Lahjan sosiologia sukupuolen, kulttuuristen suhteiden ja vallankäytön rajapinnoilla näkymä

(1)

Kun työnvälityksestä ei saa työtä

Anu Suoranta

Pertti Koistinen: Työ, työvoima, politiikka. Vastapaino 2014.

Aivan aluksi haluan kiittää Pertti Koistista Työ, työvoima, politiikka -kirjan läpäisevästä eettisestä, hyvää ja parempaa elämää etsivästä tutki- musotteesta. Jotain keskeistä tiivis- tyy siihen, että Koistisen arvion mukaan ei riitä, että tavoitellaan täys- työllisyyttä, vaan on tavoiteltava kel- vollista ja palkitsevaa työtä.

Koistiselle ei myöskään riitä työttömien työllisyyden edistämi- nen, vaan hänen mielestään myös heikossa työmarkkina-asemassa olevien yhteiskunnallista ase- maa tulee parantaa. Koistisen ote on virkistävä poikkeus maassa, jossa mantrana hoetaan työn olevan parasta sosiaaliturvaa. Hokema on ideologinen ja ulossulkeva, puhu- mattakaan siitä, miten työnluonteen muutos prekaariksi tai aktivointitoi- menpiteiden työ heijastuu turvaan tai työsuhteen ehtoihin.

Koistinen on tuottanut jättian- noksen työelämän muutoksen ta- kana olevia syitä ja niiden seurauk- sia, toivottomia ja toivottavia poli- tiikkavaikutuksia. Annoskoko on ehkä turhankin tuhti yhdellä ker- taa, mutta rauhallisesti ja ajan kanssa nautittuna lukija pystyy sulatta- maan kirjan koko työvoimapoliit- tisen menuun.

Kirjan kaikissa seitsemässä lu- vussa analyysi nivoutuu tavalla tai toisella työvoimapolitiikan ehtoihin. Käsitellyksi tulevat työllisyys ja talous, työmarkkinarakenteet, työ- voiman kysyntä ja tarjonta, työttö- myysteoriat, tulonjako, työelämän

perusteista formaalia työtä. Työn käsitelaajennukseen liittyy perus- teltu vaatimus lajentaa myös työ- elämän tutkimuksessa informaali- sen työn käsitteellistä ja tilastollis- ta pohjaa.

Koistinen läpivalaisee harjoite- tun työvoimapolitiikan ideologisia lähtökohtia. Hän analysoi muun muassa aktiivisen työvoimapoli- tiikan sisällön muutosta. Se, mi- kä 1950-luvulla oli innovatiivista ja työvoiman kysyntää edistävää, näyttäytyy 2000-luvulla tultaessa työvoiman tarjontapainotteisena ja vain yksilöiden aktivointiin täh- täävänä politiikkana.

Teos on kirjoitettu kurssikir- jaksi korkeakouluihin ja käsikir- jaksi asiantuntijakäyttöön. Erito- ten jälkimmäisessä sen soisi ku- luvan käsissä, sillä työsuhdepe- rusteiselle sosiaaliturvalle, työn ja työttömyyden käsittämiselle ja ak- tiiviselle työvoimapolitiikalle voi ja pitää etsiä vaihtoehtoisia ja toistai- seksi käyttämättä jätettyjä politiik- kavaihtoehtoja.

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja työelämän tutkija.

Lahjan sosiologia

sukupuolen, kulttuuristen suhteiden ja vallankäytön rajapinnoilla

Kaarina Kailo Olli Pyyhtinen: The Gift and its Paradoxes – Beyond Mauss.

Ashgate 2014.

Olli Pyyhtisen uusi teos on ajan- kohtainen kontribuutio Marcel Maussin ”Lahja”-esseessä (1923) esille nostamaan aiheeseen kos kien sosiaaliset oikeudet ja aktiivinen

työvoimapolitiikka. Kirjan lop- puun liitetty käsitehakemisto lisää kirjan käyttöarvoa.

Kiinnostavinta antia prekaa- rin työn näkökulmasta ovat työn- tekijöiden sosiaalisten oikeuksien analysointi. Pohdinta sosiaalisten oikeuksien ja ansiotyön sidok- sesta sekä ylipäätään oikeutuksesta pysäyttää miettimään. Vilkaisu omaan elämänpiiriin, jossa työ- ja palvelusuhteiden informalisoitu- minen näkyy erilaisina määrä-, osa-aikaisuuksina, freelanceriute- na, itsensä työllistämisenä, palve- lujen vaihtosopimuksina sekä työn teetäntänä ilman työsuhdetta ja työehtosopimusturvaa, ei ainakaan horjuta Koistisen työsuhdeperus- teisen sosiaaliturvan kritiikkiä. Pi- kemminkin päinvastoin.

Työelämän arkiset käytännöt vahvistavat teoriaa siitä, että palk- katyöhön perustuva sosiaalitur- va jättää mittavan osan yhteiskun- nallisesti hyödyllistä työtä teke- viä työsuhteeseen perustuvien sosiaalisten oikeuksien ulkopuolelle.

Koistinen esittääkin suuren jou- kon ulostyrkättyjä. Muussa kuin perinteisessä palkkatyösuhtees- sa työskentelevät, työttömät, liik- kuva työvoima, maahanmuutta- jat ja niin sanottu ei-aktiivinen vä- estö ovat sosiaalisten oikeuksien suhteen heikommassa asemassa.

Oleellinen kysymys, jonka Koisti- nen esittää on: miten turvataan erilaisten oikeuksien legitimiteetti, eli poliittinen ja sosiaalinen hyväksyt- tävyys?

Teoksen läpäisee pyrkimys työn käsittämisen laajentamisesta. Kois- tinen kritisoi työn taloustiedettä ja myös työn sosiologiaa informaalin työn sivuuttamisesta sekä rajoittu- misesta tutkimaan vain markkina-

(2)

vastavuoroisten lahjojen kiertoa eri kulttuureissa.

Aikanaan primitiiviseksi lei- mattua lahjataloutta on viime vuosina tarkasteltu esimerkkinä ka- pitalistista markkinataloutta kes- tävämmästä talouden ja ekoso- siaalisten suhteiden järjestämisen tavasta. Se, että markkinatalou- dessa välittäminen ja ihmissuh- teet, jopa muiden luontokappa- leiden suojelu, nähdään esteenä voitontavoittelulle on johtanut ar- votyhjiöön. Uusliberalismin levi- tettyä tämän arvomaailman myös hoiva- ja opetus-aloille, on syn- nytetty todellinen ”markkinara- ko” solidaarisuudelle ja huolenpi- don kulttuurille. Vaihtoehtoiset ta- vat ymmärtää talous – siinä siis mi- tä ajankohtaisin tutkimuskysymys.

Pyyhtinen lähestyy lahjan teo- rioita perinteisen akateemises- ti monien poliittisempien lahjataloustutkijoiden painottaessa uuden paradigman tarvetta. Hän ottaa kuitenkin itsekin kantaa ainakin implisiittisesti markkinatalouden suhdeköyhyyteen ja antamisvajee- seen. Hän haluaa myös antaa nos- tetta lahjan teorioille, koska pitää aihetta – aiheellisesti – inhimilli- sen elämän ydinalueena.

Pyyhtinen yhtyy Maussin teorian kriitikoiden joukkoon sikäli kuin lahjaa ei hänen mielestään voi redusoida tilit tasaavaan vaihdantaan – vastavuoroisuuden pakkopaitaan.

Lahja tulee nähdä pikemminkin uhrausta ja uhrautumista edellyttävänä ilmiönä. Mauss ei myöskään onnis- tu hänen mukaansa tekemään riittä- vää eroa lahjan, lainan ja velan välil- lä. Päinvastoin, lahjan luonne lahja- na peruuntuu, jos siitä syntyy velka, ja lahjan antaminen on vaihdantaa primäärisempää. Pyyhtinen sovel- taa uudenlaista metodia tutkimus-

aineistoonsa, joka sekin poik keaa virkistävästi lahjan perinteisistä tut- kimuskohteista. Hän ylittää toisaalta tiettyjä länsimaisen tieteenfiloso- fian hierarkkisia dualismeja, joista esimerkkinä on se, että hän pyrkii postmodernissa hengessä narratii- viseen vuorokeskusteluun aineis- tonsa kanssa, tunnustaen niiden oman ”äänen” filosofia-tieteen yli- vallan tuolla puolen. Tosin, Pyyh- tistä inspiroineen Michel Serresin mukaan vain filosofia pystyy osoit- tamaan että kirjallisuus menee ”lah- jassaan” vielä filosofiaakin syvem- mälle vaikeasti kuvattavien ja mää- riteltävien ilmiöiden nimeämisessä.

Pyyhtinen tavoittaa tutkimukselli- seksi päämääräkseen asettamansa

”lahjan dialogisuuden” soveltamalla teoriaansa filmien, myyttien ja satu- jen perinteiseen eli puhtaasti länsi- maiseen aineistoon. Hän tarkastelee tekstejä kehittämänsä kolmiulottei- sen lahjateorian kautta ja kiinnit- tää huomionsa siihen, minkälaises- ta antamisesta lahjassa on kyse, mi- kä on lahjan antamisen varsinainen anti, ja minkälaisesta materiaalises- ta ”esineestä” lahjassa on kyse.

Pyyhtisen tarkastelukulma on nimenomaan aineellisten objek- tien keskeisyys osana sosiaalisten suhteiden muodostumista. Serres vaikuttaa taustalla Pyyhtisen tar- kastellessa lahjaa kvasiobjektina, joka ei ole itsenäinen ja erillään yhteisöstä vaan muodostuu nimenomaan suhteessa siihen ja sen an- tamaan merkityshorisonttiin; lah- jaobjektin luonne ei ole puhtaasti materiaalinen tai sosiaalinen, vaan nämä ulottuvuudet sekoittuvat ja lomittuvat toisiinsa. Lahjan arvo ja voima muodostuvat erilaisten te- kijöiden rajapinnoilla riippuen sii- tä, kuka lahjan on antanut, millä mielellä ja minkä käsien kautta se

on kiertänyt. Vapaamatkustajan eli loisihmisen käsitteen tutkija omak- suu samoin Serresiltä, suunnaten valokeilan monien muiden tutki- joiden tapaan lahjan pimeään eli vallankäyttöön nivoutuviin juon- teisiin. Pyyhtisen analyysi kattaa lahjan yhteydet ”pyhään” mutta myös sen eettiseen vastakohtaan, aseidenkäyttöön ja sotaan. Myös oman hengen uhrausta ja eutana- siaa käsitellään lahjan variaatioina.

Teos täydentää ja muokkaa Maussin teoriaa toisaalta näkö- kulmilla, joita kirjoittaja lainaa niin sanotuilta uuden materialis- min filosofeilta. Lisäksi hän käyt- tää hyväkseen useiden arvostettu- jen lahjataloustutkijoiden kirjoi- tuksia (Derrida, Cixous, Irigaray ja Heidegger). Gender-näkökul- man huomioiminen on erityisen tervetullut Mauss-tutkimuksen li- säulottuvuus, jota ei ole tarjolla lii- kaa. Tarkastelenkin erityisesti on- ko Pyyhtinen onnistunut huomioi- maan, mitä jälkikolonialistisesti suuntautuneet tahot ovat eniten ar- vostelleet lahjan teorioissa – niiden etno- ja androkeskeisyyttä.

Lahjataloustutkijana ja arvioit- sijana voin omaksua yhden Pyyh- tisen esittelemästä kolmesta mah- dollisesta positiosta suhteessa lah- jaan: voin lähettää hänen formu- loimansa uudet teoreettiset ”annit”

kiertämään akateemisia piire- jä lahjan logiikan vahvistamiseksi tai voin pyrkiä vastavuoroisuuteen akateemisten normien mukaan.

Voin myös omaksua vapaamat- kustaja- lahjanantajan ”myrkylli- sen” position. Lahjan loismaiset vastaanottajat todistavat Pyyhtisen mukaan, ettei vastavuoroisuus ole suinkaan itsestäänselvyys. Voisin- kin omaksua tiedemaailmalle tyy- pillisen akateemisen miekkailun tai

(3)

teoreettisen kilpalaulannan. Voisin yrittää osoittaa itseni Pyyhtistä pa- remmaksi tutkimuslahjojen anta- jaksi. Loisena voisin toisaalta ottaa haltuun hänen oivalluksensa, ja antamatta mitään takaisin pyr- kiä edistämään uraani niillä ilman turhaa velkataakkaa. Lahjan ja vaihdannan logiikat heijastuvat kaikessa toiminnassamme, nimenomaan tutkimusetiikassamme.

Lahjataloustutkijan voisikin olettaa kunnioittavan lahjan hen- keä olemalla herkästi kuulolla kun- kin teorian itse määriteltyjen ta- voitteiden ja oivallusten suhteen.

Tehtävän vaikeudesta huolimatta yritän kunnioittaa Pyyhtisen teorian ”omaa henkeä”. Lahjanhan nähdään aina kantavan antajan- sa henkeä ja persoonaa, joka kul- kee sen vanavedessä. Toisaalta tä- män Uuden Seelannin mao rien hau-käsit teenkin länsimainen tul- kinta sisältää etnosentrisyyden ja väärintulkinnan ansoja. Toi- sen kulttuurin tai ihmisen syvintä

”henkeä” on mahdoton tavoittaa.

Pyrkimys asettaa länsimainen hegemoninen tiede sekä alkuperäis- kansojen perinteinen ekologinen maail mankuva ja lahjan logiikka samalle erilaisen, mutta yhtä ar- vokkaan, tiedollisen perinteen ta- solle on kuitenkin tarpeen varsin- kin ekokriisien syvetessä. Nyt jos koskaan tarvitsemme alkuperäis- kansojen elossasäilymiskokemusta ja parhaita ekologisia käytäntöjä.

Ne liittyvät juuri lahjatalousperus- taiseen maailmankuvaan.

Lahjatalouden antropologis-sosiaaliset analyysit ovat Pyyhtisen mielestä lähteneet liikkeelle varsin yksipuolisista potlatch- seremonioita ja polynesialaista kulaa painottavis- ta näkökulmista. Niinpä hänen ai- neistovalintansa ja tapansa laajentaa

lahjateoria länsimaiseen kontekstiin on enemmän kuin paikallaan. Kir- ja-arvosteluni tavoite onkin, paitsi esitellä Pyyhtisen kontribuutiota, myös asettaa se laajempaan alkupe- räiskansojen ja feministisen lahjata- lousteorian kontekstiin. Kommen- toin lahjan marginalisoituneita teo- rioita ja kiinnitän huomion myös siihen, miten ne heijastuvat käytännön lahjataloutena. Lahjan teoriahan on lopultakin syntynyt käytännöistä, ei teoriasta.

Inklusiivisuuden hengen suhteen onkin aluksi todettava, et- tä huolimatta Pyyhtisen omasta arvokkaasta kontribuutiosta, hän ei yllättävästi anna esimerkkejä alku- peräiskansojen Mauss-kriittisestä palautteesta, vaikka se paljastaa mo- nia hänenkin havaitsemiaan perinteisen lahjataloustutkimuksen puut teita. Rauna Kuokkasen väi- töskirja (2007) saamelaisten lahjataloudesta, jossa keskiössä on tiedemaailman kyvyttömyys ottaa se vastaan, olisi yksi monis- ta hedelmällisistä jälkikolonia- listisista lahjateorian tulkinnois- ta. Intiaanitutkijat Barbara Mann (2000) ja Vine Deloria Jr. (1999) puolestaan menevät huomattavas- ti syvemmälle länsimaisen tieteen itsestäänselvyyksiin osoittaessaan, miten harhaan monien lahjan teo- reetikkojen tiedostamaton etno- sentrismi ja miesnäkökulma ovat heidän vieneet. Olisi korkea aika arvioida uudelleen Maussin ja hä- nen seuraajiensa tulkinnat nimenomaan tästä näkökulmasta.

Länsimainen tiede on kehitty- nyt erityisenä herruuslogiikkana osana vaihtotalouden miessosiali- saatioon kytkeytyviä asenteita. Se piilottaa tämän valerationaalisuu- den ja -objektiivisuuden kuitenkin valkoisen heteropatriarkaatin kaa-

puun, uskoen edustavansa neut- raalia ihmisnormia. Myös lahjata- lousteoreetikot kasaavat tieteellistä pääomaa toinen toisilleen hyväveli- seurojen keskinäisellä akateemisel- la vaihdannalla. Alkuperäiskansat ja naiset ovat siinä miestenkeskei- sen vaihdon valuuttaa, sikäli kuin he ovat yhä marginalisoituja ja vä- hän luettuja teoriantuottajia. Toki edistystä on tapahtunut. Pyyhtinen huomioikin valtavirran korkean profiilin naisfilosofit (mm. Cix ous ja Irigaray) ja lahjan sukupuolit- tuneisuuden. Hänen asenteensa poikkeaa näin edukseen monien patriarkaaliseen kilpailu- ja vaih- totalouteen samaistuvien miesfilo- sofien ”antamisesta.”

Pahimmillaan, länsimaisen tieteen patriarkaalinen, hegemonista maskuliinisuutta heijastava vaihto- talous lähenee itse vapaamatkustajan loismaista eetosta ja toimii juuri sen potlatch-kilpailuhengen mu- kaisesti, mitä se projisoi toisiin kult- tuureihin. Niinpä sille on tyypillistä kilpailla tiedemaailman vallasta ja tieteellisistä ”anneista” sekä etsiä egosentrisesti toisten tutkimus- ten puutteita ja vajeita. Ulkomail- la kauan asuneena koen, että var- sinkin suomalaista tiedemaailmaa leimaa ”aiemman tutkimuskirjalli- suuden” kuoliaaksi hiljentäminen ja varsin valikoivat siteerauskäy- tännöt. Tämän seurauksena muun muassa sukupuolensa tähden mar- ginalisoidut tutkijat vetävätkin ly- hyemmän korren tuottavuusorien- toituneessa yliopisto maailmassa. Ei liene kuitenkaan lahjan hengen mu- kaista edellyttää Pyyhtiseltä samaa teoreettista fokusointia kuin lahjan feministi- ja intiaanitutkijoilta. Nii- den esittely on kuitenkin antoisaa, koska tämä tarjoaa suoma laisillekin tilaisuuden tutus tua varsin erilaisiin

(4)

lahjan tulkintoihin, vieläpä sellai- siin, jotka heijastuvat arjen hyvin- vointieetoksena, tekoina. Feminis- tinen ja alkuperäiskansojen lahjan teoria integroi lahjan käytännöt.

Moni tutkija onkin samalla aktivisti ja voidaan puhua paitsi teoreettises- ta lahjataloudesta, myös sen innoit- tamasta lahjatalousliikkeestä. Sii- heen kuuluu niin miehiä kuin nai- siakin, valtayhteiskunnan ja mar- ginalisoitujen ryhmien edustajia.

Heitä yhdistää uusliberalismin ar- voköyhyyden ja ahneuden kritiikki (esim. Bauwens ja Vaughan).

Kuten monet alkuperäiskanso- jen filosofit, tutkijat sekä feministit, myös Pyyhtinen näkee lahjan teorioissa ylitseampuvaa kyynisyyttä.

Kyynikkoteorian mukaan annam- me lahjoja ensisijaisesti velka- ja riippuvaisuussuhteen katkaisemi- seksi eikä pyyteetöntä lahjaa juuri ole. Lahjatalouden klassiset ”ob- jektit” menevät kuitenkin paljon pi- demmälle kyseenalaistaessaan nä- mä näkemykset. He syyttävät lahjan teoreetikkoja kyvyttömyydestä ”antaa takaisin” tai edes ymmärtää tut- kimiaan vieraita kulttuureja niiden omista lähtökohdista. Klassinen esi- merkki on yleistys, jonka mukaan lahjojen kierrätys poisantamisjuh- lissa kätkisikin vain itsekkäitä tar- koitusperiä. Toki lahjan antaja saa palkkioksi hyvän olon. Sen asetta- minen eroja vähättelemällä samalle viivalle esimerkiksi siirtomaa- ajan myrkyllisten lahjojen (intiaa- neille annetut tauteja levittävät pei- tot klassikkoesimerkkinä) kanssa osoittaa kuitenkin länsimaisen teorian kyvyttömyyden tehdä merkit- tävää eroa suhteellisen pyyteettö- myyden nyanssien ja radikaalin it- sekkyyden välillä.

Lahjan kätkemän kilpailuhengen väitteet ja oletukset ovat muun

muassa Kanadan intiaanitutkijoi- den mielestä nousevan kapitalismin talousarvojen projisointia, ei- vätkä ne tee oikeutta sille aidommal- le antamisen eetokselle, jolla mo- nissa intiaaniyhteisöissä luodaan tasapainoa ja estetään rikkauden kasaantuminen. Antikapitalistista potlatch-omaisuuden uudelleenja- koa ei voikaan verrata yksioikoi- sesti länsimaiseen kolonia listiseen kilpailuhenkisyyteen ja egosentri- syyteen. Tämä ei tee oikeutta mer- kittäville eroille lahjatalousmallin ja patriarkaalisen lisäarvotalouden välillä. Toisaalta alkuperäiskanso- jen keskuudessa on varsin erilaisia – enemmän tai vähemmän henki- siä – lahjatalouskäytäntöjä. Jalon villin ja degeneroituneen luontokansan myyttejä on syytä kaihtaa tänäänkin.

Kuten olen itsekin esittänyt tut- kimuksissani, pohjoiset alkupe- räiskansat, aikanaan myös suoma- lais-ugrilaiset luontokansat ovat antaneet kiitoslahjoja esimerkiksi karhun emuulle tai seitakivil- le ihmisen ja luonnon keskinäisen kunnioituksen ja siteiden punomi- sen nimissä. Länsimaiset valtavirran tutkijat ovat kuvitelleet nämä rituaalit ”kaupankäynniksi jumalten kanssa” ikään kuin kaiken voi- si tulkita vain osana vaihtokauppo- ja tai keinona estää jumalten kos- to (Kailo 2008). Kysymys on pai- kantuneista, hyvinkin erilaisista rituaaleista ja suhteista kosmoksen voimiin, joita ei voi redusoida län- simaisiin oletuksiin ihmisluontees- ta. Huomionarvoisia jo ekokriisien näkökulmasta ovat ne lahjan rituaa lit, joilla on ylläpidetty kos- mista tasapainoa ja kunnioit tavia, vastavuoroisia ihmisen ja muun luonnon välisiä suhteita. Intiaa nit puhuvat kosmo visioista, joissa kes-

keistä ovat ekososiaalinen sivistys, kanssaihmisten ja muiden luon- tokappaleiden itseisarvon muista- minen ja tarpeisiin vastaaminen.

Mauss on väärässä väittäessään vastavuoroisuuden olevan normi: lapset, sairaat ja vanhukset eivät säilyi- si elossa, jos heistä ei huolehdittaisi osana lahjatalouden unilateraalista lahjan eetosta. Kapitalismissa raha poikii rahaa ja valtaa, lahjatalou- dessa lahja sen sijaan synnyttää yhä uusia välittämistä tukevia sidoksia, liittoja ja ravitsevuuden hedelmiä.

Lahja ei silloin ole nollasummapeli, vaan jokainen lahja kasvattaa kiin- tymys- ja huolenpitosuhteiden hy- vää kehää yhteiseksi hyväksi.

Kansainväliseen feministiseen lahjatalousverkostoon, joka tutkii näitä ilmiöitä, voi tutustua sivuil- la www.giftparadigm.org. Tämä tutkijaverkosto, johon myös itse kuulun, koostuu tutkijoista ja akti- visteista kaikilta mantereilta. Meil- le on yhteistä, että sovellamme eri tavoin lahjan kierrätystä ilmiön kaikissa monitasoisissa merkityk- sissä talkootöistä aikapankkeihin.

Meitä yhdistää myös se, ettei tie- delahjaamme, joka koskee rauhan- omaisten kulttuurien tutkimusta, ole juuri otettu vastaan. Syynä siihen on muun muassa akateemisten instituutioiden halu säilyttää perinteinen patriarkaalinen valtaraken- nelma ilman takaisin antamista se- kä syvä epäluulo muun muassa fe- ministien ja alkuperäiskansojen epistemologiaa kohtaan. Paradok- saalisesti, pahimmillaan ”nainen joka antaa” assosioituu kulttuuris- samme yhä ylistämällä alistettuun huora-madonnaan.

Näistä myyteistä vapautunut Pyyhtinen päätyy osin samaan Mauss-kritiikkiin kuin ryhmäm- me tutkijat, lisäarvonamme kui-

(5)

tenkin syvä lahjan naistietoisuus.

Nostamme esille esimerkiksi naisten tunne- ja hoivatyön edustaman lisäarvon, jota monet naiset eivät it- sekään tunnista muuna kuin naisten kansalaisvelvollisuutena. Var- sinkin länsimaisille naisille tyy- pillisempi uhrautumissosialisaatio on osasyy, miksi feministinen lah- jatalousteoria myös herkemmin kyseenalaistaa Bourdieun, Batail- len ja heidän kaltaisensa tutkijoi- den väitteet pyyteettömien lahjojen harhasta. Sosiaalisten siteiden punominen ja huolenpitotalous ovat niin keskeinen naisten identi- teetin rakennusaine, että sen yleis- tävä leimaaminen vaikkapa maso- kismiksi tai passiiviseksi väkival- laksi ei istu helposti naistutkimuk- sen psyykkiseen maaperään.

Vielä vaikeampi naisten on hy- väksyä sukupuolineutraali väite, et- tä antaminen olisi sodan ja hallin- nan ”talou dellisempi” muoto. Vie- lä l800-luvun Euroopassa miehet puolustivat seksismiään väittämäl- lä, etteivät naiset ”sovi” kovaan politiikkaan ja vallankäyttöön. Lahjan sukupuolisokeissa miesteo rioissa tätä näkemystä ei kuitenkaan toisteta; syynä lienee se, että mies- tä pidetään sinnikkään sokeasti ih- misyyden normina. Naista ei tule romantisoida, mutta sosialisaa- tiosta juontavia eroja ei tule myös- kään kiistää.

Lahjatalouden sukupuolittu- neisuus on lahjatalousfeministeil- le itsestäänselvyys ja samalla jat- kuvan teorisoinnin kohde. Pyyh- tisen masokismia käsittelevä luku toki valaisee seksuaalisuuden, por- non, väkivallan ja talouden kytkök- siä varsin oivaltavalla tavalla, mutta arjesta ja käytännön poliittisista ratkaisuehdotuksista vieraantunut abstrakti filosofointi ei hyödyn-

nä lahjatalouden antia poliittiseen muutostyöhön. Tosin, harvoinhan filosofia tai antropologia siihen tähtääkään. Naistutkimus sen sijaan omaa suorempia kytköksiä po- liittisiin liikkeisiin ja käytäntöihin.

Feministinen lahjatalous poikkeaa valtavirrasta juuri päämää- rissään tehdä teoriaa, joka edis- tää todellista paradigman ja elä- mäntavan muutosta, sekä kääntää lahjatalouden kielelle, jota kansalaisaktivistit ja poliitikot voisivat suoraan käyttää hyväk- seen. Vaikka feministinen lahjatalous yhdistää tieteellisen tutkimuksen ja tietoteoreettiset syvä- pohdinnat kansalaisjärjestötyöhön ja politiikkaan, tätäkään ei silti tule redusoida puhtaan lahjanantajan eetokseen. Lahjan ristiriitaisuudet heijastuvat myös verkostomme valtasuhteissa vaikka pyrimme tor- jumaan niitä ennaltaehkäisevästi tiedostaen valtapelien riskit.

Verkostomme on koonnut il- maiseen käyttöön video- ja tutki- musmateriaalia maailmassa vai- kuttaneista ja yhä toimivista lahjan kierrätyksen kulttuureista. Merkit- tävä puute valtavirran lahjan ana- lyyseissa koskee mielestämme sitä, miten vähän ne käsittelevät monien lahjatalousyhteisöjen aitoa rau- hanomaisuutta ja tasa-arvoa. Kai- kista eroistaan huolimatta, nämä vaihtoehtoiset yhteiskunnat luovat toivoa toisenlaisen egalitaarisem- man maailman mahdollisuuksista.

Niissä ei ilmene patriarkaatin jär- jestelmiin verrattavia hierar kioita ja eriarvoisuutta, joskin yksilöt voi- vat toki olla kulttuurin ideaalin vas- taisia. Kabylian berberit, irokee sien matriarkaatit, Meksikon Juchitan ja Oaxacan Sierra Juarez Zapotecs -kulttuuri sekä Khoisan alkuperäis- kansojen kulttuuri Etelä-Afrikas-

sa ovat vain muutamia esimerk- kejä lukuisista vähän tunnetuis- ta lahjatalousyhteisöistä, joissa on yhä vahvoja solidaarisuustalouden käytäntöjä sekä vahvoja jäänteitä matriarkaatista.

Genevieve Vaughanin, verkostomme alullepanija ja palkit- tu lahjatalousfilosofi, tiivistää yti- mekkäästi lahjan eron vaihdon it- sestäänselvyyksiin ja oletuksiin:

”ilmaisia lounaita itse asiassa on – äidinhoiva.” Feministisessä lahjan teoriassa ei ole kuitenkaan kyse essentialistisesta patriarkaalisen äitiyden ihannoinnista vaan suku- puolineutraalista hoivaajalogiikas- ta. Essentialismin ”syytös” noste- taan usein juuri marginalisoituja ryhmiä vastaan, kun ne yrittävät erottautua valtaryhmän hegemo- nisista normeista. Toisaalta, lahjatalous ei toimi ideaalisessa muo- dossaan kuin yltäkylläisyyden kon- tekstissa. Kapitalismin aiheuttama keinotekoisesti luotu niukkuus ja kapitalistisen vaihdannan logiikka johtavat siihen, että esimerkiksi

”yksityisestä” kotivanhemmuudes- ta tulee pakkolahja julkiseksi miel- letylle talou delle. Toisaalta, luonnon ilmaiset annit (mm. siemenet, energia, vesi, maa) ja nyt jopa yh- teisesti luotu tieto ovat päätyneet yhä enemmän pienen eliitin omai- suudeksi osana yhteisvarantojen syvenevää yksityistämistä ja hal- tuunottoa. Kun talkoidenkin näh- dään vääristävän kilpailua, lahjan kierrättäminen alkaa olla yhä vai- keampaa.

Feministitutkijat ovat tehneet selkeän pesäeron markkinatalouden myrkyllisten lahjojen ja aidom- man matriarkaalisen lahjatalouden välillä. Lahjan hyvässä kehässä A antaa B:lle ja B vuorostaan C:lle.

Lahja opettaa kantamaan ilman, et-

(6)

tä kantaja ja kannettu ovat välttä- mättä sama pari. Hoivaajia tai al- kuperäiskansoja ei tarvitse romantisoida, eikä kiistää lahjan ambiva- lenssia. Kuitenkin on myönnettävä, että ilman lähinnä naisten unilate- raalisia hoivan lahjoja lapset ja per- heet voisivat paljon huonommin.

Feminismin myötä homo economi- cus on muuttumassa homo donans -ihmiskuvan suuntaan. Tätä suun- nanmuutosta edistää lahjatalous teoriana ja liikkeenä. Toisaalta, su- kupuoli ei yksin määritä leimalli- sesti feminiinistä tai maskuliinista asennetta lahjatalouteen. Esimer- kiksi alkuperäiskansojen miehet toteuttavat lahjan henkeä ”feminii- nisemmin” kuin länsimaiset valtavirran teoreetikot, joiden tyy- li ja elämäntapa ovat suhteellises- ti paljon ”maskuliinisempia”. Uus- liberalismin vastarintajoukoissa on noussut esiin myös mieskasvoinen lahjatalousliike, joka kiertää lahjan tavoin internetissä. On avoin lisenssi (Creative Commons), käyt- täjän oikeus (copy left), aikapankit, Michel Bauwensin vertaistuotan- to (P2P, peer-to-peer production) ja erilaisia muita vertaistalousko- keiluja. Näin myös lahjatalouteen liittyvä poliittinen liikehdintä ylit- tää lisääntyvästi sukupuolen ja et- nisyyden rajat.

Pyyhtisen tieteenfilosofinen anti on tuoda lahjatalouden teo- riaan Suomessa sukupuolen huo- mioon ottava ja sille itselleen lei- mallisesti ”feminiinisempi” näkö- kulma. Mielestäni Suomessa olisi korkea aika ottaa kriittiseen tarkas- teluun niitä ekososiaalisen sivis- tyksen ja arvojen kysymyksiä, jotka kytkeytyvät olennaisena osana lah- japerusteiseen maailmankuvaan.

Kyse ei ole vain reilusta akateemi- sesta pelistä, jossa suhtauduttaisiin

vakavasti ja kunnioittavasti alkupe- räiskansojen perinteiseen ekologi- seen ja natiiviin tieteeseen (Caje- te 2000), kyse on myös laajemmin koko maapallon tilasta, jonka saat- tamisessa tasapainoon tarvitsemme juuri tätä luontokansan ekolo- gista kokemusasiantuntijuutta. Tä- mä ei ole jalon villin tai uhrautuvan äidin idealisointia, vaan rationaa- lisen faktan myöntämistä. Länsi- maisen eliittimiehen hegemoninen elämäntapa on ollut niin tuhoisa, että maailmaan on syntynyt mark- kinarako aivan toisenlaisille arvoil- le ja tavoille kierrättää yhteisvaran- tojamme. Sen maailman motto voi- si olla: ”annan, siis olen olemassa”.

Pyyhtinen on tuonut tässä suhteessa oman kortensa kekoon. Muutok- seen tarvitaan uutta luovaa teoriaa ja arkipäivän kansanliikkeitä. Myös eroihin tulee suhtautuu ilman epä- realistista idealisointia tai kaiken homogenisoivaa monokulttuuria;

erot tulee oppia analysoimaan eri tavoin – ilman länsimaista dualis- tista suhtautumistapaa. Siinäkin piilee lahjan ydin.

Viitteet

Bauwens, Michel. The Political Economy of Peer-to-Peer Pro- duction. http://www.chtheory.

com. 2006.

Bataille, Georges ”Tuhlauksen käsite.”

Teoksessa: Noidan oppipoika. Kir- joituksia 1920-luvulta 1950-luvul- le, 76–94. Gaudeamus l998.

Baudrillard, Jean. Symbolic Exchange and Death. Sage 1993.

Bourdieu, Pierre. ”Selections from the Logic of Practise,” in The Logic of the Gift: Toward an Ethic of Gene- rosity”, toim. Alan D. Schrift.

Routledge 1997.

Bourdieu, Pierre. Outline of a theory of practice. Cambridge University Press 1977.

Bourdieu, Pierre. Essays. Cambridge University Press 1979.

Cajete, Gregory. Natural Laws of Inter- dependence. Clear Light Publis- hers 2000.

Cixous, Hélène and Catherine Clé- ment. The Newly Born Woman.

Trans. Betsy Wing. University of Minnesota Press 1991.

Deloria, Vine Jr., Spirit and Reason: The Vine Deloria, Jr., Reader, toim.

Barbara Deloria, Kristen Foehner ja Sam Scinta. Fulcrum 1999.

Irigaray, Luce. Elemental Passions [1986]

Bloomsbury Publishing 1992.

Kailo, Kaarina (toim.). Wo(men) and Bears. The Gifts of Nature, Cultu- re, Gender Revisited. Inanna Press

& Education, 2008.

Kuokkanen, Rauna. Reshaping the University: Responsibility, Indi- genous Epistemes, and the Logic of Gift, University of British Columbia Press 2007b.

Kuokkanen, Rauna ”The Gift Logic of Indigenous Philosophies in the Academy.” Women and the Gift Economy: A Radically Different Worldview Is Possible. Inanna Press. 71–84. 2007b.

Mann, Barbara Alice: Iroquoian Women.

The Gantowisas. Peter Lang 2000.

Mauss, Marcel. ”Essai sur le don.: For- me et raison de l’echange dans les societes archaiques.” L’Annee Sociologique (1923/24), 30–186.

(The Gift: Forms and Functions of Exchange in Archaic Societies.

Norton l967.)

Vaughan, Genevieve: For-Giving, a Feminist Criticism of Exchange, Austin, Plain View and Anomaly Press 1997.

Vaughan, Genevieve (toim.). The Gift.

Athanor Books, 2004.

Kirjoittaja on Oulun yliopiston dosentti.

(7)

Tilaa nyt uutuuskirja!

Venäjän Suomi-kuva –

Venäjä Suomen kartoittajana 1710–1942

Strang, Jan. Venäjän Suomi-kuva – Venäjä Suomen kartoittajana 1710–

1942. – Helsinki : Antiikki-Kirja, 2014.

– Koko 245×343 mm. : 272 sivua ; 230 kuvaa (pääasiassa karttoja). Neliväri- painatus. Paino noin 1,8 kg. – Liittei-

nä on mm. luettelot Venäjällä vuosina 1710–1917 laadituista painetuista ja käsin piirretyistä Suomea kuvaavista kartoista tietoineen siitä, mistä kirjas- tosta tai arkistosta mikin kartta on löy- dettävissä.

Noin 300 vuoden ajan venäläiset ovat valmistaneet Suomen karttoja. Kartto- jen pääasiallinen tuottaja on ollut Venä- jän sotalaitos. Vuoteen 1917 mennessä Venäjällä painettiin enemmän Suomen karttoja kuin koko muussa maailmassa yhteensä, mukaan lukien autonomi- nen Suomi ja entinen emämaa Ruotsi.

Kaikkiaan karttalehtiä on valmistettu tuhansia.

Kirja kertoo Venäjän Suomessa toteut- tamien kartoitusten ja venäläisten Suo- men karttojen historian vuoteen 1942 ja tuo esille näytteet merkittävimmistä kartoista ja karttatyypeistä.

Kirja on Suomen karttahistorian pe- rusteos, joka on välttämätön tietolähde historian tutkijoille ja jokaiselle vanho- ja karttoja työssään tai harrastukses- saan tarvitsevalle. Kirja on paitsi kart- tahistoria, myös merkittävä täydennys Suomen sotien historiaan.

Kirjan alussa ovat yhteenvedot sekä englanniksi että venäjäksi. Mukana oleva karttabibliografia on osin kaksi- kielinen (suomi, englanti).

Painos on pieni.

Varmista oma kappaleesi tilaamalla heti.

Kirjan hinta on 79 € (noudettuna tai ennakolta maksettuna ja kotimaahan postitettuna, sis. ALV:n 10 %). Postitettaessa ulko- maille ja Ahvenanmaalle laskulle lisätään postikulut.

Nopean tilaajan etu: Niille, jotka ovat tilanneet ja maksaneet kirjan 15.10.2014 mennessä lähetetään 2 kpl kutsukortteja Helsingin kirjamessuille 23.–26.10.2014.

Kirjan voi tilata osoitteessa: www.strang.fi

Antiikki-Kirja, Jatasalmentie 1, 00830 Helsinki