PSYYKKISTÄ HYVINVOINTIA LUONNOSSA LIIKKUMALLA? – lukiolaisten luontoliikunta-aktiivisuus, psyykkinen hyvinvointi ja kokemukset opintojen kuormittavuudesta
Ida Tuina
Liikuntapedagogiikan pro gradu –tutkielma Syksy 2019
Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto
TIIVISTELMÄ
Tuina, I. 2019. Psyykkistä hyvinvointia luonnossa liikkumalla? – lukiolaisten luontoliikunta- aktiivisuus, psyykkinen hyvinvointi ja kokemukset opintojen kuormittavuudesta.
Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto. Liikuntapedagogiikan pro gradu – tutkielma, 64 s., 2 liitettä.
Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää lukiolaisten luonnossa liikkumisen yhteyttä psyykkiseen hyvinvointiin sekä opintojen kuormittavuuden kokemukseen. Tavoitteena oli myös saada selville, millaista luontoliikuntaa ja kuinka paljon lukiolaiset harrastavat sekä miten lukiolaiset kokevat luontoliikunnan hyödyt psyykkiselle hyvinvoinnille.
Tutkimukseen osallistui lukiolaisia kuudesta eri lukiosta Uudeltamaalta, Pohjois-Pohjanmaalta, Keski-Suomesta sekä Pohjois-Savosta (n=450). Tutkimukseen osallistuneista oli tyttöjä 290, poikia 154 ja 6 ilmoitti sukupuolekseen muu. Lukiolaisten fyysistä aktiivisuutta, psyykkistä hyvinvointia ja opintojen koettua kuormittavuutta tutkittiin sähköisellä kyselylomakkeella, joka täytettiin koulussa. Tässä tutkimuksessa käytettiin määrällistä tutkimusotetta. Lukiolaisten luontoliikunta-aktiivisuutta, opintojen koettua kuormittavuutta ja psyykkistä hyvinvointia sekä näiden yhteyksiä tutkittiin aineiston jakaumien, ristiintaulukoinnin, Khiin neliötestin, lineaarisen regressioanalyysin ja t-testin avulla.
Lukiolaiset liikkuivat kesäaikaan luonnossa enemmän kuin talviaikaan. Luonnossa päivittäin liikkui lukiolaisista 26 % kesäaikaan (touko-syyskuu) ja 12 % talviaikaan (loka-huhtikuu).
Suurin osa lukiolaisista liikkui luonnossa sekä kesä- (47 %) että talviaikaan (45 %) 1–3 kertaa viikossa. Tyttöjen ja poikien luontoliikunta-aktiivisuudessa ei ollut suuria eroja. Yleisimmät luontoliikuntalajit lukiolaisilla olivat juoksu/hölkkä (79 %), kävely/sauvakävely (76 %), pyöräily/maastopyöräily (71 %) ja uinti/avantouinti (66 %).
Kolmasosalla lukiolaisista oli korkea psyykkinen hyvinvointi, ja viidesosalla matala psyykkinen hyvinvointi. Pojilla oli tyttöjä parempi psyykkinen hyvinvointi. Regressioanalyysin mukaan fyysinen aktiivisuus ja psyykkinen hyvinvointi olivat yhteydessä toisiinsa sekä tytöillä ja pojilla. Lisäksi luontoliikunta-aktiivisuus oli yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin pojilla.
Puolet lukiolaisista koki itsensä erittäin kuormittuneeksi opinnoistaan. Tytöt kokivat olevansa kuormittuneempia opinnoistaan kuin pojat. Mitä enemmän lukiolainen liikkui vapaa-ajallaan, sitä vähemmän hän oli kuormittunut opinnoistaan. Luontoliikunta-aktiivisuudella ja opintojen koetulla kuormittavuudella ei ollut yhteyttä.
Lukiolaisten psyykkistä hyvinvointia tulee tukea paremmin esimerkiksi liikunnan avulla, ja luontoliikunnalla voi olla rooli hyvinvoinnin edistäjänä yhtenä liikuntalajina muiden joukossa.
Nuorten kiinnostusta luontoliikuntaan voidaan vauhdittaa tarjoamalla harrastusmahdollisuuksia erityisesti uusille luontoliikuntalajeille, joihin nuoret tarttuvat muita ikäryhmiä nopeammin.
Avainsanat: luontoliikunta, lukiolaiset, psyykkinen hyvinvointi, koettu opintojen kuormittavuus, fyysinen aktiivisuus
ABSTRACT
Tuina, I. 2019. Enhancing mental well-being by doing green exercise? – Finnish upper secondary school students’ green exercise activity, mental well-being and the experienced study workload. Faculty of Sport Sciences, University of Jyväskylä. Master’s thesis, 64 pp., 2 appendicies.
The purpose of this study was to investigate a possible association with upper secondary school students’ green exercise activity, mental well-being and the experienced study workload. The aim was also to research the upper secondary school students’ quality and quantity of green exercise and their experiences of the benefits of green exercise to their mental well-being.
The participants of the study were 450 Finnish upper secondary school students from six different schools from different parts of Finland. 290 of the participants were girls, 154 boys and 6 stated their gender as non-binary. Students’ green exercise activity, mental well-being and the experienced study workload were measured with an electronic questionnaire filled in school. In this study, quantitative approach was used. Data distributions, cross tabulation, chi- squared test, linear regression and t-test were used to study students’ green exercise activity, experienced study workload, mental well-being and their relations to each other.
The upper secondary students were more physically active in the nature in summertime. The results showed that 26 % of upper secondary students participated in green exercise daily in summertime (from May to September) and 12 % in wintertime (from October to April). The majority of upper secondary students (approximately 50 %) were physically active in the nature 1–3 times a week both in summer and in wintertime. The differences between girls’ and boys’
green exercise activity were minor. The most popular green exercise activities were running/jogging (79 %), walking/Nordic walking (76 %), cycling/mountain biking (71 %), swimming/ice swimming (66 %) and pet walking (53 %).
According to this study, one third of the students had high mental well-being and one fifth had low mental well-being. Boys had better mental well-being than girls. The linear regression model suggests that physical activity and mental well-being are associated with each other in both boys and girls, but green exercise as one type of physical activity might also have significance for mental well-being, especially among boys.
Half of the upper secondary students felt highly stressed about their workload in school. Girls were more stressed than boys. The more a student engaged in physical activity, the less stressed they were. Green exercise activity was not associated with lower levels of school-related stress.
The mental well-being of high school students should be supported better with the help of physical activity. Green exercise might play a role as one type of sport when enhancing students’ mental well-being. New green exercise activities should be promoted among students.
Keywords: green exercise, upper secondary students, mental well-being, experienced study workload, physical activity
SISÄLLYS
TIIVISTELMÄ ABSTRACT
1 JOHDANTO ... 1
2 LUONTOLIIKUNTA JA LUONNOSSA LIIKKUMINEN ... 4
2.1 Luontosuhteen rakentuminen ... 5
2.2 Luonnon tarjoamat kokemukset ... 6
2.3 Suomalaiset luontoliikkujina ... 8
2.3.1 Aikuisväestön luontoliikunta ... 10
2.3.2 Nuorten luontoliikunta ... 11
2.4 Luonto ja luontoliikunta lukion opetussuunnitelmassa ... 11
3 PSYYKKINEN HYVINVOINTI ... 14
3.1 Psyykkisen hyvinvoinnin tutkimus ... 15
3.2 Aikuisväestön psyykkinen hyvinvointi ... 16
3.3 Suomalaisnuorten psyykkinen hyvinvointi ... 16
3.4 Koettu opintojen kuormittavuus ja koulu-uupumus ... 18
3.5 Fyysinen aktiivisuus ja psyykkinen hyvinvointi ... 21
4 LUONNOSSA LIIKKUMISEN YHTEYDET PSYYKKISEEN HYVINVOINTIIN . 24 4.1 Luontoliikunta ja luontoympäristö psyykkisen hyvinvoinnin edistäjänä ... 24
4.1.1 Poikkileikkaustutkimukset luontoliikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteydestä ... 25
4.1.2 Interventiotutkimukset luontoliikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteydestä 26 5 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 30
6 TUTKIMUSAINEISTO JA –MENETELMÄT ... 32
6.1 Kohderyhmä ... 32
6.2 Aineiston keruu ja kyselylomake ... 32
6.3 Aineiston analyysimenetelmät ... 35
6.4 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys ... 36
7 TULOKSET ... 39
7.1 Luontoliikunta-aktiivisuus lukiolaisilla ... 39
7.2 Psyykkinen hyvinvointi lukiolaisilla ... 44
7.2.1 Taustatekijöiden yhteys psyykkiseen hyvinvointiin ... 46
7.2.2 Luontoliikunta-aktiivisuuden ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteys ... 48
7.3 Koettu opintojen kuormittavuus lukiolaisilla ... 50
7.3.1 Taustatekijöiden yhteys opintojen kuormittavuuteen ... 51
7.3.2 Luontoliikunta-aktiivisuuden ja opintojen kuormittavuuden yhteys ... 52
7.4 Luonnon hyvinvointivaikutukset lukiolaisten kokemina ... 53
8 POHDINTA ... 56
8.1 Lukiolaiset luontoliikuntakulttuurin uudistajina ... 56
8.2 Psyykkisesti pahoinvoivat sekä kuormittuneet lukiolaiset ... 58
8.3 Luontoliikunta-aktiivisuus psyykkisen hyvinvoinnin edistäjänä lukiolaisilla... 61
8.4 Tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet ... 63
LÄHTEET ... 65 LIITTEET
1 1 JOHDANTO
Luontoliikunta on suomalaisille perinteinen ja tärkeä liikkumismuoto, vaikka yhä useampi harrastaa liikuntaa enemmän sisätiloissa sekä rakennetuissa ympäristöissä kuin luonnossa (Borodulin, Paronen & Männistö 2011, 66). Mediassa on ollut esillä huoli siitä, että nuoret ovat vieraantuneet luonnosta, ja on esitetty myös näkemyksiä, että tätä tapahtuisi jo toisessa sukupolvessa (Heikkinen 2016; Sivukari 2014). Näiden näkemysten mukaan lapset eivät enää opi luonnossa liikkumisen perusteita, kun aikuisillakin alkaa olla puutteelliset luontotaidot.
Sjöblom (2012, 15) toteaa väitöskirjassaan, että nuoret ovat vieraantuneet luonnosta sekä yhteiskunnan että nuorisokulttuurin muutosten seurauksena. Eurooppalaisista 75 % asuu kaupunkiympäristössä (Thompson Coon ym. 2011), joten on tärkeää panostaa kaupunkien viheralueisiin, jotta luonto pysyisi läsnä ihmisten arjessa. Myös Suomessa on ollut esillä huoli viheralueiden vähenemisestä suurissa kaupungeissa (Tyrväinen 2016).
Viime vuosina luontoliikunta vaikuttaa kuitenkin nostaneen suosiotaan suomalaisten vapaa- ajassa. Metsähallitus kerää tietoa valtion suojelualueiden eli kansallispuistojen, valtion retkeilyalueiden ja muiden sen hoitamien retkeilyalueiden kävijämääristä. Kävijämäärät ovat olleet voimakkaassa nousussa. Vuonna 2018 suojelualueille tehtiin 6,9 miljoonaa käyntiä, kun esimerkiksi vuonna 2009 käyntien määrä oli 4,7 miljoonaa. (Metsähallitus 2019.) Kävijämäärien nousu kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla kertoo myös kansainvälisen luontomatkailun suosion kasvusta sekä luontoliikunnan kasvusta yleensäkin (Metsähallitus 2018). Uusina trendeinä liikuntamaailmassa ovat selkeästi hyvinvointiliikunta sekä rauhoittumiseen ja rentoutumiseen tähtäävät lajit, joissa tavoitteena on hoitaa samaan aikaan mieltä sekä kehoa (Blencowe 2016; Malmberg 2017c; Malmberg 2019). Tämä trendi voi osaltaan selittää luontoliikunnan suosion kasvua, sillä luonnosta haetaan myös rentoutumista ja rauhoittumista (Pasanen & Korpela 2015; Vehmas 2010, 138). Viime vuosina myös mediassa
2
on tuotu aktiivisesti esiin luontoympäristön stressiä vähentävää vaikutusta (Kallio 2017;
Malmberg 2017b; Pennanen 2017; Päivänen 2017; Pölkki 2016).
Yksi esimerkki luontoliikunnan suosiosta on polkujuoksuharrastuksen kasvu ja se, että polkujuoksutapahtumia järjestetään ympäri Suomea vuosi vuodelta yhä enemmän (Blencowe 2016; Malmberg 2017a). Myös triathlon, maastopyöräily, seikkailuradat sekä erähenkinen luontoliikunta, esimerkiksi vaellus ruska-aikaan, kasvattavat edelleen suosiotaan (Blencowe 2016; Junnila 2000; Malmberg 2017a; Malmberg 2017c). Suomen Ladun aloittama Nuku yö ulkona –kampanja on saanut loistavan vastaanoton. Vuonna 2018 kolmatta kertaa järjestetty tapahtuma innoitti 43 000 suomalaista nukkumaan yönsä ulkona. (Suomen Latu 2018.) Etenkin nuoret ja etelä-suomalaiset tarttuivat haasteeseen (Suomen Latu 2018), eli juuri se ryhmä, jonka luonnosta vieraantumisesta on oltu eniten huolissaan. Myös MOBO-radat, joilla suunnistetaan kännykkäsovelluksen avulla helpohkoja ratoja taajamien lähimaastoissa, lisääntyvät ympäri Suomen jatkuvasti (Suomen Suunnistusliitto 2015). Panostuksia luontoliikunnan edistämiseen on siis tehty ainakin jonkin verran.
Suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa on paljon metsää ja mökkeilykulttuuri on vahvaa, pidetään usein itsestäänselvyytenä, että luonnolla on vaikutusta hyvinvointiin (Pasanen & Korpela 2015). Sekä fyysisellä aktiivisuudella ja luonnon kanssa tekemisissä olemisella erikseen on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen (Penedo &
Dahn 2005; Pretty, Peacock, Sellens & Griffin 2005). Tutkimustieto siitä, että luontoyhteydellä sekä luonnossa liikkumisella on huomattavia myönteisiä vaikutuksia ihmisen terveyteen, on lisääntynyt viime vuosina (Brymer ym. 2012). Thompson Coonin ym. (2011) mukaan luonnossa liikkumisesta saadaan lisähyötyjä psyykkiselle hyvinvoinnille verrattuna samanlaiseen liikuntaan sisätiloissa, ja toistuva luonnossa liikkuminen on yhdistetty parempaan psyykkiseen hyvinvointiin (Barton & Pretty 2009; Mitchell 2013; Pasanen ym. 2014).
Tutkimusten mukaan luonto elvyttää ihmistä eli vähentää stressin psykologisia ja fysiologisia
3
oireita (Ulrich ym. 1991). Elpymisellä voidaan tarkoittaa myös tarkkaavuuden elpymistä, kun ärsykkeisiin väsynyt mieli palautuu luonnossa kuin vahingossa (Kaplan 1995).
Luonnossa liikkuminen ja retkeily ovat tulleet uudelleen suosioon, mutta luontoliikunta ei kuitenkaan viimeaikaisten tutkimusten mukaan näytä olevan kovinkaan suosittu harrastus suomalaisnuorten keskuudessa. Aaltonen ja Simola (2016) arvelevat, että luontoliikunta ei ole lukiolaisten keskuudessa kovinkaan suosittu harrastus, sillä lenkkeilyn jälkeen yleisimpiä luontoaktiviteetteja harrastetaan melko harvoin. Tutkimusta lukiolaisten luontoliikuntaharrastuneisuudesta on kuitenkin tehty kovin vähän, eikä tarkkoja tutkimustuloksia lukiolaisten luontoliikunnan harrastusmääristä ole. Onkin kiinnostavaa tietää, koskeeko nyt nousussa oleva luontoliikuntatrendi myös lukiolaisia. Luontoliikunnalla voisi olla myös merkittävä vaikutus nuorten psyykkiseen hyvinvointiin, sillä jo yksi liikkumiskerta luonnossa voi vähentää ahdistusta ja parantaa mielialaa (Barton & Pretty 2009; Mackay & Neill 2010).
Lukiolaisten luontoliikunnan harrastamista ja sen hyvinvointivaikutuksia on tutkittu Suomessa vähän, joten tutkimus tuo tärkeää tietoa aiheesta. On arvokasta tietää, kuinka paljon luontoliikuntaa lukiolaiset harrastavat, sillä he ovat yhteiskuntamme tulevia työikäisiä. Luonto ja luonnossa liikkuminen voivat olla kustannustehokkaita keinoja lisäämään väestön hyvinvointia (Vähäsarja 2015). Tuloksia voidaan hyödyntää motivoitaessa nuoria liikkumaan luonnossa, sillä saamme selville nuorten kokemuksia luonnon hyvinvointivaikutuksista sekä toisaalta mahdollisia esteitä luonnossa liikkumiselle.
4
2 LUONTOLIIKUNTA JA LUONNOSSA LIIKKUMINEN
Luonto tarkoittaa käsitteenä ympäristöä, joka ei pääsääntöisesti ole ihmisen toiminnan tulosta tai jossa ei ole juurikaan ihmisen vaikutusta (Kallio 1992). Luontoympäristöllä voidaan tarkoittaa kaikkia luonnonomaisia ympäristöjä, vaikka ne olisivatkin rakennettuja, eli metsiä, luonnonpuistoja, vesiympäristöjä sekä myös kaupunkipuistoja (Pasanen & Korpela 2015).
Luontoliikunnalla tarkoitetaan omilla lihaksilla aikaansaatua fyysistä aktiivisuutta aidossa tai osittain rakennetussa ympäristössä (Telama 1992). Vuolle (1992) kuitenkin linjaa, että luontoympäristössä tapahtuvan fyysisen aktiivisuuden tulee olla vapaa-ajan harrastustoimintaa, jossa on tavoitteena liikunnan tai muun tarpeen tyydyttäminen, jotta sitä voidaan kutsua luontoliikunnaksi. Tämä jälkimmäinen sulkee elinkeinonharjoittamisen luontoliikunnan määritelmästä, mutta sisällyttää hyötyliikunnan, esimerkiksi marjastuksen ja sienestyksen (Vuolle 1992). Luonnossa liikkuminen on yksinkertaista, eikä liikunnasta nauttiakseen tarvita välttämättä mitään erityistaitoja tai -varusteita (Kangasniemi, Reitti & Sillanpää-Reitti 2009).
Luontoympäristöt ovat helposti saavutettavissa, ja ne ovat ilmaisia liikkumisympäristöjä (Pasanen & Korpela 2015).
Maastossa liikkuminen kehittää huomaamattakin monipuolisesti motorisia taitoja, ja vaihteleva maasto tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia liikuntaan. Metsässä liikkuessa tarvitaan tasapainotaitoja, kehontuntemusta, voimaa ja kestävyyttä. (Kangasniemi ym. 2009.) Luonnossa liikkuvat lapset ovatkin motorisesti taitavampia kuin lapset, jotka liikkuvat vähemmän luonnossa (Louv 2010, 49). Ruotsissa ja Norjassa tehdyn vuoden mittaisen tutkimuksen mukaan päivittäinen liikunta ympäristössä, jossa oli puita, kiviä sekä epätasaista alustaa oli yhteydessä erityisesti parempaan tasapainoon ja ketteryyteen esikouluikäisillä lapsilla verrattuna lapsiin, jotka liikkuivat päivittäin saman ajan tasaisella maalla (Louv 2010, 48).
Luontoympäristöjä, joissa voi harrastaa luontoliikuntaa, on hyvin monia erilaisia, kuten erämaa-alueet, puutarhat, kaupunkien puistot, maaseutu, metsät sekä luonnonsuojelualueet
5
(Thompson Coon ym. 2011). Luontoon liikkumisympäristönä kuuluu siis paljon muutakin kuin metsä. Lähiluontoon, kuten pihoihin ja puistoihin, tutustuminen on tärkeää, sillä näissä paikoissa ihminen viettää aikaansa paljon eli ne kuuluvat läheisesti ihmisen arkeen.
(Kangasniemi ym. 2009).
2.1 Luontosuhteen rakentuminen
Kaikkein perimmäisellä tasolla ihminen on riippuvainen luonnosta sen luonnonvarojen, kuten veden ja ilman, vuoksi (Brymer ym. 2012). Luonto on perinteinen ja keskeinen harrastus- ja liikkumisympäristö suomalaisille, ja se tarjoaa myös mahdollisuuden luontotietoisuuden lisäämiselle sekä ympäristökasvatukselle (Vuolle 1992). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014, 99) mukaan opetuksen tulisi vahvistaa ja syventää oppilaiden luontosuhdetta, erityisesti biologian opetuksen kautta. Kuitenkin 1990-luvulla eläneiden sukupolvien aikana ihmisen ja luonnon suhde on muuttunut merkittävästi, kun ihminen on alkanut vieraantua luonnosta henkisesti (Vuolle 1992). Yhä useampi elää lapsuutensa kaupunkiympäristössä saamatta luontokokemuksia ja sosiaalistuen rakennettuun ympäristöön, kun luonto ei kuulu enää lasten päivittäiseen liikuntaympäristöön, jolloin suhde luontoon jää vieraaksi (Kangasniemi ym. 2009; Vuolle 1992).
Luontoympäristö nähdään kuitenkin tuttuna ja mieleisenä leikkipaikkana suurimmalle osalle suomalaisista lapsista (Pantzar 1998), mutta lasten luontotuntemus on erittäin vaihtelevaa (Kangasniemi ym. 2009). Lapsen luontosuhteen muotoutumiseen vaikuttavat lapsuuden kasvuympäristö ja selkeimmin kasvuympäristön ihmiset (Kirjonen 1992). Vanhempien luontoharrastuksilla on havaittu selkeä yhteys lapsen luontoharrastuneisuuteen (Neulaniemi 2014). Neulaniemi (2014) esittää tutkimuksensa perusteella, että on viitteitä siitä, että maaseudulla asuvilla lapsilla olisi kiinteämpi suhde luontoon. Myös Sievänen ja Neuvonen (2011) toteavat, että ylipäätään maaseudulla asuvat ihmiset liikkuvat enemmän luonnossa.
Pantzar (1998) puolestaan esittää, että fyysisellä kasvuympäristöllä ei näytä olevan suoraa
6
yksiviivaista vaikutusta luontosuhteen syntyyn, sillä toisaalta maaseudulla asuva on voinut pysytellä erossa luonnosta, ja kaupunkilaisnuori on taas voinut luoda vahvan suhteen luontoon yhtä lailla.
Lapsi ei koe luonnossa liikkumista pelottavana, jos hän saa kokea luontoympäristön mahdollisuudet ja erilaisia elämyksiä siellä. Tällöin lapsi haluaa tutustua luontoon paremmin ja tutkia sitä, ja tuntiessaan paremmin liikkumisympäristönsä lapsi kokee turvallisuuden tunteita.
(Kangasniemi ym. 2009.) Vieraantuminen luonnosta voi siis tehdä luontoympäristöstä pelottavan. Juuri nuorten, uusien sukupolvien luonnosta vieraantumisesta ollaan oltu huolissaan, ja sen uskotaan lisääntyneen (Sjöblom 2012; Vuolle 1992).
Islantilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että lapset toivovat ulkoympäristöltä sekä luontoa että rakennettua ympäristöä. Lapset haluavat käyttää ulkoympäristöä koulussa monipuolisesti eri tavoin: he haluavat haastaa itsensä, mutta tuntea turvallisuutta, tutkia asioita, olla yhteydessä muiden kanssa, löytää ja rakentaa salaisia leikkipaikkoja sekä nauttia kauniista asioista.
(Norðdahl & Einarsdóttir 2015.) Lasten mukaan hyvään ympäristöön tulisi kuulua ekologisia tekijöitä eli luontoa, puhdasta ilmaa, roskaamattomuutta ja eläimiä (Aura, Horelli & Korpela 1997, 76).
2.2 Luonnon tarjoamat kokemukset
Luonnossa liikkuminen tarjoaa suomalaisille kauniita maisemia, virkistystä, mielenrauhaa, erilaisia elämyksiä ja mahdollisuuksia rauhoittumiseen, rentoutumiseen, puhtauden kokemiseen, henkiseen lepäilyyn sekä kasvien ja eläinten tarkkailuun (Vehmas 2010, 138).
Vehmaksen (2010, 138) suomalaisia liikuntamatkailijoita tarkastelevassa väitöskirjatutkimuksessa luonto koettiin elinehtona sekä energiantuottajana. Vaihtuvat vuodenajat, kauniit maisemat, värit, tuoksut sekä tunne siitä, että ihminen on osa luontoa tarjoavat voimakkaita aistikokemuksia. Maisemien voimakas kokeminen voidaan nähdä
7
esteettisen pääoman tavoitteluna (Vehmas 2010, 138). Luonto on pakopaikka arjen paineiden keskeltä, ja se tarjoaa yhteenkuuluvuuden tunteita johonkin laajempaan kokonaisuuteen (Kirjonen 1992). Luonto tarjoaa siis esteettisiä ja emotionaalisia elämyksiä (Telama 1992).
Suomalaiset hakevat luonnosta rauhoittumista, virkistystä ja nautintoa. Luonnon mielipaikoissa vierailemisen koetaan selkiyttävän ajatuksia, kohentavan mielialaa ja keskittymiskykyä, elvyttävän sekä auttavan unohtamaan arjen huolet ja ongelmat. (Pasanen & Korpela 2015.) Linjaman (2014) mukaan luontoliikunnasta saatavia merkityksellisiä kokemuksia yliopisto- opiskelijoilla ovat itsensä voittaminen, itsenäisyys, ilo, yhteisöllisyys, rentoutuminen, onnistumisen tunteet ja esteettinen nautinto sekä yhteyden tunteet luontoon. Lukiolaiset nimeävät luontoretkeltä saataviksi kokemuksiksi vastakohdan tavalliselle elämälle, johon sisältyy muun muassa rauhoittuminen ja kiireestä vapautuminen, jännityksen ja haasteellisuuden kokemukset, yhdessäolon kokemukset, aistikokemukset, oppimiskokemukset sekä fyysisen ja ruumiillisen tekemisen kokemukset (Kunnas & Laine 2000).
Luonto muodostaa myös monipuolisen toimintaympäristön, jossa voi harrastaa muun muassa retkeilyä ja erilaisia urheilumuotoja (Aura ym. 1997). Luonto tarjoaa ihmiselle erilaisia toimintamahdollisuuksia, joista voidaan mainita tärkeimpinä haasteet sekä pakenemis- ja eristäytymismahdollisuudet (Telama 1992). Suomalaiset hakevat luontokokemuksia kesämökeiltä, lenkki- ja hiihtomaastoista, vaellusreiteiltä, saaristosta, vene- ja kanoottiretkiltä sekä Lapin erämaaluonnosta (Vehmas 2010, 138).
Pitää kuitenkin muistaa, että kaikille luonto ei ole rauhoittava ja hyvinvointia lisäävä paikka, vaan metsä voi olla joillekin ahdistava tai jopa pelottava ympäristö, joka ei lisää hyvinvointia.
Metsä voidaan kokea ahdistavaksi paikaksi, jos näkyvyys ympäristöön on huono ja siellä on paljon mahdollisia piilopaikkoja. (Gatersleben & Andrews 2013.) Jos pelot luontoympäristöä kohtaan ovat kovin vahvoja ja kokonaisvaltaisia, ne estävät kokonaan luontoympäristössä
8
toimimisen tai rajoittavat sitä, jonka seurauksena suhde luontoon jää kovin etäiseksi (Pantzar 1998).
2.3 Suomalaiset luontoliikkujina
Enemmistö suomalaisista aikuisista nimeää mielipaikakseen luontoympäristön (Pasanen &
Korpela 2015), ja se on monille suomalaisille tärkeä paikka rauhoittumiseen ja elpymiseen (Aura ym. 1997). Myös monet nuoret mainitsevat mielipaikoikseen sellaiset paikat, joihin vetäydytään olemaan yksin, kuten esimerkiksi luonnon (Korpela 1992). Luontoa pidetään suomalaisessa kulttuurissa miellyttävänä ja sinne hakeudutaan. Telama (1992) tuli tutkimuksessaan johtopäätökseen, että luonto on varsin tärkeä tekijä suomalaisten liikuntamotivaatiolle: luontomotiivi oli kolmanneksi yleisin motiivi liikuntaan. Suomalaisille luonnossa liikkuminen voi olla muusta vapaa-ajan liikunnasta eroten suorituspaineista vapaata liikkumista. Luonnossa liikkuessa ei siis useinkaan aseteta määrällisiä tavoitteita tai velvoitteita, vaikka sieltä haetaan myös hyötyä, kuten marjastuksessa. (Vehmas 2010, 137.)
Taulukossa 1 näkyvät yleisimmät suomalaisten harrastamat luontoliikuntalajit sekä ulkoiluun ja luontoon liittyvät harrastukset. Näiden lisäksi suomalaiset harrastavat aktiivisesti mökkeilyä, asuntovaunuilua ja telttailua, mitkä lisäävät luontoon liittyviin harrastuksiin osallistumista.
Suomalaiset myös oleskelevat luonnossa runsaasti esimerkiksi maisemia katsellen, eväsretkeillen tai aurinkoa ottaen. (Sievänen & Neuvonen 2011.) Sievänen ja Neuvonen (2011) ovat tutkineet suomalaisen väestön luontokäyttäytymistä vuonna 2010, joten mielestäni taulukosta uupuu joitakin ajankohtaisia luontoliikuntalajeja. Lisäisin itse viime vuosina voimakkaasti kasvaneet suppauksen (Casey ym. 2011, 21) ja wakeboardingin eli vesilautailun (Starr & Sanders 2012) listaan vesilajien alle. Lisäisin myös frisbeegolfin listaan, sillä sen suosio on myös ollut voimakkaassa nousussa (Nelson, Jones, Runstrom & Hardy 2015).
9
TAULUKKO 1. Suomalaisten luonto- ja ulkoiluharrastukset (mukaillen Sievänen & Neuvonen 2011).
Arkiulkoilu kuntokävely, sauvakävely, juoksulenkkeily,
pyörälenkkeily, lasten kanssa ulkoilu, koiran ulkoiluttaminen, leikit ja pelit luonnossa Harrastukset, joissa hyödytään luonnosta marjastus, sienestys, kasvien keräily,
metsästys, kalastus, vapaa-ajan metsätyöt, viljely
Talviulkoilulajit maastohiihto, laskettelu, lumilautailu, retkiluistelu, moottorikelkkailu, potkukelkkailu, lumikenkäily
Vesilajit uinti, avantouinti, veneily, purjehdus,
melonta, vesihiihto, snorklaus, surffaus, vesiskootteriajelu
Luontoliikuntalajit, joille luonto tarjoaa harrastusympäristön
erävaellus, retkeily, patikointi, pyöräretkeily, maastopyöräily,
maastoratsastus, suunnistus, geokätköily, leijan tai lennokin lennätys, golf,
maastomoottoripyöräily, kalliokiipeily, koiravaljakkoajelu
Muut luontoharrastukset luonnon tarkkailu, lintuharrastus,
nähtävyyksien katselu, luontokuvaus ja - maalaaminen
Vehmaksen (2010, 137) mukaan aikuiset liikkuvat luonnossa pääosin lenkkeillen, marjastaen, koirien kanssa, metsässä kuljeskellen sekä lintuja ja eläimiä bongaillen. Kesäisin suomalaiset liikkuivat luonnossa myös kanoottien ja veneiden kanssa. Suurin osa suomalaisista käy luonnossa erityisesti viikonloppuisin varsinkin kesällä ja syksyllä ja noin puolet suomalaisista käy toistuvasti erämaissa. Suomalaisten erämaakulttuurista kertoo se, että noin puolet ilmoittaa tärkeimmiksi aktiviteeteikseen erämaissa marjastuksen, sienestyksen, kalastuksen tai metsästyksen. (Hallikainen 1998, 287.) Saaliin saaminen on siis tärkeä erämaakäyntien syy,
10
mutta rauhan ja hiljaisuuden kokeminen on yleisesti tärkein syy. Seuraavaksi tärkeimpiä syitä erämaakäynteihin ovat luontoelämysten saaminen, maastoyöpyminen, kunnon kohottaminen ja yhteisten hetkien viettäminen. (Hallikainen 1998, 288.) Rajoitteiksi ulkoilulle luonnossa muodostuu Sieväsen ja Neuvosen (2011) mukaan tärkeysjärjestyksessä ajan puute, huono sää, pimeys, oma väsymys, oma terveys, seuran puute, runsas sisäliikunnan harrastaminen tai sopivien ulkoilualueiden puute.
Suomessa asuvilla on keskimäärin noin 700 metrin matka metsään, ja jopa puolet asuu metsästä alle 200 metrin päässä (Sievänen & Neuvonen 2011). Suomessa onkin maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen tilanne metsän saavutettavuuden suhteen (Pasanen & Korpela 2015). Lähes kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus liikkua luonnossa. Haasteena on säilyttää tämä sama tilanne jatkossakin, kun väestö keskittyy koko ajan enemmän suurten kaupunkien kasvukeskuksiin (Pasanen & Korpela 2015). Tutkimuksessa, joka tehtiin keräämällä aineistoa kahdeksasta eurooppalaisesta kaupungista vuonna 2005, havaittiin, että ihmiset, jotka asuvat alueilla, joissa on luontoympäristöä eli puistoa tai metsää, ovat todennäköisemmin fyysisesti aktiivisia ja 40 % epätodennäköisemmin ylipainoisia (Ellaway, Macintyre & Xavier 2005). The UK Department of Health (2009) onkin alleviivannut raportissaan korkealaatuisten ulkoilualueiden tärkeyttä edistettäessä kansalaisten fyysistä aktiivisuutta.
2.3.1 Aikuisväestön luontoliikunta
Suomalaiset ovat aktiivisia ulkoilemaan luontoympäristössä, sillä 96 % aikuisväestöstä harrastaa jotakin ulkoilulajia vuoden aikana. Suomalaiset aikuiset ulkoilevat luontoympäristössä keskimäärin kahdesta kolmeen kertaa viikossa, ja päivittäin ulkoilevia on 31 % suomalaisista. (Sievänen & Neuvonen 2011.) Huttusen (2017) pro gradu –tutkimuksen mukaan suomalainen aikuisväestö on aktiivista liikkumaan luonnossa, sillä lähes puolet tutkittavista liikkui luonnossa vähintään 3 kertaa viikossa kesäaikaan, ja talviaikaan vähintään 3 kertaa viikossa luonnossa liikkuvia oli vastaajista kolmannes. Koulutus ja työpaikka
11
vaikuttavat ulkoilun harrastamiseen, sillä korkeammin koulutetut ja työssäkäyvät ulkoilevat enemmän kuin vähemmän koulutetut ja työttömät. Luontoliikunnan määrä ei kuitenkaan riipu asuinpaikkakunnan koosta eikä sijainnista. (Sievänen & Neuvonen 2011.)
2.3.2 Nuorten luontoliikunta
Nuoret, eli 15–24 vuotiaat, harrastavat myös aktiivisesti ulkoilua, sillä 97 % tästä ikäryhmästä osallistuu ulkoiluharrastuksiin. Erilaisten ulkoiluharrastusten määrä on kasvanut nuorilla ja on korkeampi kuin aikuisväestöllä, yksittäisiä ulkoilukertoja kertyy vuodessa nuorille kuitenkin hieman vähemmän kuin aikuisväestölle. (Sievänen & Neuvonen 2011.) Sieväsen ja Neuvosen (2011) tutkimuksessa ulkoiluksi laskettiin kuitenkin myös kaupunkiympäristössä tapahtuva ulkoliikunta, joten varsinaista luontoliikunnan määrää ei tämän tutkimuksen perusteella voi tarkalleen tietää. Muut aiemmat tutkimukset esittävät, että suomalaisnuoret eivät liiku luonnossa kovinkaan paljoa ja että, he ovat vieraantuneet luonnosta yhteiskunnan ja nuorisokulttuurin muutosten seurauksena (Aaltonen & Simola 2016; Sjöblom 2012, 15).
Uuden sukupolven luontoliikunta on erilaista verrattuna aiempaan sukupolveen, ja heidän harrastamat luontoliikuntalajit ovat verrattain uusia ja poikkeavat perinteisistä luontoliikuntalajeista (Casey 2011, 21). Esimerkiksi kännykän avulla harrastettava liikunta on myös ollut nousussa nuorten parissa, ja parin vuoden takainen hittipeli Pokémon Go kannustaa ihmisiä, erityisesti lapsia ja nuoria, liikkumaan ulkona (Blencowe 2016).
2.4 Luonto ja luontoliikunta lukion opetussuunnitelmassa
Suomalaisen lukiokoulutuksen tehtävä on opiskelijoiden laaja-alaisen sivistyksen vahvistaminen. Tavoitteena on, että lukioaikana opiskelija kartuttaa tietoa ja osaamistaan ihmisistä, kulttuureista, luonnosta ja yhteiskunnasta. (LOPS 2015, 12.) Lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015, 9) mukaan kunkin lukion opetussuunnitelmaa tehdessä
12
tulee ottaa huomioon lukiopaikkakunnan tai –alueen luonto ja ympäristö, sillä ne tuovat opetussuunnitelmaan paikallisuutta. LOPS (2015, 15) mainitsee, että luontoa hyödynnetään myös opiskeluympäristönä yhtä lailla kuin rakennettuja tiloja.
Yksi lukion aihekokonaisuuksista, eli oppiainerajat ylittävistä teemoista, on kestävä elämäntapa ja globaali vastuu. Aihekokonaisuuden päätavoitteena on kannustaa opiskelijoita kestävään elämäntapaan ja toimintaan kestävän kehityksen puolesta. (LOPS 2015, 37.) Tavoitteissa mainitaan muun muassa ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen tekijöiden tuntemus, luonnonympäristöissä tapahtuvien muutosten analysointikyky ja rohkeus toimia myönteisten ratkaisujen puolesta sekä kyky noudattaa luontoperustasta ja kulttuuriperinnöstä huolehtivaa elämäntapaa (LOPS 2015, 37).
Oppiainekohtaisemmin luonto mainitaan biologian, maantieteen, fysiikan, historian, terveystiedon ja kuvataiteen oppimistavoitteissa. Biologian opetuksessa tulee välittyä kuva luonnonvaroja säästävän kiertotalouden merkityksestä sekä luonnon monimuotoisuutta uhkaavista tekijöistä (LOPS 2015, 140). Maantieteen opetuksen tulee ohjata opiskelijaa toimimaan aktiivisesti luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä tiedostamaan luonnon ja ihmistoiminnan vuorovaikutussuhteita (LOPS 2015, 146). Fysiikassa oppimistavoitteena on muun muassa jäsentää käsitystä luonnon perusrakenteista (LOPS 2015, 152). Historian opetuksen tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää ihmisen, luonnon ja yhteiskunnan välisen riippuvuussuhteen ja haasteet kestävässä tulevaisuudessa (LOPS 2015, 170). Terveystiedon 2. kurssilla, joka on valtakunnallinen syventävä kurssi, tavoitteena on muun muassa hahmottaa ympäristötekijöiden, kuten psykososiaalisen, rakennetun ja luonnonympäristön, yhteyksiä ja vaikutuksia terveyteen ja toimintakykyyn (LOPS 2015, 206).
Kuvataiteen opetuksessa tavoitteena on muun muassa tarkastella luonnon ympäristöjä kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen kannalta sekä tarkastella luonnon henkilökohtaisia, yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja globaaleja merkityksiä (LOPS 2015, 214).
13
Luontoliikuntaa käsitellään vähän lukion opetussuunnitelman perusteissa (2015, 208), eikä liikunnan oppimistavoitteissa mainita luontoa ollenkaan. Niissä kuitenkin mainitaan, että liikunnan opetusta toteutetaan opettamalla kesä- ja talviliikuntaa sekä sisä- että ulkoliikuntaa ottaen huomioon opiskeluympäristön tarjoamat mahdollisuudet. Opetussuunnitelmassa ei määritellä tarkemmin lajeja, joita lukion liikunnan kurssien tulisi sisältää. Suomen kouluissa opetetaan luontoliikuntaa melko vähän tutkimusten mukaan (Aaltonen & Simola 2016;
Metsäpelto 2010; Palomäki & Heikinaro-Johansson 2011). Matikaisen ja Mikkolan (2017) mukaan yläkoulun aikana luontoliikuntaa opetetaan keskimäärin 39,48 tuntia, joka vastaa 17,3 prosenttia koko yläkoulun liikunnanopetuksesta. Vajaa viidennes koulun liikunnasta on siis luontoliikuntaa, ja voidaan arvella, että suhde pysyy suurin piirtein samana lukion liikunnan kursseilla.
Monet opettaisivat luontoliikuntaa mielellään enemmän, mutta opettajat kokevat luontoliikunnan järjestämisen olevan aikaa vievää ja paljon organisointia vaativaa. Osa liikunnanopettajista myös kokee, ettei heidän koulutuksensa ole antanut tarpeeksi valmiuksia luontoliikunnan järjestämiseen. (Metsäpelto 2010.) Suunnistus ja maastohiihto ovat eniten opetetut luontoliikuntalajit (Matikainen & Mikkola 2017; Palomäki & Heikinaro-Johansson 2011).
14 3 PSYYKKINEN HYVINVOINTI
Psyykkinen hyvinvointi on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin yksi osa-alue fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi (Putz, O’Hara, Taggart & Stewart-Brown 2012.) WHO (World Health Organization, 2014) on määritellyt psyykkisen hyvinvoinnin tilaksi, jossa yksilö ymmärtää oman potentiaalinsa, pystyy käsittelemään normaalielämään kuuluvaa kuormitusta, pystyy työskentelemään tuottavasti ja hedelmällisesti sekä on kykenevä antamaan panoksensa omalle yhteisölleen. Hyvä mielenterveys ja psyykkinen hyvinvointi nähdään siis resurssina, jonka avulla ihminen selviytyy elinympäristössään (Wahlbeck, Turhala & Liukkonen 2015).
Tarkemmin eriteltynä psyykkisen hyvinvoinnin on sanottu olevan kaikkia näitä: hallinnan tunnetta omasta elämästä, kykyä tehdä järkeviä päätöksiä, tietoisuutta omista tunteista, kykyä luoda positiivisia ihmissuhteita, hyvää oloa omasta itsestä sekä kykyä pitää huolta omasta itsestään (McCrea 2010). On esitetty, että ihmisen kehityksen tärkeä tavoite on kokea elämä tarkoitukselliseksi (Bengtson, Gans, Putney & Silverstein 2009).
Psyykkistä hyvinvointia ja positiivista mielenterveyttä käytetään termeinä ristiin, ja niitä pidetään samana asiana. THL (2018d) määrittelee positiivisen mielenterveyden emotionaalisena (tunteet), psykologisena (positiivinen toiminta), sosiaalisena (suhteet muihin ja yhteiskuntaan), fyysisenä (koettu terveys ja kunto) ja hengellisenä (elämän merkityksen tunne) hyvinvointina.
Psyykkiseen hyvinvointiin on todettu liittyvän yksilön subjektiivinen kokemus onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä sekä tunnetilat, kuten tunteeko ihminen enemmän positiivisia vai negatiivisia tunteita (Kokko 2010). Ryanin ja Decin (2001) mukaan psyykkinen hyvinvointi koostuu kahdesta eri perspektiivistä: 1) subjektiivisesta kokemuksesta onnellisuudesta ja elämäntyytyväisyydestä sekä 2) positiivisesta psyykkisestä toimivuudesta, hyvistä ihmissuhteista muiden kanssa ja itsensä toteuttamisesta. Mieliala on tärkeä psyykkisen
15
hyvinvoinnin ennustaja (Janisse, Nedd, Escamilla & Nies 2008), joten monet psyykkistä hyvinvointia tarkastelevat tutkimukset keskittyvät mielialan tutkimukseen.
Psyykkistä hyvinvointia on perinteisesti tarkasteltu ihmisen menneisyyden näkökulmasta suhteellisen pysyvänä tilana. Moderni motivaatiopsykologia asettaa tarkasteluun tulevaisuuden merkityksen psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Tämän teorian mukaan ihmisen henkilökohtaiset tavoitteet ovat keskeinen osa yksilön psyykkistä hyvinvointia. (Salmela-Aro
& Nurmi 2005.) Psyykkinen hyvinvointi vaikuttaa yksilön motivaatioon eli siihen, millaisia tavoitteita ihminen itselleen asettaa ja miten hän arvioi niiden toteutumista. Tavoitteiden laatu taas vaikuttaa hyvinvointiin, sillä tutkimusten mukaan psyykkistä hyvinvointia tukevat tavoitteet auttavat tulevien haasteiden ratkaisussa. Abstraktit tavoitteet sekä ihmisen itsensä kehittymiseen liittyvät tavoitteet – varsinkin jos ne koetaan negatiivisiksi, kuormittaviksi ja vaikeasti saavutettaviksi – on todettu olevan yhteydessä psyykkisen hyvinvoinnin ongelmiin.
(Salmela-Aro & Nurmi 2005.)
3.1 Psyykkisen hyvinvoinnin tutkimus
Psyykkisen hyvinvoinnin tutkimuksessa tutkimusasetelma vaikuttaa paljon siihen, kuinka psyykkinen hyvinvointi määritellään. Diagnosoitu mielenterveyden ongelma on luonteva mittari psyykkiselle hyvinvoinnille epidemiologisissa tutkimuksissa, joissa keskitytään sairastavuuteen. (Pasanen & Korpela 2015.) Kokeellisissa tutkimuksissa taas mitataan usein koehenkilöiden sen hetkistä mielialaa ja tunteita, kun tarkoituksena on mitata esimerkiksi eri ympäristöissä liikkumisen yhteyttä psyykkiseen hyvinvointiin. Kyselytutkimuksissa psyykkistä hyvinvointia tarkastellaan usein koettuna emotionaalisena hyvinvointina jollakin tietyllä aikavälillä. (Pasanen & Korpela 2015.) Pasanen ja Korpela (2015) tuovatkin esiin, kuinka vaikeaa näiden psyykkistä hyvinvointia mittaavien tutkimusten vertailu voi olla, kun lisäksi eri maissa ja eri tutkimusryhmissä on omat tapansa ja sanamuotonsa kartoittaa psyykkistä hyvinvointia. Tähän tutkimukseen valittiin Positiivisen mielenterveyden mittari, Warwick-
16
Edinburgh Mental Well-being Scale (WEMWBS), mittaamaan lukiolaisten psyykkistä hyvinvointia. Mittarin avulla arvioidaan vastaajien koettua psyykkistä hyvinvointia viimeisen kahden viikon ajalta.
3.2 Aikuisväestön psyykkinen hyvinvointi
Työterveyslaitoksen (2013) Työ ja terveys –haastattelututkimuksen mukaan 9 % maamme työllisistä kertoi kokevansa erittäin tai melko paljon stressiä. Stressillä voi olla negatiivinen vaikutus ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin (Orsega-Smith, Mowen, Payne & Godbey 2004).
Masennus on kasvanut suomalaisessa yhteiskunnassa keskeiseksi työ- ja toimintakykyä alentavaksi tekijäksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2014) mukaan Kelan alle 30- vuotiaille korvaamien sairauspäivien määrä on lisääntynyt 44 % vuodesta 2004 vuoteen 2008.
Ylipäätään sairauspoissaolot ovat olleet kasvussa vuodesta 2017 eteenpäin, ja sairauspäivärahan perusteena on yhä useammin mielenterveyden häiriöt (Blomgren 2019).
3.3 Suomalaisnuorten psyykkinen hyvinvointi
Kouluterveyskyselyn (2017) mukaan suomalaisista lukiolaisista 76 % tuntee, että elämällä on päämäärä ja tarkoitus. Poikien osuus tästä on 79 % ja tyttöjen 70 %, joten pojat kokevat tyttöjä hieman useammin elämän tarkoitukselliseksi. Lukiolaispojista 53 % tuntee usein toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen ja lukiolaistytöistä vastaava osuus on 43 %, joten lukiolaispojat tuntevat tyttöjä useammin toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen. Lukiolaispojat tuntevat myös itsensä tyttöjä useammin hyödylliseksi ja rentoutuneeksi sekä kokevat käsittelevänsä ongelmia hyvin ja ajattelevansa selkeästi tyttöjä useammin. Lukiolaistytöt kokevat poikia useammin terveydentilaksi keskinkertaiseksi tai huonoksi, sillä tytöistä 23 % koki terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi ja pojista vastaava osuus oli 15 %.
17
Kaiken kaikkiaan Kouluterveyskyselyn (2017) mukaan pojat kokevat tyttöjä useammin positiivista mielenterveyttä. Lukiolaispojista 40 % oli kokenut positiivista mielenterveyttä edellisen kahden viikon aikana, ja tytöistä vastaava osuus oli 24 %. Kouluterveyskyselyn mukaan lukiolaistytöistä 47 % onkin ollut huolissaan mielialastaan viimeisen 12 kuukauden aikana, kun pojista vastaava osuus on vain 19 %.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2018c) mukaan nuorten mielenterveyshäiriöt ovat yleisiä, ja eri tutkimusten mukaan arviolta noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostakin mielenterveyden häiriöstä. Maailmanlaajuisesti 10–20 % lapsista ja nuorista kärsii mielenterveyden häiriöstä (Joint Action 2019). Mielenterveyden häiriöt ovat nuorten tavallisimpia terveysongelmia. Nuorten mielenterveyden häiriöitä ovat ahdistus ja ahdistuneisuushäiriöt, masennusoireilu ja masennustilat, nuorten syömishäiriöt, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD), käytöshäiriöt, päihteiden käyttö ja päihdehäiriöt sekä psykoosit. Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneiden 0–17 vuotiaiden määrä on pysynyt samana viimeisen kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2009 heitä oli 4,9 jokaista 1000 vastaavan ikäistä kohden ja vuonna 2017 sama luku oli 4,8. (THL 2018e.) Psykiatrian laitoshoidossa 13–17 vuotiaiden potilaiden määrä on lisääntynyt hieman. Vuonna 2009 heitä oli 7,1 jokaista 1000 vastaavan ikäistä kohden ja vuonna 2017 vastaava luku oli 9,3. (THL 2018e.)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2018b) mukaan masennusoireet sekä masennustila yleistyvät nuoruudessa ja useimmiten niihin sairastutaan 15–18 vuotiaana. Masennusoireilu on hyvin yleistä nuorilla, ja sen oireita esiintyy noin 20 % prosentilla nuorista.
Kouluterveyskyselyn (THL) mukaan vuosina 2000–2011 nuorten keskivaikea tai vaikea masentuneisuus ei lisääntynyt, vaan pysyi seuranta-aikana samana. Kouluterveyskyselyn (2010/2011) tulosten perusteella keskivaikeasta tai vaikeasta masentuneisuudesta kärsii peruskoulun pojista 8 %, peruskoulun tytöistä 18 %, lukion pojista 7 %, lukion tytöistä 13 %, ammattioppilaitoksen pojista 7 % ja tytöistä 16 %. Tytöillä masennus on siis kaksi kertaa
18
yleisempää kuin pojilla. Kuitenkin depressiolääkkeistä korvausta saaneiden 13–17 vuotiaiden määrä on kasvanut, sillä heitä oli vuonna 2009 1,5 % nuorista, mutta vuonna 2017 vastaava luku oli 2,8 % (Kela 2018).
Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyssä (THL) selvitettiin nuorten kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Ahdistuneisuus, samoin kuin masentuneisuus, oli jokaisessa oppilaitoksessa tytöillä yleisempää kuin pojilla.
Ahdistuneisuus oli kuitenkin oppilaitoksittain jakaantunut tasaisesti eli kaikissa oppilaitoksessa ahdistuneisuuden tunteita kokevia oli noin 12 %. Lukiolaistytöistä 18 % kärsi ahdistuneisuudesta, kun lukion pojista vain 5 % kärsi ahdistuneisuudesta. Lukiolaisten kohtalainen tai vaikea ahdistuneisuus on lisääntynyt hieman, sillä vuonna 2013 kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta koki 9,7 % lukiolaisista ja vuonna 2017 osuus oli noussut 12,7 prosenttiin. THL:n (2018a) mukaan eri arvioiden perusteella voidaan sanoa, että 4–11 % nuorista kärsii varsinaisesta ahdistuneisuushäiriöstä.
3.4 Koettu opintojen kuormittavuus ja koulu-uupumus
Koulu-uupumuksen on todettu heikentävän nuorten psyykkistä hyvinvointia, ja liiallinen opintojen koettu kuormittavuus on osatekijä koulu-uupumuksen kehittymisessä (Salmela-Aro
& Tuominen-Soini 2013; Salmela-Aro & Upadyaya 2014). Opintojen koettua kuormittavuutta ei ole suoranaisesti tutkittu paljoa, vaan tutkimuksissa on keskitytty enemmän koulu- uupumukseen. Koulu-uupumus kuitenkin kehittyy jatkuvan opiskeluun liittyvän stressin eli liian suuren koetun kuormituksen tuloksena (Salmela-Aro 2009.) Termiä koulu-uupumus tai opiskelu-uupumus käytetään yleisemmin tutkimuksessa opintojen koetun kuormittavuuden sijaan.
Koulu-uupumus määritellään koulunkäyntiin liittyvänä pitkittyneenä stressioireyhtymänä, joka muodostuu kolmesta tekijästä. Nämä ovat uupumusasteinen väsymys, kyyninen suhtautuminen
19
koulunkäyntiin sekä riittämättömyyden tunne opiskelijana. (Salmela-Aro & Tuominen-Soini 2013.) Usein nämä kolme tekijää seuraavat toinen toistaan. Ensimmäinen oire on voimakas emotionaalinen väsymys, jossa opiskelija väsyy opintotaakan alle, mikä taas heijastuu usein uniongelmina (Salmela-Aro 2009). Jatkuessaan tämä johtaa kyyniseen suhtautumiseen opiskeluun, jota seuraa mielekkyyden katoaminen. Opiskelija alkaa suhtautua opintoihinsa välinpitämättömästi, mitä seuraa riittämättömyyden tunteet ja suoriutuminen opinnoissa alkaa laskea. (Salmela-Aro 2009.)
Liialliset opiskeluun liittyvät vaatimukset, suuri työmäärä ja opintojen kuormittavuuden kokemus johtavat koulu-uupumukseen (Salmela-Aro & Tuominen-Soini 2013; Salmela-Aro &
Upadyaya 2014), ja koulu-uupumus heikentää nuorten psyykkistä hyvinvointia. Jatkuvat liian suuret vaatimukset ja puutteelliset voimavarat voivat johtaa siihen, että opiskelijan hyvinvointi romahtaa. (Salmela-Aro & Tuominen-Soini 2013.) Pitkään jatkuessaan koulu-uupumus ennustaa myöhempää masentuneisuutta eli se voi siis olla riskitekijä masennuksen kehittymiselle (Salmela-Aro, Savolainen & Holopainen 2009; Salmela-Aro & Upadyaya 2014).
Tyytyväisyys elämään on yhteydessä vähäisempään koulu-uupumukseen (Salmela-Aro &
Upadyaya 2014), ja toisaalta koulu-uupumus vähentää myös myöhempää elämäntyytyväisyyttä (Salmela-Aro & Tuominen-Soini 2013). Koulu-uupumusta voi ehkäistä sitoutuminen kouluun, opiskeluresurssit (Salmela-Aro & Upadyaya 2014) sekä koulun tuki ja hyvä ilmapiiri (Salmela- Aro, Kiuru, Pietikäinen & Jokela 2008). Vähäisempään koulu-uupumukseen on myös yhdistetty opettajan positiivinen kannustus (Salmela-Aro ym. 2008) sekä muut sosiaalisen tuen muodot, kuten perhe ja ystävät voimavarana (Salmela-Aro 2011). Nuoren kouluinnostus johtaa usein myöhemmin elämässä innostukseen työelämässä (Salmela-Aro & Tuominen-Soini 2013).
Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyssä mitattiin opiskelijoiden koulu-uupumusta summaindikaattorilla, joka koostui kolmesta osiosta: 1) tunnen hukkuvani koulutyöhön, 2) tuntuu, ettei opinnoillani ole enää merkitystä sekä 3) minulla on riittämättömyyden tunteita
20
opinnoissani. Tulosten mukaan lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 13,3 % kokee koulu- uupumusta. Tyttöjen ja poikien välillä on kuitenkin selkeä ero. Lukiossa opiskelevista tytöistä 17 % eli lähes viidesosa kokee koulu-uupumusta, kun taas koulu-uupumusta kokevien poikien osuus on vain 7,9 %. Lukiolaisten koulu-uupumus on pysynyt lähes samalla tasolla vuosina 2006–2017 (kuvio 1), mutta vuodesta 2013 lähtien on havaittavissa pientä nousua.
KUVIO 1. Koulu-uupumusta kokevien lukiolaisten osuus (Kouluterveyskysely)
Tytöt kokevat myös koulutyön olevan kuormittavampaa, sillä Kouluterveyskyselyn mukaan lukiolaistytöistä 38 % kokee uupumusasteista väsymystä opinnoistaan, kun poikien osuus on vain 19 %. Pojilla koulu-uupumus laskee hieman siirryttäessä peruskoulusta lukio-opintoihin, mutta tytöillä koulu-uupumus pysyy samalla tasolla. Ammattikoulussa opiskelevilla koulu- uupumus on selvästi vähäisempää, ja sitä kokee vain 6,8 % opiskelijoista. Lisäksi Salmela-Aron ym. (2008) mukaan perusopetuksen ja lukion oppilaat, joilla on alhaisempi keskiarvo
0 2 4 6 8 10 12 14 16
2006 2007 2008 2009 2010 2011 2013 2015 2017
Koulu-uupumus (%)
Koulu-uupumus (%)
21
kouluaineissa, kokevat enemmän koulu-uupumusta, kuin oppilaat, joilla on korkeampi keskiarvo.
3.5 Fyysinen aktiivisuus ja psyykkinen hyvinvointi
Fyysinen aktiivisuus määritellään luurankolihasten aikaansaamana lihastyönä, joka lisää energiankulutusta lepotasosta (Bouchard & Shephard 1994; Caspersen, Powell & Christenson 1985; Malina 2010; McArdle, Katch & Katch 2010). Fyysisen aktiivisuuden suositus nuorille, eli 13–18 vuotiaille, on liikkua 1–1½ tuntia päivässä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla (Heinonen ym. 2008). Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn (THL) mukaan Suomen lukiolaisista 13 % liikkuu vähintään tunnin päivässä eli täyttää fyysisen aktiivisuuden suositukset. Poikien ja tyttöjen välillä on eroa, sillä pojista 16 % liikkuu vähintään 60 minuuttia päivässä, kun tytöistä vastaava osuus on 11 %. 27 % lukiolaisista liikkuu tunnin päivässä vain 0–2 päivänä viikossa.
Fyysinen aktiivisuus yhdistetään parempaan elämänlaatuun ja terveyteen (Penedo & Dahn 2005). Säännöllisesti liikkuvilla ihmisillä on tutkitusti parempi mielenterveys kuin vähemmän liikkuvilla ihmisillä – iästä riippumatta (Wahlbeck ym. 2015). Liikunta vaikuttaa psyykkiseen hyvinvointiin sekä psykososiaalisten että biologisten tekijöiden kautta (Wahlbeck ym. 2015).
Säännöllisellä liikunnalla voidaan ehkäistä mielenterveyden häiriöiden syntyä, mutta liikunnan määrän tulee olla optimaalinen. Kim ym. (2012) tuli tutkimuksessaan tulokseen, että 2,5–7,5 tuntia liikuntaa viikossa on yhdistetty parempaan mielenterveyteen, mutta tätä pienempi tai suurempi määrä taas heikompaan mielenterveyteen. Tulos on mielenkiintoinen, sillä mikäli lukiolainen liikkuisi suositusten ylärajoilla eli joka päivä 1½ tuntia päivässä, hän ylittäisi 7,5 viikkotuntimäärän. Liikunnan intensiteetillä on tosin todennäköisesti merkitystä, joten on eri asia, liikkuuko nuori esimerkiksi 8 tuntia viikossa raskaalla intensiteetillä vai onko osa liikunnasta kevyellä intensiteetillä tehtävää.
22
Useat tutkimukset osoittavat, että fyysinen aktiivisuus nostaa mielialaa ja vähentää masennuksen ja ahdistuneisuuden oireita (Dunn, Trivedi & O’Neal 2001; Stephens 1988).
Masennuspotilaat, jotka osallistuivat aerobiseen liikuntaohjelmaan, osoittivat merkittävää kohentumista sairaudessaan, verrattuna potilaisiin, jotka saivat psykoterapiaa (Babyak ym.
2000). Lisäksi jatkuva fyysinen aktiivisuus voi ehkäistä masennuksen puhkeamista eli paljon liikkuvat sairastuvat harvemmin masennukseen (Mammen & Faulkner 2013; Paffenbarger, Lee
& Leung 1994). Tutkimusten mukaan liikunnan ei tarvitse olla kovin intensiivistä tai vaativaa, jotta sillä olisi myönteisiä vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin (Wahlbeck ym. 2015).
Fyysinen aktiivisuus yhdistettiin merkittävästi positiivisempaan mielialaan naisilla, jotka aloittivat kävelyohjelman tutkimuksessa, jossa tutkittiin naisten mielialaan vaikuttavia tekijöitä (Janisse ym. 2008). Vastusharjoittelu yhdistettiin parantuneeseen mielialaan sekä vähentyneisiin vihan ja jännittyneisyyden tunteisiin vanhemmilla terveillä aikuisilla (McLafferty, Wetzstein, & Hunter 2004). Yhdysvaltalaistutkimuksessa tutkittiin hatha-joogan sekä afrikkalaisen tanssin vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin, ja tutkimuksen mukaan molemmat aktiviteetit vähensivät koettua stressiä (West ym. 2004). Myös siis tällaisilla kevyemmillä fyysisillä aktiviteeteilla voi olla yhteyttä ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin (Penedo & Dahn 2005).
Yhdysvaltalaisnuoria tutkittaessa (n=4500) havaittiin, että luonnollisesti lisääntynyt vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus oli merkittävästi yhteydessä vähäisempiin masennuksen oireisiin (Motl, Birnbaum, Kubik & Dishman 2004). Samantapaisiin tuloksiin päätyi myös pienituloisten latinalaisamerikkalaisten lasten psyykkistä hyvinvointia tarkastellut tutkimus. Aerobisen liikuntaohjelman havaittiin olevan yhteydessä vähentyneeseen masennukseen sekä parempaan itsetuntoon. (Crews, Lochbaum & Landers 2004.) Tutkimusten mukaan myös ikäihmisten säännöllisellä liikunnalla voidaan vähentää muistitoimintojen heikentymistä, ahdistusta ja mielialaoireilua (Wahlbeck ym. 2015).
23
Monet tutkimukset näyttävät siis tukevan väitettä, että liikunnalla ja fyysisellä aktiivisuudella on vahva positiivinen yhteys psyykkiseen hyvinvointiin (Penedo & Dahn 2005). Ei kuitenkaan voida olla vielä täysin varmoja syy- ja seurausyhteydestä, eli edistääkö liikunta psyykkistä hyvinvointia vai lisääkö psyykkinen hyvinvointi liikkumista (Wahlbeck ym. 2015).
24
4 LUONNOSSA LIIKKUMISEN YHTEYDET PSYYKKISEEN HYVINVOINTIIN
Luonnon aikaansaamia terveyshyötyjä ihmiselle on tutkittu verrattain paljon (Brymer ym.
2014; Kaplan 1995; Pasanen, Tyrväinen & Korpela 2014; Ulrich ym. 1991), mutta luontoliikunnan terveyshyötyjä vähemmän ja tutkimussuunta on uudempi (Barton & Pretty 2009; Bowler, Buying-Ali, Knight ja Pullin 2010; Thompson Coon ym. 2011). Tutkimusten mukaan luonto elvyttää ihmistä paremmin kuin rakennettu ympäristö, ja se näkyy joko stressin lieventymisenä, kun sekä psykologiset että fysiologiset stressin oireet vähenevät (Ulrich ym.
1991) tai tarkkaavuuden palautumisena, kun luonto vetää tarkkaavuutta huomaamatta puoleensa ja ärsykkeisiin väsynyt mieli palautuu (Kaplan 1995). Jopa lyhytaikaisilla vierailuilla kaupungin viheralueille on positiivisia vaikutuksia koettuun stressistä elpymiseen verrattuna rakennetussa ympäristössä oleiluun (Tyrväinen ym. 2014). Koko ajan lisääntyvät tutkimustulokset osoittavat myös, että luonnon kanssa tekemisissä oleminen voi lisätä lasten tarkkaavaisuutta sekä vähentää heidän stressiään (McCurdy, Winterbottom, Mehta & Roberts 2010).
Vielä ei kuitenkaan ole selvillä, mitä luonnossa tapahtuu ihmiselle. Fyysisellä aktiivisuudella ja luonnossa olemisella on siis molemmilla erikseen myönteisiä vaikutuksia ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin (Pretty ym. 2005), joten on loogista, että yhdistämällä nämä saadaan terveyshyötyjä. Toistuva luonnossa liikkuminen onkin yhdistetty parempaan psyykkiseen hyvinvointiin (Barton & Pretty 2009; Mitchell 2013; Pasanen ym. 2014).
4.1 Luontoliikunta ja luontoympäristö psyykkisen hyvinvoinnin edistäjänä
Brittiläisessä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tutkittiin sitä, onko ulkoliikunnalla luonnollisessa ympäristössä suurempi vaikutus fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin kuin sisäliikunnalla. He löysivät todisteita, että liikunta ulkona luonnonympäristöissä voi tuoda myönteisiä lisävaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin verrattuna samanlaiseen liikuntaan
25
sisällä. (Thompson Coon ym. 2011.) Näitä hyötyjä ovat lisääntynyt energia ja elpymisen tunteet sekä vähentynyt jännittyneisyys, viha, sekavuus ja masennus. Positiivisten tunteiden määrä kasvoi ja negatiivisten väheni. (Thompson Coon ym. 2011.) Myös Bartonin ja Prettyn (2009) meta-analyysin mukaan luontoliikunta johtaa sekä pitkän että lyhyen aikavälin terveyshyötyihin.
Mielialan ja itsetunnon on havaittu kohentuvan välittömästi luontoliikunnan jälkeen riippumatta luontoliikunnan kestosta tai intensiteetistä, tai luontoliikuntalajista (Barton &
Pretty 2009; Pretty ym. 2007). Bowlerin ym. (2010) meta-analyysin mukaan liikunta luontoympäristössä vähentää negatiivisia tunteita ja parantaa tarkkaavuutta verrattuna liikuntaan rakennetussa ympäristössä sisällä tai ulkona. Luonnossa liikkuminen koetaan virkistävänä, mikä johtuu paitsi liikunnan aikaansaamista psykofysiologisista vaikutuksista, myös aikaisemmin kuvatuista luontoliikunnasta saaduista elämyksistä (Telama 1992).
4.1.1 Poikkileikkaustutkimukset luontoliikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteydestä
Viikoittainen aktiivisuus luonnossa on yhdistetty parempaan hyvinvointiin 15–74 vuotiailla suomalaisilla, yleisen liikunnallisuuden vakioinnin jälkeenkin (Pasanen ym. 2014). Vapaa-ajan luontoliikunta on yhdistetty työntekijöiden parempaan vireystilaan, työn imuun sekä koettuun parempaan tuottavuuteen (Korpela ym. 2017; Salonen ym. 2018). Yli 15-vuotiaita skotlantilaisia tutkittaessa havaittiin, että niillä, jotka harrastivat luontoliikuntaa useammin kuin kerran viikossa, oli 40 % pienempi riski sairastua mielenterveyden häiriöihin kuin heillä, jotka eivät liikkuneet luontoympäristöissä ollenkaan. Tosin hieman ristiriitaisesti samassa tutkimuksessa havaittiin, että rakennetuissa ympäristöissä enemmän liikkuneet vastasivat mielen hyvinvointia mitanneisiin kysymyksiin positiivisemmin. (Mitchell 2013.) Edellä mainitun poikkileikkaustutkimuksen perusteella on kuitenkin vaikeaa ottaa kantaa siihen, että
26
onko luontoliikkujilla parempi psyykkinen hyvinvointi vai hakeutuvatko psyykkisesti hyvinvoivat liikkumaan luontoon (Pasanen & Korpela 2015).
Viheralueiden suuremmalla osuudella ihmisten elinympäristössä on positiivinen yhteys asukkaiden koettuun yleiseen terveyteen, koettuun stressiin sekä laskeviin kortisolitasoihin (Maas ym. 2009; Ward Thompson ym. 2012). Maasin ym. (2009) mukaan luonnonympäristöt tukevat kaupungissa asuvien psyykkistä elpymistä. Myös Brymer ym. (2012) ehdottavat, että luonnon terveyshyödyt voivat olla sen ansiota, että luonnossa ihminen elpyy henkisestä uupumuksesta. Maas ym. (2009) havaitsivat, että sellaisilla asuinalueilla, joissa on kilometrin säteellä kymmenen prosenttia keskimääräistä enemmän viheralueita, on vähemmän masennus- ja ahdistushäiriöitä. Puistoissa harrastetut aktiviteetit ja vierailut viheralueilla on yhdistetty vanhemmalla väestöllä vähentyneeseen stressiin sekä pienempään kuolleisuusriskiin (Orsega- Smith ym. 2004; Sulanen, Karvinen & Holopainen 2016).
4.1.2 Interventiotutkimukset luontoliikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteydestä
Mackay ja Neill (2010) päätyivät australialaisia aikuisia tutkiessaan tulokseen, että luontoliikunta vähensi ahdistuneisuutta välittömästi jo yhden liikkumiskerran jälkeen. Mitä vihreämmiksi osallistujat kokivat liikkumisympäristönsä, sitä enemmän luontoliikunta vähensi ahdistuksen tunteita (Mackay & Neill 2010). Positiiviset odotukset luontoliikunnasta voivat vielä lisätä luontoliikunnan välittömiä psykologisia hyötyjä (Flowers, Freeman & Gladwell 2018).
Sveitsiläistutkimuksessa, jossa vertailtiin sisä- ja ulkoliikuntaympäristöjä, havaittiin, että ulkoliikuntaympäristöt koetaan vahvistavampina ja ne antavat enemmän voimaa ja virkistystä liikkujille. Näiden voimaantumiskokemusten havaittiin ennustavan liikkumisen useutta seuraavan 30 päivän aikana. (Hug ym. 2009.) Ulkoliikuntaympäristöt koettiin ehkä
27
sisäliikuntaympäristöjä virkistävämpinä, siksi että luonnon erikoispiirteet, kuten valo, puut, vesi, pilvet, raikas ilma ja linnunlaulu, koetaan kiehtovammiksi niiden esteettisyyden vuoksi.
Sisällä liikkuessa ei siis saada välttämättä samoja hyötyjä esimerkiksi stressin vähentämistä koskien kuin ulkoliikunnassa, vaikka varsinkin kaupungissa asuvat suosivat sisäliikuntaa sen tarjoamien aktiviteettien ja helpon saavutettavuuden vuoksi. (Hug ym. 2009.)
Hartig ym. (2003) vertailivat tutkimuksessaan luontoympäristössä ja kaupunkiympäristössä suoritetun 20 minuutin kävelyn vaikutuksia stressiin mitaten sykettä ja verenpainetta.
Luontoympäristössä kävellessä verenpaine ja syke laskivat enemmän ja nopeammin kuin kaupunkiympäristössä kävellessä. Luontokävelyt olivat yhteydessä myös parempaan virkistymiseen sekä palautumiseen unen aikana, johtuen parasympaattisen hermoston nousseesta aktiivisuudesta, verrattuna rakennetussa ympäristössä kävelyyn (Gladwell, Kuoppa, Tarvainen & Rogerson 2016). Lounastunnin aikainen puistossa kävely on yhdistetty parempaan keskittymiseen sekä vähempään väsymykseen iltapäivällä töissä (Sianoja ym. 2018). Puistossa kävely yhdistettynä vielä rentoutusharjoituksiin vähentää jännittyneisyyttä töissä, ja voi näin parantaa työntekijän hyvinvointia sekä työssä suoriutumista (de Bloom ym. 2018).
Yläkouluikäisiä brittiläisnuoria tutkittaessa tultiin tulokseen, että luontoympäristössä liikkuminen ei parantanut nuorten itsetuntoa sen enempää kuin rakennetussa ympäristössä liikkuminen (Wood, Sandercock & Barton 2010), toisin kuin tutkimustulokset aikuisilla osoittavat (Barton & Pretty 2010). Luontoliikunnan todettiin kuitenkin lisäävän nuorten fyysistä aktiivisuutta, sillä luonnossa liikuttiin korkeammalla intensiteetillä kuin rakennetussa ympäristössä (Wood ym. 2010).
Duvall (2011) esittää, että olisi hyödyllistä edistää luontoliikunnan aikana kognitiivista kanssakäymistä ulkoisen ympäristön kanssa, jotta useampi yksilö saavuttaisi luontoliikunnan psyykkisen hyvinvoinnin hyödyt. Kognitiivisella kanssakäymisellä ulkoisen ympäristön kanssa tarkoitetaan strategioita, jotka kannustavat vuorovaikutukseen ja osallistumiseen ulkoisen
28
ympäristön kanssa. Näitä strategioita toteutettiin luontokävelyiden aikana, ja ne olivat esimerkiksi tiettyihin aisteihin keskittymistä tai ympäristön tarkkailua jollakin tavalla uusin silmin. (Duvall 2011.)
Yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että luontoympäristössä toteutetulla maastopyöräilyohjelmalla oli positiivinen yhteys nuorten tyttöjen (10–16 v.) sinnikkyyteen (Whittington, Aspelmeier & Budbill 2016). Sinnikkyydellä tarkoitetaan kykyä selviytyä tehokkaasti haasteista, stressistä ja vastoinkäymisistä eli kykyä suhtautua ja toimia myönteisesti kohdatessa vastoinkäymisiä (Short & Russell-Mayhew 2009). Lisääntynyt sinnikkyys havaittiin tytöillä parantuneena itseluottamuksena ja sopeutumiskykynä sekä positiivisempana asenteena elämää ja maailmaa kohtaan. Maastopyöräilyohjelma lisäsi myös tyttöjen yhteenkuuluvuuden tunteita, ja tutkittavat raportoivat reagoivansa lievemmin vastoinkäymisiin ohjelman seurauksena. (Whittington ym. 2016.)
Luonnossa järjestetyillä seikkailukursseilla on havaittu olevan positiivinen yhteys ryhmän tehokkuuteen sekä vuorovaikutussuhteisiin. Luontoseikkailu voi vaikuttaa myönteisesti myös osallistujien ihmissuhdetaitoihin, johtamistaitoihin, itsevarmuuteen, päätöksentekotaitoihin ja itsetuntoon. (Goldenberg & Soule 2015.) Goldenbergin ja Soulen (2015) nelivuotisen seurantatutkimuksen tutkittavat (n=510) raportoivat, että luontoliikuntaohjelmien myötä he pystyivät siirtämään näitä taitoja myös elämän muille osa-alueille. Osallistuminen erämaassa järjestettyihin seikkailuohjelmiin sai aikaan edullisia ja myönteisiä vaikutuksia osallistujien itsevarmuudessa ja itsetunnossa. Yhdysvaltalaistutkimuksen johtopäätöksenä esitettiin, että kiipeily, retkeily ja vuorovaikutus ryhmän kanssa johtivat osallistujien parantuneeseen itsearvostukseen, -tuntoon ja -varmuuteen sekä hyötyjen siirrettävyyteen elämän muille alueille. (Goldenberg & Soule 2015.) Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan ollut vertailuryhmää, joten johtopäätöksiin tulee suhtautua varauksella.
29
Yhdysvaltalaistutkimuksessa tutkittiin yliopiston orientaatio-ohjelmaa, joka sisälsi 10 päivää kestävän luontoliikuntaretken, johon kuului melontaa, kiipeilyä, pyöräilyä ja vaeltamista.
Tällaisella ohjelmalla havaittiin olevan positiivisia yhteyksiä opiskelijoiden sosiaaliseen kanssakäymiseen toistensa kanssa. (Bailey & Kang 2015.) Ohjelmassa mukana olo oli yhteydessä parempaan kurssien keskiarvoon, mikä todennäköisesti tuki myös psyykkistä hyvinvointia pätevyyden tunteiden kautta. Orientaatio-ohjelman havaittiin olevan yhteydessä myös vahvempaan kokemukseen elämän tarkoituksellisuudesta. Tutkimuksessa tosin havaittiin myös, että luontoliikuntaohjelmaan osallistumisella oli negatiivinen yhteys päämäärän tunteeseen elämässä. (Bailey & Kang 2015.)
30
5 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Työn tarkoituksena on tutkia lukiolaisten luontoliikunnan harrastamista ja sen yhteyttä psyykkiseen hyvinvointiin sekä opintojen kuormittavuuden kokemukseen. Erityisesti pyrin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin työssäni:
1. Kuinka paljon lukiolaiset harrastavat luontoliikuntaa kesä- ja talviaikaan?
1.1 Mitä luontoliikuntalajeja harrastetaan?
1.2 Onko tyttöjen ja poikien välillä eroa luontoliikuntaharrastuneisuudessa lajien tai aktiivisuuden suhteen?
2. Millainen psyykkinen hyvinvointi lukiolaisilla on?
2.1 Onko tyttöjen ja poikien psyykkisessä hyvinvoinnissa eroja?
2.2 Onko psyykkisellä hyvinvoinnilla yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen ja luontoliikunnan harrastamiseen?
3. Kuinka kuormittavaksi lukiolaiset kokevat koulunkäynnin?
3.1 Onko tyttöjen ja poikien opintojen koetussa kuormittavuudessa eroja?
3.2 Onko opintojen koettu kuormittavuus yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen ja luontoliikunnan harrastamiseen?
4. Miten lukiolaiset kokevat luontoliikunnan vaikuttavan psyykkiseen hyvinvointiin?
Aiempien tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että luontoliikunta ei ole suosittu harrastus lukiolaisten keskuudessa (Aaltonen & Simola 2016; Sjöblom 2012), ja että heidän harrastamat luontoliikuntalajit ovat verrattain uusia perinteisten aikuisten suosimien lajien sijaan (Casey 2011, 21). Oletan, että luontoliikunnasta koetaan saavan hyötyjä mielen hyvinvoinnille ja että
31
luontoliikunta-aktiivisuus voidaan yhdistää hyvään psyykkisen hyvinvoinnin tilaan (mm.
Thompson Coon ym. 2011).
32 6 TUTKIMUSAINEISTO JA –MENETELMÄT
6.1 Kohderyhmä
Toteutettuun kyselytutkimukseen osallistui opiskelijoita kuudesta eri lukiosta Uudeltamaalta, Pohjois-Pohjanmaalta, Keski-Suomesta sekä Pohjois-Savosta (n=450). Aineistosta lukio A:n opiskelijoita oli 51 %, lukio B:n 21 %, lukio C.n 13 %, lukio D:n 2 %, lukio E:n 3 % ja lukio F:n 10 %. Kaikista vastanneista 65 % oli naisia, 34 % miehiä ja 1 % ilmoitti sukupuolekseen muun. Lukiolaisten opiskelun vaihetta tai luokkaa ei kysytty sähköisellä lomakkeella, koska koettiin, ettei tiedolla ole merkitystä tässä tutkimuksessa. Kaikki täytetyt kyselylomakkeet analysoitiin osana tutkimusta (taulukko 2).
TAULUKKO 2. Tutkimuksen kohderyhmä
Miehet % Naiset % Muut % Yhteensä %
Lukio A 94 61 % 128 44 % 5 83 % 227 51 %
Lukio B 39 25 % 57 20 % 0 0 % 96 21 %
Lukio C 1 1 % 59 20 % 0 0 % 60 13 %
Lukio D 2 1 % 8 3 % 0 0 % 10 2 %
Lukio E 3 2 % 9 3 % 1 17 % 13 3 %
Lukio F 15 10 % 29 10 % 0 0 % 44 10 %
Yhteensä 154 100% 290 100% 6 100% 450 100%
6.2 Aineiston keruu ja kyselylomake
Tutkimukseen rekrytoitiin kouluja ympäri Suomen ottamalla yhteyttä sähköpostilla sekä kunkin lukion liikunnanopettajaan että rehtoriin. Lopulta kuudessa lukiossa onnistuttiin järjestämään tutkimukseen osallistuminen terveystiedon tunnilla, liikuntatunnilla tai ryhmänohjaustuokioissa.
