T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
46
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 8 / 2 0 0 5
Sosiologian maailmankuva tulisi systemaat- tisesti päivittää lähtien fysiikan uusimmis- ta maailmaa koskevista näkemyksistä. Tulisi myös tutkia kriittisemmin niin kvantitatiivis- ten kuin kvalitatiivistenkin tutkimusmenetel- mien käypyyttä. Mihin ne oikeastaan kelpaa- vat? Sosiologiaan tulisi joka tapauksessa kehi- tellä uusi laajojen tietokantojen, tilastoaineis- tojen ja supertietokoneiden käyttöön perustu- va tapa tehdä tutkimusta, jonka avulla kenties pystyttäisiin laatimaan aikaisempaa parempia yhteiskunnan toimintaa kuvaavia teoreettisia malleja ja siten myös aikaisempaa paremmin voitaisiin esittää tieteellisiä yhteiskunnallisen kehityksen vaihtoehtoja.
Sosiologia-käsitteen keksijä ranskalainen yh- teiskuntafi losofi ja ensimmäinen sosiologi Au- guste Comte, käytti kehittämästään tieteestä so- siologian lisäksi nimeä physique sociale. Tällä nimellä Comte halusi alleviivata sitä, että hä- nen esikuvanaan uutta tiedettä luonnostelles- saan oli nimenomaan fysiikka, joka oli tuon ajan edistynein luonnontiede.
Fysiikan ajattelulla, erityisesti makrokappa- leiden dynamiikalla, jonka kuuluisammat ke- hittelijät olivat Galileo Galilei ja Isaac Newton onkin ollut suuri vaikutus sosiologiaan. Oike- astaan koko nykyisen sosiologian teoreettista, metodologista ja metodista ajattelua on mahdo- tonta ymmärtää ellei tunneta dynamiikan pe- ruslakeja ja sen tapoja tutkia maailmaa.
Kun sosiologia 1800-luvun aikana kehittyi läheisessä yhteydessä fysiikkaan, se tuli samal- la asettaneeksi metodiselle ja teoreettiselle ajat- telulleen rajat, joita se ei ole vieläkään kyennyt ylittämään. Sidos klassiseen mekaniikkaan on pääosin syynä sosiologian nykyiseen kriisiin.
*
Fysiikka ylitti klassisen mekaniikan rajat jo 1800-luvun lopulla ja viimeistään 1905, jolloin Einstein julkaisi erityisen suhteellisuusteorian, mutta sosiologit tekevät työtään edelleenkin 1800-luvun alun fysiikasta peräisin olevan maa- ilmankuvan ja ajatusvälineiden avulla. Keskei- sin maailmankuvaan liittyvä klassisesta meka- niikasta periytyvä ongelma on se, että sosiolo-
gisissa teorioissa, metodologisissa suuntauk- sissa ja metodisissa lähestymistavoissa sosiaa- lista maailmaa ja sen osia tarkastellaan lineaa- risena systeeminä. Tämä koskee niin niitä teo- rioita, jotka eksplisiittisesti tutkivat systeeme- jä että niitä teorioita, jotka eivät niitä suoraan tutki. Sosiologisiin lähestymistapoihin sisältyy klassisen mekaniikan maailmankuva.
Lineaarisen systeemin kehityksen tai toi- minnan voi ajatella tapahtuvan ja olevan seli- tettävissä siten, että jos tiedetään tiettyihin il- miöihin liittyviä seikkoja (klassisessa mekanii- kassa useimmiten kappaleiden massa, nopeus, kitka, aika ja sosiologiassa esimerkiksi ihmis- ten ikä, sukupuoli, sosiaalinen asema, tulota- so) voidaan ennustaa miten nämä ilmiöt kehit- tyvät: miten pitkälle pallo kierii, miten suuri on omenan nopeus kun se putoaa 5 metriä korke- asta puusta tai miten yksinhuoltajaperheen lap- si menestyy 12-vuotiaana koulussa tai 25-vuoti- aana työmarkkinoilla tai minkälainen on maan- viljelijäperheeseen syntyneen, ylempään kes- kiluokkaan kuuluvan naishenkilön terveys 55- vuotiaana.
Tämä kaikki on päivän selvää jos tarkaste- lemme kvantitatiivista sosiologiaa. Ei yhtä päi- vän selvää, mutta jos pintaa hiukan raapute- taan, on ilmeistä että myös kvalitatiivisessa tutkimuksessa on vallalla samantyyppinen al- kuehdoista teoreettisten asettamusten kautta selityksiin kulkeva tapa ajatella.
Periaatteessa erilaista ajattelutapaa edustaa konstruktivistinen sosiologia mutta se onkin hyvin vaikeasti sovitettavissa siihen kirjallisuu- den lajityyppiin, jota kutsutaan tieteeksi.
Ongelma kaikissa näissä lähestymistavoissa ja siten myös sosiologiassa yleensä on se, että viimeaikaisen fysiikan ja matematiikan – jot- ka ovat edistyneitä tieteenaloja ja joiden kehi- tys kulkee enemmän tai vähemmän yhtä jalkaa – yhden suuren oivalluksen mukaan monimut- kaisia järjestelmiä, jollainen yhteiskuntakin on, ei voi ymmärtää jos niitä pidetään lineaarisina järjestelminä. Ne ovat epälineaarisia järjestel- miä, mikä tarkoittaa sitä, että pienikin muutos järjestelmän alkuehdoissa tai olosuhteissa voi saada hyvin suuria muutoksia aikaan järjestel- män toiminnassa ja sen rakenteessa.
Klassisen mekaniikan yksinkertaiset, lineaa-
Sosiologia ja fysiikka
Vesa Puuronen
I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
47
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 8 / 2 0 0 5
riset järjestelmät toimivat lineaarisesti: jos pal- lon nopeutta lisätään sen kierimä matka pitenee mutta oikeastaan muuta ei tapahdukaan. Mutta jos epälineaarisen järjestelmän, jollainen yhteis- kuntakin on, yhden osan, olkoonpa kysymyk- sessä sitten yksittäinen ihminen, valtio, puolue, ihmisryhmä tai yliopistolaitos, toiminnan alku- ehtoja muutetaan, muutos voi saada aikaan sen, että koko järjestelmä muuttuu muuksi.
Ihminen, fyysisenä olentona, tuskin muut- tuu apinaksi tai koiraksi elinaikanaan, mutta ihmislaji on muuttunut ja muuttuu koko ajan.
Ihmisyhteiskunnat ovat muuttuneet ja muuttu- vat koko ajan, myös ihmisten luomat instituu- tiot, kulttuurit, arvot jne. muuttuvat. Mutta so- siologia on yhtä avuton tämän muutoksen tul- kinnassa tai ymmärtämisessä kuin meteorolo- gia on sään ennustamisessa. Säätieteilijät ovat niin realistisia, että ovat kuvanneet sisyfoslaisen tehtävänsä seuraavasti: valitettavasti osaamme ennustaa säätä vain jos siinä ei tapahdu mitään ennalta arvaamattomia muutoksia. Jos sosiolo- git olisivat yhtä tietoisia tutkimansa ilmiön, yh- teiskunnan, epälineaarisesta luonteesta, voisi- vat hekin todeta, että ”valitettavasti osaamme ennustaa yhteiskunnan muutoksia vain jos sii- nä ei tapahdu mitään ennalta arvaamatonta.”
*
Mitä tästä sitten seuraa sosiologian kannalta?
Ensiksi sosiologian (kuten muidenkin yhteis-
kuntaa tai ihmistoimintaa tutkivien tieteiden) maailmankuva tulisi systemaattisesti päivittää lähtien fysiikan uusimmista maailmaa koske- vista näkemyksistä.
Toiseksi tulisi tutkia entistäkin kriittisemmin niin kvantitatiivisten kuin kvalitatiivistenkin tutkimusmenetelmien käypyyttä. Mihin ne oi- keastaan kelpaavat?
Kolmanneksi tulisi kriittisesti käydä läpi ja kehittää edelleen systeemiteoreettisia ajatuk- sia sosiologiassa. Esimerkiksi Luhmannin ajat- telusta voisi löytyä pohjaa uudenlaiselle tavalle ymmärtää yhteiskuntaa, jos Luhmanin ajattelu vapautettaisiin lineaarisiin systeemeihin perus- tuvasta maailmankuvasta.
Neljänneksi sosiologiaan tulisi kehitellä uusi laajojen tietokantojen, tilastoaineistojen ja su- pertietokoneiden käyttöön perustuva tapa teh- dä tutkimusta, jonka avulla kenties, aivan ku- ten sääennustuksia laadittaessa, pystyttäisiin olemassa ja saatavissa olevan tiedon perusteel- la laatimaan aikaisempaa parempia yhteiskun- nan toimintaa kuvaavia teoreettisia malleja ja siten myös aikaisempaa paremmin voitaisiin esittää tieteellisiä yhteiskunnallisen kehityksen vaihtoehtoja.
Kirjoittaja toimii erikoistutkijana Joensuun yliopis- ton Karjalan tutkimuslaitoksen sosiaalitieteiden lai- toksella.
Brittiläisen maailmanvallan vaikutus entis- ten siirtomaidensa kansoihin, kulttuureihin ja talouksiin on viime vuosina herättänyt vil- kasta keskustelua historian- ja kulttuurintut- kijoiden keskuudessa. Jälkikolonialistisessa teoriassa brittiläistä maailmanvaltaa pidetään historian suurena vääryytenä, mutta osa tutki- joista ei näe imperialismia pelkästään nega- tiivisena ilmiönä, kuten Eino Lyytinen artik- kelissaan ”Brittiläinen maailmanvalta: ’Suuri siunaus’ vai ’suuri vääryys’?” (Tieteessä tapah- tuu, 6/2005) kirjoittaa.
Vastineessaan ”Imperialismin huutava vää- ryys” (Tieteessä tapahtuu, 7/2005) Joel Kuortti huomauttaa Lyytisen käyttämien lähteiden tu- kevan brittiläisen maailmanvallan oikeutusta, koska ne lähestyvät kolonisaatioprosessia val- lankeskuksen näkökulmasta. Kuortti puoles- taan tukeutuu näkemyksessään jälkikolonialis- tisiin teoreetikkoihin, kuten Saidiin, Bhabhaan, Hardtiin ja Negriin. Lyytisen ja Kuortin artikke- lit jatkavat historioitsijoiden ja jälkikolonialisti- sesta teoriasta innoittuneiden kulttuurintutki- joiden välistä keskustelua kolonialismin tutki- muksen menetelmistä sekä imperialismin hyö-
