Rahataloudellinen integraatio ja Suomi

Rahataloudellinen integraatio ja Suomi

PEKKA AHTIALA

EY:n täysjäsenyyden anominen on tulossa Suo- melle ajankohtaiseksi. Eräs jäsenyyteen liitty- vistä monista kysymyksistä on osallistuminen rahatalouden integraatioon. Seuraavassa tarkas- tellaan, mitä vaikutuksia rahatalouden integraa- tiolla on.

Taloudellisella integraatiolla on perinteisesti pyritty tuotantovoimien allokaation tehostami- seen, jolle eräänä edellytyksenä on tuotannon- tekijöiden liikkuvuuden parantaminen ja suur- tuotannon etujen hyväksikäyttö. Nämä edut ovat kertaluonteisia. Niiden pääasialliset kom- ponentit ovat kaupan luonti (tuotannon siirty- minen kotimaiselta valmistajalta integraatio- kumppanin tehokkaammalle valmistajalle) ja kaupan vääristyminen (tuotannon siirtyminen kolmannen maan valmistajalta integraatio- kumppanin tehottomammalle valmistajalle tul- lisuojan ansiosta). Jos kaupan luonti, joka li- sää tehokkuutta, on kansantulovaikutuksilttan voimakkaampi kuin kaupan vääristyminfn, maa voittaa. Päinvastaisessa tapauksessa se häviää verrattuna siihen, että integraatiota ei synny. Jos maa jää ulkopuoliseksi joka tapa- uksessa tapahtuvalle integraatiolle, se saa osak- seen vain kaupan vääristymisen vaikutuksia, mikä merkitsee, että ulkopuolinen häviää aina.

Näiden vaikutusten lisäksi integraatiosta saa- daan huomattavan tärkeitä kasvua pysyvästi kiihdyttäviä etuja. Kilpailun kiristyminen ja monopolivoiman heikentyminen kiihottavat tuotekehittely- ja tutkimustoimintaa ja poista- vat myös tämän päällekkäisyyksiä. Seuraukse- na on tuottavuuden nousu, mikä voimistaa kas- vua pysyvästi.

Hyvänä esimerkkinä päällekkäisyyksistä ovat puhelinkeskukset. Näitä high tech -tuot- teita valmistaa Euroopassa kuusi eri yritystä, joille omat hallitukset suuntaavat hankintansa.

Yhdysvalloissa valmistajia on kaksi. Kummal- lakin mantereella keskusten kehittelytyöhön käytetään 12 miljardia dollaria vuodessa, joten Yhdysvalloissa kaksi yritystä käyttää 6 miljar- dia dollaria kumpikin ja Euroopassa kuusi yritystä 2 miljardia kukin. Onko ihme, että amerikkalaiset puhelinkeskukset kehittyvät eu- rooppalaisia nopeammin?

Arvioidessaan integraation Euroopan mail- le koituvat edut 2¹/

2- 6 prosentin haarukkaan bruttokansantuotteesta, Cecchinin raportti kä- sitteli ainoastaan allokaatiovaikutuksia. Pitkän tähtäyksen kasvuvaikutuksiksi on arvioitu 0.25-0.9 prosenttiyksikköä vuodessa. Näin ne ovat allokaatiovaikutuksia voimakkaampia jo keski pi tkällä aikavälillä.

Valuuttakurssiriski on keskeinen ulkomaan- kaupan este. Sen poistamiseen pyritään valuut- taunionilla. Seuraavassa käsitellään ensin op- timaalisen valuutta-alueen problematiikkaa, ja sen jälkeen Suomen asemaa valuuttaintegraa- tiossa. Lopuksi tarkastellaan Suomen sopeutu- mista ulkoiseen häiriöön valuuttaunionin jäse- nenä ja sen ulkopuolella.

Edellä sanottu osoittaa, että valuuttaunioni on keino pyrittäessä saavuttamaan integraati- on etuja. Tällä hetkellä käytössä oleva EY-mai- den valuuttajärjestelmä EMS tarkoittaa kiintei- tä, mutta tarkistettavissa olevia valuuttakursse- ja. Keskuskurssien ympärillä on pääsääntöisesti 2¹/

4 prosentin suuruinen vaihteluväli. Tarkoi-

tus on myöhemmin naulata kurssit kokonaan kiinni (prosessin kolmas vaihe). Silloin ollaan jo EMUssa (European Monetary Union). Lo- pullinen päämäärä EY:n valuuttayhteistyössä on yhteinen valuutta, jota toistaiseksi kutsutaan ECUksi. Maastrichtin kokouksen suunnitelman mukaan tähän pyrittäisiin jo vuonna 1999, mikä vaikuttaa optimistiselta.

Käsittelen seuraavassa Suomen asemaa olet- taen, että kurssit ovat kiinteät. Tästä voi tehdä sen ja nykytilanteen välille soveltuvat johtopää- tökset.

1. Optimaalisen valuutta-alueen problematiikka

Valuuttakurssi on hinta, joka on joko endogee- ninen muuttuja (vapaat valuuttakurssit) tai ta- louspolitiikan välinemuuttuja, jolla talouspoli- tiikan tavoitteisiin pyritään .Jos kurssi naula- taan kiinni, menetetään edellisessä tapaukses- sa yksi endogeeninen muuttuja, jonka tilalle tulee valuuttavaranto. Mikäli valuuttakurssi on talouspolitiikan välinemuuttuja, täytyy joko saada toinen välinemuuttuja menetetyn tilalle tai luopua yhdestä tavoitteesta. Kun integraa- tion toteutuminen edellyttää ja nyt myös mer- kitsee tuotannontekijöiden liikkuvuuden lisään- tymistä, seuraa siitä tarve harmonisoida talous- politiikkaa.

Valuuttaunionin ja pääoman täydellisen liik- kuvuuden vallitessa tulee yksittäisen jäsenmaan itsenäinen rahapolitiikka mahdottomaksi. Ra- hapolitiikan vaikutukset ovat näissä olosuhteis- sa samat koko alueella riippumatta siitä, mis- sä sitä harjoitetaan. Siksi koko unionin piiris- sä vallitseva rahan kireys on aluetta ajatellen tärkeä. Jonkin elimen on otettava siitä vastuu.

EY:ssä on luonnollinen valinta jo tehnyt teh- tävänsä, eli johtava pankki on Bundesbank - sen maan keskuspankki, jonka inflaatiovauhti on alhaisin. Syynä on, että nykyinen järjestel- mä asettaa maksutaseen alijäämämaille huo- mattavasti suuremmat paineet kuin ylijäämä- maille. Näin ylijäämämaat pääsevät vahvaan neuvotteluasemaan ja siten myös määräämään, minkälaista rahapolitiikkaa harjoitetaan. Vaik-

ka erillinen keskuspankki aikanaan perustetta- neenkin, lienee Saksalla siinä huomattava sa- nanvalta.

Finanssipolitiikan tilanne muuttuu samalla siten, että tietyn valtion budjettialijäämä rahoi- tetaankin nyt koko alueella. Alijäämä vie sil- loin myös muiden maiden säästämistä ja syr- jäyttää niiden investointeja. Jos valtiot lisäävät voimakkaasti kulutusmenojaan, kuten on pelät- ty, koko alueen investointitaso laskee ja kas- vu hidastuu. Näin siis myös finanssipolitiikan harmonisointi on tarpeen. Pelko suruttomasta valtion kulutusmenojen lisäämisestä lienee kui- tenkin liioiteltu, sillä jokaisen »osavaltion»

luottokelpoisuuteen vaikuttaa luonnollisesti sen ulkona oleva velka suhteessa sen kykyyn hoi- taa velkaansa. Näin voimakkaasti velkaantunut osavaltio joutuu maksamaan korkeampaa kor- koa velastaan, kuten yritykset ja kotitaloudet- kino

2. Rahaunionin etuja ja haittoja

Perusetuna on, että rahaunioni tehostaa jäsen- maiden keskinäistä työnjakoa. Tämä on erityi- sen tärkeää Suomen kaltaiselle pienelle, verrat- tain yksipuolisen tuotantorakenteen omaaval- Ie maalle.

Yksittäinen maa ei voi käyttää rahapolitiik- kaa omien häiriöidensä eliminointiin. Jos Rans- kassa on laskusuhdanne ja Saksassa noususuh- danne, tulee rahapolitiikka olemaan tältä välil- tä, eikä kumpikaan maa kykene käyttämään rahapolitiikkaa omien erityisongelmiensa hoi- tamiseen. Finanssipolitiikan mahdollisuudet luonnollisesti paranevat, kun valtiontalouden alijäämän rahoittaminen helpottuu. Tähän liit- tyy myös, että jos yhteisön jäsenmaa on raken- teeltaan häiriöalttiimpi kuin muut maat, se voi viedä häiriön kumppanimaihinsa, koska valuut- taunioni saa tyypillisesti aikaan rajatuontialt- tiuden ja keskimääräisen tuontialttiuden nou- suun. Jos taas kumppanimaissa on enemmän häiriöitä kuin omassa maassa, oman maan häi- riöalttius lisääntyy.

Yhteinen valuuttakurssi muuhun maailmaan nähden on yleensä vakaampi kuin yksittäisen maan valuutan kurssi, mikä auttaa vakaan hin- takehityksen ylläpitämistä.

Valuuttaunionin jäsenmaiden on päästävä yhtenäiseen inflaatiovauhtiin, jonka tulee lähes- tyä maaryhmän alhaisinta inflaatiotasoa. Yksit- täinen maa joutuu siis tekemään uudenlaisen kompromissin inflaation ja työllisyyden väli- sessä valinnassaan. Tämä on eräs menetetty ta- voite, josta aikaisemmin oli puhetta. Näin Suo'- melle ominaiset inflatoriset palkankorotukset heijastuisivat varsin nopeasti työllisyyteen, mikä olisi omiaan hillitsemään korotuksia. Li- säksi tämä aiheuttaa painetta koko unionin kat- tavien ammattijärjestöjen syntymiseen.

Rahan hyödyllisyys vaihdon välineenä, ar- von ja tulevien maksujen mittana lisääntyy, kun missä tahansa jäsenmaassa voidaan suorittaa maksuja mihin tahansa jäsenmaahan kuten omassa maassa. Tällöin ei ole valuuttakauppaa, kurssiriskiä eikä niitä transaktiokustannuksia ja muita ongelmia, joita kansainvälisin maksuihin liittyy. On jopa arvioitu, että EY:n sisäisissä maksuissa nämä kustannukset olisivat 1¹/

2 pro- senttia bruttokansantuotteesta. Arvio lähtenee olettamuksesta, että valuuttakaupan kustannuk- set ovat veloitusten suuruisia, mikä ei yleensä pidä paikkaansa.

Tuottavuuden kasvun erot johtavat ongel- miin keski pitkällä tähtäyksellä, koska palkko- jen muutosten erot eri osissa unionia ovat pie- nemmät sekä edellä mainitusta syystä että työ- voiman liikkuvuuden lisääntymisestä johtuen, eivätkä ne siten täysin heijasta tuottavuuden kasvueroja.

Vaihtotaseen alijäämää ylläpitävä maa ky- kenee pakkolainaamaan kumppanimaittensa resursseja. En kuitenkaan yhdy näkemykseen, että tämä on epäkohta, koska lainaaminen ta- pahtuu markkinakorolla. Myös maan sisällä lainataan toisilta resursseja markkinakorolla, eikä kukaan pidä sitä ongelmana, päinvastoin.

Depressiossa olevien alueiden ongelmat ko- rostuvat. Maksutaseen sopeutuksessa on epä- symmetria. Yksityisillä markkinoilla pääoma virtaa kohti hyvinvointia, mutta ei pahoinvoin- tia. Jos maalla on vaihtotaseen alijäämä inves- tointiboomin ansiosta, pääoma virtaa ao. maa- ta kohti, ja se kykenee varsin helposti ja alhai- sin kustannuksin rahoittamaan alijäämänsä. Jos alijäämän syy on depressio, ovat taloudellisen toiminnan mahdollisuudet alueella heikot. Jos

esimerkiksi kilpailukyky on heikko, alueella toimivien yksiköiden, niin valtion kuin yritys- tenkin, luottoriski kasvaa ja ne joutuvat mak- samaan lainoistaan korkeampia korkoja. Unio- nin ulkopuolella oleva maa selviytyisi ongel- masta devalvoimalla. (Kuten todettiin, valtion menojen lisäyksen rahoitus on helpompaa uni- onin jäsenelle kuin ulkopuoliselle, vaikkakin siihen liittyy rahoitusongelma, ja toisaalta kan- santulokerroin on pienempi.) Siksi tarvitaan keskushallitus tai yhteinen keskuselin, joka on valmis auttamaan depressiossa olevien aluei- den pääsyä takaisin kasvu-uralle, esimerkiksi tulonsiirron avulla. Tällöin valtio suorittaa in- vestointeja työttömyysalueella, antaa muutto- avustuksia tai toteuttaa muita toimenpiteitä, joilla alueen talous saadaan kuntoon. EY:hyn on tällainen järjestelmä peru stettukin , mutta sen resurssit ovat tuskin riittäviä. Siksi on eri- tyisen tärkeää, että unioniin ei mennä yliarvos- tetulla valuutalla.

Kuinka paljon harmonisointia tarvitaan?

Euroopassa vallitsevan käsityksen mukaan ra- haunioni edellyttää sosiaaliturvajärjestelmien, palkkojen, lainsäädännön ym. pitkälle menevää yhtenäistämistä. Uusin tutkimus Yhdysvaltojen eri alueiden välillä viittaa siihen, että sitä tar- vitaan huomattavasti vähemmän kuin on arvel- tu. Siellä on eri osavaltioiden välillä verotuk- sessa, sosiaaliturvassa ja palkkatasossa varsin suuria eroja ilman että se saa aikaan tuntuvaa muuttoliikettä tai sellaisia maksutaseongelmia, joista edellä oli puhetta. Myös valtion velan korkovaikutukset hillitsevät osavaltioiden me- nojen lisäämistä. Lankeamista tällaiseen hou- kutukseen lyhyen tähtäyksen etujen saamiseksi ei ainakaan Yhdysvalloissa ole kovin korostu- neesti huomattu.

Maastrichtin sopimus rahaunionin (EMU) jäsenyyden kriteereistä heijastaa edellä mainit- tuja aiheellisia ja osin aiheettomiakin näkökoh- tia pyrkiessään luomaan seuraavat unionissa toimimisen edellytykset ennalta:

- Inflaatio saa ylittää kolmen vakaimman hintatason maan inflaation keskiarvon enintään 1.5 prosenttia, ja pitkät korot saavat ylittää kol- men alhaisimman korkotason maan korkojen keskiarvon enintään 2 prosenttia.

- Valtion budjettialijäämä saa olla enintään

3 prosenttia ja valtion velka enintään 60 pro- senttia kotimaan bruttokansantuotteesta.

- Maan valuuttaa ei ole saanut devalvoida kahteen vuoteen, ja sen kurssin on täytynyt py- syä normaalin 2,25 prosenttia vaihteluvälin si- sällä.

Tällä hetkellä EY -maista vain Ranska ja Luxemburg täyttävät kaikki kriteerit.

3. EY:n aikataulu

Edellä todettiin, että Euroopan monetaarisen integraation aikataulu vaikuttaa melko epäre- alistiselta. Siihen vaikuttavat myös maiden muuttuneet kannat. Niinpä Ranska on lyhyes- sä ajassa muuttunut jarruttajasta kiihdyttäjäk- si ja Saksa kiihdyttäjästä jarruttajaksi - osin siksi, että sen johdon päähuomio keskittyy Sak- sojen yhdentymisen aiheuttamiin ongelmiin.

Englanti on koko ajan ollut hitaan kiiruhtami- sen kannalla.

Itse yhteisön aikataulusta on helppo levol- lisin mielin ennustaa, että vaikka uudenvuoden- päivänä 1993 juodaan shampanjaa syntyneen uuden uljaan EY:n kunniaksi, todellisuudessa tämä päämäärä on kaukana edessä. Niin suu- rista muutoksista niin monilla alueilla on ky- symys.

4. Esimerkki Suomen sopeutuksesta

Oletetaan, että metsäteollisuuden tuotteiden kansainvälinen kysyntä nousee. Nykyisessä ti- lanteessa revalvoisimme markan, jotta kysyn- täpaine pienenisi. Tämä tekisi mahdolliseksi myös rahapolitiikan kiristämisen, ja kykenisim- me siis jarruttamaan taloudellista ekspansiota sekä ulkomaan että kotimaan sektorilla.

Myös EMUn jäsenenä kansantulomme nou- sisi, mutta siihen kohdistuisi erilaisia paineita lähinnä kahdelta taholta. Reaalipuolella kan- santulon nousu olisi pienempi kuin nyt, koska kansantulokerroin olisi pienempi. Toisaalta kysyntää ei voisi rajoittaa revalvaatiolla. Mo- netaarisellä puolella ei myöskään tapahtuisi crowding out -ilmiötä, sillä meillä ei olisi mah- dollisuutta rahamarkkinoiden kiristämiseen, vaan Suomen korkotaso olisi sama kuin muun

Euroopan korkotaso. Palkat nousisivat, mutta tuskin yhtä paljon kuin viime boomin aikana, johtuen lähinnä työvoiman liikkuvuudesta ja niistä työttömyys seurauksista, jotka joka vai- heessa on otettava huomioon palkoista päätet- täessä. Myös korvaava tuonti hillitsisi suoma- laiseen tuotantoon kohdistuvaa kysyntää. Ta- louspolitiikan välineistä olisi tällöin jäljellä lä- hinnä valtion talous, jota pitäisi kiristää.

Pitkäaikainen kysynnän lasku ei olisikaan nousun peilikuva, koska pääomaliikkeet rahoit- tavat kauppataseen alijäämän ainoastaan kor- keammalla korolla. Tästä seuraisi suurempi työttömyys, elleivät hinnat ja palkat laskisi vas- taavasti. Silloin Euroopan keskushallituksen tulisi suorittaa niitä tulonsiirtoja, joista edellä oli puhe. Tällä hetkellähän voisimme devalvoi- da, emmekä tarvitsisi, emmekä saisikaan ulko- puolisia tulonsiirtoja.

Devalvaatiohan on kotimaisten hintojen ja palkkojen laskun korvike ja huomattavasti sitä helpompi toimenpide.

5. Lopuksi

Ei kannata pohtia pitäisikö Suomen liittyä EMS:ään ja myöhemmin EMUun, koska tästä EY-ratkaisun osakysymyksestä ei päästä erik- seen tekemään päätöstä kuin lähinnä ajoituk- sen osalta. Lähtökohta on, että pienenä maana saamme erittäin suuren hyödyn kansainvälises- tä työnjaosta, ja valtaosa kaupastamme käy- däänjo nyt EES-maiden kanssa. Jos emme läh- tisi mukaan, jäisimme osattomaksi suuresta osasta näitä etuja kurssiriskiin liittyvien teki- jöiden vuoksi. Sen mukana vähenisi sekä pää- omaliikkeiden joustavuus että erikoistumisen aste, johon me EMUn jäsenenä todennäköisesti päätyisimme.

Jäsenyyden hinta liittyisi suurelta osin häi- riöiden todennäköiseen suuruuteen ja niiden eliminointiin. Varsin keskeinen ongelma on Suomen inflaatioherkkyys. Inflatoristen pal- kankorotusten vaikutukset kokonaiskysyntään ja työllisyyteen tulisivat entistä vaikeammiksi hoitaa. Toisaalta tieto tästä saattaisi hillitä palk- kapäätöksiä, koska seuraukset olisivat tiedos- sa. Myös finanssipolitiikalle asetettaisiin tun-

tuvasti suurempia vaatimuksia, jotta liukumat saataisiin pysymään kurissa. Palkkausjärjestel- mää pitäisi kehittää niin, että palkat joustaisi-

vat myös alaspäin tarpeen vaatiessa. Muutoin tuskallinen deflaatio olisi ainoa vaihtoehto uloshinnoittelun seurausten korjaamiseksi.