JUSSI R A IN IO
3 5 V U O T T A ERKKI V U O R ELA N R U N O U T T A
E rkki Vuorela 60 vuotta. Syntynyt 12. 10. 1913 Vilppulassa, etunim et E rkki ja O lavi. Isä Keu
ru u n Jukojärveltä, E inari Vuorelan veli. Erkin lapsuus Hämeessä: V ilppula, Ruovesi, Urjala ja Ikaalinen. Nuorukaisena 1929 L appiin Kemijär- velle. Taidehistorian opintoja H elsingissä ja Up
salassa. Kuvanveistäjä-professori Lauri Leppäsen sihteerinä. 1960-luvulla suomalaisen nykytaiteen impressaarina näyttelyitä Pohjoism aihin. Sanoma- lehtim iehenä. E truskien taiteen tutkim usta 60- vuotispäivän kynnyksellä Italiassa.
Runoilija E rkki V uorelan esikoisteos ilmestyi 1938, kolmekymmentä runoa sisältävä H IL JA I
N EN RUNO, jonka sikerm ien nim et ilmaisevat ru nojen aihepiirit: 'Häm äläinen ilta ’ ja 'Jänkähuilu’.
H äm e eri vuoden aikoina, Lappia akvarelleina.
Toinen kokoelma antoi odottaa, se ehti julki
suuteen vasta sotien jälkeen 1945. SYYSHUILU on p itkälti iloista kansanlaulua ja serenadia Lapin tytölle; kolme viim eistä sikermää kuitenkin ihmis
kunnan Via dolorosaa: osallistuvia runoja, Lapin raunioita, syyskuuta 1939, maailman nyyhkettä so
dan jaloissa. Varsinaisia "sotarunoja” on vain kol
me. Tässä kokoelmassa on ensi kertaa vähäinen kosketus runoilijan isän kotiseutuun K euruun Ju- kojärvelle.
V arsin pian (1947) valm istui kolmas kokoelma U U R IA N V A IM O , uusim uotoista proosarunoa keskeisenä aiheena rakkaus (olihan U urian vaimo se nainen jonka kuningas D avid m uinoin o tti it
selleen). Runoissaan E rkki V uorela odottaa — vaatiikin — inhimillisempää maailmaa.
H IL JA IN E N VASTALAUSE (1 9 6 3 ), jonka tit- telisivulla Väinö Aaltosen sininen järkäle ja sen salaperäinen silmä, alkaa sikermällä "K euruulta” , jukojärveläisiä kuvia, sukukirjaa. Teoksessa on myös valoisia lapinaiheisia runokuvia, pari osastoa rakkausrunoja, luonnonkuvia ja osasto "U u rn at” ■—- m uistorunoja. — Kokoelma on vastalause nykyajan pinnallisuutta, k iirettä ja menneisyyttä halveksivaa asennetta vastaan.
Seuraava kokoelma LÄHELLÄ TU NTU RIA (1967) on jo ulkoasultaan hehkuvan punainen —•
vai pitäisikö sanoa: ruskaa! sillä se sisältää vain Lapin aiheita. Se on tietoinen yritys päästä irti La
pista. Akvarelleja, valokuvamaisia tutkielm ia, proo
sarunoja.
V uotta myöhemmin ilmestyi raivaaja-esivanhem
mille ja esi-isäin kotiseudulle selvästi om istettu teos K O LM AN TEEN JA N ELJÄ N TEEN P O L V EEN (1 9 6 8 ). Kokoelma on kolmijakoinen: Juko- järven lisäksi osasto Lappia ja osasto N orjan Lar- vikia. Kaikille yhteistä on ihmisen karun elinym
päristön surum ielinen apeus.
Tähän mennessä viim einen kokoelma KUULIN- N UT (1969) lienee ensimmäinen suomalaisen lyy
rikon kannanotto kuum atkoihin. Runoilija ei niitä hyväksy eikä ymmärrä, hän tuntee itsensä epävar
maksi ja yksinäiseksi. Samaa mollisävyä on kokoel
man jukojärveläisissäkin runoissa.
Ja sitten tänä syksynä 1973 E rkki Vuorelan V A LITU T RU N O T, tuotantoa ensimmäisestä ko
koelmasta lähtien, edustavasti valittu. Aikaisemmat kokoelm at ovat yleensä loppuunmyytyjä, vaikeasti edes lainattavissa.
E rkki V uorelan lyriikkaa on myös ruotsinnettu.
Kuulinnut-kokoelmassa on 17 runon sikermä Johan von T örnen kääntämänä. Jo 1964 ilmestyi von Tör- nen käännöksinä kokoelma D ikter ja 1970 Ju tta Leffkowitschin sievä käännöskokoelma Mänsänger.
T uorein lienee runoilijan veljen U nto Vuorelan ruotsintam a neljän runon sikermä ”H ym n tili ha- v et” (E lanto n:o 3 1973).
o o o
Runokokoelmiensa lisäksi E rkki Vuorela on jul
kaissut 1960-luvulla ansiokkaat tutkielm at Lauri Leppäsen kuvanveistotaiteesta ja E dvard Munchin grafiikasta. Sodan jälkeen hän toim i Kerho 3 3 :n puheenjohtajana ja kerhon ensimmäisen kirjallisen album in toim ittajana ja vähän myöhemmin Nuoren Voiman Liiton kirjallisen osaston johtajana. L ukui
sia ovat ne eri taiteen aloja käsittelevät artikkelit, joita E rkki Vuorela, myös E rkki Jaulin nim im er
killä, on monissa aikakauslehdissä julkaissut; unoh
taa ei saa myöskään hänen monia artikkeleitaan Suomen taiteesta ja kirjallisuudesta N orjan leh
dissä.
o o o
18
E rkki V uorelan avausruno lähes 40 vuotta taka
perin oli "H iljainen runoilija” N V Liiton julkaisus
sa N uori Ikaros 1935. Siitä lähtien epiteetti "hil
jainen” on seurannut E rkki Vuorelaa ja paljolti sopinut häneen ja hänen runouteensa.
Ylhäällä ilm ojen kunnaat, taivaitten silkkinen siinto.
Alhaalla laaksosta hohtaa kultaa ja purppuraa.
A uringon juovassa lin tu välkkyvin hopeasiivin
onnesta mykkänä lentää valkean pilven taa.
M utta paljon on E rkki V uorelan runous avartu
n u t ja syventynyt sitten noiden "onnesta m ykkien”
aikojen ja hän on — niinkuin moni m uukin ru noilija m eidän aikanamme — päätynyt pessimismiin ja hiljaiseen resignaatioon.
Pim eästä näen surulliset silmäsi ja hymysi tavoitan ajatusteni ympyrästä,
joka kiertää yhtä ainoata kehää:
se on ikäväni, rajaton kuin meri vailla rantaa, siinä yhtyvät kaukaisuudet, joissa
ajatuksemme kohtaavat m illoinkaan eroamatta.
(Ikävä, kok. K uulinnut)
S itten kun olet pohjaan asti kaiken kokenut,
oman m urhenäytelmäsi — silloin vasta havaitset, että se oli — turhuuksien turhuus.
(N äin on, kok. K uulinnut)
