Koetun stressin, psyykkisen rasittuneisuuden ja elämäntyytyväisyyden väliset yhteydet yleisväestössä

KOETUN STRESSIN, PSYYKKISEN RASITTUNEISUUDEN JA

ELÄMÄNTYYTYVÄISYYDEN VÄLISET YHTEYDET YLEISVÄESTÖOTOKSESSA

Meri Aapro (282903) Ida-Elisa Mutanen (276639) Psykologian pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Psykologian oppiaine Huhtikuu, 2020 Ohjaaja Kirsi Honkalampi

Filosofinen tiedekunta Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijät

Meri Aapro ja Ida-Elisa Mutanen Työn nimi

Koetun stressin, psyykkisen rasittuneisuuden ja elämäntyytyväisyyden väliset yhteydet yleisväestössä

Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä

Psykologia Pro gradu -tutkielma x 9.4.2020 44 + liitteet

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä

Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena oli selvittää koetun stressin, psyykkisen rasittuneisuuden ja elämäntyytyväisyyden välisiä yhteyksiä sekä elämäntyytyväisyyden epäsuoraa yhteyttä koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä koetun stressin määrään. Aiemmassa tutkimuksessa koettua stressiä, psyykkistä rasittuneisuutta ja elämäntyytyväisyyttä on tarkasteltu erikseen runsaasti, mutta näitä kaikkia tekijöitä yhdessä käsittelevää tutkimusta on saatavilla varsin vähän.

Koettu stressi on määritelty yksilön subjektiiviseksi ja itsearvioiduksi kokemukseksi oman elämänsä ennalta-arvaamattomuudesta, kontrolloimattomuudesta sekä ylikuormittavuudesta. Psyykkiselle rasittuneisuudelle ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, mutta tässä tutkimuksessa se on määritelty tutkittavan itse kokemien oireiden ja niiden voimakkuuden kautta ottaen huomioon masentuneisuuden, ahdistuneisuuden, foobisuuden, pakko-oireilun, somatisaation, psykoottisuuden, paranoidisuuden, vihamielisyyden ja interpersoonallisen herkkyyden ulottuvuudet. Lisäksi elämäntyytyväisyyden määritelmä on tässä tutkimuksessa rajattu tarkoittamaan yksilön muodostamaa subjektiivista arviota oman elämänsä kiinnostavuudesta, helppoudesta, onnellisuudesta ja yksinäisyydestä. Tässä tutkimuksessa koettua stressiä mitattiin Perceived Stress Scale (PSS-10) -mittarilla, psyykkistä rasittuneisuutta Symptom Checklist 90 (SCL-90) -mittarilla ja elämäntyytyväisyyttä Allardtin Life Satisfaction (LS) -mittarilla.

Tutkimuksen aineisto kerättiin osana Mielenterveyden voimavarat ja vaaratekijät yleisväestössä -tutkimusta. Aineiston keruu toteutettiin vuosina 2016–2018 ja kyselyyn vastasi tänä aikana 323 vastaajaa. Lopullisen aineiston kooksi muotoutui 316 vastaajaa, sillä osa tutkimukseen osallistuneista oli jättänyt vastaamatta joko kaikkiin tai suureen osaan tutkimuksessa käytetyistä mittareista.

Lähes kaksi kolmasosaa vastaajista oli naisia (62.1 %) vastaajien keski-iän ollessa 37.1 vuotta. Aineiston analysoinnissa käytettiin epäparametrisia testejä kuten Mann Whitney U -testiä ja Spearmanin korrelaatiokerrointa. Analyyseissa on käytetty myös Khiin neliö -testiä sekä Hayesin PROCESS v3.4 -lisäosaa mediaatioanalyysin tekoon.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että koetun stressin määrä oli sosiodemografisista tekijöistä yhteydessä vain sukupuoleen niin, että naissukupuoli oli yhteydessä korkean stressin ryhmään kuulumiseen ja vastaavasti miessukupuoli yhteydessä matalan stressin ryhmään kuulumiseen. Koettu stressi, psyykkinen rasittuneisuus ja matala elämäntyytyväisyys olivat positiivisesti yhteydessä toisiinsa tarkasteltaessa koko aineistoa. Korkean ja matalan stressin ryhmien välisessä vertailussa korkean stressin ryhmässä yhteyttä koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä ei kuitenkaan havaittu toisin kuin matalan stressin ryhmässä. Tulokset osoittivat myös, että korkean stressin ryhmässä elämäntyytyväisyys oli matalampaa ja psyykkinen rasittuneisuus korkeampaa, ja vastaavasti matalan stressin ryhmässä elämäntyytyväisyys korkeampaa ja psyykkinen rasittuneisuus matalampaa. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin matalan elämäntyytyväisyyden epäsuora yhteys koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä.

Tutkimustulokset olivat pääpiirteittäin linjassa aiemman aihetta koskevan tutkimuksen kanssa muutamaa yllättävää tutkimustulosta lukuun ottamatta. Tutkimuksen yllättävä havainto oli, että sosiodemografisilla tekijöillä ei ollut juurikaan yhteyttä siihen, kumpaan stressiryhmään vastaaja lukeutui. Aikaisempien tutkimusten mukaan esimerkiksi koulutustaso, ikä, siviilisääty, työtilanne sekä taloudellinen tilanne ovat olleet yhteydessä koetun stressin määrään. Tutkimus tuotti uutena tietona elämäntyytyväisyyden epäsuoran yhteyden koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä. Näin ollen tutkimuksen tulokset täydensivät ja vahvistivat psykologian alan tutkimusta hyvin ajankohtaisesta aiheesta sekä kansainvälisellä että suomalaisella tutkimuskentällä.

Avainsanat

koettu stressi, psyykkinen rasittuneisuus, elämäntyytyväisyys, mediaatioanalyysi

Philosophical Faculty School of Educational Sciences and Psychology Author

Meri Aapro and Ida-Elisa Mutanen Title

Associations between perceived stress, psychological distress and life satisfaction in general population

Main subject Level Date Number of pages

Psychology Master’s thesis x 9.4.2020 44 + appendixes

Minor thesis Bachelor’s thesis Intermediate dissertation Abstract

The aim of this thesis was to explore the associations between perceived stress, psychological distress and life satisfaction, and the relationship between perceived stress and psychological distress as mediated by life satisfaction. In addition, this study examined the connections between sociodemographic variables and the degree of perceived stress. Prior research that separately examines perceived stress, psychological distress, and life satisfaction exists widely, but research including all these aspects was found to be quite rare.

Perceived stress is defined as an individual’s subjective and self-reported experience of one’s life as unpredictable, uncontrollable and overloaded. There is currently a lack of consensus on the definition of psychological distress, but here it is defined by nine dimensions of symptoms and their intensity as experienced by the individual, the dimensions being somatization, obsessive- compulsive symptoms, interpersonal sensitivity, depressiveness, anxiety, hostility, phobic anxiety, paranoid ideation and psychoticism. Life satisfaction is defined as an individual’s subjective assessment of one’s life as how interesting, easy, happy and lonely it is experienced. In the present study, perceived stress was measured using the Perceived Stress (PSS-10) scale, psychological distress using the Symptom Checklist 90 (SCL-90) scale and life satisfaction using Allardt’s Life Satisfaction (LS) scale.

The data was collected between 2016 and 2018 as a part of the University of Eastern Finland study “Mental health resources and risk factors in general population”. The data contained responses from 323 participants, with the final data comprising 316 participants as some responses were left out due to incomplete answers. 62.1% of respondents were women and the mean age was 37.1 years. Data was analysed using nonparametric tests such as Mann Whitney’s U-test and Spearman’s correlation coefficient. In addition, data analysis was conducted using Chi-Square Test and Hayes’ PROCESS v3.4 mediation analysis tool.

Results indicated that sex was the only sociodemographic variable connected to the degree of perceived stress. Therefore, being female predicted belonging to the high stress group. Respectively, being male predicted belonging to the low stress group. When observing the whole data, perceived stress, psychological distress and low life satisfaction were positively connected. When comparing high and low stress groups it was discovered that in the high stress group the association between perceived stress and psychological distress did not exist, whereas the association was visible in the low stress group. The results show that in the high stress group life satisfaction was lower and psychological distress higher, and respectively in the low stress group life satisfaction was higher and psychological distress lower. In addition, a mediating effect of low life satisfaction on the association of perceived stress and psychological distress was found.

Results were mostly in line with earlier research. There were, however, a few surprising results. Interestingly, sociodemographic variables were not connected to which stress group the respondent was attributed to. According to previous research, variables such as level of education, age, marital status, employment status and income class have been associated to the degree of perceived stress.

However, the present study revealed that life satisfaction mediated the association between perceived stress and psychological distress. Consequently, the results of this master’s thesis confirmed and elaborated psychological research on stress, which is a topical issue in both global and Finnish fields of research.

Keywords

perceived stress, psychological distress, life satisfaction, mediation analysis

1 JOHDANTO ...1

2 TUTKIELMAN TEOREETTINEN VIITEKEHYS ...5

2.1 Stressi...5

2.1.1 Stressin käsite fysiologisesta ja ympäristöllisestä näkökulmasta ...5

2.1.2 Psykologisen stressin määritelmä ja koettu stressi ...6

2.2 Psyykkinen rasittuneisuus ...8

2.3 Elämäntyytyväisyys ...9

2.4 Koettu stressi, psyykkinen rasittuneisuus ja elämäntyytyväisyys yleisväestössä ... 10

2.4.1 Koettu stressi ja sosiodemografiset tekijät ... 10

2.4.2 Koettu stressi, psyykkinen rasittuneisuus ja elämäntyytyväisyys... 11

2.4.3 Koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välinen epäsuora yhteys ... 12

3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 14

3.1 Tutkimuskysymykset ja hypoteesit ... 14

3.2 Aineisto ... 15

3.3 Mittarit ... 16

3.4 Tilastolliset menetelmät ... 18

4 TULOKSET... 22

4.1 Korkean ja matalan stressin ryhmien erot sosiodemografisissa tekijöissä ... 23

4.2 Koetun stressin, psyykkisen rasittuneisuuden ja elämäntyytyväisyyden väliset yhteydet ... 23

4.3 Elämäntyytyväisyyden epäsuora yhteys koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä 26 5 POHDINTA ... 28

5.1 Päätulokset ... 28

5.1.1 Sosiodemografisista tekijöistä vain sukupuoli yhteydessä stressiryhmään kuulumiseen .. 28

5.1.2 Stressiryhmien välillä eroja psyykkisen rasittuneisuuden ja elämäntyytyväisyyden määrässä ... 30

5.1.3 Matala elämäntyytyväisyys välittävänä tekijänä koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä ... 31

5.2 Tutkimuksen vahvuudet ja rajoitukset ... 32

5.2.1 Aineisto ... 32

5.2.2 Kyselylomake ja käytetyt mittarit ... 33

5.2.3 Tutkimuksen tulokset ja niiden yleistettävyys... 35

5.3 Tutkimuksen eettisyys ... 36

5.4 Tulosten merkitys käytännössä ja jatkotutkimusaiheet ... 37

5.5 Johtopäätökset ... 38

LÄHTEET ... 39 LIITTEET (3 kpl)

1 JOHDANTO

Maailman terveysjärjestö (World Health Organization, WHO) määritteli vuonna 1948 terveyden tarkoittavan sairauden puuttumisen lisäksi täydellistä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaa (WHO, 2020). Myöhemmin määritelmää on kuitenkin kritisoinnin seurauksena muutettu dynaamisemmaksi, jolloin terveys nähdään monitekijäisenä ja alati muuttuvana tilana, johon vaikuttavat muun muassa sairaudet, fyysinen ja sosiaalinen ympäristö sekä erityisesti yksilön oma kokemus terveydestään (Huttunen, 2018). WHO (2004) määrittelee mielenterveyden tarkemmin tarkoittamaan hyvinvoinnin tasoa, jolloin yksilö ymmärtää oman kyvykkyytensä, pystyy selviytymään elämän haasteista, kykenee työskentelemään tuottavasti ja sekä pystyy osallistumaan yhteisönsä toimintaan.

Mielenterveyden merkitys yhteiskunnassa on lisääntynyt. Sen on tutkittu olevan kokonaisvaltaisesti yhteydessä hyvinvointiin ja muihin elämän osa-alueisiin, ja se nähdään myös yhtenä merkittävimmistä asioista ihmisen elämässä. Tämä otetaan huomioon myös vuoden 2020 alussa julkaistussa uudessa kansallisessa mielenterveysstrategiassa, joka on tehty vuosille 2020–2030. Strategian lähtökohtana on tuoda mielenterveys yhä enemmän yhteiskunnan huomioon ja tarjota suuntaviivoja mielenterveyteen liittyvälle päätöksenteolle ja toiminnalle. Uudessa mielenterveysstrategiassa mielenterveyden ajatellaan olevan yksilöille myös merkittävä voimavara, jonka tukeminen on erityisen tärkeää muuttuvassa ympäristössä.

Suuret yhteiskunnalliset muutokset ovatkin luoneet haasteita mielenterveydelle. Vaikka viime vuosikymmeninä suomalaisen väestön fyysinen terveys on kohentunut, samankaltaista kehityssuuntaa ei ole ollut havaittavissa psyykkisen terveyden suhteen. Näin ollen mielenterveyshäiriöistä on tullut yhä merkittävämpiä haasteita kansanterveydelle, ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevista jopa puolella on nykyisin taustalla jokin mielenterveyden häiriö. (Vorma, Rotko, Larivaara & Kosloff, 2020.) Mielenterveyden ja siihen vaikuttavien tekijöiden voidaan siis ajatella olevan tutkimusaiheena hyvinkin ajankohtainen. Aihe on ollut paljon esillä ja runsaan keskustelun kohteena myös valtakunnallisesti.

Talalan (2013) mukaan yksi mahdollinen keino tutkia mielenterveyttä on tarkastella siihen positiivisesti ja negatiivisesti yhteydessä olevia tekijöitä. Positiiviset tekijät tarkoittavat hänen mukaansa mielenterveyden voimavaratekijöitä kuten optimismia, itsetuntoa,

elämäntyytyväisyyttä ja itsesäätelyä. Päinvastoin negatiiviset tekijät taas käsittävät erilaisia mielenterveyttä vaarantavia tekijöitä kuten mielenterveyden häiriöitä, psyykkisiä oireita sekä ongelmia. Samankaltaiseen jaotteluun perustuu myös Mielenterveyden voimavarat ja vaaratekijät yleisväestössä -tutkimus, jonka alle tämä pro gradu -tutkielma sijoittuu.

Mielenterveyden voimavarat ja vaaratekijät yleisväestössä -tutkimuksen tarkoituksena on saada tietoa hyvinvointia, terveyttä ja mielenterveyttä edistävistä sekä niitä vaarantavista tekijöistä.

Tämä tutkielma sijoittuu erityisesti mielenterveyttä vaarantavien tekijöiden tarkasteluun, joita ovat muun muassa stressi, psyykkisen rasittuneisuus ja matala elämäntyytyväisyys.

Stressin hinta yksilöille, yhteisöille, organisaatioille ja kansantaloudelle on suuri. Useiden vuosikymmenten ajan stressi on ollut runsaan tutkimuksen kohteena ja siitä on tullut lähes välttämätön sana sanavarastossamme. (Cooper & Dewe, 2004.) Stressiä kokee Suomessa nykypäivänä tutkimuksen mukaan 16 % naisista ja 19 % miehistä, ja koettu stressi on lisääntynyt väestössä verrattuna 1980-luvun tutkimusajankohtaan (Talala, 2013). Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan noin 25 % suomalaisesta aikuisväestöstä koki stressiä, joka aiheutti psyykkisiä oireita (Mattila, 2018). Psyykkistä rasittuneisuutta voidaankin lähestyä yleisluontoisesti psyykkisen oireilun avulla, joka voi sisältää vaihtelevasti erilaisia oireyhdistelmiä kuitenkaan välttämättä ylittämättä diagnostisia raja-arvoja esimerkiksi masentuneisuuden tai ahdistuneisuuden suhteen (Talala, 2013; Puustinen, 2012). Tästä huolimatta Wittchenin ja muiden (2011) mukaan yli kolmasosalla Euroopan Unionin väestöstä on ollut tai on jokin mielenterveyden häiriö. Näin ollen mielenterveyden tutkiminen sekä siihen yhteydessä olevien tekijöiden tarkastelu voidaan nähdä merkityksellisenä sekä kansanterveydellisellä että kansainvälisellä tutkimuskentällä.

Psyykkisen rasittuneisuuden yleisyyttä on Suomessa kartoitettu laajoissa väestötutkimuksissa, kuten Terveys 2011- ja FinTerveys 2017 -tutkimuksissa. Vuonna 2011 merkittävää psyykkistä rasittuneisuutta oli viimeksi kuluneen kuukauden aikana kokenut 17 % naisista ja 14 % miehistä. Merkittävä psyykkinen rasittuneisuus oli vähentynyt verrattuna vuoteen 2000 molemmilla sukupuolilla. (Suvisaari ym., 2012.) Vastaavaa suotuisaa kehityssuuntaa ei kuitenkaan ollut havaittavissa FinTerveys 2017 -tutkimuksessa, jossa merkittävää psyykkistä rasittuneisuutta koki 26 % naisista ja 15 % miehistä. Psyykkisen rasittuneisuuden voidaan siis todeta olevan melko yleistä suomalaisessa aikuisväestössä. Psyykkisen rasittuneisuuden yleistyminen viittaa siihen, että monilta eri tahoilta vaaditaan yhä suurempaa panostusta mielenterveyden suhteen. (Suvisaari, Viertiö, Solin & Partonen, 2018.) Talalan (2013) mukaan

psyykkinen rasittuneisuus on yhteydessä myös esimerkiksi alentuneeseen elämänlaatuun, muuhun sairastavuuteen sekä kuolleisuuteen.

Stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden lisäksi Rissasen ja kumppaneiden (2011) mukaan myös matala elämäntyytyväisyys on mielenterveyttä vaarantava tekijä, ja siksi mielenterveyspalveluiden tavoitteena onkin parantaa mielenterveyttä ja elämäntyytyväisyyttä.

Korkeampi elämäntyytyväisyys on suomalaisessa tutkimuksessa yhdistetty hyvään terveyteen ja terveyskäyttäytymiseen (Koivumaa-Honkanen, 1998) sekä matalampaan stressiin (Korkeila, Kaprio & Rissanen, 1998) ja sen on todettu olevan sairastavuudelta suojaava tekijä (Koivumaa- Honkanen, 1998). Vastaavasti matala elämäntyytyväisyys on liitetty muun muassa heikompaan mielenterveyteen, psyykkisiin oireisiin, masentuneisuuteen sekä itsemurhiin (Rissanen, 2015;

Koivumaa-Honkanen, Kaprio, Honkanen, Viinamäki & Koskenvuo, 2004).

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena onkin selvittää mielenterveyttä vaarantavien tekijöiden yhteyksiä toisiinsa koetun stressin, psyykkistä rasittuneisuuden sekä matalan elämäntyytyväisyyden osalta suomalaisessa yleisväestöotoksessa. Tarkoituksena on siten lisätä tutkimustietoa ajankohtaisesta aiheesta sekä selittää mielenterveyttä vaarantavien tekijöiden keskinäisiä yhteyksiä. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä erityisesti sen suhteen, kuinka nykyisessä yhteiskunnassa jatkuvasti lisääntynyt koettu stressi on yhteydessä mielenterveyteen ja psyykkiseen hyvinvointiin, ja täten lisätä tietoa siitä, miten stressin vaikutuksiin voitaisiin puuttua laajemmin.

Seuraavaksi tutkielmassa esitellään sen keskeiset käsitteet, jotka ovat koettu stressi, psyykkinen rasittuneisuus sekä elämäntyytyväisyys. Lisäksi tarkastellaan aiheesta tehtyä aikaisempaa tutkimusta, joiden perusteella on johdettu hypoteesit tutkimuskysymyksille. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen jälkeen luvussa kolme käsitellään tutkimuksen toteutusta, kuten tutkimuskysymyksiä ja hypoteeseja, tutkimuksen aineistoa, käytettyjä mittareita sekä tilastollisia menetelmiä. Tutkimuksen tulokset on esitetty tämän jälkeen luvussa neljä. Luku on jaettu kolmeen alalukuun tutkimuskysymysten perusteella siten, että jokainen alaluku käsittelee yhden tutkimuskysymyksen tuloksia. Tutkielman viimeisessä luvussa pohditaan tutkimuksen päätuloksia ja niiden yhteensopivuutta aikaisempiin tutkimustuloksiin. Lisäksi luku sisältää pohdintaa siitä, mitkä tekijät ovat mahdollisesti voineet vaikuttaa saatuihin tuloksiin ja minkälaisia vahvuuksia ja rajoituksia tutkimuksen aineistoon, tutkimuksessa käytettyyn kyselylomakkeeseen ja sen sisältämiin mittareihin liittyy sekä minkälaisia tekijöitä tutkimuksen

tuloksissa ja niiden yleistettävyydessä on huomioitava. Viimeiseksi luvussa käsitellään tutkimukseen liittyviä eettisiä näkökulmia, tulosten merkitystä käytännössä, jatkotutkimusaiheita sekä varsinaisia tutkimuksen johtopäätöksiä.

2 TUTKIELMAN TEOREETTINEN VIITEKEHYS

Tässä luvussa keskitytään aluksi tutkimuksen pääkäsitteeseen eli stressiin, josta esitellään fysiologinen, ympäristöllinen sekä psykologinen lähestymistapa käsitteen määrittelyyn. Tässä tutkimuksessa stressiä tarkastellaan psykologisesta näkökulmasta käsin, jolloin pääpaino on koetussa stressissä eli yksilön subjektiivisessa kokemuksessa itsestään stressaantuneena (Cohen, Kessler & Gordon, 1997). Stressin jälkeen keskitytään psyykkisen rasittuneisuuden käsitteeseen, jolle ei myöskään ole olemassa yhtä yksiselitteistä määritelmää (Viinamäki, 1997). Viimeiseksi käsitteistä esitellään tässä tutkimuksessa käytetty elämäntyytyväisyyden määritelmä. Käsitteiden jälkeen siirrytään aiempaan tutkimukseen koetusta stressistä, psyykkisestä rasittuneisuudesta ja elämäntyytyväisyydestä. Tieteellisen katsauksen pohjalta johdetaan myös tutkimuskysymykset ja hypoteesit, jotka esitellään heti kolmannen luvun alussa.

2.1 Stressi

Stressiä on tutkittu paljon viimeisen vuosisadan aikana (Marshall, 1999), mutta tästä huolimatta käsitteelle ei ole yksiselitteistä tai täsmällistä määritelmää (Korkeila, 2008). Stressin määritelmät ovat vaihdelleet johtuen etenkin siitä, että sitä on vuosien varrella tarkasteltu niin fysiologisesta, ympäristöllisestä kuin psykologisestakin näkökulmasta katsottuna (Cohen ym., 1997).

2.1.1 Stressin käsite fysiologisesta ja ympäristöllisestä näkökulmasta

Fysiologisen stressitutkimuksen taustalla on erityisten fysiologisten järjestelmien aktivoituminen, jolloin stressi nähdään stressivasteena ja vastareaktiona stressiä aiheuttaviin ärsykkeisiin (Cohen ym., 1997). Biologisen ja fysiologisen stressitutkimuksen synnylle tärkeänä merkittävänä henkilönä pidetään Walter B. Cannonia, (Cooper & Dewe, 2004), ja Cannonin homeostaasin käsitteellä kuvataan ihmisen autonomisen hermojärjestelmän ja itsesäätelyn sisäistä tasapainoa, joka järkkyy, jos jokin tekijä ylittää yksilön kyvyn säilyttää sisäinen vakaus (Cooperin & Dewen, 2004, mukaan). Myös Hans Selyen tutkimukset ovat olleet varhaiselle fysiologiselle stressitutkimukselle uraauurtavia (Cooper & Dewe, 2004).

Varhaisessa fysiologisessa stressitutkimuksessa Selye (1976) määritteli stressin kehon epäspesifiksi reaktioksi mihin tahansa stressoriin eli stressiä aiheuttavaan ärsykkeeseen.

Cohenin ja kumppaneiden (1997) mukaan biologisen ja fysiologisen stressivasteen syntymisessä on korostettu etenkin elimistön SAM-järjestelmän eli sympaattisen lisämunuaisydinjärjestelmän sekä HPA-akselin eli hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori- akselin aktivoitumista stressihormonien tuottamisessa. Allostaasin, eli kyvyn saavuttaa sisäinen vakaus muutoksen läpi (Sterling & Eyer, 1988), käsitteellä kuvataan elimistön reaktiota sisäiseen ja ulkoiseen stressiin. Allostaattisen järjestelmän yli- tai alikuormitus voi johtaa allostaattiseen kuormitukseen, joka on kehon fysiologinen reaktio pitkäaikaiseen stressiin (Hintsa, Honkalampi & Flink, 2019).

Ympäristöllisestä näkökulmasta käsin stressi määritellään erityisesti stressiä aiheuttavien ärsykkeiden eli stressoreiden avulla. Se keskittyy ympäristön tapahtumiin tai kokemuksiin, jotka on normatiivisesti liitetty huomattaviin vaatimuksiin sopeutua tilanteeseen.

Ympäristöllisen näkökulman mukaan psykososiaaliset ja ympäristöön liittyvät stressiä aiheuttavat ärsykkeet ovat riskitekijöitä, joiden vaikutuksia voitaisiin arvioida objektiivisesti laskemalla yksilölle yhteispistemäärä stressiä aiheuttavien elämäntapahtumien perusteella.

(Cohen ym., 1997.) Tämän näkökulman mukaan tietyt tilanteet koetaan normatiivisesti stressiä aiheuttaviksi, mutta se ei ota huomioon yksilöllisiä eroja stressin kokemisessa (Lazarus &

Folkman, 1984).

2.1.2 Psykologisen stressin määritelmä ja koettu stressi

Psykologisessa stressitutkimuksessa stressi määritellään yksilön oman kokemuksen avulla, ei pelkästään objektiivisesti ja normatiivisesti stressiä aiheuttavien ärsykkeiden tai stressivasteen kautta (Cohen ym., 1997). Kokemus stressistä syntyy vain, jos yksilö ensinnäkin tulkitsee tilanteen uhkaavaksi tai muulla tavalla vaativaksi ja toiseksi kokee, ettei hänellä ole riittäviä hallintakeinoja tai resursseja selvitä tilanteesta (Lazarus & Folkman, 1984). Tätä kutsutaan Cohenin, Kamarckin ja Mermelsteinin (1983) mukaan koetuksi stressiksi, joka on yksilön subjektiivinen ja itsearvioitu kokemus elämästään ennalta-arvaamattomana, kontrolloimattomana ja ylikuormittavana. Koettu stressi on juuri tietylle hetkelle ajankohtaista, koska siihen vaikuttavat sekä päivittäiset että merkittävämmät tapahtumat ja muutokset yksilön hallintakeinoissa. Koetun stressin määrä on siten riippuvainen myös mittausajankohdasta.

Psykologisen koetun stressin muodostuminen vaihtelee yksilöllisesti ja siihen vaikuttavat olennaisesti kognitiivinen arviointi sekä coping-keinot, yksilölliset ominaisuudet sekä tilannetekijät (Lazarus & Folkman, 1984).

Lazaruksen ja Folkmanin (1984) mukaan kognitiivinen arviointi on prosessi, jossa määritellään miksi ja mikä tietty tapahtuma tai tapahtumasarja yksilön ja ympäristön välillä koetaan stressiä aiheuttavaksi. Koetun stressin muodostuminen tapahtuu kognitiivisten arviointiprosessien kautta. Primaariarvioinnissa ärsyke tulkitaan joko epäolennaiseksi, vaarattomaksi tai stressiä aiheuttavaksi. Stressiä aiheuttavia arviointeja on kolmea eri tyyppiä: ärsykkeen tai tilanteen tulkinta haitaksi, uhkaksi tai haasteeksi. Haitassa vahinko on jo tapahtunut, uhka ennakoi tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvia haittoja ja haasteen tapauksessa yksilöllä on mahdollisuus saavutuksiin tai hallinnan tunteeseen. Jos ärsyke on arvioitu primaariarvioinnin tapauksessa uhkaksi, sekundaariarvioinnin vaiheessa keskitytään siihen, mitä stressiä aiheuttavalle ärsykkeelle voitaisiin tehdä. Siihen liittyy esimerkiksi omien coping- eli hallintakeinojen arviointia sekä mahdollisten seurauksien arviointia tiettyjen selviytymisstrategioiden pohjalta.

Coping-keinot ovat jatkuvasti muuttuvia kognitiivisia ja behavioraalisia pyrkimyksiä hallita tiettyjä ulkoisia tai sisäisiä vaatimuksia, joiden on arvioitu ylittävän tai koettelevan yksilön resursseja selviytyä tilanteesta. Coping-keinot on jaettu ongelma- ja tunnekeskeisiin hallintakeinoihin. Ongelmakeskeiset hallintakeinot pyrkivät muuttamaan tai hallitsemaan tilannetta, joka aiheuttaa kuormitusta ja tunnekeskeiset hallintakeinot taas keskittyvät säätelemään tilanteen laukaisemia emootioita. Coping-keinojen lisäksi kognitiivisiin arviointiprosesseihin ovat yhteydessä myös yksilölliset ominaisuudet ja tilannetekijät.

Tärkeimpiä yksilöllisiä ominaisuuksia ovat sitoumukset sekä uskomukset. Sitoumukset tarkoittavat asioita, jotka ovat yksilölle tärkeitä motivationaalisesti ja ne ovat usein yksilön valintojen taustalla. Uskomukset liittyvät yksilön arviointiin siitä mitä tapahtuu tai tulee tapahtumaan. Tilannetekijöistä erityisesti uutuus, ennustettavuus sekä epävarmuus ovat yhteydessä tilanteen kognitiiviseen arviointiprosessiin ja yksilön coping-keinoihin. (Lazarus &

Folkman, 1984.)

Tässä tutkimuksessa stressi määritellään edellä kuvatun psykologisen stressitutkimuksen tavoin koetuksi stressiksi, jolloin yksilön oma subjektiivinen tulkinta on stressin kokemisen kannalta merkityksellistä. Koettua stressiä tarkastellaan tässä tutkimuksessa siis Cohenin ja

kumppaneiden (1983) määritelmän mukaisesti, jolloin se mielletään yksilön subjektiiviseksi ja itsearvioiduksi kokemukseksi elämän ennalta-arvaamattomuudesta, kontrolloimattomuudesta ja ylikuormittavuudesta.

2.2 Psyykkinen rasittuneisuus

Psyykkistä rasittuneisuutta on käytetty laajasti mielenterveyttä kuvaavana ja sitä mittaavana käsitteenä sekä tutkimuksessa että terveydenhuollossa (Drapeau ym., 2010; Drapeau, Marchand

& Beaulieu-Prévost, 2011). Tästä huolimatta psyykkiselle rasittuneisuudelle ei ole yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää (Viinamäki, 1997; Puustinen 2011, 2012; Talala, 2013;

Drapeau, ym., 2011) tai mittaustapaa (Talala, 2013), vaan sen määritelmä on vaihdellut riippuen lähteestä (Viinamäki, 1997).

Puustisen (2012) mukaan erilaisille psyykkisen rasittuneisuuden määritelmille on kuitenkin yhteistä se, että ne laajentavat kuvaa mielenterveydestä kliinisiin diagnooseihin verrattuna ottamalla huomioon myös oireet, jotka jäävät kliinisten diagnoosien raja-arvojen alapuolelle.

Käsitteellä kuvataan usein yleisluonteisempaa psyykkistä oireilua, jota voidaan mitata vaihtelevasti erilaisilla oireiden yhdistelmillä (Talala, 2013). Käsitteellä on vaihtelevasti tarkoitettu esimerkiksi masennusta, ahdistuneisuutta, psyykkistä oireilua, burnoutia sekä mielenterveyden häiriöitä (Viinamäki, 1997).

Monille määritelmille vaikuttaa olevan yhteistä myös se, että psyykkinen rasittuneisuus käsittää ainakin masennuksen tai ahdistuneisuuden oireita. Derogatis ja Cleary (1977) esittävät masennuksen ja ahdistuneisuuden olevan kaksi tärkeintä tekijää mitattaessa psyykkisiä oireita, ja heidän mukaansa niiden huomioiminen psyykkisen oireilun mittaamisessa on tärkeää.

Drapeau ja kumppanit (2011) ovat esittäneet, että masennus- ja ahdistuneisuusoireiden lisäksi psyykkisen rasittuneisuuden määritelmä voi käsittää myös persoonallisuuden piirteitä, toimintakyvyn puutoksia ja käytösongelmia.

Psyykkisellä rasittuneisuudella on tutkimuksessa tarkoitettu myös yksilön kokemia ja itseilmaistuja epämiellyttäviä tuntemuksia ja oireiden määrällistä prevalenssia, eli mielenterveyden häiriön olemassaoloa ja erityisesti masentuneisuutta (Viinamäki, 1997), yhdistelmää itse raportoidusta masentuneisuudesta, univaikeuksista ja stressistä (Talala, 2013)

sekä masentuneisuus- ja ahdistuneisuusoireiden sekä koetun stressin yhdistelmää (Puustinen, 2011).

Tässä tutkimuksessa käytettypsyykkisen rasittuneisuuden määritelmä on yhteneväinen Talalan (2013) käsityksen kanssa siitä, että psyykkisellä rasittuneisuudella tarkoitetaan yleisluontoisempaa psyykkistä oireilua, jota voidaan kuvata erilaisten oireiden yhdistelmillä.

Psyykkistä oireilua kuvataan Derogatisin, Rickelsin ja Rockin (1976) mukaisesti yhdeksällä eri ulottuvuudella. Nämä ulottuvuudet ovat masentuneisuus, ahdistuneisuus, foobisuus, pakko- oireet, somatisaatio, psykoottisuus, paranoidisuus, vihamielisyys ja interpersoonallinen herkkyys. Tässä tutkimuksessa psyykkinen rasittuneisuus tarkoittaa siis tutkittavan itse kokemia oireita ja niiden voimakkuutta näillä yhdeksällä osa-alueella.

2.3 Elämäntyytyväisyys

Elämäntyytyväisyyden käsitettä voidaan lähestyä hyvän mielenterveyden määritelmän kautta.

Hyvä mielenterveys koostuu Vaillantin (2003) mukaan kypsyydestä ja kehityksestä, emotionaalisesta ja sosiaalisesta älykkyydestä, resilienssistä, subjektiivisesta hyvinvoinnista sekä kyvystä tehdä työtä ja rakastaa. Elämäntyytyväisyys voidaan nähdä subjektiivisen hyvinvoinnin toisena pääulottuvuutena onnellisuuden lisäksi (esim. Headey, Kelley &

Wearing, 1993; Vaillant, 2003) ja sitä voidaan myös pitää yhtenä tärkeimmistä psyykkisen hyvinvoinnin (Ojanen, 1994) ja elämänlaadun (Moons, Budts & De Geest, 2006) indikaattoreista. Subjektiivinen hyvinvointi on yleisesti määritelty dynaamisten positiivisten ja negatiivisten affektien tasapainoksi, johon sisältyy lisäksi pysyvämpi kognitiivinen arviointi elämäntyytyväisyydestä (Keyes, Shmotkin & Ryff, 2002; Metler & Busseri, 2015).

Elämäntyytyväisyys tarkoittaa yksilön kokonaisvaltaista tulkintaa oman elämänsä hyvyydestä sekä kokemusta suhteellisten korkeista positiivisista ja suhteellisen matalista negatiivisista affekteista (Nelson, Kurtz & Lyubomirsky, 2015). Siinä keskeistä on etenkin yksilön kognitiivinen arviointi elämästään kokonaisuutena perustuen yksilöllisiin saavutuksiin ja tavoitteisiin (Pavot & Diener, 1993) sekä ulkoa päin määriteltyihin hyvän elämän standardeihin (Diener, 1984). Dienerin (1984) mukaan tavat ja ulottuvuudet, joiden avulla yksilö arvioi elämäänsä, ovat riippuvaisia kulttuurista ja yksilön elämän rakenteesta. Lisäksi Petersonin näkemyksen mukaan elämäntyytyväisyys on emootioiden, kokemusten, arviointien, odotusten

ja saavutusten kokonaisuus, jonka yksilö liittää subjektiivisesti käsitteeseen ”hyvä elämä”

(Rissasen, 2015, mukaan). Koivumaa-Honkasen ja kumppaneiden (2000) mukaan elämäntyytyväisyys on subjektiivinen tuntemus, joka on osoitus yleisestä hyvinvoinnista. Tässä tutkimuksessa elämäntyytyväisyyteen liittyy yksilön muodostama subjektiivinen arvio oman elämänsä kiinnostavuudesta, helppoudesta, onnellisuudesta ja yksinäisyydestä (Allardt, 1973).

2.4 Koettu stressi, psyykkinen rasittuneisuus ja elämäntyytyväisyys yleisväestössä

Koettua stressiä, psyykkistä rasittuneisuutta ja elämäntyytyväisyyttä on tutkittu runsaasti sekä yleisväestöllisillä että kliinisillä aineistoilla. Seuraavaksi esitellään aiempaa tutkimusta koetusta stressistä, psyykkisestä rasittuneisuudesta ja elämäntyytyväisyydestä. Ensiksi paneudutaan koettuun stressiin sosiodemografisten tekijöiden kautta tarkasteltuna, sitten koetun stressin, psyykkisen rasittuneisuuden ja elämäntyytyväisyyden keskinäisiin yhteyksiin ja viimeiseksi tarkastelun kohteena ovat mahdolliset välittävät eli epäsuorat yhteydet koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä.

2.4.1 Koettu stressi ja sosiodemografiset tekijät

Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet koetun stressin määrän vaihtelevan sosiodemografisten tekijöiden mukaan (Vallejo, Vallejo-Slocker, Fernández-Abascal ja Mañanes, 2018; Klein ym., 2016; Feizi, Alitari & Roohafza, 2012; Bak, Andersen, Bacher &

Bancila, 2012; Talala, Martelin, Haukkala, Härkänen & Prättälä, 2012). Vallejon ja kumppaneiden (2018) mukaan koettu stressi oli yhteydessä sosiodemografisiin tekijöihin siten, että naissukupuoli, nuorempi ikä, matalampi koulutustaso, työttömyys, matalampi tulotaso ja ero puolisosta olivat yhteydessä korkeampaan koetun stressin määrään. Matalampaan koetun stressin määrään olivat yhteydessä korkeampi ikä, parisuhteessa oleminen ja korkeampi koulutustaso.

Samansuuntaisia tuloksia on esitetty myös Kleinin ja kumppaneiden (2016) yleisväestöä koskevassa tutkimuksessa. Tutkimuksessa matalampaan koetun stressin tasoon olivat yhteydessä korkeampi koulutus- ja tulotaso sekä työssä käyminen. Myös korkeampi ikä, naimisissa oleminen sekä miessukupuoli olivat yhteydessä matalampaan koettuun stressiin.

Vastaavasti ammatillisen tutkinnon puuttuminen, työttömyys ja matala tulotaso olivat yhteydessä korkeampaan koettuun stressiin. Lisäksi korkeampaan koetun stressin tasoon olivat yhteydessä myös naissukupuoli, matalampi ikä, naimattomuus sekä ero kumppanista.

Feizin ja kumppaneiden (2012) yleisväestötutkimuksessa havaittiin matalamman koetun stressin olevan yhteydessä korkeampaan koulutustasoon, ja korkeamman koetun stressin olevan yhteydessä naissukupuoleen sekä matalampaan tulotasoon. Bakin ja muiden (2012) mukaan korkeampi koettu stressi oli niin ikään yhteydessä naissukupuoleen, kun taas matalampaa koettua stressiä ilmeni iäkkäämmillä sekä korkeamman tulotason vastaajilla. Suomalaisessa yleisväestöä koskevassa seurantatutkimuksessa Talala ja kumppanit (2012) havaitsivat, että koettuun stressiin yhteydessä olevia tekijöitä olivat työttömyys, varhainen eläköityminen sekä matalampi tulotaso. Muiden tutkimusten vastaisesti Talalan ja muiden (2012) mukaan myös korkeampi koulutustaso oli yhteydessä stressin kokemiseen.

2.4.2 Koettu stressi, psyykkinen rasittuneisuus ja elämäntyytyväisyys

Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että koettu stressi on positiivisesti yhteydessä psyykkisen rasittuneisuuteen yleisväestössä (esim. Vallejo ym., 2018; Klein ym., 2016; Chang, 2002; Wang & Wang, 2019; Thorsen, Antonson, Sundquist & Sundquist, 2016; Wong, Correa, Robinson & Lu, 2016). Vallejon ja kumppaneiden (2018) yleisväestötutkimuksessa havaittiin voimakas positiivinen yhteys koetun stressin sekä psyykkistä rasittuneisuutta kuvaavien masentuneisuus- ja ahdistuneisuusulottuvuuksien välillä. Myös Kleinin ja muiden (2016) yleisväestötutkimuksessa koetun stressin ja masentuneisuuden välillä oli voimakas positiivinen yhteys. Changin (2002) yleisväestöllisessä nuorempien ja iäkkäämpien aikuisten vertailututkimuksessa koettu stressi sekä psyykkinen rasittuneisuus olivat molemmilla ikäryhmillä toisiinsa positiivisesti yhteydessä melko voimakkaasti.

Wang ja Wang (2019) havaitsivat psyykkisen rasittuneisuuden korreloivan voimakkaasti koetun stressin kanssa. Myös lukioikäisten yleisväestöotoksessa havaittiin voimakas positiivinen yhteys koetun stressin sekä psyykkisen rasittuneisuuden välillä (Thorsen ym., 2016). Wong ja kumppanit (2016) raportoivat korkeakouluopiskelijoiden otoksessa koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden korreloivan voimakkaasti toistensa kanssa.

Yleisväestössä korkeamman koetun stressin on havaittu olevan yhteydessä negatiivisesti elämäntyytyväisyyteen ja matalamman koetun stressin taas positiivisesti elämäntyytyväisyyteen (esim. Korkeila, Kaprio & Rissanen, 1998; Kaya, Tansey, Melekoglu

& Cakiroglu, 2015; Holinka, 2015; Klein ym., 2016; Chang, 2002). Korkeilan ja kumppaneiden (1998) suomalaisotoksessa havaittiin korkeamman elämäntyytyväisyyden olevan yhteydessä matalampaan koettuun stressiin. Korkeakouluotoksessa korkeampi koetun stressin määrä oli melko voimakkaasti yhteydessä matalampaan elämäntyytyväisyyteen (Kaya ym., 2015).

Holinkan (2015) matalan ja korkean koetun stressin ryhmien vertailussa ryhmät erosivat toisistaan elämäntyytyväisyyden osalta niin, että matalampi koetun stressin määrä oli yhteydessä korkeampaan elämäntyytyväisyyteen ja päinvastoin. Myös Changin (2002) mukaan koettu stressi oli negatiivisesti ja voimakkaasti yhteydessä elämäntyytyväisyyteen.

Samoin kuin koetulla stressillä, myös psyykkisellä rasittuneisuudella ja oireilulla on havaittu olevan negatiivinen yhteys elämäntyytyväisyyteen (esim. Koivumaa-Honkanen, Kaprio, Honkanen, Viinamäki & Koskenvuo, 2004; Rissanen ym., 2013; Headey, Kelley & Wearing, 1993). Koivumaa-Honkanen kumppaneineen (2004) havaitsivat suomalaisessa yleisväestön pitkittäistutkimuksessaan matalan elämäntyytyväisyyden olevan voimakkaassa yhteydessä masennusoirehdintaan. Toisessa suomalaisessa yleisväestöä koskevassa pitkittäistutkimuksessa havaittiin niin ikään psyykkisen rasittuneisuuden olevan yhteydessä matalampaan elämäntyytyväisyyteen (Rissanen ym., 2013). Headeyn ja muiden (1993) tutkimuksessa korkeampi psyykkinen rasittuneisuus oli melko voimakkaasti yhteydessä matalampaan elämäntyytyväisyyteen.

2.4.3 Koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välinen epäsuora yhteys

Koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä olevista epäsuorista yhteyksistä on saatavilla joitakin tutkimustuloksia (esim. Moksnes, Løhre, Lillefjell, Byrne & Haugan, 2014;

Wang & Wang, 2019; Li & Wang, 2016; Tam, Benotsch & Weinstein, 2019). Nuorten kouluun liittyvää suoritusstressiä, elämäntyytyväisyyttä ja masennusoireita käsittelevässä tutkimuksessa elämäntyytyväisyyden todettiin olevan välittävä tekijä suoritusstressin ja masennusoireiden välillä (Moksnes ym., 2014). Wang ja muut (2019) ovat puolestaan tarkastelleet coping-keinoja koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välisen yhteyden välittävänä tekijänä.

Tutkimuksessa on tarkasteltu positiivisten ja negatiivisten coping-keinojen epäsuoria yhteyksiä

koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä. Sekä positiiviset että negatiiviset coping- keinot toimivat välittävänä tekijänä koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä.

Tämän tutkimuksen mukaan korkea koettu stressi johti negatiivisten coping-keinojen omaksumiseen, mikä puolestaan johtaa psyykkiseen rasittuneisuuteen. Korkea koettu stressi puolestaan oli yhteydessä alhaisiin positiivisiin coping-keinoihin ja tämä osaltaan johtaa myös psyykkiseen rasittuneisuuteen.

Koetun stressin ja psyykkisen oireilun yhteyttä on tarkasteltu myös siten, että välittävänä tekijänä on ollut resilienssi. Resilienssi toimi näiden välillä välittävänä tekijänä siten, että se selitti osan näiden kahden tekijän välisestä yhteydestä. (Li & Wang, 2016.) Koetun stressin, psyykkisten oireiden ja resilienssin välisiä yhteyksiä on selvitetty myös korkeakouluopiskelijoilla. Resilienssi toimi välittävänä tekijänä koetun stressin ja psyykkisten oireiden välillä selittäen kokonaan koetun stressin ja psyykkisten oireiden välisen yhteyden.

(Tam ym., 2019.)

Yhteenvetona voidaan todeta aiempien tutkimusten perusteella, että koettua stressiä, psyykkistä rasittuneisuutta ja elämäntyytyväisyyttä on tutkittu paljon. Aikaisempaa tutkimusta koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden epäsuorista yhteyksistä on kuitenkin hyvin niukasti saatavilla. Tämän epäsuoran yhteyden tarkastelu voidaankin nähdä tämän tutkimuksen merkittävimpänä antina ja tutkimuksen tuottavan uutta tietoa erityisesti tämän yhteyden osalta.

Koetun stressin ja sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä sekä psyykkisen rasittuneisuuden, elämäntyytyväisyyden ja koetun stressin välisiä yhteyksiä on tutkittu kansainvälisesti paljon, mutta suomalaista tutkimusta on kuitenkin aiheesta saatavilla rajoitetusti.

3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

3.1 Tutkimuskysymykset ja hypoteesit Tutkimuskysymys 1

Eroavatko korkean ja matalan stressin ryhmät toisistaan sukupuolen, iän, siviilisäädyn, koulutusvuosien, työtilanteen ja taloudellisen tilanteen osalta?

Hypoteesi 1

Hypoteesina on aiempiin tutkimuksiin nojaten, että naissukupuoli, matalampi ikä, naimattomuus, ero puolisosta, matalampi koulutustaso, työttömyys ja matalampi taloudellinen tilanne olisivat yhteydessä korkean koetun stressin ryhmään kuulumiseen. Vastaavasti hypoteesina on, että miessukupuoli, korkeampi ikä, parisuhteessa oleminen, korkeampi koulutustaso, töissä oleminen sekä korkeampi taloudellinen tilanne olisivat yhteydessä matalan koetun stressin ryhmään kuulumiseen. (Vallejo ym., 2018; Klein ym., 2016; Feizi ym., 2012;

Bak ym., 2012; Talala ym., 2012.) Tutkimuskysymys 2

Millaiset yhteydet koetulla stressillä, psyykkisellä rasittuneisuudella sekä elämäntyytyväisyydellä on toisiinsa, ja eroavatko korkean ja matalan stressin ryhmät toisistaan koetun stressin, psyykkisen rasittuneisuuden ja elämäntyytyväisyyden määrän sekä niiden välisten yhteyksien osalta?

Hypoteesi 2

Hypoteesina on aiempien tutkimusten perusteella, että koettu stressi ja psyykkinen rasittuneisuus sekä matalampi elämäntyytyväisyys olisivat positiivisesti yhteydessä toisiinsa.

Hypoteesina on myös, että korkean stressin ryhmässä elämäntyytyväisyys olisi matalampaa ja psyykkinen rasittuneisuus korkeampaa, ja vastaavasti matalan stressin ryhmässä elämäntyytyväisyys olisi korkeampaa ja psyykkinen rasittuneisuus matalampaa. (Vallejo ym.,

2018; Klein ym., 2016; Chang, 2002; Wang & Wang, 2019; Thorsen ym., 2016; Wong ym., 2016; Korkeila ym., 1998; Kaya ym., 2015; Holinka ym., 2015; Koivumaa-Honkanen ym., 2004; Rissanen ym., 2013; Headey ym., 1993.)

Tutkimuskysymys 3

Välittääkö elämäntyytyväisyys koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välistä yhteyttä?

Hypoteesi 3

Hypoteesina on, että elämäntyytyväisyys selittää osan koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välisestä yhteydestä. Hypoteesi perustuu aiempiin tutkimuksiin koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välisistä yhteyksistä, joissa välittävinä tekijöinä on ollut elämäntyytyväisyys, yksilön käyttämät coping-keinot ja resilienssi (Moksnes ym., 2014; Wang, ym., 2019; Li & Wang, 2016; Tam ym., 2019). Elämäntyytyväisyys on toiminut välittävänä tekijänä Moksnesin ja kumppaneiden (2014) tutkimuksessa kouluun liittyvän suoritusstressin ja masennusoireiden välillä. Koska tämän tarkempaa tutkimustietoa elämäntyytyväisyyden epäsuorasta yhteydestä koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä ei ole saatavilla, hypoteesi on muodostettu myös sen pohjalta, että coping-keinojen ja resilienssin voidaan nähdä olevan elämäntyytyväisyyden tavoin mielenterveyden voimavaratekijöitä. Tästä syystä on oletettu, että myös elämäntyytyväisyys toimisi välittävänä tekijänä coping-keinojen ja resilienssin tavoin.

3.2 Aineisto

Tutkimuksessa käytetty aineisto on kerätty Itä-Suomen yliopiston psykologian oppiaineen Mielenterveyden voimavarat ja vaaratekijät yleisväestössä -tutkimuksessa. Aineistoa kerätään aikavälillä 1.9.2016–1.9.2020 ja sen keräämisestä ovat vastanneet psykologian opiskelijat joko osana opinnäytetyötään tai tilastotieteen harjoituskurssia.

Mielenterveyden voimavarat ja vaaratekijät yleisväestössä -tutkimuksen tarkoituksena on saada tietoa hyvinvointia, terveyttä ja mielenterveyttä edistävistä ja suojaavista sekä niitä vaarantavista tekijöistä. Tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa resilienssiä, optimismia,

elämäntyytyväisyyttä ja koherenssia sekä näiden yhteyttä elämäntilanteeseen. Lisäksi tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota mielenterveyttä vaarantaviin tekijöihin, kuten stressiin, traumoihin ja masennukseen ja selvitetty niiltä suojaavia tekijöitä. Tutkimusta johtaa psykologian oppiaineessa professori Kirsi Honkalampi. Tutkimukselle on saatu Itä-Suomen yliopiston eettisen toimikunnan puolto.

Tutkimukseen osallistujat ovat olleet 17–78-vuotiaita ja he ovat osallistuneet tutkimukseen täyttämällä kyselylomakkeen, joka on sisältänyt niin taustatietoja kuin kliinisiä mittareita.

Tutkimukseen osallistuminen on tutkimussuunnitelman mukaan vaatinut riittävää suomenkielentaitoa, täysi-ikäisyyttä sekä tietoa tutkimuksen tarkoituksesta ja taustoista.

Tutkimukseen osallistuminen on myös ollut täysin vapaaehtoista. Mahdollisia tutkimukseen osallistumisen estäviä tekijöitä ovat olleet näön, kuulon tai motorisen toiminnan merkittävät vaikeudet, muistisairaus ja päihderiippuvuus. Tutkimukseen osallistuville on annettu tietoa tutkimuksesta sekä suullisesti että kirjallisesti ja heille on tarjottu mahdollisuus pyytää lisätietoa tutkimuksen aikana ja sen jälkeen.

Tutkimuksen aineisto on kerätty vuosien 2016–2018 aikana ja tutkimukseen vastasi tänä aikana yhteensä 323 vastaajaa. Puuttuvien vastauksien vuoksi aineiston ulkopuolelle on jouduttu jättämään seitsemän vastaajaa, jolloin lopullinen tutkimuksessa käytetyn aineiston koko on 316 (n = 316).

3.3 Mittarit

Ajankohtaista ja koettua stressiä on tutkimuksessa mitattu Sheldon Cohenin, Tom Kamarckin ja Robin Mermelsteinin vuonna 1983 kehittämällä Perceived Stress Scale - kyselyllä (PSS). Se on yksi laajimmin käytettyjä stressimittareita (Ezzati ym., 2014). PSS on suunniteltu mittaamaan sitä, missä määrin vastaajat pitävät elämäänsä ennalta-arvaamattomana, kontrolloimattomana ja ylikuormittavana (Cohen ym., 1983). Alkuperäinen Yhdysvalloissa kehitetty Cohenin koetun stressin mittari sisältää 14 kysymystä, mutta mittarista on muodostettu myös lyhyemmät kymmenen ja neljän kysymyksen versiot karsimalla alkuperäisen mittarin kysymysten määrää (Lee, Chung, Suh & Jung, 2015).

Tässä tutkimuksessa käytetty mittarin versio on PSS-10, jossa on kymmenen englannin kielestä käännettyä kysymystä (Liite 1). Kysymyksiin vastataan omien ajatuksien ja tunteiden mukaisesti arvioimalla elämäänsä viimeisen kuukauden ajalta. Vastaukset annetaan viisiportaisella Likert-asteikolla, joissa numeeriset arvot vaihtelevat välillä 0–4. Numero valitaan sen mukaan, kuinka usein yksilö kokee viimeisen kuukauden aikana ajatelleensa tai tunteneensa kysymyksessä kuvaillulla tavalla. Numeroiden sanalliset kuvailut ovat 0 = ei koskaan, 1 = hyvin harvoin, 2 = silloin tällöin, 3 = melko usein ja 4 = hyvin usein. Testin tulos saadaan laskemalla vastaajan antamat numeeriset arvot yhteen, mutta huomioimalla tässä kohtaa käänteisesti muotoillut kysymykset 4, 5, 7 ja 8. PSS-10-mittarin tulos vaihtelee näin ollen 0–40 pisteen välillä. Mitä suurempi saatu pistemäärä on, sitä korkeampi on myös yksilön koetun stressin taso. (Cohen ym., 1983.)

Psyykkisen rasittuneisuuden mittaamiseen on tässä tutkimuksessa käytetty Symptom Checklist- 90 (SCL-90) -kyselyä (Liite 2). Kyselylomake sisältää 90 kohtaa, joihin vastataan viisiportaisella Likert-asteikoilla numeeristen arvojen ollessa alkuperäisessä kyselyssä välillä 0–4. Sanalliset kuvailut vaihtelevat puolestaan välillä ”ei lainkaan” (0) ja ”erittäin paljon”

(4). (Derogatis ym., 1976.) Tässä tutkimuksessa käytetyssä kyselylomakkeessa vastausten numeeriset arvot ovat poikkeavasti vaihdelleet 1–5 välillä siten, että vastausten numeeristen arvojen sanalliset kuvailut ovat olleet 1 = ei lainkaan, 2 = melko vähän, 3 = jonkun verran, 4 = melko paljon ja 5 = erittäin paljon. Kyselyyn on pyydetty vastaamaan ottamalla huomioon se, missä määrin kyseinen asia on viimeisen kuukauden aikana vaivannut tai ahdistanut vastaajaa. Holi, Marttunen ja Aalberg (2003) tuovat esiin, että kyselylomake on validoitu Suomeen, ja sille on määritetty myös katkaisupisteet.

Mittari sisältää kokonaisuudessaan yhdeksän faktoria, jotka ovat masentuneisuus, ahdistuneisuus, foobisuus, pakko-oireet, somatisaatio, psykoottisuus, paranoidisuus, vihamielisyys ja interpersoonallinen herkkyys. Lisäksi mittarin avulla saadaan kolme yleisesti psyykkisestä rasittuneisuudesta kertovaa indeksiä, joista Global Severity Index (GSI) ottaa huomioon sekä oireiden määrän että niiden voimakkuuden. The Positive Symptom Distress Index (PSDI) mittaa puolestaan vain oireiden voimakkuutta ja The Positive Symptom Total (PST) oireiden määrää. (Derogatis ym., 1976.)

Global Severity Index tarjoaa reliaabelin tavan mitata psyykkistä rasittuneisuutta. Se ottaa huomioon myös SCL-90-mittarissa olevat seitsemän kohtaa, jotka eivät kuulu mihinkään

yhdeksästä faktorista, mutta antavat lisätietoa vastaajan tilasta. Nämä mittarin kohdat koskevat ruokahalua, nukahtamisvaikeuksia, kuolemaa koskevia ajatuksia, ylensyömistä, heräämistä aikaisin aamulla, unen levottomuutta ja syyllisyyden tunnetta.

(Farbod, Farzaneh, Bijan, Mehdi & Nosratollah, 2015). GSI mittaa siis psyykkisten oireiden esiintyvyyttä siten, että suurempi pistemäärä tarkoittaa oireiden suurempaa määrää ja voimakkuutta (Bergly, Nordfærn & Hagen, 2014). Tässä tutkimuksessa oireita ei ole tarkasteltu erikseen eri ulottuvuuksilla, vaan psyykkisen rasittuneisuuden kuvaamisessa on käytetty GSI- indeksiä.

Kolmas tutkimuksessa käytetty mittari on Allardtin (1973) neljäosainen elämäntyytyväisyyttä koskeva kysely (Liite 3). Elämäntyytyväisyysmittarin (Life Satisfaction Scale, LS) kysymykset käsittelevät elämän kiinnostavuutta, onnellisuutta, helppoutta sekä koettua yksinäisyyttä. Elämän kiinnostavuutta, onnellisuutta ja helppoutta koskeviin kysymyksiin (”Tuntuuko sinusta siltä, että elämäsi on juuri nyt…”) vastataan viisiportaisella Likert- asteikolla, jossa numeeristen arvojen selitykset ovat: 1 = hyvin kiinnostavaa/ onnellista/

helppoa, 2 = melko kiinnostavaa/ onnellista/ helppoa, 3 = melko ikävää/ onnetonta/ kovaa, 4 = hyvin ikävää/ onnetonta/ kovaa ja 5 = en osaa sanoa. Koettua yksinäisyyttä käsittelevään kysymykseen (“Tuntuuko sinusta siltä, että juuri nyt olet…”) vastataan neliportaisella asteikolla, jossa vastausvaihtoehdot ovat 1 = hyvin yksinäinen, 2 = melko yksinäinen, 3 = et lainkaan yksinäinen ja 4 = en osaa sanoa.

Mittarin kokonaispistemäärä vaihtelee 4–20 pisteen välillä siten, että korkeampi pistemäärä tarkoittaa matalampaa elämäntyytyväisyyttä. Kokonaispisteissä 4–6 pistettä tarkoittaa tyytyväisyyttä, 7–11 vähäistä tyytymättömyyttä sekä 12–20 pistettä merkittävää tyytymättömyyttä elämään. Mittaria on käytetty Suomessa sekä yleisväestöllisissä että kliinisissä tutkimuksissa (esim. Koivumaa-Honkanen ym., 2000; 2011; Rissanen ym., 2013).

3.4 Tilastolliset menetelmät

Tilastollisessa analyysissä on käytetty IBM SPSS Statistics Version 25 -ohjelmistoa. Lisäksi mediaatioanalyysin tekoon on käytetty Andrew F. Hayesin PROCESS v3.4 -lisäosaa.

Aineistosta on korvattu yksittäisiä puuttuvia vastauksia, jotta vastaajille on saatu laskettua mittarien kokonaispisteet. PSS-10-mittarin puuttuvia vastauksia on korvattu neljältä tutkimukseen osallistuneelta heidän omien vastauksiensa keskiarvolla, kun puuttuvia vastauksia on ollut vain yksi. SCL-90-mittarissa 25 vastaajalla on ollut puuttuvia vastauksia, joita on ollut samalla henkilöllä yhdestä kolmeen kappaletta. Puuttuvat vastaukset on korvattu vastaajan omalla keskiarvolla niin, että se on laskettu samaan faktoriin kuuluvista numeerisista arvoista. LS-mittarissa puuttuvia vastauksia ei ole ollut.

Mittareiden sisäistä johdonmukaisuutta on tarkasteltu Cronbachin alfa-arvojen avulla, jotka on esitetty Taulukossa 2. Cronbachin alfa-arvojen perusteella mittareita voidaan pitää sisäisesti johdonmukaisina. Lisäksi mittareiden normaalijakautuneisuutta on tutkittu Kolmogorov- Smirnov -testillä. PSS-10-mittarilla saatu jakauma ei noudattanut normaalijakaumaa (Kolmogorov-Smirnov = .07, p < .001), kuten ei myöskään SCL-90-mittarin (Kolmogorov- Smirnov = .16, p < .001) tai LS-mittarin (Kolmogorov-Smirnov = .17, p < .001) jakaumat. Tästä johtuen analyyseissä on käytetty epäparametrisia testejä.

Aineisto on jaettu PSS-10-mittarin kokonaispisteiden perusteella korkean ja matalan stressin ryhmiin. Jako on tehty 84.5 persentiilin perusteella, joka vastaa normaalijakautuneella muuttujalla noin yhden keskihajonnan etäisyyttä keskiarvosta. Alle 19 pistettä saaneet vastaajat on luokiteltu matalan stressin ryhmään, kun taas 19 pistettä tai enemmän saaneet vastaajat on luokiteltu korkean stressin ryhmään. (Kuvio 1.)

KUVIO 1. PSS-10-mittarin kokonaispisteiden jakauma

0 5 10 15 20 25

0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32

FREKVENSSI

PSS-10 KOKONAISPISTEET

Sosiodemografisten tekijöiden vertailussa matalan ja korkean stressiryhmän välillä on käytetty Khiin neliö -testiä (χ²) sekä Mann-Whitney U -testiä. Koetun stressin, psyykkisen rasittuneisuuden ja elämäntyytyväisyyden välisiä yhteyksiä on tarkasteltu Spearmanin korrelaatiokertoimien avulla sekä keskiarvojen välisiä eroja Mann-Whitney U -testillä.

Korrelaatiokertoimien tulkinnassa on käytetty raja-arvoina heikon lineaarisen yhteyden kohdalla rho = + – 0.1, keskinkertaisen lineaarisen yhteyden kohdalla rho = + – 0.3 ja voimakkaan lineaarisen yhteyden kohdalla rho = + – 0.5. Ryhmien välillä korrelaatioita on verrattu Preacherin (2002) korrelaatioiden yhtäsuuruuden vertailuun tarkoitetun Fisherin Z - muunnoslaskurin avulla, joka ilmoittaa vertailua kuvaavan z-testisuureen ja sen p-arvon.

Tulosten tieteellisen merkitsevyyden arvioimisessa on hyödynnetty efektikokoja. χ²-testissä efektikokoa on kuvattu Cramerin V -arvolla (pieni merkitsevyys .10, kohtalainen merkitsevyys .30 ja suuri merkitsevyys .50 kahden kategorian tapauksessa). Mann-Whitney U- testissä efektikoon laskemiseen on käytetty r -arvoa, ja sen raja-arvoina on pidetty pienen merkitsevyyden tapauksessa r = |.10|, keskikokoisen merkitsevyyden tapauksessa r = |.30| sekä suuren merkitsevyyden tapauksessa r = |.50|. Korrelaatiokertoimien välisen eron tieteellisen merkitsevyyden arviointiin on käytetty Cohenin q -arvoa, jolloin q:n raja-arvoina on pidetty seuraavia: < .10 = ei merkitystä, .10–.30 = pieni merkitsevyys, .30–.50 = keskinkertainen merkitsevyys ja > .5 = suuri merkitsevyys (Cohen, 1977).

Elämäntyytyväisyyden yhteyttä koettuun stressiin ja psyykkiseen rasittuneisuuteen on tarkasteltu mediaatioanalyysilla hyödyntäen Hayesin PROCESS v3.4-lisäosaa, joka muodostaa automaattisesti peräkkäiset regressioanalyysit. Mediaatioanalyysin tarkoituksena on kuvata selittävän muuttujan (X) yhteyttä selitettävään muuttujaan (Y) jonkin kolmannen, yhteyttä välittävän muuttujan (M) avulla (Hayes, 2018). Tässä tutkimuksessa tarkastellaan koettua stressiä selittävänä muuttujana, psyykkistä rasittuneisuutta selitettävänä muuttujana sekä elämäntyytyväisyyttä välittävänä tekijänä.

Mediaatioanalyysissa käytettiin 95 % luottamusväliä ja 5000 otoksen bootstrap-menetelmää, jolloin mediaation toteutumista tarkasteltiin 5000 alkuperäisen vastaajamäärän kokoisissa vaihtoehtoisissa otoksissa. Mediaatioyhteys selitettävän ja selittävän muuttujan välillä on olemassa, jos luottamusväli ei sisällä nollaa (Hayes, 2018). Lisäksi mediaatioanalyysissa jäännöstermien heteroskedastisuus kontrolloitiin HC3-estimaattorilla.

Koetun stressin, psyykkisen rasittuneisuuden ja elämäntyytyväisyyden välisiä yhteyksiä on tarkasteltu suoran yhteyden (c’), epäsuoran yhteyden (ab) sekä kokonaisyhteyden (c = ab + c’) avulla (Kuvio 2). Suora yhteys tarkoittaa koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välistä yhteyttä, josta on eliminoitu elämäntyytyväisyyden vaikutus. Epäsuora yhteys tarkastelee koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välisen yhteyden suuruutta vain välittävän tekijän eli elämäntyytyväisyyden kautta. Kokonaisyhteys on suoran ja epäsuoran yhteyden summa, jossa otetaan huomioon sekä koetun stressin suora yhteys psyykkiseen rasittuneisuuteen sekä elämäntyytyväisyyden kautta kulkeva epäsuora yhteys.

Mediaatioyhteyttä on kuvattu regressiokertoimilla a, b ja c’, kokonaisyhteydellä c, luottamusvälillä (LV) sekä epäsuoran yhteyden mediaatioprosentilla (PM).

a b

c’

c = ab+c’

KUVIO 2. Teoreettinen malli selittävän muuttujan (X) yhteydestä selitettävään muuttujaan (Y) välittävän tekijän (M) kautta

PSS-10 (X)

LS (M)

SCL-90 (Y)

4 TULOKSET

Taulukossa 1 on esitetty tutkimukseen vastanneiden (n = 316) sosiodemografiset piirteet.

Aineiston vastaajista naisia oli lähes kaksi kolmasosaa. Vastaajien iän keskiarvo oli lähellä 40:tä vuotta ja koulutuksen keskimääräinen kesto vuosina oli aineistossa melko korkea. Yli puolet vastaajista oli parisuhteessa, ja naimattomia vastaajista oli puolestaan hieman yli kolmasosa. Eronneita ja leskiä vastaajista oli suhteellisen pieni osa. Lähes puolet vastaajista oli kokopäivätyössä ja työttömänä oli vain joitakin prosentteja. Osa-aikatyön tekeminen, eläkkeellä oleminen ja muusta syystä työelämästä poissa oleminen jakautuivat aineistossa melko tasaisesti. Taloudellinen tilanne oli suurella osalla vastaajista hyvä tai melko hyvä ja suhteellisen pienellä osalla vastaajista huono.

TAULUKKO 1. Aineiston sosiodemografiset tekijät stressiryhmittäin ja koko aineistossa sekä ryhmien välinen vertailu

n = otoskoko, KA = keskiarvo, KH = keskihajonta, χ² = χ²-testi, U = Mann-Whitney U -testi

1Cramerin V = .16

237.5 % odotetuista frekvensseistä oli yhtä suuria tai pienempiä kuin 5.

3”Osa-aikaeläkkeellä”, ”työkyvyttömyyseläkkeellä” ja ”työeläkkeellä” -ryhmät on yhdistetty yhdeksi ”eläkkeellä” -ryhmäksi.

Sosiodemografinen tekijä Korkea stressi (n = 58)

Matala stressi (n = 258)

Kaikki (n = 316)

Ryhmien välinen vertailu Sukupuoli, % (n)

Nainen

Mies 78.6 (44)

21.4 (12) 58.5 (151)

41.5 (107) 62.1 (195) 37.9 (119)

χ²(1) = 7.86¹, p < .01 Ikä, KA (KH) 36.5 (14.9) 37.3 (15.8) 37.1 (15.6) U(313) = 7389, p > .05 Siviilisääty², % (n)

Naimaton Parisuhteessa Eronnut Leski

39.7 (23) 51.7 (30) 8.6 (5) 0.0 (0)

36.4 (94) 55.4. (143) 6.2 (16) 1.9 (5)

37.0 (117) 54.7 (173) 6.6 (21) 1.6 (5)

χ²(3) = 1.79, p > .05

Koulutusvuodet, KA (KH) 15.3 (3.6) 15.4 (3.8) 15.4 (3.7) U(306) = 7104, p > .05 Työtilanne, % (n)

Kokopäivätyössä Osa-aikatyössä Työttömänä Eläkkeellä³

Muusta syystä pois työstä

46.6 (27) 13.8 (8) 6.9 (4) 17.2 (10) 15.5 (9)

49.6 (127) 4.1 (36) 6.3 (16) 16.0 (41) 14.1 (36)

49.0 (154) 14.0 (44) 6.4 (20) 16.2 (51) 14.3 (45)

χ²(4) = .24, p > .05

Taloudellinen tilanne, % (n) Hyvä

Melko hyvä Melko huono Huono

24.1 (14) 51.7 (30) 19.0 (11) 5.2 (3)

32.7 (84) 48.2 (124) 15.6 (40) 3.5 (9)

31.1 (98) 48.9 (154) 16.2 (51) 3.9 (12)

χ²(3) = 1.91, p > .05

4.1 Korkean ja matalan stressin ryhmien erot sosiodemografisissa tekijöissä

Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä tarkasteltiin, eroavatko korkean ja matalan stressin ryhmät toisistaan sukupuolen, iän, siviilisäädyn, koulutusvuosien, työtilanteen ja taloudellisen tilanteen suhteen toisistaan (Taulukko 1.). Korkean ja matalan stressin ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero vain vastaajien sukupuolessa (χ²(1) = 7.86, p < .01, V = .16).

Naissukupuoli oli yhteydessä vastaajan kuulumiseen korkean stressin ryhmään ja vastaavasti miessukupuoli oli yhteydessä matalan stressin ryhmään kuulumiseen. Sukupuolen ja korkean tai matalan stressin ryhmään kuulumisen efektikoko jäi kuitenkin lähemmäs pientä kuin kohtalaista tieteellistä merkitsevyyttä (V = .16). Ryhmät eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi iän (U(313) = 7389.50, p > .05, r = .01), siviilisäädyn (χ²(3) = 1.79, p > .05, V = .08), koulutusvuosien (U(205) = 7104.00, p > .05, r = .01), työtilanteen (χ²(4) = .24, p > .05, V

= .03) tai taloudellisen tilanteen (χ²(3) = 1.91, p > .05, V = .08) osalta.

Tulokset eivät vastanneet hypoteesia siitä, että matalampi ikä, naimattomuus, ero puolisosta, matalampi koulutus, työttömyys ja matalampi taloudellinen tilanne olisivat yhteydessä korkean koetun stressin ryhmään kuulumiseen. Lisäksi tulokset eivät olleet yhteensopivia hypoteesin suhteen sen osalta, että korkeampi ikä, parisuhteessa oleminen, korkeampi koulutustaso, töissä oleminen sekä korkeampi taloudellinen tilanne olisivat yhteydessä matalan koetun stressin ryhmään kuulumiseen. Tarkastelluista sosiodemografisista tekijöistä ryhmät erosivat toisistaan ainoastaan sukupuolen suhteen niin, että naissukupuoli oli yleisempää korkean koetun stressin ryhmässä ja vastaavasti miessukupuoli oli yleisempää matalan koetun stressin ryhmässä.

4.2 Koetun stressin, psyykkisen rasittuneisuuden ja elämäntyytyväisyyden väliset yhteydet Toisessa tutkimuskysymyksessä selvitettiin koetun stressin, psyykkisen rasittuneisuuden ja elämäntyytyväisyyden välisiä yhteyksiä. Taulukossa 2 on esitetty korrelaatiokertoimien lisäksi mittareiden Cronbachin alfa-arvot, kokonaispisteiden keskiarvot ja keskihajonnat koko otokselle. Koetun stressin määrä oli voimakkaasti yhteydessä psyykkiseen rasittuneisuuteen (rho = .51, p < .001) ja keskinkertaisesti yhteydessä matalaan elämäntyytyväisyyteen (rho = .30, p < .001). Psyykkinen rasittuneisuus oli voimakkaasti yhteydessä matalaan elämäntyytyväisyyteen (rho = .52, p < .001). Kaikki muuttujien väliset yhteydet olivat tilastollisesti merkitseviä. Muuttujien selitysasteet vaihtelivat 8.7 %–26.9 % välillä siten, että

matalin selitysosuus oli koetun stressin ja matalan elämäntyytyväisyyden välillä ja korkein psyykkisen rasittuneisuuden ja matalan elämäntyytyväisyyden välillä. Koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden selitysosuus oli kuitenkin lähes yhtä korkea selitysosuuden ollessa 25.7 %.

TAULUKKO 2. Koko otoksen korrelaatiotaulukko

α KA KH 1. 2. 3.

1. PSS-10 .86 12.51 6.38 --

2. SCL-90 .97 1.52 .44 .51*** --

3. LS .72 8.36 3.07 .30*** .52*** --

PSS-10= Perceived Stress Scale, SCL-90= Symptom Checklist-90, LS= Life Satisfaction α = Cronbachin alfa, *** = p < .001

Matalan stressin ryhmässä koetun stressin määrä oli melko voimakkaasti yhteydessä psyykkiseen rasittuneisuuteen (rho = .46, p < .001) selitysasteen ollessa 20.8 % ja heikosti yhteydessä matalaan elämäntyytyväisyyteen (rho = .21, p < .01) selitysasteen ollessa 4.5 %.

Psyykkinen rasittuneisuus oli melko voimakkaasti yhteydessä matalaan elämäntyytyväisyyteen (rho = .45, p < .001), jolloin muuttujien välinen selitysaste oli 20.5 %. Psyykkisen rasittuneisuuden ja matalan elämäntyytyväisyyden samoin kuin psyykkisen rasittuneisuuden ja koetun stressin väliset yhteydet olivat matalan koetun stressin ryhmässä tilastollisesti erittäin merkitseviä, kun taas koetun stressin ja matalan elämäntyytyväisyyden välillä ne olivat tilastollisesti merkitseviä. (Taulukko 3.)

Korkean stressin ryhmässä koetun stressin määrä ei ollut yhteydessä psyykkiseen rasittuneisuuteen (rho = .05, p > .05) ja se oli keskinkertaisesti yhteydessä matalaan elämäntyytyväisyyteen (rho = .27, p < .05). Psyykkinen rasittuneisuus oli kuitenkin voimakkaasti yhteydessä matalaan elämäntyytyväisyyteen (rho = .52, p < .001). Selitysasteet olivat koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden sekä koetun stressin ja matalan elämäntyytyväisyyden välillä melko matalia selitysasteiden ollessa 0.3 % ja 7.1 %. Toisaalta psyykkisen rasittuneisuuden ja matalan elämäntyytyväisyyden välinen selitysaste oli 27.3 %.

Koetun stressin ja psyykkisen rasittuneisuuden välinen yhteys ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Koetun stressin ja matalan elämäntyytyväisyyden välillä yhteydet olivat melkein merkitseviä ja matalan elämäntyytyväisyyden ja psyykkisen rasittuneisuuden välillä taas erittäin merkitseviä. (Taulukko 4.)