173 Seija Parviainen Kansantaloudellinen aikakauskirja – 96. vsk. – 2/2000
Euro-paran epäselvät kotiolot
SEIJA PARVIAINEN Vanhempi tutkija
Palkansaajien tutkimuslaitos
Pääkirjoitus
Euroopan talous- ja rahaliiton tavoitteena on ol- lut luoda eurosta vakaa ja vahva valuutta. Myös suomalaisille valuuttaunioniin liittymistä mark- kinoitiin sillä, että se tarjoaisi vihdoin ulospää- syn vuosikymmenien devalvaatiokierteestä.Eu- ron heikkouden myötä suomalaiselle vientiteol- lisuudelle ovat kuitenkin koittaneet taas vanhat hyvät ajat, eivätkä suomalaiset toistaiseksi ole panneet kehitystä kovin paljon pahakseen. Kri- tiikki talous- ja rahaliittoa kohtaan olisi varmas- ti äänekkäämpää toisenlaisessa suhdannetilan- teessa. Loputtomiin euron heikkenemistä ei toki Suomessakaan hyvällä katsota, ja monet ovat jo alkaneet kysellä sen luvatun vakaan valuutan perään.
Euron heikkous on pitkälti dollarin vahvuut- ta ja kurssikehityksen syyt löytyvät siten yhtä lailla USA:n vahvasta talouskasvusta kuin markkinoiden epäluottamuksesta euroaluetta kohtaan. Itsekritiikkiin lieneeEU:ssa silti syy- tä, sillä sen talouspoliittiseen päätöksentekojär- jestelmään liittyy paljon epäselvyyksiä.
Maastrichtin jaAmsterdamin sopimukset pe- rustuvat siihen, että jokainenEU-maa on myös talous- ja rahaliiton jäsen. Vielä ulkopuolella
olevien nykyistenEU-maiden on oletettu liitty- vän valuuttaunioniin lähitulevaisuudessa. Juri- disesti ei ole edes kunnolla varauduttu siihen, että euroalueen ulkopuolella olisi jatkuvasti osa EU-jäsenmaista.EU:n laajentuessa Itä-Euroop- paan uudet jäsenmaat tuskin tulevat mukaan eu- rojärjestelmään vielä pitkään aikaan. Samoin ei ole ollenkaan varmaa, tuleeko esimerkiksi Iso- Britannia koskaan luopumaan omasta valuutas- taan.
Tästä asetelmasta aiheutuu jo nyt talouskysy- mysten käsittelyssä monenlaisia erityisjärjeste- lyjä. Rahapolitiikan puolella onEuroopan kes- kuspankkijärjestelmä ja eurojärjestelmä, fi- nanssipolitiikan puolella ECOFIN ja euro-11.
EMUn jäsenmailla jaEMUn ulkopuolisillaEU- mailla on myös hyvin erilaiset näkemykset näi- den järjestelmien asemasta ja kehittämisestä.
Talouspoliittisessa keskustelussa esimerkiksi fi- nanssipolitiikan koordinaatiosta aiheutuu usein sekaannusta siitä, milloin tarkoitetaan vain eu- romaita, milloin kokoEU-aluetta.
Euroalueen rahapolitiikka on vielä suhteelli- sen selkeää sen ansiosta, että yhteisen rahapoli- tiikan piiriin kuuluvat maat on selvästi määri-
174
Pääkirjoitus – KAK 2/2000
telty ja on olemassa selkeä instituutio, EKP, joka vastaa politiikan käytännön toteutuksesta.
Tosin pientä hämminkiä aiheuttaa se, että viral- lisesti Euroopan keskuspankkijärjestelmään kuuluvat – monien yllätykseksi – myösEMUn ulkopuolisten maiden keskuspankit. Silti usein näkee puhuttavan EKPJ:n rahapolitiikasta. To- dellisuudessaEMUn ulkopuolisten maiden kes- kuspankit osallistuvat vain keskustelufoorumi- na toimivaan yleisneuvostoon, joka kokoontuu ainoastaan neljä kertaa vuodessa eikä tee varsi- naisia päätöksiä. Käytännössä EKPJ:llä viita- taankin yleensäEKP:n ja euroalueen kansallis- ten keskuspankkien muodostamaan kokonai- suuteen eli siis eurojärjestelmään. Käsitteiden sekavuus saa kuitenkin koko rahapolitiikan näyttämään vaikeaselkoiselta.
EKP:n vahvaa asemaa itsenäisenä keskus- pankkina luonnehditaan ainutlaatuiseksi. Sitä pidetään euroalueen vakauden perustakeena.
Toisaalta euroalueen vakauden on katsottu vaa- tivan raha- ja finanssipolitiikan keskinäistä koordinoimista.EKP:n pääjohtajalla onkin läs- näolo-oikeusECOFIN-neuvoston ja euro-11:n kokouksissa ja vastaavastiECOFIN-neuvoston puheenjohtajalla EKP:n neuvoston kokouksis- sa. Miten pitkälle tässä koordinaatiossa voidaan mennä ilman, ettäEKP:n itsenäisyys rahapoli- tiikassa vaarantuu? Yksittäisten euromaiden vä- lillä näyttäisi olevan tässä erilaisia käsityksiä johtuen erilaisista kansallisista perinteistä.
MielenkiintoistaEKP:n aseman kannalta on myös valuuttapolitiikan ja rahapolitiikan suhde euroalueen päätöksentekojärjestelmässä.EKP:n virallisena tavoitteena on hintavakaus.Euro on kelluva valuutta, eikäEKP:lla ole valuuttakurs- sitavoitetta. Kun euron kurssi on jatkanut las- kuaan jo kovin kauan, on julkisuudessa kuiten- kin alettu kysellä, kuinka kauan EKP tyytyy katsomaan kehitystä sivusta. Julkisuudessa ar- vuutellaan, onkoEKP:lla olemassa euron ulkoi-
selle arvolle jotkin rajat, joiden ylittyminen sai- si sen ryhtymään tukiostoihin. Virallisesti tämä kiistetään, mutta käytännössä asia on hyvin epä- selvä.Euron heikkeneminen aiheuttaa tuonti- inflaatiopaineita, mikä on varsin oleellinen uhka euroalueen hintavakaudelle. Esimerkiksi EKP:n pääjohtajan julkiset lausunnot siitä, mis- sä määrinEKP on kiinnostunut euron kurssista, ovat olleet joko vaikeasti tulkittavia tai suoras- taan ristiriitaisia.
Toinen valuuttapolitiikkaan liittyvä erikoi- suus on se, että valtiovarainministereidenECO- FIN-neuvostolla on vahva asema päätettäessä valuuttakurssijärjestelmästä eli esimerkiksi eu- ron ulkoisen arvon sitomisesta toiseen valuut- taan. Periaatteena on, että päätös ei saa vaaran- taa hintavakauden tavoitetta. Mutta entä jos eri tahoilla on erilainen näkemys siitä, minkälainen valuuttakurssijärjestelmä parhaiten palvelee tätä tavoitetta? Amsterdamin sopimuksen artikla 111 jättää hyvin epäselväksi sen, minkä tahon kanta on silloin ratkaiseva – EKP:n vaiECO- FINin. Käytännön päätöksentekotilanteessa on- gelmia aiheuttaisi myös se, että kaikki ECO- FINissä vaikuttavat maat eivät kuulu EMUun.
Todennäköisesti nämä maat eivät saisi osallis- tua eurojärjestelmää koskevaan päätöksente- koon, jolloin jäljelle jäävä kokoonpano olisi sama kuin euro-11.
Mielenkiintoisin puoli asiassa on kuitenkin se, miten paljon tämä valtiovarainministereille varattu oikeus puuttua valuuttajärjestelmään ra- joittaa EKP:n rahapoliittista itsenäisyyttä. Ra- hapolitiikan harjoittamisen kannalta kun on suuri ero siinä, ollaanko kelluvien vai kiinteiden kurssien järjestelmässä.
Vielä enemmän ihmettelemistä riittääfinans- sipolitiikanpuolella. Periaatteessa finanssipoli- tiikka kuuluu jäsenmaiden kansallisella tasolla päätettäviin asioihin. Se onkin tärkeä politiikka- lohko sopeutumisessa epäsymmetrisiin, maa-
175 Seija Parviainen
kohtaisiin, shokkeihin. Kuitenkin eurojärjestel- män myötä ovat paineet talouspolitiikan koor- dinaation tiivistämiseen ja tehostamiseen kasva- neet EU-tasolla – tai ainakin euromaiden kes- ken. Tästä monet amerikkalaiset ekonomistit jo etukäteen varoittelivatkin eurooppalaisia.Koor- dinaatio on käsitteenä hyvin epämääräinen, ja sen nimissä voidaan puuttua hyvinkin pitkälle kansallisen finanssipolitiikan harjoittamiseen.
Käytännössä on vaikea vetää rajaa, koska koor- dinaatio muuttuu päätöksenteon keskittämisek- si ylikansalliselle tasolle.
Työnjako on selkiintymätön myösEU:n neu- voston, komission, parlamentin sekä kulloisen- kin puheenjohtajamaan välillä. Lisäksi jako EMU-maihin jaEMUn ulkopuolisiinEU-mai- hin on johtanut myös virallisten ja epävirallis- ten instituutioiden ja kokoontumisten viidak- koon. Kaikkien 15EU-maanECOFIN-neuvos- to pitää sekä virallisia että epävirallisia kokouk- sia, joista epäviralliset ovat asiantuntijoiden mukaan usein merkittävämpiä kuin viralliset ta- paamiset. EMU-maiden euro-11 on epäviralli- nen elin, jossa kuitenkin käytännössä pitkälle sovitaan asioista, jotka virallisesti vahvistetaan varsinaisissaECOFIN-kokouksissa.
Eräiden asiantuntijoiden mukaan juuri euro- 11 -ryhmän puheenjohtajamaa on se taho, josta löytyy amerikkalaisten peräänkuuluttama »EU:n puhelinnumero». Euroalueen ulkopuoliset jä- senmaat voivat olla asiasta toista mieltä. Tilan- ne tulee olemaan todella erikoinenEMUun kuu- lumattoman RuotsinEU-puheenjohtajakaudella vuoden 2001 alkupuoliskolla.ECOFINissä pu- hetta johtaa silloin Ruotsi, mutta Euro-11:ssä
poikkeuksellisesti edellinen puheenjohtajamaa Ranska. Tämä tulee korostamaan näiden kah- den järjestelmän eroa.
Mielenkiintoinen havaintoesimerkki EU:n päätöksentekojärjestelmän sekavuudesta saatiin toukokuun lopulla, kunEU:n komissio tiedotti valtiovarainministereiden sopineen, että jäsen- maiden oikeutta toteuttaa veronalennuksia nou- susuhdanteessa rajoitettaisiin.Asia herätti suur- ta hämmennystä monissa maissa – niin meillä Suomessa kuin myös etenkin Isossa-Britannias- sa. Pian tämän jälkeen valtiovarainministeri Niinistökiisti julkisuudessa, että mitään päätök- siä olisi tehty. Kyse oli ollut vain keskusteluista epävirallisessa euro-11 -ryhmässä.
Onkin vaikea saada selkoa, missä asioista to- siasiassa päätetään ja mikä on »epävirallisten keskustelujen» rooli. Monien asiantuntijoiden mukaan valta on käytännössä jo hyvin pitkälle siirtynyt ECOFINistä euro-11 -ryhmälle, jonka asemaa etenkin Saksa ja Ranska haluaisivat en- tisestään vahvistaa.
EU:ssa tulee olemaan pitkään sekä euromai- ta että euroalueen ulkopuolisia jäsenmaita.
Tämä olisi syytä tunnustaa ja järjestää pää- töksenteko sen mukaan. Mitä hämärämpi pää- töksentekojärjestelmä on, sitä herkemmin valta valuu kabinetteihin demokraattisen kontrollin ulottumattomiin. Rahapolitiikan puolellaEKP:lta vaaditaan avoimuutta. Samaa voisi vaatia myös finanssipolitiikan puolella – mutta keneltä?Ai- nakin osasyy euron heikkoudelle löytynee näis- tä institutionaalisista epäselvyyksistä. Kysymys on paitsi eurojärjestelmän onnistumisesta, myös demokratian toimivuudesta.
