234
Työ hyvinvoinnin uhkana?
Petteri Pietikäinen (toim. 2011). Työstä, jousta ja jaksa. Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus. Helsinki: Gaudeamus. 187 sivua.
KAHDEKSAN VUOTTA sitten il- mestynyt Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyt historia on merkittävin työelämän laadusta käytyä keskustelua virittänyt ja sä- vyttänyt merkkipaalu 2000-luvul- la. Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA ja Elinkeinoelämän keskusliit- to EK ovat kampanjoineet Siltalan laajalle levinneitä näkemyksiä vas- taan tuottamalla omaa, toista to- distavaa tutkimusta. Työelämässä tapahtuu monensuuntaista muu- tosta, ja tutkimustuloksia voidaan tulkita useammalla tavalla. Teki- jöiden kokemukset työstään ovat ensiarvoisen tärkeitä, koska niillä on välitön vaikutus tekemiseen ja työn jälkeen, eli laatuun. Ko- kemukset ovat myös olennainen osa yksilön hyvinvoinnin perustaa.
Koettu hyvinvointi heijastuu niin ikään objektiivisissa indikaattoreis- sa ja esimerkiksi sairastavuudessa ja poissaoloissa, jotka puolestaan näkyvät kansantaloudenkin tasolla.
Työstä, jousta ja jaksa -kirjaan on koottu tuoretta tutkimustietoa työssä jaksamisesta ja työhyvin- voinnista. Kirjoittajia on lähem- mäs viisikymmentä, useimmat Työterveyslaitokselta tai Tervey- den ja hyvinvoinnin laitokselta.
Kirjoittajina on joukko ansioitu- neita professoreita ja dosentteja työelämän ja terveystutkimuksen aloilta (esimerkiksi Marko Elo-
vainio, Eero Lahelma, Pekka Mar- tikainen, Jouko Nätti, Ossi Rah- konen, Minna Salmi). Artikkelit ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Kirjan toimittaja, Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäinen linjaa kokoelman otet- ta muutamalla väittämällä:
r NBTFOOVLTFO SBKV ZMFJTUZNJ- nen on kiistatta yhteydessä työelämän ongelmiin,
r NÅÅSÅBJLBJOFO UZÕ WBJLFVĨBB pahasti yksilöiden ja perheiden elämänhallintaa,
r 4VPNJ PO MVPLLBZIUFJTLVOUB mistä todistaa esimerkiksi vä- estöryhmien terveyserot: mitä matalampi luokka-asema, sitä huonompi terveys ja lyhyempi elämä; eri luokkiin kuuluvien elinajan erot ovat Suomessa kasvaneet.
Ajatus siitä, että palkkatyössä voisi viihtyä tai että työ voisi tuottaa myös subjektiivista hyvinvointia, on työn historiassa aika uusi. Mutta kun ih- misen akuutit perustarpeet alkavat olla kohtuullisen hyvin tyydytetty- jä, työssä jaksamiseen ja työhyvin- vointiin on syytä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota, mikäli ihmiset halutaan pitää töissä: ”kaikkia ei saa- da viihtymään työssään kaiken aikaa, mutta (melkein) kaikki voidaan saa- da viihtymään työssään jonkin aikaa, ja jotkut voidaan saada viihtymään työssään (lähes) kaiken aikaa” (s. 17).
EPÄVARMUUS EI LUO VIIHTYVYYTTÄ
Ihmisiltä tuskin puuttuu halua viihtyä töissä ja lisätä työviihty- vyyttä, mutta määräaikaisten työ- suhteiden, pätkä- ja silpputöiden vuoksi se on tehty todella vaikeak- si. Määräaikainen työ on Suomes- sa yleisempää kuin Euroopassa keskimäärin. Epävarmuus ei yllä- pidä viihtyvyyttä. Runsas sijaisten ja määräaikaisten käyttö ei ko- ettele vain pätkätyöläisiä itseään vaan kuormittaa myös vakituista henkilöstöä. Esimerkiksi nais- valtaisella hoitoalalla vakituisella henkilöstöllä on selvemmin vai- keuksia työn kuormittavuuden kanssa kuin määräaikaisilla. Vaki- tuiset ovat stressaantuneempia ja käyvät useammin myös sairaana töissä. Epävarmuudella ja epätyy- pillisillä työajoilla on selvä yhteys heikkoon työhönsitoutumiseen, joka taas kiihdyttää henkilöstön vaihtuvuutta ja heikentää esimer- kiksi hoiva- ja palvelualoilla laatua.
Määräaikaisuus on ilmeises- ti tullut jäädäkseen, ja siihen on alettu jossain määrin myös tottua.
Kun vakituiset työsuhteet muut- tuvat enenevästi määräaikaisiksi, psykologiseksi sopimukseksikin nimetty vaihtosuhde palkansaa- jan ja työnantajan välillä muut- tuu. Ennen muuta psykologisen sopimuksen muutos näkyy lojaa-
235
NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN
AIKUISKASVATUS 2’2012
lisuuden ja sitoutumisen vähe- nemisenä niin työnantajan kuin työntekijän puolelta. Työntekijä ei enää oletakaan työnantajan olevan kiinnostunut hänen hyvin- voinnistaan, tyytyväisyydestään viihtyvyydestään. Tämä saattaa jopa vapauttaa pätkätyötä tekevää stressistä, koska hänen ei kannata panostaa työhön, joka on kuiten- kin vain väliaikaista. Palkkapäivää odottaessaan hän hoitaa hom- mansa vähän kuin vasemmalla kä- dellä työn laadusta murehtimatta.
Vielä 1950-luvulla enemmistö suomalaista työskenteli fyysisesti raskaissa maatalous- ja tehdastöissä.
Onko niin, että työn ’henkistyessä’
ruumiillisesti raskas työ on kadon- nut, kirjassa kysytään. Nykyisin työ on käynyt fyysisesti raskaaksi am- mateissa, joita ei aiemmin pidetty kovin rasittavina. Näitä on lisäänty- vässä määrin esimerkiksi naisvaltai- sella sosiaali- ja terveydenhuoltoalal- la. Sukupuoli ja luokka-asema ovat keskeisiä työn kuormittavuudessa.
Työn fyysinen kuormittavuus yk- sipuolisesti toistuvine liikkeineen ja huonoine työasentoineen on odo- tettua yleisempää ja jopa lisääntynyt 2000-luvulle tultaessa. Kirjoittajat pohtivat myös syitä siihen, että fyy- sisen kuormittavuuden tutkimus on jäänyt niin vähäiseksi. Muotoaan muuttanutta fyysisesti raskasta työtä ei enää tunneta riittävän hyvin.
LUOKKAEROT NÄKYVÄT TYÖKYVYTTÖMYYSLUVUISSA
Luokkaerot näkyvät työn kuor- mittavuuden lisäksi esimerkiksi eriarvoisuutena työkyvyttömyys- eläkkeelle siirtymisessä. Vaikka työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään 2000-luvulla kaikissa yhteiskunta- luokissa harvemmin kuin ennen 1990-luvun lamaa, luokkien suh- teelliset erot ovat jopa aiempaa suuremmat. Työkyvyttömyys ja syrjäytyminen lankeavat ennen muita työväestön kannettavak- si. Työkyvyttömyyseläkkeellä on noin kahdeksan prosenttia työ- ikäisestä väestöstä eli reilut nel- jännesmiljoona kansalaista, mikä ei ole vähäpätöinen asia kansanta- loudellisesti, puhumattakaan yksi- löitä ja heidän lähipiiriään koette- levista kokemuksista. Suurimpina syinä työkyvyttömyyteen ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä järkkynyt mielenterveys. Luokka- erot ovat suurimmillaan tuki- ja liikuntaelinsairauksissa. Työläis- ten riski joutua/päästä työkyvyt- tömyyseläkkeelle tuki- ja liikun- taelinsairauksien vuoksi on jopa viisitoistakertainen ylempiin toi- mihenkilöihin verrattuna. Fyysis- ten työolojen vaikutusta työnte- kijöiden hyvinvointiin tunnutaan nykyään yleisesti aliarvioitavan.
Muitakin mielenkiintoisia (ja työn ulkopuolelle levittyviä) ana-
lyysejä kirjasta löytyy: esimerkiksi se, miten liikuntatottumukset ovat yhteydessä työoloihin ja luokka- asemaan. Suurituloiset ja korkeas- ti koulutetut liikkuvat enemmän kuin pienituloiset ja vähän kou- lutetut. Liikunta on merkittävää työssä jaksamisen kannalta: liikun- taa harrastavat kokevat vähemmän työstressiä, ja liikunta suojaa eri- toten naisia stressin aiheuttamalta masennukselta. Tutkijat tiivistävät tuloksiaan toteamukseen: ”vapaa- ajan liikunta-aktiivisuutta eivät selitä ainoastaan yksilöiden omi- naisuudet tai elämänvaiheet, vaan taustalla vaikuttavat yhteiskunnal- liset rakenteet” (s. 68).
Kun yhä useamman on epäto- dennäköistä saada itselleen vaki- tuista työsuhdetta, työntekijäpuolen olisi joukolla syytä vaatia ponnek- kaammin tiettyjä etuja määräaikai- sessakin työssä. Työnantajat pitäisi painostaa järjestämään määräaikai- sillekin kehittymismahdollisuuksia ja koulutusta - ja vieläpä sellaista koulutusta, josta on hyötyä työelä- mässä laajemmin kuin yhdessä yri- tyksessä. Työnantajat pitäisi saada (yksin tai yhdessä julkisen vallan kanssa) järjestämään sellaista kou- lutusta, joka parantaa määräaikaisen työntekijän mahdollisuuksia löytää itselleen uusi, ja kenties parempi ja turvatumpi, työ. Tämä on mielestä- ni kirjan yksi tärkeimpiä johtopää-
236
töksiä. Tutkimus nimittäin osoittaa, että mitä vahvemmaksi pätkätyön- tekijä arvioi omat mahdollisuuten- sa työllistyä työttömäksi jäädessään, sitä vähemmän hän kokee stressiä ja uupumusta. Työllistymisusko on yksilölle voimavara, jota voi- daan vahvistaa yhteiskuntapoliit- tisilla toimilla. Mutta epäilemättä prekariaatin työmarkkina-aseman parantamiseksi tarvitaan ammatti- yhdistysliikettä. Työnantajat eivät omatoimisesti ryhdy ajamaan pät- kätyöläisten asiaa.
Kirjan tutkimukset ovat peräi- sin Suomen Akatemian vuosina 2007–2010 toteuttaman Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus -tut- kimusohjelman hankkeista. Kirja aloittaa Gaudeamuksen ja Suo- men Akatemian Tutkitusti-kirja- sarjan, joka esittelee Akatemian tutkimusohjelmien tuloksia kor- keakouluyhteisöä laajemmalle lukijakunnalle, tarkoituksena he- rätellä keskustelua ajankohtaisista yhteiskunnallisista epäkohdista.
Kirja on pienen kokonsa vuok-
si hyvää matkaseuraa niille, jotka haluavat perehtyä ajankohtaisiin teemoihin sanoma- ja iltapäivä- lehtijuttuja perusteellisemmin.
Kohtuuhintaisena tällaisen voisi napata matkalle mukaan rautatie- ja lentoasemalta, jos näitä olisi siel- lä tarjolla.
Heikki Silvennoinen päätoimittaja, professori
Muutosprojektin tarina projektipäällikön silmin
Aaro Ollikainen (2012) Avain. Muutosprojektista menestys.
Kansanvalistusseura.191 s.
AVAIN – muutosprojektista menes- tys on takakannen tekstin mukaan
”ensimmäinen bisnesromaa- ni Suomessa”. Esikuvana lienee muiden muassaEliyahu Goldrat- tin vastaavat, romaanin muotoon kirjoitetut kirjat. Teoksessaan Ol- likainen tarttuu tärkeään ja ajan- kohtaiseen asiaan eli muutospro- jektien läpivientiin monimutkai- sessa toimintaympäristössä, jossa on toimittava vajaan tiedon varas- sa ja otettava huomioon organi- saation eri osapuolten moninaisia odotuksia. Kirjoittaja on aihepiirin kokenut kouluttaja ja konsultti.
Ollikaisen Avain on pankki- konsernin asiakassuuntautunei- suutta lisäävän muutosprojektin tarina. Projektin käynnistämiseen ja johtoon päätyy fiktiivinen hen- kilö Lauri Kilpiniitty. Päähenki- lö on mainio esimerkki yritysten tyypillisestä tavasta nimetä melko kokemattomia ihmisiä yritysten strategisen kehittymisen kannalta keskeisiin, vaativiin tehtäviin. Täs- sä onnekkaassa tapauksessa pää- henkilön tueksi tarjotaan paljon laajemman projektikokemuksen omaava asiantuntija ja mentori.
Varsinainen muutosprojektin
hallinnan tarina on nivottu osaksi päähenkilön arjen ja työn realis- tista kuvausta. Kertomus etenee projektiehdotuksen tekemisestä projektiryhmän muodostamiseen, projektin suunnitteluun, projektin läpivientiin, toteutuksen ohjauk- seen ja tulosten lanseeraukseen saakka projektipäällikön koke- muksen ja projektin tapahtumien kautta. Laurin pitämän ”projek- tipäällikön päiväkirjan” myötä syntyy käytännöllinen muistilista niistä asioista, joita projektipääl- likön kannattaa ottaa huomioon muutosprojektin eri vaiheissa.
