Hakolan (2002) tapaa. Börsch-Supan ym. (2018) esitte- levät kehikon, jolla voidaan arvioida työntar- jonnan päätöksiä joustavan vanhuuseläkkeen ikkunassa. Hänen kehikossaan työnjättämis- hetki ja eläkkeellesiirtymishetki voidaan erot- taa. Määttäsen ja Börsch-Supanin tavoille on yhteistä, että niissä joudutaan eksplisiittisesti ottamaan kantaa kunkin yksittäisen henkilön preferensseihin.
Tässä työssä valitussa lähestymistavassa tar- vitaan vähemmän oletuksia, koska kannustimet kuvataan ilman, että otetaan kantaa siihen, mi- ten ihmiset niihin reagoivat. Vastaavasti myös- kään tuloksia ihmisten reaktioista kannustimiin ei ole tässä mahdollista saada.
Omat rajoitteensa asettaa oletus, että eläk- keelle siirtyminen ja työskentelyn lopettaminen tapahtuvat samalla hetkellä. Tämän takia esi- merkiksi eläkkeen rinnalla työskentelyä ei ole mahdollista tarkastella. Tästä oletuksesta olisi mahdollista luopua, mutta se monimutkaistaisi esitettäviä tarkasteluja huo matta vasti.
3. Menetelmä ja oletukset
Tässä tutkimuksessa lasketaan ELSI-mikro- simulointimallin avulla loppuelinkaaren tulo- jen muutosta eri tulokäsitteillä samaan tapaan kuin Tikanmäki (2020) tekee. Lisäyksenä tuon raportin laskelmiin laskelmat tehdään nykyis- ten eläkesääntöjen lisäksi vuoden 2017 eläke- uudistusta edeltävällä lainsäädännöllä. Näihin sääntöihin viitataan tässä työssä jatkossa nimellä vanhat säännöt.
Elinkaarituloja laskettaessa joudutaan otta- maan kantaa myös käytettävään diskonttokor- koon. Laskelmat esitetään kahden prosentin
reaalisella diskonttokorolla. Tämä korko on lä- hellä esimerkiksi elinaikakertoimen laskennassa käytettävää korkoa. Koron valinnasta voi esittää erilaisia näkökantoja. Esimerkiksi Määttänen (2013) käyttää selvästi suurempaa, noin kah- deksan prosentin diskonttokorkoa, kun taas Uusitalo ja Nivalainen käyttävät kolmen pro- sentin korkoa. Markkinakorot ovat laskeneet huomattavasti näiden tutkimusten laatimisen jälkeen, minkä huomioiminen diskonttokoron valinnassa tuntuu perustellulta. Tikanmäki (2020) esittää herkkyystarkasteluja koron vai- kutuksesta lykkäämisen kannustimiin nykylain kontekstissa. Tämän työn ensisijaisena tarkoi- tuksena on demonstroida, miten vuoden 2017 eläkeuudistus muutti kannustimia. Käytettävä diskonttokorko ei vaikuta laadullisesti esitettä- viin tuloksiin eläkeuudistuksen vaikutuksista.
Laskelmissa vanhoihin sääntöihin on jou- duttu tekemään vuoden 2016 kilpailukyky- sopimusta (kiky) koskeva tulkinta. Eläke- uudistuksen yhteydessä työeläkejärjestelmän indeksien laskentaan tehtiin muutos, jonka seu- rauksena työeläkeindeksin ja palkkakertoimen laskennassa käytettävästä ansiotasoindeksistä ei enää vähennetä palkansaajan työeläkemak- sua. Lähtö kohtaisesti tällä muutoksella ei oli- si vaikutusta tässä esitettäviin tuloksiin, koska laskelmassa käytetty maksutaso on vakaa lähes vuosisadan puoliväliin saakka.
Kuitenkin vuoden 2016 kilpailukykysopi- muksessa sovittiin, että osa työnantajien työelä- kemaksusta siirretään palkansaajien maksetta- vaksi. Vanhoilla säännöillä laskettuna kiky olisi vaikuttanut eläkkeiden indeksointiin, mutta nykyisillä säännöillä tällaista vaikutusta ei ole.
Näissä laskelmissa tätä indeksoinnin kautta tu- levaa vaikutusta ei ole otettu huomioon. Tämä indeksoinnin kautta tuleva vaikutus tulkitaan siis ennen kaikkea kilpailukykysopimuksen eikä
vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksek- si. Laskelmassa siis oletetaan, että myös van- hojen sääntöjen mukaisessa laskelmassa kikyä vastaavat kilpailukykyä vahvistavat toimet olisi tehty, mutta teknisesti sellaisella tavalla, ettei- vät ne olisi vaikuttaneet työeläkejärjestelmän indekseihin.
Tikanmäki ja Lappo (2020) ovat kuvanneet ELSI-mikrosimulointimallin ja siihen eläkkeel- le siirtymisen kannustimien arviointia varten tehdyt lisäykset. Eläkejärjestelmän ja talouden pitkän aikavälin kehitystä koskevat makrota- son oletukset ovat samat kuin Tikanmäen ym.
(2019) laskelmissa. Pitkällä aikavälillä inflaa- tio-oletus on 1,7 % ja ansiotason reaalikasvuo- letus 1,5 %. Työllisyysaste asettuu pitkällä ai- kavälillä 73–74 prosenttiin. Väestöennusteena käytetään Tilastokeskuksen vuoden 2018 vä- estöennustetta. Vuosille 2019–2023 käytetään Eläke turvakeskuksen tammikuun 2019 suh- danne-ennusteen mukaisia oletuksia.
Eläkkeellesiirtymisen kannustimia arvioita- essa rajoitutaan niihin henkilöihin, jotka työs- kentelevät vakiintuneesti vanhuuseläkkeen ala- ikärajalle, joka tarkasteltavilla ikäluokilla on 63 vuotta. Näitä henkilöitä on noin puolet kusta- kin ikäluokasta. Jokaiselle henkilölle lasketaan loppuelinkaaren palkka- ja eläketulot eri eläk- keellesiirtymishetkillä. Eläkkeelle siirtyminen voi tapahtua 63, 64, 65, 66, 67 tai 68 vuoden iässä. Mahdollisia lykkäyspäätöksiä on siis kor- keintaan viisi. Yksinkertaisuuden vuoksi ole- tetaan, että työskentelyn lopettaminen ja eläk- keelle siirtyminen tapahtuvat samaan aikaan.
Vanhuuseläkeiän alarajan jälkeisen työs- kentelyn aikaisen ansion oletetaan olevan sama kuin vakiintunut ansiotaso ennen alaikärajan täyttämistä. Tätä vakiintunutta ansiotasoa koro- tetaan vuosittain palkkakertoimella, jonka aja- tellaan kuvaavan ikääntyneiden työntekijöiden
keskimääräistä ansiokehitystä. Eläkettä lykän- neille henkilöille olisi mahdollista käyttää myös toteutuneita ansioita, mutta valikoitumisen vält- tämiseksi kaikille on päädytty käyttämään sa- malla tavalla muodostettua vakiintunutta an- siotasoa.
Simuloinnissa jokaiselle yksilölle arvotaan vain yksi kuolinhetki ikä-, sukupuoli-, koulu- tus- ja tilakohtaisten kuolevuuksien perusteel- la. Tätä samaa kuolinhetkeä käytetään kaikissa vaihtoehtoisissa laskelmissa. Niinpä täsmälli- sesti ottaen yksilötason tarkasteluissa ei päästä kiinni ex ante -kannustimiin vaan kyseessä ovat ennemminkin ex post -tarkastelut simuloidus- sa tulevaisuudessa. Toisaalta yksilökohtainen simuloitu elinikä on sama sekä vanhoilla että uusilla säännöillä laskettuna, joten sen vaikutus esitettäviin yksilökohtaisiin tuloksiin on vähäi- nen. Tämän takia jatkossa puhutaan kannusti- mista myös tässä yhteydessä. Ryhmäkohtaisissa tarkasteluissa voidaan mielekkäästi puhua kan- nustimista ilman tällaisia varauksia.
Tässä tarkastelussa otetaan huomioon vain suorat kannustinvaikutukset. Esimerkiksi jos ensimmäinen lykkäysvuosi ei kasvattaisi tuloja merkittävästi, mutta toisena vuonna olisi erit- täin kannattava lykätä, ei tämä tarkastelu tun- nistaisi useamman vuoden pituisen lykkäämi- sen kumulatiivisia kannustimia. Käytännössä tämä näkökulma ei kuitenkaan aseta rajoittei- ta tässä tarkastelussa, koska loppuelinkaaren tulojen muutos lykkäysaikojen pidentyessä on tasaista.
Esitettävissä tuloksissa esitetään ryhmä- kohtaisesti, miten lykkääminen vaikuttaa loppuelinkaaren tuloihin eri tulokäsitteillä.
Keskeiset tulokäsitteet ovat omaan työuraan perustuvan työeläkkeen määrä sekä nettotu- lot. Ryhmä kohtaisten tulosten lisäksi esitetään
jakaumatuloksia siitä, kuinka eläkeuudistus muutti lykkäämisen vaikutuksia yksilötasolla.
4. Tulokset
Jatkossa kannustimilla tarkoitetaan sitä, kuinka paljon loppuelinkaaren tulojen laskentahetkeen diskontattu summa muuttuu eläkkeen lykkää- misen seurauksena. Erityisesti eläkkeen yhte- ydessä puhutaan myös pääoma-arvon muutok- sesta, millä tarkoitetaan samaa asiaa.
Yksilötason tuloksissa esitetään, kuinka paljon lykkäyksen vaikutus eri yksilöillä muut- tuu uudistuksen seurauksena. Tällä tarkoite- taan suhdelukua, jossa osoittajassa on lykkä- yksen suhteellinen vaikutus loppuelinkaaren tulojen pää oma-arvoon uusilla säännöillä ja nimit tä jässä sama vaikutus vanhoilla säännöil- lä laskettuna. Täsmällisesti ottaen ollaan kiin- nostuneita tunnusluvusta
(1)
𝑃𝑃𝑛𝑛+1,𝑛𝑛𝑢𝑢,𝑖𝑖 ! 𝑃𝑃𝑛𝑛,𝑛𝑛𝑢𝑢,𝑖𝑖 𝑃𝑃𝑛𝑛+1,𝑛𝑛𝑣𝑣,𝑖𝑖 !
𝑃𝑃𝑛𝑛,𝑛𝑛𝑣𝑣,𝑖𝑖
missä on uusien sääntöjen mukainen pääoma-arvo henkilölle i iässä 63+k laskettuna, jos eläkkeelle siirrytään iässä 63+j. Vastaavasti on sama tunnusluku laskettuna vanhoilla säännöillä. Pääoma-arvolla tarkoitetaan lasken- tahetkelle diskontattua loppuelinkaaritulojen summaa.
Tarkastellaan seuraavaksi vuonna 1954 syntyneiden kohtaamien kannustimien muu- tosta siten, että tulokäsitteenä on oma työelä- ke. Huomataan, että on olemassa muutaman prosentin joukko, joiden kannustimet kahte- na ensimmäisenä lykkäysvuotena heikkenivät
merkittävästi uudistuksen seurauksena.
Keskeinen yksilötason eroja tuottava tekijä on karttuneen eläkkeen ja työuran lopun palkan suhde. Tämä johtuu siitä, että eläkeuudistus- ta edeltäneet säännöt tuottivat erittäin suuria kannustimia lisätyöskentelyyn sellaisilla henki- löillä, joiden eläkekarttuma oli pieni suhteessa työuran lopun ansioihin. Kannustimien muu- toksen ääripäät tasoittuvat pidemmillä lykkäys- ajoilla. Ensimmäisen vuoden lykkäyksen kan- nustimet paranivat 53 prosentilla henkilöistä, mutta viidennen vuoden lykkäyksen kannusti- met jo noin 75 prosentilla. (Kuvio 1.)
Pystyakselilta voi kiinnittää jonkin arvon ja vaaka-akselilta lukea, kuinka suurella osal- la tarkasteltavasta ryhmästä uudistus kasvattaa lykkäämisen vaikutusta suhteellisesti tätä arvoa vähemmän. Erityisesti tason 1 leikkauskohdasta voi lukea, kuinka suurella osalla tarkasteltavasta joukosta kannustimet heikkenivät uudistuksen seurauksena. Vastaavasti tason 0,95 leikkaus- kohdasta voi lukea, kuinka suurella osalla kan- nustimet heikkenivät yli 5 prosenttia.
Periaatteessa tulokäsite voisi olla mikä ta- hansa, mutta tässä yksilötason tarkastelussa käsitellään vain omaan työuraan perustuvia työeläk keitä. Nettotuloja tarkasteltaessa suu- rim malla osalla henkilöistä vaikutukset olisivat samankaltaisia, mutta uudistuksen vaikutus loppuelinkaaren tuloihin olisi pienempi prog- ressiivisen verotuksen takia.
Yksilötason tarkasteluissa huomataan, että etenkin ensimmäisen vuoden lykkäyksen kan- nustimissa voi olla vanhojen ja uusien sääntöjen välillä suuriakin eroja yksilötasolla.
Vuonna 1951 syntyneillä kannustinvaiku- tuksia tulee vasta kolmannesta lykkäysvuodes- ta alkaen. Tämä johtuu siitä, että eläkeuudistus tuli voimaan vasta sen vuoden alusta, kun tämä ikäluokka täytti 66 vuotta. Kolmas lykkäysvuosi
Kuvio 1. Viimeisen lykkäysvuoden vaikutusten suhteellinen muutos työeläkeuudistuksen seuraukse- na yksilötasolla kaavan 1 mukaisesti eri lykkäysajoilla, 1954 syntyneet. Kumulatiivinen osuus hen- kilöistä. Tulokäsitteenä oma työeläke, reaalinen diskonttokorko 2 %.
0,9 0,95 1 1,05 1,1
0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %
Uudistuksen työeläkevaikutus
Kumulatiivinen osuus henkilöistä
1v 3v 5v
Kuvio 2. Viimeisen lykkäysvuoden vaikutusten suhteellinen muutos työeläkeuudistuksen seurauk- sena yksilötasolla kaavan 1 mukaisesti eri lykkäysajoilla, 1951 syntyneet. Kumulatiivinen osuus henkilöistä. Tulokäsitteenä oma työeläke, reaalinen diskonttokorko 2 %.
0,9 0,95 1 1,05 1,1
0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %
Uudistuksen työeläkevaikutus
Kumulatiivinen osuus henkilöistä
3v 5v
ajoittuu tällä ikäluokalla osittain vanhojen ja osittain uusien sääntöjen aikaan, joten uudistuk- sen vaikutukset ovat myöhempiä lykkäysvuosia vaimeampia. Kahden viimeisen lykkäysvuoden yksilötason muutokset ovat laadullisesti saman- kaltaisia kuin 1954 syntyneilläkin. (Kuvio 2.)
Tarkastellaan seuraavaksi vuonna 1954 syn- tyneiden keskimääräistä työeläkkeen pääoma- arvon muutosta lykkäyksen seurauksena eri elä- kesäännöillä. Tarkastellaan siis tunnus lukuja
∑𝑖𝑖𝑃𝑃𝑛𝑛+1,𝑛𝑛𝑥𝑥,𝑖𝑖
∑𝑖𝑖𝑃𝑃𝑛𝑛,𝑛𝑛𝑥𝑥,𝑖𝑖 (2) missä notaatio on kuten edellä ja x on uudet säännöt tai vanhat säännöt. Tämä tunnusluku kertoo siis kuinka paljon tarkastelussa mukana olevien vuonna 1954 syntyneiden työeläkkeiden
keskimääräinen pääoma-arvo kasvaisi, mikäli he kaikki lykkäisivät eläkettä yhdellä vuodella iässä 63+n.
Kaikilla lykkäysajoilla uudet säännöt kas- vattavat keskimääräistä pääoma-arvoa vanhoja sääntöjä enemmän (Kuvio 3.)
Vuonna 1951 syntyneet kohtaavat hybridi- mallin, jossa eläkkeitä korotetaan ensin vanhalla ja tämän jälkeen uudella tekniikalla. Kuviosta 4 voi lukea vertailun vanhaan järjestelmään. Tällä ikäluokalla eläkeuudistus ei vaikuta lainkaan kahden ensimmäisen lykkäysvuoden kannusti- miin. Sen sijaan vähintään kolmen vuoden lyk- käyksessä uudet säännöt kasvattavat lykkäyksen vaikutusta. Neljännen ja viidennen lykkäys- vuoden vaikutus työeläkkeen keskimääräiseen pääoma-arvoon olisi jopa negatiivinen vanhoil- la säännöillä, kahden prosentin reaalikorolla
Kuvio 3. Viimeisen lykkäysvuoden aiheuttama työeläkkeen pääoma-arvon keskiarvon muutos kaavan 2 mukaisesti 1954 syntyneillä eri lykkäysajoilla ja eri eläkesäännöillä, molemmat sukupuolet. Reaa- linen diskonttokorko 2 %.
-1,0 % -0,5 % 0,0 % 0,5 % 1,0 % 1,5 % 2,0 %
1v 2v 3v 4v 5v
Lykkäyksen työeläkevaikutus
Mahdolliset lykkäysvuodet vanhat säännöt uudet säännöt
-1,0 % -0,5 % 0,0 % 0,5 % 1,0 % 1,5 % 2,0 %
3v 4v 5v
Lykkäyksen työeläkevaikutus
Mahdolliset lykkäysvuodet uudistuksen jälkeen vanhat säännöt uudet säännöt
Kuvio 4. Viimeisen lykkäysvuoden aiheuttama työeläkkeen pääoma-arvon keskiarvon muutos kaavan 2 mukaisesti 1951 syntyneillä eri lykkäysajoilla ja eri eläkesäännöillä, molemmat sukupuolet. Reaa- linen diskonttokorko 2 %.
laskettuna, kun taas uusilla säännöillä nämäkin lykkäysvuodet kasvattaisivat selvästi keskimää- räistä pääoma-arvoa. (Kuvio 4.)
Vuonna 1951 syntyneiden kannustimia pit- killä lykkäysajoilla heikentää osaltaan noihin vuosiin ajoittunut hidas ansiotason reaalikas- vu. Hidas ansiotason reaalikasvu tarkoittaa si- tä, että karttuneita eläkeoikeuksia ei koroteta anteliaammalla indeksillä kuin maksussa ole- via eläkkeitä, kuten yleensä tapahtuu. Pitkillä lykkäysajoilla tämä ikäluokka hyötyy erityisen paljon eläkeuudistuksen siirtymäsäännöksis- tä kahden syyn takia: Lykkäyskorotuksesta puuttuva korkoa korolle -efekti ei ehdi vaikut- taa täysimääräisesti, koska lykkäyskorotusta aletaan maksaa vasta vuoden 2017 alusta ei- kä tavalliseen tapaan alimmasta vanhuuselä- keiästä. Lisäksi lykkäyskorotuksen saa myös
ensimmäisten lykkäysvuosien aikana korkeam- malla karttumisprosentilla karttuneisiin eläk- keen osiin. (Kuvio 4).
Vastaavasti kuin työeläkkeen muutosta voi- daan tarkastella myös loppuelinkaaren nettotu- lojen muutosta lykkäyksen seurauksena. Tämä tulokäsite ottaa työeläkkeiden lisäksi huomioon myös muutokset Kelan eläkkeissä, lisätyöstä saatavat ansiot sekä tuloverotuksen vaikutuk- sen. Sen sijaan esimerkiksi pääomatuloja, eläk- keensaajan asumistukea tai toimeentulotukea ei oteta huomioon.
Loppuelinkaaren nettotulot muuttuvat lyk- käyksen seurauksena selvästi enemmän kuin pelkkä työeläke. Ensimmäiset lykkäysvuoden kasvattavat loppuelinkaaren nettotuloja noin 7 prosenttia. Neljännen ja viidennenkin lykkäys- vuoden vaikutus on vielä 6 prosenttia vuodessa
Kuvio 5. Viimeisen lykkäysvuoden aiheuttama nettotulojen pääoma-arvon keskiarvon muutos kaavan 2 mukaisesti 1954 syntyneillä eri lykkäysajoilla ja eri eläkesäännöillä, molemmat sukupuolet. Reaa- linen diskonttokorko 2 %.
Kuvio 6. Viimeisen lykkäysvuoden aiheuttama nettotulojen pääoma-arvon keskiarvon muutos kaavan 2 mukaisesti 1951 syntyneillä eri lykkäysajoilla ja eri eläkesäännöillä, molemmat sukupuolet. Reaa- linen diskonttokorko 2 %.
0%
2%
4%
6%
8%
10%
1v 2v 3v 4v 5v
Lykkäyksen nettotulovaikutus
Mahdolliset lykkäysvuodet vanhat säännöt uudet säännöt
0%
2%
4%
6%
8%
10%
3v 4v 5v
Lykkäyksen nettotulovaikutus
Mahdolliset lykkäysvuodet uudistuksen jälkeen vanhat säännöt uudet säännöt
sekä vanhoilla että uusilla säännöillä laskettu- na. Nettotulojen kasvu johtuu ennen kaikkea siitä, että lykkäävä henkilö saa vuoden enem- män palkkaa. Toki progressiivinen verotus pie- nentää vaikutusta, joten bruttotulojen muutos on vielä tätäkin suurempi. Nettotuloja tarkas- teltaessa erot vanhojen ja uusien eläkesääntöjen välillä on samansuuntainen kuin työeläkettäkin tarkasteltaessa. Tämä on luontevaa, koska uu- distus ei vaikuta saataviin palkkoihin tai mak- settaviin veroihin, jos käyttäytymisvaikutuksia ei huomioida. Eläkeuudistus siis paransi keski- määrin työssä jatkamisen ja eläkkeen lykkäämi- sen kannustimia tälläkin mittarilla tarkasteltu- na. (Kuviot 5 ja 6.)
Yksilötasolla myös nettotulotarkasteluissa olisi sekä voittajia että häviäjiä.
Kuvio 7. Kaavan 2 mukaisten työeläkkeen kannustimien muutos uudistuksen seurauksena sukupuo- littain kahden prosentin reaalisella diskonttokorolla laskettuna, prosenttiyksikköä, 1954 syntyneet.
Tulokset esitettiin edellä molemmille suku- puolille yhteensä. Kaikissa ikäluokissa ja kaikil- la tulokäsitteillä naiset hyötyvät lykkäämises- tä miehiä enemmän pidemmän eliniän takia.
Miehillä vanhoista säännöistä uusiin sääntöi- hin siirtyminen kuitenkin paransi lykkäämisen kannustimia enemmän kuin naisilla (kuvio 7).
Tikanmäki (2020) käsittelee nykylain mukaista sukupuolieroa yksityiskohtaisemmin.
5. Lopuksi
Vuoden 2017 eläkeuudistus muutti olennai- sesti eläkkeen lykkäämisen kompensointita- paa, millä oli yksilötasolla suuriakin vaikutuk- sia eläkkeelle siirtymisen ja työssä jatkamisen
-0,1 % 0,1 % 0,3 % 0,5 % 0,7 % 0,9 %
1v 2v 3v 4v 5v
Uudistuksen keskimääräinen työeläkevaikutus
Mahdolliset lykkäysvuodet miehet naiset
kannustimiin. Tämä tarkastelu tuo esiin yhden puolen näistä kannustimista. Useimmilla työ- uran pidentämisen kannustimet paranivat.
Tarkastelussa mukana olleella ryhmällä vanhuuseläkeikään mennessä karttunut eläke ei muuttunut uudistuksen seurauksena lain- kaan 1951 syntyneillä ja 1954 syntyneilläkin vain marginaalisesti. Koska tarkastelussa mu- kana olevilla ikäluokilla eläkkeen lykkäämisen kannustimet ovat paremmat uusilla säännöillä kuin vanhoilla säännöillä, voidaan uudistuk- sen ajatella tällaisten henkilöiden tapauksessa siirtäneen eläkkeen karttumisen painopistettä hieman myöhempään ikään. Gruber ym. (2020) argumentoivat, että tässä tilanteessa substituu- tiovaikutuksen takia työurat pitenisivät. Tämä johtopäätös ei kuitenkaan ole yleistettävissä tarkasteltuja ikäluokkia laajemmalle ikäalu- eelle. Nuorilla ikäluokilla karttumisen paino- piste siirtyy uudistuksen seurauksena työuran varhaisempaan vaiheeseen karttumissääntöjen muutoksen takia. Lisäksi tarkastelussa olevia nuoremmilla ikäluokilla myös ikärajojen muu- tos muuttaa valittavissa olevien eläkkeellesiirty- misikien joukkoa.
Vuoteen 2016 asti kannustimien painopiste oli erittäin vahvasti työskentelyn kannustami- sessa ja eläkkeen lykkäämisestä ei kompensoi- tu erikseen. Nykyisin kompensoidaan erikseen eläkkeen lykkäämisestä, ja lisätyöskentelystä karttuu lisäksi eläkettä.
On helppo argumentoida, että nykyinen jär- jestely on oikeudenmukaisempi ja johtaa vanhaa järjestelyä harvemmin kummallisiin tilanteisiin.
Ääriesimerkkinä eläkkeen lykkäämisestä ei ai- emmin kompensoitu lainkaan niille, jotka eivät työskennelleet lainkaan lykkäysaikana. Luku- määräisesti näitä henkilöitä oli paljon, mutta keskimääräinen lykätty eläke oli varsin pieni.
Toisessa ääripäässä 63 vuotta täyttänyt Suomeen
muuttava erityisasiantuntija sai kolminkertaisen eläkekarttuman nuoriin työntekijöihin verrat- tuna ilman, että olisi lykännyt eläkettä lainkaan.
Joka tapauksessa nykyisin työssä jatkavalla henkilöllä ei ole yhtä suurta kannustinta kas- vattaa tulojaan vanhuuseläkeiän jälkeen kuin ennen, koska eläkettä karttuu 1,5 prosenttia tuloista aiemman 4,5 prosentin2 sijaan. Tämä näkökulma ei tule esille tämänkaltaisessa tar- kastelussa.
Laajemminkin ajatellen olisi mielenkiin- toista tarkastella työssä jatkamista, tarjottavan työpanoksen määrää ja eläkkeelle siirtymistä erilli sinä päätöksinä. Tämän tekeminen perus- teellisesti olisi toki erittäin vaativa tutkimus- kysymys.
Kuten tämä työ osoittaa, väestö- ja järjestel- mätasolla vuoden 2017 eläkeuudistuksen keski- määräiset vaikutukset kannustimiin olivat var- sin pieniä. Yksilötasolla vaihtelua oli kuitenkin erittäin paljon. Jatkossa olisi mielenkiintoista nähdä empiirisiä tutkimuksia siitä, kuinka pal- jon eläkkeen lykkäämisen kompensointitavan muutos vaikutti eläkkeelle siirtymisen ja työssä jatkamisen kannustimiin niillä henkilöillä, joi- den karttunut eläke suhteessa loppupalkkaan poikkesi merkittävästi keskiarvosta. □
2 Karttumisprosentteja sovelletaan nykyään eri tulo käsitteeseen, joten nykyinen 1,5 prosentin karttumis- prosentti vastaa noin 1,6 karttumisprosenttia vanhalla tulokäsitteellä.
Kirjallisuus
Börsch-Supan, A. H., Härtl, K. ja Leite D. N. (2018),
“Earnings test, non-actuarial adjustments and flexible retirement”, NBER Research working paper No. 24294.
Gruber, J., Kanninen, O. ja Ravaska, T. (2020), ”Re- labeling, retirement and regret”, NBER Research working paper No. 27534.
Hakola, T. (2002), Economic Incentives and Labour Market Transitions of the Aged Finnish Workforce, VATT-tutkimuksia 89, Helsinki.
Hakola, T. ja Määttänen, N. (2007), Vuoden 2005 elä- keuudistuksen vaikutus eläkkeelle siirtymiseen ja eläkkeisiin – Arviointia stokastisella elinkaarimal- lilla, Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 1/2007, Helsinki.
Määttänen, N. (2013), ”Eläkepoliittisten uudistus- vaihtoehtojen arviointia stokastisen elinkaarimal- lin avulla”, teoksessa Lassila, J., Määttänen, N. ja Valkonen, T. (toim.) Eläkeiän sitominen elinai- kaan – miten käy työurien ja tulonjaon? Eläketur- vakeskuksen raportteja 05/2013.
Nivalainen, S. ja Tenhunen, S. (2018), Eläketieto- us, taloudellisten kannustimien vaikuttavuus ja eläkeaikeet, Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 01/2018, Helsinki.
Tikanmäki, H., Lappo, S., Merilä, V., Nopola, T., Reipas, K. ja Sankala, M. (2019), Lakisääteiset eläkkeet – pitkän aikavälin laskelmat 2019, Elä- keturvakeskuksen raportteja 02/2019, Helsinki.
Tikanmäki, H. ja Lappo, S. (2020), ELSI: The Finnish Pension Microsimulation Model, Eläketurvakes- kuksen raportteja 08/2020, Helsinki.
Tikanmäki, H. (2020), Eläkkeelle siirtymisen kannus- timien arviointi mikrosimulointilaskelmilla, Elä- keturvakeskuksen raportteja 12/2020, Helsinki.
Tilastokeskus (2018), Väestöennuste 2018–2070, https://www.stat.fi/til/vaenn/2018/va- enn_2018_2018-11-16_tie_001_fi.html (viitattu 7.10.2021).
Uusitalo, R. ja Nivalainen, S. (2013), Vuoden 2005 eläkeuudistuksen vaikutukset eläkkeellesiirtymi- sikään, Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 5/2013, Helsinki.
