KIRJALLISUUS
tuurin menetelmänä tavoin Sipilän tuurin menetelmänä tavoin Sipilän tuurin menetelmänä
kirja sovelsi sosiaalivaltiokritiikkiä sosiaalityön tutkimukseen mutta sa- malla Sipilä kuitenkin jo avasi tien 1990-luvulle, sosiaalityön sisällöistä lähtevään tutkimukseen. Sosiaalityön jäljillä oli silta 1980-luvun kriittisen yhteiskuntateorian nimiin vannonees- ta tutkimuksesta 1990-luvun sosiaali- työn omista ilmiöistä ja ongelmista nousevaan tutkimukseen. Sitä kirjoit- tamaan tarvittiin sosiaalipoliitikko, jolle suomalaisen sosiaalityön tutki- muksen kehittyminen oli tärkeää.
Teppo Kröger
Mihin katosi marginaalisten miesten kapinapotentiaali?
Sipilä, Jorma & Tiihonen, Arto (toim.) Miestä rakennetaan, mas- kuliinisuuksia puretaan. Tampere:
Vastapaino. 1994, 277 s.
Miksi mieheyttä pitäisi tutkia? Eikö valtavirtatutkimuksessa ja länsimai- sen ajattelun normeissa ole jo riittä- västi miestä? Osin näihin kysymyk- siin vastauksena julkaistiin vuonna 1994 Jorma Sipilän ja Arto Tiihosen toimittama antologia. Kyseessä oli ladunavaus: ensimmäinen monitie- teinen ja -metodinen suomalaisten laatima miestutkimuskirja. Antologia ilmestyi ajankohtana, jolloin miehe- yttä alettiin Suomessa vasta tutkia.
Sitä vastoin Pohjois-Amerikassa, Britanniassa ja Australiassa mies- tai maskuliinisuuden tutkimus muodosti jo oman selvärajaisen, vaikka margi- naalisen koulukuntansa valtavirtatut- kimukseen nähden. Kaiken kaikkiaan 1970-luvulta alkanut miehiä koskeva tutkimus paikantuu feminismin suu- ren aallon, naistutkimuksen ja homo- tutkimuksen lähtökohtiin.
Miehiä ja maskuliinisuuksia käsit- televä tutkimus samoin kuin sukupuo- len tutkimus on vahvistunut, vaikka se edelleen onkin marginaalista Suo- messa. Myös antologian ilmestymis- ajankohtaa luonnehtinut suomalaisen miestutkimuksen yhtenäiskulttuuri on ymmärtääkseni jonkin verran ha- jonnut. Miessukupuolta purkavaksi ja kyseenalaistavaksi koulukunnaksi on julistautunut kriittinen miestutkimus, joka on julkilausutusti profeministis- tä ja tekee selvän pesäeron naisvastai- seen miesten tutkimiseen. Nykyisin
sa tehtävää miestutkimusta.
Antologia koostuu 12 artikkelista, jotka on ryhmitelty neljään temaat- tiseen kokonaisuuteen. Aluksi kir- jan toimittajat Jorma Sipilä ja Arto Tiihonen perustelevat monitieteistä miestutkimusta. Tarkoitus on purkaa perinteisiä miehen malleja ja raken- taa uusia, vaihtoehtoisia maskulii- nisuuksia. Toimittajat määrittelevät lähestymistapansa kriittiseksi masku- liinisuustutkimukseksi, jonka eräänä tavoitteena on etsiä vallan murtuma- kohtia vähemmistöjen tai valtakult- tuurin leimaamien (miesten?) näkö- kulmista.
Ensimmäisessä luvussa Jorma Si- pilä johdattaa miestutkimuksen mah- dollisuuksiin hegemonisen masku- liinisuuden murtamiseksi. Artikkelin keskeisenä teoreettisena lähtökoh- tana on Tim Carriganin, Bob (R.W.) Connellin ja John Leen esittämä sekä Connellin edelleen kehittämä hege- monisen maskuliinisuuden käsite, joka tuo näkyväksi miesten valta- suhteet naisiin ja muihin miehiin.
Miestutkimuksen tärkein tehtävä onkin Sipilän mukaan hegemonisen maskuliinisuuden horjuttaminen.
Artikkeli fokusoituu patriarkaalisen sukupuolijärjestelmän alistettuihin miesryhmiin ja heidän kapinapotenti- aaliinsa miesten hegemonian haasta- jina. Miesvallan kyseenalaistajia voi löytyä esimerkiksi perheintressien kautta sekä uusien elämänmuotojen etsijöistä. Laajemmin katsottuna yh- teiskuntatieteiden perusorientaatio, mikä merkitsee kriittistä näkökulmaa yhteiskunnalliseen valtaan ja etuoi- keuksiin, sopii Sipilän mielestä mies- vallan murentamiseen.
kapinapotentiaalissa Sipilä osoittaa aukkokohdan, jota miehiä kriittisesti tarkasteleva tutkimus ei ole jostain syystä vieläkään täyttänyt. Sipilä kritisoi, kuinka vähälle huomiolle alistettujen maskuliinisuuksien jäsen- täminen jää Connellin ym. teoreetti- sissa pohdinnoissa. Ainoana alistetun maskuliinisuuden muotona nostetaan esille homoseksuaalisuus. Samoin nykyisessä miehiä ja maskuliinisuuk- sia käsittelevässä tutkimuksessa mar- ginaalinen maskuliinisuus tarkoittaa lähinnä homoseksuaalisuutta hetero- normatiivisuuden haastajana. Missä siis ovat hegemonisen miesvallan haastajina vaikkapa juopot, etniset vähemmistöt, vanhukset tai mielen- terveysongelmista kärsivät miehet?
Postmodernin yhteiskunnan pirs- taloitumisen ja moninaistumisen nä- kökulmasta erittäin ajankohtaista on myös Sipilän kritiikki hegemonisen maskuliinisuuden ykseydestä. Sipi- lä väittää artikkelissaan, että yhden hegemonian sijasta yhteiskunnat eri- laisine ympäristöineen koostuvat ha- janaisesta joukosta paikallisia hege- monisia rakenteita. Tätä näkemystä tukevat useat nykykeskustelut hege- monisesta maskuliinisuudesta.
Toisen luvun teemana on väkivalta, ja luku koostuu kolmesta artikkelista.
Marjo Liukkonen purkaa artikkelis- saan myyttejä naistapoista intohimo- rikoksina kansallisten ja ulkomaisten rikostilastojen sekä populaarikulttuu- rin valossa. Liukkonen osoittaa, että tässä naisvihan muodossa on kyse rakenteellisesta, yksilöihin ja insti- tuutioihin paikantuvasta väkivallasta.
Tapio Bergholm puolestaan tarkas- telee suomalaisten satamatyöläisten
KIRJALLISUUS
historiaa käsittelevässä artikkelissaan kovaa, väkivaltaista maskuliinisuutta.
Bergholmin mukaan miehinen väki- valta oli vuosisadan alussa osa järjes- täytyneen ammattiyhdistysliikkeen ja sen vastustajien toimintamalleja.
Toisen luvun päättää Martti Grönfor- sin artikkeli miehisen kulttuurin ja väkivallan kytköksistä länsimaisissa yhteiskunnissa. Grönfors toteaa, että väkivallan määrittely epänormaaliksi tai poikkeavaksi vie huomion väki- vallan keskeisyydestä arkikulttuuris- sa ja sosiaalistamisprosesseissa.
Kolmannessa luvussa tarkastellaan heteroseksismiä ja marginaalisia mie- hiä kolmen artikkelin jäsentämänä.
Teppo Heikkinen käsittelee hetero- seksuaalista valtaa homojen margi- naalistamisessa. Hän nostaa esille myös homokulttuurisia vaihtoehto- ja, joilla vastata heteroseksistiseen normittamiseen. Miesprostituutio, erotisoitu ja potenssoitu ruumis ovat Jorma Hännisen artikkelin aiheena.
Hänninen esittää prostituution teo- reettisen mallin, joka rakentuu talou- dellisten ehtojen sekä kulttuuristen ja symbolisten mallien muodostamana kokonaisuutena. Johanna Lammi- Taskulan empiiriseen tutkimukseen perustuvassa artikkelissa fokuksena ovat miehet työelämän kontekstissa.
Lammi-Taskula jäljittää maskuliini- suuksien paikkaa ja miesainokaisten asemaa varhaiskasvatuksen naisval- taisella alalla.
Teoria yhdistää neljännen luvun kolmea artikkelia. Artikkelien etno- psykoanalyyttiset ja psykohistorialli- set lähestymistavat sijoittuvat psyko- analyysin kehykseen. Sari Näre erit- telee islamilaisen kulttuurin käsityk- siä mieheydestä verrattuna länsimai-
seen mieskäsitykseen. Näre osoittaa, kuinka maskuliinisuutta rakennetaan muslimien sukupuolijärjestelmän, us- konnollisten käytäntöjen sekä suku- puolierottelun kontekstissa. Uskonto toimii osaltaan hegemonisen vallan välineenä. Jukka Relanderin artikkeli puolestaan valottaa partiopoikaliik- keen mieskäsityksiä vuosisadan alku- puolella. Maskuliinisuuksia tarkas- tellaan miehekkään yhteenliittymän ja kollektiivisen kokemisskeeman jäsentämänä. Tunteita vastaan pans- saroituneet soturit ovat Juha Siltalan artikkelin teemana. Siltala purkaa maskuliinisten identiteettien ruumiil- lisuutta, sankaruutta ja tunteiden hal- lintaa Klaus Theweleitin mieheyden olemusta kartoittavien analyysien pohjalta.
Viidennen luvun kaksi artikkelia on sijoitettu miehen ruumiillisuuden teemaan. Martti Lahti käsittelee rep- resentaatioiden, identiteetin ja mas- kuliinisuuden kytkentöjä elokuva- ja kulttuurintutkimuksen näkökulmasta.
Lahti katsoo ristiriitaa, joka vallitsee vajaakykyisenä pidetyn vammai- sen ruumiin sekä maskuliinisuuden konstruktioita määrittävän hallinnan, kontrollin ja kyvykkyyden välillä.
Artikkelissa pohditaan tapauselo- kuvan kautta myös työhön, kotiin ja isyyteen liittyviä jännitteitä. Arto Tiihonen keskittyy kirjoituksessaan urheilemisen maskuliinisiin käytän- töihin. Tiihonen kysyy, onko urhei- lussa ja liikuntakulttuurissa tekijöitä maskuliinisuuksien purkamiseen ja uuden mieheyden rakentamiseen.
Tarkastelun kohteena ovat valmen- nusorganisaatioiden työtavat sekä urheilujournalismin tuottamat mas- kuliinisuushierarkiat.
Erkki Lampénin laatima sarjakuva miehestä, joka kamppailee itsensä ja feministiyliminänsä kanssa. Tieteelli- sen tekstin ääreltä ei huumoria kovin usein löydä. Sarjakuvat avaavat anto- logian teemoja, ja ne ovat hauskoja ja osuvia. Toisaalta ne rakentavat mi- nusta ärsyttävästi miesten ja naisten välistä sukupuolieroa, jopa miehen pienuutta naisen rinnalla.
Antologian kirjoittajista kerrotaan, että heidän näkökulmansa edustaa pääosin maskuliinisuus- tai naistut- kimusta. Kirjan toimittajien mukaan lähilukemalla artikkeleita voi jäljit- tää kirjoittajien suhdetta esimerkiksi naistutkimukseen, miesliikkeisiin tai politiikkaan. Miestutkimuskentän erilaisten suuntausten ymmärtäminen olisi kuitenkin helpompaa, jos kir- joittajat määrittelisivät selvästi oman tutkijanpositionsa ja suhteensa mies- tutkimuksen eri fraktioihin. Jorma Sipilän mukaan miestutkimuksessa on kyse nimenomaan miehistä mas- kuliinisuuden tutkijoina. Ilahduttavan särön tähän näkemykseen rikkoo, että kirjan kirjoittajista kolme on naisia.
Tuota ristiriitaa ei mitenkään perus- tella. Mitkä olivat ne kriteerit, joilla kirjan kaksitoista artikkelia valittiin?
Olisiko mieheyttä tarkastelevia teks- tejä ollut enemmänkin vai otettiinko mukaan ne, joita löytyi?
Kirjan artikkelit eivät muodosta toi- siinsa nähden kovin eheitä temaattisia kokonaisuuksia, eikä se käsittääkseni ollut kirjan tarkoituskaan. Sen sijaan parasta antia ovat artikkelien erilaiset lähestymistavat, jotka monitieteisinä purkavat mieheyden normia useam- manlaisissa konteksteissa. Kyseessä ei ole mikään kaikenkattava esitys,
kontekstissa vieläkään ilmestynyt.
Useat vuonna 1994 julkaistun an- tologian kysymyksenasetteluista ovat vahvistuneet tai tarkentuneet nykyi- sessä miestä ja maskuliinisuutta kä- sittelevässä tutkimuksessa. Harmil- lista, että kirjasta kuitenkin puuttuu keskeisenä teemana miesten suhde hoivaan, kotiin, perheeseen ja lapsiin, varsinkin kun niitä pidettiin 1990-lu- vulla aktualisoituneina, suomalaisia miehiä koskevina yhteiskunnallisina kysymyksinä. Miesten arki ja perhe- elämä ovat edelleenkin lähinnä sivu- seikkoja miesten ja maskuliinisuuksi- en tutkimuksessa. Ainoastaan isyyttä käsittelevä tutkimus on vahvistumas- sa, mutta sekin on Suomessa vielä vaatimatonta.
Sen sijaan jotkut Jorma Sipilän ja Arto Tiihosen toimittaman antolo- gian esiin nostamista teemoista on ohitettu, vaikka ne ovat mielestäni edelleen ajankohtaisia. Muutamia esiin nostaakseni, ehkä vielä tulossa on kriittinen miestutkimus uskonnon kehyksessä, jota Sari Näre artikke- lissaan käsittelee. Mistä löytyisi su- kupuolisensitiivistä tutkimusta vam- maisuudesta, kuten Martti Lahden artikkelissa?
Koska miestutkimus oli 1990-lu- vun taitteessa vasta tulossa Suomeen, antologian miestutkimusta koskevat teoriat näyttävät olevan alkuvaihees- sa. Useissa artikkeleissa sanoudutaan irti sukupuolen määrittelystä rooliteo- rioiden valossa. Sen sijaan sukupuoli nähdään sosiaalisesti rakentuvana, yhteiskunnallisena ja kulttuurisena kategoriana. Eräs antologian keskei- sistä teoreettisista käsitteistä on mas- kuliinisuus. Nykyisissä teoreettisissa
KIRJALLISUUS
jäsennyksissä maskuliinisuuden käsi- tettä sovelletaan edelleen, mutta sitä on myös kritisoitu huomion suun- taamisesta sukupuolistuneiden val- tasuhteiden sijasta miesten sisäiseen subjektiuteen. Jorma Sipilän ansiona tai kritiikin kohteena – näkökulmasta riippuen – pidetään sitä, että hän toi 1990-luvulla Suomeen yhdysvalta- laista miestutkimusta. Suomessa teh- tävälle kriittiselle miestutkimukselle tuo tulema on ainakin tarjonnut läh- tökohdan, josta halutaan erottautua.
Antologia on mielestäni avannut ja tasoittanut tietä miehiä ja maskuliini- suuksia käsittelevälle tutkimukselle Suomessa. Sitä voi edelleenkin suosi- tella oppikirjaksi, tutkimuksen perus- taksi ja kaikille, jotka ovat kiinnostu- neita miesten ja maskuliinisuuksien ymmärtämisestä. Teos on käyttökel- poinen tieteenalasta riippumatta. Mi- nusta kirjaa on kuitenkin hyvä lukea uudemman miestutkimuskirjallisuu- den rinnalla. Toivon, että antologia palauttaisi miestutkimuksen teemoja uusiin teorianäkökulmiin yhdistettyi- nä esimerkiksi sosiaalityön tutkimuk- seen.
Leena Autonen-Vaaraniemi
Mitä sosiaalipalveluille kuuluu?
Sipilä, Jorma, Ketola, Outi, Krö- ger, Teppo & Rauhala, Pirkko- Liisa: Sosiaalipalvelujen Suomi.
Helsinki: WSOY. 1996, 268 s.
Käytän teosta Sosiaalipalvelujen Suomi taustateoksena, jonka avulla pyrin kuvaamaan sosiaalipalveluiden nykyistä tilaa Suomessa. Tiukasti ky- symykseen vastaaminen edellyttäisi, että palveluiden tilasta olisi jonkin- lainen käsitys, mutta tällaista ei ym- märtääkseni ole kenelläkään. Toki so- siaalipalveluiden tila jokin on – itse nimitän sitä paremman puutteessa sosiaalipalveluiden villiksi länneksi.
Tarkoitan luonnehdinnalla sitä, että monenlaista mallia ja oikeussubjektia vallitsee Suomen kunnissa parhail- laan. On siirtymää tilaaja-tuottaja- malliin, on yksityistämistä, ulkoista- mista, kilpailuttamista, palvelusete- liä, järjestöjen tuottamia palveluita ja tietysti myös ”eioota”. Villin lännen kuvioon kuuluu, ettei ratkaisuja rajoi- teta tai edes kirjaa pidetä.
Raija Julkunen (alustus Turussa 10.6.05) väittää, että samaan aikaan kun sosiaaliturva näyttää pitäneen hyvinvointivaltiossa pintansa, on sosiaalipalvelujen valtio murtunut.
Lähden Julkusen väitteestä eteenpäin.
Miksi sosiaalipalveluille on käynyt huonosti kun taas sosiaaliturva on pi- tänyt pintansa?
Jos on Sipilän ja muiden työryhmän tutkijoiden analyysiin uskomista, niin sosiaalipalveluja ei oikeastaan halun- nut kukaan. Tai oikeastaan valistu- nut valtio patisteli haluttomia kuntia muuttamaan takapajuiset käytäntön- sä. Eräs teoksen keskeinen opetus on-
