Virkamies
K
alle Hormisto oli virkamies.Saattaa olla, että moni van
hempi karstulalainen vielä muistaa tämän, metsiä sa
moilevan virkamiehen.
Hyvin tunnettu hän oli Saarijär- ven-Pylkönmäen-Multian ja Keu
ruun alueella. Hänen virkaansa kuu
lui kuljeskella näiden pitäjien alueel
la. Oikeastaan koko läntinen Keski- Suomi oli hänen reviiripiiriään. Hor- : miston Kallen seuralaisena oli aina koira, ja "H usovarna" 12 kaliberi- nen, pitkäpiippuinen, hanallinen haulikko. Tämä yhdistelmä oli mo
nessa talossa tuttu, yleensä hän yö
pyi aina samoissa taloissa, silloin kun hän oli "virkam atkallaan". Hä
nen virkansa olisi varmaankin ollut monelle metsämiehelle hyvinkin ka
dehdittava virka. Hän oli nimittäin saanut valtuudet ampua kaikki ne petoeläimet Serlachiuksen metsistä.
Valtakirjan ja virkanim ityksen oli määrännyt Gösta Serlachius, M än
tän tehtaiden tirehtööri - johtaja.
Gösta oli innokas metsämies ja useinkin oli niitä metsästäjätuttuja useitakin mukana. Saalista piti sää
tämän ja metsän piti olla vailla peto
eläimiä. Siis niitä m etsästettävien vi
hollisia ei saanut, eikä suvaittu oikei
den metsästäjien mailla.
Tällainen metsästysaika ja tapa oli silloin ennen sotia, siis ns. hyvinä aikoina. Yhtiöt saivat hoitaa metsäs- tysasiansa kokolailla omilla sään
nöillään ja laillaan, ei niihin paljon silloin virkaportaat puuttuneet. Tätä tällaista metsähoidollista virkaa riis
tan kannalta sitten hoiti tämä Hor- miston Kalle. Hän oli tuollainen ly
hyehkö, ahavoitunut, hieman resu- vehkeissä kuljeskeleva erämies.
Muistutti hyvinkin sitä kuuluisaa Havukka-ahon ajattelijaa. Puheet
kin olivat hieman saman tyylisiä.
Seurallinen hän oli, puhetta riitti vaikka olisi päivän jututtanut. Kalle muisti monia Karstulan taloja, taloja joissa hän oli yöpynyt, muisti oli erinomainen, tiesi tarkalleen kunkin talon sijainnin, tiet ja paikat.
Myöskin ne monet Kalmarin ja Pylkönmäen talot olivat tuttuja,
Multia oli myöskin hyvin kartoittu- nut Kallen muistilokeroihin. Hän muisti Karstulastakin Pellonpään ja Lehmiahon talot, Heijostenmäellä- kin hän oli useinkin yöpynyt. Hän ampui ketut ja ilvekset. Haukatkin saivat siipeensä. Miten hän hoiti sen saaliin kuljetuksen, säilytyksen ym.
sen tapaiset toimet, hän ei koskaan maininnut. Ei myöskään saaliiden määristä. En tiedä tekikö hän selkoa Göstalle Mäntässä, mutta luulen Göstan vaatineen jonkinlaisen tilin
teon. Maksoihan m iehen kuljeskelu pitkin yhtiön maita pyssy ja koira seuranaankin jo jotain.
Tapasin tämän virkamiehen en
simmäisen kerran erään sotavete
raanin syntymäpäivillä Aitolahdel
la. Kävi niin, että Kalle vei melkein koko juhlaväen huomion. Oli haas
tattelijoita. Kalle oli erinomainen kertoja, ja suullinen esitystapa oli vertaansa vailla. M inäkin kävin pari kertaa vartavasten Hormistolla Kal
lea jututtamassa. Näissä tapaamisis
sa kului aika. Ei oikein puolipäivä riittänyt. Harmittaa, kun ei siihen ai
kaan ollut tuollaisia pieniä nauhu- reita, että olisi saanut Kallen puheen elävänä muistiin. Kalle toi aina esille
sen, että hän oli virkamies. Näin oli tehty tiettäväksi Göstan taholta.
Palkkakin maksettiin virkamiesten tilien momentilta.
Kallen oikean käden peukalo oli tuuman verran lyhyempi kuin toi
nen. Arvelin, että sota oli ottanut osansa. Kerran ky syinkin, mikä rin
tamalohko oli peukalon lyhentänyt.
Kalle nauroi ja kertoi, että ei se so
dassa mennyt. Se meni niillä Göstan määräämillä ja palkkaamilla metsäs
tysmatkoilla. Multian Soutujoella se sattui. Kallella oli ollut sellainen pentukoira, eläväinen kaveri. Kun Kalle viipyi talon miesten juttusilla, koiran mielestä liiankin kauan, niin piskin päreet paloi ja se nousi Kallen rinnuksille vaatimaan jo lähtemään.
Kun Kallella oli se 12 kaliberinen
"H usovarna", ja sattui vielä niin, että putkessa oli lätinkin valmiina.
Kallen peukalo oli eräänlaisena tuk
kona piipun suulla ja pyssy ei ollut varmistimessa. Koiranpentu rapsut- teli niitä hanoja, ja tietenkin ase lau
kesi. Kallen peukalo lensi taivaalle.
Vertakin tuli ja ilmeinen hätä, että mites nyt. Talossa oli jonkinlaisia en
siaputarvikkeita, että saatiin Kallen peukalo jonkinlaiseen pakettiin. Oli 34
sitä sitten M äntän tehtaiden sairaan
hoitajakin tutkinut ja todennut, että hyvä on. Ei tarvittu lääkäriäkään, peukalo oli katkennut sopivasti ni
velestä ja paranem inen tapahtui no
peasti.
Hormiston Kalle vietti elämänsä ehtoon N äsijärven rannalla, Hor
miston mökissä. Hänellä oli ollut jos
kus joku lehmäkin ja karjapiika.
Mutta paikkakunnalla tiedettiin, että ne karjapiiat eivät viihtyneet kovin kauan Kallen huushollissa.
Syynä oli kuulema se, että Kalle oli
innokas "käpälöim ään" näitä kar- janhoitajia. Tätä ei monikaan suvain
nut. Kerrottiinkin, että joskus uusi piika lähti samana päivänä kun tuli taloon.
Kalle oli sen ajan vänrikki Stool.
Hän vietti aikaansa verkkojaan paikaten. H arm aa hirsim ökki oli hiem an jo kallellaan ja samassa kunnossa koko H orm iston pihapii
ri. Sam oin oli isännänkin laita. A s
kel oli jo kovin lyhyt.
Mieleen tulee sanat vänrikki Stoo
lin tarinoista;
Mennyttä aikaa muistelen niin mielelläni vielä;
niin moni armas tähtönen minulle viittaa siellä.
Ken mua seuraa rekelle nyt Näsijärven rannalle.
Väinö Nieminen
