116 niin & näin 1/2012
otteita ajasta
K
eskustellaanko ny-kyään muuallakin kuin nettifooru- meilla? Tampereella kulttuurikahvila Hertassa syksyn mittaan käydyt fi- losofiset rupattelutuokiot ainakin loivat uskoa kommunikaation mah- dollisuuksiin. Käsitekahvilan nimellä kulkeneiden sessioiden taustavire tiivistettiin mainostekstissä laitta- mattomasti: ”Seisomme jalat maassa korkealentoisten asioiden äärellä ja pyrimme ratkaisemaan maailman ongelmat.”
Idea oli simppeli: ensin kuullaan alustus tietystä käsitteestä, sitten antaudutaan vapaampaan yleisö- keskusteluun. Tai ehkei kannata puhua yleisöstä, sillä yksinapaisen esitelmöinnin sijaan pyrittiin mo- niväkiseen ajatustenvaihtoon. Tässä mielessä Käsitekahvila muistutti epä- muodollista keskustelupiiriä tai filo- sofisesti tuunattua kapakkavääntöä, jossa joku lyö alkutahdit.
Olli Herrasen ja Mikko Nie- melän johdatteleman sarjan olikin määrä vastata ”syvällisten kansan- keskusteluiden tarpeeseen”. Avaus- sanoissa piikiteltiin erityisesti yli- opistoväkeä: ”Hölisevätkö tieteilijät keskenään, kyvyttöminä tai halut- tomina ottamaan kantaa sosiaaliseen todellisuuteen?” Norsunluutornien elitisteille siis piruiltiin ansiokkaasti, mutta tilalle ei tarjoiltu mitään lörppöä populismia. Sen sijaan väittely haluttiin tuoda kampuksilta takaisin kuppiloihin. Eetoksena oli palauttaa teoria julkiseen tilaan liu- dentamatta itse asiaa.
Kansankeskustelullinen tavoite toteutui ehkä parhaiten ensimmäi- sessä sessiossa, jossa tartuttiin luon- nollisesti ’käsitteen’ käsitteeseen.
Kuivakasta otsikosta huolimatta aktiivisia debatoijia piisasi, ja kes- kustelu virtasi ajankohtaisesta ai- heesta toiseen. Turhaan metaviisas- teluun ei sorruttu, vaan Herranen ja Niemelä haastoivat koko ravintelin
pohtimaan, mitä käsitteillä tehdään käytännössä. Herkullisimmat täkyt poimittiin poliittisesta keskustelusta, jossa käsitteen merkitykset järjestään kiistetään tai otetaan haltuun. Vai mitä pitäisi ajatella, kun hyvinvoin- tivaltion sijaan keksitäänkin puhua paremminvointivaltiosta? Tai kun kielen performatiivisuuden sisäis- täneet marxilaiset vaihtavat ”työnan- tajan” tilalle ”työnostajan”?
Ajankohtaisuudet johdattivat kuin varkain yleisempiin filosofisiin pulmiin ja oivalluksiin. Esimerkiksi maailman tiedeyhteisöä syksyllä järkyttäneet havainnot yli valonno- peutta kulkevista neutriinoista joh- dattivat kielenkäytön ja tieteenfilo- sofian solmukohtiin. Joudutaanko fysiikan peruskäsitteistöä päivit- tämään vai luodaanko kokonaan uutta terminologiaa? Muuttuvatko prosessissa ainoastaan teoriat, fysi- kaalinen käsitys todellisuudesta vai koko maailmankuva?
Ajankohtaisen kakkosen taan- noisesta vihaillasta saatiin puolestaan sytykettä ’vihapuheen’ käsitteellis- tyksien purkamiseen. Ensiksi to- dettiin, että yleensä käsitteelle löytyy mielekkäitä käyttötapoja ja sovel- lustilanteita, vaikkei tarkkaa määri- telmää saataisikaan aikaan. Samoin kuin vaikkapa ’taiteesta’ puhuttaessa rajatapaukset aiheuttavat päänvaivaa, mutta selvän vihapuheen tunnistaa useimmiten helposti. Toiseksi huo- mattiin, että vihapuheen kaltaisten käsitteiden normatiivinen tehtävä nousee monesti tärkeämmäksi kuin termin täsmällinen merkitys. Kut- sumalla asioita ”vihapuheeksi” il- maistaan paheksuntaa ja vastustetaan tiettyä ajatusmaailmaa tai kommu- nikaatiotapaa. Näin kamppaillaan keskustelun reunaehdoista, yleisesti hyväksyttävän puheen rajoista.
Syksyn kuluessa kävi selväksi, miten aihevalinta vaikuttaa osallis- tujien määrään ja keskustelun keh- keytymiseen. Astetta tai pariakin akateemisempaan suuntaan viit-
toiltiin otsakkeen ”Konstruktiiviset koneet – tuottavat tuotteet” alla käy- dyssä sessiossa. Tapani Laine käsitteli vakiintuneiden Marx-tulkintojen rajoitteisuutta neuvostoliittolaisen, mutta ei perinteisessä mielessä marxi- laisen, ajattelun valossa. Tässä tradi- tiossa Marx oli nähty ennen kaikkea proto-fenomenologina. Alustuksen ydinteesi oli, että ihmisen toi- minta riippuu yhteiskunnallisten artefaktien konstruktiosta. Laineen pohjustus avasi mielenkiintoista keskustelua esimerkiksi siitä, miten todellisuutemme on aina erilaisten käsitteellistysten rakentama, mutta alustuksen seuraaminen vaati suh- teellisen laajaa filosofista esitietä- mystä.
Käsitekahvilaformaatti osoitti oivallisuutensa viimeistään ’ei- minkään’ ympärille nivoutuneessa istunnossa. Antti Salmisen perus- teellisessa alustuksessa liikuttiin su- juvasti ei-minkään etymologiasta termin dialektiseen tulkintaan ja aatehistoriaan. Tulkintavaihtoehdot tiivistyivät pitkälti kysymykseen, nähdäänkö ei-mikään passiivisena olemattomuutena vai olemisen dy- naamisena ja luovana kääntöpuolena.
Käsitteen vipuvoimaa mittailtiin jälleen poliittisella rintamalla. Ano- nyymit (virtuaaliset) naamaripäät ja arabikevään johtajattomat kansan- joukot havainnollistivat, miten ei- kukaan voi toimia aktiivisesti. Sal- minen muistutti myös zapatistien is- kulauseesta: ”Kaikille kaikkea, meille ei mitään.”
Keskustelusarjan loputtua janoaa lisää kollektiivista käsitepallottelua, polemisointeja ja yhdessä luomista.
Onneksi Käsitekahvila saa jatkoa.
Hertassa kokoonnutaan keväällä Psykokahvilan merkeissä setvimään, mitä ihmisestä saa selville sukelta- malla mielen syövereihin.
Jaakko Belt &
Elina Halttunen-Riikonen
